Tutkintoja koskevat yleismääräykset Lapin yliopisto. Oikeustieteellisiä jatkotutkintoja ovat oikeustieteen lisensiaatin ja oikeustieteen tohtorin



Samankaltaiset tiedostot
Oikeustieteellisiä jatkotutkintoja ovat oikeustieteen lisensiaatin ja oikeustieteen tohtorin tutkinnot.

Väitöskirjan ja lisensiaatintutkimuksen tarkastaminen teologisessa tiedekunnassa

Oikeustieteellisiä jatkotutkintoja ovat oikeustieteen lisensiaatin ja oikeustieteen tohtorin tutkinnot.

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

JATKO-OPINTOSUUNNITELMA KASVATUSTIETEEN TOHTORIN TUTKINTOON

Valtioneuvoston asetus

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu VÄITÖSKIRJAOHJE

Laitosten FL-jatko-opiskelijat kartoitetaan vuosittain ja heidän jatko-opintosuunnitelmansa ajanmukaistetaan tarvittaessa. Ajanmukaistamista (esim.

Ohjeita opinnäytetöiden tekijöille, ohjaajille ja tarkastajille 1. Kandidaatintutkielma

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

KASVATUSTIETEIDEN TOHTORIOHJELMA HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA LUKUVUOSILLE JA ,

FILOSOFIAN TOHTORIN TUTKINNON TAVOITTEET, RAKENNE JA SISÄLTÖ

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

Helsingin yliopiston farmasian tiedekunnan tutkintoja koskevat pysyväismääräykset

Kokouskutsut on lähetetty Todettaneen kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

Jatkotutkinnon suorittaminen

JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET... 3

Orientaatiopäivä väitöskirjatutkijoille

VUODEN 2005 TUTKINTOSÄÄNNÖN MUKAISET JATKO-OPINNOT

2. Tutkintoja koskevat pysyväismääräykset Helsingin yliopisto

YLIOPISTOARVOSANOJEN LINJA. Opetussuunnitelma

Tutkintoja koskevat yleismääräykset Turun yliopisto

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

Siirtohaku, Historia, Joensuu Humanististen tieteiden kandidaatti ja filosofian maisteri (3v+2v)

1. Mitkä ovat tietoliikennetekniikan koulutusohjelman opintosuunnat?

TAMPEREEN YLIOPISTO KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA JATKOKOULUTUS HAKUOPAS

HUMANISTISEN ALAN JATKOTUTKINTO-OPAS

HENKILÖKOHTAINEN OPINTOSUUNNITELMA

Aalto-yliopiston Insinööritieteiden koulutusalan vuoden 2016 jatko-opiskelijavalintojen perusteet

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

JATKOTUTKINNOT Jatko-opintokelpoisuus

Tampereen yliopiston tohtoriopintotarjonta ja sen organisointi

HALLINTOTIETEEN YLIOPISTONLEHTORIN TEHTÄVÄN TÄYTTÖSUUNNITELMA. Tehtävä Hallintotieteen yliopistonlehtorin tehtävä alkaen toistaiseksi

HUOM! Tämä ohje korvaa päivätyn ohjeen. Muutokset on merkitty punaisella

10 Projektitentin tutkintovaatimusten hyväksyminen 11 OTK, VT Kari Silvennoisen OTL -tutkinnon pääaineen vahvistaminen 12 Ilmoitusasiat

Sähkötekniikan korkeakoulun tutkintosäännön päätöksentekijät

LT /FT tutkinto. Tutkinnon rakenne

Humanistisen alan jatkotutkintojen määräykset

Tutkintoja ja opintoja koskevat pysyväismääräykset Hyväksytty terveystieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokouksessa

KASVATUSTIETEELLINEN KOULUTUSALA

Tehtävä Vakuutustieteen professorin tehtävä alkaen toistaiseksi. Tehtävän ala Vakuutustiede: yksityisvakuutus ja sosiaalivakuutus

1 luku Tehtävät. Professorin tehtävät

Tieteellinen jatkokoulutus

UEF TOHTORIOHJELMAT laadukas, läpinäkyvä ja ennakoitava tohtorikoulutus OHJE JATKO-OPISKELIJOIDEN SIIRTYMISESTÄ UEF:N TOHTORIOHJELMIIN

FILOSOFIAN LISENSIAATIN JA TOHTORIN TUTKINNOT

Taloustieteiden tiedekunnan maisteritason erillinen opiskelijavalinta 2014

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

HAKIJAN OPAS. AMK-INSINÖÖRISTÄ KONETEKNIIKAN (Koneteollisuuden tuotantotekniikka) DIPLOMI-INSINÖÖRIKSI. Seinäjoella toteutettava koulutus

Menetelmätieteiden opintokokonaisuudessa on kaikissa tapauksissa oltava vähintään 10 op matematiikkaa ja vähintään 10 op tilastotiedettä.

VÄITÖSKIRJA, VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTUS, VÄITÖSKIRJAN JULKINEN TARKASTUS SEKÄ VÄITÖSKIRJAN HYVÄKSYMINEN JA ARVOSTELU

OPINTO-OPAS Opas jatko-opiskelijoille

Hallintotieteiden perustutkintojen määräykset

TEKNILLISTEN TIETEIDEN TOHTORIOHJELMAN JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET

TERVEYSTIETEIDEN PERUSTUTKINTOJA KOSKEVAT YLEISET MÄÄRÄYKSET

Alempaan ja ylempään korkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen järjestäminen

Jatkotutkintoja koskevia yleisiä määräyksiä

JATKOTUTKINTOJEN YLEISET MÄÄRÄYKSET. Jatkokoulutuksen tavoitteet

Opintoihin orientointi

Jyväskylän yliopisto Humanistinen tiedekunta

LASKENTATOIMEN YLIOPISTOTUTKIJAN TEHTÄVÄN TÄYTTÖSUUNNITELMA. Tehtävä Laskentatoimen yliopistotutkijan tehtävä alkaen toistaiseksi (vakanssi

1 Hyväksytty kauppatieteen akateemisen komitean kokouksessa

Infotilaisuus Uudenmaan alueen lukioiden opinto ohjaajille

Oikeustieteiden tohtoriohjelma

Jatkotutkintoja koskevat yleiset määräykset lukuvuosille

Hyväksytty kauppatieteellisen tiedekuntaneuvoston kokouksessa Kauppatieteellisen alan jatkotutkintoja koskevat tutkintomääräykset

LAPIN YLIOPISTON TUTKINTOSÄÄNTÖ. Annettu Rovaniemellä 16 päivänä kesäkuuta 2014

Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Kaisu Säilä

5 Informaatio- ja hallinto-oikeuden osa-aikaisen (10 %:in tehtävänhoito-osuus) professuurin täyttöön liittyvät toimenpiteet

Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston kokous /06

KÄYTTÄYTYMISTIETEELLISEN TIEDEKUNNAN TUTKINTOJA JA OPINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A5 / 2010

Kansallisen tutkintojen viitekehyksen osaamiskuvaukset korkeakouluille. Kansallinen Bologna-seurantaseminaari Timo Luopajärvi

Tavoitteet 3.9. ARKKITEHDIN TUTKINTO JA KOULUTUSOHJELMAN OPETUSSUUNNITELMA. Yleistavoitteet. Oppimistavoitteet.

