Toimintasuunnitelma 2014 1. Tavoitteet 1. 1. Yleiset tavoitteet Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen säännöissä mainittu tavoite. 2. Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on edistää luonnon- ja ympäristönsuojelua toiminta-alueellaan. Yhdistyksen toimintamuodot ovat: Vapaaehtoisen luonnon- ja ympäristönsuojelutyön edistäminen yhdistyksen toiminta-alueella. Paikallisten ympäristömuutosten seuraaminen. Lausuntojen antaminen yhdistyksen toimialaan liittyvissä asioissa sekä aloitteiden ja esitysten tekeminen viranomaisille ja yhteisöille. Valistaminen, tiedottaminen ja kouluttaminen luonto- ja ympäristöasioissa järjestämällä kokouksia, keskustelutilaisuuksia, kursseja, opastus- ja yleisötilaisuuksia sekä julkaisemalla alaa käsittelevää yleisövalistusta tiedotusvälineissä. Luontoharrastuksen ja -tietämyksen elvyttäminen järjestämällä retkiä ja leirejä luontoon. Luontoon kohdistuvan tutkimuksen edistäminen. Yhteistyö muiden kansalaisjärjestöjen ja ympäristönsuojelun viiteryhmien kanssa. 1.2. Yleisiä tavoitteita palvelevat tavoitteet 1.2.1. Alkuperäisluonnon suojelu ja ympäristökasvatus Ympäristökasvatustarkoituksessa on tärkeää, että Oulussa on helposti tavoitettavissa mahdollisimman alkuperäistä luontoa. Monimuotoiset alkuperäisluonnon ympäristöt ovat virkistyksen ja hyvinvoinnin kannalta tärkeitä. Tavoitteena on suojella uhanalaista luontoa, luontotyyppejä ja lajeja Oulun kaupungin alueella ja mahdollistaa monimuotoisen luonnon kokeminen asukkaiden arkipäivässä, kaikkialla kaupungissa. Sanginjoen kansallispuisto on Oulun seudulla tärkeä ja lähitulevaisuudessa mahdollinen kansallispuisto- tai yksityinen (Oulun kaupungin) suojeluhanke, joka lisäisi merkittävästi Pohjois- Pohjanmaan rannikkoseudun metsien suojelua. 1.2.2. Ympäristönsuojelu Kestävän kehityksen ja kestävän yhdyskunnan edistämiseksi on kaavoituksen keinoin edistettävä energiantuotannon ympäristöhaittojen vähentämistä, yhdyskuntarakenteen tiivistämistä, palvelujen ja työpaikkojen oikeaa sijoittelua, henkilöautoliikenteen vähentämistä ja rakentamisen ekotehokkuuden lisäämistä. Oulun energiantuotannon turpeenkäyttöä pitää vähentää huomattavasti lyhyellä aikavälillä ja turpeen käytöstä pitää pyrkiä luopumaan vuoteen 2020 mennessä. Pyrimme toiminnassamme tuomaan esille positiivisia esimerkkejä kestävästä elämäntavasta ja mm. liikkumis- ja kulutusvalinnoista. Seuraamme uuden Oulun yleiskaavan valmisteluprosessia ja kommentoimme kaavan valmistelua vuoden aikana.
