Yhteiset kärkihankkeet Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä."

Transkriptio

1 Kärkihanke Toimintasuunnitelma Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä strategian vision suuntaan ja huolehtimaan toimenpiteistä, jotka heille roolinsa puolesta kuuluvat. Ulkoisen viestinnän kohderyhmiä: Poliittiset päättäjät, julkisen hallinnon päättäjät, elinkeinoelämän edustajat/päättäjät, oppilaitosten edustajat ja suuri yleisö

2 Kärkihanke Toimintasuunnitelma Pääviestit Paikkatiedon markkinointi Tuottavuuden parantaminen ja säästöt, käytännön esimerkit tiedon yhteentoimivuus Liiketoimintamahdollisuudet Inspiren toimeenpano Suomessa Tilannekuva ja parhaita käytäntöjä muista maista Erillinen toimenpide ja seuranta taulukko, dokumenttina suunnitelman liite Mitä ja miten Kuka Aikataulu Huom.

3 Kärkihanke suunnitelma Yleiset Tavoite/vastuut Viestinnällä tavoitellaan Paikkatiedon mahdollisuuksien ymmärtämistä päättäjien keskuudessa Paikkatietoinfrastruktuurin laadun turvaavaa rahoitusta Tuottavuuden ja kilpailukyvyn paranemista paikkatiedon hyödyntämisen kautta Viestinnästä vastaa ja huolehtii Patinen kärkihanke esittelee Patinelle viestintäsuunnitelman Kärkihanke huolehtii suunnitelman käytännön toimeenpanosta Viestinnässä käytetään kampanjoiden ja materiaalin suunnittelussa apuna viestinnän ammattilaisia, tarjolla olevien resurssien puitteissa Laajennettu sihteeristö vastaa toteutuksesta, johon kärkihankkeen jäsenet osallistuvat mahdollisuuksiensa mukaan

4 Kärkihanke suunnitelma Ulkoinen viestintä keinoja Ulkoisen viestinnän keinoja ja muotoja ovat mm: Strategian julkaisu ja jakelu päättäjille Strategian esittely henkilökohtaisissa tapaamisissa ja erilaisissa tilaisuuksissa Strategian ja sen tavoitteiden esittely internetissä mm. kansallisessa paikkatietoportaalissa sekä hallinnonalan blogeissa ja verkkosivuilla Strategiaa ja yleisemmin paikkatiedon mahdollisuuksia esittelevät artikkelit ja haastattelut Paikkatiedon mahdollisuuksiin paneutuvat ohjelmat televisiossa ja radiossa Paikkatietodemonstraatiot päättäjille ja toimittajille Paikkatiedon hyödyntämisen koulutustapahtumat Ulkoisen viestinnän materiaalia: Paikkatietoinfrastruktuuria ja sen hyödyntämistä esittelevä video, n. 10k-30kEuroa. Paikkatietostrategian esittely 1-3 erillisessä blogissa Koulutusmateriaali, Pikaopas paikkatietoinfrastruktuurin hyödyntämiseen

5 Kärkihanke suunnitelma Verkostoviestintä Pääviestejä Strategian visio, päämäärät ja tavoitteet Strategian toimeenpanon suunnitelmat Säädöksistä johtuvat velvoitteet ja niissä tukeminen Kokemusten jakamisen tärkeys Viestinnällä tavoitellaan Sitoutumista strategian toimeenpanoon ja oman roolin ymmärtämistä Asiantuntemuksen ylläpitoa Yhteistyön lisäämistä Uusia hyötyjä paikkatiedosta Verkoston laajenemista Viestinnästä vastaa ja huolehtii Patine /kärkihankkeet päättävät viestintäsuunnitelmasta ja seuraavat toimeenpanoa Laajennettu sihteeristö huolehtii suunnitelman käytännön toimeenpanosta Esim. verkostolle suunnatut kyselyt ja web-sivustojen ajantasaisuus (paikkatietoikkuna)

6 Kärkihanke suunnitelma Pääkohdat Toimintasuunnitelman rakenne, vastuut, rahoitus Mitä ja miten Kuka Aikataulu Huom. Kohderyhmät ja vastuut: määrittelyt ja arvottaminen Ulkoinen viestintä: Kampanjat Parhaat käytännöt ryhmä 12/2013-1/2014 Kärkihankkeet 12/ Q4/2014 Q1 kerätään vaikutuskanavia verkostokyselyllä Verkostoviestintä: Paikkatietostrategian tavoitteet Viestinnän toteutuksen seuranta ryhmä Strategia ryhmän aikataulusta riippuva Erillinen taulukko

7 suunnitelma Mitä Kuka /miten Aikataulu Huom. suunnitelman hyväksyminen PATINE 12/2013 Rahoitus Toinen vaihe: Paikkatiedon mahdollisuudet ja hyödyt; paikkatietoinfran hyödyntämisen koulutuksen suunnittelu Kolmas vaihe: Jatketaan päivitetyn viestintäsuunnitelman 2014 mukaisesti Vuoden 2014 tilaisuuksien kartoitus (verkosto viestintä: verkostokysely), viestintäsuunnitelman päivitys,tilaisuuksia päättäjille elinkeinoelämässä, paikkatietovideo (?) edustajille/päättäjille eri toimialoilta Blogi näkyvyys, Apps4Finland verkoston hyödyntäminen Paikkatietomarkkinat Q1-2/2014 Q3-4/2014

