Netta Tiitinen Miten tähän on tultu Netta Tiitinen (os. Paajanen) Synnyin 16.8.1980 Kätilöopistolla noin klo 12:18 Vietin lapsuudessa paljon aikaa kotona äidin kanssa ja totuin jo pienestä pitäen itsenäisiin leikkeihin. Piirtäminen kuului jo silloin kiinnostuksen kohteisiini. Äiti kertoo nykyään mielellään tarinaa siitä, kuinka hän ihasteli piirustuksiani ja kysyi, miksen piirrä enemmän? No kun ei ole paperia vastasin. Jos ei se ole muusta kiinni, niin täytyyhän sitä hyvänen aika lapselle ostaa lisää paperia! riemastui äiti. Koulussa itsenäisen lapsuuden ongelmat näkyivät rajoittuneina tiimityötaitoina. Onneksi Steinerkoulussa annettiin ehkä vähän enemmän tilaa kasvaa ja kehittyä omassa tahdissa ja luova tapa opiskella sopi minulle. Kirjat kuvitettiin itse ja opetuksessa hyödynnettiin muutenkin paljon käsillä tekemistä. Sitten äiti laittoi minut partioon ja 7-8 vanhana Vantaan kuvataidekouluun, jossa oli ihan kivaa, mutta olisin kaivannut enemmän klassisempaa piirustus- ja maalausopetusta kuin askartelua. Luovat harrastukset jatkuivat yläasteelle pianon soiton parissa. Kuuden vuoden jälkeen vaihdoin poikkihuiluun, kunnes vaadin saada lopettaa soittotunnit kokonaan noin 13-vuoden iässä. Musiikki ja partio vaihtuivat liikuntaan; judoon, uimahyppyihin, ratsastukseen ja sitten golfiin. Ylä-asteella koulunkäynti ei oikein maistunut, joten ainut jatko-opiskeluvaihtoehto oli jatkaa Steinerkoulua, Elias-koulun 10. luokalle Eiraan. Siellä sain poikaystäväni painostuksella Sivu 1 / 6
nostettua kriittisimpiä numeroita niin, että keskiarvo nousi yli seitsemän, joka oli alaraja Helsingin Kuvataidelukioon. Sinnekin pääsin vain taidepisteiden ansiosta. Jo heti ensimmäisenä syksynä löysin itseni oppilaskunnan puheenjohtajan paikalta, joka vei mennessään. Opiskelu siinä oppilaskuntatyön ja iltaduunien ohessa oli tylsää ja rästiin pakkautuneet koulutyöt aiheuttivat ylitsepääsemätöntä stressiä, joten päädyin keväällä 1998 kokopäiväisesti työelämään kaupan alalle. Sitten tuntui oikealta hetkeltä avioitua ja 7.8.1999 alkaen uusi sukunimeni oli Paajanen-Elo. Pullan ja läskin myyminen ei tuntunut kuitenkaan olevan se kutsumusammatti, joten siirryin muutaman mutkan kautta gsm-alalle, myymään matkapuhelimia ja gsm-liittymiä. Puolen vuoden päästä sain myymälävastaavan pestin ja hyvät myyntitulokset olivat tuloshakuiselle luonteelle parasta herkkua. Mielessä pyöri kuitenkin unelma-ammatti kuvataiteilijana, mutta näytti siltä, ettei ilman koulutusta olisi sillä alalla tulevaisuutta, joten päätin pyrkiä Taidekoulu Maahan keväällä 2002. Olin yleistä tasoa arvioidessani aivan varma pääsystäni kouluun. Parin viikon pääsykoekurssirutistuksen jälkeen, viimeisenä iltapäivänä totesimme kurssitovereitteni kanssa, että nyt alkaa sitten jännitys, ketkä meistä valitaan? Hyvähän sulla on, ku sä pääset aivan varmasti sanoi yksi tovereistani. Itsekseni siinä mietin, että no, niinhän se taitaa olla. Raati oli kuitenkin eri mieltä. En tiedä mitä he hakivat, mutta uskoni suomalaiseen taidekoulutukseen romahti sen jälkeen täysin, kun kuulin, ketä kaikkia oppilaiksi loppujen lopuksi valittiin. Tuumasin, että ehkä tämä ala ei sitten kuitenkaan ole minua varten. Sitten alkoivat päivätyön ohessa erilaiset promo-/myyntiedustustyöt. Mielessä alkoi kehkeytymä ajatus omasta yrityksestä visuaalisen markkinoinnin ja myyntiesittelyiden parissa. Niinpä Suomen Mediapuhelin sai jäädä syksyllä 2002. Sivu 2 / 6
