Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen

Samankaltaiset tiedostot
Väestöennusteet suunnittelun välineenä

Väestöennusteen taustat ja tulkinnat. Markus Rapo, Tilastokeskus

Tilastokeskuksen väestöennusteet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Tilastokeskuksen väestöennuste Kuolevuuslaskelmat. Markus Rapo, Tilastokeskus

Väestöennuste 2012 mikä muuttui?

Viimeaikainen väestökehitys ja tulevaisuuden näkymiä

Pohjois-Savon väestöennuste

Väestöennuste

Väestöennuste

Väestöennuste

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

VÄESTÖENNUSTE

Suomessa on 20 vuoden kuluttua vain kolme kasvavaa kaupunkiseutua

Väestöennuste

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Esityksessäni 10/26/2015. Naiset ja miehet ikääntyvässä Suomessa Markus Rapo, Tilastokeskus. -Vanhus / ikääntynyt määritelmä?

LAUKAAN TILASTOKATSAUS VÄESTÖ

KUUMA-johtokunta / LIITE 13j. Vihdin. väestöennuste

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät Suomessa - esimerkkinä Lappeenrannan seutu. Alpo Kassinen

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Lohjan lukioverkko Page 1

KIRKKO- NUMMEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13d

KUUMA-johtokunta / LIITE 13i TUUSULAN. väestöennuste

NURMI- JÄRVEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13f

Kokkolan seudun koko kuva

Kymenlaakso Väestö päivitetty

MÄNTSÄLÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE13e

Väestöennusteet (2012) Lähde: Tilastokeskus

KERAVAN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13c

Väestöennuste

Miten väestöennuste toteutettiin?

PORNAISTEN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / LIITE 13g

KUUMA-johtokunta / LIITE 13h SIPOON. väestöennuste

KUUMA-johtokunta / Liite 13l. KUUMA kuntien. väestöennuste

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN

HYVINKÄÄN. kuntien väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13a

Kommenttipuheenvuoro. Projektipäällikkö. Ari Näpänkangas. Pohjois-Pohjanmaan liitto

Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere

JÄRVENPÄÄN. väestöennuste. KUUMA-johtokunta / Liite 13b

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

VÄESTÖENNUSTE

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Siikajoki Tuomas Jalava

Maakunnittaiset ennusteet

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Etelä-Savon väestöennuste vuoteen 2040

Muuttuva väestörakenne ja tulevaisuuden kuluttajaryhmät. Jarmo Partanen

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2015

KAUPUNGISTUMISEN VALTAVIRTA

1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Pyhäjoki Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Liperi Olli Hokkanen

VÄESTÖENNUSTE

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2014

Vahvat peruskunnat -hanke

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2015 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alue-ennuste

VAKKA-SUOMEN ALUEEN KUNNAT

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Nokian kaupunki Heikki Miettinen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Raahe Tuomas Jalava

Väestönmuutokset ja ikärakenne 2013

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Ii Tuomas Jalava

KIRKKONUMMEN väestöennuste vuosille

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi ja kuntatalouden trendi. Raahen seudun selvitysalue Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Outokumpu Olli Hokkanen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Kontiolahti Olli Hokkanen

Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

VANTAAN VÄESTÖENNUSTE 2018 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ. Koko kaupungin ennuste Osa-alueittainen ennuste

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Lumijoki Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Petäjävesi Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Laukaa Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Kempele Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Muhos Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Liminka Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Tyrnävä Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulu Tuomas Jalava

DEMOGRAFINEN ELI VÄESTÖLLINEN HUOLTOSUHDE

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Luhanka Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Oulun selvitysalue Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Toivakka Tuomas Jalava

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Polvijärvi Olli Hokkanen

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Joutsa Tuomas Jalava

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi. Hailuoto Tuomas Jalava

1. VÄESTÖN KEHITYS JA MUUTOKSET ALUERAKENTEESSA 1990-LUVUN LAPISSA

Porvoon. kaupungin väestöennuste vuoteen 2040

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma Hyvinkään kaupunki Talousosasto

Väestön ja eläkemenojen kehitys ilman suuria ikäluokkia

Suomi vuonna 2050 visioita tulevaisuudesta Väestö ikääntyy riittääkö työvoima? Rauno Vanhanen

Väestönmuutokset ja ikärakenne vuonna 2017

Väestö ja väestön muutokset 2013

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Jyväskylä Tuomas Jalava

Väestöennuste kunnittain

Turun väestökatsaus. Marraskuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-marraskuussa 2016

