Työ- ja elinkeinotoimiston menettely työttömyysturva-asian selvittämisessä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työ- ja elinkeinotoimiston menettely työttömyysturva-asian selvittämisessä"

Transkriptio

1 ANONYMISOITU PÄÄTÖS Dnro OKV/1729/1/2017 1/6 ASIA Työ- ja elinkeinotoimiston menettely työttömyysturva-asian selvittämisessä KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston (jäljempänä TE-toimisto) menettelyä. Kantelija arvostelee työttömyysturva-asiansa hoitoa, hänelle annettua työvoimapoliittista lausuntoa ja opintojen päättymisestä pyydettyä lisäselvitystä. Kantelijan mukaan asiaa oli selvitetty jo neljä kuukautta, ja häneltä oli pyydetty erinäisiä selvityksiä ja liitteitä. Kantelija katsoo, että Uudenmaan TE-toimistolla olisi ollut mahdollisuus selvittää asia kokonaisuutena yhdellä puhelinsoitolla. SELVITYS Kantelun johdosta Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (jäljempänä ELYkeskus) on antanut päivätyn yksikön päällikön ja lakimiehen allekirjoittaman lausunnon, jonka liitteenä on Uudenmaan TE-toimiston päivätty selvitys liitteineen. Jäljennökset lausunnosta ja selvityksestä liitteineen lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa. Uudenmaan ELY-keskuksen lausunnon mukaan kantelija oli ilmoittautunut työnhakijaksi Uudenmaan TE-toimisto oli pyytänyt kantelijaa selvittämään opintojen päättymistä ammattikorkeakoulussa ja toimittamaan asiaan liittyvät asiakirjat (mm. erotodistuskopio). Uudenmaan TE-toimiston selvityksen mukaan kantelija oli ja kysynyt puhelimitse työttömyysetuusasiansa käsittelyä. Kantelijalle oli annettu työvoimapoliittinen lausunto 0A3, jonka mukaan hänellä ei ollut oikeutta työttömyysetuuteen, koska hän ei ollut työtön tai hän oli työllistymistä edistävän palvelun aikana työllistynyt kokoaikatyössä yli kahden viikon ajan lähtien. Lausunnon perustelujen mukaan kantelijan työnhaku oli alkanut , ja hän oli ollut kokoaikatyössä saakka. Lisäksi kantelijalta oli pyydetty selvitys työsuhteen päättymisestä X Oy:ssä.

2 Kantelijalle oli annettu työvoimapoliittinen lausunto 0Q1, jonka mukaan hänellä ei ollut oikeutta työttömyysetuuteen ajalla , koska hän oli eronnut työstä ilman pätevää syytä tai aiheuttanut työsuhteen päättymisen (työttömyysturvalaki 2 a luku 1 ). Lausunnon perustelujen mukaan kantelija oli irtisanottu X Oy:stä työntekijästä johtuvasta syystä. Kantelija oli kertonut riitauttaneensa irtisanomisen, ja hän oli toimittanut todisteeksi ammattiliiton selvityspyynnön työnantajalle työsuhteen päättymisen perusteista. Kyseinen toimenpide ei työttömyysturvalain mukaan vielä täytä riitauttamisen tunnusmerkistöä, ja näin ollen kantelijalla ei ollut oikeutta työttömyysetuuteen. Kantelija oli valittanut työttömyyskassan antamasta päätöksestä työttömyysturvan muutoksenhakulautakuntaan ja Uudenmaan TE-toimistolta oli pyydetty asiassa lausuntoa. TEtoimisto oli pyytänyt kantelijalta valituksen johdosta lisäselvityksen mennessä. Kantelijaa oli pyydetty selvittämään opintojensa tarkka keskeyttämispäivämäärä. Kantelija oli kertonut, että opinnot eivät olleet edenneet vuoden 2015 jälkeen, mutta TE-toimisto oli katsonut kantelijan opintojen päättyneen vasta Uudenmaan TE-toimisto oli pyytänyt kantelijalta lisäselvitystä opintojen osalta sekä sen osalta, oliko kantelija hakenut vähintään kahteen tutkintoon johtavaan, ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen mennessä. Kantelijan toimittaman opintosuoritusotteen perusteella opinnot olivat päättyneet Tämän jälkeen kantelija oli ollut kokoaikatyössä asti. Kantelijalle oli annettu työvoimapoliittinen lausunto 0Q4, jonka mukaan työttömyysetuuden maksamiselle ei ollut työvoimapoliittista estettä alkaen. Kantelija oli todisteellisesti riitauttanut päättyneen työsuhteen irtisanomisen. Lausunnon perustelujen mukaan kantelija oli työskennellyt X Oy:ssa Työsuhde oli päättynyt työnantajan suorittamaan irtisanomiseen työntekijän henkilöstä johtuvista syistä. Kantelija oli todisteellisesti riitauttanut irtisanomisen ammattiliittonsa kautta. Lisäksi kantelijalle oli annettu työvoimapoliittinen lausunto 0K6, jonka mukaan hän on vuotias, vailla ammatillista koulutusta ja ilman pätevää syytä jättänyt hakematta lukioon tai soveltuvaan tutkintoon johtavaan, ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen tai on kieltäytynyt mainitusta koulutuksesta. Lausunnon mukaan kantelijalla ei ollut työttömyysetuuteen oikeutta alkaen. Lausunnon perustelujen mukaan kantelija ei ollut hakenut vähintään kahteen tutkintoon johtavaan, ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen mennessä. Se, että kantelija oli ollut kokoaikatyössä yhteishaun aikana ja että työsuhde oli kuitenkin päättynyt äkillisesti , ei ollut työttömyysturvalain mukainen pätevä syy olla hakematta koulutukseen. Kantelijalle oli annettu työvoimapoliittinen lausunto 0M1, jonka mukaan työttömyysetuuden maksamiselle ei ollut työvoimapoliittista estettä alkaen. Lausunnon perustelujen mukaan kantelija oli täyttänyt 25 vuotta ja annettu työssäolovelvoite 0K6 oli täten poistunut. RATKAISU Perustuslain 108 :n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tehtäväänsä hoitaessaan oikeuskansleri valvoo perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista. 2/6

