Saatekirjelmä.. 1. 1. Johdanto.. 3. 2. Suhteellisuus eduskuntavaaleissa... 4

SISÄLLYS Saatekirjelmä.. 1 1. Johdanto.. 3 2. Suhteellisuus eduskuntavaaleissa.... 4 2.1. Mikä on suhteellinen vaalitapa?... 4 2.2. Suhteellisuuden toteutumisesta... 4 2.3. Keinoja suhteellisuuden toteuttamiseksi.. 11 2.4. Toimikunnan käsittelemät mallit... 15 2.4.1. Tasauspaikkajärjestelmä... 15 2.4.1.1. Selostus tasauspaikkajärjestelmästä.. 15 2.4.1.2. Tasauspaikkajärjestelmän arviointia.. 20 2.4.2. Vaalialuejärjestelmä... 21 2.4.2.1. Selostus vaalialuejärjestelmästä.. 21 2.4.2.2. Vaalialuejärjestelmän arviointia.. 28 2.4.3. Äänikynnysjärjestelmä.. 29 2.4.3.1. Selostus äänikynnysjärjestelmästä.. 29 2.4.3.2. Äänikynnysjärjestelmän arviointia.. 31 2.4.4. St. Lagüesin laskentamenetelmä.. 32 2.4.5. Vaalipiirirajojen muuttaminen... 34 2.5. Toimikunnan ehdotukset ja kannanotot.. 36 3. Europarlamenttivaaleja koskevat kysymykset... 39 3.1. Alueellinen edustavuus europarlamenttivaaleissa.. 39 3.2. Europarlamenttivaalien ajankohta.. 42 3.3. Europarlamenttivaalien äänestysaktiivisuus... 43 4. Vaalien yhdistäminen 45 5. Tiivistelmä.. 49 6. Sammandrag.. 52 LIITE 1: Luonnoksia tasauspaikkajärjestelmän aiheuttamista lainmuutoksista... 55

2 LIITE 2: Luonnoksia vaalialuejärjestelmän aiheuttamista lainmuutoksista... 59 LIITE 3: Luonnoksia äänikynnysjärjestelmän aiheuttamista lainmuutoksista... 65 LIITE 4: Luonnoksia St. Lagüesin laskentamenetelmän aiheuttamista lainmuutoksista 69 Puolueista käytettävät lyhenteet: SDP KESK KOK VAS VIHR RKP SKL REM PS NUORS LKP KIPU Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. Suomen Keskusta r.p. Kansallinen Kokoomus r.p. Vasemmistoliitto r.p. Vihreä liitto r.p. Ruotsalainen kansanpuolue r.p. Suomen Kristillinen Liitto r.p. Remonttiryhmä r.p. Perussuomalaiset r.p. Nuorsuomalaiset r.p. (ei enää puoluerekisterissä) Liberaalinen kansanpuolue r.p. (ei enää puoluerekisterissä) Kirjava Puolue Elonkehän Puolesta KIPU r.p. Vaalipiireistä käytettävät lyhenteet: HEL UUS VAR SAT HÄM PIR KYM MIK KUO POK VAA KES OUL LAP Helsingin vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri Varsinais-Suomen vaalipiiri Satakunnan vaalipiiri Hämeen vaalipiiri Pirkanmaan vaalipiiri Kymen vaalipiiri Mikkelin (Etelä-Savon) vaalipiiri Kuopion vaalipiiri (Pohjois-Savon) vaalipiiri Pohjois-Karjalan vaalipiiri Vaasan vaalipiiri Keski-Suomen vaalipiiri Oulun vaalipiiri Lapin vaalipiiri

Oikeusministeriölle Oikeusministeriö asetti 15.3.2000 toimikunnan, jonka tehtävänä oli selvittää: 1) kysymys suhteellisuuden toteutumisessa eduskuntavaaleissa olevista ongelmista; 2) kysymys alueellisen edustavuuden turvaamisesta europarlamenttivaaleissa, europarlamenttivaalien ajankohdasta ja äänestysaktiivisuuteen europarlamenttivaaleissa vaikuttavista tekijöistä; sekä 3) kysymys siitä, mitä etuja ja haittoja joidenkin vaalien samanaikaiseen järjestämiseen liittyisi. Suhteellisuusperiaatteen toteuttamiseen liittyviä kysymyksiä selvittäessään toimikunnan oli samalla kiinnitettävä huomiota siihen, että poliittinen kenttä ei ehdotettavin toimenpitein liiallisesti pirstoudu. Selvitysten sitä edellyttäessä toimikunnan tuli valmistella hallituksen esityksen muotoon laaditut ehdotukset tarvittaviksi lainmuutoksiksi. Toimikunnan tuli saada työnsä valmiiksi 30.4.2001 mennessä. Oikeusministeriö pidensi tehdystä pyynnöstä 30.3.2001 toimikunnan määräaikaa 31.5.2001 saakka. Toimikunnan puheenjohtajaksi kutsuttiin hallintoneuvos Lauri Tarasti (korkein hallinto-oikeus), varapuheenjohtajaksi hallitusneuvos, vaalijohtaja Jarmo Törneblom (oikeusministeriö) ja jäseniksi hallitusneuvos Aulikki Mentula (sisäasiainministeriö), järjestöpäällikkö, sittemmin johtaja Markku J. Jääskeläinen (Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.), puoluesihteeri Eero Lankia (Suomen Keskusta r.p.), pääsihteeri Eija Hiitiö (Kansallinen Kokoomus r.p.), kansanedustaja Esko Helle (Vasemmistoliitto r.p.), kansliapäällikkö Kristina von Weissenberg (Ruotsalainen kansanpuolue r.p.), kansanedustaja Tuija Brax (Vihreä liitto r.p.) ja kansanedustaja Jouko Jääskeläinen (Suomen Kristillinen Liitto r.p.). Oikeusministeriö myönsi 4.12.2000 pääsihteeri Eija Hiitiölle pyynnöstä eron toimikunnan jäsenyydestä ja määräsi jäseneksi hänen tilalleen koulutussihteeri Pirkko-Liisa Ollilan (Kansallinen Kokoomus r.p.). Pysyviksi asiantuntijoiksi kutsuttiin johtava lakimies Heikki Harjula (Suomen Kuntaliitto ry) ja dosentti Sami Borg (Tampereen yliopisto). Toimikunnan sivutoimisiksi sihteereiksi määrättiin lainsäädäntöneuvos Eero J. Aarnio (oikeusministeriö) ja ylitarkastaja, sittemmin kehittämispäällikkö Arto Jääskeläinen (oikeusministeriö). Toimikunta oikeutettiin ottamaan lisäksi yksi sivutoiminen sihteeri, mitä oikeuttaan toimikunta ei kuitenkaan käyttänyt. Toimikunnalle varattiin mahdollisuus tarvittaessa nimetä puolueita edustaville jäsenille varajäsenet. Puolueiden ehdotuksesta toimikunta nimesi varajäseniksi lainsäädäntösihteeri Heli Puuran (Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p.), tiedotuspäällikkö Markku Rajalan (Suomen Keskusta r.p.), järjestösihteeri Mikko Kortelaisen (Kansallinen Kokoomus r.p.), kunnallissihteeri Aulis Ruuthin (Vasemmistoliitto r.p.), poliittinen sihteeri John Bursteinin (Ruotsalainen kansanpuolue r.p.), puoluesihteeri Ari Heikkisen (Vihreä liitto r.p.) ja järjestöpäällikkö Pentti Vertasen (Suomen Kristillinen Liitto r.p.). Varajäsenet osallistuivat tarvittaessa toimikunnan kokouksiin jäsenten sijasta. Toimikunta otti nimekseen Vaalitoimikunta 2000.