8 Kärkihanke suunnitelma Ulkoinen viestintä 2014 Tilaisuuksia Avoin Suomi /2014, kohde: päättäjät, elinkeinoelämä, julkinen sektori OKF Finland & Mindtrek, kohde: ohjelmistokehittäjät, erityisesti open source / open data taustalta Paikkatietomarkkinat, kohde: verkostoviestintä GIS-ammattilaiset Eduskuntavierailu, kohde: poliittiset päättäjät Ohjelmistoalan koulutukseen liittyvät tilaisuudet? Kohde: oppilaitosten edustajat Elinkeinoelämän etujärjestöjen tilaisuudet, FLIC-yhteys? Kohde elinkeinoelämä Apps4Finland, kohde: sovelluskehittäjät 2014 Blogeja LVM:n Kide-hankkeen blogi, OKF-blogi

9 Kärkihanke Toimintasuunnitelma suunnitelma Mitä ja miten Kuka Aikataulu Huom. Suunnitelma ja toteutus: - Vastuutahot - Rahoitus - muu Tarja Riihisaari IL Kristian Jaakkola Spatineo Kai Karsma TEM Sari Kauppinen STM Timo Tolkki Helsinki Lassi Lehto GL Riitta Teiniranta SYKE Panu Muhli MML 9/ / 2014 Riippuvuudet muista kärkihankkeista

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä.

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014. Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Kärkihanke Toimintasuunnitelma 2013-2014 Lähtökohtia Paikkatietostrategian tavoitteiden viestiminen keskeistä. Verkostoviestimisellä paikkatietoalan sisällä pyritään sitouttamaan osapuolet pyrkimään yhdessä

Lisätiedot

PATINEN Kärkihanke Viestintä: Viestintäsuunnitelma 2014

PATINEN Kärkihanke Viestintä: Viestintäsuunnitelma 2014 PATINEN Kärkihanke Viestintä: 2014 Viestinnällä pyritään lisäämään paikkatiedon merkityksen ja hyödyntämisen mahdollisuuksien tiedostamista laajasti tietoyhteiskunnassa. Aiemmin kansallista paikkatietoinfrastruktuuria

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunta Viestintäsuunnitelma 1 (5) Paikkatietoverkosto Viestintä-kärkihanke

Paikkatietoasiain neuvottelukunta Viestintäsuunnitelma 1 (5) Paikkatietoverkosto Viestintä-kärkihanke Paikkatietoasiain neuvottelukunta Viestintäsuunnitelma 1 (5) Paikkatietoasiain neuvottelukunnan ja n Viestintä ja osallistaminen -kärkihanke: Viestintäsuunnitelma 1. Johdanto Viestintä-kärkihankkeen avulla

Lisätiedot

Paikkatietoverkosto. Strategia-kärkihanke

Paikkatietoverkosto. Strategia-kärkihanke Paikkatietoverkosto Strategia-kärkihanke Kansallinen paikkatietostrategia "Sijainti yhdistää" päivitettiin vuonna 2013. Tarkistettu strategia julkaistaan keväällä 2014. Tarkistetun strategian luonnos Taustamuistio

Lisätiedot

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus

Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos. Paikkatietomarkkinat Helsingin Messukeskus Tiina Tuurnala Merenkulkulaitos Paikkatietomarkkinat 3.11.2009 Helsingin Messukeskus 9.11.2009 on paikkatietoinfrastruktuurin toteuttamiseen ja hyödyntämiseen liittyvän tiedon ja kokemusten vaihdon foorumi.

Lisätiedot

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Paikkatietoverkoston kärkiteeman työpaja 15.11.2016 Panu Muhli, Maanmittauslaitos Lena Hallin-Pihlatie, Suomen ympäristökeskus Kysely: Mistä aiheista

Lisätiedot

Vuosikokous klo 12-

Vuosikokous klo 12- Vuosikokous 12.6.2013 klo 12-12.6.2013 Kokouskutsu Kokouskutsu Ilmoittautuminen verkkolomakkeella Vastanneita 22, Ilmoittautuneita 20 Kokousmateriaalina Ehdotus asialistaksi Ehdotus toimintasuunnitelmaksi

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous

Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous Kansallisen paikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 27.9.2013 Paikkatietostrategian päivitys Vision, tavoitteiden ja toimenpiteiden työstäminen strategiaryhmässä kesä- elokuu Esittely

Lisätiedot

Kansallinen Inspire-verkosto ja paikkatietostrategian valmistelu. Paikkatietoasian neuvottelukunta kokous 15.3.2010

Kansallinen Inspire-verkosto ja paikkatietostrategian valmistelu. Paikkatietoasian neuvottelukunta kokous 15.3.2010 Kansallinen Inspire-verkosto ja paikkatietostrategian valmistelu Paikkatietoasian neuvottelukunta kokous 15.3.2010 17.3.2010 OGC Paikkatietoalan kansainvälisiä ja kotimaisia foorumeja GSDI ISO/ TC211 CEN/

Lisätiedot

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous

Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus. Patinen kokous Kansallisenpaikkatietostrategian päivitys Tilannekatsaus Patinen kokous 13.6.2013 Paikkatietostrategian päivityksen pohjatyöt Avoin sähköinen kysely helmi-maaliskuu, 58 vastausta Toimintaympäristön muutosanalyysi

