Taiteilijan näkemys ASUNTO OY LAHDEN LASTU Törmäkatu 2 b, 15840 Lahti
ASUNTO OY LAHDEN LASTU TÖRMÄKATU 2 b, 15840 LAHTI Arvioitu valmistuminen 11/2016 Luonnonläheisellä ja perheystävällisellä Riihelän alueella sijaitsevaan Lahden Lastuun rakennetaan ihania koteja, useaan eri asumistarpeeseen. irttiharjun metsäiset rinteet, Ala-Okeroistentietä reunustavat peltoaukeat sekä perinteikäs Erviänpuisto lampineen tekevät ympäristöstä viihtyisän elää. Alueen rakennuskanta koostuu matalista omakoti- rivi- ja kerrostaloista. uuverhoillussa kerrostalossa on yhteensä 27 eri elämäntilanteeseen sopivaa asuntoa, yksiöstä neljän huoneen perheasuntoihin. Asunnot ovat laadukkaita ja hyvin varusteltuja, kaikissa huoneistoissa mm. laminaattilattiat, keraaminen liesi ja astianpesukone. Tilava, lasitettu parveke lähes kaikissa asunnoissa antaa tilan tuntua ja jatkaa kesää pitkälle syksyyn. Ainoastaan alakerran isossa perheasunnossa on avoterassi, jonka kruunaa oma, ihastuttava asuntopiha. Asuntojen pintamateriaalit ovat raikkaan ajattomat. Hyvin suunnitelluissa ja huolella rakennetuissa kodeissa arki maistuu! Lahden keskustaan on matkaa kuusi kilometriä, ja Hollolan kuntakeskuksen kattavat palvelut ovat neljän kilometrin päässä. Riihelän päiväkoti on naapurissa, ja äijät-hämeen Keskussairaala sijaitsee kilometrin päässä. Tervetuloa asukkaaksi!
KOHDETIEDOT Kohteen nimi ja osoite Lahden Lastu Törmäkatu 2b, 15840 Lahti Tontin tiedot Oma tontti, pinta-ala 1452 m² Rakennuspaikka Lahti 398-31362-4 Asuntojen lukumäärä 27 asuntoa aikoitus Yhtiöllä on pysäköintialueella 28 autopaikkaa, joista yksi on osoitettu ja mitoitettu liikuntaesteiselle. Autopaikat on varustettu sähköpistokkein. Huoneistotyypit 1H+KT+S 38,0 m² 4 kpl 2H+KT+S 44,5 m² 4 kpl 2H+KT+S 45,5 m² 5 kpl 2H+KT+S 53,0 m² 5 kpl 3H+K+S 70,0 m² 4 kpl 3H+K+S 76,5 m² 4 kpl 4H+KT+S 89,5 m² 1 kpl Lämmitys Kaukolämpö Yhteistilat, tekniset tilat ja varastot Lämpimät irtainvarastot/väestönsuoja, lastenvaunuvarasto, pyykinkuivaushuone, siivouskomero, talovarasto ja tekniset tilat sijaitsevat talon maantasokerroksessa. Ulkoiluvälinevarasto sijaitsee talon pohjakerroksessa ja erillinen kylmä polkupyörävarasto sijaitsee sisääntulon läheisyydessä. Jätekatos sijaitsee yhteistontilla. alvelut/liikenneyhteydet Lahden keskustaan vain 6 kilometriä, Hollolaan alle 4 kilometriä. Koulut, päiväkodit ja päivittäispalvelut lähistöllä. Alueella on hyvät ulkoilu- ja pyöräilyreitit ja kulkuyhteydet keskustaan. Lähikauppaan on vajaa kilometri matkaa. Arkkitehtisuunnittelu Arkkitehtitoimisto HMV Oy Urakoitsija YIT Rakennus Oy Arvioitu valmistuminen Marraskuu 2016
A12 A13 OLKUYÖRÄ- VARASTO (KYLMÄ) A10 A14 A8 A16 A23 A27 A18 A24 A21 A17 A19 A20 A22 A25 A26 A15 A9 A7 A5 A6 A3 A2 A1 A4 A11 1. kerros 1:200
AUKKO 2. kerros 1:200
AUKKO parvekkeiden pelastusluukkujen sijainti likimääräinen 3-4. kerros 1:200
5. kerros 1:200
4h+kt+s 89,5 m² A1 1. kerros ASUNTOIHA TERASSI Mittakaava 1:100 5m
2h+kt+s 53,0 m² A2 1. kerros parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
