Seminaarin ja instituutin päättäjäisten opas



Samankaltaiset tiedostot
Seminaarin ja instituutin päättäjäisten opas

Mormonin kirjan oppi ja opetukset, oppilaan lukutehtävät

Jeesus Kristus ja ikuinen evankeliumi, oppilaan lukutehtävät

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Pyhäkoulu. Pyhäkoulun päämääränä on. Pyhäkoulun johtohenkilöt seurakunnassa. Seurakunnan pyhäkoulun johtaja

E S I O P E T U S U U S I K A A R L E P Y Y. e s ik o u lu

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

Kirkon tehtävät. Kutsuttavan valitseminen

SEITSEMÄS VAALIKAUSI ( ) SYYSKUU 2009 PARLAMENTTIEN VÄLISISTÄ SUHTEISTA VASTAAVIEN VALTUUSKUNTIEN JÄRJESTÄYTYMISKOKOUKSET 1

Suomen Lions-liitto ry Käyttäjätunnus ja sisäänkirjautuminen MyLCI - Käyttäjäohje Versio

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

5 Lausunto aluehallintovirastolle kirjaston väliaikaisista henkilöstöjärjestelyistä

- Kommentoi koodisi. Koodin kommentointiin kuuluu kuvata metodien toiminta ja pääohjelmassa tapahtuvat tärkeimmät toiminnat. Esim.

Avioliittoon vihkiminenopas

Puheenjohtajana taloyhtiössä rooli ja vastuut

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi.

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2010 1(5) TAIDEMUSEON JOHTOKUNTA ( 1-11)

Huomaathan, että ohjeessa olevat näytöistä otetut kuvat voivat poiketa sinun koulutuksesi vastaavien sivujen kuvista.

KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/31. KiVa Koulu tilannekartoituskysely 2016 sivu 3/31

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

- KESKISEN UUDENMAAN MUSIIKKIOPISTON JOHTOSÄÄNTÖ -

Helmi-koulutus Tuen lomakkeet

RUSKON SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 5/ /2012

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkoneuvosto sivut 1-8 KOKOUSAIKA klo

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/14. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/14

Yrittäjän työssäoloehdon laskenta

Jäsenluettelo ja henkilörekisterit. Olli Välke Opintokeskus Visio

Opintoihin orientointi

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 7/2005 HALLITUKSEN KOKOUS

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 56 Kirkkoneuvosto 5/

Punaisen Ristin valokuvaetsintä

Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt. Turun Musiikkijuhlasäätiön säännöt

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 7/2014 1

Suomen Lions-liitto ry

Opiskelijavastaavan ja lähiohjaajan tehtävät. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 2015

SUKUSEURAN SÄÄNNÖT

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 4/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Ryyynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja, puheenjohtaja 1-7

Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( klo 08: klo 15:00 )

VUODEN 2012 OPETUSOHJELMAA

SKYPE-RYHMÄN LUOMINEN

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

KUNTIEN ROOLI MUUTOKSESSA Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi 3.2.

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 19. toukokuuta 2015

Lapsi- ja nuorisolautakunta. Säännöt Esikoulu ja Koulupäivähoito

PÄÄTÖS SISÄPIIRINTIEDON JULKISTAMISEN LYKKÄÄMISESTÄ

Käyttövaltuushallintaa kehitetään (SAP IDM -projekti), hyödyt virastoille

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Hakemus opistoon lukuvuodeksi 20-20

AMMATTIKORKEAKOULUJEN NUORTEN SUOMENKIELINEN KOULUTUS

Tervetuloa opiskelemaan Palmgren-konservatorioon!

Palautuksen perustukset, oppilaan lukutehtävät

TEKNINEN LAUTAKUNTA / TEKNISEN LAUTAKUNNAN KOKOUS. Aika: Maanantai klo Käsiteltävät asiat:

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 3/

PERÄPOHJOLAN OPISTO Kivirannantie TORNIO

Sosiaalijaosto päättää, miten lain kohta tulkitaan sosiaalipäivystyksen osalta Merikratoksen kanssa.