1.2.3. Koetamme nostaa esille Suomen luonnonsuojeluliiton teeman Kohtuutalous ja luonnonvarojen kestävä käyttö. 1.2.4. Jäsenmäärän lisääminen Jäsenmäärän kasvaminen lisää mahdollisuuksia vaikuttaa luonnon ja ympäristön tilaan. Pyrimme lisäämään jäsenmäärän nykyisestä 830 jäseneen. 1.2.5. Aktiivien toimintamahdollisuuksien parantaminen ja aktiivisuuden lisääminen. Pyrimme parantamaan aktiivien toimintamahdollisuuksia, kehittämään yhteisöä sekä lisäämään aktiivitoimijoiden motivaatiota. 1.2.6. Pyrimme saamaan jäsenet ja retkikerholaiset paremmin osallisiksi toimintaan sekä parantamaan yhdistyksemme kontaktipintaa ja sen käyttö jäsenten ja retkikerholaisten avulla. Toiminta Keskustelut Uuden Oulun liitoskuntien luonnonsuojeluyhdistysten kanssa Uuden Oulun syntyessä 2013 Kiimingin, Kempeleen-Oulunsalon ja Yli-Iin luonnonsuojeluyhdistykset joutuvat arvioimaan joko liittymistä Oulun luonnonsuojeluyhdistykseen tai yhdistyksen itsenäisenä säilymiseen. Keskustelemme järjestörakenteesta Oulun seudun luonnonsuojeluyhdistysten ja piiriyhdistyksen kanssa ja pyrimme yhteistyössä edllä mainittujen yhdistysten kanssa aikaan saamaan toimintaa yhdistysten alueilla. Jäsenmäärän lisääminen ja jäsenhuolto Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseksi jäsenmäärän kasvattaminen on ensisijaisen tärkeää. nostaa jäsenmäärää 60 uudella jäsenellä. Toimenpiteet: Toimijoiden ja retkikerholaisten innostaminen jäsenten hankintaan. Jäsenhankinnan tehostamiseksi: Tehdään uudet Info-pisteet, joista tehdään vuorovaikutteisia, paikallisia, luonto- ja ympäristöasioiden ilmoitustauluja: yhteistyö koulujen ja asukas- sekä muiden yhteisöjen kanssa. Jatketaan Ovenpieliluonto-kampanjaa. Voimistetaan retkikerholaisten jäseniksi rekrytointia. Toteutetaan jäsenhankintakampanja jäsenten ja retkikerholaisten avulla. Otetaan kaikessa toiminnassa tavoitteeksi jäsenmäärän lisääminen. Uusia jäseniä hankkivien tekijöiden löytäminen kauppaesittelyihin, feissaukseen, jäsenhankintaan. Jäsenhuolto Keräämme jäsenten yhteystiedot puhelintiedusteluin. Pyrimme toimittamaan jäsenille sähköisen toimintakirjeen muutaman kerran vuodessa. Otamme yhteyden jokaiseen uuteen jäseneen ja esittelemme
heille OLSYn toiminnan. Soitamme uusille jäsenille ja esittelemme heille toimintaamme sekä pyydämme heitä toimintaan mukaan. Kahvila-keskustelut Kahvila-keskustelut, Ajatus-kahvila, jatkuvat. Kevään muutamassa kahvilaillassa käsitellään lähinnä elämäntapaan liittyviä kysymyksiä. Kesällä kahvila-keskustelut viedään kaupunkipuistoihin. Keväällä kolme kahvilakeskustelua, kesällä kaksi. Pyrimme keskusteluilla nostamaan esille elämäntavan merkityksen luonnon- ja ympäristönsuojelun ongelmien aiheuttajana. Tavoitteena on myös OLSYn nykyaikaisen kaupunkiluonnonsuojeluyhteisön profiilin ja tunnettuuden nostaminen sekä jäsenmäärän lisääminen ja uusien toimijoiden saaminen. Retkikerhon toiminta Retkikerho pyrkii lisäämään kiinnostusta luontoon ja luontoharrastukseen. Retkikerho koettaa avata oululaisille mahdollisuuksia luonnon kokemiseen ja luonnon ja hyvinvoivan elinympäristön tärkeyden oivaltamiseen. Kun monimuotoinen luonto ja terveellinen ympäristö ovat ihmisille tärkeitä, niistä halutaan pitää huolta ja niitä halutaan suojella. Retkikerho on vuodesta 2004 lähtien tarjonnut oululaisille