Pirkkalan kultajahdeille piste?



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

o l l a käydä Samir kertoo:

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Lucia-päivä

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Pepén tie uuteen päiväkotiin

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

PIENESTÄ PITÄEN-HUOMISEN HYVÄKSI

- Elämäntilanteen ESY selvittämisen ympyrä

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

UUTISKIRJE TOUKOKUU 2016

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Valmistelut avajaisia varten

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Löydätkö tien. taivaaseen?

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Toimintaa elo syyskuussa 2018

7 KIRKKONEUVOSTON TYÖRYHMIEN JÄSENTEN VALITSEMINEN VUOSIKSI

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

veta Nuori ja suojatut henkilötiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 8/2014 Kirkkoneuvosto sivut KOKOUSAIKA klo

Toimintaa toukokuussa 2019

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

Tasavallan presidentin vaali

Tervetuloa selkoryhmään!

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

PÖYTÄKIRJA HÄMÄLÄIS OSAKUNNAN HELMIKUUN YLEISKOKOUKSESTA 2015

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Käsitelty versio: Julkaistu versio: Otsikko: Pääministerin sukulaisten omistamalla yrityksellä noin puolen miljoonan euron tilaus Terrafamesta</field>

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

2/2010. Tässä numerossa: Elämys putki. Haastatteluja. Syksyisiä kuvia. Kamera esittely. Tulevia tapahtumia..

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

SANATYYPIT JA VARTALOT

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Länsituulen viesti 2 / 2003

EVOilut on kokeellisen journalismin äänenkannattaja, jonka toimitus koostuu luotsikoulutettavista Ilmestynyt Rahtijärven kämpällä 23.8.

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

Kolmannen luokan luokkalehti

ROCK'N'SWING GP kilpailut BOOGIE WOOGIE

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

Akaan Verkko -hanke kuvina

Ksenia Pietarilainen -keppinuket

muutamassa minuutissa Pystytät

Kansainvälinen työssäoppiminen AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

Palveluverkkotyöryhmä. Viestintä

Ensilumen Hiihdot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

INTERVAC KANSAINVÄLINEN LOMAPALVELU. Lomailijoille, jotka kulkevat omia polkujaan

LOPEN SEURAKUNTA KOKOUSKUTSU Sivu 1 ( 7 ) 1 Kirkkovaltuusto 1 / Maanantai klo (kahvit klo lähtien)

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Kouluun lähtevien siunaaminen

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Transkriptio:

AVAJAISTARJOUS uudessa studiossa! Lapsi- tai perhekuvaukset 59,- (Sis. kuvauksen, koevedokset ja 20x25 cm kuvasuurennoksen.) Tarjous voim. 28.2. asti. STUDIO Kirkkokatu 13 A, Pirkkala (Loukonlahti) Kuvaukset ajanvarauksella p. 368 1280, 050-464 6215 - seuratyöhön voimaa, voimaa seuratyöhön - Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 28.1.2009, nro 5 Pirkkalan kultajahdeille piste? Yli kymmenen vuotta sitten alkanut ivalolaisen kullankaivajan Erkki Kreivin kultajahti Pirkkalassa päättyi pari viikkoa sitten, kun useita vuosia valtauksella lojuneet kaivoskoneet kuljetettiin pois. Useita kymmeniä tonneja painavien ja osittain maahan vajonneiden koneiden nostaminen ja pois kuljettaminen kesti useita päiviä. Pirkkalan Topparinkylän ja lähiseudun kallioista on tehty vuosien varrella kultalöytöjä ja alueelle on tehty valtauksia sekä kaivoshakemuksia. Paikalliset asukkaat ja läheiset Pyhäjärven mökkiläiset ovat olleet moisista aikeista kauhuissaan. Koneilla oli otettu näytteitä paikallisesta maastosta ja kaiveltu metsään aikamoiset koeloouhokset Erkki Kreivi on julkisuudessa maininnut alueen kallioista löytyvän kultaa keskimäärin 50 grammaa kalliotonnista. Onpa mainittu seudun kapeiden kvartsijuonteiden olevan jopa sitä kuuluisaa emäkalliota, josta kultaa voisi löytyä kahmaloittain. Geologinen tutkimuskeskus on tutkinut aluetta ja kultaa löytyy, mutta määristä on esitetty ristiriitaisia tietoja. Erkki Kreivin kaivinkoneet Pirkkalan kultamailla Topparissa on myyty. Ne haettiin pois metsästä pari viikkoa sitten. Vieläkö yrittäjiä löytyy? Koneiden poiskuljettaminen tapahtui viime hetkellä, sillä helmikuun alussa koneet olisivat siirtyneet maanomistajien omistukseen. - Alueen asukkaat ovat erittäin helpottuneita ja kiitollisia hankkeen aktiivisille vastustajille, joiden väsymätön taistelu takaa luonnonrauhan jatkumisen Topparin kylällä jatkossakin, paikallinen asukas muotoili koneiden poistumisen jälkeen. Maija-Riitta Näreikkö Lentoasemantiellä lasintekokoneita valmistava Glassrobots odottaa emoyhtiönsä Pirkkalan Lasikaari Groupin kanssa yrityssaneeraukseen pääsyä maaliskuun aikana. - Todennäköisesti saneeraus vahvistetaan silloin, uskoo Glassrobotsin toimitusjohtaja Petri Lammi. Aika näyttää, onko Pirkkalan kohutut kultakaivoshankkeet lopullisesti kuopattu. Kultatutkimuksia on alueella tehty muuallakin kuin nyt tapetilla olleella Tikkarinvuoren ja Kellukkavuoren välissä. Lentoasemantien Glassrobots odottaa saneerausta SÄÄ Torstai -3-3 Nokia Pirkkala -3 Vesilahti Tampere Kangasala -3 Lempäälä Nokia Pirkkala Vesilahti 8:57 16:21 Valkeakoski 8:55 16:24-3 -3 Perjantai -4-4 -4 Konsernia painavat noin kahdeksan miljoonan euron velat. Tuotekehityskulujen vuoksi useiden vuosien ajan tappiolle painunut tulos ja ison amerikkalaisasiakkaan konkurssi ajoi Tampere Kangasala -4 Lempäälä -3-3 Valkeakoski Lauantai Erkki Kreivi ei saanut alueelle kaivospiirilupaa. Alueelle tehtiin kesällä uusi valtaushakemus. Sen takana ovat paikalliset tahot, joten taustalla lienee pelkästään halu varata alue pois todellisten kultayrittäjien ulottuvilta. -5 Maanantai -1 Sunnuntai Tiistai -6-1 Pirkkalan ympäristölautakunnan lausunnon mukaan kultakaivos ei alueelle passaisi ison sähkölinjan sekä läheisten arvokkaiden kulttuuriympäristöjen takia. Hakemusta ei ole hyväksytty kauppa- ja teollisuusministeriössä. vientiin tuotteensa valmistavan Glassrobotsin vaikeuksiin viime keväänä. Noin 50 työntekijän Glassrobots on lomauttanut henkilökunnastaan toistaiseksi parikymmentä. - Muuten työt jatkuvat normaalisti ja tilauksia on tullut. Operatiiviseen toimintaan tilanteella ei ole vaikutuksia, Lammi sanoo. Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Luistinkentät saadaan kuntoon viikonloppuna Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan luistinkenttien kunto on kirvoittanut keskustelua Pirkkalaisen palstoilla ja saanut liikuntapaikkamestari Kari Koskisen puhelimen pirisemään jatkuvasti, kun kuntalaiset ovat kertoneet hänelle kipakoita mielipiteitään asiasta. - Parhaamme yritämme tehdä pienillä voimavaroilla. Jäädytämme kenttiä ja teemme latuja porukalla, johon kuuluu 3,5 vakituista ja kaksi määräaikaista työntekijää, Koskinen sanoo. -Käytössämme on yksi traktori kenttien auraamiseen. Kenttiä on kaikkiaan 15 Toiviosta Hyrsinkiin. Viime pakkasilla osa kentistä meni Koskisen mukaan pilalle ylityökiellon takia. - Nyt olemme saaneet luvan tehdä töitä normaalin työajan ulkopuolella ja viikonloppuisin. Yötöitä emme kuitenkaan tee. Esimerkiksi koulujen kaukaloiden jäitä lähdemme tekemään kuudelta aamulla. - Ilmojen mukaan joka tapauksessa toimimme. Lähipäivinä on luvassa pakkasia, joten viikonlopuksi saamme kaikki kentät kuntoon. Koskinen korostaa, että kovalla lumisateella jäitä ei voi tehdä, mutta muuten kentät tehdään lumelle. Silloin ne kestävät pidempään. - Lumipohja jyrätään ja sitten ruvetaan jäädyttämään. Ensimmäinen jäädytyskerros on aina karsea, mutta useamman kerroksen jälkeen jäästä tulee hyvä. Urheiluihmiset ovat ehdottaneet, että asukkaat voisivat hoitaa kyläkenttiä talkoilla. Jäädytysvälineet tulisivat kunnalta. -Toiviossa talkooidea toimii hyvin ja esimerkiksi Hyrsingissä sitä voisi miettiä, jos kyläläiset haluavat. Molemmissa on nimittäin lämmin koppi, jossa letkuja voi säilyttää. - Muualla letkujen säilytys voi olla ongelma, ellei joku vie niitä kotiinsa. Järvien jäille luistinratoja ja latuja ei Pirkkalassa enää tehdä, koska koneitten ja työntekijöitten vakuutukset eivät koske jäätöitä.

2 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15 Suupantori 4, Pirkkala, puh. 358 7500 www.pirkkalanapteekki.fi Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo 15 17, puh. 342 7300, kotisivut: www.pirkkala.seurakunta.net Tilitoimistopalvelua vuodesta 1981 Osoite: SUUPANTIE 2, 33960 PIRKKALA Puhelin: (03) 266 1605 tili@tilitoimisto.com www.tilitoimisto.com Vanhan kirkon Kirkkotuvalla ti 3.2. klo 18 KOISON-SORKKALAN LÄHETYSILTA Sauna lämpiää PIHLAJANIEMESSÄ (Pappilantie 100) MIESTEN SAUNA joka tiistai klo 18 20 NAISTEN SAUNA joka keskiviikko klo 18 20. Herätys! Yhteisvastuukeräys 2009 alkaa! Pirkkalan kirkossa su 1.2. messun jälkeen LEIPÄHUUTOKAUPPA Huudettavana leipää ja leivonnaisia. Tuotto Yhteisvastuulle. Meklarina kirkkoherra Juhani Husa. Ks. Yhteisvastuun keräystilit srk-palstalta! Kirkossa, Perkiöntie 40: Jumalanpalvelus su 1.2. klo 10, Jukka Jormanainen, Juhani Husa, Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Yhteisvastuukeräys alkaa. Jumalanpalveluksen jälkeen leipähuutokauppa seurakuntasalissa. Yhteisvastuukonsertti su 1.2. klo 16. Tomi Markkola, laulu, Matti Hannula, urut. Yhteisvastuukeräyksen postitustalkoot kirkolla ma 2.2. klo 12.00 alkaen. Laitamme yhteisvastuupostin kirjekuoriin. Tule mukaan sinulle sopivaan aikaan ja ota ystäväsikin mukaan. Työn lomassa kahvitarjoilu. Kirkon keskiviikko ke 4.2, hartaus klo 11.30, ruokailu (aikuiset 2.50 /lapset 1, lauluhetkessä, klo 12.20, virsiä osastoista vastuu ja yhteys. SANA Vanhassa kirkossa, Anian rantatie 226: Koison-Sorkkalan lähetysilta ti 3.2. klo 18 Vanhan kirkon Kirkkotuvalla. Lindholmien kuulumisia ja pientä talkoopuuhaa. Teemu Kallio Kirkkoveräjän srk-talolla, Kouluportinkuja 1: Perjantaipiiri pe 30.1. klo 18. Tiistaitupa ti 3.2. Kirkkoveräjällä klo 11.30 hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2.50 / 1e) ja yhteistä ohjelmaa. Fysioterapeutti Leena Vaaraniemi esittelee arkea helpottavia apuvälineitä ja antaa liikuntavinkkejä. Puhallinorkesterissa soittimia vapaana. Kaikenikäiset aloittelevat soittajat voivat tulla kokeilemaan vapaita soittimia maanantaisin klo 16-19 Kirkkoveräjän srk-talolle. B-orkesterin harjoitukset ma klo 16.30-18 ja A-orkesterin harjoitukset ma klo 18-20 Kirkkoveräjän srk-talolla. Nokkahuilukerhoon otetaan uusia jäseniä. Kerho ti ja ke klo 17.30-18.15 Pirkkalan kirkossa. Lisätietoja: Ulla Seppä 040 532 0716. Pihlajaniemessä, Pappilantie 100: Kulman kundit Pihlajaniemessä ti 3.2, lähtö kirkolta klo 12.00. Miesten sauna ti 3.2. klo 18. Miesten sauna kokoontuu tiistaisin klo 18-20, saunomisen jälkeen hartaushetki tuvassa. Naisten sauna ke 4.2. klo 18. Lähetysmyymäläkahvila Sirpakka, Suupantie 10: Shakkia tiistaisin klo 11-12 shakkia hyvässä seurassa. Tule jutustelemaan ja kokeilemaan pelaamista. Muuta toimintaa: Toivion diakoniapiiri to 29.1. klo 13.00 Tuulikki Virran luona Ruotutie 22. Pyhisparkit la 31.1. Pereen päiväkodilla, Isomäentie 3, klo 10-12. Puuhkalakin kerholla, MERKKIPÄIVÄ Lähdekuja 2, klo 10-12. Kurikankulman kerhotilassa, Aittokorventie 2, klo 11-13. Pyhäkoulut su 1.2, kirkolla klo 10, messun ajan. Toivon talolla, Karanaatinmäessä klo 12-13. Kirkkoveräjän seurakuntatalolla klo 16-17. Aiheena: Jeesus kutsuu oppilaikseen. Toimintatuokiossa askartelua ja tehtäviä. Kyöstinkodon kerho ti 3.2. klo 14.00. Aikuisten hiihtoretki Lotjan tuvalle 25.3.- 29.3.2009 Hiihtoa Syötteen laduilla, laskettumahdollisuus. Retken hinta 130e. Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon puh. 03-342 7300. Perheuutiset: Kastettu: Laura Aurora Haarla, Helmi Sofia Lehtinen, Alma Eevi Matilda Pynnönen, Anttu- Tapio Paulus Äijänen. Yhteisvastuun kirkkokonsertti su 1.2. klo 16 Pirkkalan kirkossa TOMI MARKKOLA, laulu MATTI HANNULA, urut Liput 10/5 e. Runebergin päivänä torstaina 5.2. kirjailijavieraana ohjaaja, dramaturgi Heidi Köngäs, joka kertoo kirjoistaan ja ohjauksistaan Pirkkalan pääkirjastossa klo 19. Kirjaston Ystävät, kirjastotoimi Lainan päivänä sunnuntaina 8.2. pääkirjasto on avoinna 12 16. Tarjoilua, poistokirja ja -levymyyntiä. Satutunti 3 6 vuotiaille lapsille klo 15. Kirjaston Ystävät, kirjastotoimi Virtuaalisesti kirkossa Merkkipäiviä Lämpimät 8 v. onnittelut Härmälään Sanni Saariselle 30.1.2009 toivottelee Isi, mamma ja pappa sekä kissaherrat Siurosta. Onnea vaarille 60 v toivoo Alma ja Oskari vanhempineen Toiviosta. (kuva) Nooalle Aniaan sylintäydeltä onnea 5-vuotissyntymäpäivän johdosta 30.1.2009 toivoo mummo ja ukki Kurikasta. (kuva) Lastenkirkko.fi on internetsivusto, jossa sisään kirjautuneet pääsevät tutustumaan virtuaalisesti kirkkoon. Sivusto on tarkoitettu lapsille ja siksi onkin tehty näitä nuoria käyttäjiä varten. Tässä virtuaalisessa kirkossa voi käydä vaikkapa kirkontornissa soittamassa kelloja, salissa sytyttämässä kynttilöitä tai urkuparvella kuuntelemassa kuinka saa urut soimaan. Kirkon näkyvyyttä netissä ylipäätään on usein kritisoitu, mutta tämä monen suuren seurakuntayhtymän yhteishanke on hyvä esimerkki siitä, että kehitystä tapahtuu. Pääsin itse tutustumaan virtuaalikirkkoon heti sivuston aukeamista seuraavana päivänä. Vähän aikaa siellä kierreltyäni huomasin nimimerkin josta päättelin, että en olekaan ainoa aikuinen virtuaalista kirkkoa tutkimassa. Ohjelmaa minulle esitellyt mies kertoikin, että kirkossa toiminut keskustelupalsta oli jouduttu sulkemaan näiden aikuisten alatyylisen viestittelyn tähden. Joskus Jeesuksen luo tuotiin lapsia siunattaviksi. Tätä sitten opetuslapset yrittivät estellä. Kuitenkin Jeesus sanoi heille, että antakaa lasten tulla, koska heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Lastenkirkkoon omia ajatuksiaan jakamaan tulleet aikuiset olivat varmaankin siis näitä opetuslapsia, jotka yrittivät estellä lapsia tulemasta Jumalan kasvojen eteen. He eivät tienneet, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Tai ehkä he tiesivät ja olivat siellä juuri siksi - katsomassa ja oppimassa. Internetissä on helppo toimia anonyymisti. Virtuaaliseen kirkkoonkin voi mennä, vaikka ei virtuaalisen maailman ulkopuolella kirkossa kävisikään. Ehkä näille anonyymeille aikuisillekin voisi olla oma turvallinen virtuaalikirkkonsa, jossa hekin pääsisivät tutustumaan kaikkeen siihen, mitä kirkko pitää sisällään. Kertulle Nikkilänniemeen 5 v onnittelut! Iloista kevättä! T: mummu ja vaari (kuva) Paljasjalkaiset Juha Siipolan ja Heini Lehtosen tyttö antoi ääni näytteensä 20.1.2009 kello 16.45. Painoa masussa oli kertynyt 2875gr ja pituutta 50 cm. Paljon onnea isille, äidille ja vauvalle toivottelee: Mummi, pappa, Milja-serkku, Timo-setä ja Mervi. Pertti Nättilä nähdään usein Pirkkalan katukuvassa kamera kädessä. Mies Ransun takana Maija-Riitta Näreikkö Puoli Suomea tuntee Pertti Pepe Nättilän. Jos ei ulkonäöltä, niin ainakin kaikkien lasten ja lapsenmielisten rakastaman Ransu-koiran äänenä. Vaikka Nättilä usein Ransuun yhdistetäänkin ja pitääpä hän itsekin Ransua suorastaan alter egonaan, toisena minänään, on hän myös paljon muuta. Ensi sunnuntaina, 1. päivänä helmikuuta 75 vuotta täyttävä Nättilä teki elämäntyönsä televisiossa ja erityisesti TV2:ssa, jossa hän johti lasten ja nuorten ohjelmien toimitusta yli 20 vuotta. Pikku-Kakkonen on Nättilän luotsaaman lastentoimituksen luomus. - Halusimme tehdä supisuomalaisen lastenohjelman, joka pyrkisi välttämään opettamista sormi pystyssä ja jossa olisi paljon huumoria ja leikkimieltä. - Pikku-Kakkonen Pelle Hermanneineen, Karvakuonoineen, Rölleineen saavutti heti lasten suosion ja ohjelmasta tuli TV2:n lippulaiva. Eläkevuosinakin Ransu on kuulunut ja kuuluu tiiviisti Nättilän elämään. Sympaattinen keskikokoinen videonoutaja asuu saman katon alla äänensä kanssa. 1.2.2009 41v. Helmikuussa aloitetuista töistä 41 alennus. - Teen aina joskus keikkoja Ransun kanssa. Silloin tällöin mukana on myös pianistipoikani Juha-Antero, jonka kanssa meillä on yhteisiä musiikkiesityksiä. Eläkkeelle jäätyään Nättilä on myös ikuistanut kotikunnan kasvua ja kehitystä viime vuoteen asti, kameralla ja videolaitteilla. - Kunnan arkistossa on yli 120 tuntia videokuvaa Pirkkalasta 90-luvun loppupuolelta lähtien. Eläkkeellä Nättilä vihdoin teki myös sinunkaupat tietokoneen kanssa. - Innostuin kirjoittamaan sen ansiosta omaelämäkertaani. Ei julkaistavaksi, vaan pojille muistoksi. Se se vasta jännää on, suosittelen lämpimästi muillekin. Merkkipäivänään Pertti Nättilä on matkoilla. Pertti Nättilä Syntyi 1.2.1934 Viipurin maalaiskunnassa. Työura: Suomen Trikoolla myyntityössä, valokuvaajana mainososastolla, Tamvisiossa ohjelmapäällikkönä, Yleisradion TV2:ssa apulaistuotantopäällikkönä, TV2:n ajanviete-, lasten ja nuorten ohjelmien toimituksen päällikkönä, lastentoimituksen päällikkönä. Eläkkeelle 1997. Pikku-Kakkosen Ransu-koiran äänenä alusta eli vuodesta 1978 lähtien. Ohjannut televisioon mm. Heikkiä ja Kaijaa sekä Rintamäkeläisiä. Nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso Ajanvaraus puh. 341 3414 Päivystys myös 050 543 1819

