AATTILUETTELO nr. 9 www.carlstahl.fi
Asiakas on numero Arvoisa Asiakas, Carl Stahl on vuonna perustettu yritys, joka toimii edelleen perheyrityksenä. Henkilökuntaa on maailmanlaajuisesti yli 0 henkilöä :ssa eri toimipisteessä ja liikevaihto yli miljoonaa. Yrityksen toimipaikat sijaitsevat useiissa Euroopan maissa, Pohjois ja EteläAmerikassa sekä KaukoIdässä. Suomen Carl Stahl oy perustettiin 00 ja toimisto, varasto ja tuotanto sijaitsevat Turussa uusissa nykyaikaisissa tiloissa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Yrityksen pitkä historia kertoo muuntumiskyvystä ympäristön muuttuessa: pienestä köyden tekijästä on kasvanut teollisuus ja kauppatoimintaa harjoittava kansainvälinen yritys. Palvelee asiakkaitae kaikissa nostamiseen ja sitomiseen liittyvissä asioissa. Laajan tuotevalikoimae ansiosta voie tarjota asiakkaillee kokonaisvaltaiset kaikki tarpeet kattavat ratkaisut. Tuotevalikoimae koostuu oma tuotannosta ja yhteistyökumppaneilta tulevista tavaroista. Tuotevalikoimassae olee keskittyneet laatutuotteisiin. Condor tuoteperheee, jota laajennetaan jatkuvasti, on osoitus tästä ajattelutavasta. Valitsemalla Condor tuotteet saat aina premium tuotteen. Nimi on laadun tae. Kilpailu KaukoIdästä on lisääntynyt ja tulee lisääntymään edelleen. Sieltä saatavien tuotteiden laatukirjo on moninainen. Tuoe myös tiettyjä tuotteita EU:n ulkopuolelta pysyäksee kilpailukykyisenä. utta haluae korostaa sitä, että tuotevalikoimassae olevat KaukoIdän tuotteet on valittu oman ostoorganisaatioe kautta valmistajista, joiden laadun tasaisuuteen voie luottaa. Eurooppaan tulevat tavarat tarkistetaan paikallisen Carl Stahl yksikön toimesta ennen lähettämistä. Asiakas päättää mitä tuotetta hän haluaa käyttää. Ystävällisin terveisin, Olli Lindroos toimitusjohtaja Lentokenttä Tampere 9 Naantali Ohikulkutiellä (0) Helsingistä tai Naantalista tultaessa opaste Urusvuori. Carl Stahl Oy 0 Helsinki Turku Yleiset toimitusehdot NL 0 aksuehto pv netto tai sopimuksen mukaan Toimitusehto e works Turku Pakkauskulut kts. www.carlstahl.fi Toimituslisät kts. www.carlstahl.fi Yliaikakorko lain mukaan ahdollisista palautuksista on aina sovittava etukäteen. Palautukset, joista maksae rahdin, on pyydettävä meiltä ennen lähettämistä kirjalliset lähetysohjeet. ikäli palautus johtuu meistä riippumattomista syistä, on palautettava määrä enintään 0% e works hinnasta. Pidätäe oikeuden muutoksiin. www.carlstahl.fi
Carl Stahl Group Suomi Carl Stahl Oy PL Jonkankatu 0 Turku Puhelin: (0) 0060 Fa: (0) 0069 Eail: myynti@carlstahl.fi Brasilia Carl Stahl Aços, Cabos e Sistemas Ltda. Rua Silva Bueno, Ipiranga 0000 São Paulo SP Puhelin: 00 () 690 Fa: 00 () 699 Eail: vendas@carlstahl.com.br orsing Cabos de Aco Ltda. Travessa orsing, Centro 600 Belford Roo RJ Puhelin: 00 () 66666 Fa: 00 () 660 Eail: vendas@carlstahl.com.br Dubai Carl Stahl iddle East LLC Carl Stahl Lifting Equipment Industries LLC Carl Stahl Safety & Security Consultancy P. O. BOX 660 Al Jadaf (Plot 9) Dubai U. A. E. Puhelin: (00 9) 0 (00 9) 96 Fa: (00 9) Eail: stahl@emirates.net.ae Englanti Carl Stahl Evita Ltd. Carl Stahl House Farfield Park, anvers Estate S6 DB Rotherham GB Puhelin: (00) () 096 Fa: (00) () 096 6 Eail: sales@carlstahlevita.co.uk Hollanti Carl Stahl Benelu B.V. Kleine Tocht NL CB Zaandam Puhelin: (00) 6 Fa: (00) 696 Eail: carlstahlbenelu@planet.nl Itävalta Carl Stahl GmbH Anzengruberstraße A600 Wels Puhelin: (00) ( ) Fa: (00) ( ) Eail: austria@carlstahl.com Carl Stahl GmbH Gewerbepark 660 A60 Bezau Puhelin: (00) ( ) 0 00 Fa: (00) ( ) 0 090 Eail: bezau@carlstahl.com Norja Carl Stahl AS Postboks Nesttun N Bergen Puhelin: (00) 9 6 60 Fa: (00) 9 6 0 Eail: carlstahl@carlstahl.no Carl Stahl AS Postboks 6 N9 Skallestad Puhelin: (00) Fa: (00) Eail: janerik.jansson@carlstahl.no Carl Stahl AS Postboks N09 Tananger Puhelin: (00) 9 9 Fa: (00) 9 9 Eail: tananger@carlstahl.no Carl Stahl AS Postboks N90 Honningsvag Puhelin: (00) 69 00 Fa: (00) 69 Eail: honningsvag@carlstahl.no PohjoisAmeriikka Carl Stahl Sava Industries Inc. North Corporate Drive P. O. Bo Riverdale, NJ 0, USA Puhelin: (00) 9 0 Fa: (00) 9 0 Eail: sales@savacable.com Carl Stahl DécorCable, LLC 660 West Randolph Street Chicago, IL 6066, USA Puhelin: (00) 0 Fa: (00) 9 Eail: sales@decorcable.com Carl Stahl American Lifting, LLC Doral Road Waukesha, WI, USA Puhelin: (00) 6 6 Fa: (00) 6 6 Eail: jim@amlift.com Puola Carl Stahl Tech Service Sp. z.o.o. ul. Spokojna 0 Cychry Puhelin: (00) (0)9 Fa: (00) (0)9 6 Eail: biuro@carlstahl.pl Ranska Carl Stahl, rue des Tuileries F660 Souffelweyersheim Puhelin: (00) () 00 Fa: (00) () 0 96 Eail: info@carlstahl.fr Ruotsi Carl Stahl AB Frysvägen S6 Jönköping Puhelin: (006)(0) 0 Fa: (006)(0) 09 Eail: info@carlstahl.se Carl Stahl AB Universitetsllèn S Sundsvall Puhelin: (006)(060) 9 Fa: (006)(060) 9 Eail: info@carlstahl.se Saksa Carl Stahl GmbH Postweg 9 Süßen Puhelin: (0 6) 0 000 Fa: (0 6) 0 0 Eail: carlstahl@carlstahl.com Sveitsi Carl Stahl AG Stachelhofstrasse CH Siebnen Puhelin: (00)(0) 0 0 00 Fa: (00)(0) 0 0 0 Eail: info@carlstahl.ch Tanska Carl Stahl Danrope A/S Østerled DK0 Holbæk Puhelin: (00) 9 90 Fa: (00) 9 9 Carl Stahl Danrope A/S Karetmagervej 9 DK000 Fredericia Puhelin: (00) 60 Fa: (00) 60 Eail: salg@carlstahl.dk Tsekki Carl Stahl & spol, s. r. o. Bozanovská 09 CZ90 Praha 9 Puhelin: (000) 9 9 Fa: (000) 90 Eail: info@carlstahl.cz Unkari Carl Stahl Hungaria Kft Jedlik Anyos u. 6 H Dunaharaszti Puhelin: (00) 9 Fa: (00) 60 Eail: janosgill@carlstahl.hu www.carlstahl.fi
Sisällysluettelo Akkumagneetti...6 Alukolmio... Alumiinipukkinosturi... ALUpuristusholkki... Ankkurointikori... Avojohtosukka... Avokoukku..., 6, 6 Digitaalivaaka kaukoohjauksella...90 9 Digitaalivaaka...90 9 DIN nostoruuvi/mutteri...9 Erikoispumppukärryt... Haaspyöräketjutalja... Haponkestävä karbiinihaka...9 Haponkestävä kettinki..., Haponkestävä kettikinraksi... Haponkestävä nostoruuvi..., 9 Haponkestävä puristusholkki... Haponkestävä sakkeli...9 Haponkestävä teräsköysiraksi... Haponkestävä vaijeri... Haponkestävä vanttiruuvi... Haponkestävät AISI tuotteet...,,, 9 Haspelisiirtovaunu... 9,, Henkilösuojaimet... Hitsattava kiinnityspiste... Hydrauliikka jakajat... Hydrauliikka liittimet... Hydrauliikka momenttiavain...9 Hydrauliikka paketti... Hydrauliikka pumput... Hydrauliikka sylinterit... Hydrauliikkaletkut..., Hydrauliikkapumppu momenttiavaimille...9 Hydraulinen leikkuri... Hydraulinen levitin... Hydraulinen momenttiavain...9 Hydraulinen ulosvetäjä... Imutarraimet... Joker koukut... Juoksupyörät..., Juwathan pyörä...9 Kaapelivetosukka... Kaapelivälisukka... Kahmarit...9, 6 Kaivonrengastarrain... Kannettava vaijeritalja... Karbiinihaka..., 9 Kelautuva tarrain... Kellotalja... Kestomagneetti...6 9 Ketjutalja integroidulla siirtovaunulla... Ketjutaljat... Kettinki komponentit... 6 Kettinkiraksi lk komponentit...6 6 Kettinkiraksi lk...6 6 Kettinkiraksi lk komponentit... 6 Kettinkiraksi lk... 6 Kettinkiraksit lk...6 Kettinkiraksit... 6 Keventimet... Kiilapesä... Kiinnityskannakkeet... Kiinnityspiste, hitsattava... Kiinnityspisteet... Kiristysrengassysteemi tynnyreille...6 Kitkamatto... Kivilohkarekahmari...0 Koneennostimet... Koneikot..., 9 Konttikoukku... Koukkupuristin... Koussit... Kuljetusalustat...9 Kulmasuojat...9 9 Kuormansidontalaitteet... 9 Kuormansidontavyöt... Kuulalaakeroidut nostosangat... Kynsikestomagneetti...6 Kynsitunkki... Käsipumppu... Käsitarrain... Käsivinssi... Kääntökahmari...9 Köydet... 9 Köysijarru... Köysitikkaat... Laatikkokahmarit...9 Laukaisukoukku...6 Levytarraimet... Liitoslenkki..., 9, 66 Liukukoukku...6 Lompakkotaljat... LugAll vaiijeritaljat... Lyhennyskoukku..., 6, 6, 66, 6 Lyhennyskynsi haarukkaliitos...6, 6 Lyhenysrengas Omega...6 Lyöntimeistit...6 agneetit...6 9 agneetti alustasuoja... agneettikulmasuoja...9 ekaaninen tunkki... erkintäsarja...6 erkkauslaput...6 omenttiavaimet: Tarvikkeet...9 uototeräsköydet...0 urtosokat... utterinmurskaaja integroidulla käsipumpulla... utterinmurskaajat... yyntiehdot... Neliökahmari...0 Nostohaarukat... Nostokoukku hitsattava VABH... Nostomagneetit...6 9 Nostomutteri... 9, Nostopuomi kiinteillä turvakoukuilla... Nostopuomi kiinteä... Nostopuomi säädettävillä turvakoukuilla..., Nostopuomi säädettävä..., Nostopuomit... Nostorengas lisärenkain..., 9, 66 Nostorengas..., 9, 6, 6, 66 Nostorenas nosturinkoukulle..., 9 Nostoruuvi... Nostosanka Vario... Nostosanka WBG...6 Nostosankaruuvi VLBG, WBG... Nostosilmukka... Nostosylinterit... Nostotarraimet... Nostotarrain automaattinen... Nostotarrain puristin... Nostovyöt... www.carlstahl.fi
Sisällysluettelo Nosturiköysi... 9 Nosturit... Nosturitallat... Nosturivaaka...9 Näyttämöt, teatterit... Ohjausalusta...9 Omega nostopuomi... Paineilmakäyttöinen pumppu... Paineilmanostimet...0 Palautin..., Palautin paineilmaletkulla... Palkkitarraimet... Palkkitarrain siirtovaunulla... Palomieskarbiinikoukku...99 Pienemtämismuhvi vaihtokasettiin... Pikalukko... Pohjalaatta... PosiLock... PowerPoint kiinnityspiste... Pujotusleikari... Pukkinosturi... Pullotunkki... Pumppukärry rst... Pumppukärry vaakalla... Pumppukärryt... Puominostureiden kiinnitystavat... Puominosturit...9 Puristusholkki... Putoamissuojaimet... Pylpyrä... Pylväskääntönosturit...9 Pyörökahmari... Pyöröteräskoukku... Päällysteraksit... Ratsetit... Reikämäntäsylinteri yksitoiminen... Reikämäntäsylinterit... Reikämäntätunkki... Ripustustuvaaka...9 Räikkäketjutaljat...6 Rullakanki... Sakkelit...9 0, 9 Saksinostovaunu... Salpakoukku leikarilla...6 Salpakoukku..., 60 6, 6 Secute kulmasuojat...9 Seinäkonsoli alupukille... Seinäkääntönosturit...9 Seinävaijerivinssi... Seinävinssi... Sidontaketju irrallisena vanttikiristimeen...9 Sidontaketju vanttikiristimellä ja irrallisella ketjulla...9 Sidontaketju vanttikiristimellä... 9 Sidontaketjut... 9 Sidontalaitteet... 9 Sidontaliinat... Siirtoalustat...9 Siirtovaunut..., Sikarileikari... Sisällysluettelo... Skoukku... Sorvitarrain... Standardisylinteri... Sylinteri litteä... Sylinteri super litteä... Sylinterit... Sähköketjutalja siirtovaunulla... 9 Sähköketjutaljat... 9 Sähkökäyttöinen kestomagneetti...9 Sähkökäyttöinen pumppu..., 9 Sähkösiirtovaunu... 9 Sähkövaijerivinssi... Tarraimet... Tarrain horisontaalikuljetukseen... Tarrain seinä ja kattoelementeille... Tarviketarrain... Tarvikkeet ja komponentit puominostureita varten... TechnoCables...0 Telaketjukuljetusalusta... Teräsköydet... 9 Teräsköydet: Tarvikkeet... Teräsköysilukko... Teräsköysiraksit...6 Teräsköysitietoutta...9 Terästunkki..., Toimitusehdot... Traversit...6 Trukinnostopuomi... Trukinpiikkikoukku... Tunkit..., Tuplakoukku... Turvakoukku leikarilla..., 60 Turvakoukku OBK..., 60 Turvakoukut..., 60, 6, 66, 6 Turvaköysi... Turvallisuuspaketti... Turvavaljaat... Tyhjiönostin... Tyhjiötarraimet... Tyhjiötarrain mekaaninen... 9 Tynnyri valjas...6 Tynnyrin nostosysteemi...6 Tynnyrinkäsittely...6 Tähtinostorengas... Vaakapumppukärryt... Vaakat...90 9 Vaihtokasetti momenttiavaimeen... Vaijerinostovyö... Vaijeriraksit...6 Vaijerit... 9, Vaijeritalja sähkökäyttöinen..., Vaijeritaljat... Vaijerivinssi sähkökäyttöinen..., Vaijerivinssi... Valimokoukku..., 6, 6 Vanttikiristimet... Vanttiruuvi... Vertikaali tarrain... 6 Vetosaakko... Vetosylinteri... Viisarivaaka hydraulinen...9 Viisarivaaka...9 Vinssit... Voimanäytöt...9 Väkipyörät... XTend... Yleiset toimitusehdot... Yleisnostotarrain... 6 Yleistarrain... 6 Yleisvertikaalitarrain... 6, 0 Yyhdistäjä karbiinikoukulla... www.carlstahl.fi
Tuotevalikoimae yhdellä silmäyksellä Nosturit ja konekäyttöiset nostimet Nostimet (käsikäyttöiset) Nostolaitteet pylväskääntönosturit, seinäkääntönosturit, pukkinosturit, siirrettävät nosturit. sähkö ja paineilmakäyttöiset ketjutaljat, työpistenostimet, sähkökäyttöiset vaijerivinssit. ketjutaljat, räikkäketjutaljat, siirtovaunut taljoille, palkkitarraimet, vaijerivinssit, vaijeritaljat (myös konekäyttöisenä), vaijerihaspelit, väkipyörät, ohjauspyörät, köysipyörät, tunkit. nostopuomit, levittäjät, trukkiin liitettävät nostolaitteet, nostettavat työlavat, nostohaarukat, kahmarit (putkille, laatikoille, tynnyreille), tarraimet, nostomagneetit, imuja tyhjiötarraimet, koukkuvaakat ja voimanäytöt, keventimet, työkaluripustimet. Nostoapuvälineet Teräsköydet metritavarana* Nostotarvikkeet* kettinkiraksit*, teräsköysiraksit*, tekstiiliraksit, komponentit: koukut, liittimet, renkaat, lyhentäjät, metallipäätteet, kulmasuojat, erikoisköydet. teräsköysi ja kaapelivetosukat, sikarileikarit, teräsköysilukot, koussit, vanttiruuvit, teräsköysitarraimet, koukut, Skoukut, karbiinikoukut, hitsattavat koukut, automaattikoukut, eristyskoukut, kiinnityspisteet, sakkelit. Kuormansidonta Hydrauliikka Henkilösuojaimet kuormansidontalaitteet, liukuestematot, kertakäyttösidontalaitteet, kulmasuojat, ilmatyynyt, kuormaverkot, vanttikiristimet, ketjukiristimet, bigbagit. tunkit, momenttiavaimet, mutterinsärkijät, pumput, siirtoalustat, pumppukärryt*. turvavaljaat, nykäyksenvaimentimet, turvaköydet, kolmijalat, otsalamput, köysitikkaat. Tekniset teräsköydet (TechnoCables) uototeräsköydet (Cablevision) "Nokon" ohjainpunos sinkityt, ruostumattomasta teräksestä, pinnoitetut 0,09,0 Ø teräsköydet vaativiin teknisiin ratkaisuihin. Koneiden hienomekaniikka, auton ovenaukaisumekanismit, tulostimissa, tähystysleikkauksissa. arkkitehdeille, suunnittelijoille, muotoilijoille tarkoitettu tuotevalikoima, joka avaa uusia mahdollisuuksia. *myös ruostumattomasta teräksestä 6 www.carlstahl.fi
Nosturit: Alumiinipukkinosturi 0.Kiinteä, taitettava integroidulla hyötyleveyden säädöllä Vakiopalkin pituus m (hyötyleveys,6m) Nyt vakiona hyötyleveyden säätö! 0. Liikuteltavissa kuormattuna, taitettava ja integroidulla hyötyleveyden säädöllä Vakiopalkin pituus m (hyötyleveys,6m) vakiopalkki m Parannettu malli säädettävä ripustukorkeus taitettava irrotettava s taljan ripustuskorkeus sivuleveys s min/ma 00 0/0 9 9 0.K. 00 0/00 0.K. 00 /0 6 0.6K. 0 0/0 9 0.K. 0 0/00 0.K. 0 /0 0.6K. taljan sivuleveys s ripustuskorkeus min/ma 00 0/ 6 0.V.0 00 0/ 0 9 0.V.0 00 90/90 0.V.0 0 0/ 0.V.0 0 0/ 0 9 0.V.0 0 90/90 0 0.V.0 0.Kiinteä, taitettava, tupla yläpalkilla ja integroidulla hyötyleveyden säädöllä Vakiopalkin pituus m (hyötyleveys,6m) Yläpuolella olevan siirtovaunun ansiosta saavutetaan maksimaalinen nostokorkeus. 0. Liikuteltavissa kuormattuna, taitettava, tupla yläpalkilla ja integroidulla hyötyleveyden säädöllä Vakiopalkin pituus m (hyötyleveys,6m) Yläpuolella olevan siirtovaunun ansiosta saavutetaan maksimaalinen nostokorkeus. säädettävä säädettävä taitettava irrotettava ripustukorkeus taljan ripustuskorkeus min/ma sivuleveys taljan ripustuskorkeus sivuleveys s min/ma 00 / 0.H. 000 / 0.H.0 00 6/9 6 0.H. 00 0/00 0.V.0 00 0/ 0 6 0.V.0 00 / 0.V.0 0 0/00 0.V.0 0 0/90 0 6 0.V.0 0 / 0.V.0 000 0/00 0.V.0 000 0/90 0 0.V.00 000 / 0 0.V.0 00 6/ 0.V.0 00 / 0.V.0 00 0/ 0.V.0 www.carlstahl.fi
Nosturit: Alumiinipukkinosturi UUTUUS! Lyhennettävissä oleva yläpalkki kuljetuksen ajaksi (lisävaruste) Kaikki alupukkinosturimallit ovat olleet saatavana taitettavilla sivuilla, mutta nyt tarjoae myös pisintä ja tilaa vievintä osaa eli yläpalkkia kätevänä versiona, joka voidaan taittaa kuljetuksen ajaksi. 0. ZW Seinäkonsoli Seinäkonsolilla voidaan yläpuomi kiinnittää seinään. Alupukkinosturin käyttöalue laajenee näin erityisesti ikkuna ja oviaukkojen kohdalla. Seinäkonsolin kääntösäde Hyötyleveyden säätö* Seinäkonsoli Lyhennettävä yläpalkki sopii malleille 0.K/K/6K. *Vakiona alupukkinosturissa Alupukkinosturille Tilausnumero 0.K. 0.K. 0.6K. 0.V. 0.H. 0.V. 0.ZW.0 0.ZW.0 0.ZW.0 0. Alukolmio, jaloissa kumipohjat 00 oleilla malleilla (kuvat ja on seuraavat edut: Teleskooppijalkojen ansiosta suuret säätömahdollisuudet. Kokoontaitettava. Kokonaispituus kuljetusasennossa n. m. Kitkaa lisäävien kumipohjien ansiosta pysyy tukevasti paikoillaan. Nostoruuvi aksiaalilaakerilla (kuorman kohdistamiseen). 0.9...90.9 alli käsivinssillä (kuva ) Veivikäyttöinen käsivinssi. Vaijeri varmuuskoukulla nopeasti kelattavissa ruulle. Vinssi on irrotettavissa ja säädettävissä haluttuun korkeuteen kolmijalassa. Vaijerin pituus m. Kuva.. Kuva malli ripustuskorkeus min/ma 00 vakio 0 0.. 00 käsivinssi 0 0.0. Kuvassa näkyvät ketjutaljat eivät sisälly toimitukseen! www.carlstahl.fi
Nosturit: Pylväs ja seinäkääntönosturit Pylväs ja seinäkääntönosturit Tarkoitettu käytettäväksi sisätiloissa, ulkokäyttöön soveltuvista malleista kysy erikseen. Tiedustele edullisia toimitusehtojae. Saatavana eri varusteluvaihtoehdoilla. www.carlstahl.fi 9
www.carlstahl.fi Nosturit: Pylväs ja seinäkääntönosturit työ kuorma Puomi S Puominosturi "C" malli Seinäkääntönosturi sarja GBP Ckisko profiili puomi Tyyppi Nimellinen m 6 0 00 00 6 6 6 6 6 Tod. Pituus 06 06 606 06 06 6 06 06 606 06 06 6 06 06 606 06 066 66 066 066 606 06 066 66 06 06 606 06 P P P P P P P P P P P P P P G G P P P P G G G G G G G G Puominosturi koko A A B B A A B B C C B B C C D D C C D D E E D D E E F F R R S S R R S S T T S S T T U U T T U U V V U U V V Z Z B 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Hinta pitää sisällään siirtovaunun Tyyppi CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCP CCG CCG CCP/D CCP/D CCP/D CCP/D CCG CCG CCG/D CCG/D CCG/D CCG/D CCG/D CCG/D 0.C0A0 0.C0A0 0.C0B60 0.C0B0 0.C0A0 0.C0A 0.C0B0 0.C0B0 0.C0C60 0.C0C0 0.C0B0 0.C0B 0.C0C0 0.C0C0 0.C0D60 0.C0D0 0.C0C0 0.C0C 0.C0D0 0.C0D0 0.C0E60 0.C0E0 0.C0D0 0.C0D 0.C0E0 0.C0E0 0.C0F60 0.C0F0 Pylväskääntönosturi sarja GBA H Kokokorkeus m,,,,,,,,,,,, h Puomin alla 96 96 96 96 96 96 96 96 96 96 90 90 90 90 90 90 vakio pylväs korkeudet m,,,,,,,,,,,,,,,,,6,,,,,6 0.CR0 0.CR0 0.CS60 0.CS0 0.CR0 0.CR 0.CS0 0.CS0 0.CT60 0.CT0 0.CS0 0.CS 0.CT0 0.CT0 0.CU60 0.CU0 0.CT0 0.CT 0.CU0 0.CU0 0.C0V60 0.C0V0 0.CU0 0.CU 0.C0V0 0.C0V0 0.C0Z60 0.C0Z0 0. Käsin liikuteltavat puominosturit sarja GBA/GBP CKiskoprofiililla Kääntösäde 0 Kääntösäde 0 Seinä Pylväs
Nosturit: Pylväs ja seinäkääntönosturit Käsin liikuteltavat puominosturit sarja GBA/GBP I palkki H versio ylätukivarrella Kääntösäde 0 Kääntösäde 0 0 00 00 00 000 Puominosturi "H" malli Seinäkääntönosturi sarja GBP Hintaaan Pylväskääntönosturi sarja GBA Puomi Puomi IPE Puominosturi B ei sisälly H h S profiilista koko siirtovaunua Kokokorkeus Puomin alla m Seinä Pylväs m 6 6 6 6 6 0 0 00 0 0 00 00 00 00 00 00 00 0 00 00 0 0 0 0 0 0 C C D C C D D E D D E E F E E F F F F F F T T U T T U U V U U V V Z V V Z Z Z Z Z Z 0.H0C60 0.H0C0 0.H0D0 0.H0C0 0.H0C0 0.H0D60 0.H0D0 0.H0E0 0.H0D0 0.H0D0 0.H0E60 0.H0E0 0.H0F0 0.H0E0 0.H0E0 0.H0F60 0.H0F0 0.H0F 0.H0F6 0.H0F0 0.H0F0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0.HT60 0.HT0 0.HU0 0.HT0 0.HT0 0.HU60 0.HU0 0.H0V0 0.HU0 0.HU0 0.H0V60 0.H0V0 0.H0Z0 0.H0V0 0.H0V0 0.H0Z60 0.H0Z0 0.H0Z 0.H0Z6 0.H0Z0 0.H0Z0,,,,,,,,, 90 90 90 90 90 90 90 90 90 90 90 90 vakio pylväs korkeudet m,,,,,,,,6,,,,,6,,6,,6,,6 www.carlstahl.fi
www.carlstahl.fi Nosturit: Pylväs ja seinäkääntönosturit työ kuorma Puomi S m Puominosturit "T" malli SeinäKääntönosturi sarja GBP Puominosturi koko 6 0 00 00 00 000 6 6 6 6 6 6 Puomi IPE profiilista 0 0 0 0 00 00 00 00 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 00 0 0 0 00 0 0 0 0 00 0 0 A A A A B B B B D C E C E C E C F D E D F D D E F E F F R R R R S S S S U T V T V T V T Z U V U Z U U V Z V Z Z E F E F V Z V Z B 06 00 00 00 06 0 06 06 06 99 0 99 90 90 99 0 99 90 Hintaaan ei sisälly siirtovaunua 0.T0A0 0.T0A0 0.T0A0 0.T0A 0.T0B0 0.T0B0 0.T0B0 0.T0B 0.T0D6 0.T0C0 0.T0E6 0.T0C0 0.T0E 0.T0C0 0.T0E6 0.T0C 0.T0D0 0.T0E 0.T0D0 0.T0D 0.T0E0 0.T0E0 0.T0F6 0.T0F6 0.T0E0 0.T0F 0.T0E0 0.T0F0 0.T0E 0.T0F0 Pylväskääntönosturi sarja GBA H Kokokorkeus m,,,,,,,, h Puomin alla 00 00 00 00 60 60 60 60 0 vakio pylväs korkeudet m,,,,,,,,,,,6,,,,,,,,6, 0.TR0 0.TR0 0.TR0 0.TR 0.TS0 0.TS0 0.TS0 0.TS 0.TT0 0.T0V6 0.TT0 0.T0V 0.TT0 0.T0V6 0.TT 0.T0Z6 0.TU0 0.T0V 0.TU0 0.T0Z 0.TU0 0.TU 0.T0V0 0.T0Z6 0.T0V0 0.T0V0 0.T0V 0.T0Z0 0. Käsin liikuteltavat puominosturit sarja GBA/GBP Ipalkki T versio Kääntösäde 0 Kääntösäde 90 Seinä Pylväs,6,
Puominostureiden kiinnitystavat Kiinnityskannakkeet ja pultit seinäkääntönostureille Kiinnityskannakkeet ja pultit seinäkääntönosturin kiinnittämiseen ovat saatavana eri tilauksesta. Varmistaudu pylvään sopivuudesta seinäkääntönosturin kannattamiseen. Voima kn Puominosturin tyyppi Voima R A B C D E F,9 9,, 6,,6,9,,0 9 66, Kannatin tyyppi: Lyhyt Pylvään mitat Kannatin tyyppi: Keski Pylvään mitat Kannatin tyyppi: Pitkä Pylvään mitat Kannattimen malli Ø pultti Kiinnitin pari (Nm) Koodi U V Z Paino min ma y ma Koodi U V Z Paino min ma y ma Koodi U V Z Paino min ma y ma 0 0 0 0 6 60 6 GBP0 GBP00 GBP0 0 60 0 00 90 90 00 0 0 00 00 0 0 GBP0 GBP00 GBP0 0 0 0 60 6 6 60 96 00 0 00 60 0 0 0 0 GBP0 GBP00 GBP0 60 0 0 0 0 60 0 0 60 0 0 0 60 www.carlstahl.fi
Puominostureiden kiinnitystavat ANKKUROINTIKORI JA PULTIT PYLVÄSKÄÄNTÖNOSTUREILLE Annetut perustan mitat ovat minimimittoja. Perustaa tehtäessä on noudatettava kulloinkin voimassa olevia rakennusmääräyksiä. uista valettaessa sähköputkitus. Ankkurointikori ja pultit ovat saatavissa eri tilauksesta. Tyyppi R S T U V Z Tilausnumero GBAA060 GBAB060 GBAC060 GBAD060 GBAE060 GBAF060 Pylväsnosturin tyyppi R S T U V Z C 0 96 P 660 S 0 0 S 06 99 y 9 Ø 6 6 6 r 9 Ankkkurointi Ø T 0 pultti LT 00 0 0 0 600 00 Kiinnitys ST 0 60 voima Nm 00 60 Paino 6 Perusta L 0 0 0 00 000 00 H 00 00 900 900 0 0 Voima kn Q,,,,, 9, omentti knm F 6 PUOINOSTUREIDEN KIINNITYSTAVAT PYLVÄSKÄÄNTÖNOSTURIN KIINNITYS POHJALEVYN AVULLA kpl kiinnityspiste pohjalevy RS kpl kiinnityspiste pohjalevy TU 0 kpl kiinnityspiste pohjalevy VZ Pylväsnosturin tyyppi R S T U V Z GBAR0PS0 GBAS0PS0 GBAT0PS0 GBAU0PS0 GBAV0PS0 GBAZ0PS0 C 00 00 00 00 00 0 S 0 0 0 0 00 0 0 0 0 y 0 Z Ø 9 9 0 0 Pohjalevyn 6 66 9 90 a. sallittu kallitus f, 6, Lattian betonityyppi min /cm 0 0 0 0 0 0 Liimapatruunat esim. HILTI HVU kierretanko HILTI HAS 0 0 0 Lattian minimi paksuus 0 0 0 0 0 Lattian reiän halkaisija Lattian reiän syvyys 0 0 0 Ankkureiden kiinnitin parin lujuus (HILTI) Nm 0 0 0 0 0 0 Yhden ankkurin min. vetokuormitus kn 6 6 Betonilattian oltava kuivunut vähintään viikkoa (uusi lattia). Etäisyys reunasta vähintään 90 (koskee myös saumakohtia) Alle 0 etäisyydestä reunasta on oltava kuormitusalueella (kiinnityssyvyydellä) vähintaan yksi Ø betonirauta. Betonilatian päällysteet esim. muovimatto on poistettava + 0 etäisyydeltä pohjalevyn joka puolelta valua ja asennusta varten. Reikiä porattaessa on vältettävä vahingoittamasta betonirautoja. www.carlstahl.fi
Nostimet: Sähköketjutaljat 900. Sähköketjutalja CSVerkkovirralla V Yleiskäyttöinen sähköketjutaljasarja normaaleihin käyttöolosuhteisiin. Edut: Pieni oma Joustavat käyttömahdollisuudet Yleiskäyttöinen koska toimii V verkkovirralla Toimii V verkkovirralla! Sopiva siirtovaunu CS 0/00 sähköketjutaljalle laipan leveys 0 900.HF.0 0 900.HF.0 ketjupituus ripustus kotelointiluokka ketjuluku nostonopeus toimintajakso käyttöjännite teho W m ketjupituudella m * m/min ED IP V 0 0 0 0 00 00 00 00 00 * lenkki 0, 0 % 900..0H0 6* lenkki 0, 0 % 900..0H06 * lenkki 0, 0 % 900..0H 0* lenkki 0, 0 % 900..0H0 * lenkki 0, 6 0 % 900..0H0 6* lenkki 0, 6 0 % 900..0H06 * lenkki 0, 6 0 % 900..0H ** koukku 6,0 % 0 900.US90. ** koukku,0 % 0 0 900.US90. * pituusvaihtoehdot ** vakiopituus www.carlstahl.fi
Nostimet: Sähköketjutaljat 90. Sähköketjutalja malli 60 Tämä sähköketjutalja on erinomainen lisä tunnettuun ja koeteltuun tuotevalikoimaae. Erinomainen hintalaatusuhde puolustaa paikkansa standardi käytössä. Ylivoimaisen edullinen! Jännite 00 V, 0Hz suoraohjaus Kotelointiluokka IP eristysluokka F Ylikuormanesto liukukytkimellä Hiljainen, vinohaastetun lieriöhaaspyörävedon ansiosta Erikoisluja, sinkitty pyöröteräskettinki Voimavirtajarrumoottori elektromagneettisella levyjousipainejarrulla Saksalainen alkuperätodistus Sähköketjutalja malli 60 S, R, E 0 00 00 000 nostonopeus m/min / / / / /, ketjuluku teho kw 0,/0,0 0,/0,09 0,/0, 0,/0,,9/0, toimintajakso ED % 0 60 0 0 mitat A 09 09 09 B malli R* 6 6 6 690 90 malli R** 9 9 malli E* 0 0 0 0 66 malli E** 0 0 0 0 6 C malli R 0 0 0 9 H 00 6 0 H malli R 0 60 malli E 9 9 6 9 sähköketjutaljan malli S lenkkiripustus*** Sähkösiirtovaunulla Siirtovaunulla malli R siirtovaunulla*** malli E sähkösiirtovaunulla*** 6 6 9 9 malli S 90.00.0 90.00.0 90.00.0 90.00. 90.00.0 malli R 90..0 90..0 90..0 90.. 90..0 malli E 90..0 90..0 90..0 90.. 90..0 * kapeille laipoille ** leveille laipoille *** vakio ketjupituudella m ja ohjauskaapelilla, m. Ketjupituuden kasvaessa tarvitaan luokista riippuen isompi ketjusäiliö. **** sähkösiirtovaunun ajonopeus / m min Sähköketjutalja 60 malli S lenkkiripustus Sähköketjutalja 60 malli R siirtovaunulla Sähköketjutalja 60 malli E sähkösiirtovaunulla www.carlstahl.fi
Nostimet: Sähköketjutaljat 900. Sähköketjutalja CSKompakti G Hyväksi havaitun CSSähköketjutaljan uusi ulottuvuus. Uusi tuotesarja G kovaan teollisuuskäyttöön 000 asti. Etusi pieni koko helppo huoltaa modulirakenteinen sähköpikaliitäntä koneistoluokka m jännite 00 V 0 Hz kaksi nostonopeutta suojausluokka IP vakio ketjupituus m Lisävarusteita: 000 asti suurempi/pienempi nostonopeus kontaktoriohjaus V vakiona 0 :stä lähtien radioohjaus minirc elektroninen rajakatkasin käyttötuntilaskuri portaaton nopeus frekvenssisäätimellä saatavana muilla jänitteillä alli siirtovaunulla Nosto ja hienonosto alli lenkkiripustuksella alli sähkösiirtovaunulla Optiona saatavana radioohjaus minirc*. Kysy lisätietoja! *Vaatii V kontaktoriohjauksen! 0 00 00 000 0 nostonopeus m/min / / / / / / ketjuluku toimintajakso ED 60 60 60 60 0 0 mitat C 60 6 C 9 0 C siirtovaunulla 90 90 6 C sähkösiirtovaunulla 9 6 L 66 B 00 H 9 9 9 60 malli lenkkiripustuksella 6 malli siirtovaunulla 9 malli sähkösiirtovaunulla 0 malli lenkkiripustuksella 900.0.0. 900.0.0. 900.0.0. 900.0.. 900.06.0. 900.0.. malli siirtovaunulla* 900..0. 900..0. 900..0. 900... 900..0. 900... malli sähkösiirtovaunulla* (0/ m/min.) 900..0. 900..0. 900..0. 900... 900.6.0. 900... *Tilattaessa siirtovaunulla olevia malleja ilmoita laipan leveys www.carlstahl.fi
Nostimet: Sähköketjutaljat 90. Sähköketjutalja CSkovaan käyttöön malli sähkösiirtovaunulla 00 asti saatavana V verkkovirralla Saatavana 0 t asti. malli ketjuluku nostonopeus m min teho kw toimintajakso ED % koneistoluokka FE9./ ISO lenkkiripustuksella käsisiirto/haspelisiirtovaunulla sähkösiirtovaunulla siirtovaunut laippaleveyksille lyhin etäisyys H ripustuslenkistä nostokoukun pohjaan mitat lenkkiripustuksella siirtovaunulla** haspelisiirtovaunulla** sähkösiirtovaunulla** A A B C C H H EN T mukainen sinkitty erikoisluja RUDketju, jonka tarkat toleranssit mahdollistavat ketjun pienen kulumisen ja vakaan kulun. CS 0 CS 0 malli lenkkiripustuksella Tämä sähköketjutalja on kompaktin rakenteen ansiosta pienen kokoinen ja matala. Taljat ovat hiljaisia vinohaastetun voimansiirron ansiosta. Kaikki haaspyörät ovat hiilikarkaistuja ja erikoishiottuja. agneettilevyjarrut reagoivat nopeasti ja varmasti. Suljettu rakenne ja jarruosion lisätiivistyksen ansiosta pöly ja sääolosuhteet eivät vaikuta laitteeseen. Erikoisluja, kulutusta kestävä nostokettinki EN mukaisesti valmistettu on pintakarkaistu ja galvanoitu. Jännite 00 V, 0Hz (saatavana myös muilla jännitteillä), Kotelointiluokka IP, Eristysluokka F Standardiketjupituus m Edut: Kompakti rakenne. Erityisen hiljainen. Kotelointiluokka IP / Eristysluokka F. Liukukytkin suojaus CS 0 asti. Suojaus virrankatkaisulla CS 90 lähtien. Suoraohjaus / saatavana myös kontaktoriohjauksella. Ohjausyksikkö hatäpysäyttimellä. Nostokettinki erikoisluja. Saksalainen alkuperätodistus. CS 0 CS 0 malli haspelisiirtovaunulla yös erikoismalleja saatavana 0 ton asti. www.carlstahl.fi
Nostimet: Sähköketjutaljat 00 00 000 00 0 000 CS 0 CS CS 60 CS CS CS 0 9,0 /,, /,,0 /,0,0 /,0,0 /,0,0 /,0 0, / 0, 0, / 0,, / 0,,0 /,, / 0,,0 /, 0 / 0 / /0 0 / 0 / 0 / m/ m/ m/ m/ m/ m/ 6 9 9 9 0 0 / 0 0 / 0 66 / 96 / 9 96 / 9 96 / 9 00 60 60 90 690 9 00 6 6 0 00 6 0 60 60 60 6 60 90 6 60 6 60 690 9 6 600 90.00.0 90.00. 90.00.0 90.00. 90.00. 90.00.0 90..0 90.. 90..0 90.. 90.. 90..0 90.. 90..0 90.. 90.. 90..0 90.0.0 90.0. 90.0.0 90.0. 90.0. 90.0.0 ** Ilmoita tilattaessa palkin laipan leveys, niin siirtovaunu esiasennetaan tälle leveydelle tehtaalla. Sähkösiirtovaunun ajonopeus / m min. CS 0 CS malli siirtovaunulla Kompakti malli ataliin tiloihin tarkoitettu malli CS 0 CS 0 malli sähkösiirtovaunulla Erittäin mataliin tiloihin tarkoitettu 90 sarja yös erikoismalleja saatavana 0 ton asti. www.carlstahl.fi 9
Nostimet: Paineilmanostimia. Paineilmanostin CSRR Nämä paineilmanostimet on erityisesti kehitetty teollisuutta varten. Runko on jykevää teräsvalua. Venttiiliyksikkö on sama kaikille malleille, väheän varaosia. Vakiona rajakatkaisimet. Etusi: Tarkka nopeuden säätö (riippuohjain tai nyöriohjain) Kuorman tarkka ohjaus Pienen kokoinen Hiljainen käyntiääni Vakiona ylä/alarajakatkaisimet Ylikuormansuoja vakiona (alk. 00 ) Ilmanpaine 0, Pa Suositeltu filtteri/öljyvoiteluyksikkö takaa moitteettoman toiminnan Saatavana 0 ton asti Vakiona CE Ee II GD IIB ct6 (ton) malli ketjuluku nostonopeus nimelliskuormalla m/min ilman kulutus nimelliskuormalla l/min nosto ilma liitäntä letkun Ø m ketjupituus 0, TCR 0, PT ½.TCR.00* 0, TCR 00, PT ½.TCR.000*,0 TCR 00, PT ½.TCR.00*,0 TCR 00 6,0 PT ½.TCR.00*,0 TCR 000,0 PT ½ 0.TCR.000*,0 6,0 TCR 00 TCR 6000,, PT ½ PT ½ 69 90.TCR.00*.TCR.6000* * Ppainikeohjain, Cnyöriohjain alli A B C D E F G H J K L N P S T U TCR.00P TCR.000P TCR.00C TCR.000C 9 6 0 9 9 60 Rc/ 9 6 0 9 9 0 Rc/ TCR.00P 6 9 0 9 9 60 Rc/ TCR.00C 6 9 0 9 9 0 Rc/ TCR.00P 6 0 9 9 60 0 TCR.00C 6 0 9 9 0 0 Rc/ TCR.000P 9 9 0 9 60 0 Rc/ TCR.000C 9 9 0 9 90 0 Rc/ TCR.00P 9 0 9 6 0 690 6 Rc/ TCR.00C 9 0 9 6 0 9 6 Rc/ TCR.6000P 9 0 690 6 9 0 6 0 Rc/ TCR.6000C 9 0 690 6 9 960 6 0 Rc/ 0 www.carlstahl.fi
Nostimet: Paineilmanostimia Paineilmaketjunostimen edut Paineilmanostimia voidaan käyttää kaikissa samoissa paikoissa missä sähköketjutaljanostimiakin. Koska käyttövoimana toimii paineilma, voidaan paineilmanostimia käyttää myös räjähdysherkissä ympäristöissä. Hyvä sietokyky kosteutta, höyryä ja pölyä vastaan. Käyttölämpötila 0 +0 ( mini +0 asti). Käyttöaikasuhde 0% joten ei odotusaikoja.. Paineilmanostin ini Työkuormat:, 0, 00, 90 Ilmanpaine: 6 bar ini on edullinen yleisnostin, joka on saatavana standardiketjupituuksilla m, m ja m. Nostimen edut: kätevän kokoinen ja kevyt käyttö ilman sumuöljyvoitelua tietyissä olosuhteissa erinomainen ja edullinen vaihtoehto eri voimalähteellä soveltuu myös horisontaalivetoon herkkä nappi ohjaus, ohjauskaapeli 6 m asti saatavana myös siirtovaunulla Soveltuu myös räjähdysherkkiin käyttöolosuhteisiin. 9/9/EG ( ATEX 0a ) Luokitus II GD A T(X) C D E B A E F G Käsiohjain malli ketjuluku moottorin teho t kw nostonopeus nimelliskuormalla m/min ilman kulutus mitat nimellis kuormalla m/min A pienin B C D E E F koukun G suurin nosto lasku korkeus keskelle leveys ini 0, 0, 0, 0, 9 9 9.00.0 ini 0 0,0 0, 0, 0, 9 9 9.00.0 ini 00 0,00,0,,6 9 9.00.0 ini 00 0,90,0,,6 9 9.00. * ininostimen nostonopeus on mitattu m ohjausletkupituudella. Pideät ohjausletkupituudet laskevat nopeuksia. www.carlstahl.fi