Kunnossapitovahingot maanteillä

Anna Myllylä, Maria Martiskainen Kunnossapitovahingot maanteillä Tienpitäjän vastuu ja korvausperiaatteet - Korvaushakemusten käsittely Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 22/2007

Anna Myllylä, Maria Martiskainen Kunnossapitovahingot maanteillä Tienpitäjän vastuu ja korvausperiaatteet - Korvaushakemusten käsittely Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 22/2007 Tiehallinto Helsinki 2007

RAPORTTI ISSN 1457-991X TIEH 4000565 Verkkojulkaisu pdf (www.tiehallinto.fi/julkaisut) ISSN 1459-1561 TIEH 4000565-v Edita Prima Oy Helsinki 2007 Julkaisua myy/saatavana Edita (asiakaspalvelu.prima@edita.fi) Faksi 020 450 2470 Puhelin 020 450 011 TIEHALLINTO Lapin tiepiiri Hallituskatu 3 B 96100 ROVANIEMI Puhelin 0204 22 11

Anna Myllylä, Maria Martiskainen: Kunnossapitovahingot maanteillä. Helsinki 2007. Tiehallinto, Keskushallinto. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 22/2007, 31 s. ISSN 1459-1561, TIEH 4000565-v. Asiasanat: Aiheluokka: Tienpito, talvihoito, tasaisuus, vahingonkorvaukset, vastuu, korvaukset 70, U34 TIIVISTELMÄ Julkaisu käsittelee kunnossapitovahinkoja maanteillä. Julkaisussa tarkastellaan tienpitäjän vastuuta, korvausperiaatteita ja korvaushakemusten käsittelyä. Tiehallinto maanteiden ylläpitäjänä vastaa siitä, että maantiet ovat yleistä liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Osa maanteillä tapahtuvista vahingoista aiheutuu tienpitäjän tuottamuksesta. Tällöin tienkäyttäjällä on mahdollisuus hakea ja saada korvaus syntyneistä vahingoista. Yleissäännös tien kunnossapitämisestä löytyy maantielain 33 :stä. Kunnossapitovahinko- vaatimusta ratkaistaessa selvitetään, onko tien hoito tapahtunut urakkasopimuksen mukaisesti. Jos urakkasopimuksen ehdot täyttyvät, korvausta ei pääsääntöisesti makseta. Korvausharkintaa tehtäessä huomioon otetaan toimenpideajan kohtuullisuus, tienkäyttäjän oma myötävaikutus, vahingon ennalta-arvattavuus ja tienkäyttäjän varoittaminen. Tiehallinnolle esitetään myös kunnossapitoon liittymättömiä vahingonkorvausvaatimuksia. Tällaisia ovat varsinaisesta tienpitotyöstä tienkäyttäjille ja maanomistajille aiheutuvat vahingot, tien käytöstä ja tienhoitotyöstä maanomistajille aiheutuva pysyvä melu ja haitta sekä tierakenteille ja -laitteille aiheutuvat vahingot. Näissä tapauksissa vastuu täytyy selvittää tapauskohtaisesti. Tien kunnossapitoon liittyviä vahingonkorvausoikeudenkäyntejä tulee vuosittain vireille käräjäoikeuksissa 5-10 tapausta. Tyypillisiä tapauksia ja oikeuskäytäntöä käydään läpi viidennessä jaksossa. Käsiteltäviä tapaustyyppejä ovat tien liukkaus, yliauraukset, tien epätasaisuus, yksittäiset kivet ja vieraat esineet tiellä, kaatunut puu ja tielle ulottuvat oksat, vettä tiellä, vahingot tietyöalueilla sekä autojen matalaprofiilirenkaiden korvauskäytäntö. Korvaushakemukset käsitellään Tiehallinnon keskitetyssä vahingonkorvauspalvelussa Rovaniemellä. Hakemuksen saavuttua Tiehallintoon tapauksesta pyydetään lausunto urakan valvojalta ja urakoitsijalta. Päätös perustuu annettuihin lausuntoihin, joten niiden merkitys on korostunut. Päätösesityksiä käsitellään keskitetyn vahingonkorvauspalvelun kokouksissa, jossa päätöksen tekee korvauskäsittelijän esityksestä hänen esimiehensä. Hakemuksessa tulee olla tarkka selvitys vahinkotapahtumasta ja korvattavaksi vaadituista vahingoista. Vakuutusyhtiöiden takaisinsaantivaatimuksia käsitellään omassa kappaleessaan. Korvauspäätökset tulee perustella huolellisesti, ja erityisen tärkeää tämä on kielteisissä tapauksissa. Korvaus maksetaan vahingonkärsijän ilmoittamalle tilille. Mikäli vahinko on johtunut siitä, ettei urakoitsija ole täyttänyt sopimusvelvoitteitaan, Tiehallinto perii maksetun korvauksen urakoisijalta. Julkaisun lopussa käsitellään lyhyesti viivästyskorkoa, arvonlisäveroa, korvauksen vanhenemista, asiakirjojen julkisuutta sekä kielteisistä päätöksistä seuraavia oikeudenkäyntejä.