Asukkaiden palvelutarpeiden ennakointi A(RT) Uurainen Tuomas Jalava

Kansanterveystiede L2, sivuaine, avoin yo, approbatur. Väestörakenne, sosiodemografiset tekijät ja kansanterveys

Transkriptio:

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen Tilastokeskuspäivä 4.11.2008 Yliaktuaari Markus Rapo, Tilastokeskus

Esityksessäni! Hieman historiaa! Miksi ennusteita laaditaan! Tilastokeskuksen väestöennusteen luonne ja tulkinta! Väestöennusteen oletukset! Koko maan väestönkehitys tulevaisuudessa! Alueellisia tarkasteluja 4.11.2008 2

Tor Hartman (1964):! Väestöennuste on tietenkin suuressa määrin arvailun varassa. Harvoin ihmiset muuttavat asuinpaikkaa tai synnyttävät lapsia tarkalleen niin kuin tilastomies on olettanut. Voidaan sanoa, että se on järjestelmällistä arvailua. Ennustetta laskettaessa pyritään lähtemään uskottavista olettamuksista ja joka tapauksessa ennuste valaisee sitä, mihin kehitys johtaa, jos perustaksi otetut oletukset pitävät paikkaansa. 4.11.2008 3

Historiaa! Ensimmäinen virallinen ennuste: Laskelmia Suomen vastaisesta väestönkehityksestä (Tilastollinen Päätoimisto, 1939) " Poikkeuksellinen väestönkehitys (syntyvyyden lasku) aiheutti tarpeen tarkastella väestönkehitystä tarkemmin ja lisäksi arvioida väestön määrän ja ikärakenteen kehitystä tulevaisuudessa 4.11.2008 4

Syntyvyys Suomessa vuosina 1900-2007 ja ennuste 2007-2040 6 Kokonaishedelmällisyysluku 5 Suuret ikäluokat syntyvät 4 3 2 Ennusteoletus: 1,84 1 Uusiutumistaso 2,10 1973: 1,50 0 1900 1925 1950 1975 2007 2040 Vuosi 4.11.2008 5

Miksi ennusteita laaditaan?! Päätöksentekijöille ennakoivaa informaatiota tulevasta! Suunnittelun ja päätöksenteon apuvälineeksi " Sosiaali- ja terveyspalvelut tulevaisuudessa " Eläkejärjestelmät ja niiden kestävyys " Esim. Elinaikakerroin 2009! Suomea koskevia ennusteita laativat: " Tilastokeskus, Eläketurvakeskus, KELA " Eurostat, YK 4.11.2008 6

Tilastokeskuksen väestöennusteen luonne ja tulkinta! Väestöennusteen ei tule tulkita osoittavan vääjäämätöntä kehitystä, koska väestöennustetta ei ole tarkoitettu toteutuvaksi " Väestönkehitys ei koskaan jatku muuttumattomana vuosikymmeniä! Väestöennusteisiin liittyy pitkällä aikavälillä epävarmuuksia " Muuttoliike, Sodat, Epidemiat 4.11.2008 7

Tilastokeskuksen väestöennusteen luonne ja tulkinta (jatk.)! Valtioneuvoston kanslia 1973: Väestöennusteiden laadinnan järjestäminen " Väestöennusteet ovat väestönkehitykseen vaikuttavien tekijöiden - syntyvyys, kuolleisuus,muuttoliike - menneeseen kehitykseen perustuvia laskelmia, joihin ei sisälly ennusteen laatijan suunnittelemaa väestökehitystä eikä aluepoliittista tahdonilmaisua! Ennusteen tehtävä on osoittaa, mitä seuraa, jos mikään ei muutu väestönkehityksessä 4.11.2008 8

Tilastokeskuksen väestöennusteen luonne ja tulkinta (jatk.)! Tarjoaa päätöksentekijöille mahdollisuuden reagoida! Mikäli ennusteen osoittama kehitys ei ole toivottu, tulisi ryhtyä toimenpiteisiin ennusteen toteutumisen estämiseksi! Aktiivisin toimenpitein selätetty ennuste on tehnyt tehtävänsä suunnittelun ja päätöksenteon apuvälineenä " Esimerkiksi 1970-luvun alun ennusteiden tuli osoittaa, millainen väestönkehitys on odotettavissa ja millaisessa Suomessa eläisimme 2000-luvulla, jos muuttoaalto Ruotsiin olisi jatkunut samanlaisena näihin päiviin asti 4.11.2008 9