28.1. 2009 Terveyskeskuksella vipinää tuberkuloosin takia Kolme sairastunutta. Lääkärit: Miniepidemia on hallinnassa Yliopistollisen sairaalan viimeviikkoinen ilmoitus Pirkkalasta löytyneistä kolmesta keuhkotuberkuloositapauksesta on tuonut vipinää terveyskeskukseen. Tätä ennen Pirkkalasta on vuoden aikana löytynyt neljäskin vanhempi tautitapaus. Tautia on tiettävästi levittänyt Pirkkalan keskustan ravintoloiden asiakas, joka on jo hoidossa. Tutkimuksiin lähtöohjeita ovat saaneet ainakin samaisten ravintoloiden penkkejä kuluttaneet pirkkalalaiset. Lääkärit eivät tätä tietoa vahvista salassapitosääntöjen takia, mutta eivät kielläkään. Tiedotteen mukaan tartunnalle mahdollisesti altistuneet ryhmät on tunnistettu, ja ryhmiin kuuluviin on otettu tai ollaan lähipäivinä ottamassa yhteyttä tutkimusten järjestämiseksi. Tartunnan lähde on selvinnyt ja hänen sairautensa hoito on aloitettu. Tuberkuloosiin on olemassa tehokas lääkehoito. Epidemia on viranomaisten mukaan hallinnassa. Miniepidemian selvitystyöryhmä tähdentää, että epidemia ei vaikuta kuntalaisten normaaliin elämään ja liikkumiseen millään tavalla. Pirkkalalaisten ei ole syytä olla asiasta huolissaan. Pirkkalassa edellinen keuhkotuberkuloositapaus todettiin vuonna 2004. Jotkut ovat säikähtäneet - Tuberkuloosista ei tarvitse olla huolissaan. On tässä silti pientä hysteriaakin ollut, mutta sellaisen tunnelman lietsontaa on vältettävä. Yhteydenottoja on ollut kymmeniä, kertoo ylilääkäri Pirkko Ranki Pirkkalan terveyskeskuksesta. Tutkimuksiin kuuluu muun muassa keuhkokuvaus. Yskösten limasta löytyy bakteeria, jos tauti Pirkkalan terveyskeskuksellä on ollut ylimääräistä säpinää tuberkuloosin takia. Pitkittynyt yskä, limaiset ja verisetkin yskökset, joskus kuumeilu, laihtuminen ja heikotus ovat taudin oireita. Monet oireista voivat liittyä myös tavalliseen flunssaan, joten muutaman viikon yskän takia ei tarvitse ensiksi tuberkuloosia pelätä. on aktiivinen, Ranki kertoo. Tuberkuloositapausten määrä Suomessa on jatkuvasti vähentynyt. Uusia keuhkotuberkuloositapauksia todetaan Suomessa vuosittain 200-300, näistä noin puolet on tartuttavia. Tuberkuloosi on yleisvaarallinen tartuntatauti, joten tartuntatautilaki velvoittaa kunnan tartuntataudeista vastaavan lääkärin ohjaamaan sairastuneeksi epäillyn tai tartuttavalle tuberkuloosille altistuneen henkilön tutkimuksiin ja hoitoon. Tampereen yliopistollisessa sairaalassa hoidetaan vuosittain noin kymmenen tuberkuloositapausta. Fakta Ei tartu helposti Tuberkuloosi tarttuu ilman välityksellä. Tartuttavaan tuberkuloosiin sairastuneen henkilön yskiessä ja puhuessa ilmaan leviävät tuberkuloosia sisältävät pienet hiukkaset saattavat päätyä samassa tilassa oleskelevan henkilön keuhkoihin. Tuberkuloosi tarttuu huonosti: vain kolmasosa altistuneista saa tuberkuloositartunnan ja suurin tartuntariski on samassa taloudessa asuvilla. Tartunnan saaneista vain yksi kymmenestä sairastuu seuraavien lähivuosien tai vuosikymmenten aikana. KOLUMNI Maija-Riitta Näreikkö maija-riitta.nareikko@pirkkalainen.com Punainen leninki PIRKKALAINEN 3 Vanha nainen sairaalassa kertoi hieman ujostellen petikaverilleen, että hän haluaisi ostaa itselleen punaisen leningin. Epäilytti vain, kehtaako hän, tällä iällä. Toinen ikäihminen mietti, kannattaako hänen hankkia itselleen uusia kenkiä. Kun ei tiedä, kuinka pitkään telluksen teillä enää tallustelee. Kolmas ei raaskinut millään ajaa taksilla. Asiointimatkaa saattoi olla useitakin kilometrejä ja taivaalta tippua kissoja ja koiria, mutta hyvän matkaa kotoa kulkevan linjurin aikatauluja piti vain tiirailla ja etsiä sopivaa yhteyttä. Sitten bussimatkustaja yllätti. Kertoi menneensä taksilla sairaalaan lääkäriä tapaamaan, jonkin ajan kuluttua jo kauppaankin. Vähän moinen törsäys kainostutti, mutta oli se ollut niin helppoa ja mukavaa, heti kotiovelta pääsi matkaan. Sääkin oli ollut kurja. Kenkiä miettivä rohkaistui myös ja osti uudet jalkineet. Nyt oli hyvä liikkua ja olo turvallinen, heiveröisiksi käyneet jalat saivat kunnolla tukea. Vuosi sairaalareissun jälkeen petikaveri huomasi lehdessä vanhan naisen kuolinilmoituksen. Hän muisti punaisen leningin. Mahtoiko sellainen löytyä edesmenneen vaatekomerosta? Julkaisemme kuolin- ja surukiitosilmoituksia. Suruaikaan Ota yhteys Eija Forssell p. 3143 1914, Anneli Salonen p. 3143 1915 anneli.salonen@pirkkalainen.com tai tule käymään Suupantie 2, ark. 9 16. Tämän kokoinen kuolinilmoitus maksaa 73,20 (sis. alv:n). Pirkkalainen UUSI TEKSTARISÄTTI: 050-1540 tutustu heti *10 viestiä veloituksetta* lähetä viesti TARJOUS * 47444 Voice Stream, pl 236, 00121 Hki MYYMÄLÄ-KAHVILA Perjantaina Hilkan munkkeja, ohrariäviä ja porkkanasämpylöitä Ma 2.2. Runebergin torttuja. Muista myös Reilun kaupan tuotteet. Av. ark. 10 17.30, la 10-14 Suupantie 10, puh. 342 7343 LÄHETYSTYÖ Kaikki vaatteet loppuviikon ajan KAKSI YHDEN HINNALLA Tarjoamme halvemman. Ei koske housuja eikä juhlamekkoja. TERVETULOA! TEKSTIILIMYYNTI Myös jo alennetut VÄLIKATU 13, NOKIA, P. 341 0501 ma-pe 9 17, la 9 13 PARTURI-KAMPAAMO Laura 1v. SYNTTÄRIT maanantaina 2.2 Kahvitarjoilu klo 10 15 Suupantori 4 (talon takana) Puh. 368 2275 Pirkkalan kunnan HIIHTOMESTARUUSKILPAILUT su 1.2. klo 11 Toivion koulu. Sarjat alle 6, 8, 10, 12, 14 ja 16v. tytöt ja pojat. Hiihtotapa vapaa. Ilm. paikan päällä. PirHi, Liikuntatoimi Kukkakauppa ja hautaustoimisto muuttavat uusiin tiloihin. Osoitteemme on ma 2.2. alkaen Suupantie 6 C, Pirkkala (OP:n vieressä) Av. ark. 9-17, la 9-14, su 11-15, p. 368 2307 PIRKKALAN LIIKUNTATALO Koulutie 9, puh. 03-3134 2700 LASTEN TALVI LIIKUNTALEIRI 23.-27.2 Jäädessäni eläkkeelle kiitän kaikkia asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani 20 vuotta jatkuneesta yhteistyöstä. Tervetuloa läksiäiskahville torstaina 29.1. KLO 10 17 Viinikan apteekkiin. Irma Saarinen apteekkari Muutamme uusiin tiloihin Pirkkalan konttori on suljettu perjantaina 30.1.2009. Maanantaina 2.2. palvelemme normaalisti uusissa tiloissa, Suupantie 6. Avajaisia vietetään viikolla 8. HIERONTAA (arkisin klo 8-20 ja tarvittaessa la) KUNTOSALI PERSONAL TRAINER SPORT-Cafe TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMISET LIIKUNTARYHMIIN:

4 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 PIRKKALASSA 28.1. 15.11.2006 2009 Antti Jokinen antti.jokinen@pirkkalainen.com Työvoimaneuvojilla asiakkaita ruuhkaksi asti Työttömyys kääntyi selvään nousuun Rauhallisesti taantuman kourissa T ässä lehdessä uutisoidaan sekä hyviä että huonompia uutisia Pirkkalan ajankohtaisista hankkeista ja kehittymisestä. Linnakorpeen suunniteltu suuri autokaupan keskus ei ole alkanut ajallaan ja ihme tuo olisi ollutkin, kun on viime aikojen uutisia kuunnellut. Koko maailman autotehtaat ja -merkit ovat käymistilassa. Ihmekö sitten, että Pirkkalan kunta ja hanketta eteenpäin vievä rakennusyhtiö eivät ole saaneet tarpeeksi autokauppiaita kimppaan, jotta 20 hehtaarin tontilla moottoritien varressa voisi rakennustyöt käynnistää. Samassa Linnakorven risteyksessä viritellään kuitenkin jo muille tonteille uusia hankkeita. Kunnalle tärkeitä elinkeinomaiden myyntituloja on luvassa. Kuntakeskuksen kehittymistä ehdittiin jo epäillä, kun Postin ja muutamien muiden liikkeiden lähtö masensi mieliä. Ilmoitus asumisoikeustalon tulosta Koulukadun kortteliin on piristävä yllätys. Tien toisella puolen toisessa uudiskorttelissa ovat jo Pirkkalakeskuksen ensimmäisen vaiheen liiketilat valmiita, ja näyttävät komeilta. Ei ollenkaan hassumpaa. Vanhastaan on olemassa sanonta, että olo on kuin maansa myyneellä. Pirkkalan kunnan ei kannata siis huolestua ja alkaa hosua arvotonttiensa myynnissä. Kuvatunlainen olo voi tulla silloin, jos maat on myynyt liian halvalla. Moottoritiellä riittää myytävää seuraavalla nousukaudellakin. Kunnan talous ei sitä paitsi voi olennaisesti hirttäytyä odotuksiin satunnaisista maanmyyntituloista. Tärkeintä on, että vuotuiset tulot ja menot kohtaavat. Myyntivoitoilla voi maksaa velkoja takaisin, kun se aika tulee. Elinkeinohankkeiden ja talouden myötätuulta kannattaa toki toivoa muistakin syistä. Ne tuovat kaivattuja uusia työpaikkoja Pirkkalankin heikkenemässä olevaan työllisyyteen. Työvoimatoimiston Pirkkalan palvelupisteen seinältä ei löydy juurikaan tietoa avoimista työpaikoista. Tilapäistyöt kiinnostaisivat Hanna Vesamäkeä (vas.), Julia Huillaa ja Harri Laaksoa, jotka valmistautuvat yliopistojen pääsykokeisiin. Maija-Riitta Näreikkö Talouskriisi näkyy Pirkkalassakin. Joulukuun lopussa työttömiä oli 552, mikä on 111 enemmän kuin kuukautta aikaisemmin. Myös tammikuussa lomautukset ja irtisanomiset ovat ruuhkauttaneet työvoimatoimiston Pirkkalan toimipistettä. Pirkkalalaisyrityksissä ei ole ollut toistaiseksi huomattavia lomautuksia tai irtisanomisia. Sen sijaan ympäristökunnissa toimivien yritysten vaikeudet heijastuvat myös Pirkkalaan. - Pirkkalasta käydään paljon töissä naapurikunnissa. Siellä toimivien yritysten ongelmat koskevat myös pirkkalalaisia, kertoo muutosturva-asiantuntija Anne Linnakari Tampereen työvoimatoimistosta. - Isojen yritysten talousvaikeudet näkyvät myös niiden alihankkijoina toimivissa pienissä yrityksissä, joita Pirkkalassakin on. Linnakarin mukaan juuri mikään toimiala ei ole välttynyt talouden syöksykierteeltä. - Huonoja uutisia tulee päivittäin. Työllisyys alkoi huonontua räjähdysmäisesti loppusyksystä ja tahti on vain kiihtynyt koko Pirkanmaalla. Lomautukset ja irtisanomiset eivät koske ainoastaan työntekijöitä, vaan yritysten henkilökuntaa kaikilla tasoilla, ylempiä toimihenkilöitä myöten. - Mitä isommasta yrityksestä on kyse, sitä laajemmin huonot uutiset koskettavat koko henkilökuntaa. Koulutus kannattaa Kaikille lomautus tai työpaikan menettäminen ei ole katastrofi. Iäkkäämmät voivat halutessaan siirtyä ns. lisäpäiville ja väistyä työelämästä. - On myös ihmisiä, jotka tällaisessa tilanteessa näkevät tilaisuuden alkaa tehdä jotakin muuta, Linnakari tietää. Suurimmalle osalle työpaikan menettäminen on kuitenkin raskas isku. Heitä Anne Linnakari, itsekin pitkäaikaistyöttömyyden kokeneena, kannustaa katsomaan eteenpäin ja hankkiutumaan koulutukseen. - Ei kannata jäädä 500 päiväksi ansiosidonnaiselle päivärahalle. - Nousukausi on ennen pitkää edessä. Työttömäksi jäävä tekee viisaasti, jos hän hakeutuu työvoimahallinnon kautta koulutukseen joko vanhoja taitoja päivittämään tai kokonaan uutta ammattia opiskelemaan. Työvoimahallinnon koulutuksissa on Linnakarin mukaan valtavasti valinnan varaa, ja ne antavat mahdollisuuden tutkintojen suorittamiseen asti. - Tällaisessa työllisyystilanteessa on ensiarvoisen viisasta katsoa eteenpäin. Kouluttautumalla tulevaisuuden nousukautta varten jokainen edesauttaa uudelleen työllistymistään. Fakta Työttömyys joulukuun lopussa 31.12.2008 työttömyysaste 7,1 (marraskuussa 5,7), työvoimasta (7759) työtä vailla 552. Yli 50-vuotiaissa työttömiä 31 enemmän kuin marraskuussa. Alle 25-vuotiaissa työttömyys kasvoi 18:lla, alle kaksikymppisissä 10:llä. Työttömänä olevista naisten joukko kasvoi 30:lla. Pitkäaikaistyöttömien määrässä (92) taantuma ei vielä näy, heitä joulukuussa yksi enemmän kuin marraskuussa. Avoimia työpaikkoja Pirkkalsssa 21. Tampereen kaupunkiseudun kunnista Pirkkalan työttömyysaste alhaisin Kangasalan kanssa. Vesilahdessa 7,3, Ylöjärvellä 7,5, Lempäälässä 7,8, Nokialla 8,9 ja Tampereella 11,8. VIIKON VIERAS Viikon vieras -palstalle voi osoittaa kirjoituksia os. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Avointa päätöksentekoa - tekniikan avulla tai ilman Olin viime viikolla valtuustosalissa todistamassa historiallista hetkeä, kun Pirkkalan ensimmäistä pormestarimandaattia jaettiin. Jännittävän äänestyksen jälkitunnelmissa jäin pohtimaan kahta asiaa: 1. Miksi vaali piti toimittaa suljettuna lippuäänestyksenä ja 2. Miksi sitä ei toimitettu uuden valtuustosalin näppärän oloisella äänestyskoneella? Triviaali vastaus molempiin kysymyksiin on sama: vaalisalaisuuden säilyttämiseksi. Todellisuudessa asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Aloitetaan yksinkertaisemmasta: äänestyskone ei osaa pitää vaalisalaisuutta. Asia on tietoturvateknologian näkökulmasta tarkastellen melko monimutkainen, mutta yksinkertaisesti kuvattuna voidaan todeta, että kone ei pysty sekoittamaan tietoa siten, ettei kukaan pystyisi selvittämään kuka äänesti ketä. Monimutkaisempi asia onkin sitten suljettu lippuäänestys. Siihen on lain mukaan ryhdyttävä, jos yksikin valtuutettu näin vaatii. Tapio Kangasniemi vaati ja, vaikka Elina Savilahti yritti vedota uuden valtuustokauden avaamiseksi avoimella ja läpinäkyvällä politiikalla, taitettiin liput maljaan. Äänestäjät eivät koskaan tule tietämään, millä tavoin heidän paljon mainostetuissa pormestarivaaleissa antamansa ääni lopulta vaikutti pormestarin valintaan - vai vaikuttiko lainkaan. Hölmöä sinänsä, sillä moni lähti viime syksynä uurnille nimenomaan sen vuoksi, että pääsisi vihdoinkin itse vaikuttamaan siihen, kuka tämän kunnan raskainta nuijaa heiluttaa. Demokratian näkökulmasta tarkasteltuna voidaan myös todeta, että juuri tämä kuntalaisten osallistuminen ylimmän päätöksentekijän valintaan lienee koko pormestarimallin arvokkain asia. Tiedustellessani Kangasniemeltä perusteita hänen esittämälleen vaatimukselle sain yllättävän vastauksen: Zimbabwessa ei ole tällaista mahdollisuutta ja siellä tapetaan, jos äänestät väärää henkilöä. Vai niin, tuumailin. Tämän jälkeen kuulin käytävällä ohimennen, että osaa valtuutetuista oli painostettu äänestämään tietyllä tavalla, koska jo etukäteen julkisesti esitetyn vaatimuksen myötä olisi todennäköistä, että kukaan ei saa tietää, ketä äänestit. Vai niin, tuumailin. Onneksi kukaan ei ollut sentään joutunut aseellisen uhkauksen kohteeksi. Voisiko ajatella niin, että suljettu lippuäänestys on erinomainen asia demokratian haparoivia ensiaskeleita ottavalle yhteiskunnalle, mutta kun demokratia kehittyy korkeammalle asteelle - kuten esimerkiksi Pirkkalassa - niin tärkeintä on päätöksenteon avoimuus ja läpinäkyvyys? Avoimeen ja läpinäkyvään päätöksentekoon kuuluu julkisen äänestämisen lisäksi se, että tietoa jaetaan kaikille niille, joita päätettävä asia koskettaa. Mitä isompi päätös, sitä enemmän tietoa. Mitä enemmän tietoa, sitä vaikeampi jakaa. Mitä vaikeampi jakaa, sitä enemmän apua tarvitaan. Oma ratkaisuni sekä neuvoni päätöksentekijöille on tietotekniikka. Se on oiva apu sekä tiedon käsittelyssä että välittämisessä. Internet - tuo tiedon valtaväylä ja ohikulkutie - mahdollistaa tiedon jakamisen nopeasti ja tehokkaasti. Tietotekniikka ei kuitenkaan yksin riitä, jos tahtotila puuttuu. Juuri nyt runsaan keskustelun kohteena oleva keskuspuhdistamohanke on tästä hyvä esimerkki. Hankkeen mittakaava (yli 250 miljoonaa euroa) edellyttäisi erittäin laajaa tiedon jakamista, mutta hankevastaava Tampereen Vesi vetää niukkaa linjaa. Tämän epäkohdan korjaamiseksi kuntalaiset ovat aktivoituneet jakamalla tietoa sähköpostilla ja internetissä. Saadun palautteen perusteella oikealla asialla ollaan. Hankkeen puolesta tehty nettiadressi on kerännyt jo yli 500 ihmistä ottamaan asiaan kantaa. Janne Roihu, DI Kirjoittaja on asiakkuusjohtamisen ja tietotekniikan asiantuntija sekä Pirkkalan kunnallispolitiikan aktiivinen seuraaja

28.1. 2009 PIRKKALAINEN 5 Kaivinkoneesta vietiin tutka Hämärämiehet liikkuivat viikonlopun aikana Tuottotiellä ja Turkkiradalla. Tuottotiellä sijaitsevalla työmaalla he veivät kaivinkoneesta peruutustutkan ja työvaloja. Turkkiradalla kohteena oli kaksi kuorma-autoa. Toisesta napattiin mukaan lisävaloja, toiseen murtauduttiin ja siitä varastettiin Tomtom-merkkinen navigaattori ja moottorisaha. Moottoripyörällä kännissä Vuonna -91 syntynyt nuori mies jäi kiinni törkeästä rattijuoppoudesta Naistenmatkantien ja Suupantien risteyksessä viime sunnuntaina pian vuorokauden vaihduttua. Rekisteröimättömällä moottoripyörällä liikkunut ajokortiton ulkopaikkakuntalainen puhalsi 1,3 promillea. Edustajat valittiin Jukkamatti Hiltunen (kok) on Pirkkalan edustaja Pirkanmaan ammatillisen koulutuksen kuntäyhtymäkokouksessa 2009. Helena Pulkkinen (sd) edustaa kaupunkiseudun kuntayhtymän kokouksessa. Valinnat teki kunnanhallitus. Vainio on vihreä Viime Pirkkalaisessa olleessa lautakuntien jäsenluettelossa väitettiin virheellisesti, että liikunta- ja nuorisolautakunnan varapuheenjohtaja Aki Vainio olisi sosialidemokraatti. Oikea puoluekanta on vihreät. Pantse lauloi baarikärpäsille vettä Siis ryyppäämään, ryyppäämään, joka aamu sännätään, laulattivat Eppu Normaalin Pantse Syrjä ja Kirsi-Kaisa Sinisalo Jysmän vesisosuuskunnan juhlayleisöä Kaitalantiellä viime keskiviikkona. Sääksjärven rannassa syrjäisellä omakotialueella 11 pirkkalalaistaloutta saavat pian ryypättäväkseen puhdasta vettä Lempäälän johdosta. Ensimmäinen talo on määrä yhdistää putkeen huomenna torstaina. Kaitalantien loppupää on aivan Lempäälän rajalla. Matkaa ei ollut kuin kivenheitto nykäistä johtolinjat sitä varten perustetulle Jysmän vesiosuuskunnalle. Pakettiin kuuluu myös jäteveden viemäröinti Lempäälän puolelle, joten asujaimistolla on pian käytössä vesihuollon palvelut kaikkine mausteineen. - Tämä on merkittävä etappi yhteisölle. Pian saamme kunnollista juomavettä. Hanke on myös tutustuttanut meidät asukkaat paremmin toisimme, kehui puheenjohtaja Hannu Vetola ja kiitteli Lempäälän ja Pirkkalan kuntien miehiä hyvästä tuesta. Paikallisista ahertajista Timo Siromaa palkittiin tiketeillä Ilveksen peliin. ASUINALUE Sinisalojen maisemissa Jysmä-nimen on aikanaan antanut itse Ilmari Kianto alueella sijaitsevalle edesmenneen runonlausujan Veikko Sinisalon talolle. Hänen puolisonsa Raija Sinisalo oli mukana leikkaamassa avajaisnauhaa. Kirsi-Kaisa Sinisalo ja Pantse Syrjä lauloivat kuusten katveessa Baarikärpäsen, kun Jysmän väki juhli vesiputkiston valmistumista. Tytär Kirsi-Kaisa Sinisalo lausui nipun vesiaiheisia runoja, ennen kuin yhtyi miehensä Mikko Pantse Syrjän kanssa tunnelmoimaan Baarikärpästä. Lumisen tien poskessa kädet läpsyivät ja kuohujuomat nostettiin. Eihän näin upeita runoja ja Eppujen musiikkia joka päivä livenä kuule. Bändin Lontoon keikkakin myytiin pikavauhtia loppuun! - Vietämme Pantsen kanssa puolet ajastamme täällä lapsuudenkodissani. Täällä on hieno käydä saunomassa ja uimassa, kertoi isänsä runoperinteitä Kajaanin runoviikon taiteellisena johtajana jatkava Kirsi-Kaisa.