Mikkelin ammattikorkeakoululla on toimipisteet Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.

OHJEET VÄITÖSKIRJAN ESITARKASTAJILLE JA VASTAVÄITTÄJILLE

Kauppatieteiden maisteri KTM Vaasan yliopisto Teknillinen tiedekunta. Ulla Laakkonen

Tehtäväseloste 1(5) Dekaanin päätös JOHTAMISEN JA ORGANISOINNIN PROFESSORIN TEHTÄVÄ. Tehtävä ja sen sijoittuminen

TERVEYSTIETEIDEN LAITOS TIETOA JATKO-OPISKELUSTA

Yliopistojen tutkinnoista annetun valtioneuvoston asetuksen (794/2004) mukaisesti opiskelevat

SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMAN KANDIDAATINTYÖOHJE

Tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunnan tutkintomääräykset. Hallintotieteiden tiedekunta. 1. Tutkintoja ja opiskelua koskevat määräykset

HAKU AVOIMEN YLIOPISTON DI-VÄYLÄOPINTOIHIN Hakuohjeet Avoimen yliopiston DI-väylälle. Haku tutkinto-opiskelijaksi DI-väylältä

Tutkintoasetuksen (1039/2013) 21 mukaan jatkokoulutuksen tavoitteena on, että sen suorittanut on:

9 Projektitentin tutkintovaatimusten hyväksyminen 10 Kansainväliset oikeustapauskilpailut -opintojakson opetussuunnitelman

Haku maisterikoulutukseen (Oulun yliopisto) ( klo 08: klo 15:00 )

T U K E A T A R V I T S E V A O P I S K E L I J A L U K I O S S A.

OPINTOJEN JA OSAAMISEN HYVÄKSILUKEMISEN MENETTELYOHJE

LUKU IV JATKOTUTKINNOT

JATKOTUTKINTOJA KOSKEVAT PYSYVÄISMÄÄRÄYKSET... 3

Yliopistonkatu 8, III krs.

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

Tutkintovaatimukset ennen : lääketiede ja hammaslääketiede. Lääketieteen ja hammaslääketieteen tohtorin tutkinto

LAPIN YLIOPISTO Oikeustieteiden tiedekunta

Tampereen yliopisto. Kasvatustieteiden yksikkö. Kasvatus ja yhteiskunta -tohtoriohjelma. Kasvatustieteen ja Filosofian tohtorin tutkinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Transkriptio:

2.2. Lapin yliopisto 2.2.1. Jatkotutkinnot Tutkintoja koskevat yleismääräykset Lapin yliopisto Oikeustieteellisiä jatkotutkintoja ovat oikeustieteen lisensiaatin ja oikeustieteen tohtorin tutkinnot. Tutkintoasetuksen mukaan jatkokoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija 1) perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa; 2) perehtyy hyvin oman alansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin; sekä 3) saavuttaa sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen. Oikeustieteen lisensiaatin ja oikeustieteen tohtorin tutkinnot ovat toisistaan erillisiä tutkintoja, joiden tutkintovaatimukset ovat kuitenkin osittain päällekkäisiä. Oikeustieteen tohtorin tutkinto on tarkoitettu sekä tutkijanuralle aikoville että oikeudellisiin asiantuntijatehtäviin hakeutuville. Tutkinnon ohjeellinen suoritusaika päätoimisesti opiskellen on neljä vuotta (240 opintopistettä). Oikeustieteen lisensiaatin tutkinnon tavoitteena on antaa ammatissa toimiville lakimiehille tarpeellista oikeudellista lisäkoulutusta. Lisensiaatin tutkinto on mahdollista suorittaa myös yhtenä välivaiheena tohtorin tutkintoa suoritettaessa. Tällöin lisensiaatintutkimuksen aihepiiri suositellaan valittavaksi samasta aihepiiristä kuin väitöskirjan aihe, jotta lisensiaatin tutkinnon suorittaminen ei aiheuta viivytystä tohtorin tutkinnon suorittamisessa. Lisensiaatin tutkinnon ohjeellinen suoritusaika on kaksi vuotta (120 opintopistettä). Jatko-opintojen suorittaminen tiedekunnassa merkitsee valvottua ja ohjattua työskentelyä. Jatko-opintojen suorittaminen edellyttää kuitenkin jatko-opiskelijalta myös oma-aloitteisuutta ja huomattavassa määrin itsenäistä työskentelyä. Jatko-opintojen aikana opiskelija osallistuu luentoihin seminaareihin ja muuhun tiedekunnan vaatimaan tai tutkintoon hyväksyttävään koulutukseen sekä laatii lisensiaatintutkimuksen tai väitöskirjan. Tieteellisen jatkokoulutuksen opinnot tukevat molemmissa tutkinnoissa tieteellisen ajattelun kehitystä ja kykyä itsenäiseen tutkimustyöhön. Lisäksi tavoitteena on edistää tohtorin tutkinnon suorittaneiden valmiuksia toimia oikeudellisissa asiantuntijatehtävissä. 2.2.2. Jatkotutkinnon suorittamisoikeus ja jatko-opintojen aloittaminen Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa oikeustieteen maisterin (tai oikeustieteen kandidaatin) tutkinnon suorittaneella on oikeus ilmoittautua tiedekunnan jatkoopiskelijaksi lisensiaatin tutkintoa suorittavaksi opiskelijaksi. Opiskelijan tulee nimetä 35

lisensiaatin tutkinnon pääaine ja mahdollisesti tutkimuksensa aihepiiri ilmoittautumisensa yhteydessä. Lisensiaatin tutkintoa suorittavaksi ilmoittautuva opiskelija otetaan jonkin tietyn oppiaineen opiskelijaksi. Ennen ilmoittautumista opiskelijan tulee olla yhteydessä kyseisen oppiaineen vastaavaan opettajaan. Tässä yhteydessä neuvotellaan myös tulevan tutkimuksen mahdollisesta aihepiiristä. Niiden, jotka ovat suorittaneet OTM/OTK -tutkinnon muussa koulutusyksikössä kuin Lapin yliopistossa, tulee hakea tiedekunnalta oikeutta harjoittaa lisensiaatin opintoja Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa. Dekaani myöntää lisensiaatin tutkinnon suorittamisoikeuden muualla kuin Lapin yliopistossa OTM/OTK -tutkintonsa suorittaneille opiskelijoille. Tohtorin tutkintoa suorittamaan opiskelijat hyväksytään tiedekunnalle tehdystä hakemuksesta. Dekaani myöntää tohtorin tutkinnon suorittamisoikeuden. Tohtorin tutkinnon suorittamisoikeus myönnetään oikeustieteen lisensiaatille ja oikeustieteen maisterille/kandidaatille. Opiskelijan tulee hakemuksessaan nimetä tohtorin tutkinnon pääaine ja mahdollisesti tutkimuksensa aihepiiri, antaa selvitys valmiudestaan suorittaa tohtorin tutkinto (esim. kopio tutkintotodistuksesta) ja esittää alustava tutkimus- ja opintosuunnitelma. Opiskelija voi hakemuksessaan ehdottaa tietyn henkilön/tiettyjen henkilöiden määräämistä työnohjaajaksi. Ennen hakemuksen laatimista opiskelijan tulee olla yhteydessä kyseisen oppiaineen vastaavaan opettajaan. Tiedekunta voi hyväksyä lisensiaatin tai tohtorin tutkintoa suorittavaksi opiskelijaksi myös oikeustieteen maisterin tutkintoa vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneen, jolla katsotaan olevan edellytykset tutkinnon suorittamiseen. Painavista syistä jatkotutkintojen suorittamisoikeus voidaan myöntää myös muun ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneelle, jolla katsotaan olevan riittävät valmiudet oikeustieteelliseen jatkokoulutukseen. Opiskelijan tulee ennen jatko-opintojen aloittamista ilmoittautua yliopiston opiske lupalveluihin läsnäolevaksi opiskelijaksi. Jatko-opintojen aikana opiskelijan tulee ilmoit tautua läsnä- tai poissaolevaksi vuosittain yliopiston vahvistamana ilmoittautumisaikana. 2.2.2.1. Ulkomaisen tutkinnon suorittaneet Henkilön, joka hakee oikeutta harjoittaa jatko-opintoja ulkomaisen tutkinnon perusteella on osoitettava, että hänellä on edellytykset jatko-opintojen suorittamiseen ja että hänellä on hyvä kielitaito suomen, ruotsin tai englannin kielessä. Kielitaito tulee osoittaa dekaanin hyväksymällä kielitestillä, jossa hakija on saavuttanut vähintään dekaanin määrittämän tuloksen, tai muulla dekaanin hyväksymällä tavalla. Mikäli hakija on suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon suomen, ruotsin tai englannin kielellä, hänen ei kuitenkaan tarvitse erikseen osoittaa kielitaitoaan. Dekaani voi erityisestä syystä päättää, että myös muun kuin jonkin edellä mainitun kielen hyvä taito tai muulla kuin jollakin näistä kielistä suoritettu korkeakoulututkinto riittää kielitaitovaatimuksen täyttämiseksi. Henkilön, joka hakee oikeutta harjoittaa jatko-opintoja ulkomaisen tutkinnon perusteella, on liitettävä hakemukseensa virallisesti oikeaksi todistettu jäljennös tutkintotodistuksestaan ja kaikista niistä muista todistuksista, joihin hän hakemuksessaan vetoaa. Jos todistus on annettu muulla kuin suomen, ruotsin tai englannin kielellä, hakemukseen on liitettävä myös todistuksen virallinen käännös jollakin näistä kielistä. 36

Dekaani voi kuitenkin erityisestä syystä hyväksyä myös muilla kielillä annetun todistuksen. Hakijan tule liittää hakemukseensa myös alustava opintosuunnitelma, alustava rahoitussuunnitelma, ansioluettelo sekä vähintään kahden asiantuntijan lausunto hakijan jatko-opintovalmiuksista. Henkilölle, joka hakee oikeutta harjoittaa jatko-opintoja ulkomaisen tutkinnon perusteella, voidaan myöntää tämä oikeus vain, jos hänellä katsotaan olevan riittävät edellytykset jatko-opintojen suorittamiseen ja jos hänen jatko-opinnoilleen voidaan osoittaa ohjaaja, joka hyväksyy hakijan ohjattavakseen. 2.2.3. Alustava opetussuunnitelman vahvistaminen ja työnohjaajan määrääminen 2.2.3.1. Lisensiaatin tutkinto Tiedekunta vahvistaa pyynnöstä opiskelijan lisensiaatin tutkinnon pääaineen, alustavan opintosuunnitelman ja määrää hänelle työnohjaajan. Jatkotutkintoa suorittavan työnohjaajaksi voidaan nimetä professorin viran haltija tai hoitaja, mikäli hän on suorittanut tohtorin tutkinnon tai tohtorin arvoon oikeuttavat opinnäytteet, taikka dosentti. Työnohjaajia voidaan määrätä yksi tai tarvittaessa kaksi. Määräys edellyttää sekä ohjaajan että ohjattavan suostumusta. Tiedekunta vahvistaa lisensiaatin tutkintoa suorittavan tutkimusaiheen ja pitää tutkimusaiheista rekisteriä. Jos lisensiaatintutkimus on tarkoitus laatia osatutkimuksina, on se mainittava aiheen vahvistusta pyydettäessä. Jollei tutkimusaihetta vahvisteta pääaineen vahvistamisen ja työnohjaajan määräämisen yhteydessä tulee tutkimusaihe esittää vahvistettavaksi jatko-opintojen alkuvaiheessa. 2.2.3.2. Tohtorin tutkinto Tiedekunta vahvistaa pyynnöstä opiskelijan tohtorin tutkinnon pääaineen, alustavan tutkimus- ja opintosuunnitelman ja määrää hänelle työnohjaajan. Tiedekunta määrää tohtorin tutkinnon suorittajan työnohjaajaksi ehdotetun, tai jollei ehdotusta työnohjaajaksi ole tehty, jonkin hakemuksessa mainitun oppiaineen opettajan. Jatkotutkintoa suorittavan työnohjaajaksi voidaan nimetä professorin viran haltija tai hoitaja, mikäli hän on suorittanut tohtorin tutkinnon tai tohtorin arvoon oikeuttavat opinnäytteet, taikka dosentti. Työnohjaajia voidaan määrätä yksi tai tarvittaessa kaksi. Määräys edellyttää sekä ohjaajan, että ohjattavan suostumusta. Tiedekunta vahvistaa tohtorin tutkintoa suorittavan tutkimusaiheen ja pitää tutkimusaiheista rekisteriä. Jos väitöskirja on tarkoitus laatia osatutkimuksina, on se mainittava väitöskirjan aiheen vahvistusta pyydettäessä. Jollei tutkimusaihetta vahvisteta opiskeluoikeuden myöntämistä koskevan päätöksen yhteydessä, tulee tutkimusaihe esittää vahvistettavaksi jatko-opintojen alkuvaiheessa. Opiskelijan tulee neuvotella väitöskirjatutkimuksensa aihepiiristä sekä opintosuunnitelmasta ehdotetun työnohjaajan tai kyseisen oppiaineen vastaavan opettajan kanssa ennen asian saattamista tiedekuntaneuvoston käsittelyyn. 37

2.2.4. Työnohjaus ja opintosuunnitelma Opiskelijan ja työnohjaajan välisenä työvälineenä käytetään jatko-opiskelijan henkilökohtaista opintosuunnitelmaa (HOPS), jonka laadinnassa lähtökohtana toimii opintojen alussa vahvistettava alustava opintosuunnitelma. Varsinainen henkilökohtainen opintosuunnitelma laaditaan jatko-opintojen alkuvaiheessa jatko-opiskelijan ja työnohjaajan yhteistyönä. Opintosuunnitelmasta tulee käydä ilmi opiskelijan jatko-opintoihin liittyvät lähtökohdat ja päämäärät, aikataulusuunnitelma ja etenemisjärjestys sekä suunnitelma opiskelijan ja työnohjaajan välisen yhteydenpidon järjestämiseksi. Mikäli tutkimus on tarkoitus suorittaa osatutkimuksina, tulee opintosuunnitelmaan sisällyttää sekä kokonaisuutta koskeva suunnitelma että yksittäisten osatutkimusten teemat. Opintosuunnitelmaa tulee tarpeen mukaan täydentää jatkuvasti opintojen edistyessä ja suunnitelmien selkiytyessä. Malli henkilökohtaista opintosuunnitelmaa varten on saatavissa tiedekunnan opintopäälliköltä hallintopäälliköltä. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman työkaluna voidaan käyttää sähköistä jatko-opiskeluympäristöä ja siihen liittyvää sähköistä opintosuunnitelmalomaketta. Työnohjaajan velvollisuutena on varmistaa, että henkilökohtainen opintosuunnitelma laaditaan ja että sitä muutetaan ja täydennetään tarpeen mukaan opintojen edistyessä. Sellainen henkilökohtainen opintosuunnitelma, jota ei ole tallennettu sähköiseen jatko-opiskeluympäristöön, tulee toimittaa tiedekunnan kansliaan arkistoitavaksi. Henkilökohtainen opintosuunnitelma tulee toimittaa arkistoitavaksi vähintään kerran jatko-opintojen aikana, mieluiten opintojen alkuvaiheessa. Halutessaan jatko-opiskelija voi toimittaa muutetun opintosuunnitelman arkistoitavaksi aina, kun siihen on tehty olennaisia muutoksia. Työnohjaaja ja opiskelija tapaavat tutkimuksen vaiheesta ja opiskelijan ohjaustarpeesta riippuen lukukausittain. Opiskelijan on kuitenkin vähintään kerran vuodessa raportoitava tutkimuksensa ja opiskelunsa etenemisestä. Raportointi voi tapahtua esimerkiksi henkilökohtaisessa tapaamisessa tai oppiaineessa järjestettävässä aineen jatkokoulutusseminaarissa. Käytännön ohjaustyössä noudatetaan soveltuvin osin Lapin yliopiston opetus- ja tutkimusneuvoston 25.10.2005 hyväksymiä suosituksia väitöskirjan ohjauskäytännöiksi. Kirjalliset ohjeet ovat saatavissa hallintopäälliköltä. 2.2.5. Jatkotutkintojen rakenne 2.2.5.1. Jatkotutkintojen rakennekaavio OTL / OTT OTL / OTT OTL + OTT OTT OTL + OTT 1) Jatko-opintotentti (OTL/OTT, 15 op.) 2) Oikeusteoria ja -historia (OTL/OTT, 15 op.) 3) Tieteellinen aktiivisuus / Ammatillisen lisensiaatin tutkinnon kurssit (OTL, 10 op. OTT, yhteensä 15 op., joista 10 op. voidaan suorittaa jo OTL-tutkinnon yhteydessä) 4) Asiantuntijataidot (OTT, 15 op.) 5) Lisensiaatintutkimus (OTL, 80 op.) 5) Väitöskirja (OTT, 180 op.) 38

2.2.5.2. Jatko-opintojen sisällöt Tutkintoja koskevat yleismääräykset Lapin yliopisto 1) JATKO-OPINTOTENTTI (15 op.) OTL/OTT: Lisensiaatin- /tohtorin tutkinnon pääaineen jatko-opintotentti suoritetaan joko OTL tai OTT -tutkinnon yhteydessä. Jos tentti on suoritettu lisensiaatinopintojen yhteydessä, sitä ei tarvitse suorittaa uudelleen tohtorin tutkinnon yhteydessä, mikäli pääaine on edelleen sama. Tavoitteet: Jatko-opintotentin tavoitteena on varmistaa, että jatko-opiskelijalla on jatko-opintojen harjoittamista varten tarvittava tietämys pääaineensa yleisistä teorioista ja aihepiiriinsä liittyvistä erityiskysymyksistä. Vaatimukset lisensiaatin/tohtorin tutkinnossa: Kirjatentin vaatimukset määritellään henkilökohtaisesti kunkin jatko-opiskelijan tarpeiden mukaan. Kun kirjatentin vaatimukset on päätetty, tieto niistä tulee lisätä opiskelijan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan. Kirjatentin vaatimusten suunnittelun lähtökohtana on, että tentin tutkintovaatimukset ovat laajuudeltaan n. 1 500 1 800 sivua. Osan tenttivaatimuksista tulee olla vieraskielistä kirjallisuutta. Kirjatentin sijasta jatko-opintotentti voidaan suorittaa osittain tai erityisistä syistä kokonaan muulla vastaavalla työnohjaajan hyväksymällä tavalla. Kirjatentin korvaavia suoritustapoja voivat olla esimerkiksi seminaarit, kirjoitelmat tai ammatillispainoiseen lisensiaatin tutkintoon liittyvät kurssit. Tällöin työnohjaaja arvioi suorituksesta annettavan opintopistemäärän. Arvioinnin yhtenä lähtökohtana voi pitää jäljempänä kohdassa 3) mainittuja periaatteita. Työnohjaajan tulee toimittaa tiedekunnan kansliaan ilmoitus hyväksytyistä suorituksista ja korvauspäätöksistä. Jatko-opintotentti suositellaan suoritettavaksi jatko-opintojen alkuvaiheessa, jolloin ne luovat perustaa tehtävälle jatkotutkimukselle. Vastaava opettaja: Jatko-opinnoille vahvistettu työnohjaaja. 2) OIKEUSTEORIA JA -HISTORIA (15 op.) OTL/OTT: Oikeusteorian ja -historian opinnot suoritetaan joko OTL tai OTT -tutkinnon yhteydessä. Opiskelijan tulee suorittaa hyväksyttäviä oikeusteorian ja -historian opintoja niin, että niiden yhteismääräksi tulee 15 op. Jos opinnot on suoritettu lisensiaatin opintojen yhteydessä, niitä ei tarvitse suorittaa uudelleen tohtorin tutkinnon yhteydessä. 39

Tavoitteet: Oikeusteorian ja -historian opintojen tavoitteena on varmistaa, että jatko-opiskelijalla on jatko-opintojen harjoittamista varten tarvittavat teoreettiset tiedot ja valmiudet sekä riittävät tiedot pääaineensa historiasta. Vaatimukset: A) Oikeustieteen maisterin opintoihin kuuluvista opintojaksoista Oikeustieteen tieteenteoria, 5 op. (OSYO0131) tai Oikeudellisen ratkaisun teoria, 5 op. (OSYO0132) se, jota ei ole suoritettu oikeustieteen maisterin opintojen yhteydessä. Mikäli molemmat opintojaksot on suoritettu jo OTM-opintojen yhteydessä, ei niitä tarvitse suorittaa uudelleen jatko-opintojen yhteydessä. Mikäli kumpaakaan opintojaksoa ei ole aiemmin suoritettu, voi jatko-opiskelija valita, kumman opintojaksoista suorittaa jatko-opintojen yhteydessä. ja B) Oikeustieteen tieteenteorian luennot, seminaari tai tentti (5 op.) ja C) Oikeushistorian luennot, seminaari tai tentti (5 op.) Osiossa C syvennetään oikeushistorian tietoja jatko-opiskelijan oman aihepiirin näkökulmasta. Opintojakson kokonaisuutta suunniteltaessa rakennetaan se lähtökohtaisesti kolmen osion ympärille: oikeus/yhteiskuntahistoria yleisesti, tietyn oikeudenalan oikeushistoria ja kansainvälinen oikeushistoriallinen aihekokonaisuus. Kirjatenttikirjoja ja kirjoitelma-aiheita valittaessa tulisi opintojakso C rakentaa näiden kolmen kokonaisuuden pohjalta. Lukuun ottamatta vaatimusten kohtaa A), kirjatenttien vaatimukset määritellään henkilökohtaisesti kunkin jatko-opiskelijan tarpeiden mukaan ja merkitään opiskelijan henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan. Kirjatenttien sijasta vaatimukset voidaan suorittaa muulla vastaavalla vastaavan opettajan hyväksymällä tavalla. Korvaavia suorituksia voivat olla esimerkiksi seminaarit, luennot tai kirjoitelmat. Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnassa järjestettävistä luennoista ja seminaareista ilmoitetaan kunkin lukukauden alussa. Opintojakson suorituksiksi voidaan hyväksyä myös muualla kuin Lapin yliopistossa suoritettuja kursseja ja seminaareja, jotka Oikeusteorian ja -historian vastaava opettaja hyväksyy suorituksiksi kyseisessä opintojaksossa. Selvitys muualla kuin Lapin yliopistossa tehdyistä suorituksista voidaan antaa opinto- tai hallintopäälliköltä saatavalla lomakkeella tai muulla vastaavan opettajan hyväksymällä tavalla. Vastaa va opettaja arvioi suorituksesta annettavan opintopistemäärän. Arvioinnin yhtenä läh tökohtana voi pitää jäljempänä kohdassa 3) mainittuja periaatteita. Vastaavan opettajan tulee toimittaa tiedekunnan kansliaan ilmoitus hyväksytyistä suorituksista ja korvauspäätöksistä. Oikeusteorian ja -historian opinnot suositellaan suoritettavaksi jatko-opintojen alku vaiheessa, jolloin ne luovat perustaa tehtävälle jatkotutkimukselle. Vastaava opettaja: Kohdat A ja B: Yleisen oikeustieteen ja oikeushistorian professori Rauno Halttunen. Kohta C (oikeushistoria): yliassistentti Kirsi Kuusikko 40

3) TIETEELLINEN AKTIIVISUUS / AMMATILLISEN LISENSIAATIN TUTKINNON KURSSIT (OTL 10 op./ott 15 op.) OTL/OTT: OTL-tutkintoa suorittavan opiskelijan tulee tehdä tieteellistä aktiivisuutta osoittavia suorituksia tai ammatilliseen lisensiaatin tutkintoon liittyviä erikseen järjestettäviä kursseja niin, että niiden yhteismääräksi tulee 10 opintopistettä. OTT-tutkintoa suorittavan opiskelijan tulee tehdä tieteellistä aktiivisuutta osoittavia suorituksia niin, että niiden yhteismääräksi tulee 15 opintopistettä. Tätä yhteismäärää laskettaessa otetaan huomioon mahdollisesti aiempien OTL-opintojen yhteydessä suoritetut ko. opintojakson opinnot. Jos OTL-opintojen yhteydessä on suoritettu ko. opintoja vaaditun 10 opintopisteen verran, jää OTT-tutkinnon yhteydessä siis suoritettavaksi 5 opintopistettä. Tavoitteet: Opintojakson tavoitteena on aktivoida jatko-opiskelijoita osallistumaan erilaisiin tieteellisiin tapahtumiin ja toimintoihin. Lisäksi tavoitteena on lisätä opiskelijoiden valmiuksia esiintyä tieteellisissä tapahtumissa, kirjoittaa tieteellisiä artikkeleita ja hakeutua tekemään tutkimustyötä ulkomaille. Vaatimukset: A) Osallistuminen OMM:n tai muiden oikeustieteellisten tutkijakoulujen opetukseen, Lapin yliopiston menetelmätieteiden laitoksen tai tutkijakoulun opetukseen tai erilaisiin jatkokoulutusseminaareihin ja tieteellisiin konferensseihin Suomessa ja ulkomailla sekä tutkimusetiikkaa käsittelevien kurssien ja opintojaksojen suorittaminen B) Osallistuminen oppiaineen jatkokoulutusseminaareihin C) Osallistuminen tiedekunnassa järjestettäviin jatko-opiskelijoiden luku-/opintopiirien tapahtumiin D) Tieteellisten artikkelien kirjoittaminen E) Tutkimustyö ulkomailla ja sitä koskeva raportti F) OTL-tutkintoa suorittavilla opiskelijoilla osallistuminen ammatilliseen lisensiaatin tutkintoon liittyvään opetukseen Jatko-opiskelijoiden tulee valintansa mukaan suorittaa edellä mainittuja suorituksia Lapin yliopistossa, muualla Suomessa tai kansainvälisellä tasolla. Selvitys muualla kuin Lapin yliopistossa tehdyistä suorituksista voidaan antaa opinto-/hallintopäälliköltä saatavalla lomakkeella tai muulla vastaavan opettajan hyväksymällä tavalla. Suositeltavaa on, että tämän opintojakson suoritukseen sisältyy ainakin kaksi sellaista seminaaria tai konferenssia, jossa jatko-opiskelija alustaa omasta tutkimusaiheestaan. 41

Työnohjaaja hyväksyy suoritukset osaksi jatkotutkintoa. Jos kurssi/seminaari on valmiiksi pisteytetty opintopisteinä, annetaan suoritus tämän mukaisesti. Ellei pisteytystä ole tehty, arvioi työnohjaaja suorituksen pistemäärän. Arvioinnin lähtökohdat ovat silloin seuraavat: Osallistuminen alle 10 tunnin luennolle, seminaariin, luku-/opintopiiriin tms. = 1 op. Osallistuminen alle 10 tunnin seminaariin ja oma alustus = 2 op. Osallistuminen 10 tunnin tai sitä pitempään seminaariin = 2 op. Osallistuminen 10 tunnin tai sitä pitempään seminaariin ja oma alustus = 3 op. Tieteellisessä aikakauslehdessä julkaistu tieteellinen artikkeli tai työnohjaajan julkaisukelpoiseksi arvioima artikkelikäsikirjoitus (vähintään 8 sivua) = 3 op. Kotimaisessa referee -julkaisussa julkaistu tieteellinen artikkeli (vähintään 8 sivua) = 4 op. Ulkomaisessa referee -julkaisussa julkaistu tieteellinen artikkeli (vähintään 8 sivua) = 5 op. Tutkimustyö ulkomailla = 2 op./kk Työnohjaajan tulee toimittaa ilmoitus tehdyistä suorituksista tiedekunnan kansliaan. Vastaava opettaja: Jatko-opinnoille vahvistettu työnohjaaja. Työnohjaajia kehotetaan järjestämään oppiaineessaan jatko-opintoseminaareja, joista ilmoitetaan suoraan kyseisen oppiaineen jatko-opiskelijoille. 4) ASIANTUNTIJATAIDOT (OTT 15 op.) OTT: OTT-tutkintoa suorittavan jatko-opiskelijan tulee suorittaa asiantuntijataitojen opintoja niin, että niiden yhteismääräksi tulee 15 op. Lisensiaatin tutkintoon ei liity asiantuntijataitojen opintoja. Tavoitteet: Asiantuntijataidot -opintojakson tavoitteena on antaa tohtorin tutkinnon suorittajille sellaisia tietoja, taitoja ja valmiuksia, joita he tarvitsevat toimiessaan valmistumisensa jälkeen erilaisissa oikeudellisissa asiantuntijatehtävissä. Vaatimukset: A) Asiantuntijataitoja (esim. kirjoittamisen tekniikat, tiedeviestintä, oikeudellisen tiedonhallinnan taidot, esiintymis-, neuvottelu-, projektinhallinta- tai pedagogiset taidot) käsittelevät seminaarit ja kurssit B) Väitöskirjatyötä tukeva työskentely oikeudellisissa käytännön tehtävissä ja siitä laadittu raportti 42

C) OTM-tutkintoa vastaavan ulkomaisen tutkinnon suorittaneilla jatko-opiskelijoilla Suomen kieleen, kulttuuriin tai oikeusjärjestelmään liittyvät opinnot, jotka vahvistavat valmiuksia toimia asiantuntijatehtävissä Suomessa (esim. Introduction to Finnish Law -kurssi) Suoritettavista kursseista sovitaan kunkin opiskelijan tarpeiden mukaan. Tämän opintojakson suorituksiksi kelpaavia kursseja järjestetään esimerkiksi Lapin yliopiston menetelmätieteiden laitoksella ja Lapin yliopiston tutkijakoulussa. Kurssin suoritukseksi voidaan hyväksyä myös muualla kuin Lapin yliopistossa suoritettuja kursseja ja seminaareja, jotka asiantuntijataidot -opintojakson vastaava opettaja hyväksyy suorituksiksi kyseisessä opintojaksossa. Selvitys muualla kuin Lapin yliopistossa tehdyistä suorituksista voidaan antaa opinto- tai hallintopäälliköltä saatavalla lomakkeella tai muulla vastaavan opettajan hyväksymällä tavalla. Vastaava opettaja arvioi suoritukses ta annettavan opintopistemäärän. Arvioinnin yhtenä lähtökohtana voi pitää edellä kohdassa 3) mainittuja periaatteita. Tiedekunta suosittelee, että tohtorin tutkintoa suorit tavat hankkisivat jatko-opintojen harjoittamisen yhteydessä tutkimustyötä tukevaa käytännön kokemusta, esimerkiksi suorittamalla varatuomarin arvoon oikeuttavan tuomioistuinharjoittelun. Käytännön harjoittelusta annettava opintopistemäärä arvioidaan tapauskohtaisesti. Opintojakson vastaava opettaja hyväksyy suoritukset osaksi jatkotutkintoa ja toimittaa ilmoituksen suorituksista tiedekunnan kansliaan. Vastaava opettaja: Vastaavana opettajana toimii professori Sauli Mäkelä. Opintojakson Introduction to Finnish Law vastaavana opettajana toimii professori Heikki Mattila. 5) LISENSIAATINTUTKIMUS (80 op.)/väitöskirja (180 op.) Lisensiaatintutkimus Lisensiaatin tutkintoon kuuluu osana lisensiaatintutkimus, jossa opiskelija osoittaa hyvää perehtyneisyyttä tutkimusalaansa sekä valmiutta itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä. Ammatillispainotteisen lisensiaatintutkimuksen tulee osoittaa, että tekijä on perehtynyt omaan ammattialaansa ja hänellä on kyky käyttää oikeustieteellisiä tutkimusmenetelmiä. Lisensiaatintutkimuksen ohjepituus on 100 150 sivua. Lisensiaatintutkimukseksi voidaan hyväksyä myös yliopiston riittäväksi katsoma määrä samaa ongelmakokonaisuutta käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja tai julkaistavaksi hyväksyttyjä käsikirjoituksia ja niistä laadittu yhteenveto taikka muu vastaavat tieteelliset kriteerit täyttävä työ. Julkaisuihin voi kuulua myös yhteisjulkaisuja, jos tekijän itsenäinen osuus on niissä osoitettavissa. Ennen lisensiaatintutkimuksen arvostelua tekijän on puolustettava tutkimustaan aineen julkisessa jatkokoulutusseminaarissa. Opponenttina tulisi olla joko tutkimuksen tarkastajaksi määrättävä opettaja tai muu asiantuntija. 43

Tohtorinväitöskirja Tutkintoja koskevat yleismääräykset Lapin yliopisto Väitöskirjatutkimuksen tulee osoittaa, että tekijällä on kyky itsenäisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä sekä hyvä perehtyneisyys omaan tieteenalaansa ja syvällinen perehtyneisyys omaan tutkimusalaansa. Väitöskirjan suosituspituus on 250 300 sivua. Väitöskirjaksi voidaan hyväksyä myös yliopiston riittäväksi katsoma määrä samaa ongelmakokonaisuutta käsitteleviä tieteellisiä julkaisuja tai julkaistaviksi hyväksyttyjä käsikirjoituksia ja niistä laadittu yhteenveto taikka muu vastaavat tieteelliset kriteerit täyttävä työ. Julkaisuihin voi kuulua myös yhteisjulkaisuja, jos tekijän itsenäinen osuus on niissä osoitettavissa. Ennen väitöskirjan arvostelua tekijän on puolustettava sitä julkisesti väitöstilaisuudessa. 2.2.5.3. Helsingin tai Turun tiedekunnassa suoritettu OTL -tutkinto Helsingin tai Turun tiedekunnassa suoritettu OTL-tutkinto vastaa Lapin yliopistossa suoritettua OTL-tutkintoa. Lapin yliopistossa OTT-tutkintoa suorittavan, joka on suorittanut joko Helsingissä tai Turussa OTL-tutkinnon ei tarvitse suorittaa Lapin yliopiston OTL-tutkintoon kuuluvia opintoja. 2.2.6. Suoritukset ja niiden arvostelu Oppiaineen jatkokoulutustentin sekä oikeusteorian ja -historian suoritukset arvostellaan asteikolla 1 5. Arvosana otetaan tutkintotodistukseen. Opintojaksot Asiantuntijataidot ja Tieteellinen aktiivisuus arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. 2.2.6.1. Lisensiaatintutkimuksentarkastaminen ja arvostelu Lisensiaatintutkimus jätetään arvosteltavaksi kahtena kappaleena. Tutkimukseen liitetään tiivistelmälehti. Tiivistelmälomakkeita saa internet-osoitteesta http://www. ulapland.fi tai tiedekunnan kansliasta. Viimeistään lisensiaatintutkimuksen hyväksymisen jälkeen opiskelijan on toimitettava tutkimuksestaan viisi lisäkappaletta tiedekunnan kansliaan toimitettavaksi Helsingin, Turun, ja Lapin oikeustieteellisten tiedekuntien kirjastoihin ja Eduskunnan kirjastoon. Tiedekuntaneuvosto määrää lisensiaatintutkimukselle kaksi tarkastajaa Lisensiaatintutkimus arvostellaan pistein 5 10. Tutkintotodistukseen merkitään sekä lisensiaatintutkimuksen aihe että arvosana. 44

2.2.6.2. Väitöskirjan julkinen puolustaminen, hyväksyminen ja arvostelu Esitarkastus ja väittelylupa Tiedekuntaneuvosto määrää esitarkastajat hakemuksesta. Esitarkastajia koskeva vaatimus tulisi pääsääntöisesti ottaa käsiteltäväksi vasta työnohjaajan toimittaman esitarkastuksen aloittamista selvästi puoltavan kirjallisen lausunnon perusteella, koska työnohjaajalla on velvollisuus pitää huolta siitä, että tarkastettavaksi esitetty opinnäyte täyttää väitöskirjalle asetetut vaatimukset. Työnohjaajan vastuulla on huolehtia siitä, että tarkastettavaksi esitetty opinnäyte on myös kieliasultaan väitöskirjalta edellytettyä tasoa ja tarvittaessa hänen tulee ohjata opiskelija huolehtimaan siitä, että tutkimuksen kieli tulee tarvittavissa määrin tarkistetuksi ja oikoluetuksi. Opiskelijan vaatimuksesta esitarkastajat voidaan kuitenkin määrätä, vaikka työnohjaaja ei ole esitarkastajien määräämistä puoltanut. Tällaisessa tapauksessa tiedekuntaneuvosto pyytää työnohjaajalta asiassa lausunnon. Esitarkastajia valittaessa pääkriteerinä tulisi pitää asiantuntevien henkilöiden löytämistä tehtävään. Esitarkastajaksi voidaan valita vain henkilö, joka on suorittanut tohtorin tutkinnon tai muun vastaavantasoisen ulkomaisen tutkinnon. Toisen esitarkastajista tulee edustaa muuta kuin Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan vakinaista opettajakuntaa. Soveliaita ja asiantuntevia esitarkastajia voidaan löytää paitsi omasta tiedekunnasta (lähinnä professorit ja dosentit), muista oikeustieteellisistä tiedekunnista ja muista oikeustieteellistä opetusta antavista korkeakouluista ja ulkomaisista yliopistoista. Ulkomaisen ja kotimaisen tieteen vuorovaikutusta opinnäytetöiden arvioinnissa tulisi suosia ja siksi ulkomaisten asiantuntijoiden käyttäminen esitarkastajina on suositeltavaa. Ainakin toiseksi esitarkastajaksi on kuitenkin yleensä tarkoituksenmukaista valita henkilö, joka tuntee suomalaisen tieteellisen käytännön ja väitöskirjojen arvostelukriteerit. Molemmat esitarkastajat voidaan kuitenkin valita ulkomaisista yliopistoista, ellei Suomesta ole löydettävissä asiantuntevia esitarkastajia tai jos kahden ulkomaisen esitarkastajan käytölle on muita perusteltuja syitä. Esitarkastusmenettelyn nopeuttamiseksi tiedekuntaneuvoston tulee antaa esitarkastajille yleensä kolmen kuukauden määräaika tehtävän suorittamista varten. Väitte lyä puoltava lausunto annetaan siitä käsikirjoitusversiosta, joka on tarkastettu. Korjaus ehdotuksia sisältävä puoltava lausunto voidaan hyväksyä siinä tapauksessa, että ehdotetuilla korjauksilla ei ole vaikutusta väittelyluvan myöntämiseen. Esitarkastajien tulee perustella sekä myönteinen että kielteinen tarkastuslausuntonsa. Mikäli esitarkastusta ei voida määräajassa päättää väittelylupaa puoltavaan lausuntoon, esitarkastusmenettely raukeaa, jollei väittelijä nimenomaisesti halua viedä asiaa tiedekuntaneuvoston ratkaistavaksi. Esitarkastusmenettely voi väitöskirjaan tehtävien korjausten vuoksi väitöskirjan tekijän ja esitarkastajien välisen sopimuksen perusteella jatkua kohtuullisen ajan esitarkastusta varten annetun määräajan jälkeenkin. Tällaisessa tapauksessa esitarkastuksen jatkumisesta on suullisesti tai kirjallisesti ilmoitettava dekaanille ja tiedekunnan kansliaan. Esitarkastuksen rauettua väittelijä voi pyytää uutta esitarkastusta, kun väitöskirjakäsikirjoitukseen on tehty hylkäävässä esitarkastuslausunnoissa tarkoitettuja tai muita muutoksia ja työnohjaaja puoltaa esitarkastuksen käynnistämistä. 45

