Turun luonnonsuojeluyhdistys ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Toiminnan lyhyt kuvaus Turun luonnonsuojeluyhdistys ry: n toiminta keskittyy luonnon, ympäristön, ja maisemansuojeluun Turun alueella. Yhdistys pitää tärkeänä kaupunkilaisten luontosuhteen ja ympäristötuntemuksen vahvistamista. Yhdistys osallistuu mahdollisuuksien mukaan Suomen luonnonsuojeluliiton ja Varsinais Suomen luonnonsuojelupiirin kampanjoihin ja tapahtumiin. Tärkeimpiä toimintamuotoja ovat jäsenistölle ja yleisölle tarkoitetut tapahtumat, kirjalliset kannanotot viranomaisten hankkeisiin sekä viestinnän kautta tapahtuva luonnon ja ympäristönsuojelun edistäminen. Toiminta on erilaista eri vuodenaikoina, mikä havainnollistuu ideapankin tavoin toimivassa vuosikellossa. 1. Luonnonsuojelu Yhdistys toteuttaa käytännön luonnonsuojelutyötä toiminta alueellaan mm. luonnonhoitotalkoiden, aloitteiden ja kannanottojen muodossa. Talkootoiminnalla yhdistys haluaa voimistaa talkooperinnettä tiiviissä yhteistyössä Turun kaupungin ympäristönsuojelun ja muiden yhdistysten kanssa. Talkoiden yhteydessä yhdistys antaa tietoa esimerkiksi jättiputken, jättipalsamin ja muiden vieraslajien haitallisuudesta ja torjunnasta sekä perinnemaisemien hoidosta. Luonnonsuojelun edistämiseksi hallitus voi tehdä tarvittaessa aloitteita tai antaa kannanottoja Turun kaupungille. Yhdistys on Ikimetsän Ystävät ry:n lahjoittajajäsen. 2. Toimintaryhmät Yhdistyksellä on toimintaryhmiä, joiden tarkoituksena on saada luonnonsuojelun eri osa alueista kiinnostuneita henkilöitä mukaan yhdistyksen toimintaan. Yhdistys tukee ryhmien toimintaa ja mainostaa niitä jäsenistölle varsinaista järjestötyötä kevyempänä osallistumismahdollisuutena. Kaavaryhmä ottaa kantaa kaupungin kaavoitus, maankäyttö, energia ja jätehuoltoratkaisuihin.
Retkiryhmä koordinoi yhdistyksen retkien järjestämistä ja mainostusta. Oppaina retkillä voivat toimia yhdistyksen jäsenet tai ulkopuolelta palkatut tai vapaaehtoiset asiantuntijat. Retkillä halutaan lisätä osallistujien lajintuntemusta ja rohkaista kehittämään läheistä suhdetta ympäröivään luontoon. Yhdistyksen ja luonnonsuojelupiirin yhteinen viestintäryhmä suunnittelee ja toteuttaa viestintää yhdessä hallituksen kanssa. Yhdistyksellä on ollut useita erilaisia toimintaryhmiä ja hyviä uusia ehdotuksia tulee usein. Hallitus tekee arvion toimintaryhmien tarpeellisuudesta ja päättää niiden jatkamisesta ja perustamisesta. Ryhmän toiminnan on oltava linjassa yhdistyksen muun toiminnan ja arvomaailman kanssa. Ryhmän toiminnasta vastaa hallituksen jäsen. Lisäksi ryhmä tarvitsee toimiakseen vähintään neljä muuta kiinnostunutta. 3. Ympäristökasvatus ja luontotietoisuus Yhdistys huomioi toiminnassaan myös lapset ja perheet. Yhdistys järjestää silloin tällöin erityisesti perheille tai lapsille suunnattua toimintaa, kuten Kevätseuranta retkiä, tai osallistuu perheille tarkoitettuihin tapahtumiin, kuten Kurjenrahkan ulkoilupäivään toukokuussa. Yhdistys on mukana tukemassa Luonto Liiton Varsinais Suomen piirin lasten luontokerhon toimintaa antamalla tilat kerhon käyttöön. Yhdistys osallistuu Suomen luonnon päivän, Luonnonkukkien päivän ja kirjastojen Luonto ja ympäristöviikon viettoon. Hiljaisuuden päivänä (8.10.) kiinnitetään erityistä huomiota hiljaisten alueiden säilymiseen. Valosaasteen vaikutuksia tuodaan esille WWF:n Earth Hour tapahtuman yhteydessä. Myös muihin teemapäiviin, kuten Mahdollisuuksien Torille Turun päivänä, Maailman vesipäivään, Auton vapaapäivään, Älä osta mitään päivään sekä erilaisille messuille, seminaareihin ja mielenilmauksiin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan. Yhdistys järjestää kesän aikana roskaamisen liittyvän tapahtuman Aurajoen rannassa, yhteistyössä kaupungin ja muiden järjestöjen kanssa. Yhdistys aikoo vuonna 2016 käynnistää toimintaa myös maahanmuuttajien kanssa. Kyseeseen voisivat tulla luontoretket, innostus ja opetus luonnossa liikkumiseen, tai muunlainen tiedotus. Tarkka muoto selviää myöhemmin.
4. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen TLSY haluaa olla positiivinen ja rakentava toimija sekä alueen hallinnon että muiden kaupunkilaisten suuntaan. Yhdistys muistuttaa turkulaisten oikeudesta puhtaaseen ja monimuotoiseen luontoon tempauksilla, lausunnoilla ja mielipidekirjoituksilla. Ympäristöhallinnon suuntaan yhdistys toimii mahdollisimman varhaisessa vaiheessa lausuntojen ja muistutusten muodossa. Suurten hankkeiden YVA menettelyt ovat erityinen painopiste. Tarvittaessa lausuntoja valmistellaan yhdessä muiden luonto ja ympäristöjärjestöjen sekä asiantuntijoiden kanssa. Kansalaisille tiedotetaan luontoa ja ympäristöä uhkaavista hankkeista, mutta toisaalta annetaan myös aktiivisesti tietoa positiivisista muutoksista asenteissa ja käytännöissä. Yhdistys keskittyy kertomaan kaupunkilaisille luontorakkauden ja luonnonsuojelutyön iloisista ja hauskoista puolista velvollisuudentuntoa herättelevän viestinnän lisäksi. Yhdistys järjestää tiedotus ja keskustelutilaisuuksia vuorovaikutuksen lisäämiseksi. 5. Viestintä Viestinnässä on vuonna 2016 erityistavoitteena vuorovaikutteisuuden lisääminen. Jäsenten vaikuttamismahdollisuuksia lisätään sähköisen osallistumisen ja jäseniltojen kautta. Yhdistys ylläpitää, kehittää ja päivittää säännöllisesti internetsivujaan, joilta löytyy tietoa yhdistyksestä, sen tapahtumista ja toiminnasta ja Turun luonnon erityispiirteistä. Internetsivuilla jäsenistölle tarjotaan myös tietoa yhdistyksen saavutuksista luonnon ja ympäristönsuojelun saralla. Yhdistyksen toiminnasta ja muista luontoasioista kerrotaan myös 2 3 kertaa vuodessa jäsenille lähetettävässä paperisessa jäsenkirjeessä. Sähköistä jäsenkirjettä mainostetaan luonnonvarojen ja kustannusten säästämiseksi. Jäsenkirjeiden lisäksi ajankohtaisista asioista tiedotetaan n. kuukausittain toimitettavilla sähköisillä uutiskirjeillä. Jäsenistöllä sekä muilla halukkailla on mahdollisuus liittyä yhdistyksen sähköpostilistalle tai seurata yhdistyksen Facebook sivua ja Twitter tiliä, joiden kautta muistutetaan ajankohtaisista asioista, tiedotetaan tulevista tapahtumista ja käydään keskustelua yhdistyksen toiminnasta. Liiton Luonnonsuojelija jäsenlehteä käytetään tapahtumista ilmoittamiseen aina kun se on lehden ilmestymisaikataulun huomioiden mahdollista.
