ELOKUUN TARJOUS. 25 liikuntakäyntiä 125e (norm. 140e), opisk./eläk. 115e (norm. 125e) Kuntosali Jumpat Fysioterapia Hieronta



Samankaltaiset tiedostot
SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

o l l a käydä Samir kertoo:

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Tämän leirivihon omistaa:

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Tekninen ja ympäristötoimiala

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Kouluun lähtevien siunaaminen

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

SANATYYPIT JA VARTALOT

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa alkaen

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Löydätkö tien. taivaaseen?

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito

Jeesus parantaa sokean

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla Tammikuu 2018

Hyvä Isokyröläinen! Perusterveydenhuollon palvelut Isonkyrön kunnan asukkaille tuottaa ja järjestää yhteistoimintasopimuksen

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

SANATYYPIT PERUSOPINNOT 2 KOULUTUSKESKUS SALPAUS

JOKA -pronomini. joka ja mikä

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla kesäkuu 2018

toimisto gsm gsm

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Kun olin syönyt, menin nukkumaan. Naapuri kertoi, että hän oli ostanut uuden auton.

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

Elena haluaa uuden auton

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Työharjoittelu Saksassa - Kleve Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Tervetuloa selkoryhmään!

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Toimintaa toukokuussa 2019

HARRASTUKSET. Selitä sana. kiinnostunut+ mistä? pitää + mistä? mitä tehdä? tykätä + mistä? mitä tehdä? harrastaa + mitä? harrastus

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Kohde: Koskipuisto H 1C bussi Aikataulu 1C bussi Info Ohje: Pysäkit: Matkan kesto: Linjan yhteenveto:

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Yhdistyksen toiminnan esittely

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Preesens, imperfekti ja perfekti

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

CCI-sanomat

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Pepén tie uuteen päiväkotiin

HERTTONIEMEN SEURAKUNNAN RIPARIT 2020

4.1 Samirin uusi puhelin

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Osasto-opas. Synnytysvuodeosasto.

Täytyy-lause. Minun täytyy lukea kirja.

JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Lauritsalan pilotin tilannekatsaus

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

Transkriptio:

NYT TOIMITAMME LUOMURUOKAA PIRKKALAAN JOKA PÄIVÄ! KLO 9 MENNESSÄ TEHDYT TILAUKSET PERILLÄ JOPA SAMANA PÄIVÄNÄ! TILAKAUPPA.FI ALEKSIS KIVEN KATU 13 TAMPERE ELOKUUN TARJOUS 25 liikuntakäyntiä 125e (norm. 140e), opisk./eläk. 115e (norm. 125e) Kuntosali Jumpat Fysioterapia Hieronta Tervetuloa myös monipuolisiin hoitopalveluihin! kunto-partola.fi P. 03 3140 0600 Tervetuloa syömään! Keittolounas arkisin klo 10.30 13.00 6 00 Myös muita ruoka-annoksia esim. leikkeet ja Scanburger-annokset Neste Oil Pirkkala www.nestepirkkala.fi Killontorintie 2, p. 03-368 0101, Ark. 6.30-21, la 8-21, su 9-21 Pirkkala Härmälä Hatanpää www.pirkkalainen.com Keskiviikko 20.8. 2014, nro 34 POLIISIPARTIO tavoitti Anian rantatieltä 60:n alueelta 113 kilometrin tuntinopeutta kulkeneen auton viime viikon tiistaina. Auton ratista löytyi paikkakuntalainen nuorehko naisihminen. Hänet määrättiin ajokieltoon. Tapausta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Terveyskeskukseen päivystävä sairaanhoitaja Syksyn merkki: kurkkukipu tuonut runsaasti asiakkaita päivystykseen KAROLIINA AHOLA KOKEMUKSET Pirkkalan terveyskeskuksesta ovat olleet hyviä. En ole joutunut käymään monesti päivystyksessä, mutta parempi tämä on kuin Acuta, vähemmän aikaa kuluu ja vähemmän joutuu odottamaan, kipsatun jalkansa kanssa Pirkkalan päivystykseen tullut Jyri Lemio sanoo. Terveyskeskuksen ylilääkäri Pirkko Ranki ja avosairaanhoidon osastonhoitaja Liisa Hakala kertovat, että kesä on tuonut mukanaan rauhallisia ja kiireisiä kausia. Päivystyksen kesää ovat sävyttäneet mahataudit ja helteet. Mahaoireisia oli runsaasti silloin, kun norovirusepidemia jylläsi. Myös ampiaisen pistämiä, auringon polttamia, ihoinfektioita, haavoja ja lämpimän kesän viettoon liittyviä pikkutapaturmia on ollut runsaasti. Helteet olivat raskaita ikäihmisille ja sydänsairaille. Päivystävä sairaanhoitaja Syyskuun alussa päivystyksessä aloittaa päivystävän sairaanhoitajan vastaanotto. Vastaanottotilanteessa sairaanhoitaja arvioi hoidon tarpeen ja hoitaa tilanteen joko itse tai ohjaa päivystävälle lääkärille. Pääsääntöisesti ihmiset osaavat ottaa oikeassa tilanteessa yhteyttä päivystykseen. Etenkin jonojen ollessa lääkärin ajanvarausvastaanotoille pidempiä, on luonnollista, että yhteyttä otetaan myös ei-kiireellisissä asioissa, Ranki ja Hakala kertovat. Kurkkukivut nousussa Ei-kiireellisiä lääkäriaikoja saa kohtuudella. Ajanvarausvastaanotot olivat osin suljetut kesäajan, mutta ruuhkaa ei ole havaittavissa. - Lääkäristä riippuen ei-kiireellisessä asiassa saa lääkärinajan 2-3 viikon sisällä. Päivystyksen henkilökuntatilanne ja terveyskeskuksen lääkäritilanne on hyvä. Kaikki sijaisetkin ovat valmiita lääkäreitä. Hakala ja Ranki muistuttavat, että vielä on kesää jäljellä, joten kiukkuisia ampiaisia kannattaa varoa, jotta ei saa turhia pistoja. Kurkkukipupotilaiden runsaus taas on lähestyvän syksyn merkki. Jyri Lemio odotti tiistaina pääsyä päivystävän lääkärin vastaanotolle Pirkkalan terveyskeskuksessa. Pirkkalan ensimmäinen yksityinen päiväkoti aloittaa tänään, s.4 LYHYESTI Meidän Pirkkala kutsuu kuntalaisia JO perinteiseksi muodostunut Meidän Pirkkala tapahtuma järjestetään ensi viikon torstaina Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa. Tapahtumassa uudet ja vanhat kuntalaiset voivat tutustua kunnan palveluihin, Pirkan opistoon, seurakuntaan, asiakasfoorumeihin sekä yhdistyksiin ja järjestöihin. Tilaisuudessa on tarjolla lapsille pomppulinna, keppihevosrata, teatteriyhdistys Pirhan satuilua, kasvomaalausta ja ilmapalloja. Paikalla on myös palokunta kalustoineen ja miehistöineen. Pihan esiintymisteltassa vieraita viihdytetään musiikki- ja lauluesityksin. Kunta tarjoaa tapahtumassa makkaraa ja mehua. Meidän Pirkkala vapaa-aikakeskuksessa (Koulutie 9) to 28.8. klo 17-20. Kaahari Anian rantatiellä SÄÄ Torstai Nokia Pirkkala +18 Vesilahti +18 Tampere Kangasala Lempäälä +18 Perjantai Nokia Pirkkala Vesilahti 5:48 21:10 Valkeakoski 5:50 21:06 Tampere Kangasala Lempäälä Valkeakoski Lauantai +19 Maanantai +18 Sunnuntai Tiistai +19 Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen (Lumi)kuuro Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)sade HINTAPOMMI henkilö- tai pakettiauton määräaikaiskatsastus 29 * * Katsastuksen hintaan lisätään Trafin valvontamaksu 3,60 sekä tarvittavat päästömittaukset. Tarjous voimassa 18. - 22.8. TAMPERE Lokomonkatu 24 Puh. 029 001 8420 ark. 9-17 PIRKKALA Mustimäenkuja 1 Puh. 029 001 8400 ark. 9-17

2 PIRKKALAINEN 20.8.2014 PIRKKALAN SEURAKUNTA www.pirkkalanseurakunta.fi Pirkkalan apteekki ma-pe 8.30-20, la 10-16, su 11-15 Tervetuloa! Suupantori 4, Pirkkala, p. 03 358 7500 www.pirkkalanapteekki.fi Isä-poikaleiri erähenkinen viikonloppu 5.-7.9. Jaulin kämpällä Seitsemisessä Rentoa yhdessäoloa, patikointia, saunomista, nuotiolla oloa. Hinta 20 /hlö. Ilmoittaudu 28.8. mennessä 050 3807965/Janne Salonen Äidit-pojat leiripäivä 13.9. Pappilassa klo 10-18 Rentoa yhteistä tekemistä, hyvää ruokaa ja saunomista. Hinta: äidit 10, pojat 5. Ilmoittaudu 10.9. mennessä 050 3807965/Janne Salonen Ilmoittaudu netissä kätevästi: www.pirkkalanseu- tumiset KUULUTUS ÄÄNIOIKEUTETTUJEN LUETTELOSTA Pirkkalan seurakunnassa toimitetaan 9.11.2014 seurakuntavaalit, joissa valitaan jäsenet kirkkovaltuustoon. Äänioikeutettujen luettelo on valvonnan alaisena nähtävänä tiistaina 2.9.2014 kello 10-14 ja keskiviikkona 3.9.2014 kello 15-19 seurakuntatoimistossa, osoite Suupantie 10, 2. krs. Äänioikeutettujen luetteloon äänioikeutetuiksi on merkitty kaikki viimeistään 9.11.2014 16 vuotta täyttävät kirkon jäsenet, jotka on 15.8.2014 merkitty tämän seurakunnan läsnä oleviksi jäseniksi. Oikaisuvaatimuksen äänioikeutettujen luettelosta saa tehdä se, joka katsoo, että hänet on oikeudettomasti jätetty pois äänioikeutettujen luettelosta tai että häntä koskeva merkintä on luettelossa virheellinen. Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja jätettävä 5.9.2014 kello 16.00 mennessä seurakuntatoimistoon, osoite Suupantie 10, 2. krs. Vaalilautakunta käsittelee oikaisuvaatimuksia 1.10.2014 pidettävässä kokouksessaan. Pirkkala, 28.5.2014 Pirkkalan seurakunnan vaalilautakunnan puolesta Puheenjohtaja Olli-Pekka Silfverhuth Lukija! Käytä hyväksesi ilmoittajiemme palveluita. SANA Kirkossa Perkiöntie 40 Messu su 24.8. klo 10, Denise Gauffin-Kostilainen, Olli-Pekka Silfverhuth ja Liisa Aaltola. Aulakahvit. Avoin ympäristöaiheinen kansainvälinen näyttely 25.-31.8. klo 9-15 kirkon aulatiloissa, järj. Hyrsingin koulu. Tervetuloa! Hartaushetki to 4.9. klo 07.45. Hiljaisuus, viikon Evankeliumiteksti, Isä meidän rukous. Mahdollisuus viedä sivualttareille kynttilä ja hiljentyä omassa rauhassa. Vanhassa kirkossa Anian rantatie 226 Vanhan kirkon messu su 24.8. klo 18, Olli-Pekka Silfverhuth ja Liisa Aaltola. Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1 Tiistaitupa 2.9. kokoaa jälleen viikoittain klo 11.30 yhteisen aterian (3 /1 ) ja pienen ohjelmatuokion äärelle. Kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhonen laulattaa. Pappilassa Pappilantie 65 Kirkkovenesoutu joka tiistai ja torstai: Pappilan ranta os. Pappilantie 65. Ole paikalla viim. klo 17.45. Lisätiedot: Jorma Schukoff p. 040 721 6983 tai aikuistyön ohjaaja Maritta Oksi-Helminen, p. 040 804 8977. Iltasoutu kirkkoveneellä Pappilan rannasta pe 22.8. klo 22 (säävaraus). Soudun jälkeen kahvit ja makkarat laavulla. Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna tiistaisin klo 18-20. Hartaus klo 19.45. Naisten sauna keskiviikkoisin klo 18-20. Aikuiskuppilan saunailta to 21.8. klo 18-21. Tarjolla kahvit, pöytään voi tuoda nyyttärievästä. Sauna lämpiää ja tunnelma on katossa. Pyyhkeet ja uikkarit mukaan! Lauluilta nuotiolla su 24.8. klo 16: lauluja, sanaa, makkaraa ja yhdessäoloa. Järj. Pirkkalan Kristityt yhdessä. Lähetysmyymälä-kahvila Sirpakassa Suupantie 10 Neulekahvila maanantaisin klo 15-17. Tule mukaan kutomaan tossuja ja sukkia hyväntekeväisyyteen. Voit tulla myös Seurakuntatoimisto (Suupantie 10) avoinna ma 9-12 ja 13-17, ti-pe 9-12 ja 13-15. Taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma-pe 9-12. LAURA TUHKANEN-JUKKOLA Pastori Ketä odotankaan? KUN joku on tulossa käymään, tulee siivottua ja jopa leivottua. Jännittää toisaalta, miten vierailu sujuu, mutta mukavalta tuntuu, että omaan kotiin on joku tulossa. Harvemmin nykyään kyläillään tuttujen kodeissa. Lasten synttäritkin järjestetään yleensä jossain vuokratilassa tai huvipuistossa. Pitkään yksin elänyt vanhus ei välttämättä edes uskalla pyytää ketään käymään. Omaa arkista kaaosta ei halua paljastaa kenellekään. Siivoaminen ja laittaminen tuntuu ylivoimaiselta, ja mistä sitä edes osaisi puhua puolitutun vieraansa kanssa? Raamattu kertoo eräästä vierailusta, joka sai aikaan suuren muutoksen. Sakkeus oli rikas mies, johtotehtävissä. Hän halusi nähdä, mikä Jeesus oli miehiään ja kiipesi puuhun hänet paremmin nähdäkseen. Jeesus huomasi hänet ja sanoi Sakkeus, tule kiireesti alas. Tänään minun on määrä olla vieraana sinun kodissasi. Sakkeus tuli alas ja otti Jeesuksen vieraakseen. Ihmiset paheksuivat sitä, että Jeesus meni tuon halveksitun pyrkyrin kotiin, mutta Sakkeuksen elämä muuttui. Hän lupasi Jeesukselle: Puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin. Rukous Taizén yhteisöstä voisi olla lähtöisin Sakkeuksen kynästä: Kristus, hellittämättä sinä etsit jokaista, joka etsii sinua ja luulee olevansa kaukana sinusta. Kun me vasta etsimme sinua, olet sinä jo meidät löytänyt. Vaikka rukouksemme on näin köyhää, sinä kuulet meitä paljon syvemmällä, kuin me itse osaamme aavistaa ja toivoa. Omista asemistamme, kaukaa ja korkealtakin, Jeesus kutsuu meitä tulemaan alas olemaan kotona hänen kanssaan ja niiden kanssa, jotka ovat lähimpiä ihmisiämme. Elämyksiä voi kokea kotonakin, jos uskaltaa pysähtyä toisen lähelle tai yksinäiseen hetkeen. Kodin rukoukseksi sopii Jaakko Haavion ja Niilo Rauhalan runoilema virsi 465: Lahjoita, Herra, perheisiimme nyt pelkojemme keskelle, armo ja rauha sydämiimme, pois pyyhi kaikki syntimme. Hiljennä äänet maailman ja murra valta mammonan. Koteja, huoliin uupuneita elvytä armon Hengellä ja mieliämme painuneita herätä, nosta, lämmitä. Lahjoita uusi rohkeus ja voima tehdä parannus. oman neuleesi kanssa. Hyvän aamun kahvit to 4.9. kokoontuu viikoittain klo 10. Kahvitarjoilu 1. Muuta toimintaa Petankia keskusurheilukentällä hyvässä seurassa, läpi kesän keskiviikkoisin klo 9-11. Pelipalloja on, mutta ota omat mukaan, jos on. Forssan retkelle ilmoittautuneille: Valkeakosken Liikenteen bussi lähtee Pirkkalan Vanhalta kirkolta la 23.8. klo 8, Suupan kautta Loukonlahti jne. pysäkeiltä mukaan. Paluu n. 17.30. Tiedustelut Sirpa Hämäläinen 050-3807967 Kesäpyhäkoulu kirkon kerhotalossa su 24.8. klo 10, messun ajan. Aiheena Jumala loi. Seurakunnan Apurit ottavat vastaan pieniä naapuriapuhommia arkisin ma-pe klo 9-13, numerossa 050 452 9110. Aloitamme syyskauden ma 25.8. Emme ota työstä palkkaa. Soita ja kysy lisää. Meidän Pirkkala 2014 - tapahtuma to 28.8. klo 17-20, kuntalaistapahtuma Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa. Kyöstinkodon kerho 2.9. klo 14 kokoontuu jälleen joka toinen viikko. Pientä ohjelmaa kahvikupposen ääressä kaikille alueen eläkeläisille. Godly Play ilta ma 8.9. klo 18 Pereen kerhotilassa (Isomäentie 3). Astu Raamattuun kanssamme, juhlimme luomisen ihmettä! Ohjelmassa kerronta, toiminta ja yhteinen juhla. Tervetuloa koko perhe! Ruskaretki Helvetinkolulle ja Ruovedelle ke 17.9. Lähtö klo 8 ja paluu noin klo 17. Aamupäivällä käydään Helvetinkolulla, kävelymatkaa noin 4 km. Klo 13 ruokailu ja kahvit Ylä- Tuuhosen maatilalla Ruovedellä. Tutustumme myös Muroleen tai Ruoveden kirkkoon. Retken hinta 20. Ilmoittautumiset seurakuntatoimistoon 03 342 7300. Pappien päivystys toimistolla maanantaina 25.8. klo 9.30-12 ja tiistaina 26.8. klo 13-15, huom! tiistain poikkeuksellinen aika. Perheuutiset Kastetut: Knut Otso Johannes Niinimäki. Avioliittoon kuulutettu: Mika Johannes Mäki ja Johanna Maarit Tuuri. Rippilapset vuosimallia 1969 ja vaeltajat kokoontuivat Vuoden 1969 rippikoululaiset ja seurakunnan vanhat Lapin vaeltajat kokoontuivat yhteiskuvaan Pappilassa. NAURU raikui, ja taisivat silmäkulmatkin välillä kostua Pirkkalan Pappilassa toissa sunnuntaina. Joukko vuonna 1969 rippikoulun käyneitä ja seurakunnan vaellusreissuilla mukana olleita entisiä ja nykyisiä pirkkalalaisia kokoontui tuolloin muistelemaan menneitä. Anne Linnaron ja Seija Niinisen lähettämä kutsu tapaamiseen tavoitti noin 25 entistä nuorta. Tapahtuma käynnistyi Pirkkalan Vanhassa kirkossa pidetyssä messussa, jota oli toteuttamassa useita vanhoja vaeltajia. Messun esirukouksessa ilmaistiin kiitollisuutta: Taivaallinen Isämme kiitämme nuoruuden kotiseurakunnasta Pirkkalasta, seurakunnan toiminnasta, Pihliksen illoista ja työntekijöistä, jotka välittivät meille elämän eväitä, innostivat Lapin vaelluksille, laavuretkille ja luonnon läheisyyteen. Kiitos muistoista, jotka meitä ilahduttavat. Kiitos rippikoulusta ja kaikesta, mitä se antoi. Puh. (03) 342 7300 Maukkua ja Maraa muistettiin Messun jälkeen tapahtumaa jatkettiin Pappilassa, jossa oli ruokailun lisäksi monenlaista ohjelmaa. Yhdessä laulettujen Lapin laulujen ohella kuunneltiin Anne Linnaron tyttären, messussakin esiintyneen Emilian laulua, ihasteltiin rinkkaa, jollaiset Pirkkalan väsymättömät vaeltajat tekivät itse ja muistettiin rippileirin ja vaellusten ohjaajana toiminutta, tilaisuudessa mukana ollutta Mauri Maukku Moilasta. Erittäin pidetty Moilanen sai muistoksi vaeltajien oman t-paidan. Lisäksi muistettiin myös vaellusten ohjaajana toiminutta, edesmennyttä Martti Mara Wickholmia. Tapaaminen huipentui vuoden 1971 vaelluksella kuvatun kaitafilmin katsomiseen. Mauri Moilanen sai muistoksi Pirkkalan väsymättömien vaeltajien t-paidan. Kiitän kaikkia jotka muistivat minua siirtyessäni vellihuuliporukkaan. T. Toiva