Väitöskirjan julkinen jakelu Väittelijän on huolehdittava, että väitöskirja joko painettuna tai muulla vastaavalla tavalla valmistettuna tulee julkiseen jakeluun ennen kirjan julkista tarkastamista. Suositeltavaa on, että oikeustieteen alan väitöskirjat vastaisuudessakin julkaistaan yleensä kirjoina ennen väittelyä. Tiedekunta suosittelee, että väitöskirjat julkaistaan Lapin yliopiston Acta Universitatis Lapponiensis -sarjassa tai muussa laajalevikkisessä ja arvostetussa kirjasarjassa. Mikäli väitöskirja poikkeuksellisesti julkaistaan vain sähköisessä muodossa, tulee julkaisupaikan olla Lapin yliopiston tai muun korkeakoulun tai kaupallisen kustantajan hyväksymä elektroninen/sähköinen julkaisusarja, jonka julkaisukäytännöille on vahvistettu selkeät, julkisesti saatavilla olevat säännöt ja standardit. Väittelijän on aina luovutettava yliopistolle sen määräämä määrä väitöskirjoja. Mikäli väitöskirja on julkaistu vain sähköisessä muodossa, tiedekunta ilmoittaa, missä muodossa tiedekunnalle ennen väitöskirjan julkista tarkastamista ja hyväksymistä luovutettavat kappaleet tulee toimittaa. Lähtökohtaisesti väittelijän tulee varautua toimittamaan tiedekunnalle vaadittava määrä väitöskirjan kappaleita kansitetussa paperimuodossa. Vastaväittäjä Vastaväittäjäksi määrätään yleensä joku esitarkastajista. Tarvittaessa voidaan määrätä kaksi vastaväittäjää. Ulkomaista asiantuntijaa voidaan pyytää vastaväittäjäksi myös tapauksissa, joissa häntä ei ole voitu tai katsottu tarkoituksenmukaiseksi pyytää esitarkastajaksi. Ulkomaisen ja kotimaisen tieteen vuorovaikutusta myös opinnäytetöiden arvioinnissa tulisi suosia. Väitöskirjan tasoa sekä esitarkastuksen että väitöstilaisuuden perusteella arvioitaessa on pidettävä huolta siitä, että arvioinnissa kiinnitetään huomiota Suomessa käytössä oleviin kriteereihin. Arvostelulautakunta Arvostelulautakuntaan määrätään, ellei erityistä syytä tästä poikkeamiselle ole, vastaväittäjä(t), esitarkastajat, kustos, työnohjaaja sekä Lapin yliopiston asianomaisen aineen vakinainen professori (tai dosentti). Väitöskirjan arvostelu Vastaväittäjän tehtävänä on viimeistään kuuden viikon kuluessa väitöstilaisuudesta esittää tiedekuntaneuvostolle antamassaan lausunnossa joko väitöskirjan hyväksymistä tai hylkäämistä. Vastaväittäjän lausunto tulee perustella. Lausunnosta tulee erityisesti ilmetä kriteerit, joilla vastaväittäjä arvioi väitöskirjan laatua. Arvosteluehdotuksen tekee tiedekuntaneuvoston määräämä arvostelulautakunta. Arvosteluehdotuksessa ehdotetaan väitöskirjan hyväksymistä tai hylkäämistä. Hyväksyttävästä väitöskirjasta ei anneta erikseen arvosanaa. Mikäli hyväksyttäväksi ehdotettua väitöskirjaa voidaan pitää erityisen ansiokkaana, voi arvostelulautakunta lausunnostaan ilmenevillä perusteilla ehdottaa, että tiedekuntaneuvosto antaisi väitöskirjalle kunniamaininnan kiittäen hyväksytty. 46

2.2.7. Tutkintotodistus Tutkintoja koskevat yleismääräykset Lapin yliopisto Kun jatko-opiskelija on suorittanut kaikki lisensiaatin tai tohtorin tutkintoon vaadittavat suoritukset, hänen tulee hakea tutkintotodistusta tiedekunnan kansliaan toimitettavalla hakemuksella. Ennen hakemuksen tekemistä jatko-opiskelijan tulee varmistaa, että hän on tehnyt kaikki tutkintoa varten vaadittavat suoritukset. 2.2.8. Opintoneuvonta Opintoneuvontaa jatkokoulutusasioissa antavat kunkin oppiaineen opettajat vastaanottoaikoinaan. Esittelijöinä tiedekuntaneuvostossa jatkokoulutusasioissa toimivat hallintopäällikkö (tohtoriopinnot) ja opintopäällikkö (lisensiaattiopinnot). Hallintopäällikkö Markku Vartiainen puh. 040-832 3513 sähköposti: markku.vartiainen@ulapland.fi Opintopäällikkö Pirkko Huhtaniska puh. 040-484 4004 sähköposti: pirkko.huhtaniska@ulapland.fi 47