K O N E I N S I N Ö Ö R I K I L L A N L E H T I...zzzZ ZzzZ ZZz... E=mc 2 ABB<3 ST=?! :O AARO ALKKARI KELAN OPINTOTUKI- SEURANNASTA PAIVAA ii/10 1/10 sisarkiltanumero
Anna aikaansaannostemme puhua puolestamme. CURRICULUM VITAE Tutustu ansioluettelooni ja avoimiin työpaikkoihin osoitteessa www.ruukki.com/careers ja lähetä oma CV:si!
Sisältö KoLehti II/10 STANDARDOIDUT 5 Pääkirjoitus 6 Puhiksen pallilta 7 Kolemni 8 Kummisedän palsta 16 Opintosektorin paperitorvi 34 Lukijoiden viestit 22 28 VIERAILEVAT 32 24 17 10 Mitä minä tekisin isona? 17 Ydinlentokone 18 Pulkka ilmastointiteipistä 20 Juhlapukeutuminen 22 Vuoden lehtori 24 Smökin pöydät 28 Sisarkillat esittäytyvät 32 Killan uusi maskotti
Hehän ovat kuin kaksi marjaa! KoLehti Päätoimittaja Hannes Kallioinen Ulkoasu & taitto Klaus Nygård Kansikuva Batman, supersankari Sanni Hyvämäki, emäntä 2010 Lauri Ahtiainen Klaus Nygård Kuvat Matti Nurmi Lauri Ahtiainen Mikko Kouhia Samuli Salovaara Toimitus Pentti Häkkinen Henri Lönn Matti Nurmi Anni Sarvaranta Ville Ristimäki Veikko Immonen Kalle-Heikki Koskinen Ilari Jutila Kuvitus Karri Esala Menossa mukana kik-toimitus@list.ayy.fi Painopaikka ja painosmäärä Picaset Oy 150kpl
Pääkirjoitus Uutta ja ihanaa Edellisestä numerosta onkin jo vierähtänyt pari kuukautta, mutta aika on pyörinyt sillä välillä kuin kivi. Sotaväessä oppimani hitaasti valuvan ajan ajattelumalli jäi hetkeksi vaivaamaan, aiheuttaen että kurssien palautustyöt ja laskuharjoitukset viuhahtivat ohi kerta toisensa jälkeen. Ehkä motivaatiollakin on ollut oma osansa asiassa, mutta viime aikoina olen pysähtynyt ajattelemaan usein, että millaiseksi elämä on muuttunut reilun viiden vuoden kuluttua? Tähän varmasti monia meistä askarruttavaan kysymykseen saattaa löytyä vastauksia tässä numerossa olevasta valmistuneiden haastattelusta. Lehdestä löytyy myös toisenlainen haastattelu, joka pohjustaa edessä olevia vuosijuhlia pukeutumisen näkökulmasta. Uusia ja pysyviä vakiopalstoja on tullut tähän numeroon kaksin kappalein, joista ensimmäinen kertoo kuulumisia opintosektorin suunnalta ja toinen palsta, Kolemni, kerää aatteita satunnaisilta vierailijoilta. Seuraava kirjoittaja saatat olla juuri Sinä, mikäli niin haluat. Ja vaikkei Kolemnin kirjoittaminen kiehtoisikaan, niin on syytä muistuttaa, että KoLehden toimituksessa on aina tilaa uusille kynäi- lijöille ja vitsiniekoille. Kesätyöahdingossa painiskeleville kerrottakoon ilouutinen, että KoLehti etsii neljää kesäharjoittelijaa muistiinpanovälinekorvauksella. Vapaamuotoiset työhakemukset voi toimittaa wappuun mennessä allekirjoittaneelle. Aiempi kokemus alalta katsotaan haitaksi. Lopuksi vielä kerrottakon, että syksyksi on suunnitteilla KoLehden kotiinkuljetuspalvelu, joka mahdollistaisi laajemman levikin ja erityisesti valmistuneet voisivat pysyä ajan tasalla killan elämästä. Palvelusta ilmestyy killan kotisivuille lähiaikoina äänestys, jonka perusteella palvelulle kohdistuvaa kysyntää on tarkoitus mitata. Käykäähän siis äänestämässä virtuaaliuurnalla!