20.8. 2014 Ei hyvältä näytä Terveyskeskuksen vireillä oleva laajennus joutuu uudelleen harkintaan sote-uudistuksen takia. Pormestari Helena Rissasen mukaan myös kunnan muita investointitarpeita joudutaan miettimään uudelleen. Sote-ehdotus huolestuttaa: kuntaliitosten tiekö edessä? MAIJA-RIITTA MERIKANTO LUONNOS sote-laiksi tuli kuntiin lausunnoille maanantaina. Suurimpia huolia Pirkkalassa on perusturvan kustannusten nousu sote-uudistuksen myötä. - Pirkkala tuottaa tällä hetkellä koko Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella kaikista edullisimmin perusterveydenhuollon ja erityissairaanhoidon palvelut, sanoo pormestari Helena Rissanen. - On aivan varmaa, että soten myötä kustannukset nousevat paljon. Meillä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa palveluiden hintaan. Rissasen mukaan luonnoksesta jää paljon suuria kysymyksiä. - Palveluiden saatavuus on niistä yksi. Miten lähellä palvelut jatkossa todella ovat kuntalaisia? Rissanen sanoo olevansa koko sote-paketista hämillään. - Mikä jää kunnan tosiasialliseksi rooliksi tällaisen uudistuksen myötä? hän miettii. - Näyttää siltä, että tässä ajetaan takaa maakunnallista palveluiden tuottamismallia. Myös demokratian toteutuminen mietityttää. - Yhden miljoonan asukkaan erva-alueella Pirkkalan ääni ei varmasti kuulu. Saisimme ehkä yhden edustajan päätöselimiin. - Näin iso kokonaisuus tuonee tullessaan myös useampia hallinnon tasoja, joiden myötä demokratia katoaa. - Julkisen sektorin kestävyysvajeen parantamisesta kannetaan huolta. En ymmärrä, miten siihen vaikutetaan tällä tavalla. Helena Rissanen sanoo myös tulleen mieleen, ajaako hallitus sote-uudistuksen kautta läpi kuntauudistusta. - Kuntaliitosten tiellekö nyt ollaan menossa? Ei hyvältä näytä. Kuntien on annettava lausuntonsa lakiluonnoksesta 14.10. mennessä. Bussikierroksia Pirkkalassa NYT ON tarjolla kauden viimeiset opastetut bussikierrokset. Kierroksilla tutustutaan uuteen ja vanhaan Pirkkalaan. Kierros on maksuton. Bussikierrokset lähtevät ja palaavat Pirkkalan vapaa-aikakeskuksen edustalle. Yleiskierros su 31.8. klo 13-16 ja 16-19. ilm. 25.8. mennessä p. 040-1335713. Kaupustelija varasti lompakon RIHKAMAA kaupustellut ulkomaalaisen oloinen nainen meni iäkkään rouvan ovelle Killossa viime torstaina iltapäivällä. Kaupustelun yhteydessä iäkkään rouvan lompakko tuli anastetuksi. Turkoosi Jopo rosvolle VARAS vei yläasteen pihasta turkoosin Jopon keskiviikkoiltapäivän ja torstai-iltapäivän välisenä aikana. Lentoharjoitus vielä tänään LENNOSTON Pirkkalan tukikohdassa eilen alkanut lentoharjoitus jatkuu vielä tänään keskiviikkona. Tukilentolaivue harjoittelee kuljetus- ja yhteyskonekalustolla kello 8 ja 22 välisenä aikana. KOLUMNI MAIJA-RIITTA MERIKANTO maija-riitta.merikanto@pirkkalainen.com Mysteeri PIRKKALAINEN 3 BUSSIPYSÄKILLÄ valtatien varrella huomio kiinnittyy pitkään riviin matkalaukkuja. Ihmisiä ei näy missään, mutta laukkuja on koko pysäkin pituudelta, monta metriä. Mitä kummaa on tapahtunut? Jos bussi on rikkoutunut, miksi laukut olisi jätetty tielle ilman vartiointia? Kun palaan kuusi, seitsemän tuntia myöhemmin samaa reittiä takaisin, laukut ovat yhä samassa paikassa. Tällä kertaa huomaan niiden keskellä ihmisen istumassa. Ahaa, siis sittenkin asia hoidossa. Mutta miksi ihmeessä ongelmaa ei ole saatu kuntoon pitkän päivän aikana? Ihmettely jää vaille vastauksia. Viisi viikkoa myöhemmin kuljen taas samaa reittiä. Nyt vain on jo ilta, pimeys alkaa laskeutua. Yhtäkkiä huomaan tien sivussa myttyjä ja liikettä. Lähemmäksi päästyäni näen bussipysäkillä pitkän rivin matkalaukkuja sekä heijastinliivillä ja otsalampulla varustetun ihmisen, joka kuljettaa jotakin kottikärryillä. Olin jo unohtanut mysteerilaukut, mutta siinä ne taas ovat. Vain tien toiselle puolelle siirrettyinä. Tulee jotenkin epätodellinen olo. Mitä tämä on? Jatkan matkaani ja alan odottaa paluumatkaa. Vuorokautta myöhemmin ajan paikan ohi ja näen jo kaukaa matkalaukkurivistön. Niiden keskellä istuu hädin tuskin näkyvissä pieni, ahavoitunut vanha nainen. Vapaassa maassa ihminen voi toimia kummallisestikin, jos hän ei aiheuta vaaraa itselleen tai muille. Vaan missä on raja? Vilkasliikenteisen tien varrella mummon ei taatusti ole turvallista touhuta laukkujensa kanssa. 045 850 5110 markiisitar.fi ROMPEPÄIVÄ ulkopihalla su 31.8. klo 10 16. Myyntipaikka 2,5 x 3m, 8. Varaa omasi! Ma-pe 11 18, la-su 10 16 Turkkirata 9 B, Pirkkala ELOKUVAESITYS ULKOILMASSA 8 PIRKKALA Rantaniitty, Saveenraitti 8 PERJANTAI 22.8. klo 22 www.filmipyora.fi Yhteistyössä: Pirkkalan kunnan kulttuuritoimi 040 551 8424 Pirkkalainen verkossa www.pirkkalainen.com EVANKELIUMIN ILTA Tampereen Vanha kirkko to. 21.8 klo 18:30 Puhujana Paavo Järvinen Musiikki Anne Huhtala Rukouspalvelu Varaa aika silmälääkärille tai optikolle 03 225 5073 www.instru.fi INSTRUMENTARIUM PIRKKALA Palmrothintie 2, Citymarket, Partola Pe 22.8. Mainiot munkit, porkkanaja kauraperunasämpylät. Ti 26.8. Kahvi korvapuustin tai kakkupalan kanssa 2,50 Avoinna arkisin 10-17.30 Suupantie 10 p. 040 804 8963 LÄHETYSTYÖ TAPPARA VIIKONLOPPU Hakametsän jäähallissa la-su 23.-24.8. Peräkontti- ja sisämyynti. Myyntipaikat alk. 10! Katso tarjoukset netistä. 0400 698 539 Pirkkalan opastetut bussikierrokset: Yleiskierros su 31.8. klo 13-16 ja klo 16-19 Tutustutaan muinaisen ja nykyisen Pirkkalan vaiheisiin kunnan tetaan Pirkkalan keskustan rakentumista nykyisen kaltaiseksi, kaupunkimaisen viihtyisäksi asuinpaikaksi vapaa-aika- ja v. 1921 valmistunut Pirkkalan vanha kirkko sekä Suupantorilla Bussikierroksen lähtö- ja paluupaikka on Pirkkalan vapaa-ai- Kierros on maksuton ja pitää tulee tehdä viimeistään ma 25.8. mennessä. Huom! Päivän aikana järjestetään kaksi samansisältöistä kierrosta. HÄRMÄLÄN PIZZERIA JA KEBAB Nuolialantie 25, p. 266 2922 KAIKKI PIZZAT ark. klo 10-15 (sis. salaatti ja kahvi) 6 Tiistaina 2.9. klo 18.30 Loukonlahden kenttä, Pirkkala.

4 PIRKKALAINEN 20.8.2014 PIRKKALASSA PIRKKALASSA 20.8.2014 15.11.2006 KAROLIINA AHOLA toimitus@pirkkalainen.com Vaihtoehtoja päivähoitoon Pirkkalan päiväkotigenre saa uudentyyppisen toimijan tänään keskiviikkona kun palvelusetelipäiväkoti TemppuVekara avaa ovensa Kyöstillä. Päiväkoti on Hoivatilojen rakennuttama ja hallinnoima tila, jota Vekara päiväkodit vuokraa. Yksityisen sektorin omistamat ja hallinnoimat päiväkodit ja muutkin hoitoon ja huolenpitoon soveltuvat tilat ovat nouseva trendi. Sekä Pirkkalan kaltaisten kasvukuntien, mutta myös köyhien kuntien investointipainetta helpottaa huomattavasti, kun yksityinen taho ottaa hoitaakseen isoja investointeja. Muun muassa sen takia yksityiset palveluntuottajat ovat tervetulleita. Myös kuluttajat tervehtivät yksityistä palveluntuottajaa ilolla. Lyhyet keskustelut uuden päiväkodin asiakkaiden kanssa antoivat osviittaa, jonka mukaan yksityiseltä päiväkodilta odotettiin paitsi entistä parempaa palvelutasoa myös yhteisöllisyyttä virkeän vanhempainyhdistystoiminnan muodossa. Ne ovat varmasti täysin realistisia toiveita ja toteutettavissa. Kuluttajan-kuntalaisen tuntuma lienee kuitenkin perustuntumaltaan hyvin samantyyppinen niin yksityisellä kuin kunnallisellakin puolella. Suomalainen lainsäädäntö säätelee niin tarkasti päivähoitoa, että suuren luokan sooloilulle siinä ei ole mahdollisuutta. Esimerkiksi ryhmäkoot ja tilavaatimukset ovat prikulleen samat. Ja lopulta tärkeintä päivähoidossa ovat soveltuvat ja koulutetut työntekijät. Ne takaavat päivähoidon laadun ja lasten hyvän hoidon. VIIKON NETTIKYSYMYS Äänestä osoitteessa www.pirkkalainen.com Kiinnostaako Sote? VIIME VIIKOLLA enemmistö äänestäjistä oli sitä mieltä, että marjastaa voi toreillakin. NYT voit kertoa mielipiteesi, kiinnostaako juuri kuntiin lausunnolle tullut Sote-uudistus. Virpi Tuomi (vas.), Viivi Tuomi, lastenhoitaja Taru Jeskanen, Minttu Rajala, Jukka Rajala ja Jenni Rajala tutustuivat TemppuVekaran uusiin tiloihin tiistaina. Pirkkala sai yksityisen päiväkodin TemppuVekara aloittaa tänään keskiviikkona Kyöstillä KAROLIINA AHOLA PIRKKALAN ensimmäinen yksityinen palveluseteleillä toimiva päiväkoti TemppuVekara avaa ovensa Kyöstillä tänään keskiviikkona. Päädyimme tähän päiväkotiin, koska tämä on lähellä ja uusi, vuoden ikäisen tyttärensä Viivin kanssa tutustumiskäynnillä oleva Virpi Tuomi Kyöstiltä kertoo. Tamperelaisella Jukka ja Jenni Rajalan perheellä vaakakupissa painoi myös päiväkodin liikuntapainotus. Liikunnalliset arvot ovat meille tärkeitä, puolitoistavuotiaan Mintun vanhemmat kertovat. Parikymppiä kunnallista päivähoitoa kalliimpi maksu ei tunnu Rajaloista isolta. 20 euroa sinne tai tänne ei vaikuttanut päätökseen, Jenni Rajala sanoo. Täyttöaste hyvä TemppuVekaran päiväkodin johtaja Maija-Kaisa Koski kertoo olevansa ihastunut ja iloinen nähdessään uudet tilat. Huomenna keskiviikkona toimintansa aloittaa neljä ryhmää. Viides ryhmä aloittaa tammikuun alussa. Varsinkin nuorempien ryhmissä täyttöaste on hyvä, mutta muutamia paikkoja on vielä vapaana. Uuden päiväkodin lapset tulevat pääosin Pirkkalasta ja lähialueelta, mutta myös tamperelaisia asiakkaita on tulossa. Helpottaa painetta Pirkkalan kunnan päivähoidon johtaja Liisa Almusa kertoo, että yksityinen päiväkoti on hyvä ja kunnallista päivähoitoa täydentävä toimija. Ilman tätä olisimme huutavassa hukassa. Tämä helpottaa nyt ratkaisevasti päivähoidon painetta, Almusa sanoo. Almusa kertoo, että seuraava iso päiväkotiprojekti tulee olemaan myös palvelusetelipäiväkoti. Se tulee Pereelle arviolta kahden vuoden päästä. Almusan mukaan myöhemmin on tulossa myös uusia kun- Paikkoja on vielä vapaana, kertoi liikuntapainotteisen päiväkodin johtaja Maija-Kaisa Koski. nallisia päiväkoteja. Julkistakin tarjontaa pitää olla. TemppuVekara päiväkodin tilat on rakennuttanut ja ne omistaa Hoivatilat Oy. Hoivatilat on rakennuttanut ja omistaa noin 30 päiväkotia ympäri Suomen, kertoo Hoivatilojen toimitusjohtaja Jussi Karjula. FAKTA TemppuVekara Omistaa Vekara Päiväkodit. Os. Lehtimäentie 5, Kyösti. 5 ryhmää, 90 hoitopaikkaa. Liikuntapainotteinen. Maksu palvelusetelillä eli palvelee myös tamperelaisia ja ylöjärveläisiä. VIIKON VIERAS Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala, sähköposti: toimitus@pirkkalainen.com Ennätysmäärä lyhteitä sotaveteraanien hyväksi Talkoomiehet urakoivat viidessä tunnissa kaikkiaan 560 kauralyhdettä. Määrä on suurempi kuin koskaan ennen. HUOLESTUNUT parinkymmenen talkoolaisten joukko kokoontui sotaveteraani Rauni Halmeen tilalle. Kutsu oli käynyt, että perjantaina pidetään lyhdetalkoot. Edellisen päivän sade teki kuitenkin mahdottomaksi lyhteiden tekoon ryhtymisen. Parisenkymmentä minuuttia pohdittiin, mitä tehtäisiin, ja älypuhelimesta katsottiin tulevia sääennusteita. Lauantaina 16.8 olisi puotapäivä, joten silloin yritetään uudelleen. Lauantaiaamuna oli kaunista. Vielä löytyi pellolta kosketutta, mutta talkoolaiset päättivät ryhtyä toimeen. Viiden tunnin aherruksen jälkeen oli saatu tehtyä ennätysmäärä lyhteitä. Kaksi miestä laski tulokseksi 560 lyhdettä. Hieno saavutus. Veteraaneista oli ainoastaan isäntä Rauni Halme enää mukana talkoissa. Edellisenä päivänä veteraanien määrä olisi ollut kolme. Tämä kertoo vahvasti siitä, että veteraanisukupolvi tarvitsee nuorempien tukea. Näiden talkoiden tuotolla tuetaan heidän hyvinvointiaan. Parinkymmenen hengen talkoojoukko muodostui pääosain veteraanieyhdistyksen kannattajajäsenistä ja veteraanien sukulaisista. Myös Pirkkalan seurakunnan apureista oli mukana talkoomiehiä. Tämän jutun lukija saattaa jo pohtia, miten sotaveteraaniyhdistys saa noin paljon lyhteitä myydyksi. Ei kai kunnan joulumarkkinoilla. Sotaveteraaniyhdistys on saanut viime vuosina tukea erityisesti IHK:lta, joka on ottanut suuren määrän lyhteitä asiakkailleen joululahjaksi. Nyt on vielä mahdollisesti tiedossa toinenkin yritys, joka on tulossa tukemaan sotaveteraanitoimintaa. Joulumyyjäisiinkin jää vielä lyhteitä. JUHANI HUSA Kirjoittaja on Pirkkalan sotaveteraanien puheenjohtaja