Aloitin syksyllä 2002 AJK Jatkokoulutuskeskuksessa visuaalisen markkinoinnin linjan, kehittääkseni itseäni somistajana. Maalasin jonkin verran siinä sivussa ja pidin yhden näyttelynkin Bar9:ssä Uudenmaankadulla 2004 heinäkuussa. Sen jälkeen pienimuotoisesti Galleria Ajatuksenpoikasessa, Kluuvissa. Tie johti kuitenkin pikkuhiljaa somistusten, Sinooperin, promokeikkojen ja avioeron ohessa SonyEricssonille (vuoden vaihteessa 2005/2006) ja sitä kautta Sonylle. Arki kului jälleenmyyjäkoulutuksissa, somistuskiertueissa, tuote-esittelyissä ja promokiertueissa. Etsin itseäni muutaman kuukauden, mutta löysin siinä samalla Sonylta uuden sielunveljen ja elämänkumppanin. Työt Sonytalolla jatkuivat ja kesällä 2007 aloin taas maalata muun työn ohessa. Tällä kertaa ateljékäyttöön tuunatussa autotallissamme, esikoistani samalla odotellen. Sitten 4.9.2007 syntyi poikamme Jermu ja lokakuussa 2007 meistä tuli perhe Tiitinen. Työt Sony-talolla jatkuivat edelleen, mutta niin myös maalaaminen. Syksyllä 2008, talouskriisin hyydyttäessä Sonyn ja Sony Ericssonin markkinointibudjetit, siirryin vanhan pomoni vanavedessä Philipsin leiriin. Ensimmäisen promokiertueen jälkeen oli päästävä äidin kanssa mustikkametsään, äidin kotinurkille Orimattilaan. Vaihteluksi metsäläiselämälle päädyimme äitini kanssa etsimään siinä samalla jotain kivaa kesänäyttelyä, kunnes löysimme itsemme Orimattilan Kehräämöltä (10.8.2010). Äiti etsi paikallislehdestä mainintaa näyttelyistä kun minä tirkistelin tyhjää liikehuoneistoa ikkunan takaa. Tää olis just sopiva sellaselle ateljé-gallerialle. Viikon päästä istuin kyseisen kiinteistön parkkipaikalla avain kädessä, yksi ajatus mielessäni mites tämä ateljé-philipsyhtälö nyt ratkaistaan? No, siinähän ne meni, käsi kädessä. Sivu 3 / 6
Tein pari tilaustyötä kun kysyttiin, sitten niitä halusi yksi ja toinen. Keväällä 2010 sain kutsun Galleria Ferinin yhteisnäyttelyyn. Syksyllä 2010 otin riskin ja sijoitin 5000 euroa Habitaremessuihin. Sen jälkeen oli pakko sanoa Philipsille, että nyt ei enää ehi. Tilaustöitä tuli puoleksi vuodeksi ja lisää ropisi pitkin syksyä. Joulukuussa 2010 lähestyin Taidekeskus Salmelaa ja Pyhäniemen kartanoa teoskuvilla ja presentaatiolla, mielessäni kesän 2011 näyttelyt. Jälkeenpäin oikeastaan vähän jopa hävetti. Nehän siellä vain nauraa tällaselle amatöörille, jolla ei ole edes koulutusta ja cv:kin on olematon. No, mitäpä tuosta. Siinähän nauravat, jos naurattaa. Yllätyksekseni Salmelasta tuli kuitenkin sähköpostia. Kesän 2011 näytteilleasettajat olivat jo päätetty mutta pidimme töitäsi mielenkiintoisina. Kiinnostaisiko sinua residenssijakso Mäntyharjulla syksyllä 2011 tai keväällä 2012? Tottahan toki! Eihän se näyttelypaikkaa taannut, mutta jo pelkkä Salmelan residenssi oli minulle jo hieno saavutus. Pyhäniemestä ei koskaan kuulunut mitään. Suurin osa asiakkaista oli kuitenkin pääkaupunkiseudulta ja 75 km työmatka alkoi painaa. Oli etsittävä uusi paikka lähempää kotia ja asiakkaita. Ei ollut helppoa löytää sopivaa tilaa, mutta