Lapin maakunnan väkiluku 1990-2007 ja väestöennusteet 1995, 1998, 2001, 2004 ja 2007 210 tuhatta henkeä 1995 200 1998 190 180 Todellinen väestökehitys Väestöennusteen laadintavuosi 2007 2001 2004 170 1990 1993 1996 1999 2002 2005 2008 2011 2014 Vuosi 4.11.2008 10

Viimeisimmän väestöennusteen (2007) oletukset! Kokonaishedelmällisyys: 1,84 (vakio koko ennustekauden)! Nettomaahanmuutto 10 000 henkeä / vuosi! Kuolleisuuden oletetaan alenevan koko ennustekauden ajan, kuten se aleni vuosien 1987-1991 tasosta vuosien 2002-2006 tasoon 4.11.2008 11

Elinajanodote 1900-2050 100 90 80 70 Elinajanodote, vuosia Naiset 2007: 82,9 / 75,8 2050: 89,7 / 85,8 60 50 40 1962: 72,4 / 65,3 Miehet 30 1900 1915 1930 1945 1960 1975 1990 2005 2020 2035 2050 Vuosi 4.11.2008 12

100 95 90 85 80 75 70 65 60 55 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Väestö iän mukaan 2007 0 20 40 60 80 100 Tuhansia 4.11.2008 13

Väestönkehitys! Mikäli väestönkehitys jatkuu muuttumattomana oletusten mukaisesti, vähenee työikäisen väestön (15-64-vuotiaat) määrä " 2015 mennessä: 100 000 hengellä " 2020 mennessä: 175 000 hengellä " 2025 mennessä: 220 000 hengellä " 2030 mennessä: 250 000 hengellä 4.11.2008 14

Suomi 2007 -> 2040! Yli 65-vuotiaiden määrä nousee " 875 000 -> 1 550 000 " Osuus väestöstä 16,5 % -> 27,0 % " 2008/2009: 65 vuotta täyttäneiden määrä ylittää alle 15-vuotiaiden määrän 1.kertaa Suomen historiassa " Alle 15-vuotiaiden määrä vuoden 2007 lopussa alhaisin vuoden 1896 jälkeen! Yli 85-vuotiaiden määrä nousee " 98 000 -> 349 000 " Osuus väestöstä 1,9 % -> 6,1 % 4.11.2008 15

Väestöllinen huoltosuhde 1865-2050 80 60 Lapsia ja eläkeikäisiä 100 työikäistä kohti 1912: 70,8 Ikä Yli 65-v. 2026: 70,7 Alle 15-v. 2007: 50,1 40 20 1912: 61 lasta, 10 eläkeikäistä 2007: 25 lasta, 25 eläkeikäistä 2026: 28 lasta, 43 eläkeikäistä 0 1865 1890 1915 1940 1965 1990 2015 2040 4.11.2008 16

Väestöllinen huoltosuhde seutukunnittain 2007 Väestöllinen huoltosuhde seutukunnittain 2030 Väestöllinen huoltosuhde 95,1 (0) 80,1 95,0 (0) 65,1 80,0 (2) 50,1 65,0 (64) 50,0 (11) Koko maa: 50,1 Väestöllinen huoltosuhde 95,1 (21) 80,1 95,0 (37) 65,1 80,0 (17) 50,1 65,0 (2) 50,0 (0) Koko maa: 73,3 Aluejako 1.1.2008 mukainen 77 seutukuntaa Aluejako 1.1.2008 77 seutukuntaa 4.11.2008 17

Syntyneiden enemmyys kunnittain 2003-2007 Syntyneiden enemmyys Negatiivinen (181) Ei neg. tai pos. (133) Positiivinen (101) Aluejako 1.1.2008 mukainen - 415 kuntaa 4.11.2008 18

Väkiluvun muutos kunnittain 1980-2007 Väkiluvun muutos (%) 25,0 (62) 15,0 24,9 (32) 5,0 14,9 (40) -4,9 4,9 (57) -14,9-5,0 (82) -24,9-15,0 (92) -25,0 (50) Aluejako 1.1. 2008 mukainen - 415 kuntaa 4.11.2008 19

Väkiluvun ennustettu muutos seutukunnittain 2006-2025 7,0 - % 3,0-6,9 % -2,9-2,9 % -3,0 - -6,9 % -7,0 - % Aluejako 1.1.2007 mukainen: 77 seutukuntaa Lähde: Tilastokeskus - Väestöennuste kunnittain 2007-2040 4.11.2008 20

Lisätietoja! Markus Rapo (Markus.Rapo@tilastokeskus.fi) 4.11.2008 21