6 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 Uusi kunnanhallitus äänesti Färmin vesihuollosta Pirkkalan kunta hakee lisäaikaa Färmin alueen vesihuollon rakentamiseen. Pirkanmaan ympäristökeskuksen päätöksen mukaan kunnan tulisi rakentaa Färmin alueelle vesihuolto vuonna 2010. Kunta hakee päätökseen muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Pirkkalan uusi kunnanhallitus teki historiansa ensimmäisen äänestyksen aiheen kimpussa. Kunnanjohtaja Risto Koiviston voittanutta ehdotusta kannatti neljä jäsentä kokoomuksesta, Antero Saksala, Marika Silvan-Väliharju, Maija Aalto ja Jukkamatti Hiltunen ja kolme sosialidemokraateista, Sami Palola, Helena Pulkkinen ja Tapani Vainio. Valittamista vastaan olivat Arja Rinneaho ja Teppo Hoikkala vihreistä, Rauno Lehtinen vasemmistoliitosta ja Helena Simula kristillisistä. Sprinttiä Pirkkalan stadionilla Perinteisesti jo usean vuoden ajan on yksi Nordea Nuorisohiihtojen osakilpailu hiihdetty Pirkkalan Keskuskentällä sprinttihiihtona. Viime tiistaina hiihdetty kisa saatiin kuin saatiinkin pidettyä mutta lunta ei ollut yhtään liikaa vaikka kierrettiinkin juoksurataa. Alle 6- ja 8-vuotiaat saivat lähteä väliaikalähdollä. Muut sarjat starttasivat yhteislähtöinä. Yleisöystävällinen kisa tarjosi kaikille jännitettävää omien suosikkiensa puolesta. Vaikka Pirkkalassa lumitilanne parani huomattavasti viime viikon loppupuolella, niin Ikaalisten Nuorisohiihdot jouduttiin siirtämään Jämin SM-laduille Vatulan hiihtokeskuksesta vähäisen lumitilanteen vuoksi. Pirkkalan Hiihtäjien värejä parhaiten puolustivat 12-vuotisten sarjan Eveliina Piippo ollen toinen ja Pauliina Pitkänen viidennellä sijallaan. Juho Heikkinen oli kolmas poikien 12-v. sarjassa. JK Nordea Nuorisohiihdot osa II, sprintti. Ht vapaa 20.01.2009. T6 300m. 1 Venla Suvinen 2.39, 2 Vilma Pesu 2.52, 3 Ida Kontkanen 2.56, 4 Linnea Mäkiluoma 4.52, 5 Sanna Isotalo 5.20. P6 300m. 1 Teemu Palonen 2.11, 2 Lauri-Emil Pajula 2.35, 3 Iiro Pitkänen 6.31, 4 Samu Mustonen 8.01. T8 300m. 1 Siiri Puuska 1.27, 2 Salla Mustonen 1.47, 3 Essi Pitkänen 2.10, 4 Minttu Törnblom 2.30, 5 Emma Virnes 2.32, 6 Aada Virnes 2.33. P8 300m. 1 Onni Ilomäki 1.31, 2 Emil Piippo 1.32, 3 Lauri Valorinta 1.50, 4 Vilhelm Toivonen 2.03, 5 Tommi Viteli 2.30, 6 Teemu Viteli 3.06, 7 Tomi Paukkunen 3.16, 8 Roope Kontkanen 5.53. T10 500m. 1 Ronja Kulmala 2.08, 2 Elina Karinkanta 2.12, 3 Emmi Palonen 2.13, 4 Sara Virnes 2.31, 5 Marianne Vitteli 2.54. P10 500m. 1 Ossi Mustonen 2.02 2 Teemu Mäntylä, 2.03, 3 Eetu Suvinen 2.13, 4 Olli Huhtanen 2.26, 4 Veikka Heikkinen 2.26, 6 Janne Syväri 3.12, 7 Eetu Tolvanen 3.13. T12 700m. 1 Pauliina Pitkänen 2.22, 2 Eveliina Piippo 2.23, 3 Ronja Kontkanen 2.24. P12 700m. 1 Vili Mustonen 2.24, 2 Pyry Mustonen 2.27, 3 Juho Heikkinen 2.31, 4 Markus Vartiainen 2.38, 5 Jesper-Juhani Ilvessuo 3.13. T14 700m. 1 Ida Keränen, 2.19. P14 700m. 1 Arsi Hintala 2.35, 2 Niko Mansikkamäki 2.36. T16 700m. 1 Alma Toivonen 2.06. P16 700m. 1 Markus Pitkänen 2.08, 2 Sakari Jokela 2.16, 3 Joonas Kuisma 2.19, 4 Samuli Valkama 2.35. Ohrionselkä kutsuu kunnanjohtajaa Koivisto vetäytyy halkosavottaan ja toivoo pormestarimallille kaikkea hyvää Pirkkalan kunnanjohtaja Risto Koivisto on töissä enää pari päivää. Ensi viikolla hän jo hakkaa halkoja Näsijärven Ohrianselän rannassa ja harjoittelee talvista verkkokalastusta mökillään. Virallinen eläkeaika alkaa elokuussa, ennen sitä lomaillaan pitämättömät vapaat pois. Koivisto on luopumassa kaikenlaisista luottamustoimistaan, joita on riittänyt maakuntahallituksesta lukuisiin muihin puheenjohtajuuksiin EU-tasolle. Mitään aikaan vievää ja vakavaa ei kuulemma jatkossa kalenteriin mahdu. - Olemme miettineet vaimon kanssa, että yli puolet vuoden päivistä kuluu varmaan mökillä Ruovedellä, loput kotona Pirkkalssa. Syvällisemmin pormestarimallista Pirkkalan kehitystä Koivisto toki seuraa kiinnostuneena - mutta sivusta. Etenkin pormestarimallia, jonka isä hän on. Koivisto on vankasti sitä mieltä, että malli iskee vielä läpi Suomen kunnissa laajasti. Tänä vuonna pormestari löytyy vain Tampereelta ja Pirkkalasta. Koiviston mukaan pormestarimallissa on kyse syvällisestä muutoksesta kuntien päätöksenteossa, ei pelkästä julkisuuden henkilövaalista. - Kyseessä on koko poliittisen elämän aktivointi. Palkkaa nauttiva poliitikko, pormestari, pääsee kunnantalolle valmistelemaan päätöksiä. Osa-aikaiset kuntaneuvokset saavat resursseja hoitaa poliittisia kontakteja ja poliittista taustatyötä. Tähän saakka me virkamiehet olemme käytännössä valmistelleet asiat eikä kuntalaisten valitsemilla päättäjillä ole ollut riittävästi aikaa perehtyä niihin ennen päätöksentekoaan. Tässä vaiheessa lehteä lukeva kansa tietysti älähtää, että miksi taas otetaan kunnantalolle isopalkkaisia uusia herroja rahaa tuhlaamaan. Muutos tuo Pirkkalaan yhden ihmisen lisäpalkan, sillä pormestarin tullessa kunnanjohtaja poistuu palkkalistoilta. Yhden henkilön lisäpalkka ei ole paljon, kun kunnalla on tuhat työntekijää. Isona etuna on, että virkamiesvaltaisuus vähenee ja vaaleilla valittavat luottamushenkilöt ottavat oikeasti vallan. Ei tämä tapahdu sormia napsauttamalla, mutta uskon kehitykseen. Kuurupiilo historiaan Koivisto ihmettelee, miksi poliitikkojen mielipiteitä pidetään mediassakin usein poliittisena pelinä ja virkamiesten suusta uskotaan tulevan parhaan totuuden. - Keski-Euroopassa pormestari puhuu tiedotustilaisuudessa eikä virkamies aukaise suutaan, Koivisto on huomannut. Pormestarimallin idea onkin Koiviston mielestä, että poliitikot tulevat avoimesti esiin poliittisine mielipiteineen. Vastaavasti virkamiesten piilopoliittisuus pitää sysätä historiaan. Pirkkalassakin johtavien virkamiesten puoluekanta tai ainakin poliittinen mieltymys on ollut tiedossa Pormestarimallin toimiessa tällaista ei enää tarvita. Virkamiehet ovat aidon puolueettomia, poliitikot aidosti poliitikkoja. En ole ihan sinisilmäinen, mutta tähän suuntaan voidaan päästä. Yhteistyö ja itsenäisyys Koivisto ja Pirkkalan päättäjät laajalla rintamalla ovat liputtaneet sekä itsenäisen Pirkkalan että hyvän seutuyhteistyön nimiin. Koiviston mielestä muuta tietä ei olekaan, kun realistisia ollaan. Kun esimerkiksi jätevesiasioista nyt kauheasti puhutaan, niin pitäisi muistaa, että eihän Pirkkalalla ole omaa pohjavettä ja jätevedetkin puhdistetaan Tampereella, hän muistuttaa. Mitäs jos Tampere ei enää voisikaan myydä meille vettä tai puhdistaa vesiämme? Pirkkala kehittää siis seutuyhteistyötään joko itsenäisenä kuntana tai kehittyy Tampereen kaupunginosana, mieluummin itsenäisenä kuntana. Vuonna 2030 Tampereen seutu on joko yksi ainoa kunta tai itsenäisten kuntien rypäs, jossa kaikki mahdollinen tehdään yhteistyössä, Koivisto sanoo. Miksei sitten saman tien laiteta koko höskää yhteen? Itsenäisellä kunnalla on Koiviston mukaan selkeä etu takanaan kuntalaisten kannalta. Siten säilyy kontrolli palvelutuotantoon läheisempänä, hän huomauttaa. Eli jos pirkkalalaiset haluavat maksaa muita enemmän laadukkaista hoitopalveluista, itsenäi- Pirkkalan kunnajohtaja Risto Koivisto on työpaikallaan enää tämän viikon. Mökkeily ja muut harrastukset kutsuvat miestä. Kaikki merkittävät luottamustoimet saavat jäädä. nen kunta voi siitä päättää. Takaisin nuoruuden kiinnostuksiin Kun Koivisto tuli Pirkkalaan 1971 pistämään rehtorina pystyyn yhteislukiota, hän oli omien sanojensa mukaan kotimaiseen kirjallisuuteen perehtynyt kulttuuri-ihminen. Pirkkala on muuttunut tyystin täällä ollessani. Itsessäni suurin muutos on ollut tuon kulttuuriminän katoaminen. Kiireet ja uusien tehtävien vaatimukset ovat vieneet mukanaan. Nyt on luvassa come back. Lukemattomia kirjoja on hurjasti, kalastus ja mökillä olo odottavat. Nyt on aikaa elää. Liityn jopa vanhojen ukkojen telinevoimisteluryhmään, mies herkuttelee innoissaan. Taakse jäävät sitä paitsi myös julkisuuden kirot. Kun vaihdoimme kesämökkimme Lohjalta Ruovedelle jokin aika sitten, joku kirjoitti yleisönosastossa nimimerkillä minun tuhoavan kunnan logistiikkakeskuksella ja hakevan vihreää maata Ruovedeltä. Oikeasti muutimme, koska Ruovedeltä on lyhempi matka Jyväskylään lastenlapsia katsomaan, kahden lapsen isoisä paljastaa. Henkilö Risto Koivisto Ylioppilas Tampereen lyseo 1961, maisteri Hgin yliopisto 1966 (kotimainen kirjallisuus), Pirkkalan yhteislukion rehtori 1971, kunnanhallituksen pj. ensi kertaa 1977, valtuuston pj. Pirkkalan kunnanjohtaja 1995, eläke 2009. Maakuntaneuvos. Tehtäviä uran varrelta, joista luopunut tai luopuu: Euroopan unionin ja Euroopan neuvoston alue- ja paikallishallinon luottamus- ja johtotehtäviä 1994-, Pirkanmaan maakuntahallituksen jäsen ja pj, Pirkanmaan sosialidemokraattien pj. Muisto työuralta: Ajamani yhteistyöohjelma ja Pirkkalan ja Tampereen välinen vesisopimus käänsi lehden ja korjasi naapureiden pahasti viilenneet välit 1970-luvun lopussa. Vastapuolella neuvotteli Pekka Paavola. Muisto nuoruudesta: Olin aikamoinen kulttuuri-ihminen. Voitimme opiskelijakaverini kanssa nimimerkillä Tadeusz Paderewski Helsingissä yliopiston näytelmäkilpailun. Kappaleen esitti Hämäläisosakunnan näytelmäryhmä. Olin osakunnan Hälläpyörän päätoimittaja. Eläkeläisen ilot: Mökkeily vaimon kanssa, lastenlapset, voimisteluharrastuksen uudelleen virittäminen, kiireessä lukematta jääneiden kirjojen lukeminen. Tulevaisuuden evästys Pirkkalalle: lupaa kirjoitella kolumneja Pirkkalainen-lehteen maailman menosta. Ei aio kuitenkaan enää sekaantua Pirkkalan päättäjien asioihin edes kirjoittaen.

28.1. 2009 PIRKKALAINEN 7 Hyviä uutisia kuntakeskukselle Koulukadun kortteliin aletaan tehdä asumisoikeustaloa Pirkkalan kuntakeskuksessa Koulukadun korttelissa alkavat sittenkin rakennustyöt. Kuntakeskukseen ytimeen alkaa YIT: n osaketalon sijaan nousta YH- Asumisoikeus Länsi Oy:n asumisoikeustalo, nimeltään Tinaseppä. YIT alkaa rakennustyöt huhtikuussa. Kun NCC:n uudiskorttelissa Suupantien toisella puolen päästään jo Osuuspankin ja muiden toimitilojen avaukseen ensi viikolla, ovat kuntakeskuksen näkymät taas kirkastuneet. Keskustan houkutusvoiman puolesta ehdittiin jo huolestua, kun muutamat avainyritykset ovat kaikonneet saneerattavasta keskustasta ja Koulukadun purettu tontti pönötti kuukausia parkkipaikkana. Koulutie 3:een tulevaan taloon tehdään 38 asuntoa ja sadan neliön liiketila. Asuntoja tulee yksiöistä neliöihin. Asumisoikeusasunto on asunto, josta asukas maksaa sisään muuttaessaan 15 prosenttia sen hankinta-arvosta. Pois muuttaessaan saa maksamansa osuuden takaisin indeksillä tarkistettuna. Asunnon voi myös lunastaa myöhemmin kokonaan itselleen. Asumisajalta asukas maksaa käyttövastiketta, joka on jonkin verran pienempi kuin esim. vuokra vastaavanlaisessa vuokra-asunnossa. Asukkaaksi valitaan kunnan ylläpitämän järjestyksen perusteella. Tulorajoja ei ole ja varallisuusrajat on poistettu yli 55- vuotiailta. YIT lupaa palata korttelin kaavassa olevan kolmannen asuinkerrostalon rakentamiseen, kun vapaarahoitteiselle osaketalolle jälleen on kysyntää. Koulutien kortteliin alkaa nousta asumisoikeustalo huhtikuussa. Tällainen on näkymä poirtaikosta talon sisältä. Eeva Leppä (vas.) ja Susanna Kulonen ovat pistäneet merkille, että tältä Naistenmatkantien bussipysäkiltä puuttuu istuinpenkki. - Kauppakasseille penkki olisi tarpeen, Kyöstiltä bussilla kaupassa käyvä Leppä tuumi. Uusittaville bussipysäkeille lasten taidetta Tiia Trogen Pirkkalan bussipysäkkejä aletaan kunnostaa keväällä. Kunnostusta vaativien pysäkkien seinälevyt vaihdetaan, roskiksia lisätään ja penkit kunnostetaan. Naistenmatkantien pysäkkien takaseinät saavat lisäksi koristeekseen Pirkkalan nuorten kuvataidekoululaisten taidemaalauksia. Korjaustöiden jälkeen kunta toivoo voivansa siirtää pysäkkikatosten kunnossapidon Tiehallinnolle, joka jo nyt huolehtii pysäkkien siisteydestä. - Olisi hyvä, että pysäkkien hoito olisi keskitetty vain yhdelle taholle, vastaava kunnallistekniikan rakennuspäällikkö Sanna Siukola toteaa. Naistenmatkantielle on jo ilmestynyt kaksi uutta pysäkkikatosta. Pakkalankulmalla Lidlin kupeessa sijaitsevat katokset ovat kuitenkin herättäneet huomiota bussilla kulkijoiden parissa, sillä niissä ei ole lainkaan penkkejä. - Katokset on hankittu teknisen lautakunnan päätöksellä jo vuonna 2005. Ne ovat olleet kunnan varastolla ja siirrettiin sieltä hyötykäyttöön huonokuntoisten pysäkkien tilalle, Siukola kertoo. Hankitussa pysäkkimallissa ei ollut penkkejä mukana. Siukolankin mielestä penkit olisivat kuitenkin tarpeelliset. - Täytyy katsoa, mikä ratkaisu olisi näille pysäkeille paras, Siukola sanoo. Kunnostettavissa pysäkeissä penkit pysyvät paikallaan, uudella maalikerroksella varustettuina. Tältä Tinaseppä näyttää katsottaessa kunnantalolta Koulutien yli. Tampereen seudulle yhteinen markkinoija - Emme ohjaile yrityksiä mihinkään kuntaan, vaan markkinoimme kokonaisuutta ja kerromme kotimaassa ja ulkomailla Tampereen kaupunkiseudun tarjonnasta, kertoo tämän vuoden alussa toimintansa aloittaneen Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiön toimitusjohtaja Aki Tuulentie. - Elinkeinoyhtiö ei ole yritysten sijoittumispalvelu. Kaupunkiseudun kunnat pyrkivät edelleen itse aktiivisesti myymään yritystonttejaan ja saamaan alueelleen yrityksiä. Elinkeinoyhtiö tuo seudulle lisäarvoa. Tuulentien mukaan Tampereen seudulla haluttiin välttää riitaisuudet ja muut ongelmat, joita on aiheutunut siellä, missä seudulliseen yhtiöön on koottu kaikki alueen elinkeinopalvelut. - Esimerkiksi Ylöjärvellä tunnettiin voimakasta epäluuloa elinkeinoyhtiötä kohtaan, mutta kun selvisi, että kunnan elinkeinotoimi jää omalle paikkakunnalle, epäluulot hälvenivät, Ylöjärven Yrityspalvelun toimitusjohtajana tähän saakka toiminut Tuulentie kertoo. Tuulentien mukaan elinkeinoyhtiö ei ole hallinnollinen organisaatio, joka pyrkisi rajoittamaan mukana olevien kuntien kasvua. - Pyrimme nostamaan kaikkien näiden kuntien työpaikkaomavaraisuutta, saamaan työpaikkoja sinne, missä ihmisetkin ovat. Koko kuvio pyörii täällä Pirkkalan elinkeinojohtaja Erkki Korkala pitää tärkeänä, että yrittäjiä ja yrityksiä palvellaan omalla paikkakunnalla. - Koko kuvio pyörii täällä tontteineen, tiloineen, rakentajineen, sijoittajineen. Siitä ei voi ottaa palaa pois ilman, että kokonaisuus kärsii, Korkala painottaa. - Yhteinen elinkeinoyhtiö tuo lisäpanostusta seudulliseen markkinointiin. Se myös koordinoi tehokkaammin yhteisiä ohjelmia ja hankkeita. Uudistuksen myötä Pirkkalan elikeinoasiamies Lasse Silván siirtyy perustetun elinkeinoyhtiön työntekijäksi ja Pirkkalan kunta ostaa yhtiöltä ostopalveluna puolet elinkeinoasiamiehen työpanoksesta. Kunnanhallitus hyväksyi asian maanantaina. Ensimetrit toivat 900 uutta yritystä Tasan 900 ihmistä käynnisti yritystoiminnan viime vuonna uusyrityskeskus Ensimetrin avulla, kun heitä vuonna 2007 oli 813. Uusyrityskeskus Ensimetri antaa maksutonta neuvontaa oman yrityksen perustamista harkitseville. Asiakasmäärä on kuitenkin pysynyt lähestulkoon ennallaan. Viime vuonna neuvontaa haki 2 219 pirkanmaalaista. Entistä useampi uusyrityskeskuksen asiakas siis perustaa oman yrityksen. Palvelualoille perustettiin Ensimetrin kautta kaiken kaikkiaan 71 prosenttia uusista yrityksistä. Näistä 15 prosenttia toimii kaupan alalla. Tuotannollisia yrityksiä Ensimetrin neuvonnan kautta toimintansa aloittaneista oli joka kymmenes. Fakta Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Työpaikkoja toiminnan kautta syntyi yhteensä 798. Oman yritystoiminnan aloittaneista 43 prosenttia oli naisia. Ensimetrin kehittämisjohtajan Kaj Heiniön mukaan heikentynyt taloustilanne saattaa tänä vuonna kasvattaa Ensimetrin asiakasmäärää, sillä yrittäjyys on yksi vaihtoehto työllistyä. Uusyrityskeskus Ensimetrissä käynnistetään helmikuussa yrittäjäksi haluavien Euroopan vaihto-ohjelma. Lisäksi valtakunnallinen uusyrityskeskusten verkosto aloittaa maahanmuuttajien yritysneuvontaan keskittyvän hankkeen. Ensimetrissä työskentelee 10 yritysneuvojaa, ja sillä on sivutoimipisteet Kangasalalla, Lempäälässä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä, Nokialla ja Valkeakoskella. Perustettu 16.12.2008. Osakkaina Kangasalan, Lempäälän, Pirkkalan ja Vesilahden kunnat sekä Nokian, Oriveden, Tampereen ja Ylöjärven kaupungit. Toimitusjohtaja valtiotieteiden maisteri Ari Tuulentie, 41. Johti Ylöjärven Yrityspalvelu Oy:tä 2001-2008. Hallituksessa kaupunginjohtaja Pentti Sivunen Ylöjärveltä, kunnanjohtaja Olli Viitasaari Lempäälästä, toimitusjohtaja Jari Jokilampi Pirkanmaan Yrittäjistä sekä Tampereen kaupungilta strategiapäällikkö Reija Linnamaa ja elinkeinojohtaja Kari Kankaala (hallituksen pj.). Alkuvaiheessa kuusi työntekijää, tarvittavia lisärekrytointeja kevään kuluessa. Matkailuyhtiö GoTampere Oy elinkeinoyhtiön tytäryhtiö vuoden alusta.