2 Työnsä aikana toimikunta on kuullut asiantuntijoina professori Mikael Hidéniä, professori Antero Jyränkiä, professori Markku Suksea ja professori Veli-Pekka Viljasta. Toimikunta on pitänyt 23 kokousta. Tehtävänsä suoritettuaan toimikunta kunnioittavasti luovuttaa mietintönsä oikeusministeriölle. Helsingissä 5 päivänä kesäkuuta 2001 Lauri Tarasti Jarmo Törneblom Aulikki Mentula Markku J. Jääskeläinen Eero Lankia Pirkko-Liisa Ollila Esko Helle Kristina von Weissenberg Tuija Brax Jouko Jääskeläinen Heikki Harjula Sami Borg Eero J. Aarnio Arto Jääskeläinen

3 1. JOHDANTO Eduskunta edellytti 22.9.1998 vastaukseensa hallituksen esitykseen HE 48/1998 vp sisällyttämässään lausumassa, että hallitus selvittää suhteellisuuden toteutumisessa eduskuntavaaleissa olevat ongelmat ja tarvittaessa valmistelee vaalilainsäädännön muutokset suhteellisuuden vahvistamiseksi ja toisaalta poliittisen kentän pirstoutumisen ehkäisemiseksi. Hyväksyessään hallituksen esitykseen uudeksi Suomen Hallitusmuodoksi (HE 1/1998 vp) sisältyvän lakiehdotuksen jätettäväksi lepäämään vaalien jälkeen pidettäviin valtiopäiviin eduskunta sisällytti vastaukseensa hallituksen esitykseen (EV 262/1998 vp) vastaavan lausuman. Suhteellisuusperiaatteen toteuttamiseksi vaalilainsäädännössä tarvittavien lainsäädännön muutosten toteuttaminen sisältyy pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmaan. Mietinnössään PeVM 5/1998 vp eduskunnan perustuslakivaliokunta piti aiheellisena, että hallitus vaaleista saatavien kokemusten perusteella arvioi, onko alueellisen edustavuuden turvaamiseksi europarlamenttivaaleissa aihetta ryhtyä lainsäädäntömuutoksiin. Valiokunta piti myös tärkeänä, että hallitus selvittää, mitä etuja ja haittoja joidenkin vaalien samanaikaiseen järjestämiseen liittyisi. Euroopan unionin piirissä on valmisteltavana vuoden 1976 vaalisäädöksen muuttaminen (A4-0212/98). Tässä yhteydessä on tarkoitus muuttaa myös vaalien ajankohtaa. Euroopan parlamentti on ehdottanut vaalien pitämistä toukokuussa. Tätä ehdotusta perustuslakivaliokunta on kannattanut mainitussa vuodelta 1998 olevassa lausunnossaan. Tässä lausunnossa valiokunta kantoi huolta vuoden 1996 europarlamenttivaalien alhaisesta osallistumisprosentista. Vuoden 1999 europarlamenttivaaleissa äänestysprosentti oli vielä vuoden 1996 vaalejakin alhaisempi.

4 2. SUHTEELLISUUS EDUSKUNTAVAALEISSA 2.1. Mikä on suhteellinen vaalitapa? Suomen eduskuntavaalien keskeiset periaatteet on säädetty perustuslain 24 ja 25 :issä. Niiden mukaan 200 kansanedustajaa valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan välittömillä, suhteellisilla ja salaisilla vaaleilla, jokaisella äänioikeutetulla on yhtäläinen äänioikeus ja maa jaetaan Ahvenanmaan maakuntaa lukuun ottamatta Suomen kansalaisten lukumäärän perusteella vähintään kahteentoista ja enintään kahdeksaantoista vaalipiiriin. 1 Suhteellinen vaalitapa eduskuntavaaleissa tarkoittaa yhtäältä poliittista suhteellisuutta ja toisaalta alueellista suhteellisuutta. Poliittinen suhteellisuus tarkoittaa sitä, että kukin poliittinen ryhmittymä saa eduskuntaan niin suuren edustuksen kuin sen vaaleissa saama tosiasiallinen kannatus edellyttää. Toisin sanoen kukin ryhmittymä saa sen määrän kansanedustajanpaikkoja kuin mitä sen vaaleissa saama äänimäärä suhteessa muihin ryhmittymiin edellyttää. Jos esimerkiksi puolue A saa vaaleissa annetuista äänistä 20 prosenttia, sen tulisi saada myös 20 prosenttia jaettavina olevista edustajanpaikoista. Alueellinen edustavuus eli alueellinen suhteellisuus taas tarkoittaa sitä, että eduskunnassa ovat edustettuina maan eri alueiden intressit. Alueellisen edustavuuden turvaava mekanismi on rakennettu Suomen lainsäädäntöön vaalipiirijaon avulla: maa jaetaan vaalipiireihin, joista kustakin valitaan niin monta kansanedustajaa kuin vaalipiirissä asuvien Suomen kansalaisten lukumäärä edellyttää. Suhteellisen vaalitavan vaihtoehtona on enemmistövaalitapa, joka on käytössä mm. Iso- Britannian parlamenttivaaleissa: Siellä maa on jaettu yhtä moneen vaalipiiriin kuin parlamentissa on edustajanpaikkoja ja jokaisesta vaalipiiristä valitaan parlamenttiin yksi eli eniten ääniä saanut ehdokas. Enemmistövaalitapa johtaa yleensä kaksipuoluejärjestelmään. 2.2. Suhteellisuuden toteutumisesta Vaalipiirijako ja d Hondtin järjestelmä Vuoden 1906 suuren vaaliuudistuksen yksi keskeinen tavoite oli, että eduskunta muodostuisi kokoonpanoltaan mahdollisimman monipuoliseksi ja kansaa kokonaisuudessaan edustavaksi. Mahdollisuus saada edustajia valituksi valtiopäiville haluttiin antaa yhtäältä eri aatesuuntien kannattajille ja toisaalta maan eri alueiden väestölle. Niinpä valtiopäiväjärjestykseen kirjattiin jo tuolloin, että maassa tuli olla vähintään 12 ja enintään 18 vaalipiiriä. Lisäksi kuitenkin säädettiin, että jos paikallisolot vaativat poikkeusta suhteellisesta vaalitavasta, voitiin muodostaa vaalipiiri pelkästään yhden kansanedustajan valitsemista varten. Poliittisen suhteellisuuden toteuttamiseksi otettiin käyttöön d Hondtin laskentajärjestelmä. Siinä jokaiselle ehdokkaalle lasketaan vertausluvut siten, että kussakin vaalipiirissä kunkin poliittisen ryhmittymän (esimerkiksi puolueen) eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen puolueen koko äänimäärän, toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas äänimäärän jaettuna kahdella, kolmanneksi 1 Perustuslain mukaan Ahvenanmaan maakunta muodostaa lisäksi oman vaalipiirinsä yhden kansanedustajan valitsemista varten. Ahvenanmaan kansanedustajan valintatapa ei kuulu toimikunnan toimeksiannon piiriin, joten sitä ei myöskään jatkossa käsitellä tässä mietinnössä.

5 eniten ääniä saanut ehdokas äänimäärän jaettuna kolmella ja niin edelleen. Sen jälkeen vaalipiirin kaikki ehdokkaat asetetaan vertauslukujensa mukaiseen paremmuusjärjestykseen ja heistä valitaan kansanedustajiksi niin monta kuin vaalipiiristä valitaan edustajia. D Hondtin järjestelmä sinällään toteuttaa poliittisen suhteellisuuden puolueiden kesken. Kuitenkaan Suomessa se ei tee sitä aivan tarkasti johtuen lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin vaalipiirijako aiheuttaa sen, että järjestelmällä toteutetaan suhteellisuutta kussakin vaalipiirissä erikseen, eikä koko maassa ja toiseksi mahdollisuus muodostaa vaaliliittoja saattaa aiheuttaa arvaamattomia muutoksia suhteellisuuden toteutumiseen. Sanotusta huolimatta d Hondtin järjestelmä, samoin kuin vaalipiirien vähimmäis- ja enimmäismäärää koskeva sääntely on säilynyt Suomen vaalijärjestelmässä muuttumattomana jo lähes sadan vuoden ajan. Toisaalta on mainittava, että Suomen lisäksi d Hondtin järjestelmää käytetään nykyisin Euroopassa ainoastaan Islannissa. Vaalipiirin koko ja piilevä äänikynnys Vaalipiirijako ja vaalipiirien koko (vaalipiiristä valittavien edustajien määrä) herättivät keskustelua jo vuoden 1906 vaaliuudistusta valmisteltaessa. Vaalipiirien lukumäärän rajoittamisella haluttiin varmistaa yhtäältä se, ettei syntyisi liian pieniä vaalipiirejä, joissa poliittinen suhteellisuus menettäisi merkitystään, mutta toisaalta myös se, ettei syntyisi niin suuria vaalipiirejä, että alueellinen edustavuus heikkenisi. Vuonna 1907 toimitetuissa ensimmäisissä eduskuntavaaleissa oli 16 vaalipiiriä, joista yhdestä vaalipiiristä valittiin 23 edustajaa, kolmesta 17 edustajaa, kymmenestä 10-14 edustajaa, yhdestä kuusi edustajaa ja Lapin vaalipiiristä yksi edustaja. Voimassa olevan vaalilain (714/1998) mukaan vaalipiirejä on 15 ja kunkin vaalipiirin edustajanpaikkojen lukumäärä määräytyy Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiriä lukuun ottamatta sen mukaan, kuinka monta Suomen kansalaista vaalipiirissä asuu vaalipäivää edeltävän kuudennen kalenterikuukauden viimeisenä päivänä. Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Manner-Suomen 14:sta vaalipiiristä valittiin yhteensä 199 kansanedustajaa siten, että yhdestä vaalipiirissä valittiin 32 edustajaa, yhdestä 20 edustajaa, neljästä 16-18 edustajaa, viidestä 10-13 edustajaa sekä kolmesta 7-8 edustajaa. Suhteellisuuden toteutumista vaalipiireissä voidaan arvioida niin sanotun piilevän äänikynnyksen avulla. Piilevä äänikynnys tarkoittaa sitä prosenttiosuutta vaalipiirissä annetuista äänistä, jonka puolueen tai muun ryhmittymän tulee vähintään saada, jotta se saisi vaalipiiristä valituksi vähintään yhden ehdokkaan. Piilevä äänikynnys on sitä korkeampi mitä pienempi vaalipiiri on ja vastaavasti sitä matalampi mitä suurempi vaalipiiri on. Esimerkiksi vuoden 1999 eduskuntavaaleissa laskennalliset piilevät äänikynnykset eri vaalipiireissä olivat seuraavat: Vaalipiiri Paikkamäärä Piilevä äänikynnys (%) Helsingin vaalipiiri 20 4,76

