Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %."

Transkriptio

1 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli helmikuun 2013 tilannekatsauspäivänä työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys kasvoi vuotta aiemmasta miltei 5000 henkilöllä (4994) ja miltei viidesosalla (19,6 %). Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,1 %. Avoimet työpaikat Helmikuussa 2013 oli kuukauden aikana haussa yhteensä 8905 työpaikkaa, joista uusia oli 5420 paikkaa. Uusien työpaikkojen määrä väheni viime vuodesta 859 paikalla (-14 %). Osittain vähenemä johtui siitä, että viime vuonna kesätyöpaikkoja tuli hakuun jo helmikuun aikana. Teollisuuden uusien paikkojen määrä väheni viime vuodesta 545 paikalla / -53 % (484/1029). Uudet avoimet työpaikat helmi tammi helmi helmi 2013/ muutos lkm / % Tampere / - 13,5 Kangasala / - 25,0 Nokia / - 1,4 Lempäälä / 32,2 Ylöjärvi / - 27,5 Pirkkala / 8,9 Orivesi / - 22,4 Sastamala / - 25,5 Ikaalinen / 102,6 Akaa / 20,4 Hämeenkyrö / 62,2 Virrat / - 29,8 Valkeakoski / - 75,0 Urjala / 82,6 Mänttä-Vilppula / - 7,0 Ruovesi / 52,4 Vesilahti / - 16,7 Juupajoki / 88,9 Punkalaidun / 366,7 Parkano / - 74,5 Pälkäne / - 54,2 Kihniö / - 40,0 Pirkanmaa yhteensä / - 13,7 PIRKANMAAN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Puh Pellavatehtaankatu 25, PL 587, Tampere kirjaamo.pirkanmaa@te-toimisto.fi

2 2(12) Työttömien määrä ja työttömyysaste ym. koko toimiston alueella Henkilökohtaisesti lomautettuna olevien määrä kasvoi viime vuodesta 43 %:lla. Helmikuun aikana työllistettiin 345 henkilöä, työvoimakoulutukseen meni 356 henkilöä ja työllistymistä edistävään palveluun pääsi 388 henkilöä. Kuukauden lopussa työllistettynä, työvoimakoulutuksessa ja muissa palveluissa oli yhteensä reilut 6500 henkilöä. Työllistettyjen määrä väheni selvästi viime vuodesta johtuen osittain lakimuutoksista, joissa osa työllistämistoimenpiteistä nimettiin työllistymistä edistäviksi palveluiksi. helmi tammi helmi helmi 2013/ muutos lkm / % Työttömien määrä / 19,6 Työttömistä lomautetut / 43,4 Työttömien osuus työvoimasta 12,7 12,7 10,7 Uudet työpaikat kuukauden aikana / -13,7 Työpaikat kuukauden lopussa / - 14,2 Työllistetyt / - 29,6 Työvoimakoulutuksessa / - 1,8 Työllistymistä edistävissä palveluissa ei tietoa ei tietoa Työttömien määrä ja työttömyysaste kunnittain Työttömyys kasvoi vuoden aikana kaikissa muissa alueen kunnissa paitsi Virroilla. Juupajoella ja likipitäen myös Valkeakoskella määrä pysyi samalla tasolla. Kaikissa Pirkanmaan yli henkilön työvoiman kunnissa (6 kpl) työttömyys lisääntyi vuositasolla yli 20 %:lla. Yhteensä työttömyyden kasvu oli niissä tasan 4300 henkilöä, joka oli 86 % Pirkanmaan työttömyyden kokonaiskasvusta. Kiikoinen liittyi vuoden 2013 alussa Sastamalaan, joten Sastamalan ja koko Pirkanmaan vuoden 2012 lukuihin on lisätty vertailtavuuden vuoksi tuolloiset kiikoislaiset työttömät.