Puhiksen pallilta Ei mulla ole varaa palkata sellasta jolla on huono tuuri Minä avaudun nyt. Sillä tällä hetkellä kesätyötilanteeni on yhtä vankalla pohjalla kuin Myllysilta. Viime päivinä on sähköpostiini tippunut ilmoituksia jos joltakin yritykseltä. Kiitos, kaikki kesätyöpaikkamme on täytetty, valitettavasti et ole mukana. Viimeisin ilahduttava uutinen ja siihen liittyvät tunnusluvut kirvoittivatkin lopulta kielenkantani ja saivat ajatukseni palaamaan muutaman viikon taakse. Kuulaana talvipäivänä nimittäin eräskin firma ilahdutti meitä kesätöiden kanssa tuskailevia opiskelijoita ilmoittamalla saaneensa hakuajan umpeutumiseen mennessä tuhansia siis tuhansia hakemuksia. Insinöörinalku kun olen, näpyttelin hieman lukuja laskimeen, eivätkä loppulukemat oikeastaan edes yllättäneet. Olettaen, että yrityksen käyttämällä rekrytointifirmalla on hakuajan alusta asti täysipäiväisesti hakemuksia tutkittavanaan, on työhön käytettävissä noin 25 työpäivää. Otetaan huomioon kuitenkin, että hakemusten käsittelyyn käytetään ajasta vain osa, sillä täytyyhän haastatteluille, ruokatunneille ja hallinnollisille toimillekin aikaa jäädä. Niinpä kaikista optimistisimmillakin lähtöarvoilla saadaan tulokseksi reilusti yli 200 hakemusta päivässä. Miettikääpäs: vaikka hakemuksia tutkisi viisi ihmistä, on heillä silti työnsarkanaan noin seitsemän hakemusta tunnissa. Kahdeksassa ja puolessa minuutissa rekrytointialan ammattilaisen on siis tutkittava hakemus läpikotaisin, suhteutettava se satoihin muihin hakemuksiin, mahdollisesti vertailtava sitä muutamien kanssa, iteroitava sopivimmat hakijat ja lopulta tehdä päätös haastatteluun kutsuttavista. Vaikka ajatus on teoriassa mahdollinen ja tasapuolisuudeltaan pallomaisen kaunis, en usko, että se toteutuu. Totta puhuen, lukujen valossa en enää edes usko, että kaikkia hakemuksia ylipäätään luetaan mikä on tietenkin ajatuksena karu, sillä käytin nimenomaisen yrityksenkin nettihakemusten laatimiseen yli kahdeksan tuntia tehokasta opiskeluaikaa. Näennäisen naiivi ajatukseni on ollut, että firmat käyttävät ulkopuolisia rekrytointiammattilaisia saadakseen parhaat mahdolliset työntekijät yrityksensä palvelukseen mahdollisimman edullisesti. Vaan miten lienee. Viime vuonna, kun pääsin jopa haastatteluun, ei haastattelijalla ollut hakemastani työtehtävästä muuta tietoa kuin mitä hänelle toimitetussa puolityhjässä A4-paperissa oli kerrottu. Paradoksaalista kyllä, sama henkilöhän valitsee haastateltavien joukosta niin sanotusti tehtävään parhaiten sopivat ehdokkaat... Vaan tuskailun huumassa on kuitenkin terveellistä muistaa, että joka vuosi kesätöitä on ja osaavalle aina kysyntää. Hankalana aikana verkostoitumisen merkitys vain korostuu. Parhaat paikat löytyvät osin sattumalta ja yleensä tuttujen kautta. Innokkaille ja motivoituneille alansa tuleville ammattilaisille on kysyntää, ja minä ainakin jatkan yrittämistä. Hemmetti, jos joku tässä maassa työllistyy, niin kone- ja eneteekkari. KALLE-HEIKKI KOSKINEN 6
e Kol mni Syntyneitä: Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Vuosi 2009 vaihtui, yliopiston liput vaihdettiin IKEAn kanssa ja ylioppilaskunta vaihtui suurempaan ja riitaisampaan. Vuodenvaihdetta pelättiin kuin Y2K:ta, mutta rakettien lisäksi mikään ei räjähtänytkään ja elämä Otaniemessä jatkui samaa malliin. Uudenvuodenyönä salaperäinen satapäinen teekkarijoukko laski TKY:n maanpoveen ja asettivat haudalle kiven. Huhu kertoo, että TKY:n satavuotias punalippu oli vähällä palaa tuona yönä, mutta museon riuska intendentti sai estettyä pyroteekkarin pahat aikeet. Niin vaipui vanha ylioppilaskunta lepoon ja uusi uljas aika koitti. Samoihin aikoihin tapahtui Helsingissä jotain, minkä seurauksena KY:n / AYY:n omaisuudesta hävisi vuoden ensimmäisten päivien aikana useampi kymmenen miljoonaa euroa. Korkein hallinto-oikeus kokoontui vuoden lopuksi, istuntokautensa ulkopuolella, ja äänesti valitukset KY:n päätöksestä siirtää omaisuus yhdistykselle nurin. Asian muuttuu epäselväksi viimeistään kun tarkastellaan päätösten toimeenpanoa ja KY:n hallintotapaa, mutta ylioppilaskunnan hallitus sihteereineen ja asianajajineen selvittää asiaa varsin korkealla prioriteetilla. Tapahtumat ovat poikineet useita valituksia vanhojen tuttujen poikien toimesta ja näihin on hallintooikeus jo pyytänyt AYY:ltä lausuntoa. Tämä on ensimmäinen kerta kun uusi ylioppilaskunta pääsee ottamaan kantaa aiheeseen. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan mitä kaikkea mielenkiintoista vielä tapahtuukaan. Edustajistossa (tai ainakin sähköpostilistoilla) ollaan puhuttu paljon asiakirjojen salaamisista ja luovuttamisista. Tähän liittyy myös köyden vetäminen KY:n arkiston sijainnista. Asiassa on vastakkain laki arkistoinnista ja tunnesiteet aitoja vanhoja papereita kohtaan. Keskustelua oli paikoin jopa hauska seurata, niin absurdilta kuulostaa esim. tarve hakea tietoa aidoista papereista vaikkapa lounastauolla. Edustajiston jäsenille on nyt kuitenkin vihdoin luvattu esteetön pääsy kaikkien ylioppilaskuntien arkistoihin ja pian selviää, mitä luukun numero 24 takaa löytyy. Mutta onneksi tahman alla tapahtuu myös hyviä asioita. AYY:n uudistunut lehti Aino aloitti vahvasti uuden vuoden ja yliopistokin ryhtyi liikuttamaan opiskelijoitaan. Avajaiset sekä varpajaiset olivat onnistuneita tapahtumia, jotka näyttivät erilaisten yhteisöjemme mahdin. Sanomalehti Kaleva pelottelee Suomen kansaa Aalto-eliitillä, AYY ylistää yliopiston strategiaa ja sata opiskelijaa lähtee Shanghain maailmannäyttelyyn junalla! Aikaa, aikaa ja hyvä tulee. HENRI LÖNN Kirjoittaja on erään hänelle saapuneen kirjeen mukaan TKK:n varapuheenjohtaja 7
Kummisedän palsta Otaniemessä kummisedän aikoihin Päätoimittaja Hannes pyysi minua kirjoittamaan jotain omista opiskeluajoistani. Selkeitä muistikuvia minulla on vain kaksi, jotka kerroin jo viime vuonna: kommunikaattoriluokan tussipiirtimistä ja deskriptiivisen geometrian simputuskurssista. Jotain sentään kehräsin: Muutin 1960-luvulla teekkarikylään. JMT ei ollut katuosoitteena käytössä, koska sillä oli vain kolme 50-luvulla olympialaisiin valmistunutta taloa. Muutin maalaispoikana uusimpaan 1965 valmistuneeseen TKY2-taloon. Vanhoista linnoista poiketen oli TKY2:n soluissa keittiön ympärillä 10 privaattiboksia omine kylpyhuoneineen. Tuolloin elivät loistokauttaan teekkarien salaseurat kuten SiMiLi ja Luolamiehet. Olen monesti lainannut SiMi- 8 Lin puhetorven Otahuutoon lähettämää vastinetta: Emme kommentoi muitten mielipiteitä, koska omamme ovat niin paljon parempia. Silloin aloitti toimintansa myös Otaradio, jonka kunniakkaita perinteitä vaalii tänään OUBS. Silloin pelotteli Mannakorven äijäksi esittäytynyt ylemmän vuosikurssin häirikkö fuksipoikia öisillä puhelinsoitoillaan. Lokakuussa 1965 kantautui soluyksiööni jostain epämääräisestä suunnasta Lapualaisoopperan musiikki. Vasemmistolaisuus oli kovin muodissa siihen aikaan, myös teekkarien keskuudessa ja Lapualaisooppera heidän taistelulaulunsa. Siitä ärsyyntyneenä otin puukengän ja iskin viisi kertaa seinään epäilemääni häiriölähteen suuntaan. Kului kaksi minuuttia ja ovelleni törmäsi tuohtunut partasuu. Bassoäänellä hän tiukkasi, tiedänkö minkä suurenmoisen musiikkinautinnon olen hänen seinäänsä takomalla turmellut. Selitykseni murskattiin oitis, hänen hifi-laitteistaan Lapualaisooppera ei taatusti tullut. Tulija kuitenkin tyyntyi, kun havaitsimme musiikkimakumme lähes samansuuntaiseksi ja esittäytyi: Shosta. Tämä nimi juontui jo lukiovuosilta patologisesta kiinnostuksesta venäläisen mestarin ja muitten mestarien sinfonioihin. Näin alkoi kohta puoli vuosisataa jatkunut ystävyys tämän TKK tietotekniikan professorin kanssa. Muihin solun asukkaisiin tutustuin, kun eräänä iltana kuulin oveltani harvatahtista, oudon pehmeää koputusta. Oveni oli vastapäätä solun yhteistä ruokailutilaa. Sen Aalto-satularemmituoleille asettautuneet Baby, Pärttyli, Teurastaja ja muut heittelivät leipäveitsiään pystyyn minun oveeni. Onneksi oven avaaminen ajoittui minun kannaltani suotuisaan hetkeen. En erityisemmin kunnostautunut opiskelun teoreettisella ja käytännöllisellä rintamalla. Alla kuvattu tapahtumaketju kuitenkin todistaa tiettyä teknistä lahjakkuutta. Koetan kirjoittaa lyhyesti: Liikkumista varten hankin opintojeni loppuvaiheessa Trabant Kombi -farmarin. Nykypäivänä Trabi on hyvä vitsi, vuonna 1970 se oli huono vitsi. Talven liukkaal-
la luiskahti auto veljeltäni kyljelleen ja takapyörän L- mallinen tukivarsi vääntyi. Hitsaamalle tehty korjaus ei täysin onnistunut, jäi vinoksi. Varaosaa tarvittiin. Maahantuoja halusi osasta 150 mk, mutta pahempi oli 5 viikon toimitusaika. Hajottamosta sain 50 markalla osan, kun itse sen irroitin. Irroituksessa mukana tuli pyörän napa rumpujarrui- neen, vaikken ollut niitä pyytänyt. Kesän kohokohtana valmistauduin Sepi Kallion kanssa Porin jazzjuhlille. Kalustovalmisteluun sisältyi Trabantin tyhjentäminen turhasta tavarasta. Eväille, makuupusseille ja Sepin kitaralle piti saada tilaa. L-tukivarsi piiloutui kuitenkin takapenkin alle pienen työkalusalkun kanssa. Jazzjuhlien