20.8. 2014 PIRKKALAINEN 5 Pirkkalassa marssittiin vuokra-asuntojen puolesta Noin 60 osallistui mielenosoitukseen MAIJA-RIITTA MERIKANTO NOIN 60 pirkkalalaista marssi vuokra-asumisen puolesta Suupalla viime viikon keskiviikkona järjestetyssä mielenosoituksessa. Pontimena marssille oli Hakatie 1:ssa sijaitsevan vuokrarivitalon vapauttaminen aravarajoituksista. Vapautusta on hakenut talon omistava Suomen Vuokrakodit Oy, ja lausunnon antaminen asiasta Aralle tulee kunnanhallituksen käsittelyyn uudelleen ensi viikolla. Kesäkuussa kunnanhallitus jätti asian pöydälle lisäselvityksiä varten. Hakatien asukkaat pelkäävät, että jos rajoituksista luovutaan, talot puretaan ja tilalle rakennetaan uusia omistusasuntoja. - Tuntuu tosi pahalta, jos näin käy. Olen vuonna 1977 rakennetun talon alkuperäinen asukas, ja viihtynyt Hakatiellä erinomaisesti, kertoi marssiin osallistunut Sinikka Hautanen. - Talo on aivan ihana, on oma piha ja kaikki. Se ei todellakaan ole huonossa kunnossa, kuten on väitetty. Pitkät vuokrajonot Mielenosoittajia huolestutti laajemminkin vuokralaisten asema pirkkalalaisissa vuokrataloissa. Pelkona on kodin menettäminen, jos vuokratalojen aravarajoituksia Mielenosoittajat marssivat Suupan Siwalta torille, jossa sana oli vapaa. Marssiin osallistui noin 60 vuokra-asumisesta huolestunutta pirkkalalaista. Päättäjille he viestittivät, että vuokralaiset haluavat asua kotonaan. Viisi vuotta Hakatie 1:ssa perheineen asunut Minttu Jamalainen kehui kotitaloaan ja sen yhteisöllisyyttä. - Meillä on maailman paras asuinyhteisö. Emme halua menettää sitä, hän totesi. ryhdytään enemmänkin purkamaan. - Jo nyt Pirkkalassa jonottaa vuokra-asuntoa 200-300 henkilöä. Pirkkalalaiset eivät ole etusijalla asunnon saannissa, totesi mielenosoituksen järjestäjiin kuulunut Hakatie 1:n talotoimikunnan puheenjohtaja Harri Aalto. - Pirkkalaan on rakennettu uusia vuokrataloja. Osa niistä on kuitenkin sellaisia, jotka ovat vuokrakäytössä 5-10 vuottta. - Sen jälkeen ne voidaan muuttaa kovan rahan asunnoiksi. Rakentamiseen on saatu halpoja ara-lainoja. Mielenosoittajat olivat pettyneitä siihen, ettei kunnan päättäjiä saapunut torille keskustelemaan vuokra-asumisesta kunnanhallituksen jäsen, valtuutettu Rauno Lehtistä (vas) ja valtuutettu Aki Vainiota (kesk) lukuunottamatta. Osuuspankki luopuu asiakaspäätteistä ASIAKASPÄÄTTEET jäävät loppuvuodesta historiaan OP-Pohjola-ryhmässä. Samalla luovutaan myös verkkopalvelun tekstiversiosta. Tampereen Seudun Osuuspankin (TSOP) konttoreissa asiakaspäätteet lakkaavat toimimasta 18.11.2014 jälkeen. Tekstiversio pda.op.fi poistuu palveluvalikoimasta seuraavana päivänä. Syynä näiden palveluiden lakkauttamiseen on niiden vähäinen käyttö. Asiakaspäätteiden käyttö on pudonnut todella voimakkaasti kymmenen viime vuoden aikana, kertoo toimitusjohtaja Mikko Rosenlund Tampereen Seudun Osuuspankista. - Tällä hetkellä alle puoli prosenttia verkkopalveluiden käytöstä tapahtuu asiakaspäätteiden kautta, - Suurin osa asioinnista on laskujen maksamista, johon on nykyään tarjolla useita, helpompiakin tapoja. Toki myös perinteinen maksupalvelu on yhä mahdollista. Lopetettavien kanavien kehittäminen vaatisi merkittäviä investointeja; asiakaspäätteet ovat tulleet elinkaarensa päähän, Rosenlund sanoo. OP-verkkopalvelun sekä älypuhelimeen ja tablettiin pankki- ja vakuutusasioinnin tuovan OP-mobiilin käyttö on viime vuosina lisääntynyt merkittävästi. Käsityön taiteen perusopetusta lapsille Oletko innostunut käsitöistä? Haluatko oppia kutomaan, värjäämään, virkkaamaan, puutöitä, muovailemaan savesta ja paljon muuta? Käsityökoulussa vapaita paikkoja (v. 2007 syntyneet). Ilmoittautuminen toimistoon 040 133 4223. Kysy mahdollisia vapaita paikkoja muissa ryhmissä. Tanssin taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille Pirkan opiston tanssilinja tarjoaa tanssin taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille (7-16-v.). Perusopetus antaa oppilaalle mahdollisuuden harrastaa tanssia pitkäjänteisesti ja kehittää taidollisia ja tiedollisia valmiuksia. Tanssilinjalla voit harrastaa balettia, nykytanssia ja jazztanssia. Tiedustele edelleen vapaita paikkoja opiston toimistosta 040 133 4223. Nokian valtatie 25 A, 37100 Nokia p. 03 565 22500 www.pirkanopisto.fi Lisätietoja www.pirkkala.fi Tervetuloa kaikkien kuntalaisten omaan tapahtumaan Meidän Pirkkala LAPSILLE Pirhan satutunnit käsinukkeineen ja satu-dvd:t Pomppulinna Keppihevosrata Kasvomaalausta Piirustusta Popcornia Ilmapalloja GALLERIA 2 Sydänjuuret, Henriikka Järviö ja Heidi Piippo Taiteilijat paikalla klo 17 19 Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa Tutustu palveluihin, harrastusmahdollisuuksiin ja yhdistyksiin Kunnan palvelut, Pirkan opisto, seurakunta, yhdistykset ja järjestöt, t Vieraile esitysteltassa Musiikkia, laulua Ilmoittaudu opastetulle bussikierrokselle Sunnuntaina 31.8. maksuton kolmen tunnin Pirkkalan kiertoajelu klo 13 ja klo 16. Omakustanteinen kahvitauko. MAKKARAA JA MEHUA Kunta tarjoaa POLIISI JA PALOKUNTA Kaluston ja KIRJASTO

6 PIRKKALAINEN 20.8.2014 LUKIJALTA Koulumatkalipun ostaminen oli todella vaikeaa TYTTÄRENI Kela-korvattava koulumatkalipun osto on ollut suorastaan farssimaisen hankalaa, eikä ole päättynyt vieläkään. Pirkkalassa asuvan ja Tampereella lukiota käyvän tyttäreni kertoman mukaan koulun opintosihteeri on ladannut nettiin tunnukset, joka todentaa ladattaessa oikeuden Kela-korvattavan matkalipun ostoon mm. R-kioskilla. Tällä ohjeistuksella menin Suupan R-kioskille lataamaan korttia. Ajattelin, että tämäpä on helppoa nykyään ja johtuu varmaan tästä uudesta joukkoliikenneuudistuksesta. Ennen piti mennä Matkahuoltoon Tampereelle päivittämään osto-oikeus. Ärrällä todettiin kuitenkin, että pitää mennä Matkahuoltoon, koska osto-oikeus on vanhentunut. Lähdin saman tien Matkahuoltoon Tampereelle, jossa sain kuulla, että tarvitaan koulun kirjallinen ostotodistus Kelan matkatukikorvauksen saamiseksi. Siis turha reissu. Tyttäreni hankki koululta kyseisen todistuksen, jonka kanssa menin sitten Matkahuoltoon ostamaan Kela-korvattavaa koulumatkalippua. Jonotettuani tunnin virkailija latasi lipun ja sanoi, että 43 euroa, kiitos. Totesin, että nyt on väärinkäsitys, sen pitäisi maksaa 28 euroa. Luovutin ja pyysin, että antakaa nyt joku matkalippu, millä tyttö pääsee kouluun aamulla. Yhteistoimintalaki toimivaksi Hakatiellä Häätääkö kunnanhallitus 11 lapsiperhettä kodeistaan? PIRKKALAN kunnanhallitus päättää maanantaina 25.08. kokouksessaan pormestari Helena Rissasen esityksestä, puoltaako kunta yleishyödyllisen vuokratalotoimijan Suomen Vuokrakotien anomusta ARA:n rajoituksien poistamisesta Hakatien 1 vuokra-asunnoista. Pormestari Rissasen mielestä kunnan pitäisi puoltaa, vaikka kunnasta häviää tämän puollon myötä 28 vuokra-asuntoa. Jos kunnanhallitus lähtee tätä Suomen Vuokrakotien anomusta puoltamaan, niin seurauksena on Hakatie 1 vuokra-asuntojen purkaminen ja tilalle rakennetaan omistusasuntoja ja vuokralaiset häädetään kodeistaan. Talojen omistaja ei ole millään tavalla informoinut talojen asukkaita heidän kotiensa tulevaisuudesta. Aika ihmeellistä ja salamyhkäistä toimintaa. Suomen Vuokrakotien perusteet ARA:n rajoitusten purkamisen suhteen ovat täysin keksittyjä. Suomen Vuokrakodit on vuodesta 2008 lähtien tahallisesti pyrkinyt hoitamaan Hakatien taloja mahdollisimman huonosti, esimerkkinä kattojen uusimisen laiminlyönti, vaikka rahat 150 000 euroa siihen oli takuista tullut. Samoin myös Suomen Vuokrakodit on laiminlyönyt ennen ostamista kunnalle luvattujen korjaussuunnitelmien tekemisen ja vähittäisen talojen kunnostamisen aloittamisen. Suomen Vuokrakodit on vuoden 2008 jälkeisten vuosien aikana ainoastaan kerännyt ylisuuria vuokria Hakatien asukkailta, esimerkkinä vuoden 2009 vuokrankorotuksen taso 24 prosenttia, kun samaan aikaan yleinen arava-asuntojen vuokrankorotuksien keskiarvotaso oli Suomessa 4 5 prosenttia. Hakatiellä asuu tällä hetkellä 11 lapsiperhettä, 12 kahden henkilön taloutta ja 4 yhden hengen taloutta. Yhteensä asukkaita on reilut 60 henkilöä. Hakatie 1 asuntojen purkamissuunnitelmat ovat aiheuttaneet perheistä suurta hätää, ahdistusta ja kiukkua. Asukkaat ovat täysin ymmällä koko tilanteesta ja ihmettelevät: Miksi kunnalla ja pormestari Rissasella on niin kova hinku edistää Hakatien vuokra-asuntojen purkamista? Hakatien asunnot ovat täysin asumiskelpoisia ja ei ole esimerkiksi homeongelmia, niin kuin Pirkkalan kunnan omissa rakennuksissa on. Me Hakatien 1:n asukkaat uskomme, että Pirkkalan kunnanhallitus huomaa Suomen Vuokrakotien puoltamisen perusteiden hataruuden ja suhtautuu puoltamiseen kielteisesti. Onhan toteen näytetty, että kyseinen yhtiö on itse tarkoituksellisesti laiminlyönyt Hakatie 1:n vuokra-asuntojen hyvän kunnossapitotavan ja pyrkinyt vain omaan eduntavoitteluun tällä asuntojen huonolla hoitotasolla. HARRI AALTO Hakatie 1:n talotoimikunnan puheenjohtaja MIKSI ARA :n painottamia yhteishallintolain peraatteita vuokrataloissa ja niiden asioiden hoitamisessa ei noudateta? Kantelun seuraus on suurimmillaan niin mitätön, että kunnanhallituksen jäsenet eivät sitä edes muista ja lausuntoa antaessaan (puoltaessaan ) he tietoisesti voivat hyvin mielin unohtaa koko yhteishallintolain olemassaolon. Kantelunkin kautta seuraamukset itse kullekin ovat olemattomat, ellei useampi äänestäjä tunne omantunnon ja oikeudenmukaisuuden ääntä ja äänestä sen mukaan tulevissa vaaleissa. Miksi tämä laki on säädetty? Yhteishallintolaki takaa vuokratalojen asukkaille demokraattiset vaikutusmahdollisuudet asumistaan koskeviin asioihin ja tätä kautta asumisviihtyisyyden lisäämiseen sekä edistämään talojen kunnossapitoa ja hoitoa. Asukasdemokratian mukaisesti asukkailla on oikeus saada tietoa, osallistua valmisteluun, antaa lausuntoja sekä valvoa ja päättää laissa mainituista asioista. Hallituksen kesäkuun kokouksessa, jossa käsiteltiin Hakatie 1:n vapauttamista aravarajoituksista, mitään näistä lain periaatteista ei noudatettu. Tällaisissa tapauksissa ainoa ja oikea lain tulkinta on hylätä koko asian käsittelyprosessi kunnanhallituksessa muotovirheiden takia ja ottaa asia pois käsiteltävien joukosta. Näin laki saisi arvoisensa huomion niiltä henkilöiltä, jotka tällä hetkellä eivät toimissaan sen periaatteita noudata. Tämän jutun tarkoitus on selventää, miten Hakatie 1:n purkuhankkeessa on menetelty. Kunnanhallitus otti huomioon vain toisen osapuolen, Suomen Vuokrakodit Oy:n, esittämät seikat. Se ei tiedottanut asiasta etukäteen asukkaille, kuten sen olisi pitänyt tehdä, eikä se ottanut selvää asuntojen todellisesta kunnosta puhumattakaan, että edes yksi sen jäsenistä olisi käynyt Hakatiellä katsomassa ja näkemässä talot ja pihapiirit (=katselmus). Se ei ottanut yhteyttä meihin asukkaisiin ennen kokousta, kuten sen olisi pitänyt yhteishallintolain mukaan tehdä. Nyt on tulossa ratkaiseva maanantai 25.8. Jokaisen hallituksen jäsenen on mietittävä vuokralla-asumisen merkitystä ja tarvetta äänestäjälleen. ASUKAS MK LUKIJAN KUVA Kuuluuhan Pirkkala nyt Tampereen kaupungin joukkoliikenteen 1. vyöhykkeeseen. Tähän virkailija vastasi, että jos lataa Matkahuollon kortille, niin se maksaa 43. Kun pyysin 28 euron korttia, jolle saa Kela-korvauksen, virkailija vastasi pahoitellen, ettei heiltä sitä saa. Se pitää hakea ja ladata Tampereen kaupungin joukkoliikenteen toimistossa. Kyseisessä toimistolla oli 150 ihmistä ennen minua, ja jonotus kesti yli tunnin. Esitettyäni ostotodistuksen asiakaspalvelijat ihmettelivät koulun violetilla leimalla varustettua ostotodistusta ja totesivat, ettei sitä tarvita. Koulu kuulemma lataa tiedot johonkin tietokantaan, ja joukkoliikenteen toimistossa pitäisi näkyä jokin vihreä täppä koneella osto-oikeuden varmistamiseksi. Lisäksi he totesivat, etteivät voi ladata Matkahuollon kortille tätä 28 euroa maksavaa Kela-korvattavaa 30 päivän opiskelijalippua. Pitää ostaa uusi matkakortti (viisi euroa). Kaiken lisäksi toimiston koneella ei näkynyt tätä vihreää, Kela-korvaukseen oikeuttavaa täppää, jonka koulun olisi pitänyt hoitaa. Luovutin ja pyysin, että antakaa nyt joku matkalippu, millä tyttö pääsee kouluun aamulla. Virkailija myi täysihintaisen nuorisolipun, 33 euron kuukausilipun, ja sen viisi euroa maksavan uuden matkakortin. Että se siitä joukkoliikenneuudistuksesta ja tietotekniikasta, kun eri tahojen tietojärjestelmät eivät keskustele keskenään. Kyllä ennen oli helpompaa, kun matkaliput sai ostettua suoraan kuljettajalta. Nyt kansalaisia juoksutetaan pitkin Pirkanmaata matkalipun perässä. Jäin siis paitsi viiden euron Kela-korvausta opiskelijan 30 päivän matkalipusta. Pysäköintimaksuihin meni 4,80 euroa ja bensaa aika paljon, joten miinuksella ollaan. Asian selvittely jatkuu Kelan ja koulun kanssa. Itselleni tämä oli hyvä muistutus siitä, miksi suosin yksityisautoilua työmatkoilla. USKOMATONTA, MUTTA TOTTA Hätähuuto Hakatieltä Päivystyksessä ruuhkaa sunnuntaisin NIMIMERKKI Tiedän oikean numeron (Pirkkalainen 13.8.14) ei ollut saanut sunnuntaina yhteyttä Pirkkalan terveyskeskuksen päivystykseen klo 8-14 välisenä aikana. Sunnuntaisin päivystys Pirkkalan terveyskeskuksessa on avoinna klo 10-20. Mikäli soittaa päivystyksen numeroon ennen klo 10, nauhoite kertoo Pirkkalan päivystyksen aukioloajan sekä Acutan päivystävän ko. ajan ulkopuolella. Pirkkalassa puhelimeen aletaan vastata klo 10 jälkeen. Puhelin on usein erittäin ruuhkainen, etenkin päivystyksen alkuvaiheessa, jolloin puhelin on valitettavasti usein varattu. Päivystyksessä työskentelee kaksi hoitajaa ja heidän aikansa kuluu paljolti potilaiden hoidossa, eivätkä voi aina vastata puhelimeen. Kuvattujen oireiden perusteella oli aivan oikea ratkaisu soittaa hätäkeskukseen 112. Pirkkalan päivystyksestäkin olisi näin neuvottu tekemään, mikäli yhteys olisi saatu. Vähemmän kiireellisissä asioissa suositellaan yhteydenottoa puhelimitse, jolloin hoitaja arvioi hoidon kiireellisyyden ja oikean hoitopaikan. Päivystykseen annetut vastaanottoajat ovat viitteellisiä. Potilaat hoidetaan lääketieteellisen kiireellisyyden mukaan. Kertauksena päivystysajat Pirkkalassa: arkisin klo 8-22, lauantaisin klo 10-18, sunnuntaisin klo 10-20, puh. 03-56525109. Muina aikoina Ensiapu Acuta, puh. 03-31166411. PIRKKO RANKI ylilääkäri LIISA HAKALA osastonhoitaja Satoiko rakeita? Oletko Alaskassa? Kuvasitko kolarin tai ötökän? Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden lähettämiä kuvia uutisista ja ihmisistä, kotoa ja matkoilta. Lähetyslomake kotisivuilla www.pirkkalainen.com tai suoraan toimitus@pirkkalainen.com Paperikuvat tuoden tai postitse: Suupantie 2 A 10, 33960 Pirkkala. Kesän kauneutta YMMÄRTÄÄKÖ Rissanen ja kunnanhallitus lainkaan Hakatien asukkaiden hätää ja huolta rakkaiden kotiensa puolesta? Voittaako grynderi vai teettekö moraalisesti oikean päätöksen ja samalla 28 perhettä ikionnellisiksi? ME EMME LUOVUTA Taksilla samat säädökset TAKSIAUTOILIJALLE: nopeusrajoitukset sekä moottorin tyhjäkäyntiä koskevat säädökset koskevat myös sinua. Taksiautoilijat ovat ole muiden autoilijoiden yläpuolella lakiasioissa. NÄIN ON Kalevi Lehtonen nappasi kuvan kauniista perhosesta medenkeruuumatkalla. Mikähän siivekäs mahtaa olla kyseessä? Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Lomake kotisivuilla www.pirkkalainen.com tai toimitus@pirkkalainen.com Nimimerkillä julkaistaviin kirjoituk siin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä oleellisesti muuttamatta. TEKSTARIT Tekstarit yleisönosastolle numeroon 0400 991513. Hinta: normaali operaattorisi perimä tekstarimaksu. Bussiuudistus on susi ON järjetöntä, että Pirkkalan keskustasta ei pääse bussilla Tampereen Keskustorille. Minkä ihmeen takia bussit (linja 1) kääntyvät Hämeenkadulle kohti Vatialaa? Kuka pirkkalalainen siellä Vatialassa asioi? Sen sijaan haluamme päästä Sokokselle ja jopa Pyynikintorille. Kyllä nyt on menty metsään tässä uudistuksessa. Olen miettinyt, ketä uudistus oikein palvelee. Tulee joulukin jolloinkin, ja ihmiset kantavat isoja kassillisia ja isoja paketteja. Kyllä pitäisi ehdottomasti olla Pirkkalasta suora yhteys Sokoksen tienoille. Näitä uudistuksia ehkä laativat henkilöt, jotka eivät itse koskaan matkusta bussilla. Eivät he varmaankaan kanna käsissään isoja kantamuksia. Palauttakaa entinen systeemi, kenties joitakin vuoroja voisi lisätä. Tehkää selvemmät aikataulut! Mitä sekin on, että auton lähtöaika on esimerkiksi 7.04 tai 7.44. Miksi ei ole esimerkiksi 7.00? Ottakaa huomioon meidät matkustajat, älkää toteuttako omia teoreettisia ideoitanne. KERTTULI PURSIAINEN Ollikantien asukas Kiitos mopoautoilijalle SUUPALLA tapahtui 12.8. jotain lähes käsittämätöntä: mopoauto pysähtyi suojatien eteen ja päästi meidät ja muut kevyenliikenteen kulkijat suojatien yli! Kello oli noin 18.20, ja mopoauto oli valkoinen. Kiitos sinulle mopoauton kuski; esimerkillistä toimintaa!! ILOISESTI YLLÄTTYNYT Haitoista tietoa hallitukselle ISOMÄENKUJAN/KADUN asukkaiden etua ajavat osakeyhtiöiden hallitukset isännöitsijöineen. Hallitusten tulisi ehdottomasti osoittaa asukkaille, ettei autoja parkkeerata merkittyjen paikkojen ulkopuolelle, eikä alueille missä liikennemerkit kieltää parkkeeraamisen. Myös mahdollisiin meluhaittoihin tulisi hallitusten kautta puuttua. Suuri vastuu on osayhtiöiden osakkeenomistajilla, kenelle vuokraavat omistusasuntojaan. Pirkkalan kunta on vastuussa siitä, pestäänkö autoja pesuaineineen/liuottimineen katuviemäristöön/katuojiin. Jos ohjeistusta kunnalta ei tule tai ohjeistus on, että satunnaisesti voi autoansa pestä, painepesurit kävisivät 24/7 jatkuvalla syötöllä. Alueellahan asuu noin sata perhekuntaa. Alueemme on muuten erittäin viihtyisä. Palvelut ovat lähellä ja asuinympäristö rauhallinen. HYVIN YÖNSÄ NUKKUVA ASUKAS