Lisätiedot

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014

Yhteiset kärkihankkeet 2013-2014 KÄRKIHANKE: STRATEGIA Selvät asiat: 1. Kärkihankkeita (siis myös tätä) ohjaa PATINE 2. Käytännössä työtä ohjaa työvaliokunta (PATINE mandaatilla ja ohjauksessa) 3. Hankkeen tavoite: uudistetun KPTS:n toimeenpano

Lisätiedot

KATSAUS TOIMINTAKAUTEEN

KATSAUS TOIMINTAKAUTEEN KATSAUS TOIMINTAKAUTEEN 1.3.2010-28.2.2013 Sihteeri Antti Rainio INSPIRE direktiivi 19 artikla: Kunkin jäsenvaltion on nimettävä yhteystaho, tavallisesti jokin viranomainen, joka vastaa tätä direktiiviä

Lisätiedot

Inspire-verkosto Muistio 1 (5) Verkkopalvelut ja portaali -ryhmä Laatija: Panu Muhli

Inspire-verkosto Muistio 1 (5) Verkkopalvelut ja portaali -ryhmä Laatija: Panu Muhli Inspire-verkosto Muistio 1 (5) Inspire-verkoston n kokous Aika: 15.1.2010 klo 12:00-14:00 Paikka: Logica, Karvaamokuja 2, Helsinki 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen... 2 2. Kokouksen työjärjestys...

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunta

Paikkatietoasiain neuvottelukunta Paikkatietoasiain neuvottelukunta 2013-2016 2.5.2016 1 Taustaa 1983-91 LIS-projekti kehittämään paikkatietojen yhteiskäyttöä - yhteiskäytön edistäminen lisättiin MML:n tehtäviin - paikkatietohakemisto

Lisätiedot

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Pekka Sarkola Poscon Oy 9.2.2012 Visio 2015 Paikkatietoinfrastruktuuri on parantanut palvelun ja päätöksenteon laatua

Lisätiedot

Kärkihanke-työpaja äänestyksiä

Kärkihanke-työpaja äänestyksiä Kärkihanke-työpaja äänestyksiä 1.4.2014 KÄRKIHANKE-TYÖPAJA Tiistaina 1.4.2014 kello 9-12 Messukeskuksessa Helsingissä Järjestäjinä: Paikkatietoverkosto ja Paikkatietoasiain neuvottelukunta OHJELMA 9:00-9:15

Lisätiedot

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio

Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio Kansallinen paikkatietostrategia - päivitetty versio 1.4.2014 Paikkatietostrategia 2005-2010 ensimmäisen kansallisen paikkatietostrategian (Paikkatietoasiain neuvottelukunta) Painopiste: paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

KÄRKIHANKE: STRATEGIA KUVAUS JA TOIMINTASUUNNITELMA 2014

KÄRKIHANKE: STRATEGIA KUVAUS JA TOIMINTASUUNNITELMA 2014 KÄRKIHANKE: STRATEGIA KUVAUS JA TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. JOHDANTO Strategia kärkihanke on muodostettu tukemaan uudistettua kansallisen paikkatietostrategiaa ja aktivoimaan alan toimijoita konkreettisten

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Paikkatietoverkoston toimintasuunnitelma Taustaa Verkoston käynnistyminen Paikkatietoinfrastruktuurin toteuttaminen

Paikkatietoverkoston toimintasuunnitelma Taustaa Verkoston käynnistyminen Paikkatietoinfrastruktuurin toteuttaminen Inspire-sihteeristö 1 (6) Paikkatietoverkoston toimintasuunnitelma 2013 Tämä Paikkatietoverkoston toimintasuunnitelma 2013-2014 on hyväksytty verkoston vuosikokouksessa 12.6.2013. Aiemmin 1.6.2009 perustettu

Lisätiedot

Paikkatietostrategiaa Tampereella

Paikkatietostrategiaa Tampereella Paikkatietostrategiaa Tampereella 17.5.2013 Anna Mustajoki Paikkatietostrategia 2013-2015 OHJAAVAT PERIAATTEET Kansallinen paikkatietostrategia 2010 2015 Tampereen pormestariohjelmasta 2013 2016 ja kaupunkistrategiasta.

Lisätiedot

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön

Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Avaimia työpajojen vaikuttamistyöhön Verkkokoulutus 2.6.2016 Mari Ahonen-Walker, TPY Esityksen rakenne 1. Valtakunnallisen vaikuttamistyön näkökulmat & ajankohtaiset painopisteet 2. Vaikuttamistyön hyvät

Lisätiedot

Kansallisen Inspire-verkoston toimintasuunnitelma 2011-2012

Kansallisen Inspire-verkoston toimintasuunnitelma 2011-2012 Inspire-sihteeristö 1 (8) Kansallisen Inspire-verkoston toimintasuunnitelma 2011-2012 Tämä Inspire-verkoston kolmannen kauden 2011-2012 toimintasuunnitelma on hyväksytty Inspire-verkoston vuosikokouksessa

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

Patinen laajennetun sihteeristön kokous

Patinen laajennetun sihteeristön kokous Patinen laajennetun sihteeristön kokous Aika: Tiistai 21.1.2014 klo 14:00-16:00 Paikka: Läsnä: Maanmittauslaitos, Pasila, nh. Struve Jari Reini (pj.), Maanmittauslaitos Panu Muhli (siht.), Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Toimintakausi 2011-2012. Inspire-verkoston vuosikokous 7.6.2012