ESIPUHE Ohjeeseen "Kunnossapitovahingot maanteillä" on koottu kunnossapitovahinkoja koskevia oikeussäännöksiä ja oikeuskäytäntöä, kunnossapitovahinkojen korvaamisessa sovellettavia yleisiä periaatteita ja korvaushakemusten käsittelyyn liittyviä käytännön menettelytapoja. Tämän ohjeen pohjana on ollut Tielaitosajan julkaisu "Kunnossapitovahingot yleisillä teillä" vuodelta 1999. Tuon ohjeen ilmestymisen jälkeen Tielaitos on jakautunut Tiehallinnoksi ja Tieliikelaitokseksi sekä voimaan on tullut uusia lakeja - näistä merkittävimpänä maantielaki. Päivityksessä on otettu huomioon uusi lainsäädäntö, seurattu uusinta oikeuskäytäntöä ja huomioitu myös organisaatiomuutokset. Kunnossapitovahinkoihin liittyvien korvausasioiden keskittäminen Lapin tiepiiriin toteutettiin vuoden 2006 loppuun mennessä ja vuoden 2007 alusta kaikki Tiehallinnolle osoitetut maanteillä tienkäyttäjälle sattuneet kunnossapitovahingot käsitellään Lapin tiepiirissä. Keskittäminen yhtenäistää käsittelyn ja parantaa kaikkien osapuolien oikeusturvaa. Uusittu ohje palvelee kaikkia niitä, joiden tehtäviin vahingonkorvausasiat liittyvät - erityisesti vahingonkorvauskäsittelijöitä, käsittelyä avustavaa henkilöstöä ja lausuntojen antajia. Ohjeessa käsiteltävää tietoa tarvitsevat myös kaikki asiakaspalvelutehtävissä olevat. Tiehallinnon asiakaspalvelijat neuvovat vahingonkärsijää mahdollisen korvaushakemuksen vireille saamisessa ja ohjaavat Tiehallinnon internet sivulle www.tiehallinto.fi, mistä saa korvaushakemuslomakkeen ja tiedot hakemuksessa tarvittavista liitteistä. Hakemukset lähetetään Tiehallinnon keskitettyyn vahingonkorvauspalveluun, missä käynnistetään tämän ohjeen mukainen käsittely. Hakemusten yhtenäisen käsittelyn varmistamiseksi päätösehdotuksia käsitellään keskitetyn vahingonkorvauspalvelun kokouksissa. Päätöksen tekee vahingonkorvauskäsittelijän esittelystä hänen esimiehensä. Vahingonkorvausmenettelyn kehittämisestä ja tämän ohjeen ajan tasalla pitämisestä vastaa Tiehallinnossa Lapin tiepiiri. Rovaniemi, huhtikuu 2007 Tiehallinto Lapin tiepiiri

Kunnossapitovahingot maanteillä 7 Sisältö 1 KUNNOSSAPITOVAHINGOISTA YLEENSÄ 9 2 LAKIIN PERUSTUVA TIENPITOVASTUU 10 2.1 Tienpitäjän vastuun yleiset periaatteet 10 2.2 Tien kunnolle asetetut vaatimukset 10 2.3 Kohtuullinen toimenpideaika 11 2.4 Tienkäyttäjän oma myötävaikutus 11 2.5 Ennalta-arvattavuus 12 2.6 Tienkäyttäjien varoittaminen 12 3 KUNNOSSAPITOON LIITTYMÄTTÖMÄT VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSET 13 3.1 Varsinaisesta tienpitotyöstä tienkäyttäjille ja maanomistajille aiheutuneet vahingot 13 3.2 Tien käyttämisestä ja tienhoitotyöstä maanomistajille aiheutuva pysyvä haitta ja vahinko 13 3.3 Tierakenteille ja -laitteille aiheutetut vahingot 14 4 SOPIMUSPERUSTEINEN TIENPITOVASTUU 15 4.1 Vastuu tilaajaan nähden 15 4.2 Tilaajan ja urakoitsijan välinen vastuunjako 15 5 TYYPILLISIÄ TAPAUKSIA JA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ 16 5.1 Oikeuskäytännön merkityksestä 16 5.2 Tien liukkaus 16 5.2.1 Ajoradan liukkaus 17 5.2.2 Jalankulkijoiden liukastumiset 17 5.3 Yliauraus 19 5.4 Tien epätasaisuus 20 5.5 Yksittäiset kivet ja erilaiset vieraat esineet tiellä 22 5.6 Kaatunut puu ja tielle ulottuvat oksat 23 5.7 Vettä tiellä 24 5.8 Vahingot tietyöalueilla 24 5.9 Autojen matalaprofiiliset renkaat 25 6 KORVAUSHAKEMUSTEN KÄSITTELY 25 6.1 Tieto vahinkotapahtumasta 25 6.2 Asiakkaan neuvonta ja hakemuksen vastaanotto ja käsittely 25 6.3 Yleiset korvausperiaatteet 25 6.4 Hakemuksen sisältö 26 6.4.1 Selvitys vahinkotapahtumasta 26 6.4.2 Selvitykset korvattaviksi vaadituista vahingoista 26 6.5 Lausunnot 27

Kunnossapitovahingot maanteillä 8 6.6 Vakuutusyhtiöiden ja työnantajien takaisinsaantivaatimukset 28 6.7 Korvauspäätös 28 6.7.1 Päätösten perusteleminen 28 6.8 Korvausten maksaminen ja takaisinperintä 29 6.8.1 Vahingonkorvausten kirjausmenettely Tiehallinnossa 29 6.9 Viivästyskorko 30 6.10 Arvonlisävero 30 6.11 Vanheneminen 30 6.12 Korvaushakemusten käsittelyyn liittyvien asiakirjojen julkisuus 31 6.13 Oikeudenkäynnit 31