HAKEMUS TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN PALVELUSETELITUOTTAJAKSI

Muutoksenhakuohje. Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimus. Valitusosoitus

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

opetusohjelmaa koskevia ohjeita

MITEN MENETELLÄ ONGELMATILANTEISSA

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Liikennelaitos -liikelaitos (HKL) Kunnossapitoyksikkö Yksikön johtaja

Ohje hakulomakkeen täyttämiseen yliopistohaku.fi -palvelussa

Kuusamon kaupungin ohjeistus PALVELUSETELI- JA OSTOPALVELUJÄRJESTELMÄN KÄYTTÖÖN

Sähköpostiosoite: Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI

VANH 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 9 VANH 9 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VAALI 9

OULUN ERÄ- JA KENNELKERHO R.Y.:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, ääntä)

Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)

Vakaumusten tasa-arvo VATA ry / Petri Karisma (hallituksen puheenjohtaja) Yliopistonkatu 58 B (6. kerros) Tampere

perusopetuslain muuttamisesta

Arvioidaan työskentelyn asennetta, vastuullisuutta, omaaloitteisuutta,

VAMMAISPALVELUHAKEMUS

Lakisääteinen tapaturmavakuutus Tapaturman sattuessa - vakuutustodistuksen täyttöohje esimiehille

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Itsearviointiprosessin vaiheet

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA

BusinessWeb kotisivupalvelu

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON ASETUS. rajoittavista toimenpiteistä Keski-Afrikan tasavallan tilanteen huomioon ottamiseksi

Hyväksytty 6. liittokokouksessa SÄÄNNÖT. Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry

Isak Wilhem Yrjänheikin sukuseuran perustamiskokous Pessalompossa Jupon Erä ry;n Ampumaurheilukeskuksessa Kaaraneskoskentie 158.

T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A.

KiVa Koulu -ohjelma. Kiusaamista ennaltaehkäisevä ja vähentävä toimenpideohjelma Kehitetty Turun yliopistossa Opetusministeriön rahoituksella

VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous klo Sivu 1 VASA KYRKLIGA SAMFÄLLIGHET Sammantr. kl Sida. Ärendet berett av Behandlat

5 Tutkintotodistusten hyväksyminen ja kirjaaminen

SISÄLLYSLUETTELO. KVALT, :00, Pöytäkirja

LUKIOLAIN MUUTOKSEN VAIKUTUKSET USKONNON JA ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPETUKSEEN SEKÄ LUKION TOIMINTAAN

VIITASAAREN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ (voimaantulo )

Ajankohtaista tukien maksamisesta

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 1/ liikelaitoskuntayhtymä

Paikka Valtuustotalo, Perussuomalaisten ryhmätila, Espoonkatu 5, Espoo

TimeEdit henkilökunnan ohje

Alkeisyhdistys. Seurakunnan Alkeisyhdistyksen johtohenkilöt. Alkeisyhdistyksen johtoaihe ja päämäärät. Piispa ja hänen neuvonantajansa

SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra (5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Otsikko Sivu 39 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN 72 TOTEAMINEN 40 SIHTEERIN VALINTA TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Urhea-toiminta Vantaalla. Urhea-seminaari, , Jyväskylä Ilkka Kalo Perusopetuksen johtaja

Transkriptio:

Seminaarin ja instituutin päättäjäisten opas Päättäjäiset suovat mahdollisuuden antaa tunnustusta seminaari- ja uskontoinstituuttioppilaiden ponnisteluille ja saavutuksille. Ne tarjoavat myös tilaisuuden kannustaa nuoria jatkamaan uskonnon opiskelemista. Tämä opas auttaa vaarnan ja seurakuntien johtohenkilöitä suunnittelemaan ja pitämään asianmukaiset päättäjäiset. Yleisiä ohjeita Seminaarin päättäjäiset tulee järjestää vaarnatasolla. Instituutin päättäjäiset voidaan järjestää vaarnatasolla tai useamman vaarnan kesken. Ne voidaan haluttaessa järjestää myös seminaarin päättäjäisten yhteydessä. Vaarnan johtohenkilöt päättävät, mikä vaihtoehto heidän tilanteessaan sopii parhaiten. Jos päätetään, ettei instituutin päättäjäisiä pidetä, oppilaat saavat todistuksensa omalta piispaltaan joko jossakin kokouksessa tai henkilökohtaisesti. Päättäjäisten johtavana virkailijana toimii vaarnan johtokunnan jäsen. Päättäjäiset tulee suunnitella vaarnan johtokunnan jäsenen tai tehtävän saaneen korkean neuvoston jäsenen johdolla sekä tehtävän saaneen seminaarien ja uskontoinstituuttien edustajan avulla. Tilaisuuden suositeltu kesto on noin tunti. Todistuksen saamisen edellytykset Oppilas saa todistuksen, kun hän 1) täyttää läsnäolovaatimukset, 2) suorittaa annetut lukutehtävät, 3) suorittaa oppimisarvioinnit ja 4) saa kirkon johtohenkilön suosituksen. Niitä oppilaita varten, jotka eivät ole täyttäneet kolmea ensimmäistä vaatimusta, on olemassa täydentäviä tehtäviä. uskonnonopetuksen vaatimukset. Vaarnanjohtajan allekirjoitus todistaa, että oppilas on saanut vaadittavan suosituksen kirkon johtohenkilöltä. Kirkon johtohenkilön suositus Piispa tai hänen neuvonantajansa voi antaa kirkon johtohenkilön suosituksen nuorten ja nuorten aikuisten määräaikaisten puhuttelujen yhteydessä. Puhuttelut tulee pitää riittävän ajoissa, jotta oppilailla on aikaa selvittää piispan kanssa mahdolliset kelvollisuuteen liittyvät ongelmat. Piispa tai yksi hänen neuvonantajistaan hyväksyy oppilaan kelvollisuuden käyttäen apunaan nuorten puhutteluun annettuja ohjeita (ks. Käsikirja 1: Vaarnanjohtajille ja piispoille, 2010, 7.1.7). Seminaari: Jokainen seminaarioppilas, joka haluaa saada kurssitodistuksen tai päättötodistuksen, tarvitsee suosituksen vuosittain. Instituutti: Jokainen instituuttioppilas, joka haluaa saada instituutin päättötodistuksen, tarvitsee suosituksen ennen todistuksen vastaanottamista. Luottamuksellisuuden vuoksi piispan tulee kertoa oppilaan kelvollisuutta koskevia tietoja ainoastaan vaarnanjohtajalle eikä seminaarien ja uskontoinstituuttien henkilökunnalle. Jos piispa ei ehdi selvittää kelvollisuutta koskevia kysymyksiä ennen päättäjäistilaisuutta, seminaarien ja uskontoinstituuttien todistus tulee antaa piispan haltuun, jotta hän voi aikanaan antaa sen oppilaalle henkilökohtaisesti. Mikäli oppilas ei ole kirkon jäsen, joko hänen asuinalueensa piispa tai hänen oman uskontokuntansa pappi voi todeta hänen kelvollisuutensa. Todistuksen allekirjoittamalla seminaarien ja uskontoinstituuttien edustaja todistaa, että oppilas on täyttänyt 1

Mukauttaminen niitä seminaarioppilaita varten, joilla on erityistarpeita Oppilaat, joilla on jokin vamma tai jokin erityistilanne ja jotka ovat jo saaneet päättötodistuksen, voivat edelleenkin saada läsnäolotodistuksen tai kurssitodistuksen vuosittain suorittaessaan lisävuosia seminaarissa, kunnes he täyttävät 21 vuotta. Sen jälkeen heitä kannustetaan osallistumaan instituuttiin. Seminaarin todistukset Kaikki seminaarioppilaat voivat saada vuosittain yhden seuraavista todistuksista. Todistuksen tyyppi Todistuksen saajat Vaatimukset Läsnäolo Lukutehtävät Arviointi Suositus Oppilaat, jotka täyttävät seminaarin nykyisen oppikurssin läsnäolovaatimukset mutta eivät täytä lisävaatimuksia. Kyllä Ei Ei Ei Kurssitodistus Päättötodistus Oppilaat, jotka ovat suorittaneet kaikki nykyisen oppikurssin vaatimukset. Oppilaat, jotka ovat ansainneet kurssitodistuksen kaikista neljästä oppikurssista: Mormonin kirja, Oppi ja liitot ja kirkon historia, Uusi testamentti ja Vanha testamentti. (Huom. Päättötodistuksen saavat oppilaat saavat myös kurssitodistuksen viimeisestä seminaarivuodestaan.) Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Kyllä Instituutin todistukset Todistuksen tyyppi Todistuksen saajat Oppilaat, jotka täyttävät instituuttikurssin läsnäolovaatimukset mutta eivät ole suorittaneet lisävaatimuksia. Nämä todistukset voidaan jakaa lukukauden päätteeksi luokassa, instituutin järjestämän toiminnan yhteydessä tai päättäjäisissä. Vaadittava kirkon johtohenkilön suositus Ei Kurssitodistus Instituutin päättötodistus Oppilaat, jotka ovat suorittaneet instituuttikurssin kyseisen lukukauden aikana. Nämä todistukset voidaan jakaa lukukauden päätteeksi luokassa, instituutin järjestämän toiminnan yhteydessä tai päättäjäisissä. Oppilaat, jotka ovat suorittaneet vähintään 14 opintopistettä, mukaan lukien kaikki vaaditut kurssit. Päättö todistukset voidaan jakaa yhden tai useamman vaarnan järjestämissä päättäjäisissä tai oppilaat voivat saada todistuksensa omalta piispaltaan joko jossakin kokouksessa tai henkilökohtaisesti. Ei Kyllä Huom. Yliopistojen uskontoinstituuttiohjelmat voivat haluttaessa pitää erityisen tilaisuuden oppilaiden kunniaksi. Näissä tilaisuuksissa ei jaeta päättötodistuksia. Jos tällainen tilaisuus pidetään, sen ei tule kilpailla vaarnan mahdollisesti järjestämän tilaisuuden kanssa vaan täydentää sitä. 2