2h+kt+s 45,5 m² A3 1. kerros parvekelasitus parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
2h+kt+s 44,5 m² A4 A10 A16 A22 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros parvekelasitus AUKKO Mittakaava 1:100 5m
3h+k+s 70,0 m² A5 A11 A17 A23 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
h+kt+s 38,0 m² A6 A12 A18 A24 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
2h+kt+s 53,0 m² A7 A13 A19 A25 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros pelastusluukun sijainti likimääräinen parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
2h+kt+s 45,5 m² A8 A14 A20 A26 2. kerros 3. kerros 4. kerros 5. kerros pelastusluukun sijainti likimääräinen parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
3h+k+s 76,5 m² A9 2. kerros parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
3h+k+s 76,5 m² A15 A21 A27 3. kerros 4. kerros 5. kerros pelastusluukun sijainti likimääräinen parvekelasitus Mittakaava 1:100 5m
ASUNTO OY LAHDEN LASTU RAKENNUSTAASELOSTE YLEISTÄ Asunto Oy Lahden Lastu rakennetaan Lahden kaupungin ir harjun kaupunginosaan kor eliin 31362 ton lle 3. Kohteen osoite on Törmäkatu 2b, 15840 Lah. Yh öön tulee 27 asuinhuoneistoa sekä erilliset kylmät polkupyörävarasto ja jätekatos. IHA-ALUEET JA AUTOAIKOITUS Jokaista asuntoa koh on vara u 1 autopaikka. Autopaikat on varuste u lämmityspistokkeilla. Autopaikat sijaitsevat yhteisellä AH-1 ton lla sekä maantasossa kor elin 31324 pysäköin alueella. iha et päällystetään pääosin asfal lla ja ton n muut kulkuväylät päällystetään kivituhkalla. Sisääntulon yhteydessä on betonilaatoitusta. iha-alueet ja istutukset sijoitetaan pihasuunnitelman mukaises sekä ton lle sijoi uvat tomutusteline, penkit ja pöytä ja kuivausteline. Yhteisellä AH-1 alueella ton n läheisyydessä sijaitsevat lasten leikkivälineet pihasuunnitelman mukaises. RAKENTEET JA JULKISIVUT Asuinrakennus on betonirunkoinen. Huoneistojen väliset ja porrashuoneiden seinät ovat betonielemen seiniä. Alapohja on kantava maanvarainen, väli- ja yläpohja ovat ontelolaa arakenteisia. Talossa on harjaka o, jonka ka eena on huopakate. Ulkoseinät ovat elemen rakenteisia. Kantavat ulkoseinät ovat betonirakenteisia, ja ei-kantavat ulkoseinät ovat puuta. Talon ulkoverhous on puuta. Huoneistojen sisäiset väliseinät ovat yleensä levyverho uja teräsrunkoisia väliseiniä, kostean lan seinät ovat kiviainesrakenteiset. Muissa, paitsi alakerran asuntopihallisessa asunnossa on lasitetut parvekkeet. Kaidelasi on kirkas. Kaiteen yläpuolinen lasitus on varuste u ava avilla parvekelaseilla. arveke on vapaas tuule uva, eikä lasitus estä täysin tuulen, veden ja lumen tunkeutumista parvekkeille. Yhdessä maantasoasunnossa on asuntopiha portaineen. IKKUNAT JA OVET Asuntojen ikkunat ovat kolmelasisia ikkunoita, ulkopuite ja karmin uloin pinta ovat alumiinia. arve keovet ovat ulosaukeavia lasiaukollisia ovia. Asuntojen ikkunat ja parvekkeiden ovet varustetaan ma avalkoisilla sälekaih milla. Asuinhuoneistojen