Luuston kasvuhäiriöt ja perinnölliset sairaudet Tämä kysymys putkahtelee taas jatkuvasti esille ja mielipiteet syistä ja synnyistä vaihtelevat laidasta laitaan. Toiset pitävät ruokintaa ehdottomasti pääasiana, toiset jättävät sen täysin perinnöllisyyden syyksi. Kumpikaan ei ole oikeassa, sillä kasvuhäiriöön vaikuttavat monet eri tekijät, useimmiten yhteisvaikutteisesti. Tilastot eivät ota huomioon olosuhteita tai ruokintaa!
OsteochondritisDissecans(OCD) = sidekudossyntyinen luutuminen. Luuston kasvuhäiriöt liittyvät yleisesti nivelten ja lonkkamaljan kasvuhäiriöihin. OD, OCD, HD -kaikki ovat ravinteellisesti samoja asioita, niveliä, jotka ensin ovat rustoa ja pikkuhiljaa luutuvat kasvun mukaan. Ongelmaa esiintyy lähinnä suurilla ja jättiroduilla, mutta myös pienemmillä roduilla sekä kissoilla, joskin harvinaisempana. Pitkäselkäisillä, kuten mäyräkoirilla, ongelma esiintyy selän nivelissä. Sen syntyyn vaikuttavat genetiikka, onnettomuus, nopea kasvu ja/tai ruokinta, ylipaino, yleisimmin useampi yhdessä. Mitään yksiselitteistä syytä ei ole.
OCD OCDvoi ilmetä olkapäässä, kyynärpäässä, lonkassa tai polvessa. OCD on ruston sairaus, joka voi vaikuttaa koiran eri niveliin. Jokaisessa nivelessä kaksi luuta kohtaa toisensa ja niiden tulee liikkua toisiaan vastaan. Luiden välissä olevalla pinnalla on rustoa, jonka tehtävä on toimia eräänlaisena patjana ja suojata luita. Jos mikä tahansa estää tämän ruston pehmeän toiminnan, liike tulee kivuliaaksi. OCD:ssatämä rusto vahingoittuu tai kasvaa epänormaalisti. Sen sijaan että se olisi sitoutunut luiden pintaan, joita sen tulisi suojata, se irtautuu tai halkeilee.
Nivelvaurion kehitys: 1. Nivelkapseli paksuuntuu 2. Nivelrustot ohenevat ja kuluvat rasituskohdissa 3. Luu yrittää korjata tilanteen tiivistymällä 4. Syntyy halkeamia nivelrustoon 5. Nivelsiteen liukastamis- ja ravitsemisominaisuudet heikkenevät 6. Syntyy arpeutumia lasimaisen ruston tilalle 7. Varsinkin nivelen rasituskulmiin ja nivelkapselin kiinnityskohtiin syntyy vahvistavia luurustomuodostuksia 8. Rasituskohdissa nivelrusto kuluu puhki ja luu paistaa läpi 9. Tuloksena on kivulias ja toiminta rajotteinen nivel-arthroosi Tämä on nivelvaurion luonnollinen kehitys. Missä vaiheessa ja mistä tahansa syystä sitten aiheutunut, geneettisesti, ravinteellisesti tai loukkaantumisen seurauksena -kyseessä on nivelvaurio.
Uusimmat tutkimukset ovat osoittanut ravinnosta johtuvan kiistattoman ja loppujen lopuksi yksinkertaisen syyn lonkka-ja luunkasvuhäiriöihin: NIVELVOIDE = RUSTONRUOKA Nivelvoide saa ravintonsa Nivelvoide saa ravintonsa aineenvaihdunnan kautta eli käytännössä koiran hyödynnettävästä ravinnosta, jonka geenit sitten ohjaavat kasvuun. Mitä parempi laatuinen ravinne, joka sisältää myös lisäravinteita, sitä kehittyneempi nivelvoide.
Patologiset muutokset Tutkimukset ovat osoittaneet suurimman osan lonkkavikojen, sekä siitä johtuvien degeneroituvien nivelsairauksien patologisten muutosten, johtuvan monista biokemiallisista muutoksista itse nivelvoiteessa, ja tämä on se alue, jossa nivelvika tapahtuu. Miksi, sitä ei vielä tarkkaan tiedetä. Ravinne on osoittautunut yhdeksi erittäin vakavasti otettavaksi alueeksi ja oikean aineenvaihdunnallisentasapainon löytymiseen ovat tutkimukset antaneet osviittaa.
Vaikuttaminen Monipuolinen, toimiva ravinnepohja, varsinkin kantavalle nartulle sekä kehittyvälle ja kasvavalle pennulle, voidaan aineenvaihdunnallisesti, genetiikkaa seuraamalla, myös vähentää nivelvian syvyyttä ja kehitystä. Vitamiinit ja mineraalit yhdessä vaikuttavat entsyymien ja hormonien syntyyn ja toimintaan. Ne pyörittävät aineenvaihduntaa. On yhdentekevää mitä ravinnetta koira syö, jolleivät myös vitamiinit ja mineraalit ole tasapainossa valkuaisen kanssa. On helppo kuvitella mitä pelkästään vitamiinien ja mineraalien epätasapaino voi saada aikaan kantavassa emässä tai kasvavissa pennuissa. Epätasapaino estää kehon normaalin toiminnan.
Genetiikan mukaan Ravinnolla pyritään tukemaan tai rajoittamaan genetiikan määräämää kasvua 1. Alussa pennulle vahvaa ruokaa elintärkeiden elimien kasvuun -> valkuaista 2. Sitten rajoittamalla, estämään luuston ja nivelten liikakasvua -> rajoitettu energia 3. luutumisen tapahduttua taas lisäämällä valkuaista lihasten rakennusaineena.
Yhteenvetona - kaikki vaikuttaa kaikkeen Nivelvaurioiden rajoittamiseen voidaan vaikuttaa ravinnolla sekä olosuhdekontrollilla. Kehittymättömien nivelten ylenmääräinen rasittaminen on yhtä vaarallista kuin heikkolaatuisen ravinnon antaminen!
Golden Eagle Tulehdukset Tulehdusten ollessa yksi ratkaisevista nivelvaurion aikaansaajista, tuotteissa on pyritty kohdistamaan ravintoaineita nimenomaan vastustuskyvyn tehokkuuden korostamiseen. Näihin vaikuttavat ensisijaisesti suoliston mahdollisimman tehokas ylläpito (suolistossa n 70% vastustuskyvyn toiminnasta)
Pre- ja probiotit Golden Eagle Ravintoaineilla vaikuttaminen Korkeat vitamiini- ja hivenainepitoisuudet ( MultiTabs ) Kehon puhdistusta luonnon antioksidanteilla Villin lohen öljyn Omega-3 suojaamaan ja korjaamaan DNA:ta Kaikkien kemiallisten ja synteettisten aineiden välttäminen!
Nutraceuticalsovat terveyttä tukevia tai ylläpitäviä lisäravinteita. Tieteellinen tutkimus on yhä enenevässä määrin ja kiistattomasti tuonut esille näiden lisäravinteiden terveyttä tukevia toimintoja. Golden Eagleon ensimmäinen lemmikkien ravinto, joka on pystynyt yhdistämään nämä erinomaiset lisäravinteet täysin luonnolliseen ja holistiseen ruokaan. Tämä seuraa uusinta tieteellistä tutkimusta, jossa terveellisten ravintoaineiden positiivista vaikutusta genetiikkaan on huomioitu ja näiden on todettu estävän ja rajoittavan DNA.nvahingoittumista. Tätä tarkoitta Nutrigenomics terveellinen ravinto yhteistyössä geenien kanssa. Uusin tutkimus osoittaa suoran yhteyden myös perinnöllisten sairaustenkohdalla, jossa epäterveelliset kemikaalit ja synteettiset aineet saattavat tuhota DNA:ta ja tätä kautta edistävät myös perinnöllisten sairauksien ilmentymistä. Tätä uusinta tieteellistä tietoa on jo hyödynnetty Golden Eagleruuissa. Tutkimuksissa on jo monasti todettu ravintotekijöiden suora vaikutus mm. epilepsiaan, sokeritautiin, sydän-ja verisuonitauteihin ja luuston kasvuhäiriöihin.
BioHealth Prebiootti BioHealth lisäravinne sisältää beta-klukaanejasekä manna-ja fructo-oligosakkariineja, jotka kiihdyttävät suoliston vastustuskykyä virus-ja bakteeritauteja vastaan. MOS = Mannaoligosakkariideja, suojaavat suolistoa hyökkääviltä myrkyiltä ja patogeeneilta, jotka saattavat löytää tiensä lemmikin suolistoon, sitoutuen niihin ja tehden ne vaarattomiksi. FOS = Fructo-oligosakkaridit, kulkeutuvat paksusuoleen ja toimivat lähinnä maitohappobakteerien ravintona, lisäten ravinnon hyödynnettävyyttä, nostaen vastustuskykyä. Etuina kiinteämpi uloste, rajoittaen paksusuolen tulehdusta sekä siten myös syöpää, lisäten glukoosin ja veren solujen rasva-aineenvaihduntaa, vähentäen kaasujen muodostumista ja ulosteiden hajua.
LactoHealth Probiotikit Probiotikitovat eläviä maitohappobakteereita, kuten yogurtissa, jotka elävät terveessä suolistossa. Golden Eaglenainutlaatuinen yhdistelmä kahta eri bakteeria. Molemmat tieteellisesti todistettuja koiran ja kissan terveysvaikutteisuudesta. LactoHealth, auttaa pitämään suolistoa puhtaassa ja tehokkaassa kunnossa, eristäen patogeenejä, estäen ripulia sekä muita suoliston toimintahäiriöitä. Nämä maitohappobakteerit lisäävät ruuan sulavuutta ja hyväksi käyttöä. Lemmikki syö vähemmän, mutta saa enemmän ravinto-aineita kehonsa käyttöön. Tehokkaimmillaan tämä tapahtuu yhdessä BioHealth prebioottistenlisäravinteiden yhteistoiminnassa. EnterococcusFaeciumDSM 10 663 Lactobacillus Acidophilus DSM 13 241
Glukosamiinija Kondroitin Nämä molemmat ovat jo kuuluisia niin ihmisten kuin lemmikkienkin ravinnoissa nivelten terveyden tukijoina. Varsinkin ikääntyvien nivelkipuihin, osteoporoosiin ja vastaaviin nämä luontaistuotteet yhdessä helpottavat. Glukosamiininon todettu lisäävän nivelten iskunvaimennusta ja kondroitinpuolestaan auttaa pitämään nesteitä nivelen sisällä, lisäten glukosamiinin tehoa.
Yuccaschidigerauute Yuccauutteen on todettu vähentävän tai rajoittavan pahalta haisevia ammoniakki kaasuja ulosteissa, dramaatisestivähentäen näitä yököttäviä tuoksuja. Samoin sen on todettu lisäävän ravinnon tehoa, rajoittamaan suoliston ja veren ammoniakki pitoisuuksia. ph arvojen eli happamuuden vähentymisen on todettu osaltaan edistävän terveyttä ja elinvoimaa. Yuccauutteen on myös todettu vähentävän nivelkipuja juuri tämän happamuuden rajoittamiskykynsä vuoksi.
Merilevä Merilevä sisältää yli 60 luonnollista ravintoainetta. Käytetty merilevä on syvien ja kylmien vesien merilevää Islannin vesiltä, jotka ovat biologisesti hyvin lemmikin käytettävissä. Merilevän on todettu auttavan turkin kasvua, väriä ja tuuheutta. Samoin sen on todettu tukevan vastustuskykyä ja hedelmällisyyttä.
Kokojyvä pellavansiemen Syvänmeren lohen ohella, yksi parhaista Omega-3 ALA lähteistä. Pellavansiemenen öljy sisältää Omega-3, -6 ja 9 rasvahappoja, B-vitamiineja, lesitiiniä, magnesiumia, kuitua ja sinkkiä ja sitä voidaankin kutsua monivitamiiniksi, erittäin vahvasti terveyttä ylläpitäväksi ja tukevaksi ravintoaineeksi.
Omega-3 Näiden osa-alueiden jälkeen, joista jokainen jo osaltaan vaikuttaa, Omega-3 rasvahapot puhtaasta Atlantin kylmien vesien villistä lohesta. Tieteellinen tutkimus on osoittanut yleisen kalaöljyn tai kasvatetun lohen sisältävän erilaisia myrkkyjä kuten eri raskametalleja, dioksiinia ja kasvatetun lohen kohdalla, etoksikiinijäämiä.
