Mieli 2009 -työryhmän mielenterveys- ja päihdesuunnittelu käyntiin Tervetuloa linjaamaan mielenterveys- ja päihdetyötä Sosiaali- ja terveysministeriö asetti 10.4.2007 Mieli 2009 -työryhmän laatimaan kansallisen mielenterveys- ja päihdesuunnitelman vuosien 2007 2008 aikana. Suunnitelmaa valmistellaan kuulemalla mahdollisimman laaja-alaisesti toimijoita. Tästä kehittävän asiantuntijayhteistyön menetelmästä on saatu hyviä kokemuksia mielenterveys- ja päihdepalvelujen laatusuositusten laadinnassa. Tammi-kesäkuun aikana 2008 on seitsemän kuulemistilaisuutta. Kuulemistilaisuuksissa kuntien peruspalvelujen, mielenterveyspalvelujen ja psykiatrisen erikoissairaanhoidon, päihdehuollon erityispalvelujen, järjestöjen ja muiden mielenterveys- ja päihdetyössä toimivien, työtä kehittävien sekä palveluita käyttävien ja heidän läheistensä näkemykset kootaan yhteen mielenterveys- ja päihdetyön kehittämiseksi alueellisesti. Kuulemistilaisuuksissa on myös mahdollisuus välittää pienryhmissä tietoa alueellisista toimivista käytännöistä ja mielenkiintoisista hankkeista. Paikalliset ja alueelliset kehittämishankkeet voivat halutessaan tuoda paikallisia hyvien käytäntöjen kuvauksia ja muuta materiaalia pienryhmissä jaettavaksi. Alueelliset kuulemiset järjestetään yhteistyössä kansallisen sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelman (KASTE) kanssa. Kuulemistilaisuudet Alueelliset kuulemiset ovat 28.3. Helsingissä, 2.4. Tampereella, 9.4. Turussa, 10.4. Kuopiossa ja 25.4. Oulussa. Järjestöjen kuuleminen on 3.6. Helsingissä ja toukokuussa järjestetään seminaari eduskunnassa. Kansalaissekä ammattilaiskeskusteluun on avattu myös keskustelupalsta valtionhallinnon www.otakantaa.fi -sivustolla. Alueellisten kuulemisten ohjelmarunko Avaus ja johdanto päivään Pienryhmätyöskentely neljässä ryhmässä Pienryhmäraportointi Yhteenveto ja johtopäätökset Pienryhmätyöskentelyn teemat ovat: 1) Terveyden edistäminen ja ehkäisevä työ 2) Uudistuva palvelurakenne 3) Mielenterveys- ja päihdetyö yhteistyötä vai yhdistymistä? 4) Päivystyspalvelujen järjestäminen Kuulemistilaisuuksiin ilmoittaudutaan Stakesin nettisivun ilmoittautumislomakkeella: www.stakes.fi/mielijapaihde. Mielenterveys- ja päihdesuunnitelman kanssa samanaikaisesti on meneillään monia muita suuria kansallisia ohjelmia ja lainsäädännön uudistuksia: uusi terveydenhuoltolaki, kansallinen sosiaali- ja terveyshuollon kehittämisohjelma (KASTE) sekä kunta- ja palvelurakenneuudistus (PARAS). Näissä kaikissa tarkastellaan myös mielenterveys- ja päihdetyötä. Mieli 2009 -työryhmän työ tukee kansallista sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelmaa. Myös muut meneillään olevat kehittämis- ja politiikkaohjelmat (ks. yhteenveto lopussa) otetaan huomioon suunnitelmaa laadittaessa. Mieli 2009 -työryhmän laatima suunnitelma on kuitenkin ainoa, jossa mielenterveys- ja päihdetyötä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti ja jonka tehtävänä on nimenomaan linjata mielenterveys- ja päihdetyötä.
Teema 1: Terveyden edistäminen ja ehkäisevä työ Kyllä sitä ymmärtää fyysisen kunnon kohottamisen, mutta mitä ihmettä se mielenterveyden edistäminen ja ehkäisevä päihdetyö oikein konkreettisesti on? Ehkäisevä päihdetyö on ihan huuhaata kovat rangaistukset vain käyttöön, niin kyllä huumeongelmat vähenevät. Jos mielenterveyden edistäminen ja ehkäisevä päihdetyö on kaikkien asia, kuka siitä loppujen lopuksi vastaa ja mitä kukin tekee? Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisellä vahvistetaan terveyttä ja hyvinvointia suojaavia tekijöitä ja ehkäisevällä työllä puolestaan vähennetään riskitekijöitä. Terveys ja hyvinvointi koskevat yksilöä ja yhteisöä sekä koko yhteiskuntaa. Yhteiskunnallinen kahtiajakautuminen, syvenevä syrjäytyminen, lasten ja nuorten pahoinvoinnin lisääntyminen, päihteiden käyttö ja mielenterveysongelmat ovat eräitä keskeisiä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen haasteita. Terveyteen vaikuttavat arkiympäristöt esimerkiksi kodit, asuma-alueet, liikenne, koulut, työpaikat ja vapaa-ajan toiminnat. Ihmisten keskinäinen sosiaalinen tuki, yhteenkuuluvuus ja huolenpito sekä elämänhallintataidot vaikuttavat terveyteen. Terveysnäkökohdat on otettava huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Joistakin terveyden edistämisen keinoista on olemassa selvää näyttöä, vaikka terveysvaikutukset ilmenevät usein pitkän ajan kuluessa. Tuloksiin vaikuttavat myös erilaiset yksilölliset, ympäristöön ja kulttuuriin liittyvät tekijät. Tupakoinnin ehkäisyn arvioidaan edelleen olevan yksi taloudellisimpia tapoja edistää kansalaisten terveyttä. Alkoholin hinnalla ja saatavuudella on selvä vaikutus alkoholin kulutukseen ja haittoihin. On myös todettu, että päihteiden käytön aloittamisen myöhentäminen ehkäisee tehokkaasti päihteiden käyttöä. Miniintervention on osoitettu olevan tehokas ja kustannusvaikuttava varhaisvaiheen alkoholin kulutukseen vaikuttava keino. Onnistuneella paikallisella alkoholipolitiikalla on saatu vähennettyä esimerkiksi alaikäisille ja humalaisille tarjoilua. Mielenterveyttä voidaan edistää ja mielenterveyden häiriöitä voidaan ehkäistä esimerkiksi lapsiperheisiin kohdistuvalla tuella sekä neuvolatyössä, esikoulussa ja koulussa tehtävällä mielenterveystyöllä samoin kuin puuttumalla työelämän mielenterveysvaikutuksiin ja ikääntyneiden mielenterveysongelmiin. Itsemurhien ehkäisytyön jatkamisella ja tehostamisella on merkittävä vaikutus. Vaikka Suomessa itsemurhat ovat vähentyneet, niitä on kansainvälisesti vertaillen edelleen paljon. Lasten ja nuorten mielenterveyden edistäminen tukee lasten ja nuorten kasvua, jossa on huomioitava myös lasten kehitysympäristöt. ÿ Mihin erityisesti pitäisi panostaa mielenterveyden edistämisessä, mielenterveysongelmien ehkäisyssä ja ehkäisevässä päihdetyössä? Millaisilla aineellisilla ja aineettomilla resursseilla osaaminen, henkilöstö, asenteet se pitäisi tehdä? ÿ Miten terveyden edistäminen ja ehkäisevä työ pitää koordinoida? Millaisissa rakenteissa terveyden edistäminen onnistuu mielenterveys- ja päihdetyössä? ÿ Millaisia mielenterveyteen ja päihteiden käyttöön liittyviä terveyden edistämisen ja ehkäisevän työn hyviä ja toimivia malleja on jo olemassa tällä alueella?
Teema 2: Uudistuva palvelurakenne Älkää laittako mielenterveys- ja päihdeongelmaisia terveyskeskuksiin riesaksi. Siitä tulee vain lisää ongelmia. Ei sairaana lääkäriin jonottaessa toivo joutuvansa jonkun päihdeongelmaisen sekoilua seuraamaan. Sanokaa mitä sanotte, mutta pakkohan se on priorisoida kunnon ihmisen sydäntauti juopon hoitamisen edelle. Samanlainen oikeushan ihmisillä on sairastaa niin henkisesti kuin ruumiillisesti ja sama oikeus pitää olla myös hoitoon. Tutkimusten ja selvitysten mukaan mielenterveys- ja päihdepalvelut ovat hajanaisia ja pirstaleisia. Niiden strateginen johtaminen on usein hajanaista. Palvelujen kysyntä ja tarve eivät kohtaa. Maan eri osissa ihmiset saavat palveluja hyvin eri tavoin ja erilaisina. Vaikka psykiatrisia sairaansijoja on huomattavasti vähennetty, mielenterveystyö painottuu edelleen liiaksi laitos- ja erikoispalveluihin ja avopalvelut ovat kehittymättömiä. Päihdepalvelujen laitospainotteisuutta on voimakkaasti vähennetty, mutta avohoitoa ei vastaavasti ole lisätty. Avohoito ja perus- ja lähipalvelut ovat riittämättömästi resursoituja, eivätkä ne pysty antamaan tarvittavia palveluja mielenterveys- ja päihdeongelmaisille. Mielenterveys- ja päihdeongelmista kuntoutuvien asumispalveluissa on suuria laadullisia eroja, ja ne ovat irrallaan peruspalveluista. ÿ Miten perus- ja lähipalveluja mukaan lukien myös työterveyshuolto tulisi kehittää, jotta ne ottavat riittävän vastuun mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisystä ja hoidosta kansanterveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta? ÿ Mikä on laajempaa väestöpohjaa edellyttävien mielenterveys- ja päihdetyön erityisosaamista vaativien palvelujen keskeinen tehtävä tulevaisuudessa? Vastataanko ainoastaan erityisosaamista edellyttävien häiriöiden hoidosta ja tutkimuksesta? Konsultoidaanko ja tuetaanko perus- ja lähipalveluja, jotka olisivat pääasiallisesti vastuussa ei-erityisosaamista vaativien ongelmien hoidosta? ÿ Mitä oikeasti avohoitolähtöinen, toimiva palvelujärjestelmä edellyttäisi? ÿ Millaisia hyviä toimivia malleja alueella on mielenterveys- ja päihdetyön avohoitokeskeisyyden rakentamiseksi?
Teema 3: Mielenterveys- ja päihdetyö yhteistyötä vai yhdistymistä? Varmaa on, että yhdistettäessä taas leikattaisiin resursseja. Siinä olisivat mielenterveys- ja päihdepalvelut jälleen häviäjiä. Työmäärä siinä vaan lisääntyisi ja työ vaikeutuisi. Viimeisetkin työntekijät vaihtaisivat työpaikkaa. Kansalaisen, asiakkaan ja potilaan, näkökulmasta yhteistyön lisääminen on vähintä mitä pitää tehdä, mutta kyllä yhdistymistäkin pitää vakavasti harkita. Saadaan kerättyä samaan paikkaan kaikki tarvittava tieto ja osaaminen ja palvelut tulevat samalta luukulta. Loppuu se turhanaikainen pallottelu ja saa asiallisen hoidon yhdestä paikasta. Yhdistäminen on ihan kaunis ajatus, mutta epärealistinen. Ajatelkaa vuosikymmenien erilaista historiaa. Entäs erilainen kieli ja ideologia, ei niitä voi yhdistää. Toimintatavatkin ovat niin erilaiset. Puhumattakaan nyt siitä, että yleensä kuuluvat eri hallinnonaloille ja rahoituskin on erilainen. Kaksoisdiagnoosiproblematiikan yleisyys on nostanut mielenterveys- ja päihdepalvelujen suhteen tärkeäksi kysymykseksi. Terveydenhuollossa kaksoisdiagnoosi yleensä tarkoittaa, että vakava mielenterveyden häiriö ja päihderiippuvuus esiintyvät yhdessä. Päihdehuollon puolella puhutaan laajemmin mielenterveyden häiriön ja päihdeongelmien yhdessä esiintymisestä. Yhtä mieltä ollaan siitä, että mielenterveys- ja päihdepalvelujen keskinäistä yhteistyötä tulisi vähintään lisätä. On esitetty myös perusteltuja kannanottoja, että ne tulisi yhdistää tai integroida kiinteämmin toisiinsa. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että noin puolella psyykkisiä sairauksia potevista on jossakin elämänsä vaiheessa myös päihdeongelma. Lisäksi mielenterveyden häiriöistä kärsivillä esiintyy todennäköisemmin päihdehäiriö kuin niillä, jotka eivät kärsineet mistään mielenterveyden häiriöstä, ja päinvastoin. Suomessa vuoden 2003 päihdetapauslaskennan mukaan lähes kahdella viidestä päihtyneenä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin hakeutuneella arvioitiin olleen päihteistä riippumaton mielenterveyden häiriö naisilla useammin kuin miehillä. Sairaaloiden hoitoilmoitusrekisteristä saatujen tietojen mukaan huumausaineisiin liittyvien ja muiden mielenterveyshäiriöiden määrä on 1990-luvulla noussut jyrkästi ja tasaantunut 2000-luvulla. Mielenterveys- ja päihdepalvelut on maassamme yleensä järjestetty erillään toisistaan eikä niiden keskinäinen yhteistyökään ole kovin runsasta. Palveluja on myös yhdistetty. Pitempiaikaista kokemusta on jo 1990-luvulta ainakin Kemijärveltä, Oulusta sekä Imatralta. ÿ Mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteensovittamisen tai yhdistämisen hyödyt ja mahdollisuudet: - asiakkaan/potilaan/kansalaisen näkökulmasta - työntekijän näkökulmasta - hallinnon näkökulmasta ÿ Mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhdistämisen haitat ja uhat: - asiakkaan/potilaan/kansalaisen näkökulmasta - työntekijän näkökulmasta - hallinnon näkökulmasta ÿ Mitkä ovat mielenterveys- ja päihdepalvelujen yhteistyön lisäämisen keinot? ÿ Millaisia alueella hyvin toimivia mielenterveys- ja päihdetyön yhteistyö- tai yhdistettyjä malleja löytyy?
Teema 4: Päivystyspalvelujen järjestäminen Jos ei ole hyvää päivystys- ja akuuttihoitoa, turhaan vaan kroonistetaan ongelmia ja se vasta maksaakin. Tähän kannattaa satsata. Mielenterveysongelmat eivät kuulu terveyskeskukseen. Päihdeongelmat ovat kunkin oma asia, eikä niitäkään terveyskeskuksessa pidä ottaa hoidettavaksi. Tukkivat kaikki päivystyspisteet, eikä sinne kunnon ihminen uskalla mennäkään, kun eivät osaa edes käyttäytyä, omat paikkansa niillä pitäisi olla. Mielenterveys- ja päihdeongelmaisten kiireellisten palvelujen saatavuudessa on suuria puutteita, vaikka terveydenhuollon päivystyspalvelujen lisäksi niiden saatavuutta on kehitetty: sosiaalipäivystys tulee saada koko maan kattavaksi. Sosiaali- ja terveysministeriön ohje päihtyneen henkilön akuuttipalveluista (65/2006) kiinnittää erityisesti huomiota siihen, miten päihtymys vaikuttaa palvelujen saamiseen ja miten terveydenhuollon, sosiaalihuollon, psykiatrisen hoidon ja poliisin välistä työnjakoa tulee kehittää. Ohjeissa painotetaan sitä, ettei päihtymys saa estää henkilön akuuttihoidon tarpeen arviointia ja hoidon järjestämistä. Terveydenhuollon päivystykseen hakeutuneen tai sinne tuodun päihtyneen henkilön hoidon tarve on arvioitava terveydenhuollossa siten, että psykiatrinen sairaala ei saa kieltäytyä ottamasta potilasta tutkittavaksi pelkästään humalatilan tai tietyn promillerajan perusteella samoin kuin katkaisuhoidossa ei voi edellyttää, että henkilö on selvinnyt ennen katkaisun aloittamista. Mielenterveysongelmaisten päivystyspalvelut toteutetaan osana sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon päivystyspalveluja. Tahdosta riippumaton psykiatriseen hoitoon lähettäminen tapahtuu useimmiten terveyskeskuksessa kirjoitettavalla M1-lähetteellä. Käytännössä mielenterveys- ja päihdeongelmaisilla on vaikeuksia saada asianmukaista kohtelua ja tarpeenmukaisia palveluja. Päihtyneille tarkoitettuja selviämisasemia tai ensihoitoyksiköitä on vielä harvoilla paikkakunnilla. ÿ Pitäisikö mielenterveys- ja päihdeongelmaisten päivystys ratkaista osana sosiaali- ja terveydenhuollon päivystyksen kokonaisratkaisua vai täysin erillisenä? ÿ Järjestetäänkö mielenterveys- ja päihdeongelmaisten päivystys yhdessä vai erikseen? ÿ Mikä on terveyskeskuspäivystyksen rooli mielenterveys- ja päihdeongelmaisen päivystyksessä? ÿ Miten hoitaa päihtynyttä terveydenhuollon päivystyksessä? Entä miten hoitaa mielenterveysongelmaista sosiaalihuollon päivystyksessä? ÿ Millaisia hyviä toimivia ratkaisuja eri puolilla Suomea on jo mielenterveys- ja päihdeongelmaisten päivystyspalvelujen osalta tehty?
Meneillään olevia valtakunnallisia kehittämis- ja politiikkaohjelmia S uunnitelman laadinnassa otetaan huomioon sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisohjelman (KASTE) ja Paras-hankkeen lisäksi siihen liittyvä uuden terveydenhuoltolain valmistelu samoin kuin terveyden edistämisen politiikkaohjelma, lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma sekä masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävä Masto-ohjelma, Alkoholiohjelma ja valtioneuvoston periaatepäätöksen mukainen huumausainepoliittinen yhteistyö. Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma (KASTE) käynnistyy vuoden 2008 alusta. Kehittämisohjelmassa määritellään koko ohjelmakauden kattavat keskeisimmät sosiaali- ja terveyspoliittiset tavoitteet, kehittämistoiminnan ja valvonnan painopisteet sekä niiden toteuttamista tukevat keskeiset uudistus- ja lainsäädäntöhankkeet, ohjeet ja suositukset. Ohjelman yleistavoitteena on kuntalaisten osallisuuden lisääminen ja syrjäytymisen väheneminen, hyvinvoinnin ja terveyden lisääntyminen ja terveyserojen väheneminen, palvelujen laadun, vaikuttavuuden ja saatavuuden paraneminen sekä alueellisten erojen väheneminen. Paras-hankkeessa kehitetään mielenterveys- ja päihdepalveluja osana seudullisia sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteita. Kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain yhdistämisellä uudeksi terveydenhuoltolaiksi pyritään vähentämään järjestelmäkeskeisyyttä ja madaltamaan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon raja-aitoja. Terveydenhuoltolain valmistelussa on painotettu palveluketjujen käyttöönoton tehostamista erityisesti mielenterveys- ja päihdepalvelujen osalta. Terveyden edistämisen politiikkaohjelma hyödyntää Terveyttä kaikissa politiikoissa -ajattelua ja keskittyy niihin toimiin, joilla voidaan ehkäistä ongelmien syntymistä tai puuttua varhain terveyttä