Kunnossapitovahingot maanteillä 9 KUNNOSSAPITOVAHINGOISTA YLEENSÄ 1 KUNNOSSAPITOVAHINGOISTA YLEENSÄ Tiehallinto toimii maanteiden tienpitäjänä ja vastaa siitä, että maantiet ovat yleistä liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Laki Tiehallinnosta säätää, että Tiehallinto hankkii tienpitoon liittyvät tuotannolliset palvelut ja tuotteet ulkopuolisilta. Vuodesta 2005 kaikki tienpidon tuotteet ja palvelut ovat olleet avoimessa kilpailussa. Maantielaki tuli voimaan vuoden 2006 alusta ja se korvasi lain yleisistä teistä. Maantielaissa puhutaan yleisten teiden sijasta maanteistä. Osa maanteillä tapahtuvista vahingoista johtuu joko kokonaan tai osittain siitä, että tien ja siihen kuuluvien laitteiden asianmukainen hoito tai vaarallisista paikoista varoittaminen on laiminlyöty tai tehty virheellisesti. Tällaisissa tapauksissa tienkäyttäjä voi hakea ja mahdollisesti saada Tiehallinnolta korvausta syntyneistä vahingoista. Muussa tapauksessa vahinko jää tienkäyttäjän omalle vastuulle. Vahingot tutkitaan ja korvausratkaisut tehdään aina tapauskohtaisesti. Ennalta-arvaamattomissa olosuhteissa tapahtuneita vahinkoja Tiehallinto ei korvaa. Tähän ohjeeseen on koottu kunnossapitovahinkoja koskevat oikeussäännökset ja oikeuskäytäntöä, kunnossapitovahinkojen korvaamisessa sovellettavat yleiset periaatteet ja korvaushakemusten käsittelyyn liittyviä käytännön menettelytapoja.

10 Kunnossapitovahingot maanteillä LAKIIN PERUSTUVA TIENPITOVASTUU 2 LAKIIN PERUSTUVA TIENPITOVASTUU 2.1 Tienpitäjän vastuun yleiset periaatteet Maantielain 33 :ssä on tienpitäjälle asetettu velvoite pitää maantiet yleistä liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Korvausvastuuta koskeva velvoite puolestaan on määrätty vahingonkorvauslain 2 luvun 1 :ssä, jonka mukaan se, joka tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa toiselle vahingon, on velvollinen korvaamaan sen. Tuottamuksellisuus tarkoittaa sitä, että vahinko on aiheutettu huolimattomuudella tai laiminlyönnillä. Juridisesti on kysymys ns. tuottamusvastuusta. Vahingonkorvauslain tuottamusperiaatteesta johtuen tien pelkkä huono kunto ei vielä aikaansaa vastuuta tienpitäjälle, vaan lisäedellytyksenä on, että tienhoito on tehty virheellisesti tai huolimattomasti tai jotain tavanomaiseen tienhoitoon kuuluvia tehtäviä on kokonaan tai osittain jätetty tekemättä. Lähtökohtana on siis tienpitäjän tienpitovastuun perustuminen tuottamukseen. Tiehallinto tienpitäjänä vastaa siitä, että se on hankkinut riittävät tienpitopalvelut markkinoilta. Tienpitäjän laiminlyöntiä ja huolimattomuutta (tuottamusta) arvioitaessa tarkastellaan tienpitäjän ja urakoitsijan toimintaa kokonaisuutena. Vastuun syntymiseen vaikuttavat mm. seuraavat seikat: - tien asema liikennejärjestelmässä ja tien liikenne - tien kunnolle asetetut vaatimukset - kohtuullinen toimenpideaika - ennalta-arvattavuus - tienkäyttäjän oma myötävaikutus - tienkäyttäjien varoittaminen 2.2 Tien kunnolle asetetut vaatimukset Yleissäännös tien kunnossapitämisestä on maantielain 33 :ssä. Lainkohdan mukaan maantie on pidettävä yleistä liikennettä tyydyttävässä kunnossa. Yleistä liikennettä ei ole maantielaissa tarkemmin määritelty. Hallituksen esityksessä maantielaiksi (HE 17/2004) todetaan, että yleiselle liikenteelle on tunnusomaista liikennettä harjoittavan henkilöpiirin laajuus ja rajoittamattomuus. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon liikenteen määrä ja laatu, tien liikenteellinen merkitys sekä säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika ja muut olosuhteet. Tienhoidon yksityiskohtaiset laatuvaatimukset puolestaan on määrätty urakkasopimuksiin liitetyissä urakkakohtaisissa asiakirjoissa ja Tiehallinnon eri toimintoja koskevissa yleisissä ohjeissa. Tiehallinnon oikeus teknillisten ohjeiden ja määräysten antamiseen perustuu maantielain 109 :ään. Asetettujen laatuvaatimusten pitäisi oikealla tavalla kuvastaa sitä tienhoidon tasoa, joka yhteiskunnassa yleisesti ottaen voidaan hyväksyä. Kunnossapitovahinkovaatimusta ratkaistaessa selvitetään, onko tienhoito tapahtunut ammattitaidolla laatuvaatimukset täyttäen. Jos laatuvaatimukset täyttyvät, niin korvausta ei yleensä makseta. Toisaalta laatuvaatimukset on