8 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 Pappilan rantaan satoi ideoita...t TTY:llä Hervannassa opiskeleva Benjamin Moreau iloitsi voitettuaan seurakunnan Pappilan ideakilpailun. Seurakunnan omistama ainutlaatuinen Pappilan ranta-alue aiotaan hyödyntää seurakuntalaisten ja kaikkien kuntalaisten virkistyspaikkana. Suunnittelukilpailun parhaat työt on palkittu. Pyhäjärven rantamaisemiin oli erilaisia rakennuksia ja toimintapaikkoja ideoinut 25 Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtiopiskelijaa. - Korkealaatuisia töitä. Näissä on paljon ideoita, joita voimme poimia mukaan, kun Pappilan alueen suunnittelu etenee, kiitteli Pappilan rakennustoimikunnan puheenjohtaja Kari Luotonen. Kisan voiton vei ranskalainen Benjamin Moreau. - Luontevia ja helposti toteutettavia ideoita, perusteli voittajatyöt esitellyt professori Staffan Lodenius, joka itse voitti aikanaan Pirkkalan keskustan suunnittelukilpailun. Pappilan alue löytyy, kun käännytään Vanhalta kirkolta kohti Pyhäjärven rantaa. Luostari Isosaareen? Voittaja kertoi ihastuneensa suomalaiseen metsään. - Suomen luonto kiehtoo minua metsineen. Pappilan metsään hän ideoi seikkailuradan, Pihlajaniemen rantalahdukkaan monenlaisia toimintoja. Kilpailun osanottajajoukko oli kansainvälinen. Vain yksi kilpailutöistä oli suomalaisopiskelijoiden tekosia. Kilpailu toi satoja luovia ideoita Pappilan ja Pihlajaniemen varalle. Yhdessä ehdotettiin kaunista luostaria muistuttavaa toimintakeskusta Isosaareen. Hienoja ehdotuksia erilaisista majoitusrakennuksista ja rantahuveista suorastaan satoi. Kisan voitosta heltisi 1000 euron palkinto. Kisan toisena palkittiin Katriina Kakon, Sini Kotilaisen ja Nea Tuomisen työ Niin metsä vastaa, jota myös kovin kiitettiin. Kolmonen oli Petr Fogl, lunastukset saivat Katarzyna Dyjewska ja Daniel Hasse ja kunniamaininnat Amrit Hauger ja Edith Monseu. Rantasauna ensi vuonna? Seurakunnan kunnianhimoisena visiona on kehittää luonnonkauniille alueelle vähitellen miljöö, joka houkuttaa monia ihmisiä palveluillaan. - Pirkkala kasvaa yli 300 asukkaalla vuosittain ja on luonnollista, että seurakuntakin suunnittelee toimintaa kunnan uuteen kasvusuuntaan, Kari Luotonen linjasi. Talouspäällikkö Tapani Urvanta sanoo, että ensimmäinen isompi rakennuskohde on sauna. - Noin 230 neliön sauna voisi rakentua 2010-2011. Siihen mahtuu jo tupatilaakin ja kaksi erillistä saunatilaa, joten sauna palvelisi kokoontumiskäytössäkin. Pappilarakennuksen tilalle tultaneen joskus rakentamaan ajanmukainen päärakennus. - Se lienee noin miljoonan investointi, Urvanta ja Kari Luotonen tuumivat. Koulut ja päiväkodit käyttäjiksi? Pirkkalan kunta on kertonut seurakunnalle, että sillä voisi hyvinkin olla käyttöä Pappilan toimintakeskukselle, vaikka päiväkotien ja koululaisten retkipaikkana. Jos kunta sitoutuisi Pappilan käyttöön, niin se toisi seurakunnalle taloudellista selkänojaa hankkeiden toteutukseen. - Kunta voisi maksaa tiloista käytön mukaan, Urvanta miettii. Pappilan alueelle on vireillä kaavamuutos suunnitelmien toteutusta varten. Fakta Pappilan uudet tuulet Seurakunta omistaa Pyhäjärven rannassa Vanhan pappilan alueen noin 5,5 ha, Uittamon metsäalue noin 8,4 ha ja Lehtisaaren noin 1,3 ha sekä Isosaaren noin 4,5 ha. Seurakunnalla on tarkoitus kehittää alueista kuntalaisia monipuolisesti palveleva toiminnallinen keskus ulkoilu, liikunta ja virkistysalueineen sekä kokoontumistiloineen. Alueella nykyisin 1800- luvulta olevat väentupa ja vilja-aitta. Pappilan vanha päärakennus on purettu. Nykyinen pappilarakennus 1960-luvulta. Rakennukset eivät käytössä. Rakentamishankkeita: noin 200 neliön sauna takkatupineen ehkä vuonna 2010, myöhemmin väentuvan ja vilja-aitan entisöinti, uusi päärakennus. Lähiaikoina toteutettavissa osin talkoilla esim. laavu, lintutorni ja muita ideakilpailussa esiin nousseita pieniä rakenteita. Toimintaa tulevaisuudessa: lasten ja perheiden päivä- ja telttaleirejä, koululuokkien ja päiväkotien luontoretkiä, lasten kesäkerhoja, sosiaalisten ryhmien virkistyspäiviä. saunaillat, talviuintipaikka, ulkoilmatilaisuudet, konsertit, venekirkkoja, lintujen bongausta Suuren autokaupan keskuksen maat ovat Linnakorven risteyksessä toisella puolen tietä kuin Pirkkalan taajama-alueet. Laajat hakatut tonttialueet odottavat nyt, miten autokauppa selviää taloustaantuman myllerryksestä. Autokeskus lykkääntyy Linnakorvessa Risteyksessä vireillä 5-6 muuta yrityshanketta Pirkkalan kunnan suurin elinkeinohanke, jopa sadan tuhannen neliön laajuiseksi kaavailtu autokaupan keskus on lykkääntymässä. Vielä keväällä keskuksen kerrottiin aukeavan vuonna 2010 moottoritien varressa. Viime vuoden lopulle luvattu rakennustöiden käynnistys ei ole toteutunut. Syy on selvä: maailmanlaajuinen taantuma ja autokaupan kriisit ovat tulleet väliin. - Tilanne tässä hetkessä on se, että päätökset varmasti venyvät. Autokauppiaat ovat varovaisia. Nyt on vain katsottava, mihin maailma menee, sanoo hankekehityspäällikkö Juha Kaivonen NCC:ltä. Pirkkalan kunta ja NCC ovat vieneet hanketta yhdessä eteenpäin. NCC kertoi toissa vuonna kolmen merkittävän autoliikkeen olevan tulossa alueelle. Jo ensi vuonna Linnakorven risteyksessä olisi tavoitteiden mukaan ollut neljä autoalan toimijaa yhteensä 40.000 neliön tiloissa. Siitä olisi lähdetty laajentumaan maan suurimmaksi autokaupan keskukseksi. - Keväällä meillä oli yhteistyökumppaneita ilmoitettuun laajuuteen. Yksittäiset autokaupat eivät tässä tilanteessa alueelle lähde. Keskuksen valmistelu kaavoituksen osalta ja autokauppojen tilanteen kuulostelu ovat koko ajan käynnissä. NCC on varannut moottoritien varresta peräti 20 hehtaarin maat. Rakennuksia niille on kaavailtu mahtuvan kaikkiaan 10 hehtaarin verran. Muita hankkeita vireillä Pirkkalan elinkeinojohtaja Erkki Korkala sanoo, että Pirkkalan CLX-alueella on vireillä muita hankkeita autokeskuksen nyt lykkääntyessä. - Linnakorven risteysalueella niitä on vireillä 5-6, Korkala paljastaa. Yritysrakentamista voi olla ennen autokeskusta luvassa Linnakorven liittymän ja Killon väliselle alueelle. Autokeskuksen paikka on moottoritien eteläpuolella. Parhaassa vauhdissa CLX-yritysvyöhykkeellä ollaan lähellä lentoasemaa, Sorkkalantien risteyksessä. - Siellä ovat meneillään 20.000 neliön yritystilojen rakentamiseksi. - Uskon autokaupan keskuksen rakentamisessa olevan kyse vain ajankohdasta. Pirkkalan autokeskus on niin hyvällä paikalla. Autokauppiaille on tärkeää saada myyntitilat lähelle ihmisten liikkumavirtoja, esimerkiksi huoltopaikkoja. Pelkästään autokaupoille ei lähdetä kovin kauas, Korkala sanoo. Partolasta Linnakorpeen tehdään uusi tie Antti Jokinen Pirkkalassa on valmistunut kaavaehdotus Bauhausilta Linnakorpeen Kurikantielle kulkevasta uudesta tietä. Tien rakentaminen on alkamassa jo tänä vuonna ja se kestää vuoteen 2011. Kyseessä on moottoritien rinnalla kulkeva paikallista liikennöintiä palveleva tie, jota on myöhemmin tarkoitus jatkaa Lentoasemantielle asti. Tie vaihtaa moottoritien eteläpuolelle Linnakorven risteyksessä. Ympäristölautakunta käsitteli kaavaa eilen lehtemme painoon menon jälkeen. Lähiasukkaat jättivät tiekaavan luonnoksesta kuusi mielipidettä, joissa oltiin huolestuneita erityisesti tien tuomasta melusta. Arkkitehti Santeri Kortelahden mukaan alueella on teetetty melu- ja luontoselvitykset. Niiden mukaan tie ei vaadi erillisiä meluntorjuntatoimia. Ympäristölautakunta pohti eilen esitystä kaavamuutoksesta, jonka avulla olaan tekemässä uusi tie Bauhausilta Linnakorven yritysalueelle. Tieltä poikkeaa pisto pohjoiseen myöhemmin suunnitteluun tulevalle Killon yhdystielle, jonka toinen pää risteää Naistenmatkantielle Nuolialan uuden päiväkodin viereen.

28.1. 2009 Tien päällä... Toiviosta suora yhteys Sarankulmaan Hyönteisselvitys viivästyttää kadunrakennusta Tampereen puolella Palveleva, nopea PIKAHUOLTO ilman ajanvarausta Myynti, asennus AKKUSALO OY Rantaperkiö, Kolmionkatu 5, p. 273 0830 Teivaankatu 4, Lielahti, p. 273 0840 PIRKKALAINEN 9 Maija-Riitta Näreikkö Toivion Ojatieltä tulee suora yhteys Patamäenkadulle ja sitä kautta Sarankulmaan. Ojatie peruskorjataan tänä vuonna kokonaan välillä Ruotutie-Korpitie. - Tieosuudelle rakennetaan bussipysäkit ja tehdään suojatien ylityskohdat, kertoo vs. rakennuspäällikkö Sanna Siukola Pirkkalan kunnasta. Vesihuolto uusitaan samassa yhteydessä ja kadun varteen rakennetaan uusi 600 metriä pitkä kevyenliikenteenväylä sekä katuvalaistus. Ojatie jatketaan myöhemmin kunnanrajalle, Patamäenkadulle saakka. Bussilinja 7 Ojatien kautta Patamäenkadulle tuleva jatke rakennetaan mahdollisesti vuonna 2010, minkä jälkeen nykyinen TKL:n bussilinja 7:en reitti muuttuu. - Sen bussit alkavat koukata Patamäen kautta Ojatielle ja sitä Ojatien peruskorjaus on jo alkanut. Mahdollisesti ensi vuonna sitä pitkin pääsee suoraan taustalla häämöttävälle Tampereen puolelle Patamäenkadulle. kautta Partolan kauppakeskukseen ja edelleen takaisin Tampereen puolelle. Tampereen puolella uuden katuyhteyden rakentamista hidastaa kaavamuutos. Alueen kaavaa joudutaan muuttamaan muun muassa Sarankulmassa tehdyn hyönteisselvityksen vuoksi. Patamäenkadun jatke Pirkkalan puolelle piti tehdä vanhaa ratapohjaa pitkin, mutta kadun linjausta ollaan muuttamassa. Naistenmatkan nimi näkyviin Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan kuntakeskus tunnetaan Suuppana, joka nimenä juontaa juurensa kunnantalon paikalla olleeseen Suupan taloon. - Suupan sijasta keskustaa pitäisi kutsua Naistenmatkaksi. Keskusta-aluehan on virallisesti Naistenmatkan kylää, ehdottaa Ratsutilantiellä asuva Sirkku Ollila. Ehdotustaan Ollila perustelee paikallishistorialla. Naistenmatkan kylä tunnetaan jo 1500-luvulta, jolloin siinä oli viisi tilaa: Kurikka, Kyösti, Ollikka, Ollila ja Suuppa. Rakennukset sijaitsivat tiheänä ryppäänä Suupanmäen rinteellä. Parisataa vuotta myöhemmin 1700-luvun lopun isojaossa Kurikka siirrettiin Vähäjärven itäpuolelle ja Ollikka eteläpuolelle. Muut talot tuhoutuivat vuonna 1858 Suupanmäellä riehuneessa tulipalossa, jonka jälkeen vain Suuppa rakennettiin uudelleen Suupanmäelle. Ollila siirrettiin nykyiselle paikalleen Ratsutilantien varteen ja Kyösti Kyöstille, missä nykyisin sijaitsee päiväkoti. Vuonna 1923 silloinen Etelä- Pirkkalan kunta osti Suupan tilan rakennukset. Kunnanvirasto toimi päätalossa vuodesta 1922 vuoteen 1964, jolloin nykyinen kunnantalo rakennettiin sen paikalle. Naisten kirkkomatka Naistenmatkan nimi liittyy entisajan kirkkomatkoihin. Vesilahdesta Ruovedelle saakka ulottuneen Suur-Pirkkalan vanha kirkko sijaitsi Pirkkalankylässä, jossa kansa kävi jumalanpalveluksissa pitkienkin matkojen päästä. Kirkkoveneillä saapuneet seurakuntalaiset yöpyivät Loukonlahdessa sijaitsevalla Kirkkoveräjällä, jonka sanotaan muinoin olleen markkinapaikka. Lauantaina hierottiin kauppoja ja sunnuntaina suunnattiin kirkolle. Kirkkomatkan miehet tekivät veneillä ja naiset kävellen. - Naiset kävelivät Kirkkoveräjältä ensin tänne nykyisen kuntakeskuksen paikalle, pudottivat hameenhelmansa alas, vaihtoivat kirkkokengät jalkaansa ja jatkoivat sitten matkaa kirkolle, Ollila kertoo. - Tästä tuli nimi Naistenmatka. Terveisiä Miestenmutkalta! Muutama kymmenen vuotta sitten Naistenmatka kävi postilähetysten osoitteenakin, kunhan lisäyksenä mainittiin Pirkkala. - Nuorena minua joskus hävetti sanoa, että asun Naistenmatkalla. Kunnan ulkopuolellakaan sitä ei aina taidettu pitää oikeana paikkana. Meille kotiin oli kerran tilattu huonekaluja, jotka tulivat kyllä perille oikeaan osoitteeseen. Yhden tuolin pohjalta löysimme kuitenkin viestin, jossa luki: Terveisiä Miestenmutkalta! Arvohyönteisiä paahteessa Tampereen Hyönteistutkijain Seura suosittelee entisen teollisuusradan penkereen etelärinteen säilyttämistä mahdollisimman paljon, vaikka sen viime vuonna tekemässä selvityksessä ratapenkereellä ei havaittu valtakunnallisesti uhanalaisia hyönteislajeja. Joitakin paikallisesti merkittäviä lajeja kylläkin. - Muualla Tampereella tehtyjen havaintojen mukaan myös taajama-alueen paahdeympäristöissä voi menestyä vaateliasta hyönteislajistoa, selvitysraportissa todetaan. Uusi kaavaluonnos on nähtävillä ja kaava saataneen valmiiksi tänä keväänä. Kalevi Salonen Tampereen kaupungin katusuunnittelusta arvelee, että uusi katusuunnitelma valmistuu loppukesästä. - Uutta yhteyttä päästään rakentamaan ehkä ensi vuonna. Kyseessä on yhteishanke Pirkkalan kanssa, joka palvelee meitä molempia. KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIONASTARENKAAT 155/70-13 178,- 175/65-14 238,- 185/65-14 238,- 185/65-15 248,- 195/65-15 258,- 205/55-16 318,- 185-14C 278,- 195/70-15C 278,- YLI 40 KOKOVAIHTOEHTOA! Myös uusista renkaista iso valikoima! ASKOSAARI OY P. (03) 255 6677 Keskuojankatu 11, Sarankulma Olemme muuttaneet tien toiselle puolelle! Pirkkalan Rengaskauppa Oy AUTOPAJA AHOKAS www.autopaja.fi V T v 0400-635 506 Alan ammattilainen palveluksessasi! Korjaamme ja huollamme kaikki merkit öljynvaihdot ohjauskulmat huollot ja korjaukset Kankaantaankatu 23, NOKIA, p. 342 1180, 0400-626 403 Palvelemme ma-pe 8-17 pakokaasumittaukset jarru- ja iskunvaimennintestit Nyt Kendall-öljyt ja öljynvaihdot meiltä! /4l Alk.49,- sis. vaihtotyön Tmi Seppo Thilman PIRKKALAN HUOLTO-FIX Kunnansarka 4, Nokia, p. 0400-616 671 Kolarikorjaukset ammattitaidolla Hatanpäällä! - Kuntakeskukseen johtavissa viitoissa pitäisi lukea Naistenmatka, ihan samalla tavalla kuin viitat ohjaavat Turriin tai Kyöstille, sanoo Ida-koiransa kanssa päiväkävelyllä ollut Sirkku Ollila. RK-Cityhuolto Lentokentänkatu 3, 33900 Tampere Puh. (03) 253 3324 www.rkch.fi

10 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 Hirvet käyneet vähiin Pirkkalan Metsästysyhdistyksen peijaisiin saatiin sentään keittolihat Ei ihme, että Pirkkalassa liikkujat eivät viime kesänä vaivaantuneet hirvikärpäsistä. Kunnan hirvikanta on vähissä. Pirkkalasta ammuttiin syyskuun viimeisestä lauantaista vuoden loppuun kestäneellä kaudella yksi uroshirvi ja kolme vasaa. Yksi lupa jätettiin käyttämättä, jotta kanta säilyisi. Pirkkalaan arvioidaan jääneen yhdeksän hirveä. Kannan vähentymisen syynä ovat hirvien kulkureittejä tukkivat suuret tiet ja hirviaidat. Pirkkalan Metsästysyhdistys pääsi sentään viettämään hirvipeijaisiaan TY Toivon talolla Ropposissa. Pöytään saatiin makoisaa hirvikeittoa, jota kutsutaan perinteisesti nauttimaan myös metsästysalueiden maanomistajat. Yhdistyksen ainoan luvan sai hyödynnettyä Tuukka Pentti, joka ampui luvan sallimat kaksoisvasat heti ensimmäisenä jahtipäivänä. Metsästäjäveteraani Martti Järvensivu, 77, oli mukana reissussa ja kertoo hirvikannan vaihdelleen ennenkin. - Mutta nyt hirvet eivät pääse Pirkkalaan enää vaeltamaan vanhoja reittejä idästä vaan kantaan voi tulla lisäystä vain Vesilahden puolelta järven yli. Järvensivu arvelee ampuneensa 60-vuotisen metsästäjän uransa aikana lähemmäs sata hirveä. Hän on viimeinen elossa oleva Pirkkalan metsästysseuran perustajajäsen. - Lähivuosina voi tulla eteen sellainenkin tilanne, että täällä ei ammuta yhtään hirveä, jotta kanta ei kokonaan lopu. Pirkkalan metsästysyhdistyksen ohessa Pirkkalassa toimivat Anian, Partolan ja varuskunnan hirvestysseurat. PIIPAHDUS EILISEEN Pirkkalasta saatiin tänä syksynä sen verran hirvenlihaa pakkaseen, että Ropposten talolla pidetyissä peijaisissa saatiin vatsat täyteen mureaa vasakeittoa. Metsästäjäveteraanit. Martti Järvensivulla riitti muisteltavaa Heikki Lehtosen kanssa. Tällä palstalla tutustutaan Pirkkalan historiaan Vakaat, tyynen-iloiset pirkkalaiset Sarvet tanassa. Tomi Nisula (vas.), Tuukka Pentti, Vesa Viitaniemi, Jari Huitula ja Erkki Kaltto olivat metsästysyhdistyksen hirvipeijaisten ahkerat puuhamiehet. Peijaiset pidetään nykyisin joka toinen vuosi. Liisa Raipala Pirkkalaiset ovat varmaankin Hämäläisiä. Muotonsa, luontonsa, kielensä, kaikki sen osoittavat. Näin päätteli kansaa tarkkailtuaan pastori Wilhelm Carlsson, joka vaikutti Pirkkalassa noin 150 vuotta sitten. Kirkonmies ihastui paikkakuntaan niin paljon, että ryhtyi kirjoittamaan pitäjänhistoriaa. Rauhallinen kansa tuntuu tehneen häneen pääasiassa hyvän vaikutuksen. Tosin pirkkalalaisten ulkomuotoa Carlsson ei kovin mairittelevasti arvioinut. Hämäläissuvun tunnusmerkkeihin kun ei kauneus tuntunut kuuluvan. Kasvot ovat enimmiten epäsääntöisiä sekä värittömiä, johon viimemainittuun seikkaan se aikainen ja liiallinen saunankäynti ja asuinpirttien kuumuus on syynä, ehkä myöskin ylen suolaiset ruoat, kuvaili Carlsson pirkkalalaisten piirteitä. Sen sijaan kansan luonnetta pastori innostui kehumaan: Mielenlaadultaan ovat Pirkkalaiset tyynen-iloisia, puolitotisia, puoli-iloisia, luonnoltaan tarkkoja, tiedustelevia, oppivaisia, rehellisiä, ystävällisiä, tavallisen puheliaita, hyväntahtoisia ja keskenään sopivaisia. Carlssonin havaintojen mukaan pirkkalaiset eivät juuri sortuneet sen kaltaisiin paheisiin kuin juopotteluun, tappeluun, raakuuksiin, rivouksiin ja kiroiluun. Ja siinä missä täkäläiset hyvistä tavoistaan lipsuivat, papin syyttävä sormi osoitti kaupungin läheisyyttä ja viinanpirua. Jos rauhallinen kansa ei paheisiin sortunutkaan, myös hyveet juurtuivat hitaasti. Niinpä hengellisen elämän kasvu eteni pastorin sanoin tyynesti ja vakaasti. Esimerkiksi herätysliikkeet tai uskonlahkot eivät rauhallista pirkkalaiskansaa yleensä saaneet kannattajikseen. Pirkkalalaisten antamaa hyvää vaikutelmaa Carlsson ei kuitenkaan selitä pelkällä vakaalla kansanluonteella. Kirkonmies kun oli, hän löysi siivoon käytökseen syyn myös kirkon vaikutuksesta. Esimerkiksi Pirkkalankylässä Peurojen paikallisuus suuri kummastus Lempäälän seudun riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Koski on ihmetellyt samaa kuin Pirkkalan metsästäjät: Vesilahdessa hyvin lisääntynyt valkohäntäpeura ei viihdy Pirkkalassa. Peuraa saa metsästää tämän kuun loppuun. - Pirkkalassa ammuttaneen noin 30 peuraa lähes 5000 hehtaarin alueelta. Vesilahdessa Palhon-Vakkalan pieneltä alueelta peurasaalis on yli 240 peuraa. - Tätä ei ihmisjärki käsitä. Tosin peurat ovat tarkkoja lumimäärän suhteen. Ruokaa löytyy paremmin vähälumiselta alueelta, Koski tuumaa 36 vuoden kokemuksellaan riistanhoitoyhdistyksen johdossa. hengellinen herääminen oli ryhdistänyt kansan elämän raiteilleen. Ohi oli entinen siivoton meno eli juopottelu, kortinpeluu ja tappelut. Lähde: Pitäjäänkertomuksia Pirkkalasta. Kirjoittanut pastori Wilhelm Carlsson. Uusintapainos ja tutkielma Pirkkala, pirkkalaiset, myytti, tarut ja todellisuus, toim. Olavi Horsma-aho. Pirkkala-seura 2000. Leukun tilan ruispellolta vuodelta 1928. Onkohan näissä ihmisissä vielä samanlaisia piirteitä kuin Wilhelm Carlssonin katselemissa pirkkalalaisissa? URHEILU Konsta pelaa leijonapaidassa kotihallissa Pirkkalalainen Konsta Mäkinen odottaa innolla kotihallissa pelattavaa Nuorten Leijonien Venäjä-peliä. Suomen 17-vuotisten jääkiekkomaajoukkue kohtaa Venäjän Pirkkalassa Neljän maan turnauksessa reilun viikon kuluttua. Ottelu on erikoistapaus Nuorten Leijonien Konsta Mäkiselle. Syntyperäinen pirkkalalainen pääsee pelaamaan Suomi-paidassa kotikunnan hallissa. - Hieno juttu. Venäläiset ovat aina taitavia, en ole heitä vastaan ennen kiekkoillut. Pirkkalassa lukiota käyvä, Niemenmaalla asuva Konsta pelaa seuratasolla Ilveksen B-junioreissa. - Pääsin ensi kertaa maajoukkueen leirille toissakesänä. Tällä kaudella olemme pelanneet turnaukset Tshekissä ja Kanadassa. Kanadassa USA myllytti Suomea oikein kunnolla, mutta Konsta ei ole huolissaan Suomen jääkiekon tasosta. - Ei me olla taidoissa jäljessä muita maita, mutta siellä mätti maalinteko. Vaatimaton Konsta kuvailee itseään peruspuolustajaksi. - En ole kovin fyysinen, liikkuvuus on enempi paras avuni. Entäpä tavoitteet: SM-liiga, maajoukkue, NHL? - Päivä kerrallaan edetään ja toivotaan, että ollaan terveitä ja kehitytään. Aika näyttää mihin rahkeet riittävät, Konsta sanoo Kiekko-Sudet -Pingviinit 4-3 ja. (1-0,1-2,1-1) jalat maassa. Tiki penkin taakse Suomi kohtaa tiiviissä turnauksessa 5.-7.2. Ruotsin, Tsekin ja Venäjän. Otteluita pelataan kolmella paikkakunnalla - Pirkkalassa, Nokialla ja Hämeenkyrössä. Pirkkalassa leijonapaidan pukee ylleen kuusi tamperelaisseurojen pelaajaa. Suomen vaihtoaitiosta löytyy joukkueen ainakin toistaiseksi tunnetuin kiekkomies, kun Esa Tiki Tikkanen toimii joukkueen apuvalmentajana. To 5.2. klo 15 Tshekki - Ruotsi, klo 18.30 Suomi - Venäjä Pirkkalan jäähallissa. PJK tasapeliin futsalissa PJK-KylVe 3-3 (2-0) PJK:n liigakarsintoihin tähyävä edustusjoukkue jäi tasapeliin Futsalin Ykkösessä lauantain kotipelissä. Ottelun ensimmäinen jakso oli lievästi Klubin hallintaa ja puoliajalla joukkue johti kahdella maalilla. Toisen jakson alkuun ei muutamista paikoista saatu ratkaisua aikaan ja Kylmäkosken Veikot Pingviinit hävisi Suomen joukkue: Maalivahdit: Jonathan Iilahti Blues, Kristian Järvinen TPS. Puolustajat: Marcus Fagerudd Ässät, Miro Hovinen Jokerit, Konsta Mäkinen Ilves, Julius Nyqvist HIFK, Robin Saari Blues, Riku Väkiparta Lukko, Markus Västilä Ilves. Hyökkääjät: Joonas Donskoi Kärpät, Timo Hiltunen Kal- Pa, Santtu Huhtala TPS, Roope Hämäläinen SaiPa, Eetu Koski Lukko, Mikael Kuronen Ilves, Patrik Moisio Ilves, Pyry Niemi Tappara, Mika Partanen HIFK, Otto Räty Tappara, Mikael Salmivirta HIFK, Jose Sneck Jokerit, Micke-Max Åsten HIFK. Johtoryhmä: Juha Jyrkkiö päävalmentaja, Kari Järvinen valmentaja, Esa Tikkanen valmentaja. tuli takaa jo ohikin. PJK tasoitti vielä hienon kuvion päätteeksi, mutta voittomaalia ei lopussa kyetty tekemään. Joukkueen pistemiehinä häärivät kesän valmentaja Samuli Laitila 1+1, Mikko Kärki 1+1 ja Janne Rossi 1+0. Ensi viikonloppuna joukkue matkaa pohjoiseen Kemin ja Tornion vieraaksi ja sen jälkeen nähdäänkin, miten sarjan kakkossijan metsästys sujuu. Pingviinit kärsi harmittavan tappion kakkosdivisioonan pelissä Jämsässä lauantaina. Vastustaja rokotti kuusi minuuttia ennen loppua tasoituksen. Pingviinien maaleista vastasivat Joonas Lehtonen, Timo Komu ja Mikko Sivonen, joka vei Pingviinit johtoon kolmannessa erässä. Pingviinit voitti toisen erän laukaustilaston 18-5, vaikka Petri Pohjola sai erän aikana polvitaklauksesta 5+20 rangaistuksen suihkukomennuksineen.