Päättäjäisiin valmistautuminen Vaarnan pappeusjohtajien tulee päättää päättäjäisten päivämäärä, kellonaika ja paikka sekä koordinoida suunnitelmat seminaarien ja uskontoinstituuttien edustajan kanssa. Päättäjäisten päivämäärä tulee sen jälkeen sisällyttää vaarnan ja seurakuntien kalentereihin. Mikäli mahdollista, päättäjäiset tulee järjestää sellaisissa kirkon omistamissa tiloissa, joihin kaikki tilaisuuteen odotettavissa olevat ihmiset mahtuvat. Muihin tiloihin liittyvien kustannusten tulee pysyä mahdollisimman pieninä, ja vaarnan tulee maksaa ne. Tilaisuudessa käytettävät tilat tulee varata heti kun vaarnan johtokunta on hyväksynyt ajankohdan ja paikan. Päättäjäiset tulee pitää kouluvuoden päätyttyä, niin että oppilailla on varmasti tarpeeksi aikaa suorittaa kaikki vaaditut opintopisteet ja jotta ohjelmilla olisi riittävästi aikaa saada todistukset valmiiksi. (Jos vaarna haluaa järjestää päättäjäiset ennen kouluvuoden päättymistä, seminaarien ja uskontoinstituuttien edustaja antaa alustavan luettelon oppilaiden todistuksista mutta ei anna itse todistuksia ennen kouluvuoden päättymistä.) Ennen päättäjäisiä seminaarien ja uskontoinstituuttien edustaja lähettää piispan päättötodistusraportin, jossa on luettelo vaatimukset täyttäneistä oppilaista. Pappeusjohtajien täytyy varmistaa oppilaiden kelvollisuus ennen päättötodistusten ja seminaarin kurssitodistusten antamista. Seminaarien ja uskontoinstituuttien edustaja valmistelee todistukset, jotka vaarnanjohtaja hyväksyy ja allekirjoittaa. Seminaarit ja uskontoinstituutit toimittavat myös päättötodistusten kannet. Vaarnat ovat vastuussa muista kustannuksista, kuten painetuista ohjelmista. Päättäjäisten suunnittelu Kutsukaa päättäjäisiin kaikki oppilaat kouluvuodesta tai iästä riippumatta. Vanhemmat, sukulaiset ja muut nuoret ovat myös tervetulleita, ja heitä kannustetaan osallistumaan. Ottakaa oppilaat mukaan päättäjäisten suunnitteluun ja ohjelmaan. Antakaa puhe- ja musiikkiesitystehtävät hyvissä ajoin etukäteen. Kannustakaa niitä oppilaita, joita on pyydetty puhumaan, kertomaan siunauksista, joita he ovat saaneet elämäänsä osallistumalla seminaariin tai instituuttiin, ja kannustamaan kaikkia nuoria käyttämään näitä ohjelmia hyödykseen. Painattakaa osallistujille ohjelma. Tilaisuuden johtavan vaarnan johtokunnan jäsenen tulee hyväksyä lopullinen ohjelma ennen sen painattamista. Seminaarien ja uskontoinstituuttien edustaja voi pyydettäessä toimia apuna. Todistusten antaminen oppilaille Päättötodistukset ja seminaarin kurssitodistukset tulee sijoittaa etukäteen siihen järjestykseen, jossa ne annetaan. Vaarnan johtokunnan jäsen voi ojentaa todistukset oppilaille. Piispoja tai heidän neuvonantajiaan voidaan pyytää olemaan läsnä, jotta he voivat onnitella oman yksikkönsä oppilaita, kun nämä saavat todistuksensa. Myös seminaarin- ja instituutinopettajia voi pyytää osallistumaan todistustenjakoon. Pappeusjohtajat voivat soveltaa seuraavia suosituksia paikallisia tarpeita vastaaviksi. 3

