kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä



Samankaltaiset tiedostot
Puun ostot ja hinnat lokakuu Puukauppa piristymässä

Syksyn puukauppa jatkuu edellisvuosia tuntuvasti hiljaisempaan tahtiin. Syyskuussa metsäteollisuus osti puuta 2,1 miljoonaa kuutiometriä,

Puun ostot ja hinnat marraskuu Myrskytuhopuu on vilkastuttanut puukauppaa

2,8 miljoonaa kuutiometriä. Puukaupan reipas tahti on jatkunut helmikuussa: viikoilla 6 7 puuta kertyi yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä.

Vahva korkeasuhdanne jatkui puumarkkinoilla. miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä

Puukauppoja tehtiin vuoden alkuneljänneksellä

Metsäteollisuus on syyskuun alusta lähtien ostanut yksityismetsien puuta

ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

Puun ostot ja hinnat huhtikuu Kantohintojen nousu pysähtyi huhtikuussa. Päivitetyt tiedot metsätilaston taskujulkaisusta.

Puukauppa alueittain 2013

Puukauppa, toukokuu 2009

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2009

Puukauppa, toukokuu 2008

Puukauppa on käynyt tänä syksynä ennätyksellisen vilkkaana. Syksyn puukauppa huipentui lokakuussa, jolloin metsäteollisuus osti yksityismetsistä

Puukauppa kävi syyskuussa erittäin vilkkaana. Metsäteollisuuden viikoittaiset ostomäärät olivat 1,1 1,8 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa, kesäkuu 2010

Puukauppa metsäkeskuksittain 2011

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna Nimellisesti kantohinnat

Puukauppa hiljeni marraskuussa tavallista. jakson jälkeen. Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä raakapuuta pysty- ja hankintakaupoilla

maaliskuun ostomäärät ovat olleet keskimäärin 2,7 miljoonaa kuutiometriä.

Puukauppa, helmikuu 2009

kuutiometriä, joka ylittää viime vuoden vastaavan jakson ostomäärän viidellä prosentilla. Puun hintojen lasku pysähtyi alkuvuodesta

Puukauppa, heinäkuu 2009

Yksityismetsien puukauppa kävi keskimääräistä vilkkaampana heinäkuussa.

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2010

Puukauppa, tammikuu 2009

Puukauppa, elokuu 2009

tämän vuoden raakapuun hintaodotuksista hidasti kevään puukauppaa. pysty- ja hankintakaupoilla

Puukauppa, maaliskuu 2011

Puukauppa, kesäkuu 2008

Puukauppa, tammikuu 2011

Puukauppa toukokuu Puun hintojen lasku pysähtynyt

Puukauppa, kesäkuu 2009

Puukauppa, helmikuu 2010

Puukauppa heinäkuu Puukauppa lähes pysähdyksissä heinäkuussa

Puukauppa toukokuu Puukauppa piristyi toukokuussa. kuusitukki ennätyshinnoissa

METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2014

Puukauppaa on käyty tasaista mutta verkkaista tahtia vuoden alkukuukausina.

Metsäteollisuus osti lokakuussa puuta yksityismetsistä 4,5 miljoonaa kuutiometriä. Se on viidenneksen enemmän kuin vuosi sitten, mutta ei

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Vuoden 2006 kantohinnat nousivat reaalisesti 1,1 prosenttia. Martti Aarne Mika Mustonen 11.4.

TILASTO: Teollisuuspuun kauppa, joulukuu 2014

Puukauppa tammikuu Kuitupuun hinnat laskivat tammikuussa

Puukauppa, joulukuu 2012

noin kymmenesosa. Koko vuoden kertymää painoi alkuvuoden hiljainen puukauppa, ja huonoista korjuukeleistä

Puun hintojen nousun vauhdittama puukauppa jatkui vilkkaana marraskuussa.