28.1. 2009 Asiakasfoorumit pioneerityöhön Asiakkaat mukaan kehittämään perusturvan palveluja Pirkkalassa - laajuus ainutlaatuinen koko maassa Maija-Riitta Näreikkö Pirkkalan perusturvassa ryhdytään kevään mittaan tekemään pioneerityötä. Muualla Suomessa ei ole vielä ollut tässä laajuudessa asiakasfoorumeita, joiden avulla käyttäjät osallistuvat virallisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. - Haluamme kuulla palveluiden käyttäjiltä, mitä voisi tehdä toisin olemassaolevilla voimavaroilla, miten olisi järkevää tuottaa palveluita, kertoo perusturvajohtaja Oskari Auvinen. - Mitään toiveiden tynnyreitä asiakasfoorumit eivät ole, järjestelmän tarkoitus ei ole tuoda perusturvapalveluihin uutta ja lisää. Foorumeita perustetaan kolme, yksi kutakin väestöryhmää kohden. Juniori-, aikuis- ja seniorifoorumin jäsenet valitaan tällaisesta vaikuttamisesta kiinnostuneiden asiakkaiden keskuudesta. - Kerromme asiasta kaikille asiakkaille ja halukkaat voivat ilmoittautua mukaan. Perusturvalautakunta arpoo heidän joukostaan kuusi kutakin väestöryhmää edustavaa henkilöä. - Asiakasfoorumit kokoontuvat muutaman kerran vuodessa. Kokoukset ovat kaikille kuntalaisille avoimia. LUKIJALTA - Hyvältä kuulostaa, tuumivat asiakasfoorumeista veteraaniruokailusta tavoitetut Eeva Kataja (oik.), Aino Iltanen ja Osmo Pyhältö. Elämänkaarimalli vähitellen käyttöön Asiakkaiden osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia lisäävät asiakasfoorumit ovat osa perusturvan uudistuksia, joita Pirkkalassa ryhdytään tänä vuonna ottamaan käyttöön. Perusturvaosasto on siirtymässä ns. elämänkaarimalliin, jonka tarkoitus on koota saman väestöryhmän palvelut toimiviksi kokonaisuuksiksi. Auvisen mukaan näin halutaan tarjota asiakkaille entistä parempaa palvelua, edistää palvelun tuottajien välistä yhteistyötä ja antaa työntekijöille mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä. - Keskeistä uudistuksessa on palveluketjuajattelu. Tulevien vuosien aikana kuvaamme sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluketjut ja parannamme niiden Pirkkalassa pidettävä huolta ikääntyvistäkin Liikuntapaikkojen hoidosta Kaaduin ladulla Sinä nainen, joka ulkoilutit koiraasi hiihtoladulla Killon kuntopisteen kohdalla sunnuntaina klo 17.40. Tulit pimeässä eteeni Killon suunnasta, laskiessani latua kohti Naistenmatkantietä. Väistäessäni sinua ja pientä mustaa koiraasi kaaduin pahasti ojaan, molemmissa polvissani avohaavat, vaatteet rikki ja kädet hellänä. Onneksi ei sentään pahemmin käynyt. Pyytelit anteeksi ja kysyit, tarvitsenko apua mutta nimeäsi et jättänyt. Voisitko ystävällisesti ilmoittaa ne Pirkkalainen-lehdelle, niin keskustellaan asia loppuun. Hiihtäjä Kuntavaalit on pidetty ja uudet valtuutetut ja muut luottamushenkilöt aloittivat työskentelynsä. Keskustan uusi valtuustoryhmä ja uudet luottamushenkilöt kokoontuivat koulutukseen viime perjantaina. Porukalla aloimme hioa uutta nelivuotiskautta ja tavoitteitamme. Keskustan luottamushenkilöillä on monipuolista kokemusta kunnan asioiden hoitamisessa. Yhteisymmärrys löydetään keskustelemalla. Keskusta korosti jo kunnallisvaaliohjelmassa syksyllä kunnollisten peruspalvelujen tuottamista. Korostettiin myös kunnan vetovoimaisuuden säilyttämistä ja kasvattamista yritys- ja asuinympäristönä. Ei logistiikka eikä keskuspuhdistamoa Pirkkalaan. Verotulojen kasvattaminen tapahtuu elinkeinoelämän ja yritystoiminnan toimintaedellytysten tukemalla. Talouden tervehdyttämistoimiin pitää ryhtyä heti. Ei ole oikein, että kunta kasvattaa velkaa tuleville sukupolville. Korkokulut nielevät jo kohta 1,5 miljoonaa euroa vuodessa. Kenen talous kestää tällaiset korkomenot ja lainalyhennykset. Seuraavat neljä vuotta tulevat olemaan erittäin haasteelliset Pirkkalassa. Nyt vaaditaan tarkkaa talouden pitoa ja yhtenäistä sitoutumista asioiden hoitoon. Suuria investointeja joudumme siirtämään jotta talouden tervehdyttäminen onnistuisi. Äiti sanoi aina, että pittää olla visu, että visun takkaa löytyy aina jotakin. Mulla on semmonen pito, että vissuus ei ole ollenkhaan paha asia myös kunnan taloudenpidossa. Ei missään nimessä sama ko ahneus. Vissuus on järjellistä rahan käyttämistä Tästäpä sainkin hyvän esimerkin kuntapäättäjille, kun eräs kuntalainen kirjoitti mulle sähköpostia näin sanoen: Pirkkalan kunnalla on varaa kustantaa ilmaiseksi ruokaa sotaveteraanien leskille, mutta ei varaa tuoda kotiin muutamalle huonokuntoiselle sotaveteraanille ilmaista ruokaa. Nyt veteraani maksaa saman kuin muutkin 6,50 euroa lämmin ateria, josta puuttuu leipä, voi ja juoma. Hinta nousi -,50 senttiä vaikka annos Pertsaa sorsitaan Vihdoinkin saimme lunta Pirkkalaankin ja lähivirkistysalueen ladut hiihtokuntoon! Näin perinteisen hiihtotavan harrastajana vaan taas pitää harmitella, miksi ihmeessä latu-urat pitää tehdä niin lähelle tampatun alueen reunaa, että oikean jalan suksi kulkee ojan pohjalla! Joka vuosi latupohjaa levennetään jostakin kohtaa, ja vapaan tyylin hiihtäjien tilaa levennetään. Meitä pertsan hiihtäjiä näyttää olevan liikkeellä lukuisa joukko, joten toivoisin, että että mekin voisimme nauttia tästä upeasta liikuntamuodosta lähiladullamme, eikä tarvitsisi lähteä muualta etsimään latureittejä! Pertsa pieneni. Tässäpä sitä mietteitä uudelle valtuustolle. Tuliko sittenkin kiireessä tehtyä päätös viime vuoden talousarviokokouksessa, kun esitettiin 80.000, euroa sotaveteraanien ruokailuun. Nyt heitettiin rahaa sinne sun tänne kunnallisvaalien huumassa ajattelematta mihin rahat menee! Kalliita päätöksiä tehdessämme vetoan, että pidämme entistä enemmän huolta ikääntyvistä, ne ovat raataneet monesti meidänkin hyvinvoinnin puolesta. Kotona olevien vanhusten palveluja ei saa heikentää silloinkaan, kun kunnan taloudessa eletään taloudellisesti tiukilla. Kysymys, mistä rahat ihmisarvoisiin vanhuspalveluihin on arvokysymys. Rahaa löytyy - kysymys on tahdosta tai sen puutteesta. Tässä kuntalaisten mietteitä uudelle valtuustolle. Haluan toivottaa uudelle valtuustolle avointa ja rehtiä mieltä uudelle valtuustokaudelle. Raili Naskali valtuutettu Riesa auraajalle Nyt kun talvi tuli ihmetyttää, kun asukkaat lykkää pihoistaan lumensa katualueelle? Eikö kiinteistöjen pitäisi käsitellä lumensa omalla tontillaan, kyllä se kevät ne aikanaan sulattaa. Terveisin auraaja Koiravihaaja Killossa? Koiravihaaja liikkeellä? Killon takametsästä Vadelmakorven alueelta tavattu ihmisulostekasoja syksystä saakka, kuten joskus aiemminkin. Nyt lisäksi mahdollisesti syöttejä (nappuloita pussissa) matalalla oksistossa sidottuna. Olkaamme tarkkana koiraystäviemme kanssa! Rakas lenkkikaveri Pirkkalan jääkenttien hoito on koko tänä talvena ollut erittäin ala-arvoista. Esimerkiksi sunnuntaina 25.1. Suupan keskusurheilukentällä paloi täysi valaistus jalkapallokentällä, mutta molemmat jääkiekkokaukalot olivat pimeinä ja hoitamattomina. Hiihtäjät ovat lisäksi kolhineet suksiaan huonoilla latupohjilla. Useiden yhteydenottojen vuoksi toivon, että vastuulliset Hei kaikki elvyläiset! eli rityistä tukea tarvitsevien lasten vanhempien yhdistys. Ensinnäkin, oikein ihanaa kuluvaa vuotta kaikille! Uusi vuosi on varmasti alkanut kaikilla enemmän ja vähemmän kiireisenä; kaikenlaista tohinaa ja touhua jokaisessa perheessä riittää. Onneksi alkaa taas tapaamisemme, joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina. Paikka on Kirkkoveräjän seurakuntatalo (Nuolialan koulua vastapäätä ) - ja saamme nauttia hetken akkujamme ladaten,kertoa iloistamme ja murheistamme -auttaen toinen toisiamme asiassa kuin asiassa ; älkää siis kainostelko kertoa jos jokin painaa mieltänne. Toivoisin teiltä nykyisltä jäseniltä, joiden osoite tai s-postiosoite on muuttunut, ilmoittamaan uuden. Ennenkaikkea sen vuoksi että tulisitte saamaan kaiken tiedon mitä taas tänäkin vuonna jäsenille lähettelemme. Elvy ry. toimii Kehitysvammaisten tukiliiton paikallisyhdistyksenä Pirkkalassa; jäseneksi toimivuutta. - Asiakasfoorumeja kuullaan myös tässä yhteydessä ja kysytään, mikä on käyttäjien mielestä järkevä tapa tuottaa palveluita, Auvinen sanoo. - Elämänkaarimallia aletaan kunnan virkamiehet kertoisivat kuntalaisille ja allekirjoittaneelle esimerkiksi tämän lehden välityksellä, mistä ongelmat johtuvat ja onko tilanteeseen odotettavissa parannusta. Talviurheilun ystävien puolesta Aki Vainio kunnanvaltuutettu (vihr) aki.vainio@hotmail.com Elvy aloittaa vuoden - uusia mahtuu mukaan otamme edelleen ilomielin kaikki jotka haluavat olla mukana toiminnassamme ; Pirkkalan ulkopuolella asuminen ei ole esteenä jäsenyydelle - Nokia,Ylöjärvi,Tampere jne. kaikki olette tervetulleita joukkoomme jos olette kiinnostuneet erityislapsista. Kehitysviiveestä kehitysvammaisuuteen ja kaikki siltä väliltä ovat erityislapsia! Vuoden ensimmäinen tapaamisemme on tiistaina 3.2.-09 klo 18 alkaen yllämainitussa paikassa ( päivyripalstalla on asiasta tarkemmat tiedot, kurkista ihmeessä ). Niinpä toivonkin näkeväni mahdollisimman paljon väkeä 3.2. - ja toivotan tervetulleeksi mukaamme niin vanhat kuin uudetkin jäsenet! Tulkaa katsomaan, tutustumaan, kuuntelemaan - jos vaikka innostuisitte asiasta! Ja Pirkkalan seurakunnalle suurkiitos avustanne ja tuestanne tänäkin vuonna. Iloisiin tapaamisiin: Jaana Siltanen Elvyn sihteeri PIRKKALAINEN 11 ottaa tänä vuonna vähitellen käyttöön. Mitään radikaaleja muutoksia ei yhtäkkiä ole odotettavissa. Fakta Asiakasneuvostot aloittavat kesällä Pirkkalan perusturvaosastolle perustetaan kolme asiakasneuvostoa: juniorifoorumi (lasten, nuorten ja lapsiperheiden palvelut), aikuisfoorumi (aikuisten palvelut) ja seniorifoorumi (ikäihmisten palvelut). Kussakin foorumissa yhdeksän äänivaltaista jäsentä: kuusi palvelujen käyttäjää ja kolme perusturvalautakunnan varsinaista jäsentä. Esittelijänä perusturvaosaston ao. palvelujohtaja. Jäsenet valitsee perusturvalautakunta. Asiakasjäsenet arvotaan foorumityöstä kiinnostuneiden asiakkaiden joukosta. Asiakkaita edustavat jäsenet valitaan kahdeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, perusturvalautakunnan edustajat lautakunnan toimikaudeksi. Toimivat yhdyssiteenä perusturvalautakunnan ja kuntalaisten välillä. Toiminnan tavoitteena palveluiden käyttäjien aito vaikutusmahdollisuus toiminnan kehittämiseen. Mielipiteet Lukijaltapalstalle maanantaihin klo 15 mennessä soittaen tai kirjallisena os. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala. Puhelin 3143 1900. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com. Tekstarit Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Postin siirtoa vastustettiin Viime Pirkkalaisen Lukijaltapalstalla Kristiina Mäkinen harmitteli, että pirkkalalaiset päästivät postin lähtemään Suupalta liian vähällä vastustuksella. Pirkkalan Yrittäjät toimitti Itellalle lokakuussa kirjelmän, jossa vaadittiin postin säilyttämistä kuntakeskuksessa. Perustelimme kantaamme muun muassa sillä, että suurin osa pirkkalalaisista yrityksistä sijaitsee kuntakeskuksen, lentoaseman ja Turkkiradan välisellä alueella. Myös uudet yritykset sijoittuvat etupäässä kyseiselle alueelle. Itellan aluepäällikkö Jukka Mäkinen totesi vastauksessaan muun muassa, että Itella katsoo tarpeita yli kuntarajojen yhdistämällä Pirkkalan, Härmälän ja Partolan asiamiespostin. Postin asiakasmäärät ovat kautta linjan vähentyneet ja Mäkisen mukaan alueen postipalvelut turvataan parhaiten, kun ne keskitetään Partolaan. Itellassa katsotaan, että palvelut ovat keskittyneet Partolan liikekeskuksen alueelle, ja asiakkaat asioivat siellä. Valitettavasti kannanotollamme ei ollut vaikutusta ja postikonttori muutti pois Suupalta. Tuija Lammio tiedotusvastaava Pirkkalan Yrittäjät