6 Uudenmaan vaalipiiri 32 3,03 Varsinais-Suomen vaalipiiri 17 5,55 Satakunnan vaalipiiri 10 9,09 Hämeen vaalipiiri 13 7,14 Pirkanmaan vaalipiiri 16 5,88 Kymen vaalipiiri 13 7,14 Mikkelin vaalipiiri 8 11,11 Kuopion vaalipiiri 10 9,09 Pohjois-Karjalan vaalipiiri 7 12,50 Vaasan vaalipiiri 17 5,55 Keski-Suomen vaalipiiri 10 9,09 Oulun vaalipiiri 18 5,26 Lapin vaalipiiri 8 11,11 Yhteensä 199 Piilevä äänikynnys on laskettu kaavalla 100 : (vaalipiirin paikkamäärä + 1). Tällä tavoin saatu äänikynnys on luonnollisesti vain suuntaa antava, eli käytännössä yhden edustajapaikan saamiseen vaalipiiristä tarvitaan suurin piirtein äänikynnyksen osoittama osuus annetuista äänistä. Korkea piilevä äänikynnys tarkoittaa käytännössä yleensä sitä, että vain suuret puolueet voivat saada ehdokkaitaan läpi kyseisestä vaalipiiristä. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan vaalipiirissä on pienten ryhmittymien hankalaa saada 12,5 % annetuista äänistä. Siksi on myös mahdollista, että pienet puolueet eivät käytännössä panosta kovin paljon vaalikamppailuun pienessä vaalipiirissä, vaan keskittyvät saamaan edustajia suuremmista vaalipiireistä. Pienessä vaalipiirissä pienelle puolueelle annetun äänen voidaankin usein sanoa menevän hukkaan. Tämä on osaltaan johtanut siihen, että pienissä vaalipiireissä pienet puolueet pyrkivät muodostamaan vaaliliittoja. Vaaliliittojen solmiminen saattaa kuitenkin äänestäjän näkökulmasta hämärtää vaalien selkeyttä ja vaikeuttaa äänestäjän tahdon toteutumista. Jos vaalipiirin piilevä äänikynnys on vastaavasti matala, pienetkin ryhmittymät voivat ylittää sen ja saada siten ehdokkaitaan läpi. Esimerkiksi Uudenmaan vaalipiirissä piilevä äänikynnys vuoden 1999 eduskuntavaaleissa oli noin 3 %. Ei olekaan sattumaa, että uudet poliittiset liikkeet saavat ensimmäiset edustajanpaikkansa yleensä juuri suurista vaalipiireistä (esimerkkeinä vihreät vuonna 1983 ja nuorsuomalaiset vuonna 1995). Yksi näkökohta alhaisessa piilevässä äänikynnyksessä on kuitenkin se, että se saattaa osaltaan johtaa poliittisen kentän pirstoutumiseen ja sitä kautta vaikeuttaa valtiollista päätöksentekoa eduskunnassa. 2 Seuraavassa vertaillaan suurimpien puolueiden saamia osuuksia annetuista äänistä ja edustajanpaikoista vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Uudenmaan ja Pohjois-Karjalan vaalipiireissä: Puolue Uudenmaan vaalipiiri Pohjois-Karjalan vaalipiiri Osuus Osuus Osuus Osuus 2 Vuoden 1999 eduskuntavaaleihin osallistui 18 puoluetta, joista yhdeksän sai edustajiaan eduskuntaan. Näistä kahdella puolueella on yksi kansanedustaja ja seuraavaksi vähiten edustajia saaneella puolueella 10 edustajaa. Myös vuoden 1995 vaaleihin osallistui 18 puoluetta, joista 10 sai edustajiaan eduskuntaan. Tuolloin kolmella puolueella oli 1-2 kansanedustajaa. Tällä hetkellä puoluerekisterissä on 15 puoluetta.

7 Äänistä (%) edustajanpaikoista (%) äänistä (%) edustajanpaikoista (%) (paikkamäärä) (paikkamäärä) SDP 22,6 25 (8) 36,8 57,1 (4) KESK 10,7 9,4 (3) 30,3 28,6 (2) KOK 25,3 28,1 (9) 11,2 14,3 (1) VAS 9,4 9,4 (3) 5,1 0 VIHR 10,4 9,4 (3) 4,2 0 RKP 11,3 12,5 (4) - SKL 2,6 3,1 (1) 6,3 0 REM 2,8 3,1 (1) 0,3 0 NUORS 2,2 0 2,5 0 Vaaliliitto, johon kuuluivat SDP ja VAS, sai 41,8 % äänistä. Vaaliliitto, johon kuului- vat mm. VIHR ja NUORS, sai 8,7 % äänistä. Vaaliliitto, johon kuului mm. SKL, sai 6,8 % äänistä. Vaaliliitto, johon kuuluivat mm. SKL ja REM, sai 6,3 % äänistä ja 6,3 % paikoista (2). Vaaliliitto, johon kuuluivat NUORS ja LKP sai 2,4 % äänistä. Taulukosta huomataan, että Pohjois-Karjalan vaalipiirissä SDP:n ja VAS:n vaaliliitto sai 41,8 %:n ääniosuudella 57 % vaalipiirin edustajanpaikoista ja että KOK:n 11,2 %:n ääniosuus riitti yhteen paikkaan. Sen sijaan vaaliliitto, joka sai 8,7 % äänistä, ei yltänyt edustajanpaikkaan. Uudenmaan vaalipiirissä ääniosuudet ja paikkaosuudet vastaavat melko hyvin toisiaan. Yhteen edustajanpaikkaan riitti 3,1 %:n kannatus. Vaaliliitto, joka sai 2,4 % vaalipiirin äänistä ei yltänyt edustajanpaikkaan. 3 Se, että piilevä äänikynnys vaihtelee eri vaalipiireissä 3 %:sta 12,5 %:iin, saattaa asettaa vaalipiirien äänestäjät eriarvoiseen asemaan. Perustuslain perusoikeussäännöksiin kuuluu muun muassa se, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Vaaleissa tämän voidaan katsoa tarkoittavan periaatteessa sitä, että jokaisen annetun äänen tulisi olla samanarvoinen äänestäjän asuinpaikasta riippumatta. Käytännössä pienessä vaalipiirissä pientä puoluetta äänestävän äänioikeutetun vaikutusmahdollisuudet ovat kuitenkin pienemmät kuin samaa puoluetta suuressa vaalipiirissä äänestävän äänioikeutetun äänellä, koska pienessä vaalipiirissä tällaisesta äänestä voi helpommin tulla ns. hukkaääni. Lisäksi voidaan todeta, että koska pienet puolueet eivät useinkaan panosta vaalikampanjointiin pienessä vaalipiirissä, siellä äänestävien valintamahdollisuudet ovat kapeammat kuin suuressa vaalipiirissä. Jotta poliittinen suhteellisuus toteutuisi täydellisesti, tulisi maan olla yhtenä vaalipiirinä. Alueellisen edustavuuden periaatteesta johtuen tämä on kuitenkin vaikeasti toteutettavissa. Siksi se, kuinka suuren osuuden puolue on saanut koko maan annetuista äänistä, ei voimassa olevassa järjestelmässä tarkalleen kerro sitä, kuinka suuren osuuden puolue saa eduskunnan edustajanpaikoista. Seuraavassa esitetään puolueiden ääni- ja edustajanpaikkaosuudet koko maan tasolla vuoden 1999 eduskuntavaaleissa: 3 Jos tarkastellaan sitä, miten suuri absoluuttinen äänimäärä tarvitaan eri vaalipiireissä valituksi tulemiseen, voidaan todeta, että se liikkuu kaikissa vaalipiireissä kutakuinkin samalla tasolla. Esimerkiksi Uudenmaan vaalipiirin viimeisen paikan saanut ehdokas sai vuoden 1999 eduskuntavaaleissa 3770 ääntä ja Pohjois-Karjalan vaalipiirin viimeisen paikan saanut ehdokas 3485 ääntä. Tosin, vuonna 1999 kaikkein pienin valintaan oikeuttanut henkilökohtainen äänimäärä oli 2446 (Mikkelin vaalipiirissä). Pienimmät läpimenoon oikeuttaneet vertausluvut eri vaalipiireissä vaihtelivat Mikkelin vaalipiirin 9921:stä Satakunnan vaalipiirin 13 075:een.

