Suomen Kommunistisen Puolueen sotilasjärjestön perustaminen ja poliittinen toiminta

Suomen Kommunistisen Puolueen sotilasjärjestön perustaminen ja poliittinen toiminta 1918-1920 Jesse Hirvelä Valtiotieteellinen tiedekunta Poliittinen Historia Tutkimussuunnitelma THPTS:n graduseminaari 19.2.2016

Johdanto Pro gradu -työssäni tulen tarkastelemaan Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP:n) sotilasjaoston 1 perustamista ja toimintaa Neuvosto-Venäjällä vuosien 1918 ja 1920 välisenä aikana. Pyrin tässä suunnitelmassa tuomaan esille aiheesta aikaisemmin tehtyä tutkimusta ja rakentamaan havaitsemieni puutteiden perusteella omia näkökulmia ja tutkimuskysymyksiä. Opiskelen pääaineenani poliittista historiaa Helsingin yliopistolla, ja työni ohjaajina toimivat Kimmo Rentola ja Tauno Saarela. Työni on tällä hetkellä hyvin alkuvaiheessa, ja olen tähän mennessä lähinnä tutustunut tutkimuskirjallisuuteen sekä hieman myös tutkimusaineistooni. Tutkimusaineistoni on suurimmilta osin täysin tutkimatonta, joten Venäjältä saadun aineiston kautta on mahdollista tuoda paljon uutta tietoa ja erilaisia näkemyksiä SKP:n toimintaan sen perustamisvuosina. Suunnitelmapaperini saadaan julkaista Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kotisivuilla. Suomen sisällissodan seurauksena suomalaisia punapakolaisia alkoi siirtyä itään Neuvosto- Venäjälle, jossa sisällissota oli vasta aluillaan. Liittymistä puna-armeijaan tapahtui alkukesällä 1918 vain yksittäisten punakaartilaisten aktiivisuudesta, ja värväytymisen motiivina oli monesti oman toimeentulon turvaaminen. Punapakolaisten keskuudessa saattoi myös elää ajatus taistelukokemuksen kartuttamista revanssia varten, sillä Suomessa kärsityn tappion syynä pidettiin yleisesti ottaen puutteellista sotataitoa. 2 Valkeasaaren rajavartioston päällikkö Karjalainen kirjoitti raportissaan sotilasjärjestölle vuonna 1918, että pelkään viimetalvisten tapauksien uusiintumista, josta ainakin minulla on katkera kokemus. 3 Salomaan mukaan välittäväksi tekijäksi suomalaisten pakolaisten ja Neuvosto-Venäjän bolsevikkien välille perustettiin bolsevikkipuolueen suomalainen perillinen, Suomen Kommunistinen Puolue. 4 Suomalaiset poliittiset pakolaiset käännettiin siis taitavasti bolsevikkipuolueen valtapyrkimysten välineiksi. SKP:n keskuskomitea jakautui 1918 syyskuun aikana toimialoittain: sotilaallisista tehtävistä ja sotilaallisen toiminnan organisoimisesta huolehti sotilasjärjestö, kun taas agitaatio- ja tiedotusjaosto vastasivat poliittisista tehtävistä. Sotilasjärjestö jatkoi jo alkanutta suomalaisten mobilisoimista puna-armeijaan. 5 Uuden 1 Niin tutkimuskirjallisuudessa kuin aineistossani käytetään termejä sotilasjaosto sekä sotilasjärjestö, joten käytän molempia myös tekstissäni toistensa synonyymeinä. 2 Saarela, Tauno: Suomalaisen kommunismin synty 1918-1923, Kansan Sivistystyön Liitto KSL r.y., Tampere 1996, s.30. 3 RGASPI F516 02 D20: SJ:n kirveenvaihto suomalaisen rkm:n komentajan ja neuvoston kanssa 12.1918. 4 Salomaa, Markku: Punaupseerit: SKP:n ja puna-armeijan sotilaallinen yhteistoiminta kansalaissodasta talvisotaan 1918-1940, WSOY, Juva, 1992, s.37. 5 Saarela, s.47, 67. 2

vallankumouksen käytännön järjestelyyn perustetun sotilasjärjestön johtajana toimi Eino Rahja, sihteerinä Kullervo Manner ja kolmantena johtojäsenenä bolsevikki Eemeli Kalske. 6 Tutkimuksen teemat Tässä kappaleessa pyrin tarkastelemaan sotilasjärjestön toimintaa yleisellä tasolla nojaten aikaisempaan tutkimuskirjallisuuteen. Suomalaisista pakolaisista oli luultavasti neuvostojohdolle enemmän vaivaa kuin hyötyä, sillä heidän oli ratkaistava, mitä tehdä pakolaisille ja miten järjestää heidän ongelmansa. Pakolaiset olivat siis käytännössä täysin riippuvaisia bolsevikeista. Bolsevikkien vallanoton päivinä Venäjällä laskettiin olevan neljä miljoonaa ulkomaalaista, joista 2,2 miljoonaa oli sotavankeja ja loput lähinnä pakolaisia. Heistä värvättyjä ns. internationalisteja palveli puna-armeijassa 300000. 7 SKP:n johdon oli järjestettävä kasvavan pakolaisjoukon ongelmia, sillä pakolaistulva jatkui sitä mukaa kun vankileirien portit aukenivat Suomessa. Suomalaiset pakolaiset pyrittiin mobilisoimaan neuvostovallan puolelle myös siinä toivossa, että SKP saisi tilaisuuden tullen käännettyä vallankumouksen kärjen myös Suomea kohti. 8 Suomalaisten organisoiminen puna-armeijaan voimistui vuoden 1918 aikana, ja ensimmäiset osastot syntyivät Pietarissa ja Buissa heinäkuussa. Värvääminen sai lisää vauhtia, kun Eino Rahja keskusteli Leninin kanssa suomalaispakolaisista ja esitti ongelman ratkaisuksi suomalaisten joukko-osastojen perustamista. 9 Värvätyt allekirjoittivat sopimuksen, jossa he lupasivat olla valmiina uhraamaan yksityisetunsa vallankumouksen ja kansainvälisyyden etujen eteen. 10 Sekä Moskovan että Pietarin keskuskomiteat halusivat painottaa yhteyttä Venäjän vallankumoukseen ja bolsevikkeihin sekä tarvetta tehdä suomalaisista pakolaisista kommunisteja. 11 Suomalaisten pakolaisten sekä Pietarin ja Inkerin suomalaisten mobilisoiminen puna-armeijaan tapahtui aluksi ilman SKP:tä, mutta vuodenvaihteesta 1918/19 lukien myös SKP:n sotilasjärjestön välityksellä. Pietarin suomalainen punakaarti lakkautettiin toukokuussa 1918, jolloin puna-armeija oli jo perustettu ja Suomen punaisetkin hävinneet oman sotansa. Pietarin suomalaisen 6 Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922, Kirjapaino Gummerus Oy, Jyväskylä, 2006, s.99. 7 Salomaa, s.29. 8 Salomaa, s.63. 9 Saarela, s.31. 10 RGASPI F516 02 D16: Kk:n osastojen kirjeitä; suomalaisten pakolaisten kirjeitä Skp:n teollisuusosastolle 1918 11 Saarela, s.33. 3

punakaartin viimeisimpänä tehtävänä oli auttaa Suomesta Venäjälle siirtyneitä punapakolaisia. 12 SKP:n perustavan kokouksen käytännössä merkittävimmäksi päätökseksi jäi järjestää kaikille asekuntoisille suomalaisille vallankumouksellisille työläisille kunkin kykyjä vastaava sotilaallinen opetus aseiden käytössä ja sotilaallisten tehtävien suorittamisessa sekä taistelutoiminnan järjestämisessä. SKP agitoi kaikkia suomalaisia asekuntoisia työläisiä viipymättä liittymään Venäjän Punaiseen Armeijaan, taistelemaan sen mukana kommunismin ja Venäjän Neuvostotasavallan vihollisia vastaan, ja siellä käytännössä oppimaan aseiden käyttöä ja muita sotilaallisia tehtäviä. 13 Bolsevikkien sotilaallinen voitto oli välttämätön edellytys myös SKP:n olemassaololle, ja täten SKP:n intresseissä oli puolustaa bolsevikkeja ja heidän vallankäyttönsä valtiollista välinettä eli neuvostovaltaa. SKP:n sotilasjärjestön välityksellä neuvostovallan alueella oleskelleet suomalaiset vedettiin mukaan Venäjän valtataisteluihin ja kansalaissotaan bolsevikkien tueksi. 14 Salomaan mukaan suomalaiset joukot tukivat myös olemassaolollaan neuvostovallan taustalla olevaa ideologiaa ja sen ulkoista argumentointia. Varsinaisia suomalaisia rykmenttejä oli kolme, joiden numerointia vaihdettiin monta kertaa, ja niiden vahvuudet vaihtelivat noin tuhannesta neljään tuhanteen mieheen. 15 Rykmenttien muodostamisesta keskusteltiin marraskuussa 1918 kun Komisarius Lukka kirjoitti Eino Rahjalle: Me ehtotamme sekä teille, sekä Keskuskomitealle tarkasti ajatella asiaa meitän sotajoukkojen järjestämisestä ja joko hyväksyy yhten kunnon rykmentin järjestämisestä, taikka heittäytyä kolmelle eri paikkaa Wenäjää. 16 Tarkkoja tietoja puna-armeijaan liittyneistä suomalaisista ei ole, ja arviot vaihtelevat 6000 ja 10000 välillä. 17 Tätä suomalaisten sotilaallista yhteistoimintaa organisoimaan ja johtamaan perustettiin SKP:n sotilasjärjestö, joka oli suurin keskuskomitean osastoista. Sotilasjärjestön tehtäväksi tulivat sotilaalliset valmistelut bolsevikkien tukemiseksi, ja sen tuli muun muassa mobilisoida suomalaisia työläisiä Venäjän punaiseen armeijaan ja hoitaa sotilasagitaatio suomalaisten keskuudessa Venäjällä. 18 Käytännössä kaikki suomalaiset joukkoosastot kuuluivat kuitenkin sotilaallisesti ja poliittisesti Pietarin sotilaspiirin vallankumouksellisen sotaneuvoston alaisuuteen. Suomalaisbolsevikkien perustamien kollektiivien, kommuunien, klubien, kerhojen, yhteisöjen ja yhdistysten yliorgaanina toimi näiden kollektiivien 12 Salomaa, s.49. 13 Salomaa, s.63-7. 14 Salomaa, s.66. 15 Salomaa, s.71-3. 16 RGASPI F516 02 D19: Sotilasjärjestön kirjeenvaihtoa 4.-10.1918. 17 Salomaa, s.77. 18 Salomaa, s.64. 4

edustajakokouksessa valittu bolsevikkien suomenkielisten järjestöjen keskuskomitea, jonka alaisuuteen myös perustettavat SKP:n elimet tulivat. 19 SKP:n sotilasjärjestö värväsi suomalaisia sotakouluun ja järjesti myös muita kursseja. Sotilasjärjestö järjesti useita lääkintämieskursseja vuosina 1918-19 ja lennätinteknikkojen kurssin vuoden 1919 alussa. Punaupseerikoulun ohella suurimerkityksinen oli sotilasjärjestön valvonnassa marraskuussa 1918 perustettu sotilassairaala. 20 SKP:n keskuskomitea ja sotilasjärjestö julistivat suomalaisille pakolaisille asevelvollisuuden, vaikka pakolaiset eivät juridisesti olleetkaan Venäjän alamaisia. SKP:n keskuskomitea päätti asevelvollisuuden julistamisesta 26. marraskuuta 1918, 21 ja sotilasjärjestö julisti 3. joulukuuta kutsunnat alkaviksi. Koska mobilisointi ei ollut virallinen toimenpide, eivät useimmat niistä Pietarin suomalaisista, jotka eivät olleet pakolaisia, noudattaneet käskyä, vaan pyrkivät päinvastoin jopa sabotoimaan sitä. Palveluun määrätyt tulivat SKP:n sotilasjärjestön kirjoihin, joka myös maksoi näiden palkat palveluaikana ja antoi tarvittaessa matkapilettejä. Sotilasjärjestö myös hankki aseita ja muita sotilasvarusteita palvelukseen määrätyille. 22 Värväämisestä kieltäytyneille ampumista lievempiä rangaistuksia olivat esimerkiksi sakot, omaisuuden takavarikointi ja pakkotyö. SKP:n sotilasjärjestö julkaisi kyseisen Leninin- Sklanskin julistuksen 18. toukokuuta 1919. Lokakuussa 1919 Pietarin taistelujen aikana kaupungin vallankumoustribunaalissa tuomittiin suomalaisia kommunisteja ammuttavaksi SKP:n mobilisaatiokäskyn noudattamatta jättämisestä. 23 Keskuskomiteassa keskusteltiin joulu-tammikuussa 1919-1920 mahdollisuudesta vapauttaa suomalaiset joukko-osastot Neuvosto-Venäjän puolustamisesta ja valmistaa niitä taisteluun tulevaa Neuvosto-Suomea varten. 24 Alkuvuodesta 1919 puna-armeijan joukot olivat olleet heikoilla, ja suurin osa Pietarin alueelle jääneistä täytyi pitää luoteisessa osassa maata puolustaakseen Neuvosto-Venäjää mahdolliselta hyökkäykseltä Suomesta käsin. Suomen neutraali asenne Venäjän sisällissotaa kohtaan oli kuitenkin hyödyllisempi bolsevikeille kuin pienet hyökkäysvoitot, ja Suomi koettiin bolsevikkien kannalta muutenkin liian suureksi alueeksi punaarmeijalle. 25 Ehdotus suomalaisten joukko-osastojen kokoamisesta oli hyväksytty SKP:n 19 Salomaa, s.64, 69. 20 Salomaa, s.67. 21 Salomaa, s.67. 22 Salomaa, s.68. 23 Salomaa, s.69. 24 Saarela, s.77. 25 Mawdsley, s.117. 5

elokuisessa puoluekokouksessa. Keskuskomitea oli Jukka Rahjan aloitteesta kääntynyt sitä vastaan, mutta joulukuussa Rahja oli Ilmeisesti tullut toisiin ajatuksiin. 26 Koska kansalaissodan ratkaisutaistelut olivat selvästi ohi vuoden 1920 lopulla, päätti neuvostojen 8. edustajakokous joulukuussa 1920 puna-armeijan demobilisoinnin aloittamisesta, sillä maan jälleenrakennus tarvitsi myös työvoimaa ja resursseja. SKP:n keskuskomitean sotilasjärjestö jatkoi toimintaansa kansalaissodan jälkeen supistetussa muodossa. Suomalaiset punasotilaat katosivat demobilisoinnin jälkeen ympäri Neuvostoliittoa teollisuuden ja maatalouden moninaisiin tehtäviin, ja useimmiten SKP:n yhteydet heihin katkesivat. 27 Suomalaisten perustamien puna-armeijan joukko-osastojen poliittinen valvonta kuului SKP:n sotilasjärjestölle, vaikka ne olivat sotilaallisesti alistettuja puna-armeijan ylemmälle johdolle. Käytännössä tämä merkitsi sitä, että ylemmät esikunnat nimittivät suomalaisten joukko-osastojen sotilasjohdon tehtäviinsä ja SKP:n sotilasjärjestö puolestaan näiden rykmenttien ja pataljoonien komissaarit sekä komppanioiden poliittiset ohjaajat. Poliittiselle ohjaukselle ei myöhemmän kritiikin mukaan aina annettu sitä merkitystä ja arvoa kun sillä olisi tullut olla. Poliittisia ohjaajia koulutettiin helmikuussa 1919 SKP:n sotilasjärjestön improvisoimalla tilapäiskursseilla, mutta politrukeista oli jatkuvasti kova pula. Heitä värvättiin myös muualta SKP:n piiristä. 28 Niiden Pietarin ja Inkerin suomalaisten parissa, jotka SKP oli pakolla mobilisoinut puna-armeijaan, vallitsi avoin bolsevikkien vastainen mieliala, jota ei ollut helppo propagandan keinoin kääntää. SKP:n sotilasjärjestö lähetti rykmentteihin poliittisia työntekijöitä ja toimitti niiden käyttöön suomenkielistä lukemistoa, mutta toimia häiritsi se, että rykmentit olivat alituiseen liikkeellä. 29 Varsinaista sisällöllistä analyysiä poliittisesta agitoinnista ei ole aikaisemmassa tutkimuksessa kuitenkaan annettu, ja sotilasjärjestön poliittisen toiminnan tarkastelussa olisi vielä tutkimisen varaa. Tutkimuksen rajaukset Tutkimuksen ajallinen rajaus perustuu pitkälti sotilasjärjestön toimintaan Venäjän sisällissodassa. Sotilasjärjestön perustamista alettiin kaavailla SKP:n toimesta vuoden 1918 kesällä, ja syyskuussa 26 Saarela, s.77. 27 Salomaa, s.76-8. 28 Salomaa, s.69. 29 Salomaa, s.74. 6

perustetun sotilasjärjestön toiminta alkoi muovautua loppuvuodesta virallisempaan muotoonsa. Suomalaisten puna-armeijan joukko-osastojen demobilisoiminen aloitettiin samaan aikaan kuin muiden puna-armeijan joukko-osastojen joulukuussa 1920, ja esimerkiksi tunnetuin suomalainen jalkaväkirykmentti JR 1 siirrettiin kokonaisuudessaan siviiliin toukokuussa 1921. 30 SKP:n sotilasjärjestön pääasiallisiksi tehtäviksi jäivät sisällissodan jälkeen 1) punaupseerien koulutus, 2) aseelliset vallankumousvalmistelut Suomessa ja 3) tiedustelu puna-armeijan toimeksiannosta. 31 Vaikka jo perustamisestaan lähtien SKP:n tavoitteet olivat sekä neuvostovallan puolustaminen Venäjällä että saman esikuvan ulottaminen Suomeen, tulen tutkimuksessani kuitenkin keskittymään nimenomaan Venäjän tilanteeseen sisällissodan aikana enkä sen jälkeisiin sotilasjärjestön tehtäviin koskien Suomea. Näin ollen ajallinen rajaus sisällissodan vuosiin helpottaa myös aiheellista rajausta, sillä toiminnan luonne muuttui sodan jälkeen. Käytännössä myös sotilasjärjestön suomalaisiin sota-joukkoihin kohdistunut poliittinen toiminta loppui demobilisoitumisen myötä, ellei punaupseerien koulutusta lasketa mukaan, eikä sotilaiden poliittisen agitoinnin tarkastelua voi näinollen muuten rajata kuin sisällissodan mukaan. Salomaan mukaan ns. internationalistien joukko-osastoilla oli enemmän merkitystä Leninin poliittisen metodin välikappaleina kuin sotilaallisen strategian välineinä. Tämän lisäksi punaarmeija saattoi perustellusti julistaa olevansa luonteeltaan kansainvälinen. 32 Tutkimuksessani tulen keskittymään enemmän sotilasjärjestön rooliin tässä poliittisessa kokonaisuudessa, ja varsinaiset operatiiviset sekä taisteluihin liittyvät seikat jäävät enimmikseen tutkimuksen ulkopuolelle, sillä suomalaisten joukko-osastojen toimista ja sotilasjärjestön roolista tämän suhteen on jo kirjoitettu aikaisemmassa tutkimuksessa. Myös tutkimusaineistoa on sen verran, että vuosien 1918 ja 1920 väliseltä ajalta on työmäärän kannalta tarpeeksi materiaalia tutkielman kokoon nähden. Aikaisempi tutkimus Tärkeimpänä kirjallisuuslähteenä käytän tutkimuksessani Markku Salomaan Punaupseerit-teosta, jossa on käsitelty SKP:n sotilasjärjestöä aikaisemmista tutkimuksista kaikkein laajimmin. Salomaa pyrkii teoksessaan tutkimaan sotilaallisen voiman käyttöä neuvostovallan välineenä sekä 30 Salomaa, s.77. 31 Salomaa, s.78. 32 Salomaa, s.70. 7

neuvostovallan sisäistä luonnetta. 33 Teoksessa käydään lyhyesti läpi Clausewitzin ja Leninin sotateoriaa, jonka jälkeen tarkastellaan suomalaisten punakaartilaisten siirtymistä puna-armeijaan ja kansainväliseen sotakouluun. Teos käy läpi tapahtumia ja kehityksiä aina talvisotaan saakka, mutta Venäjän sisällissodasta ja SKP:n sotilasjärjestöstä löytyy kuitenkin hyvin hyödyllistä ja yksityiskohtaista taustatietoa. Salomaa keskittyy omien sanojensa mukaan suomalaisten pakolaisten ja näiden poliittisten järjestöjen asemaan Neuvostoliiton ulkopoliittisessa doktriinissa ja toimintastrategiassa suhteessa Suomeen. Tapaustutkimuksen aiheena on suomalaisten punaupseerien osuus neuvostovallan luomisessa, puolustamisessa ja laajentamisessa. 34 Salomaan teoksessa sotilasjärjestön rooli sisällissodassa kiteytyy suomalaisten pakolaisten värväämiseen, mikä hänen mielestään oli itsessään merkittävämpää ja tärkeämpää kuin värväämisen varsinainen sotilaallinen tai poliittinen vaikutus. Lähdeaineistona Salomaa käyttää julkaistuja neuvostoliittolaisia primäärilähteitä kuten puolueasiakirjoja ja valtiollisia asiakirjoja sekä sekundäärilähteitä kuten yksittäisten kirjoittajien julkaisuja ja myös muistelmakirjallisuutta. Salomaa huomauttaa, että SKP:n Moskovassa säilytettäviä alkuperäisaineistoja ei hänen tutkimuksensa aineistoksi yrityksistä huolimatta lopulta saatu. 35 Nämä aineistot ovat kuitenkin nyt tulleet avoimeen käyttöön Kansallisarkistoon, ja pystyn omassa tutkimuksessani jatkamaan sotilasjärjestön tutkimista Salomaan tärkeiden huomioiden pohjalta. SKP:n perustamisvaihetta ja alkuvuosien toimintaa käsitellään perusteellisesti Tauno Saarelan teoksessa Suomalaisen kommunismin synty 1918-1923. Teos on erittäin hyödyllinen tutkimukseni kannalta, sillä vaikka teos ei erityisemmin tarkastele itse sotilasjärjestöä, sisältää se kuitenkin laajalti tietoa SKP:n toimista yhtenä kokonaisuutena. Teoksessa tärkeintä oman tutkimukseni kannalta ovat ensimmäiset luvut, jotka käsittelevät puolueen syntyä sekä suomalaisten kommunistien toimia Neuvosto-Venäjällä vuoden 1920 syksyyn saakka. Teoksessa käydään myös läpi SKP:n sisäisiä ristiriitoja, jotka on otettava huomioon sotilasjärjestön toiminnan tarkastelussa. Teos antaa hyvän pohjan SKP:n poliittisen toiminnan kartoittamiselle, jonka avulla sotilasjärjestön poliittinen asema voidaan sijoittaa puolueen kokonaisuuteen sekä osaksi kommunistisen ideologian kehittymistä ja agitointitoimia SKP:n alkuvaiheilla. Mirko Harjulan teos Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922 antaa hyvän yleiskuvan erilaisten suomalaisten tahojen toiminnasta Venäjällä sisällissodan aikaan, mistä on hyötyä 33 Salomaa, s.11-12. 34 Salomaa, s.29-31. 35 Salomaa, s.33-5. 8

sotilasjärjestön ja sen toiminnan sijoittamisessa laajempaan kontekstiin. Teoksessa perehdytään muun muassa suomalaisiin pakolaisiin, SKP:n eri jaoksiin sekä punakomentajakursseihin. Sotilasjärjestöä käsitellään teoksessa hyvin rajatusti, mutta se antaa hyödyllistä taustatietoa suomalaisista toimijoista, jotka tekivät yhteistyötä sotilasjärjestön kanssa, ja teoksessa käydään läpi myös suomalaisten sotilaallisia toimia puna-armeijassa. Harjula on lähteissään käyttänyt omalle tutkimukselleni tärkeimpiä Venäjän valtionarkiston lähteitä (Opis 2) jonkin verran, mutta näistä yksikään ei koske itse sotilasjärjestöä vaan lähinnä suomalaisia rykmenttejä. Näiden teosten lisäksi tulen tarkastelemaan muita aiheeseen liittyviä suomalaisia teoksia sekä myös Venäjän sisällissotaan ja puna-armeijaan keskittyviä yleispiirteisempiä teoksia. Matti Lackman on kirjoittanut SKP:n toimista Lapissa sekä Muurmannin sotavangeista, ja Tuomo Polvinen on tutkinut Suomen suhdetta Venäjän vallankumoukseen 1917-1920. Yksi esimerkki Venäjän sisällissotaa koskevista teoksista on Evan Mawdsleyn The Russian Civil War, joka käy hyvin perusteellisesti ja kronologisesti läpi Venäjän sisällissodan tapahtumia ja käännekohtia kolmen vuoden ajalta. Tästä ja muista sisällissotaa käsittelevistä teoksista on hyötyä sodan suurempien kehitysten ja taustalla vaikuttaneiden tekijöiden tarkastelussa, ja pyrin tuomaan näitä käännekohtia mukaan sotilasjärjestön roolin ja sen kehityksen tarkastelemisessa. Aikaisempaa tutkimusta SKP:n sotilasjärjestöstä on tehty hyvin vähän, ja monessa teoksessa aihetta käsitellään melko lyhyesti. Tutkimuksessani lähestymistä oman teeman näkökulmasta helpottaa se, että tutkimusaiheesta on tullut käyttöön aineistoa, jota ei ole aikaisemmin ollut saatavilla. Kansallisarkiston aineistosta osa on tullut saataville Moskovasta vasta lähivuosien aikana, eikä aiempien teosten lisäksi ole tiedossa olevia pro gradu -töitä, jotka olisivat kyseistä aineistoa käyttäneet ainakaan primääriaineistonaan. Näinollen pystyn esittämään tutkimuksessani uusia näkökulmia tutkimuskohteeseen, tukeutuen kuitenkin samalla jo tehtyyn tutkimukseen. Tutkimuskysymykset ja hypoteesit Tulen tutkimuksessani keskittymään SKP:n sotilasjärjestön poliittiseen toimintaan ja sen muutoksiin Venäjän sisällissodan aikana. Sotilasjärjestöstä on tehty kohtalaisen vähän tutkimusta, joten myös mitä -kysymykset voivat olla tuottoisa tapa lähestyä kyseistä tutkimuskohdetta. Salomaa on tuonut esiin tutkimuksessaan sotilasjärjestön institutionaalisen sijoittumisen neuvostojärjestelmässä sekä sen pääasiallisen roolin punapakolaisia värväävänä järjestönä. 9

Aikaisemmassa tutkimuksessa on myös perehdytty sotilasjärjestön sotilaalliseen toimintaan koskien suomalaisia joukko-osastoja. Salomaan mukaan kaikkia pakolaisia ei ollut kovin helppo saada identifioitumaan neuvostovaltaan sekä SKP:hen, ja suomalaisten yhteisö säilyi verraten pitkään hajanaisena. Suomalaisia pakolaisia vedettiin osaksi bolsevikkien luokkataistelun välineistöä, jotta he omaksuisivat bolsevikkien esikuvan. 36 Omassa tutkimuksessani haluaisinkin keskittyä sotilasjärjestön poliittiseen toimintaan ja yritykseen luoda punapakolaisista taistelevia kommunisteja: minkälaista poliittista toimintaa SKP:n sotilasjärjestö harjoitti Venäjän sisällissodan aikana? Tätä kysymystä pilkkoisin osakysymyksiksi seuraavasti: mitä poliittisia ajatuksia sotilasjärjestön perustamisessa ja toiminnassa pyrittiin ajamaan? Millä tavalla poliittisesta toiminnasta keskusteltiin sotilasjärjestön riveissä? Millä tavoin Suomen sisällissodan poliittinen retoriikka tulee ilmi sotilasjärjestön poliittisessa toiminnassa ja sen perustamisvaiheessa? Minkälaisia ongelmia sotilasjärjestö joutui kohtaamaan poliittisessa toiminnassaan? Missä määrin se pystyi vaikuttamaan suomalaisiin puna-armeijan joukko-osastoihin? Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että motivaatio liittyä puna-armeijaan oli suomalaisille pakolaisille monesti materiaalinen ja hyvin käytännöllinen. Sotilasjärjestön materiaaleissa kuitenkin vedotaan monesti ideologisiin tekijöihin ja viitataan monesti Suomen sisällissotaan, jolloin suhde kotimaahan ja siellä vaikuttaneisiin tekijöihin tehdään hyvin selväksi myös sotilaallisen toiminnan jatkuvuuden kannalta. Saarelan mukaan vuosista 1917-1918 painotettiin sitä, mikä oli jäänyt tekemättä. Aseellinen vallankumous korostui siksi, että sosiaalidemokraattien johtajat olivat bolsevikkien painostuksesta huolimatta epäröineet ryhtyä aseelliseen toimintaan. 37 Eino Rahja kirjoitti vuoden 1918 lopulla: Nyt ollaan jo opittu ja tiedetään että jos tahdotaan voittaa niin täytyy olla järjestö, ns. sotilasjärjestö, joka kykenee johtamaan joukkoja, ja tärkein on se että johtajat omaavat täydellisen joukkojen luottamuksen. 38 Myös vuodenvaihteen 1919-1920 suunnitelmia yhdistää suomalaiset joukot taisteluun Neuvosto- Suomen puolesta voisi tarkastella sotilaiden poliittisessa agitoinnin kannalta ja vertailla tätä aikaisempaan toimintaan. 36 Salomaa, s.37. 37 Saarela, s.49. 38 RGASPI F516 02 D18: Sotilasjärjestön kirjeenvaihto 3.10.-31.12.1918. 10

Sotilasjärjestön poliittista toimintaa on mahdollista tarkastella muun muassa erilaisten lentolehtisten ja propagandististen aineistojen avulla, joita on saatavilla Kansallisarkiston mikrofilmikokoelmissa. Myös puna-armeijan suomalaisille sotilaille suunnatuista lehdistä voisi olla hyötyä tässä analyysissä. Arkistolähteistä on myös tullut tähän mennessä ilmi, että sotilasjärjestö on taistellut agitoinnin mahdollistavien resurssien riittävyyden kanssa, ja kirjeenvaihdossa eri sotilaalliset toimijat Venäjällä ovat pyytäneet sotilasjärjestöä lähettämään heille enemmän propagandistista materiaalia taistelumotivaation ja yleisen tiedonkulun parantamiseksi. Toisaalta vastapuolen toimet ovat raporttien mukaan estäneet poliittisen propagandan lähettämisen rintamalle asti. Vaikka suomalaiset joukko-osastot ovat toimineet puna-armeijan alaisuudessa, on sotilasjärjestö pystynyt kuitenkin vaikuttamaan joukkoihin suomenkielisellä materiaalilla ja samalla harjoittamaan poliittista valvontaa puna-armeijan luvalla. Menetelmät ja aineistot Tutkimusmenetelmänä tulen käyttämään työssäni historiankirjoituksen lähdekriittistä menetelmää. Lähdeaineistoni keskeisimmän osan muodostavat Kansallisarkiston mikrofilmikokoelmat, joita on saatu käyttöön Venäjän valtionarkistosta lähivuosien aikana. Venäjän yhteiskunta- ja poliittisen historian valtionarkiston (RGASPI) materiaaleista oman tutkimukseni kannalta tärkeimmät ovat Opis 2 sekä Opis 3 -kokoelmat, jotka sisältävät arviolta muutama tuhat sivua erilaisia alkuperäislähteitä sotilasjärjestön toiminnasta. Kokoelmat sisältävät paljon muihin aiheisiin liittyvää materiaalia suomalaisten toimista Venäjän sisällissodassa, ja Opis 3 -materiaaleja ei ole juurikaan käytetty aikaisemmassa tutkimuksessa. Tähän mennessä olen vasta tarkastellut Opis 2:n vuoden 1918 aineistoa, ja katsauksen perusteella uskon aineiston tuovan paljon uutta tietoa sotilasjärjestön tutkimukseen ja vastaavan tutkimuskysymyksiini. Nämä osittain tarkastelemattomat mikrofilmikokoelmat sisältävät muun muassa sotilasjärjestön kirjeenvaihtoa, todistuksia, lentolehtisiä, propagandaa, vetoomuksia, karttoja, operatiivisia kertomuksia, luetteloita, käskyjä, ja talouskertomuksia. Kirjeenvaihto sotilasjärjestön ja esim. SKP:n tai suomalaisten joukkojen välillä sekä erilaiset propagandistiset aineistot ovat luultavasti hedelmällisintä materiaalia ainakin näin tutkimuksen alussa, ja materiaalia on muutenkin hyvin runsaasti. Osa Kansallisarkiston materiaaleista on venäjäksi, mutta riittävän kielitaidon puutteen takia keskityn kuitenkin suomenkieliseen aineistoon, joka 11

muodostaa huomattavan enemmistön mikrofilmikokoelmien asiakirjoista. Kielikysymyksen takia tulen siis keskittymään suomalaisten toimijoiden välisiin suhteisiin esim. kirjeenvaihdossa sekä järjestön sisäiseen toimintaan, sillä yleensä sotilasjärjestön ja neuvostoelinten välinen keskustelu on käyty venäjäksi. Pääpaino aineistossa tulee olemaan tuoreimmissa Kansallisarkiston materiaaleissa, sillä niitä ei ole aikaisemmin käytetty sotilasjärjestön tutkimuksessa, ja ne ovat määrältään sekä sisällöltään myös hyvin runsaat. Näiden lisäksi tulen tarkastelemaan sotilasjärjestön Leningradissa julkaistua Punasotilas-lehteä, jonka julkaisut vuosilta 1919 ja 1920 löytyvät Kansan arkistosta. Lehtiaineistot ovat hyvä keino kartoittaa laajempaa näkemystä sotilasjärjestön poliittisen propagandan sisällöstä ja menetelmistä. Tämän lisäksi lehtiaineistot tuovat esiin sellaisia sotilasjärjestön toiminnallisia puolia, jotka keskittyvät ns. rivisotilaisiin ja suhteisiin puna-armeijan suomalaisiin, kun taas primääriaineisto avaa lähinnä erilaisten järjestöjen ja yksikköjen välistä keskustelua. Kansan arkistosta pitäisi löytyä myös kortisto sotilasjärjestössä vaikuttaneista henkilöistä. Lisää arkistomateriaalia olisi mahdollisesti saatavilla Venäjällä, mutta aineiston merkittävyyttä tulisi ensin kartoittaa enemmän ennen mahdollista matkan tekoa. Olennaisimmat aineistot sijaitsevat luultavasti Moskovassa muutamissa eri arkistoissa. Salomaa on tutkimuksessaan käyttänyt muun muassa Suojelupoliisin, Etsivän keskuspoliisin sekä Puolustusvoimien aineistoja, joita ei luultavasti kannata työmäärän liiallisen paisumisen takia lähteä tarkastelemaan uudestaan. Työn toteutus Tarkoituksenani on jatkaa Kansallisarkiston aineistojen perusteellista tutkimista keväällä muiden opintojen ohella. Mahdollinen matka Venäjälle arkistomateriaalien perässä voisi sijoittua kesälle, jolloin rahoitustarpeen kartoittaminen tulisi aloittaa jo vuoden vaihteessa. Matkaa Venäjälle ei kuitenkaan luultavasti tarvitse tehdä, sillä arkistomateriaalia Kansallisarkistossa on riittävästi niin tutkimuksen kuin työergonomian kannalta. Kesällä pystyisin mahdollisesti panostamaan pro gradu -tutkielman kirjoittamiseen kuukauden verran, jolloin tekstiä olisi tuotettuna jo hyvä määrä ensi syksyä varten. Pääosa tutkimusmateriaalin kartoittamisesta ja läpikäymisestä sijoittuisi keväälle, jolloin kirjoittamiseen jäisi hyvin aikaa syksylle. Tavoitteenani on saada gradu täysin valmiiksi ja jättökuntoon joulukuussa 2016. 12

Lähteet Harjula, Mirko: Suomalaiset Venäjän sisällissodassa 1917-1922, Kirjapaino Gummerus Oy, Jyväskylä, 2006. Mawdsley, Evan: The Russian Civil War, Pegasus Books, New York, 2007. Saarela, Tauno: Suomalaisen kommunismin synty 1918-1923, Kansan Sivistystyön Liitto KSL r.y., Tampere 1996. Salomaa, Markku: Punaupseerit: SKP:n ja puna-armeijan sotilaallinen yhteistoiminta kansalaissodasta talvisotaan 1918-1940, WSOY, Juva, 1992. Venäjän yhteiskunta- ja poliittisen historian valtionarkisto RGASPI Fond 516 Opis 2 Delo 16: Kk:n osastojen kirjeitä; suomalaisten pakolaisten kirjeitä Skp:n teollisuusosastolle 1918. Delo 18: Sotilasjärjestön kirjeenvaihto 3.10.-31.12.1918. Delo 19: Sotilasjärjestön kirjeenvaihtoa 4.-10.1918. Delo 20: SJ:n kirveenvaihto suomalaisen rkm:n komentajan ja neuvoston kanssa 12.1918. 13