Oikeuslaitospäivä 15.3.2013 Jutun kirjaamisesta sen arkistointiin - ilman aiheetonta viivytystä Asianaj aja Timo Mella, Asianajotoimisto Karvo & Mella Oy Hyvät oikeuslaitoksen toimijat Oikeuslaitoksen kaikki toimijat ovat yksimielisiä siitä, että juttujen joutuisaa käsittelyä ei ole tyydyttävällä tavalla ratkaistu. Eri syistä erityyppiset jutut eri käsittelyvaiheessa kestävät liian pitkään. Juttujen ruuhkautumiskehitys on ollut yleismaailmallinen ilmiö. Keskustelua käydään oikeuslaitoksen ohella lähes kaikissa julkisen sektorin asiantuntijaorganisaatioissa. Ongelmat koetaan samantyyppisesti niin, että suurta asiamäärää ei ehditä käsittelemään riittävän joutuisasti. Tuomioistuimissa käsiteltyjen juttujen ratkaisut ovat laadullisesti parantuneet. Keskustelua on toisaalta ollut siitä, että pitkät ja yksityiskohtaiset tuomiot vievät liiaksi tuomareiden työaikaa. Yleinen hokema on, että oikeuslaitoksen resurssit eivät riitä juttujen joutuisaan käsittelyyn. Lisäksi on esitetty, että resurssit kohdentuvat ja/tai jakautuvat juttumääriin nähden väärin. Resursseja koskevassa keskustelussa on esitetty asianajajiin kohdistuvia moitteita siitä, että juttuja vireille pantaessa niitä ei tutkitaja valmistella kunnolla. Tämä olisi vaikuttanut sekä ratkaistavan jutun käsittelyaikaan että mahdollisuuksiin käsitellä huonosti valmisteltujen juttujen sijaan tuonakin aikana muita juttuja. Rikosjuttujen kestoon liittyvistä asioista on niin paljon ja niin hyviä kannanottoja, että en tarkoituksella lausu niistä mitään muuta kuin esittelemällä yhden juttuesimerkin esitykseni lopussa.
Riita-asioissa eniten viivästymistä kohdistuu laajoihin riita-asioihin. Tekemäni kysely eräille käräjätuomareille täsmentää juttukohtaisen viivyttävän menettelyn sisältöä eräiden esimerkkien avulla. Juttujen kestoon koetaan vaikuttavan sellaiset sinällään oikeudenkäynnin aloittamiskynnyksen ylittävät haastehakemukset, joista kuitenkin puuttuu kantaj an kannanotto oikeuskysymykseen. Niissä voi olla virheitä tai puutteita jo aivan perustiedoissa. Esimerkkinä lastenhuoltoa koskeva asia, jossa ei tiedetä, onko kyse sopimuksen vai aiemmin tehdyn päätöksen muuttamisesta. Toisena kestoon vaikuttavana ovat liian laajat haastehakemukset, joihin kirjoitetaan liikaa todistustosiseikkoja ja niihin liittyviä väitteitä. Ongelmallisiksi koettuihin haastehakemuksiin kirjoitetaan sivukaupalla todistelua ja referoidaan lainsäädäntöä esitöineen, joiden esittely kuuluisi vasta pääkäsittelyvaiheeseen. Moitteita tulee myös siitä, että kirjallisessa valmistelussakaan avustajat eivät välttämättä vastaa edes täsmäkysymyksiin ja että avustajat joutuvat valmisteluistunnossa varaamaan tilaisuuden lausua esiin nostetusta seikasta vielä sen jälkeen, kun avustaja on varmistanut asian istunnosta poissa olevalta päämieheltään. Kynnys päästää jutut pääkäsittelyyn koetaan turhan korkeaksi. Vastausten määräaikoihin ei yleisesti ottaen katsottu liittyvän jutun kestoon vaikuttavia ongelmia, joskin osa avustajista pyytää pidennettyä jatkoaikaa säännönmukaisesti. Istuntoaikatauluissa avustajien toivottiin huomioivan jo juttua vastaanottaessaan, että kiireesti käsiteltäville asioille löytyy kalenterista tilaa. Juttujen kesto valmisteluistuntoon saakka koettiin riippuvan käräjäoikeuden työtilanteesta. Ongelmatilanteet ovat palautteen perusteella poikkeuksellisia. Selvästi yleisempi käsitys oli se, että asianajajien työ koettiin asianmukaiseksi. Eräitä mainitsemisen arvoisia hyveitä oli se, että yhteistyö laatuhankkeissa koettiin onnistuneeksi ja avustajien keskinäiset välit koettiin ongelmattomiksi ja menettely rehelliseksi. Kuten lausumastani ilmenee, olen torjumassa sellaisen käsityksen syntymistä, että juttujen viipymisen syy olisi asianajajissa. Suomalaisen asianajajakunnan historiikissa (Pihlaj amäki 2009) ennustettiin asianajajakuntaa koskevan suuren murroksen olevan ohi. Muutosten ennustettiin kulkevan samaan suuntaan kuin suomalainen yhteiskunta yleensä. Tulevaisuuteen vaikuttavana nähtiin kansainvälistyminen myös pienemniissä toimistoissa. Odotuspaineita nähtiin myös asianajajilta edellytettävissä ammatillisissa valmiuksissa. 2
3 Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea 2003:3 pohti vastauksia oikeuslaitoksen uusiin ja kasvaviin osaamisvaatimuksiin myös oikeudenkäyntiavustajien osalta. Tältä pohjalta toteutui asianajajakunnan kannalta merkittävä muutos lupalakimiesjärj estelmän käyttöönotolla ja valvonnan muutoksilla. Oikeus oikeudenmukaiseen ja viivytyksettömään oikeudenkäyntiin on turvattu perusoikeutena. Oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutetaan rinnakkain oikeudenkäytön tehokkuusvaatimuksen kanssa. Jo tehdyt muutokset ja esille tulleet muutosehdotukset vaikuttavat oikeuspalvelujen sijoittumiseen ja saatavuuteen. Kun muutoksiin liitetään monimuotoiset tietotekniikan jatkuvat muutokset ja kehitys, tuntuu murrosvaihe jatkuvan edelleen. Asianajajataustani Lapin maakunnassa vaikuttaa näkökulmaani asiaan. Näkökulma, odotukset ja kannanotot voivat olla aivan jotain muuta kuin mitä pääkaupunkiseudulla toimivien asianajajien vastaavat ovat. Paljon on yhteistä vaikka huolten aiheet ovat usein kovin erilaisia. Ajankohtaisia oikeuslaitostakin sivuavia asioita Pohjois-Suomessa ovat valtion eristämät alueet (Lapin Kansa 3.11.2012). Poliisi- ja rajavartiostopalveluiden lakattua kylien asukkaat ovat kokeneet turvattomuuden konkreettisena uhkana normaaliin jokapäiväiseen elämiseen. Korjausliike tehtiin nopeasti niihin kyliin, joissa asukkaat nostivat asian jullcisuuteen. Toinen huomiotaja kansalaiskeskustelua herättänyt juttu on parhaillaan vireillä siitä, miten järjestelmän resursseja kohdistetaan kansalaisten vähäisempänä pitämiin asioihin (tässä tapauksessa kalastuksen valvontaan), kun vakavampiin epäkohtiin ei tunnu riittävän resursseja. Kaiken julkisen sektorin toiminnan ja niin myös oikeuslaitoksen osalta olemassa olevaksi ja tulevaisuuden haasteeksi on nimetty resurssien puute. Rankinimin resurssien puute koetaan arjessa syrjäisillä alueilla, kun jo totutut palvelut kokonaan lakkaavat. Alueellisesti oikeusturvan toteutuminen koetaan sitä epävarmempana, mitä etäisempiä oikeuspalvelujen tuottajat ja oikeudenjakaja on. Kysymys ei ole niinkään tuttu tuomari ilmiöstä vaan siitä, että kaukana tehdyt painotukset ja annetut ratkaisut eivät kohtaa alueen ihmisten ja yritysten arkea. Oikeudenmukaisuus joutuu koetukselle, kun oikeudellisia palveluja joudutaan hankkimaan yhä