20.8. 2014 AJAN HERMOLLA Ajatelma Ilo ja suru ovat kuin valo ja varjo, niiden vaihtelua olemme oppineet kutsumaan elämäksi. Eija Jaakola-Partanen Nimipäivät Ke 20.8. Sami, Samuli, Samu, Samuel, to 21.8. Soini, Veini, pe 22.8. Iivari, Iivo, la 23.8. Signe, Varma, su 24.8. Perttu, ma 25.8. Loviisa, ti 26.8. Ilmi, Ilma, Ilmatar. 40 vuotta sitten Kunnan vuokrarivitalot ovat valmistuneet Haikan rakennuskaava-alueelle Keskuskadun, Puistokadun ja Haikankadun kulmaukseen lähelle urheilukenttää. Talojen asukkaat muuttavat asuntoihinsa tämän Pirkkalaisen ilmestymisen aikoihin. Pirkkalainen elokuussa 1974 Muut mediat Koulukiusatun maailmasta on vaikea löytää aikuisten maailmassa paljon mainostettua positiivista asennetta. Lapset voivat olla kiusattua kohtaan äärimmäisen julmia. Kari Pusa, Lempäälän-Vesilahden Sanomat Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh. 03-565 25220, soitto miel. klo 8-9. Päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa, arki-iltapäivisin ajanvaraus klo 15-18, viikonloppuisin ja arkipyhinä ajanvaraus klo 8-12, puh. (03) 5657 0115. Pirkkalan apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 8.30-20, la 10-16, su 11-15. Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) 7-22. Päivystävä eläinlääkäri, Pirteva, akuutit tapaukset arkisin klo 9-15, puh. 03-565 24100, muina aikoina puh. 0600-304010 (lemmikkieläimet), puh. 0600-304020 (tuotantoeläimet). Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat Pirkkalan terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh. 03-565 25109. Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-10, puh. 03-311 66411. Vikailmoitukset, sähkö, lämpö, maakaasu Tampereen rajalta Loukonlahteen saakka Tampereen Sähkölaitos, puh. 0800 90171, muualla Pirkkalassa Vattenfall sähkö, puh. 0206 90911, kaukolämpö ja maakaasu, puh. 020 586 2115. Vesiongelmissa Tampereen Vesi, puh. 0800 90172. Palvelut Elokolo/Elopilkku, Pirkkalan Elämäntapayhdistys Elopilkun kokoontumispaikka kuntalaisille (Suupankuja 8-10), puh. 03 3681295, avoinna kesä-elokuu ma-pe 9-14. Kela, Pirkkalan toimipiste yhteispalvelupisteessä (Koulutie 1). Avoinna mape 10-12, 13-15. Suljettu -13.7. Muina aikoina voi asioida yhteispalvelussa. Kirjastot Pirkkalan pääkirjaston kesäaika -31.8., avoinna ma-pe 10-19, la-su sulj.; Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, Toivion lainausasema ma ja pe 10-15. ja Kirkonkylän lainausasema ti ja to 10-15. Härmälän kirjasto kesäaika -31.8. ma, ti, to 13-19, ke, pe 9-15. Kunnan palvelupiste yhteispalvelupisteessä (Koulutie 1). Avoinna ma 9.15 17, ti pe 9 15. Pirkkalan Ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhustyönkeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2C, puh. 050-374 5075), avoinna ma, ti, ke 9.30-11, 12-14. Pirkkalan jäteasema, (Turkkirata 12). Avoinna ti-pe 14-18. Jäteneuvonta p. (03) 240 5110. Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh. 040-548 5947), avoinna arkisin 8-18, la 12-16. TE-toimisto, Pirkkalan toimipiste yhteispalvelupisteessä (Koulutie 1). Verkkoneuvonta ma 9.15-17, ti pe 9 15. Muut palvelut vain ajanvarauksella, puh. 0295 045 501. Työpala, Pirkkalan työttömät ry:n toimintatila (Teollisuustie 29), kesätauolla -3.8. asti. Työttömien torikahvila ma-pe klo 9-13. Näyttelyt: Reipin kotiseutumuseo su 12-16. Mikko Haapasaari, Öljy-valokuvia -21.8. Galleria 2:ssa (Suupantori 2), avoinna ma, ti, to 15-19, ke 10-15, pe sulj., la-su 12-16. Pirkkalan taideyhdistys, elokuun taiteilijat: palvelukeskus Pirkankoivun (Lehtimäentie 2 C) taidekäytävällä Vappu Kiili, Pirkkalan terveyskeskuksessa (Lentoasemantie 60) Sirkkaliisa Virtanen, Pirkkalan vapaa-aikakeskuksessa Tea Ivalo, Soile Sarlen, Kirsi Antila, Pirkkalan palvelukoti Toivionrinteessä (Karjalantie 2) Lea Toimela. TAIDE VIIKKOKALENTERI Kekkonen tulee. Elokuvaesitys ulkoilmassa pe 22.8. klo 22 Pirkkalan Rantaniityssä. Oman tuolin mukaan ottaminen suositeltavaa. Järj. Filmipyörä ja Pirkkalan kulttuuritoimi. Pormestari Helena Rissanen tavattavissa ilman ajanvarausta ma 25.8. klo 15-17 työhuoneessaan (os. Suupankuja 2, vanha kirjastotalo). Kesän viimeiset opastetut bussikierrokset uuteen ja vanhaan Pirkkalaan su 31.8. klo 13-16 ja 16-19. Kierros maksuton. Ilm. 25.8. mennessä, p. 040-1335 713. Museokoti Mummola (Jokelantie 11) elokuun loppuun keskiviikkoisin klo 12-16, astiakirppis, esiliinanäyttely, lasten leikkiaitta ja -mökki. Lähiruokakauppa-auto su 18-18.45 Ojatie 8, Toivio. Haikan lava su 24.8. klo 17-22 Hanna Talikainen & VoimaOrkesteri. Reipin sauna ti-to klo 14-20, la-su 14-18, ma sulj. Reipin maatiaispiha ja pihakahvila la-su 12-16. Tays, naistentautien poliklinikka (Teiskontie 35, Tre, K-rakennus) Hilkka Syväniemi, Ulla Roivainen. Pirkanmaan muistiyhdistys (Kalevantie 1, Tre) Pirjo Koo. Sydänjuuria Galleria 2:ssa Galleria 2:ssa avautuu 25.8. Henriikka Järviön ja Heidi Piipon näyttely Sydänjuuria. Esillä on mm. Järviön teos Suoja (iso kuva) ja Piipon I used to be lunatic. Pirkkala-Seura retkeili Rauman saaristossa PIRKKALAINEN 7 Pirkkala-seuran perinteinen kesäretki suuntautui viime lauantaina Rauman saaristoon, missä vierailtiin Kylmäpihlajan majakalla ja Kuuskajaskarin linnakesaarella. Kuuskajaskarissa saatiin kokea ihan oikea tykinlaukauskin. Paluumatkalla pysähdyttiin upeassa Huittisten Wanhassa Pappilassa, jonka portailla asetuttiinyhteiskuvaan. Matkakertomuksen kuvineen voi pian lukea Pirkkala-seuran nettisivuilta (www.pirkkala-seura.fi). Mato-onkijat kisasivat Rajasalmessa Sankilan mato-ongintakisa houkutteli taas runsaasti osanottajia Rajasalmeen. Kuva: Raili Naskali SANKILAN kyläyhdistys järjesti perinteiset mato-ongintakilpailut Rajasalmen sillan kupeessa toissa sunnuntaina. Ilma suosi tapahtumaa, ja lähes kolmekymmentä kilpailijaa kisaili suurimmasta kalasaaliista. Jo hyvissä ajoin aamuyhdeksän jälkeen lapsia alkoi saapumaan kilpailupaikalle. Lasten sarjassa olikin ennätysmäärä osallistujia, peräti 19. Kilpailun päätyttyä monet tulivat kysymään, koska taas järjestetään tällaiset kilpailut. Sanoin, että vuoden päästä. Kaikki kilpailijat palkittiin, sai kaloja tai ei. Ampiaiset olivat buffetin riesana. Niitä oli monia kymmeniä, ja ne tunkeutuivat joka paikkaan. Korvapuustistakin yritti samaan aikaan syödä sokeria neljä ampiaista. RAILI NASKALI, kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tulokset: Miehet: 1) Heikki Harkote 855 g, 2) Matti Savilahti, 3) Matti Kotakorpi 683 g, 4) Jorma Reiman 38 g, 5) Heikki Leuku 0 g. Naiset: 1) Valerie Rolland 161 g, 2) Seija Reiman 126 g, 3) Marjo Welling 115 g, 4) Jaana Kuivasniemi 37 g ja Essi Pitkänen 0 g.. Lapset: 1) Topias Riuttamäki 741 g, 2) Olli Fernelius 241 g, 3) Katri Welling 101 g, 4) Antti Kaila 84 g, 5) Matias Herrala 66 g, 6) Sanna Welling 46 g ja 7) Johannes Riuttamäki 34 g. PAIKALLISUUTISIA

8 PIRKKALAINEN 20.8.2014 KUVAKISA Maito maistui ja vesi viilensi helteillä Hanna Taivaljärvi ikuisti porojen syöttöhetken rippileirillä Pudasjärven Lotjalla. PIRKKALAISEN tämän kesän kuvakisa Pitkä kuuma kesä päättyi viime sunnuntaina. Lukijat lähettivät kilpailuun kaikkiaan 129 kesäistä kuvaa. Jokainen osallistuja on saanut kesän lehtien sivuille ainakin yhden kisakuvansa. Voittajat kerrotaan ensi viikon Pirkkalaisessa, joka ilmestyy 27.8. Aamiainen mökin laiturilla. Kuvaajana Anu Kivimäki. Sakari Kapanen ihmettelee Loukonlahden aallonmurtajalla Pyhäjärven ylle lipuneita valaisevia yöpilviä. Kuva: Sakari Kapanen. Otto nauttii helteistä Loukonlahdessa russelinkokoisessa uima-altaassa. Sen kuvasi Sanna Lintunen. Nostalgiaa, tuumaa tämän kilpailukuvan lähettänyt Margit Bister. Piimä on Viljamin, 11 kk, mielestä parasta hellejuomaa. Hänet kuvasi isä Eljas Karhumaa. Helena Pakarinen nappasi kesäisen kuvan kesämökkimaisemissa Ikaalisissa. Sirpa Koskenselkä kuvasi tänä kesänä hienon auringonlaskun.

20.8. 2014 KUVAKISA PIRKKALAINEN 9 La luna 10.8.2014. Superkuu mahtuu kämmenelle tässä Suvi Vääräsen mystisessä otoksessa. Heidi Jääskeläinen ei voinut olla tarttumatta kameraan tullessaan Härmälänrannasta kotiin Pirkkalaan 7.8. Ilta-aurinko oli kerrassaan upea. Ida Aspin ja hänen Gandur-hevosensa Idan rippipäivänä kuvasi Hanna Leppänen. Elisa Jauhiainen nappasi kuvan koivun lehdellä levähtäneestä ötökästä. Aurinko suorastaan hehkui laskiessaan lämpimänä kesäiltana. Elisa Rautajoki ikuisti komean näkymän Pirkkalan Niemenmaalla. Outi Törnblom otti Turrin venesatamassa heinäkuussa puolilta öin kuvan, jossa hänen lapsensa ovat kalastamassa. Pirjo Aallon Ilta. - Kaunis ja rohkea pulu pyrähti kädelle siementen houkuttelemana Hatanpään arboretumissa, kertoo kuvan ottanut Eila Kuusisto. Suvi Tartian otoksessa sorsanpoikaset siistiytyvät Pyhäjärven rannalla Vihilahdessa. Sisu ihailee elokuista maisemaa Haikassa. Kuvan otti Susanna Kindt.

10 PIRKKALAINEN 20.8.2014 KUVAKISA Kimalaisen aamupuuhissa kuvasi Anu Varpula. Hauenpoikanen tuli katsomaan iloisia uimareita mökkirantaan. Kuvan otti Gabriel Viita, 8 v. Pikku-Emmi nauttii olostaan mummin luona. Hänet kuvasi Maija Pohjolainen. Sari Väkiparta ikuisti loppukesän auringonlaskun Rauman Kylmäpihlajan majakalla. Sateenkaaren alla paistaa aurinko. Pentti Oravasaari kuvasi näkymän kesällä Suinulassa kovan saderyöpyn jälkeen. Kaveria ei jätetä. Aada auttaa Sami-ystävää pääsemään kivelle. Kuvaaja Enni Noukka. Samuel Kättö taituroi hellepäivänä voltteja Juupajoen Kopsamojärvellä. Kuvaaja Tero Kättö. Pienten untuvikkojen elämää ja kehitystä on ollut mukavaa seurata kesän aikana Hervannan Ahvenisjärvellä, sanoo kuvan ottanut Heimo Saranen. Kaverukset viihtyivät järvellä tässä Riitta-Liisa Larjovuoren ottamassa kuvassa. Vallu kylpee. Kuva: Marko Aalto. Sevettijärvellä kesäyönä kello 2. Kuvan otti Nina Järvensivu.

20.8. 2014 KUVAKISA PIRKKALAINEN 11 RANSUN PALSTA Kulttuurimatkailua Riitta Kärkkäisen Sinisessä hetkessä on tunnelmaa kerrakseen. Kyy näytti hampaitaan kameran takana olleelle Leevi Törnblomille. Neste maistuu helteellä perhosellekin. Kuvaaja Hannu Eskelinen. Mikko Lahtela ihaili auringonlaskua peilityynellä Uurasjärvellä. Pörinää pesän suulla. Satu Virtanen hoksasi ampiaispesän vanhan Opelin sisällä Mouhijärvellä. Ritva Kivimäki löysi ahneen kuoreen nuottasaaliista Etelä Konnevesi-järvellä. Oikealla oleva kala oli nielemässä kaveriaan. Vili Kukkola pomppi vesitrampalla mökillä Orivedellä. Äiti Kaisa Valtakoski kuvasi. Ihanat iltauinnit. Hetken taltioi Tuija Kaivanto. AIKA usein pääsen henkilökohtaisen avustajani ja hänen rouvansa mukana matkoille mukaan. Autolla on ajeltu tänäkin kesänä aika monessa paikassa. Heinäkuun puolivälissä olin mukana Lappeenrantaan suuntautuvalla kulttuurireissulla. Tarkoitus oli matkan varrella poiketa muutamassa mielenkiintoiselta tuntuvassa kohteessa. Pirkkalasta lähdettiin sitten huristelemaan moottoritietä Lahden suuntaan ja ensimmäinen kohde oli Hollolassa, Pyhäniemen Kartano. Kartanoa kutsuttiin aikanaan Hollolan Hollywoodiksi, koska siellä 30 40 luvulla kuvattiin melkoinen määrä kotimaisia elokuvia. Mm. Aatamin puvussa ja vähän Eevankin, Roinilan talossa, Kaivopuiston kaunis Regina ja lukuisia muita, jotka ainakin vanhemmilla katsojilla saa muistot ja nostalgiat hyrräämään, kun katselevat päivisin telkkarista tulevia vanhoja kotimaisia elokuvia. Kartano ja sen ympäristö ovat kyllä muuten edelleenkin näkemisen arvoisia paikkoja. Taidenäyttelyn pääosaa näytteli Pohjolan Picasson, Reidar Särestöniemen taulut. Suurikokoiset, värikkäät teokset ovat kyllä katsomisen arvoisia ja jotenkin niistä tuli mukavasti mieleen meidän Karvakuonojenkin Lapin reissut. Eräällä kuvausmatkalla poikettiin Särestöniemellä taiteilijan ateljeessa, josta jo silloin oli tehty museo. Pyhäniemen näyttelyssä muistui mieleen joku tutun näköinenkin taulu Lapin reissun ajoilta. Kartanossa oli nähtävänä myös melkoinen määrä monen muun nimekkään taiteilijan töitä, joten katselemista kyllä riitti. Hollolasta ei ollut sitten kovin pitkä matka hyristellä Kouvolaan, jossa poikettiin Kouvolan Taidemuseo Poikilossa. Meinaan, on muuten aika jännä nimi museolla. Arkkitehti on nimen keksinyt, ja se kuvaa jotain puista palikkaa. Pojat kuulemma veistelivät niitä Kymijoen rannalla ja heittivät sitten virran vietäväksi. Jos joku tyttö sen poikilon löysi, niin poika sai hänet omakseen! Sanovat kuitenkin, että arkkitehti Nissinen on keksinyt koko jutun, ihan omasta päästään. Poikilo on hieno museo ja siellä tänä kesänä oleva Laila Pullisen näyttely on mahtava, etten sanoisi elämys. Ihastuin näyttäviin pronssiveistoksiin joita näyttelyssä on sekä suuria, että pieniä. Mukana on myös piirroksia ja reliefejä. On tällä Pullisella mahtava tuotanto. Laila Pullinen on kansainvälisestikin arvostettu taiteilija, jonka veistokset ja muutkin työt tunnetaan myös maailmalla. Kyllä varmana kannattaa poiketa Poikilossa, mikäli kesämatka vähänkin suuntautuu Kymenlaak- RANSU KARVAKUONO Kirjoittaja on Pirkkalassa henkilökohtaisen avustajansa luona asuva keskikokoinen videonoutaja soon päin. Näyttely on auki elokuun loppuun saakka. Matka jatkui sitten Lappeenrantaa kohti. Vastaan tuli isoja rekkoja, joissa hyvin monessa oli venäläinen rekkari. Nuijamaan raja-asemalta olivat tulossa. Liikenne on aika vilkasta sillä suunnalla, joten tarkkana oli oltava. Kyllähän me hyvin perille päästiin. Lappeenranta on kirjailija Laila Hietamiehen mukaan Lehmusten kaupunki ja oikein mukava kesäkaupunki Saimaan rannalla. Nyt siellä tosin oli menossa melkoisia rakennustöitä ja turisteja sekä lomamatkailijoita riitti ihan kotitarpeiksi. Lapsiperheet tuntuivat olevan liikkeellä ja venäläisiä city-maastureita näki tämän tästä. Kyllä sinne sekaan sentään mahtui, vaikka liikenne olikin aika vilkasta. Lapsiperheitä tuntui kiinnostavan erikoisesti satamassa oleva Hiekkalinna. Jo yhtenätoista vuonna on Hiekkalinna rakennettu, ja joka vuosi on ollut eri teema. Tänä vuonna se oli musiikki. Meikäpoikaa vaan ihmetyttää, että millä ihmeellä valtavan kokoiset veistokset pysyvät kasassa, kun vettäkin sataa joskus aika rajustikin. Täytyypä tutkia asiaa tarkemmin. Lappeenrannan Taidemuseossa oli sitten pihalla ja sisätiloissa aikamoinen puuveistos-näyttely. Kovasti näyttelyn eläinhahmot tuntuivat kiinnostavan lapsia jotka ihastelivat suuria puisia leijonia, karhuja sekä pienempiä oravia ja hiiriä. Hyvän näköisiä ne olivat myös keskikokoisen videonoutajan mielestä. Kyllä maa ja matkustaminen kannattaa, sanoi Särkelä itte aikanaan. Samaa sanoo myös keskikokoinen videonoutaja Ransu Karvakuono. Reissu kesti kaikkiaan kolme päivää ja taidetta ja maailmaa tuli nähtyä kohtuullinen määrä. Luulen, että seuraavaksi jään odottelemaan oman kirjastomme Galleria 2:n syksyn näyttelyjä. Sami Salmi törmäsi vaellusmatkallaan Irlantiin helteen uuvuttaman sarvikuonon. Kimalainen jäi toiseksi taistellessaan kukan herkuista neitoperhosen kanssa. Kalevi Lehtonen kuvasi. Parhaat kaverukset Topias ja Sulo-koira nauttivat kesästä mökillä. Heidät kuvasi Oona Rantanen. Hiekkalinnan peikot Lappeenrannassa.