halutaan vuokrata ilmoitukseni johdosta löytyi mitä ihanteellisin paikka Helsingin Pohjoisrannan kivijalasta. Muutto tapahtui tammi-helmikuun vaihteessa 2011. Kesän 2011 suurin massatapahtuma oli Mäntyharjun Lomaasuntomessut, johon pääsin tekemään Polarhousin kohteen isäntäperheelle yhdeksän tilaustyötä. Elokuun lopussa sähköpostiin tupsahti kutsu Saksassa pidettävän taide- ja desingtapahtuman, Euneque 2012 messujen infotilaisuuteen. Huomasin esittelyvideosta, että siellähän on catwalk, joten talvella syntynyt ideani maalattavista vaatteista ja laukuista konkretisoitui luonnoksiksi ja hakemukseksi kyseisien messujen jurylle. Sivu 4 / 6
Syksyllä 2011 päätin kuitenkin luopua Pohjoisrannan tiloista, sillä Salmelan residenssiä pidennettiin kevääseen 2012 asti. Galleria Ferinin konkurssin myötä tyhjän päälle tipahtanut Eeva-Liisa Kujala etsi sopivia tiloja oman gallerian perustamista varten ja heti muuttoni jälkeen tiloissani aloitti toimintansa Galleria Fogga. Habitare-messujen jälkeen oli edessä muutto Mäntyharjulle. Alku oli henkisesti vaikeaa kun perhettä näki vain viikonloppuisin. Tosin syksyn kiireet, kuten Tila ja Ääni seminaari Decocoatin kanssa pitivät ajatukset kiinni työasioissa. Marraskuun lopulla Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja, Tuomas Hoikkala, tuli katsomaan töitäni ja unelmani toteutui. Sain kutsun Salmelan kesän 2012 näyttelyyn! Joulukuussa tuli Saksan Euneque -messujen jurylta myönteinen päätös. En ollut uskoa tilannetta todeksi. Helmikuun Ylen TV1:n uutisjuttu oli seuraava positiivinen järkytys. Lisää erilaisia kutsuja ja työtarjouksia tuli hetkessä niin hurjasti, että en ole ehkä vieläkään ymmärtänyt kaikkea tapahtunutta. Itsenäisenä ihmisenä itsenäinen työ sopii minulle parhaiten. Yrittäjän vapaus on antanut mahdollisuuksia kehittää itseäni, kun eri työprojektien väliin on jäänyt sopivia rakoja viedä suunnitelmia ja haaveita eteenpäin. Myös isältä peritty ja äidinmaidossa saatu kunnianhimo ja tavoitehakuisuus ovat antaneet sitkeyttä ja energiaa elämään sekä auttaneet pärjäämään myös taloudellisesti. Näin jälkikäteen mietittynä en ole yhtään harmissani siitä, miten asiat ovat menneet, päinvastoin. Olen oppinut ja kokenut niin paljon uutta kuluneiden vuosien aikana, että nämä kokemukset ovat olleet tehokkaampia kuin yksikään koulu tai tutkinto. Ja jos olisin päätynyt taideoppilaitosten manipuloitavaksi, olisi tilanteeni, tuotantoni ja asenteeni tähän työhön varmasti nyt hyvin erilainen. Sivu 5 / 6
Tällä hetkellä olen kiitollinen ja iloinen jokaisesta tilaustyöstä. Haluan kuitenkin tässä ohessa lisätä painopistettä enemmän myös omalle tuotannolle, jolla olisi tarkoitus lisätä tunnettuutta ja tehdä myös sitä yhteiskunnallista kulttuurityötä kaikkien iloksi. Salmelan 2012 kesänäyttely ja Saksan Karlsruhen Euneque -messut ovatkin askeleen sijasta aimo harppaus eteenpäin. Joskus 2004 paikkeilla sanoin elämässäni olevan yksi unelma: Vuoden nuori taiteilija titteli. Vielä on muutama vuosi aikaa toteuttaa tuo tavoite. Mutta katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Luotan intuitioon ja kovan työn tuloksella lannoitetun tavoitepuun suomaan hedelmään, niin kuin tähänkin asti. Päivitetty 22.2.2012 Sivu 6 / 6