Kunnossapitovahingot maanteillä 11 LAKIIN PERUSTUVA TIENPITOVASTUU joissain tuotteissa asetettu siinä määrin tiukoiksi, ettei niiden alittuminenkaan vielä välttämättä tarkoita korvausvastuun syntymistä. Laatuvaatimukset ovat joka tapauksessa lähtökohtana, kun vahinkotapahtumaa ryhdytään selvittämään. Tuomioistuimet eivät ole sidottuja Tiehallinnon asettamiin laatuvaatimuksiin, vaan tuomioistuimet ratkaisevat itsenäisesti, mitä kunakin aikana voidaan pitää riittävänä tienhoidon tasona. Toisaalta on selvää, että Tiehallinnon laatuvaatimuksilla on huomattava merkitys tuomioistuimissa ratkaisuja tehtäessä. 2.3 Kohtuullinen toimenpideaika Tuottamusperiaatteesta johtuen tienpitäjällä on oltava kohtuullinen aika saattaa maantie yleistä liikennettä tyydyttävään kuntoon. Jos tienpitäjä toimii kohtuullisessa ajassa, korvausvastuuta ei synny. Tämä periaate on nimenomaisesti todettu myös oikeuskäytännössä. Käytännössä työhön ryhtymistä ohjaavat urakka-asiakirjoissa määritellyt toimenpideajat. Tuomioistuimien käsitys kohtuullisesta ajasta ei kuitenkaan välttämättä ole yhteneväinen asiakirjoissa määrätyn toimenpideajan kanssa. Tienpitäjälle viranomaisena kuuluu tiestön tilan jatkuva seuraaminen. Säännöllinen seurantavelvollisuus on kuitenkin alueurakkasopimuksin siirretty urakoitsijan hoidettavaksi. Tilaajan tehtävänä on puolestaan valvoa, että urakoitsija täyttää sopimusvelvoitteensa. Näin turvataan toimenpideaikojen noudattaminen. Toimenpideaika alkaa laatuvaatimuksissa määritellyn mukaisesti. Ellei alkamisajankohtaa ole erikseen määritelty, se alkaa, kun laatuvaatimuksista poikkeava tila on todettu tai se muuten on ollut tai sen olisi pitänyt olla tienpitäjän tai urakoitsijan tiedossa. Urakoitsijan systemaattisen havainnoinnin ja säännönmukaisten tarkastusten lisäksi tieto tiestön huonosta tilasta voi tulla tilaajan edustajilta tai tienkäyttäjiltä. Urakoitsijan resurssien tulee olla siten mitoitettu, että laatuvaatimukset voidaan asetetuissa toimenpideajoissa täyttää. 2.4 Tienkäyttäjän oma myötävaikutus Tieliikennelain (TLL) mukaan on tienkäyttäjän noudatettava olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi (TLL 3 ). Ajoneuvon kuljettajalta edellytetään lisäksi, että ajoneuvon nopeus sovitetaan sellaiseksi kuin liikenneturvallisuus edellyttää huomioon ottaen muun ohella tien kunto, sää, keli, näkyvyys, ajoneuvon kuormitus ja kuorman laatu sekä liikenneolosuhteet (TLL 23 ). Vahingonkärsijän oma tuottamus voi alentaa tai jopa poistaa kokonaan tienpitäjän korvausvastuun. Jos tienkäyttäjä ei ole noudattanut hänelle asetettua huolellisuusvelvoitetta ja vahingon voidaan katsoa johtuvan täysin tienkäyttäjän omasta huolimattomuudesta, korvausta ei makseta lainkaan. Jos taas vahingon on aiheuttanut tienpitäjän tuottamus ja tienkäyttäjän oma huolimattomuus yhdessä, saattaa kysymykseen tulla korvauksen sovittelu, jolloin korvausvastuu jaetaan tienkäyttäjän ja tienpitäjän kesken. Korvauksen sovit-

12 Kunnossapitovahingot maanteillä LAKIIN PERUSTUVA TIENPITOVASTUU telu on aina tapauskohtaista ja harkinta on tehtävä joka kerta tapauksen erityispiirteet huomioiden. Tienkäyttäjän omaan myötävaikutukseen vetoaminen voi usein muodostua ongelmalliseksi, koska tienkäyttäjän oma huolimattomuus voi olla vaikeaa näyttää toteen. 2.5 Ennalta-arvattavuus Ennalta-arvattavuudella on merkitystä sekä tienpitäjän vastuuta että tienkäyttäjän omaa myötävaikutusta arvioitaessa. Tilanteen ennaltaarvaamattomuus vähentää kunkin omaa vastuuta. Olennaista on, mihin ennalta-arvattavuuden raja asetetaan. Tienpitotyötä tekeviltä edellytetään asianmukaista ammattitaitoa ja myös kykyä tyypillisten normaalista poikkeavien tilanteiden ennakoimiseen. Esimerkiksi huonokuntoisen tien reikiintyminen, ongelmalliseksi tiedetyn rummun tukkeutuminen tai portaalista pudonnut jää/lumi ei ole tienpitäjälle ennaltaarvaamatonta. Tällaisista paikoista tulee, ellei niitä voida pysyvästi korjata, asianmukaisesti varoittaa tienkäyttäjiä tai ottaa ne tehostettuun seurantaan, jotta korvausvastuuta vahinkotilanteessa ei syntyisi. 2.6 Tienkäyttäjien varoittaminen Varoitusmerkkien asettaminen vähentää tienpitäjän vastuuta, mutta ei välttämättä kuitenkaan poista sitä. Yleensä varoitusmerkki oikein paikoilleen asetettuna antaa tienkäyttäjälle mahdollisuuden sovittaa ajonsa tilanteen mukaisesti, eikä tienpitäjälle vahinkotilanteessa näin ollen synny korvausvastuuta. Joissain tapauksissa tie kuitenkin saattaa olla niin huonossa kunnossa, ettei vahingoilta pysty edes varomalla välttymään. Tällöin tienpitäjä vastaa vahingoista, vaikka merkit olisivatkin olleet paikallaan. Varoitusmerkkien puuttumisella ei korvausvastuun kannalta välttämättä ole ratkaisevaa merkitystä, jos vaarallinen paikka on muutenkin selvästi ja riittävän ajoissa havaittavissa. Lähtökohtana kuitenkin on, että vaarallisista paikoista varoitetaan liikennemerkillä.