12 PIRKKALAINEN 20.8.2014 Ratsastuksen MM: Lännenratsastus, joukkuekilpailun ensimmäinen kierros. Selostus Kati Hurme-Leikkonen. Ranska. Kuvassa Maria Astikainen ja ratsunsa Chic Ruf Enterprise. Yle TV2 ma 25.8. klo 23.15. Miehenpuolikkaat. Maaillman coolein hattu. Jaksossa mukana Aerosmithin laulaja Steven Tyler. Sub ti 26.8. klo 20. Kadonneen jäljillä. Ann-Nina lähtee etsimään biologista isäänsä, kreikkalaista merimiestä. Kreikassa selviää, että Ann-Ninalla on sisaruksia Kreikassa. Matkalle hänet johdattaa Antero Vartia. MTV3 su 24.8. klo 17.55. TV-VINKIT TORSTAI 21.08.2014 Yle TV1 00.00 Uutisikkuna 04.00 Uutisikkuna 05.55 Puutarhaunelmia 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Rakkauden tähden: Erica ja Heikki 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Arjen huimapäät: Säiliönpuhdistaja 11.00 Yle Uutiset 11.05 Aamusydämellä 11.45 Ruotsin salaiset huoneet 12.00 A-studio 12.30 Sydämen asialla (7) 13.20-14.44 Ratavartijan kaunis Inkeri (12) 14.50 Arkistokuvia: Kesällä Tampereella (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55-16.45 Avara luonto: Iso valliriutta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Rakkauden tähden: Jose ja Minna 19.00 Downton Abbey (12) 19.50 Lenan matkassa 20.00 Tiettömän taipaleen takana 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 Itse asiassa kuultuna 21.55 Ulkolinja: Ruotsiin paremman elämän perässä 22.55 Yle Uutiset 23.00-23.58 Kahden keikka (12) Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN: Nallen aamu 06.51 Nimipäiväonnittelu: 21.8. 06.52 Possu Pallero (S) 07.02 Tähtirannan pojat (S) 07.11 Raa Raa, leikkisä leijona (S) 07.22 Lilli ja kukkaisystävät (S) 07.33 Popi Kissa (S) 07.44-07.50 Neppajymykerho 07.56 Töötti ja Pulteri (S) 08.17 Muumilaakson tarinoita (S) 08.40 Hupsis (S) 08.50 Luontoretkellä: Maja mukavuuksilla 09.20 Yle Uutiset Uusimaa 09.30 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.40 Yle Uutiset Lounais-Suomi 09.50 Yle Uutiset Häme 10.00 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.10 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.40 Oddasat 10.55 Blogistania: Palomiehen morsian 11.25 Vauhtimimmit 11.38 Vauhtimimmit 11.53 Vauhtimimmit 12.07 Vauhtimimmit 12.21 Vauhtimimmit 12.35 Uusi päivä (S) 13.05 Tartu Mikkiin 13.55 Apua, meille syntyy vauva 14.25 McLeodin tyttäret (7) 15.10 Doctor Who (12) 16.00 Uinnin EM 16.30 Galaxi 16.31 Nokkelikot (7) 16.45 Mimun maailma (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02-18.45 McLeodin tyttäret (7) 18.50 Kerrostaloelämää (7) 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.24 Yle Uutiset sää 19.30 Erätulilla 20.00 Silminnäkijä: Homekoulun hinta 20.30 Uinnin EM 21.00 Monte Rosso (16) 21.40 Poliisi selvittää (S) 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 True Blood (16) 23.05 Kuoleman juna (16) 01.00 The Wire (16) 01.55-04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.35 Viking Loton ja Jokerin tulokset 09.40 Suurin pudottaja 10.10 Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (S) 11.10 Pilanpäiten 11.15 Pilanpäiten 11.25 Ostoskanava Tvins.com 12.55 Keidas 13.25 Neljä huonetta 14.25 Pomo piilossa 15.25 Alueellinen sääennuste 15.30 Perhe pelissä (7) 16.00 Pilanpäiten 16.25 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy 17.25 Viking Loton ja Jokerin tulokset 17.30 Salatut elämät (S) 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Suurin pudottaja 20.00 Koko Suomi leipoo 21.00 Vares 3 - Pahan suudelma (16) 21.58 Teemu ja tuoppi taitoa 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 MTV Sport: CHL Extra 22.50 The Island (16) 01.30 Terriers (12) 02.35-05.30 Onnensoitto Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.30 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S) 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb (S) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.15 Waverly Placen velhot (S) 08.40 Maailman oudoimmat ravintolat 09.10 Reissussa lasten kanssa 09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma 10.20 Unelmamökki 10.50 Ennustaja-TV 11.20 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita 13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma 13.50 Unelmamökki 14.20 Maailman oudoimmat ravintolat 14.50 Deittikamera 15.20 Ruotsin karmein koti 16.20 Koiralle koti 17.25 Frasier 17.55 Himohamstraajat (S) 18.55 HS-uutiset 18.58 HSsää 19.00 Poliisit 19.30 Poliisit 20.00 Tervetuloa kotiin 20.57 Keno 21.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 22.00 Toimintatorstai: Street Kings (16) 00.10 Under the Dome (12) 01.10 Under the Dome (12) 02.10 Frasier 02.40 Poliisit 03.10 Dr. Phil (12) 04.05-05.00 Ennustaja-TV Sub 06.00 Onnensoitto 07.45 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Guthy Renker 12.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Tanssien tähtiin 15.00 Tanssien tähtiin 15.55 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Ensisilmäyksellä (S) 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Dieetit vaihtoon! 22.00 C.S.I. Miami (16) 23.00 Pahan jäljillä (16) 00.00 American Horror Story (16) 01.00-06.00 Onnensoitto Yle Teema 04.00 Teematieto 16.45 Volga - venäläinen joki 17.45-18.55 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7): Isä Matteon tutkimuksia (12) 20.00 Ruokaratsia 20.25-20.50 Ruokaratsia 21.00 Tiededokumentti: Elämää metsässä 21.50 Kino: Eränkävijäin kuningas (12) 23.05 Seksiä auringon alla 23.50-04.00 Teematieto PERJANTAI 22.08.2014 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Kekäläisen kesäduuni 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Rakkauden tähden: Jose ja Minna 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Arjen huimapäät: Raivaajasukeltaja 11.00 Yle Uutiset 11.05-11.55 Avara luonto: Iso valliriutta 12.00 Antiikkia, antiikkia 12.30 Sydämen asialla (7) 13.20 Onni etsii asuntoa (S) 14.35 Huuhkajain paratiisissa 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Kiehtova maailma: Viidakkolintujen lumo 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Löytöretkiä maailmaan 18.45 Hakekaa kätilö! (12) 20.00 Järviemme helmet 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Tosi tarina: Pirtutrokarit 21.30 Strada 22.00 Tässä lepää Aino Koski (12) 23.00 Yle Uutiset 23.05 Monroe (12) 23.50 Huippuälykkäät eläimet 00.40 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.51 Nimipäiväonnittelu: 22.8. 06.53 Kolme pientä koiranpentua 06.58 Matikkahirviöt (S) 07.11 Tilda ja hänen ystävänsä (S) 07.22 Tarinoita maailmalta: Roska-Ripsa: Pallo (S) 07.27 Kasper ja Liisa (S) 07.38 Pikku perunat (S) 07.41 Pikku Kakkosen posti 07.47 Max ja Meeri (S) 07.57 Töötti ja Pulteri (S) 08.18 Apina opena 08.36 Taikaplaneetta (S) 08.50 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa 09.20 Yle Uutiset Uusimaa 09.30 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.40 Yle Uutiset Lounais-Suomi 09.50 Yle Uutiset Häme 10.00 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.10 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.40 Oddasat 10.55 Blogistania: Kasper Diem 11.25 Mutsis oli apina 11.50 Näin Norjassa 12.00 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 12.30 Uusi päivä (S) 13.00 Koiramies kiertää Islantia 13.25 Luontoretkellä: Sopuleita ja naaleja 13.55 Erätulilla 14.25 McLeodin tyttäret (7) 15.10-15.53 Doctor Who (12) 16.00 Uinnin EM 16.30 Galaxi 16.31 Hemmot (S) 16.34 Kapteeni Kari (S) 16.35-16.55 Dino- Dan (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02-18.45 McLeodin tyttäret (7) 18.50 Hetkiä Kalliossa: Janna 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.24 Yle Uutiset sää 19.30 Teinipomo 20.30 Uinnin EM 21.00 Tartu Mikkiin 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Muistin vanki (12) 22.45 Naurun tasapaino 23.35 The Wire (16) 00.30-04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55. fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Suurin pudottaja 10.10 Emmerdale (S) 10.40 Emmerdale (7) 11.10 Tulossa: Kiiltokuvia 11.15 Pilanpäiten 11.25 Ostoskanava Tvins.com 12.55 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 13.25 Neljä huonetta 14.25 Kaappaus keittiössä 15.25 Viikonvaihteen alueellinen sääennuste 15.30 Mike & Molly (S) 16.00 Mike & Molly (S) 16.30 Pomo piilossa 17.30 Salatut elämät (S) 18.00 Champions Hockey League 19.05 Seitsemän Uutiset 19.20 Champions Hockey League 19.55 Päivän sää 20.05 Champions Hockey League 21.00 Suurin pudottaja 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Kuukauden parhaat sekunnit 22.45 Villi joki (16) 00.55 Eurojackpot ja Jokeri 01.00 24 - Lontoo (16) 02.00-06.00 Onnensoitto Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.30 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S) 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.15 Waverly Placen velhot (7) 08.40 Maailman oudoimmat ravintolat 09.10 Reissussa lasten kanssa 09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma 10.20 Unelmamökki 10.50 Ennustaja-TV 11.20 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita 13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma 13.50 Unelmamökki 14.20 Maailman oudoimmat ravintolat 14.50 Ruotsin karmein koti 15.50 Dr. Phil (S) 16.50 Koiralle koti 17.55 Huvila & Huussi 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit 19.30 Poliisit 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Kaaosteoria (7) 22.50 Elokuva: Viime hetkellä (16) 00.45 Poliisit 01.15 Castle (12) 02.15 Kylmäverisesti sinun (16) 03.20-05.00 Ennustaja-TV Sub 06.00 Onnensoitto 07.45 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Guthy Renker 12.00 Ostoskanava Tvins.com 14.00 Ylläs - huipulla tuulee 15.00 Pomo piilossa UK 15.55 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Formula 1: vapaat harjoitukset 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat (S) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Smokkimies (12) 22.50 Rysän päällä 23.50 Jennifer s Body (16) 02.00 Eurojackpot ja Jokeri 02.05-06.00 Onnensoitto Yle Teema 04.00 Teematieto 16.45 Tähtien tarina: Leif Wager 17.45-19.00 Elävä arkisto: Kaikkialla ATK 17.45 Kaikkialla ATK 1 18.09 Kaikkialla ATK 2 18.37 Kaikkialla ATK - tietokonelaitteistot 19.00-19.52 Historia: Maailman erikoisimmat aseet 20.00 Simon Reeve Intian valtamerellä 21.00 Kino: Faaraoiden maa (7) 22.40 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina 23.25 Ruokaratsia 23.47 Ruokaratsia 00.15-04.00 Teematieto LAUANTAI 23.08.2014 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.55 Kiehtova maailma: Viidakkolintujen lumo 09.00 Yle Uutiset 09.05-09.55 Avara luonto: Iso valliriutta 10.00 Yle Uutiset 10.05 Kiehtova maailma: Euroopan ruokatoreilla 11.00 Yle Uutiset 11.05 Pisara 11.10 Tosi tarina: Pirtutrokarit 11.40 Strada 12.10 Tiettömän taipaleen takana 12.40-13.30 Sydämen asialla (7) 13.35 Dokumenttiprojekti: Nuoret nettiaddiktit 14.30 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Viimeistä päivää (12) 15.40 Näin tehtiin Jäinen planeetta 15.50 Prisma: Löytyykö dinosaurusten DNA? 16.40 Kuvakirjeitä maailmalta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Ravisuora 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Jaakko ja maailmanvalloittajat 18.45 Avara luonto: Jäinen planeetta 19.35 Ryhmä Pullman (12) 20.30 Yle Uutiset 20.50 Urheiluruutu 21.15 Estradilla: Joel Hallikainen 50 v 22.15 Ylikomisario Morse: Katumuspäivä (12) 23.55 Rouva varapresidentti (S) 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 PIKKU KAK- KONEN 07.46 Nimipäiväonnittelu: 23.8. 07.47 Pikku Kakkosen posti 07.54 Touhukkaat: Lämmintä Vilukissalle (S) 08.21 Postimies Pate, erikoislähettipalvelu (S) 08.36 Babar ja Badun seikkailut (S) 09.00 Galaxi 10.00 Nuoret mestarit: Koiramestari 10.30 Yle Uutiset Uusimaa 10.40 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.50 Yle Uutiset Lounais-Suomi 11.00 Yle Uutiset Häme 11.10 Yle Uutiset Keski-Suomi 11.20 Yle Uutiset Itä-Suomi 11.30 Yle Uutiset Pohjanmaa 11.40 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.50 Oddasat 12.05 Erikoisrajajääkärit 12.35 Apua, meille syntyy vauva 13.02 Apua, meille syntyy vauva 13.30 Teinipomo 14.30 Kartanon kasvatit 15.30 Aavan meren tällä puolen (12) 16.55 Tanssiurheilua : Latinalaistanssien EM 17.50 Endurance quest 18.20 Uinnin EM 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Uinnin EM 19.35 Toukokuun neljä päivää (12) 21.10 Kova laki: Erikoisyksikkö (16) 21.50 Yle Uutiset 21.55 Urheiluruutu 22.05 Tappajan jäljet (16) 23.35 The Wire (16) 00.30-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Onnensoitto 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Ella Elefantti (S) 08.20 Mokon suuri maailma (S) 08.35 Paavo Pesusieni (S) 09.00 Pokémon (7) 09.25 Superpahisten liiga (S) 09.55 Suurin pudottaja 10.55 Hännänheiluttajat 11.25 Ostoskanava Tvins.com 11.55 Kiihdytysajot: Power & Speed 2014 12.30 Pitch - kuningasidea 13.30 Keidas 14.00 Esittelyssä: Iholla 14.05 Pilanpäiten 14.20 Yli aidan (7) 16.00 Nigel Marvenin pingviinisafari 17.00 Top Gear 18.00 Salatut elämät (S) 18.30 Salatut elämät (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Millerit (S) 20.00 Totuuden torvet 21.00 Selviytyjät 21.50 Pilanpäiten 22.00 Kymmenen Uutiset 22.10 Päivän sää 22.15 Lotto ja Jokeri 22.25 MTV Sport Uutiset 22.40 Wallander: Salaisuus (16) 00.30 Isänmaan puolesta (12) 01.35-06.00 Onnensoitto Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.30 Ostosruutu 07.00 Ostosruutu 07.30 Ostosruutu 08.00 Elixir Sport 08.30 Eden 09.00 Lentokenttä (S) 09.30 Lentokenttä (S) 10.00 Matkaoppaat 10.30 Matkaoppaat 10.55 Matkaoppaat 11.25 Matkaoppaat 11.55 Matkaoppaat 12.25 Dr. Phil (7) 13.25 Manhattanin koirat 14.25 Merieläinten pelastajat 14.55 Onnea matkaan, Charlie! (S) 15.25 90210 (7) 16.25 Poliisit (S) 16.55 Poliisit (7) 17.25 Poliisit (12) 17.55 Poliisit 18.25 Poliisit 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Hotellit kuntoon, Gordon Ramsay 20.00 Hauskat kotivideot 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Haamumorsian (12) 23.00 Elokuva: Käsi joka kehtoa keinuttaa (16) 01.15 Hannibal (16) 02.15 Kylmäverisesti sinun (12) 03.20-05.00 Ennustaja-TV Sub 06.00 Onnensoitto 08.00 Ostoskanava Guthy Renker 09.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Ben ja Kate (7) 11.30 Kolme miestä ja tyttö (7) 12.00 Kolme miestä ja tyttö (7) 12.30 Middle (S) 13.00 Tyhjätaskut (S) 13.30 Tyhjätaskut (S) 14.00 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.30 Pilanpäiten 14.55 Pomo piilossa UK 15.55 Pomo piilossa UK 16.50 Tanssien tähtiin 17.55 Kuukauden parhaat sekunnit 18.00 Tanssien tähtiin 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Formula 1: aika-ajot 20.00 Duudsonit: Britney-possun viimeinen matka (S) 21.00 Rauhantekijä (16) 23.20 C.S.I. Miami (16) 00.20 Grimm (16) 01.20 American Horror Story (16) 02.20-06.00 Onnensoitto Yle Teema 04.00 Teematieto 16.15 Hakekaa kätilö! (12) 17.30 Donna Leon: Haurasta lasia (12) 19.00 Kootut askeleet: Arja Raatikainen 19.20 Näin tehtiin Mulroney-ooppera 19.45 Mulroney - The Opera (7) 21.00 Kesäkino esittää 21.10 Kesäkino: Pitääkö mun kaikki hoitaa? (S) 21.17 Kesäkino: Mies, joka ei osannut sanoa ei (7) 22.55 Kesäkino: Kultainen vasikka (S) 00.20-04.00 Teematieto SUNNUNTAI 24.08.2014 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05-08.55 Avara luonto: Jäinen planeetta 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.45 Paikan kertomaa: Palomuseo 09.55 Yle Uutiset 10.00-10.55 Kirkko keskellä kylää 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle Uutiset Viikko viitottuna 11.15 Shackletonin kapteeni 12.10 Kuoleman edessä 12.40 Sydämen asialla (7) 13.30 Jaakko ja maailmanvalloittajat 14.00 Järviemme helmet 14.30 Puutarhaunelmia 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Viimeistä päivää (12) 15.40 Löytöretkiä maailmaan 15.55 Historia: Pavlopetrin uponnut kaupunki 16.45 Tarinoita metsästä : Kuukkeli talvella 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Inhimillinen tekijä 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä 18.45 Näin tehtiin Jäinen planeetta 19.00 Kahden keikka (12) 20.00 Tosi tarina: Isäni Zekrollah 20.30 Yle Uutiset 20.45 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Tehdas (12) 21.55 Varg Veum: Hämärän sudet (16) 23.25 Spratly, vaaran saaret 00.20 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 07.44 PIKKU KAK- KONEN 07.45 Nimipäiväonnittelu: 24.8. 07.47 Niksi-Nella (S): Nella tahtoo pallotella 07.53 Vekarat! (S) 08.18 Nukkearkun lauluja: Löytöretki ullakolle 08.22 Viiru ja Pesonen (S) 08.36 Katinkontti 08.47 Petteri Kaniini (S) 09.00 Galaxi 10.00-11.20 Mangustit 11.25 Ja he elivät onnellisina... 12.25 Pan Am (12) 13.10 Erätulilla 13.40 Suomen vahvin 14.40 MotorSport: Extra 15.10 Uinnin EM 15.50 Yleisurheilun Eliittikisat 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheiluruutu 19.10 Doctor Who (12) 20.30 Uinnin EM 21.00 Boardwalk Empire (16) 21.57 Yle Uutiset 22.02 Urheiluruutu 22.12 Fresh Meat (16) 22.55 Becky ja Steve (12) 23.25 Outlander (16) 01.15 The Wire (16) 02.15-04.00 Uutisikkuna MTV3 06.00 Onnensoitto 07.05 Ostoskanava Tvins.com 08.05 Ella Elefantti (S) 08.20 Mokon suuri maailma (S) 08.35 Hello Kitty - onnistu kanssani! (S) 08.45 Hunajapupuset (S) 08.55 Chaplin (S) 09.00 Pokémon (7) 09.25 Nakke Nakuttaja (S) 09.50 Maantiekiitäjä (S) 10.15 Loton ja Jokerin tulokset 10.20 Grand Designs - unelma-asunnot 11.20 Remonttimestari 11.50 Meidän safkaa 12.20 Jamie Oliverin säästöateriat 13.20 Purjehdusta: 49er Grand Prix 13.50 David Attenborough - kasvien valtakunta 14.50 Adam (7) 16.55 Abba 17.55 Kadonneen jäljillä 18.55 Naapurit-arvonta 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 MTV Sport Uutiset 19.20 MTV Sport: F1 Extra 19.30 Pulttibois (S) 19.55 Up in the Air (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 MTV Sport Uutiset 22.35 MTV Sport: F1 Extra 22.45 MTV Sport: CHL Extra 22.55 Headhunters (16) 00.50 Americans (12) 01.50-05.30 Onnensoitto Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.30 Ostosruutu 07.00 Ostosruutu 07.30 Ostosruutu 08.00 Unelmamökki 08.30 Jaksa paremmin 09.00 Lentokenttä (S) 09.30 Lentokenttä (S) 10.00 SM-liigan viikkomakasiini 10.30 Nelonen Pro: Moor Gääs 11.00 Huvila & Huussi 12.00 Dr. Phil (S) 12.55 Merieläinten pelastajat 13.25 Manhattanin koirat 14.25 Hauskat eläinvideot 14.55 Suhdekoukerot (7) 15.25 Suhdekoukerot (S) 15.55 Vaihdokkaat (7) 16.55 Hurja painonpudotus UK 17.55 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Elokuva: Kaikki keinot sallittu (12) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: M:I III - Vaarallinen tehtävä III (16) 23.40 SM-liigan viikkomakasiini 00.10 Nelonen Pro: Moor Gääs 00.40 Poliisit - kotihälytys (7) 01.40 NCIS Rikostutkijat (12) 02.40 Virta (16) 03.40-05.00 Ennustaja-TV Sub 06.00 Onnensoitto 08.00 Ostoskanava Guthy Renker 09.00 Ostoskanava Tvins.com 11.00 Simpsonit (12) 11.30 Simpsonit (12) 12.00 Simpsonit (7) 12.30 Simpsonit (7) 13.00 Simpsonit (7) 13.30 MTV Sport: F1 Ennakkotunnelmat 14.00 Kiinteistöjen kuningas 15.00 Kiinteistöjen kuningas 16.00 Kiinteistöjen kuningas 17.00 Carrien päiväkirjat (7) 18.00 Myytinmurtajat 19.00 Formula 1: Belgian osakilpailu 20.00 Big Brother alkaa! 22.00 C.S.I. Miami (12) 23.00 Pahan jäljillä (16) 00.00-06.00 Onnensoitto Yle Teema 04.00 Teematieto 15.00 Kesäkino: Kultainen vasikka (S) 16.25 Salman Rushdien Intia 17.10 Tiededokumentti: Elämää metsässä 18.00 Kino Klassikko: Houkuttelevat huulet (S) 19.30 Auttin neidit ikkunalla 20.00-20.49 Romuorkesteri 21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina 21.45 Yle Live: Pepe & Saimaa 22.45 Volga - venäläinen joki 23.45-04.03 Teematieto MAANANTAI 25.08.2014 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Järviemme helmet 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Rakkauden taistelu 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Arjen huimapäät: Viemärisukeltaja 11.00 Yle Uutiset 11.05 Kun ikä ei paina 12.00 Tiettömän taipaleen takana 12.30 Sydämen asialla (7) 13.20-14.50 Ristikon varjossa (7) 14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Kiehtova maailma: Kabareeta viidakossa 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Rakkauden tähden: Giulio ja Arja 19.00 Prisma: Makujen salaisuudet 19.55 Tarinoita metsästä : Tiaiset 20.00 MOT: Suomalaisten sotilasbisnes 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A- studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Vaalirahoittaja 22.20 Kotikatsomo: Tehdas (12) 23.10 Yle Uutiset 23.15 Brysselin lobbarit 00.15 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAK- KONEN: Jyrkin ja Neposen aamu 06.51 Nimipäiväonnittelu: 25.8. 06.53 Leijulaakso (S) 07.13 Pikku perunat (S) 07.16 Nelli ja Iiro (S) 07.24 Fungi (S) 07.32 Maukka ja Väykkä (S) 07.43 Olivia (S) 07.56 Töötti ja Pulteri (S) 08.17 Muumilaakson tarinoita (S) 08.41 Late Lammas (S) 08.50-08.54 Ruohonjuuritasolla (7) 09.00 Rannalla tuoksuu savukala 09.30 Matkapassi: Buenos Aires 10.20 Blogistania: Tämän kylän homopoika 10.50 Puutarhasissit 11.20 Kasvotusten 12.00 Veneillen pitkin Norjan rannikkoa 12.30 Annen espanjalaisherkut 13.00 Mutsis oli apina 13.25 Teinipomo 14.25 McLeodin tyttäret (7) 15.10 Fifan alle 20v. naisten MM: Finaali 16.30 Nuoret mestarit: Koiramestari 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Ratsastuksen MM: Kouluratsastus 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.24 Yle Uutiset sää 19.30 Apua, meille syntyy vauva 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Totuus rakkaudesta 21.00-21.45 Black Box (12) 21.50 Yle Uutiset 22.00 Urheiluruutu 22.05 Charlien enkelit (12) 22.50 Funny or Die Presents (16) 23.15 Ratsastuksen MM: Lännenratsastus 23.55 True Blood (16) 00.55 The Wire (16) 01.50-04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Tanskan kaunein koti 10.20 Tanskan kaunein koti 10.50 Sadan tonnin talot 11.50 Formula 1: osakilpailu 14.10 Amazing Race 15.10 Esittelyssä: Iholla 15.15 Alueellinen sääennuste 15.20 Mitä tänään syötäisiin? 15.25 Isän tyttö (S) 15.55 Isän tyttö (S) 16.25 Upeat skandikodit 16.55 Upeat skandikodit 17.25 Suurin pudottaja 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (12) 20.00 Suomen kaunein koti 21.00 Uhka (16) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Helppo elämä (12) 23.35 The Good Guys (16) 00.35 Super Fun Night (S) 01.05-05.30 Onnensoitto Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.30 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S) 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.15 Waverly Placen velhot (7) 08.40 Maailman oudoimmat ravintolat 09.10 Reissussa lasten kanssa 09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma 10.20 Unelmamökki 10.50 Ennustaja-TV 11.20 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita 13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma 13.50 Unelmamökki 14.20 Maailman oudoimmat ravintolat 14.50 Deittikamera 15.15 Ruotsin karmein koti 16.15 Koiralle koti 17.20 Frasier 17.50 Hotellit haltuun 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit 19.30 Poliisit 20.00 Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Elokuva: 27 Dresses - hääkuumetta (S) 23.15 Petolliset enkelit (7) 00.15 Kylmäverisesti sinun (16) 01.15 Frasier 01.45 Poliisit 02.15-05.00 Ennustaja-TV Sub 06.00 Onnensoitto 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins. com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Kreisiä menoa 14.30 Kreisiä menoa 15.00 Jamie Oliverin ruokamanifesti 15.55 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Big Brother Extra 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Katujen kasvatti (16) 22.00 Big Brother 23.00 Grimm (16) 00.00 Hävyttömät (16) 01.00-06.00 Onnensoitto Yle Teema 04.00 Teematieto 16.55 Ikkunoita avaruuteen 17.20 Ikkunoita avaruuteen 17.45-18.55 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 19.00-19.55 Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00-20.55 Suuri Modigliani-huijaus 21.00-21.45 Sami Yaffa - Sound Tracker 21.50 Kino: Loppuelämäsi ensimmäinen päivä (12) 23.40-04.01 Teematieto TIISTAI 26.08.2014 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 MOT: Suomalaisten sotilasbisnes 06.25 Ylen aamutv 09.30 Rakkauden tähden: Giulio ja Arja 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Kansallismaisemat: Porvoo 11.00 Yle Uutiset 11.05 Kirkko keskellä kylää 12.00 Luontohetki: Erikoisia ekosysteemejä 12.30 Sydämen asialla (7) 13.20 Kohtalo tekee siirron (12) 14.50 Arkistokuvia: Lapsen tie (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.50 A-studio 16.20 Tosi tarina: Isäni Zekrollah 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Rakkauden tähden: Kip ja Martta 19.00 Kiehtova maailma: Värikäs Uusi-Seelanti 19.45-19.55 Kahvin historiaa 20.00 Tosi tarina: Paskaa ja parfyymia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Hotelli Adlon - elämää suurempi tarina (12) 22.40 Yle Uutiset 22.45 Stolberg (12) 23.45 Prisma: Makujen salaisuudet 00.40 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAK- KONEN: Nallen aamu 06.51 Nimipäiväonnittelu: 26.8. 06.52 Pikku prinsessa (S) 07.04 Hertan maailma (S) 07.09 Jussin matkat (S) 07.22 Lulu kilpikonna (S) 07.35 Neppajymykerho 07.41-07.53 Ritari Mikke (S) 07.58 Töötti ja Pulteri (S) 08.19 Muumilaakson tarinoita (S) 08.42 Klassikkotarina (S) 08.50-08.54 Ruohonjuuritasolla (7) 09.00 Pan Am (12) 09.45 Yle Uutiset Uusimaa 09.55 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.05 Yle Uutiset Lounais-Suomi 10.15 Yle Uutiset Häme 10.25 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.35 Yle Uutiset Itä- Suomi 10.45 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.55 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 11.05 Oddasat 11.20 Annen espanjalaisherkut 11.50 Murharyhmä - tosielämän Sherlockit 12.15 Näin Norjassa 12.25 Uusi päivä (S) 12.55 Ja he elivät onnellisina... 13.55 Apua, meille syntyy vauva 14.25 Meren ääriin 15.05 Näin Norjassa 15.15 Jaquie Brownin päiväkirjat (12) 15.40-16.25 Doctor Who (12) 16.30 Törmäyskurssi (S) 16.31 Pok ja Mok (7) 16.38 Viidakkojytä (S) 16.43 Martine (7) 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Ratsastuksen MM: Kouluratsastus 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.24 Yle Uutiset sää 19.30 Apua, meille syntyy vauva 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Totuus rakkaudesta 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.35 Jalkapallon mestarien liiga 23.50 Ratsastuksen MM: Lännenratsastus 00.30 Jalkapallon mestarien liiga 01.00 The Wire (16) 01.55-04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Suurin pudottaja 10.15 Emmerdale (S) 10.45 Emmerdale (S) 11.15 Tulossa: Kiiltokuvia 11.20 Pilanpäiten 11.25 Ostoskanava Tvins.com 12.55 Teknavi 13.25 Amazing Race 14.25 Selviytyjät 15.20 Pilanpäiten 15.25 Alueellinen sääennuste 15.30 Mitä tänään syötäisiin? 15.35 Moderni perhe (S) 16.05 Pilanpäiten 16.20 Unelmakoti puoleen hintaan 17.25 Suurin pudottaja 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Pomo piilossa 21.00 Klikkaa mua (7) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 MTV Sport Uutiset 22.35 Pukumiehet (S) 23.35 Harryn laki (7) 00.35 Luuserit (7) 01.05-05.30 Onnensoitto Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.30 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S) 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb (S) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (S) 08.15 Waverly Placen velhot (S) 08.40 Maailman oudoimmat ravintolat 09.10 Reissussa lasten kanssa 09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma 10.20 Unelmamökki 10.50 Ennustaja-TV 11.20 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita 13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma 13.50 Unelmamökki 14.20 Maailman oudoimmat ravintolat 14.50 Deittikamera 15.15 Ruotsin karmein koti 16.15 Koiralle koti 17.20 Frasier 17.50 Hotellit haltuun 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit 19.30 Poliisit 20.00 Huvila & Huussi 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Poliisit - kotihälytys (12) 23.00 Petolliset enkelit (S) 00.00 Kylmäverisesti sinun (16) 01.05 Frasier 01.35 Poliisit 02.05 NCIS Rikostutkijat (12) 03.05 Holmes NYC (7) 04.05-05.00 Ennustaja-TV Sub 06.00 Onnensoitto 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (7) 11.00 Ostoskanava Tvins.com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 Beverly Hillsin panttilainaamo 14.30 Beverly Hillsin panttilainaamo 15.00 Pomo piilossa UK 15.55 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen viemää (S) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Big Brother Extra 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Carrien päiväkirjat (12) 22.00 Big Brother 23.00 112 00.00 Hävyttömät (16) 01.00 Rysän päällä 02.00-06.00 Onnensoitto Yle Teema 04.00 Teematieto 16.55-17.37 Tiededokumentti: Piinaavat raivonpuuskat 17.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 19.00 Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00-20.47 Seksiä auringon alla 21.00 Historia: Maailman erikoisimmat aseet 21.50-23.05 Elävä arkisto: Aseistakieltäytyjät 21.50 Käsky käy kutsuntaan 22.04 Anna palaa: Asevelvollisuus 22.34 Armoa vai oikeutta? 23.05 Valkoiset orjat 23.45-04.00 Teematieto KESKIVIIKKO 27.08.2014 Yle TV1 04.00 Uutisikkuna 05.55 Rakkauden taistelu 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Rakkauden tähden: Kip ja Martta 10.00 Murdochin murhamysteerit (12) 10.50 Kansallismaisemat: Tapiola 11.00 Yle Uutiset 11.05 Kiehtova maailma: Kabareeta viidakossa 12.00 Jaakko ja maailmanvalloittajat 12.30 Sydämen asialla (7) 13.20-14.32 Yhden yön hinta (7) 14.40 Pysähdys (S) 15.00 Yle Uutiset 15.05 Yle News 15.10 Yle Oddasat 15.15 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 16.00 Avara luonto: Jäinen planeetta 16.50 Novosti Yle 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Murdochin murhamysteerit (12) 18.00 Yle Uutiset 18.22 Yle Uutiset alueeltasi 18.25 Yle Uutiset sää 18.30 Rakkauden tähden: Ebun ja Antti 19.00-19.55 Historia: Maailman suurin pommi 20.00 Puutarhaunelmia 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.05 A-studio 21.35 Monroe (12) 22.20 Keskiviikon ravisuora 22.25 Stolberg (12) 23.25 Yle Uutiset 23.30 Ulkolinja: Ruotsiin paremman elämän perässä 00.30 Uutisikkuna Yle TV2 04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAK- KONEN: Neposen aamu 06.51 Nimipäiväonnittelu: 27.8. 06.52 Paula (S) 07.00 Herra Nokkelo (S) 07.05 Tiketi Tok (S) 07.16 Jokeri Pokeri Box 07.21 Timppa (S) 07.32 Urpo ja Turpo (S): Urpo ja Turpo ovat nälkäisiä 07.40 Lauran tähti (S) 07.54 Töötti ja Pulteri (S) 08.15 Muumilaakson tarinoita (S) 08.40 Late Lammas (S) 08.50 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa 09.20 Yle Uutiset Uusimaa 09.30 Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 09.40 Yle Uutiset Lounais-Suomi 09.50 Yle Uutiset Häme 10.00 Yle Uutiset Keski-Suomi 10.10 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.20 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.30 Yle Uutiset Pohjois-Suomi 10.40 Oddasat 10.55 Murharyhmä - tosielämän Sherlockit 11.20 Kuningaskobran jäljillä 12.35 Uusi päivä (S) 13.05 Ajankohtainen kakkonen 13.40 Tarinateltta 13.55 Apua, meille syntyy vauva 14.25 Onni on pohjanhevonen 15.05 Näin Norjassa 15.15 Jaquie Brownin päiväkirjat (12) 15.40 Doctor Who (12) 16.30 Galaxi 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Ratsastuksen MM: Kouluratsastus 19.00 Yle Uutiset alueeltasi 19.10 Yle Uutiset 19.20 Urheiluruutu 19.24 Yle Uutiset sää 19.30 Apua, meille syntyy vauva 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Totuus rakkaudesta 21.00 Nuoret nerot (7) 22.02 Yle Uutiset 22.12 Urheiluruutu 22.20 Sinkkuelämän säännöt (S) 23.40 Ratsastuksen MM: Vammaisratsastus 00.00 Silminnäkijä: Homekoulun hinta 00.30 The Wire (16) 01.30-04.00 Uutisikkuna MTV3 05.30 Aamusää 06.00 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.05 Studio55.fi 09.30 Huomenta Suomen Uutiset 09.40 Mitä tänään syötäisiin? 09.45 Suurin pudottaja 10.15 Emmerdale (S) 10.45 Emmerdale (7) 11.15 Pilanpäiten 11.25 Ostoskanava Tvins.com 12.55 Saaristoruokaa 13.25 Unelmakoti puoleen hintaan 14.25 Kadonneen jäljillä UK 15.25 Alueellinen sääennuste 15.30 Mitä tänään syötäisiin? 15.35 Ensisilmäyksellä (12) 16.05 Ensisilmäyksellä (7) 16.35 Jamie Oliverin 15 minuutin ateriat 17.05 Pilanpäiten 17.15 Pilanpäiten 17.25 Suurin pudottaja 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (7) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.00 Pomo piilossa 21.00 Klikkaa mua (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Viking Lotto ja Jokeri 22.30 MTV Sport Uutiset 22.45 Kallista kipua (12) 23.45 Noitapiiri (12) 00.40 UEFA Champions League -huippuhetket 01.10-05.30 Onnensoitto Nelonen 05.00 Ennustaja-TV 06.30 Ostosruutu 07.00 Disneyn esikoulu: Erikoisagentti Oso (S) 07.25 Disney esittää: Finias ja Ferb (7) 07.50 My Little Pony: Ystävyyden taikaa (7) 08.15 Waverly Placen velhot (7) 08.40 Maailman oudoimmat ravintolat 09.10 Reissussa lasten kanssa 09.50 Lauran matkakuvia: Tukholma 10.20 Unelmamökki 10.50 Ennustaja-TV 11.20 Ostosruutu 11.50 Ostosruutu 12.20 LIVE: Tiedä ja Voita 13.20 Lauran matkakuvia: Tukholma 13.50 Sarahin sisustusvinkit 14.20 Maailman oudoimmat ravintolat 14.50 Deittikamera 15.15 Ruotsin karmein koti 16.15 Koiralle koti 17.20 Frasier 17.50 Hotellit haltuun 18.55 HS-uutiset 18.58 HS-sää 19.00 Poliisit 19.30 Poliisit 20.00 Hurja painonpudotus UK 20.57 Keno 21.00 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 22.00 Criminal Minds - FBI-tutkijat (16) 23.00 Castle (12) 00.00 Petolliset enkelit (7) 01.00 Frasier 01.30 Poliisit 02.00 Brad Meltzerin tulkinnat (S) 03.00-05.00 Ennustaja-TV Sub 06.00 Onnensoitto 08.00 Astral TV 10.00 Lemmen viemää (S) 11.00 Ostoskanava Tvins. com 13.00 Ostoskanava Guthy Renker 14.00 XOX Betsey Johnson 15.00 Pomo piilossa UK 15.55 Myytinmurtajat 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Walker, Teksasista (12) 19.00 Naapurit-arvonta 19.05 Big Brother Extra 19.30 Lainvalvojat 20.00 Miehen puolikkaat (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Kurjat kuppilat USA 22.00 Big Brother 23.00 666 Park Avenue (16) 00.00 Vampyyripäiväkirjat (16) 01.00-06.00 Onnensoitto Yle Teema 04.00 Teematieto 16.50 Historia: Hitler - pahan lähettiläs 17.45 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 19.00-19.52 Isä Matteon tutkimuksia (7) 20.00 Valkoiset orjat 20.40 Kootut askeleet: Susanna Leinonen 21.00 Simon Reeve Intian valtamerellä 22.00 Kino: Maito (7) 23.40-04.00 Teematieto TV-VIIKKO 21.8. 27.8.

