lait ja määräykset 23.3.2011 Linnunmaa Oy
1 (47) SELVITYKSEN TOTEUTTAJA Linnunmaa Oy Eeva Punta, projektivastaava Puh. 0400 298 465 eeva.punta@linnunmaa.fi Heli Tolvanen heli.tolvanen@linnunmaa.fi TOIMEKSIANTAJA Joensuun Tiedepuisto Oy, Pohjois-Karjalan Osaamiskeskus Harri Välimäki, kehityspäällikkö Puh. 050 379 9112 harri.valimaki@carelian.fi
2(47) SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 1. JOHDANTO... 5 1.1 Hankkeen tausta... 5 1.2 Hankkeen tavoitteet... 5 1.3 Hankkeen toteuttaminen... 5 2. METSÄTEOLLISUUDEN SIVUTUOTTEET... 7 2.1 Puutuoteteollisuus... 8 2.2 Massa- ja paperiteollisuus... 11 2.3 Merkittävimmät sivutuotteet... 15 3. LAINSÄÄDÄNTÖ JA MÄÄRÄYKSET... 18 3.1 Raaka-aine... 19 3.1.1 Etusijajärjestys... 19 3.1.2 Jäteverolaki... 20 3.1.3 End of Waste -kriteerit... 21 3.1.4 Sivutuote ja tuote... 23 3.2 Teollinen tuotteistaminen... 25 3.2.1 Ympäristölupa... 25 3.2.2 Ympäristövaikutusten arviointi... 28 3.2.3 Vaaralliset kemikaalit... 29 3.2.4 Räjähdysvaarallisten tilojen turvallisuus (ATEX)... 31 3.3 Tuote... 32 3.3.1 Tuoteturvallisuus... 32 3.3.2 Pakkausmerkinnät... 37 3.3.3 REACH... 38 4. ESIMERKKEJÄ JÄTTEEN TUOTTEISTAMISESTA... 40 4.1 Tuhkan lannoitekäyttö... 40 4.2 Kuitupitoisen jätteen käyttö rakennuslevyteollisuudessa... 41 4.3 Metsäteollisuuden jätteiden käyttö maarakentamisessa... 42 4.4 Kuitupitoisen jätteen hyödyntäminen energiana... 43 4.5 Jätteiden ja sivuvirtojen jalostaminen kuluttajatuotteiksi... 44 5. YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET... 45
3(47) Taulukot Taulukko 1. Metsäteollisuuden jätteet jätenumeroittain.... 8 Taulukko 2. Massa- ja paperiteollisuudessa vuonna 2008 muodostuneet jätteet kuiva-aine tonneina. 11 Taulukko 3. Lannoitteita koskevat säädökset.... 35 Taulukko 4. Elintarvikepakkauksia koskevat säädökset.... 36 Taulukko 5. Pakkausmerkintöjä koskevat säädökset.... 37 Kuvat Kuva 1. Puun käyttö raaka-aineena metsäteollisuudessa... 7 Kuva 2. Sahateollisuudessa kuutiosta (1 m 3 ) tukkia muodostuvat sivuvirrat... 9 Kuva 3. Sahateollisuudessa muodostuvat sivutuotteet.... 10 Kuva 4. Vanerin valmistuksessa muodostuvat sivutuotteet... 10 Kuva 5. Saha- ja vaneriteollisuuden merkittävimmät jätteet ja niiden hyötykäyttö... 11 Kuva 6. Massa- ja paperiteollisuuden merkittävimmät sivuvirrat.... 12 Kuva 7. Massa- ja paperiteollisuudessa syntyvien sivutuotteiden hyödyntäminen.... 12 Kuva 8. Massa- ja paperiteollisuuden kaatopaikkajätteet 2008... 13 Kuva 9 Tuotannon ja kaatopaikkajätteen määrä vuosina 1992 2008... 13 Kuva 10. Kuidun valmistuksessa syntyvät sivutuotteet.... 14 Kuva 11. Paperin valmistuksessa syntyvät sivutuotteet.... 14 Kuva 12. Lainsäädännön tarkastelu raaka-aineen, teollisen tuotannon ja tuotteen näkökulmasta.... 18 Kuva 13. Jätteen tuotteistaminen.... 46
4(47) LÄHTEET Kirjallisuuslähteet Metsäteollisuus ry. Metsäteollisuuden tilastoja. Metsäntutkimuslaitos. Metsätilastollinen vuosikirja 2009. Suomen virallinen tilasto. Maa-, metsä- ja kalatalous 2009. Päätoimittaja: Aarre Peltola. ISBN 978-951-40-2204-3. Ojanen Pekka, Kilpeläinen Jarmo, Reinikainen Satu-Pia. Teollisuuden sivutuotteiden hyötykäyttö tierakentamisessa Lainsäädännöllisiä kehitysnäkymiä. Suomen ympäristö 41/2006. Kouvola 2006, Kaakkois-Suomen Ympäristökeskus. ISBN 952-11-2387-7. Rakennustuotteiden CE-merkintä. [opas] SFS-standardisointi. Stora Enso. EMAS-selonteko 2004. Stora Enso Timber Suomen sahat. Turvatekniikan keskus. ATEX laitteiden riskin arviointi. TUKES opas. Joulukuu 2004. Turvatekniikan keskus. ATEX räjähdysvaarallisten tilojen turvallisuus. TUKES opas. Lokakuu 2003. Turvatekniikan keskus. Vaaralliset kemikaalit teollisuudessa. TUKES opas. Kesäkuu 2005. UPM, Puutuotetoimiala. Puutuotteet ja ympäristö. Vornanen Camilla, Penttala Vesa. Puuperäisestä lentotuhkasta uusi betonin seosaine. Betoni 4/2008. s. 72 77. Ympäristöministeriö. Rakennustuotteiden CE-merkintä rakennustuotedirektiivin mukaisesti Uusi käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen. Ympäristöopas 95.. Uusittu painos 2004. ISBN 952-11-1661-7 (PDF). Sähköiset lähteet EUR-Lex Euroopan unionin oikeus ulottuvillasi, http://eur-lex.europa.eu/ Elintarviketurvallisuusvirasto Evira, www.evira.fi/ Maa- ja metsätalousministeriö, www.mmm.fi/ Metsäteollisuus ry, www.metsäteollisuus.fi/ Kuluttajavirasto, www.kuluttajavirasto.fi/ PANK ry Päällystealan neuvottelukunta ry, www.pank.fi/ Rakennustieto, www.rakennustieto.fi/ Suomen ympäristökeskus (SYKE), www.ymparisto.fi/ Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, www.tukes.fi/ Virallislähteet HE 159/2010 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle jäteverolaiksi. HE 199/2010 vp: Hallituksen esitys eduskunnalle jätelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. YmVM 23/2010 vp HE 199/2010 vp: Ympäristövaliokunnan mietintö 23/2010 vp. Hallituksen esitys jätelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
5(47) 1. JOHDANTO 1.1 Hankkeen tausta Tämän oppaan on teettänyt Joensuun Tiedepuisto Oy:n hallinnoima Pohjois-Karjalan osaamiskeskus. Oppaan toteuttamisesta vastaa ympäristöasioiden hallintaan sekä kemikaaliturvallisuuteen liittyviä asiantuntijapalveluita tarjoava Linnunmaa Oy. Merkittävin syy hankkeen käynnistämiselle oli parhaillaan käynnissä oleva jätelain kokonaisuudistus. Jätelain kokonaisuudistuksella on monia vaikutuksia jätteen hyödyntämiseen materiaalina ja energiana. Hankkeen taustalla on useita metsäklusteriin liittyviä pk-yrityksiä, jotka haluavat saada lisätietoa jätteiden hyödyntämiseen liittyvistä velvoitteista ja kehittää omassa toiminnassaan näiden sivutuotteiden hyödyntämistä. Pohjois-Karjalan osaamiskeskus halusi teettää selvitystyön, josta voisi hyötyä useat metsäteollisuuden sivutuotteita ja jätevirtoja hyödyntävät yritykset. 1.2 Hankkeen tavoitteet Tämä opas on laadittu avuksi pk-yrityksille, jotka hyödyntävät jätteitä ja sivutuotteita teollisena raakaaineena. Selvityksen tavoitteena on selvittää, millä edellytyksillä jokin metsäteollisuuden sivuvirta luokitellaan jätteeksi tai sivuvirraksi ja mitä seurauksia luokittelulla on. Oppaassa kartoitetaan ne rajoitteet, velvoitteet, kustannukset ja riskit, joita lainsäädäntö ja määräykset aiheuttavat, kun hyödynnetään metsäteollisuuden sivuvirtoja muiden prosessien raaka-aineena. Oppaassa esitellään myös muutamia yrityksiä esimerkkien kautta. 1.3 Hankkeen toteuttaminen Selvityksen alussa käsitellään aineen luokittelua jätteeksi ja tuotteeksi. Osiossa esitetään metsäteollisuuden yleisimmät sivuvirrat sekä havainnollistetaan jätteen ja tuotteen eroja. Toisena kokonaisuutena selvityksessä kartoitetaan aihetta säätelevä voimassaoleva ja tuleva lainsäädäntö. Lainsäädäntöosioissa käsitellään myös lainsäädännöstä ja määräyksistä aiheutuvat rajoitteet ja velvoitteet sekä kustannukset ja riskit. Tarkastelu tehdään Suomessa toimivien yritysten näkökulmasta. Lainsäädäntökappaleessa esitetään EU-lainsäädäntö siinä laajuudessa kuin tämä näkökulma sitä edellyttää. Lisäksi selvityksessä tarkastellaan tuoteturvallisuutta rajattujen hyötykäyttökohteiden näkökulmasta, kuten tuhkan lannoitekäyttö ja kuitupitoisen lietteen käyttö rakennustuotteissa. Selvitystä syvennetään esimerkkien avulla. Oppaassa esitellään myös muutamia jätteitä ja sivuvirtoja hyödyntäviä yrityksiä. Tässä selvityksessä tarkastellaan metsäteollisuuden kuitupitoisia ja epäorgaanisia sivutuotteita. Metsäteollisuudella tarkoitetaan saha- ja vaneriteollisuutta sekä massa- ja paperiteollisuutta, johon sisältyy siistaamo, hiertämö, sellu ja paperi. Selvityksessä tarkastellaan tarkemmin kolmea jätevirtaa, joita ovat: 1. kuitupitoiset jätteet (siistausliete, lajittelujen rejektit, jätevedenpuhdistamolietteet) 2. tuhkat
6(47) 3. muut ravinnepitoiset jätteet, kuten soodasakka. Ne metsäteollisuuden sivuvirrat, joille on jo löydetty selkeitä hyötykäyttökohteita, rajataan selvityksen ulkopuolelle. Selvityksessä olevat jätejakeet on lueteltu EU:n jäteluettelossa. Selvityksessä keskitytään puuperäisiin sivuvirtoihin ja jätteisiin. Selvityksen ulkopuolelle on jätetty hukkalämpöön liittyvät kysymykset. Lisätietoa hukkalämmöstä sekä energiaverotuksesta ja päästökaupasta saa Jyväskylän Innovation Oy:n teettämästä selvityksestä: ORC (Organic Rankine Cycle) prosessin hyödyntäminen osana metsäteollisuuden tarvitsemia laitteita ja järjestelmiä. Selvitystyössä on hyödynnetty kirjallisuuslähteitä ja asiantuntijahaastatteluita. Haastateltaviksi valittiin Mika Seppälä/Aluehallintovirasto, Benny Hasenson/EK, Helena Järnström/VTT, Liisa Lehtinen/UPM ja Jaakko Soikkeli/Vapo Oy. Heidän erityisosaamista on hyödynnetty oppaan eri osioissa.