3 3(12) Työttömät ja työttömyysaste helmi tammi helmi helmi 2013/2012 (suluissa työvoiman määrä) muutos lkm / % Tampere (110410) / 15, / 15, / 12, / 22,0 Nokia (15675) 1973 / 12, / 12, / 10,1 420 / 27,0 Ylöjärvi (15096) 1541 / 10, / 9, / 8,5 277 / 21,9 Kangasala (14614) 1389 / 9, / 9, / 7,6 277 / 24,9 Sastamala (11247) 946 / 8,4 944 / 8,4 781 / 7,0 165 / 21,1 Lempäälä (10277) 956 / 9,3 965 / 9,4 786 / 7,7 170 / 21,6 Valkeakoski (9700) 1207 / 12, / 12, / 12,6 1 / 0,1 Pirkkala (9089) 838 / 9,2 841 / 9,3 702 / 8,0 136 / 19,4 Akaa (8117) 984 / 12,1 994 / 12,2 871 / 10,9 113 / 13,0 Mänttä-Vilppula (4853) 693 / 14,3 670 / 13,8 625 / 12,6 68 / 10,9 Hämeenkyrö (4832) 529 / 10,9 504 / 10,4 463 / 9,6 66 / 14,3 Orivesi (4268) 525 / 12,3 547 / 12,8 467 / 11,0 58 / 12,4 Ikaalinen (3262) 342 / 10,5 333 / 10,2 260 / 8,0 82 / 31,5 Pälkäne (3037) 314 / 10,3 296 / 9,7 264 / 8,5 50 / 18,9 Virrat (3035) 366 / 12,1 384 / 12,7 416 / 13,4-50 / - 12,0 Parkano (2990) 345 / 11,5 346 / 11,6 293 / 9,9 52 / 17,7 Urjala (2346) 313 / 13,3 312 / 13,3 280 / 11,9 33 / 11,8 Vesilahti (2033) 171 / 8,4 167 / 8,2 127 / 6,4 44 / 34,6 Ruovesi (2019) 235 / 11,6 247 / 12,2 216 / 10,4 19 / 8,8 Punkalaidun (1310) 101 / 7,7 96 / 7,3 96 / 7,3 5 / 5,2 Kihniö (922) 95 / 10,3 93 / 10,1 78 / 8,2 17 / 21,8 Juupajoki (912) 91 / 10,0 90 / 9,9 91 / 9,9 0 / 0,0 Pirkanmaa yhteensä / 12, / 12, / 10, / 19,6 Työttömyyden kehitys koko toimiston alueella ja kunnittain Pirkanmaan työttömyyden kuukausitason kasvu oli helmikuussa 2013 vain 2 henkilöä. Viime vuoden helmikuussa työttömien määrä väheni normaalin kausivaihtelun mukaisesti koko Pirkanmaalla 300 henkilöllä. Tampereen työttömien määrä väheni nyt kuukauden aikana 47 henkilöllä. Vuosi sitten vastaavana ajankohtana kuukauden aikainen työttömyyden alenema oli 283 henkilöä.

4 4(12) Yli henkilön työvoiman kunnissa työttömyys aleni kuukausitasolla Lempäälässa. Kaikissa muissa oli kasvua; eniten Ylöjärvellä 49 henkilöä henkilön työvoiman kunnissa työttömyys aleni kuukausitasolla Valkeakoskella, Pirkkalassa, Akaassa ja Orivedellä. Mänttä-Vilppulassa ja Hämeenkyrössä oli kasvua.

5 5(12) henkilön työvoiman kunnissa työttömyys väheni kuukausitasolla Virroilla ja Parkanossa. Kasvua tapahtui Ikaalisissa, Pälkäneellä ja Urjalassa. Määrämuutokset olivat osittain erittäin vähäisiä. Alle 2100 henkilön työvoiman kunnissa työttömyys väheni kuukausitasolla Ruovedellä ja muissa kunnissa oli kasvua. Tosin määrälliset muutokset olivat joissakin tapauksissa erittäin pieniä.

