KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 04.03.2014 1 / 7 Asunto Oy Helsingin KOTISATAMA Arielinkatu 8, 00540 HELSINKI YLEISTÄ Helsingin kaupunki asuntotuotantotoimisto rakennuttaa Helsingin Kalasatamaan yhteistyössä Aktiiviset Seniorit ry:n kanssa senioritalon. Asunto Oy Helsingin Kotisatama on vapaarahoitteinen seniori hitas-omistusasuntokohde. Asuntoja on yhteensä 63 kpl. Asunnon voi varata Aktiiviset Seniorit ry:n jäsen. Asukasvalinnoissa ensisijaisena kriteerinä on, että tulevat asukkaat sitoutuvat yhdistyksen toiminta-ajatukseen. Lisätietoja yhdistyksestä www.aktiivisetseniorit.fi. Talo ei ole palvelutalo eikä vanhainkoti, vaan itsepalvelutalo. Asukkaat osallistuvat yhteisten aterioiden valmistamiseen ja yhteistiloista huolehtimiseen omalla työviikollaan. Se tarjoaa yli 48-vuotiaille mielekkään vaihtoehdon turvalliseen ja aktiiviseen asumiseen omassa kodissa. Kotisatama sijaitsee Kalasataman kaupunginosassa Sörnäistenniemellä, joka on Kalasataman ensimmäisenä rakennettavia alueita. Kävelymatkan päähän Kalasataman keskukseen, metroaseman ympärille, rakennetaan tornitaloja. Asuntojen lisäksi keskukseen on suunnitteilla runsaasti palveluja. Liikkeet ja palvelut lisääntyvät alueella muuttovirran myötä. Kts. lisätietoja alueesta osoitteesta www.uuttahelsinkia.fi/kalasatama. Yksi Kalasataman alueellisista ratkaisuista on jätehuolto, joka toimii putkikuljetusjärjestelmällä. Tämä tarkoittaa sitä, että lajitellut jätteet imetään maanalaisia putkia pitkin koko alueen yhteiselle jäteasemalle. Keskusasema rakennetaan Kalasataman keskuksen yhteyteen. Taloyhtiö liittyy osakkaaksi Kalasataman Palvelu Oy nimiseen yhtiöön, joka omistaa ja hallinnoi alueelle rakennettavia maantaso pysäköintipaikkoja, yhteispihatontteja, alueportaalia ja yhteiskerhotilaa. Taloyhtiö liittyy osakkaaksi myös Kalasataman jätteen putkikeräys Oy nimiseen yhtiöön, joka omistaa ja hallinnoi alueen jätehuoltojärjestelmää. YHTIÖN TONTTI Yhtiön tontti nro 2, joka on vuokrattu Hitas-ehdoin Helsingin kaupungilta, sijaitsee 10. (Sörnäinen) kaupunginosassa korttelissa 10581. Tontin pinta-ala on 1.497 m2. Tontin piha-alue muodostaa yhteisen korttelipihan tontin 3 piha-alueen kanssa. Yhtiön osakkailla on oikeus kulkea alueella asemakaavassa merkityillä AH tonteilla, jotka kuuluvat Kalasataman Palvelu Oy:lle. Kalasataman Palvelu Oy:n osakkailla on myös oikeus kulkea tämän korttelin tontilla. Kts. Asunto Oy Helsingin Kotisataman ja Kalasataman Palvelu Oy:n välinen liittymissopimus. ASEMAKAAVA Asemakaava on vahvistettu. Lisätietoja kaavasta antaa Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto, asemakaavaosasto, p. 310 37387. Lisäksi kaava on nähtävillä Helsingin kaupungin Asuntotuotantotoimistossa, Junailijankuja 3, 00520 Helsinki. URAKOITSIJA Kohteen urakoitsija on valittu urakkakilpailun perusteella. Kokonaisurakoitsijana on YIT Rakennus Oy. Urakkahinnoissa on huomioitu 24 % suuruinen arvonlisävero. Rakennusurakkaan sovelletaan rakennusurakan yleisiä sopimusehtoja YSE 1998 urakkasopimuksessa mainituin poikkeuksin.
KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 04.03.2014 2 / 7 ARVIOITU RAKENNUSAIKA Rakennustyöt aloitettiin joulukuussa 2013. Kohde valmistuu sisäpuolisten töiden osalta aikaisintaan 30.06.2015 ja viimeistään 31.08.2015. Ulkopuolisten töiden osalta viimeistään 30.09.2015. Asunnon hallinnanluovutus vahvistetaan myyjää sitovasti (force majeure varauksin) n. 4 5 viikkoa ennen luovutusta. KAUPPAHINNAN MAKSAMINEN Kauppahinta maksetaan seitsemässä maksuerässä rakennustyön aikana. Varausmaksu 2.000 euroa, joka on osa kauppahintaa, erääntyy helmikuussa 2014. ERÄT ERÄPÄIVÄ OSUUDET 1. n. 28.03.2014 10 % 2. 15.07.2014 25 % 3. 01.12.2014 25 % 4. 02.03.2015 20 % 5. 15.04.2015 10 % 6. ja 7. kun asunnon hallinta on luovutettavissa yht. n. 10 % Kauppahinnan viimeinen seitsemäs erä (0,014 x velaton hinta) maksetaan asuntokauppalain mukaisesti sulkutilille. Avainten luovutuksen ehtona on, että kauppahinta on kokonaisuudessaan maksettu. Myyjä ei maksa hyvityskorkoa mahdollisesti etukäteen suoritetuille maksuerille. Jos maksuerää ei makseta viimeistään eräpäivänä, ostaja on velvollinen maksamaan viivästyneelle määrälle vuotuista viivästyskorkoa eräpäivästä maksupäivään korkolain mukaan. ARVIOIDUT VASTIKKEET, ensimmäinen asumisvuosi Hoitovastike Rahoitusvastike Vesimaksu n. 6,25 / m2 / kk sisältäen tontin vuokran, joka on n. 2,40 / m2 / kk n. 2,55 / m2 / kk (korko) n. 8,03 / m2 / kk (lyhennys + korko) n. 20,00 / hlö / kk (omat vesimittarit, ennakkomaksu) Vastikkeet ja maksut ovat arvioita. Vastikkeet tarkistetaan ennen kaupantekoa ja vielä muuttovaiheessa. Ostaja vastaa yhtiövastikkeista ja muista asunnosta aiheutuvista kustannuksista asunnon hallinnan luovutuksesta alkaen. Korkojen muutokset voivat muuttaa yhtiölainasta suoritettavaa rahoitusvastiketta. Rahoitusvastike on laskettu seuraavan arvion mukaan: Yhtiölle tullaan ottamaan vapaarahoitteista pankkilainaa 6.454.000,00 euroa. Laina tulee olemaan annuiteettilaina ja laina-aika 25 vuotta. Lainasta maksetaan ainoastaan korkoja kolme ensimmäistä vuotta lainan nostohetkestä (rahoitusvastike on n 2,55 / m2 / kk). Lainan ensimmäinen erä tullaan nostamaan rakentamisen alkuvaiheessa.
KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 04.03.2014 3 / 7 Rahoitusvastikearviot perustuvat 30.01.2014 kuuden (6) kk:n euribor korkonoteeraukseen, 0,399 % + pankin marginaaliin 1,350 %, yht. 1,749 %. Marginaali on voimassa 5 vuotta ensimmäisestä lainan nostosta. RS-pankkina toimii Suomen AsuntoHypoPankki Oy ja yhtiölainan myöntäjä on Suomen Hypoteekkiyhdistys, Yrjönkatu 9 A, 00100 Helsinki. YHTIÖLAINOJEN MAKSAMINEN Ostajalla on yhtiöjärjestyksen mukaan oikeus maksaa osuutensa yhtiön pitkäaikaisista lainoista joko puolittain tai kokonaan n. kaksi viikkoa ennen yhtiön valmistumista tai myöhemmin asumisaikaisen hallituksen ilmoittamina ajankohtina. RAKENNUTTAJATEHTÄVÄT Taloyhtiö luovuttaa kaikki rakennuttajatehtävät Helsingin kaupungin asuntotuotanto-toimistolle. ISÄNNÖINTI Rakennusaikainen hallinto on Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimistolla. Asumisaikainen isännöinti kilpailutetaan ennen kohteen valmistumista. PYSÄKÖINTI JA VÄESTÖNSUOJATILAT Yhtiön autopaikat 19 kpl sijaitsevat Asunto Oy Helsingin Kotisataman ja samaan kortteliin rakentuvat toisen yhtiön Asunto Oy Helsingin Leonsataman yhteiskäyttöhallissa. Autopaikkojen varaus tapahtuu ennen sisään muuttoa yhtiölle valittavan isännöitsijätoimiston kautta. Yhtiön väestönsuojatila sijaitsee Asunto Oy Helsingin Leonsataman kellaritiloissa. YHTIÖN HALLINNASSA OLEVAT TILAT Rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee aula-tilat, yhteiskeittiö, ruokasali, monitoimitila, ulkoiluvälinevarasto, kierrätystila sekä teknistä tilaa. Toisessa kerroksessa sijaitsee pesula, vaatehuolto, kuivaushuone, kirjasto/olohuone, toimisto ja vierashuone sekä kaksi apuvälinevarastoa. Yhdeksännessä kerroksessa sijaitsee kaksi saunaosastoa, takkahuone, kuntohuone sekä kulku yhteiskäyttöisille terassi-alueille. LÄMMITYS, LVI-TEKNIIKKA Yhtiö liitetään kunnalliseen vesi- ja viemäriverkkoon sekä kaukolämpöverkostoon. Asuinhuoneistoissa on vesikiertoinen lattialämmitys. Rakennuksessa on keskitetty koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto lämmön talteenotolla. TV- JA TIETOLIIKENNEJÄRJESTELMÄ Yhtiö liitetään kaapeli-tv-järjestelmään. Asuntoihin tehdään yleiskaapelointi. Tietoliikenteen kotijakamot sijaitsevat sähkökaapin yhteydessä. Huoneistojen atk-pisteiden ja kotijakamon välinen kaapelointi on toteutettu kategorian 6 tasoisella kupariparikaapeloinnilla.
KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 04.03.2014 4 / 7 MAHDOLLISET LISÄKUSTANNUKSET Kauppakirjan 11. kohdan mukaan lisäkustannuksia ovat esim. lakkokustannukset, arvonlisäveron muutokset, valtiovallan päätökset. Mahdollinen lisäkustannus katetaan yhtiölle otettavalla lisälainalla, jolloin huoneistokohtainen lainaosuus nousee vastaavasti. Yhtiön hankinta-arvoon sisältyy kiinteistövero siltä osin kuin se kohdistuu rakennusaikaan. Yhtiön valmistumisen jälkeiseen aikaan kohdistuvasta kiinteistöverosta vastaa yhtiö. ASUNNON KÄYTTÖÄ JA LUOVUTUSTA KOSKEVAT RAJOITUKSET Kohteessa on Hitas-jälleenmyyntirajoitukset, jonka vuoksi tontin vuokrasopimukseen ja yhtiöjärjestykseen sisältyvät edelleen luovutus- ja lunastusehdot, ns. hitas-ehdot. Katso myös kaupungin julkaisemat jälleenmyyntiohjeet pvm. 17.07.2013. Lisätietoja osoitteesta www.hel.fi/kv/asunto. Uusia Hitas-asuntoja myytäessä myyjän on varmistettava ostajalta ja Helsingin kaupungin kiinteistövirastolta, että ostaja ei omista pysyvästi toista Hitas-asuntoa. Kaupan ehtona on, että Hitas-asunnon omistaja ostaja sitoutuu myymään tai muutoin luovuttamaan omistusoikeudella aikaisemman Hitas-asunnon osakkeet ennen uuden Hitas-asunnon omistusoikeuden siirtymistä, sekä esittämään asiaa koskevan selvityksen myyjälle. Kauppakirjaan sisällytetään omistamisrajoitusta koskevan ehdon rikkomisen varalta ns. purkava ehto. Tässä Hitas-yhtiössä Helsingin kaupunki tulee taloyhtiön osakkaaksi ostamalla huoneiston A 1 hallintaan oikeuttavat osakkeet. Kyseessä olevaa huoneistoa tullaan käyttämään kaupungin vuokra-asuntona. LISÄ- JA MUUTOSTYÖT Ostajalla on mahdollisuus teettää ostamaansa asuntoon vähäisiä lisä- ja muutostöitä omalla kustannuksellaan rakennustyön alkuvaiheessa annettavan aikataulun ja ohjeiden mukaisesti. Nämä lisä- ja muutostyöt ovat ostajan ja YIT Rakennus Oy:n välisiä sopimuksia. Asuntojen enimmäishintaa laskettaessa (=asunnon jälleenmyyntivaiheessa) rakennusaikaiset muutos- ja lisätyöt lisätään asunnon hankinta-arvoon ennen indeksitarkistusta, jos asunnon omistaja esittää niistä riittävän selvityksen (muutostyötilaus / -vahvistus ja kuitit muutostöiden maksamisesta). VARAINSIIRTOVERON MAKSAMINEN Kaupasta maksettavan varainsiirtoveron suorittaa ostaja. Varainsiirtoveron suuruus on 2 % huoneiston velattomasta hinnasta,. Varainsiirtovero erääntyy kahden kuukauden kuluttua omistusoikeuden siirtymisestä. Omistusoikeus siirtyy, kun kauppahinta mahdollisine viivästyskorkoineen on kokonaisuudessaan maksettu ja kun mahdollinen omistamista koskeva rajoitus on poistunut. Verohallinto on antanut ohjeet koskien ensiasunnon varainsiirtoverovapautta. OMISTUSOIKEUDEN SIIRTYMINEN OSAKKEISIIN JA OSAKEKIRJOJEN LUOVUTTAMINEN OSAKKEENOSTAJILLE Ostaja saa omistusoikeuden osakkeisiin, kun niiden kauppahinta kokonaisuudessaan on maksettu ja mahdollinen aikaisemmin omistettu Hitas-asunto on omistusoikeudella luovutettu. Ostajalla ei ole oikeutta siirtää kauppasopimuksen tuottamia oikeuksia edelleen ennen kun hän on saanut omistusoikeuden osakkeisiin.
KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 04.03.2014 5 / 7 Osakekirjat luovutetaan osakkeenomistajille yhtiön hallinnon luovutuksen jälkeen, arviolta noin kolmen - kuuden kuukauden kuluttua asuntojen valmistumisesta. Yhtiön hallinnon luovutuksen jälkeen RS-pankki toimittaa osakekirjan joko suoraan osakkeenostajalle tai ostajan luotonantajalle. MYYJÄN JA URAKOITSIJAN MAHDOLLISIIN VIIVÄSTYKSIIN LIITTYVÄT KORVAUKSET Ostajan oikeus korvaukseen myyjän mahdollisen viivästyksen vuoksi määräytyy asuntokauppalain mukaisesti. Kohdetta koskevissa urakkasopimuksissa mainittu viivästyssakko urakoitsijan mahdollisen viivästyksen vuoksi kuuluu rakennuttajana toimivalle Asuntotuotantotoimistolle. Asunto Oy Helsingin Kotisatama HUOMIOITAVIA ASIOITA: 4.2.2014 - Myyntiesite ei ole kauppakirjan liite. - Mallinnetut julkisivukuvat ovat taiteilijan näkemyksiä kohteesta. - Tässä kauppakirjaliitteessä todetut ja läpikäydyt asiakirjat kumoavat mahdollisesti aikaisemmin jaetut piirustukset, rakentamistapaselostukset, tiedotteet yms. asiakirjat. - Katkoviivalla piirustuksiin merkityt varaukset toteutetaan vain, mikäli niistä on sovittu urakoitsijan muutostyöohjeen mukaisesti. - Sähköpiirustuksissa esitetään piirustussymbolein suunnittelualakohtaisten laitteiden ja kojeiden sijaintia sekä määrää. - Kylpyhuone ja erillis-wc-kaavioissa olevat tuotteiden kuvat esittävät niiden sijainteja. Kuvat ovat symboleita, tuotteet visuaalisesti sekä niihin liittyvät ratkaisut saattavat poiketa kaaviossa esitetystä. Pääosin tuotteet, esim. wc-istuin ja -allas on esitetty kohteen Asunnon materiaalivalinnat aineistossa. - Rakentamisaikaisen toteutussuunnittelun ja rakentamisen edetessä voidaan suunnitelmiin tehdä pieniä muutoksia. Toteutustavat ja ratkaisut sovitaan ja hyväksytään asunto oy:n puolesta mallitöiden yhteydessä sekä työmaakokouksissa varmistaen hyvä rakennustapa. Toteutustavat ja ratkaisut voivat vähäisissä määrin poiketa suunnitelman mukaisista ratkaisuista. - Mikäli asukas teettää ja tilaa tuotteita asuntoonsa ennen muuttoa ja myös muuton jälkeen, on mittatiedot mitattava valmiista asunnosta, ei piirustuksista, johtuen rakentamisen sallituista asennustoleransseista. - Rakentamisen urakkasopimusneuvotteluissa on tarkennettu suunnitelmia. o Sisäpihan suoraan lämmöneristeen päälle tehtävä julkisivun ohutrappaus on muutettu ohutlevyrappaukseksi. o o Detaljiikkaa ja yksityiskohtia tarkennetaan toteutuksen edetessä. Asuntojen sisävarusteet ja materiaalit toteutetaan myötäsuunnittelu 2 vaiheessa esitetyn arkkitehdin laatiman värillisen materiaalivalikon ja materiaalimallien mukaisesti. Materiaalimallit on nähtävissä Aktiiviset Seniorit Ry:n tiloissa sekä arkkitehtitoimistossa. Materiaalinimikkeet ja -toimittajat saattavat poiketa urakkasopimuksen mukaisista materiaaleista.
KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 04.03.2014 6 / 7 ASUNTO OY YKSITYISKOHDAT: - Asunto Oy Helsingin Kotisataman rakennuslupahakemus on jätetty vuonna tammikuussa 2013. Yhtiö on suunniteltu kyseisenä ajankohtana voimassa olevien rakennusmääräysten mukaisesti. - Yhtiön autopaikat 19 ap sijaitsevat Asunto Oy Helsingin Kotisataman ja samaan kortteliin rakentuvan toisen yhtiön Asunto Oy Helsingin Leonsataman yhteiskäyttöautohallissa. Kaikki yhtiön autopaikat jäävät yhtiön hallintaan. Kohteeseen valittava isännöitsijä jakaa/arpoo autopaikat ennen asukasmuuttoa. - Asunto Oy Helsingin Kotisatama ja samaan kortteliin rakentuvan Asunto Oy Helsingin Leonsatama välillä on allekirjoitettu sopimus, jossa on sovittu rasiteluonteisista asioista, katso ns. yhteisjärjestelysopimus. - Autohallin kulkuväylien pääasiallinen vapaakorkeus on 2300mm, autopaikkojen päällä ja kulkuväylien reunoilla on matalampia kohtia jotka pitää ottaa huomioon hallissa ajettaessa ja pysäköitäessä. - Autohallissa saattaa pilareiden määrä ja koko kasvaa rakenteiden ja rakentamisen toteutussuunnittelun jälkeen, jolloin autopaikat ja kulkuväylät saattavan kaventua aiheuttaen yksittäisiin kohtiin esteitä. - Kalasataman alueella on osalle jätteitä jätteiden putkikeräysjärjestelmä. Asunto Oy Helsingin Kotisatamalla ja Asunto Oy Helsingin Leonsatamalla on yhteinen jätteiden tiputuspiste autohallin nosto-oven ulkopuolella. Putkikeräysjärjestelmään soveltumaton, määräyksin kerättäväksi määritetty jäte kerätään Asunto Oy Helsingin Kotisatama ja Asunto Oy Helsingin Leonsatama yhteiseen kierrätyspisteeseen autohallissa. - Asuntojen puu-alumiini ikkunat ovet energiaa säästäviä ikkunoita, joiden suunnitelmien mukainen u-arvo on noin 0,72W/m2. Ikkunat saattavat huurtua tietyissä ilmastollisissa olosuhteissa. - Autohallin lattian betonirakenteen käyttöikätavoite on 50 vuotta. - Salaojat on siirretty Leonkadun puolella perustusten sisäpuolelle katualueen tekniikan sijainneista johtuen. - Korttelin yhteisestä kylmästä kierrätystilasta on poistettu vesipiste, oven paikka muutettu ja lattiakaivon sijainti ja tyyppi on muutettu. - Paaluperustusten toteutuksen yhteydessä paalutyyppimuutoksien ja sijaintien vuoksi perustamiseen liittyviä rakenteita on jouduttu tarkentamaan rakentamisen edetessä. - Pihasuunnitelmassa ja autohallissa esitetyt pintakorkeudet (+ korkeudet) ovat vastaanottohetken korkeuksia. Maanvaraiset piha-alueet tulevat painumaan jonkun verran. - Parvekelasitus ei ole tiivis, vaan lasien väleissä on rakoja. Parvekkeelle voi sataa vettä ja lunta lasituksesta huolimatta. Lumi voi kasautua paikallisesti tuuliolosuhteista johtuen ja samoin voi tapahtua veden kanssa. - Huomioitavaa on että asunto oy sijaitsee tuulisella paikalla meren läheisyydessä. Tuuli voi aiheuttaa ääntä rakennusmateriaalien pinnoissa ja raoissa. Talvella yhtiön avoimille kattoterasseille voi tapahtua nopeaa lumen kasautumista. Yhtiön on huolehdittava ettei kinostuva lumi aiheuta vahinkoa asunto oy:n rakenteille. ASUNTOKOHTAISET YKSITYISKOHDAT: - Asuntojen alakattojen ja kotelointien laajuus toteutetaan arkkitehtisuunnitelman laajuudessa, suunnitelmissa saattaa esiintyä ristiriitaisuuksia. Lisäksi asuntoihin saatetaan joutua lisäämään suunnitelmien ja rakentamisen edetessä vähäisiä alaslaskuja ja kotelointeja LVIS-putkien ja johtojen takia. - Keittiö- ja komerokalusteet ja niiden sisältö toteutetaan keittiö- ja komerokalustekaavioiden mukaisesti, niissä saattaa olla eroavuutta asunnon pohjakuvissa esitettyihin. Pienet yksityiskohdat määräytyvät toimittajan normaalituotannon perusteella. Keittiökaluste- ja komerokalusteryhmä