3 Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain 4 :n mukaan oikeuskansleri tutkii kantelun, jos on aihetta epäillä oikeuskanslerin valvontavaltaan kuuluvan henkilön, viranomaisen tai muun yhteisön menetelleen lainvastaisesti tai jättäneen velvollisuutensa täyttämättä taikka jos oikeuskansleri muusta syystä katsoo siihen olevan aihetta. Oikeuskansleri ryhtyy hänelle tehdyn kantelun johdosta niihin toimenpiteisiin, joihin hän katsoo olevan aihetta lain noudattamisen, oikeusturvan tai perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Asiassa hankitaan oikeuskanslerin tarpeelliseksi katsoma selvitys. Työvoimapoliittisen lausunnon antaminen määräajassa Työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 4 :n 3 momentin mukaan TE-toimisto tai TEhallinnon asiakaspalvelukeskus antaa työttömyysetuuden saamisen työvoimapoliittisista edellytyksistä Kansaneläkelaitosta ja työttömyyskassaa sitovan lausunnon siten kuin lain 11 luvun 4 :ssä säädetään. Työvoimapoliittinen lausunto tulee aina perustella. Lausunto ei ole pysyvä, vaan lausuntoa muutetaan työnhakijan tilanteen mukaan antamalla uusi lausunto. Lausunnon perusteluista tulee käydä selkeästi ilmi, että lausunnolla kumotaan aiemmin annettu lausunto. Työvoimaviranomaisen on annettava työvoimapoliittiset lausuntonsa ja ratkaisunsa kulloinkin voimassa olevan lain ja annettujen soveltamisohjeiden mukaisesti, jotta lausuntokäytännön lain- ja yhdenmukaisuus taattaisiin. Työ- ja elinkeinoministeriön asetuksessa työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä tiedoista (1556/2016) määrätään, että työvoimapoliittinen lausunto tulee antaa ilman aiheetonta viivästystä, kuitenkin 30 päivän kuluessa siitä, kun hakija on toimittanut lausunnon antamiseksi tarpeellisen selvityksen tai kun määräaika selvityksen antamiseen on päättynyt. Työsuhteen purkaminen ja työvoimapoliittinen lausunto Työttömyysturvalain 2 luvun 1 :n mukaan työttömyysetuuteen on tässä laissa säädetyin edellytyksin oikeus kokoaikatyötä hakevalla työttömällä työnhakijalla. Työttömänä pidetään henkilöä, joka ei ole työsuhteessa eikä työllisty yhdenjaksoisesti päätoimisesti yli kahta viikkoa yrittäjänä tai omassa työssä. Työnhakijana pidetään henkilöä, joka ilmoittaa työ- ja elinkeinotoimistolle työtarjouksia ja muita yhteydenottoja varten postiosoitteensa ja mahdolliset muut yhteystietonsa, joiden avulla hänet voidaan viivytyksettä tavoittaa, ja joka julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetyllä tavalla: 1) on rekisteröity työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimiston asiakastietojärjestelmään; 2) on pitänyt työnhakunsa työ- ja elinkeinotoimistossa voimassa; 3) asioi työ- ja elinkeinotoimistossa toimiston edellyttämällä tavalla. Työttömyysturvalain 2 a luvun 1 :n 1 momentin mukaan työnhakijalla, joka ilman pätevää syytä on eronnut työstään tai joka on itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 90 päivän ajalta työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos työ olisi kestänyt enintään viisi päivää, oikeutta työttömyysetuuteen ei ole 30 päivän ajalta. Pykälän 3 momentin mukaan jos työntekijä, jonka työsopimus on irtisanottu työsopimuslain 7 luvun 2 :ssä tai merityösopimuslain 8 luvun 2 :ssä tarkoitetulla perusteella taikka jonka työsopimus on purettu työsopimuslain 8 luvun 1 :n 1 momentin tai merityösopimuslain 9 luvun 1 :n 1 momentin perusteella, on todisteellisesti riitauttanut irtisanomisen tai purkamisen kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä, ei ennen työsopimusasiassa tehtyä lopullista ratkaisua voida katsoa, että hän olisi tämän pykälän 1 momentissa tarkoitetulla tavalla itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, jollei riitautusta ole pidettävä ilmeisen aiheettomana. Valtioneuvoston asetuksella säädetään, mitä on pidettävä todisteellisena riitauttamisena. 3/6

