Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto
Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä tai osallistuu työllistymistä edistäviin palveluihin. Työttömyysetuuksia ovat ansiopäiväraha, peruspäiväraha ja työmarkkinatuki. Työ- ja elinkeinotoimisto tutkii työttömyysetuuden saamisen työvoimapoliittiset edellytykset ja antaa asiasta työvoimapoliittisen lausunnon etuuden maksajalle
Työttömyysturvan toimeenpano Työnhakija TE-toimisto Kela/Työttömyyskassa
Työttömyysetuuden maksaminen Alle 17-vuotias ei ole oikeutettu työttömyysetuuteen 17 vuotta täyttänyt voi saada työmarkkinatukea ajalta, jolloin osallistuu työllistymistä edistävään palveluun, mutta ei työttömyysajalta. 18-vuotias voi saada työmarkkinatukea myös työttömyysajalta, jos muut edellytykset työmarkkinatukeen täyttyvät. Jos henkilöllä on oikeus Kelan tai työttömyyskassan työttömyyspäivärahaan, voidaan sitä maksaa sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palveluiden ajalta, kun on täyttänyt 17 vuotta.
Työnhaun voimassaolo Työttömyysetuuden saamisen edellytyksenä on, että henkilö on ilmoittautunut työ- ja elinkeinotoimistoon kokoaikatyön hakijaksi. Työnhaku tulee voimaan siitä päivästä alkaen, jolloin henkilö on ilmoittautunut työ- ja elinkeinotoimistoon työnhakijaksi. Ensisijainen tapa rekisteröityä työnhakijaksi on tehdä se sähköisen verkkopalvelun kautta (www.te-palvelut.fi)
Työttömyysturva on vastikkeellista Saadakseen työttömyysturvaa työttömän henkilön on haettava aktiivisesti työtä ja koulutusta. Lisäksi hänen on tarvittaessa hakeuduttava ja osallistuttava työllistymistä edistäviin palveluihin ja toimenpiteisiin. Huolehdittava siitä, että työnhaku on voimassa ja yhteystiedot ajan tasalla
Työttömyysetuutta saava voi muun muassa opiskella sivutoimisesti tehdä vapaaehtois- tai talkootyötä, joka on palkatonta, tavanomaista ja yleishyödyllistä tehdä osa-aikatyötä toimia sivutoimisena yrittäjänä
Jos henkilö ilman pätevää syytä esim. kieltäytyy työ- ja elinkeinotoimiston osoittamasta tai työnantajan tarjoamasta työstä kieltäytyy työvoimakoulutuksesta eroaa/erotetaan työstä tai työvoimakoulutuksesta tai omalla menettelyllään aiheuttaa sen, ettei työsuhdetta synny tai ettei hän tule valituksi koulutukseen, seurauksena voi olla 30, 60 tai 90 päivän pituinen korvaukseton määräaika tai työttömyysetuuden epääminen toistaiseksi.
Työmarkkinatuen odotusaika Työnhakija, joka ei ole suorittanut lukion tai peruskoulun jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta tai ei ole täyttänyt työssäoloehtoa. Työmarkkinatukea saa odotusajan jälkeen. Odotusaika on 21 viikkoa. Odotusajan ratkaisee Kela
Alle 25-vuotias henkilö vailla ammatillista koulutusta Alle 25-vuotiaan nuoren, joka saa työttömyysetuutta ja jolla ei ole ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta, on haettava syyslukukaudella alkavaan ammatillisia valmiuksia antavaan, tutkintoon johtavaan koulutukseen tai lukio-opintoihin Henkilön on haettava vähintään kahta opiskelupaikkaa. Jos henkilö laiminlyö koulutukseen hakemisen ilman pätevää syytä, hän menettää oikeuden työttömyysaikaiseen työttömyysetuuteen toistaiseksi syyslukukauden alkamisesta lukien Myös koulutuksesta kieltäytyminen tai eroaminen ilman pätevää syytä tai omasta syystään erottaminen aiheuttaa työttömyysaikaisen työttömyysetuuden menettämisen toistaiseksi.
Pätevä syy jättää hakematta opiskelupaikkaa, kieltäytyä tai keskeyttää koulutus Päteväksi syyksi voidaan katsoa esim. terveydentila, oppimisvaikeudet, kielitaito tai muu näihin verrattava seikka työssäolo opiskelu raskaus poikkeustapauksissa asevelvollisuus, siviilipalvelus jos työllistymissuunnitelmassa on sovittu koulutukseen hakemisesta muutoin tai korvaamisesta muilla toimilla
Työttömyysetuusoikeuden palautuminen Jos henkilö on menettänyt oikeuden edellä kerrotulla tavalla, on uudelleen oikeus työttömyysetuuteen sen jälkeen, kun on täyttänyt 25 vuotta, suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeisen tutkintoon johtavan, ammatillisia valmiuksia antavan koulutuksen tai toiminut vähintään 21 kalenteriviikkoa työttömyysturvalaissa tarkoitetulla tavalla Vähintään 21 kalenteriviikkoa: ollut työssäoloehtoon luettavassa työssä ollut työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa osallistunut työnhakuvalmennukseen, uravalmennukseen, kokeiluun tai kuntouttavaan työtoimintaan opiskellut omaehtoisesti TTL 2 luvun 10 :n 2 momentissa tarkoitettuja päätoimisia opintoja, tai työllistynyt päätoimisesti yritystoiminnassa tai omassa työssä
Meiltä voit kysyä esimerkiksi seuraavia asioita: Suunnitelmissani on aloittaa yritystoiminta. Onko minulla mahdollisuus yritystoiminnan aikana saada työttömyysetuutta? Olen opiskelija ja tehnyt samalla osa-aikatyötä, joka loppuu. Voinko saada työttömyysetuutta? Olen saanut TE-toimistosta selvityspyynnön, miten vastaan tähän? Olen tyytymätön TE-toimiston antamaan työvoimapoliittiseen lausuntoon, miten voin hakea muutosta?