TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

Perinteisten veneiden rekisteri ja K-merkintä

Syksyn aloituskampanjat lippukunnissa

Yhdistyksen jäsenet Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voi hallitus hyväksyä jokaisen, joka on suorittanut tutkinnon Lahden ammattikorkeakoulussa.

Esimerkki 2. Sivu 1. Sivu 2

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Lieksan Somaliperheyhdistys

Pohjanmaan Sulkapalloilijat ry. Toimintasuunnitelma 2016

Yleishyödyllisyys y yy ja yhteiskunnallisuus

Omistuslaitureista on myytävänä paikkoja 2,5-3,5 metrin paikkoja Kysellä voi satamakapteenilta.

Lions tietoa uusille jäsenille. Klubi ja klubin virat

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

VAALIKOKOUS JA RAHAHUUTOKAUPPA

MUUT MÄÄRITYKSET. Kunniavaltuuskuntaan kuuluu enintään 12 jäsentä. Kunniavaltuuskunnan jäsenet kutsuu ja sen puheenjohtajan nimittää edustajisto.

Turvapaikanhakijoiden vastaanottopalvelut Helsingissä. Helsingin kaupunginkanslia Elinkeino-osasto

1.1 Yhdistyksen nimi on Suomen Zoom8-liitto ry ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä liitoksi.

MANNERHEIMIN LASTENSUOELULIITON LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

SÄÄNNÖT. Imatran Purjehdusseura ry SÄÄNNÖT. Korjattu Imatra (5) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA

Liitteessä 3 on esitetty henkilökohtaisen palkanosan taulukko.

SHIATSU FINLAND ry Yhdistyksen säännöt

Kansalaisareenan toiminta vuonna Kansalaisareena 2016

PRO LUKIO RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN YHDISTYSKOKOUS

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymän ASIAKASRAATI

Me-säätiö. Vauhtia vaikuttavuusinvestoimiseen. Ulla Nord me. säätiö Me-säätiö

Sisältö. O Tiedon lähteet O Hyvä hallinto O Varainhankinnan verotus

Infotilaisuus

VES (3) 1 Sopimuksen peruste ja tarkoitus

Helsingin kaupunki y-tunnus PL Helsingin kaupunki. TA-Asumisoikeus Oy y-tunnus Sinikalliontie 14 B Espoo

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus

Jäsenluettelo ja henkilörekisterit. Olli Välke Opintokeskus Visio

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Kiinteistövirasto 12/2015 Asunto-osasto Apulaisosastopäällikkö

Tino Seppälä #99. SJ-15 Rataveneluokan Suomenmestari 2015

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

MÄNTSÄLÄN JÄÄTAITURIT RY:n säännöt (voimassa alkaen)

Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro Aika: Ma klo Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs.

Juankosken Ruukki - Tarina alkaa vuodesta Juankosken ruukkialueen toimitilat

Puutiaisaivotulehdusrokotteen. Ahvenanmaalla vuosina Kansanterveyslaitoksen suositus 2006

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA Johdanto

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkoneuvosto sivut 1-8 KOKOUSAIKA klo

Puutarhaliiton hallitus. Tehtävät, vastuut ja rooli

HÄMEENLINNA-VANAJAN SEURAKUNTA Pöytäkirja Nro LAPSI- JA NUORISOTYÖN JOHTOKUNTA Sivu 1

Yhdistyksen nimi on Kaplaakin Alumni. Näissä säännöissä yhdistyksestä käytetään nimeä Alumni. Alumnin kotipaikka on Lappeenranta.

Otaonnela Floorball ry:n säännöt

SUKUSEURAN SÄÄNNÖT

Sääntöjen 21, 25 ja 26

Yhdistyksen nimi on Kiinteistöliitto Uusimaa ry ja siitä käytetään näissä säännöissä nimeä yhdistys.