4 Uudenmaan ELY-keskus toteaa lausunnossaan, että kun kantelijan työsopimus on purettu, on TE-toimiston tullut selvittää ja ratkaista kantelijan työsuhteen päättymisen syy sekä onko kantelija itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen. Uudenmaan TE-toimisto oli pyytänyt kantelijalta työsuhteen päättymisestä selvityksen ja kantelijan antaman selvityksen perusteella katsonut, että kantelijan työsopimus oli purettu kantelijan omasta menettelystä johtuen (työvoimapoliittinen lausunto 0Q1, ). Irtisanominen oli tapahtunut työntekijästä johtuvasta syystä. Kantelija oli riitauttanut irtisanomisen ja toimittanut todisteeksi ammattiliiton selvityspyynnön työnantajalle työsuhteen päättämisen perusteista. Kyseinen toimenpide ei täyttänyt työttömyysturvalain mukaista todisteellisen riitauttamisen tunnusmerkistöä. Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeen TE-toimiston tehtävistä työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanossa (TEM/2565/ /2016) mukaan jos työntekijä on kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä todisteellisesti riitauttanut työsopimuksensa irtisanomisen tai purkamisen, hänelle ei lähtökohtaisesti aseteta työsuhteen päättymisen aiheuttamisesta korvauksetonta määräaikaa ennen kuin riitautusasia on käsitelty. Työttömyysturvalain 2 a luvun 1 :n 3 momentissa tarkoitettua todisteellista riitauttamista ei ole esimerkiksi ammattiliiton selvityspyyntö työnantajalle työsuhteen päättämisen perusteista tai henkilön oma ilmoitus työnantajalle siitä, että hän pitää irtisanomista tai purkamista laittomana. Opiskelu ja työvoimapoliittinen lausunto Työttömyysturvalain 2 luvun 10 :n mukaan päätoimisella opiskelijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen. Rajoitus koskee myös päätoimisen opiskelun lomajaksoja. Työnhakijaa ei pidetä päätoimisena opiskelijana, jos opiskeluaikaisen vakiintuneen työssäolon tai yritystoiminnan harjoittamisen perusteella voidaan katsoa, ettei opiskelu ole esteenä kokoaikaisen työn vastaanottamiselle. Työttömyysturvalain 2 luvun 13 :ssä säädetään koulutusta vailla olevan nuoren (alle 25- vuotias nuori, joka ei ole suorittanut peruskoulun tai lukion jälkeistä tutkintoon johtavaa, ammatillisia valmiuksia antavaa koulutusta) oikeudesta työttömyysetuuteen. Pykälän 1 momentin mukaan koulutusta vailla olevan nuoren on tullut hakea edellisessä syyslukukaudella alkavia opintoja koskevassa haussa vähintään kahta opiskelupaikkaa, joiden opiskelijaksi ottamisen perusteet hän täyttää. Pykälän 2 momentin 1 kohdan a alakohdan mukaan koulutusta vailla olevalla nuorella ei ole oikeutta työttömyyden perusteella maksettavaan työttömyysetuuteen syyslukukauden alkamisesta lukien, jos hän on ilman pätevää syytä jättänyt hakematta opiskelupaikkaa 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Työttömyysturvalain 2 luvun 15 :ssä säädetään pätevästä syystä jättää hakematta opiskelupaikkaa sekä pätevästä syystä keskeyttää opinnot. Koulutusta vailla olevalla nuorella on pätevä syy jättää hakematta opiskelupaikkaa, jos syynä on hänen terveydentilansa, oppimisvaikeudet, kielitaito tai muu näihin verrattava seikka. Kantelijalle annetun työvoimapoliittisen lausunnon 0K6 mukaan kantelija on vuotias, vailla ammatillista koulutusta ja ilman pätevää syytä jättänyt hakematta lukioon tai soveltuvaan tutkintoon johtavaan, ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen tai kieltäytynyt mainituista koulutuksista. Lausunnon mukaan kantelijalla ei ollut oikeutta työttömyysetuuteen alkaen. Kantelija ei ollut hakenut vähintään kahteen tutkintoon johtavaan, ammatillisia valmiuksia antavaan koulutukseen mennessä. Kantelija oli ollut kokoaikatyössä yhteishaun aikana, mutta työsuhde oli päättynyt äkillisesti Tämä ei ollut työttömyysturvalain mukainen pätevä syy olla hakematta koulutukseen. Sittemmin työssäolovelvoite 0K6 poistui, koska kantelija oli täyttänyt 25 vuotta ja sen johdosta työttö- 4/6

5 myysetuuden maksamiselle ei ollut työvoimapoliittista estettä alkaen (työvoimapoliittinen lausunto 0M1, ). Työllistymissuunnitelman laatiminen ja työnhakijan haastattelu Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain (916/2012) 2 luvun 6 :n mukaan työttömällä työnhakijalla on oikeus työllistymissuunnitelmaan. Työllistymissuunnitelma on laadittava, jollei sen laatiminen ole ilmeisen tarpeetonta, viimeistään lain 2 luvun 4 :n 1 momentin mukaisessa työnhakijan haastattelussa. Lain 2 luvun 4 :n 1 momentin mukaan työ- ja elinkeinoviranomainen järjestää työnhakijalle ensimmäisen haastattelun kahden viikon kuluessa työnhaun alkamisesta, jollei se työnhakijan tilanne huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta. Työllistymissuunnitelmaa tai sitä korvaavaa suunnitelmaa on tarkistettava työnhakijan haastattelun yhteydessä tai työnhakijan pyynnöstä. Johtopäätökset TE-toimiston toimintaan sovelletaan hallintolakia (434/2003), jossa säädetään sekä hyvän hallinnon perusteista, että hallintoasiassa noudatettavasta menettelystä. Hallintolain 23 :n 1 momentin mukaan asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivytystä. Lain 31 :n 1 momentin mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Uudenmaan ELY-keskus toteaa lausunnossaan, että kun kantelija oli ilmoittautunut työnhakijaksi ja ilmoittanut hakevansa työttömyysetuutta, olisi Uudenmaan TE-toimiston tullut viipymättä selvittää kantelijan palvelutarve ja työttömyysturvaoikeus sekä antaa tuolloin työvoimapoliittinen lausunto 0A3, koska kantelija oli ilmoittanut olevansa työssä eikä siten ollut työtön. TE-toimiston olisi tullut käynnistää selvitystoimet kantelijan työsuhteen osalta jo sen päättymisen yhteydessä eikä vasta kantelijan yhteydenottojen ja jälkeen. Ensimmäinen selvityspyyntö oli lähetetty kantelijan yhteydenoton jälkeen Tämän jälkeen hänelle oli lähetetty selvityspyynnöt , sekä TEtoimiston olisi tullut pyrkiä selvittämään kaikki kantelijan työttömyysturvan saamisedellytyksiin liittyvät asiat yhtäaikaisesti. Saadun lausunnon ja selvityksen perusteella Uudenmaan TEtoimisto ei siten ole antanut työvoimapoliittisia lausuntoja ja säädetyssä määräajassa. Edellä esitetyn perusteella totean, että Uudenmaan TE-toimiston olisi tullut selvittää kantelijan työttömyysturva-asia viipymättä ja yhdellä kertaa hallintolain säännösten mukaisesti sekä antaa työvoimapoliittiset lausunnot säädetyssä määräajassa. Lisäksi saadusta selvityksestä ilmenee, että Uudenmaan TE-toimisto ei ole julkisesta työvoimaja yrityspalvelusta annetun lain mukaisesti järjestänyt kantelijalle haastattelua säädetyssä määräajassa. Selvitysten perusteella kantelijalle ei myöskään ollut laadittu työllistymissuunnitelmaa edellä mainitussa laissa säädetyssä määräajassa, eikä asiassa ole ilmennyt, että sen laatiminen olisi ollut ilmeisen tarpeetonta. Toimenpiteet Edellä lausumani perusteella kiinnitän Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston huomiota käsittelemiensä asioiden riittävään, asianmukaiseen ja viivytyksettömään selvittämiseen hallintolain mukaisesti. 5/6