KAUPPAKIRJAN JA TALOUSSUUNNITELMAN LIITE 04.03.2014 7 / 7 voi teknisistä syistä kaventua 10 cm. Huomioitavaa on että pohjakuva määrittää kaapistojen laajuuden. - Keittiökoneet ja liesikupu ovat keittiökalustekaavioissa symboleja. - Kylpyhuonekaavioissa ei ole aina esitetty kalusteen alla näkyvää, kalusteen läpi lattiaan tulevaa pesuallasviemäriä eikä välttämättä mahdollisia kylpyhuonekalustejalkoja. - Kylpyhuoneiden ja erillis-wc tilojen vedeneristys ja laatoitus seinissä toteutetaan alakaton korkoon asti - Keittiöiden vuotovesikaukalorakenteen tyyppi hyväksytään mallityönä- vaatimus viranomaisvaatimukset täyttävä - Kohteessa on asuntojen ilmanvaihto ratkaistu pääosin uudiskerrostaloille yleisellä keskitetyllä ilmanvaihtojärjestelmällä, jossa energiatehokkuusasiat huomioiden tuloilma huoneistoon ohjataan asuintiloissa olevien tuloilmaventtiilien kautta. Poistoilma poistetaan asunnoista liesikuvun ja märkätilojen ja vaatehuoneiden poistoilmaventtiilien kautta. - Liesikuvun kautta poistuu normaali tilassa jatkuvasti noin 8l/s. Tehostettaessa ilmanvaihtoa liesikuvussa olevan ilmanvaihtokanavan peltiä avaavan säätimen avulla ilmamäärä kasvaa maksimissaan noin 20l/s. Ilmamäärä on huomattavasti pienempi mitä saavutetaan vanhoissa omakotitaloissa käytetyillä liesituulettimilla. Tämä voi tuoda ruoanlaitosta tuoksua ja kosteutta huoneistoon. - Huonetilojen välissä, missä on seinä päällä liukuva liukuovi, liukuovikiskon ympärillä on metalli- tai levyrakenteinen kappa. - Ranskalaisten parvekkeiden parvekeovet on normaaleja avautuvia kaksipuitteisia ikkunoita, eli ovat ikkunarakenteisia. Kaksiaukkoisessa ranskalaisessa parvekeovessa on keskellä ikkunaa pystykarmipuu. - Kylpyhuoneiden lattiakaivo sijaitsee noin 500-600x500-600 mm suihkunurkasta. Kylpyhuoneen lattian kaatojen vuoksi suihkuseinän alta vesi pääsee myös suihkuseinän ulkopuolelle. Lattiakaivo palvelee koko kylpyhuoneen tarvetta. - Asuntojen kipsilevyalakatoissa olevat tarkastusluukut ovat metallirakenteisia tarkastusluukkuja. - Kiinteistössä on lämmitysjärjestelmänä vesikiertoinen lattialämmitys. Matalalämpöisenä koko lattia luovuttaa lämpöä. Mikäli lattia peitetään ja kalustetaan lähelle ikkunoita, saattaa tuntua vedontunnetta ikkunanpinnan muita rakenteita suuremmasta kylmäsäteilystä johtuen. Lattialämmitysratkaisu on toteutettu uudenaikaisella pintalattiaratkaisulla. Tietyt matalat ja kumeat äänet saattavat aiheuttaa häiritsevää ääntä esimerkiksi jos huoneistossa käytetään kovapohjaisia kenkiä. - Asuntojen lämmöntarve on huomattavan pieni. Energialuokka B 2007. Huoneistoon päässyt tai toteutettu ylilämpö poistuu hitaasti. Lattialämmitys toimii matalalämpöisenä. Tällöin kovat, lämpöä johtavat pinnat kuten kylpyhuoneen lattialaatoitus saattaa tuntua viileältä paljaalle jalalle. - Parvekkeilla sijaitsevat metalliovirakenteiset varastot toteutetaan huoneistokorttien mukaisesti huoneistoihin joissa VARASTO tai VAR merkintä ilman sulkumerkkejä huoneistokorteissa