kuvaus on aivan toinen kertomus. Paluumatkalla Helsinkiä kohti heinäkuisena sunnuntaina Trabissa oli Sepin ja minun lisäksi kaksi liftarityttöä. Loivassa alamäessä oli vauhtia 80 ja tulin neeksi: mitähän tapahtui- lausahtasi jos tukivarsi nyt pettäisi? Vastaus tuli välittömästi, hitsauskohta repesi. Takapyörä putosi lokasuojan sisään. Auto jatkoi matkaansa 50 m kolmella pyörällä ja puskurin kulmalla. Pysähtyi onneksi omalle kaistalle. Nousin ulos arvioimaan tilannetta. Sepi istahti tienpenkalle arvioimaan tilannetta kitaran kanssa. Liftaritytöt arvioivat tilanteensa parantuvan, jos noin 300 m välimatka estäisi yhdistämästä heitä Trabantiin. Tämä arvio oli oikea, uusi kyyti löytyi heti. Nostin auton takakulman tunkilla ylös. Tukivarsi irtosi kahden ison ruuvin avaamisella. Takapenkin alta onnekkaasti löytynyt varaosa oli yhtä helppo kiinnittää. Mutta miten saisin poikittaisen lehtijousen kiristetyksi? Vieritin ison kiven ojanpenkalta jousenpään alle ja komensin Sepin takapenkille istumaan. Liftareita tuli ensi kertaa ikävä ja lastasin painoksi Sepin syliin toisen kivenmurikan. Hölläsin tunkkia ja ykköskivi painoi jousen kireälle. Työkalusalkusta löytyi epämääräinen pätkä kettinkiä, jolla tiukkasin jousen iskarin kiinnityssilmään. Tukivarsi ja jousenpää paikalleen, auto ylös, kivi pois alta ja auto alas. Neljällä pyörällä lähdimme taas liikkeelle. Varovaisuudestani huolimatta jarrunestettä pääsi valumaan maahan. Työn ja tuumailun jäljiltä iltapäivä oli nyt jo pitkällä, minä hikinen ja käteni rasvassa. Päätin puhdistautua heti sopivassa tilaisuudessa. Kymmenen kilometrin ajon jälkeen oikealla näkyikin järvi. Kurvasin suoraan rantaviivalle ja havaitsin kohta, että autosta puuttuivat jarrut. Vaihteen survaisu kakkoselle ei auttanut, Trabant kun oli varustettu vapaakytkimellä. Vauhdin pysäyttivät käsijarru ja veden vastus. Matalaa vettä oli onneksi pitkään ja auto oli peruutettavissa pysähtymispisteestä kuivalle maalle. Uinti teki hyvää ja lähestyimme pääkaupunkia hämärtyvässä illassa. Jarruja ei tarvittu. Viimeinen insidentti oli kaikkien valojen häipyminen. Jäljelle jäi sentään kaukovalovilkku; sitä väläyttelin aina vastaantulevat valot huomatessani: älkää nyt taivaan tähden lähtekö ohittelemaan. Pääsimme Eerikinkadun asuntoomme. Täysin edesvastuutonta autoilua. Maaliskuun ilta kääntyy taas pakkasen puolelle. Iltarusko on samanlainen kuin miljoona vuotta sitten, paitsi että Lauttasaaren maisema oli silloin erilainen. Tämä illan haikeus rohkaisee minut kirjoittamaan Teille kiltalaisille seuraavat sanat: Silloin kun tyttö- tai poikaystävänne sekä vanhempanne toteavat Teidät toivottomiksi tapauksiksi, on Kummisedän sydämessä edelleen lämmin luottamus Teitä kohtaan. PENTTI HÄKSÄ HÄKKINEN KIK:n kunniajäsen vuodesta 2009 KUVAT: POLYTEEKKARIARKISTO 9
Mitä minä tekisin isona? TEKSTI: ANNI SARVARANTA Harva meistä tietää aloittaessaan opiskelut minkälaisiin hommiin sitä valmistumisen jälkeen lopulta päätyy. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on antaa killan jäsenille katsaus kolmeen erilaiseen uravaihtoehtoon kolmen entisen konetekniikan opiskelijan kautta (juuh, nyt ei ole energiatekniikasta valmistuneita, mutta samanlaisia vaihtoehtoja meilläkin on). KOlehti esittelee akateemisen maailman iloja, globaalin suuryrityksen luomia mahdollisuuksia ja yrittäjyyden tuomaa toteuttamisen vapautta. Akateemisen maailman ihmeet Ainoat rajoitteet urallesi määräävät Suomen Laki ja henkilökohtainen -Antti Virtanen, DI Nimi: Jukka Tuhkuri Phuksivuosi: 1980 Valmistumisvuosi: 1987 Pääaine: Laivanrakennustekniikka Sivuaineet: Laivahydrodynamiikka ja lujuusoppi Titteli: Professori, lujuusoppi Lujuusopin professori Jukka Tuhkuri, Phuksi 1980, innostui jo opiskeluaikanaan jäästä ja hakeutui ensin opintojensa ja sittemmin työnsä kautta jäämekaniikan pariin. Diplomityönsä Tuhkuri teki Wärtsilän arktiselle tutkimuskeskukselle, jossa hän toimi tuotekehitys- ja tutkimusinsinöörinä vuoden. Erinäisten sattumien ja tapahtumien kautta Jukka päätyi lopulta korkeakoululle tutkijaksi ja lopulta Professoriksi (2001). Professorin perustyöpäivä on työntäyteinen ja monimuotoinen. Päivä sisältää kokouksia (useampia päivässä!), luentoja, opiskelijoiden tekstien lukemista ja kommentointia. Tälläkin hetkellä pöydällä on neljän opiskelijan tekstit kesken. Työajat ovat joustavat, 10 AIMO ASIAA tutkijalle ei sovi kahdeksasta neljään ja viikonloppu-vapaalle hommat. Toisinaan tehdään hommia pitkään iltaan ja viikonloppuisin, mutta vapausasteetkin ovat erilaiset kuin perinteisessä kellokorttityössä. Jukka on professori ja professorin työhön kuuluu kaikkea muutakin kuin tutkimista, jopa niin paljon, että joskus kaipaa pelkkänä tutkijana oloa. Tutkijalla pitää olla kärsivällisyyttä ja kritiikinsietokykyä, kertoo Jukka. Ajatusten pistäminen paperille on haastavaa ja yhden tieteellisen artikkelin tekeminen kestää poikkeuksetta useita kuukausia. Kuitenkin, kun vihdoin ymmärtää tutkimuksen kohteena olevan ilmiön ja osaa selittää sen itselleen ja muille, on fiilis mahtava. Tutkija