8 Puolue Osuus Osuus Äänistä (%) edustajanpaikoista (%) (paikkojen lukumäärä) SDP 22,9 25,6 (51) KESK 22,4 24,1 (48) KOK 21,0 23,1 (46) VAS 10,9 10,0 (20) VIHR 7,3 5,5 (11) RKP 5,1 5,5 (11) SKL 4,2 5,0 (10) REM 1,1 0,5 (1) PS 1,0 0,5 (1) NUORS 1,0 0 Taulukosta havaitaan, että kolmella suurimmalla puolueella osuus edustajanpaikoista on selvästi suurempi kuin ääniosuus. Vastaavasti VIHR:n edustajanpaikkaosuus on selvästi pienempi kuin ääniosuus. Muuttoliike ja vaalipiirin koko Maamme viime vuosien voimakas muuttoliike on vaikuttanut vaalipiirien kokoon. Muuttoliike on suuntautunut erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muualle eteläiseen Suomeen sekä muutamiin kasvukeskuksiin, kuten Ouluun, Jyväskylään, Tampereelle ja Turkuun. Vastaavasti niitä alueita, joista väestöä muuttaa pois, ovat erityisesti Lapin lääni ja Itä-Suomen maakunnat. Käytettävissä olevien, vuoteen 2030 saakka ulottuvien väestöennusteiden mukaan voidaan arvioida, että muuttoliike tulee jatkumaan samansuuntaisena. Vaalipiirien osalta tämä tarkoittaa sitä, että vaalipiirien kokoerot kasvavat: pienet vaalipiirit pienentyvät ja suuret suurentuvat. Ottaen huomioon vuoden 1999 eduskuntavaalien jälkeen voimaan tulleet vaalipiirimuutokset 4, olisivat vaalipiirien edustajanpaikkamäärät väestötietojärjestelmässä 30.4.2001 olleen tilanteen mukaan seuraavat: Vaalipiiri Paikkamäärä Vertailu vuoden 1999 4 Vaalipiirijako on muuttunut vuoden 1999 eduskuntavaalien jälkeen seuraavasti: Mikkelin vaalipiirin nimi muuttui Etelä-Savon vaalipiiriksi ja Kuopion vaalipiirin nimi Pohjois-Savon vaalipiiriksi. Uudenmaan vaalipiiristä siirtyi kaksi kuntaa Hämeen vaalipiiriin, Mikkelin (Etelä-Savon) vaalipiiristä kolme kuntaa Hämeen vaalipiiriin, Varsinais- Suomen vaalipiiristä yksi kunta Satakunnan vaalipiiriin, Satakunnan vaalipiiristä kolme kuntaa Pirkanmaan vaalipiiriin sekä Hämeen vaalipiiristä yksi kunta Pirkanmaan vaalipiiriin.

9 eduskuntavaalien paikkamäärään Helsingin vaalipiiri 21 +1 Uudenmaan vaalipiiri 32 Varsinais-Suomen vaalipiiri 17 Satakunnan vaalipiiri 9-1 Hämeen vaalipiiri 14 +1 Pirkanmaan vaalipiiri 17 +1 Kymen vaalipiiri 13 Etelä-Savon vaalipiiri 7-1 Pohjois-Savon vaalipiiri 10 Pohjois-Karjalan vaalipiiri 7 Vaasan vaalipiiri 17 Keski-Suomen vaalipiiri 10 Oulun vaalipiiri 18 Lapin vaalipiiri 7-1 Yhteensä 199 Etelä-Savon vaalipiirin ja Pohjois-Karjalan vaalipiirin osalta voidaan todeta, että ne alkavat olla jo melko lähellä sitä tilannetta, että niiden paikkamäärä putoaa seitsemästä kuuteen. Tällöin vaalipiirin piilevä äänikynnys nousisi jo 14,3 %:iin. Voimassa olevasta lainsäädännöstä ei ole löydettävissä sääntelyä siitä, kuinka pieneksi vaalipiiristä valittavien edustajien määrä voi pudota, jotta vaalien suhteellisuus edelleen toteutuisi eikä myöskään siitä, kuinka samankokoisia vaalipiirien tulisi tässä suhteessa olla. 5 Edellä mainitun kansalaisten yhdenvertaisuuden vaatimuksen voidaan kuitenkin katsoa vaikuttavan siihen suuntaan, että esimerkiksi yli kymmenen prosenttiyksikön eroja vaalipiirien piilevissä äänikynnyksissä ei voitane pitää perusoikeuksien toteutumisen kannalta asianmukaisia. Vaatimukset suhteellisuuden toteutumisen selvittämiseksi Suhteellisuuden käytännön toteutumisesta keskusteltiin vilkkaasti jo vuoden 1906 vaaliuudistusta valmisteltaessa. Sen jälkeenkin suhteellisuuden toteutuminen on ollut esillä julkisessa keskustelussa aika ajoin, erityisesti 1930- ja 1970-luvuilla ja viimeksi vuonna 1998, jolloin eduskunta kahteen otteeseen edellytti, että hallitus selvittää suhteellisuuden toteutumisessa eduskuntavaaleissa olevat ongelmat ja tarvittaessa valmistelee vaalilainsäädännön muutokset suhteellisuuden vahvistamiseksi ja toisaalta poliittisen kentän pirstoutumisen ehkäisemiseksi. Vaalilainsäädännön muutosten selvittäminen suhteellisuusperiaatteen toteuttamiseksi sisällytettiin myös vuonna 1999 laadittuun pääministeri Paavo Lipposen II hallituksen ohjelmaan. Suhteellisuuden parantamisedellytyksiä on eri aikoina selvitetty jo useaan otteeseen. Ragnar Furuhjelmin komitea tutki asiaa 1930-luvulla (KM 1937:7), mutta sen ehdotukset eivät 5 Vuonna 1997 mietintönsä luovuttanut Perustuslaki 2000 komitea tosin ehdotti, että kustakin vaalipiiristä tulisi valita vähintään seitsemän (7) kansanedustajaa. Hallituksen esitykseen uudeksi Hallitusmuodoksi (HE 1/1998 vp) tätä ehdotusta ei kuitenkaan sisällytetty.

johtaneet toimenpiteisiin. Myös vuonna 1957 asetettu vaalilainsäädännön tarkistamiskomitea (KM 1964:A14) arvioi suhteellisuuden toteutumista, mutta piti sitä riittävänä. Viimeisimmät selvitykset asiasta ovat tehneet vuoden 1975 työryhmä vaalilainsäädännön kehittämiseksi (OM:n lainsäädäntöosaston julkaisu 13/1975) ja vuosina 1988-1989 toiminut vaalilakien tarkistamistoimikunta (KM 1989:38). Kumpikaan toimielin ei kuitenkaan tehnyt ehdotuksia asiasta. Myös vaalilakien yhtenäistämistoimikunnassa (KM 1997:15) suhteellisuuden toteutumista sivuttiin, mutta jälleen ilman ehdotuksia. 10