7(47) 2. METSÄTEOLLISUUDEN SIVUTUOTTEET Metsäteollisuus eli puunjalostusteollisuus jaetaan tavallisesti massa- ja paperiteollisuuteen sekä puutuoteteollisuuteen. Massa- ja paperiteollisuudessa valmistetaan sellua ja mekaanista massaa, joista taas valmistetaan paperia ja kartonkia. Puutuoteteollisuudessa valmistetaan sahatavaraa, vaneria ja muita puulevyjä sekä näiden jatkojalosteita, kuten huonekaluja. Metsäteollisuudessa pystytään hyödyntämään käytetty raaka-aine tehokkaasti (kuva 1). Viimeisen viidentoista vuoden aikana paperi- ja massateollisuudessa on kaatopaikalle vietävän jätteen määrä suhteutettuna tuotantoon vähentynyt huomattavasti. Materiaalitehokkuuden lisäksi metsäteollisuudessa parannetaan jatkuvasti jätteiden ja sivutuotteiden hyötykäyttöastetta. Sellutehtailla on aikojen saatossa toteutettu useita suljettuja kiertoja, joista merkittäviä ovat lipeäkierto ja kalkkikierto sekä erilaiset vesien kierrätysjärjestelmät ja suolapölyn palautus savukaasuista takaisin lipeäkiertoon. Kuva 1. Puun käyttö raaka-aineena metsäteollisuudessa. (Heinimö Lappeenranta University of Technology, Alakangas VTT)
8(47) Suomen ympäristöministeriön asetuksella (1129/2001) on julkaistu jäteluettelo. Taulukossa 1 on esitetty metsäteollisuuden jätteet jaoteltuna asetuksen mukaisesti. Taulukko 1. Metsäteollisuuden jätteet jätenumeroittain. Jätenumero Jätelaji 03 01 Puun käsittelyssä sekä levyjen ja huonekalujen valmistuksessa syntyvät jätteet 03 01 01 kuori- ja korkkijätteet 03 01 04* sahajauho, lastut, palaset, puu ja puupohjaiset levyt (kuten lastulevy ja vaneri), jotka sisältävät vaarallisia aineita 03 01 05 muut kuin nimikkeessä 03 01 04 mainitut sahajauho, lastut, palaset, puu ja puupohjaiset levyt (kuten lastulevy ja vaneri) 03 01 99 jätteet, joita ei ole mainittu muualla 03 02 puunsuojauksessa syntyvät jätteet 03 03 massojen, paperin ja kartongin valmistuksessa ja jalostuksessa syntyvät jätteet 03 03 01 kuori- ja puujätteet 03 03 02 soodasakka (joka syntyy keittolipeän hyödyntämisessä) 03 03 05 keräyspaperin siistauslietteet 03 03 07 keräyspaperin ja kartongin pulpperoinnissa syntyvät mekaanisesti erotetut jätteet 03 03 08 kierrätykseen tarkoitetun paperin ja kartongin lajittelussa syntyvät jätteet 03 03 09 meesajäte 03 03 10 mekaanisessa erotuksessa syntyvät kuitujätteet sekä kuitu-, täyteaine- ja päällysteainelietteet 03 03 11 muut kuin nimikkeessä 03 03 10 mainitut, jätevesien käsittelyssä toimipaikalla syntyvät jätteet 03 03 99 jätteet, joita ei ole mainittu muualla * Ongelmajäte Metsäteollisuudessa muodostui vuonna 2008 noin 24 miljoonaa kuutiometriä puupohjaisia sivutuotteita ja jätepuuta. Saha- ja vaneriteollisuudessa syntyvistä sivutuotteista ja muusta jätepuusta hyödynnettiin metsäteollisuuden prosesseissa 9,61 miljoonaa kuutiometriä. Metsäteollisuuden sivutuotepuuta ja jätepuuta hyödynnettiin energiantuotannossa 14,54 miljoonaa kuutiometriä. 2.1 Puutuoteteollisuus Puutuoteteollisuudessa syntyy lähinnä puupohjaisia sivutuotteita. Teollisuus ei tilastoi puutuoteteollisuudessa syntyviä jätteiden määriä. Syntyvän jätteen määrätiedon keräämistä hankaloittaa se, etteivät kaikki puutuoteteollisuuden toimijat ole ympäristölupavelvollisia, eivätkä näin ollen raportoi jätetietoja vuosittain viranomaiselle. Tässä selvityksessä on arvioitu puutuoteteollisuudessa syntyvää jätemäärää tuotannon perusteella. Lisäksi työssä on hahmoteltu puutuoteteollisuuden jäte- ja sivuvirtoja suurimpien Suomessa toimivien sahoilla syntyvien jätteiden avulla.
9(47) Karkeasti arvioiden sahateollisuudessa vastaanotetusta tukista saadaan hyödynnettyä 48 % sahatavarana ja sivutuotteita muodostuu 52 % (kuva 2). Sivutuotteista hakkeen osuus on 30 %, kuoren 12 % ja sahanpurun 10 %. Kuva 2. Sahateollisuudessa kuutiosta (1 m 3 ) tukkia muodostuvat sivuvirrat. (Stora Enso) Sahateollisuudessa muodostuu sivutuotteena kuitutuotteita, jotka kaikki ohjataan hyötykäyttöön. Sahoilla muodostuva hake ja sahanpuru voidaan käyttää sellu- ja paperitehtailla. Haketta käytetään usein sellun raaka-aineena ja sahanpuru voidaan hyödyntää puulevyjen valmistuksessa tai purusellun valmistuksessa. Molempia on mahdollista käyttää myös energiantuotantoon. Suomessa käytettiin yhteensä raakapuuta 72,8 miljoonaa kuutiometriä vuonna 2008. Metsäteollisuudessa puusta käytettiin yli 90 %. Sahateollisuudessa käytettiin raakapuuta 22,1 miljoonaa kuutiota. Massateollisuudessa käytettiin puuta 40,2 miljoonaa kiintokuutiometriä, josta sellun tuotantoon käytettiin 30,3 miljoonaa kuutiometriä. Valtaosa sahoista on ns. piensahoja, joiden puunkäyttö on alle 10 000 m 3 vuodessa. Piensahojen osuus on noin 10 % sahateollisuuden tuotannosta ja puunkäytöstä. Sahateollisuuden yhteistuotanto Suomessa vuonna 2008 oli noin 9,8 milj. m 3. Tällöin vuosittain sahateollisuudessa muodostuisi sivuvirtoja karkeasti arvioiden 11 miljoonaa m 3. Kuori- ja puujätteet hyödynnetään pääosin energiantuotannossa. Kuorta käytetään jonkin verran myös kompostoinnin apuaineena. Sahateollisuudessa syntyvää purua ja lastua hyödynnetään mm. eläinten kuivikkeena. Kuvissa 3 ja 4 on esitetty saha- ja vaneriteollisuudessa muodostuvat merkittävimmät jätteet ja sivutuotteet.
10(47) Kuva 3. Sahateollisuudessa muodostuvat sivutuotteet. Vanerin valmistuksessa käytetään sorvattua viilua. Puuaines pystytään hyödyntämään viilutuksessa tehokkaasti. Vaneriteollisuudessa muodostuvia merkittävimpiä sivutuotteita ovat liete, tuhka ja erilainen puujäte. Lietettä muodostuu ennen viilun sorvausta, jolloin tukkeja haudutetaan vedessä. Vaneriteollisuus tuotti vuonna 2008 Suomessa noin 1,3 milj. m 3 vaneria. Vuosittain vaneriteollisuudessa muodostuu puupohjaisia sivutuotteita noin 3,5 milj. m 3. Kuva 4. Vanerin valmistuksessa muodostuvat sivutuotteet. Sahojen ja vaneritehtaiden tuotannossa muodostuu lähinnä puujätettä. Lähes kaikki muodostuva jäte hyödynnetään joko energiana tai massateollisuuden raaka-aineena (kuva 5).
11(47) Kuva 5. Saha- ja vaneriteollisuuden merkittävimmät jätteet ja niiden hyötykäyttö. (UPM, Puutuotetoimiala) 2.2 Massa- ja paperiteollisuus Valtaosa massa- ja paperiteollisuudessa syntyvistä sivutuotteista on puusivutuotteita (noin 60 %). Noin viidesosan kokonaisjätemäärästä muodostavat erilaiset lietteet. Muodostuvista sivutuotteista tuhkien osuus on noin 8 %. Massa- ja paperiteollisuudessa muodostuvat jätteet ja hyötykäyttö on esitetty kootusti taulukossa 2. Jätelaji Taulukko 2. Massa- ja paperiteollisuudessa vuonna 2008 muodostuneet jätteet kuiva-aine tonneina. (Metsäteollisuus ry) muodostuu [t] Energiahyödyntäminen [t] Muu hyödyntäminen [t] Hyötykäyttöaste [%] Kaatopaikkajätteet [t] Keräyspaperi, -pahvi ja 127 435 9 000 118 430 100 5 -kartonki Jätevedenpuhdistamon 380 000 277 400 90 130 97 12 200 lietteet Siistausjätteet 144 000 55 600 81 160 95 7 700 Kuitu- ja pastalietteet 60 000 30 000 22 140 89 6 640 Tuhkat 224 000 0 140 500 63 83 300 Meesa, kalkkihiekka 30 160 0 15 100 50 15 060 Soodasakka 95 100 0 13 300 14 81 800 Puujäte 1 975 000 1 901 000 71 600 100 2 400 Muut jätteet yhteensä 160 000 28 120 107 330 85 23 200 Kaikki yhteensä 232 300
12(47) Kuvassa 6 on esitetty prosessit, joissa sellu- ja paperiteollisuuden jätteet muodostuvat. Kuva 6. Massa- ja paperiteollisuuden merkittävimmät sivuvirrat. Sellu- ja paperiteollisuuden jätteistä hyödynnetään yli 90 %. Kuvassa 7 on esitetty massa- ja paperiteollisuuden sivuvirtojen hyödyntäminen. Puusivutuotteet ja lietteet hyödynnetään lähes kokonaan energiana. Tuhkat menevät pääosin materiaalihyötykäyttöön. Kuva 7. Massa- ja paperiteollisuudessa syntyvien sivutuotteiden hyödyntäminen. (Metsäteollisuus ry) Kaikesta massa- ja paperiteollisuudessa muodostuvasta jätteestä kaatopaikalle läjitetään alle 10 %. Sellu- ja paperiteollisuuden jätteitä läjitettiin kaatopaikalle yhteensä 232 000 tonnia vuonna 2008. Lähinnä kaatopaikalle läjitetään soodasakkaa ja tuhkaa (kuva 8). Vuonna 2008 muodostuvasta soo-
13(47) dasakasta sijoitettiin kaatopaikalle 86 %. Vastaavasti muodostuvasta tuhkasta läjitettiin kaatopaikalle 37 %. Kuva 8. Massa- ja paperiteollisuuden kaatopaikkajätteet 2008. (Metsäteollisuus ry) Metsäteollisuudessa parannetaan materiaalitehokkuutta ja jätteiden hyötykäyttöä jatkuvasti, jolloin jätteitä syntyy yhä vähemmän. Massa- ja paperiteollisuuden kaatopaikkajätteiden määrä suhteutettuna tuotantoon on laskenut yli 80 % vuodesta 1992 (kuva 9). Kuva 9 Tuotannon ja kaatopaikkajätteen määrä vuosina 1992 2008. (Metsäteollisuus ry)
14(47) Massa- ja paperiteollisuuden kuidun valmistuksen merkittävimmät sivuainevirrat on esitetty kuvassa 10. Kuva 10. Kuidun valmistuksessa syntyvät sivutuotteet. Paperin valmistuksessa muodostuvat merkittävimmät jätteet ja sivutuotteet on esitetty kuvassa 11. Kuva 11. Paperin valmistuksessa syntyvät sivutuotteet.