haluaa ymmärtää ja haluaa tietää lisää. Jos haluaa tutkijan uralle, pitää olla intohimoa. Jukka vertaa tutkijan ja taiteilijan ammatteja toisiinsa. Pitää olla sisäinen palo tutkimukseen, innostus ja tahtotila asiantuntijuuteen. Kärjistäen voisikin sanoa, että jokainen tutkija tietää onnistuneensa, kun voi itse rehellisesti todeta olevansa oman alansa asiantuntija. Jukan mukaan Akateeminen Maailma järjestää maailman hienoimpia juhlia. Miehet ovat komeita frakeissaan ja naiset kauniita iltapuvuissaan. Tämä lisäksi myös juhlaseura on älykästä ja suurimmaksi osin miellyttävää. Akateemisessa maailman parhain anti on Jukalle kuitenkin sen kansainvälisyys. Tutkijan uralla pääsee tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin ja tekemään työtä erittäin skarppien ja hienojen ihmisten kanssa sekä osallistumaan kansainvälisiin konferensseihin, jossa pääsee jakamaan omaa osaamistaan ja nauttimaan muiden osaamisesta. Jukan mukaan yksi hänen työnsä parhaimpia puolia sen kansainvälisyyden ohella on opiskelijoiden kanssa työskentely. Kiltalaisten hän toivoo innostuvan jo opintojen aikana ja löytämään sekä kulkemaan sen innostuksen ja intohimon perässä. Kysyttäessä, katuuko Jukka valintaansa, vastaus on selkeä ei. Sen ajan Jukalle tutkijan ura oli oikea valinta, enkä sitä valintaa missään nimessä muuttaisi. Harva työ antaa samanlaisen vapauden tehdä, toteuttaa ja löytää uutta kuin tutkijan työ. Kiinnostaako Sinua tutkijan ura? Mene ihmeessä juttelemaan proffan kanssa, hän kertoo sinulle varmasti mielellään lisää. Eikä pure. Yrittäjyyden tuoma vapaus Nimi: Antti Virtanen Fuksivuosi: 1999 Valmistumisvuosi: 2006 Pääaine: Valmistustekniikka Sivuaine: Työpsykologia ja johtaminen Nykyinen titteli: Yrittäjä ja tuottaja Antti Virtanen, Phuksi 1999, toimii viihdetuottajana ja yrittäjänä pääasiallisesti standup-komiikan parissa. Antti innostui nuorempana Yhdysvalloissa stand-upista ja opiskeluaikoina käydyn stand-up -kurssin jälkeen löysi itsensä esiintymästä aina toistaan suuremmasta tapahtumasta. Tästä alkoi Laugh Riot iltojen järjestäminen Smökissä. Kun Smökkiin virtasi parhaillaan 700 katsojaa illassa, Antti halusi laajentaa toimintaansa. Bisnes vei miehen mennessään ja tuottamisesta tuli Antille ammatti. AIMO ASIAA Yrittäjyyden tie ei aina ole helppo. Saa tehdä pitkää päivää, eikä ainakaan alkuvaiheessa toimeentulo ole taattu samalla tavalla kuin vakituisessa paikassa suuressa teollisuusyrityksessä. Yrittäjyys kuitenkin antaa myös paljon tekijälleen. Antti saa olla oman itsensä herra eikä valmiiksi viitoitettua polkua ole. Seuraava askel on aina omissa käsissä ja jokainen projekti on uusi elämys. Valmista tietä ei ole ja työssään Antti on päässyt oppimaan asioita, joita teollisuudessa kohtaa vasta pidemmän uran jälkeen: budjetointia, palkkauksia, 11
irtisanomisia, lakiasioita, yritysostoja. Erityisen upeaa on Antin mukaan se, kun näkee pitkän ponnistelun jälkeen ilta toisensa jälkeen työnsä hedelmät, joka Antin tapauksessa on kestohymyinen ihmismassa. Antti pääsee myös matkustelemaan paljon Suomessa sekä ulkomailla, joten hyvä englanninkielentaito on Antille erittäin tärkeä työkalu. Antin mukaan mikään ei avaa silmiä ja kasvata ajattelua niin paljoa kuin vierailut toisiin kulttuureihin. Yrittäjän pitää pystyä tekemään nopeita päätöksiä ja siksi hyvä analysointikyky on kriittinen taito. Antin työssä tilaisuudet saattavat tulla ja mennä vain päivän varoitusajalla ja joskus pitää muuttaa koko markkinointisuunnitelma tai vaihtaa seuraava aloitettava projekti vaikkapa yhden junamatkan aikana. Yrittäjän pitää pystyä myös kommunikoimaan selkeästi ja neuvottelemaan tiukoissakin paikoissa. Näitä taitoja Antti pitää yhtenä opiskelijatoiminnan (mm. KIK:n VPJnä, talousministerinä) kautta saatuina tärkeimpinä lahjoina. Antin terveiset nykykiltalaisille hehkuvat tyytyväisyyttä omaan valintaansa: Seuraa sisäistä ääntäsi ja muista tehdä kaikki valintasi juuri itseäsi varten, siten että olet motivoitunut. Elämäntehtäväsi ei ole miellyttää