Puukauppa, marraskuu 2012

Puukauppa, toukokuu 2012

Raakapuun käyttö 2010

Kantohinnat kääntyivät laskuun vuonna 2003, joskin vuoden loppupuolella

Puukauppa. Lokakuu Puukauppa. hiljenemässä Puukaupan hiljeneminen näkyi lokakuussa kantohintojen 0 4 prosentin

Puukauppa Syyskuu Tukkipuun hinnat loivassa laskussa

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2008

Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi Reaalisten kantohintojen lasku 3,4 prosenttia vuonna Pekka Ollonqvist 18.2.

Puukauppa Heinäkuu Kantohintojen nousu pysähtyi heinäkuussa

Puukauppa, joulukuu 2013

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT

Hakkuumäärien ja pystykauppahintojen

Puun hinnat metsäkeskuksittain 2007

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2014

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu Koivukuitupuun tuonti kasvussa

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, tammikuu 2014

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, maaliskuu 2014

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2008

markkinatilanteen takia kuusitukin asema bruttokantorahojen tuottajana vahvistui entisestään ja oli 40 prosenttia.

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, toukokuu 2014

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT

3 Tulokset. 3.1 Yleistä. 3.2 Havutukkien kulkuvirrat

4 Puukauppa ja hakkuut

4 PUUKAUPPA JA HAKKUUT

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, marraskuu 2011

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2014

Teollisuuspuun hakkuut alueittain 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, joulukuu 2010

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

massateollisuuden hake ja puru mukaan lukien, oli vuoden 2005 lopussa 11,2 miljoonaa kuutiometriä.

Kantohintojen aleneminen edellisvuodesta. Reaalisesti pudotusta oli 4 prosenttia. nousivat ainoastaan Ahvenanmaalla

osuus oli 10 prosenttia. Marraskuun hakkuut olivat samansuuruiset kuin edeltävällä 10-vuotiskaudella keskimäärin.

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2011

Yksityismetsätalouden liiketulos 2008

verrattuna oli 29 prosenttia. Mänty- ja kuusikuitupuuvarastot olivat yhteensä 4,6 miljoonaa kuutiometriä

Teollisuuspuun hakkuut ja työvoima, syyskuu 2014

Rakennus- ja asuntotuotanto

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, heinäkuu 2013

Liitetaulukko 20. Puuston runkolukusarjat puulajeittain.

Teollisuuden ostot yksityismetsistä

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, lokakuu 2013

Vuonna 1997 hankittiin tukkipuuta 25 miljoonaa kuutiometriä. Tästä 41 prosenttia eli 10 miljoonaa kuutiometriä kuljetettiin jalostettavaksi

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, heinäkuu 2008

PUUTAVARAN MITTAUSMENETELMIEN OSUUDET VUONNA 2006

Puun energiakäyttö 2011

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, elokuu 2013

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, tammikuu 2012

METSÄTILASTOTIEDOTE. Metsäteollisuuden ulkomaankauppa, syyskuu Metsäteollisuuden vienti vilkastui jälleen syyskuussa

Markkinapuun hakkuut ja työvoima, helmikuu 2011

Puun energiakäyttö 2012

Transkriptio:

Puun ostot ja hinnat joulukuu 2001 Toimittaja: Martti Aarne 16.1.2002 608 Vuoden 2001 puukauppa jäi 30 miljoonaan kuutiometriin Vuosi 2001 oli puumarkkinoilla hiljainen, vaikka marraskuun myrskyt lisäsivätkin puun tarjontaa etenkin Länsi- ja Etelä-Suomessa. Metsäteollisuuden puun ostot yksityismetsistä jäivät 29,9 miljoonaan kuutiometriin, mikä vastaa noin 37 miljoonaa kuutiometriä yksityismetsistä markkinoille hakattavana puumääränä. Teollisuuden ostomäärä oli pienin sitten vuoden 1993, ja vuoteen 2000 verrattuna ostot supistuivat lähes 9 miljoonaa kuutiometriä (22 prosenttia). Puukaupan ennätysvuonna 1997 puuta kertyi 39,8 miljoonaa kuutiometriä. Teollisuus jäi noin 8 miljoonaa kuutiometriä vuodelle 2001 asettamastaan puumäärätavoitteesta. Puukaupan supistuessa metsäteollisuus pienensi puuvarantojaan ja lisäsi hakkuita omissa metsissään. Tammi marraskuussa 2001 yhtiöiden metsien markkinahakkuut kasvoivat 8 prosenttia edellisvuodesta. Puun kumulatiivinen tuontimäärä nousi jo lokakuun lopussa uusiin ennätyslukuihin (13,1 miljoonaa kuutiometriä). Mänty- ja kuusitukin ostot vähenivät vuonna 2001 lähes 30 prosenttia edellisvuodesta. Kuitupuutavaralajien ostomäärät vähenivät 12 20 prosenttia. Vuonna 2001 pystykauppojen osuus oli 78 prosenttia teollisuuden kokonaisostoista (vuotta aiemmin 84 prosenttia). Keskimääräinen nimellinen kantohintataso oli vuonna 2001 noin 3 prosenttia alempi kuin vuonna 2000. Mäntytukista maksettiin vuoden 2001 pystykaupoissa keskimäärin 274 markkaa kuutiometriltä eli 9 markkaa vähemmän kuin edellisvuonna. Kuusitukin keskikantohinta oli 256 markkaa kuutiolta (vuotta aiemmin 262 markkaa). Kuitupuutavaralajit halpenivat keskimäärin 4 5 markkaa kuutiometriltä. Huom. Tässä tiedotteessa esitetään eri puutavaralajien kanto- ja hankintahintoja myös euroiksi muunnettuina (koko maan tiedot, taulukot 1 4).

2 9 milj. m³ 40 milj. m³ 8 1999 2001 2000 7 30 6 5 20 4 2000 2001 3 2 1 10 1999 0 I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII Kuva 1. Yksityismetsien puukaupan määrät kuukausittain vuosina 1999 2001 0 I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII Kuva 2. Yksityismetsien puukaupan kumulatiivinen määrä kuukausittain vuosina 1999 2001 300 mk/m³ Mäntytukit Mäntytukit Kuusitukit 250 Koivutukit Koivutukit Mäntykuitupuu 200 Kuusitukit Kuusikuitupuu Koivukuitupuu 150 Kuusikuitupuu -7-5 -3-1 1 3 5 7 Muutos, % Kuva 4. Kantohintojen suhteelliset muutokset, koko maa, tammi joulukuu 2001/2000 100 Mäntykuitupuu Koivukuitupuu 50 0 96 97 98 99 00 01 Kuva 3. Yksityismetsien puukaupan kantohinnat kuukausittain vuosina 1996 2001

YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Joulukuu 2001 1. Pystykaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Yhteensä 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ Etelärannikko 7 263,90 12 254,20 1.. 10 79,40 9 135,60 1 78,40 40 Pohjanmaa 10 251,60 24 229,60 0.. 19 84,50 24 126,30 8 84,90 84 2 Lounais-Suomi 28 264,90 58 250,00 1 216,70 27 82,30 29 139,00 7 76,40 151 3 Häme-Uusimaa 28 264,20 187 245,90 6 268,10 33 68,00 68 130,50 19 68,20 341 4 Kaakkois-Suomi 36 281,00 49 260,00 3 276,70 26 80,70 26 135,20 8 78,50 147 5 Pirkanmaa 23 266,60 118 245,00 3 237,70 22 73,00 47 135,10 6 74,70 218 6 Etelä-Savo 34 281,10 51 260,10 8 285,80 27 84,90 29 131,80 15 85,30 165 7 Etelä-Pohjanmaa 49 258,50 59 233,80 1.. 46 84,00 38 125,00 14 83,60 206 8 Keski-Suomi 28 271,20 82 253,00 6 270,30 27 76,70 40 130,90 12 81,10 195 9 Pohjois-Savo 15 276,30 36 257,70 3 269,30 17 77,90 26 131,00 12 80,40 109 10 Pohjois-Karjala 14 267,10 24 245,30 3 263,80 15 80,20 23 121,80 9 77,70 88 11 Kainuu 9 244,80 4 212,90 0.. 13 79,20 7 123,50 4 71,50 37 12 Pohjois-Pohjanmaa 17 254,20 11 213,20 0.. 42 85,30 8 113,10 16 81,10 94 13 Lappi 12 232,70 5 181,50 - - 27 81,70 1.. 5 78,20 50 Koko maa 310 265,90 720 246,90 35 265,80 350 80,20 374 130,40 136 78,80 1 926 Koko maa, euroa/m³ 44,72 41,53 44,70 13,49 21,93 13,25 Koko maa vuosi sitten 394 287,60 708 268,40 47 272,40 368 87,30 395 136,00 165 86,70 2 077 Muutos-% -21-8 2-8 -26-2 -5-8 -5-4 -18-9 -7.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 1 000 m³. Markat on muunnettu euromääräisiksi kiinteää euron muuntokurssia käyttäen (1 EUR = 5,94573 mk). 3