12 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 TV-VIIKKO 28.1. 4.2. TV1 torstai 29.01. 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kamrat Eesti 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Syteen ja saveen 10.30 Tosi tarina: Venäläinen Viipuri 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05 A-studio 13.40 A-plus 14.00 Prisma Studio 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.50 Ihmiskunnan aarteita 16.10 Prisma: Salaman iskiessä 17.00 Tv-uutiset TV1 perjantai 30.01. 04.00 Uutisikkuna 05.55 Saimi & Jalmari 06.25 Ykkösen aamu-tv 09.30 Syteen ja saveen 10.30 Kuningaskuluttaja 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05-13.40 Aamusydämellä 13.45 A-talk 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05-15.52 Coronation Street 16.00 MOT 16.30 Tosi tarina: Venäläinen Viipuri 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä TV1 lauantai 31.01. 04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05 Kiehtova maailma: Kurpitsojen herrat 09.00 Tv-uutiset 09.05 Ykkösen aamu-tv 10.00 Tv-uutiset 10.05 Ykkösaamu 10.45 Presidentin kanslia 11.00 Tv-uutiset 11.05 Projektina keho 11.50 Strada 12.20 A-tuubi 12.30 Prisma Studio 13.00 Tv-uutiset 13.05-13.58 Ykkösdokumentti: Sairaaksi jalostettu TV1 sunnuntai 01.02. 04.00 Uutisikkuna 08.00 Tv-uutiset 08.05-08.55 Avara luonto: Vaihtolämpöisten elämää 09.00 Tv-uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40 Ihmiskunnan aarteita 09.55 Tv-uutiset 10.00 Jumalanpalvelus 11.00 Tv-uutiset 11.05 Priima 11.50 Yhteisvastuukeräyksen avaus 12.00 Tohtori Kiminkinen 12.30 Vielä virtaa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Viikko viitottuna 13.15 Prisma: Anaboliset steroidit 14.05 Yhteisvastuu: From zero to hero TV1 maanantai 02.02. 04.00 Uutisikkuna 05.50 Aamusydämellä 06.20 Ykkösen aamu-tv 09.30 Syteen ja saveen 10.30 Tohtori Kiminkinen 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Ykkösaamu 13.45 Arto Nyberg 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05-15.50 Coronation Street 15.55 Pisara 16.00 A-zoom 16.30 Kuningaskuluttaja TV1 tiistai 03.02. 04.00 Uutisikkuna 05.55 Tohtori Kiminkinen 06.20 Ykkösen aamu-tv 09.30 Syteen ja saveen 10.30 MOT 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05 Jumalanpalvelus 14.05 Luontohetki: Luontokuvaajan matkassa 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.50 Silmälasien historiaa 16.00 Strada 16.30 Kamrat Eesti TV1 keskiviikko 04.02. 04.00 Uutisikkuna 05.55 Tosi tarina: Rajauksen ulkopuolella 06.20 Ykkösen aamu-tv 09.30 Syteen ja saveen 10.30 Saimi & Jalmari 11.00 Tv-uutiset 11.05 YLE News 11.10 Elämä käsissä 12.00 Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa 13.00 Tv-uutiset 13.05-13.19 Yhteisvastuu: From zero to hero 13.25 Valtiopäivien avajaiset 14.00 Luontohetki: Tosielämän nemot 14.30 Tohtorit 15.00 Tv-uutiset 15.05 Coronation Street 15.50 Ihmiskunnan aarteita 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Priima 19.15 Kuningaskuluttaja 19.45 Kotikatu 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-talk 21.50 Projektina keho 22.35 Terapiassa 23.00 Terapiassa 23.30 Tv-uutiset 23.35 Rakkauslaulu Bobby Longille 01.30-04.00 Uutisikkuna TV2 torstai 29.01. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.54 Omas maailmas: Leikkipaikka 06.59 Lumiukko: Pekka ja luistimet 07.07 Taikakaruselli 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Tohtori Kiminkinen 19.00 Sydämen asialla 19.50 A-tuubi 20.00 Hymy Pyllyyn 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-zoom 21.30 Strada 22.00 Katu 23.00 Tv-uutiset 23.05 Projektina keho 23.50 William & Mary 00.35-03.59 Uutisikkuna TV2 perjantai 30.01. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Violan laulut: Ruoho huojuu tuulessa 06.58 Pompulat 07.05 Kenen koti: Muurahaispesä 14.10 Pokka pitää 14.40 Serranon perhe 16.00 Holby Cityn sairaala 17.00 Tv-uutiset 17.10 Pisara 17.15 Kotikatu 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.15 Urheiluruutu 18.20-18.45 Täällä Mumbai 18.50-19.40 Avara luonto: Vaihtolämpöisten elämää 19.45 Monk 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Lotto 20.50 Urheiluruutu 21.15 Presidentin kanslia 21.30 Uutisvuoto 22.00 Jerry Halloween 22.30 Lucky Louie (K15) 14.20 Hymy Pyllyyn 14.50 Serranon perhe 16.08 Historiaa: Kaksoisagentti Popov 17.00 Tv-uutiset 17.08-17.52 Gilmoren tytöt 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.15 Urheiluruutu 18.20 Kiehtova maailma: Intohimona fretit 19.15 Kamrat Eesti 19.45 Arto Nyberg 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.45 Urheiluruutu 21.15 Ykkösdokumentti: Kaalaman Kerttu - rajan vaimo 22.05 Van Veeterenin rikostutkimukset (K15) 22.50 Todella upeeta 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Uutisvuoto 19.00 Mies ja auto: Neckar 19.05-19.55 Prisma: Ihminen V2.0 20.00 MOT 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Kotikatsomo: Uutishuone 21.50 Voimala 22.40 Tv-uutiset 22.45 Priima 23.30 Presidentin kanslia 23.45 Ulkolinja: Kelle riittää ruokaa? 00.38-04.00 Uutisikkuna TV2 maanantai 02.02. 04.00 Sudoku 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Saimi & Jalmari 19.00 Vielä virtaa 19.30-19.55 Luontohetki: Luontokuvaajan matkassa 20.00 Tosi tarina: Rajauksen ulkopuolella 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu 21.00 Järki ja tunteet 21.55 Terapiassa 22.23 Terapiassa 22.50 Tv-uutiset 22.55 Katu 23.55 Prisma: Ihminen V2.0 00.43-04.00 Uutisikkuna TV2 tiistai 03.02. 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 16.10 Avara luonto: Vaihtolämpöisten elämää 17.00 Tv-uutiset 17.08 Elämä käsissä 18.00 Kuuden Tv-uutiset ja sää 18.30 Prisma Studio 19.00 Pokka pitää 19.30-20.20 Historiaa: Avaruusvakoilijat 20.25 Viking Lotto 20.30 Tv-uutiset ja sää 20.55 Urheiluruutu ja V5-ravipeli 21.05 A-studio 21.40 A-plus 22.00 Ulkolinja: Dollarihymy hyytyy 22.55 Tv-uutiset 23.00 Kotikatsomo: Uutishuone 23.50 Jerry Halloween 00.20 Tähdet kertovat 01.05-04.00 Uutisikkuna 07.18 Lilli Pii 07.22 Rölli: Rölli ja mielikuvitusmörkö 07.32 Napero: Kuplia 07.39 Karvakuonovideot: Eero ajaa 07.42 Eppu ja Nuppu: Epun villapusero 07.47 Neppajymykerho 07.55 Pauli 08.19 Katinkontti 08.34 Snoukkaa! 08.42 Late lammas: Late trapetsilla 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 07.11 Pallon pinnalta: Ensimmäiset kengät 07.16 Touhukkaat: Villaa alpakkaiselta 07.40 Nalle Luppakorva: Kitara 07.48 Neppajymykerho 07.55 Pauli 08.20 Syrhämä: Vesivalo 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 10.35 Ohukainen & Paksukainen: Parhaat palat 10.40 Ikimuistoinen: Toivo Kärki 22.55 Politiikan nappula 23.25 Medea 00.20-04.00 Uutisikkuna TV2 lauantai 31.01. 04.00 Sudoku 05.00 Piilosana 06.00 Mikämikä-tvpeli 07.00 Tellus-tietovisa 07.45 PIKKU KAKKONEN 07.47 Hertan maailma: Hertta pukee vaatteet 07.51 Touhukkaat: Lemun löyhkä 08.14 Iso maailma 08.44 Katinkontti 09.00 GALAXI 09.01 Hirveä Henri 09.15 Snoukkaa! 23.20 Uusi Kino: Viimeinen koira Ruandassa (K15) 23.50 Uusi Kino: 900 metriä maan alla 00.20-04.00 Uutisikkuna TV2 sunnuntai 01.02. 07.45 PIKKU KAKKONEN 07.48 Hertan maailma: Hertta tahtoo lemmikin 07.52 Anniina Ballerina 08.06 Soittorasia: Leipuri Pulla 08.10 Mainio Manu 08.34 Taikakaruselli 08.46 Samu ja Salla 09.00 GALAXI 09.01 Sakke: Rakkauskirje 09.15 Poinzi 09.30-09.54 Animalia 10.00 Muumilaakson tarinoita 05.00 Mikämikä-tvpeli 06.00 Tellus-tietovisa 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.53 Mio Mao 06.59 Hertan maailma: Hertta jumppaa 07.02 Lauran tähti: Koti-ikävä 07.12 Milja 07.19 Spirello: Ahmiva krokotiili 07.23 Meillä asuu: Sammakko 07.29 Samsam: Pökkelö ja köntys 07.36 Mimmit 07.41 Nalle Luppakorva: Sade 07.48 Neppajymykerho 07.56 Pauli 08.20 Poinzi 08.35 Tohtori Koira: Täplärokko 08.50 Eläinveijareita 09.20 Elämän neljä vuodenaikaa 09.50 Piha kuntoon 10.20 Mistralin tuulet 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Simon Taikateltta: Viidakossa 07.01 Anniina Ballerina 07.17 Soittorasia: Leipuri Pulla 07.22 Ketunleipää: Rautainen rieskakäärö 07.27 Satu ja Matti 07.32 Lauri kilpa-auto: Laurin aikainen herätys 07.42 Eppu ja Nuppu: Epun luu 07.46 Neppajymykerho 07.55 Pauli 08.19 Operaatio Hurrikaani 08.34 Hirveä Henri 08.46 Viikon luontohavainto: Lintulaudan vieraat 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset TV2 keskiviikko 04.02. 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Wilma Vikkelä: Wilma maalla 06.59 Kuunalle 07.12 Luisteluleikit 07.18 Liisa: Siemen 07.26 Samu ja Salla 07.39 Nalle Luppakorva: Retki 07.46 Neppajymykerho 07.55 Pauli 08.19 Villi tulevaisuus 08.41 Mire bala kale hin 08.53 Ruohonjuuritasolla 09.00 Oddasat 09.15 Uudenmaan uutiset 09.25 Kaakkois-Suomen uutiset 09.35 Lounais-Suomen uutiset 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.35 Onnen päivät 11.05 Camilla Plum ja leipurin niksit 11.35 Mistralin tuulet 12.00 Romuveljet iskevät 12.25 Kalamiehen matkassa 12.50 Derrick 13.50 Reinikainen 14.20 Yllätysvieraita 14.50 Suomi express 15.30 Akuutti 16.10 Vuoristosairaala 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Benin salainen maailma 17.22 Pikku Kakkonen 18.00 Matkapassi: Kokkaillen Intiassa 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Makujen matkassa: Aitoa 10.55 Hiihdon mc: Naisten 10 km 11.40 Luontoretkellä 11.55 Kireitä siimoja 12.25 Hiihdon mc: Miesten 15 km 13.15 Derrick 14.15 Jumppa : Kehonhallinta 2 14.45 Pasila 15.13 Kummeli Retro 15.20 Musiikki-tv 16.20 Mr Bean 16.35 Sukellusveneen salat 17.00 Kimmo Kuu 17.19 Pikku Kakkonen 18.00 Hiihdon mc 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Pressiklubi 20.00 Kalamiehen paratiisit 20.22 Kummeli Retro 09.25-09.40 Operaatio Hurrikaani 09.45 Sketsiä! 10.00 Muumilaakson tarinoita 10.24 Ruohonjuuritasolla 10.30 Tartu Mikkiin 11.20-11.48 Peliuutiset 11.55 Adrenaliinijahti 12.25 Hiihdon mc: Sprintit 14.10 Senni ja Savon sulttaani 15.15 Yhdistetyn maailmancup 16.20 V75-ravit 16.55 Kalamiehen paratiisit 17.20 Pressiklubi 18.00 Pirunpelto 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen talvisää 19.10 Reinikainen 19.35 Pasila 10.25 Nisse Naskali 10.55 Pieni talo preerialla 11.45 Kakkosen urheilusunnuntai: 11.55 Hiihdon mc: Miesten yhdistelmähiihto 13.25 Yhdistetyn maailmancup: Mäki 13.55 Hiihdon mc: Naisten yhdistelmähiihto 15.00 Kakkosen urheilusunnuntai: 15.10 Yhdistetyn maailmancup: Mäki 16.00 Matkapassi: Kokkaillen Intiassa 16.50 Dokumenttiprojekti: Pyhän kirjan varjo 18.20 Kohtauspaikka: Paketti 18.50 Tv-uutiset 19.00 Urheiluruutu 19.05 Kakkosen talvisää 19.10 Pieni mies Tate 10.45 Satuhäät 11.35-13.40 Eurovision : Suomen Finaali 14.00 Se on siinä 14.30 Ihana Elisa 15.20 Metsolat 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Harri ja dinot 17.21 Pikku Kakkonen 18.00 Terveisiä Suomesta 18.03 Vuoristosairaala 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Vroom vroom 20.05 Puskuri via Norge 20.20 Kohtauspaikka: Paketti 20.50 Homeloukku 21.20 Pasila 09.45 Hämeen uutiset 09.55 Keski-Suomen uutiset 10.05 Itä-Suomen uutiset 10.15 Pohjanmaan uutiset 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 10.35 Onnen päivät 11.00 Makujen matkassa: Kylie Kwong 11.30 Eläinsairaala 12.00 Vroom vroom 12.50 Puskuri via Norge 13.05 Lämpöpumput 13.35 Luontoretkellä 13.50 Alppihiihdon MM 15.20 Inhimillinen tekijä 16.10 McLeodin tyttäret 16.55 Norjaa ristiin rastiin 17.00 Vekarat! 17.23 Pikku Kakkonen 18.00 Alppihiihdon MM 18.50 Tv-uutiset 19.00 Alueellinen uutislähetys 10.25 Pohjois-Suomen uutiset 10.35 Onnen päivät 11.00 Niklaksen keittiössä 11.30 Luontoretkellä 11.45 Eläinten tahtiin 11.50 Alppihiihdon MM 13.30 Matkapassi special: Kalifornian niemimaa 14.15 Ajankohtainen Kakkonen 15.04 Kohtauspaikka: Paketti 15.33 Piha kuntoon 16.00-16.55 Yhdistetyn SM 17.00 Richard Scarry: Touhulan arvoituksia 17.24 Pikku Kakkonen 18.00 Mäkihypyn SM 18.50 Tv-uutiset 18.53 Alueellinen uutislähetys 19.00 Kakkosen talvisää 19.05 Mäkihypyn SM 19.50 Suomi express 20.30 Laura kaupungissa Aasiaa 19.45 Hienosti hihnassa 19.55 Kotimaan kasvot 20.10 Etsivä Lea Sommer 21.00 Satuhäät 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Poliisi-tv 22.35 Silminnäkijä: Omantunnon syistä 23.05 Pirunpelto 23.55 David Nolanden painajainen MTV3 torstai 29.01. 05.50 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.30 Mitä tänään syötäisiin? 09.35 Tunteita ja tuoksuja 10.20 Emmerdale 10.45 Emmerdale 11.15 Ostoskanava 12.15 Keho kovilla 20.30 Kummeli 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kova laki: Rikollinen mieli 22.50 Sopranos (K15) 23.40 Poliisi-tv 00.10 Sin City Law MTV3 perjantai 30.01. 05.50 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.30 Mitä tänään syötäisiin? 09.35 Tunteita ja tuoksuja 10.20 Emmerdale 10.45 Emmerdale 11.15 Ostoskanava 12.15 Keho kovilla 12.40 Maku vie Italiaan 13.05 Jätteet järjestykseen 13.30 Kauniit ja rohkeat 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 20.00 Eurovision : Suomen Finaali 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Eurovision : Suomen Finaali 22.20 Peter Sellersin elämä 00.25 Raja - the Border 01.10 Yle Live: Parasta kantria 2008 02.40 Mikämikä-tvpeli MTV3 lauantai 31.01. 06.00 Se Oikea 07.50 Seikkailija Dora 08.15 Eläköön Pinata 08.30 Warner esittää: Tehotytöt 08.55 Pokémon 09.20 Warner esittää: Zorro 09.45 Mäkihyppyä: Maailman Cup 10.55 Mitä tänään syötäisiin? 20.45 Ikimuistoinen: Georg Malmsten 21.00 Ihana Elisa 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Se on siinä 22.35 Musiikki-tv 23.35-23.57 Skithouse 00.00 Reinikainen 00.25 Kummeli 00.55 Sopranos (K15) MTV3 sunnuntai 01.02. 06.00 Se Oikea 07.40 Tomi Traktori 07.55 Tomi Traktori 08.05 Pokémon 08.30 Transformers Animated 08.55 Warner esittää: Batman 09.25 Joka kodin asuntomarkkinat 10.00 Uniikki 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Raja - the Border 22.50 Hädän hetkellä 23.35 Pressiklubi 00.15 Piilosana 01.00 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00-04.00 Piilosana MTV3 maanantai 02.02. 05.50 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Studio55 09.30 Mitä tänään syötäisiin? 09.35 Tunteita ja tuoksuja 10.20 Emmerdale 10.45 Emmerdale 11.15 Ostoskanava 12.15 Asunnot maailmalla 12.40 Maku vie Italiaan 13.05 Jätteet järjestykseen 19.10 Urheiluruutu 19.15 Kakkosen talvisää 19.20 Akuutti 20.00 Metsolat 20.50 Suomi express: yleisön pyynnöstä 21.00 Ajankohtainen Kakkonen 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Kotka on laskeutunut (K15) 00.15 Silminnäkijä: Omantunnon syistä 00.45 Skithouse 01.05 Tellus-tietovisa 02.00 Mikämikä-tvpeli 03.00-04.00 Piilosana MTV3 tiistai 03.02. 05.50 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Studio55 09.30 Mitä tänään syötäisiin? 09.35 Tunteita ja tuoksuja 21.00 Pirunpelto 21.50 Tv-uutiset, sää ja urheilu 22.05 Inhimillinen tekijä 22.55 Dokumenttiprojekti: Bam 00.10 Homeloukku 00.40 Piilosana 01.00 Tellus-tietovisa MTV3 keskiviikko 04.02. 05.50 Aamusää 06.25 Huomenta Suomi 09.10 Studio55 09.30 Mitä tänään syötäisiin? 09.35 Tunteita ja tuoksuja 10.20 Emmerdale 10.45 Emmerdale 11.15 Ostoskanava 12.15 Asunnot maailmalla 12.40 Maku vie Italiaan 13.05 Jätteet järjestykseen 13.30 Kauniit ja rohkeat 12.40 Maku vie Italiaan 13.05 Kämpät kuntoon 13.30 Kauniit ja rohkeat 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Huomenta Suomen parhaat 14.25 Viihdeuutiset 14.30 Edessä uusi elämä 15.00 Teoria miehistä 15.55 45 minuuttia 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 18.00 Emmerdale 18.30 Foodoo 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Perho tuli taloon 20.30 Pientä pintaremonttia 14.00 Huomenta Suomen parhaat 14.25 Viihdeuutiset 14.30 Alppihiihdon maailmancup: Garmisch-Partenkirchen 15.40 MM-ralli: Irlanti 15.55 Perho tuli taloon 16.25 Pientä pintaremonttia 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 18.00 Emmerdale 18.30 Joka kodin asuntomarkkinat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Power of 10 21.00 Ilman johtolankaa 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Tulosruutu 11.00 Mäkihyppyä: Maailman Cup 11.55 Lumilautailua: Frontside 3 12.25 Motor Forum: Ralli SM 12.55 Pilanpäiten 13.00 Salatut elämät 13.30 Salatut elämät 14.00 Salatut elämät 14.30 Star Wars: Episodi V - Imperiumin vastaisku 16.55 Star Wars: The Clone Wars 17.25 Ajoneuvos 17.55 Kurjat kuppilat 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 MM-ralli: Irlanti 19.30 Ennätystehdas 20.00 Huuma 21.00 Selviytyjät 22.00 Kymmenen uutiset 10.30 Foodoo 11.00 Elixir 11.30 Salatut elämät 11.55 Salatut elämät 12.25 Perheen kalleudet 12.55 Mäkihyppyä: Maailman Cup 13.55 Alppihiihdon maailmancup: Garmisch-Partenkirchen 15.10 Haavi auki - kelmit kiinni 17.15 Pilanpäiten 17.25 Simpsonit 17.55 National Geographic: Maa - tulinen planeetta 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.20 MM-ralli: Irlanti 19.30 T.i.l.a. 20.00 Fiksumpi kuin koululainen 21.00 Amazing Race 13.30 Kauniit ja rohkeat 14.00 Huomenta Suomen parhaat 14.25 Viihdeuutiset 14.30 Miehen puolikkaat 15.00 L.A. Law 15.55 Power of 10 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 18.00 Emmerdale 18.30 Elixir 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 Helppo elämä 21.00 Life 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Fringe - rajamailla 10.20 Emmerdale 10.45 Emmerdale 11.15 Ostoskanava 12.15 Asunnot maailmalla 12.40 Maku vie Italiaan 13.05 Jätteet järjestykseen 13.30 Kauniit ja rohkeat 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Huomenta Suomen parhaat 14.25 Viihdeuutiset 14.30 Alf 15.00 Yllätysvoitto 15.55 Huuma 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 18.00 Emmerdale 18.30 Uniikki 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän Sää 13.55 Mitä tänään syötäisiin? 14.00 Huomenta Suomen parhaat 14.25 Viihdeuutiset 14.30 Ensisilmäyksellä 15.00 Villi Pohjola 15.55 Ennätystehdas 16.25 Ajoneuvos 16.55 Uutiset 17.00 Kauniit ja rohkeat 17.25 Mitä tänään syötäisiin? 17.30 Emmerdale 18.00 Emmerdale 18.30 T.i.l.a. 19.00 Seitsemän Uutiset 19.15 Kauppalehden talousuutiset 19.25 Päivän Sää 19.30 Salatut elämät 20.00 45 minuuttia 21.00 C.S.I. 21.55 Viking Lotto ja Keskiviikko- Jokeri 21.00 Teho-osasto 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Ratkaisija 23.30 Ticker - kello käy (K15) 01.15 Kasvottomat sotilaat 02.05 Repliikki Nelonen torstai 29.01. 07.00 Disney esittää: Vaihdokit 07.25 Tut, muumioista paras 07.50 Alpo ja Turo 08.00 Kauppojen kauppa 08.30 Vauva tulossa 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Vastanaineet kriisissä 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 Remppa vai muutto? 11.00 Ostosruutu 13.00 Meille tuli vauva 13.30 Tyyliä pikkurahalla 22.30 MM-ralli: Irlanti 22.40 Salainen agentti 007 Istanbulissa (K15) 00.55 MM-ralli: Irlanti 01.25 Smallville 02.15 Repliikki 03.15-06.00 Se Oikea Nelonen perjantai 30.01. 07.00 Disney esittää: Vaihdokit 07.25 Tut, muumioista paras 07.50 Herra Valtteri 08.00 Kauppojen kauppa 08.30 Vauva tulossa 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Meille tuli vauva 10.00 Tyyliä pikkurahalla 10.30 Naapurikämppä kuntoon 11.00 Ostosruutu 13.00 Meille tuli vauva 13.30 Mitä nainen haluaa? 22.10 Tulosruutu 22.20 Lotto ja Lauantai-Jokeri 22.25 Pitkät kihlajaiset (K15) 00.55 MM-ralli: Irlanti 01.25 Pelon merkit 02.20 Repliikki 03.20-06.00 Se Oikea Nelonen lauantai 31.01. 07.10 Ostosruutu 09.00 Unitupa 09.30 Sporttipalat 10.00 Urheiluaamu ja SMliigaennakko 11.00 Start! 11.30 Volvo Ocean Race 12.00 Navigare 12.30 Hiutale 22.00 Kymmenen uutiset 22.15 Viikon sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Aina vaarassa 23.30 K-Ville 00.20 MM-ralli: Irlanti 00.50 Lumilautailua: Frontside 3 01.20 Repliikki 02.20-05.50 Sporttichat Nelonen sunnuntai 01.02. 06.55 Ostosruutu 08.45 Jamien kotona 09.15 Sisustustiimi 10.15 Discovery: Jeff eläinten matkassa 11.15 Maa ilmasta 12.30 Dr. Phil 13.30 Frasier 23.35 Vihjeet hukassa 00.30 Selviytyjät 01.25 Repliikki 02.25-05.50 MTV3 Chat Nelonen maanantai 02.02. 07.00 Disney esittää: Vaihdokit 07.25 Tut, muumioista paras 07.50 Herra Valtteri 08.00 Taustapeliä 08.30 Vauva tulossa 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Meille tuli vauva 10.00 Mitä nainen haluaa? 10.30 Koti myynnissä 11.00 Ostosruutu 13.00 Taaperotiimi 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 Asuntotarjous päivässä 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 19.30 Salatut elämät 20.00 Rakkauden anatomia 21.00 Lipstick Jungle 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 C.S.I. New York 23.30 C.S.I. New York 00.30 Navat vastakkain 01.05 Repliikki 02.05-05.50 Se Oikea Nelonen tiistai 03.02. 07.00 Disney esittää: Vaihdokit 07.25 Tut, muumioista paras 07.50 Herra Valtteri 08.00 Taustapeliä 08.30 Vauva tulossa 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Taaperotiimi 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 Asuntotarjous päivässä 11.00 Ostosruutu 22.00 Kymmenen uutiset 22.20 Tulosruutu 22.30 Rekkakuskit jäällä 23.30 Myytinmurtajat 00.35 Kolmas kivi auringosta 01.05 Repliikki 02.05-05.50 Se Oikea Nelonen keskiviikko 04.02. 07.00 Disney esittää: Vaihdokit 07.25 Tut, muumioista paras 07.50 Herra Valtteri 08.00 Taustapeliä 08.30 Vauva tulossa 09.00 Syödään yhdessä 09.30 Vastanaineet kriisissä 10.00 Nuorennusleikkaus 10.30 Asuntotarjous päivässä 11.00 Ostosruutu 13.00 Vastanaineet kriisissä 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 Naapurikämppä kuntoon 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Kyle XY 18.00 Talent USA 19.00 Uppsalan sairaala 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Stylista 20.57 Keno 21.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat 22.00 Breaking Bad 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.30 Frasier 00.00 Konttori 00.30 Hiutale 01.00 Ostosruutu 14.00 Koti myynnissä 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Kyle XY 18.00 Talent USA 19.00 Uppsalan sairaala 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Lara Croft Tomb Raider: Elämän lähde (K15) 23.20 Nelosen uutiset ja sää 23.30 IS Urheilu-uutiset 23.40 Tudors 00.50 Elokuva: Maximum Risk (K15) 02.50 Ostosruutu 13.00 Sairaalasuhteita 14.00 Uppsalan sairaala 14.30 Uppsalan sairaala 15.00 Uppsalan sairaala 15.30 Uppsalan sairaala 16.00 Uppsalan sairaala 16.30 SM-liiga: Pelistudio 17.00 SM-liiga: Kuukauden peli JYP - Jokerit 19.30 Nelosen uutiset ja sää 19.40 IS Urheilu-uutiset 20.00 Amerikan Gladiaattorit 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Intohimon tuulet (K15) 23.40 Nelosen uutiset ja sää 23.50 IS Urheilu-uutiset 00.00 Las Vegas 01.00 Elokuva: Kolmas aalto (K15) 14.00 Frasier 14.30 Frasier 15.00 Frasier 15.30 Whistler 16.25 Wildfire 17.20 Järjen jättiläiset 18.15 Meidän isä on parempi kuin teidän isä (USA) 19.15 Nelosen uutiset 19.20 Nelosen sää 19.25 IS Urheilu-uutiset 19.30 Kuorosota 20.57 Keno 21.00 Jussi Gaala 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.20 Lost (K15) 00.20 Navigare 00.50 Ostosruutu 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Kyle XY 18.00 Talent USA 19.00 Uppsalan sairaala 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Ruma Betty 20.57 Keno 21.00 Täydelliset naiset 22.00 Californication (K15) 22.35 Weeds (K15) 23.10 Nelosen uutiset ja sää 23.20 IS Urheilu-uutiset 23.30 Frasier 00.00 Päivä armonaikaa 01.00 Ostosruutu 01.30-07.00 Taitopeli.com 13.00 Vastanaineet kriisissä 13.30 Nuorennusleikkaus 14.00 Asuntotarjous päivässä 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Kyle XY 18.00 Talent USA 19.00 Uppsalan sairaala 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Hurja remontti 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat 22.00 4D: Pikkuruinen lapseni 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.20 Frasier 23.50 Start! 00.20 Jericho 14.00 Kämppä myyntiin 14.30 Syödään yhdessä 15.00 Dr. Phil 16.00 Nelosen uutiset ja sää 16.05 Päivien viemää 17.00 Kaikki rakastavat Raymondia 17.30 Talent USA 19.00 Uppsalan sairaala 19.30 Nelosen uutiset 19.45 Nelosen sää 19.50 IS Urheilu-uutiset 20.00 Unelmien poikamies 20.57 Keno 21.00 Greyn anatomia 22.00 Mad Men 23.00 Nelosen uutiset ja sää 23.10 IS Urheilu-uutiset 23.20 Frasier 23.50 Lincoln Heights 00.50 Dirt