15(47) 2.3 Merkittävimmät sivutuotteet Tässä kappaleessa kerrotaan lyhyesti metsäteollisuuden merkittävimmistä sivuvirroista. Lisäksi kuvataan niitä jätteitä, joille ei vielä ole olemassa hyötykäyttökohdetta. Soodasakka Soodasakka on sulfaattiselluprosessin jäte. Soodasakan pääkomponentti on kalsiumkarbonaatti (Ca- CO 3). Soodasakan avulla poistetaan sellutehtaan kemikaalikierrosta puun mukana tulevia metalleja ja muita sellun valmistusprosessin kannalta haitallisia aineita kuten alumiinia, magnesiumia, piitä, mangaania, rautaa, kuparia, kadmiumia ja fosforia. Näiden lisäksi soodasakassa on palamatonta hiiltä. Hiilen määrä vaihtelee 5 50 %:n välillä. Soodasakkaa muodostuu vuosittain noin 100 000 tonnia. Soodasakasta noin 86 % läjitetään kaatopaikalle, noin 6 % käytetään maarakentamisessa ja noin 8 % hyödynnetään muutoin materiaalina, kuten jätevesien neutraloinnissa. Soodasakan käyttöä esim. maarakentamisessa tai jätevesien neutraloinnissa rajoittaa hankalan koostumuksen lisäksi sen sisältämät haitalliset aineet. Kaikista metsäteollisuuden kaatopaikkajätteistä soodasakan osuus on 35 %. Sakalle on pyritty löytämään hyötykäyttöratkaisuja. Soodasakan hyötykäyttöaste on kuitenkin alhainen johtuen materiaalin hankalasta koostumuksesta ja hallittavuudesta. Soodasakan koostumus vaihtelee tehtaiden välillä johtuen sellun valmistusprosessin eroista. Näin ollen yhdellä tehtaalla toimiva hyödyntämismenetelmä, ei välttämättä sovellu toiselle tehtaalle. Soodasakkaa on käytetty kaatopaikkojen pintarakenteissa vettä pidättävässä kerroksessa. Soodasakka seostetaan usein joko tuhkaan tai kuitulietteeseen rakenteellisen lujuuden ja veden pidätyksen varmistamiseksi. Soodasakkaa hyödynnetään myös jätevesien neutraloinnissa. Tällöin soodasakkaa käytetään korvaamaan kalkkia. Soodasakka sisältää fosforia, mikä rajoittaa sakan käyttöä jätevesien neutraloinnissa. Tuhkat Metsäteollisuudessa syntyy erilaisia tuhkia puusivutuotteiden, turpeen ja erilaisten lietteiden poltosta. Massa- ja paperiteollisuuden tuhkista noin 37 % sijoitetaan kaatopaikalle, 40 % käytetään maarakentamisessa ja noin 23 % käytetään muutoin hyödyksi materiaalina, kuten lannoitteena. Maarakentamisessa tuhkien käytöllä korvataan uusiutumatonta ja usein vaikeasti saatavilla olevaa mineraalista maaainesta. Tyypillisesti tuhkia käytetään teiden rakentamiseen ja perusparannukseen, maisemointiin ja pengerrakenteisiin, lannoitteena sekä betoni- ja asfalttiteollisuuden sideaineena. Keski-Euroopassa tuhkan hyödyntäminen betoniteollisuuden raaka-aineena on laajaa. Metsäteollisuuden tuhkien hyötykäyttö betonin, sementin ja asfaltin lisäaineena ei ole niin yleistä kuin kivihiilen poltosta muodostuvien tuhkien.
16(47) Tuhkien määrä tulee lisääntymään tulevaisuudessa. Ensinnäkin uusiutuvan energian käytölle asetetut tavoitteet lisäävät puutuhkien määrää tulevaisuudessa. Toiseksi uudistuva jätelainsäädäntö kannustaa jätteiden energiahyödyntämiseen, mikä voi lisätä myös hyötykäyttöön ohjautuvien tuhkien määrää. Tuhkan hyötykäyttöä tulisi kehittää, koska se sopii ominaisuuksiensa puolesta hyötykäyttöön. Hyötykäytön lisäämiseen liittyy kuitenkin paljon haasteita. Merkittävimmät haasteet ovat hidas ympäristölupaprosessi, kustannukset sekä tuhkien sisältämät haitta-aineet. Lainsäädäntö rajoittaa mm. tuhkien lannoitekäyttöä puusta peräisin olevien raskasmetallien vuoksi. Tuhka sisältää fosforia, kaliumia ja kalsiumia. Tuhkaa voidaan käyttää pelto- ja metsälannoitteena. Se on kalkitsevaa ja soveltuu sen vuoksi lannoitteeksi typpirikkaille maille, kuten suometsille. Ominaisuuksiensa vuoksi tuhkaa voidaan käyttää vettä läpäisemättömien rakenteiden rakentamiseen. Tuhkaa käytetään myös maan rakentamisessa, esimerkiksi teissä, kentissä ja saastuneiden maiden käsittelyssä. Suomessa metsäteollisuuden voimalaitosten energiantuotannosta noin 70 % muodostuu puuperäisen aineksen poltosta. Tuhkien laatu vaihtelee käytetyn polttoaineen mukaan. Lannoitelainsäädäntö ja maarakennusasetus ovat tältä osin tiukkoja, ja hankaloittavat usein tuhkan hyötykäyttöä. Tuhkien käyttöä lannoitteena valvoo elintarviketurvallisuusvirasto Evira. Tuhkalannoitevalvontatulosten (vuosina 2007 2009) mukaan 177 tutkitusta voimalaitoksen tuhkasta 24 % oli soveltumattomia lannoitekäyttöön. Todellisuudessa soveltumattomien osuus on suurempi, koska tutkimuksessa on jäänyt pois laitoksia, jotka ovat itse etukäteen todenneet että korkeiden haitta-ainepitoisuuksien vuoksi heidän tuhkansa eivät sovellu lannoituskäyttöön. Tutkimuksessa mukana olleiden tuhkien raja-arvot ylittyivät useiden metallipitoisuuksien osalta. Useimmiten kieltomääräyksen syynä oli joko arseeni tai kadmium. Käytännössä tuhkan käytöllä lannoitteena ei ole todettu haitallisia sivu- tai ympäristövaikutuksia. Päinvastoin tuhkalannoitteilla on paljon myönteisiä vaikutuksia mm. metsän happamuuteen, ravinnetaseeseen ja metsän kasvuun liittyen. Jätevedenpuhdistamolietteet Jätevesilietteet voidaan jakaa kolmeen eri jakeeseen: mekaanisesti erotettuun lietteeseen, biolietteeseen sekä kemiallisen saostuksen tai flotaation lietteeseen. Yleensä jätevesilietteet poltetaan, kompostoidaan, mädätetään tai läjitetään kaatopaikoille. Mädäte Osa metsäteollisuuden lietteistä soveltuu käytettäväksi biokaasulaitoksen raaka-aineena. Mädätykseen sopivia lietteitä on esimerkiksi sahojen tukkialtaan liete, vaneritehtaiden kuoriliete sekä jäteveden-
17(47) puhdistamolietteet. Biokaasulaitoksessa syntyvä mädäte voidaan käyttää separoituna kuiva- ja nestejakeena peltolannoituksessa. Pastalietteet Pastajätteillä tarkoitetaan paperinvalmistuksen mekaanisessa erotuksessa syntyvää kuitu-, täyteaineja päällysteainelietettä. Pastaliete pyritään palauttamaan takaisin prosessiin. Tavoitteena on kuitujen palautus takaisin prosessin alkupäähän tai vaihtoehtoisesti alempiarvoisiin tuotteisiin. Lietettä on mahdollista käyttää myös maan rakennusaineena. Jonkun verran lietettä hävitetään polttamalla tai läjitetään kaatopaikalle. Lajittelurejektit Keräyspaperin ja kartongin pulpperoinnissa syntyy mekaanisesti erotettua jätettä, josta käytetään yleisnimitystä lajittelun rejektit. Rejektit sisältää kuitua, muovia ja metallia. Yleisemmin jäte läjitetään kaatopaikalle tai poltetaan. Siistausliete Siistausliete muodostuu keräyspaperin siistausprosessissa. Siistauslietettä muodostuu kaikkiaan noin 225 600 tonnia kuiva-aineena vuosittain. Lietteestä hyödynnetään yli 90 % joko energiana tai raakaaineena. Liete sisältää paperin valmistukseen soveltumatonta kuitumateriaalia sekä täyte- ja päällysteaineita.
18(47) 3. LAINSÄÄDÄNTÖ JA MÄÄRÄYKSET Jätteiden hyödyntämistä ja tuotteistamista säädellään sekä EU-lainsäädännöllä että kansallisesti. Jätteiden hyödyntäjän näkökulmasta merkittäviä säädöksiä ovat jätelaki ja ympäristönsuojelulaki. Suomessa on parhaillaan menossa jätelainsäädännön kokonaisuudistus, jossa toimeenpannaan EU:n jätepuitedirektiivi. Jätelainsäädännön kokonaisuudistuksella pyritään ensisijaisesti vähentämään jätteen määrää ja lisäämään jätteen kierrätystä sekä edistämään jätteiden hyötykäyttöä. Jätelainsäädännön kokonaisuudistukseen kuuluu jätelain uudistamisen lisäksi paljon muuta lainsäädäntöä, joka liittyy jotenkin jätteisiin tai niiden käsittelyyn. Hallituksen esitys jätelaiksi ja ympäristönsuojelulain muuttamisesta annettiin 15.10.2010 ja se hyväksyttiin eduskunnassa 11.3.2011. Laki vahvistettaneen huhtikuussa. Uusi lainsäädäntö tulee voimaan vuoden kuluttua lain vahvistamisesta eli todennäköisesti keväällä 2010. Lisäksi Suomessa tuli voimaan uusi jäteverolaki 1.1.2011. Tässä oppaassa lainsäädäntöä on tarkastelu erikseen raaka-aineen, tuotannon ja tuotteen näkökulmista (kuva 12). Raaka-aineen säätelyä on tarkasteltu jätteeksi luokittelun ja sivutuotteen määrittelemisen kautta. Teollisessa tuotannossa on tuotu esille velvoitteet, joita jätteen tuotteistaja toiminnassaan kohtaa. Valmiin tuotteen säätelystä on erityisesti esitetty tuoteturvallisuutta säätelevät lait ja asetukset. Kuva 12. Lainsäädännön tarkastelu raaka-aineen, teollisen tuotannon ja tuotteen näkökulmasta. Jätelain mukaan aine tai esine, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä, on jätettä. Tätä jätelain yleistä määritelmää on täsmennetty jäteluettelolla. Jos aine tai esine on jätettä, se luokitellaan jäteluettelon perusteella. Jäteluettelo ei siis ratkaise sitä, onko esine tai aine jätettä, vaan se määräytyy jätelain mukaisen jätteen määritelmän perusteella.
19(47) Jätedirektiivissä on selvennetty jätteen määritelmää. Direktiivissä säädetään mm. arviointiperusteista, joiden mukaan voidaan päättää, milloin tietty jäte lakkaa olemasta jätettä sekä milloin tietty materiaali on sivutuotetta tai jätettä. Voimassa olevan jätelain mukaan on olemassa vain jätteitä ja tuotteita. Tuotteistamisen myötä pyritään saamaan aineet ja materiaalit jätelainsäädännön ulkopuolelle. Materiaalin syntytavan mukaan tuotteistamiseen on kaksi lähestymistapaa: 1. tuotannon sivu- ja jäännösvirtojen muuttaminen sivutuotteiksi 2. jätevirtojen jalostaminen tuotteeksi tai tuotteenomaiseksi raaka-aineeksi. Tuotteistamisen myötä aine tai esine tulee tuotesääntelyn piiriin ja materiaalin valmistukseen ja/tai käyttöön saatetaan soveltaa kemikaalilainsäädäntöä mukaan lukien REACH-asetus. 3.1 Raaka-aine Raaka-ainetta koskevassa lainsäädännössä ovat keskeisiä ne asiat, jotka edesauttavat tai hankaloittavat jätteen hyödyntämistä teollisen prosessin raaka-aineena. Jätelain kokonaisuudistuksella on pyritty lisäämään ja helpottamaan jätteen hyödyntämistä. Merkittävimpiä uudistuksia on tulossa jätteen ja tuotteen luokitteluun. Luokittelua on pyritty selkeyttämään ns. End of Waste- kriteereillä ja sivutuotekriteereillä. Jätteen hyödyntämistä on pyritty tehostamaan myös etusijajärjestyksellä sekä jäteverolailla. 3.1.1 Etusijajärjestys Etusijajärjestyksellä tarkoitetaan jätehuollon tavoitteiden tärkeysjärjestystä. Etusijajärjestyksen viisi porrasta on: 1. jätteen määrän ja haitallisuuden vähentäminen (ehkäiseminen) 2. uudelleen käytön valmistelu 3. kierrätys 4. muu hyödyntäminen 5. loppukäsittely. Jätelain kokonaisuudistuksen yhteydessä ei etusijajärjestykseen tule olennaisia sisällöllisiä muutoksia. Kuitenkin etusijajärjestyksen painoarvo lainsäädännössä ja sen soveltamisessa tulee vahvistumaan. Etusijajärjestyksestä on kuitenkin mahdollista poiketa tietyin edellytyksin tuotteen ja jätteen koko elinkaaren aikaisten vaikutusten perusteella. Laissa säädetään erikseen tuotteen valmistajan, markkinoille saattajan ja jakelijan sekä viranomaisen ja julkisoikeudellisen laitoksen ja yhteisön velvollisuuksista etusijajärjestyksen noudattamiseen.