20.8. 2014 Pappilaan 9-reikäinen frisbeegolfrata PIRKKALAN seurakunta on saanut Pappilan alueelle 9-reikäisen frisbeegolf-radan. Tällaisia ratoja ei ole ollut aikaisemmin Pirkkalassa ollut. Lähimmät radat ovat löytyneet Nokialta, Epilästä ja Kuljusta. Pappilan puistomaisessa ja pinnanmuodoiltaan vaihtelevassa maastossa tarjoutuu hyviä luonnollisia esteitä frisbeen lennolle. - Seurakunnan rata on 9-reikäinen selkeä perusrata, joka sopii kaikille. Ratojen pituudet löytyvät 50 ja 100 metrin välistä, selvittää radan suunnitellut Kalle Huotari. - Korit ovat parasta laatua ja lähes kaikki nähtävissä heittopaikoilta. - Seuraavan reiän heittopaikka löytyy yleensä hyvin läheltä edellisen reiän koria, joten rata on mukava ja helppo kiertää, vaikka kerta olisi ensimmäinen. - Radalta löytyy myös kymmenes kori, johon voi harjoitella puttausta. Rata kaikkien käytössä Frisbeegolfia voi mennä vapaasti pelaamaan Pappilan alueelle, kun ottaa omat välineet mukaansa ja huomioi muut alueella olevat. Pelaamaan mennessä tulee Jyri Peltola (vas.) ja Marko Ruusunoksa toteavat, että Pappilassa (Pappilantie 65) on nyt hyvä frisbeegolfrata. He toivovat pelaajien löytävän sinne tiensä. kuitenkin ottaa huomioon Pappilassa oleva toiminta. - Jos Pappila on varattu jonkin ryhmän käyttöön tai siellä esimerkiksi pidetään muistotilaisuutta, niin silloin Pappilan päärakennusta lähinnä oleva kori ei ole pelikäytössä, kertoo kirkkoherra Olli-Pekka Silfverhuth. Frisbeegolfrata toteutui Pap- pilan alueelle sujuvaan tahtiin. - Alun perin alueelle piti tulla beachvolley -kenttä, mutta Pappilan alueelta löytyneet muinaislöydökset muuttivat suunnitelmia, sanoo kirkkoneuvoston jäsen Marko Ruusunoksa. - Kirkkoneuvosto on ollut halukas kehittämään monipuolisesti Pappilan aluetta. Nyt saimme alueelle erityisesti nuoria kiinnostavan frisbeegolfradan. - Mielestäni rata sopii Pappilaan hyvin. Alueella pitää olla paljon aktiviteettejä nuorille, jotta hekin siellä viihtyvät. Opaskyltit tulossa pian Radan suunnittelu ja toteutus etenivät sujuvasti. Radan töihin osallistuivat niin ammattilaiset kuin seurakunnan nuorista aikuista koottu talkooryhmä. - Meitä oli täällä talkoissa noin kymmen hengen porukka. Muutaman päivän aikana teimme heittopaikat sekä raivasimme aluetta, kertoo Jyrki Peltola. - Radalle on tulossa vielä opaskyltit jokaiselle heittopaikalle. Niistä näkee radan suunnan, pituuden sekä mahdolliset esteet, jotka tulee kiertää, Ruusunoksa selvittää. MARI LILJA AUTOILU PIRKKALAINEN 13 E85-MUUTOSSARJAT BENSIINIAUTOIHIN 20% säästöä polttoainekuluissa 80% vähemmän fossiilisia CO 2 -päästöjä KYSY YHTEENSOPIVUUS AUTOOSI! URHEILU www.eflexfuel.fi Autossasi voi muunnoksen jälkeen käyttää bensiini- ja etanolipolttoaineita ja niiden sekoitusta. Asennukset Pirkkalassa Vaitin teollisuusalueella. URHEILU Huonoin peli koko vuonna PJK otti takkiin tiikereiltä PJK-FC Tigers 3-5 (1-2) KAROLIINA AHOLA Sateentorjunta Norsupallossa voittamaton JO perinteeksi muodostunut Norsupallo-turnaus on pelattu tältä vuodelta. Lauantaina Haikan kentällä nähtiin reiluja ja mukavan vaihtelevia pelejä. Turnauksen avaajana ja myös Pirkkalan demarien vahvistuksena toimi entinen kansanedustaja Marko Asell Nokialta. Finaalissa olivat vastakkain Sateentorjunta ja Pirkkalan demarit. Voiton vei Sateentorjunta, joka pelasi koko turnauksen ilman tappiota. Sää suosi tapahtumaa, ja kävijöitä riitti. - Vuoden päästä tavataan uudestaan Norsupallon merkeissä. Suurkiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille ja järjestelyissä mukana olleille, sanoo Sami Palola tapahtuman järjestäneesta Pirkkalan demareista. Tulokset: 1) Sateentorjunta, 2) Pirkkalan demarit, 3) Alpe II-jaos, 4) Shinrai, 5) Millan Waltterit. Paikalliset sportit Pirkkalainen PJK otti reippaasti takkiin FC Tigerseiltä lauantaina kotikentällään. Se oli meiltä huonoin peli koskaan koko vuoden kestäneen valmennusurani aikana, valmentaja Ari Pekkonen harmitteli. Haltuunotto, syöttö ja vapaan paikan liike, ne kaikki olivat hukassa. - Peli olisi ehdottomasti pitänyt voittaa, mutta lopputulos oli tämä. - Pelin organisointi katosi jo alkuvaiheessa ja poissaolot olivat osaltaan vaikuttamassa siihen. PJK:n maalintekijöinä kunnostautuivat Matias Kartti, Tomi Järvinen ja Antti Alamyllymäki. Vastaan Loiske Ensi perjantaina sinipaidat saavat vastaansa Sääksjärven Loiskeen Lempäälässä. Kyllä viime pelin jälkeen pukukopissa oli sellainen tunnelma, että jotain jäi hampaankoloon. - Seuraavasta pelistä pitäisi ehdottomasti tulla voitto. Pelitaktiikkaan on tulossa muutoksia, Pekkonen sanoo. Seuraavat 3-4 peliä ovat pallokerholaisille tärkeitä. Nämä seuraavat vastustajat ovat sarjassa meidän alapuolella ja kolme niistä on voitettu keväällä. Voitot ovat tärkeitä, jotta säilymme sarjassa keskiviivan tienoilla. Sateentorjunta oli voittamaton. Joukkue pelasi koko Norsupallo-turnauksen ilman tappioita. KOULUTUSTA AMMATTIPÄTEVYYS- KOULUTUKSIA PIRKANMAALLA Pirkkalassa ke 3.9. klo 16.00 Ennakoiva - ja taloudellinen ajaminen to 4.9. klo 16.00 Asiakaspalvelu ja kuorman varmistaminen. Ammattipätevyyskoulutukset kaikille raskaan kaluston kuljettajille. Pyydä tarjous ryhmällesi ja saat kouluttajan paikan päälle. Ilmoittaudu heti! www.koulutuskoukku.com p.0400 660796 / Merja Saulamaa Pistä meille juttuvinkki tekstarilla! Pirkkalainen-lehti P. 0400 991513 Pirkkalan liikuntatoimen uusia liikuntaryhmiä syksylle 2014 takia. Maanantai Tiistai Torstai sisäänpääsy yms. maksut. omaa liikuntaharrastusta. Ryhmässä tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin ja tutustutaan lähialueen Perjantai Liikuntaneuvontaa ta on henkilökohtainen tapaamien liikunnanohjaajan kanssa. Tapaamisessa kartoitetaan asiakkaan tapaamaan liikunnanohjaajaa Vaelluspäiviä koko perheille eväät mukaan. mukaan. Katso myös muut liikuntatoimen ohjatut ryhmät Pirkkalan kunnan internetsivuilta.