6 Kiinnitän Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston huomiota myös työvoimapoliittisen lausunnon antamiseen, työnhakijan ensimmäisen haastattelun järjestämiseen ja työllistymissuunnitelman laatimiseen niistä annettujen säännösten mukaisesti ja säädetyssä määräajassa. Tässä tarkoituksessa lähetän päätökseni Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimistolle. Päätös lähetetään tiedoksi Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle. 6/6 Apulaisoikeuskanslerin sijainen Kimmo Hakonen Vanhempi oikeuskanslerinsihteeri Irma Tolmunen

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen.

Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.09.2015 Dnro OKV/2201/1/2014 1/5 ASIA Neuvonta työttömyysetuutta koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee 29.12.2014 oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa työ- ja elinkeinotoimiston

Lisätiedot

Jäljennökset lausunnoista ja selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa.

Jäljennökset lausunnoista ja selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.01.2017 Dnro OKV/56/1/2016 1/5 ASIA Työ- ja elinkeinotoimiston menettely asian selvittämisessä KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 12.1.2016 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut

Lisätiedot

Jäljennökset lausunnosta ja selvityksestä lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa.

Jäljennökset lausunnosta ja selvityksestä lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 01.03.2019 Dnro OKV/684/1/2018 1/5 ASIA Työnhakijan puutteellinen neuvonta TE-toimistossa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille osoittamassaan 11.4.2018 päivätyssä kirjoituksessa arvostellut

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimiston menettely työvoimapoliittisen lausunnon antamisessa

Työ- ja elinkeinotoimiston menettely työvoimapoliittisen lausunnon antamisessa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.03.2017 Dnro OKV/415/1/2016 1/5 ASIA Työ- ja elinkeinotoimiston menettely työvoimapoliittisen lausunnon antamisessa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille osoittamassaan 14.3.2016

Lisätiedot

Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU

Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.10.2018 Dnro OKV/2069/1/2017 1/5 ASIA Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU Kantelija arvostelee 1.11.2017 saapuneessa kantelussaan muun muassa työvoimahallinnon sähköisiä

Lisätiedot

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa

Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Työsuhteisen ja yrittäjäjäsenen työttömyysturva osuuskunnassa Pohjustusta aiheeseen OTK Päivi Siukkola, Pellervo-Seura Työttömyysturvan hakumenettely: asiakkaana TEtoimistossa Oikeustieteen kandidaatti

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 1 :n 2 momentin johdantokappale, 10 :n 2 momentin 2 4 kohta, 13 :n 1 momentti ja

Lisätiedot

TE-toimiston menettely työhakijan palvelun siirtämisessä tuetun työllistymisen palvelulinjalle

TE-toimiston menettely työhakijan palvelun siirtämisessä tuetun työllistymisen palvelulinjalle ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.10.2017 Dnro OKV/1156/1/2017 1/5 ASIA TE-toimiston menettely työhakijan palvelun siirtämisessä tuetun työllistymisen palvelulinjalle KANTELU Kantelija on 17.5.2017 ja 31.5.2017 oikeuskanslerille

Lisätiedot

Jäljennökset selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.

Jäljennökset selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 03.04.2017 Dnro OKV/537/1/2016 1/5 ASIA Työ- ja elinkeinotoimiston menettely työkokeilua koskevassa asiassa KANTELU Kantelija on arvostellut oikeuskanslerille 6.4.2016 osoittamassaan

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimiston menettely päätöksen perustelemisessa

Työ- ja elinkeinotoimiston menettely päätöksen perustelemisessa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 24.02.2017 Dnro OKV/329/1/2016 1/5 ASIA Työ- ja elinkeinotoimiston menettely päätöksen perustelemisessa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 29.2.2016 osoittamassaan kirjoituksessa

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 1 luvun 9 ja 2 a luvun 6 a, sellaisina kuin ne ovat, 1 luvun 9 laissa 1001/2012 ja 2 a luvun

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinotoimiston menettely KANTELU

Työ- ja elinkeinotoimiston menettely KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 01.03.2018 Dnro OKV/457/1/2017 1/6 ASIA Työ- ja elinkeinotoimiston menettely KANTELU Kantelija on 6.3.2017 päivätyssä oikeuskanslerille osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO

KESKI-SUOMEN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO KESKI-SUOMEN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO 15.11.2013 Asiantuntija/Alkukartoitus Jaana Haikarainen 1 Vailla ammatillista koulutusta olevien nuorten 17-24 - vuotiaiden työttömyysetuus oikeuksineen ja velvollisuuksineen.

Lisätiedot

ASIA Työkyvyttömyyseläkehakemuksen ja eläkkeensaajan asumistukihakemuksen käsittelyn viivästyminen

ASIA Työkyvyttömyyseläkehakemuksen ja eläkkeensaajan asumistukihakemuksen käsittelyn viivästyminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.06.2017 Dnro OKV/925/1/2017 1/5 ASIA Työkyvyttömyyseläkehakemuksen ja eläkkeensaajan asumistukihakemuksen käsittelyn viivästyminen KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 5.4.2017

Lisätiedot

Työvoimapoliittista lausuntoa koskevan asian selvittäminen ja lausunnon perusteleminen

Työvoimapoliittista lausuntoa koskevan asian selvittäminen ja lausunnon perusteleminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.07.2019 Dnro OKV/736/1/2018 1/9 ASIA Työvoimapoliittista lausuntoa koskevan asian selvittäminen ja lausunnon perusteleminen KANTELU Kantelija arvostelee 18.4.2018 päivätyssä kantelussaan

Lisätiedot

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa

Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Työttömyysturva ja aktiivimalli omaishoitotilanteessa Kuinka lakia luetaan seminaari 31.10.2018 Tampere Juristi Eeva Vartio Kela Esityksen sisältö Kenelle maksetaan työttömyysetuutta? Kuka päättää työttömyysturvasta?

Lisätiedot

ASIA KANTELU SELVITYS

ASIA KANTELU SELVITYS ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.11.2016 Dnro OKV/405/1/2016 1/5 ASIA Asian riittävä selvittäminen ja viipyminen KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 14.3.2016 osoittamassaan kantelussa asioidensa käsittelyä

Lisätiedot

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen

Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.04.2016 Dnro OKV/2177/1/2014 1/5 ASIA Asiakirjan osittainen salassapito KANTELU Kantelija on kantelussaan 19.12.2014 pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtioneuvoston kanslian menettelyä

Lisätiedot

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA

KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)

Lisätiedot

julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista

julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista Luonnos 28.6.2018 Liite Rinnakkaistekstit 1. Laki julkisista rekrytointipalveluista ja osaamisen kehittämispalveluista Aiemmin ehdotettu laki (HE 93/2018 vp) Ehdotus 2 Määritelmät 2 Määritelmät Tätä lakia

Lisätiedot

Kirjoituksessaan oikeuskanslerille kantelija on arvostellut TE-keskuksia ja TEpalveluita.

Kirjoituksessaan oikeuskanslerille kantelija on arvostellut TE-keskuksia ja TEpalveluita. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.03.2018 Dnro OKV/2092/1/2017 1/5 ASIA TE-toimistojen verkkopalvelun käyttövaikeudet KANTELU Kirjoituksessaan 6.11.2017 oikeuskanslerille kantelija on arvostellut TE-keskuksia ja

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla

Lisätiedot

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1

MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 MUUTOSTURVA 5.4.2012 1 Tavoite Nopeampi työllistyminen ja muutoksen aikaisen turvan lisääminen tuotannollisissa ja taloudellisissa irtisanomistilanteissa ja pidempiaikaisissa lomautustilanteissa (vähintään

Lisätiedot

kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun 2 4 ja 10 luvun 2 :n 4 momentti,

kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 8 luvun 2 4 ja 10 luvun 2 :n 4 momentti, Finlex Finlex Lainsäädäntö Säädökset alkuperäisinä 2012 1001/2012 1001/2012 Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Jäljennös selvityksestä lähetetään kantelijalle tämän päätöksen ohessa.

Jäljennös selvityksestä lähetetään kantelijalle tämän päätöksen ohessa. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.03.2018 Dnro OKV/2019/1/2017 1/5 ASIA TE-toimistojen verkkopalvelun käyttövaikeudet KANTELU Kantelija on kirjoituksessaan 24.10.2017 oikeuskanslerille arvostellut Pirkanmaan TEtoimistoa

Lisätiedot

Lausunto ja selvitykset lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.

Lausunto ja selvitykset lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.12.2016 Dnro OKV/1734/1/2015 1/5 ASIA Itä-Suomen aluehallintoviraston menettely KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 11.12.2015 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut Itä-Suomen

Lisätiedot

HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista

HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista HE 210/2016 vp; yhteenveto muutoksista Nykytila Kokoaika- ja osa-aikatyöstä voi kieltäytyä työttömyysetuutta menettämättä, jos työstä maksettava palkka, josta on vähennetty työn vastaanottamisesta aiheutuvat

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 154/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain. muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 154/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain. muuttamisesta. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 154/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työttömyysturvalain

Lisätiedot

kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 8 10, 12 18, 18 a ja 19 21, 8 luvun 4 a, 6 ja 7 sekä 10 luvun 2 :n 5 momentti,

kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 2 luvun 8 10, 12 18, 18 a ja 19 21, 8 luvun 4 a, 6 ja 7 sekä 10 luvun 2 :n 5 momentti, Finlex Finlex Lainsäädäntö Säädökset alkuperäisinä 2012 288/2012 288/2012 Annettu Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta 2012 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain

Lisätiedot

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille

Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Muutoksia 2018 työttömyysturva, liikkuvuusavustus, aktiivimalli Helena Koskela Alkava yritystoiminta ja työllistyminen omassa työssä Työttömyysturvalaki 2 luku,

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Työttömyysturva. yrittäjyys/laskutuspalveluosuuskunnat

Työttömyysturva. yrittäjyys/laskutuspalveluosuuskunnat Työttömyysturva yrittäjyys/laskutuspalveluosuuskunnat 1 Yritystoiminta/oma työ Yrittäjän eläkelain 3 :n mukaan yrittäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka tekee ansiotyötä olematta työsuhteessa. Koska laskutuspalveluosuuskunnan

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1001/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 1001/2012 Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1001/2012 Laki työttömyysturvalain muuttamisesta Annettu Helsingissä 28 päivänä joulukuuta 2012 Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan

Lisätiedot

Kirjaamo on kuitannut vastaanotetuiksi kaikki kantelijan lähettämät sähköpostiviestit.

Kirjaamo on kuitannut vastaanotetuiksi kaikki kantelijan lähettämät sähköpostiviestit. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 15.05.2017 Dnro OKV/945/1/2016 1/5 ASIA Julkisuuslain ja hallintolain mukainen menettely KANTELU Kantelija on kantelussaan 29.6.2016 arvostellut Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä ja päätösten perustelemisessa

Kansaneläkelaitoksen menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä ja päätösten perustelemisessa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.10.2016 Dnro OKV/1457/1/2015 1/5 ASIA Kansaneläkelaitoksen menettely asiakirjapyynnön käsittelyssä ja päätösten perustelemisessa KANTELU Hammaslääkäri A asiamiehenään B on oikeuskanslerille

Lisätiedot

HE 2/2019 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia.

HE 2/2019 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 6 luvun 7 :n ja 14 luvun 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Jäljennös selvityksestä lähetetään yhdistykselle tämän päätöksen ohessa.