6 6(12) Työttömyyden rakenne kunnittain Rakennetyöttömien (=pitkäaikaistyöttömät, toistuvaispitkäaikaistyöttömät, palvelun jälkeen työttömiksi jääneet ja palvelulta palvelulle siirtyneet) kokonaismäärä kasvoi Pirkanmaalla vuoden aikana 1556 henkilöllä (11 %). Suurin osa rakennetyöttömyyden kasvusta aiheutui pitkäaikaistyöttömien määrän lisäyksestä, sillä yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden määrä kohosi 2222 henkilöllä ja kolmasosalla (33 %). Ainoastaan Juupajoella pitkäaikaistyöttömyys aleni hieman ja Mänttä-Vilppulassa se pysyi samana. Pitkäaikaistyöttömyyden kokonaiskasvusta tapahtui 66 % Tampereella. Rakennetyöttömyyden kokonaismäärä väheni Valkeakoskella, Virroilla, Mänttä-Vilppulassa, Parkanossa, Orivedellä, Sastamalassa, Kihniöllä ja Juupajoella. Valkeakoskella, jossa rakennetyöttömyys väheni määrällisesti eniten, alenema tapahtui lähinnä palveluilta työttömiksi jääneiden rakenneosiossa, sillä heidän määränsä väheni 117 henkilöllä. Myös rinnasteisissa pitkäaikaistyöttömissä sekä palveluilta palveluille siirtyneissä oli siellä hieman alenemaa. Sen sijaan Valkeakosken pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 82 henkilöllä (28 %). Rakenne- ja pitkäaikaistyöttömät rakennetyöttömät muutos pitkäaikaistyöttömät muutos Työvoima yli /2013 2/2012 lkm / % 2/2013 2/2012 lkm / % Tampere (110410) /14, /36,5 Nokia (15675) /13, /32,2 Ylöjärvi (15096) /15, /31,4 Kangasala (14614) /18, /33,1 Sastamala (11247) /-2, /14,0 Lempäälä (10277) /4, /39,1 Työvoima Valkeakoski (9700) /-9, /27,7 Pirkkala (9089) /11, /33,0 Akaa (8117) /0, /36,7 Mänttä-Vilppula (4853) /-4, /0,0 Hämeenkyrö (4832) /16, /31,6 Orivesi (4268) /-3, /7,7 Työvoima alle 4000 Ikaalinen (3262) /21, /33,3 Pälkäne (3037) /19, /44,0 Virrat (3035) /-15, /11,8 Parkano (2990) /-7, /19,5 Urjala (2346) /5, /49,0 Vesilahti (2033) /19, /57,7 Ruovesi (2019) /2, /33,3 Punkalaidun (1310) /41, /20,0 Kihniö (922) /-13, /28,6 Juupajoki (912) /-10, /-25,0 Pirkanmaa yhteensä (240044) /10, /33,3

7 7(12) Alle 25- ja yli 50-vuotiaat työttömät Nuorten määrä kasvoi koko Pirkanmaalla 823 henkilöllä ja viidesosalla (24,6 %). Alenemaa oli Virroilla, Urjalassa ja Mänttä-Vilppulassa. Määrä pysyi samana Pälkäneellä ja Juupajoella. Ikääntyvien työttömien määrä lisääntyi koko maakunnassa 1224 henkilöllä (13 %). Määrä väheni tältä osin Valkeakoskella, Virroilla sekä Hämeenkyrössä ja pysyi Juupajoella samana. alle 25-v työttömät muutos yli 50-v työttömät muutos Työvoima yli helmi.13 helmi.12 lkm / % helmi.13 helmi.12 lkm / % Tampere /28, /15,7 Nokia /50, /16,4 Ylöjärvi /4, /24,6 Kangasala /29, /15,0 Sastamala /49, /9,8 Lempäälä /33, /17,4 Työvoima Valkeakoski /2, /-3,9 Pirkkala /7, /6,7 Akaa /9, /13,3 Mänttä-Vilppula /-4, /7,2 Hämeenkyrö /74, /-5,3 Orivesi /48, /7,3 Työvoima alle 4000 Ikaalinen /11, /26,5 Pälkäne /0, /11,9 Virrat /-36, /-8,5 Parkano /9, /9,0 Urjala /-20, /20,8 Vesilahti /11, /32,6 Ruovesi /13, /19,4 Punkalaidun /28, /13,0 Kihniö 9 5 4/80, /4,8 Juupajoki 7 7 0/0, /0,0 Pirkanmaa /24, /13,2