kerrostaso-ovet ovat maala uja ovia. Asuntojen sisäovet ovat huulle uja valkoisia laakaovia. Yhdessä asuntolinjassa on liukuovi makuuhuoneessa. Löyly huoneiden ovet ovat kokolasiovia. ASUNTOJEN SISÄTILAT. TARKAT TUOTEVALINNAT JA LISÄHINTAISET MUUTOSTYÖT ON ESITETTY ERILLISESSÄ TAULUKOSSA. SEINÄT Asuntojen seinät ovat maala uja. Kei össä ylä- ja alakaappien väli la sekä pesuhuoneiden ja wc- lojen seinät ovat laatoite u. Löylyhuoneiden seinät on paneloitu kuusipanelilla. KATOT Asuntojen katot ovat pääosin ruiskutasoite u ja osin maala u. Löylyhuoneiden, pesuhuoneiden, wc- lojen katot on paneloitu kuusipanelilla. LATTIAT Asuinhuoneissa on laminaa la at. Laminaa a ei asenneta kiintokalusteiden alle. esuhuoneiden, wc- lojen ja löylyhuoneiden la oissa on keraaminen laa a. KALUSTEET JA VARUSTEET Kei ökalusteet ovat tehdasvalmisteisia vakiokalusteita, kalus teiden ovet ovat maala uja mdf-ovia. Kalusterungot ovat väriltään valkoiset. esualtaat ovat ruostumatonta terästä ja ne upotetaan laminaa pintaiseen työtasoon. Altaassa on 1½-allasta. Alakaapistossa on jä eiden laji elua varten jätevaunukaappi. Makuuhuoneiden ja eteisen komero kalusteet ovat melamiini-ovia. Kussakin makuuhuoneessa
on yksi lankakomerokaappi. Vaatenaulakko on komerorakenteen mukainen sisältäen vaatetangon ja ha uhyllyn. e suhuoneiden kalusteiden ovet ovat taivelaminaa a. Asunnoissa on vakiovarusteina verhokiskot, wc-paperitelineet, vaate- ja pyyhekoukut. LAITTEET JA KONEET Kei öissä on keraaminen liesi. Kei össä on liesikupu, as anpesukone ja varaus mikroaaltouunille. Kaksioissa ja sitä pienemmissä on jää/pakas nkaappiyhdistelmä ja suuremmissa asunnoissa on jää- sekä pakas nkaappi. Kodinkoneet ovat Rosenlew-merkkisiä vakiovalmisteisia ja väriltään valkoisia. esuhuoneissa on sähkövaraus pyykinpesukoneelle ja kuivausrummulle. Löyly huoneissa on sähkökiukaat. YHTEISTILAT Maantasokerroksessa sijaitsee yhteiskäy ö lat; lastenvaunuvarasto, kuivaushuone, irtainvarastot, siivouskomero sekä ulkoiluvälinevarasto. Huoneistokohtaiset irtainvarastot sijaitsevat varasto- tai väestönsuoja lassa. Kohteessa on automaa ovilla varuste u hissi. ILMANVAIHTO, LÄMMITYS JA VESI Kiinteistö liitetään vesi- ja viemäriverkos toon, sähkö- ja kaukolämpöverkostoon ja kaapeli-tv -verkostoon. Asunnoissa on keskite y tulo-/poistoilmanvaihto lämmöntalteenotolla ja huoneistokohtainen etälue ava vedenmi aus. esuhuoneissa, löylyhuoneissa ja wc- loissa on sähkötoiminen mukavuusla alämmitys, joka on kytke y asunnon mi arista. JÄRJESTELMÄT Yh ön rakennuksessa on etoliikennekaapeloin. Asuntoyh ön pääulko-ovessa on ovipuhelin. Kohteelle on hae u 3.7.2015 rakennuslupaa. Kohde rakennetaan rakennuslupaa hae aessa voimassa olevien rakentamismääräysten mukaises. Rakennu aja varaa oikeuden muutostöihin, jotka eivät alenna laatutasoa. Asuntoihin saatetaan joutua lisäämään rakentamisen aikana vähäisiä alaslaske uja ka oja ja kotelointeja talotekniikan vuoksi.
AVAIN Yhtiöt Oy Lautatarhankatu 8 B 00580 Helsinki p. 020 7624 708