14 PIRKKALAINEN 20.8.2014 PALVELEMME TEITÄ KAUNEUS JA TERVEYS Erikoishammasteknikko, hammasteknikkomestari RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso. Esteetön kulku pyörätuolilla. P. 03 341 3414 Puhelinpäivystys klo 7 21 050 543 1819 Hermoratahieronnan mestari Katja Koutonen P. 045 134 9364 Kutteritie 1 A 1, Pirkkala www.hermorata.net GRAAFISET PALVELUT KOTI JA PIHAPIIRI PELTIKATTOMAALAUKSET www.ulkomaalaukset.fi MAALAUSLIIKE ARVOLA PIRKKALA P. 040 503 6316 FI Luettu lähilehti PARTURI-KAMPAAMO MARITTA Satu 040 687 2250 050 302 2201 Keskuskatu 1, Pirkkala Lukija! Käytä hyväksesi ilmoittajiemme palveluita. AUKIOLOAJAT ti-pe 10-18, la 9-14, ma suljettu. Muina aikoina sop. mukaan. PARTURI-KAMPAAMO AnnOx P. 040 716 6190 Kreetantie 9, Pirkkala www.vanhakanto.com Kannonjyrsintää ja maanrakennusta Puh. 0400 834 888 Suunnitelmat Asennukset Korjaukset Tarvikemyynti 43 vuotta PIRKKALAN SÄHKÖLIIKE KY Taitajankuja 3, PIRKKALA 03 368 0826 0400 848 682 www.pirkkalansahkoliike.fi PARHAAT BETONIT Turkkilanjärventie 6, 39200 KYRÖSKOSKI Puh. (03) 371 6106, 371 6536, 371 6756 laurilanbetoni@laurilanbetoni.fi LAURILAN BETONI NYT KESÄKUNTOON 2 päivässä! aineisto@taittoteam.fi PUH. 040 7160 565 tai 040 7160 560 Suupantie 2, 33960 PIRKKALA ari Kattomittari TESTAA KATTOSI KUNTO laaturemontti.fi OTA YHTEYTTÄ JA VARAA ILMAINEN ARVIO. laaturemontti.fi tti P. 03 3398 6722 HAUTAUSPALVELUT Suupantie 6 C, Pirkkala P. 368 2307 Ark. 9 17, la 9 13, su sulj. tai sopimuksen mukaan. Päivystys 24h 050 362 9690 www.pirkkalanhautauspalvelu.fi TIETOKONE- HUOLTOA OnSite TIETOKONEHUOLTO www.datapapu.fi P. 040 540 1529 Pirkkalainen verkossa www.pirkkalainen.com ELINTARVIKKEITA ILMALÄMPÖPUMPUT Myynti Asennus Huolto LMJ-Tekniikka Marko Lehtonen 0400-658 393 Halmeentie 5, 33960 Pirkkala www.lmj-tekniikka.fi lasikorjaukset alumiiniset ovet ikkunat ja tuulikaapit eristyslasit terassilasitukset puh. 0400 851 395 Vaittintie 2, PIRKKALA www.alumiinijalasi.fi PM Heat Oy Paikallinen Mitsubishi Electric -lämpöpumppujen jälleenmyyjäsi. Pyydä tarjous! 040 849 6744 myynti@pmheat.fi www.pmheat.fi LAKIASIAT MYYDÄÄN OSTETAAN Varatuomari TIMO KIRKKO-JAAKKOLA 044 424 0420 timo.kirkko-jaakkola@asuntonokia.fi Perukirjat, testamentit, kaupanvahvistus ym. PERUNKIRJAT Kauppakirjat Testamentit ym. Joustavasti asiakkaan luona. Myös iltaisin ja viikonloppuisin. Ilmainen puhelinneuvonta. ASIOINTIPALVELU PEKKA VALTONEN P. 3753 218, 0400-335 443 KOTI- JA HOIVAPALVELUT KOTIPALVELU MILLI tarjoaa monipuolisia, luotettavia palveluja kodin arkeen. Alan koulutus ja usean vuoden työkokemus. Toimintamme on vastuuvakuutettua. Käytä kotitalousvähennys hyödyksesi! Soita, 044 292 7117 ELÄIMET Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA 0400 331 717 ajanvaraus ma-to 8.30 18 Toni Koskinen Oy Sälekaihtimet markiisit ja muut alan tuotteet Kodin pienet korjaukset ja remontit ILMAINEN ESITTELY- JA MITTAUSKÄYNTI Puh. 040 930 7678 monitoimex@monitoimex.fi Myydään KOIVUKLAPIA 1,5 irtom 3, h. 55 045 122 6431 Myös kuljetusmahdollisuus. LIIKENNE Vuokrattavana H- ja P-AUTOJA Myös peräkärryt ja trailerit Tmi Jere Uusitalo p. 0500 732 048 www.autovuokraamo-uusitalo.fi Autosi puhdistaa Pirkkalan Carwash 040-482 6230 Soita ilmoituksesi tälle sivulle p. 03 3143 1914 Tänä vuonna LAHJOITAMME JOKAISESTA TEKEMÄSTÄMME ROMUTUS- TODISTUKSESTA 20 MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITON PIRKKALAN OSASTOLLE. PIRKKALAN AINOA VIRALLINEN ROMUAUTOJEN VASTAANOTTOPISTE! Otamme autot vastaan ilmaiseksi ja noudamme tarvittaessa. MYYMME KÄYTETTYJÄ JA UUSIA OSIA pakettiautoihin, maastureihin, avolavoihin. AUTONOSAT R. AALTONEN Teollisuustie 11, 33960 Pirkkala 03 368 3321 / 040 557 3375 www.pirkkalanautokeskus.fi info@pirkkalanautokeskus.fi Sesonkina LA 9-13 Pirkkalan Autokeskus Oy -öljynvaihdot aikaa varaamatta Huollot kaikkiin merkkeihin autonvalmistajan huolto-ohjelman mukaisesti ja autosi takuu säilyy! Korjaukset kaikkiin merkkeihin alkuperäislaatuisilla osilla Vikadiagnostiikka 4-pyöräsuuntaukset Varusteasennukset Ostetaan ROMUAUTOJA henkilö-, pakettiautot. Kaikki huomioidaan, myös pikkuvikaiset. P. 045 122 6431 Myös pyhisin! Taksi Timo Hänninen Pirkkala P. 0500 234 653 KUORMA-AUTO- KULJETUKSIA Muutot ym. kuljetukset, myös muuttolaatikot Tmi Heikki Kastari 040 523 3985 heikki.kastari@gmail.com Yli 30 v. apuna autosähköpulmissa Kurikantie 5, Pirkkala Puh. 010 425 1500 Lankapuhelimesta: 8,35 snt/puhelu 6,00 snt/min. Matkapuh. 8,35 snt/puhelu,17 snt/min. TEOLLISUUSTIE PIRKKALAN AUTOKESKUS Teollisuustie 25, 33960 PIRKKALA Puh. 03 368 4000 www.autonosat.fi Audi, BMW, Chevrolet, Citroën, Fiat, Ford, Honda, Kia, Hyundai, Mazda, Mercedes-Benz, Mitsubishi, Nissan, Open, Peugeot, Renault, Saab, Seat, Skoda, Suzuki, Toyota, VW, Volvo E12 LENTOASEMANTIE KEISARINVIITTA ABC PIRKKALA PYHÄJÄRVENTIE SUOMEN AUTOPURKAMOLIITON JÄSEN E12 22kkal