8 8(12) Työttömät sukupuolen mukaan ja osatyökykyiset työttömät Työttömien miesten määrä kasvoi edelleen enemmän kuin naisten, kuten taantuman alkuvaiheessa yleensä miesvaltaisten teollisuuden ja rakennusalan vähentäessä työvoimaansa. Miestyöttömyyden lisäys oli 3014 henkilöä (21 %) ja naisten 1980 henkilöä (18 %). Osatyökykyisten määrä nousi vain 300 henkilöllä (8 %), joka viittaisi siihen, että taantuman selkä olisi taittumassa, sillä yleensä taantuman alussa osatyökykyisten määrä kasvaa reilusti. Asia johtuu kuitenkin siitä, että nykyistä taantumaa edeltänyt korkeasuhdanne oli niin lyhytaikainen, että se ei ehtinyt vaikuttaa kovin merkittävästi osatyökykyisten työttömyyttä alentavasti, kuten sivun nro 9 kaaviosta havaitaan? naiset muutos miehet muutos osatyökyk. muutos Työvoima yli /13 2/12 lkm/% 2/13 2/12 lkm/% 2/13 2/12 lkm/% Tampere /22, /22, /8,1 Nokia /26, /27, /15,0 Ylöjärvi /17, /25, /15,6 Kangasala /13, /33, /28,9 Sastamala /1, /37, /5,0 Lempäälä /25, /18, /-1,1 Työvoima Valkeakoski /1, /-0, /-4,5 Pirkkala /20, /18, /14,1 Akaa /7, /17, /9,6 Mänttä-Vilppula /10, /11, /11,3 Hämeenkyrö /19, /10, /-8,6 Orivesi /-6, /27, /-16,0 Työvoima alle 4000 Ikaalinen /38, /27, /36,6 Pälkäne /13, /22, /-3,7 Virrat /-6, /-15, /-7,9 Parkano /24, /13, /0,0 Urjala /-2, /28, /14,7 Vesilahti /63, /17, /54,5 Ruovesi /14, /5, /6,4 Punkalaidun /0, /9, /-27,8 Kihniö /13, /29, /-31,8 Juupajoki /-7, /5, /35,0 Pirkanmaa /18, /20, /7,7

9 9(12)

10 10(12) Pitkäaikaistyöttömät ja alle 25-vuotiaat työttömät koko Pirkanmaa ja kunnat helmikuu helmikuu 2013

11 11(12)

12 Lisätietoja: Vesa Jouppila p , (sisällöntuotto Hannu Antikainen p ) 12(12)

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa

Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.4.2013 Tilannekatsaus 28.3.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyys kasvoi edelleen vuositasolla, kuukauden aikana kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.7.2013 Tilannekatsaus 28.6.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli kesäkuun 2013 tilannekatsauspäivänä 31724 työtöntä työnhakijaa. Pirkanmaan työttömyys

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.6.2013 Tilannekatsaus 31.5.2013 Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli toukokuun 2013 lopussa 28854 työtöntä työnhakijaa. Työttömien määrä

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu väheni

Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.5.2013 Tilannekatsaus 30.4.2013 alue: Pirkanmaa Työttömyyden vuositason kasvu väheni Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli huhtikuun 2013 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.8.2013 Tilannekatsaus 31.7.2013 Työttömyys kasvoi TE-toimiston alueella oli heinäkuun 2013 viimeisenä päivänä 33473 työtöntä työnhakijaa, jossa oli lisäystä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.11.2013 Tilannekatsaus 31.10.2013 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaalla oli lokakuun 2013 viimeisenä päivänä 31398 työtöntä työnhakijaa. Vuotta

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.9.2013 Tilannekatsaus 30.8.2013 Työttömyys väheni kuukausitasolla, vuoden aikana edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2013 lopussa 31139

Lisätiedot

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua

Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.10.2013 Tilannekatsaus 30.9.2013 Työttömyys väheni kausiluonteisesti kuukauden aikana, vuositasolla edelleen kasvua Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %.