Toimintakausi 2011-2012. Inspire-verkoston vuosikokous 7.6.2012 Toimintakausi 2011-2012 Inspire-verkoston vuosikokous 7.6.2012 Ohjausryhmä Inspire-verkosto Puheenjohtaja Riitta Teiniranta Varapuheenjohtaja Antti Vertanen Sihteeri Antti Vertanen Työryhmät Yhteistyö/Kari

Lisätiedot

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti

Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Kansalliset paikkatietotuotteet INSPIREyhteensopivasti Paikkatietoverkoston kärkiteeman työpaja 20.9.2016 Panu Muhli, Inspire-sihteeristö Lena Hallin-Pihlatie, Suomen ympäristökeskus Ohjelma 9:00 9:15

Lisätiedot

Avoin data ja Tampereen paikkatietoinfrastruktuuri

Avoin data ja Tampereen paikkatietoinfrastruktuuri Avoin data ja Tampereen paikkatietoinfrastruktuuri 26.1.2016 Yhteistoiminta ja tietomallit Tampereen raitiotieallianssissa Marko Kauppi Tampereen kaupunkimittaus 1 Miten avoin data ja paikkatietoinfrastuktuuri

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( ) Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013 Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia Palautekyselyn tulokset Helmikuu 2013 Miten neuvottelukunta on onnistunut tehtävissään (1=heikosti... 6=erinomaisesti) seurata kansallisen paikkatietoinfrastruktuurin

Lisätiedot

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz

Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa. Merja v. Schantz Yhteisöllisyys yhdistää / Tukevasti alkuun toimintamalli esiopetuksessa Yhteisöllisyyden tasot lapsiryhmä ja sen dynamiikka huoltajat yhdessä yhteistyö kodin kanssa henkilökunnan yhteistyö/ lähialueellisten

Lisätiedot

Väli- ja loppuraportointi

Väli- ja loppuraportointi Väli- ja loppuraportointi Hyvän raportin merkitys hankkeen tulosten kuvaamisessa Sari Ahvenainen ESR-koordinaattori 25.5.2011 Uudenmaan ELY-keskus Väliraportti (1/8) Miksi väliraportti tehdään? - Tarkoituksena

Lisätiedot

LifeData Luonnonvaratiedon avoimuus uusien ratkaisujen lähtökohtana. Sanna Marttinen (LYNET) Riitta Teiniranta (SYKE) Eero Mikkola (Luke)

LifeData Luonnonvaratiedon avoimuus uusien ratkaisujen lähtökohtana. Sanna Marttinen (LYNET) Riitta Teiniranta (SYKE) Eero Mikkola (Luke) LifeData 2011-2015 Luonnonvaratiedon avoimuus uusien ratkaisujen lähtökohtana Sanna Marttinen (LYNET) Riitta Teiniranta (SYKE) Eero Mikkola (Luke) 1.12.2015 http://www.metla.fi/life/lifedata/ Luonnonvara-

Lisätiedot

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen

Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen Kansallisen paikkatietoportaalin kehittäminen 20.9.2010 VN periaatepäätös Valtioneuvoston periaatepäätökseen 21.6.2007 kansallisen tietoyhteiskuntapolitiikan tavoitteista vuosina 2007-2011 on kirjattuna:

Lisätiedot

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015

Strategia, johtaminen ja KA. Virpi Einola-Pekkinen 29.4.2015 Strategia, johtaminen ja KA 29.4.2015 Valtiovarainministeriö Talouden ja hyvinvoinnin vakaan perustan rakentaja VM vastaa vakaan ja kestävän kasvun edellytyksiä vahvistavasta talouspolitiikasta valtiontalouden

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan kokous

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan kokous Paikkatietoasiain neuvottelukunnan kokous Aika: Torstai 13.6.2013 klo 9:10-11:30 Paikka: Pihapaviljonki, nh. 375, Snellmaninkatu 5 (sisäpiha), Helsinki Läsnä: Puheenjohtaja: Antti Vertanen, maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille

Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Luomun vientiseminaari 16.5. Team Finlandin anti luomuviennille Ylitarkastaja Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi TEAM FINLAND: TAUSTAA Team Finland-verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita,

Lisätiedot

Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa

Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa Laadunvarmistuksen ajoitus ja mittarin valinta oppisopimuskoulutuksessa yhteys henkilökohtaistamiseen apulaisrehtori Aiheen käsittely Esimerkki laadunvarmistuksesta, alustus 40 min Pohdintatehtävät, ryhmätyö

Lisätiedot

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut

Sisäinen viestintä. viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010. Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Sisäinen viestintä viestintäyhdyshenkilöiden koulutusohjelma 26.10.2010 Anna Grönlund-Qvarnberg viestintäpalvelut Ohjelma tänään klo 13.15 Kahvi & avaus klo 13.30 Johdatus sisäiseen viestintään klo 14.15

Lisätiedot

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki

Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015. Tampereen kaupunki Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 2013 2015 Tampereen kaupunki 28.3.2013 TAMPERE Tampereen kaupungin paikkatietostrategia 1 PAIKKATIETO JA PAIKKATIETOINFRASTRUKTUURI KÄSITTEENÄ Paikkatiedolla tarkoitetaan

Lisätiedot

KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN

KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN KAMPANJAOHJEISTUS 2017 VIRKOIHIN Miksi kampanjoida? Nuokauppakamarivirkojen hakemiseen kuuluu oleellisena osana kampanjointi. Vaalilautakunta ja -toimikunnat suosittelevat jokaiselle ehdokkaalle kampanjointia,