Kunnossapitovahingot maanteillä 13 KUNNOSSAPITOON LIITTYMÄTTÖMÄT VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSET 3 KUNNOSSAPITOON LIITTYMÄTTÖMÄT VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSET 3.1 Varsinaisesta tienpitotyöstä tienkäyttäjille ja maanomistajille aiheutuneet vahingot Kunnossapitovahingoista tulee erottaa sellaiset vahingot, jotka ovat suorassa yhteydessä tienpitotyöhön. Tällaisia vahinkoja saattaa syntyä tienkäyttäjille ja tienvarren maanomistajille mm. seuraavissa tilanteissa: - tienpitoajoneuvon lavalta lentää hiekkaa - lumisuihku osuu ajoneuvoon/ aitaan/ikkunaan - vesakonraivaaja vahingoittaa esim. kiinteistönomistajan puus-toa - tuore ajoratamaali tai päällyste likaa ajoneuvoja - räjäytystyön aiheuttamat erilaiset vahingot Tällaiset vahingot liittyvät kiinteästi urakoitsijan varsinaiseen työntekoon ja urakoitsija näin ollen myös vastaa näistä vahingoista. Korvaushakemukset ohjataan suoraan urakoitsijalle ja urakoitsija pääsääntöisesti itse ratkaisee nämä vastuulleen kuuluvat asiat ja huolehtii korvausten maksuunpanosta. Korvauksenhakijalla on kuitenkin oikeus saattaa urakoitsijan tekemä korvausratkaisu Tiehallinnon käsiteltäväksi. Urakoitsijan tekemiin vahingonkorvausratkaisuihin on näin ollen liitettävä asianmukainen muutoksenhakuohjaus. Urakoitsijan on pidettävä luetteloa tekemistään korvauspäätöksistä. Korvauspäätökset on lähetettävä tiedoksi keskitettyyn vahingonkorvauspalveluun. Vahingonkorvauspäätökset on esitettävä työmaakokouksessa ja tilaajalla on oltava mahdollisuus tutustua vahinkopäätöksiin tarvittaessa yksityiskohtaisesti. Postilaatikoille auraustyön yhteydessä sattuvista vahingoista vastaa pääsääntöisesti Itella Oyj. Vastuu on urakoitsijalla vain, jos urakoitsijan auraautonkuljettaja on toiminut huolimattomasti. Itella Oyj:n (Suomen Posti Oy) kanssa on sovittu, että urakoitsija voi siirtää Itellan vastuulle kuuluvat korvaushakemukset Itellan tuotantoalueiden käsiteltäväksi. Itella hoitaa tällaiset korvausvaatimukset useimmissa tapauksissa vaihtamalla rikkoontuneen laatikon uuteen. Rahallinen korvaus tulee vain poikkeuksellisesti kysymykseen. Kun urakoitsija siirtää korvausasian Itellan käsiteltäväksi, on siirrosta välittömästi ilmoitettava korvauksenhakijalle. 3.2 Tien käyttämisestä ja tienhoitotyöstä maanomistajille aiheutuva pysyvä haitta ja vahinko Mm. liikenteestä syntyvä melu ja tärinä saattavat aiheuttaa tienvarren maanomistajille pysyvää haittaa ja vahinkoa. Teiden suolaus puolestaan saattaa pilata kaivoja. Tällaisten korvausvaatimusten käsittely ja ratkaiseminen kuuluu aina Tiehallinnon ko. tiepiirille. Ennen ratkaisuntekoa Tiehallinnon valvoja kuulee urakoitsijaa. Nämä vahingot ovat pääsääntöisesti Tiehallinnon vastuulla. Vastuu on urakoitsijalla vain, jos urakoitsija ei ole toiminut sopimusvelvoitteidensa mukai-