Seminaarin todistukset Todistuksen tyyppi Suositettu todistustenjako Muiden kuin viimeisen seminaarivuoden oppilaiden kurssitodistukset Kehottakaa läsnäolotodistuksen saavia oppilaita seminaarivuodesta riippumatta nousemaan ylös ja ottamaan vastaan saamansa tunnustus. Oppilaat saavat nämä todistukset myöhemmin omalta piispaltaan. Kehottakaa oppilaita, jotka eivät ole suorittaneet viimeistä seminaarivuottaan ja jotka saavat kurssitodistuksen, nousemaan ylös ja ottamaan vastaan saamansa tunnustus. Oppilaat saavat nämä todistukset myöhemmin omalta piispaltaan. Viimeisen seminaarivuoden suorittaneiden oppilaiden kurssitodistukset ja päättötodistukset Kehottakaa oppilaita, jotka ovat suorittaneet viimeisen seminaarivuotensa ja jotka saavat kurssitodistuksen tai päättötodistuksen, tulemaan eteen ja ottamaan vastaan todistuksensa ja saamansa tunnustus. Instituutin todistukset Todistuksen tyyppi Suositettu todistustenjako Instituutin päättötodistus Kehottakaa oppilaita, jotka saavat instituutin päättötodistuksen, tulemaan eteen ja ottamaan vastaan todistuksensa ja saamansa tunnustus. Huom. Instituutissa jaetaan läsnäolotodistukset ja kurssitodistukset oppilaille lukukauden päätteeksi. Paikallisista tarpeista riippuen ne voidaan jakaa lukukauden päätteeksi luokassa, instituutin järjestämän toiminnan yhteydessä tai päättäjäisissä. Jos ne päätetään jakaa päättäjäisissä, niitä oppilaita, jotka saavat nämä todistukset, voidaan pyytää nousemaan ylös ja ottamaan vastaan saamansa tunnustus, mutta heitä ei yleensä kutsuta tulemaan eteen. Painetun ohjelman luonnosehdotus Alkumusiikkia Tervetulotoivotukset Alkulaulu Alkurukous Puhe seminaari- tai uskontoinstituuttiohjelmaan osallistumisesta Oppilaan puhe (yksi tai useampia) Musiikkiesitys Oppilaan puhe (yksi tai useampia) Tilaisuuden johtavan vaarnan johtokunnan jäsenen puhe Tunnustus läsnäolotodistuksen ja kurssitodistuksen saaville oppilaille Kurssitodistusten jakaminen (viimeisen seminaari vuoden päättäville oppilaille), kurssitodistusten jakaminen (instituuttioppilaille) sekä seminaarin ja instituutin päättötodistukset Loppulaulu Loppurukous Loppumusiikkia Seminaarien ja uskontoinstituuttien edustajan lyhyt puhe 4

Seuraavassa on ehdotuksia henkilöistä, joiden nimet voidaan sisällyttää painettuun ohjelmaan: Vyöhykkeen johtokunta (tarpeen mukaan) Lähetyshallitus (tarpeen mukaan) Vaarnojen johtokunnat Piispakunnat tai seurakuntien johtokunnat Kirkon kouluneuvottelukunta* Kirkon koululaitoksen asiamies* Seminaarien ja uskontoinstituuttien johtaja* Seminaarien rehtorit, instituuttien johtajat tai koordinaattorit (tarpeen mukaan)* Seminaarin- tai instituutinopettajat (tarpeen mukaan)* Seminaarin tai uskontoinstituutin oppilasneuvoston jäsenet (tarpeen mukaan)* Jokainen todistuksen saaja *Nimet saa seminaarien ja uskontoinstituuttien edustajalta. Seminaarien ja uskontoinstituuttien aluejohtaja* Lisätietoja saa seminaarien ja uskontoinstituuttien edustajalta tai ottamalla yhteyttä suoraan informaatiopalvelujen jaostoon: Seminaries and Institutes of Religion Information Services Division 50 East North Temple Street Salt Lake City, UT 84150-0009, USA +1 801 240 0540 SI-Information@ldschurch.org 2016 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Hyväksytty englanniksi: 9/15. Hyväksytty käännettäväksi: 9/15. Alkuperäisjulkaisun nimi: A Guide to Seminary and Institute Graduation. Finnish. PD00000906 130 5