Jäljennös selvityksestä lähetetään yhdistykselle tämän päätöksen ohessa. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.03.2018 Dnro OKV/2042/1/2017 1/5 ASIA TE-toimistojen verkkopalvelun käyttövaikeudet KANTELU Yhdistys on kirjoituksessaan 26.10.2017 oikeuskanslerille arvostellut TE-toimistojen verkkopalvelua.

Lisätiedot

muuttamisesta Päätös Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n muuttamisesta

muuttamisesta Päätös Laki julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 156/2008 vp Hallituksen esitys laeiksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 11 luvun 2 ja 3 :n, työttömyysturvalain ja vuorotteluvapaalain 17 :n muuttamisesta Asia Hallitus on

Lisätiedot

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä

Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Tiivistelmä työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 16.9.2015 vanhempi hallitussihteeri Timo Meling Työ- ja elinkeinohallinnon organisaatio työ-

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Työttömyysturvan muutokset 2017

Työttömyysturvan muutokset 2017 Työttömyysturvan muutokset 2017 METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA Sisällys Lainmuutokset 2017 Päivärahakauden enimmäisaika Päivärahan korotusosat Omavastuuaika Päivärahan määrittelyn muutoksia Alle kahden

Lisätiedot

TE-TOIMISTON ASIAKASPALVELU JA TYÖTTÖMYYSTURVAN AKTIIVIMALLI

TE-TOIMISTON ASIAKASPALVELU JA TYÖTTÖMYYSTURVAN AKTIIVIMALLI 1 / 5 12.12.2018 EOAK/1542/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Päivi Pihlajisto TE-TOIMISTON ASIAKASPALVELU JA TYÖTTÖMYYSTURVAN AKTIIVIMALLI

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

TE-TOIMISTON ASIAKASPALVELU JA TYÖTTÖMYYSETUUDELLA TUETTU OMAEHTOI- NEN OPISKELU

TE-TOIMISTON ASIAKASPALVELU JA TYÖTTÖMYYSETUUDELLA TUETTU OMAEHTOI- NEN OPISKELU 1 / 7 19.3.2019 EOAK/2244/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Päivi Pihlajisto TE-TOIMISTON ASIAKASPALVELU JA TYÖTTÖMYYSETUUDELLA TUETTU OMAEHTOI-

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp. Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta. Päätös. Asia. Valiokuntakäsittely EDUSKUNNAN VASTAUS 223/2004 vp Hallituksen esitys työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä työttömyysturvalain ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa TYÖTTÖMÄNÄ ALOITETTU YRITYSOIMINTA Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa 4 kk ajan ei vielä tutkita pää- tai sivutoimisuutta Kun aloittaa

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Työnhakijan työttömyysturva

Työnhakijan työttömyysturva Selkoesite Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömyysturva Tämä esite kertoo, mitä palveluja ja tukia työtön saa. Esite kertoo myös, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia työttömällä työnhakijalla

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

Vakuutusyhtiö ei antanut päätöstä korvausasiassa

Vakuutusyhtiö ei antanut päätöstä korvausasiassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 08.03.2019 Dnro OKV/500/1/2018 1/5 ASIA Vakuutusyhtiö ei antanut päätöstä korvausasiassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille osoittamassaan 14.3.2018 päivätyssä kirjoituksessa arvostellut

Lisätiedot

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.

Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.08.2014 Dnro OKV/1650/1/2013 1/5 ASIA Poliisin menettely asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa KANTELU A arvostelee oikeuskanslerinvirastoon 16.10.2013 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan

Lisätiedot

Jäljennökset selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.

Jäljennökset selvityksistä lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 07.02.2017 Dnro OKV/196/1/2016 1/5 ASIA Kansaneläkelaitoksen menettely suorakorvaussopimusta koskevassa asiassa KANTELU Hammaslääkäri A asiamiehenään B on 8.2.2016 oikeuskanslerille

Lisätiedot

Alkusanat. Helsingissä

Alkusanat. Helsingissä MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Muutosturvan tavoitteena on parantaa taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä irtisanotun työntekijän asemaa ja edistää

Lisätiedot

Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi

Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi Aktiivinen työnhaku - Alustavia ehdotuksia työttömyysturvan seuraamusmuutoksiksi 10.5.2017 Valmistelutilanne: Lausuntokierroksella (5.5. 16.6.) kolme luonnosta hallituksen esitykseksi: HE laeiksi julkisista

Lisätiedot

Menettely otto-oikeuden käyttämisessä

Menettely otto-oikeuden käyttämisessä ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.04.2015 Dnro OKV/1810/1/2013 1/5 ASIA Menettely otto-oikeuden käyttämisessä KANTELU Rekisteröity yhdistys (jatkossa myös yhdistys) on kantelussaan 28.10.2013 arvostellut kunnanhallituksen,

Lisätiedot

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.

X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä. 18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,

Lisätiedot

ASIA KANTELU SELVITYS

ASIA KANTELU SELVITYS ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.01.2015 Dnro OKV/4/1/2014 1/5 ASIA Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oulun poliisilaitoksen menettely Oulujärven

Lisätiedot

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu

Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Omaehtoinen opiskelu Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu 1 Työttömyysetuudella tuettu omaehtoinen opiskelu Työllistymistä edistävä palvelu Mahdollisuus opiskella työttömyysetuudella tuettuna päätoimisia opintoja

Lisätiedot

Poliisin menettely esitutkinnassa

Poliisin menettely esitutkinnassa ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä

Lisätiedot

Dnro 385/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä

Dnro 385/4/06. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä 29.5.2007 Dnro 385/4/06 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä TYÖVOIMATOIMIKUNNAN MENETTELY LAUSUNTOASIASSA 1 KANTELU Kantelija arvosteli 1.2.2006

Lisätiedot

Ministeriön vastauksen viipyminen

Ministeriön vastauksen viipyminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.02.2018 Dnro OKV/319/1/2017 1/6 ASIA Ministeriön vastauksen viipyminen KANTELU Kantelija on oikeuskanslerinvirastoon 16.2.2017 saapuneeksi kirjatussa kirjoituksessaan arvostellut