Pirkanmaan TE-toimiston koko alueen työttömien osuus työvoimasta oli 12,7 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 11,2 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.2.2013 Tilannekatsaus 31.1.2013 alue: Pirkanmaan kunnat Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston koko alueella oli tammikuun 2013 viimeisenä päivänä 30524

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2015 Marraskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.10.2017 Syyskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.9.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.5.2014 Tilannekatsaus 30.4.2014 Työttömyydessä kausiluonteista alenemaa Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32599 työtöntä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.7.2015 Kesäkuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2015 lopussa 38233 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.12.2017 Marraskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2017) Pirkanmaan työttömyys väheni vuoden aikana 9179 henkilöllä Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.8.2016 Heinäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.7.2016) Työttömiä yli 40000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2016 tilastopäivänä 40539

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat syyskuu elokuu syyskuu syyskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.10.2016 Syyskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.4.2017 Maaliskuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.7.2014 Tilannekatsaus 30.6.2014 Työttömyys kasvoi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2014 lopussa 35630 työtöntä työnhakijaa, joka oli 3906

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.7.2018 Kesäkuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.6.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni edelleen Pirkanmaalla oli kesäkuun 2018 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2015 Toukokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.5.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2015 tilannekatsauspäivänä 34400

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.5.2018 Huhtikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli huhtikuun 2018 lopussa 23152 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2015/2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.11.2015 Lokakuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.10.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun 2015

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.8.2014 Tilannekatsaus 31.7.2014 Työttömyyden vuositason kasvu hidastui uudelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2014 viimeisenä päivänä 36677 työtöntä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.11.2017 Lokakuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2017) Pirkanmaan työttömyyden alenema vuoden aikana yli 9000 henkilöä Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat lokakuu syyskuu lokakuu lokakuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.11.2016 Lokakuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui huomattavasti Pirkanmaan TE-toimistossa oli lokakuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Helmikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2017) Työttömyyden väheneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2017 lopussa 33956

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat kesäkuu toukokuu kesäkuu kesäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.7.2017 Kesäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli kesäkuun 2017 viimeisenä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tilannekatsaus Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.6.2014 Tilannekatsaus 30.5.2014 Työttömyys kasvoi vuoden takaisesta Pirkanmaan TE-toimistossa oli toukokuun 2014 tilannekatsauspäivänä 32337 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.6.2018 Toukokuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2018) Pirkanmaan työttömyys väheni Pirkanmaalla oli toukokuun 2018 lopussa 21638 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2017 Huhtikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.4.2017) Työttömyyden väheneminen kiihtyi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2017 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.1.2017 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.12.2016) Myönteinen työttömyyskehitys jatkui ja kiihtyi Pirkanmaalla oli joulukuun 2016 tilannekatsauspäivänä

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.3.2016 Helmikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.2.2016) Työttömyyden vuositasomuutos kääntyi uudelleen kasvuun Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat elokuu heinäkuu elokuu elokuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.9.2017 Elokuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2017) Työttömyyden aleneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun 2017 viimeisenä päivänä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat heinäkuu kesäkuu heinäkuu heinäkuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.8.2017 Heinäkuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.7.2017) Työttömyyden alenemisvauhti kiihtyi edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli heinäkuun 2017

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat huhtikuu maaliskuu huhtikuu huhtikuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.5.2016 Huhtikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.4.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun 2015 viimeisenä päivänä työtöntä työnhakijaa, joka oli 2160 (6 %) henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.10.2015 Syyskuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli syyskuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.2.2016 Tammikuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.1.2016) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2016

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat tammikuu joulukuu tammikuu tammikuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.2.2017 Tammikuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.1.2017) Työttömyys aleni reippaasti sekä vuosi- että kuukausitasolla Pirkanmaalla oli tammikuun 2017

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.1.2015 Joulukuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2014) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2014 lopussa 38529 työtöntä työnhakijaa,

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016

Uudet avoimet työpaikat joulukuu marraskuu joulukuu joulukuu 2017/2016 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.1.2018 Joulukuun 2017 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.12.2017) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.5.2015 Huhtikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.4.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli huhtikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 35352

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat marraskuu lokakuu marraskuu marraskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2016 Marraskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.11.2016) Työttömyystilanteessa selvä käänne Pirkanmaan TE-toimistossa oli marraskuun 2016 viimeisenä

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017

Uudet avoimet työpaikat helmikuu tammikuu helmikuu helmikuu 2018/2017 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.3.2018 Helmikuun 2018 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.2.2018) Pirkanmaan työttömyyden vuositason väheneminen hidastui Pirkanmaan työttömien määrä oli helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä )

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä ) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 27.1.2016 Joulukuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.12.2015) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli joulukuun 2015