20(47) Etusijajärjestyksellä pyritään ohjaamaan jätesuunnitelman laatimista sekä muuta lain perusteella tapahtuvaa päätöksentekoa ja ohjausta. Yksittäistä toimintaa ei voida kieltää pelkästään etusijajärjestystä koskevan säännöksen perusteella, mutta etusijajärjestyksen merkitys viranomaispäätöksissä kasvaa. Ympäristöluvissa on viranomaisten näkemyksen mukaan mahdollista velvoittaa hyödyntämään tietty jäte materiaalina energiahyödyntämisen sijasta. Etusijajärjestyksen mukaan jätteen kierrätys on kolmantena. Jätteen kierrätyksellä tarkoitetaan jätteen hyödyntämistä aineena, mukaan lukien kierrätyksen valmisteluun liittyvät toimet. Jätteen hyödyntämiseksi on katsottu myös eloperäisen aineksen uudelleen käsittely esimerkiksi kompostoimalla tai mädättämällä ja saattamalla se kiertoon maanparannustarkoituksessa. Jätteen kierrätyksen jälkeen järjestyksessä on muu hyödyntäminen, esimerkiksi energiahyödyntäminen ja jätteen valmistaminen polttoaineeksi. Jätteen käyttö kaatopaikan rakentamisessa katsotaan hyödyntämiseksi eikä loppukäsittelyksi vain, jos tällaisen tai vastaavan materiaalin käyttö on välttämätöntä kaatopaikkarakenteiden kannalta. 3.1.2 Jäteverolaki Uusi jäteverolaki (1126/2010) tuli voimaan 1.1.2011. Jäteverolailla on selkeä taloudellinen tavoite sekä ympäristötavoite. Lain ympäristötavoitteena on ensinnäkin vähentää jätteen kaatopaikkasijoittamista ja toisaalta lisätä jätteen hyötykäyttöä. Jäteverolain keskeisimmät muutokset ovat 1. veropohjan laajeneminen 2. kaatopaikkakäsitteen laajeneminen 3. jäteveron korottaminen. Veron piirissä ovat ne jätteet, joiden hyödyntämiselle on olemassa teknisiä ja ympäristöllisiä perusteita. Jotta jäte on verotettava, tulee hyödyntämisen ensiksikin olla teknisesti mahdollista ja toiseksi hyödyntämisen ympäristöhyödyt tulee olla haittoja suuremmat. Vero ei koske niitä jätteitä, joille ei ole kaatopaikkasijoitusta korvaavaa teknistä hyödyntämis- tai käsittelyvaihtoehtoa tai joiden hyödyntämisvaihtoehdot eivät ympäristön kannalta ole hyväksyttäviä. Pääsääntöisesti jäteverovelvollisuuden tulkinta ei ole tapauskohtaista vaan verovelvollisuus määräytyy suoraan jäteverolain liitteen 1 perusteella jätejakeittain. Jotta jäte on verotettavaa, pitää sen ensinnäkin olla jätelaissa tarkoitetutta jätettä ja toiseksi sen pitää sisältyä johonkin jäteverolain liitteen 1 verotaulukon veroryhmistä. Verotaulukon jaottelu vastaa jäteluettelon jaottelua siten, että verotaulukkoon jätteet on otettu osin kahden tai neljän numeron tarkkuudella ilmaistavina veroryhminä.
21(47) Metsäteollisuuden jätteistä verotettavia jätejakeita ovat 1. Puun käsittelyssä sekä levyjen ja huonekalujen valmistuksessa syntyvät jätteet (03 01) a. kuori- ja korkkijätteet, sahajauho, lastut, palaset, puu ja puupohjaiset levyt (kuten lastulevy ja vaneri) sekä jätteet joita ei ole mainittu muualla 2. Massojen, paperin ja kartongin valmistuksessa ja jalostuksessa syntyvät jätteet (03 03) a. kuori- ja puujäte, kierrätyspaperin ja kartongin pulpperoinnissa syntyvät mekaanisesti erotetut jätteet sekä kierrätykseen tarkoitetun paperin ja kartongin lajittelussa syntyvät jätteet b. ei nimikkeen 03 03 02 soodasakkaa c. eikä nimikkeen 03 03 05 siistausliete, jos Euroopan komissio hyväksyy verottomuuden 3. Tuhkat eli termisissä prosesseissa syntyvät jätteet (tietyin rajauksin 10 01, 10 02) Jäteverolain mukaan veroa on maksettava kaatopaikalle toimitetusta jätteestä. Uudistuneessa jäteverolaissa kaatopaikkakäsite laajeni koskemaan yleisten kaatopaikkojen lisäksi yksityisiä kaatopaikkoja. Jäteveroa korotettiin porrastetusti. Veron suuruus on 40 euroa tonnilta jätettä ennen 1.1.2013. Veron suuruus nousee vuoden 2013 alussa siten, että se on 50 euroa tonnilta. Verolle on pyritty löytämään sopiva taso. Vero ei voi olla liian korkea, ettei luvatonta jätteen hylkääminen luontoon yleisty. Toisaalta jätteen hyödyntämisen pitäisi olla edullisempaa kuin jätteen kaatopaikkasijoittaminen. Veroa ei makseta, jos jäte toimitetaan kaatopaikalle muusta jätteestä erotettuna, ja se hyödynnetään kaatopaikalla sen perustamiseen, käytön tai käytöstä poistamisen kannalta välttämättömissä rakenteissa tai rakennuksissa. 3.1.3 End of Waste -kriteerit End of Waste (EoW) -kriteerien avulla voi jäte tietyin edellytyksin muuttua tuotteeksi. EoW-kriteerit luodaan materiaalikohtaisesti, ja niiden voimaantulo edellyttää erillistä lainsäädäntöä. Jätestatuksen päättymistä ja End of Waste -kriteerien täyttymistä ei sovelleta suoraan hallintopäätöksissä. Jätteeksi luokittelun päättymisen jätekohtaisista erityisperusteista säädetään Euroopan unionin lainsäädäntöön liittyvässä komitologiamenettelyssä. Tietyille jakeille on komission johdolla valmisteltu erityisperusteita. Lisäksi komissiossa on esitetty, että erityisperusteiden laatimista pitäisi harkita tietyille jätejakeille.
22(47) Valmisteltu: rautaromu teräsromu alumiiniromu kupariromu keräyspaperi ja -kartonki lasi Harkittu: kiviaines muu metallijäte renkaat tekstiilit rakennus- ja purkujäte tietyt tuhkat ja kuonat komposti Jätelaissa on ehdotettu, että toissijaisesti olisi mahdollista säätää kansallisista jäteluokituksen päättymisen edellytyksistä, jos komitologiamenettelyssä ei ole säädetty vastaavia EU:n laajuisia edellytyksiä. Jäsenvaltiot voivat siis oikeuskäytännön huomioon ottaen päättää tapauskohtaisesti, voiko jokin jäte lakata olemasta jätettä. Kansallisista säädöksistä on ilmoitettava komissiolle direktiivin 98/34/EY mukaisesti. Suomessa ei ole alettu valmistelemaan kansallisen tason kriteereitä. Jätelakiehdotuksen kriteerit: Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä siitä, milloin aine tai esine ei ole enää jätettä, jos 1. se on läpikäynyt hyödyntämistoimen 2. sillä on käyttötarkoitus, johon sitä käytetään yleisesti 3. sillä on markkinat ja kysyntää 4. se täyttää käyttötarkoituksensa mukaiset tekniset vaatimukset ja on vastaaviin tuotteisiin sovellettavien säännösten mukainen ja 5. sen käyttö ei kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä myös jätteeksi luokittelun päättymiseen liittyvistä sallituista haitta-ainepitoisuuksista ja liukoisuuksista, aineen tai esineen käyttöä koskevista teknisistä vaatimuksista sekä muista vastaavista seikoista. Jätteen muuttumista tuotteeksi voidaan käsitellä myös ympäristövaikutusten arviointi (YVA) menettelyssä. Yhteysviranomainen voi ottaa kantaa jätestatuksen loppumiseen. Jätteeksi ja tuotteeksi luokittelua ohjaa edelleen jätteen yleinen määritelmä, joka tulee jätelaista. Tällöin jätteen luokittelu tuotteeksi olisi edelleen mahdollista tehdä tapauskohtaisesti ympäristöluvissa. Käytännössä viranomaiset ovat harvoin luokitelleet jätteitä tuotteiksi.
23(47) 3.1.4 Sivutuote ja tuote Jätteen yleistä määritelmää on täsmennetty tekemällä rajanveto tuotantoprosessissa syntyvän jätteen ja sivutuotteen välillä. Sivutuotteella tarkoitetaan ainetta tai esinettä, joka ei ole ollutkaan jätettä vaan prosessissa syntyvää tuotetta. Sivutuotteen määritelmää on tarkoitettu sovellettavan suoraan hallintopäätöksissä, kuten esimerkiksi ympäristönsuojelulain mukaisessa ympäristölupamenettelyssä. Tällöin jätteen haltija ensisijaisesti luokittelisi aineen tai esineen laissa annettujen kriteerien perusteella. Luokituksesta on tarvittaessa neuvoteltava valvontaviranomaisen kanssa. Ympäristölupavelvollisen toiminnan osalta luokitus ja siihen liittyvä mahdollinen muutostarve tulisi lupaviranomaisen tarkasteltavaksi lupa-asian käsittelyn yhteydessä. Luokitus ja siihen liittyvä mahdollinen muutostarve tulisi myös valvontaviranomaisen tietoon ja arvioitavaksi toiminnan jätehuoltoa koskevan vuosiraportoinnin yhteydessä. Sivutuotteiksi on mahdollista luokitella ainoastaan tuotantoprosessissa syntyviä niin sanottuja jäännöstuotteita, jotka syntyvät prosessin sivuvirtana varsinaisen päätuotteen ohella. Hallituksen esityksessä (HE 199/2010) on asetettu sivutuotteelle seuraavat kriteerit: Aine tai esine ei ole jäte vaan sivutuote, jos se syntyy sellaisessa tuotantoprosessissa, jonka ensisijaisena tarkoituksena ei ole tämän aineen tai esineen valmistaminen ja 1. aineen tai esineen jatkokäytöstä on varmuus 2. ainetta tai esinettä voidaan käyttää suoraan sellaisenaan tai sen jälkeen, kun sitä on muunnettu enintään tavanomaisen teollisen käytännön mukaisesti 3. aine tai esine syntyy tuotantoprosessin olennaisena osana sekä 4. aine tai esine täyttää sen suunniteltuun käyttöön liittyvät tuotetta sekä ympäristön- ja terveydensuojelua koskevat vaatimukset eikä sen käyttö kokonaisuutena arvioiden aiheuta vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Aineen tai esineen määritteleminen sivutuotteeksi edellyttää, että kaikki yllä luetellut edellytyksen täyttyvät. Kohta 1 Aineen tai esineen käytön pitää olla varmaa. Tällä tarkoitetaan näyttöä tai varmuutta materiaaliin kohdistuvasta käyttötarpeesta ja yleisestä kysynnästä. Kuitenkaan aineen tai esineen positiivinen taloudellinen arvo ei yksinään riitä osoittamaan kohdan 1 vaatimusten täyttymistä. Esimerkiksi pitkäaikainen sopimuksen olemassa olo materiaalin haltijan ja jatkokäyttäjän välillä voidaan pitää tietyissä tapauksissa pitää osoituksena jatkokäytön riittävästä varmuudesta. Kuitenkaan materiaalin varastoimista pitkäksi ajaksi ennen mahdollista muttei varmuudella toteutuvaa uudelleenkäyttöä viittaa siihen että materiaalia olisi pidettävä jätteenä.