28.1. 2009 TV-VINKIT Tartu Mikkiin! Vicky Rosti ja Pate Mustajärvi kisaavat uutuuttaan kiiltelevässä studiossa! TV2 pe 30.1. Sub torstai 29.01. 06.00 Sub chat 07.00 Tomi Traktori 07.10 Jummi Jammi 07.35 Animaaniset 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Musavisa 10.00 Kahvia & keksejä 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hengenpelastajat 12.45 Lomakuumetta 13.35 SubPlay 14.30 Musavisa 15.35 Ensisilmäyksellä 16.00 Rivien välistä 16.30 E! Entertainment: Suoraan kuvauspaikalta 17.00 E! Entertainment: Räppäri-isä Snoop Dogg 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Viihdeuutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Kovan onnen kundi 19.30 Will & Grace 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Top Chef 22.00 Meidän häät 23.00 Supernatural 23.50 BB-Anniina Bahamalla 00.00 Late Night with Conan O Brien 00.50 Pala juustoa, tilkka viiniä 01.00 Peep Show 01.30 Peep Show 02.00 Genesis - tappajan jäljillä 02.55-06.00 Se Oikea perjantai 30.01. 06.00 Sub chat 07.00 Tomi Traktori 07.10 Jummi Jammi 07.35 Animaaniset 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Musavisa 10.00 Kahvia & keksejä 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hengenpelastajat 12.45 SubPlay 14.30 Musavisa 15.35 Ensisilmäyksellä 16.00 Rivien välistä 16.30 E! Entertainment: Suoraan Hollywoodista 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Viihdeuutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Kovan onnen kundi 19.30 Will & Grace 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Duudsonit (K13) 21.30 Madventures II (K15) 22.10 Bones 23.05 C.S.I. 00.00 Late Night with Conan O Brien 00.55 JugiStyle 01.25 Skins - liekeissä 02.20-06.00 Sub chat lauantai 31.01. 06.00 Sub chat 12.50 Mad TV 13.40 Mad TV 14.30 E! Entertainment: Hyvältä näyttää 15.30 E! Entertainment: Bileet pystyyn 16.30 Upeat ekokodit 17.00 Hetkessä tähdeksi 17.30 Konttoriapina 18.00 American Idol 19.00 Meidän häät 20.00 NYC:n täydelliset naiset 21.00 C.S.I. Miami 22.00 Riivatut talot 23.00 Duudsonit 23.30 JugiStyle 00.00 Ketonen & Myllyrinne 00.30 Murha tunnissa (K15) 01.25 Tähtiportti 02.15 Salaiset kansiot 03.05-06.00 Sub chat sunnuntai 01.02. 06.00 Sub chat 10.00 Cow & Chicken 10.30 Futurama 11.00 Family Guy 11.30 Kukkulan kuningas 12.00 Konttoriapina 12.30 Mieheni on palkkionmetsästäjä 13.00 Hetkessä tähdeksi 13.30 Xena 14.20 Älä ruoki lamaa 14.30 Pepper Dennis 15.30 Lomakuumetta 16.30 Kuumat kiinteistöt 17.00 Jordan: Povipommin päiväkirja 18.00 American Idol 18.55 Subilla on Pääseeko Janitakin mukaan? Eurovision 2009: Suomen finaali Pirkkahallissa. TV2 la 31.1. asiaa 19.00 Mallimaailman huipulle 20.00 Peep Show 20.35 Peep Show 21.05 JugiStyle 21.35 Ketonen & Myllyrinne 22.05 Entourage 22.40 Tosipaikka: Sperma vähissä 23.40 Pala juustoa, tilkka viiniä 23.50 Madventures II 00.30 Kaksi tuoppia, kiitos! 01.05 Supernatural 01.50-06.00 Se Oikea maanantai 02.02. 06.00 Sub chat 07.00 Tomi Traktori 07.10 Viidakon Ykä 07.35 Animaaniset 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Musavisa 10.00 Milk Bar 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hengenpelastajat 12.45 Meidän häät 13.35 SubPlay 14.30 Musavisa 15.35 Ensisilmäyksellä 16.00 Rivien välistä 16.30 E! Entertainment: Tähtäimessä häät 17.25 Viihdeuutiset 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Kovan onnen kundi 19.30 Will & Grace 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Medusan isku 23.10 BB-Anniina Bahamalla 23.20 E! Entertainment: Pamela Anderson vapaalla 23.45 Tosipaikka: Sperma vähissä 00.40 Late Night with Conan O Brien 01.30 Pentagon 02.20-06.00 Se Oikea tiistai 03.02. 06.00 Sub chat 07.00 Tomi Traktori 07.10 Viidakon Ykä 07.35 Animaaniset 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Musavisa 10.00 Milk Bar 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hengenpelastajat 12.45 Upeat ekokodit 13.15 SubPlay 14.30 Musavisa 15.35 Ensisilmäyksellä 16.00 Rivien välistä 16.30 E! Entertainment: Lähikuvassa Denise Richards 17.00 E! Entertainment: Hollywoodin hottimittari 17.25 Viihdeuutiset 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Kovan onnen kundi 19.30 Will & Grace 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 O.C. 22.00 Pushing Daisies 23.00 Genesis - tappajan jäljillä 00.00 Late Night with Conan O Brien 00.55 Duudsonit 01.25-06.00 Sub chat keskiviikko 04.02. 06.00 Sub chat 07.00 Tomi Traktori 07.10 Viidakon Ykä 07.35 Animaaniset 08.00 Kahvia & keksejä 09.00 Musavisa 10.00 Milk Bar 11.25 Lemmen viemää 12.15 112 - hengenpelastajat 12.45 Milk Bar 13.30 SubPlay 14.30 Musavisa 16.00 Ensisilmäyksellä 16.30 E! Entertainment: Tähtityyli 17.00 E! Entertainment: Rikkaat Kardashianit 17.25 Viihdeuutiset 17.30 112 - hengenpelastajat 18.00 Subin uutiset 18.05 Lemmen viemää 19.00 Kovan onnen kundi 19.30 Will & Grace 20.00 Frendit 20.30 Simpsonit 21.00 Chungking Express 23.00 Heroes 00.00 Late Night with Conan O Brien 00.55 Langalla 02.00-06.00 Sub chat YleTeema torstai 29.01. 04.00 Teematieto 10.15-10.31 Opettaja.tv: Suurenmoiset aistit 11.30 Go Yoyo Go 11.40-11.55 Anaconda en francais 12.00-13.29 Ohjelmakirjasto: Työssä oppiminen 1-6 15.00-15.30 Opettaja.tv 15.00 Opettaja.tv: Tiede ja teknologia 15.15 Opettaja.tv: Opetusta mittatilaustyönä 15.30 Studio Kotro 15.55 Lapset puhuvat 16.00 Tieteen paikka 16.30 Veitsen terällä: Sydämen läppäleikkaus 17.00 Maailmanmatkaajan 80 aarretta 18.00 Maahanmuuttajat 18.30 La Famiglia Montalcino 18.55 Värikkäitä makuja 19.00 Kupla 19.25 Lapset puhuvat 19.30 Unohdetut keksijät 19.55 Lapset puhuvat 20.00 Tutkiva juttu: Eläimellisiä tunteita 20.30 Mount Everestin lääkäriasema 21.00 Tiededokumentti: Lobotomian vaiheita 21.55 Kino Helmi: Kunnian päivät 23.55-04.00 Teematieto perjantai 30.01. 04.00 Teematieto 15.35-17.15 TV-arkisto: Mikko Niskanen 2/3 15.35 TV-arkiston vieraana: Aulikki Oksanen 15.47 Lapualaismorsian 17.15 Kolmas ulottuvuus: Lakshmi ja minä 18.15 Maailmanmatkaaja arkkitehtuuriretkillä 19.10 Silkkitie 20.00 Forsytein taru 20.55 Kansakunnan kalenteri 21.00 Arkistojen salat: Hindenburgin räjähdys 21.30 Löytöretki 22.15 Kino Teema: Veitsi vedessä 23.45 Saatana saapuu Moskovaan 00.35-04.00 Teematieto lauantai 31.01. 04.00 Teematieto 08.00-08.30 Opettaja.tv 08.00 Opettaja. tv: Tiede ja teknologia 08.15 Opettaja.tv: Opetusta mittatilaustyönä 08.30-08.55 Studio Kotro 09.00 Koulupalvelu 09.50 Perhe-elämää: Jaksamisen avaimia 10.20 La Famiglia Montalcino 10.44 Värikkäitä makuja 10.50 Ihmisten kaupunki 11.15 Uusi Kino: Vapaalla 11.44 Kausikortti BONUS: Mozartin värikäs sinfonia 12.20 Jessye Norman - Elän yksin taivaassani... 13.50 Kolmas ulottuvuus: Lakshmi ja minä 14.50 Melnikovin talo 15.50 Mount Everestin lääkäriasema 16.20 Tieteen paikka 16.50 Tutkiva juttu: Eläimellisiä tunteita 17.20 Tiededokumentti: Mielen vuoristoradalla 18.15 Historia: Kommunismin illuusio 19.10 Rikos ja rangaistus 20.05 Maailmanmatkaaja arkkitehtuuriretkillä 20.55 Lapset puhuvat 21.00-23.50 Teemalauantai: Piukat paikat 21.00 Olipa kerran - Piukat paikat 21.52 Piukat paikat 23.50 Meitä vedätetään! 00.45-04.00 Teematieto sunnuntai 01.02. 04.00 Teematieto 08.05-09.45 TV-arkisto: Mikko Niskanen 2/3 08.05 TV-arkiston vieraana: Aulikki Oksanen 08.17 Lapualaismorsian 09.45 Rikos ja rangaistus 10.40 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 12.00 Maria Montessorin elämä 13.35 Löytöretki 14.20 Arkistojen salat: Hindenburgin räjähdys 14.50 Tiededokumentti: Lobotomian vaiheita 15.45 Kupla 16.10 Forsytein taru 17.05 Historia: Wehrmacht - Saksan sotakone 18.00 Kino Klassikko: Taaloja ja tuuria 19.10 Brendel ja Luzernin festivaaliorkesteri 20.55 Varjoja Hollywoodin paratiisissa 21.50 Brando 22.45 Melnikovin talo 23.40 Rockin klassikkolevyt: The Band 00.40-04.00 Teematieto maanantai 02.02. 04.00 Teematieto 10.15-10.36 Opettaja.tv: Vahtikoira Ventti 11.15-11.31 Opettaja.tv: Postikortteja Suomesta 12.00-13.14 Ohjelmakirjasto: Tiedepankki II osat 1-5 15.00 Opettaja. tv 16.00 Maahanmuuttajat 16.30 Lyömätön perhe 17.00 Historia: Hermann Göringin nousu ja tuho 17.55 Kansakunnan kalenteri 18.00 Opettaja.tv 19.00 Francon aika - näin sen koimme (Cuéntame cómo pasó) 20.08 Carnegie Art Award: Taiteilijakuva 20.15 Löytöretki 21.00 Kosketuksessa: Popeda 22.00 Kino Kauko: Syö juo mies nainen 00.00 Unohdetut keksijät 00.25-04.00 Teematieto tiistai 03.02. 04.00 Teematieto 10.30 Go Yoyo Go 10.40-10.54 Anaconda en francais 11.15-11.30 Opettaja.tv: Asiaa terveydestä 12.00-14.00 Ohjelmakirjasto: Kreikkaa matkailijoille 1-6 15.00 Opettaja.tv 15.30 Studio Kotro 15.55 Lapset puhuvat 16.00 Yritys uuteen nousuun 16.30 La Famiglia Montalcino 16.57 Värikkäitä makuja 17.00 Silkkitie 17.50 Rakennustaiteen aarteita 18.00 Opettaja.tv 18.30 Studio Kotro 18.55 Lapset puhuvat 19.00 Ihmisten kaupunki 19.30 Lapset puhuvat 19.35 Pieni moskeija preerialla 20.00 Harri Koskinen - Hyvää ruokaa ja muotoilua 20.50 Lapset puhuvat 20.55 Kansakunnan kalenteri 21.00 Historia: Wehrmacht - Saksan sotakone 21.55-23.55 TVarkisto: Mikko Niskanen 3/3 21.55 Ajolähtö 23.38 TV-arkiston vieraana: Timo Torikka 23.55-04.00 Teematieto keskiviikko 04.02. 04.00 Teematieto 10.15-10.30 Opettaja.tv: Postikortteja Suomesta 11.15-11.37 Opettaja.tv: Vahtikoira Ventti 12.00-13.01 Ohjelmakirjasto: Lähihoitaja vanhuksen apuna 1-2 15.00 Opettaja.tv 16.00 Veitsen terällä: Polven nivelrikko 16.30 Uniklinikka 17.00 Sota syöpää vastaan 17.48 Avaruuskansiot 18.00 Yritys uuteen nousuun 18.30 Tieteen paikka 19.00 Maria Montessorin elämä 20.40 Roland Petit: Nuorukainen ja kuolema 21.00 Carnegie Art Award: Taiteilijakuva 21.05 Stanislavskin vuosisata 22.10 Pieni moskeija preerialla 22.35 Popkult 23.20 Yle Live: Magnum 00.20-04.01 Teematieto www.kylpyhuonekeskus.fi PIRKKALAINEN 13 Killon Rymy vuoden eka vauva Maija-Riitta Näreikkö Killolaisen Ojalan perheen kuopus odotutti itseään yli kaksi viikkoa, mutta niin vain Rymyksi kutsuttu miehenalku syntyi Pirkkalan tämän vuoden vauvoista ensimmäisenä 3. tammikuuta. - Rymyn laskettu aika oli 17. joulukuuta. Silloin jännitin, olenko joulun kotona vai en, ja olinhan minä. Kun uutena vuotena ammuttiin raketteja, ajattelin, että vauva saisi jo tulla, kertaa Sari-äiti. Poika piti kuitenkin päänsä ja pysyi sitkeästi kohdun lämpimässä, kunnes synnytys lopulta käynnistettiin 2.1. Hän syntyi seuraavan päivän puolella klo 00.41. Pituuttä miehenalulla oli silloin 51 senttiä ja painoa 4170 grammaa. - Oli hauska yhteensattuma, että täällä Killossa asuvan työkaverini vauvalla oli sama laskettu syntymäpäivä. Myös synnytys käynnistettiin meillä molemmilla samana päivänä. Meillä vain ehdittiin ensiksi. - Oli mielenkiintoista odottaa samaan tahtiin ja todeta, kuinka erilaisia raskaudet voivat olla. Vauhdikasta menoa Rymyn työnimi selittyy pojan vauhdikkuudella. - Meidän esikoinen Peetu oli neljä vuotta sitten tosi vauhdikas odotusaikana. Tämä vauva oli kahta kauheampi liikkumaan. Liikkuminen lienee Ojalan veljeksillä verissä. PJK:n edustusjoukkueessakin pelannut isä- Mikko futaa nykyisin Nokian Pyryn ykkösjoukkueessa. - Jalkapallojoukkuetta olen omasta takaa suunnitellut, kahden pojan isä heittää ja saa vaimoltaan paljonpuhuvan katseen. - Ehkei nyt sentään, sanoo Sari, joka myös paljastuu liikunnalliseksi. Harrastuksiin on kuulunut muun muassa laskuvarjohyppyä. Siinä, missä Peetu nukkui vauvana yönsä hyvin, Rymyllä Isoveli Peetu huolehtii pikkuveljestään esimerkillisesti. Sari ja Mikko Ojala haluavat kasvattaa pojistaan miehiä, joilla on maalaisjärkeä. Ultimaten talviturnaus Hatanpään koululla Tamperelainen liitokiekkoseura UFO järjestää Hatanpäällä ultimateturnauksen. Mukana on myös Hatanpään lukion omajoukkue. Ultimateinnostus syttyi Hatanpäällä ultimaten koulusarjassa viime vuonna. Koulun joukkue eteni karsinnoista valtakunnalliseen lopputurnaukseen, mutta siellä vauhti oli vielä liian kovaa. Viimevuotisen kokemuksen perusteella yksi oppilaista otti lajin omakseen, ja on nyt koonnut opiskelijakavereistaan joukkueen täysin koulusarjasta riippumattomaan turnaukseen. ILMOITUSTORI Myydään Pirkkalassa 2 h+k+vh+s (52 m2), oma piha. Lähellä Partolan palveluita. Lisätiedot p. 040 913 5924. Ostetaan Pirkkalalainen perhe haluaa ostaa omakotitalotontin Pirkkalasta. Yht. otot 040 768 6804. Vuokralle tarjotaan 2 h+k+s+p 63,5 m2, Suupantie 12, ylin krs. Tied. ilt. 0400 234 638. 2 h+kk+s 51,5 m2, Kullaantie 8, 4. kerros, lasitettu parveke. Tied. 050 583 3960. Talviturnauksen jälkeen Hatanpään lukion ultimatejoukkueen taival jatkuu jälleen ultimaten koulusarjassa, jota pelataan Pirkkahallissa keskiviikkona 18.2. - Talviturnaukseen lähdetään harjoitusfiiliksellä. Katsotaan sitten, mihin saakka päästään, sanailee joukkueen kapteeni Ilari Pirttilä. Ultimaten talviturnaus pelataan Hatanpään koulun liikuntasalissa la 31.1. klo 9-18. Vapaa pääsy. Lisätietoja www. tampereultimate.net Palvelupalsta lukijoille. Jätä ilmoitus viimeistään maanantaina klo 15. Puhelin 3143 1900. Pirkkalainen, PL 23, 33961 Pirkkala. Sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Vuokrata halutaan Opiskelija etsii lämmintä työhuonetta / tilaa käyttöön kevään ajaksi. Voin maksaa tilasta vuokraa. Soittele 040 541 5461. Löydetty Musta-valkoinen, pienikokoinen kissa liikkunut la 24.1. alkaen Loukonlahdessa Kirkkokadun alueella. Tied. puh. 368 2740. Kadonnut Vihreä Salomon-koulureppu kadulta Kurikankulman koulun edestä pe 23.1. klo 13-14 välisenä aikana. Jos tiedät asiasta jotain, soita 050 532 7470/Ari. Tällä kupongilla 10 % TALVIALENNUS Maalämpöjärjestelmiä AVAIMET KÄTEEN! Katso lisää ja lähetä tarjouspyyntö osoitteessa www.ekolampo.fi tai soita 0400 623 042 on toiset tavat. - Hän tuppaa valvomaan öitä, mutta olen ottanut nuo tunnit yhteisenä aikana vauvan kanssa. Nukun sitten päivällä, jos vain mahdollista, Sari sanoo. - Peetu on osan aikaa päivähoidossa Killon päiväkodissa tuossa vieressä. Tarvittaessa saan apua vanhemmiltani, jotka asuvat aidan toisella puolella, kertoo Sari ja samassa MLL:n tervehdyksen vuoden ensimmmäisen vauvan perheelle tuoneella Susanna Seitsamolla välähtää. - Matti ja Aila Kukkonen! Tunnen heidät, mutta en tiennyt, että olet heidän tyttärensä. Kasvatustavoitteissaan Sari ja Mikko ovat yksimielisiä. - Tervejärkisiä kun pojat olisivat isoina. Ydinfyysikkoja heistä ei tarvitse tulla, mutta maalaisjärkeä saisi päässä olla, oli ammatti mikä hyvänsä. KAIPAATKO HYVÄÄ JA LUOTETTAVAA SIIVOUSPALVELUA? Myös ikkunapesut! Kotitalousvähennysoikeus. Hämeen Koti- ja Toimistosiivous p. 0400-620 414 KYRÖNLAHDEN PORAKAIVO OY 34140 Mutala, puh. (03) 3125 5700, 0400-625 451 www.kyronlahdenporakaivo.fi Yhteistyössä:

14 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 PALVELEMME TEITÄ Kauneus ja terveys SKY-KOSMETOLOGI PAULIINA 040 373 0781 to 10 17 /sop. mukaan Kaunis Linja Nuolialantie 25 Härmälä Partolan Sauna Club Sauna Klubi Puh. 050 2301 www.partola-keskus.fi Koti ja pihapiiri Huom! Kotitalousvähennys jopa 6.000. Putkiremontit PUTKIASENNUS OLLI RAUTIO 0400-640 208 Pirkkala www.putkior.fi Kirjapaino Virtaset Oy T. Fax 225 2720 : painovirtaset@yritys.soon.fi TietokoneApu Kotikäynnillä ohjelmien ja laitteiden asennukset, laajakaistan ongelmat. 050-535 4581 OSTETAAN H- ja P-AUTOJA 0-10 tuhanteen, loppuvelka lunastetaan. Noudetaan paikalta. Tmi Jere Uusitalo p. 0500-732 048 Marja Entrich Kaunis Linja Marlene Pöllänen 040-835 7375 Kauneudenhoitopalvelut sekä -tuotteet meiltä. Av. ti-pe 10 17, muina aikoina sop. mukaan. Nuolialantie 25, Härmälä www.marjaentrich.fi Marika Johanna Senioritalo Hopeakello Suupankuja 3, PLA Puh. 368 0005 Arkisin 9 17, ilta-ajat ja lauantai sop. mukaan Pirkkalainen P. 3143 1900 SUVIN KÄPÄLÄMÄKI Suvi Hirvonen, Siltalantie 17, PIRKKALA. Puh. 040 835 6831 Siltalantie sijaitsee Sionkylässä, Sorkkalantien puolivälin tienoilla. HIERONTAA Rekisteröity hieroja, urheiluhieroja. Lahjakortti on aina mieluinen lahja! KOIRANRUOKA- ja TARVIKEMYYMÄLÄ Merkit mm. 1st Choice ja Bento Kronen. Tilauksesta myös kissoille. Liike toistaiseksi auki vain sovittuina aikoina, joten soita tai laita viesti ennen tuloasi! Terveyspiste palvelee Kela:n korvaama fysioterapia Hieronta Homeopatia Kajava-, vyöhyketerapia Kosmetologipalvelut, rakennekynnet, korvien rei itys Jalkahoidot Sinua varten Suupantori 4, Pirkkala Mervi Liisa Leena Sorsakivi Fräki Oksanen Marika Rantasalo P. 368 5222 Taina Lintula Terhi Ovaska p. 266 2325 Ruotutie 21, Toivio www.hiustory.com Pääasioista ei kannata tinkiä! Pirkkala Suupantori 4 p. 368 5557 S-Market, Partola p. 265 6966 Vihiojantie 6 Puh. 254 9900 Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA (03) 374 7173 0400 331 717 ajanvaraus ma-to 8.30 18.00 STUDIO palvelee osoitteessa Kirkkokatu 13 A, Pirkkala (Loukonlahti). Kuvaukset ajanvarauksella p. 368 1280, 050-464 6215 www.kuvakuisma.fi Ilmoita ihmeessä, pienikin ilmoitus kannattaa! Parturi-Kampaamo AnnOx Kreetantie 9, 33950 Pirkkala puh. 040-716 6190 www.pirkkalainen.com Liikenne TOSHIBA - ilmalämpöpumput VTH-KYLMÄ puh. 040 833 6937 Kaikki merkit Korjaa / Huoltaa tulostimet, kannettavat, PC:t Myy laadukkaat laitteet asennettuna ti-pe 9 17 Muina aikoina la 8 14 sopimuksen ma ja su suljettu mukaan. takuuhuolto myynti tarvikkeet kopiointipalvelu Koti ja siivouspalvelut 368 4769 avoinna ark. klo 9 17 Mustanlahdenkatu 20, Tampere email syscontrol@syscontrol.fi www.syscontrol.fi KOTIPALVELUT LÄHELLÄSI Heljän Kotipalvelu www P. 050-9121108 Hatanpäänvaltatie 40, TRE 03-2122 747 KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet metallisälekaihtimet pystylamellikaihtimet TAMAR-markiisit verhotangot liukuovet Mittaus- ja asennuspalvelu! Näsilinnank. 32, Treen Kauppa-aukiolla, p. (03) 368 6135, www.kaihdinjukka.fi OSAAVA TELE- JA SÄHKÖALAN AMMATTILAINEN - Sähkösuunnittelu, urakointi, asennus ja -huolto - Yksityis-, yhteis- ja satelliittiantenni- sekä tietoverkkojen konsultointi, suunnittelu, mittaus, urakointi, asennus ja huolto - Ovipuhelimet ja kameravalvontajärjestelmät - Äänentoisto- ja AV-järjestelmien suunnittelu, urakointi, asennus ja huolto Mantantie 8, 33950 Pirkkala p. 03-3126 3100 tai 0400-731 076, fax. 03-3126 3150 www.teletaito.fi LÄMPÖHALME Öljypoltinasennus ja -huolto Lämmityskattiloiden asennus ja huolto Kattilahuoneen sähkötyöt Puh. 0400-233 711 Halmeentie 25, Pirkkala halme@kolumbus.fi Pirkkalainen YRITTÄJÄ! PALVELEMME TEITÄ Varaa edullinen ilmoitustila tältä sivulta koko vuodeksi. Eija Forssell p. 3143 1914.