Lisätiedot

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua

Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen kasvua Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.9.2016 Elokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2016) Työttömyys väheni reilusti kuukausitasolla, vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna edelleen

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat toukokuu huhtikuu toukokuu toukokuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.6.2016 Toukokuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.5.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen voimistui edelleen Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015. Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.2.2015 Tammikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.1.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli tammikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 38529

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015. Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.3.2015 Helmikuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 27.2.2015) Työttömyys kasvoi Pirkanmaan TE-toimistossa oli helmikuun 2015 tilannekatsauspäivänä 37358

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.11.2012 n tiedote 20.11.2012 Tilannekatsaus 31.10.2012 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys kasvoi edelleen 1 Keski-Pirkanmaan TE-toimiston

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.10.2014 Syyskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.9.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui kolmantena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015

Uudet avoimet työpaikat maaliskuu helmikuu maaliskuu maaliskuu 2016/2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.4.2016 Maaliskuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.3.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen heikkeneminen jatkui Pirkanmaan TE-toimistossa oli maaliskuun

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.12.2010 n tiedote 21.12.2010 Tilannekatsaus 30.11.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työllisyydessä positiivista kehitystä vuoden

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.9.2010 n tiedote 21.9.2010 Tilannekatsaus 31.8.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyystilanteessa positiivista kehitystä

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,8 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,6 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 21.1.2014 Tilannekatsaus 31.12.2013 Työttömyys kasvoi erittäin paljon Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa yleensä joulukuussa kausiluonteisista syistä johtuen;

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote n tiedote 27.7.2010 Tilannekatsaus 30.6.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Ylöjärvi Työttömyyden kasvu on taittumassa vuositasolla

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013. Tilannekatsaus 29.11.2013. Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 20.12.2013 Tilannekatsaus 29.11.2013 Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli marraskuun 2013 tilannekatsauspäivänä 32315 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.8.2010

Keski-Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 24.8.2010 n tiedote 24.8.2010 Tilannekatsaus 30.7.2010 alue: Hämeenkyrö, Ikaalinen, Juupajoki, Kangasala, Kuhmalahti, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pälkäne, Vesilahti ja Työttömyys väheni vuoden aikana 1 Keski-Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %.

Pirkanmaan TE-toimiston työttömien osuus työvoimasta oli 14,5 %, joka oli edelleen korkeampi kuin koko maan työttömyysaste 12,5 %. Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.2.2014 Tilannekatsaus 31.1.2014 Työttömyyden kasvuvauhti hidastui Pirkanmaan TE-toimiston alueella oli tammikuun 2014 lopussa 35068 työtöntä työnhakijaa.

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanteen osalta ei suuria muutoksia Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 12,6 Kihniö 14,8 Ikaalinen 15,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,0 12,8

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,2 Sastamala 11,1 Kihniö 13,1 Ikaalinen 13,6 Juupajoki

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne lähes entisellään Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,9 Sastamala 11,8 Kihniö 14,6 Ikaalinen 14,1 Juupajoki Ylöjärvi 12,5 12,6 Hämeenkyrö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työttömyystilanne ennallaan Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,8 Sastamala 13,0 Kihniö 16,3 Ikaalinen 15,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,1 13,2 Hämeenkyrö 13,8

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti, tavoitellaan vuoden 2010 kesäkuun lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 11,0 Sastamala

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Muutos parempaan on tapahtunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,5 Sastamala 11,3 Kihniö 14,1 Ikaalinen 13,8 Juupajoki Ylöjärvi 13,1

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016. Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 26.7.2016 Kesäkuun 2016 tilannekatsaus (tilastopäivä 30.6.2016) Työttömyyden vuosimuutoksen kasvu kääntyi alenevaan suuntaan Pirkanmaan TE-toimistossa oli

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne ei ole kohentunut Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 13,4 Sastamala 10,7 Kihniö 13,2 Ikaalinen 13,9 Juupajoki Ylöjärvi 13,8 12,1 Hämeenkyrö

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 25.11.2014 Lokakuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.10.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui neljäntenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014. Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.9.2014 Elokuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 29.8.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui toisena kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015)

Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015. Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 22.9.2015 Elokuun 2015 tilannekatsaus (tilastopäivä 31.8.2015) Työttömyydessä kuukausitasolla kausiluonteista alenemista Pirkanmaan TE-toimistossa oli elokuun