Lisätiedot

Paikkatietoinfrastruktuuri Kauppalehden Tietopalveluiden taustalla

Paikkatietoinfrastruktuuri Kauppalehden Tietopalveluiden taustalla Paikkatietoinfrastruktuuri Kauppalehden Tietopalveluiden taustalla 7.5.2015 Paikkatiedon infrastruktuurin hyödyntäminen Ympäristösi parhaat tekijät 2 Sisältö Siton esittely Kauppalehden Tietopalvelut Siton

Lisätiedot

Metropolibrändi hankkeen esittely

Metropolibrändi hankkeen esittely Metropolibrändi hankkeen esittely 1. Yleisesti hankkeesta 2. Hanke vuosina 2010 ja 2011 3. Teemat, toiminta ja julkaisut vuonna 2012 4. Hankkeen jatko kuluvan vuoden aikana 1 Yleisesti hankkeesta KatuMetro

Lisätiedot

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA)

Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) Asiakaspalvelun uusi toimintamalli autetaan asiakasta digitaalisten palveluiden käytössä (AUTA) JUHTA 10.5.2016 JulkICT Mistä on kyse? AUTA on kokeiluhanke, jolla etsitään uutta toimimallia asiakkaiden

Lisätiedot

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti

Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala. Kaisa Leena Välipirtti Avoimen hallinnon edistäminen LVM:n hallinnonala Kaisa Leena Välipirtti LVM:n hallinnonalasta Kansalaisten arjen ministeriö Kompakti ministeriö, jossa kolme osastoa Hallinnonalalla neljä virastoa (+ kolme

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset (N=5) Huhtikuu 2016

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia. Palautekyselyn tulokset (N=5) Huhtikuu 2016 Paikkatietoasiain neuvottelukunnan toiminnan itsearviointia Palautekyselyn tulokset (N=5) Huhtikuu 2016 Miten neuvottelukunta on onnistunut tehtävissään (1=heikosti... 6=erinomaisesti) seurata kansallisen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012 Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys

Lisätiedot

TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI

TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI TULOKSET MAASEUTUVERKOSTON SÄHKÖINEN KYSELY JA VERKOSTOANALYYSI MAASEUTUVERKOSTOYKSIKÖN TOIMINTA Maaseutuverkostoyksikön tuoma lisäarvo (2008 vs. 2012) OSA-ALUEEN KESKIARVO Kansainvälistymisen tuki 2,9

Lisätiedot

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä

Viestintäsuunnitelma. 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Viestintäsuunnitelma 19.10.2015 Student Lifen ohjausryhmä Sisältö lyhyesti 1. Student Lifen viestinnän lähtökohdat ja nykytilanne 2. Viestinnän tavoitteet ja niiden saavuttaminen 3. Viestinnän kohderyhmät

Lisätiedot

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma 2012-2015 1 Kolmas valtakunnallinen sisäisen turvallisuuden ohjelmaan 2012 2015 Hallitusohjelma 11.6.2011

Lisätiedot

Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke. 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko

Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke. 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri -kärkihanke 17.6.2016 I Projektipäällikkö Ira Alanko Kärkihanke 4: Otetaan käyttöön kokeilukulttuuri TAVOITE: Kokeiluilla tavoitellaan innovatiivisia ratkaisuja, parannetaan

Lisätiedot

Kuntaliitto ja TEROKA -yhteistyösuunnitelma vuosille 2008 2010 8.2.2008: Elisa Hyvönen (KTL, Teroka) Sirkka Rousu (Kuntaliitto) 1

Kuntaliitto ja TEROKA -yhteistyösuunnitelma vuosille 2008 2010 8.2.2008: Elisa Hyvönen (KTL, Teroka) Sirkka Rousu (Kuntaliitto) 1 8.2.2008: Elisa Hyvönen (KTL, Teroka) Sirkka Rousu (Kuntaliitto) 1 Kuntaliiton ja TEROKA-hankkeen yhteistyösuunnitelma viestinnästä kuntiin Yhteistyön toimintaperiaatteet Tarkoitus - Sosioekonomisia terveyseroja

Lisätiedot

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategia 2016 2020

Seinäjoen Yrittäjät ry. Strategia 2016 2020 1 Seinäjoen Yrittäjät ry Strategia 2016 2020 2 Strategia 2016-2020 MISSIO = Perustehtävä Jäsenistöä tukeva Vahva paikallinen vaikuttaja Innostava jäsenyritysten suunnitelmallinen ja johdonmukainen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma 2017 Luonnos 9.3.2017 9.3.2017 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 TOIMINNAN YDINALUEET 3 2 TOIMINTA 3 2.1 VIIKOTTAINEN TOIMINTA 3 2.2 TAPAHTUMAT 3 2.3 TAPAHTUMAT JOHIN OSALLISTUMME

Lisätiedot

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät:

Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016. Strategiset päämäärät: 1 Strategia vuosille 2013 2017 Tarkistetut tavoitteet 2016 Missio: Neuvoston tehtävä on tukea ja kehittää yliopistokirjastoja tutkimusta ja opetusta edistävinä asiantuntijaorganisaatioina. Neuvosto on

Lisätiedot

Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana. Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio

Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana. Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio Sopimus paikkatiedon hyödyntämisen mahdollistajana Inspire-verkoston työpaja Antti Rainio 17.1.2013 Sopimusviidakko Yhteinen sopimusmalli Käyttöehdot SOPIMUSMALLI Verkkopalvelusopimus