14 Kunnossapitovahingot maanteillä KUNNOSSAPITOON LIITTYMÄTTÖMÄT VAHINGONKORVAUSVAATIMUKSET sesti. Suolan käyttöön voi liittyä sellaisia laiminlyöntejä, että urakoitsija saattaa osaltaan joutua vastuuseen esimerkiksi kaivoveden pilaantumisesta. 3.3 Tierakenteille ja -laitteille aiheutetut vahingot Liikenneonnettomuudet, muu huolimattomuus liikenteessä sekä tahalliset ilkivaltaiset teot aiheuttavat päivittäin vahinkoja tierakenteille ja -laitteille. Valtaosa näistä vahingoista kohdistuu liikenteen ohjauslaitteisiin ja kaiteisiin. Ilkivallan kohteeksi joutuvat usein meluaidat, liikennemerkit ja opastustaulut. Myös tienpinnan epäasiallista likaamista tapahtuu esimerkiksi auton renkaista irtoavana likana tai lastina olevien massojen levitessä tai valuessa tielle peittämättömistä tai huonosti peitetyistä kuormista. Näistä vahingoista vastaa pääsääntöisesti vahingon aiheuttaja. Kun kysymys on ajoneuvon aiheuttamasta vahingosta, vastuu kuitenkin siirtyy pakollisen liikennevakuutuksen kautta sille vakuutusyhtiölle, jossa ajoneuvo on vakuutettuna. Urakoitsijan vastuulle kuuluvat ajoneuvojen aiheuttamat sellaiset vahingot, joita koskevat korvaukset urakoitsija voi periä pakollisen liikennevakuutuksen perusteella vahingon aiheuttaneen ajoneuvon vakuutusyhtiöltä. Urakoitsija vastaa tällaisten vahinkojen selvittämisestä, korjaa vahingot välittömästi ja on oikeutettu Tiehallinnon edustajana perimään aiheutuneet kustannukset vakuutusyhtiöltä. Vahinkojen selvittäminen käsittää mm. rikosilmoituksen tekemisen poliisille ja asianomistajalausunnon antamisen poliisille poliisin sitä pyytäessä. Sellaiset ajoneuvojen aiheuttamat vahingot, joita pakollinen liikennevakuutus ei korvaa sekä ilkivaltaiset vahingonteot ovat Tiehallinnon vastuulla. Tällaisten vahinkojen korjaukset Tiehallinto teettää urakoitsijalla erikseen omakustannushintaperusteisesti laskutettavana lisätyönä. Tällaisista tapauksista urakoitsijan on välittömästi raportoitava kirjallisesti Tiehallinnolle, jotta Tiehallinto itse voi ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Jos urakoitsija viivyttelee ilmoituksen tekemisessä ja tämä viivytys estää asian selvittämisen, korvausvastuu siirtyy urakoitsijalle. Mikäli vakuutusyhtiöllä ja urakoitsijalla on toisistaan poikkeavat käsitykset vahingon kuulumisesta liikennevakuutuksen piiriin, Tiehallinto tarvittaessa valittaa vakuutusyhtiön kielteisestä päätöksestä liikennevahinkoasiain korvauslautakuntaan. Jotta hoidon urakoitsija olisi kelpoinen veloittamaan vakuutusyhtiöitä ja muutenkin hoitamaan vahinkojen selvittämiseksi tarvittavat toimenpiteet, on tiejohtajien annettava urakoitsijoille asianmukaiset urakkakohtaiset valtakirjat. Urakoitsijan kanssa on syytä keskustella, kenelle valtakirja halutaan osoittaa.

Kunnossapitovahingot maanteillä 15 SOPIMUSPERUSTEINEN TIENPITOVASTUU 4 SOPIMUSPERUSTEINEN TIENPITOVASTUU 4.1 Vastuu tilaajaan nähden Kuten edellä on todettu, Tiehallinnolla säilyy tienkäyttäjiin nähden tienpitäjän vastuu siitä huolimatta, että tienpitotuotteet tilataan urakoitsijalta. Urakoitsijalla kuitenkin on sopimusperusteinen vastuu tilaajana toimivaan Tiehallintoon nähden siitä, että se tienpitotyötä tehdessään täyttää sopimusvelvoitteensa. 4.2 Tilaajan ja urakoitsijan välinen vastuunjako Urakoitsijan sopimusvelvoitteet on pyritty määrittelemään siten, että ne kattaisivat kaikki tarvittavat tienpitotehtävät. Myös laatuvaatimukset on pyritty asettamaan siten, että ne vastaisivat yleisesti hyväksyttyä kunnossapidon tasoa. Näin ollen urakoitsija pääsääntöisesti on vastuussa sopimusalueellaan tapahtuvista kunnossapitovahingoista, vaikka korvausten maksaminen tienkäyttäjille on kanavoitu tapahtumaan ensisijaisesti Tiehallinnon kautta. Tiehallinnon ja urakoitsijan kesken saattaa syntyä erimielisyyttä siitä, onko sopimusvelvoitteet täytetty vai ei. Usein on kysymys näytön epäselvyydestä. Onko tie esimerkiksi ollut sellaisessa kunnossa, että liukkaudentorjuntaan ylipäänsä olisi pitänyt ryhtyä. Vaikka Tiehallinto tilaajana hylkäisikin korvausvaatimuksen, saattaa asia oikeuden päätöksellä kääntyä päinvastaiseksi ja urakoitsija Tiehallinnon alkuperäisestä kannasta huolimatta saattaa joutua vahingosta vastuuseen. Sellaisiakin tilanteita saattaa syntyä, että urakoitsija on selvästi täyttänyt sopimusvelvoitteensa, mutta sopimusalueella kuitenkin tapahtuu vahinko, josta tienpitäjä Tiehallinnon tai tuomioistuimen käsityksen mukaan on vastuussa. Tällöin vahinko jää lopullisesti Tiehallinnon korvattavaksi. Tällaisessa tilanteessa tulisi aina tarkistaa, että sopimusmääräykset ja laatuvaatimukset on oikein asetettu. Tiehallinnon velvollisuus on laatia sopimusasiakirjat siinä määrin yksiselitteisiksi, että urakoitsija voi arvioida ja hinnoitella oman vastuunsa.