28.1. 2009 PÄIVYRI Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin 3143 1900. konttori@pirkkalainen.com Elokolo/Elopilkku: to 29.1. klo 12 yhteislaulu, pe 30.1. klo 9 perjantaipuheet, ma 2.2. klo 9 kuntosali jäsenille, ke 4.2. klo 13 verenpainemittaus. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma 2.2. klo 8.30 boccia, klo 10 tanhut, klo 11.30 laulu ja ke 4.2. klo 10-14 askartelukerho. Ke 4.2. liikuntatalolla klo 9-10 kuntosali. Kellariteatterissa pe 20.3. klo 14 Yksiöön en äitee ota, Pyynikin kesäteatterissa ke 15.7. klo 14 Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle. Näytöksiin linja-autokuljetus. Liput voi lunastaa kerhopäivinä Mirjalta, puh. 0400 951 642. Pirkkalan Seniorit: Jäsentilaisuus kirkon seurakuntasalissa to 5.2. klo 12. Tapani Taurialan esityksen aiheena on Helikopterin kehitys. Kuoro klo 11. Hallitus klo 14. Vanhainkoti-Pirkankoivu eläkeläiset: Tapaamme ti 10.2. klo 13 kirkolla, 5 v. Nyyttikestit. Pirkkalan Hiihtäjät: Nuorten kunnanmestaruushiihdot ja Nuorisohiihtojen osa III su 1.2. klo 11 Toivion koululta. Ht. vapaa. Paremman Pirkkalan Puolesta: Avoin hallituksen kokous ma 2.2. klo 18 Elokolossa. Luottamushenkilöasiat ja järjestäytymiskokous. Pirkkalan Sos.-dem. Ty Toivo: Johtokunnan kokous su 1.2. klo 16 omalla työväentalolla. Kokouksia Pirkkalan Marttayhdistys ry KEVÄTKOKOUS ti 10.2.2009 klo 18.30 Kirkkoveräjän seurakuntatalolla. Hallitus Pirkkalan Sos.dem. T.y. Taisto ry:n KEVÄTKOKOUS to 12.2.2009 klo 18 kunnantalon kokoustila 1:ssä. Esillä kevätkokousasioiden lisäksi yhdistyksen lopettaminen ja jäsenten liittyminen T.y. Toivo ry:n. Pirkkalan Hämeenpuolen Martat ry sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ma 16.2.2009 klo 18 liikuntatalolla. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Hallitus Myös varajäsenet mukaan. Pirkkalan Vasemmistoliitto: Vuosikokous su 15.2. klo 18 Elokolossa. Pirkkalan Karjala-seura: Jäsenilta to 5.2. klo 18, tutustumme vanhaan kirkkoon. Vieraana Lempäälän Karjala-Seura. Lähtö kimppakyydeillä kirjaston edestä klo 17.45. ELVYN tapaamisilta ti 3.2. klo 18 alk. Kirkkoveräjän seurakuntatalolla, sisäänkäynti Kirkkoveräjänk. puolelta - opastelaput ulkona. Vuoden ensimmäisessä tapaamisessa pidetään leppoisaa tunnelmaa yllä rupatellen, nauttien tarjoiluista ja rentoudutaan. (Lastenhoitoa ei saatu järjestymään). Isolla joukolla mukaan niin vanhat kuin uudet jäsenet, odotamme innolla näkevämme teidät kaikki Kirkkoveräjällä! Järjestelyistä vastaavat Sirpa ja Mari. Pirkkalan Kuulorajoitteisten yhdistys: Kokoonnumme to 12.2. klo 13 Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa, Perkiöntie 40. Vieraina sairaanhoitaja Marget Salonen ja muistiasioista puhumassa kotisairaanhoitaja Taru Kuusinen. Kerho on tarkoitettu huonokuuloisille ja kuuroutuneille henkilöille sekä heidän läheisilleen, jotka kaipaavat tietoa kuuloon liittyvistä asioista. Induktiosilmukka käytettävissä. Paristoja myynnissä puh. 265 3605. Pirkkalan Kädentaidonkerho: Kaikille avoin käsityökerho Hopeakellon kokoustiloissa to 5.2. ja to 19.2. klo 13 Pirkkalan Näkövammaiskerho: Aloitamme kevätkauden kokoontumalla ti 3.2. klo 13-15 senioritalo Hopeakellossa. Pirkkalan 1-tyypin diabeetikot kokoontuvat ma 2.2. klo 18-20 Huovin-Lepomoision Omakotiyhdistys ry. Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS ti 10.2.2009 klo 19 Pirkkalan ABC-aseman kokoustilassa. Kahvitarjoilu. Hallitus Sotainvalidien Veljesliiton Pirkkalan osasto ry. Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS to 12.2.2009 klo 16 liikuntatalon kokoushuoneessa. Naisjaoston vuosikokous samassa paikassa samana päivänä klo 15. Tervetuloa Johtokunta Pirkkalan Koirakerho Piskit ry:n VUOSIKOKOUS to 19.2.2009 klo 18 Ollilan tilalla, Ratsutilantie 11. Kahvitarjoilu Pirkkalan kunta tiedottaa KUULUTUS VAALILUETTELON NÄHTÄVILLÄ OLO Pirkkalan seurakunnassa toimitetaan sunnuntaina 29. ja maanantaina 30. maaliskuuta kirkkoherranvaali. Kirkkoherranvaalin vaaliluettelo pidetään valvonnan alaisena nähtävänä keskiviikkona 4. päivä helmikuuta klo 9-15 ja torstaina 5. helmikuuta klo 9-19 seurakunnan toimistossa, Suupantie 10, toinen kerros. Äänioikeutetuiksi vaaliluetteloon on merkitty kaikki viimeistään ensimmäisenä vaalipäivänä 29.3.2009 18 vuotta täyttäneet henkilöt, jotka on merkitty seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi viimeistään 70 päivää ennen ensimmäistä vaalipäivää, siis viimeistään 18.1.2009. Äänioikeutettu seurakunnan jäsen ja kirkkoherra saavat tehdä vaaliluetteloa koskevan oikaisuvaatimuksen seuraavasti: Seurakunnan jäsen saa tehdä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että äänioikeus on ilman laillista syytä häneltä kielletty tai myönnetty toiselle ilman laillista perustetta. Kirkkoherra saa tehdä oikaisuvaatimuksen sillä perusteella, että joku on virheellisesti jätetty pois vaaliluettelosta taikka merkitty siihen äänioikeutta vailla olevaksi tai äänioikeutetuksi. Oikaisuvaatimusta ei voida perustaa muuttoon, joka on tapahtunut seurakuntaan alle 70 päivää ennen ensimmäistä vaalipäivää. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä viimeistään maanantaina 9.2.2009 ennen klo 16 seurakunnan toimistoon, osoite Suupantie 10, 33960 Pirkkala. Toimisto on tällöin auki myös klo 14-16. Vaalilautakunta kokoontuu käsittelemään oikaisuvaatimuksia tiistaina 10.2. klo 17 pidettävässä kokouksessa. Pirkkala 20.1.2009 Pirkkalan seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Kari Luotonen Puheenjohtaja Hopeakellon tiloissa, Suupankuja 3. Käydään läpi kevään alustava ohjelma. Pirkkalan Silmu/Tampereen Hengitysyhdistys: Ma 2.2. klo 18 Asiaa sisäilmasta -tilaisuus Sote-talon auditoriossa, Satamakatu 17 B, 6. krs Tre. Alustajina Eija Tuumi ja Tuula Putus, LT, ympäristölääketieteen dosentti. Ti 3.2. valtakunnallinen uniapneapäivä, avoimet ovet toimistolla, Mariankatu 28, Tre, klo 10-14, uniapnean omahoidon apuvälineiden esittelyä. Klo 14 Me yhdessä -kerho toimistolla, Tampereen historiaa 1910-luvulla, alustajana Jukka Carlson. Klo 18 Uniapneaa: ikään, sukupuoleen tai diabetekseen katsomatta -tilaisuus Sote-talon auditoriossa, Satamakatu 17 B, 6. krs, Tre. Alustajana keuhkosairausopin professori Olli Polo. Pirkanmaan Dementiayhdistyksen Pirkkalan alaosasto: Helmikuun kokoontumiset ti 3.2. klo 15 ja to 26.2. klo 15.30 Hopeakellossa, Suupankuja 3. Pirkkalan Kuluttajat: Avoin hallituksen kokous 3.2. klo 17.30 Kyöstin Kerhohuoneella. Esillä kevätkokousasiat. Naistenmatkan koulun vanhempainyhdistys kokoontuu to 29.1. klo 18. Tilaisuus avoin kaikille koulun oppilaiden vanhemmille. Kokoontuminen pääovien edessä. SPR Ystävät: Kokous ti 3.2. klo 18.30 Hopeakellossa. Pirkkalan Kirjaston Ystävät: Runebergin päivänä 5.2. pääkirjastossa klo 19 kirjailijavieraana dramaturgi, ohjaaja Heidi Köngäs. Hän kertoo kirjoistaan ja ohjauksistaan. Pirkkalan Työttömät: Työpala, Teollisuustie 29, p 3684 885 avoinna ark. klo 8-14. Kuntosalivuorot jäsenille ma 11-12 ja to klo 12-13. Pirkkalan Metallityöväen A.o 239: Toimikunnan kokous to 29.1. klo 15.45 toimistolla, Ollikantie 19. AA-ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Jari 040 559 1272. Pirkkalan Eläkkeensaajat: Ilmoittautuminen Pärnun ja Haapsalun kylpylämatkoille 1. - 7.11. kerhotalossa. Ruokalistat Palvelukeskus Pirkankoivu MA broilerpihvit, perunat, kastike, kasvis, salaatti, hedelmäkiisseli. TI nakkikeitto, ohrapuuro. KE lasagnette, kasvis, salaatti, vadelmakeitto. TO muikut, perunasose, kasvis, mansikka- banaanimelonisalaatti. PE talon lounas, salaatti, marjarahka. Päiväkoti- ja kouluruoka MA kinkku- perunakeitto, ruisleipä, tuorepala. TI jauhelihakiusaus, tuoresalaatti. KE uunisilakat, perunat, raaste. TO värikäs possupata, perunat, tuoresalaatti. PE kaalipata, vihersalaatti. Pirkkalan Vasemmistoliitto Sääntömääräinen VUOSIKOKOUS su 15.2. klo 18 Elokolossa. Kahvitarjoilu! Tervetuloa. Sekalaisia LAATOITUSTYÖT hyödynnä kotitalousväh. verotuksessa. Pirkkalan Porrastyö ja -laatoitus Puh. 044-292 7886 Pirkkalan kunta tiedottaa PIRKKALAINEN 15 Torimyyntiä MATTO ALE huomenna torstaina Pirkkalan torilla. Nyt laatutavaraa varmasti sopuhintaan. Esim. isoja puuvillamattoja alk. vain 50e/kpl. Upeita uutuusnarumattoja tarjouserä 170x230 cm vain 80e/kpl. Lisäksi jättikokoja 2x3 m ym. Tervetuloa kaupoille! Mattomäkelä Oy, Huittinen OPPILAIDEN ILMOITTAMINEN PERUSOPETUKSEEN JA ESIOPETUKSEEN PIRKKALASSA LUKUVUODEKSI 2009-2010 Perusopetukseen ilmoittaminen Vuonna 2002 syntyneet lapset tulee ilmoittaa peruskoulun 1. luokalle 20.2.2009 mennessä. Tällä hetkellä esikoulussa olevat oppilaat saavat esikoulusta ilmoittautumislomakkeen, jonka he voivat palauttaa täytettynä esikoulunopettajalleen. Mikäli lapsi ei ole esikoulussa, huoltaja voi ilmoittaa hänet peruskouluun koulutoimistossa, Suupankuja 2. Ilmoittautumislomakkeen saa myös kunnan yhteispalvelupisteestä sekä kunnan kotisivuilta www.pirkkala.fi /sivistys_ja_vapaa-aika. Ilmoittautuminen koskee kaikkia v. 2002 syntyneitä lapsia v. 2001 syntyneitä lapsia, joiden perusopetuksen alkamista on siirretty vuodella v. 2003 syntyneitä lapsia, jotka hakevat pidennettyyn oppivelvollisuuteen ja v. 2003 syntyneitä lapsia, jotka hakevat koulunkäynnin aloittamista vuotta aikaisemmin. Peruskoulun 2.-9. luokille tulevat, kuntaan muuttavat oppivelvolliset ilmoitetaan koulutoimistoon samalla lomakkeella kuin 1. luokalle tulevat. Huoltajan, joka haluaa lykkäystä lapsen koulunkäynnin alkamisesta, tulee toimittaa sitä koskeva anomus liitteineen koulutoimistoon. Anomuslomakkeita saa koulutoimistosta. Esiopetukseen ilmoittaminen Kuusivuotiaiden, vuonna 2003 syntyneiden lasten huoltajat voivat ilmoittaa lapsensa esikouluun 20.2.2009 mennessä. Lomakkeita saa koulutoimistosta, kunnan yhteispalvelupisteestä, päivähoitotoimistosta, kouluilta ja päiväkodeista sekä kunnan kotisivuilta www.pirkkala.fi /sivistys_ja_vapaa-aika. Lisätietoja saa koulutoimistosta: Suupankuja 2, 33960 Pirkkala, puh. 3134 2304 tai 050-435 4487. KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA PIRKKALASSA SYYSLUKUKAUDELLA 2009 Pirkkalan kunta järjestää perusopetuslain mukaista koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa 1.- ja 2.-luokkalaisille sekä 3.-luokkalaisille erityisoppilaille. Toimintaa järjestetään koulun arkityöpäivinä pääsääntöisesti perusopetusta antavien koulujen tiloissa. Aamupäivätoimintaa järjestetään niillä kouluilla, joilla esiopetuskin järjestetään. Iltapäivätoiminnasta perittävä maksu on 80e/kk. Enintään 10 pv/kk osallistuvilta maksu on 40e/kk. Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää aamupäivätoiminnan maksusta helmikuun kokouksessaan. Hakulomake aamu- ja iltapäivätoimintaan tulee palauttaa perjantaihin 20.2.2009 mennessä kerhoon tai koulutoimistoon osoitteeseen Suupankuja 2, 33960 Pirkkala. Hakulomake jaetaan kaikille ensimmäisen vuosiluokan oppilaille sekä esikoululaisille. Lomakkeita on saatavilla myös koulutoimistosta ja internetistä osoitteesta www.pirkkala.fi /sivistys_ja_vapaa-aika/ koululaisten_iltapaivatoiminta/ Ilmoittautuminen on sitova syyslukukaudeksi. Paikan saamisesta ilmoitetaan kirjallisesti 30.4.2009 mennessä. Lisätietoja antaa Essi Jytilä 050-4008701 Pirkkalassa 28.1.2009 SIVISTYSTOIMENJOHTAJA LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja p. 31431911 Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p. 31431900 Maija-Riitta Näreikkö Toimittaja p. 31431912 Eija Forssell Ilmoitukset p. 3143 1914 Anneli Salonen Ilmoitukset p. 3143 1915 040 592 2055 Pirkkalainen www.pirkkalainen.com Suupantie 2 A 10 PL 23, 33961 Pirkkala Puhelinvaihde 3143 1900 Telefax 3143 1950 Avoinna (ma-pe) klo 9 16 Toimisto: konttori@pirkkalainen.com päivyri, ilmoitustori, tilaukset ym. Ilmoitukset: anneli.salonen@pirkkalainen.com yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset Toimitus: toimitus@pirkkalainen.com juttuasiat Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Olli Hämäläinen p. 0400 829 724 Ilmoitushinnat: 1.1.2008 alkaen:...e/pmm tekstissä...0,90 e takasivu...0,95 e vuosi-ilmoitukset...0,55 e kuolinilmoitukset...0,60 e silmäkulma...1,50 e määräpaikkakorotus...0,09 e Värilisä...34 e/lisäväri 4-väri...100 e Hintoihin lisätään ALV 22 % Ilmoitustori 1-5...sis. alv 9,00 e Ilmoitustori 6-10... sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 7 pv 2 % 14 pv netto. Painos: 13.700 kpl Lehtitilaushinnat Pirkkalan ulkopuolelle 1.1.2009 alkaen: Kotimaa...32 e Pohjoismaat...45 e Muut alueet...95 e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2009 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p. 3140 4213 Haja-asutusalue + yritykset POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p. 3143 1900 ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

4318 16 PIRKKALAINEN 28.1. 2009 AJAN HERMOLLA Ajatelma Epäluulo on kirves rakkauden puun juurella. Sanonta Venäjällä Nimipäivät Ke 28.1. Kalle, Kaarlo, Kaarle, Mies, to 29.1. Valtteri, pe 30.1. Irja, la 31.1. Alli, su 1.2. Riitta, ma 2.2. Jemina, Aamu, ti 3.2. Valo. Jopas sattui Kolmekymmentä vuotta sitten valmistuneet ylioppilaat olivat kokoontuneet entiseen kouluunsa luokkakokoukseen. Siinä keskusteltiin mistä kukakin on leipänsä vuosien varrella hankkinut. Eräs kaveri totesi: - Siinä mahtaisi edesmennyt luokanvalvojamme ihmetellä, mitä meistä kaikista Paikallisuutisia isoina on tullut. Siihen toinen tokaisi: - Onhan meillä pappikin porukassa, otapa yläkertaan yhteyttä ja kysäise! TM 40 vuotta sitten Mäkihyppääjät ja heidän auttajansa ovat ihmeissään. Aina tuntuu löytyvän sellaista kulkijaa, joille kaikkinainen pahanteko ja jo tehdyn työn rikkominen on tärkeää. Pirkkalainen tammikuussa 1969 Muut lehdet Pormestarin valinta on täysin valtuuston käsissä ja myös katkolla. Mihin suuntaan Nokia haluaa mennä? Vaihtoehdot on hyvä nostaa esiin hyvissä ajoissa. Nokian Uutiset 21.1.2009 Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh. 3136 2544, soitto miel. klo 8-9. Viikonloppupäivystys arkilauantaisin yhdessä Lempäälän, Nokian, Vesilahden ja Ylöjärven kanssa, soittoaika klo 8.30-12. La 31.1. Pirkkalan hammashoitola (Pirkkalan terveyskeskus, Lentoasemantie 60, puh.(03) 3136 2544). Sunnuntaisin yhteys terveyskeskuksen päivystykseen. Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su 11-15. Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) 7-22. Päivystävä eläinlääkäri, puh. 0600-304010 (lemmikkieläimet), puh. 0600-304020 (tuotantoeläimet). Arkisin puh. 020-133 4455 (lemmikkieläimet) ja puh. 050-523 6379 (tuotantoeläimet). Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh. 3136 2519, Hatanpään terveysaseman päivystys ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh. 5657 3300. Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh. 0206 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh. 020 586 2115. Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172. Palvelut Elokolo, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10, kerhohuone, puh. 368 Menovinkki 1295), avoinna ma-to 9-15, pe 9-14. Kelan Pirkkalan toimisto (Suupantie 2, puh. 020 635 8470), avoinna ma-pe 9-16, sulj. lounastauon ajan klo 12-13. Kirjastot, Pirkkalan pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 11-19, la 10-15; Nuolialan kirjasto mato 13-19, pe 10-15, aattopäivisin 10-15; Kirkonkylän lainausasema ti 10-15, to 10-15; Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke 13-18. Härmälän kirjasto ma, ti, to 13-19, ke 9-15, pe, la 11-15. Pirkkalan ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkotipalvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh. 3134 2521), avoinna ma, ti, ke 9.30-11, 12-14. Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh. 040-5485947), avoinna arkisin 8-18, la 12-16. Työpala, Pirkkalan työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh. 368 4885), avoinna ma-pe Naistenmatkan koululaisten eräkerho kävi opettaja Jukkamatti Hiltusen johdolla viime viikolla Vähäjärvellä pilkillä. Järvestä voi saada vaikkapa ahventa ja tuurilla kirjolohia ja taimeniakin - sinne siis! Kuva: JoS Talven meheviä makuja Viikkokalenteri PirVi2-Lento-64, lentopallon 3-sarjaa Pirkkalan yläasteella pe 30.1. klo 20. PirVi-RaiPS, koripallon 2. divisioonan ottelu liikuntatalossa su 1.2. klo 16.30. Kaikkihan me onnumme. Sirkku Peltolan käsikirjoittama ja Jari Lehdon ohjaama tragikomedia Lempäälän Nuorisoseurantalolla (Iluksentie 5, Lempäälä) pe 30.1. klo 19, su 1.2. klo 16. Su ja pe 15.3. saakka. Esittää Lempäälän Nuorisoseura. 7.30-14. Työterveyspalvelu Viisari, Pirkkalan toimipiste (Suupantie 10), ajanvaraus puh. 3136 2518. Työvoimatoimisto, Pirkkalan sivupiste kunnantalolla (Suupantie 11), puh. 010 6040045. Avoinna ti-to klo 9-12, 13-15. Ma, pe asiakkaat ajanvarauksella. Näyttelyt: Laina Koskelan puupiirroksia kunnantalon alasalissa 12.2. saakka. Pirkkalan taideyhdistys ry.: terveyskeskuksessa Jaana Ristimäki-Antilan maalauksia ja Pirkankoivun taidekäytävällä Marjatta Mustosen maalauksia tammikuun loppuun asti, liikuntatalolla Tea Salmisen maalauksia helmikuun loppuun asti. Arja-Leena Rämäsen maalauksia Taysin naistentautien poliklinikalla tammikuun loppuun, Pirkanmaan Dementiayhdistyksen tiloissa (Kalevantie 1) Ulla Toijanniemen maalauksia helmikuun loppuun asti. Pysyvän edullisesti S-marketista kotitalouksille. Atria Porsaan ulkofileepala n. 1,5 kg alkuperämaa Suomi 5 90 /kg PALVELUPISTEESTÄ TO-LA 29.-31.1.2009 Maalaiskinkkukiusaus, Krunex 10 90 kg 90 kg 1 69 Atria Punainen lenkki 500 g (3,38/kg) 6 99 Arla Kermajuusto 17 % 1,1 kg (6,35/kg) Hedelmäporsas (6 annosta) 1 kg porsaan ulkofileetä 1 rkl fariinisokeria 2 rkl sinappia 1 rkl soijakastiketta 1/2 tl suolaa 1 rkl chilikastiketta 1 tl pippuria Lisäksi 3 omenaa 4 luumua Sekoita mausteseos sokerista, sinapista, soija- ja chilikastikkeesta, suolasta sekä pippurista. Hiero seos fileen pintaan ja paista fileetä uunissa 175 asteessa noin 50 minuuttia. Pese ja halkaise omenat ja luumut. Poista siemenet ja kivet. Nosta hedelmät fileen molemmille puolille uuniin paistamisen puolivälissä. Tarjoile hedelmien, juuressoseen ja kastikkeen kanssa. Lue lisää: www.ruokamaailma.fi 4 95 5 29/kg Atria Broilerin marinoidut ohut leikkeet 560 g (8,84/kg) 0Hinta voimassa to la 29. 31.1. 78/kg Egypti Appelsiini 1. lk. Hinta voimassa to la 29. 31.1. Suomalainen Kirjolohifilee pakattu 0,6-1,2 kg pala Vuohenjuustosalaatti 13 0Hinta voimassa to la 29. 31.1. 85/rs Israel Kirsikkatomaattirasia 250 g 1. lk. 4318 7001 2345 6789 4318 MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK 1130 123456 S-Etukortilla 29.1. 4.2.2009 10 90/kg Kivikylän Maalaispalvikinkku siivu Norm. 16,90/kg 1 99 Atria Nauta-Sika jauheliha 400 g (4,98/kg) Norm. 2,69 (6,73/kg) 0 79 RisiFrutti 165 175 g (4,51 4,79/kg) Norm. 1,09 (6,23 6,61/kg) 4318 7001 2345 6789 MEIKÄLÄINEN MAIJA PIRKANMAAN OK 1130 123456 www.pirkanmaanosuuskauppa.fi PIRKKALA Kenkätie 4 puh. 010 767 1251 puhelun hinta 0,0821 /puhelu + 0,119 /min Palvelemme ma pe 7 21, la 7 18