Lisätiedot

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Työsopimuslain muutokset voimaan Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Työsopimuslain muutokset voimaan 1.1.2017 Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen pitkäaikaistyöttömän kanssa TSL 1:3a Määräaikaisen työsopimuksen tekeminen ei edellytä TSL 3 :n 2 momentissa tarkoitettua

Lisätiedot

Yrittäjän työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä

Yrittäjän työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Yrittäjän työttömyysetuuden työvoimapoliittisista edellytyksistä Työttömyysturvalaki (1290/2002) Työ- ja elinkeinoministeriön ohje TE-toimiston tehtävistä työttömyysturvajärjestelmän toimeenpanossa (TEM/2390/03.01.04/2017)

Lisätiedot

Infotilaisuus Koskela Helena

Infotilaisuus Koskela Helena Infotilaisuus 26.01.2017 1 26.01.2017 Koskela Helena Työnhakijan haastattelut työttömän työnhakijan haastattelu tulee järjestää työttömyyden jatkuttua yhdenjaksoisesti kolmen kuukauden ajan ja sen jälkeen

Lisätiedot

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 14 :ssä on säännökset asiakirjan antamisesta päättämisestä.

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (621/1999, jäljempänä julkisuuslaki) 14 :ssä on säännökset asiakirjan antamisesta päättämisestä. PÄÄTÖS 12.06.2012 Dnro OKV/488/1/2012 Petri Sajari Helsingin Sanomat 1/5 ASIA Valtiovarainministeriön menettely asiakirjapyyntöön vastaamisessa KANTELU Arvostelette 26.3.2012 päivätyssä kantelussanne oikeuskanslerille

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

TE-toimisto on antanut asiasta oikeuskanslerinvirastolle selvityksen.

TE-toimisto on antanut asiasta oikeuskanslerinvirastolle selvityksen. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 05.11.2013 Dnro OKV/582/1/2012 1/5 ASIA Työ- ja elinkeinotoimiston päätös starttiraha-asiassa KANTELU A osoitti 14.4.2012 oikeuskanslerille kantelun koskien työ- ja elinkeinotoimiston

Lisätiedot

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU

ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan

Lisätiedot

HE 162/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia,

HE 162/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työttömyysturvalakia, Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain, julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain ja kotoutumisen edistämisestä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Nuoret ja työttömyysturva. Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Nuoret ja työttömyysturva Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Työttömyysetuus Työttömyysetuutta maksetaan työttömän työnhakijan toimeentulon turvaamiseksi siltä ajalta, kun hän etsii uutta työtä

Lisätiedot

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa

VUOROTTELUKORVAUS. Tampere Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa VUOROTTELUKORVAUS Tampere 27.1.2018 Anu Turakainen Vastaava etuuskäsittelijä Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa Vuorotteluvapaa Vuorotteluvapaa on järjestely, jossa kokoaikatyössä ollut työntekijä

Lisätiedot

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma

YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013. Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma YRITTÄJÄN TYÖTTÖMYYSKASSAN JÄSENYYS JA TYÖTTÖMYYSTURVA 2013 Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Teemu Ariluoma Suomen Yrittäjäin Työttömyyskassa Suomen suurin yrittäjien työttömyyskassa Toiminta alkoi 1.1.1995,

Lisätiedot

1. Ohjelmajohtaja. b. allekirjoittaa kaupungille palkkatuella palkattavien, yrityksiin edelleensijoitettavien, työsopimukset. 2.

1. Ohjelmajohtaja. b. allekirjoittaa kaupungille palkkatuella palkattavien, yrityksiin edelleensijoitettavien, työsopimukset. 2. Toimivallan delegointi työllisyyskokeilun ajalle kokeilulainsäädännön mukaisten tehtävien ja vastuiden hoitamista varten elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen viranhaltijoille / Elinvoima- ja osaamislautakunta

Lisätiedot

Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä 5.4.2012

Alkusanat. Aineisto on ladattavissa ja tulostettavissa liittojen kotisivuilta. Helsingissä 5.4.2012 MUUTOSTURVA 2 Alkusanat Tämä teknologiateollisuutta koskeva muutosturva-aineisto on laadittu Teknologiateollisuus ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisenä yhteistyönä. Julkaisun tarkoitus on antaa opastusta

Lisätiedot

/4/04. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja

/4/04. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja 3.6.2005 40/4/04 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Ilkka Rautio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Mikko Sarja VIRHEELLINEN NEUVONTA TYÖMARKKINATUKIASIASSA 1 KANTELU Kantelija kertoi kirjeessään työttömyytensä

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen

Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 14.10.2014 Dnro OKV/595/1/2013 1/5 ASIA Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen KANTELU A on kantelussaan 8.4.2013 arvostellut aikuisopiston rehtorin

Lisätiedot

Kantelija on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan mainitut epäselvyydet ja laiminlyönnit.

Kantelija on pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan mainitut epäselvyydet ja laiminlyönnit. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 04.10.2012 Dnro OKV/193/1/2012 1/5 ASIA Lastensuojelulain määräaikojen noudattaminen Helsingin kaupungin sosiaalivirastossa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 6.2.2012 osoittamassaan

Lisätiedot

Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen

Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.01.2017 Dnro OKV/179/1/2016 1/5 ASIA Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen KANTELU Kantelijat arvostelevat oikeuskanslerille 3.2.2016 osoittamassaan kirjoituksessa Vihdin

Lisätiedot

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.

Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015

Lisätiedot

Mitä TYPissä tapahtuu?