Tarkentava virkaehtosopimus luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen palkkioista ja palkkauksesta

Haukilahden venekerhon toimintaohje

SEURANTALOJEN KORJAUSAVUSTUKSET Suomen Kotiseutuliitto Johanna Hakanen

LIITTOJEN TOIMINTASÄÄNTÖJEN SISÄLTÖ

Aika: Torstai klo

Vammaiset naiset näkyviksi kaikilla areenoilla

Suomen Omakotiliitto ry

SUOMEN PURJELAUTALIITTO RY. Ehdotus liiton uusiksi säännöiksi TOIMINTASÄÄNNÖT. I Nimi, kotipaikka, perustamisaika, toiminta- alue ja kieli

Suomen jäsenmaksut EU:lle vuonna 2007 ennakoitua pienemmät

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen

HONKALAHDEN PUUTYÖNTEKIJÄIN AO 005 RY:N TOIMINTASUUNNITELMA 2009

VUOSITILASTO 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

Voimistelu- ja urheiluseura Elise Vantaa ry:n säännöt

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

3. Työjärjestyksen hyväksyminen Lisätty kohdat 12. Työelämäpäivät, 16. Kevätkokous, 11. Opintotukikannanotto ja 7. Ruutisalaliiton tuomitseminen.

Suonenjoki. Asukasluku

Hallintarekisteröityjen osakkaiden äänestäminen (yht. 7 osakasta, ääntä)

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Ensimmäinen ilmoittautuja

Viina on mökkiveneilykulttuurin suola?

Juhlavuosi!! 30v virallista sarjatoimintaa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30

Kokonjärven suojeluyhdistys ry

YHTEENVETOA JA KOMMENTTEJA YHDISTYSREKISTERIN (PRH) MUUTOSEHDOTUKSESTA

Seppo Soine-Rajanummi, Suomen Syöpäyhdistys

13 Entisen ruokalarakennuksen kunnostaminen kansainväliseksi kohtauspaikaksi / yleishyödyllinen investointihakemus / kuntarahoitusosuus

POLKU maahanmuuttajan polku kotoutumisen kautta työelämään

33 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajat Kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jari Kärkkäinen ja Jari Malkamäki.

Koulutusasiainvaliokunta

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie Lohilahti

Selvitys työelämää ja työhyvinvointia kehittävien palveluiden tarjonnasta

Ilmoittautuminen kansalliseen, SM-, AM- tai avoimeen kilpailuun

1/3 Syyskokous Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut:

Kuntien erityisliikunta lainsäädännön näkökulmasta Saku Rikala, LTS. Erityisliikunnan Symposio kunnissa ja järjestöissä toimiville 29.5.

Sisällysluettelo. Kysymyksiä ja vastauksia (Q&A) - Sisäpiiriluettelot (MAR 18 artikla) MAR-asetukseen liittyvät tulkinnat ja kannanotot

Johdan Lions Clubia. - kansainvälisen vapaaehtoistyön yksikköä

TILASTOKATSAUS 4:2016

Paikka OAJ Pohjois-Karjalan alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

L A H J A K I R J A. Sissolan pihapiirin muodostavat seuraavat tilat rakennuksineen;

$%& '%& (%& Kansikuvat: Pikkujoulutapahtumia

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. neljännesvuosittaista julkista velkaa koskevien tietojen laatimisesta ja toimittamisesta

Hallinto ja päätösvalta Hallituksen vastuut ja velvollisuudet. Merja Kaija kyläasiamies

SUUN TERVEYDENHUOLTO SATEENVARJO -HANKKEEN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET

Keskipohjalaisen metsäkulttuurin vaalija. Virtuaalimetsä

Uudet liikuntatoiminnan avustusperusteet. Seurafoorumi

NOUHÄTÄ 2015 Grande Finale. Projektipäällikkö Teemu Jumpponen Palopäällystökurssi AmkN13

PAAVO kaupunkikohtainen lomake.

MUISTIO. Tampereen kaupunkiseudun työpoliittisen kehittämisohjelman seutuohjausryhmä

Transkriptio:

1 (9) Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 MYS, yleishyödyllinen yhteisö MYS:in toiminta on yleishyödyllistä. Yhdistyksen toiminta-ajatus on edistää mahonkisten moottoriveneiden säilymistä, uusien veneiden rakentamista sekä edesauttaa veneen omistajien harrastusta aktiivisella jäsentoiminnalla. Jäsentoiminta sisältää muun muassa puuvenetietouden keräämistä, koulutusta, esiintymisiä messuilla, kokoontumisajoja, veneiden katsastustoimintaa ja telakkavierailuja. Yhdistyksen jäseneksi otetaan mahonkiveneistä ja veneilystä kiinnostuneita henkilöitä, veneellä tai ilman. Yhdistyksen toiminta on vapaaehtoista harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa. Yhdistys kerää tuottoina pääasiassa jäsenistöltään jäsenmaksuja ja vuokria, jotka käytetään toiminta-ajatuksen toteuttamiseen eikä yhdistyksen ole tarkoitus tuottaa tai kerätä toiminallaan voittoa. Venemessujen järjestämisen aiheuttamien kulujen kattamiseen kerätään tuloja alan yrityksiltä avustuksina. Yhdistyksen jäsenille suunnatun toimintakeskuksen, Svartholmenin telakan, vuokratuotoilla katetaan telakan aiheuttamat kulut ja jäljelle jäävät varat käytetään toiminta-ajatuksen mukaisesti. Yhdistys on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n jäsen. Toiminta-ajatuksen tukemiseksi yhdistykseen on otettu kunniajäseniksi alalla elämäntyönsä tehneet henkilöt: Nils Häggblom, Martti Suortti ja Lauri Kiiski. He toimivat yhdistyksen lähettiläinä ja antavat yhteistyöverkostonsa yhdistyksen käyttöön. Yhdistyksen sääntömuutos Yhdistyksen sääntöihin tehtiin 2011 muutos, jonka myötä MYS r.y. tukee myös purjeveneiden säilyttämistä ja niihin liittyvän tietouden ylläpitämistä. Erittäin moni puuveneharrastaja harrastaa sekä moottori- että purjeveneitä. Jako näiden kahden välillä nähtiin tarpeettomana. Purjehdusseuroissa puuveneily liittyy lähinnä kilpailuihin, jolloin MYS voi organisoida harrastuksen historiallisen, rakenteellisen, kunnostukseen liittyvät tietouden ylläpidon.

2 (9) Perinteisten veneiden rekisteri ja K-merkintä Yhtenä K-merkinnän tavoitteena on luoda kansallinen rekisteri kulttuurihistoriallisesti arvokkaista veneistä. Tällaista rekisteriä ei vielä ole olemassa, ja on pelättävissä, että osa lähihistoriaa hukkaantuu välinpitämättömyyden vuoksi. Kaukaisena tavoitteena on myös, että Kulttuurirahaston avustuksia voitaisiin joskus myöntää K-merkittyjen veneiden kunnossapitämiselle. Ruotsissa veneitä on ensimmäisen vuoden aikana K-merkitty 30-40 kpl. Tavoitteena on saada ennemmin runsaasti veneitä merkittyä kuin pitää merkintää erittäin valikoivana. Arviolta Suomessa voisi olla tuhansia K-merkittäviä veneitä. Tavoitteena on luoda yhteispohjoismaisesti yhteensopiva merkintä. Merkintä ei tule jatkossa olemaan pelkästään MYS:in sisäinen asia ja tätä korostetaan kaikessa viestinnässä. Käynnistettävän K-merkintätyön kustannuksia MYS ei nykyisellä toiminnallaan kykene kattamaan. Tähän tarvitaan ulkopuolista rahoitusta, esimerkiksi julkisista varoista.

3 (9) Helsingin kansainväliset venemessut 2011 Osaston yhtenä teemana oli puuvenerekisterin sekä klassisten ja kulttuurihistoriallisten veneiden K-merkinnän lanseeraus myös Suomeen. Ruotsissa K-merkinnällä on saatu pelastettua monia upeita veneitä ja samalla on dokumentoitu niiden historia tulevien polvien tietoon. Klassiset veneet -osastolla oli ensimmäiset kriteerit messuvieraiden nähtävillä. Tavoitteena on nostaa vanhojen huvi- ja kilpaveneiden arvostusta sekä edistää niiden säilyttämistä myös Suomessa. Kiitämme kävijöitä, mysläisiä ja kumppaneita. Italialaista mahonkiveneiden aatelia edustaa 1968 Meksikon Olympialaisista nimensä saanut Riva Olympic, tämä yksilö on vuosimallia 1970.

4 (9) Osaston suurin vene on M&A Seppälän Veneveistämön viimeinen valmistunut moottorivene 9,00 x 3,00 mittainen Melaisa II, 1979. Otto Brandtin legendaarinen kilpavene, jossa on noin 50 hv:n Evinruden nelisylinterinen perämoottori vuodelta 1936.

5 (9) Jäsentapaamiset UTÖ-materiaalin esittely 15.6. Svartholmenilla. Taustalla saunalla väki tarkentamassa asioita Peterin esityksen jälkeen.