uhkaaviin tekijöihin, kuten päihteiden käytön lisääntymiseen ja mielenterveysongelmiin. Terveyden edistämisen ohjelmassa kiinnitetään huomiota ikäryhmittäisen terveyden ja hyvinvoinnin sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisen lisäksi terveyden edistämisen rakenteisiin ja niitä turvaavan lainsäädännön kehittämiseen sekä terveyden edistämisen ja ehkäisevän työn vastuiden jakoon ja resursointiin. Ohjelmassa nostetaan esille myös liikunnan, kulttuurin merkitys ja fyysisen ympäristön terveellisyys. Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelman tavoitteena puolestaan on sekä ehkäistä että vähentää lapsien ja lapsiperheiden pahoinvointia ja syrjäytymistä hallinnonalat ylittävällä yhteistyöllä. Ohjelman avulla pyritään tukemaan yhteisöllisyyden vahvistumista, vanhemmuutta sekä keskinäistä vastuuta nuorten hyvinvoinnista. Perheiden hyvinvointia pyritään tukemaan myös parantamalla lapsiperheiden taloudellista asemaa ja hyvinvointia. Tässä politiikkaohjelmassa on mielenterveyteen ja päihdekysymyksiin liittyvinä asioina mainittu muun muassa lasten ja nuorten syrjäytymisuhkien ja pahoinvoinnin varhainen tunnistaminen ja tuki sekä lasten ja nuorten huostaanottojen tarpeen vähentäminen ja lasten ja nuorten terveyserojen kaventaminen, terveiden elintapojen ja mielenterveyden edistäminen. Politiikkaohjelma seuraa ja tukee vuoden 2007 lopussa hyväksyttävää lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelmaa. Masennuksesta johtuvan työkyvyttömyyden vähentämiseen tähtäävässä Masto-ohjelmassa (2007 2011) pyritään edistämään työhyvinvointia lisääviä käytäntöjä työelämässä, masennuksen ehkäisyä, hyvää hoitoa ja kuntoutusta sekä työssä jatkamista ja työhön paluuta samoin kuin vähentämään masennusperusteista työkyvyttömyyttä. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisessa huumausainepoliittisessa yhteistyössä (2008 2011) painotetaan sosiaali- ja terveydenhuollon osalta ehkäisevän päihdetyön tehostamista ja varhaisen puuttumisen vakiinnuttamista osaksi kaikkien hyvinvointipalveluiden toimintaa, monipuolisten ja riittävien hoitopalvelujen ja haittojen ehkäisyyn tähtäävien toimintamallien tarjoamista sekä poliisin tekemän hoitoonohjauksen ja päihdeongelmien hoidon tehostamista rikosseuraamusten yhteydessä. Alkoholiohjelman toimeenpanoa jatketaan 2008 2011. Alkoholiohjelma on alkoholihaittojen vähentämiseen tähtäävää yhteistyötä. Tavoitteena on koota eri toimijoiden vaikuttaviksi todetut toimet jäsentyneeksi kokonaisuudeksi, jossa yhteistyö edistää yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Alkoholipolitiikan yhteistyön koordinointi valtioneuvoston ministeriöiden tasolla kuuluu sosiaali- ja terveysministeriölle. Toimintakautena 2008 2011 kehitetään alueellista ja seudullista alkoholihaittojen ehkäisytyötä vahvistamalla alueellisen koordinaation rakenteita. Stakes vastaa alueellisen koordinaation kehittämisestä. Kumppanuussopimussopimus-konsepti säilytetään, ja kuntien kumppanuussopimusten valmistelun tukeminen ja jatkohoito kuuluvat Stakesille. Alkoholiohjelman www-sivuston ylläpito ja kehittäminen sekä Alkoholiohjelman aineiston jakelu ja materiaalin tuotanto siirtyvät myös Stakesille. Kumppanuussopimukset vahvistetaan kirjallisella sopimuksella STM:n kanssa.