Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014



Samankaltaiset tiedostot
monialayhteistyö nuorten

Turun Ohjaamo

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola

IDEASTA WALTTI-TALOKSI

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

Niina Kaksonen

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Niina Kaksonen

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Monialaisen yhteispalvelun järjestäminen Kainuussa Anne Huotari Työllisyysasiantuntija, TYP-johtaja Kajaanin kaupunki, Kainuun TYP

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Yhteistyö nuorten rikoskierteeseen ajautumisen torjunnassa

Mitä TYPissä tapahtuu?

työllisyysyksikkö , ,0 #JAKO/0! Toimintatulot 0, , ,0 #JAKO/0!

Kohti Ohjaamoa projekti

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Elinikäisen ohjauksen strategiset linjaukset

Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Työkyvyn arviointi osana työllisyyspalveluiden asiakasprosessia Jyväskylässä

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

TE-toimiston odotukset välityömarkkinoilta asiakkaan työllistymisen eri vaiheissa

Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden tuottajana ja käyttäjänä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen

Helsingin työvoiman palvelukeskus DUURI Servicecentralen för arbetskraft

Kun polku opiskelemaan ja työelämään on mutkainen Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja

OHJAUS- JA TUKIKESKUS / ETSIVÄ NUORISOTYÖ K I P I N Ä

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Nuorisotakuu. Timo Mulari

Suunto projektin matka vuodesta 2013 tähän päivään.

Oulun kaupungin työllistämisen kuntakokeiluhanke Sanna Rautio

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Maailma muuttuu - monialainen palveluntarve pysyy. Ulla Hautamäki, palvelupäällikkö, Vantaan kaupunki

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät

Ohjaamo Helsinki. Projektipäällikkö Sirkku Reponen

VIRTA OULU HANKE Työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointi Pirjo Nevalainen

Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden. tuottajana ja käyttäjänä. Sujuvat siirtymät seminaari

KOKKOTYÖ-SÄÄTIÖ. GREEN CARE Anita Hevosmaa

OHJAAMO: NUOREN MUKANA MUUTTUVASSA MAAILMASSA. Teija Felt Työmarkkinaneuvos

Alueellisen elinikäisen ohjauksen yhteistyöryhmän tehtävät, alueellinen koordinointi ja rahoitus. Salmia

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Väyliä Työelämään. Tietoa työnantajalle

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Eija Rissanen, Tukeva-työvalmennussäätiö Pirjo Oksanen, Kuopion kaupunki

Nuorisotakuun toimeenpano TE-palveluissa

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

VANTAAN KAUPUNKI Työllisyyspalvelut/KOPPI-hanke KUNTOUTTAVAN TYÖTOIMINNAN STARTTIRYHMÄT

Ohjaamot maakuntien Suomessa

Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari Projektipäällikkö Anne Matilainen

Työttömien työkyvyn arviointi Jyväskylässä Prosessin kuvaus ja esite palvelusta asiakastyön tueksi

Karikoista kartalle. Työllisyyden kuntakokeilu -hankkeen loppuseminaari. Kunnat ja työllisyyden hoito

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Green Care seminaari. Kokkolan työvoiman palvelukeskus Toimisto Otsikko

Jämsän kaupungin työllisyysyksikkö ja tehtäväkuvaukset

Nuorten tuki-hankkeen ydintavoite:

Onnistumisia nuorten palveluketjun kehittämisessä

Nuorten oppisopimus rekrytointikanava ja ammattitaidon kasvattaja. Tarja Saaren- Seppälä, FT

TYÖELÄMÄKOKEILU KUOPIOSSA

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

Työllisyyspalveluiden organisaatio

Varsinais-Suomen kummiyritysrengas

Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

K O M P A S S I - ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita

Joensuun Nuorisoverstas ry:n Nuorten työpajatoiminnan toiminta ja tulokset

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa

Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Yhdessä eteenpäin! Elinikäisen ohjauksen kehittäminen Ohjaamossa.

ALUEELLISET OHJAAMOT JA KOHTAAMO -PROJEKTI

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä työpajaohjaajille ja työpaikkaohjaajille

Työllisyyden Kuntakokeilu

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Kiinni työelämässä -seminaari

NUORTEN TUETTU OPPISOPIMUS alle 25-vuotiaille vantaalaisille. OPAS NUORELLE JA TYÖPAIKALLE Nuorisopalvelut/Työpajatoiminta

Ohjaamot ja verkko-ohjaus Miten hankkeet etenevät? Marko Kilpeläinen, Kohtaamo Leijonan luola, Rantasalmi

Helsingin kaupungin työllisyydenhoito

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla

Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15

Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena

Transkriptio:

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret uusille urille: 1.11.2013-31.12.2014 Rahoitus: ESR/Uudenmaan ELY (70%) & Vantaan kaupunki (30%) Toteutus: Vantaan kaupungin työllisyyspalvelut Kohderyhmä: vantaalaiset 17-24-vuotiaat työttömät nuoret Vuodesta 2010 lähtien yli 1000 työpaikkaa, yli 500 työharjoittelu- tai työkokeilupaikkaa, tutkintoon johtavaan koulutukseen ohjaukset lähes 300. Asiakkuuksia projektissa on ollut yli 4000 ja mukaan tulleita yrityksiä yli 200. Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2

Petran tavoitteet Kehittää työllisyyspalveluihin tehokas nuorten palveluohjaus, jossa yhteistyötä tekevät kaupungin toimijat, TE-palvelut, Kela, työnantajat, järjestöt, oppilaitokset ja muut toimijat Nuorten ohjaaminen työhön, työkokeiluun, palkkatukipaikkoihin ja koulutukseen sekä tarvittaessa muihin palveluihin Nuorten työttömyyden alentaminen ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisy Sukupuolten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistäminen työllisyyspalveluissa ja nuorten ohjauksessa Projektissa 11 palveluohjaajaa ja hankevastaava Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 3

Petran toimintamalli Henkilökohtainen palveluohjaaja Nuoren oma motivaatio ja suunnitelmaan sitoutuminen lähtökohtana Aktiivinen työnhaku henkilö- ja ryhmätapaamisissa Aktiivinen yritysyhteistyö Mahdollisuus tavata terveydenhoitaja Jokaisella tapaamisella nuorelle tarjotaan jotain vaihtoehtoa Yhden luukun malli -> verkostoyhteistyö Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 4

Monialainen verkostoyhteistyö 1/2 TE-palvelut & Petra Asiakasohjaus Petran yksilö- ja ryhmäohjauksiin Työllistymissuunnitelmat ja yhteiset ohjaustilanteet Yhteiset rekrytilaisuudet; Nuorten mahdollisuuksien toritapahtumat Psykologit Muut Kela ohjaus ja neuvonta tukien kanssa OK? ryhmät Kuntouttava työtoiminta/nuorten Startti Nuorten työpajat & Nuorten tuki- ja ohjauskeskus Kipinä Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 5

Monialainen verkostoyhteistyö 2/2 Muut TYP-infot & TYP Terveyskeskukset psyk.sairaanhoitajat, laboratoriot, lääkärit, fysioterapeutit Päihdepalvelut: A- ja H-klinikat, Nuorisoasema Sosiaalitoimi: yhteistapaamiset asiakkaan kanssa Oppilaitokset: valmistuvien ohjaus, NAO-koulutukset, oppisopimuskoulutus Kolmas sektori: Mielenterveyspalvelut, talous- ja velkaneuvonta, asumisasiat, oppimisvaikeuksiin liittyvät asiat Yhteiset tietojärjestelmät kaupungin sisällä: ATJ ja GFS Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 6

Tuloksena toimiva ohjauspalvelu Petrassa on onnistuttu kehittämään verkostoyhteistyöhön perustuva ohjausmalli, jossa TE-toimisto ja projekti ohjaavat nuoria yhdessä Tavoitteena on aina työllistyminen, reitit vaihtelevat Kaupungin eri toimialojen yhteistyö toimivaa Nuori ei jää Petraan jumiin Keskeistä onnistumisessa on projektin laaja-alaisuus (palveluohjaus eri painotuksin, terveydenhoitajat, tasaarvonäkökulma) ja sitoutunut projektihenkilökunta Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 7

Siirtymät Petrasta 1.1. 31.10.2013 Toimenpide hlöä Toimenpide hlöä Työ 269 Muut: Työkokeilu 192 Mt-palvelut 54 Palkkatuki 33 Päihdepalvelut 16 Oppisopimus 14 Terveyspalvelut 188 Koulutus 95 Sosiaalitoimi 44 Typokoulutus 65 Kela 16 Erityisoppilaitos 1 Talous- ja velkaneuvonta 7 TYP 62 Kuntoutustutkimukset 1 Kuntoutuskurssi 5 Kuntoutuksen asiakastyöryhmä 0 Kuntouttava työtoiminta 6 Huolinuori 15 Työvalmennus 25 OK?-ryhmä 17 Tukihenkilö 5 Kipinä 10 Poistuneet, eivät tarvitse Petran ohjausta Nuorten starttiryhmä 33 95 Kaikki yhteensä 1372

Kiitos! Lisätietoja: Petra Nuoret uusille urille (ESR) Hankevastaava Annukka Jamisto Vernissakatu 8C, 01300 Vantaa Puh. 050 314 6224 annukka.jamisto@vantaa.fi www.vantaa.fi/petra www.facebook.com/petraprojekti Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 9