etäämpää. Myös etäämpää annettavia tuomioita vieroksutaan ja niitä kyseenalaistetaan. Alueellinen näkökulma on pidettävä mielessä. Sillä voi olla suurtakin vaikutusta muutoksenhakuherkkyyteen. Asianaj aj akunnan on osaltaan vahdittava sitä, miten oikeuslaitos sijoittuu tulevaisuudessa Karsinta käräjäoikeuksien määrän suhteen on nimittäin vahvasti vireillä. Oilceusoloja Suomessa käsittävässä Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen katsauksessa 2009 käsitellään yleisön käsityksiä ja kokemuksia oikeuslaitoksestaja perehdytään oikeuslaitoksen toimijoihin erityisesti siitä n ökul asta, miten ihmiset pääsevät oikeuksiinsa ja saavat apua oikeudellisiin ongelmiinsa. Kokonaisarvio asianajopalveluista ei sisällä moitetta siitä, että jutut asianajajastajohtuvasta syystä
4 kestäisivät liiaksi. Arvio on tehty Suomen Asianajajaliiton teettämien asiakastyytyväisyyttä koskeneen selvityksen 2004 ja Asianajajatutkimuksen 2007 pohjalta. Vuoden 2012 Asianajajatutkimus osoittaa sekin asiakastyytyväisyyttä toimeksiantojen hoitamiseen. Juttujen keston on koettu olevan asianajajasta riippumattomia. Ruotsissa tehty asianajajatutkimus 2012 on samansuuntainen. Myös päätöksentekijöistä (poliitikot, johtavat virkamiehet, syyttäjät, tuomarit ym.) kahdeksan kymmenestä katsoivat asianajajilla olevan erittäin tai melko korkea pätevyys rikos- ja riitajutuissa. Asianajajan toimeksiannon kesto ja jutun kesto tuomioistuimessa kulkevat yleensä käsi kädessä. Molemmat vaikuttavat toisiinsa. Matti Kunnas on tuoreessa väitöskirjassaan Asianajajan näkökulma lainkäyttöön käsittelyt riita-asioiden joutuisuutta valottamalla oikeudellisen työnjaon sisältöä tavalla, johon tuomioistuinasioita hoitavat asianajajat voivat käsittääkseni varauksetta yhtyä. Asianajajan näkökulma on tapaohjeitten pohjalta selkeä. Prosessit on saatava vietyä läpi kohtuullisessa ajassa ja tuottamatta suuria kustannuksia asiakkaille. Kunnas perustellusti toteaa, että tästä kantaa vastuun asianajajan ohella jutun tuomari, koska tuomarille kuuluu prosessinjohto asiassa. Asianajajan ammattitaitoon kuuluu tietysti lainsäädännön tunteminen ja ainakin kyky löytää juttuihin liittyvät oikeusohjeet, lainsäädäntö ja oikeustapaukset. Toimeksiannossa sovitaan päämiehen kanssa siitä, mihin jutun hoitamisella pyritään. Tuomioistuintie on yksi vaihtoehtoinen tie toimeksiannon hoitamiseen. Huomattava osa jutuista on kuitenkin sellaisia, joihin tuomioistuin ei liian hitaana menettelynä tai muusta syystä lainkaan sovellu. Riidan sovinnollinen ratkaiseminen on asianajotyössä tavallista. Sovinto on helpommin saavutettavissa, jos oikeudellista palvelua on helposti ja läheltä saatavissa. Usein käy niin, että tuomioistuinvaihetta edeltävissä sovintoneuvotteluissa monet sellaisetkin perustelut, jotka eivät tulisi lainkaan esille oikeudenkäynnissä, voivat tosiasiallisesti johtaa asian sovinnolliseen ratkaisuun ilman tuomioistuinkäsittelyä. Tuomioistuinasioiksi kehittyvien juttujen asianajoon kuuluu sellaisia oikeusjärjestyksen hyväksymiä elementtejä, jotka saattavat tuomarin ja erityisesti eettisestä näkökulmasta näyttäytyä virheelliseen tai väärään lopputulokseen (tuomioon) johtavina. Matti Kunnas on käsitellyt (tätäkin) aihetta niin ansiokkaasti, että tyydyn viittaamaan hänen väitöskirjansa (sivulle 35). Oikeusj ärj estyksen sallimien menettelysäännösten käyttäminen tulee tiedostaa ja asianajajan tulee päämiehensä etua ajaessaan niitä myös käyttää. Asianajajien ilmoitukset sovintoyrityksistä voivat näyttäytyä tuomioistuinkäsittelyyn johtaneissajutuissa siltä, kuin sovintoa vireillä olevaan oikeusriitaan ei ole kylliksi haettu. Tuomareiden tulee kuitenkin huomioida tapaohjeittemme kielto vedota sovintoneuvottelussa tehtyyn sovintotarj oukseen. Keskusteltaessa tuomioistuimessa sovintoneuvottelujen käymisestä ja sovintoyrityksistä lipsahtaa helposti siihen, että
5 sovintotarjous tulee tuomarin tietoon. Tällöin syntyy ainakin epäily siitä, että sovintotarjouksen tehnyt asianosainen tyytyisi tuomioon, jonka lopputulos vastaisi hänen tekemäänsä sovintotarjousta. Tämän kaltaisessa tilanteessajoutuisuus kävelisi tapaohjeittemme suojelemanja oikeudenmukaiseksi menettelyksi koetun hyveen yli. Äskeiset tilannekuvaukset pyrkivät selventämään eräitä taktisia syitä menettelytapoihimme. Joutuisuus ja taloudellinen menettelytapa ovat tapaohjeittemme mukaan asianajajien velvollisuutena. Säännöstasolla joutuisuusvelvoite ilmenee OK 15:10 ja 21:6, ROL 9:3~, Asianajajalain 5~ sekä TO 4.1 ja TO 4.2 kohdista, jotka kuuluvat seuraavasti TO 4.1 Tehtävät on hoidettava huolellisesti, täsmällisesti, tarpeellisella joutuisuudella sekä tarpeettomia kustannuksia aiheuttamatta. TO 4.2 Asianajaja on velvollinen ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan sekä seuraamaan oikeuskehitystä erityisesti niillä oikeudenaloilla, joilla hän toimii. Asianajajan on osallistuttava säännöllisesti täydennyskoulutukseen. Asianajaja ei saa ottaa tehtävää vastaan, jos hänellä ei ole sen edellyttämää ammattitaitoa tai jos hän ei muulla tavoin kykene huolehtimaan tehtävän asianmukaisesta hoitamisesta. Asianaj aj aliiton valvontalautakunnassa tavallisinimat valvontatapaukset koskevat viivyttelyä tai sitä, että yhteydenpito ja asiakasinformaatio eivät pelaa. Näyttäisi siltä, että ammatillinen osaamisen ja juttuun sitoutumisen puute eivät ainakaan suoranaisesti ilmene valvonnassa. Mahdollista tietysti on, että viivyttely liittyy taitamattomuuteen, mutta yhtä hyvin kyse voi olla juttujen ruuhkautumisesta kuten oikeuslaitoksen muillakin toimijoilla. Kannanottoja asianaj ajien suhtautumisesta oikeudenkäyntiasioihin on viime aikoina kuulunut ylimpien oikeuksien tuomareilta. On sanottu, että meillä olisi suoraan sanoen aika lepsu asianajokulttuuri. On myös sanottu, että tuomarin työssä näkee hyvin monenlaista asianajotyötä, ja valitettavan paljon myös huolimattomuutta tai ehkä paremminkin huolettomuutta. Jotkut asianajajat eivät näytä juuri panostavan esimerkiksi valituslupahakemusten laatimiseen. Arveluna on esitetty, että kyse ei ole osaamattomuudesta, vaan jonkinlaisesta työhön sitoutumattomuudesta. Keskustelu osaamisesta ja sitoutumisesta on jatkunut jo jonkin aikaa. Pihlajamäen historiikki asianaj aj akunnastamine kertoo 1980 luvulta alkaneesta ammattimaisenm-iasta otteesta ja sitoutumisesta asianajaj atyöhön. Historiikissa kuvataan, miten prosessiuudistukset 1990 luvulla toivat mukanaan osaavien asianajajien vaatimuksen tuomioistuinjuttuihin.
6 Asianajotoiminnan sääntelyn vaihtoehtoja selvitettäessä asianajajakunnan ammattitaitoa ja sitoutumista on pidetty annettuna. Niiden todetaan olevan se tekijä, joka erottaa asianajajakunnan muista oikeuspalvelujen tuottajista. Lupalakimiesj ärjestelmän tultua voimaan ammattitaidon ylläpitämistä koskeva vaatimus ulottuu myös lupalakimiehiin, joskin vaatimus tuntiperusteisesta säännöllisestä täydennyskouluttautumisesta puuttuu. Peräänkuulutettua osaamisen vaatimusta ei jostakin syystä näinkään tuoreessa uudistuksessa haluttu ulottaa kaikkiin toimijoihin. Edellä viitattu osaamattomuuteen ja sitoutumattomuuteen liittyvä kritiikki on liittynyt lähinnä korkeimman oikeuden valituslupavaiheeseen. Asianajajan työssä on lopulta harvoin juttuja, joissa valituslupatie on todellinen vaihtoehto jutun voittamiseen. Valituslupapyyntöjä tulee tehtäväksi todella harvoin. Käsitykseni on, että tunnolliselle asianajajalle jokaisen valituslupapyynnön laatiminen on niin haastava tehtävä, että siihen paneudutaan aikaa ja vaivaa säästämättä. Se on tyypillisesti asianajotyössä vaihe, jossa työtä joudutaan tekemään myös korvauksetta. On silti ymmärrettävää, että huolettomasti tehdyt hakemukset samoin kuin turhat uusinnat hovioikeudessa eivät ansaitse ymmärrystä. Oikeuslaitoksen vaihtoehtoja on ruuhkautumiskehityksen ja säästötavoitteiden johdosta pakko tutkia. Kaikki tutkimukset eivät välttämättä tule asianajajakunnan tietoon, vaikka niiden tutkimustulokset voisivat helpottaa asianajajia oikeuslaitoksen toimijoina sitoutumaan menettelyyn, joka tuomioistuimissa on todettu helpottavan jutun käsittelyä vaikkapa juuri käsittelyajan pituuteen. Esimerkkinä voin mainita Lappeenrannan teknillisen yliopiston tutkij atohtorina nykyisin toimivan Petra Pekkasen väitöskirjatutkimuksen vuodelta 2011. Hän on tutkinut muun ohella eri toimijoiden rooleja ja vastuita tuomioistuinjuttujen käsittelyaikojen kannalta Helsingin hovioikeudessa ja vakuutusoikeudessa. Tutkimuksessa näkyy tuotantotaloudellinen prosessin kehittämisen näkökulma. Pekkasen väitöskirjasta ei löydy asianajajien toimintaan liittyvää yhteyttä. Ja miksi löytyisikään, kun tutkimus koski mainittujen oikeuksien sisäisiä työtapoja ja menetelmiä. Näkökulma on ollut tuomioistuimen sisäisessä kehittämisessä. Juttujen paremman haltuunoton ja aikataulutuksen kehittämiseen ovat kuitenkin liittyneet myös asianaj ajat. Tutkimuksen mukaan käsittelyaikojen viivästymisten vähentymisessä saatiin merkittäviä tuloksiajo tuomioistuimen sisäisen kehittämisen kautta. Visiot tulevaisuudesta lähtevät tavoitellusta oikeusturvasta (resursseista). Oikeuslaitos hakee ratkaisua siihen, että jutut saataisiin laillisesti käsiteltyä. Vaatimus tähän tulee YK:n KP- sopimuksesta, Euroopan ihmisoikeussopimuksesta ja tietysti Suomen perustuslain 21 :stä. Poliittiset puheet oikeudenmukaisista oikeusoloista tarkoittavat suoraan sanottuna sitä, että rahat loppuvat kesken eikä meillä ole tulevaisuudessa varaa pyörittää nykyisenkaltaista julkista sektoria. Resursseista riippumatta oikeuslaitos pyrkii tuottamaan laadukkaita ratkaisuja. Jotta kaikki tuomioistuimen ratkaistavaksi viedyt
7 jutut voidaan tutkia kunnolla ja riittävän joutuisasti, on resurssien käyttö ja ratkaisujen laatu kaikkien oikeuslaitoksen toimijoiden haasteena. Asianajajiin kohdistettu arvostelu on tietysti perusteltua, kunhan arvostelua ei yleistetä. Yhtä lailla perusteltua on myös tuomareihin, syyttäjiin ja esitutkintaviranomaisiin kohdistuva arvostelu, kunhan tätäkään arvostelua ei yleistetä. Ammattitaitoa ja osaamista ylläpitävän koulutuksen valvonta on käytännössä hankalaa. Asianajajaliitossa on käyty keskusteluja siitä, miten täydennyskouluttautumisen toteumista voitaisiin seurata ja siitä, onko asia sen laatuinen, että sitä tulisi tai voisi erityisesti valvoa. Kyse on tietysti valvontatyön määrästä, mikä vapaaehtoistyönä merkittävältä osin toteutettuna on nykyiselläänlcin aivan poikkeuksellista. Helpoin tapa voisi olla se, että yhtiömuodossa asianaj otoimintaa harjoittavat liittäisivät lupaehtojen mukaan liitolle toimitettavien tilinpäätöstietojen oheen vakuutuksen siitä, että täydennyskoulutusvelvoite on kaikkien osalta täyttynyt. Tämän esityksen visiot ovat jääneet vähäisiksi, sillä asianajajaliiton toimintaa seuranneena olen vakuuttunut siitä, että asianajolaitoksemme on vastannut kehityksen haasteisiin niin hyvin kuin vapaaehtoistyönä ja aatteen palolla on kohtuudella voitu edellyttää. Joitakin ajatuksia esitän kuitenkin jo sen johdosta, että voisin myöhemmin testata täällä ilmeisesti esiteltävän oikeusturvaa valmistelevan neuvottelukunnan ajatuksia omiini. Ammattitaito ja osaaminen ovat linkkinä palvelusta maksettavaan hintaan. Ruotsin asianajajaliiton pääsihteeri kysyy helmikuun 2013 artikkelissaan, mitä asianajaja(palvelu) saa maksaa, Vad får en advokat kosta? Ruotsissa selvitysmiehen tehtävänä on selvittää, onko aihetta rajoittaa varoja julkiseen puolustukseen ja asianomistajien avustamiseen, ehdottaa erilaisia tasoja aikaperusteiseen laskutukseen, ehdottaa vakiotaksoj a rikosjuttuihin jne. Asianajaj an työn kannalta kyse ei ole siitä, että asianajajat tekisivät liikaa työtä turhaan, vaan siitä, että heille ei maksettaisi kaikesta tekemästään päämiehensä edun vaatimasta työstä, siis oikeuslaitoksen toimijana tekemästään työstä. Voin hyvin yhtyä siihen artikkelissa esitettyyn näkökantaan, että ilmaista työtä asianajajilta ei voida edellyttää. Jos tai kun taulukkopalkat kuitenkin otetaan tarkasteluun myös meillä, tulee vertailussa selvittää myös muiden toimijoiden ajankäyttö. Ei voida ajatella, että poliisin ja syyttäjän resurssit olisivat ylivertaiset puolustuksen resursseihin nähden. Palkkiomäärän kontrolli tapahtuu oikeudessa juttukohtaisesti. On vaikea nähdä tälle vaihtoehtoja. Toivottavaa kuitenkin olisi, että palkkiot voidaan, silloin kun niihin nähdään aihetta puuttua, käsitellä yhtenä ratkaistavan asiana kuulemalla avustajaa toimenpiteistään. Nykyään kärsivällisyys laskun käsittelyyn on usein riittämätön, kun työ nähdään ylimääräisenä tuomioistunta rasittavana vaivana. Kenenkään etu ei ole se, että muutoksenhakuinstanssia sen enempää kuin asianajajaliiton valvontalautakuntaakaan rasitetaan oikaisutienä asianaj olaskuihin.