11 2.3. Keinoja suhteellisuuden toteuttamiseksi Yleistä Suhteellinen vaalitapa voidaan toteuttaa usealla eri tavalla. Keskeinen elementti on vaalien tuloksen laskentamenetelmän valinta. Sen lisäksi suhteelliseen vaalitapaan voi kuulua eräitä täydentäviä järjestelmiä tai mekanismeja, kuten äänikynnys, vaaliliitot, vaalirenkaat, tasauspaikkajärjestelmä tai vaalialuejärjestelmä. Suhteellisuutta toteuttaa myös siirtoäänimenetelmä eli STV (Single Transferable Vote), joka tekniseltä toteutukseltaan poikkeaa muista suhteellisen vaalitavan järjestelmistä. Kuten edellä luvussa 2.2 todettiin, suhteellisuuden toteutumiseen vaikuttaa myös vaalipiirijako eli vaalipiirien lukumäärä ja koko. Laskentamenetelmistä Suhteellista vaalitapaa toteuttavat laskentamenetelmät voidaan jakaa kahteen ryhmään: kvoottijärjestelmiin ja lukusarjamenetelmiin. Kvoottijärjestelmässä tiettyä vaaleissa annettua äänimäärää kohti jaetaan yksi edustajanpaikka. Vapaassa kvootissa valittavien edustajien lukumäärää ei ole ennalta määrätty, vaan määrätty on ainoastaan yhteen paikkaan oikeuttava äänimäärä. Kun äänimäärä kasvaa, kasvaa siis samalla valittavien edustajien määrä. Sidotussa kvootissa edustajien määrä pysyy vakiona, mutta kaikki paikat eivät pelkällä kvoottilaskulla tule jaetuiksi, vaan loput paikat jaetaan esimerkiksi suurimman jakojäännöksen säännöllä tai lukusarjamenetelmillä. Esimerkkinä sidotusta kvootista on yksinkertainen kvootti eli Haren kvootti, joka saadaan jakamalla kaikki vaaleissa annetut äänet jaettavina olevien paikkojen määrällä. Puolueelle tuleva paikkamäärä saadaan jakamalla puolueen saama äänimäärä kvootilla. Muunnettuja kvootteja ovat Droopin kvootti ja Hagenbach-Bischoffin kvootti, joissa kummassakin jakajaan on lisätty yksi (+1), sekä Imperialin kvootti (italialainen kvootti), jossa jakajaan on lisätty kaksi (+2). Sidotun kvootin laskentamenetelmiä käytetään muun muassa Hollannissa ja Itävallassa. Lukusarjamenetelmässä on mahdollista jakaa samalla menetelmällä kaikki edustajanpaikat. Lukusarjamenetelmässä lasketaan jokaiselle ehdokkaalle vertausluku siten, että puolueen tai muun ryhmittymän saama kokonaisäänimäärä jaetaan tietyllä lukusarjalla eli vuorotellen lukusarjan kullakin luvulla alkaen lukusarjan pienimmästä luvusta. Puolueen eniten ääniä saanut ehdokas saa vertausluvukseen ensimmäiseen (eli suurimman) tällä tavoin lasketun vertausluvun, toiseksi eniten ääniä saanut toisen vertausluvun ja niin edelleen. Sen jälkeen kaikkien puolueiden ja muiden ryhmittymien näin lasketut vertausluvut asetetaan keskinäiseen suuruusjärjestykseen ja ehdokkaita tulee valituksi vaalipiiristä ennalta vahvistettu määrä vertauslukujen suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Suomessa käytettävä lukusarjamenetelmä on d Hondtin menetelmä, jossa lukusarjan jakajat ovat 1, 2, 3, 4 ja niin edelleen. Muita lukusarjamenetelmiä ovat esimerkiksi seuraavat:

12 Menetelmä Jakajat St. Lagües 1 3 5 7... Modifioitu St. Lagües 1,4 3 5 7... Imperial 2 3 4 5... Tanskalainen menetelmä 1 4 7 10... Huntingtonin menetelmä 1,41 2,45 3,46 4,47... Äänikynnys Äänikynnyksen asettamisella pyritään estämään poliittisen kentän pirstoutumista. Äänikynnys tarkoittaa, että jos puolueen tai muun ryhmittymän koko maassa saaman äänimäärän osuus kaikista annetuista äänistä alittaa säädetyn, tavallisesti prosentuaalisen rajan, puolue tai ryhmittymä ei saa yhtään edustajanpaikkaa, vaikka sen äänimäärä sinänsä suhteellisesti laskien siihen riittäisikin. Äänikynnys voi olla periaatteessa minkä suuruinen tahansa, mutta käytännössä se liikkuu eri maissa useimmiten 2-5 %:n välillä. Äänikynnys voi olla joko valtakunnallinen, jolloin edustajanpaikan saaminen missä tahansa vaalipiirissä edellyttää ensin koko maassa äänikynnyksen ylittävää äänimäärää (prosenttiosuutta), tai vaalipiirikohtainen, jolloin puolueen tulee ylittää äänikynnys vastaavasti jossakin vaalipiirissä saadakseen sieltä edustajan valituksi. Mahdollista, joskin harvinaista on myös, että sekä valtakunnallinen että vaalipiirikohtainen äänikynnys ovat voimassa yhtä aikaa. Vaalipiirikohtainen äänikynnys on yleensä tuntuvasti korkeampi kuin valtakunnallinen äänikynnys. Tässä kappaleessa tarkoitettu äänikynnys on syytä erottaa edellä mainitusta niin sanotusta piilevästä äänikynnyksestä. Vaaliliitot ja vaalirenkaat Vaaliliitot edesauttavat pienten puolueiden mahdollisuuksia saada ehdokkaitaan läpi erityisesti pienissä vaalipiireissä, joissa suhteellinen vaalijärjestelmä suosii enemmän suuria puolueita. Toisaalta juuri tästä syystä vaaliliitot saattavat myös pirstouttaa poliittista kenttää. Vähintään kaksi puoluetta voi muodostaa vaaliliiton siten, että ne saavat yhteensä asettaa säädetyn enimmäismäärän ehdokkaita vaalipiirissä. Jos suurin sallittu ehdokasmäärä kullekin listalle on vaalipiirissä esimerkiksi 14, saavat vaaliliittoon yhtyneet puolueet yhteensä asettaa enintään 14 ehdokasta. Tuloksen laskennassa vaaliliittoa kohdellaan kuten vaaliliittoon kuulumatonta, yksittäistä puoluetta. Vaaliliiton sisällä ehdokkaiden keskinäinen järjestys määräytyy heidän henkilökohtaisten äänimääriensä suuruuden mukaisessa järjestyksessä. Eniten henkilökohtaisia ääniä saanut ehdokas saa (esimerkiksi d Hondtin järjestelmää käytettäessä) vertausluvukseen koko vaaliliiton saaman äänimäärän. Vaalirenkaista ei ole olemassa tarkkoja määritelmiä. Yleensä sillä tarkoitetaan sitä, että vähintään kaksi puoluetta muodostaa vaalirenkaan siten, että kukin vaalirenkaaseen kuuluva puolue saa asettaa vaalipiirissä säädetyn enimmäismäärän ehdokkaita. Vaalirenkaan yhteistä ehdokasmäärää ei siis rajoiteta siten kuin vaaliliittojen kohdalla. Vaalien tulosta laskettaessa kunkin puolueen kaikki ehdokkaat saavat ensin alustavat vertausluvut, jotka määräytyvät puolueen saaman äänimäärän perusteella. Sen jälkeen asetetaan kaikki vaalirenkaaseen kuuluvat ehdokkaat alustavien vertauslukujen mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Suurimman alustavan vertausluvun saanut ehdokas saa varsinaiseksi vertausluvukseen vaalirenkaan koko

13 äänimäärän, toiseksi suurimman alustavan vertausluvun saanut ehdokas vaalirenkaan koko äänimäärän jaettuna kahdella ja niin edelleen. Tasauspaikkajärjestelmä Lukusarjamenetelmän käyttö sellaisenaan ja erityisesti silloin, kun sitä käytetään yhdessä vaalipiirijaon kanssa, saattaa jossain määrin vääristää suhteellisuuden toteutumista. Mahdollinen vääristymä on esimerkiksi se, että järjestelmä suosii suuria puolueita pienempien kustannuksella. Tasauspaikkajärjestelmän avulla näitä vääristymiä voidaan osittain tasoittaa. Tasauspaikkajärjestelmässä on kahdenlaisia edustajanpaikkoja: tavalliseen tapaan jaettavia edustajanpaikkoja (vaalipiiripaikkoja) sekä tasauspaikkoja. Tasauspaikkoja on esimerkiksi 10 % kaikista jaettavina olevista paikoista. Järjestelmä voi olla siis esimerkiksi sellainen, jossa on 180 vaalipiiripaikkaa ja 20 tasauspaikkaa. Vaalien tuloksen perusteella vaalipiiripaikat jaetaan puolueille ja muille ryhmittymille normaalisti vaalipiireittäin. Sen sijaan tasauspaikat voidaan jakaa puolueille eri tavoin, pitäen tavoitteena valtakunnallisen poliittisen suhteellisuuden tasaamista. Vaalialuejärjestelmä Vaalialuejärjestelmässä ehdokkaat asetetaan vaalipiireittäin ja äänestäjät äänestävät oman vaalipiirinsä ehdokkaita. Vaalien tuloksen laskentaa varten vaalipiireistä kuitenkin muodostetaan vaalialueita siten, että esimerkiksi kaksi vaalipiiriä muodostaa yhden vaalialueen. Vaalialueen muodostavissa vaalipiireissä annetut äänet lasketaan yhteen ja kunkin puolueen vaalialueella saama edustajanpaikkojen lukumäärä määräytyy puolueen vaalialueella saaman kokonaisäänimäärän mukaan. Puolueen sisällä edustajanpaikat jyvitetään vaalialueen vaalipiireihin samassa suhteessa kuin mitä puolue saa vaalipiireissä ääniä. Vaalialuejärjestelmässä poliittinen suhteellisuus siis toteutuu vaalialueella, mutta edustajat valitaan vaalipiireistä. Vaalialuejärjestelmällä voidaan tasoittaa piilevän äänikynnyksen eroja maan eri osissa. Siirtoäänimenetelmä Siirtoäänimenetelmässä 6 jokainen äänestäjä antaa äänensä yhdelle ehdokkaalle. Äänestäjät asettavat ehdokkaat (kaikki tai ennalta säädetyn määrän ehdokkaista) kuitenkin myös suosituimmuusjärjestykseen sen mukaisesti, kenelle heidän äänensä tulisi antaa, jos heidän ensimmäinen valintansa on jo saavuttanut enemmän ääniä kuin valituksi tulemiseen tarvitaan tai on saanut liian vähän ääniä ja on siten karsiutunut. Tuloslaskennassa lasketaan ensin äänestäjien ykkössijalle asettamien ehdokkaiden äänet. Jos joku on saanut yli puolet annetuista äänistä, hän on tullut valituksi. Jollei näin ole, vähiten kannatusta saaneen ehdokkaan hyväksi annetut äänestysliput ryhmitellään omaan kasaan ja näissä lipuissa kakkossijalla olevien ehdokkaiden saamat äänet siirretään muilla äänestyslipuilla oleville ehdokkaille. Jos joku nyt saa yli puolet annetuista äänistä, hän on tullut valituksi. Jos kukaan ei vieläkään ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toiseksi vähiten kannatusta saaneen ehdokkaan hyväksi annetut 6 Tunnetaan myös suositummuisuusvaalimenetelmän nimellä.