Mitä TYPissä tapahtuu? Mitä TYPissä tapahtuu? 16.5.2017 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu TYP Case: Keski-UudenmaanTYP Hyvinkää + Nurmijärvi Järvenpää + Tuusula, Kerava Kartoitusjakso 3kk Mäntsälä- Pornainen

Lisätiedot

Kanteluratkaisun viipyminen

Kanteluratkaisun viipyminen ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.11.2017 Dnro OKV/1112/1/2017 1/5 ASIA Kanteluratkaisun viipyminen Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 9.5.2017 osoittamassaan kantelussa Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston

Lisätiedot

Laki työttömyysturvan aktiivimallista

Laki työttömyysturvan aktiivimallista Laki työttömyysturvan aktiivimallista voimaan 1.1.2018 työttömän on 65 päivän tarkastelujakson aikana täytettävä aktiivisuusedellytys tarkastelujakso on 65 työttömyysetuuden maksupäivää eli noin kolme

Lisätiedot

Vammaisen henkilön avustajalleen ottamaa vakuutusta ei voida irtisanoa hänen tietämättään

Vammaisen henkilön avustajalleen ottamaa vakuutusta ei voida irtisanoa hänen tietämättään ANONYMISOITU PÄÄTÖS 04.04.2017 Dnro OKV/700/1/2016 1/5 ASIA Vammaisen henkilön avustajalleen ottamaa vakuutusta ei voida irtisanoa hänen tietämättään KANTELU Kantelija on kirjoituksessaan 9.5.2016 oikeuskanslerille

Lisätiedot

ASIAKIRJAPYYNNÖN KÄSITTELEMINEN JA HALLINTOASIAN RATKAISEMINEN

ASIAKIRJAPYYNNÖN KÄSITTELEMINEN JA HALLINTOASIAN RATKAISEMINEN 10.1.2018 EOAK/3377/2017 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Pasi Pölönen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Päivi Pihlajisto ASIAKIRJAPYYNNÖN KÄSITTELEMINEN JA HALLINTOASIAN RATKAISEMINEN 1 KANTELU

Lisätiedot

I OSA YHTEISET SÄÄNNÖKSET

I OSA YHTEISET SÄÄNNÖKSET Työttömyysturvalaki 30.12.2002/1290 Tämä säädös on tulostettu Edilex-lakitietopalvelusta osoitteesta www.edilex.fi/saadokset/lainsaadanto/20021290. Vastuunrajoitus ja tulosteen käyttö Edilexin käyttöehtojen

Lisätiedot

OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN

OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN 17.7.2019 EOAK 3234/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Kaija Tanttinen-Laakkonen OIKEUSLÄÄKETIETEELLISEN KUOLEMANSYYN SELVITTÄMISEN VIIPYMINEN 1

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset. TVY ry syysseminaari Tiina Korhonen

Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset. TVY ry syysseminaari Tiina Korhonen Työttömyysturvaan valmisteilla olevat muutokset TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Muutokset työttömyysturvaan 1.1.2018 Yritystoiminnan aloittaminen työttömänä helpottuu HE 121/2017 vp; StVM

Lisätiedot

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus

Työvoimakoulutus. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Koulutuksen aloitus Työvoimakoulutus 1 Työvoimakoulutuksen tavoitteet Työllistyminen Koulutuksen tavoitteena olevan tutkinnon saavuttaminen Muut yleiset valmiudet 2 Opiskelijan oikeudet Koulutus on opiskelijalle maksutonta

Lisätiedot

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström

Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen. tiedotustilaisuus työministeri Jari Lindström Työsopimuslain ja työttömyysturvalain muuttaminen tiedotustilaisuus 8.11.2018 työministeri Jari Lindström Irtisanomisesta yleensä Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen 1) työntekijästä johtuvasta syystä

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely

Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely ANONYMISOITU PÄÄTÖS 30.06.2015 Dnro OKV/1873/1/2014 1/5 ASIA Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely KANTELU Kirjoituksessaan 1.11.2014 oikeuskanslerille A on kertonut pyytäneensä lapsiasiavaltuutetulle

Lisätiedot

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Laki. työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Laki työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan työttömyysturvalain (1290/2002) 7 luvun 3, 4 :n 4 momentti ja 12 :n 2 momentti, sellaisina

Lisätiedot

Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön

Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön Työttömyysturva 2018 Aktiivimalli ja sen vaikutukset asiakastyöhön Aktiivimalli Aktiivimalli Tavoitteena lisätä työllisyyttä kannustamalla työttömiä työnhakijoita aktiivisuuteen ja omatoimisuuteen työttömyyden

Lisätiedot

TE-toimiston palvelut

TE-toimiston palvelut TE-toimiston palvelut Suvi Lindén Asiantuntija Uudenmaan TE-toimisto 1 TE-toimiston palvelut työllistymisen edistämiseksi Työllistymisen tueksi: Työkokeilu Palkkatuki Kurssit ja valmennukset: Uravalmennus

Lisätiedot

Työnhakijan työttömyysturva

Työnhakijan työttömyysturva - - - Työnhakijan työttömyysturva te-palvelut.fi Työttömän työnhakijan oikeudet ja velvollisuudet Työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuneella henkilöllä on oikeus fftyö- ja elinkeinotoimiston tarjoamiin

Lisätiedot

Jäljennökset edellä mainituista asiakirjoista lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa.

Jäljennökset edellä mainituista asiakirjoista lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa. ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.10.2017 Dnro OKV/1166/1/2016 1/17 ASIA Asiakkaan toimittaman selvityksen käsittely ja arviointi työ- ja elinkeinotoimistossa KANTELU Kantelija on arvostellut oikeuskanslerille 22.8.2016

Lisätiedot

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA

Tast 21.2.2005. Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 6/2005 Tast 21.2.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille SOPIMUS TYÖLLISTYMISEN JA MUUTOSTURVAN TOIMINTAMALLISTA Tulopoliittisen

Lisätiedot

ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta

ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.02.2018 Dnro OKV/2153/1/2017 1/5 ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta KANTELU Kirjoituksessaan 21.11.2017 oikeuskanslerille kantelija

Lisätiedot

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN

Muistio MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN 14.12.2016 1 (5) MUUTOKSET MÄÄRÄAIKAISEEN TYÖSOPIMUKSEEN, KOEAIKAAN JA TAKAISINOTTOVELVOLLISUUTEEN Työsopimuslaki muuttuu 1.1.2017 voimaantulevalla lailla seuraavasti: Määräaikainen työsopimus voidaan

Lisätiedot