luontoretkiä. Kaikille avoimessa Retkikerhossa on noin 600 jäsentä. Retkikerhon jäsenen ei tarvitse olla Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen jäsen. Retkikerho tekee retkiä etupäässä lähiluontoon, mutta myös kauemmas, ulkomaillekin. Usein toistuva kosketus omaan arkipäivän luontoon, lähiluontoon, antaa mahdollisuuden luontosuhteen syventymiseen. Tämän vuoksi lähiluonto ja retket lähiluontoon ovat Retkikerhon tavoitteiden kannalta tärkeitä. Pyrimme kehittämään Retkikerhon toimintaa tarjoamalla uusia jäseniä houkuttelevia retkiä ja harrastepiirejä. Pyrimme myös lisäämään Retkikerhon jäsenmäärää markkinointia ja mainontaa sekä jäsenviestintää kehittämällä. Retkikerhon ohjelma suunnitellaan puolivuosittain. Nykyinen ohjelma löytyy Retkikerhon kotisivuilta www.olsy.fi/retkikerho Retkikerhon puutyöpiiri jatkaa varainhankintaa mm. valmistamalla linnunpönttöjä myyntiin. Koetamme saada retkikerholaiset viestimään OLSYn tavoitteista ja luonnonsuojelusta ja pyrimme kontaktipintaa käyttämällä lisäämän Retkikerhon ja yhdistyksen jäsenmäärää. Rakennus- ja luontohistorian ryhmä Retkikerhon 'Rakennus- ja luontohistorian ryhmä' on tutkinut Pikisaaren luontoa ja kulttuurihistoriaa ja julkaisee kesään mennessä kertomuksen luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksesta Pikisaaressa. Kaikki aineisto ja kertomus kootaan avattaville Rakennus- ja luontohistorian ryhmän nettisivuille. Pikisaaressa avataan luonto-ja kulttuurihistoriallinen polku. Rakennus- ja luontohistorian ryhmän toiminta kytkeytyy Kansallinen kaupunkipuisto Ouluun kampanjaan, jolla on OLSYn ylläpitämät kotisivut www.kaupunkipuisto.net Oulun energian käytön seuranta
Seuraamme Oulun kaupungin ilmasto- ja energiastrategian toteutumista. Koetamme saada oululaiset seuraamaan yhdyskunnan ja oman kotitalouden ja työpaikkojen energiankulutusta ja etsimään keinoja energiankulutuksen pienenentämiseksi. Edistämme toimenpiteitä turpeen energiakäytöstä luopumiseksi. Turpeenkäytöllä on haitallisia vaikutuksia alkuperäiseen suo- ja vesiluontoon sekä huomattava kasvihuonevaikutus. Perustamme energiankäytön seurantajärjestelmän internettiin ja julkisiin tiloihin. Yhteistyötahoina ovat mahdollisesti Oulun kaupunki ja muita yhteisöjä. OLSY on mukana Toppila 1:en uusimisen seurantaryhmässä, jossa koetamme edistää tluopumista turpeen käytöstä polttoaineena ja tuoda esille ympäristön ja luonnon kannalta edistyksellisiä ja oikeita ratkaisuja. Polkupyöräilyn edistäminen Oulu on tunnettu pyöräilykaupunki. Oulussa järjestettiin mm. kansainvälinen pyöräilykongressi 13.- 14.2.2013. Vaikka paljon on pyöräilyn hyväksi kaupungissa tehty, sen suosiota ja käyttöedellytyksiä voidaan edelleen kehittää. Pyöräilyn edistäminen palvelee myös OLSYn ympäristönsuojelu- ja kestävä yhdyskuntatavoitteita, pyöräily on lähes päästötön liikkumismuoto. Tuomme esille pyöräilyn mahdollisuuksia yksityisautoilun ja tästä johtuvien päästöjen kasvun hillitsemiseksi. Pohdimme ja esitämme parannuksia polkupyörän käytön lisäämiseksi työ-, koulu-, harrastus-, ostos- ja vapaa-ajan matkoilla. Teemme ehdotuksia mm. pyöräilyverkoston kehittämiseksi ja pyöräpysäköinnin helpottamiseksi. Toimintamuotoina ovat myös pyöräilijöiden neuvominen ja opastaminen pyöränhuollossa, varusteissa ja muissa oman polkupyörän käytön mukavuutta ja helppoutta lisäävissä asioissa. Polkupyöräilyn edistämiseksi on käynnissä PyöräOulu-kampanja, jolla kerätään kannatusta pyöräilyn edellytysten parantamiseksi keskustassa, erityisesti kallioparkin valmistumisen vuoksi vapautuvan katutilan käytöstä pyöräilyn edistämiseen. PyöräOulu-campaingn, main activity features Continue with being the watchdogs of everyday cycling in Oulu. It looks like that OUPO is working manly on a detail scale. We should work the main lines for positive political and economic decisions towards a better cycling infrastructure. - City cycle plan : Started to follow up the Cityes activities by writing to the traffic engineer. Waiting for an answer. - Petition: prolonged the Cityes deadline for the cycling plan from summer to the end of the year. - PyöräOulu page for publishing the main events and the key documents for Cycling in Oulu. - Facebook page -actual news and happenings - Participate meetings and activities of OUPO. They work also for everyday biking / arkipyöräily. - Cooperate with other organisations: Dodo, OYY Other features - Winter cycling activities - Publicity :Continue to work for a lot of publicity - Bicycle repair - - voluntary rapair workshops - Recycling and purchase of used bike parts - Continued negotiations with city officials and decision makers and schools. - pyörätieverkosto ja aluekartat maastossa, keskustan uusi pyöräilyverkko - pyöräpysäköinti avainpaikoilla (juna, bussi, keskusta), varma(secure) paikka ja katettukin
We would need native Finnish editor for the facebook page, the PyöräOlu page and the correspondence with the City and partners and a group of 3-4 working every month with cycling. PyoräOululla on omat kotisivut www.pyoraoulu.fi Hanhiretki ja Joutsenretki Tarjota jäsenille opastettu luontoretki ja saada uusia luontoharrastajia ja mahdollisia jäseniä. Perinteiset kevään ja syksyn bussiretket järjestetään huhti- ja lokakuussa. Oulun parhaat luontopaikat bussilla LähiTapiolan kanssa kesäkuussa 2013 Oulun päivillä järjestetty Oulun parhaat luontopaikat bussiretki oli jymymenestys. Täysi bussilastillinen osallistujia nautti kokemastaan. Ylivoimaisesti useimmalle osallistujalle OLSYn esittelemät luontopaikat olivat ensikokemus. Erinomainen jäsenhankintatilaisuus. Teemme kesällä bussiretken mahdollisesti uusiin, oululaisille tuntemattomiin kohteisiin. Koetamme saada retkelle sponsoreita. Löydä luonnollinen harrastus Auttaa ja innostaa lapsia ja perheitä löytämään harrastus luonnosta. Lasten ja perheiden luontoharrastustapahtuma Löydä luonnollinen harrastus järjestetään jo 15. kerran. Paikka on Hupisaaret. Koetamme saada tapahtumaan lisää yhteisöjä. Laajennamme luontoharrastuksen teemaa niin, että myös yhteisöt, jotka eivät suoranaisesti harrasta luontoa, voisivat osallistua luontoaiheiseen tapahtumaan. Mukana on aiempina vuosina ollut oululaisia luontoharrastus- sekä lasten- ja nuorten järjestöjä, mm. OLSY, Animalia, Luonto-Liitto, ESY, Partiopiiri, 4H, PPLY. Löydä luonnollinen harrastus tapahtumaan koetamme saada lastentarhopiskelijoita, esimerkiksi opinnäytetyötä tekemään. Uusimme tapahtuman ilmeen yhdessä muiten toimijoiden kanssa. Synnyttää kiinnostus luontoon sekä mahdollistaa hyvinvoivan luonnon merkityksen ymmärtäminen ihmisen ja eliöiden hyvinvoinnille ja elämän jatkuvuudelle. Aloittaa läpi elämän jatkuva matka luontoon. Luontokerhoissa lapset kokevat ja harrastavat luontoa. Myös lasten vanhemmat voivat olla mukana luontokerhossa. Selvitämme mahdollisuuksia perustaa uusia luonto-/perheluontokerhoja. Luontopisteet Luontopistetoiminnan tavoitteena on lisätä asukkaiden lähiluonnon tuntemusta ja edistää luontosuhteen kehittymistä. Työskentelemme yhdessä koulujen ja päiväkotien kanssa Luontopisteiden lähiluonnon ja
kotiseudun ottamiseksi koulujen kotiseutu- ja ympäristöopetukseen. Pystytetään kaksi uutta luontopistettä yhteistyössä koulujen kanssa. Luontopisteen ja luontokerhossa tutuiksi tulevien retkikohteiden kautta lapsille ja aikuisille tulee mahdolliseksi kiinnittyä ja kiintyä ympäristöönsä uudella tavalla, oppia tuntemaan asuinalueensa luonnon erityispiirteet ja rakentaa sukupolvien yli kantavaa identiteettiä. Samalla opitaan pitämään ympäristöstä huolta. Luontopiste-kotisivuilta www.olsy.fi/luontopiste: Luontopisteessä voit tallentaa kokemuksesi, tehdä elämän ja mielenmaiseman muistikirjaa ja seurata ympäristön muuttumista. Luontopiste-kotisivuilla opit luontoa. Valokuvaa, kirjoita, äänitä, videoi. Lisää omat kokemuksesi, jaa ne muiden kanssa ja saat enemmän. Voit vapaasti muokata ja tulostaa näiden sivujen materiaalia omaan käyttöösi. Luonnonhoito Pyrimme entistämään ja parantamaan luontoympäristöjä sekä lisäämään kasvien ja eläinten elinmahdollisuuksia perinnemaisemia ja kulttuuribiotooppeja hoitamalla. Monet ihmisen muokkaamissa elinympäristöissä viihtyneet eliölajit ovat uhanalaistuneet elinympäristöjen muuttumisen vuoksi. Merkittävä osa aikaisemmilta sukupolvilta perinnöksi saamaamme kulttuuriluontoa ja -maisemia uhkaa hävitä ilman hoitoa. Niitämme, haravoimme ja raivaamme kasveille ja eläimille elintilaa sekä entistämme luontoa ihmisten iloksi. Luonnonhoitoa kesäkuusta syyskuuhun Hietasaaren hoitoniityillä ja Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin luonnonhoitokohteissa, mm. Kiimingin Haaraojan niityllä. Puomitien hoitoniityn hoitoa jatketaan entiseen tapaan. Pauhapolun niityn hoidon jatkosta keskustellaan kaupungin kanssa. Jos niityn hoitoon on mahdollista saada rahallista avustusta ja niityn paikka säilyy, niin jatketaan niityn hoitoa jatkossakin. Viheralueiden hoidon suunnitteluun osallistuminen Pyrimme antamaan oululaisille mahdollisuuden monimuotoisen ja mahdollisimman alkuperäisen luonnon kokemiseen lähiympäristössään. Luontosuhde, luonnon tervehdyttävä vaikutus on tulossa yhä tärkeämmäksi ja asiaa tutkitaan paljon. Kun lähiluonto on tärkeää, sen hyvinvoinnista halutaan myös huolehtia. Olemme mukana Oulun kaupungin viheralueiden hoidon ja käytön suunnittelussa, kaupungin eri asiaan liittyvien tahojen kanssa. Toteutamme yhdessä kaupungin kanssa kahdessa pilottikohteessa lähiluonnon asukasarvioinnin. Lähiluonnon esittely kaupunkilaisille - Retkikerhon retket, kauneimmat luontoalueet -kilpailu, luontopisteet, luontoaarreretket ym. tukevat pyrkimyksiämme mahdollisimman alkuperäisen ja vähän käsitellyn, monimuotoisen kaupunkiluonnon lisäämiseksi Oulussa. Myös päättäjille olisi hyvä esitellä vaihtoehtoisia näkemyksiä hoitaa kaupunkiluontoa. Koetamme saada asukkaat mukaan puistometsien hoitosuunnitelmien kommentointiin.
METSO-toiminta Lisätä suojellun metsän alaa Oulun seudulla. Lapin eteläpuolisessa Suomessa metsiä on suojeltu vain alle 2 %. Valtion rahoittamalla METSOmetsiensuojeluohjelmalla pyritään lisäämään metsien suojelua ja pysäyttämään metsäluontotyyppien ja eliölajien väheneminen, tavoitteena monimuotoisuuden lisääminen. Vuoteen 2016 ulottuvan METSOsuojeluohjelman varoista maksetaan metsänomistajalle metsän luovuttamisesta suojeluun joko väliaikaisesti tai lopullisesti. Etsimme METSO-ohjelmaan soveltuvia suojelukohteita Oulun seudun metsistä. Kartoitamme ja opimme luontoa ja retkeilyä pienissä ryhmissä. Aikaisempi luontotuntemus ei ole tarpeen, mutta METSO-ryhmissä toimiminen antaa mahdollisuuden oppia luontoa osallistujia kiinnostavalla tavalla. METSO-toiminnan avulla edistetään löytyneiden arvokkaiden metsäkohteiden suojelua kertomalla suojelumahdollisuudesta metsänomistajille. Sanginjoen metsiensuojelutoiminta Metsätaloushakkuiden lopettaminen Sanginjoen ulkometsässä ja alueen varaaminen suojeluun ja virkistykseen. Alueen lakisääteinen suojelu ja pitkällä aikavälillä jopa kansallispuisto OLSY on yhdessä muiden ympäristöjärjestöjen kanssa kampanjoinut Sanginjoen ulkometsän suojelemiseksi jo vuodesta 2004. Suojelua selvitettiin usean vuoden ajan ja hakkuut olivat jäissä vuoden 2011 loppuun. Alkuvuodesta 2012 alueella kuitenkin harvennettiin metsiä, mikä aikaansai näkyvät mielenilmaukset. Oulun kaupunki päätti 2013 suojella osan omistamistaan Sanginjoen metsistä. Sanginjoen ulkometsän hoito- ja käyttösuunnitelman mukaan 2530 hehtaarin alueesta erotetaan suojelumetsäksi 1156 hehtaarin yhtenäinen alue. Suomen luonnonsuojeluliiton tapahtumiin osallistuminen (Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden laji on taimen) Suomen luonnonsuojeluliiton vuoden teemana on Kohtuutalous ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Teemaa pidetään esillä OLSYn toiminnassa mm. energiaseurannan kautta. Piirit ovat valinneet vuoden teemalajit. Pohjois-Pohjanmaalla lajit ovat suovalkku ja suokukko. Näiden uhanalaisten suolajien avulla voidaan kiinnittää huomio suoluonnon suojeluun. - Luonnonkukkien päivä 16.6. Hiljan päivä 8.10. Osallistuminen Pohjois-Pohjanmaan luonnonsuojelupiirin (PPLSP)ja Suomen luonnonsuojeluliiton toimintaan. OLSY osallistuu PPLSPn toimintaan hallituksessa ja työvaliokunnassa. OLSYn aktiivitoimijat osallistuvat mahdollisesti järjestettäville syyspäiville. Viestinnän ja markkinoinnin kehittäminen
Viestintä on mukana kaikessa, mitä teemme. Luonnonsuojelu suurimmaksi osaksi on vaikuttamista ihmisiin ja ihmisiin vaikutetaan viestein, keskusteluin, kirjoituksin, esiintymisillä, esittelyillä yms., joissa kaikissa tietoisesti muokatuilla viesteillä voidaan saada aikaan merkittävästi parempaa vaikuttamista kuin ilman. Opettelemme käyttämään OLSY-web:iä Kehitämme nettisivuja ja nettiviestintää. Keskitymme OLSY-web:in käytössä erityisesti tuoreuteen ja ajankohtaisuuteen. Teemme ajankohtaisia reportaaseja ja juttuja luonnosta ja ympäristöstä. Lisäämme Info-pisteitä kauppoihin mahdollisesti muihin julkitiloihin. Kirjoitamme mielipiteitä lehtiin ja Internetiin. OLSY-web: OLSYn uudet kotisivut, Kansallinen kaupunkipuisto, Rakennus- ja luonnonhistoria, PyöräOulu, Kahvila. Lisäksi OLSY-aktiiveille on avattu mm. OLSY Q&A sivut, uusien ideoiden esittelyyn ja kehitystyöhön. Pyrimme kehittämään kaikista nettisivuita ajankohtaisia ja vuorovaikutteisia. Koetamme myös aktivoida Facebookin ja twitterin ja muun somen käyttöä. Avaamme jtarpeen mukaan uusia facebook twitter-tilejä. Kampanjat 1. Ovenpielestä luontoon ovenpieliluonto-kampanja Jatkamme 2013 aloitettua Ovenpieliluonto-kampanjointia. Ovenpieliluonto on lähiluontoakin lähempänä. Luonto alkaa ulko-ovenpielestä. Esittelemme oululaisille Uuden Oulun luonnon ja viemme oululaiset löytöretkelle etsimään oululaisen identiteetin juuria luonnosta. Viemme oululaisia retkille ja kutsumme heitä luontotapahtumiin. Keräämme oululaisten näkemykset kirjoituksia, valokuvia ovenpieliluonnosta nettisivustolle. Koetamme saada kampanjointiin mukaan Oulun peruskoulut. 2. Pohjavesihankkeen vastainen kampanja OLSY on mukana pohjavesihanketta vastustavassa Vesivaara-kansalaisliikkeessä Vaikutetaan Oulun kaupungin vesihuoltostrategiaan ja pyritään saamaan Viinivaaran pohjaveden varaan osittainkin tukeutuva järjestelmä pois strategiasta. Jotta kampanjalla päästään tavoitteeseen, sillä täytyy olla oikea ajoitus - hankkeen suunnittelu ja päätöksenteko - ja sen täytyy saada riittävän suuri julkisuus ja kannatus. Toimimme Vesivaara-liikkeessä, jossa on toimijoita erityisesti Ylikiimingistä. Etsimme ja esitämme aktiivisesti vaihtoehtoisia vesihuoltoratkaisuja, joissa luontoarvoja pyritään säästämään. Kampanjoimme Vesivaara-liikkeesä näiden vaihtoehtoisten ratkaisujen puolesta. 3. Kansallinen kaupunkipuisto Ouluun -kampanja Kansallinen kaupunkipuisto turvaa oululaisuuden arvokkaan perinnön säilymisen. Kansallinen kaupunkipuisto Oulussa avaa ja auttaa säilyttämään oululaisuuden tarinan, jota haluamme kertoa nyt ja tulevaisuudessa. Kansallisen kaupunkipuiston avulla me voimme siirtää tuleville sukupolville monimuotoisen luonto- ja kulttuuriympäristön.
Keräämme kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi Oulujoen suistoon allekirjoittajia aloitteeseen, joka luovutetaan Oulun kaupungin päättäjille. Kampanjoimme Ovenpielestä luontoon -kampanjassa myös kansallisen kaupunkipuiston puolesta. Retkikerho rakennus- ja luontokulttuuriryhmä kartoittaa aiotun kaupunkipuiston aluetta. Järjestämme luonto- ja kulttuuriaiheisia yleisökävelyjä ja muita tilaisuuksia oululaisille Pikisaareen, Hietasaareen ja muualle jokisuistoon kansallisen kaupunkipuistoasian edistämiseksi. Keräämme yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen nimiä aloitteeseen kaduilla, yleisötilaisuuksissa jne. Muuta Pyrimme hyödyntämään Retkikerhon ja OLSY jäsenlistoja paremmin akviitisten toimijoiden löytämiseksi. ELYltä on saatu luontokerhotoimintaan rahaa, jolle pyrimme osoittamaan uuden käyttökohteen, esimerkiksi lapsille ja nuorille suunnatun retkitapahtuman. Luulajan luonnonsuojeluyhdistys tulee OLSYn vieraaksi kesällä. OLSY osallistuu Norrbottenin luonnonsuojelupiirin vuosikokoukseen 4.-6.4.2014.