16 Kunnossapitovahingot maanteillä TYYPILLISIÄ TAPAUKSIA JA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ 5 TYYPILLISIÄ TAPAUKSIA JA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ 5.1 Oikeuskäytännön merkityksestä Maantielaki tuli voimaan vuoden 2006 alusta ja se korvasi vuodelta 1954 olleen lain yleisistä teistä. Vahingonkorvauslaki on vuodelta 1973 ja tieliikennelaki vuodelta 1981. Tienpitäjän vastuuta tarkasteltaessa lähtökohtana on vahingonkorvauslaki, jonka säännöksiä verrataan tienpitoviranomaisen kunnossapitovelvollisuuteen maantiellä sattunutta vahinkoa arvioitaessa. Säännökset ovat monilta osin yleisluonteisia ja ne voivat sanamuodon ennallaan pysymisestä huolimatta saada uuden, yhteiskunnan kunkin hetken tarpeita paremmin vastaavan merkityksen. Uusi maantielaki säilytti kunnossapidon peruskriteerin liki samanlaisena kuin yleistielaissakin ja uudella lailla ei ole ilmeisestikään ollut tarkoitus muuttaa kunnossapidon vaatimustasoa. Erimielisyystilanteissa oikeusistuimet viime kädessä määräävät, miten jotain säännöstä johonkin yksittäistapaukseen sovelletaan. Tien kunnossapitoon liittyviä vahingonkorvausoikeudenkäyntejä tulee käräjäoikeuksissa vuosittain vireille 5-10 kappaletta. Useimpien tapausten käsittely jatkuu hovioikeudessa ja pieni osa tapauksista päätyy korkeimman oikeuden käsiteltäväksi. Kaikilla oikeuden päätöksillä on oma merkityksensä oikeuskäytännön muotoutumisessa, mutta korkeimman oikeuden päätöksillä on erityinen merkityksensä ns. ennakkopäätöksinä eli prejudikaatteina. 5.2 Tien liukkaus Oikeuskäytännössä on kiistatta katsottu jo vanhan yleistielain mukaan liukkauden torjunnan kuuluvan lain edellyttämään kunnossapitoon. Lähtökohtana siis on, että tienpitäjä huolehtii myös liukkauden torjunnasta. Tapauskohtaisesti ratkaistaan, ovatko liukkaudentorjunta toimenpiteet olleet riittävät, oikea-aikaiset ja oikein suoritetut sekä miten tienkäyttäjä on itse myötävaikuttanut vahingon syntymiseen. Liukkaudentorjuntatyön luonteesta johtuen hyväksytään kuitenkin se tosiasia, ettei sellaista tilaa voida saavuttaa, että tiet eivät koskaan olisi liukkaat. Tämä on todettu myös nimenomaisesti oikeuskäytännössä (KKO 1998:147). Vastuun syntymiseen vaikuttavat eri seikat riippuen siitä, onko kysymys ajoradan, ajoradan reunan tai kevyen liikenteen väylän liukkaudesta. Autoilijan omaa vastuuta lisää esimerkiksi se, että liukkaus on havaittavissa ja oma ajotapa näin ollen on sopeutettavissa tilanteeseen. Sen sijaan jalankulkijan omaa vastuuta ei liukkauden havaittavuus välttämättä samalla tavalla lisää, koska kaatuminen tietyissä olosuhteissa saattaa liukkauden havaittavuudesta riippumatta olla väistämätöntä. Kaiken kaikkiaan viimeaikainen oikeuskäytäntö on osoittanut, että tienpitäjän vastuu liukkaustapauksissa on ankaroitunut etenkin kevyen liikenteen väylää käyttävien jalankulkijoiden osalta.

Kunnossapitovahingot maanteillä 17 TYYPILLISIÄ TAPAUKSIA JA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ 5.2.1 Ajoradan liukkaus Ajoradan liukkaustapauksissa korostuu autoilijan oma myötävaikutus. Lähtökohtaisesti autoilijan on sovitettava ajonopeutensa keliolosuhteiden mukaan. Muutamassa tapauksessa tienpitäjä on kuitenkin asetettu vastuuseen liukkaalla ajoradalla tapahtuneesta onnettomuudesta. Tapauksiin liittyy kuitenkin aina jotain erityistä tai poikkeuksellista. Korkeimman oikeuden ratkaisu 3.12.1998, nro 3824: Tielaitos määrättiin korvausvelvolliseksi tapauksessa, jossa tie hoitoalueen rajalla hiekoituksen päättyessä muuttui poikkeuksellisen äkillisesti ja yllättäen hyvin hiekoitetusta erittäin jäiseksi ja liukkaaksi. Tämä muutos oli korkeimman oikeuden mukaan kahdelle ajoneuvoyhdistelmän kuljettajalle niin ennalta-arvaamatonta, etteivät he olleet voineet varautua siihen. Tienpitäjän toimenpiteillä olisi korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan voitu välttää tienkäyttäjien kannalta yllättävän vaaratilanteen syntyminen. Onnettomuus tapahtui Länsi-Lapissa valtatiellä 21 22.11.1994 klo 17.30. Keli oli erittäin huono. Yksi hiekoitusauto oli kuitenkin muutaman tunnin juuri ennen onnettomuutta käyttämättömänä. Korkeimman oikeuden ratkaisu 3.12.1998, nro 3825: Korkein oikeus vapautti Tielaitoksen korvausvelvollisuudesta, koska Tielaitos ei ollut tietoinen tien liukkaudesta. Ajoneuvoyhdistelmän kuljettaja oli kuljettanut ajoneuvoa hiekoittamatonta ja liukkaaksi havaitsemaansa tietä yli kahdeksan kilometriä ennen ulosajoa. Korkeimman oikeuden tulkinnan mukaan kuljettajalla oli ollut mahdollisuus sovittaa ajoneuvon kulku tien kunnon ja kelin mukaan. Onnettomuus tapahtui Pietarsaaressa Kortesjärvelle johtavalla maantiellä 741 21.1.1994 klo 21.00. Korkein oikeus 20.10.1995: Puutavaralastissa olleen kuorma-auton kuljettaja ei jarrutuksesta huolimatta ollut saanut ajoneuvoaan pysähtymään ennen tasoylikäytävää, jolloin juna risteysalueella törmäsi kuorma-autoon. Yleinen tie päättyi 10 metriä ennen tasoristeystä ja jatkui yksityisenä tienä. Ennen taso-risteystä oli jyrkkä alamäki. Tieosuus oli edellisestä risteyksestä alkaen tasoristeykseen saakka (200 m) hiekoittamatta. Hiekoittamatta jättämistä tienpitäjä perusteli sillä, että liikenne tällä tieosuudella oli hyvin vähäistä; enintään 10 ajoneuvoa/vrk. Hovioikeus katsoi tuolloisen Tielaitoksen laiminlyöneen kunnossapitovelvoitteensa, kun se tien epätavallisesta liukkaudesta huolimatta oli jättänyt tieosuuden hiekoittamatta. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Tapaus osoittaa, ettei liikenteen vähäisellä määrällä välttämättä ole merkitystä, kun olosuhteet muuten ovat vaaralliset. 5.2.2 Jalankulkijoiden liukastumiset Jalankulkijoiden liukastumistapauksia on ollut eri oikeusasteissa käsiteltävänä 1990-luvulla. Vahingot ovat tapahtuneet yleensä kevyen liikenteen väylällä, jalkakäytävällä tai suojatiellä ja niillä kaikilla näyttää yhteisenä piirteenä