äänestysliput ryhmitellään omaan kasaan ja näissä lipuissa kakkossijalla olevien ehdokkaiden äänet siirretään muille ehdokkaille. Tätä äänten siirtämistä jatketaan aina jäljelle jääneiden ehdokkaiden kesken, kunnes joku ehdokkaista saa yli puolet annetuista äänistä. Siirtoäänimenetelmä on käytössä Irlannissa ja Sri Lankassa. 14

15 2.4. Toimikunnan käsittelemät mallit Toimikunnan työn lähtökohtana on ollut se, että nykyiseen vaalijärjestelmään ei tulisi tehdä sellaisia muutoksia, jotka oleellisesti muuttaisivat vaalijärjestelmämme luonnetta. Siksi toimikunta onkin pitäytynyt lähinnä vain sellaisissa ratkaisumalleissa, jotka pohjautuvat nykyjärjestelmän keskeisiin perusteisiin eli vaalipiirijakoon ja lukusarjamenetelmän käyttöön. Tältäkin osin toimikunta on työssään voinut käsitellä tarkemmin vain joitakin järjestelmiä ja mekanismeja. Käsiteltäviksi kokonaisuuksiksi toimikunta valitsi seuraavat: 1) Tasauspaikkajärjestelmä; 2) Vaalialuejärjestelmä; 3) Äänikynnysjärjestelmä; 4) St. Lagüesin laskentamenetelmä; ja 5) Vaalipiirirajojen muuttaminen. Toimikunnassa käytiin keskustelua myös vaalirenkaista ja siirtoäänimenetelmästä. Seuraavassa esitellään toimikunnan käsittelemät mallit siinä järjestyksessä kuin niitä toimikunnassa käsiteltiin. 2.4.1. Tasauspaikkajärjestelmä 2.4.1.1. Selostus tasauspaikkajärjestelmästä Yleistä Toimikunnan käsittelemässä tasauspaikkajärjestelmässä on 189 vaalipiiripaikkaa ja 10 tasauspaikkaa. Tasauspaikkajärjestelmään sisältyy joukko yksityiskohtia, joihin toimikunta ei ottanut selvää kantaa. Niinpä toimikunnan käsittelemässä mallissa ei sallittaisi vaaliliittoja, vaikka ne sinänsä voivat järjestelmään kuuluakin. Vaaliliittojen kieltäminen olisi kuitenkin johdonmukaista, koska ne ovat omiaan vääristämään äänestäjän tahdon toteutumista, hämärtämään vaalijärjestelmän selkeyttä ja osaltaan edesauttamaan poliittisen kentän pirstoutumista. Viimeksi mainitusta syystä toimikunnan malliin sisältyy myös tasauspaikkojen jakamisessa käyttöön otettava kolmen (3) prosentin äänikynnys, joka tarkoittaa sitä, että puolue, joka saa vähintään yhden vaalipiiripaikan, mutta joka saa koko maan äänistä vähemmän kuin 3%, ei ole oikeutettu saamaan tasauspaikkoja. Yhteislistoja ja valitsijayhdistyksiä kohdeltaisiin toimikunnan tasauspaikkamallissa kuten nykyisessäkin vaalijärjestelmässä eli ne voisivat toimia edelleen vain yhdessä vaalipiirissä. Nämä periaatteet on otettu huomioon jatkossa esitettävissä esimerkkilaskelmissa.

16 Vaalipiiripaikkojen jakaminen vaalipiirien kesken Vaalipiiripaikat (189) jaetaan vaalipiirien kesken samalla tavoin kuin voimassa olevan vaalilain 6 :n mukaisesti jaetaan kaikki 199 edustajanpaikkaa. Kunkin vaalipiirin Suomessa asuvien Suomen kansalaisten lukumäärä jaetaan kaikkien neljäntoista vaalipiirin Suomen kansalaisten lukumäärällä ja saatu luku kerrotaan luvulla 189. Kukin vaalipiiri saa ensin näin saadun vertausluvun kokonaislukuosaa vastaavan paikkamäärän ja, jos paikkoja jää sen jälkeen vielä jakamatta, ne jaetaan vaalipiireille vertauslukujen desimaaliosien suuruusjärjestyksessä. Tällä tavoin laskettuna 189 vaalipiiripaikkaa olisivat jakaantuneet eri vaalipiireihin seuraavasti, jos järjestelmä olisi ollut käytössä vuoden 1999 eduskuntavaaleissa: Vaalipiiri Asukasluku Vertausluku Lisä- Paikka- Vrt. paikat määrä todellinen jako Helsingin vp. 519 228 19,4351 19-1 Uudenmaan vp. 811 777 30,3855 30-2 Varsinais-Suomen vp. 434 930 16,2797 16-1 Satakunnan vp. 261 055 9,7715 3. 10 Hämeen vp. 317 752 11,8937 1. 12-1 Pirkanmaan vp. 411 108 15,3881 15-1 Kymen vp. 324 491 12,1459 12-1 Mikkelin vp. 199 688 7,4744 6. 8 Kuopion vp. 253 730 9,4973 5. 10 Pohjois-Karjalan vp. 172 361 6,4516 6-1 Vaasan vp. 440 047 16,4713 7. 17 Keski-Suomen vp. 257 722 9,6467 4. 10 Oulun vp. 449 762 16,8349 2. 17-1 Lapin vp. 195 658 7,3236 7-1 Yhteensä 5 049 309 182 189-10 Taulukon asukasluvut perustuvat väestötietojärjestelmässä 30.9.1998 olleeseen tilanteeseen. Ulommaisena oikealla olevassa sarakkeessa on mainittu se, kuinka monta edustajanpaikkaa vähemmän vaalipiiri saa tässä jaossa kuin siinä, mikä toteutettiin jakamalla tällä tavoin kaikki 199 edustajanpaikkaa. Vaalipiiripaikkojen täyttäminen vaalien tuloksen perusteella Vaalipiiripaikat täytetään vaalien tuloksen perusteella puolueiden ja muiden ryhmittymien kesken voimassa olevan vaalilain mukaisesti eli käyttäen d Hondtin laskentajärjestelmää. Jos 189 vaalipiiripaikkaa olisi täytetty vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksen perusteella, vaalien koko maan tulos olisi ollut seuraava. Edellä sanotusta johtuen vaaleissa käytössä olleet vaaliliitot on tässä laskelmassa purettu. 7 7 Jos järjestelmässä säilytettäisiin vaaliliitot, vaalipiiripaikat olisivat jakaantuneet seuraavasti: SDP 50(-1), KESK 47(-1), KOK 42(-4), VAS 19(-1), VIHR 10(-1), RKP 10(-1), SKL 9(-1), REM 1 ja PS 1.

17 Puolue Äänimäärä Vaalipiiripaikkojen Vertailu 1999 vaalien lukumäärä todelliseen tulokseen SDP 612 963 50-1 KESK 600 592 51 +3 KOK 563 835 43-3 VAS 291 675 21 +1 VIHR 194 846 10-1 RKP 137 330 11 SKL 111 835 3-7 REM 28 549 0-1 PS 26 440 0-1 Yhteensä 189-10. Tasauspaikkojen täyttäminen vaalien tuloksen perusteella Tasauspaikat (10) jaetaan ensiksi puolueiden ja muiden ryhmittymien (jatkossa käytetään pelkästään ilmaisua puolue) kesken seuraavasti. Kullekin ehdokkaita asettaneelle puolueelle, joka saa koko maassa vähintään kolme (3) prosenttia annetuista äänistä, lasketaan d Hondtin järjestelmän mukaisesti uudet, valtakunnalliset vertausluvut puolueen koko maassa saaman äänimäärän perusteella. Kunkin puolueen näin saaduista vertausluvuista poistetaan se määrä vertauslukuja, minkä puolue sai vaalipiiripaikkoja. Jos puolue sai esimerkiksi 50 vaalipiiripaikkaa, sen valtakunnallisista vertausluvuista poistetaan 50 suurinta vertauslukua. Tämän jälkeen todetaan, mitkä ovat kaikkien puolueiden jäljelle jääneistä valtakunnallisista vertausluvuista 10 suurinta. Näin on saatu selville se, miten tasauspaikat jakaantuvat puolueiden kesken. 8 Esimerkiksi, jos tasauspaikat olisi täytetty vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksen mukaisesti, ne olisivat jakaantuneet eri puolueiden kesken seuraavasti. 9 Kolmen prosentin äänikynnyksen ylittävät SDP (22.9 %), KESK (22,4%), KOK (21%), VAS (10,9%), VIHR (7,3%), RKP (5,1%) ja SKL (4,2%). Puolue SDP - KESK - KOK - VAS 1 VIHR 4 RKP - SKL 5 Yhteensä 10. Tasauspaikkojen lukumäärä 8 Jakosääntö voidaan ilmaista myös seuraavasti: Puolueen koko maan äänimäärä jaetaan lukusarjalla [puolueen saamien vaalipiiripaikkojen lukumäärä + 1], [vaalipiiripaikkojen lukumäärä + 2] ja niin edelleen. Esimerkiksi jos puolue sai koko maasssa 612 963 ääntä ja 50 vaalipiiripaikkaa, vertausluvut saadaan laskutoimituksella 612 963 : (50+1), 612 963 : (50+2) ja niin edelleen. 9 Jos järjestelmässä säilytettäisiin vaaliliitot, tasauspaikat olisivat jakaantuneet seuraavasti: KOK 2, VAS 3 ja VIHR 5.

18 Puolueiden lopullinen edustajanpaikkojen määrä Vaalien lopullinen tulos saadaan laskemalla yhteen kunkin puolueen vaalipiiripaikat ja tasauspaikat. Vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksen valossa puolueiden saamien edustajanpaikkojen lukumäärät olisivat olleet seuraavat. 10 Vaalipiiri- Tasaus- Paikat Vertailu 1999 vaalien paikat paikat yhteensä todelliseen tulokseen SDP 50-50 -1 KESK 51-51 +3 KOK 43-43 -3 VAS 21 1 22 +2 VIHR 10 4 14 +3 RKP 11-11 SKL 3 5 8-2 REM - - 0-1 PS - - 0-1 Yhteensä 189 10 199 Tasauspaikkojen jakautuminen puolueiden sisällä Kun näin on saatu selville se, kuinka monta tasauspaikkaa kukin puolue on saanut, jaetaan ne seuraavaksi vaalipiirien kesken ja ehdokkaiden kesken. Tämän osalta toimikunta on hahmotellut kaksi sääntöä. Ensinnäkin tasauspaikat osoitetaan pieniin vaalipiireihin. Pieni vaalipiiri on se, joka a) saa vähemmän kuin 10 vaalipiiripaikkaa ja jonka b) paikkamäärä vähenee, kun 189:n vaalipiiripaikan jakaantumista vaalipiireihin verrataan siihen jakaumaan, joka olisi toteutunut jos kaikki 199 edustajanpaikkaa olisi jaettu samalla tavalla vaalipiireihin. Tasauspaikkojen jaossa pieni vaalipiiri saa takaisin tuon "menettämänsä" paikan (tai paikat). Pienessä vaalipiirissä asetetaan kaikkien tasauspaikkoja saaneiden puolueiden vaalipiiripaikkojen jaossa valitsematta jääneet ehdokkaat vertauslukujensa mukaiseen paremmuusjärjestykseen. Tasauspaikan saa suurimman vertausluvun omaava ehdokas. Esimerkiksi vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksen valossa tämä olisi toteutettu seuraavasti. Sivun 16 taulukosta huomataan, että alle 10 vaalipiiripaikkaa saavat Mikkelin vaalipiiri (8), Pohjois-Karjalan vaalipiiri (6) ja Lapin vaalipiiri (7). Näistä kolmesta Pohjois-Karjalan ja Lapin vaalipiirit menettäisivät kumpikin yhden paikan verrattuna siihen, jos kaikki 199 edustajanpaikkaa jaettaisiin vaalipiireihin. 11 Tämä tarkoittaa, että Pohjois-Karjalan vaalipiiri saa yhden (1) tasauspaikan ja Lapin vaalipiiri myös yhden (1) tasauspaikan. Asettamalla näissä vaalipiireissä tasauspaikkoja saaneiden puolueiden vaalipiiripaikkojen jaossa valitsematta jääneet ehdokkaat vertauslukujensa mukaiseen 10 Jos järjestelmässä säilytettäisiin vaaliliitot, edustajanpaikat olisivat jakaantuneet puolueiden kesken seuraavasti: SDP 50(-1), KESK 47(-1), KOK 44(-2), VAS 22(+2), VIHR 15(+4), RKP 10(-1), SKL 9(-1), REM 1 ja PS 1. 11 Vaikka myös Mikkelin vaalipiiristä tulisi valittavaksi alle 10 edustajaa, se ei kuitenkaan menetä edustajanpaikkoja, jos 189:llä edustajapaikalla suoritettua jakoa verrataan 199:llä edustajanpaikalla suoritettuun jakoon, joten se ei ole tässä mielessä pieni vaalipiiri.

19 paremmuusjärjestykseen, valituiksi tulisi Pohjois-Karjalan vaalipiirissä SKL:n ehdokas ja Lapin vaalipiirissä VAS:n ehdokas. 12 Sen jälkeen kun tasauspaikoista on näin osoitettu tarpeellinen määrä pieniin vaalipiireihin, loput tasauspaikat jaetaan niitä saaneiden puolueiden sisällä siten, että kussakin puolueessa asetetaan vaalipiiripaikkojen jaossa valitsematta jääneet ehdokkaat koko maassa vertauslukujensa mukaiseen paremmuusjärjestykseen ja heistä tulee tässä järjestyksessä valituiksi se määrä, minkä puolue on saanut tasauspaikkoja. Nämä tasauspaikat menevät paikka kerrallaan siihen vaalipiiriin, jossa puolueen vertausluku kulloinkin on suurin, joten ne voivat siis jakautua mihin vaalipiireihin tahansa. Vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksen valossa tässä vaiheessa jaettavia tasauspaikkoja olisi ollut kaikkiaan kahdeksan (8), koska kaksi jaettiin edellisessä kappaleessa sanotun mukaisesti pieniin vaalipiireihin. VIHR:n neljä tasauspaikkaa olisivat tulleet Uudenmaan, Helsingin, Hämeen ja Kymin vaalipiireistä ja SKL:n viidestä tasauspaikasta neljä olisivat tulleet Uudenmaan, Pirkanmaan, Kymin ja Helsingin vaalipiireistä. VAS:n ainut tasauspaikka ja SKL:n yksi tasauspaikka oli jo jaettu edellä sanotun mukaisesti pieniin vaalipiireihin. 13 Seuraavassa taulukossa esitetään se, miten puolueiden edustajanpaikat olisivat tasauspaikkajärjestelmässä jakautuneet vaalipiirien kesken vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksen valossa. SDP KESK KOK VAS VIHR RKP SKL Yht. Helsingin vp. 5 1 6 1 5 2 1 21 Uudenmaan vp. 8 3 9 3 4 4 1 32 Varsinais-Suomen vp. 4 3 5 2 1 1-16 Satakunnan vp. 3 3 2 2 - - - 10 Hämeen vp. 4 2 4 1 1-1 13 Pirkanmaan vp. 4 3 4 3 1-1 16 Kymen vp. 5 3 3 1 1-1 14 Mikkelin vp. 3 3 2 - - - - 8 Kuopion vp. 2 5 2 1 - - - 10 Pohjois-Karjalan vp. 3 2 1 - - - 1 7 Vaasan vp. 3 6 2 1-4 1 17 Keski-Suomen vp. 3 4 1 1 - - 1 10 Oulun vp. 2 9 2 3 1 - - 17 Lapin vp. 1 4-3 - - - 8 Yhteensä 50 51 43 22 14 11 8 199 Kun vaalipiireistä valittavien edustajien lopullista määrää siihen määrän, minkä kukin vaalipiiri olisi saanut, jos kaikki 199 edustajanpaikkaa olisi jaettu vaalipiirien kesken niiden asukasluvun perusteella (ks. sivu 16), voidaan todeta, että jotkut vaalipiirit voivat saada enemmän 12 Jos järjestelmässä säilytettäisiin vaaliliitot, sekä Pohjois-Karjalan vaalipiiristä että Lapin vaalipiiristä tulisi valituksi VAS:n ehdokas. 13 Jos järjestelmässä säilytettäisiin vaaliliitot, KOK:n kaksi tasauspaikkaa tulisivat Helsingin ja Uudenmaan vaalipiireistä, VAS:n kolmas tasauspaikka Vaasan vaalipiiristä sekä VIHR:n viisi tasauspaikkaa Uudenmaan, Helsingin, Hämeen, Kymen ja Varsinais-Suomen vaalipiireistä.