Lisätiedot

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ

SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ PROJEKTISUUNNITELMA SIDOSRYHMÄMARKKINOINTI YRITYSPÄIVÄ Laatija: Päiväys: Luottamuksellisuus: julkinen/salainen Versio: Hyväksynyt: C:\Documents and Settings\SaijaP\Local Settings\Temporary Internet Files\OLKE\aikataulu

Lisätiedot

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous

Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Uraseurantahankkeiden ohjausryhmän 1. kokous Helsinki 12.1.2016 Merja Ukkola Ohjausryhmän kokoonpanosta tavoitteena mahdollisimman laaja-alainen asiantuntemus valinta asiantuntemuksen perusteella ja läheltä

Lisätiedot

INSPIRE ja ympäristöraportoinnit Paikkatietoaineistojen tunnistaminen työsuunnitelma

INSPIRE ja ympäristöraportoinnit Paikkatietoaineistojen tunnistaminen työsuunnitelma INSPIRE ja ympäristöraportoinnit Paikkatietoaineistojen tunnistaminen työsuunnitelma SYKE/Riitta Teiniranta, Elise Järvenpää, Lena Hallin-Pihlatie ja Riikka Repo 12.5.21017 1 Tavoitteet Tunnistetaan SYKEn

Lisätiedot

Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana.

Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana. Fennia Prize Fennia Prize on Suomen merkittävin muotoilukilpailu, jossa yritys tai yhteisö palkitaan muotoilun esimerkillisestä käytöstä liiketoimintansa osana. Joka toinen vuosi järjestettävän kilpailun

Lisätiedot

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Eeva Hellström Kestävän kehityksen toimikunnan ja Luonnonvarainneuvoston kokoukset 24.4.2008 Strategiprosessin asemointi Kansainvälinen

Lisätiedot

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry.

Tiedotussuunnitelma. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Tiedotussuunnitelma Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. Keski-Suomen Työpajayhdistys ry. 1 1. Lähtökohdat... 2 2. Tiedottamisen tarpeet... 2 3. Tiedottamisen tavoitteet... 2 4. Sisäinen tiedotus... 3 5. Ulkoinen

Lisätiedot

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön

KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön KAMU kaikki mukaan turvallisuustyöhön Itä-Suomen sisäisen turvallisuuden toimeenpanosuunnitelma 1 Suunnitelman laatiminen Sisäisen turvallisuuden alueellisten toimeenpanosuunnitelmien laatiminen perustuu

Lisätiedot

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö

Paikkatietoalusta-hanke. Maanmittauspäivät Antti Jakobsson Hankepäällikkö Paikkatietoalusta-hanke Maanmittauspäivät 31.5.2017 Antti Jakobsson Hankepäällikkö 1 2 3 80% tiedosta on paikkatietoa!? = Julkishallinnon tiedoista 80% on paikkatietoa. =Onko meillä tarvetta Julkishallinnon

Lisätiedot

Katselupalvelut ja latauspalvelut - Paikkatietoa karttakuvina ja GML-muodossa

Katselupalvelut ja latauspalvelut - Paikkatietoa karttakuvina ja GML-muodossa Katselupalvelut ja latauspalvelut - Paikkatietoa karttakuvina ja GML-muodossa Paikkatietoinfran hyödyntäminen -koulutukset 29.9. Jani Kylmäaho 1 Sisältö WMS-rajapinta (katselupalvelu, karttakuvapalvelu)

Lisätiedot

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1

Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit Motiva 1 Green Deal sopimuksen toimintamalli ja roolit 7.9.2018 Motiva 1 Toimintamalli 1. ryhmien kokoaminen ja sitouttaminen 8. Viestintä ja vertaistuki 2. Green Deal sopimuksen solmiminen 7. Sopimuskauden aikainen

Lisätiedot

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi

www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi www.johtamisverkosto.fi February 27, 2012 Johtamisen kehittämisverkosto. www.johtamisverkosto.fi 1 Johtamisen kehittämisverkosto - miksi? Hyvällä johtamisella on suuri vaikutus ihmisen työhyvinvointiin

Lisätiedot

Verkoston kartoitus ja jatkoaskeleet. 18.11.2015 Jukka Talvi

Verkoston kartoitus ja jatkoaskeleet. 18.11.2015 Jukka Talvi Verkoston kartoitus ja jatkoaskeleet 18.11.2015 Jukka Talvi www.cafepress.com Voisko älyliikenne olla Oulun juttu? Selvitys huhti-elokuu 2015 Liiketoimintamahdollisuudet Toimijaverkosto Esitys tavoitteista

Lisätiedot

Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS. Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala

Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS. Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala Mikkeli Luonnos MEDIA MEDIATAITOJEN OPINTOKOKONAISUUS Mikkelin Yhteiskoulun lukio Etelä-Savon ammattiopisto, kulttuuriala Mikkeli Luonnos Puheviestintä Puheviestintä Lukio opintokokonaisuus Mikkelin Yhteiskoulun

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Muistio Aika: Keskiviikko kello 13 15 Paikka: Maanmittauslaitos, Pasila, neuvotteluhuone Struve Osallistujat:

Lisätiedot

Viitekehys hallinnossa

Viitekehys hallinnossa JulkICTLab Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen julkishallinnon eri projektien