Lisätiedot

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin

Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston tiedote 23.12.2014 Marraskuun 2014 tilannekatsaus (tilastopäivä 28.11.2014) Työttömyyden vuositason kasvu hidastui viidentenä kuukautena peräkkäin Pirkanmaan TE-toimistossa

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti vuositasolla verrattuna, tavoitellaan vuoden 2010 kesäkauden lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti vuositasolla verrattuna, tavoitellaan vuoden 2010 elokuun lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; työttömiä edelleen enemmän kuin viime vuoden lokakuussa Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,9 Sastamala 11,0 Kihniö 13,2 Ikaalinen 13,1

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti, tavoitellaan vuoden 2010 toukokuun lukuja Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 9,8 Sastamala

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 12,3 Sastamala 10,4 Kihniö 13,0 Ikaalinen 13,3 Juupajoki

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työttömien työnhakijoiden määrä vähenee nopeasti, saavutettu vuoden 2013 taso Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 11,2 Sastamala 9,6 Kihniö

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; Työllisyys kohentuu edelleen vauhdilla Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 9,8 Sastamala 7,4 Kihniö 10,0 Ikaalinen 10,1 Juupajoki Ylöjärvi

Lisätiedot

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE

NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU 2014 JA 2015 / TAMPERE NUORISOTAKUUN SEURANTA TAMMI-JOULUKUU JA / TAMPERE Alle 25-vuotiaat ömät VUOSI VUOSI yht -15 miehet naiset yht miehet naiset yht lkm % tammi 1571 1203 2774 1727 1341 3068 294 10,6 helmi 1522 1155 2677

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012 + NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Toukokuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Toukokuun 2012

Lisätiedot

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus

PIRKANMAA. Työllisyyskatsaus Työllisyyskatsaus Työllisyystilanne; työttömiä selvästi vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta kunnittain Parkano 14,1 Sastamala 11,7 Kihniö 14,2

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 TIEDOTE 21.02.2012 Pirkanmaan työllisyyskatsaus 1/2012 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä on edelleen vähentynyt Tammikuun 2012 lopussa Pirkanmaan TE -toimistoissa oli 25 748 työtöntä työnhakijaa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.4.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden näkymät hyvät Maaliskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 22.5.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyyden kehitys säilynyt positiivisena Huhtikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.3.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työllisyystilanne hieman parantunut vuoden alusta Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.3.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvanut vuositasolla lähes viidenneksen Helmikuun

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 + NÄKYMIÄ ELOKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kääntyi kasvuun Heinäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 + NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Syyskuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys kasvusuunnassa Syyskuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Helmikuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien työnhakijoiden määrä vähenee Helmikuun 2012 lopussa

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Maaliskuu 2014 Julkaisuvapaa torstaina 24.4.2014 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömien määrä on laskenut koko alkuvuoden ajan Työttömien

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Heinäkuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla työttömyys vuoden 1999 heinäkuun tasolla Työttömyystilanne

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Huhtikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyys on edelleen pysynyt korkeana Työttömyystilanne oli

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Joulukuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.1.2014 klo 9.00 Pirkanmaan työttömien määrä oli noussut viidenneksen Työttömyys oli Pirkanmaalla

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Tammikuu 2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Pirkanmaalla yli 30 000 työtöntä työnhakijaa Tammikuun 2013 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2015 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 24.11. klo 9.00 Työttömyys vähenee Kainuussa Työttömyyden muuta Suomea suotuisampi kehitys jatkuu. Kainuu on edelleen ainoa manner-

Lisätiedot

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012

Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 + NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 PIRKANMAAN ELY-KESKUS Pirkanmaan työllisyyskatsaus Kesäkuu 2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Pirkanmaan työttömyyden väheneminen pysähtyi Kesäkuun 2012 lopussa Pirkanmaan

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla

Pirkanmaa. Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa Maakuntamme toimii monella eri tasolla Pirkanmaa ja sen 22 kuntaa Pirkanmaan kunnat 22 kuntaa, yhteensä 512 081 asukasta (1.1.2019) Lounais-Pirkanmaan seutukunta Sastamala Väestö 24 651 Demografinen

Lisätiedot