Sivistys- ja vapaa-ajan palveluiden Maisema -raportti Kankaanpää Lopullinen 02022016 Sirpa Romppainen Kankaanpää
Johdanto ja sisällysluettelo Tarkasteltavassa kunnassa Maisema- malli on käytössä talousarvion laadinnassa, toteuman seurannassa ja ohjauksessa sekä tilinpäätöksessä - samalla palvelut tuotteistetaan järkevälle tasolle toimintaympäristön läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Malli on työkalu sekä tuottamiseen että järjestämisvastuussa olevalle tilauksen valmisteluun ja tilauksen toteutuman seurantaan. Tässä raportissa vertaillaan vuoden sivistys- ja vapaa-ajan palveluita ja niiden ominaisuuksia. Kunnan omassa Maisematilaustaulukossa näkyy kunnan muutos itseensä nähden eri vuosina. Tämän raportin avulla kunta näkee vertailukelpoisesti kuinka oman kunnan palveluiden ja toimintojen kustannukset sekä muut ominaisuudet suhteutuvat muihin kuntiin nähden. Raportissa esitetyt brutto- ja nettokustannukset sekä toimintatiedot ovat kunnan tilinpäätös- ja toimintakertomusta vastaavat, jaoteltuna Maisema-mallin mukaisiin tuoteryhmiin. Kustannuksissa on otettu huomioon myös hallintorajat ylittäviä kustannuksia näistä mainittakoon esim. kunnan- /kaupunginhallituksen avustukset. Kuntamaisema on jakanut hallinnon nettokustannukset tuoteryhmiin niiden bruttokulujen suhteessa, jos kunta ei ole itse vyöryttänyt hallinnon kuluja jollain muulla perusteella. Tarvittaessa raportin kuluihin on kohdennettu erikseen myös poistot. Kuntien palvelut tehdään vertailukelpoiseksi Maisema-työkalun avulla. Indikaattoreina on suoritteet, asiakkaat, yksikkökustannukset sekä toiminnan tehokkuutta ja laatua kuvaavia mittareita. Yksikkökustannusvertailu ei mene toimintolaskennan tasolla, vaan sopivalle lentokorkeudelle, jolla pystytään näkemään muutoksen tarpeet ja ohjaamaan muutoksia. Maisema-selvityksessä keskeistä on hahmottaa palvelukokonaisuuksia ja niissä mahdollisesti olevia vääristymiä tai palveluketjujen toimimattomuuksia ja näiden tekijöiden kustannusvaikutuksia. Maisema kertoo myös onko palvelulla vaikutusta muiden palvelujen käyttöön. Varhaiskasvatus 14 Perusopetus 50 Lukio 84 Kansalaisopisto/Työväenopisto 102 Kirjastopalvelut 118 Kulttuuripalvelut 138 Museopalvelut 148 Orkesteritoiminta 160 Teatteritoiminta 171 Musiikkiopisto 183 Liikuntapalvelut 196 Nuorisopalvelut 212 Hyperlinkki aiheeseen! 2
Sivistys- ja vapaa-ajan palveluiden tuoteryhmät Maisemassa
Raportin lukuohje Palvelukokonaisuuden yhteenvetoraportti 1 Palvelukokonaisuuden yhteenvetoraportti 2 Palvelukokonaisuuden yhteenvetoraportti 3 Palvelukohtainen raportti
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Sisäisen vuokran laskentaperusteiden kuntavertailu PÄÄOMAVUOKRA YLLÄPITOVUOKRA Korko Korjausvastike Maavuokra Hallintokulut Kiinteistöhoito Lämpö, sähkö ja vesi Jätehuolto Keha vyörytys Aineet ja tarvikkeet Käyttötalouden kunnossapito Vakuutus Uusikaupunki X X X X X X X x Kemi X X X X X X X X Kontiolahti X X X X X X X Lieksa X X X X Mikkeli X X X X X X X X Iisalmi X X X X X X X X X Kankaanpää X X X X X X Seuraavilla sivuilla käydään yksityiskohtaisesti läpi sisäisen vuokran laskentaperusteiden kuntakohtainen määräytyminen
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Uusikaupunki Sisäinen vuokra Ylläpitovuokra Pääomavuokra Laskentaperuste Hallintokulut x Käyttötalouden kunnossapitokulut x Kiinteistöhoidon henkilöstökulut x Energiakulut ja vesikulut x Jätehuolto x Käyttäjäpalvelut x Korkokustannukset x Korkotuottovaatimus on 4 % kiinteistön laskennallisesta nykyhinnasta Korjausvastike x Korjausvastike on 1,5 % kiinteistön laskennallisesta uudishinnasta Maavuokra x Maavuokra on tontin pinta-ala kerrottuna 0,25 /m2 yksikköhinnalla Erikseen laskutetaan Sisäiset puhtaanapidon kulut Henkilöstö Hallinto Aineet ja tarvikkeet
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Kemin kaupunki Sisäinen vuokra Ylläpitovuokra Pääomavuokra Laskentaperuste Korkokustannus x 3 % teknisestä arvosta Korjausvastike x 2 % jälleenhankinta-arvosta Tarkistus: Vuosittain elinkustannusindeksillä. Viiden vuoden välein tarkistetaan pääomavuokran taso: - tarkistetaan rakennusten tekninen arvo ja jälleenhankinta-arvo, - määritetään korkotuottovaatimus- ja korjausvastikeprosentti. Hallinto x - tilapalvelun hallinto x Ylläpitovuokra: - kiinteistönhoidon yhteistehtävät x Rakennukseen kohdistuneiden toteutuneiden kustannusten - keskushallinnon vyörytykset x sekä arvioidun kustannus- ja menekkimuutoksen mukaan. Kiinteistönhoito x - yleishoito ja valvonta x - ulkoalueiden hoito x - erityislaitehuolto x - jätehuolto x Lämmitysenergiakustannukset Sähköenergiakustannukset Veden ja jäteveden kustannukset x x x Kunnossapito x 0,5 % jälleenhankinta-arvosta Jälleenhankinta-arvo tarkistetaan viiden vuoden välein.
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Kontiolahden kunta Sisäinen vuokra Ylläpitovuokra Pääomavuokra Laskentaperuste Hallintokulut x Käyttötalouden kunnossapitokulut x Kiinteistöhoidon henkilöstökulut x Lämpö-, sähkö-, ja vesikulut x Jätehuolto x Pääomavuokra x Pääomavuokra on 6 % rakennuksen teknisestä arvosta( /h -m 2 ) Tontinvuokra x Tontin vuokra on 0,17 / k-m2 Erikseen laskutetaan puhtauspalvelun Sisäiset puhtaanapidon kulut Henkilöstö Hallinto Aineet ja tarvikkeet
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Lieksan kaupunki Sisäinen vuokra Ylläpitovuokra Pääomavuokra Laskentaperuste Käyttötalouden kunnossapitovuokra sisältää: Kaikki kunnossapitokulut: x Henkilöstökulut x -palkat sivukuluineen x Palvelujen ostot x Aineet, tarvikkeet ja tavarat x Muut toimintakulut x Hallintokulut x Käyttötalouden hoitovuokra sisältää: Kaikki hoitokulut: x Henkilöstökulut x -palkat sivukuluineen x Palvelujen ostot x Aineet, tarvikkeet ja tavarat x Muut toimintakulut x Hallintokulut Puhtaanapitokulut veloitetaan mitoituksen mukaan Sisältyy vain uimahallin vuokraan Pääomavuokra: x Suunnitelman mukainen tasapoisto; poistoaika 20 vuotta Maavuokra on tontin pinta-ala kerrottuna 0,25 /m2 yksikköhinnalla (ei peritä) Korjausvastike on 1,5% kiinteistön laskennallisesta uudishinnasta (ei peritä) Korkotuottovaatimus on 4 % kiinteistön laskennallisesta nykyhinnasta (ei peritä)
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Mikkelin kaupunki Sisäinen vuokra Ylläpitovuokra Pääomavuokra Laskentaperuste Hallintokulut x Käyttötalouden kunnossapitokulut x Kiinteistöhoidon kulut x Energiakulut ja vesikulut x Jätehuolto x Vartiointi x 50 % Vakuutus x Korkokustannukset x Korkotuottovaatimus on 2,55 % kiinteistön laskennallisesta nykyhinnasta Korjausvastike x Korjausvastike on 2,33 % kiinteistön laskennallisesta uudishinnasta
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Iisalmen kaupunki Sisäinen vuokra Ylläpitovuokra Pääomavuokra Laskentaperuste Hallintokulut Kunnossapito (vuosikorjaukset) Kiinteistön huolto Energiakulut ja vesikulut Jätehuolto Kiinteistövakuutus Ulkoalueet Tonttivuokra Korjausvastuu Pääomavastike (korko) x x x x x x x x x x Perustuu Haahtela-Kiintestötiedon koko omaisuuden keskimääräiseen kulumiseen uudishinnasta Perustuu Haahtela-Kiintestötiedon korkotuottovaatimukseen kiinteistön laskennallisesta nykyhinnasta Erikseen laskutetaan siivous
Kuntakohtaiset sisäisen vuokran laskentaperusteet Kankaanpään kaupunki Sisäinen vuokra Ylläpitovuokra Pääomavuokra Laskentaperuste Hallintokulut x hallinnon kulut jaettuna kaikkien hoidettavien neliöiden kesken Käyttötalouden kunnossapitokulut x hankekohtaisesti Kiinteistöhoidon henkilöstökulut x kiinteistönhoitajien palkat hoitajien vastuukiinteistöjen vaatimusten mukaisesti Energiakulut ja vesikulut x hankekohtaisesti, edellisen vuoden toteutuneen mukaan ja hinnankorotukset huomioiden Jätehuolto x hankekohtaisesti toteutuneen mukaan Käyttäjäpalvelut x Kiinteistö- ja irtaimistovakuutus x Erikseen laskutetaan Sisäiset puhtaanapidon kulut Henkilöstö Hallinto Aineet ja tarvikkeet
Johdanto SIVISTYS- JA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN KUSTANNUSTEN KESKIMÄÄRÄISET MUUTOKSET TUOTERYHMITTÄIN MAISEMA-KUNNISSA VUODESTA 2012 VUOTEEN 1000 900 800 700 600 500 400 300 200 100 0 Yhteensä Yhteensä 2013 Yhteensä 2012 Laskennassa on käytetty Maisema kuntien painottamattomia keskiarvoja, jotta kuntajoukon havaintojen diversiteetti on pystytty säilyttämään.
Johdanto VERTAILUKUNTIEN IKÄRAKENNE Lieksa Imatra Uusikaupunki Joensuu Mikkeli Kemi Kankaanpää Iisalmi Jalasjärvi Raisio Naantali Vimpeli Hyvinkää Soini Kerava Riihimäki Järvi-Pohjanmaa Järvenpää Alajärvi Kuumakunnat Alavieska Sipoo Tuusula Lieto Mäntsälä Ylivieska Kontiolahti Kallio Nivala Sievi 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % 0-6 v 7-14v 15-18 v 19-29 v 30-64 v 65 - Kankaanpään väestön ikärakenne on keskimääräistä iäkkäämpi. Varhaiskasvatus- ja peruskouluikäisten osuus asukkaista on keskimääräistä pienempi. 14
Johdanto VÄESTÖTIHEYS 1 200 1 100 1 000 900 800 as./km 2 700 600 500 400 300 200 100 0 Koko maan keskiarvo 17,94 as. /km 2 Kankaanpään väestötiheys 17,06 as. /km 2 Väestötiheys eli asukastiheys kuvaa väestön alueellista jakaantumista. Tässä kuviossa väestötiheys on esitetty asukkaita per neliökilometri (as./km²) 15
Johdanto TAAJAMA-ASTEET MAISEMA-KUNNISSA Taajama-aste huomioi väestön keskittymisen laajoissa kunnissa väestöntiheyttä paremmin. Tiedot vuodelta 2012 (ei uudempaa tilastoa vielä) saatavilla) 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Taajama-aste Taajama-aste huomioi väestön keskittymisen laajoissa kunnissa väestöntiheyttä paremmin. Tiedot vuoden 2013 tilastoista Taajama-aste Taajama-aste tarkoittaa taajamissa asuvan väestön osuutta koko väestöstä. Taajamalla tarkoitetaan kaikkia vähintään 200 asukkaan rakennusryhmiä, jos rakennusten välinen etäisyys ei yleensä ole 200 metriä suurempi. Muutkin kuin asuinrakennukset otetaan tässä huomioon. Jos rakennusten 200 metriä suurempi etäisyys johtuu vesialueesta, niin se ei katkaise taajama-aluetta. TILASTOKESKUS [http://www.stat.fi/virsta/taloust/kasitteet/taajamaast1148/index.html] 16
Johdanto 2 400 ASUKASKOHTAISET KOKONAISKUSTANNUKSET 2 000 1 600 1 200 800 Vapaa sivistystyö Kulttuuripalvelut Museo Nuorisopalvelut Kirjasto Orkesteri Teatteri Musiikkiopisto Liikunta Lukio Varhaiskasvatus Perusopetus 400 0 Sivistys- ja vapaa-aikapalvelujen asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat vertailussa keskimääräistä korkeammat. Kunta Kokonaiskustannukset Kankaanpää 24 436 006 17
Johdanto KOKONAISKUSTANNUSTEN JAKAUTUMINEN TUOTERYHMITTÄIN 26 % Kankaanpää Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen osuus kokonaiskustannuksista on 76 % Varhaiskasvatus Perusopetus Lukio 1 % 5 % 50 % Vapaa sivistystyö Kirjasto Kulttuuri 5 % Museot Musiikkiopisto 1 % 2 % 1 % 9 % Liikunta Nuorisopalvelut 18
Johdanto KOKONAISKUSTANNUSTAULUKKO TUOTERYHMITTÄIN Varhaiskasvatus Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö Kirjasto Museopalvelut Musiikkiopisto Kulttuuripalvelut Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut YHTEENSÄ Kankaanpää 6 244 239 12 350 136 2 284 826 207 508 543 228 18 220 243 583 1 134 502 1 130 109 279 655 24 436 006 Jatkossa tähän tuodaan näkyviin tuoteryhmäkohtaiset kustannusten vuosimuutokset.
Kuntavertailu Johdanto Varhaiskasvatus Lukio Sosiaali- Perusopetus ja terveyspalveluiden Kansalaisopisto/Työväenopisto Kirjastopalvelut maisema-raportti Kulttuuripalvelut Museopalvelut Orkesteritoiminta Teatteritoiminta Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut [Kunta] & [Kunta] [Vuosi] Versio [PPKKVVVV] Tiedä Vertaa Tiedä Osaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- vuorohoito ja esiopetustoiminta, ja erityispäivähoito. vuorohoito Lisäksi ja tarkastelussa ovat erityispäivähoito. Lisäksi tarkastelussa VAIN VIRKAMIESKÄYTTÖÖN JA ryhmäpäivähoito, ovat ryhmäpäivähoito, TARKISTUKSEEN perhepäivähoito, perhepäivähoito, erilaisin hoitotuin erilaisin hoidettavat hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen lapset sekä kunnallinen mahdollinen tuki kunnallinen lapsiperheille. tuki lapsiperheille.
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN YHTEENVETO Varhaiskasvatuksen asiakaskohtaiset kustannukset ovat vertailussa kuntajoukon keskitasolla. Asukaskohtaiset kustannukset ovat keskimääräistä matalammat, koska lasten osuus asukkaista on pieni. Päiväkotihoidon läsnäolopäivän hinta on vertailussa matala Kustannustasoa nostaa Hoidon tukien piirissä olevien lasten keskimääräistä pienempi osuus Henkilöstökulut ovat hieman vertailun keskitasoa korkeammat Muuta henkilökuntaa on keskimääräistä enemmän suhteessa lapsimäärään. Kankaanpäässä laitosapulaiset sisältyvät vertailun muuhun henkilökuntaan Henkilötyövuosia on hieman keskimääräistä enemmän Huoneistokulut yhtä asiakasta kohden ovat vertailussa hieman keskimääräistä korkeammat. Kuitenkin neliöitä yhtä asiakasta kohden on keskimääräisesti ja neliöhinta on vertailukuntien keskitasoa Keskimääräinen yksikkökoko on 46 lasta per päiväkoti, mikä on kuntavertailussa hieman keskimääräistä pienempi yksikkökoko Kankaanpään päiväkotien yksikkökustannuksissa on melko suurta vaihtelua (9.000 15.500) Kustannustasoa hillitsee Alle 3-vuotiaiden osuus on vertailun pienin. Suurin osa alle 3-vuotiaista on perhepäivähoidon piirissä Hoitohenkilökunnan määrä on optimissa Avustajia on hieman keskimääräistä vähemmän suhteessa lapsimäärään. Laitosapulaiset hoitavat Kankaanpäässä osittain avustajien tehtäviä Erityispäivähoidon osuus on vertailussa keskimääräinen
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN YHTEENVETO Perhepäivähoidon osuus on vertailukuntiin nähden suuri Perhepäivähoidon asiakaskohtainen kustannus on vertailussa keskimääräistä matalampi Perhepäivähoidon asiakaskohtainen kustannus on Kankaanpäässä n. 1.800 euroa matalampi kuin päiväkotihoidon kustannus. Päiväkotihoidon ja esiopetuksen kustannustenjako on vuoden osalta Kankaanpäässä vääristynyt. Esiopetusta olisi hyvä jatkossa seurata omilla päiväkotikohtaisilla kustannuspaikoillaan. Ryhmäperhepäivähoidon osuus perhepäivähoidosta on vertailussa keskimääräinen. Ryhmäperhepäivähoidon asiakaskohtainen kustannus on n. 1.700 euroa korkeampi kuin hoitajan tai lapsen kotona järjestetyn perhepäivähoidon kustannus. Kankaanpään päiväkotihoito järjestetään kunnan omissa päiväkodeissa Tärkeimmissä varhaiskasvatuksen kaavioissa on mukana vuoden 2013 vertailukuntien keskiarvo Perhepäivähoitajien työajan muutos 1.8. 2011 nosti perhepäivähoidon kustannuksia, joten perhepäivähoito ei ole enää muita edullisempi hoitomuoto Joustavan hoitorahan käyttöönotto alle 3-vuotiaiden vanhemmille aiheuttaa hoidon tarpeen vähenemistä Kunnat ovat ottamassa käyttöön tuntiperusteista päivähoitomaksua, jonka seurauksena todennäköisesti vuoropäivähoidon tarve vähenee, ryhmien määrä vähenee ja lasten hoitopäivät lyhenevät
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUKSEN YHTEENVETO HAVAINNOT JA JOHTOPÄÄTÖKSET KEHITTÄMISKOHTEET YLEISTÄ Keskimääräinen yksikkökoko on hieman keskimääräistä pienempi HYVÄT HAVAINNOT Hoitohenkilökunnan määrä päiväkotihoidossa on optimissa Tavoitteena tulevaisuudessa on yksikkökoon kasvattaminen Vuoden 2016 aikana Kankaanpäässä tehdään varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen palveluverkkoselvitys Esiopetuksen kustannuksia olisi hyvä seurata omilla päiväkotikohtaisilla kustannuspaikoillaan 23
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO Varhaiskasvatuksen kokonaiskustannukset / asukas 900 800 700 Yhteensä hoidon tuki Perhepäivähoito Erityispäivähoito Vuorohoito päiväkodissa Esiopetus Päiväkotihoito 600 500 400 300 200 100 0 Varhaiskasvatuksen asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat hieman vertailukuntien keskiarvoa matalammat. Tähän vaikuttaa Kankaanpään väestön keskimääräistä ikääntyneempi ikärakenne. Kunta Varhaiskasvatus %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 6 244 239 25,6 % 24
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO Varhaiskasvatuksen kokonaiskustannukset / asiakas (laskennallinen lapsi) Varhaiskasvatuksen kokonaiskustannukset asiakasta (laskennallinen lapsi) kohden ovat... 14 000 12 000 / asiakas 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Vertailussa korkeat varhaiskasvatuksen kustannukset Vertailussa matalat varhaiskasvatuksen kustannukset Varhaiskasvatuksen asiakaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat vertailussa keskimääräiset. Jakajana laskennallinen lapsi 25
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO Varhaiskasvatuksen nettokustannukset / asiakas (laskennallinen lapsi) Varhaiskasvatuksen nettokustannukset asiakasta (laskennallinen lapsi) kohden ovat... 12 000 10 000 Netto / asiakas 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Vertailussa korkeat varhaiskasvatuksen kustannukset Vertailussa matalat varhaiskasvatuksen kustannukset Varhaiskasvatuksen asiakaskohtaiset nettokustannukset ovat hieman vertailun keskitasoa korkeammat. Jakajana laskennallinen lapsi Kunta Varhaiskasvatus, netto Kankaanpää 5 581 426 26
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO Kustannusten %-jakautuminen 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Yhteensä hoidon tuki Perhepäivähoito Päiväkoti Vertailussa painottuvat päiväkotihoidon kustannukset Vertailussa painottuvat perhepäivähoidon ja hoidon tuen kustannukset Varhaiskasvatuksen kustannukset painottuvat päiväkotihoitoon ja perhepäivähoitoon. Kunta Päiväkoti %-osuus varhaiskasvatuksesta Perhepäivähoito %-osuus varhaiskasvatuksesta Yhteensä hoidon tuki %-osuus varhaiskasvatuksesta Kankaanpää 3 753 839 60,1 % 1 499 361 24,0 % 740 208 11,9 % 27
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO Asiakkaiden %-jakautuminen Asiakkaiden jakautuminen painottuu... 100% Yhteensä hoidon tuki 90% Perhepäivähoito 80% Päiväkoti 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Vertailussa painottuvat päiväkotien asiakkaat Vertailussa painottuvat perhepäivähoidon ja hoidon tuen asiakkaat Asiakkaat painottuvat päiväkotihoitoon ja hoidon tukiin. 28
/ asiakas Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS HOIDON TUET Varhaiskasvatuksen kokonaiskustannukset /asiakas (laskennallinen lapsi) ja kotihoidontuen ja yksityisen hoidon tuen osuus 13 000 Hyvinkää 12 000 Raisio Joensuu 11 000 Naantali Uusikaupunki Järvenpää Kuumakunnat Tuusula 10 000 Kemi Kankaanpää Mikkeli Sipoo 9 000 Jalasjärvi Mäntsälä Kontiolahti Järvi-Pohjanmaa Vimpeli Alajärvi Kerava Imatra Lieto 8 000 Ylivieska Nivala Lieksa Riihimäki Kallio Alavieska Soini 7 000 6 000 Sievi 5 000 15% 25% 35% 45% Tuen piirissä olevien %-osuus 0-6-vuotiaista Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, tuen piirissä olevien osuus melko matala Verrattain matalat kokonaiskustannukset, tuen piirissä olevien osuus matala Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, tuen piirissä olevien osuus korkea Verrattain matalat kokonaiskustannukset, tuen piirissä olevien osuus melko korkea Kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen piirissä on noin 26 % 0-6-vuotiaista asukkaista. Osuus on vertailussa keskimääräistä pienempi. Vaikutus varhaiskasvatuksen kokonaiskustannuksiin on yleensä kustannuksia madaltava. Jakajana laskennallinen lapsi 29
Hoidon tuella yhteensä / asiakas Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS HOIDON TUET Hoidontuella %:a laskennallisista lapsista ja hoidontuen kustannus / asiakas (laskennallinen lapsi) 6 900 5 900 Naantali Hyvinkää Kerava Lieto Verrattain korkeat hoidontuen kustannukset, tuen piirissä olevien osuus melko matala Verrattain korkeat hoidontuen kustannukset, tuen piirissä olevien osuus melko korkea 4 900 3 900 Joensuu Mikkeli Kuumakunnat Mäntsälä Vimpeli Riihimäki Uusikaupunki Tuusula Kemi Järvenpää Kontiolahti Järvi-Pohjanmaa Soini Raisio Kankaanpää Imatra Alajärvi Lieksa Sipoo Verrattain matalat hoidontuen kustannukset, tuen piirissä olevien osuus melko matala Verrattain matalat hoidontuen kustannukset, tuen piirissä olevien osuus melko korkea 2 900 Jalasjärvi Ylivieska Alavieska Kallio Nivala Sievi 1 900 20% 40% 60% Hoidontuella % laskennallisista lapsista Vuoden osalta 32 % asiakkaista (laskennalliset lapset) ovat hoidon tuella. Hoidon tuen kustannukset ovat keskimääräistä matalammat. Jakajana laskennallinen lapsi 30
Yksityisen hoidon tuki / yksityisen hoidon tuen asiakas Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS HOIDON TUET Kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kustannukset 12 000 11 000 10 000 9 000 Joensuu Verrattain korkeat yksityisen hoidon tuen kustannukset, kotihoidon tuen kustannukset melko matalat Verrattain korkeat yksityisen hoidon tuen kustannukset, myös kotihoidon tuen kustannukset melko korkeat 8 000 7 000 Lieksa 6 000 Kerava Mikkeli 5 000 Raisio 4 000 Sievi Kallio Ylivieska Kuumakunnat 3 000 Nivala Alavieska Naantali 2 000 Riihimäki Järvi-Pohjanmaa Uusikaupunki Kontiolahti Imatra Alajärvi Hyvinkää Järvenpää Vimpeli 1 000 Sipoo 0 Jalasjärvi Lieto Kankaanpää Soini Kemi 1 500 2 500 3 500 4 500 Kotihoidon tuki / kotihoidontuen asiakas Verrattain matalat yksityisen hoidon tuen kustannukset, myös kotihoidon tuen kustannukset melko matalat Verrattain matalat yksityisen hoidon tuen kustannukset, kotihoidon tuen kustannukset melko korkeat Kotihoidon tuen kustannus on vertailun keskitasoa. Kankaanpäässä ei ole yksityisen hoidon tukea. Tässä vertaillaan vain lakisääteistä kotihoidon tukea ja lakisääteistä yksityisen hoidon tukea (ei sis. kuntakohtaista tukea) 31
Muu kuntakohtainen tuki / muun kuntakohtaisen tuen asiakkaat Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS HOIDON TUET Lakisääteisen ja muun kuntakohtaisen tuen vertailu / asiakas 5 000 4 000 Uusikaupunki Kuntakohtaisen tuen määrä verrattain korkea, lakisääteisen tuen määrä melko matala Kuntakohtaisen tuen määrä verrattain korkea, myös lakisääteisen tuen määrä melko korkea Mikkeli 3 000 2 000 Riihimäki Kontiolahti Kuntakohtaisen tuen määrä verrattain matala, myös lakisääteisen tuen määrä melko matala Kuntakohtaisen tuen määrä verrattain matala, lakisääteisen tuen määrä melko korkea 1 000 Naantali Kemi Kankaanpäässä ei ole makseta muuta kuntakohtaista tukea tai yksityistä tukea. Järvi-Pohjanmaa 0 Sievi Nivala Kallio Alavieska Ylivieska Alajärvi Kankaanpää Raisio Lieksa Soini Vimpeli Joensuu 2 000 2 500 3 000 3 500 4 000 4 500 Lakisääteinen tuki / hoidon tuen asiakkaat 32
/ asiakas (laskennallinen lapsi) Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PERHEPÄIVÄHOITO Varhaiskasvatuksen kokonaiskustannukset /asiakas (laskennallinen lapsi) ja perhepäivähoidon osuus 13 000 12 000 Hyvinkää Raisio Joensuu Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, perhepäivähoidon osuus melko matala Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, perhepäivähoidon osuus melko korkea 11 000 Naantali Järvenpää Tuusula Uusikaupunki Kuumakunnat 10 000 Kemi Sipoo Mikkeli Kankaanpää Mäntsälä 9 000 Kerava Vimpeli Kontiolahti Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Jalasjärvi Lieto Imatra 8 000 Ylivieska Riihimäki Nivala Kallio Lieksa Soini 7 000 Alavieska 6 000 Sievi 5 000 0% 10% 20% 30% Perhepäivähoidon %-osuus 0-6 -vuotiaista Verrattain matalat kokonaiskustannukset, perhepäivähoidon osuus melko matala Verrattain matalat kokonaiskustannukset, perhepäivähoidon osuus melko korkea Perhepäivähoidon osuus 0-6 -vuotiaista asukkaista on 19 %. Perhepäivähoidon peittävyys on keskimääräistä suurempi. Jakajana laskennallinen lapsi 33
Päiväkodit / päiväkotiasiakkaat Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PERHEPÄIVÄHOITO Perhepäivähoidon ja päiväkotien kustannukset 16 000 Sipoo 15 000 Joensuu 14 000 Uusikaupunki Tuusula 13 000 Alajärvi Mikkeli Kontiolahti Vimpeli Järvi-Pohjanmaa 12 000 Raisio Kerava Kankaanpää Kuumakunnat Nivala 11 000 Ylivieska Kallio Imatra Hyvinkää Mäntsälä Naantali Sievi Lieto 10 000 Kemi Jalasjärvi Järvenpää 9 000 Alavieska Riihimäki Soini 8 000 Lieksa 7 000 6 000 6 000 8 000 10 000 12 000 14 000 16 000 Perhepäivähoito / perhepäivähoidon asiakkaat Verrattain korkeat päiväkotihoidon kustannukset, perhepäivähoidon kustannukset melko matalat Verrattain matalat päiväkotihoidon kustannukset, myös perhepäivähoidon kustannukset melko matalat Verrattain korkeat päiväkotihoidon kustannukset, myös perhepäivähoidon kustannukset melko korkeat Verrattain matalat päiväkotihoidon kustannukset, perhepäivähoidon kustannukset melko korkeat Vuoden osalta perhepäivähoidon kustannus asiakasta kohden on n. 9 900, ja on vertailussa keskimääräistä matalampi. Vuoden osalta päiväkotihoidon asiakaskohtainen kustannus on n. 11 700, ja vertailun keskitasoa hieman korkeampi. Perhepäivähoidon kustannus on n. 1 800 matalampi kuin päiväkotihoidon kustannus. Päiväkotihoito sisältää tässä päiväkotihoidon (ilman esiopetusta) ja esiopetuksen kustannusten lisäksi myös vuorohoidon sekä erityispäivähoidon kustannukset yhteensä / asiakas. Kunta Perhepäivähoito %-osuus (Sivin rap) Päiväkotihoito %-osuus (Sivin rap) 34 Kankaanpää 1 499 361 6,1 % 3 753 839 15,4 %
Perhepäivähoito / perhepäivähoidon asiakkaat VARHAISKASVATUS - PERHEPÄIVÄHOITO 16 000 Varhaiskasvatus Ryhmäperhepäivähoidon osuus / perhepäivähoidon kustannus Soini 14 000 Kerava 12 000 Joensuu Järvenpää Raisio Lieto Järvi-Pohjanmaa Jalasjärvi Alajärvi Riihimäki Hyvinkää Vimpeli 10 000 Kemi Kankaanpää Uusikaupunki Lieksa Nivala Kontiolahti Imatra 8 000 Alavieska Tuusula Kuumakunnat Naantali Mäntsälä Kallio Sievi Mikkeli Sipoo Ylivieska 6 000 0% 20% 40% Ryhmäperhepäivähoidon osuus perhepäivähoidon asiakkaista Verrattain korkeat perhepäivähoidon kustannukset, ryhmisten osuus melko pieni Verrattain matalat perhepäivähoidon kustannukset, ryhmisten osuus melko pieni Verrattain korkeat perhepäivähoidon kustannukset, ryhmisten osuus melko suuri Verrattain matalat perhepäivähoidon kustannukset, ryhmisten osuus melko suuri Ryhmäperhepäivähoidon osuus perhepäivähoidon asiakkaista on 27 %. Osuus on vertailukuntiin nähden keskimääräinen. Perhepäivähoidon asiakaskohtainen kustannus on vertailun keskitasoa matalampi. Kunta Perhepäivähoito %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 1 499 361 6,1 % 35
Perhepäivähoito hoitajan ja lapsen kotona yht / Perhepäivähoito + lapsen kotona, asiakkaat Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PERHEPÄIVÄHOITO Ryhmisten ja perhepäivähoidon kustannukset 16 000 Soini Sipoo Järvenpää 14 000 Uusikaupunki Mikkeli Kerava Joensuu Alajärvi Naantali Tuusula Kuumakunnat Järvi-Pohjanmaa Mäntsälä 12 000 Raisio Lieto Jalasjärvi Hyvinkää Vimpeli Riihimäki 10 000 Kemi Kontiolahti Lieksa Nivala Kankaanpää Ylivieska Kallio Imatra Verrattain korkeat perhepäivähoidon kustannukset, ryhmisten kustannukset melko matalat Verrattain matalat perhepäivähoidon kustannukset, myös ryhmisten kustannukset melko matalat Verrattain korkeat perhepäivähoidon kustannukset, myös ryhmisten kustannukset melko korkeat Verrattain matalat perhepäivähoidon kustannukset, ryhmisten kustannukset melko korkeat 8 000 Sievi Alavieska 6 000 0 4 000 8 000 12 000 16 000 20 000 24 000 Ryhmis ja vuorohoitoryhmis / Ryhmis+vuorohoitoryhmis, asiakkaat Ryhmisten ja vuorohoitoryhmisten asiakaskohtainen kustannus on vertailun keskitasoa. Perhepäivähoidon (sisältää hoidon lapsen ja hoitajan kotona) asiakaskohtainen kustannus on vertailussa keskimääräistä matalampi. 36
/ asiakas (laskennallinen lapsi) Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Esiopetuksessa olevien osuus / varhaiskasvatuksen kustannukset per asiakas (laskennallinen lapsi) 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 Alavieska 6 000 Sievi Hyvinkää Raisio Joensuu Naantali Järvenpää Tuusula Uusikaupunki Kuumakunnat Sipoo Mikkeli Kemi Kankaanpää Mäntsälä Kerava Jalasjärvi Vimpeli Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Kontiolahti Imatra Lieto Ylivieska Nivala Kallio Lieksa Riihimäki Soini Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, esiopetuksen osuus melko matala Verrattain matalat kokonaiskustannukset, myös esiopetuksen osuus matala Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, myös esiopetuksen osuus melko korkea Verrattain matalat kokonaiskustannukset, esiopetuksen osuus melko korkea Esiopetuksessa olevien päiväkotiasiakkaiden osuus on keskimääräistä suurempi. Jakajana laskennallinen lapsi 5 000 0% 20% 40% 60% 80% Esiopetuksessa olevien osuus päiväkotiasiakkaista 37
Päiväkodin esiopetus / Päiväkodin esiopetusasiakkaat Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - ESIOPETUS Päiväkotihoidon (ilman esiopetusta) ja esiopetuksen asiakaskohtaiset kustannukset 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 Kankaanpää Lieksa Järvi-Pohjanmaa Soini Alajärvi Mikkeli Jalasjärvi Uusikaupunki Kallio Vimpeli Ylivieska Nivala Lieto KESKIARVO Mäntsälä 2013 Tuusula Järvenpää Kemi Riihimäki Kontiolahti Kuumakunnat Kerava Hyvinkää Raisio Naantali Joensuu Sipoo 0 Alavieska Sievi 4 000 6 000 8 000 10 000 12 000 14 000 16 000 Päiväkotihoito ilman esiopetusta / Päiväkotihoidon asiakkaat Verrattain korkeat esiopetuksen kustannukset, melko matalat päiväkotihoidon kustannukset Verrattain matalat esiopetuksen kustannukset, myös päiväkotihoidon kustannukset melko matalat Verrattain korkeat esiopetuksen kustannukset, myös päiväkotihoidon kustannukset melko korkeat Verrattain matalat esiopetuksen kustannukset, melko korkeat päiväkotihoidon kustannukset Päiväkotihoidon kustannukset ilman esiopetusta ovat vertailussa matalat. Esiopetuksen asiakaskohtaiset kustannukset ovat korkeat. Esiopetuksen kustannuksia olisi hyvä seurata omilla päiväkotikohtaisilla kustannuspaikoillaan. Tässä diassa tarkastellaan vain päiväkotihoidon (ilman esiopetusta) sekä vain esiopetuksen kustannustasoa. 38
/ päiväkotihoidon asiakkaat Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS ERITYISPÄIVÄHOITO Päiväkotihoidon kokonaiskustannukset / asiakas sekä integroidun ja erityispäivähoidon osuus 16 000 Joensuu 15 000 14 000 Verrattain korkeat päiväkotihoidon kustannukset, integroidun ja erityispäivähoidon osuus melko pieni Verrattain korkeat päiväkotihoidon kustannukset, integroidun ja erityispäivähoidon osuus melko suuri 13 000 12 000 11 000 10 000 9 000 Lieksa Kemi Alajärvi Mikkeli Kontiolahti Vimpeli Järvi-Pohjanmaa Raisio Kankaanpää Nivala Kallio Ylivieska Alavieska Uusikaupunki Sievi Riihimäki Soini Naantali Verrattain matalat päiväkotihoidon kustannukset, integroidun ja erityispäivähoidon osuus melko pieni Verrattain matalat päiväkotihoidon kustannukset, integroidun ja erityispäivähoidon osuus melko suuri Integroidun ja erityispäivähoidon asiakkaiden osuus päiväkotiasiakkaista on 10 % ja vertailussa keskimääräinen. 8 000 0,0 % 5,0 % 10,0 % 15,0 % 20,0 % 25,0 % Integroidun ja erityispäivähoidon %-osuus päiväkotiasiakkaista 39
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKOTIHOITO Kustannusten %-jakautuminen: kunnan omat päiväkodit, ostopalvelupäiväkodit ja palvelusetelit 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Palvelusetelit Ostopalvelupäiväkodit Kunnan omat päiväkodit Kustannukset painottuvat kunnan omaan päiväkotitoimintaan Ostopalvelupäiväkotien ja palvelusetelin osuudet kustannuksista kasvavat Kankaanpään päiväkotihoito järjestetään kunnan omissa päiväkodeissa. 40
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO Päiväkotihoidon kokonaiskustannusvertailu (brutto ja netto) / asukas 450 Päiväkotihoito brutto Päiväkotihoito netto 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Päiväkotihoidon asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat vertailussa matalat. Tähän vaikuttaa lasten pieni osuus väestöstä. 41
Päiväkotiasiakkaista alle 3-vuotiaita % Varhaiskasvatus PÄIVÄKOTIHOITO ALLE 3-VUOTIAAT Päiväkotihoidon kustannus per päiväkotihoidon asiakas (ilman esiopetusta, erityispäivähoitoa ja vuorohoitoa)/ päiväkotiasiakkaista alle 3-vuotiaita 22% 17% 12% Sipoo Sievi Uusikaupunki Tuusula Joensuu Hyvinkää Kuumakunnat Kontiolahti Jalasjärvi Kerava Nivala Soini Kallio Kemi Raisio Mäntsälä Riihimäki Ylivieska Naantali Järvi-Pohjanmaa Vimpeli Alavieska Järvenpää Mikkeli Alajärvi Lieto Imatra Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain suuri, päiväkotihoidon kustannukset melko matalat Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain pieni, päiväkotihoidon kustannukset melko matalat Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain suuri, päiväkotihoidon kustannukset melko korkeat Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain pieni, päiväkotihoidon kustannukset melko korkeat 7% Kankaanpää Lieksa 2% 6 000 9 000 12 000 15 000 Päiväkotihoito / Päiväkotihoidon asiakas (ei esiopetusta, erityispäivä- ja vuorohoitoa) Päiväkotihoidon kustannus (7 070 ) asiakasta kohden on matala. Kustannuksissa ei ole mukana esiopetus, erityispäivähoito tai vuorohoito. Alle 3-vuotiaiden osuus päiväkotiasiakkaista on vertailun pienin. Tällä on madaltava vaikutus päiväkotihoidon keskimääräiseen yksikköhintaan. Kunta Päiväkotihoito %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 3 753 839 15,4 % 42
Päiväkotiasiakkaista alle 3-vuotiaita % Varhaiskasvatus PÄIVÄKOTIHOITO ALLE 3-VUOTIAAT Päiväkotihoidon kustannus per asiakas (ilman esiopetusta, erityispäivähoitoa ja vuorohoitoa/ päiväkotiasiakkaista alle 3-vuotiaita 22% Sievi Uusikaupunki Hyvinkää Tuusula Sipoo Joensuu Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain suuri, päiväkotihoidon kustannukset melko matalat Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain suuri, päiväkotihoidon kustannukset melko korkeat 17% 12% 7% Kuumakunnat Kontiolahti Jalasjärvi Kerava Nivala Soini Kallio Kemi Raisio Mäntsälä Riihimäki Ylivieska Naantali Järvi-Pohjanmaa Vimpeli Alavieska Järvenpää Mikkeli Alajärvi Lieto Imatra Lieksa Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain pieni, päiväkotihoidon kustannukset melko matalat Alle 3-vuotiaiden osuus verrattain pieni, päiväkotihoidon kustannukset melko korkeat Tässä kuvassa kustannukset on painotettu alle 3- vuotiaiden määrällä laskukaava on päiväkotihoidon kustannus/asiakas jaettuna 1+0,75*alle kolmevuotiaiden %-osuus. Kankaanpää Päiväkotihoidon asiakaskohtainen kustannus on noin 6 830. (vrt. painottamaton kustannus 7 070 ) 2% 6 000 9 000 12 000 Päiväkotihoito / asiakas (ei esiopetusta, erityispäivä- ja vuorohoitoa) Kunta Päiväkotihoito %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 3 753 839 15,4 % 43
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKOTIHOITO Läsnäolopäivän hinta päiväkotihoidossa 100 Läsnäolopäivän hinta, brutto 80 60 40 20 0 100 80 60 40 20 0 Läsnäolopäivän hinta, netto Vertailussa korkea läsnäolopäivän hinta Vertailussa matala läsnäolopäivän hinta Läsnäolopäivän hinta on vertailussa matala. Diassa tarkastellaan vain päivähoidon (ei sis. esiopetusta, vuorohoitoa, erityispäivähoitoa) läsnäolopäivän hintaa. 44
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKODIT Henkilöstökulut päiväkodeissa 10 000 Henkilöstökulut / asiakas 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Vertailussa korkeat henkilöstökulut Vertailussa matalat henkilöstökulut Henkilöstökulut päiväkodeissa asiakasta kohden ovat hieman keskimääräistä korkeammat. Kunta Henkilöstökulut %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 3 952 304 16,2 % 45
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - HENKILÖSTÖ Henkilöstön jakautuminen 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Kiertävät erityislastentarhaopettajat Avustajat Muu henkilöstö Kasvatushenkilöstö Henkilöstörakenteessa painottuu muiden kuntien tavoin kasvatushenkilöstön osuus. Muuta henkilöstöä on hieman keskimääräistä enemmän verrattuna muihin kuntiin. Kankaanpäässä muuhun henkilökuntaan sisältyvät päiväkotien laitosapulaiset 46
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS HENKILÖSTÖ Tehty työ henkilötyövuosina / päiväkotiasiakas 0,45 Tehty työ henkilötyövuosina / asiakas 0,40 0,35 0,30 0,25 0,20 0,15 0,10 0,05 0,00 Henkilötyövuosia asiakasta kohden on hieman keskimääräistä enemmän. 47
Päiväkodit / Päiväkotiasiakas Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKOTIHOITO Henkilöstömitoitus ja päiväkotihoidon kustannus / Päiväkotiasiakas Sipoo Joensuu Verrattain korkeat päivähoidon kustannukset, hoitajia on yli optimin Verrattain korkeat päivähoidon kustannukset, hoitajia on alle optimin 14 000 Raisio 11 000 Tuusula Uusikaupunki Alajärvi Mikkeli Vimpeli Järvi-Pohjanmaa Kontiolahti Kerava Kankaanpää Nivala Mäntsälä Naantali Imatra Ylivieska Lieto Lieksa Sievi Järvenpää Jalasjärvi Kemi Riihimäki Soini Alavieska 8 000-20 -10 0 10 20 Verrattain matalat päivähoidon kustannukset, hoitajia on yli optimin Verrattain matalat päivähoidon kustannukset, hoitajia on alle optimin Tässä negatiivinen luku tarkoittaa että hoitajia on yli optimin ja positiivinen luku merkitsee puutetta verrattuna optimiin. Henkilöstömitoitus on lähes optimissa (2 hoitajaa yli optimin). Ero optimihenkilökunta määrään 48
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKOTIHOITO Päiväkotiasiakkaita / muu henkilökunta 400 350 300 250 200 150 100 50 0 Päiväkotiasiakkaita / Muu henkilökunta Vertailussa vähän muuta henkilökuntaa Vertailussa paljon muuta henkilökuntaa Mitä suurempi kuvan tunnusluku on, sitä vähemmän on muuta henkilökuntaa (ei hoitotyöhön osallistuvaa, koulutettua henkilökuntaa). Muun henkilökunnan osuus on keskimääräistä suurempi. Kankaanpään kaikissa päiväkodeissa on laitosapulaisia, jotka tässä vertailussa sisältyvät muuhun henkilöstöön. Laitosapulaisen tehtävänkuvaan sisältyy vastuu päiväkodin jakelukeittiön ruokahuollosta, päiväkodin pyykkihuolto sekä avustavat tehtävät lapsiryhmässä tarpeen mukaan. 49
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKOTIHOITO Päiväkotiasiakkaita / avustajat 200 180 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Päiväkotiasiakkaita / Avustajat Vertailussa vähän avustajia Vertailussa paljon avustajia Mitä suurempi kuvan tunnusluku on, sitä vähemmän on avustavaa henkilökuntaa. Avustajia on vertailussa keskimääräistä vähemmän suhteessa lapsimääriin. 50
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKODIT Huoneistokulut päiväkodeissa / päiväkotiasiakas Huoneistokulut / asiakas m2 / asiakas 3 000 40,0 2 500 2 000 35,0 30,0 25,0 1 500 1 000 500 13,8 18,1 12,2 16,7 8,5 11,9 8,8 14,8 12,8 9,3 10,5 6,9 6,5 6,6 9,2 20,0 15,0 10,0 5,0 m 2 0 0,0 Vertailussa korkeat huoneistokulut Huoneistokulut päiväkotihoidossa asiakasta kohden ovat keskimääräistä korkeammat. Neliöitä on keskimääräisesti 11,9 m2(helsingin kaupungissa keskiarvo n. 9 m2) Vertailussa matalat huoneistokulut Kunta Huoneistokulut %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 619 766 2,5 % 51
m2 / päiväkotiasiakas Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKODIT Huoneistokulut päiväkodeissa 19 17 Vimpeli Uusikaupunki Huoneistoneliöitä asiakasta kohden paljon, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä asiakasta kohden paljon, kustannukset neliöltä melko korkeat 15 13 Soini Järvi-Pohjanmaa Kontiolahti Kankaanpää Joensuu Huoneistoneliöitä asiakasta kohden vähän, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä asiakasta kohden vähän, kustannukset neliöltä melko korkeat 11 Alajärvi 9 Raisio Naantali Mikkeli Neliöhinta on vertailukuntien keskitasoa. Yhtä asiakasta kohden neliöitä on keskimääräisesti. 7 Kemi Riihimäki Lieksa 5 100 150 200 / m2 52
Päiväkotiasiakkaat keskimäärin / päiväkotiyksikkö Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - YKSIKÖT Päiväkotiyksiköiden määrä 130 110 Ylivieska Naantali Asiakkaita päiväkotia kohden verrattain paljon, päiväkoteja melko vähän Asiakkaita päiväkotia kohden verrattain paljon, päiväkoteja melko paljon 90 Kemi Kallio 70 Nivala Soini Vimpeli Järvi-Pohjanmaa Uusikaupunki 50 Sievi Alajärvi Kankaanpää Alavieska 30 Lieksa Mikkeli Joensuu Riihimäki Raisio Kontiolahti Asiakkaita päiväkotia kohden verrattain vähän, päiväkoteja melko vähän Asiakkaita päiväkotia kohden verrattain vähän, päiväkoteja melko paljon Päiväkotiyksiköitä on vertailun keskitasoa vähemmän. Päiväkodit ovat asiakasmääriltään keskimääräistä pienempiä. 10 0 10 20 30 Päiväkotiyksiköiden lukumäärä 53
Päiväkodit / asiakas Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS - PÄIVÄKOTIKOKO Päiväkotihoidon* kustannukset / asiakas ja päiväkodin koko 23 000 21 000 19 000 Mikkeli Kontiolahti Raisio Verrattain korkeat päiväkotien kustannukset, asiakkaita päiväkodeissa suhteellisen vähän Verrattain korkeat päiväkotien kustannukset, asiakkaita päiväkodeissa suhteellisen paljon 17 000 15 000 13 000 11 000 9 000 Naantali Riihimäki Kemi Joensuu Sipoo Tuusula Lieksa Alajärvi Vimpeli Järvi-Pohjanmaa Kerava Jalasjärvi Sievi Kankaanpää Nivala Kuumakunnat Kallio Ylivieska Hyvinkää Lieto Imatra Järvenpää Alavieska Uusikaupunki Soini Verrattain matalat päiväkotien kustannukset, asiakkaita päiväkodeissa suhteellisen vähän Verrattain matalat päiväkotien kustannukset, asiakkaita päiväkodeissa suhteellisen paljon Keskimääräinen yksikkökoko on 46, mikä on hieman alle vertailun keskitason. 7 000 6 36 66 96 Asiakkaita / päiväkoti (keskim.) *Mukana ovat päiväkoti- ja päiväkoti-esiopetus-yksiköt (ei pelkän esiopetuksen yksiköitä, ei vuorohoitoa eikä erityispäivähoitoa) 54
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS PÄIVÄKOTIEN YKSIKKÖVERTAILU Päiväkotien lapsikohtaiset kustannukset 16 000 14 000 12 000 10 000 47 148 22 21 21 Jakajana asiakas 61 Asiakasmäärä palkkien päällä 14 000 12 000 10 000 55 148 18 20 19 Jakajana laskennallinen lapsi 53 Asiakasmäärä palkkien päällä 8 000 6 000 4 000 Muut kulut / asiakas Henkilöstökulut / asiakas 8 000 6 000 4 000 Muut kulut /asiakas Henkilöstökulut / asiakas 2 000 0 Huoneistokulut / asiakas 2 000 0 Huoneistokulut / asiakas KA MIN MAKS Huoneistokulut 1 577 1 196 2 595 Henkilöstökulut 7 794 6 283 10 934 Muut kulut 1 827 1 589 2 087 Impivaaran päiväkodin asiakaskohtaiset kustannukset ovat päiväkodeista korkeimmat. Impivaaran päiväkoti on erityispäiväkoti, jonka henkiöstömitoituksessa on huomioitu erityispäiväkodin tarpeet Laskennallisella lapsella ei ole vaikutusta päiväkotien järjestykseen kustannuksien suhteen, koska valtaosa alle 3-vuotiaista on perhepäivähoidon 55 piirissä.
/ asiakas / asiakas Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS PÄIVÄKOTIEN YKSIKKÖVERTAILU 14 000 Impivaaran päiväkoti 14 000 13 000 13 000 12 000 11 000 Päiväkoti Petäjäinen 12 000 11 000 Impivaaran Niinisalon päiväkoti päiväkoti Torikadun päiväkoti Päiväkoti Petäjäinen 10 000 Torikadun päiväkoti Niinisalon päiväkoti 10 000 Luoman päiväkoti Jalavan päiväkoti Luoman päiväkoti 9 000 9 000 Jalavan päiväkoti 8 000 0 50 100 150 200 8 000 0 50 100 150 200 Asiakasmäärä Laskennallinen lapsi Värikoodeilla kuvataan päiväkotien kustannustasoa Impivaaran päiväkoti on erityispäiväkoti, jossa on kolme ryhmää. Henkilöstömitoituksessa on huomioitu erityispäiväkodin tarpeet ja kaikissa ryhmissä on ryhmäkohtainen avustaja Päiväkoti Petäjäinen on vuoropäiväkoti, jonka henkilöstömitoituksessa on huomioitu vuorohoidosta johtuva henkilöstötarpeen lisäys. Petäjäisen vuokraan sisältyy rahoitusvastike (vuoden osalta 237 000 ) 56
/ asiakas Varhaiskasvatus KM-aineiston mukaisia varhaiskasvatuksen analyysejä Asiakaskohtainen bruttokustannus päiväkodin koon suhteen 16 000 14 000 Muut kulut/as. Huoneistokulut/as. Henkilöstökulut/as. 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 A 0-30 as. B 31-45 as. C 46-60 as. D 61-75 as. E 76-100 as. F 101--> as. 57
Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO Kuntavertailu Kustannuslajikohtainen sijoittuminen 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Kunnat ovat kustannus/lapsi järjestyksessä, päivähoidossa tehokkaimmat oikealla 100 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 1 600 1 200 800 400 0 Henkilöstökulut + palveluiden ostot (sin = kustannukset/asiakas) 100 000 (pun = henkilöstökulut /hoitohlö) 80 000 60 000 40 000 20 000 0 Vuokrat Laskennallisten lapsien osuus muussa kuin päiväkotihoidossa Kustannusten osuus muussa kuin päiväkotihoidossa Taajamaaste oikealla akselilla Palkkatasossa voidaan tarkastella Kallion kuntayhtymän kuntien ja Uudenkaupungin ja Naantalin varhaiskasvatuksen palkkauspolitiikkaa. Tavoitteena virkamiesyhteistyö parhaiden mallien kanssa. 2 000 1 600 1 200 800 400 0 Avustukset 58
Muut palvelun järjestämismuodot /laskennallinen lapsi Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO 14 000 Kuntavertailu Sijoittuminen kuntajoukossa 12 000 10 000 8 000 6 000 Lieksa Raisio Naantali Joensuu Kemi Riihimäki Uusikaupunki Kankaanpää Järvi-Pohjanmaa Kontiolahti Mikkeli Kallio 4 000 4 000 6 000 8 000 10 000 12 000 14 000 16 000 Päiväkoti kustannukset / laskennallinen lapsi Optimointivara on laskettu päivähoidon 30 % tehokkaimman kunnan joukosta palvelujärjestämismuodoittain. Suositellaan tarkastelemaan Järvi-Pohjanmaan ja Kallion kuntayhtymien kuntien sekä Riihimäen ja Lieksan kuntien palvelun järjestämistapoja. Tehokkaimmissa kunnissa painottuvat Riihimäkeä lukuunottamatta muiden kuin päiväkotimuotoisen palvelun järjestämismuodot. Riihimäellä päiväkotihoito on järjestetty poikkeuksellisen tehokkaasti. Alin 30 % Ylin 30 % 800 000 700 000 600 000 500 000 400 000 300 000 200 000 100 000 0 Kankaanpään sijoittuu varhaiskasvatuksen kustannusten osalta vertailukuntien keskitasolle. Euromääräinen optimointivara 700 000 Vertailujoukon 30% tehokkaimmat päiväkotihoidossa 310 000 Vertailujoukon 30% tehokkaimmat muissa palvelun järjestämismuodoissa 59
Muut palvelun järjestämismuodot /laskennallinen lapsi Varhaiskasvatus VARHAISKASVATUS YHTEENVETO 8 000 Kuntavertailu Sijoittuminen kuntajoukossa 7 500 7 000 6 500 6 000 Kankaanpää Kontiolahti Uusikaupunki Mikkeli Alin 30 % Ylin 30 % Kankaanpään sijoittuu varhaiskasvatuksen kustannusten osalta vertailukuntien keskitasolle 5 500 5 000 Kallio 4 500 4 000 11 000 11 500 12 000 12 500 13 000 13 500 14 000 600 000 500 000 400 000 Euromääräinen optimointivara 500 000 Päiväkoti kustannukset / laskennallinen lapsi Tässä optimointivara on laskettu päivähoidon 30 % tehokkaimman kunnan joukosta palvelujärjestämismuodoittain. Mukana ovat vain kunnat, joiden taajama-aste vastaa Kankaanpään taajama-astetta. Suositellaan tarkastelemaan Ylivieskan, Kontiolahden ja Mikkelin kuntien palvelun järjestämistapoja. 300 000 200 000 100 000 0 Muu kuin päiväkotihoito 100 000 Päiväkotihoito 60
Kuntavertailu Johdanto Varhaiskasvatus Perusopetus Lukio Kansalaisopisto/Työväenopisto Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Museopalvelut Orkesteritoiminta Teatteritoiminta Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Tiedä Vertaa Tiedä Osaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Perusopetuksen kokonaisuuden muodostavat vuorohoito peruskoulu, ja erityispäivähoito. pidennetty oppivelvollisuus, Lisäksi tarkastelussa ovat aamu- ja iltapäivätoiminta, oppilashuolto ryhmäpäivähoito, sekä muut perhepäivähoito, tukipalvelut. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Perusopetus PERUSOPETUKSEN YHTEENVETO Perusopetuksen oppilaskohtaiset kustannukset ovat keskimääräistä korkeammat. Asukaskohtaiset kustannukset ovat keskimääräistä korkeammat. Kustannustasoa nostaa Kankaanpään koulut ovat keskimääräistä pienempiä (140) Henkilöstökulut ovat vertailussa korkeat Henkilötyövuosia oppilasta kohden on hieman keskimääräistä enemmän Koulunkäyntiavustajia on vertailussa keskimääräistä enemmän Keskimääräinen opetusryhmäkoko on vertailukuntiin nähden pieni Erityisen tuen piirissä olevia oppilaita on vertailukuntiin nähden paljon. Kankaanpäällä on sopimus luokkamuotoisen erityisopetuksen järjestämisestä 8 ympäristökunnan kanssa. Psykologi- ja kuraattorikustannusten oppilaskohtainen kustannus on vertailussa korkea. Kuraattorityötä myydään ympäristökunnille 7,5 päivää / vko eli 38 % kuraattorien työpanoksesta Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia oppilaita on vertailussa paljon. Kankaanpää järjestää sopimukseen perustuen kouluissaan naapurikuntiensa oppilaille luokkamuotoista erityisopetusta Aamu- ja iltapäivätoiminnan osallistujakohtaiset kustannukset ovat vertailussa korkeat. Toimintatunteja on keskimääräistä enemmän Kustannustasoa hillitsee Huoneistokulut ovat keskimääräistä matalammat, neliöhinta on matala. Kuitenkin oppilaskohtaisesti neliöitä on keskimääräistä enemmän Kouluruokailukustannukset yhtä oppilasta kohden ovat keskimääräistä matalammat Koulukuljetuskustannukset ovat vertailun keskitasoa Tuntiresurssit ovat vertailukuntien keskitasoa (1,74) Maahanmuuttajaoppilaiden osuus on vertailussa pieni
Perusopetus PERUSOPETUKSEN YHTEENVETO Kankaanpään kaupungilla on sopimus luokkamuotoisen perusopetuksen järjestämisestä kahdeksan ympäristökunnan kanssa. Sopimuksen perusteella Kankaanpäässä opiskelee pienryhmissä yhteensä 40 erityisen tuen oppilasta. Kankaanpää saa kyseisistä oppilaista valtionosuuden ja laskuttaa heistä aiheutuvat henkilökohtaiset avustajaresurssit yhteistyökunnilta (vuonna 2015 yht. 8 avustajaa). Kankaanpää myy 38 % kuraattorien työpanoksesta ympäristökunnille. Keskimääräinen koulukoko korreloi kustannusten kanssa eli mitä suurempi koulukoko, sen halvemmat kustannukset. Tilantarve riippuu koulun koosta ja oppilasmäärästä: mitä suurempi koulu, sitä pienempi tilantarve per oppilas (12 14 m2 keskimääräinen). Pieni väestötiheys ja kuljetettavien oppilaiden suuri määrä voi kertoa kunnan suuresta pinta-alasta ja oppilaiden asuvan etäällä kouluista
Perusopetus PERUSOPETUKSEN YHTEENVETO HAVAINNOT KEHITTÄMISKOHTEET JA JOHTOPÄÄTÖKSET Keskimääräinen YLEISTÄ opetusryhmäkoko on pieni Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä on paljon oppilaita Keskimääräinen koulukoko on vertailun keskitasoa pienempi Yhtä oppilasta kohden on paljon henkilöstöä HYVÄT HAVAINNOT Huoneistokulut ovat matalat Kouluruokailukustannukset ovat keskimääräistä matalammat Pienistä kouluyksiköistä olisi hyvä pyrkiä luopumaan Vuoden 2016 aikana Kankaanpäässä tehdään perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys Perusopetuksen vuosittaiset optimointivarat ovat vertailun perusteella seuraavat: Optimointivara keskimääräistä koulukokoa kasvattamalla 1,5 1,7 milj. Henkilöstökuluja optimoimalla 2,1 milj. Koulukuljetuskustannuksia optimoimalla 100 k 64
Perusopetus OPPILASKOHTAISIA KUSTANNUKSIA SELITTÄVIÄ MUUTTUJIA Tuotos Jatko-opintopaikan saaneiden määrä (perusopetuksen vaikuttavuus) Peruskoulun päättötodistuksen lukuaineiden keskiarvo (perusopetuksen vaikuttavuus) Palkat Henkilöstön keskipalkka Opiskelijat ja ympäristötekijät Erityisopetusta saaneiden oppilaiden lkm. Suurempi muun kuin suomenkielisten oppilaiden %-osuus Kunnan koulutustaso Ala-asteen oppilaiden %-osuus Oppilasmäärä Rakennetekijät Koulujen keskikoko Kuljetusta saavien oppilaiden %-osuus Kunnan piirteet Verotettavat tulot/asukas Vasemmiston osuus kunnanvaltuustossa Rannikkokunta Perustuvat Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen julkaisemiin kuntapalveluiden vaikuttavuuden tietoihin. 65
Perusopetus PERUSOPETUKSEN YHTEENVETO Perusopetuksen kokonaiskustannukset / asukas Oppilashuolto 1 400 1 200 1 000 Aamu- ja ip. toiminta Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä Koulut 800 600 400 200 0 Vertailussa korkeat perusopetuksen kustannukset Perusopetuksen asukaskohtaiset kustannukset ovat vertailussa keskimääräistä korkeammat. Huomioitava myös, että kouluikäisten osuus väestöstä on keskimääräistä pienempi. Vertailussa matalat perusopetuksen kustannukset Kunta Perusopetus %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 12 350 136 50,5 % 66
Perusopetus PERUSOPETUKSEN YHTEENVETO Perusopetuksen kokonaiskustannukset / oppilas 12 000 / oppilas 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Vertailussa korkeat perusopetuksen kustannukset Vertailussa matalat perusopetuksen kustannukset Perusopetuksen oppilaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat vertailussa korkeat. 67
Perusopetus PERUSOPETUKSEN YHTEENVETO Perusopetuksen nettokustannukset / oppilas 12 000 / oppilas 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 Vertailussa korkeat perusopetuksen kustannukset Vertailussa matalat perusopetuksen kustannukset Perusopetuksen nettokustannukset ovat korkeat. Nettokustannuksissa eliminoituu ryhmäkoon pienentämiseen saadun hankerahan vaikutus. Kunta Perusopetus, netto Kankaanpää 10 864 580 68
Perusopetus PERUSOPETUKSEN YHTEENVETO Kustannusten %-jakautuminen 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Aamu- ja iltapäivätoiminta Oppilashuolto 11-v oppivelvollisuus Peruskoulu Kaaviossa näkyy perusopetuksen Maisema-tuoterakenne. Kunta Peruskoulu %-osuus perusopet. Pidennetty oppivelvollisuus %-osuus perusopet. Oppilashuolto %-osuus perusopet. AP/IP-toiminta %-osuus perusopet. Kankaanpää 11 826 388 95,8 % 0 0,0 % 241 020 2,0 % 282 728 2,3 % 69
Perusopetus PERUSOPETUS - HUONEISTOKULUT Huoneistokulut perusopetuksessa Huoneistokulut / oppilas m2 / oppilas 3 500 3 000 2 500 2 000 1 500 1 000 14,9 16,1 14,8 13,9 13,2 12,1 13,2 14,4 12,5 11,7 14,5 14,5 16,5 10,5 18,5 20,1 20,7 14,1 18,8 14,5 25,4 20,3 30,0 25,0 20,0 15,0 10,0 500 5,0 0 0,0 Vertailussa korkeat huoneistokulut Vertailussa matalat huoneistokulut Huoneistokulut ovat keskimääräistä matalammat. Oppilasta kohden neliöitä on vertailussa keskimääräistä enemmän (18,8). Tilantarve riippuu koulun koosta ja oppilasmäärästä: mitä suurempi koulu, sitä pienempi tilantarve per oppilas (12 14 m2 keskimääräinen). Kunta Huoneistokulut %-osuus (Sivin rap) m 2 Kankaanpää 1 493 913 6,1 % 19 70
m2/ oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - HUONEISTOKULUT Huoneistokulut perusopetuksessa 26 24 Vimpeli Huoneistoneliöitä oppilasta kohden paljon, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä oppilasta kohden paljon, kustannukset neliöltä melko korkeat 22 20 18 16 Järvi-Pohjanmaa Soini Kankaanpää Alajärvi Lieksa Mikkeli Huoneistoneliöitä oppilasta kohden vähän, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä oppilasta kohden vähän, kustannukset neliöltä melko korkeat 14 12 10 Kontiolahti Iisalmi Kemi Naantali Uusikaupunki Riihimäki Raisio Neliöhinta on vertailussa matala (68 ). Neliöitä on hieman keskimääräistä enemmän oppilasta kohden. 8 20 50 80 110 140 / m2 71
Oppilaita keskimäärin / koulu Perusopetus PERUSOPETUS - YKSIKÖT Koulujen määrä 260 210 Kemi Riihimäki Mikkeli Oppilaita koulua kohden verrattain paljon, kouluja melko vähän Oppilaita koulua kohden verrattain paljon, kouluja melko paljon Kontiolahti Iisalmi 160 Naantali Raisio Uusikaupunki Oppilaita koulua kohden verrattain vähän, kouluja melko vähän Oppilaita koulua kohden verrattain vähän, kouluja melko paljon Soini Kankaanpää 110 Vimpeli Alajärvi Lieksa Järvi-Pohjanmaa Kouluyksiköitä on vertailukuntiin nähden keskimääräinen määrä. 60 0 5 10 15 20 25 Koulujen määrä 72
Perusopetus PERUSOPETUS - HENKILÖSTÖKULUT Henkilöstökulut perusopetuksessa 8 000 Henkilöstökulut / oppilas 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Vertailussa korkeat henkilöstökulut Vertailussa matalat henkilöstökulut Henkilöstökulut oppilasta kohden ovat vertailussa korkeat. Osa koulunkäyntiavustajien ja koulukuraattorien palkkakustannuksista laskutetaan seudullisten sopimusten perusteella ympäristökunnilta. Kunta Henkilöstökulut %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 7 974 195 32,6 % 73
Perusopetus PERUSOPETUS - HENKILÖSTÖ Henkilöstön jakautuminen 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Muu henkilökunta Koulunkäyntiavustajat Määräaikainen opetushenkilökunta Vakinainen opetushenkilökunta Henkilöstörakenteessa vakinaisen opetushenkilökunnan osuus on vertailun keskitasoa. Koulunkäyntiavustajien osuus on keskimääräistä suurempi. Osa avustajien palkkakustannuksista laskutetaan sopimuksen perusteella ympäristökunnilta. 74
Perusopetus PERUSOPETUS - HENKILÖSTÖ Tehty työ henkilötyövuosina / oppilas Tehty työ henkilötyövuosina (ei opettajat) / oppilas 0,14 Tehty työ henkilötyövuosina (opettajat) / oppilas 0,12 0,10 0,08 0,06 0,04 0,02 0,00 Opettajien henkilötyövuosia on oppilasta kohden keskimääräisesti. Muun henkilöstön henkilötyövuosia on keskimääräistä enemmän. 75
Oppilaita / erityisopettaja Perusopetus PERUSOPETUS ERITYINEN TUKI Oppilaita per erityisopettaja / erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden %-osuus 140,00 130,00 120,00 Iisalmi Oppilaita erityisopettajaa kohden verrattain paljon, erityisen tuen piirissä olevien osuus melko pieni Oppilaita erityisopettajaa kohden verrattain paljon, erityisen tuen piirissä olevien osuus melko suuri 110,00 100,00 Oppilaita erityisopettajaa kohden verrattain vähän, erityisen tuen piirissä olevien osuus melko pieni Oppilaita erityisopettajaa kohden verrattain vähän, erityisen tuen piirissä olevien osuus melko suuri 90,00 Naantali 80,00 70,00 60,00 Kontiolahti Riihimäki Uusikaupunki Lieksa Erityisen tuen piirissä olevia oppilaita on 13 %. Osuus on vertailussa suuri. 50,00 Kankaanpää 40,00 1% 3% 5% 7% 9% 11% 13% Erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden %-osuus 76
/ oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - MAAHANMUUTTAJAOPPILAAT Peruskoulun kokonaiskustannukset / oppilas ja maahanmuuttajaoppilaiden %-osuus 11 000 10 500 Lieksa Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, maahanmuuttajaoppilaita suhteellisen vähän Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, maahanmuuttajaoppilaita suhteellisen paljon 10 000 Kankaanpää 9 500 9 000 Kontiolahti 8 500 Kemi Raisio Verrattain matalat kokonaiskustannukset, maahanmuuttajaoppilaita suhteellisen vähän Verrattain matalat kokonaiskustannukset, maahanmuuttajaoppilaita suhteellisen paljon 8 000 Kerava Iisalmi Riihimäki Maahanmuuttajaoppilaiden osuus on 1 % oppilaista, mikä on vertailussa pieni osuus. 7 500 7 000 0% 1% 2% 3% 4% 5% 6% 7% 8% 9% 10% Maahanmuuttajaoppilaiden %-osuus 77
/ oppilas Perusopetus PERUSOPETUS PIDENNETTY OPPIVELVOLLISUUS Pidennetyn oppivelvollisuuden kustannukset per oppilas ja %-osuus koulujen oppilaista 40 000 35 000 Kerava Tuusula Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, pidennetyn OV:n oppilaiden osuus melko matala Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, pidennetyn OV:n oppilaiden osuus melko korkea Mäntsälä 30 000 Lieksa Kuumakunnat 25 000 Imatra Raisio Mikkeli Kemi 20 000 Kontiolahti Uusikaupunki Riihimäki 15 000 Iisalmi Sipoo Hyvinkää 10 000 Järvi-Pohjanmaa Vimpeli Alajärvi Soini 5 000 0 Kankaanpää 0% 1% 2% 3% 4% Pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaiden %-osuus Verrattain matalat kokonaiskustannukset, pidennetyn OV:n oppilaiden osuus melko matala Pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä on 4 % oppilaista. Osuus on muihin kuntiin nähden suuri. Kankaanpää järjestää sopimukseen perustuen kouluissaan naapurikuntiensa oppilaille luokkamuotoista erityisopetusta. Pidennetyn oppivelvollisuuden yksikkökustannukset puuttuvat. Kunta Verrattain matalat kokonaiskustannukset, pidennetyn OV:n oppilaiden osuus melko korkea Pidennetty oppivelvollisuus %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 0 0,0 % 78
Perusopetus / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - OPPILASHUOLTO Perusopetuksen kustannukset per oppilas / oppilashuollon psykologi- ja kuraattoripalvelujen kustannukset per oppilas 11 000 Lieksa 10 500 Kankaanpää Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, psykologi- ja kuraattoripalveluihin resursoitu melko vähän Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, psykologi- ja kuraattoripalveluihin resursoitu melko paljon 10 000 9 500 Soini 9 000 Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Vimpeli 8 500 Mikkeli Kontiolahti Raisio Iisalmi Kemi Riihimäki Naantali Uusikaupunki 8 000 0 50 100 150 200 Psykologi- ja kuraattoripalvelut / oppilas Kunta Oppilashuolto (psykologi + kuraattori) Verrattain matalat kokonaiskustannukset, psykologi- ja kuraattoripalveluihin resursoitu melko vähän Oppilashuollon panostus (koulukuraattori ja psykologi) on muihin kuntiin verrattuna suurta. Vertailussa käytetään bruttokustannuksia. Kuraattorityötä myydään ympäristökunnille 7,5 päivää / vko eli 38 % neljän koulukuraattorin työpanoksesta kohdistuu naapurikuntiin. %-osuus (Sivin rap) Verrattain matalat kokonaiskustannukset, psykologi- ja kuraattoripalveluihin resursoitu melko paljon Avustajat %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 241 020 1,0 % 366 060 1,5 % 79
Avustaja / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - OPPILASHUOLTO Koulunkäyntiavustajien kustannukset per oppilas / oppilaat per avustaja 800 Vimpeli 700 Mikkeli Lieksa Avustajiin resursoitu paljon, oppilaita avustajaa kohden melko vähän Avustajiin resursoitu paljon, myös oppilaita avustajaa kohden paljon 600 Järvi-Pohjanmaa Alajärvi 500 Naantali Kontiolahti Avustajiin resursoitu vähän, myös oppilaita avustajaa kohden vähän Avustajiin resursoitu vähän, oppilaita avustajaa kohden paljon Soini 400 300 200 100 Kankaanpää Iisalmi Riihimäki Raisio Avustajaa kohden oppilaita on keskimääräistä vähemmän. Koulunkäyntiavustajien oppilaskohtaiset kustannukset ovat vertailussa matalat. TP lähtien kustannuksissa mukana hallinnon vyörytykset 0 Uusikaupunki Kemi 0 50 100 150 200 Oppilaat / avustaja Kunta Oppilashuolto (psykologi + kuraattori) %-osuus (Sivin rap) Avustajat %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 241 020 1,0 % 366 060 1,5 % 80
Perusopetus PERUSOPETUS - KOULURUOKAILU Kouluruokailukustannukset per oppilas 800 Kouluruokailukustannukset / oppilas 700 600 500 400 300 200 100 0 Kouluruokailukustannukset ovat oppilasta kohden keskimääräistä matalammat. TP lähtien kustannuksissa mukana hallinnon vyörytykset 81
Kuljetettavat / perusopetuksen oppilaat Perusopetus PERUSOPETUS KOULUKULJETUS Kuljetusoppilaiden osuus / kuljetuskustannukset per oppilas 60% 50% 40% Kontiolahti Soini Kuljetettavia oppilaita suhteellisen paljon, koulukuljetuskustannukset melko matalat Kuljetettavia oppilaita suhteellisen paljon, koulukuljetuskustannukset melko korkeat 30% 20% Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Kankaanpää Uusikaupunki Mikkeli Vimpeli Iisalmi Naantali Lieksa Kuljetettavia oppilaita suhteellisen vähän, koulukuljetuskustannukset melko matalat Kuljetettavia oppilaita suhteellisen vähän, koulukuljetuskustannukset melko korkeat 10% Kemi Raisio Riihimäki Koulukuljetusten kustannukset ovat vertailun keskitasoa. Kuljetusoppilaiden osuus on vertailussa keskimääräinen (28 %). 0% 0 200 400 600 800 1 000 Koulukuljetuskustannukset / oppilas Kunta TP lähtien kustannuksissa mukana hallinnon vyörytykset %-osuus (Sivin %-osuus (Sivin Koulukuljetukset rap) Kouluruokailu rap) Kankaanpää 532 639 2,2 % 639 484 2,6 % 82
Kuljetettavat / perusopetuksen oppilaat Perusopetus PERUSOPETUS KOULUKULJETUKSET Kuljetusoppilaiden osuus / Kunnan väestötiheys 50,0 % Kontiolahti 40,0 Soini % Kuljetettavia oppilaita suhteellisen paljon, väestötiheys matala Kuljetettavia oppilaita suhteellisen paljon, väestötiheys korkea Alajärvi Järvi-Pohjanmaa 30,0 Lieksa % Kankaanpää Uusikaupunki Vimpeli Mikkeli Iisalmi Kuljetettavia oppilaita suhteellisen vähän, väestötiheys matala Kuljetettavia oppilaita suhteellisen vähän, väestötiheys korkea 20,0 % Naantali 10,0 % Kemi Riihimäki Raisio Kunnan väestötiheys on pieni. Pieni väestötiheys ja kuljetettavien oppilaiden suuri määrä voi kertoa kunnan suuresta pinta-alasta ja oppilaiden asuvan etäällä kouluista. 0,0 % 0 100 200 300 400 500 Kunnan väestötiheys TP lähtien kustannuksissa mukana hallinnon vyörytykset 83
Perusopetus PERUSOPETUS AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aamu- ja iltapäivätoiminta kokonaiskustannukset per osallistuja 4 000 Muut kulut 3 500 Huoneistokulut Henkilöstökulut 3 000 742 307 2 500 493 440 531 292 319 2 000 435 226 515 285 360 1 175 95 461 1 500 136 50 2 413 1 107 2 165 0 1 624 336 1 000 1 708 1 839 6 1 624 1 636 1 386 3 1 450 500 1 102 997 555 0 734 841 4 355 296 227 0 0 65 0 Perusopetuslain mukaisen aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen on kunnille vapaaehtoista, mutta suurin osa Suomen kunnista järjestää sitä (n.96,5%). Aamu- ja iltapäivätoiminnan kustannukset painottuvat henkilöstökuluihin. Kustannukset osallistujaa kohden ovat korkeat. Kunta AP/IP-toiminta %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 282 728 1,2 % 84
Perusopetus PERUSOPETUS AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aamu- ja iltapäivätoiminnan kokonaiskustannukset ja valtionosuus 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Brutto / asukas Valtionosuus / asukas Aamu- ja iltapäivätoiminnan asukaskohtaiset kustannukset ovat vertailussa keskimääräistä korkeammat. Valtionosuus kattaa 12 % kustannuksista. Kunta AP/IP-toiminta Valtionosuus Valtionosuus bruttokuluista Kankaanpää 282 728 39 000 13,8 % 85
Nettokustannus / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintatunnit ja nettokustannus / oppilas 3 000 Soini Verrattain korkeat nettokustannukset, toimintatunteja melko vähän Verrattain korkeat nettokustannukset, toimintatunteja melko paljon 2 500 2 000 1 500 Uusikaupunki Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Imatra Vimpeli Kemi Kankaanpää Naantali Lieto Kontiolahti Verrattain matalat nettokustannukset, toimintatunteja melko vähän Verrattain matalat nettokustannukset, toimintatunteja melko paljon 1 000 500 Iisalmi Kerava Riihimäki Mikkeli Toimintatunteja on oppilasta kohden100, mikä on vertailussa keskimääräistä suurempi määrä. 0 Raisio 0 30 60 90 120 Toimintatunnit / oppilas 86
Perusopetus PERUSOPETUS Jatko-opintopaikan saaneiden %-osuus 100% Jatko-opintopaikan saaneiden osuus 99% 98% 97% 96% 95% 94% 93% 92% 91% 90% 95 % peruskoulun päättäneistä ovat saaneet jatko-opintopaikan. 87
/ oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - TUNTIRESURSSIT Peruskoulun kokonaiskustannukset / oppilas ja tuntiresurssit per oppilas 11 000 Lieksa Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko vähäiset Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko runsaat 10 000 Kankaanpää Mikkeli 9 000 Jalasjärvi Naantali Uusikaupunki Kemi Järvenpää Soini Järvi-Pohjanmaa Kontiolahti Alajärvi Raisio Sipoo Imatra Tuusula Vimpeli Kuumakunnat Lieto Kerava Iisalmi 8 000 Riihimäki Mäntsälä 7 000 Hyvinkää 6 000 1,40 1,60 1,80 2,00 2,20 Tuntiresurssit per oppilas Verrattain matalat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko vähäiset Verrattain matalat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko runsaat Tuntiresurssit Tuntiresurssit ovat 1,74 per oppilas ja ovat vertailukuntien keskitasoa. Tuntiresurssien suuruuteen vaikuttaa koulukoko. Pienissä kouluissa tuntiresurssit yhtä oppilasta kohden ovat suuret verrattuna suuriin kouluihin. AP-IP-kustannuksia ja oppilashuollon kustannuksia ei ole mukana. 88
/ oppilas PERUSOPETUS - TUNTIRESURSSIT 11 000 Perusopetus Peruskoulun kokonaiskustannukset / oppilas ja tuntiresurssit per oppilas 10 500 Kankaanpää Yläkoulu Lieksa Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko vähäiset Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko runsaat 10 000 9 500 Kankaanpää Kankaanpää Alakoulu Mikkeli Verrattain matalat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko vähäiset Verrattain matalat kokonaiskustannukset, tuntiresurssit melko runsaat Naantali Uusikaupunki Kemi 9 000 Soini Kontiolahti Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Raisio 8 500 Vimpeli 8 000 Riihimäki 7 500 1,50 1,70 1,90 2,10 2,30 Tuntiresurssit per oppilas Tuntiresurssit Tuntiresurssit ovat vertailussa keskimääräiset. Alakoulujen tuntiresurssit ovat 1,87 per oppilas. Alakoulujen oppilaskohtainen kustannus on 9 820. Yläkoulujen tuntiresurssit ovat 1,67 per oppilas. Yläkoulujen oppilaskohtainen kustannus on 10 540. AP-IP-kustannuksia ja oppilashuollon kustannuksia ei ole mukana. 89
/ oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - OPETUSRYHMÄKOKO Peruskoulun kokonaiskustannukset / oppilas ja opetusryhmäkoko 11 000 Lieksa Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko alle OKM:n suosituksen Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko OKM:n suosituksen mukainen Kankaanpää 10 000 Mikkeli Jalasjärvi Uusikaupunki Naantali Kemi 9 000 Järvenpää Alajärvi Järvi-Pohjanmaa Soini Kontiolahti Raisio Sipoo Vimpeli Imatra Lieto Tuusula Kuumakunnat Kerava Iisalmi 8 000 Riihimäki Mäntsälä Hyvinkää 7 000 6 000 14 16 18 20 22 Verrattain matalat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko alle OKM:n suosituksen Verrattain matalat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko OKM:n suosituksen mukainen Opetusryhmäkoko Laskennallinen keskimääräinen opetusryhmäkoko on 16. Opetusryhmäkoko on keskimääräistä pienempi. Kankaanpäällä on sopimus luokkamuotoisen perusopetuksen järjestämisestä kahdeksan ympäristökunnan kanssa. Tästä johtuen kouluissa on paljon pienryhmiä. Peruskoulun kustannuksissa ei ole huomioitu aamu- ja iltapäivätoiminnan, koulupsykologi- ja kuraattorikustannuksia. Opetusryhmäkoko Opetusryhmäsuositus 20-25 oppilasta (OKM) Kunta Peruskoulu (sis. Koulut ja pidennetty oppivelvollisuus) %-osuus (Sivin 90 rap) Kankaanpää 11 826 388 48,4 %
/ oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - OPETUSRYHMÄKOKO Peruskoulun kokonaiskustannukset / oppilas ja opetusryhmäkoko 11 000 Lieksa Kankaanpää Yläkoulu Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko alle OKM:n suosituksen Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko OKM:n suosituksen mukainen 10 000 Kankaanpää Kankaanpää Alakoulu Mikkeli Verrattain matalat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko alle OKM:n suosituksen Verrattain matalat kokonais-kustannukset, opetusryhmä-koko OKM:n suosituksen mukainen Uusikaupunki Naantali Kemi 9 000 Soini Alajärvi Järvi-Pohjanmaa Kontiolahti Raisio Vimpeli Iisalmi 8 000 Riihimäki 7 000 14 16 18 20 Opetusryhmäkoko Opetusryhmäkoko Alakoulujen laskennallinen keskimääräinen opetusryhmäkoko on 16. Yläkoulujen opetusryhmäkoko on 17,5. Peruskoulun kustannuksissa ei ole huomioitu aamu- ja iltapäivätoiminnan, koulupsykologija kuraattorikustannuksia. Opetusryhmäsuositus 20-25 oppilasta (OKM) 91
[ ] netto / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - OPETUSRYHMÄKOKO Peruskoulun nettokustannukset / oppilas ja opetusryhmäkoko 10 000 Lieksa Kankaanpää Verrattain korkeat nettokustannukset, opetusryhmäkoko alle OKM:n suosituksen Verrattain korkeat nettokustannukset, opetusryhmäkoko OKM:n suosituksen mukainen 9 000 8 000 7 000 Jalasjärvi Mikkeli Alajärvi Järvi-Pohjanmaa Soini Vimpeli Uusikaupunki Kontiolahti Imatra Lieto Naantali Raisio Iisalmi Riihimäki Kemi Kerava Verrattain matalat nettokustannukset, opetusryhmäkoko alle OKM:n suosituksen Verrattain matalat nettokustannukset, opetusryhmäkoko OKM:n suosituksen mukainen Opetusryhmäkoko Tässä kuvassa vertailtuna nettokustannukset, edellisessä brutto. Peruskoulun kustannuksissa ei ole huomioitu aamu- ja iltapäivätoiminnan, koulupsykologija kuraattorikustannuksia. 6 000 14 16 18 20 22 Opetusryhmäkoko Opetusryhmäsuositus 20-25 oppilasta (OKM) 92
[ ] netto / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - OPETUSRYHMÄKOKO Peruskoulun nettokustannukset / oppilas ja opetusryhmäkoko 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 Lieksa Kankaanpää Kankaanpää Alakoulu Kankaanpää Yläkoulu Mikkeli Alajärvi Järvi-Pohjanmaa Naantali Soini Uusikaupunki Vimpeli Kontiolahti Raisio Iisalmi Riihimäki 6 000 14 16 18 20 Opetusryhmäkoko Kemi Verrattain korkeat netto-kustannukset, opetusryhmäkoko alle OKM:n suosituksen Verrattain matalat netto-kustannukset, opetusryhmäkoko alle OKM:n suosituksen Verrattain korkeat netto-kustannukset, opetusryhmäkoko OKM:n suosituksen mukainen Verrattain matalat netto-kustannukset, opetusryhmäkoko OKM:n suosituksen mukainen Opetusryhmäkoko Tässä kuvassa vertailtuna nettokustannukset, edellisessä brutto. Alakoulujen oppilaskohtaiset nettokustannukset ovat 9 550. Yläkoulujen oppilaskohtaiset nettokustannukset ovat 10 475. Nettokustannuksissa eliminoituu ryhmäkoon pienentämiseen saadun hankerahan vaikutus. Peruskoulun kustannuksissa ei ole huomioitu aamu- ja iltapäivätoiminnan, koulupsykologija kuraattorikustannuksia. Opetusryhmäsuositus 20-25 oppilasta (OKM) 93
Peruskoulun kustannukset / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS KOULUKOKOVERTAILU Peruskoulun kokonaiskustannukset / oppilas ja keskimääräinen koulukoko 11 000 10 000 Lieksa Kankaanpää Mikkeli Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri 9 000 8 000 Jalasjärvi Naantali Uusikaupunki Kemi Järvenpää Järvi-Pohjanmaa Soini Alajärvi Kontiolahti Raisio Vimpeli Sipoo Imatra Lieto Tuusula Kuumakunnat Kerava Iisalmi Riihimäki Mäntsälä Verrattain matalat kokonaiskustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain matalat kokonaiskustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri 7 000 Hyvinkää Keskimääräinen koulukoko Keskimääräinen koulukoko on 140 oppilasta, mikä on vertailussa keskimääräistä pienempi koulukoko. 6 000 50 100 150 200 250 300 350 Keskimääräinen koulukoko Keskimääräinen koulukoko korreloi voimakkaasti kustannuksien kanssa. Mitä suurempi koulukoko, sen halvemmat kustannukset. 94
Peruskoulun kustannukset / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - KOULUKOKOVERTAILU Peruskoulun kokonaiskustannukset / oppilas ja keskimääräinen koulukoko 11 000 Lieksa Kankaanpää Yläkoulu Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri 10 000 Kankaanpää Kankaanpää Alakoulu Mikkeli Verrattain matalat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain matalat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri 9 000 8 000 Naantali Uusikaupunki Kemi Soini Kontiolahti Raisio Vimpeli Iisalmi Riihimäki Keskimääräinen koulukoko Alakoulujen keskimääräinen koulukoko on 94 oppilasta. Yläkoulujen keskimääräinen koulukoko on 419 oppilasta. 7 000 40 140 240 340 440 Keskimääräinen koulukoko Keskimääräinen koulukoko korreloi voimakkaasti kustannuksien kanssa. Mitä suurempi koulukoko, sen halvemmat kustannukset. 95
Perusopetus PERUSOPETUS KOULUJEN YKSIKKÖVERTAILU PERUSKOULUJEN OPPILASKOHTAISET KUSTANNUKSET 14 000 12 000 32 198 25 31 52 419 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 51 365 Oppilasmäärä palkkien päällä Muut kulut /oppilas Henkilöstökulut / oppilas Huoneistokulut / oppilas KA MIN MAKS Huoneistokulut 1 881 719 2 915 Henkilöstökulut 5 538 3 848 8 209 Muut kulut 3 073 2 373 3 789 Koulujen yksikkökustannukset ovat useimpien koulujen osalta korkeat. Kangasmetsän koulun oppilaista 16 % on pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä. Keskustan koulun kustannukset ovat matalimmat. 96
Peruskoulun kustannukset / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS - KOULUKOKOVERTAILU Koulukokoon suhteutettu yksikkövertailu 13 000 Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri 12 000 Laurin koulu 11 000 Vihteljärven koulu Venesjärven koulu 10 000 Niinisalon koulu 9 000 8 000 7 000 6 000 Kankaanpää Alakoulu Kyynärjärven koulu Kangasmetsän koulu Keskustan koulu Kankaanpää Yläkoulu Pohjanlinnan koulu Verrattain matalat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain matalat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri Keskimääräinen koulukoko Kankaanpäässä on useita pieniä alle 100 oppilaan alakouluja. Pohjanlinnan koulu ja Keskustan koulu ovat oppilasmäärältään suurimmat. Keskimääräinen koulukoko korreloi voimakkaasti kustannuksien kanssa. Mitä suurempi koulukoko, sen halvemmat kustannukset. 5 000 0 50 100 150 200 250 300 350 400 450 Keskimääräinen koulukoko 97
Peruskoulun kustannukset / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS KOULUJEN LUOKKAKOKO 13 000 Keskimääräinen luokkakokoon suhteutettu kustannusvertailu Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain korkeat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri 12 000 11 000 10 000 9 000 Laurin koulu Kangasmetsän koulu Kankaanpää Venesjärven koulu Yläkoulu Niinisalon koulu Pohjanlinnan koulu Kankaanpää Alakoulu Verrattain matalat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko pieni Verrattain matalat kokonais-kustannukset, keskimääräinen koulukoko melko suuri Kangasmetsän koulun keskimääräinen luokkakoko on suurin ja Venesjärven koulun luokkakoko on pienin. 8 000 7 000 Keskustan koulu Kyynärjärven koulu 6 000 5 000 15 16 17 18 19 Keskimääräinen luokkakoko 98
Perusopetus KM-aineiston 2012 mukaisia perusopetuksen analyysejä Oppilaskohtainen bruttokustannus / oppilas peruskouluissa koulukoon mukaan 12 000 Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulut 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 D-H 0-199 oppilasta C 200-299 oppilasta B 300-499 oppilasta A 500--> oppilasta Oppilasmäärät: D-H=0-199 C=200-299 B=300-499 A=500-> 99
Peruskoulun nettokustannukset/ oppilas Perusopetus PERUSOPETUS KOULUKOKOON PERUSTUVAT OPTIMOINTIDIA Kuntavertailu 10 000 Lieksa 9 500 9 000 Mikkeli Kankaanpää Naantali Jalasjärvi Järvenpää Soini Kemi Uusikaupunki Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Kontiolahti Raisio Tuusula 8 500 Vimpeli 8 000 Kuumakunnat Lieto Iisalmi Mäntsälä Kerava Sipoo 7 500 Riihimäki 7 000 Hyvinkää 50 100 150 200 250 300 350 Keskimääräinen koulukoko Alin 30 % Ylin 30 % 3 000 000 2 500 000 2 000 000 1 500 000 1 000 000 Sijoittuminen kuntajoukossa Kankaanpään perusopetuksen oppilaskohtaiset nettokustannukset asettuvat vertailun kalleimpaan joukkoon. Euromääräinen optimointivara 1 580 000 2 530 000 Suositellaan tarkastelemaan Mäntsälän, Sipoon sekä Iisalmen kuntien perusopetuksen järjestämistä suhteessa oppilaskohtaiseen perusopetuksen hintaan. Näissä kunnissa keskimääräinen koulukoko on samansuuruinen Kankaanpään kanssa. 500 000 0 Vertailujoukon 30% tehokkaimmat kunnat netto (pl. Hyvinkää) Optimointivara verrattuna Hyvinkään malliin netto 100
Henkilöstökulut/oppilas Perusopetus PERUSOPETUS HENKILÖSTÖKULUJEN SEKÄ TUNTIRESURSSIEN MUKAINEN OPTIMOINTIDIA Kuntavertailu 7 000 Kankaanpää 6 500 Lieksa 6 000 Jalasjärvi Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Mikkeli Naantali Soini 5 500 Vimpeli Hyvinkää Uusikaupunki Joensuu Kemi Järvenpää Lieto Kuumakunnat Kontiolahti Tuusula Iisalmi 5 000 Raisio Kerava Riihimäki Sipoo 4 Mäntsälä 500 4 000 1,5 1,6 1,7 1,8 1,9 2,0 2,1 2,2 2,3 Tuntiresurssit/ oppilas Alin 30 % Ylin 30 % 2 500 000 2 000 000 1 500 000 1 000 000 Sijoittuminen kuntajoukossa Kankaanpää on kuntavertailun kallein henkilöstökulujen osalta Euromääräinen optimointivara 2 300 000 2 150 000 Suositellaan tarkastelemaan Keravan, Riihimäen ja Tuusulan kuntien henkilöstökulurakennetta suhteessa samantasoiseen oppilaskohtaiseen tuntiresurssipanostukseen. 500 000 0 Vertailujoukon kustannustehokkaimmat 30 % henkilöstökuluissa Tuntiresursseiltaan 5% samankaltaisuusehdon täyttävien kuntien tehokkaimmat 30% 101
Henkilötökustannukset / oppilas Perusopetus PERUSOPETUS KOULUKOKOON PERUSTUVAT OPTIMOINTIDIA - HENKILÖSTÖKULUT 7 300 Kuntavertailu Sijoittuminen kuntajoukossa 6 800 6 300 5 800 5 300 4 800 Lieksa Jalasjärvi Kankaanpää Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Soini Naantali Mikkeli Vimpeli Hyvinkää Uusikaupunki Joensuu Kemi Järvenpää Lieto Kontiolahti Iisalmi Kuumakunnat Raisio Tuusula Riihimäki Kerava Sipoo Mäntsälä 4 300 50 100 150 200 250 300 350 Keskimääräinen koulukoko 2 500 000 2 000 000 1 500 000 1 000 000 Alin 30 % Ylin 30 % 500 000 Kankaanpään perusopetuksen henkilöstökulut ovat vertailujoukon korkeimmat. Euromääräinen optimointivara 1 680 000 2 100 000 0 Saman koulukoon 30% samankaltaisuusehdon täyttävän kuntajoukon tehokkaimmat 30% (pl. Mäntsälä ja Sipoo) Koko kuntajoukon tehokkaimmat 30% (pl. Mäntsälä ja Sipoo) 102
Henkilötökustannukset / oppilas Muu henkilökunta / oppilas Tuntiresurssit / opettaja Perusopetus PERUSOPETUS 7 000 6 500 Kankaanpää 140 120 Raisio 38 36 34 Uusikaupu nki 6 000 5 500 5 000 4 500 Naantali Lieto Raisio Uusikaupunki Kemi Kerava Iisalmi Kontiolahti Riihimäki 100 80 60 40 20 Iisalmi Riihimäki Kontiolahti Uusikaupun ki 32 30 28 26 24 22 20 Kerava Lieto Järvi- Kemi Pohjanmaa Naantali Kankaanpä ä Riihimäki Kontiolahti Iisalmi Kemi Naantali Lieto Kerava Järvi- Raisio Pohjanmaa Kankaanpä ä 4 000 7 8 9 10 11 12 13 Oppilasmäärä / henkilökunta 0 10 12 14 16 18 Oppilasmäärä / opettaja 18 10 12 14 16 18 Oppilasmäärä / opettaja 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 45 588 51 446 56 791 Henkilöstökulut/henkilökunta 103
Taajama-aste (tilastokeskus) Perusopetus PERUSOPETUS KOULUKULJETUS OPTIMOINTIDIA 110 Kuntavertailu Sijoittuminen kuntajoukossa 100Järvenpää Kemi Kerava Raisio Riihimäki Kempele Imatra 2012 2013 Hyvinkää Tuusula 90 Joensuu Naantali Sipoo Lieto 80 Liminka 2012 Mikkeli Iisalmi Uusikaupunki Vihti 2013 Mäntsälä 70 Kankaanpää Kontiolahti Vimpeli 60 Alajärvi Lieksa Alin 30 % Ylin 30 % Kankaanpään perusopetuksen koulukuljetusten kustannukset asettuvat kuntavertailun keskiväliin. Euromääräinen optimointivara 50 40 Soini Jalasjärvi 0 200 400 600 800 1 000 1 200 Koulukuljetuskustannukset / oppilas 350 000 300 000 250 000 200 000 150 000 330 000 Suositellaan tarkastelemaan tapoja, joilla saman taajama-asteen mukaisesti Sipoon, Limingan ja Liedon kunnat ovat järjestäneet koulukuljetukset. 100 000 50 000 - Vertailujoukon kustannustehokkaimmat 30 % 98 000 Taajama-asteeltaan samankokoisten kuntien tehokkaimmat 30 % (15%- eromarginaali) 104
Kuntavertailu Johdanto Varhaiskasvatus Perusopetus Lukio Kansalaisopisto/Työväenopisto Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Museopalvelut Orkesteritoiminta Teatteritoiminta Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Tiedä Vertaa Tiedä Osaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Lukion ja muun toisen asteen koulutuksen vuorohoito osioon ja kuuluvat erityispäivähoito. varsinainen Lisäksi lukiotoiminta, tarkastelussa ovat oppilashuolto, tukipalvelut sekä opiskelijoiden ryhmäpäivähoito, hoitama perhepäivähoito, lukion myynti- erilaisin ja palvelutoiminta. hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Lukio LUKION YHTEENVETO Lukion painotettu opiskelijakohtainen kustannus on vertailun keskitasoa. Painotetussa kustannuksessa on huomioitu kaksoistutkintoa suorittavat opiskelijat. Kustannustasoa hillitsee Opetuskursseja on huomattavan vähän, 0,6 per opiskelija. Onko tieto oikein? Opetuskurssin hinta on kurssien vähäisestä määrästä johtuen vertailussa korkea Huoneistokulut ovat kuntajoukossa matalat. Lukion tilat olivat vuonna tehokkaassa käytössä, koska ne toimivat Keskustan koulun väistötiloina Henkilöstökulut ovat vertailussa keskimääräiset Määräaikaisen opetushenkilökunnan osuus henkilöstöstä on vertailussa suuri Kankaanpäässä toimii Kankaanpään lukio. Lisäksi Kankaanpää hankkii osan lukiopalveluista ostopalveluna Honkajoen lukiosta. Vuoden kustannuksissa ja opiskelijamäärissä on mukana vain päivälukio. Kankaanpäässä kaksoistutkintoa suorittavien osuus on vertailukuntia huomattavasti suurempi (21,5 %).
Toimenpiteet Lukio LUKION YHTEENVETO HAVAINNOT JA JOHTOPÄÄTÖKSET KEHITTÄMISKOHTEET YLEISTÄ Puuttuvia suoritetietoja on melko paljon, joten kuntavertailuanalyysiä ei ole mahdollista tehdä riittävän monipuolisesti HYVÄT HAVAINNOT Huoneistokulut ovat matalat Puoltoäänien keskiarvo on korkeampi kuin valtakunnassa keskimäärin Ylioppilaiden osuus ikäluokasta on suuri 107
Lukio LUKION YHTEENVETO Painotettu opiskelijakohtainen kustannus 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 / opiskelija Netto / opiskelija Vertailussa korkeat opiskelijakohtaiset kustannukset Vertailussa matalat opiskelijakohtaiset kustannukset Painotettu opiskelijakohtainen kustannus [kustannukset per (varsinainen opiskelija + 0,4 kaksoistutkinnon suorittava opiskelija)] Opiskelijakohtainen kustannus on vertailun keskitasoa. Kustannuksissa ja opiskelijamäärissä mukana vain päivälukio. 108
Lukio LUKION YHTEENVETO Kustannusten %-jakautuminen 100% Oppilashuolto Lukio 80% 60% 40% 20% 0% Vertailussa lukion kustannukset painottuvat kokonaan lukiotoimintaan Vertailussa lukiossa järjestetään oppilashuoltoa Oppilashuollon osuutta ei ole eritelty. Kunta Lukio (pl. Oppilashuolto) %-osuus lukiotoiminnasta Oppilashuolto %-osuus lukiotoiminnasta Kankaanpää 2 284 826 100,0 % 0 0,0 % 109
Lukio LUKIO - HUONEISTOKULUT Huoneistokulut lukio-opetuksessa Huoneistokulut / Kaikki opiskelijat m2 / opiskelija 2 500 2 000 1 500 12,9 15,9 9,2 11,0 9,6 10,9 15,5 11,6 18,0 16,0 14,0 12,0 10,0 1 000 4,8 8,0 6,0 500 4,0 2,0 0 0,0 Vertailussa korkeat huoneistokulut Vertailussa matalat huoneistokulut Huoneistokulut ovat matalat per opiskelija. Opiskelijaa kohden neliöitä on.. Neliötieto puuttuu Hyötyneliöinä suositus on oppilasmäärästä riippuen 5,7 12,4. Kuvan neliöt ovat huoneistoneliöitä. Kunta Huoneistokulut %-osuus (Sivin rap) m 2 Kankaanpää 266 973 1,1 % 0 110
m2 / opiskelija Lukio LUKIO - HUONEISTOKULUT Huoneistokulut lukiossa 17 15 Uusikaupunki Vimpeli Huoneistoneliöitä opiskelijaa kohden paljon, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä opiskelijaa kohden paljon, kustannukset neliöltä melko korkeat 13 Kemi 11 9 Naantali Raisio Järvi-Pohjanmaa Alajärvi Mikkeli Huoneistoneliöitä opiskelijaa kohden vähän, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä opiskelijaa kohden vähän, kustannukset neliöltä melko korkeat 7 Neliöiden määrä puuttuu 5 Kontiolahti 3 60 90 120 150 180 / m2 111
Opiskelijat keskimäärin / lukio Lukio LUKIO - YKSIKÖT Lukioiden määrä 509 Riihimäki Opiskelijoita lukiota kohden verrattain paljon, lukioita melko vähän Opiskelijoita lukiota kohden verrattain paljon, lukioita melko paljon 409 Raisio Mikkeli 309 Naantali Kemi Opiskelijoita lukiota kohden verrattain vähän, lukioita melko vähän Opiskelijoita lukiota kohden verrattain vähän, lukioita melko paljon Kontiolahti 209 Uusikaupunki Alajärvi 109 Kankaanpää Järvi-Pohjanmaa Kankaanpäässä on kaksi lukiota, jotka ovat opiskelijamäärältään vertailun keskitasoa pienempiä. Vimpeli 9 0,9 1,1 1,3 1,5 1,7 1,9 2,1 Lukioiden lukumäärä 112
Lukio LUKIO - HENKILÖSTÖKULUT Henkilöstökulut lukiossa 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Henkilöstökulut / opiskelija Vertailussa korkeat henkilöstökulut Vertailussa matalat henkilöstökulut Henkilöstökulut ovat opiskelijaa kohden vertailukuntien keskitasoa. Kustannuksissa ja opiskelijamäärissä mukana vain päivälukio. Kunta Henkilöstökulut %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 1 257 907 5,1 % 113
Lukio LUKIO - HENKILÖSTÖ Henkilöstön jakautuminen 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Muu henkilökunta Koulunkäyntiavustajat Määräaikainen opetushenkilökunta Vakinainen opetushenkilökunta Henkilöstörakenne painottuu vertailukuntien tavoin vakinaiseen opetushenkilökuntaan. Määräaikaisen opetushenkilökunnan osuus on muihin kuntiin nähden suuri. 114
Lukio LUKIO - HENKILÖSTÖ Tehty työ henkilötyövuosina / opiskelija 0,025 Tehty työ henkilötyövuosina / opiskelija 0,020 0,015 0,010 0,005 0,000 Tieto henkilötyövuosista puuttuu 115
/ varsinainen opiskelija Lukio LUKIO - OPETUSKURSSIT Lukion kokonaiskustannukset / opiskelija ja opetuskurssien lukumäärä / opiskelija 14 000 13 000 Vimpeli Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, opetuskurssien määrä melko pieni Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, opetuskurssien määrä melko suuri 12 000 11 000 Kemi 10 000 Kerava Järvi-Pohjanmaa Jalasjärvi Kankaanpää 9 000 Lieksa Imatra Alajärvi 8 000 Uusikaupunki Mäntsälä Raisio Lieto Mikkeli Naantali 7 000 Riihimäki Kontiolahti 6 000 0,4 0,7 1,0 1,3 1,6 1,9 2,2 Opetuskurssien lukumäärä per varsinainen opiskelija Kunta Verrattain matalat kokonaiskustannukset, opetuskurssien määrä melko pieni Opetuskursseja on 0,6 per opiskelija, vertailukuntiin nähden vähän. Tähän tunnuslukuun vaikuttaa lukion koko. Pienissä lukioissa opiskelijakohtaisesti kursseja on yleensä paljon. Onko tieto opetuskurssien määrästä oikein? Kustannuksissa ja opiskelijamäärissä mukana vain päivälukio. Lukio (ml. oppilashuolto Verrattain matalat kokonaiskustannukset, opetuskurssien määrä melko suuri %-osuus (Sivin rap) Opetuskurssit lkm Kankaanpää 2 284 826 0,0 % 137 116
/ varsinainen opiskelija Lukio LUKIO - OPETUSKURSSIT Lukion kokonaiskustannukset / opiskelija ja kokonaiskustannukset per opetuskurssi 14 000 13 000 Vimpeli Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, opetuskurssin kustannukset melko matalat Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, opetuskurssin kustannukset melko korkeat 12 000 11 000 10 000 9 000 8 000 7 000 Kemi Kerava Järvi-Pohjanmaa Jalasjärvi Lieksa Imatra Alajärvi Uusikaupunki Lieto Mäntsälä Raisio Naantali Mikkeli Riihimäki Kontiolahti Kankaanpää Verrattain matalat kokonaiskustannukset, opetuskurssin kustannukset melko matalat Verrattain matalat kokonaiskustannukset, opetuskurssin kustannukset melko korkeat Opetuskurssin hinta on vertailussa korkea, koska opetuskurssien määrä on pieni. Onko tieto opetuskursseista oikein? 6 000 3 000 5 000 7 000 9 000 11 000 13 000 15 000 17 000 / opetuskurssi Kunta Lukio (pl. oppilashuolto %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 2 284 826 9,4 % 117
/ varsinainen opiskelija Lukio LUKIO - OPETUSRYHMÄKOKO Kokonaiskustannukset per oppilas / opetusryhmien keskikoko 14 000 13 000 Vimpeli Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, opetusryhmän koko pieni Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, opetusryhmän koko normaali 12 000 11 000 Verrattain matalat kokonaiskustannukset, opetusryhmän koko pieni Verrattain matalat kokonaiskustannukset, opetusryhmän koko normaali 10 000 Jalasjärvi Kankaanpää 9 000 8 000 Uusikaupunki Raisio Lieto 7 000 Järvi-Pohjanmaa Kemi Kerava Lieksa Imatra Alajärvi Mäntsälä Naantali Mikkeli Riihimäki Kontiolahti Opetusryhmien keskikoko on.. Tieto puuttuu Pienissä lukioissa opetusryhmät muodostuvat yleensä suhteellisen pieniksi. Kustannuksissa ja opiskelijamäärissä mukana vain päivälukio. 6 000 0 5 10 15 20 25 Opetusryhmän keskikoko Kunta Lukio (ml. oppilashuolto %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 2 284 826 9,4 % 118
Lukio LUKIO - OPISKELIJAT Ulkopaikkakuntalaiset %-osuus ja kaksoistutkinnon suorittaneiden %-osuus Ulkopaikkakuntalaisten %-osuus Aineopiskelijat suhteessa varsinaiset opiskelijat Kaksoistutkinnon suorittaneiden %-osuus 35% 30% 32% 31% 25% 20% 20% 18% 19% 24% 22% 15% 10% 5% 0% 13% 6% 3% 11% 13% 1% 3% 2% 1% 12% 7% 4% 4% 4% 1% 2% 2% 0% 0% 0% 1% 1% 0% 0% 0% 0% 0% 0% 1% 0% 0% 0% 0% 0% 0% Tieto ulkopaikkakuntalaisten opiskelijoiden määrästä puuttuu. Aineopiskelijoiden osuus on 1 % opiskelijoista. Kaksoistutkintoa suorittavia on 21,5 % lukion opiskelijoista. 119
/ varsinainen opiskelija Lukio LUKIO - OPPILASHUOLTO Oppilashuollon kustannukset per opiskelija / oppilashuollon kustannuksien %-osuus kokonaiskustannuksista 100 Kerava Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, oppilashuollon osuus melko matala Verrattain korkeat kokonaiskustannukset, oppilashuollon osuus melko korkea 80 Lieto Mikkeli Verrattain matalat kokonaiskustannukset, oppilashuollon osuus melko matala Verrattain matalat kokonaiskustannukset, oppilashuollon osuus melko korkea 60 40 Lukion oppilashuollon kustannuksia ei ole eritelty. 20 Naantali Raisio 0 Lieksa 0,0 % 0,3 % 0,5 % 0,8 % 1,0 % 1,3 % Oppilashuollon %-osuus Kunta Oppilashuolto %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 0 0,0 % 120
Kirjoituskerrat per opiskelija Lukio LUKIO - OPINNOT Kirjoituskerrat per opiskelija ja opintojen keskimääräinen kesto 3,0 Kemi Verrattain monta kirjoituskertaa, opintojen kesto melko lyhyt Verrattain monta kirjoituskertaa, opintojen kesto melko pitkä 2,5 2,0 Mikkeli Kontiolahti Uusikaupunki Naantali Kerava Jalasjärvi Riihimäki Lieksa Raisio Imatra Lieto Verrattain vähän kirjoituskertoja, opintojen kesto melko lyhyt Verrattain vähän kirjoituskertoja, opintojen kesto melko pitkä 1,5 1,0 Opinnot kestävät keskimäärin xx vuotta. Kirjoituskertoja on keskimäärin Tiedot puuttuvat 0,5 0,0 Mäntsälä 2,0 2,5 3,0 Opintojen keskimääräinen kesto 121
Ylioppilasmäärä / ikäryhmä (18-19-vuotiaat) Lukio LUKIO - PUOLTOÄÄNET Puoltoäänien keskiarvo ja ylioppilaiden osuus ikäluokasta 40% 35% Ylioppilaiden määrä suuri, mutta puoltoääniä melko vähän Ylioppilaiden määrä suuri, myös puoltoääniä melko paljon 30% 25% 20% 15% 10% 5% Kemi Vimpeli Kankaanpää Alajärvi Naantali Raisio Järvi-Pohjanmaa Uusikaupunki Lieksa Mikkeli Riihimäki Kontiolahti 0% 20,00 21,00 22,00 23,00 24,00 25,00 26,00 Puoltoäänien keskiarvo Ylioppilaiden määrä melko pieni, mutta puoltoääniä melko vähän Ylioppilaiden määrä melko pieni, mutta puoltoääniä melko paljon Jokainen tutkintoon sisältyvä aine tuottaa pisteitä eli puoltoääniä. Laudaturista saa 7 pistettä, eximiasta 6, magnasta 5, cum laudesta 4, lubenterista 3 ja approbaturista 2. Mitä enemmän puoltoääniä, sitä parempi menestys yo-kirjoituksissa. Puoltoäänien keskiarvo on 24,5, korkeampi kuin valtakunnallinen keskiarvo 23,2. Ylioppilaiden osuus ikäryhmästä on vertailukuntiin nähden suuri. Valtakunnallinen keskiarvo : 23,2 Lähde: http://www.mtv3.fi/lukiot/ 122
Päivälukion päättävien keskiarvo Lukio LUKIO - OPINTOJEN KESKIARVOT Lukion aloittavien ja päättävien keskiarvot 9,0 8,0 Naantali Lieksa Kemi Kontiolahti Uusikaupunki Mikkeli 7,0 Lukion aloittavien keskiarvo korkea, mutta lukion päättävien keskiarvo matala Lukion aloittavien keskiarvo korkea, myös lukion päättävien keskiarvo korkea 6,0 5,0 4,0 Lukion aloittavien keskiarvo matala, myös lukion päättävien keskiarvo matala Lukion aloittavien keskiarvo matala, mutta lukion päättävien keskiarvo korkea 3,0 2,0 1,0 Aloittavien keskiarvo on.. Tieto puuttuu Päättävien keskiarvo on.. Tieto puuttuu 0,0 Riihimäki 0,0 2,0 4,0 6,0 8,0 Päivälukion aloittavien keskiarvo 123
Lukio LUKIO YKSIKKÖVERTAILU LUKIOIDEN OPISKELIJAKOHTAISET KUSTANNUKSET 10 000 9 000 8 000 7 000 6 000 5 000 4 000 3 000 2 000 1 000 0 193 Yhteislyseo 74 Honkajoen lukio Opiskelijamäärä palkkien päällä Muut kulut / opiskelija Henkilöstökulut / opiskelija Huoneistokulut / opiskelija KA MIN MAKS Huoneistokulut 856 535 1 177 Henkilöstökulut 3 657 1 301 6 013 Muut kulut 3 618 1 884 5 351 Yhteislyseossa on 53 kaksoistutkintoa suorittavaa opiskelijaa, jotka on tarkastelussa painotettu (40% mukaan). 124
Mikkeli Kontiolahti Riihimäki Lieto Raisio Naantali Joensuu Kerava Kankaanpää Lieksa Uusikaupunki Kemi Jalasjärvi Henkilöstökulut/ opiskelija Jalasjärvi Kontiolahti Joensuu Naantali Kankaanpää Riihimäki Raisio Uusikaupunki Lieksa Mikkeli Lieto Kemi Kerava Huoneistokulut / opiskelija Lukio LUKION YHTEENVETO 4 000 3 000 2 000 1 000 0 Kuntavertailu 140 000 120 000 100 000 Euromääräinen optimointivara 117 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0 80 000 60 000 40 000 20 000 80 000 - Henkilöstökulut Huoneistokulut Optimointivara on laskettu lukion kustannuslajien 30 % tehokkaimman kunnan joukosta. 125
Kuntavertailu Johdanto Varhaiskasvatus Perusopetus Lukio Kansalaisopisto/Työväenopisto Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Museopalvelut Orkesteritoiminta Teatteritoiminta Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Tiedä Vertaa Tiedä Osaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Kansalaisopiston/Työväenopiston osuudessa vuorohoito tarkastellaan ja erityispäivähoito. vapaata sivistystyötä. Lisäksi tarkastelussa ovat ryhmäpäivähoito, perhepäivähoito, erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Vapaa sivistystyö VAPAAN SIVISTYSTYÖN YHTEENVETO Petäjä-opisto on seudullinen kansalaisopisto, joka toimii Kankaanpään. Parkanon, Kihniön, Honkajoen, Pomarkun, Lavian ja Karvian kunnissa. Asukaskohtaiset kustannukset ovat vertailussa matalat.
Kansalaisopisto/Työväenopisto KANSALAISOPISTO / TYÖVÄENOPISTO - YHTEEVETO Kansalaisopiston/työväenopiston kokonaiskulut, valtionosuudet ja tuotot Brutto / asukas Valtionosuus / asukas Tuotot / asukas 60 50 54 51 45 44 40 37 39 38 38 36 30 24 28 31 27 20 10 8 8 7 9 17 11 6 6 11 17 8 8 17 15 13 0 0 0 0 0 0 0 0 0 Asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat vertailussa matalat. Kunta Kansalaisopisto / työväenopisto Valtionosuus Valtionosuus bruttokuluista Kankaanpää 207 508 0 0,0 % 128
Kuntavertailu Johdanto Varhaiskasvatus Perusopetus Lukio Kansalaisopisto/Työväenopisto Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut Museopalvelut Orkesteritoiminta Teatteritoiminta Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut Tiedä Vertaa Tiedä Osaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Kirjastopalveluihin kuuluvat kunnan pääkirjasto, vuorohoito ja mahdolliset erityispäivähoito. sivukirjastot Lisäksi ja tarkastelussa kirjastoautot ovat sekä yhteispalvelupisteet. ryhmäpäivähoito, perhepäivähoito, erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.
Kirjasto KIRJASTON YHTEENVETO Asukaskohtaiset kustannukset ovat vertailussa matalat Kustannustasoa hillitsee Kankaanpäässä on ainoastaan pääkirjasto Huoneistokulut ovat kuntavertailussa matalat ja neliöitä on asukasta kohden vähän. Neliöhinta on keskimääräistä matalampi Henkilöstökulut ovat vertailussa keskimääräistä matalammat. Henkilötyövuosia on muihin kuntiin nähden keskimääräistä vähemmän Lainan hinta on vertailukuntiin nähden keskimääräistä matalampi Kirjastoa käytetään muihin kuntiin verrattuna melko vähän Lainojen määrä per asukas (15) on alle vertailun keskitason. Kirjastossa käydään keskimäärin 5 kertaa vuodessa, mikä on vertailussa pieni käyntimäärä. Käyntihinta on tämän vuoksi korkea. Lainaajien osuus kuntalaisista on 30 %. Peittävyys on vertailussa pieni Tuottavuus on vertailussa keskimääräistä matalampi. Kiertonopeus on vertailussa keskitasolla
Kirjasto KIRJASTON YHTEENVETO HAVAINNOT JA JOHTOPÄÄTÖKSET KEHITTÄMISKOHTEET YLEISTÄ Kirjastoa käytetään vertailun kuntiin nähden vähän HYVÄT HAVAINNOT Huoneisto- ja henkilöstökulut ovat matalat Pystytäänkö uutuushankinnoilla vaikuttamaan kirjaston käyttöön? Entä asiantuntijapalvelujen tarjonnalla? Kirjaston remontointi ja modernisointi aloitetaan syyskuussa 2016 Kankaanpään kirjasto on mukana Satakirjastojen yhteisjärjestelmässä 144
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUIDEN YHTEENVETO Kirjastopalveluiden kokonaiskustannukset 90 80 70 60 50 40 30 20 10 0 Brutto / asukas Netto / asukas Vertailussa korkeat kirjastopalveluiden kustannukset Vertailussa matalat kirjastopalveluiden kustannukset Kirjastopalveluiden asukaskohtaiset kokonaiskustannukset ovat vertailussa matalat. Kunta Kirjastopalvelut %-osuus (Sivin rap) Tuotot Netto Kankaanpää 543 228 2,2 % 17 399 525 829 145
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUJEN YHTEENVETO Kustannusten %-jakautuminen 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Yhteispalvelupiste Kirjastoauto Lähikirjastot Pääkirjasto Kankaanpäässä on ainoastaan pääkirjasto. Kunta Pääkirjasto %-osuus kirjastopalv. Lähikirjasto %-osuus kirjastopalv. Kirjastoauto %-osuus kirjastopalv. Yhteispalvelupiste %-osuus kirjastopalv. Kankaanpää 543 228 100,0 % 0 0,0 % 0 0,0 % 0 0,0 % 146
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - HUONEISTOKULUT Huoneistokulut kirjastopalveluissa Huoneistokulut / asukas m2 / asukas 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 0,04 0,00 0,15 0,09 0,16 0,11 0,09 0,13 0,11 0,13 0,12 0,09 0,07 0,18 0,16 0,14 0,12 0,10 0,08 0,06 0,04 0,02 0,00 m 2 Vertailussa korkeat huoneistokulut Vertailussa matalat huoneistokulut Huoneistokulut kirjastopalveluissa asukasta kohden ovat matalat. Asukasta kohden neliöitä on vähän. Kunta Huoneistokulut %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 44 371 0,2 % 147
m2 / asukas Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - HUONEISTOKULUT Huoneistokulut kirjastossa 0,17 0,15 Soini Joensuu Huoneistoneliöitä asukasta kohden paljon, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä asukasta kohden paljon, kustannukset neliöltä melko korkeat 0,13 0,11 Järvi-Pohjanmaa Vimpeli Alajärvi Uusikaupunki Riihimäki Huoneistoneliöitä asukasta kohden vähän, kustannukset neliöltä melko matalat Huoneistoneliöitä asukasta kohden vähän, kustannukset neliöltä melko korkeat 0,09 Raisio Lieksa Naantali 0,07 Kankaanpää 0,05 Mikkeli Neliöhinta on keskimääräistä matalampi. Asukasta kohden neliöitä on vähän. Neliöt ja eurot koko kirjastopalvelutasolta 0,03 20 120 220 320 420 / m2 148
Asukkaita keskimäärin / toimipaikka Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - TOIMIPAIKAT Toimipaikkojen määrä 30 000 Riihimäki 25 000 Raisio Asukkaita toimipaikkaa kohden verrattain paljon, toimipaikkoja melko vähän Asukkaita toimipaikkaa kohden verrattain paljon, toimipaikkoja melko paljon 20 000 15 000 Kemi Asukkaita toimipaikkaa kohden verrattain vähän, toimipaikkoja melko vähän Asukkaita toimipaikkaa kohden verrattain vähän, toimipaikkoja melko paljon 10 000 Kankaanpää Kirjastolla on yksi toimipaikka. Kirjastoyksikköä kohden asukkaita on hieman keskimääräistä enemmän. 5 000 0 Mikkeli Alajärvi Uusikaupunki Lieksa Järvi-Pohjanmaa Naantali Soini Vimpeli Joensuu 0 5 10 15 20 Toimipaikkojen lukumäärä 149
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - HENKILÖSTÖKULUT Henkilöstökulut kirjastopalveluissa Henkilöstökulut / asukas 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Vertailussa korkeat henkilöstökulut Vertailussa matalat henkilöstökulut Kirjastopalveluiden asukaskohtaiset henkilöstökulut ovat keskimääräistä matalammat. Kunta Henkilöstökulut %-osuus (Sivin rap) Kankaanpää 319 996 1,3 % 150
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - HENKILÖSTÖ Henkilöstön jakautuminen 100% 90% 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% Muu henkilöstö Ammatillinen henkilöstö Henkilöstörakenne koostuu pääosin ammatillisesta henkilöstöstä. 151
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - HENKILÖSTÖ Tehty työ henkilötyövuosina / asukas 0,0014 Tehty työ henkilötyövuosina / asukas 0,0012 0,0010 0,0008 0,0006 0,0004 0,0002 0,0000 Henkilötyövuosia asukasta kohti on vertailussa keskimääräistä vähemmän. 152
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - KOKOELMA Kokoelman koko / huoneistoneliö 180 Kokoelman koko / huoneistoneliö 160 140 120 100 80 60 40 20 0 Kokoelman koko suhteessa huoneistoneliöihin on hieman keskimääräistä suurempi. 153
/ laina Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - LAINAT Kirjastopalvelut / laina ja lainojen määrä / asukas 5,8 5,3 4,8 4,3 3,8 3,3 2,8 2,3 Soini Kemi Imatra Vimpeli Uusikaupunki Mikkeli Naantali Järvi-Pohjanmaa Lieto Kerava Lieksa Kankaanpää Jalasjärvi Alajärvi Riihimäki Mäntsälä Raisio Joensuu 1,8 10 15 20 25 30 Lainojen määrä / asukas Verrattain korkeat kustannukset yhtä lainaa kohden, lainoja melko vähän Verrattain matalat kustannukset yhtä lainaa kohden, lainoja melko vähän Verrattain korkeat kustannukset yhtä lainaa kohden, lainoja melko paljon Verrattain matalat kustannukset yhtä lainaa kohden, lainoja melko paljon Lainojen määrä per asukas (15) on hieman alle kuntavertailun keskitason. Lainan hinta on vertailukuntien keskitasoa matalampi (3,1 ). 154
/ käynti Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - KÄYNNIT Kirjastopalvelut / kirjastokäynti ja käynti / asukas 11 9 Vimpeli Lieksa Kankaanpää Verrattain korkeat käyntikohtaiset kustannukset, käyntejä melko vähän Verrattain korkeat käyntikohtaiset kustannukset, käyntejä melko paljon 7 5 Imatra Riihimäki Järvi-Pohjanmaa Kemi Soini Raisio Lieto Mikkeli Uusikaupunki Jalasjärvi Naantali Alajärvi Kerava Mäntsälä Joensuu Verrattain matalat käyntikohtaiset kustannukset, käyntejä melko vähän Verrattain matalat käyntikohtaiset kustannukset, käyntejä melko paljon Kirjastossa käydään 5 kertaa vuodessa eli harvemmin kuin vertailukunnissa. Käyntihinta on n. 9 ja vertailukuntiin nähden korkea. 3 3 5 7 9 11 13 15 Käyntiä / asukas 155
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - KÄYNNIT Käyntiä per toimintatunti 140 Käyntiä per toimintatunti 120 100 80 60 40 20 0 Vertailussa paljon käyntejä toimintatunnissa Vertailussa vähän käyntejä toimintatunnissa Käyntejä kirjastoon tulee keskimäärin 2 minuutin välein. Pääkirjastossa käyntejä on toimintatunnissa 29. Käyntejä on vertailussa keskimääräistä vähemmän. 156
/ lainaaja Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - LAINAAJAT Kirjastopalvelut kokonaiskustannukset / lainaaja ja lainaajien osuus asukkaista 240 220 Kemi Soini Lieksa Verrattain korkeat kustannukset yhtä lainaajaa kohden, lainaajia suhteellisen vähän Verrattain korkeat kustannukset yhtä lainaajaa kohden, lainaajia suhteellisen paljon 200 180 Uusikaupunki Vimpeli 160 Naantali Järvi-Pohjanmaa Kankaanpää Jalasjärvi Mikkeli Kerava 140 Mäntsälä Verrattain matalat kustannukset yhtä lainaajaa kohden, lainaajia suhteellisen vähän Verrattain matalat kustannukset yhtä lainaajaa kohden, lainaajia suhteellisen paljon 120 100 Riihimäki Alajärvi Raisio Lieto Joensuu X-akseli: lainaajien osuus kuntalaisista on 30 %. Peittävyys on pieni. Y-akseli: yhden lainaajan kustannus n. 150 on kuntavertailun keskitasoa. 80 26% 36% 46% 56% 66% Lainaajien %-osuus asukkaista 157
Verkkopalvelu / asukas Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT VERKKO- JA ASIANTUNTIJAPALVELUT Verkkopalvelu / asukas ja asiantuntijapalvelut / asukas 20 Joensuu Verkkopalvelua käytetään verrattain paljon, asiantuntijapalveluita melko vähän Sekä verkkopalvelua että asiantuntijapalveluita käytetään verrattain paljon 15 10 Lieksa Sekä verkkopalvelua että asiantuntijapalveluita käytetään verrattain vähän Verkkopalvelua käytetään verrattain paljon, asiantuntijapalveluita melko vähän Kerava Uusikaupunki 5 Lieto Mikkeli Kankaanpää Alajärvi Järvi-Pohjanmaa Kemi Vimpeli Soini 0 Mäntsälä 0 5 10 15 20 25 30 35 40 45 50 55 60 65 70 Asiantuntijapalveluita käytetään Tietoa ei ole käytettävissä vuodelta. Verkkopalvelua (kirjastojärjestelmän käyttö) käytetään hieman keskimääräistä vähemmän. Asiantuntijapalvelut / asukas 160
Käynnit per asukas Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT - AINEISTOHANKINTA Käyntiä / asukas ja aineistohankintoja / 1000 asukasta 15 Joensuu Verrattain paljon käyntejä, aineistohankintoja melko vähän Verrattain paljon käyntejä, aineistohankintoja melko runsaasti 12 Mikkeli 9 6 Soini Kerava Kemi Alajärvi Naantali Järvi-Pohjanmaa Uusikaupunki Raisio Jalasjärvi Mäntsälä Lieksa Riihimäki Lieto Imatra Vimpeli Kankaanpää Verrattain vähän käyntejä, aineistohankintoja melko vähän Verrattain vähän käyntejä, aineistohankintoja melko runsaasti Aineistohankinnan ja käyntien välinen suhde Uutuushankintoja on tehty hieman keskimääräistä vähemmän. Aineistohankinnoilla näyttäisi olevan vaikutusta käyntien määrään. 3 0,0 0,1 0,2 0,3 0,4 0,5 Aineistohankintoja / 1000 asukasta LÄHDE: [http://tilastot.kirjastot.fi/fifi/perustilastot.aspx?areakey=y2010t2n240] 161
Kirjastopalvelut KIRJASTOPALVELUT TUNNUSLUVUT Tuottavuus (OKM) ja kokoelman kiertonopeus 2 Tuottavuus (OKM) 1,5 1 0,5 0 OKM-tuottavuus lasketaan [(aineistokulut + henkilöstökulut) / (käynnit + lainat)] Mitä pienempi luku sitä parempi Tuottavuus on vertailukuntiin nähden keskimääräistä matalampi. 5 Kokoelman kiertonopeus 4 3 2 1 0 Kokoelman kiertonopeus kuvastaa kokoelman ja lainamäärän suhdetta (lainat / kokoelma) Mitä isompi luku sitä parempi Kiertonopeudet ovat vertailun keskitasoa. 162
Kuntavertailu Johdanto Varhaiskasvatus Perusopetus Lukio Kansalaisopisto/Työväenopisto Sosiaali- ja terveyspalveluiden Kirjastopalvelut Kulttuuripalvelut maisema-raportti Museopalvelut Orkesteritoiminta Teatteritoiminta Musiikkiopisto Liikuntapalvelut Nuorisopalvelut [Kunta] & [Kunta] [Vuosi] Versio [PPKKVVVV] Tiedä Vertaa Tiedä Osaa Vertaa Ohjaa Varhaiskasvatukseen kuuluvat päiväkoti- ja esiopetustoiminta, Kulttuuripalveluiden kokonaisuus kattaa vuorohoito kulttuuritalot ja erityispäivähoito. ja keskukset, Lisäksi taidekasvatuksen tarkastelussa ja ovat toiminnan, järjestöjen kulttuuriavustukset VAIN VIRKAMIESKÄYTTÖÖN JA ryhmäpäivähoito, sekä muun TARKISTUKSEEN perhepäivähoito, mahdollisen kulttuuritoiminnan. erilaisin hoitotuin hoidettavat lapset sekä mahdollinen kunnallinen tuki lapsiperheille.