24(47) Kohta 2 Jos materiaalin jatkokäyttö edellyttää sellaista hyödyntämistoimea, jossa aineen tai esineen koostumusta tai ominaisuuksia muutetaan esimerkiksi ympäristönsuojeluvaatimuksien mukaisiksi, ei sitä olisi mahdollista pitää sivutuotteena vaan se olisi jätettä. Tavanomaiseksi teolliseksi käytännöksi voitaisiin katsoa esimerkiksi varmentavien näytteiden ottaminen tai sellaiset muut tuotantoprosessiin kiinteästi liittyvät käsittelytoimet, joiden tarkoituksena on aineen tai esineen jatkokäyttöön liittyvän teknisen vaatimuksenmukaisuuden täyttyminen, kuten pesu, kuivaus, homogenisointi taikka tiettyjen ominaisuuksien tai materiaalien lisääminen. Kohta 3 Arvioidessa aineen tai esineen syntymistä tuotantoprosessin olennaisena tai erottamattomana osana, huomioidaan materiaalin välitön soveltuvuus jatkokäyttöön, sitä edeltävien tarvittavien toimien luonne ja mittavuus sekä näiden toimien fyysinen kytkeytyminen pääasialliseen tuotantoprosessiin. Esimerkiksi materiaalin toimittaminen jatkokäsittelyyn tuotantolaitoksen ulkopuolelle voisi olla osoitus siitä, ettei materiaali synny erottamattomana osana tuotantoprosessia. Kuitenkaan tuotantolaitosten erikoistuessa tämä ei kaikissa tapauksissa olisi osoitus tuotantoprosessien erillisyydestä. Kohta 4 Aineen tai esineen tulee täyttää sille ja sen käytölle muussa lainsäädännössä asetetut vaatimukset. Oikeuskäytännössä aineen tai esineen aiottua käyttöä on myös tarkasteltu luonnonvarojen kestävän käytön näkökulmasta. Aineen tai esineen luokitteleminen sivutuotteeksi voi edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä paremmin kuin jätteeksi luokittelu, koska sivutuotteiden jatkokäyttäminen on helpompaa. Luonnonvarojen kestävän käytön edistämisellä ei voida kuitenkaan perustella sivutuotteeksi luokittelua, jos aineen tai esineen käytöstä aiheutuu kokonaisuutena arvioiden merkittävästi suurempia ympäristö- tai terveyshaittoja verrattaessa neitseellisestä raaka-aineesta valmistettuun tuotteeseen. Sivutuote ei ole jätettä eikä sen sääntelyyn sovelleta jätelakia. Sivutuote rinnastetaan mihin tahansa tuotteeseen ja se kuuluu kyseistä tuotetta säätelevien tuotesäännösten piiriin. Jäte eroaa sivutuotteesta esimerkiksi siten, että sivutuotteeksi määriteltävän jäännöstuotteen voidaan katsoa olevan prosessissa tarkoituksella tuotettua, toisin kuin jätteen. Esimerkiksi jäännöstuotteen käyttöominaisuuksia on pyritty muokkaamaan raaka-ainevalintojen ja tuotantoprosessin teknisten säätöjen avulla jatkokäyttöön mahdollisimman hyvin soveltuviksi.
25(47) Jätedirektiivin mukaan (6 artikla 2 kohta) on mahdollista hyväksyä toimenpiteitä, joilla määritellään perusteet, jotka yksittäisten aineiden on täytettävä, jotta niitä voidaan pitää sivutuotteina eikä jätteenä. Arviointiperusteita on mahdollista säätää valtioneuvoston asetuksella myös sellaisille aineille tai esineille, joille ei ole EU:ssa säädettyjä arviointiperusteita. Asetuksella saatetaan säätää myös sivutuotteiden ominaisuuksia ja niiden käyttöä koskevista erityisistä vaatimuksista. Ympäristöluvissa yksittäistapauksessa tehtyjä ratkaisuja ei tarvitse ilmoittaa komissiolle. 3.2 Teollinen tuotteistaminen Jätteen teolliselle tuotteistamiselle on ominaista tietyt asiat. Pääsääntöisesti jätteen hyödyntäminen edellyttää ympäristölupaa. Laajamittaisessa hyödyntämisessä edellytetään myös ympäristövaikutusten arviointia (YVA). Jätteen tuotteistamisessa hyödynnetään usein kemikaaleja, jolloin toimintaan liittyy kemikaalilainsäädännön velvoitteita. Jätteiden hyödyntämiseen voi liittyvä myös räjähdysvaara, jossa keskeistä on ATEX-säätely. Tässä kappaleessa on lyhyesti esitelty nämä toimintaa mahdollisesti koskevat velvoitteet. 3.2.1 Ympäristölupa Ympäristölupa tarvitaan toiminnoille, joista aiheutuu ympäristön pilaantumisen vaaraa. Ympäristölupa tulee hakea riittävän ajoissa ennen toiminnan aloittamista. Ympäristöluvan hakemiseen pitää varata riittävä aika ja resurssit. Ympäristöluvissa tulee huomioida, ettei ympäristölupiin liity pelkästään ympäristöluvan hakeminen vaan ympäristöluvissa annetaan lupamääräyksiä, jotka toiminnanharjoittajan tulee ottaa huomioon laitoksen suunnittelussa ja prosessivalinnoissa. Ympäristölupapäätöksessä keskeistä on myös käyttö- ja päästö- sekä ympäristön tilan tarkkailusuunnitelmat. Toiminnanharjoittajan muistilista ympäristölupa-asioissa 1. Hanki lupa ajoissa 2. Päivitä lupaa raaka-aineiden tai toiminnan muuttuessa 3. Huomioi tarkkailuvelvoitteet toiminnassa Jätteen laitos- tai ammattimaiseen hyödyntämiseen tai käsittelyyn on oltava ympäristölupa (YSL 28 :n 4 kohta). Määritelmää on alun perin tarkennettu tarkoittamaan toimintaa, johon ei lueta esimer-
26(47) kiksi kotitalouksissa tapahtuvaa jätteiden kompostointia tai siihen rinnastettavaa muutakaan pienimuotoista jätteiden hyödyntämistä tai käsittelyä (HE 77/1993). Jätelakiehdotuksen mukaan ympäristölupa on oltava jätelain soveltamisalaan kuuluvan jätteen laitostai ammattimaiseen käsittelyyn. Kuitenkin on huomioitava, että toiminta voi edellyttää ympäristölupaa vaikka laitoksessa ei käsiteltäisi varsinaisesti jätteitä vaan sivutuotteita. Ympäristölupavelvollisuuden muita kriteerejä ovat esimerkiksi naapurustolle aiheutuva kohtuuton haitta (YSL 28 3 kohta). Tällaisilla haitoilla tarkoitetaan mm. toiminnasta aiheutuvaa melua, pölyämistä tai hajua. Ympäristölupahakemuksen laatiminen kestää keskimäärin viikosta pariin kuukauteen ja sen käsittely vähintään 5 kk. Lupa tulee voimaan valitusajan jälkeen. Ympäristöluvan saaminen aiheuttaa kustannuksia: lupahakemuksen laatiminen (5000 30 000 euroa) ja maksu lupaviranomaiselle (n. 1 500 5 000 euroa). Jos tuotannolla on merkittäviä ympäristövaikutuksia, tulee lupahakemusta varten teettää ympäristöselvityksiä, joiden kustannukset voivat olla jopa 50 000 euroa. Lisätietoa: http://www.ymparisto.fi (Lupa-asiat ympäristölupa) Esimerkkejä jätteitä raaka-aineina käyttävien laitosten ympäristölupamääräyksistä Tässä kappaleessa selvennetään esimerkkien avulla jätettä hyödyntävien toimintojen ympäristölupamääräyksiä. Esimerkkien avulla saa hyvän käsityksen siitä, millaisia määräyksiä toimintaan on annettu ja mitä reunaehtoja ympäristölupa asettaa. Keski-Suomen ympäristökeskus Dnro: KSU-2009-Y-114/111 Annettu julkipanon jälkeen 25.9.2009 FA Forest Oy Lupamääräys 1: Laitos saa vastaanottaa tuhkapitoisten lannoitteiden valmistusta varten energiantuotantolaitoksilla puun- ja kuoren sekä turpeen poltossa syntyvää laatuvarmennettua tuhkaa ja yhdyskuntajätevedenpuhdistamoilla muodostuvaa lietettä yhteensä enintään 50 000 tonnia vuodessa.
27(47) Lupamääräysten 1-3 perustelut: Ympäristönsuojelulain 45 :n mukaan jätteen laitos- tai ammattimaista hyödyntämistä koskeva lupa voidaan rajoittaa tietynlaisen jätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn. Lisäksi vastaanotto- ja varastomäärien rajoittamisella varmistetaan, että laitokselle vastaanotetut tuhka- ja liete-erät eivät keräänny laitosalueelle ja aiheuta siten ympäristöhaittoja. Jätelain mukaan jäte on käsiteltävä hallitusti. Asianmukaisten jätteenkäsittelyperiaatteiden mukaisesti vastaanotettavat raaka-aineet ja valmiit tuotteet tulee varastoida niille tarkoitetuissa varastoissa. Raaka-aineiden väliaikainenkaan varastointi piha-alueilla ei ole sallittua. Lupamääräys 13: Toiminnanharjoittajan tulee olla selvillä tuotantolaitokselle toimitettavan tuhkan ja lietteen alkuperästä ja laadusta. Jäteraaka-aineen laatu tulee olla varmistettu luotettavin mittausmenetelmin. Toiminnanharjoittajan on laadittava oma laadunhallintaohjelma yhteistyössä Elintarviketurvallisuusviraston kanssa koskien laitokselle vastaanotettavia jäteraaka-aineita. Mikäli tutkimuksin ilmenee tai mikäli epäillään, että vastaanotettu jäte ei täytä laatuvaatimuksia, tulee se palauttaa jätteen toimittajalle tai toimitettava paikkaan, jolla on lupa vastaanottaa ja käsitellä kyseistä jätettä.-- Lupamääräys 13 perustelut: --Tulevan jätteen laadun seuranta on olennaista ympäristönsuojelun kannalta. Olennaista on varmistua, että tuhka ja lietteet soveltuvat valmistettavien lannoitteiden raaka-aineeksi eikä laitoksella käsitellä toimintaan soveltumattomia jätteitä.-- Lupamääräys 18: Toiminnanharjoittajalla tulee olla jätteiden käsittelijältä vaadittava voimassa oleva vakuus. Vakuus on suuruudeltaan 15 000 euroa. -- Keski-Suomen ympäristökeskus Dnro 0901Y0683/111 Annettu julkipanon jälkeen 28.3.2002 Hikinoro Oy Lupamääräys 1: Tuotantolaitoksessa saadaan käyttää kuituraaka-aineita 22 000 tonnia vuodessa ja laitoksessa varastoidun kuidun määrä saa olla enintään 3 000 tonnia. Kuitua tulee varastoida sisätiloissa.
28(47) Lupamääräyksen 1 perustelu: Jätteiden hyödyntämistä tai käsittelyä koskeva lupa voidaan ympäristönsuojelulain 45 : n mukaan rajoittaa vain tietynlaisen jätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn -- Lupamääräys 7: Toiminnalle on nimettävä vastuuhenkilö, jonka nimi ja yhteystiedot on ilmoitettava Keski-Suomen ympäristökeskukselle ja Jyväskylän maalaiskunnan ympäristöviranomaiselle 30.4.2002 mennessä. Lupamääräyksen 7 perustelu: Jätteiden käsittely- ja hyödyntämispaikan asianmukainen hoito, käyttö, käytöstä poistaminen ja niihin liittyvä toiminnan tarkkailu edellyttää jäteasetuksen 10 :n mukaan, että hyödyntämis- ja käsittelypaikan pitäjä määrää näistä tehtävistä vastuussa olevan paikan vastaavan hoitajan, jolla on valmiudet toiminnan asianmukaiseen hoitamiseen. 3.2.2 Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) toteutetaan ympäristövaikutuksiltaan merkittäville hankkeille. Jätteitä hyödyntävistä yrityksistä menettely koskee ainoastaan laajaa toimintaa harjoittavia laitoksia. YVA:n tavoitteena on vaikuttaa hankkeen suunnitteluun ja päätöksentekoon tuottamalla tietoa hankkeen ympäristövaikutuksista, toteuttamisvaihtoehdoista ja haitallisten vaikutusten lieventämismahdollisuuksista. Samalla tavoitteena on lisätä kansalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa hankkeen suunnitteluun. Laajamittaisessa jätteen käsittelyssä toiminnanharjoittajan tulee huomioida, että YVA-menettely vie paljon resursseja. YVA-menettely edellyttää toiminnanharjoittajalta YVA-ohjelman ja -selostuksen laatimisen tai teettämisen lisäksi lausunto- ja kuulemismenettelyä sekä tiedottamista. Viranomainen ei saa myöntää lupaa hankkeen toteuttamiseen tai tehdä muuta siihen rinnastettavaa päätöstä ennen arvioinnin päättymistä. Ympäristövaikutusten arvioinnin tarkoituksena on, että hankkeesta vastaava ja lupia myöntävät viranomaiset ovat ennakkoon selvillä hankkeen ympäristövaikutuksista. Valtioneuvoston asetus ympäristövaikutusten arviointimenettelystä (713/2006) 6 :ssä esitetty hankeluettelo, jossa on esitetty ne hankkeet joihin sovelletaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Hankeluettelon kohta 11 käsittelee jätehuoltoa. Hanke vaatii ympäristövaikutusten arvioinnin tekemistä, jos kyseessä on: muiden jätteiden kuin ongelmajätteiden fysikaalis-kemiallinen käsittelylaitos, jonka mitoitus on enemmän kuin 100 tonnia jätettä vuorokaudessa, sekä biologinen käsittelylaitos, joka on mitoitettu vähintään 20 000 tonnin vuotuiselle jätemäärälle.
29(47) Metsäteollisuuden jätteitä käsiteltäessä toiminnanharjoittaja on velvollinen tekemään ympäristövaikutusten arvioinnin, jos laitoksella käsitellään fysikaalis-kemiallisesti enemmän kuin 100 tonnia jätettä vuorokaudessa tai biologisesti 20 000 tonnia vuodessa. Ympäristövaikutusten arviointimenettely ei ole päätöksenteko- tai lupamenettely. Arvioinnissa ei tehdä päätöstä hankkeen toteuttamisesta tai toteutettavasta vaihtoehdosta. Hankkeen toteuttamiseksi tarvittavat luvat haetaan erikseen. Hanketta koskevassa lupapäätöksessä tai siihen rinnastettavassa muussa päätöksessä on käytävä ilmi, miten arviointiselostus ja siitä annettu yhteysviranomaisen lausunto on otettu huomioon. YVA-hankkeen läpikäynti kestää aina vähintään 6-9 kk, keskimäärin vuoden. Arviointiohjelman ja arviointiselostuksen tekemiseen käytetään yleensä ulkopuolista apua. Yleensä hankkeen laajuudesta riippuen YVA-menettelyyn kuluu rahaa 10 000 eurosta aina 100 000 euroon asti. Lisätietoa: http://www.ymparisto.fi (Ympäristönsuojelu ympäristövaikutusten arviointi YVA ja SOVA) 3.2.3 Vaaralliset kemikaalit Jätettä hyödyntävissä laitoksissa saatetaan käsitellä tai varastoida vaarallisia kemikaaleja. Näihin liittyy useita velvoitteita toiminnanharjoittajalle. Velvoitteet määräytyvät sen mukaan, kuinka laajamittaisesta toiminnasta on kyse. Toiminnan laajuus tulkitaan kemikaalien vaarallisuuden ja määrän perusteella. Vaarallisuuden määrittelyssä käytetään apuna laskettua suhdelukua. Suhdelukuun huomioidaan erikseen kolmelle eri vaararyhmälle: 1. terveydelle vaaralliset kemikaalit 2. ympäristölle vaaralliset kemikaalit 3. palo- ja räjähdysvaaralliset kemikaalit. Toiminnanharjoittajan velvollisuutena on olla selvillä käytössä olevien kemikaalien vaarallisista ominaisuuksista ja luokituksesta sekä kemikaalien käsittelyyn liittyvistä vaaroista. Laajamittainen toiminta Toiminnanharjoittajan on haettava laajamittaiseen toimintaan lupa Turvallisuus- ja kemikaalivirastolta (TUKES) ennen tuotantolaitoksen rakennustöiden aloittamista. Toiminnanharjoittajan on ilmoitettava tuotantolaitoksen käyttöönotosta vähintään kuukausi ennen käyttöönottoa, koska TUKES tarkastaa laitoksen ennen käyttöönottoa. TUKESin myöntämä lupa tarvitaan myös olemassa olevalle toimin-
30(47) nalle, jonka laajennus voidaan rinnastaa uuden laitoksen rakentamiseen. Merkittävistä laajennuksista tai muutoksista riittää ilmoituksen tekeminen TUKESille. Kemikaalien teolliselle käsittelylle ja varastoinnille tarvitaan viranomaisen lupa. Lisäksi TUKES valvoo toimintaa sekä tekee laitoksiin tarkastuksia. Toiminnanharjoittajan velvollisuudet laadi toimintaperiaateasiakirja, jos kemikaalimäärien perusteella lasketut suhdeluvut ylittävät annetut rajat (asetus 59/1999, liite 1). o kootaan laitoksessa noudatettavat periaatteet onnettomuuksien ehkäisemiseksi nimeä käytönvalvoja tee turvallisuusselvitys (raja: asetus 59/1999, liite 1 sarake 4) laadi räjähdyssuoja-asiakirja (ATEX) laadi pelastussuunnitelma tai suojelusuunnitelma tee ilmoitus vakavista kemikaalionnettomuuksista TUKESille. Toimintaan on haettava lupa TUKESilta. Lupahakemuksen laatiminen maksaa noin 2000 20 000 euroa. Hakemuksen laadinta liitteineen vie aikaa muutaman kuukauden. Viranomainen perii maksun sekä luvasta (vähintään 900 euroa) että tarkastuksesta (vähintään 1 363 euroa). Vähäinen toiminta Vain osa vähäisen toiminnan harjoittajista on ilmoitusvelvollisia. Ilmoitus pitää tehdä alueelliselle pelastusviranomaiselle. Kaikkea toimintaa kuitenkin koskee yleinen valvontavelvollisuus sekä velvollisuus noudattaa yleisiä turvallisuusvaatimuksia. Toiminnanharjoittaja on velvollinen ilmoittamaan sattuneista onnettomuuksista pelastusviranomaiselle. Vaarallisten kemikaalien vähäistä käsittelyä ja varastointia valvoo alueellinen pelastusviranomainen. Lisätietoa: http://www.tukes.fi (Toimialat kemikaalien ja kaasujen teollinen käsittely)
31(47) 3.2.4 Räjähdysvaarallisten tilojen turvallisuus (ATEX) Metsäteollisuuden sivutuotteiden hyödyntämiseen voi liittyä räjähdysvaaroja. Esimerkiksi puuta ja kuitujätteitä hyödynnettäessä voi syntyä orgaanista pölyjä. Pölyt voivat taas muodostaa esimerkiksi suodattimissa tai siiloissa räjähdyskelpoisia pölyn ja ilman seoksia. Myös mädätyskaasuista voi muodostua räjähdyskelpoisia kaasun ja ilman seoksia. Toiminnanharjoittajalla on tiettyjä velvollisuuksia liittyen räjähdysvaaratilanteisiin. Toiminnanharjoittajan velvollisuudet: 1. räjähdysvaaran olemassaolon selvittäminen 2. räjähdysten estäminen ja suojautuminen 3. oikean laitteen valinta oikeaan tilaan 4. työntekijöiden perehdyttäminen 5. räjähdyssuoja-asiakirjan laatiminen. Räjähdysvaarallisia tiloja ja tiloissa käytettäviä laitteita koskee ATEX-lainsäädäntö. ATEX säädökset koskevat: työnantajia, joiden työntekijät voivat joutua alttiiksi palavista nesteistä, kaasuista tai pölyistä aiheutuvalle räjähdysvaaralle ihmisiä, jotka työskentelevät Ex-tiloissa ja rakentavat tai suunnittelevat Ex-tiloja. ATEX sääntely perustuu Ex-tilojen ja Ex-laitteiden sääntelyyn. Ex-laitteita ovat ne laitteet, jotka ovat tarkoitettu käytettäväksi Ex-tiloissa. Laitteet on luokiteltu eri laiteluokkiin sen mukaan millaiseen tilaan laitteen voi sijoittaa. Toiminnanharjoittaja on vastuussa laitevalinnoista. Kaikilla Ex-tiloilla pitää olla räjähdyssuoja-asiakirja ja sitä on päivitettävä. Räjähdyssuoja-asiakirjassa esitetään vaaranarvioinnin tulokset sekä suojaustoimenpiteet. Lisäksi asiakirjassa esitetään räjähdysvaarallisten tilojen luokittelu. Räjähdyssuoja-asiakirja tulee laatia ennen toiminnan aloittamista. Työsuojeluviranomaiset valvovat räjähdysvaarallisia kohteita osana työturvallisuuslainsäädännön valvontaa. TUKES valvoo räjähdysvaarallisten tilojen turvallisuutta sekä lainsäädännön noudattamista pölyräjähdysten torjunnan osalta niissä laitoksissa, joissa vaarallisten kemikaalien käsittely on laajamittaista. Pelastusviranomainen valvoo vähäistä käsittelyä. Lisätietoa: http://www.tukes.fi (Toimialat ATEX- Räjähdysvaarallisten tilojen ja laitteiden turvallisuus)