sukulaisia, professoria, opiskelijatovereita, pomoa tai sijoittajia, eikä toimia pelkästään huonon omantunnon välttämiseksi. Tehtäväsi on elää elämää josta itse nautit, ei vain tulevaisuudessa - vaan myös juuri nyt. Teollisuuden palveluksessa maailmalle AIMO ASIAA Nimi: Anna Munter Fuksivuosi: 2003 Valmistumisvuosi: 2007 Pääaine: Tuotekehitys Sivuaine: Mekatroniikka Titteli: Application Engineer Työnantaja: Automation Products Division, ABB Australia Pty Limited Anna Munterilla, Phuksi 2003, on kenen tahansa sähkökoneita, seikkailunhalua ja lämmintä ilmastoa rakastavan diplomi-insinöörin unelmatyö. Anna työskentelee ABB:n myyntiyhtiössä Melbournessa, jossa hänen päivittäinen työnsä koostuu ratkaisujen ja teknisen tuen tarjoamisesta asiakkaille ja myynti-insinööreille ympäri Australiaa. Annan jokainen työpäivä on erilainen ja vaikka suurimman osan ajastaan hän istuu Melbournessa tekemässä tarjouksia ja vastailemassa teknisiin kyselyihin, saattaa matka asiakkaan luo viedä vaikka Brisbaneen. Anna teki jo opiskeluaikoinaan osa-aikaisesti töitä ABB:lle ja päätyi tekemään diplomityönsä myyntiprojektitoiminnan kehittämisestä sähkökoneiden myynti-projektinhoito yksikölle. Valmistuttuaan Anna jäi ABB:lle tekemään projektipäällikön hommia. Jonkin aikaa talossa työskennelleenä hän lähti hakemaan paikkaa ulkomaan 12
yksiköstä; ulkomaankomennus oli aina kiinnostanut Annaa. Yksi suuren globaalin yrityksen parhaita puolia onkin se, että se avaa ovet myös maailman näkemiselle, jos kanttia ja kiinnostusta löytyy. Sisäistä siirtymistä yksiköstä toiseen tuetaan monissa suurissa firmoissa ja ainakin ABB:lla ulkomaille lähtemisestä on tehty helppoa, jos vain itse aktivoituu. Annalle DI-tutkinto on antanut hyvät perusvalmiudet tiedonhakuun ja teknisellä alalla työskentelyyn, mutta työn vaatimaa hyvää organisointikykyä ja kokonaisuuksien hallintaa Anna oppi hallitsemaan opiskeluaikanaan mm. toimiessaan KIK:n emäntänä. Emäntävuosi oli kiireinen ja organisointikyky ja ajanhallintataidot varmasti kehittyivät, Anna toteaa. Vieraiden kielien hallinta on luonnollisestikin olennainen taito ulkomailla työskentelevälle, mutta vaikka suunnitelmana ei olisikaan suunnata ulkomaille, ei hyvästä kielitaidosta haittaa kotimaassakaan ole, sanoo Anna. Vapaa-aikanaan Annan harrastaa sukeltamista ja parasta Australiassa Annan mukaan ovatkin ilmasto, ihmiset ja rentous. Anna toivoo kiltalaisten nauttivan opiskelijaelämästään ja vinkkaa, että jos tulevaisuudessa on pyrkimyksenä lähteä ulkomaille töihin, kannattaa hakeutua kansainväliseen yritykseen ja olla itse aktiivinen. Harvoin kun kuitenkaan käy niin, että komennus vain osuu kohdalle. 15
Opintosektorin paperitorvi Opintoministerin kertausluento Heipähei ja tervetuloa KoLehden uuden ja sitäkin uljaamman vakiopalstan äärelle! Olen kiltanne uusi opintoministeri ja tulen jatkossa häiritsemään teitä erilaisilla opintoasioilla aina kerran kussakin KoLehdessä. 16 Viime syksystä lähtien käyty keskustelua koulun palautejärjestelmistä ja niiden kehityksestä. Syksyllä ilmestyi uusi PalauteOODI, joka ehkä hieman takkuisesta alusta huolimatta on nyt lähtenyt toimimaan jotenkin. PalauteOODIn mukana tuli myös opetushenkilöstölle pakollinen vastapalautteen antaminen. Nykyään jokaiselta kurssilta kuuluu tulla vastapalaute opiskelijoille kuukauden sisällä kurssin päättymisestä. Vielä jää nähtäväksi miten järjestelmä alkaa toimia, mutta sen edistämiseksi tällä hetkellä onkin tärkeä vaatia palautetta jos sitä ei ala kuulua. Toivottavasti kursseilla alkaa myös tapahtua muutoksia nyt kun palautteeseen on pakko reagoidakin. Kurssien loppupalautteiden lisäksi haluaisin kuitenkin nyt kannustaa teitä kaikkia aktivoitumaan ja avaamaan suunne. Otetaan loppuvuoden tavoitteeksi sanoa mielipiteemme rohkeasti. Henkilökohtainen ja kasvotusten annettu palaute on aina tehokkaampaa ja herättää varmemmin huomiota. Asian ei edes tarvitse olla suuri. Kertokaa rohkeasti, jos luentokalvot ovat sekavat tai liian pienellä tekstillä salin eturiveissäkin. Luennoitsijan on helppo reagoida tällaiseen ennen seuraavaa luentoa - kunhan vain joku kertoo ongelman olemassaolosta. Asiat harvemmin etenevät, jos tyytyy vain avautumaan kiltiksellä kurssin asioista! Energiatekniikan laitoksella on nyt lähdetty todenteolla mukaan opintojen kehitykseen. Laitoksen puolelta vastaavaksi on nimetty Tuomas Paloposki ja hän onkin lähtenyt viemään asioita kovaa vauhtia eteenpäin. Opintoja ollaan kokonaisuudessaan käymässä läpi ja katsomassa, mitä oikeasti tarvitaan ja missä järjestyksessä ne pitää opettaa. Laitokselta halutaankin mukaan opiskelijoita auttamaan ja antamaan palautetta aiheesta. Joten, jos haluat olla mukana muuttamassa ja kehittämässä opintoja, niin ota rohkeasti yhteyttä minuun ja pistetään asiat pyörimään! Ja lopuksi muistutuksena opintosek- torin tarjoamat palvelut teille! Killan kirjahylly on entistäkin paremmin varusteltu vanhoilla laskareilla, muistiinpanoilla ja kurssikirjoilla. Lisäksi Warjo-opintoopas alkaa täyttyä ja toimiikin hyvänä tietolähteenä siitä miten kurssilla asiat oikeasti toimivat. Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä: opintosektori on täällä juuri SINUA varten, joten ota rohkeasti yhteyttä jos jokin painaa mieltäsi! Ja tämä palsta onkin hyvä päättää ajankohtaiseen lauluun Hyökyaalto peittänyt, koulut Helsingissä. Aalto tuli Espoosta, tulos on nyt tässä. Pursula pienoinen päättänyt virkapäivänsä. Teeri on nyt vallassa Teekkareiden maassa. SAMULI N:LLÄ
SILKKAA SONTAA Eräänä tavallisena päivänä kiltahuoneellamme ihmeteltiin aidosti ydinkäyttöisen laivan ja sukellusveneen ihmettä. Että kuka hullu laittaa ydinreaktorin sellaiseen pieneen purkkiin joka vielä liikkuukin? Tämä tuskin lisää kenenkään yöunien laatua, mutta on maailmalla kokeiltu jotain vieläkin vatipäisempää: Jopa tutalainen tajuaa, ettei ehkä kannata. Mutta kaiken huipputekniikan lähde, kylmä sota, taisi palelluttaa insinöörienkin vasemmat aivolohkot. Sen verran kylmäpäiseltä kuulostaa istuttaa ydinreaktori lentokoneeseen. Projektin alkuvaiheessa prototyyppi lensi omilla tavallisilla lentomoottoreillaan ja ydinreaktoria vain käytettiin lennon aikana. Säteilystä johtuen jenkit joutuivat vuoraamaan ohjaamon lyijyllä, jotta lentäjät eivät alkaisi loistamaan pimeässä. Vuoraus oli niin paksu, etteivät he kuulleet moottoreiden käyvän, joten ohjaamoon tehtiin ylimääräinen ikkuna taaksepäin, jotta moottoreiden nähtiin käyvän. Neuvostoliitossa mentiin perinteisesti helpommalla: lentäjille ei kerrottu kuorman ominaisuuksista. Ideana oli siis rakentaa reaktori, joka tuottaisi tehoa suihkumoottoreille. Kyseinen pönttö moottoreineen onnistuttiinkin rakentamaan ja siitä tehtiin muutama kehitysversio, pienimpien ollessa?vain? noin 2,5m korkeita ja 5m pitkiä (HTRE 3). Reaktori tuotti lämmintä vettä lämmönvaihtimeen, jossa lämpö siirrettiin suihkumoottorin kiertoon. Kuuma vesi kiersi suihkumoottorin palokammioon, jossa se luovutti lämpöenergiansa ilmaan ja palasi pumpun kautta takaisin lämmönvaihtimeen. Entä jos tällainen ihmiskunnan pelastus olisi sattunut sitten putoamaan? Tilaisuutta varten prototyyppien perässä lensi useampi miehistönkuljetuskone, joissa kaasunaamaripäiset maahanlaskujoukot olivat pulvereiden ja lapioiden kanssa valmiita putsaamaan onnettomuuspaikan hetkellä minä hyvänsä. Projekti ei kuitenkaan jatkunut tätä pidemmälle. Suurimpana ongelmana tuolloin oli säteily jota ei koskaan saatu täysin kuriin. Ehkä hyvä näin, mielestäni nykyisessä lento-onnettomuusuutisoinnissa on jo tarpeeksi uutisointia. HENRI LÖNN 17
Missio: särkymätön pulkka ilmastointiteipistä TEKSTI: ILARI JUTILA KUVAT: LAURI AHTIAINEN Myytinmurtajistahan se kaikki taas lähti. Kiltiksellä syntyi keskustelua edellisen illan duct tape spe- cial jaksosta, jossa Adam, Jamie ja kumppanit rakensivat ilmastointiteipistä mm. purjeveneen ja tykin. Mielenkiintoa herätti etenkin se, että teippi tuntui soveltuvan kaikkiin tarkoituksiin loistavasti. Onko edes olemassa mitään sellaista, mitä ei teipistä voisi rakentaa? Aloimme pohtia, mikä olisi älyttömintä, mitä teipistä voisi valmistaa. Lauri sen sitten sanoi ääneen: tehdään pulkka! Päätimme rakentaa pulkan, sillä se on sopivan teekkarimainen kapistus. Valmis pulkka on komeaa katseltavaa. Keulan jäykistävä muotoilu syntyi puolivahingossa, mutta osoittautui toimivaksi. Aikaisempina vuosina olimme nähneet lukuisia särkyneitä muovipulkkia Ulliksella, ja uskoimmekin, että pulkkaa täytyy voida kestävyysominaisuuksiltaan vielä kehittää eteenpäin. Aikataulu sovitettiin sellaiseksi, että pulkka valmistuisi laskiaiseksi. Projektin alkuvaiheessa päätimme, että käytämme materiaalina vain ja ainoastaan teippiä. Hankimmekin ilmastointiteippiä pikimmiten 16 rullaa - enempää hintakilpailutuksen voittaneella myymälällä ei olisi ollut varastossakaan! Suunnittelun lähtökohdat olivat mielenkiintoiset. Olimme valinneet materiaalin, joka kesti valtavan määrän vetoa ja hankaavaa kulutusta, mutta rypistyi pituussuuntaisessa kuormituksessa ja oli valmistusteknisesti äärimmäisen haastava. Lähdimme kuitenkin kunnianhimoisesti