4 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Joulukuu 2001 2. Hankintakaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Yhteensä 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ Etelärannikko 5 274,30 7 277,20 0.. 9 134,20 11 191,60 2 144,50 34 Pohjanmaa 5 258,80 6 242,20 0.. 14 145,50 3 166,50 4 149,00 32 2 Lounais-Suomi 14 276,30 19 261,40 1 238,90 24 145,60 18 182,70 6 146,20 82 3 Häme-Uusimaa 13 296,80 45 285,70 1 271,20 14 129,70 22 190,70 5 144,20 101 4 Kaakkois-Suomi 6 293,80 9 272,80 2 279,50 17 145,50 15 191,40 6 146,30 55 5 Pirkanmaa 10 285,00 33 266,50 1 254,30 11 137,80 20 183,40 3 149,90 77 6 Etelä-Savo 6 297,10 5 266,60 2 288,20 16 151,20 13 186,30 9 150,90 51 7 Etelä-Pohjanmaa 16 274,80 12 250,40 0 32 147,80 7 173,10 8 151,90 75 8 Keski-Suomi 5 288,40 9 267,10 1 284,20 16 153,00 9 187,80 7 152,20 47 9 Pohjois-Savo 1 277,10 4 267,80 1 275,60 10 147,40 7 183,90 8 149,50 31 10 Pohjois-Karjala 3 277,10 3 258,50 1 269,70 11 148,20 6 176,90 6 148,60 29 11 Kainuu 1 262,80 0.. 0.. 10 142,70 2 168,70 3 141,90 17 12 Pohjois-Pohjanmaa 2 274,70 1 261,20 0.. 25 145,30 0.. 11 146,90 39 13 Lappi 1 258,00 0.. - - 23 145,20 1 146,00 3 141,70 29 Koko maa 91 281,70 153 269,90 10 273,40 233 145,00 133 185,10 79 148,10 699 Koko maa, euroa/m³ 47,38 45,39 45,98 24,39 31,13 24,91 Koko maa vuosi sitten 40 290,40 40 269,60 8 284,40 173 148,40 65 184,40 72 152,80 399 Muutos-% 128-3 283 0 25-4 35-2 105 0 10-3 75.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 500 m³. Markat on muunnettu euromääräisiksi kiinteää euron muuntokurssia käyttäen (1 EUR = 5,94573 mk).

YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammi joulukuu 2001 3. Pystykaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Yhteensä 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ Etelärannikko 62 267,30 89 259,10 7 249,30 96 79,10 76 133,00 22 74,40 351 Pohjanmaa 122 255,10 249 234,30 4 204,90 233 85,90 237 126,80 99 84,50 946 2 Lounais-Suomi 312 275,20 515 257,30 13 220,90 302 85,10 279 139,90 78 78,70 1 499 3 Häme-Uusimaa 278 278,40 1 186 258,20 60 270,50 309 75,10 540 134,20 130 77,60 2 503 4 Kaakkois-Suomi 374 288,40 556 265,30 43 280,20 298 81,90 291 132,00 96 81,10 1 658 5 Pirkanmaa 227 275,50 723 253,80 26 242,20 224 79,10 353 136,20 76 77,40 1 628 6 Etelä-Savo 668 289,70 901 265,50 141 288,00 434 86,40 459 131,50 224 86,30 2 828 7 Etelä-Pohjanmaa 459 267,50 407 240,70 10 226,30 497 87,20 277 126,70 164 83,80 1 813 8 Keski-Suomi 381 282,70 997 262,10 78 278,60 373 80,60 466 132,80 168 83,10 2 463 9 Pohjois-Savo 246 278,70 855 264,80 57 275,50 284 79,50 526 132,90 193 81,70 2 160 10 Pohjois-Karjala 400 274,90 581 253,50 73 271,00 382 82,80 430 127,10 169 83,00 2 034 11 Kainuu 235 258,30 144 222,90 2 221,30 194 82,90 175 128,00 82 79,60 831 12 Pohjois-Pohjanmaa 271 259,00 144 221,60 5 214,10 552 88,00 135 113,80 227 84,80 1 334 13 Lappi 226 241,10 65 188,10 0.. 424 84,60 60 99,70 97 82,60 871 Koko maa 4 261 274,40 7 410 256,30 518 272,90 4 603 83,50 4 303 131,00 1 825 82,50 22 919 Koko maa, euroa/m³ 46,15 43,11 45,90 14,04 22,03 13,88 Koko maa vuosi sitten 6 076 282,90 10 831 261,60 705 272,00 5 771 88,40 5 868 134,70 2 455 87,20 31 705 Muutos-% -30-3 -32-2 -27 0-20 -6-27 -3-26 -5-28.. Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 1 000 m³. Markat on muunnettu euromääräisiksi kiinteää euron muuntokurssia käyttäen (1 EUR = 5,94573 mk). 5

6 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammi joulukuu 2001 4. Hankintakaupat Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Mäntykuitupuu Kuusikuitupuu Koivukuitupuu Yhteensä 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1 000 m³ mk/m³ 1000m³ Etelärannikko 51 279,10 111 286,90 5 252,40 139 133,80 157 188,40 50 148,30 513 Pohjanmaa 28 266,20 37 250,10 2 225,20 112 146,80 21 168,30 61 153,00 260 2 Lounais-Suomi 95 283,80 101 270,00 6 242,40 252 147,10 163 182,90 78 148,50 695 3 Häme-Uusimaa 56 301,90 150 285,30 18 288,00 111 136,60 166 191,10 56 148,20 555 4 Kaakkois-Suomi 65 301,70 55 276,20 13 284,80 173 146,60 117 189,00 57 147,60 479 5 Pirkanmaa 42 292,30 96 270,60 7 258,20 98 144,30 109 183,40 43 149,80 396 6 Etelä-Savo 65 300,70 54 273,40 27 295,80 207 151,80 120 187,30 99 154,30 572 7 Etelä-Pohjanmaa 72 279,20 43 254,80 3 242,00 274 148,60 29 173,30 110 153,50 531 8 Keski-Suomi 26 293,20 46 273,40 12 293,80 141 153,00 70 186,90 64 154,60 360 9 Pohjois-Savo 21 284,60 36 274,80 9 283,00 141 149,00 76 182,20 91 153,10 376 10 Pohjois-Karjala 42 280,50 31 259,70 13 276,90 157 148,60 80 177,40 70 149,50 392 11 Kainuu 17 273,10 5 234,20 0.. 124 143,10 23 169,70 45 144,60 214 12 Pohjois-Pohjanmaa 36 280,10 17 247,40 1 231,50 403 146,00 7 160,20 206 150,20 669 13 Lappi 25 268,90 3 197,00 - - 224 142,60 2 149,90 33 145,90 287 Koko maa 640 286,90 786 273,30 116 280,30 2 554 146,10 1 141 184,80 1 063 150,70 6 299 Koko maa, euroa/m³ 48,25 45,97 47,14 24,57 31,08 25,35 Koko maa vuosi sitten 616 287,30 754 264,30 109 279,10 2 406 146,80 966 184,20 1 022 152,50 5 873 Muutos-% 4 0 4 3 6 0 6 0 18 0 4-1 7.. Hi t i l il it tt k k t ää ä li i i k i 500 ³ Hintaa ei ole ilmoitettu, koska ostomäärä oli pienempi kuin 500 m³. Markat on muunnettu euromääräisiksi kiinteää euron muuntokurssia käyttäen (1 EUR = 5,94573 mk).

YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Joulukuu 2001 5. Pysty- ja hankintakaupat 1 000 m³ Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Tukkipuu Mänty- Kuusi- Koivu- Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan yhteensä kuitupuu kuitupuu kuitupuu yhteensä puutavaralajit Etelärannikko 12 20 1 33 19 19 4 42 1 75 Pohjanmaa 15 30 1 45 32 27 12 70 2 117 2 Lounais-Suomi 42 77 2 121 52 48 13 112 2 235 3 Häme-Uusimaa 41 232 7 280 47 90 24 161 0 441 4 Kaakkois-Suomi 42 57 5 105 43 41 14 97 5 207 5 Pirkanmaa 33 151 3 187 33 67 9 109 2 298 6 Etelä-Savo 41 56 10 107 43 42 24 109 4 220 7 Etelä-Pohjanmaa 65 71 1 137 77 44 22 143 12 293 8 Keski-Suomi 33 92 7 132 44 49 18 111 6 248 9 Pohjois-Savo 16 40 4 60 27 33 19 80 3 143 10 Pohjois-Karjala 17 26 4 48 26 28 15 69 1 118 11 Kainuu 11 5 0 15 23 9 7 39 1 55 12 Pohjois-Pohjanmaa 19 12 0 31 67 9 27 103 5 139 13 Lappi 14 5-19 50 1 8 60 2 81 Koko maa 401 873 46 1 320 583 507 215 1 306 45 2 671 Koko maa vuosi sitten 434 747 56 1 237 541 460 238 1 239 55 2 530 Muutos-% -8 17-18 7 8 10-10 5. 6 Erikoispuutavaralajit: Mäntypikkutukit (mäntysahakuitu), kuusipikkutukit (kuusisahakuitu), koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu. 7

8 YKSITYISMETSIEN PUUKAUPAT Tammi joulukuu 2001 6. Pysty- ja hankintakaupat 1 000 m³ Metsäkeskus Mäntytukit Kuusitukit Koivutukit Tukkipuu Mänty- Kuusi- Koivu- Kuitupuu Erikois- Kaikkiaan yhteensä kuitupuu kuitupuu kuitupuu yhteensä puutavaralajit Etelärannikko 113 200 12 325 234 234 72 540 21 885 Pohjanmaa 150 287 6 443 345 258 159 762 27 1 233 2 Lounais-Suomi 407 615 19 1 042 554 442 157 1 153 24 2 218 3 Häme-Uusimaa 334 1 335 77 1 747 420 706 186 1 312 74 3 132 4 Kakkois-Suomi 439 610 56 1 105 471 408 153 1 031 45 2 182 5 Pirkanmaa 269 819 33 1 121 322 462 119 903 22 2 045 6 Etelä-Savo 733 955 169 1 857 641 579 324 1 544 58 3 459 7 Etelä-Pohjanmaa 530 450 12 993 771 306 275 1 352 124 2 468 8 Keski-Suomi 407 1 043 91 1 541 513 536 232 1 282 77 2 900 9 Pohjois-Savo 267 892 66 1 225 425 602 285 1 311 67 2 603 10 Pohjois-Karjala 441 612 86 1 139 539 510 238 1 287 24 2 451 11 Kainuu 252 149 2 402 318 198 126 643 21 1 065 12 Pohjois-Pohjanmaa 307 160 5 473 955 142 433 1 530 67 2 069 13 Lappi 251 68.. 319 648 62 130 840 49 1 207 Koko maa 4 901 8 195 634 13 730 7 157 5 444 2 888 15 489 699 29 918 Koko maa vuosi sitten 6 692 11 584 813 19 090 8 176 6 834 3 478 18 488 940 38 518 Muutos-% -27-29 -22-28 -12-20 -17-16. -22 Erikoispuutavaralajit: Mäntypikkutukit (mäntysahakuitu), kuusipikkutukit (kuusisahakuitu), koivun erikoistyvet, haapatukit ja haapakuitupuu.