20 edustajanpaikkoja ja jotkut taas vastaavasti vähemmän edustajanpaikkoja kuin mitä niiden asukasluku edellyttää. Esimerkiksi vuoden 1999 eduskuntavaalien tuloksen perusteella suoritetun tasauspaikkojen jaon jälkeen Helsingin ja Kymen vaalipiirit saisivat kumpikin yhden ylimääräisen edustajanpaikan ja Varsinais-Suomen ja Oulun vaalipiirit vastaavasti menettäisivät kumpikin yhden paikan. 2.4.1.2. Tasauspaikkajärjestelmän arviointia Toimikunnan mielestä tasauspaikkajärjestelmä parantaisi suhteellisuuden toteutumista. Toisaalta se myös hillitsisi puoluekentän pirstoutumista. Vaaliliittojen poistaminen selkeyttäisi vaalijärjestelmää erityisesti äänestäjän kannalta. Tasauspaikkojen palauttaminen pieniin vaalipiireihin säilyttäisi pienillä vaalipiireillä aina niiden asukasluvun mukaisen edustajanpaikkamäärän. Tasauspaikkajärjestelmän huonona puolena toimikunta pitää erityisesti sitä, että sen käyttöönotto monimutkaistaisi nykyistä melko selkeää vaalijärjestelmäämme. Erityisesti äänestäjän näkökulmasta järjestelmä saattaisi näyttäytyä varsin vaikeaselkoisena. Toimikunnan näkemyksen mukaan vaalijärjestelmän tulisi vaalien legitimiteetin kannalta olla mahdollisimman selkeä. Ongelmallisina yksityiskohtina tasauspaikkajärjestelmässä toimikunta pitää seuraavia: Järjestelmällä ei voida estää pienten vaalipiirien edustajanpaikkamäärien vähentymistä nykyisestä, esimerkiksi seitsemästä paikasta kuuteen paikkaan, eikä sillä myöskään siis voida estää vaalipiirien kokoerojen kasvamista. Näin ollen piilevän äänikynnyksen erot vaalipiirien välillä säilyisivät suurina. Vaalipiiripaikkojen jaossa piilevä äänikynnys jopa nousisi monissa vaalipiireissä nykyisestä. Lisäksi tasauspaikkojen jakautuminen eri vaalipiirien välillä on sattumanvaraista, mikä voi johtaa siihen, että joku vaalipiiri saa enemmän edustajanpaikkoja ja joku toinen vaalipiiri vastaavasti vähemmän edustajanpaikkoja kuin sen asukasluku edellyttää. 14 Tasauspaikat toisivat vaalijärjestelmään myös ripauksen epäsuoran vaalin piirteitä, mikä saattaisi johtaa valittujen edustajien ja äänestäjien välisen vastuusuhteen hämärtymiseen. Tasauspaikkojen jakautuminen puolueen sisällä vertauslukujen suuruusjärjestyksen mukaisesti saattaisi suosia suurempien vaalipiirien ehdokkaita, koska suuremmissa vaalipiireissä äänimäärät ja sitä kautta myös vertausluvut ovat suurempia kuin pienissä vaalipiireissä. Vielä voidaan mainita, että tasauspaikkajärjestelmä voisi vähentää pienten puolueiden sekä yhteislistojen ja valitsijayhdistysten mahdollisuuksia saada edustajiaan eduskuntaan, koska vaalipiiripaikkojen määrä olisi 189 eli kymmentä paikkaa vähäisempi kuin nykyisin ja koska tasauspaikkojen jaossa olisi 3 %:n äänikynnys. Tasauspaikkajärjestelmä saattaisi aiheuttaa muutoksen Suomen perustuslain 25 :ään. Mietinnön liitteenä 1 on toimikunnan ehdotus niistä keskeisistä muutoksista perustuslakiin ja vaalilakiin, joita tasauspaikkajärjestelmän käyttöönotto edellyttäisi. 14 Tasauspaikkajärjestelmä on tosin toteutettavissa niinkin, että vaalipiirin asukasluvun mukaan määräytyvä paikkamäärä säilyy, mutta tällöin vaalien tulos vaalipiirin sisällä ei välttämättä täysin kuvastaisi äänestäjien tahdon toteutumista.

21 2.4.2. Vaalialuejärjestelmä 2.4.2.1. Selostus vaalialuejärjestelmästä Yleistä Vaalialuejärjestelmässä maa on jaettu vaalipiireihin kuten nykyisinkin, mutta vaalien tulosta laskettaessa vähintään kaksi vaalipiiriä voi muodostaa yhden vaalialueen, jolloin näiden vaalipiirien äänet lasketaan yhtenä kokonaisuutena ja vaalien tulos muodostuu vaalialuetasoisena. Järjestelmällä pyritään luomaan keskenään mahdollisimman samankokoisia vaalialueita, jotta myös vaalialueiden piilevät äänikynnykset olisivat mahdollisimman samankokoisia ja jotta suhteellisuus voisi sitä kautta toteutua suurin piirtein samantasoisena koko maassa. Vaalialuejärjestelmässä ehdokasasettelu toimitetaan vaalipiireittäin ja äänestäjät äänestävät vain oman vaalipiirinsä ehdokkaita kuten nykyisinkin. Myös kustakin vaalipiiristä valittavien edustajien lukumäärä määräytyy samalla tavalla kuin nykyisin eli vaalipiirissä asuvien Suomen kansalaisten lukumäärän perusteella. Vaalialuejärjestelmässä vaalipiirit voivat periaatteessa olla minkä kokoisia tahansa, koska vaalipiirin koko ei merkittävästi vaikuta poliittisen suhteellisuuden toteutumiseen. Tällöin esimerkiksi puhtaasti maakuntapohjaiset vaalipiirit saattaisivat tulla kysymykseen. 15 Käytännössä suhteellisuus toteutuu kuitenkin sitä paremmin, mitä samankokoisempia vaalialueen muodostavat vaalipiirit keskenään ovat. Myöskään vaalialuejärjestelmää käsitellessään toimikunta ei ottanut selkeää kantaa kaikkiin sen yksityiskohtiin. Vaalialuejärjestelmään voivat sisältyä puolueiden väliset vaaliliitot, mutta niiden tulisi olla samat kaikissa vaalialueen vaalipiireissä. Toimikunnan käsittelemässä mallissa vaaliliittoja ei kuitenkaan sallittaisi. Tämä johtuu osin samoista syistä, jotka mainittiin jo tasauspaikkajärjestelmän yhteydessä, mutta myös siitä syystä, että kun vaalialueille muodostuu melko alhaiset piilevät äänikynnykset (ks. seuraava kappale), vaaliliittojen salliminen saattaisi helposti johtaa poliittisen kentän pirstoutumiseen. Jotta valitsijayhdistysten muodostamia yhteislistoja kohdeltaisiin samalla tavalla kuin puolueita, voisivat eri vaalipiirien yhteislistat muodostaa tässä mallissa vaalialueen kattavan vaalialuelistan. Vaalialuelistaan kuulumaton yhteislista ja yhteislistaan kuulumaton valitsijayhdistys toimisivat kuten nykyisinkin vain yhdessä vaalipiirissä. Vaalialueiden muodostaminen Toimikunta on käsitellyt useita eri vaihtoehtoja vaalialueiden muodostamiseksi. Toimikunta päätyi siihen, että vaalialueita tulisi ensisijaisesti muodostaa nykyisen vaalipiirijaon pohjalta ja siten, että yhdistettävät vaalipiirit ovat maantieteellisesti vierekkäisiä ja keskenään mahdollisimman samankokoisia. Päävaihtoehdoksi valittiin seuraava vaalialuejako: 1) Helsingin vaalialue, johon kuuluu Helsingin vaalipiiri; 2) Uudenmaan vaalialue, johon kuuluu Uudenmaan vaalipiiri; 15 Maakuntia on Manner-Suomessa tällä hetkellä 19.