Paikallinen medianäkyvyys on yhdistykselle aina pieni voitto ja näkyvyyttä pidetäänkin yllä sopivien tilaisuuksien tullen. Myös luonnonsuojelun positiivisista saavutuksista muistetaan viestiä. Suomen luonnonsuojeluliiton ja yhdistyksen toiminnasta tiedotetaan jakamalla julkaistuja materiaaleja tapahtumissa ja sopivissa jakelupisteissä, kuten kirjastoissa. Viestinnässä korostetaan yhdistyksen roolia Suomen luonnonsuojeluliittoon kuuluvana paikallisyhdistyksenä. Yhdistys kehittää aktiivisesti viestintäänsä, missä yhdistyksen ja piirin yhteisellä viestintäryhmällä on tärkeä rooli. Kehitystyössä hyödynnetään yhdistykselle vuonna 2011 räätälöityä viestintästrategiaa. 6. Yhteistyö Oleellinen osa yhdistyksen toimintaa on yhteistyö muiden paikallisten ympäristö ja luontoalan järjestöjen, harrastusyhdistysten, opiskelijajärjestöjen ja mahdollisuuksien mukaan myös kaupallisten toimijoiden kanssa. Viime aikoina tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat olleet Varsinais Suomen luonnonsuojelupiirin hallitus ja Metsäjaos sekä muut luonnonsuojeluyhdistykset, Luonto Liiton Varsinais Suomen piiri, Turun lintutieteellinen yhdistys ry (TLY), Turun Sieniseura ry, Turun Eläin ja Kasvitieteellinen Seura ry (TEKS), Varsinais Suomen Perinnemaisemayhdistys, Varsinais Suomen kestävän kehityksen ja energia asioiden palvelukeskus (Valonia) sekä Lounais Suomen Jätehuolto Oy. 7. Talous ja jäsenhankinta Yhdistyksen jäsenmaksu vuodelle 2016 noudattaa Suomen luonnonsuojeluliiton suositusta. Jäsenmaksutuloilla yhdistys mm. kustantaa Luonnonsuojelukeskuksen vuokran, jäsenkirjeiden kulut, tapahtumien järjestämisen ja tukee retkien järjestämistä. Yhdistys voi hankkia varoja mm. hakemalla erilaisia avustuksia, järjestämällä hyväntekeväisyystapahtumia ja myymällä liiton luontokaupan tuotteita. Yhdistys tekee aktiivista jäsenhankintaa messuilla, retkillä ja muissa tapahtumissa. Erilliseen jäsenhankintakampanjaan voidaan hakea liiton avustusta. Yhdistys osallistuu valtakunnallisiin liiton jäsenhankintakampanjoihin, kuten Norppahaasteeseen. Yhdistyksen asemaa liittoon kuuluvana paikallisyhdistyksenä tuodaan kaupunkilaisille selvemmin esille. Jäsenhankinnan kannalta myös liiton näkyvyys kaupungissa on tärkeää.
8. Harjoittelijat ja vapaaehtoiset Viime vuosien tavoin yhdistys tarjoaa harjoittelupaikkoja sopiville harjoittelijaksi hakeville opiskelijoille. Myös opinnäytetyön tekijöille pyritään järjestämään sopivia projekteja. Yhdistys voi toimintavuoden aikana ohjata n. 1 3 harjoittelijaa ja opinnäytetyöntekijää, tarjoten näille työskentelymahdollisuuksia mm. talkoiden, Luonnonkukkien päivän ja Suomen luonnon päivän tai muiden tapahtumien toteuttamisen parissa. Harjoittelun ja opinnäytetyön tekemiseen liittyvä ohjeistus ja projektien tarkempi kuvaus löytyy yhdistyksen nettisivuilta. Ennen kaikkea yhdistys haluaa löytää luonnonsuojelusta kiinnostuneita henkilöitä ja saada heidät mukaan kehittämään yhdistyksen toimintaa. Apuna tässä toimii myös liiton vapaaehtoispankki, jonka kautta ilmoittautuneille etsitään mielekästä tekemistä yhdistyksessä. Yhdistys innostaa jäsenistöä ja vapaaehtoisia mukaan aktiivien tapaamisiin, jotta toiminta säilyisi inspiroivana ja monipuolisena. 9. Jäsenten ja aktiivien hyvinvointi Yhdistyksen sääntömääräisten kevät ja syyskokousten kevennykseksi kutsutaan puhuja pitämään esitelmä ajankohtaisesta ja kiinnostavasta aiheesta. Vuosikokousten lisäksi yhdistyksen aktiivit kokoontuvat noin kerran kuukaudessa kaikille jäsenille avoimiin jäseniltoihin. Jäsenilloissa on tarjolla pientä purtavaa ja juotavaa, ja alustus jostakin luonnonsuojeluun liittyvästä aiheesta. Myös yhdistyksen eri toimintaryhmät kokoontuvat tarvittaessa. Aktiivien tapaamiset ja vuosikokoukset pidetään useimmiten Luonnonsuojelukeskuksessa (Martinkatu 5). Yhdistyksen tilat ovat muiden järjestöjen vuokrattavissa, jolloin tiloille saadaan mahdollisimman suuri käyttöaste. Luonnonsuojelukeskuksessa on kaikille avoin luonto ja ympäristöaiheinen kirjasto. Kirjaston kirjaluettelo löytyy yhdistyksen nettisivuilta. Yhdistys järjestää syksyllä kotoisan tutustumistilaisuuden uusille jäsenille ja vapaaehtoisille. Tarkoituksena on verkostoitua ja kuunnella jäsenten ajatuksia ja toiveita. Tavoite on antaa kiinnostuneille kuva siitä, miten luonnonsuojelua voi yhdistyksen kautta edistää ja millaista apua uusilta aktiiveilta toivottaisiin. Toimintavuoden kruunaa pikkujoulut, joissa syödään hyvin ja tutustutaan paremmin muihin aktiiveihin. Joskus kokoonnutaan myös pitämään hauskaa ja keräämään energiaa muissa kuin luonnonsuojelullisissa merkeissä.