18 Kunnossapitovahingot maanteillä TYYPILLISIÄ TAPAUKSIA JA OIKEUSKÄYTÄNTÖÄ olevan se, että tienpitäjän vastuun syntymiselle on riittänyt se, että liukkaus juuri tapahtumapaikalla on voitu näyttää toteen. Tienpitäjää ei ole vapauttanut vastuusta esimerkiksi se, että väylä on edellisenä päivänä hiekoitettu ja hiekka on vaikeista olosuhteista johtuen hävinnyt vain juuri vahinkopaikalta (alikulkutunneliin viettävästä mäestä, suojatieltä). Jalankulkijan omaan myötävaikutukseen ei päätöksissä ole otettu kantaa. Yhdessä ajoradan reunalla tapahtuneessa liukastumisessa tienpitäjä on vapautettu vastuusta. Oikeuskäytännön perusteella voidaan todeta, että liukkauden torjuntaan tulee kiinnittää erityistä huomiota nimenomaan jalkakäytävillä, suojateillä ja kevyen liikenteen väylillä. Vaasan hovioikeus 17.6.1999 Nainen oli liukastunut kevyen liikenteen väylällä 24.12.1996 klo 10.00. Kaatumisen seurauksena hänen lonkkansa oli murtunut ja hän oli lyönyt päänsä. Ko. kevyen liikenteen väylää ei ollut hiekoitettu, vaan liukkautta oli torjuttu karhentamalla tien pintaa. Käräjäoikeus katsoi, että Tielaitoksen suorittamat liukkauden torjuntatoimenpiteet eivät olleet riittäviä. Liukkaus olisi käräjäoikeuden mukaan ollut havaittavissa useiden päivien ajan, mikäli valvontaa olisi suoritettu. Tielaitos velvoitettiin suorittamaan kaatumisesta aiheutuneet vahingot. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden antamaa tuomiota. Korkein oikeus 10.6.1996: 81-vuotias nainen oli kevyen liikenteen väylällä kävellessään liukastunut alikulkutunnelin suulla, minkä seurauksena hänen ranteensa oli murtunut. Tapahtuma-aikaan 26.2.1992 klo 11.00 väylällä oli muutoin paitsi kaatumispaikalla ollut hiekkaa. Paikka oli hiekoitettu kaatumista edellisenä päivänä ja tarkastettu tapahtumapäivän aamuna. Edellisenä päivänä satoi vettä ja tihkua, minkä jälkeen yöllä lämpötila laski 0-asteeseen. Hovioikeus totesi päätöksessään, että liukkauden torjunta kuuluu kevyen liikenteen väylän kunnossapitoon. Edelleen todettiin, ettei kevyen liikenteen väylä ole ollut tyydyttävässä kunnossa, mikäli jalankulkija ei voi sitä turvallisesti käyttää. Perusteluissa mainittiin lisäksi, että kysymys oli erityisesti jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön tarkoitetusta tiestä, jonka kunnossapidon sisältö määräytyy nimenomaan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tarpeet huomioon ottaen. Korkein oikeus pysytti hovioikeuden päätöksen sellaisenaan. Korkein oikeus 25.10.1996: 27-vuotias mies kaatui risteysalueella olevalla suojatiellä, joka oli kevyen liikenteen väylän jatke. Vahinko tapahtui uudenvuoden yönä 31.12.1991. Paikka oli hiekoitettu 30.12. ja tarkastettu 31.12., jolloin paikka oli ollut asianmukaisessa kunnossa. Ulkopuolisten todistajien mukaan tie oli tapahtumahetkellä kuitenkin ollut liukas ja hiekoittamaton. Todistajien käsityksen mukaan jalankulkija ei ollut humalassa. Hovioikeus määräsi Tielaitoksen korvausvelvolliseksi. Perusteluissa todettiin, että suojatien kunnossapidon sisältö määräytyy jalankulkijoiden erityistarpeet huomioon ottaen. Suojatie ei ole tyydyttävässä kunnossa, mikäli jalankulkija ei voi sitä esimerkiksi liukkauden vuoksi turvallisesti käyttää. Liukkaudentorjunta kuuluu näin ollen suojatien kunnossapitoon. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa.