Suomen lintujen uhanalaisuus 2015 Aleksi Lehikoinen, Luomus aleksi.lehikoinen@helsinki.fi
Tehtävä YM: päivitys vuoden 2015 aikana, lintutyöryhmä vastaa Vastaava myös nisäkkäille Aiemmin luettelo laadittiin kerran vuosikymmenessä Työryhmän jäseninä toimivat Juha Tiainen, Luke, pj. Markku Mikkola-Roos, Syke, koordinaattori ja työn moottori Antti Below, metsähallitus Aleksi Lehikoinen, Luomus Teemu Lehtiniemi, BirdLife Suomi Jorma Pessa, ELY-keskus (Pohjois- Pohjanmaa) Ari Rajasärkkä, metsähallitus Jukka Rintala, Luke Päivi Sirkiä, Luomus Jari Valkama, Luomus Työryhmää avustivat Aili Jukarainen, sihteeri Pekka Rusanen, Syke Juha Honkala, Luomus
Tehtävä Useiden riistalajien kantojen heikentyminen uhanalaisiksi tai silmälläpidettäviksi vuonna 2010 synnytti tarpeen päivittää tarkastelu aiempaa useammin Metsästys-verotus kestävälle pohjalle Lisäksi linnustomme on jatkuvasti rikastumassa; siinä vaiheessa kun uudet lajit katsotaan vakiintuneiksi, on niidenkin mahdollinen uhanalaisuusstatus arvioitava Julkaisu 15.1.2016 www.ymparisto.fi/punainenlista/ 2015linnutjanisakkaat
Uhanalaisuus mitä se on ja miksi arvioidaan? Uhanalaisuus tarkoittaa riskiä hävitä lajistosta tulevaisuudessa Häviämisriskin arviointi perustuu kannan havaittuun vähenemiseen kolmen sukupolven keston mittaisella ajalla (vaihtelee lajista toiseen noin 10 52 vuotta) hyvin pieneen populaatiokokoon levinneisyysalueen laajuuteen ja muutokseen Häviämisriskiä voidaan torjua tunnistamalla uhanalaisuuden syyt ja toimimalla niiden poistamiseksi
Punainen lista Uhanalaiset lajit muodostavat yhdessä silmälläpidettävien kanssa punaisen listan Silmälläpidettävät lajit eivät aivan täytä uhanalaisuuden kriteerejä, mutta ne voivat ajautua uhanalaisiksi, jos myös niiden hyväksi ei toimita
Arviointikriteerit 1 (IUCN 2 ) Kriteeri A Populaation pieneneminen CR > 90 % (A1) tai 80 % (A2 A4) EN > 70 % (A1) tai 50 % (A2 A4) VU > 50 % (A1) tai 30 % (A2 A4) Vaihtoehdon 1, 2, 3 tai 4 mukaan: A1 Havaittu, arvioitu, päätelty tai epäilty pieneneminen, jos pienenemisen syyt ovat peruttavissa; tai A2 Havaittu, arvioitu, päätelty tai epäilty pieneneminen, kun pienenemisen syyt eivät ole vähentyneet tai peruttavissa; tai A3 Ennustettu tai epäilty pieneneminen tulevaisuudessa ( 100 v); tai A4 Havaittu, arvioitu, päätelty, ennustettu tai epäilty pieneneminen 100 v aikana sisältäen sekä mennyttä että tulevaa ja pienenemisen syyt eivät ole vähentyneet eivätkä peruttavissa. Kriteeri D Hyvin pieni ja rajoittunut populaatio D1 Lisääntymiskykyisten yksilöiden määrä on CR: < 50 EN: < 250 VU: < 1 000 1 Lintujen arvioinnissa käytetyt 2 Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto
Aineistot Seurannat alkaneet Maalinnuston vakiolinjaseuranta-aineisto (Luomus) 1975 Suojelualueiden lintulaskenta-aineisto (metsähallitus) 1981 Vesilintujen seuranta-aineisto (Luke ja Luomus) 1986 Saaristolintuaineisto (Luke) 1986 Petolintujen ja pöllöjen seuranta-aineisto (Luomus) 1982 Kanalintujen poikuelaskenta (riistakolmiot; Luke) 1989 Talvilintulaskenta-aineisto (Luomus) 1956/57 Maatalousympäristön pesimälintulaskenta (Luke) 2001 Tiira-havaintotietokanta (BirdLife Suomi) 2006 Faunistinen aineisto (BirdLife Suomi) 1980 Lintudirektiivin maaraportointitulokset 2013 2007 2012 (YM/Syke/Lintutyöryhmä)
Analyysi Useimmista lajeista oli käytettävissä pitkäaikaista seuranta-aineistoa, joka oli riittävä kolmen sukupolven mittaiselle analyysille Kannanmuutokset laskettiin käyttäen loglineaarista mallinnusta TRIM-ohjelmistolla
Tarkastelujakson pituus: kolme sukupolvea Päivitetyt sukupolven pituudet Tarkastelujakso muuttui lähes kaikilla lajeilla, yhdeksällä se lyheni, 13:lla pysyi samana ja 226:lla piteni Pisimmät tarkastelujaksot kotkilla, 50 52 vuotta Kolmen sukupolven keston muutos Lajeja 0,6 0,8 5 0,9 1,1 46 1,2 1,5 113 1,6 2,0 69 2,1 2,5 15 > 2-kertaiset muutokset: lapasotka, tunturipöllö, punasotka, harmaasorsa, tukkasotka, alli, sarvipöllö, suopöllö, harmaahaikara, jouhisorsa, nokikana, pikkusirri, lapinsirri, isokuovi, käki
Uhanalaisarvioinnin tulos Arviointi Arvioitujen lajien määrä Uhanalaisten lajien määrä Uhanalaisten osuus % Punaisen listan lajeja Punaisen osuus % 2010 241 59 24 89 37 2015 245 87 36 110 45 Arviointi CR EN VU NT LC NA Lajeja 2010 11 12 36 30 152 8 249 2015 13 36 38 23 135 4 249
Arviointi 2015 Muutokset viiden vuoden takaiseen Arviointi 2010 Aiempaa uhanalaisempia lajeja 67 RE CR EN VU NT LC NA Lajeja yhteensä 2015 CR 0 10 3 0 0 0 0 13 EN 0 1 6 18 5 4 2 36 VU 0 0 3 14 9 10 2 38 NT 0 0 0 4 5 14 0 23 LC 0 0 0 0 11 124 0 135 NA 0 0 0 0 0 0 4 4 Lajeja yhteensä Uhanalaisuus lieventynyt: 19 lajia 2010 0 11 12 36 30 152 8 249
Muutosten syyt CR EN VU NT LC NA Yhteensä Ei muutosta 10 6 14 6 125 4 164 Aito muutos 3 19 21 17 8-69 Tiedon lisääntyminen - 1 - - - - 1 Muuttunut tulkinta - 8 1-2 - 11 Uusi laji - 2 2 - - - 4 Kaikki lajit 13 36 38 23 135 4 249 Suurin osa muutoksista aitoja Osa luokkamuutoksista johtui tulkinnan muutoksista, joista merkittävin on uudet aiempaa realistisemmat lajikohtaiset sukupolvien pituustiedot
Metsästettävien vesilintujen uhanalaisuus 2015 2010 2000 Metsähanhi VU NT NT Merihanhi LC LC LC Kanadanhanhi NA NA NE Haapana VU LC LC Harmaasorsa LC LC LC Tavi LC LC LC Sinisorsa LC LC LC Jouhisorsa EN VU LC Heinätavi EN VU LC Lapasorsa LC LC LC 2015 2010 2000 Punasotka EN VU LC Tukkasotka EN VU LC Haahka VU NT LC Alli NT LC LC Telkkä LC LC LC Tukkakoskelo EN NT LC Isokoskelo VU NT LC Nokikana EN LC LC
Metsästettävien kanalintujen uhanalaisuus 2015 2010 2000 Pyy LC LC LC Riekko VU NT LC Kiiruna NT LC LC Teeri LC NT NT Metso LC NT NT Peltopyy LC LC NT Fasaani NA NA NE Lehtokurppa LC LC LC
Pääelinympäristötyypeittäin Pääelinympäristöluokka Osuus (%) pääelinympäristön lajeista Lajeja Uhanalaiset Punainen lista Kulttuuriympäristö 42 33 45 Kalliot 2 100 100 Metsä 82 13 20 Rannat 27 59 63 Suo 23 30 57 Avotunturi 17 71 88 Itämeri 21 43 48 Sisävedet 35 46 51 Yhteensä 249 35 44
Uhanalaisuuden syyt Uhanalaisuuden syy Lajeja Talvehtimisalueilla ja muuttoreittien varrella vaikuttavat tekijät 31 Satunnaistekijät 22 Pyynti ja metsästys 22 Häirintä 14 Metsien muutokset 11 Avoimien alueiden sulkeutuminen 11 Muiden lajien vaikutus (kilpailu, taudit) 10 Kemiallinen saastuminen 8 Ilmaston muutos 6 Maatalousympäristön (peltomaiden) muutos 5 Ojitus ja turpeenotto 5 Vesirakentaminen 5 Keräily 5 Muu tunnettu syy 15 Tuntematon 6 Keskenään verrattavat luvut 37
Äärimmäisen uhanalaiset
Äärimmäisen uhanalaiset
Erittäin uhanalaiset
Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Etelänsuosirri CR EN Piekana LC EN Nokikana LC EN Räystäspääsky LC EN Riskilä LC EN Pilkkasiipi NT EN Tukkakoskelo NT EN Kuhankeittäjä NT EN Pulmunen NT EN Huuhkaja NT (VU: A2ab) EN Jouhisorsa VU EN Heinätavi VU EN Tukkasotka VU EN Mehiläishaukka VU EN Lapinsirri VU EN Karikukko VU EN Selkälokki VU EN Erittäin uhanalaiset Turkinkyyhky VU EN Merisirri VU (CR: D1) EN Sepelrastas VU (EN: D1) EN Punasotka VU EN Mustakurkku-uikku VU EN Pikku-uikku VU (CR: D1) EN (CR: D1) Sitruunavästäräkki VU (CR: D1) EN (CR: D1) Ruokosirkkalintu VU (CR: D1) EN (CR: D1) Pikkuhuitti VU (CR:D1) EN (CR: D1) Pussitiainen VU (CR:D1) EN (CR: D1) Vuorihemppo VU (CR:D1) EN (CR: D1) Lapasotka EN EN Mustapyrstökuiri EN EN Pikkutiira EN EN Etelänkiisla EN EN Peltosirkku EN EN Niittysuohaukka EN (CR:D1) EN (CR: D1) Arosuohaukka NA EN (CR: D1) Pikkusirri NA EN (CR: D1) Yhteensä 12 37
Vaarantuneet
Vaarantuneet Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Viiriäinen EN VU Valkoselkätikka EN VU Kirjokerttu EN VU Haapana LC VU Taivaanvuohi LC VU Tervapääsky LC VU Kangaskiuru LC VU Hömötiainen LC VU Töyhtötiainen LC VU Varpunen LC VU Punatulkku LC VU Pajusirkku Viherpeippo LC LC VU VU Metsähanhi NT VU Haahka NT VU Isokoskelo NT VU Keräkurmitsa NT VU Naurulokki NT VU Viiksitimali NT VU Riekko NT VU Punajalkaviklo NT VU Lapinuunilintu NT (EN: A2a) VU Ristisorsa VU VU Merikotka VU VU Sinisuohaukka VU VU Hiirihaukka VU VU Maakotka VU VU Muuttohaukka VU VU Liejukana VU VU Vesipääsky VU VU Törmäpääsky VU VU Lapinkirvinen VU VU Koskikara VU VU Rastaskerttunen VU VU Virtavästäräkki VU (CR: D1) VU (EN; D1) Pikkukultarinta VU (CR: D1) VU (EN; D1) Lampiviklo NA VU (CR: D1) Pähkinänakkeli NA VU (CR: D1) Yhteensä 36 38
Vakiintuneet uudistulokkaat mukaan
Silmälläpidettävät Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Keltavästäräkki VU NT Pohjansirkku Sinipyrstö VU VU NT NT Kivitasku VU (EN:A2ab) NT Silkkiuikku LC NT Alli LC NT Kanahaukka LC NT Kiiruna LC NT Pikkutylli LC NT Suosirri LC NT Jänkäsirriäinen LC NT Kuovi LC NT Mustaviklo LC NT Tunturikihu LC NT Merilokki LC NT Varpuspöllö LC NT Haarapääsky LC NT Tylli NT NT Helmipöllö NT NT Niittykirvinen NT NT Kuukkeli NT NT Punavarpunen NT NT Yhteensä 30 21
Punaiselta listalta poistetut Lajinimi suomeksi IUCN-luokka vuonna 2010 IUCN-luokka vuonna 2015 Kaakkuri NT LC Sääksi NT LC Teeri NT LC Metso NT LC Luhtahuitti NT LC Rantasipi NT LC Räyskä NT LC Käenpiika NT LC Sinirinta NT LC Sirittäjä NT LC Mustaleppälintu NT (EN: D1) LC (VU; D1) Yhteensä 11
Missä pahimmat puuteaukot? Vesilinnut taantuneet voimakkaasti kantaa seurattava (rehevät, karut, saaristo!) Useilla suo- ja tunturilajeilla aikasarjat lyhyitä ja otoskoot pieniä Harvalukuiset lajit lisää seurantavolyymia (vakiolinjoja, pistereittejä) Erityisprojektilajit (koskikara ym.) Faunistiset havainnot Paremmat alueelliset uhanalaisuudet 2020