32(47) 3.3 Tuote Tässä oppaassa käsitellään tuotteen säätelystä erikseen tuoteturvallisuutta, pakkausmerkintöjä sekä REACH-sääntelyä. Tuoteturvallisuudesta käsitellään yleinen tuoteturvallisuuslainsäädäntö sekä yksityiskohtaisemmin esimerkkien avulla yksittäisiä tuoteryhmiä koskevia säädöksiä. Tuoteturvallisuudesta tarkemmin käsitellään rakennusmateriaalit, maarakentaminen, lannoitteet ja elintarvikepakkaukset. Esimerkkien avulla on pyritty selkeyttämään tuoteturvallisuutta koskevaa lainsäädäntöä. 3.3.1 Tuoteturvallisuus Kaikkia kulutustavaroita koskevat lähtökohtaisesti tuoteturvallisuussäädännön yleissäädökset laki kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta (75/2004) ja sen nojalla annettu tietojenantoasetus (613/2004). Lisäksi keskeisiä säädöksiä on tuotevastuulaissa (694/1990) ja kuluttajasuojalaissa (38/1978). Joidenkin tuoteryhmien osalta on annettu myös erityissäädöksiä sekä standardeja ja valvontaviranomaisten ohjeita. Tällaisia tuoteryhmiä ovat esimerkiksi lelut, henkilösuojaimet, kuluttajakäyttöön tarkoitetut koneet ja kosmetiikka. Kulutustavaroista on annettava tietojenantoasetuksessa tarkoitetut tiedot suomen ja ruotsin kielellä. Tekstin asemasta voidaan käyttää selviä ja vakiintuneita kuvallisia viestejä ja symboleja. Useille tuotteille on olemassa oma laatua ja turvallisuutta määräävä standardi. Useimmat standardit ovat eurooppalaisia tai kansainvälisiä. Standardit ovat vapaaehtoisia ja maksullisia ja niiden perusteella voi tuotteen sertifioida. Lisätietoa olemassa olevista standardeista saa Suomen Standardoimisliitosta. Vaaralliseksi todettuja kuluttajatuotteita ilmoitetaan Euroopan laajuisessa RAPEX-järjestelmässä. RAPEX on yleiseen tuoteturvallisuudesta annettuun direktiiviin 2001/95/EY (GPSD, tuoteturvallisuusdirektiivi) perustuva Euroopan yhteisön nopea tietojenvaihtojärjestelmä, jonka avulla komissio, jäsenvaltiot sekä eräät muut järjestelmän piiriin kuuluvat maat vaihtavat tietoja toimenpiteistä, jotka liittyvät vakavan riskin aiheuttaviin tuotteisiin. Rakennusmateriaali Metsäteollisuuden kuitupitoista jätettä on mahdollista hyödyntää raaka-aineena esimerkiksi rakennuslevyteollisuudessa. Rakennusmateriaalien tuoteturvallisuudesta vastaava viranomainen on TU- KES. Yleisten tuoteturvallisuussäädösten lisäksi rakennustuotteita ohjataan viranomaissäädöksillä. Rakennustuotteille on vapaaehtoisia standardeja. Käytännössä markkinat ohjaavat tuotetestausta ja edellyttävät vapaaehtoisia sertifiointeja. Rakennustuotteiden vaatimuksiin vaikuttaa se että, onko tuotteet
33(47) valmistettu sisäkäyttöön vai ulkokäyttöön. Sisätiloihin tarkoitetuille rakennusmateriaaleille on asetettu tiukemmat vaatimukset kuin ulkokäyttöön tarkoitetuille materiaaleille. Lisäksi julkisiin rakennuksiin tarkoitettuja rakennustuotteita koskevat tiukemmat vaatimukset kuin yksityiskäyttöön suunnattuja tuotteita. Tuotesääntelyyn vaikuttaa myös se, millaisesta rakennustuotteesta on kyse. Sisustuksellisten ulkoelementtien säätely ei ole niin tiukkaa. Jos tuote on tarkoitettu esim. kantaviin rakenteisiin, koskee sitä paljon tiukemmat vaatimukset, kuten palosuojaustestaus. Useat sisäkäyttöön ja sisäverhouksiin käytettävät rakennusmateriaalit on luokiteltu pintamateriaalien tiukimpaan päästöluokkaan M1, joka on vapaaehtoinen suomalainen luokitus. Luokitus sisältää vaatimuksia kemiallisten aineiden emissioille sisäilmaan sekä aistinvaraisen hyväksyttävyyden, kuten hajun. Materiaaliluokitus sisältää sisätiloihin tarkoitettujen rakennusmateriaalien päästöjen raja-arvot ja niiden luokituksen. M1-merkki kertoo tuotteen vähäpäästöisyydestä. Rakennustuotteiden CE-merkintä on valmistajan vakuutus siitä, että tuote täyttää sitä koskevien direktiivien vaatimukset ja on läpikäynyt asianmukaiset vaatimustenmukaisuuden osoittamismenettelyt. Direktiivin soveltamisalaan kuuluvat periaatteessa kaikki ne rakennustuotteet, jotka valmistetaan käytettäväksi pysyvinä osina rakennuksissa. CE-merkintään ollaan sisällyttämässä aineiden emissiot sisäilmaan ja kulkeutuminen maaperään sekä vaatimukset vaarallisten aineiden osalta. Rakenteiden suunnittelua ja tuotteiden käyttöä rakentamisessa säätelevät Suomessa kansalliset viranomaissäädökset, kuten rakentamismääräyskokoelma. CE-merkintää koskevista rikkomuksista säädetään laissa (187/2010). Suomessa CE-merkittyjä rakennustuotteiden markkinavalvojana toimii TUKES. Kuitupitoisen jätteen lisäksi rakennusmateriaaleissa on mahdollista hyödyntää tuhkaa. Vuonna 2008 on selvitetty metsäteollisuuden puuperäisen tuhkan soveltuvuutta betonin seosaineeksi, mutta sen käyttö ei ole yleistynyt Suomessa eikä käytölle ole olemassa standardeja tai muuta virallista ohjeistusta. Betonin seosaineena käytetään kuitenkin kivihiilen lentotuhkaa, jolle on asetettu viranomaisvaatimuksia (standardit SFS-EN 450 osat 1 ja 2). Kivihiilituhkastandardia ei voida soveltaa suoraan puutuhkan laadunvalvontaan. Kantaviin rakenteisiin käytettävän betonin raaka-aineiden täytyy olla CEmerkittyjä. Tämän vuoksi puutuhkaa ei ole mahdollista hyödyntää betonin raaka-aineena. Periaatteessa puutuhkaa voitaisiin hyödyntää esimerkiksi pihapäällysteissä. Lisätietoa: http://www.rakennustieto.fi (Rakennustieto rakennusmateriaalien päästöluokitus)
34(47) Maarakentaminen Metsäteollisuuden tuhkaa ja lietteitä on mahdollista hyödyntää maarakentamisessa, kuten teiden, kenttien ja maapatojen rakentamisessa sekä pilaantuneen maan puhdistuksessa. Jätettä voidaan hyödyntää maarakentamisessa sellaisenaan tai stabiloituna. Metsäteollisuuden liete voidaan stabiloida tuhkalla, jolloin jätteen haitta-aineet eivät pääse liukenemaan ympäristöön. Lisäksi tuhkaa on mahdollista hyödyntää pilaantuneen maan stabiloinnissa. MARA-asetuksen (Valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden hyödyntämisestä maarakentamisessa 591/2006) tarkoituksena on edistää tiettyjen jätteiden hyödyntämistä. Asetuksessa on määritelty tietyille jätejakeille edellytykset, joiden täyttyessä maarakennuskäyttöön ei tarvita ympäristösuojelulain mukaista ympäristölupaa. Metsäteollisuuden jätteistä MARA-asetuksen soveltamisalueeseen kuuluu puuperäisen aineksen polton lentotuhkat (jätenimikkeet 10 01 03, 10 01 17) pohjatuhkat (jätenimikkeet 10 01 01, 10 01 15) leijupetihiekka (jätenimike 10 01 24). Mikäli maarakentamisessa halutaan hyödyntää muita kuin MARA-asetuksessa tarkoitettujen jätteitä, on kyseessä laissa tarkoitettu jätteen hyödyntäminen, mikä vaatii ympäristöluvan. MARA-asetusta ei myöskään voida soveltaa, jos haitallisten aineiden pitoisuus hyödynnettävissä jätteissä ylittyy. Ympäristölupa pitää hakea aina jätteen hyödyntämiskohteeseen erikseen. Yleensä ympäristölupapäätöksen saamiseen menee enemmän aikaa kuin tie- ja muiden maarakennushankkeiden päätöksen saantiin, jolloin jätteen hyödyntäminen kohteessa ei ole mahdollista. Maarakennuksessa hyödynnettävän jätteen ympäristökelpoisuus pitää todistaa ennen ympäristöluvan myöntämistä. Lisäksi ympäristöluvan myöntäminen edellyttää laadunvalvontaa. Lisätietoa: www.ymparisto.fi (Jätteiden hyödyntäminen maarakentamisessa) Lannoitteet Metsäteollisuuden jätteistä lannoitteena voidaan hyödyntää tuhkaa, jätevesilietekompostia ja mädätettä. Lannoitevalmisteita tai niiden raaka-aineita valmistavalle yritykselle on lannoitelainsäädännössä asetettu erinäisiä velvoitteita, joiden tarkoituksena on varmistaa, että tuotettavat lannoitteet eivät aiheuta vaaraa ympäristölle tai ihmisten terveydelle. Lannoitelainsäädännössä säädetään mm. toiminnanharjoittajien ilmoitus- ja tiedostonpitämisvelvollisuuksista, omavalvonnan järjestämisestä ja laitoshyväksynnästä samoin kuin lannoitevalmisteiden tyyppinimistä ja niiden yksityiskohtaisista laatu-
35(47) ja käyttövaatimuksista. Toiminnanharjoittajan tulee myös toimittaa kirjallinen omavalvontasuunnitelma ja elinkeinotoimintaa koskeva ilmoitus Elintarviketurvallisuusvirastolle (Evira). Lisäksi laitos tarvitsee Eviran hyväksynnän ennen toiminnan aloittamista. Toiminnasta riippuen vaadittavia asiakirjoja ovat mm.: elinkeinotoimintaa koskeva ilmoitus Eviraan laitoshyväksyntähakemus omavalvontasuunnitelma tuoteselosteet tyyppinimihakemukset. Lannoitteen markkinoille saattaminen edellyttää, että lannoitevalmisteen tyyppinimen kuuluu joko kansalliseen lannoitevalmisteiden tyyppinimiluetteloon (MMMa 12/2007, liite 1) tai EY-lannoitteiden osalta lannoiteasetuksen liitteenä julkaistavaan Euroopan yhteisön (EY) lannoitetyyppien luetteloon (2003/2003, liite 1). Lisäksi markkinoille saatettavissa lannoitevalmisteissa pitää olla tuoteseloste. Lannoitteena käytettävä tuhka pitää olla syntynyt turpeen tai puun poltosta, jolla tarkoitetaan turpeen, puuhakkeen, kuorijätteen, kuituainetta sisältävän kasviperäisen jätteen, käsittelemättömän puujätteen tai peltobiomassojen taikka niiden seoksen poltossa syntyvää lento- ja pohjatuhkaa. Tuhkalannoitteen tulee täyttää tyyppinimikohtaisten (esim. peltotuhka, metsätuhka) vaatimusten lisäksi lannoitelainsäädännössä annetut yleiset vaatimukset, kuten haitallisille metalleille annetut enimmäispitoisuudet (MMMa 19/09). Asetusta ollaan muuttamassa ja uudesta asetuksesta on valmisteltu luonnos. Luonnoksessa metsälannoitteen arseenin raja-arvoa on nostettu ja näin parannettu tuhkien hyötykäyttömahdollisuutta. Usein juuri sallittuja arvoja korkeammat raskasmetallipitoisuudet tuhkassa ja mädätteessä estävät niiden hyödyntämisen lannoitteena. Taulukko 3. Lannoitteita koskevat säädökset. Säädösnumero Säädöksen nimi 539/2006 Lannoitevalmistelaki MMMa 12/07 Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteista MMMa 19/09 Asetus MMa 12/07 muuttamisesta MMMa 13/07 Maa- ja metsätalousministeriön asetus lannoitevalmisteita koskevan toiminnan harjoittamisesta ja sen valvonnasta VNp 282/94 Valtioneuvoston päätös puhdistamolietteen käytöstä maataloudessa* (EY) N:o 2003/2003 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 2003/2003 lannoitteista * yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoissa syntyvän tai muun vastaavanlaatuisen lietteen Lisätietoa: www.mmm.fi (Maataloustuotanto lannoitevalmisteet) www.evira.fi (Kasvit lannoitevalmisteet)
36(47) Elintarvikepakkaukset Elintarvikepakkaukset ovat kontaktimateriaaleja eli materiaaleja, jotka ovat kosketuksessa suoraan tai välillisesti tai jotka on tarkoitettu tulemaan kosketukseen elintarvikkeen kanssa. Materiaalista ei saa siirtyä ainesosia elintarvikkeisiin sellaisia määriä, jotka voivat vaarantaa terveyttä, aiheuttaa maku-, haju- tai värivirheitä pakattuun tuotteeseen tai aiheuttaa muutoksia elintarvikkeiden koostumuksessa. Pakkaus ei myöskään saa olla elintarviketta pilaavien mikrobien lähde. Merkittävimpiä elintarvikepakkauksia koskevia säädöksiä on esitetty taulukossa 4. Taulukko 4. Elintarvikepakkauksia koskevat säädökset. Säädösnumero Säädöksen nimi 23/2006 Elintarvikelaki 268/1992 Kauppa- ja teollisuusministeriön päätös elintarvikkeiden kassa kosketukseen joutuvista tarvikkeista liukenevista raskasmetalleista (EY) N:o 1935/2004 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvista materiaaleista ja tarvikkeista ja direktiivien 80/509/ETY ja 89/109/ETY kumoamisesta 697/2005 Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvien tarvikkeiden valmistuksessa käytettävästä regeneroidusta selluloosasta valmistetusta kalvosta (EY) N:o 2023/2006 Komission asetus elintarvikkeen kanssa kosketukseen joutuvien materiaalien ja tarvikkeiden hyvistä tuotantotavoista Kontaktimateriaalien valmistajilla ja maahantuojilla täytyy olla omavalvontajärjestelmä tuotteiden vaatimustenmukaisuuden hallitsemiseksi. Omavalvonta perustuu hyvien tuotantotapojen noudattamiseen (EY-asetus n:o 2023/2006). Omavalvonnan avulla pitää pystyä osoittamaan tuotteiden vaatimustenmukaisuus. Vaatimustenmukaisuuden osoittamisessa keskeisessä roolissa ovat tutkimukset. Lisäksi tärkeää on tuotteiden tunnistettavuus ja jäljitettävyys. Valmistajan tai maahantuojan pitää olla tietoinen, mistä kaikki raaka-aineet ja tuotteet on hankittu sekä kenelle valmistetut tuotteet on toimitettu. Kontaktimateriaalit pitää pystyä tunnistamaan ja jäljittämään merkintöjen ja asiakirjojen avulla. Kontaktimateriaaleja markkinoille saattaville toimijoille velvollisuus ilmoittaa toimipaikastaan ja toiminnastaan sijaintikunnan elintarvikevalvontaviranomaiselle. Viranomaisen on merkittävä nämä tiedot valvontakohderekisteriinsä. Lisätietoa: www.mmm.fi (Elintarvikkeet elintarvikekontaktimateriaalit) www.evira.fi (Elintarvikkeet kontaktimateriaalit)
37(47) 3.3.2 Pakkausmerkinnät Markkinoille saatettavissa tuotteissa on yleensä käyttöohjeet, jotka ovat perustana tuotteen turvalliselle käytölle. Käyttöohjeiden sisällöstä sekä siitä, että käyttöohjeet on oltava sekä suomeksi että ruotsiksi, on säädetty useissa laissa ja asetuksissa. Eräitä tärkeimpiä säädöksiä on esitetty taulukossa 5. Taulukko 5. Pakkausmerkintöjä koskevat säädökset. Säädösnumero Säädöksen nimi 75/2004 kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annettu laki 613/2004 kulutustavaroiden ja kuluttajapalveluksista annettavista tiedoista annettu valtioneuvoston asetus 38/1978 kuluttajasuojalaki 1016/2004 eräiden teknisten laitteiden vaatimustenmukaisuudesta annettu laki (EY) N:o 1272/2008 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus EY) N:o 1272/2008, ns. CLPasetus (kemikaalipakkaukset) Eri tuoteryhmille on erilaisia merkintävaatimuksia riippuen siitä, minkä lain soveltamisalaan tuote kuuluu. Kaikkia tuotteita koskevia yleisimpiä tuotteista annettavia tietoja ovat mm. kauppatavan mukainen nimi sekä valmistajan, valmistuttajan tai maahantuojan nimi. Lisäksi kulutustavaran myyntipäällyksessä tulee ilmoittaa sisällyksen määrä. Tuotteen valmistusmaata ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa. Moniin tuotteisiin, kuten leluihin, koneisiin ja rakennustuotteisiin vaaditaan CE-merkintä. CEmerkinnällä valmistaja voi osoittaa viranomaisille, maahantuojille ja myyjille sen, että tuote täyttää sitä koskevat EU:n vaatimukset. Tuotteen CE-merkintä etenee vaiheittain: 1. Tunnista tuotetta koskevat direktiivit ja yhdenmukaistetut standardit 2. Tarkista tuotekohtaiset vaatimukset 3. Määrittele tarvitseeko tuote ilmoitetun tarkastuslaitoksen antaman riippumattoman vaatimustenmukaisuusarvion 4. Kiinnitä CE-merkintä tuotteeseen ja tee vaatimustenmukaisuusvakuutus 5. Laadi tarvittavat tekniset asiakirjat 6. Testaa tuote ja tarkista, vastaako se vaatimuksia.
38(47) Kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista säädellään ns. CLP-asetuksella. Asetuksella pannaan täytäntöön maailmanlaajuisesti yhdenmukaistettu kemikaalien luokitus- ja merkintäjärjestelmä (GHS). CLP-asetus tuli voimaan 20.1.2009 ja siirtymäaikojen jälkeen se korvaa EU:n nykyisen asiaa koskevan lainsäädännön. Kemikaalin varoitusetikettiin tulevat varoitusmerkit, vaaralausekkeet, turvalausekkeet ja osa seosten luokitussäännöistä muuttuivat olennaisesti uuden asetuksen myötä. Kemikaaleja markkinoille saattaville yrityksillä on aineiden ja seosten luokitus- ja merkintävelvollisuus, valmistettavan aineen määrästä riippumatta. 3.3.3 REACH REACH on Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 1907/2006 kemikaalien rekisteröinnistä, arvioinnista ja lupamenettelystä. REACH on kemikaaliasetus, mutta se koskee kaikkia aineita. REACH:n soveltamisala on kuvattu alla. Koskee kaikkia aineita sellaisinaan valmisteissa esineissä koko elinkaaren ajan Kattaa aineiden valmistuksen maahantuonnin markkinoille saattamisen käytön Yrityksen on tärkeää tunnistaa roolinsa suhteessa REACH-asetukseen. REACH:n mukaan eri rooleja ovat: valmistaja, esineen tuottaja, maahantuoja, jatkokäyttäjä ja jakelija sekä kuluttuja. Eri toimijoilla on erilaisia velvoitteita. REACH-asetuksen rooleista eniten velvoitteita on aineen valmistajalla ja maahantuojalla. Velvoitteista erityisen työläs on rekisteröinti. Rekisteröintiä edellyttää erittäin laaja tietovaatimus. Rekisteröinnin kustannus vaihtelee kymmenistä tuhansista euroista aina miljoonaan euroon asti. Rekisteröintikustannus muodostuu neljästä eri osasta: analysointikustannukset, rekisteröintiasiakirjan laadinta/ostaminen ja rekisteröintityöt sekä rekisteröintimaksu. Rekisteröintikustannukseen vaikuttaa myös se, kuinka moni muu toimija valmistaa ainetta EU:n alueella. Samankaltaisten aineiden valmistajat voivat perustaa konsortion, ja jakaa rekisteröinnistä aiheutuvat kustannukset.
39(47) Rekisteröinti aineen valmistaja tai EU-maahantuoja kerää tiedot ja rekisteröi aineen kemikaalivirastolle kaikki toimijat välittävät tietoa aineen valmistajan tai maahantuojan tekemästä turvallisuusarvioinnista tiedot ja ohjeet uusittuun käyttöturvallisuustiedotteeseen Tavoitteena kemikaalien turvallisen käytön varmistaminen Asetuksen mukaan kaikki markkinoille saatettavat aineet on rekisteröitävä. Rekisteröintivelvoitteessa on joitakin poikkeuksia esimerkiksi aineet, joiden valmistus- ja maahantuontimäärä toimijaa kohden on vähemmän kuin 1 tonni vuodessa liitteen IV aineet (esim. selluloosa) liitteen V aineet o esim. biokaasu ja komposti o sivutuotteet, ellei niitä tuoda maahan tai saateta markkinoille. Jätteet ovat kokonaan rajattu REACH-asetuksen ulkopuolelle. Kuitenkin jätteen hyödyntämisen jälkeen on mahdollista, ettei ainetta tulkita enää jätteeksi vaan tuotteeksi. Tällöin aineeseen saatetaan soveltaa REACH-asetusta, mukaan lukien rekisteröintivelvoite, ellei sitä koske jokin vapautus. Kuitenkin jos aine on jo rekisteröity eikä se oleellisesti muutu hyödyntämisen aikana, se voi välttyä tietyin edellytyksin rekisteröintivelvoitteelta. Tarkoitettuja ehtoja ovat: 1. hyödynnettävän aineen pitää olla jo rekisteröity 2. hyödynnettävän aineen on oltava sama kuin rekisteröity aine on 3. hyödyntäjällä on saatavilla aineen rekisteröintiä koskevat tiedot. Tällaiseen tulkintaan voi päätyä esimerkiksi jätepastan kanssa. Jos katsotaan, että pastan kaikki raakaaineet on rekisteröity eikä pastan aineet muutu käytön aikana, voidaan jätepasta tulkita samaksi ja täten jo rekisteröidyksi aineeksi. Lisätietoa: http://www.reachneuvonta.fi http://echa.europa.eu
40(47) 4. ESIMERKKEJÄ JÄTTEEN TUOTTEISTAMISESTA 4.1 Tuhkan lannoitekäyttö Tuhkan käyttö lannoitteena Kuvaus Esimerkki yrityksiä Puupohjaisten polttoaineiden tuhkat sisältävät runsaasti kasviravinteita. Tuhkia on mahdollista hyödyntää metsälannoitteena. Tuhkat ovat emäksisiä ja ne vähentävät maan happamuutta erityisesti suometsissä. Yleensä tuhkat stabiloidaan rakeistamalla ennen levitystä. FA Forest Oy Velvollisuus Viranomainen Ympäristölupa Kyllä Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen/avi ja ELY MARA Ei sovelleta lannoitteisiin YVA Mahdollisesti ELY TUKES Mahdollisesti Pelastusviranomainen, TUKES ATEX Mahdollisesti TUKES Tuoteturvallisuus Lainsäädäntö Standardit Lannoitelainsäädäntö (eri raja-arvot pelto- ja metsälannoitteelle) Evira, REACH Tuotteen hyväksyttävyys tulee lannoitelainsäädännöstä Kustannukset Erityispiirteet Ympäristölupa, YVA, TUKES, ATEX, REACH Omavalvontasuunnitelma, laitoshyväksyntä, tuotenimike
41(47) 4.2 Kuitupitoisen jätteen käyttö rakennuslevyteollisuudessa Kuitupitoinen jäte rakennuslevyteollisuudessa Kuvaus Esimerkki yrityksiä Kuitupitoisia jätteitä ja sivutuotteita on mahdollista hyödyntää kuitulevyjen valmistuksessa. Mahdollisia hyödynnettäviä jätejakeita on esimerkiksi sahanpuru ja kuitupitoinen liete. Suomen Kuitulevy Oy UPM ProFi Velvollisuus Viranomainen Ympäristölupa Kyllä Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen/avi ja ELY MARA Ei YVA Mahdollisesti ELY TUKES Mahdollisesti Pelastusviranomainen, TUKES ATEX Mahdollisesti TUKES Tuoteturvallisuus Lainsäädäntö Standardit Yleinen tuoteturvallisuuslainsäädäntö, REACH Kustannukset Erityispiirteet Ympäristölupa, YVA, TUKES, ATEX, Tuoteturvallisuustestaukset, vapaehtoiset sertifioinnit Eri säätely käyttökohteen mukaan (sisätiloissa vai ulkotiloissa, kantavat rakenteet jne.)