Lisätiedot

JulkICTLab. Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC

JulkICTLab. Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC JulkICTLab Kirsi Pispa, projektipäällikkö, CSC Viitekehys hallinnossa Avoimen tiedon ohjelma 2 Viitekehys kehittäjäyhteisöissä FVH COSS HRI OKF Apps4finland Jne. 3 JulkICTLab pähkinänkuoressa Kokoaa yhteen

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

Paikkatiedon palvelualusta resurssihankinnan suuntaviivat. Panu Muhli Maanmittauslaitos / Paikkatietoinfratiimi panu.muhli@nls.fi

Paikkatiedon palvelualusta resurssihankinnan suuntaviivat. Panu Muhli Maanmittauslaitos / Paikkatietoinfratiimi panu.muhli@nls.fi Paikkatiedon palvelualusta resurssihankinnan suuntaviivat Panu Muhli Maanmittauslaitos / Paikkatietoinfratiimi panu.muhli@nls.fi 15.10.2012 HUOMAA! Tässä kalvosarjassa esitetyt tiedot kilpailutuksesta

Lisätiedot

Paikkatiedon yksilöivät tunnukset. Pekka Sarkola

Paikkatiedon yksilöivät tunnukset. Pekka Sarkola Paikkatiedon yksilöivät tunnukset Pekka Sarkola Taustaa - Inspire Inspire-direktiivi (2007/2/EY) edellyttää soveltamisalallaan yksilöiviä ulkoisia kohdetunnisteita, jolla tarkoitetaan alkuperäisen tiedon

Lisätiedot

Selvitys Paikkatietopoliittista selontekoa varten - yritykset

Selvitys Paikkatietopoliittista selontekoa varten - yritykset Selvitys Paikkatietopoliittista selontekoa varten - yritykset Tarkennettu toimintasuunnitelma 18.1.2017 Sito Parhaan ympäristön tekijät Sisältö Taustaa Tehtävän kuvaus Tavoitteet Tarkastelukulma Työn aikataulu

Lisätiedot

PTA-innovaatiokilpailu

PTA-innovaatiokilpailu PTA-innovaatiokilpailu Mikä se on? Mitä sillä tavoitellaan? Keitä se hyödyttää? PTA-innovaatiokilpailun omakuva PTA-webinaari 11.12.2018 Riitta Vaniala 1 Tarvitseeko organisaatiosi Tehokkaampia prosesseja

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunta PAIKKATIETOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA (PATINE) JA SEN TOIMINTAPERI- AATTEET (TOIMIKAUSI )

Paikkatietoasiain neuvottelukunta PAIKKATIETOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA (PATINE) JA SEN TOIMINTAPERI- AATTEET (TOIMIKAUSI ) Paikkatietoasiain neuvottelukunta 7.5.2013 LUONNOS PAIKKATIETOASIAIN NEUVOTTELUKUNTA (PATINE) JA SEN TOIMINTAPERI- AATTEET (TOIMIKAUSI 2013-2016) 1. Tausta ja tavoitteet INSPRE-direktiivi Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous

Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Paikkatietoasiain neuvottelukunnan laajennettu sihteeristö Laajennetun sihteeristön kokous Muistio Aika: Keskiviikko kello 14 16 Paikka: Maanmittauslaitos, Pasila, neuvotteluhuone Struve Osallistujat:

Lisätiedot

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.

Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1. Yhteiset konseptit ja periaatteet julkishallinnon palvelukehittämisen edistäjinä Kuntien avoin data hyötykäyttöön seminaari 27.1.2016 Kirsi Pispa, CSC Tieteen tietotekniikan keskus JulkICTLab on valtiovarainministeriön

Lisätiedot

Paikkatiedot palveluväylässä

Paikkatiedot palveluväylässä 1 Paikkatiedot palveluväylässä PATINE 28.9.2015 Lassi Lehto, hankkeen projektipäällikkö Tapani Sarjakoski, hankkeen vastuullinen johtaja 2 Hankkeen perustiedot Paikkatietopalvelujen kytkeminen palveluväylään

Lisätiedot

Kunnat ja paikkatietoaineistojen yhteiskäyttö

Kunnat ja paikkatietoaineistojen yhteiskäyttö Kunnat ja paikkatietoaineistojen yhteiskäyttö Sanna Jokela Paikkatietoyhteistyön koordinaattori LOUNAISPAIKKA Lounais-Suomen alueellinen paikkatietokeskus ja yhteistyöverkosto. Ajatuksena syntyi jo vuonna

Lisätiedot

SADe-ohjelman päättäminen ja lopputulosten esittely

SADe-ohjelman päättäminen ja lopputulosten esittely SADe-ohjelman päättäminen ja lopputulosten esittely JUHTA 8.12.2015 Marjukka Saarijärvi, Päivi Nurminen ja Ira Alanko JulkICT-toiminto SADe-ohjelma 2009-2015 Asiakaslähtöiset ja yhteentoimivat, julkisen

Lisätiedot

PoPSTer Viestintäsuunnitelma

PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer Viestintäsuunnitelma PoPSTer POHJOIS-POHJANMAAN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLTO OSANA TULEVAISUUDEN MAAKUNTAA Viestintäsuunnitelma 1. Viestinnän lähtökohdat ja periaatteet Sosiaali ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes

Green Growth 11/20/201 2. Copyright Tekes Green Growth 11/0/01 GG ICT iltapäiväsessio Oulussa 15.11.01 Tilaisuuden ohjelma Avaus Anneli Ojapalo, Spinverse, Green Growth koordinaattori Green Growth vihreän talouden mahdollisuudet yrityksille Ritva

Lisätiedot

Infrastruktuurin hyödyntäminen työryhmä Jaana Mäkelä Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu

Infrastruktuurin hyödyntäminen työryhmä Jaana Mäkelä Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu Infrastruktuurin hyödyntäminen työryhmä 2010-2011 Jaana Mäkelä Aalto-yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulu 14.5.2011 Tavoitteet Paikkatietojen hyödyntäminen Suomessa 2010 kysely Kehittää indikaattorit,

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS

POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Jaana Tuhkalainen, EU-koordinaattori Eija Pihlaja, yritysrahoituspäällikkö Merja Hilpinen, EU-koordinaattori Anu Isoahde, EU-koordinaattori Pohjois-Savon ELY-keskus 16.4.2010 1

Lisätiedot

VRK palvelualustana. Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä Lea Krohns ja Janne Viskari

VRK palvelualustana. Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä Lea Krohns ja Janne Viskari VRK palvelualustana Valtiovarainministeriön hallinnonalan johdon päivä 28.9.2017 Lea Krohns ja Janne Viskari VRK strategia 2016-2020 Väestörekisterikeskuksen visio Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme.

Lisätiedot

VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) 27.3.2015. (Korvaa päätöksen 17.6.2014 id 120877) Tweb id 144447

VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) 27.3.2015. (Korvaa päätöksen 17.6.2014 id 120877) Tweb id 144447 VARAREHTORIN PÄÄTÖS 1(5) Päätöksen nimi Avoimen AMK- ja polkuopintojen prosessikuvaus Tweb id 144447 Vastuuhenkilö/ Päättäjä Vararehtori Mirja Toikka Voimaantulo Käsittely Pedagoginen johtotiimi 10.3.2015,

Lisätiedot

PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO

PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO PAIKKATIETOPOLIITTINEN SELONTEKO KOORDINAATIT KEHITYKSELLE Maanmittauspäivät Kari-Pekka Karlsson 31.5.2017 Selonteon tavoitteet Julkishallinnon paikkatietotoimintojen tavoitekuva 1. Paikkatietojen tuottajien,

Lisätiedot

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret

Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa

Lisätiedot

Inspire-sihteeristö 1 (7) Antti Rainio Päivitetty 21.8.2009. Kansallisen Inspire-verkoston puheenjohtajat, ohjausryhmä ja työryhmät

Inspire-sihteeristö 1 (7) Antti Rainio Päivitetty 21.8.2009. Kansallisen Inspire-verkoston puheenjohtajat, ohjausryhmä ja työryhmät Inspire-sihteeristö 1 (7) Kansallisen Inspire-verkoston puheenjohtajat, ohjausryhmä ja työryhmät Verkkopalvelut ja portaali Veli-Matti Kiviranta Ohjausryhmä työryhmien vetäjät ja verkoston pj. & vpj. Paikkatietotuotteet

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä

Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018. Tiivistelmä Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategia 2015-2018 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kirkkonummen tietohallintostrategian tiivistelmä ja koskee strategiakautta 2015-2018. Kirkkonummen kunnan tietohallintostrategian

Lisätiedot

Tietotuoteseminaari. Helsingin Messukeskus klo 13-16

Tietotuoteseminaari. Helsingin Messukeskus klo 13-16 Tietotuoteseminaari Helsingin Messukeskus 1.4.2014 klo 13-16 Seminaarin ohjelma 13.00-13.15 Seminaarin avaus ja INSPIRE-tilannekatsaus (Panu Muhli (MML)) 13.15-13.45 Kansallisen INSPIRE-tietotuotetyön

Lisätiedot

Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja

Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja Inspire-yhteensopivat tietotuotteet - työpaja Koulutustilaisuus 16.4.2015 Messukeskus, Helsinki Panu Muhli Inspire-sihteeristö Työpajan tavoitteet Tarkastellaan erilaisia lähestymistapoja (skenaariot)

Lisätiedot

Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa

Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa Muutosjohtaminen Kiekuhankkeessa Seija Friman Kieku-info 5.11.2012 Tilaisuus, Esittäjä Muutosjohtamisen kokonaisuus mistä muutosjohtamisessa on kyse? Muutosjohtamisen suunnittelu ja organisointi Miten

Lisätiedot

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi

Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Kansallinen paikkatietostrategia 2010-2015 Toimeenpano vuonna 2011 Loppuraportointi Pekka Sarkola Poscon Oy 16.11.2011 Ehdotukset ministeriöille toimeenpanosta Kullekin ministeriölle on tehty räätälöity

Lisätiedot

Digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut parantavat maailmaa ministeriönäkökulma. LifeData-hankkeen loppuseminaari 1.12.

Digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut parantavat maailmaa ministeriönäkökulma. LifeData-hankkeen loppuseminaari 1.12. Digitalisaatio ja älykkäät ratkaisut parantavat maailmaa ministeriönäkökulma LifeData-hankkeen loppuseminaari 1.12.2015 Laura Höijer Digitalisaatio - Toimintatapojen uudistamista, sisäisten prosessien

Lisätiedot

Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen

Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen Helsinki Region Infoshare Pääkaupunkiseudun tiedon avaaminen Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 2.11.2011 - MML Paikkatietomarkkinat 2011 Helsinki Region Infoshare Kehitetään tiedontuottajien

Lisätiedot