6 (9) MYS:in viralliset jäsentapaamiset noudattivat vanhoja perinteitä. Helsingin kansainväliset venemessut 11.-20.2. MYS:in vuosikokous venemessuilla 15.2. Lipunnosto 4.5. Svartholmen Talkoot Svartholmenilla 14.5. K-merkinnän seminaari Forum Marinum 15.5. Saunailta 15.6. Svartholmen (UTÖ-materiaalin esittely) MeriViapori 18.6. Katajanokka, Suomenlinna Saunailta 10.8. Svartholmen Cruising 27.8. Vironallas Lipunlasku 14.9. Svartholmen Veistämövierailu Kotkassa 3.12.

7 (9) MYS:in toimintakeskus, Svartholmenin telakka MYS on pitänyt yli 10 vuotta Svartholmenin telakkaa Espoossa toimintansa tukikohtana, aluksi kiinteistön silloisen omistajan Folkhälsanin vuokralaisena ja vuodesta 2001 lähtien kiinteistön pääasiallisena omistajana Folkhälsanin jouduttua myymään kiinteistön. Svartholmenin toimintakeskuksesta on muotoutunut keskeinen ja näkyvä osa MYS:in toiminta-ajatuksen mukaista toimintaa. Keskukseen on pikkuhiljaa saatu rakennettua henkisiä jäsenaktiviteetteja koulutustilaisuuksista kokoontumisajoihin ja fyysisiä raameja MYSeon poikien historiakokoelmista yhdistyksen kiinteään tukikohtaan saakka. Keskiviikkotapaamiset ovat muotoutuneet keskustelutilaisuuksiksi, joissa jäsenet voivat vaihtaa kokemuksia ja suunnitella tulevia yhdistyksen aktiviteetteja. Telakalla perheineen asuva veneenrakentaja Rauno Tuovinen vastaa toimintakeskuksen koordinoinnista. Hänen komennossaan jäsenet ovat tänäkin vuonna täyttäneet kylmän hallin talvehtivilla puuveneillään. Tällä tavalla parikymmentä jäsenten venettä saa asianmukaisen talvisäilytystilan ja veneiden omistajat voivat saada toisiltaan ja Raunolta opastusta.

8 (9) Kansainvälistä yhteistyötä Merkittävänä kulttuuritapahtumana Forum Marinum sai lahjoituksena takaisin Suomeen Ruotsissa turvassa olleen Andros-materiaalin. MYS oli paikalla luovutustapahtumassa helmikuussa venemessuilla. MYSeo MYS in old boys -jaoston pitämä MYSeo pidettiin kunnossa ja siellä pidettiin kokoontumisia. Katsastustoiminta Katsastuksista vastasivat Timo Kuokka ja Olli Saura. Yhteistyö Puuvene-lehden kanssa Myönteinen yhteistyö MYS:in pääasiallisen tiedotuskanavan, Puuvene-lehden kanssa jatkui. MYS:in jäsenet saivat tänäkin vuonna jäsenmaksuilla rahoitettavana jäsenetuna Puuvene-lehden vuosikerran. MYS:in kotisivut Osoitteesta löytyy pähkinänkuoressa tietoa MYS:in toiminnasta. Sivuilla on mahdollisuus mainostaa myytävää puuvenettä ja ilmoittaa haluavansa ostaa veneen. Useat jäsenet ylläpitävät sivujen sisältöä, esimerkiksi Peter Ståhlberg, Niko Nuotio, Markku Myllylä ja Timo Kuokka. Jatkossakin tiedotusta jäsenille hoidetaan sivujen kautta sekä sähköpostitse.

9 (9) Talous Yhdistyksen jäsenmäärä on pysynyt vuosia ennallaan. Vuosittain jäseniä eroaa muutamia, mutta vastaavasti uusia jäseniä liittyy yhdistykseen vastaava määrä. Yhdistyksen rahoitus on vakaa. Yhdistyksen taloudenpidosta 2011 on tehty tilinpäätös. Venemessujen kustannukset pyritään kattamaan sponsorointina. Käynnistettävän K-merkintätyön kustannuksia MYS ei nykyisellä toiminnallaan kykene kattamaan. Tähän tarvitaan ulkopuolista rahoitusta, esimerkiksi julkisista varoista. Helsingissä, 10.4.2012 Mahogany Yachting Society r.y. hallitus