Antioksidantit- Luonnon oma puolustusmekanismi Antioksidantit (eli hapenmuodostumisen estäjät) ovat tärkeitä terveydelle, mutta asiantuntijat varoittavat myös liika-annostelusta (D-3 vit.). Antioksidantit ovat molekyylejä jotka uhraavat itsensä ottamalla kiinni vapaita radikaaleja ja luovuttavat näille sen puuttuvan elektronin. Nyt tasapainotettu vapaa radikaali ei enää uhkaa muita molekyylejä. Antioksidanteilla on kuitenkin myös monia muita hyödyllisiä toimintoja, ne vahvistavat vastustuskyvyn toimintaa ja jotkut hidastavat ikääntymisoireita, kuten kaihia, nivelreumaa, verisuoniston kovettumista ja sydänsairauksia.
EI kemikaaleja! Lähtökohtana Golden Eaglesarjoille on nimenomaan kemikaalien ja synteettisten aineiden välttäminen. Todistusaineisto joka tiedemiehiltä virtaa, kertoo näiden kemikaalien potentiaalisen DNA:n tuhoamisen, joka osaltaan vaikuttaa kaiken yllämainitun kanssa myös perinnöllisten sairauksien laukeamiseen. Tätä puhtaat Omega-3 rasvahapot, kuten DHA ja EPA, tehokkaasti ehkäisevät, korjaamalla tuhoutuvaa DNA:ta. Tämä pätee niin pennulle kuin aikuiselle koiralle.
Golden Eagle Kaikki vaikuttaa kaikkeen Lähtökohtana korkealaatuiset raaka-aineet, kuten Lähtökohtana korkealaatuiset raaka-aineet, kuten tehokkaasti sulavat laadukkaat ihmisravinnoksi tarkoitetut valkuaislähteet, kokojyväviljasta saadut hiilihydraatit ja niiden luonnolliset vitamiinit ja hivenaineet, lisättynä lisäravinteilla, hedelmillä ja kasviksilla, muodostavat todistetusti terveysvaikutteisuuden.
Kasvaville pennuille nämä kaikki vaikuttavat perinnöllisten sairauksien mahdollisiin puhkeamisiin. Moniin geeneistä, jotka ovat aktiivisia vain kasvuajan, voidaan ravinnolla vaikuttaa ja ehkäistä tautigeenien laukeamista. Vastaavasti ylikasvua rajoittavilla tekijöillä saattaa olla ratkaiseva merkitys tuleeko koirasta esimerkiksi nivelvikainen vai ei.
Jätti-ja suurikokoisilla koirilla nämä ongelmat ovat yleisempiä johtuen suhteellisesti todella nopeasta kasvusta sekä massasta. Kuitenkin näitä samoja nivelsairauksia esiintyy myös pienemmillä roduilla. Suosituksena on nopean kasvun ajaksi aina rajoitettu energia. Golden EagleLarge&GiantBreedPuppy-ruokaon kehitetty nimenomaan suurille ja jättiläisroduille kasvuajaksi. Tämä tarkoittaa jättiroduilla jopa 18 kuukautta. Pienemmille roduille suositellaan vastaavasti matalampaa energiaa, Golden EagleHolisticAnkka-ruoka on osoittanut hyviä tuloksia, jossain tapauksissa myös vaihtoehtona suuremmille roduille kiivaimman kasvun aikaan (4-8 kk).
Perinnölliset sairaudet tarkoittavat virheellisiä geenejä. Näitä on kaikissa, myös meissä ihmisissä. Esimerkkinä aikuisiän diabetes. 85 % ihmisistä kantaa näitä virheellisiä geenejä, joskin vain n. 35 % sairastuu. Sairastuneilla yleisimmin syy löytyy elintavoista, ruokavalio ja liikunta päävaikuttajina, joiden vaikutuksesta sairausgeenit aktivoituvat. Aivan vastaava tilanne on koirilla, 100 % geneettisesti terveitä ei ole. Joka sukupolvessa tuhoutuu geenejä.
Lonkat Tästä kertoo myös käytännön tulokset, terveille A-lonkkaisillevanhemmille tulee lonkkavikaisia pentuja. Vastaavasti lonkkavikaisille tulee terveitä. Se, että koira on lonkkakuvauksessa saanut A-lonkka paperit, ei välttämättä tarkoita, etteikö sillä olisi nivelrikkoa aiheuttavia sairausgeenejä. Sukutaustalla on tietysti merkitystä, terveillä linjoilla tulee vähemmän lonkkavikaisia.
Polvet ja kyynärpäät Tämä sama koskee myös polvia, kyynärpäitä, lähes kaikkia periytyviä sairauksia. Jokaisella on virheellisiä geenejä, kyse on aineenvaihdunnan tapahtumista jotka näitä laukaisevat.
Healthy-Arthritic
Kneeoperation
Saksanpaimenkoira
Kultainennoutaja
Rottweiler
Pyreneittenpaimenkoira
Saksanpaimenkoira
Kultainen noutaja
Rottweiler
Pyreneittenpaimenkoira
Rottweiler
Pyreneittenpaimenkoira
9 laatuaeri erielämänvaiheisiinelämänvaiheisiin Useaan valkuaislähteeseen perustuvana Power Chicken Puppy L&G P L&G Adult Senior Yhteen valkuaislähteeseen perustuvana Lammas & Ankka & Lohi & Kaurapuuro Kaurapuuro Kaurapuuro
Super Premium 30/20 25/15 23/12 Performance Adult Lamb&Rice/Large Puppy Giant Breed Puppy
Golden Eagle HolisticSensitivesarja -Hypo-allergeenisettuotteet Myös monet sairaudet, kuten epilepsia, autoimmuunisairaudet, sokerija sydänsairaudet ymsovat lisääntyneet. Kyseisistä sairauksista osa varmaankin on perinnöllisiä, mutta osa kehittyy elämän aikana usein johtuen ravinnosta puuttuvista kriittisistä osista. Lohi&Peruna Lammas&Riisi Ankka&Peruna Viljaton Viljaton Perinnöllisiä sairauksia ei voida parantaa, mutta aineenvaihduntaa on mahdollista tukea terveellisillä ravinteilla ja täten nostaa elämänlaatua ja lisätä elinaikaa. Aineenvaihduntaa tukemalla varmistamme myös koiran mahdollisuudet tuottaa terveitä ja elinvoimaisia pentuja, vaikka vanhemmissa saatettaisiin epäillä kantavan näitä perinnöllisiä sairauksia.
Suositukset Suositukset - perustuvat aina ravinnetarpeeseen Power Puppy Chicken LGBP LGA Senior Lammas Ankka Lohi Tukiruokinnassa ravinnon erityispiirteet. Yhteen valkuaiseen perustuvia rajoitettuja ruokavalioita. Allergiat Lohi, Lammas ja/tai Ankka Suolistovaivat Ankka ja/tai Lammas Iho/kutinat Lohi ja/tai Ankka Hermosto (esim. epilepsia) Lohi Virtsakivet Ankka ja/tai Lohi Maksa/munuaiset Ankka ja/tai Lohi Painonhallinta Ankka ja/tai Lohi Hiivatulehdus Ankka ja/tai Lohi Paksusuolentulehdus Lammas ja/tai Ankka Sokeritauti Ankka ja/tai Lohi
HolisticHealth kissanruoka-sarja EI kemikaaleja (Ei keinotekoisia väri-, maku-tai säilöntäaineita) Laadukkaat valkuaislähteet (Ainoastaan ihmisravinnoksi tarkoitettuja kokolihoja, ei sivutuotteita) Tarkaantasapainoitetut Omega-6 ja Omega-3 tasot luonollisistalähteistä (Tukemaan tuuhean ja kiiltävän turkin kasvua) LuonollisetDHA ja EPA rasvahapot villistä lohesta (Tukemaan aivojen ja näen toimintaa ja kehitystä) Valittuja kasviksia, yrttejä ja hedelmiä luonnollisten vitamiinien ja hivenaineiden tarpeeseen (Omena, porkkana, karpalo, timjami, oregano, persilja, meirami ja salvia) Ihon ja turkinhoito (Kananrasva, lohiöljy, pellavansiemen, E-vitamiini, biotiini ja sinkki) Lisätty tauriini kissojen erityistarpeeseen
Kysymyksiä????????