Ruotsissa onnistuneeksi koettu henkilötodistelun videointi otettaneen meilläkin käyttöön, kunhan tietoj ärj estelmät saadaan ajan tasalle. Toivottavasti kehitys tapahtuisi koko maan kattavasti ja samalla tietojärjestelmällä niin, että asianosaisten ja todistajien jaloissa olevista äänityslaitteiden piuhoista päästäisiin eroon myös vähäisemmillä istuntopaikoilla. Jatkokäsittelylupaa hovioikeuteen tultaneen esittämään laajennettavaksi. Tuomitsemistoiminta pyritään kaikin tavoin keskittämään käräjäoikeuksiin kehittämällä niiden kokoa ja kykyä tehdä lopullisiksi jääviä ratkaisuja. Erityisasiantuntemusta omaavien tuomareiden tarve tunnustetaan ja alueellisesti asiantuntemusta järjestetään siten, että tuomari(t) voivat tarvittaessa siirtyä käräjäoikeuksista toisiin. Painopistettä alioikeuksiin siirrettäessä tulee pitää (HS vieraskynäpalstalla vuonna 2007 ennustetun mukaisesti) huoli siitä, että tuomarikoulutuksella koulutetaan päteviä tuomareita ja että eläköityvien tuomareiden hiljainen tieto käytetään koulutuksessa hyväksi. Mutta pätevä tuomari ei yksin riitä takaamaan kansalaisten kokemuksia käsittelyn ja erityisesti tuomion oikeudenmukaisuudesta. Tuomioiden perustelutapoihin tulee laajan ja yksityiskohtaisen selostamisen sijaan tuoda enemmän häviäjän näkökulmaa. Jutun voittaja ei ole niin kiinnostunut tuomion perusteluista kuin jutun häviäjä. Mikäli tuomiosta puuttuu jutun häviäjän perustelut ja tuomio kirjoitetaan voittaj alle, ei paine muutoksenhakuun tule vähentymään, sillä tuomio koetaan subjektiivisena voittaj alle myönteisenä kannanottona eikä ohjektiivisena oikeudenmukaisen oikeuslaitoksen tuomiona. Jo tapahtuneen kehityksen perusteella on odotettavissa, että riita-asioiden valmistelua vyörytetään tulevaisuudessa kantajille ja vastaajille. Riita-asioiden asianosaisvalmisteluun tullee siirtymään jutun vireilletulon ja vastauksen jälkeen laadittava yhteenveto vaatimuksista ja vastauksista, riidattomien ja riitaisten seikkojen erittely sekä riitaisiin seikkoihin liittyvä todisteiden luettelointi teemoineen. Jutuille annetaan käsittelypäiväehdotukset jo haasteen antamisen yhteydessä, kuten eräät tuomarit jo nyt tekevät. Juttujen valmistelutoimet mukaan lukien haastehakemuksen laatiminen ja vastauksen antaminen pyritään aikatauluttamaan niin, että istuntoon päästään ilman toistuvaa kertaamista. Jutuissa, joissa vastausaika pidentyy perustellusta syystä, tehdään heti uusi suunnitelma niin, että valmistelu ei pysähdy enää vastauksen jälkeen lepäämään ja odottamaan joskus myöhemmin määrättävää käsittelypäivää. Suunnitelmallinen jutun käsittely varhain sovittuine käsittelyaikoineen auttaa asianajajaa järjestämään repaleiset, useiden juttujen samanaikaiseen hoitamiseen täytetyt kalenterinsa. Nykyisin esitykset käsittelypäivistä pelaavat, mutta edelleen esiintyy kannanottoja siitä, että passiivisena pitkään ollut juttu herää äkillisesti niin aktiiviseen vaiheeseen, että kalenterin sopeuttaminen vaatii mielikuvitusta. Tuomioistuintyötä siirretään siis avustajilleja ainakin jossain määrin lisääntyvä työ tulee päämiesten maksettavaksi, ellei juttua oikeusapuasiana osaksi tai kokonaan 8
9 makseta valtion varoista. Oikeusturvavakuutusten merkitys tulee korostumaan itse maksavien asiakkaiden kohdalla. Oikeusturvaehtojen seuraamisen tärkeys korostuu. Oikeudenkäyntimaksuihin on jo luvattu korotus. Ylempien oikeuksien osalta oikeudenkäyntikuluvastuuta tullaan siirtämään osapuolille itselleen ja korvausvastuu vastapuolen oikeudenkäyntikuluista tulee vain poikkeustapauksissa kyseeseen silloin, kun jutun hoitamiseen on liittynyt asianosaiseen liittyvää huolimattomuutta. Perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta huolimatta valtio tullee sinnittelemään oikeudellisten palveluiden arvonlisäveron sälyttämisestä yksityishenkilöiden oikeudenkäyntikuluihin. Pahimmassa tapauksessa yksityishenkilön talouden kokonaan romuttava riita kosteusvaurioituneesta talosta kun ei kuulu edes kodinhoitovähennyksen piiriin toisin kuin esimerkiksi kunnossa olevan kodin maalausremonttityön veron osuus.