20.8. 2014 YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin 3143 1900. Lähetyslomake kotisivuilla www.pirkkalainen.com tai konttori@pirkkalainen.com Elokolo/Elopilkku: Elokolo, os. Suupankuja 8-10, avoinna kesä-elokuussa ma-pe 9-14. Puh. 03 368 1295. To 21.8. klo 11 edullinen keittolounas niin monelle kuin riittää, yhteislaulua klo 12. Pe 22.8. klo 9 perjantaipuheet. La 23.8. klo 12 leivänjako Elokolon edessä. Huom. ei maanantaina! Ma 25.8. klo 9 kuntosalilla. Ti 26.8. klo 9 sauvakävelyä, omat sauvat mukaan! Ke 27.8. klo 13 verenpainemittaus. To 28.8 klo 11 edullinen keittolounas niin monelle kuin riittää, yhteislaulua klo 12. Elokolo on mukana myös Meidän Pirkkala 2014 kuntalaistapahtumassa klo 17-20. HUOM! Hygieniapassin suorittaneet kortit saapuneet ja noudettavissa Elokolosta aukioloaikoina! Pirkkalan Eläkkeensaajat: Ma 25.8. klo 9 hallituksen kokous Kyöstin kerhotalolla. Itä-Suomen matka peruuntui, ei tarpeeksi osallistujia. Ma 1.9. klo 11.30 matkainfo / ilmoitt. kylpylämatka Pärnu, hotelli Spa Tervis 19.-25.10. Lisätiedot Irene 0400 731 435. Kerhotoiminnat aloitetaan syyskuun alusta. http://pirkkala.elakkeensaajat.fi ILMOITUSTORI Palvelupalsta yksityisten lukijoiden ilmoittelulle - ei yrityksille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Lomake kotisivuilla www.pirkkalainen.com tai konttori@pirkkalainen.com Puh. 3143 1900. Hinta 1 7 riviä 10 e, Riville mahtuu 35 merkkiä. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Ostetaan Omaan käyttöön yksiö tai pieni kaksio Pirkkalasta. Yst. vast. p. 0400 477 210. Myydään Hissitalon saunallinen kolmio. Asuntoon voi muuttaa heti. Lähemmin P. 050 377 3615. Rivitalokolmio aurinkoiselta ja rauhalliselta paikalta Pirttimäki 6:sta Kurikasta. 75m2, 3h+k+s ja aurinkoinen, suojaisa piha. Ihan vieressä päiväkodit, hiihtolatu ja hyvin lähellä Vähäjärvi, luonto ja Pirkkalan palvelut. Hintapyyntö 195000. Ota yhteyttä: 041 462 0809 / Heikki Harju. Lomaosake Himokselta 47,7 m2, käyttöoikeus joka 6. viikko. Myyntihinta 20.988, yhtiövastike 65,70/ osuus. Lähemmin 0500 809 269. Höyläpenkki, järeä, uutta vastaava. Pit. 2550, lev 700 / 1050, kork. 910. Hinta 250 e. P. 040 722 3930. Pirkkalan Hiihtäjät: Torstairastit 21.8. Akaa, Sallinkulma. Opastus Suorakatu 1. Kartta Mortti. Myös RR/TR. Torstairastit 28.8. Lempäälä, Säijän koulu. Opastus Pirkkalantie 889. Kartta Säijä. Myös RR/TR. Pirkkalan Demarit: Avoin kokous 24.8. klo 17.30 kunnantalo, kh 1. Asia Hakatie 1. Ty Toivon johtokunta klo 17. Pirkkalan Keskusta: Paikallisyhdistyksen johtokunnan kokous to 21.8. klo 18 kunnantalo, ryhmähuone. Asioina mm: seurakuntavaalit ja Meidän Pirkkala 2014 tapahtuma 28.8. klo 17-20 Vihreä Pirkkala: Avoin hallituksen kokous to 21.8. klo 18. Paikkana entinen Tommilan päiväkoti, Tommilankuja 1. Pirkkalan Karjala-seura: Hallitus kokoontuu ke 20.8. klo 16. Kokouksesta kiiruhdamme pelaamaan kyykkää Huovin kentälle klo 18. Kyykkää pelataan keskiviikkoisin kuudelta ja pelaamaan voivat tulla kaikki lajista kiinnostuneet. Seuraava tarinailta on 4.9. Vapaa-aikakeskuksessa. MLL:n Pirkkalan yhdistys: Perhekahvila Ilo avasi ovensa kesätauon jälkeen jälleen to 14.8. Pirkkalan Kyöstillä. Voit tulla kahville, leikkimään, askartelemaan ja juttelemaan klo 9.30-11.30! Uusi Vaavinkaiset-vertaistukiryhmä aloittaa ma 8.9. Ilmoitt. käynnissä. Tempputaaperoiset - liikunnallinen vertaistukiryhmä (1-5v.) aloittaa ma 8.9. Ilmoitt. käynnissä.?lisätietoja http:// pirkkala.mll.fi/ Pöytäkangaspuut+jalat, uudenveroiset, kudontavalmiit, kaikilla varusteilla, neljä vartta. Kankaan kudontalev. 50 cm, kokonaislev. 65 cm, pit. 75 cm, kork. 50 cm, jalkojen kanssa 1,06 m. Hinta yht. 450 e. Tied. p. 050 523 3481. Vuokralle tarjotaan Nokian keskustassa kalustettu, saunallinen rivitalokaksio lyhytaikaiseen vuokraukseen, esim. vesivahinko, vieraita jne. P. 0400 688 348. Ikaalisten kylpylä-hotellista laadukkaita lomahuoneistoja järvinäköalaparvekkeilla! 1 kerros ja 3 kerros. Kuvat Ikaalisten kylpylä-hotellin lomahuoneet! Helena Kauppi puh: 040 418 6279. Löydetty Kultainen kaulakoru Pakkalankulmalta heinäkuussa. Voi kysellä tuntomerkkejä vastaan kunnan yhteispalvelupisteestä, p. 050 435 4802. Poimittu talteen pieni pehmokoira ke 1.8. n. klo 18.50 Naistenmatkan viereiseltä pyörätieltä Ylä-Haikan ja Nesteen väliltä. Tied. 044-5651 480. Pirkkalan kunnan yhteispalvelupisteestä, Koulutie 1, puh. 050 435 4802, voi tiedustella löytötavaroita. Sekalaisia Tarvitsetko energia-asiantuntijan apua energian säästöön. Tutkinto on. Ota yhteyttä 045 314 8331. Pirkanmaan Vammaistyö: Olemme mukana Meidän Pirkkala 2014 tapahtumassa liikuntatalolla to 28.8. klo 17-20. Pöydän laitto mahd. klo 15 alk. Ilm. Eevalle, jos pääset mukaan esittelemään toimintaamme. La 6.9. klo 9-14 yhdistysten toripäivään Suupantorille kaivataan myyntiapua pöytäämme, ota yhteys Kaarinaan. Pirkkalan Kuulorajoitteiset: Syksyn ensimmäinen kuukausitapaaminen 28.8. klo 13 Pirkkalan kirkon seurakuntasalissa. Yhdistys on tarkoitettu huonokuuloisille ja kuuroutuneille sekä heidän läheisilleen. Vierailijana on kuulohoitaja Margit Salonen. Syysretken teemme pe 12.9. Tampereelle. Kohteina: SPR Kalkku, Työväenmuseo Verstas, Vapriikki ym. Retkelle voivat osallistua myös ei jäsenet, mikäli tilaa jää. Matkan hinta on jäseniltä 25 e ja ei jäseniltä 30 e. Ilmoitt. Leenalle puh. 050 596 9077 tai tapaamisessa. Pirkkalan Näkövammaiset: Kokoontuminen kuukauden viimeisenä keskiviikkona 27.8. klo 11-13 vapaa-aikakeskuksen kokoustiloissa, Koulutie 9. Pirkanmaan Kuluttajat: Mölkyn joukkuekilpailut Kyöstin urheilukentällä ti 26.8 klo 17. Pirkanmaan Omaishoitajat PIONI: Omaishoitajat kokoontuvat yhdessä kahvittelemaan ja keskustelemaan Kahvila Sirpakassa, Suupantie 10 (Pirkkalan srk:n tiloissa), joka toinen tiistai parittomilla viikoilla. Seuraava RAKENTAMINEN LA-KATTOHUOLTO.FI Kattohuollot takuutyönä kasvuston torjunta vuosihuollot pinnoitukset P. 0400 159 817 tapaaminen ti 26.8. klo 10-12, mukana yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Aarre Alanen kertomassa toiminnasta. Lisätietoja Anne Terävältä puh. 040 726 1308. Pirkkalan siirtolapuutarhayhdistys: Siirtolapuutarhatoiminnasta kiinnostuneiden kokoontuminen to 21.8. klo 18 Reipissä museoalueella. Pirkkalan Reserviläiset: Kokoontuminen majalla keskiviikkoisin klo 18 koko kesän ajan. Pirkkalan työttömät: Työpala muuttanut väliaikaisesti entisen Tommilan päiväkodin tiloihin. Puh. 03 365 4885. Pirkkalan työttömien torikahvila Suupalla avoinna arkisin klo 9-13. AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti rapusta. P. Päivi / 040 514 3300. Kk ensimmäisenä keskiviikkona kaikille avoin. KOKOUKSIA Pirkkalan Metsäyhdistys ry:n SYYSKOKOUS su 31.8. klo 15 Erämajalla. Hirvijahtiin osallistuvien henkilökohtainen ilmoittautuminen. Hallitus Sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet, lumiesteet ym. rakennuspeltityöt. Asennukset työtakuulla. Järkipelti Oy 0400 806 275 Mika Kivelä, Pirkkala Kattoremonttien ammattilainen Hämeen Kattokeskus toteuttaa Sinunkin vesikattoremonttisi 100%:lla laadulla! Soita meille (03) 368 3397 tai vieraile kotisivullamme www.kattokeskus.fi Hämeen Kattokeskus Oy Koivistontie 1, 33960 Pirkkala kattokeskus@kattokeskus.fi PIHA JA PUUTARHA TYÖPAIKAT Hyville tekijöille töitä Koulupsykologi avoimet työpaikat PALVELEMME TEITÄ PIRKKALAINEN 15 PIRISTYSTÄ PIHOILLE! kivi- ja vihertyöt pihasuunnitelmat www.ihanpihalla.fi 045 123 3102, 045 123 3100 Hyviä lukuhetkiä www.pirkkalainen.com MYYDÄÄN HEINÄÄ Puh. 044 217 9984 PIRKKALAN KUNTA TIEDOTTAA Tule tapaamaan pormestaria! kirjastotalo). Tervetuloa KONTTORIKONEET JA TARVIKKEET Olemme lähellä tarvikkeita toimistoon ja kotiin! Kaikki toimisto- ja kirjoituspöytätarvikkeet Östringiltä: Työpistetarvikkeet Arkistointi Tulostus ja lähettäminen SHARP - monitoimilaitteet ja ohjelmistoratkaisut puh. 03 3142 2800 www.osmoostring.com KONTTORIKONELIIKE OSMO ÖSTRING OY LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Pirkkalainen www.pirkkalainen.com Suupantie 2 A 10 33960 Pirkkala Puhelinvaihde (03) 3143 1900 Avoinna kesällä ma-pe klo 9 15. Pirkkalan, Härmälän ja Hatanpään paikallinen uutis- ja ilmoituslehti. Jo vuodesta 1961. Toimitus toimitus@pirkkalainen.com Antti Jokinen, päätoimittaja Lomalla Maija-Riitta Merikanto (03) 3143 1911 Karoliina Ahola (03) 3143 1912 Ilmoitukset Yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset: ilmoitukset@pirkkalainen.com Helga Soukola (03) 3143 1915 Eija Forssell (03) 3143 1914 Konttori konttori@pirkkalainen.com Yhdistyspalsta, laskuasiat, tilaukset, Ilmoitustori yms. Puhelinvaihde (03) 3143 1900 Eeva Leskinen (03) 3143 1913 Fax (03) 3143 1950 Henk. koht. sähköpostit: etunimi.sukunimi@pirkkalainen.com Kustantaja: Pirkkala-Seura ry. pj. Hannu Routamaa. www.pirkkala-seura.fi Ilmoitushinnat: 1.1.2014 alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,98 e takasivu... 1,02 e vuosi-ilmoitukset... 0,60 e kuolinilmoitukset... 0,65 e silmäkulma... 1,60 e määräpaikkakorotus... 0,10 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri... 70 e Hintoihin lisätään ALV 24 % Ilmoitustori 1-7 riviä...sis. alv 10,00 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: 14.000 kpl Voit asioida kanssamme kätevästi myös lähettämällä aineistoja kotisivuillamme olevien lomakkeiden avulla. Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2014 Jakoalue: Pirkkala, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset arkisin klo 9-16 p. (03) 3140 4200 ja www.ykkosjakelut.fi/jakelupalaute Haja-asutusalue Pirkkalassa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: Pirkkalainen p. (03) 3143 1900 ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Yhdistyspalstan viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

16 PIRKKALAINEN 20.8.2014 Pystykorvat paukkuivat Pystykorvakisan voitti Riku Vuorinen (keskellä). Jukka Lahti ja Konsta Punkka ampuivat voittajakolmikkoon. RUOKALISTAT PIRKKALAN reserviläisten ja Reservin upseerien yhteinen perinneampumakisa pystykorvilla pidettiin Puolustusvoimien ampumaradalla keskiviikkona 13.8. Osallistujia oli runsaasti, ja paremmuusjärjestyskin saatiin selville. Tilaisuudessa keskusteltiin myös maailman menosta ja tulevista yhteistyömuodoista, sekä nautittiin Tapolan mustasta ja muusta kanttiinin annista. Voittajaksi perinteisillä suomalaisilla pystykorva-aseilla 150 metrin matkalta ampui Riku Vuorinen tuloksella 83. Seuraaviksi tulivat Jukka Lahti (76) ja Konsta Punkka (73). JUHANI SKOGBERG Siru-Katja Ranta sipaisi vielä viimeiset puuterit pormestari Helena Rissasen poskiin. Raili Naskali (vas.), Sirpa Pajunen, Veera Veltti, Jaana Ristimäki-Anttila, Armi Kärki, Soili Saarikko ja Ilona Salomaa ovat jo valmiina kuvattavaksi. Valtuuston naiset seinäkalenteriin Pirkankoivu ja terveyskeskus MA hedelmäinen broilerikastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, marjajogurtti. TI siikapihvit, perunasose, kasvis, tuoresalaatti, sitruuna- porkkanakiisseli. KE kaalilaatikko, tuoresalaatti, puolukkasurvos, luumukiisseli. TO kinkkukiusaus, kasvis, tuoresalaatti, vaniljakiisseli ja hillo. PE juustoinen kala- kasviskeitto, tuoresalaatti, jäätelöpikari. LA lihapullakastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, omenakiisseli. SU merimiesvuoka, kasvis, tuoresalaatti, vispipuuro. Päiväkotiruoka MA lihapullakastike, perunat, herne- maissi- porkkana, tuoresalaatti. TI kasvissosekeitto, raejuusto, tuorepalat. KE riistakiusaus, herne- maissi, porkkanaraaste. TO broileri- pastavuoka, punakaalisalaatti. PE juustoinen kala -kasviskeitto, ruisleipä, tuorepalat. Kouluruoka MA lihapullakastike, perunat, hernemaissi- porkkana, tuoresalaatti. TI hiutalepuuro, hillo, ohrainen tonnikalasalaatti. KE riistakiusaus, herne- maissi, porkkanaraaste. TO broileri- pastavuoka, punakaalisalaatti. PE juustoinen kala -kasviskeitto, ruisleipä, tuorepalat. Tuotto Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lastensairaalan hyväksi KAROLIINA AHOLA VALTUUSTOSALIN aulassa on normaalia hilpeämpi tunnelma. Suoristusraudan ja hiuslakan tuoksu lävistää ilman ja tummiin pukeutuneet naiset pohtivat kasvojensa parasta kuvauskulmaa ja ominta kampaustaan. Olemme Pirkkalan valtuuston naisten seinäkalenterin kuvauksissa. Tämä lähti siitä, että halusimme tehdä jotain hyvää, kertoo Armi Kärki (ps), joka on yksi projektin puuhanaisista. Naisten ideariihessä hyvän tekeminen kulminoitui seinäkalenteriin ja sen tuoton ohjaamiseen Pirkanmaan sairaanhoitopiirin lastensairaalan hyväksi. Uusi lastensairaala on suunnitteilla Taysin yhteyteen. Kalenterin tuotto ohjataan sairaalan rakentamiseen, sairaalatarvikkeisiin tai siellä olevien lasten leikki- ja virkistystarpeisiin. Vuoden 2015 seinäkalenteriin tulee kuva jokaisesta pirkkalalaisesta naisvaltuutetuista. Kalenteria voi ostaa meiltä valtuuston naisilta, Kärki sanoo. FAKTA Taysin lasten- ja nuortensairaala Rakennetaan Tays Keskussairaalan alueelle. Rakennustyöt on tarkoitus aloittaa ensi vuoden alussa. Arvioitu valmistumisaika vuonna 2018. Rakennuksen investointikustannukset ovat noin 70 milj. euroa. ARJEN SÄÄSTÖJÄ ERÄ! Tuore ruodoton LOHIFILEE Norja, vac.pak. 8 95 Plussakortilla: HK SININEN LENKKI 500-580 g (3,45-4,00/kg) -30% 4 00 Rajoitus 2 erää/talous Plussakortilla: Fanta ja Sprite VIRVOITUSJUOMAT 1,5 l (073/l) sis. pantin 0,40e -42% kpl Rajoitus 2 kpl/talous Ilman Plussa-korttia 2,89/pkt (4,98-5,78/kg) 1 49 plo 2 pkt Ilman Plussa-korttia 2,29/plo (1,26/l) Rajoitus 6 plo/talous TARJOUSTUOTTEITA RAJOITETUT ERÄT. EI JÄLLEENMYYJILLE. -33% ERÄ! HK Viljaporsaan ULKOFILEE palana n. 1,5 kg 5 99 kg Rajoitus 2 pk/talous Plussakortilla: Pirkka Costa Rica KAHVI 500 g myös tumma paahto (3,98/kg) 1 99 pkt Ilman Plussa-korttia 2,95/pkt (5,90/kg) Rajoitus 2 pkt/talous PIRKKALA Palmrothintie 2, Pirkkala, puh. 010 537 9700 MA PE 9 21, LA 9 18, SU 12 18 HINNAT VOIMASSA TO LA 21. 23.8.2014 KOTIKEITTIÖSTÄ Teivon KEBAB-LIHA kastikkeessa 15 90 kg NEKTARIINI Italia 1 00 kg Plussakortilla: Fazer SININEN MAITOSUKLAA- LEVY 200 g (9,75/kg) 1 95-10% kpl Ilman Plussa-korttia 2,19 kpl (10,97/kg) Plussakortilla: Aino JÄÄTELÖT 900g (4,43/kg) myös uutuus minttu-suklaa, ei laktoosittomat, ei Hillasoiden Helmi, ei Tyrniluodon Aarre 3 99 pkt Ilman Plussa-korttia 4,79 kpl (5,32/kg) ellei tuotteen kohdalla toisin mainita. PALVELEMME SU 12 18. TERVETULOA! KOTIKEITTIÖSTÄ Teivon LIHAPYÖRYKÄT kastikkeessa 14 90 kg 1 00 pss Pirkka KESÄPERUNA 2kg Suomi (0,50/kg) ERÄ! Tuore AHVENFILEE Suomi, säävararaus 19 90 kg 3 Plussakortilla: Bon Aqua KIVENNÄISVEDET 1,5 l (0,84/l) sis. pantit 1,20 Rajoitus 2 erää/talous. 5 00 Ilman Plussa-korttia 1,99-2,29/pkt (1,06-1,26/l) sis. pantin 0,40e MEILTÄ MYÖS ELÄVÄT TÄPLÄRAVUT TILAUKSESTA! plo -16% -20-10% SmartPOST www.k-citymarket.fi Lue lisää: www.kcm.fi/vastuullisuus