hakemaan mahdollisimman paljon pulkan näköistä lopputulosta ja tiesimme jo heti projektin alussa, että pulkan keula tulisi aiheuttamaan suurimmat ongelmat. Päätimme lähteä kokeilemaan lujari I:stä tuttua naurava nakki lähestymistapaa, jossa pulkan keulaan pyrittiin saamaan muotoa liimaamalla pulkan sisäpuolelle teippiä pieneen esijännitykseen. Melko pian kävi ilmi, ettei keulan muotoa ollut kovin helppo hallita kireillä teipeillä. Eniten syytä huoleen aiheutti kuitenkin keulan lujuus, joka käytännöllisesti katsoen puuttui kokonaan. Pienen pohdinnan jälkeen päätimme ottaa keulasta löysät pois lähentämällä pulkan etukulmia huomattavasti. Tämä johti pyöreään, hieman laivan keulaa muistuttavaan konstruktioon, Teippiä ladottiin vuorotellen pitkittäis- ja poikittaissuuntaisiksi kerroksiksi. Alkutuotannossa käytettiin apuvälineinä jääkiekkomailaa ja imurin putkea, jotka eivät jääneet valmiiseen konstruktioon
joka oli paitsi persoonallisen näköinen, myös paljon edeltävää jäykempi. Lisäjäykkyyttä saavutettiin riparakenteella, johon käytettiin köyden muotoon pyöritettyä teippiä. Valmis pulkka säilytti ryhtinsä hämmästyttävän hyvin. Pulkkaprojekti on herättänyt paljon mielenkiintoa. Suhtautuminen projektiin on vaihdellut hyväntahtoisesta naureskelusta innostuneeseen kannustukseen. Projektin etenemistä on Facebook-ryhmän välityksellä seurannut useita kymmeniä jäseniä, ja keskustelun sekä tykkäämisen määrä on ylittänyt kaikki odotukset. Projekti saavutti mielestämme sille asetetun tavoitteen. Testilaskujen perusteella olimme todellakin luoneet likimain särkymättömän pulkan, sillä rakenteissa ei havaittu mitään vaurioita käytön jälkeen. Pulkan muut ominaisuudet naurettavan suuruista kitkaa lukuun ottamatta sen sijaan jäivät ilmeisesti suunnittelupöydälle, sillä ainakin pehmeässä laskiaisrinteessä jopa alamäkeen eteneminen vaati jatkuvaa työntöapua. Koelaskuissa työntöapu oli tarpeen. 19
Juhlapukeutuminen - puku päälle ja menoksi Teekkari laulaa mieluummin kuin hyvin. Samaan hengenvetoon voisi todeta, että miespuolinen teekkari myös pukeutuu mieluummin kuin hyvin, kun kyseessä on juhlatilaisuus. Pukeutumiskoodit ja omat mieltymykset eivät kohtaa läheskään aina. Tarrasin härkää sarvista ja kävin haastattelemassa helsinkiläisen pukuliike Fere:n myyjää Sami Eklundia. Järjestävän tahon ilmoittama pukukoodi määrittelee juhlien arvokkuuden. Haluttu arvokkuus muodostuu lopulta monesta seikasta, mutta yksi niistä on osallistujien pukeutuminen, minkä ei tulisi sotia pukeutumiskoodin kanssa tai olla muuten vaan huolimattoman oloinen. Frakki ei ole aina avain onneen akateemisissa juhlissa, kuten vuosijuhlissa, vaan monesti holella valittu tumma puku olisi lainattua ja samalla huonosti istuvaa frakkia parempi vaihtoehto. Nyt ruoditaankin tumman puvun dresscodea, jotta edessä olevien vuosijuhlien arvokkuus ei jäisi kiinni ainakaan pukeutumisesta. Tumma puku Useimmiten kutsussa keikkuu tumman puvun dresscode, jonka tulisi antaa osallistujalle selkeät raamit pukeutumisen suhteen. Kuitenkin on ollut ikävä havaita, kuinka pukeutumiskoodia rikotaan säännöllisesti ja räikeästi - jopa vuosijuhlien arvoisissa tilaisuuksissa. Eritoten koneteekkarien perisyntinä tuntuu olevan oman killan tunnusvärin tuominen esille keinoja kaihtamatta. Puku on joko musta, tummansininen tai -harmaa ja siinä voi olla hyvin huomaamattomat kudotut raidat. Liituraidat ovatkin sitten jo kieltolistalla. Kaluspaita on yksiselitteisesti valkoinen ja varustettu mielellään tuplakalvosimella. Taskuliinan käyttö on suotavaa, jos takista löytyy taskuliinalle talli. Tummassa puvussa taskuliina on valkoinen. Kravatti on hillityn värinen ja kiiltäväpintainen. Kaikki sinisen sekä harmaan johdannaiset ovat varmoja valintoja. Mustalla kravatilla olet hautajaisissa ja pinkillä ties missä. Kravatin kuvioinnin tulisi olla värin ohella hillittyä. Vyö on väriltään musta ja sen tulisi olla maltillisen leveä ja juhlava. Myös henkseleitä voi käyttää teoriassa, mutta kun takit lasketaan selkänojalle, paljastuu henkselit ikävästi kaikkien nähtäville. Entä juhlakengät? TEKSTI JA KUVAT: HANNES KALLIOINEN Juhliin ei lähdetä missä tahansa Reinoissa. Eklundin mukaan suomalaisilla on kyky turmella kaikin puolin hyvä pukukokonaisuus pelkillä kengillä. Ne ovat joko yksinkertaisesti väärät tai sitten niitä ei ole huollettu kertaakaan ostohetken jälkeen. Juhlakenkä on musta, ohutpohjainen ja pohjan materiaali on mieluiten nahkaa. Kaikista juhlavimmat kengät ovat muotoilultaan yksinkertaisia. Toisinsanoen niistä ei 20