Ohjeita kirjallisten töiden laadintaan



Samankaltaiset tiedostot
Ohjeita kirjallisten töiden laadintaan

Avoin yliopisto Lasten ja nuorten psyykkinen hyvinvointi OHJEITA / Mikko Saastamoinen, Marja-Liisa Niemi. Lähteet, lähdeviitteet ja niiden käyttö

Pääluvun tekstin jälkeen tuleva alaotsikko erotetaan kahdella (2) enterin painalluksella,väliin jää siis yksi tyhjä rivi.

Kouvolan iltalukio. Tutkielmakäytänteet Päivi Hänninen

Lähdeviitteiden merkintä (Kielijelppi)

AS Automaatiotekniikan seminaarikurssi. Kevät 2008

POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄN JULKAISUJA. Julkaisuohjeet. Koonnut Pirkko Pussinen

(Vilkka 2006, 224; Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 21.)

Ohje tutkielman tekemiseen

Tutkielman kirjoittaminen. Tutkimuskysymyksen matka tutkimukseksi

Siun soten julkaisuja. Julkaisuohjeet

Opinnäytteen nimi ja mahdollinen alaotsikko (tämä pohja toimii parhaiten Word2010-versiolla)

(Kirjoittajatiedot lisätään hyväksyttyyn artikkeliin, ei arvioitavaksi lähetettävään käsikirjoitukseen)

KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULU

Opas opinnäytteen tekijälle

KIRJALLISEN TYÖN OHJEET

1 TUTKIELMAN TEON VAIHEET

Tutkielmaohje. (tiivistelmä tiedekunnan ohjeista, taloustieteeseen sopeutettuna) Tekstin oikea reuna pitää tasata, ja samalla on käytettävä tavutusta.

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

Opinnäytetyön ulkoasu

Lapin yliopiston Kasvatustieteiden tiedekunnan kirjallisten töiden ulkoasun ja lähteiden merkitsemisen ohjeet

1 Opinnäytetyön graafiset ohjeet. 2 Sivun asetukset. 3 Sivunumerointi. 4 Otsikot

SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Vuosikirja 2016

Opinnäytetyön raportointiohje ja mallipohja (r 21, f 16)

Matematiikan kirjoittamisesta

KANSILEHDEN MALLISIVU

TUTKIELMA 5 OP A. Oulun yliopisto Täydentävien opintojen keskus Avoin yliopisto Kevät 2016

Tieteellinen kirjoittaminen Lähteet. Tuula Marila Kevät 2011

TANSSIN LUKIODIPLOMI TUTKIELMAOHJE. Sari Tuunanen

Työn osat 5-9 muodostavat varsinaisen sisällön.

OHJEITA HARJOITUSAINEIDEN KIRJOITTAJILLE

Lähteiden käyttö. Yleistä lähteistä. Sosiaalityön ja sosiaalipedagogiikan kandidaattiseminaari ja kandidaatintutkielma

8.1 Taulukot 8.2 Kuviot ja kuvat 8.3 Julkaisun rakennetta koskevat suositukset

TEHTÄVÄN NIMI YHDELLE TAI USEAMMALLE RIVILLE FONTTIKOKO 24 Tarvittaessa alaotsikko fonttikoko 20

LÄHDEVIITTEET JA NIIDEN LAATIMINEN

LÄHTEIDEN MERKITSEMINEN TEKSTIIN KANSANTALOUS 2008 Lähdeviitteiden käyttö kandidaatti- ja pro gradu työssä.

Kandiaikataulu ja -ohjeita

Ohjeet tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE Liiketalouden koulutusala HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

HARJOITTELURAPORTIN KIRJOITUSOHJE

On olemassa jotain yleisiä kirjoitusohjeita, joita voit hyödyntää artikkelin kirjoittamisessa:

LYHYT OHJEISTUS TUTKIELMAESSEESEEN

Used with permission of Microsoft. Kulttuurihistoria Syyskuu 2015

83450 Internetin verkkotekniikat, kevät 2002 Tutkielma <Aihe>

Tutkielman perusrakenne ja kirjoittaminen LaTeXilla

Ohjeita tutkielmaseminaarilaisille / kandidaatin tutkielma

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

Kirjoitusohje Oped-Exo - ejulkaisulle

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto

TIEDEPOSTERI. - Viestinnän välineenä. Marisa Rakennuskoski

Opiskelutaitoilta 6. ja Esseen ja oppimistehtävän kirjoittaminen

Sonja Kniivilä, Sari Lindblom-Ylänne & Anne Mäntynen

Essee = pienoistutkielma tai suppeahko tutkielma

SOSIAALIPEDAGOGINEN AIKAKAUSKIRJA Kirjoittajaohjeet

Kandidaatintutkielma BioMediTech. Kandidaatintutkielman sisältö. Kandidaatintutkielman rakenne

Aktivoi dokumentin rakenteen tarkistamiseksi piilomerkkien näyttäminen valitsemalla valintanauhasta Kappale-kohdasta painike Näytä kaikki.

Ensin: kirjaudu kurssikansioon ja siirry siellä Luennot kansion Tutkielman perusrakenne ( ) sivulle FYSA291 luentokalvosarja 7 1

Ohjeita lopputyön tekoon

SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULU. Hakala Toni Varpelaide Heidi TEKSTINKÄSITTELYN OHJEET CASE: OPINNÄYTETYÖN RAPORTOINTI WORDILLA

MONOGRAFIAN KIRJOITTAMINEN. Pertti Alasuutari

Tieteellisen artikkelin kirjoittaminen ja julkaiseminen

Tutkimusyksikön johtajan/tutkinto-ohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä

Kirjoittaminen siis tukee tutkimuksen etenemistä alusta alkaen.

EDUTOOL 2010 graduseminaari

TAMPEREEN YLIOPISTO Kasvatustieteiden yksikkö 2013

Laadullisen tutkimuksen piirteitä

Pääotsikko Times New Roman, fonttikoko 16 Alaotsikko omalle rivilleen

Opinnäytetöiden laatiminen HAAGA-HELIAssa

LuK/TkK-seminaari TKT/DI. Syksy 2008

AJATTELE ITSE. Hanna Vilkka

DIPLOMITYÖN KIRJOITTAMISEN OHJEET. Prosessikirjoittaminen. Työn rakenne

TEHTÄVÄT LUKION KURSSEIHIN

Koulutusohjelman vastuunhenkilön hyväksyntä nimen selvennys, virka-asema / arvo

TUTKIMUSKIRJOITTAMINEN

Kandidaattiseminaarin ja kandidaatintyön toteuttaminen uudessa tutkintorakenteessa

AIKA V3 KASVATUSTIETEELLINEN LUKU- JA KIRJOITUSTAITO. Opettaja Hanna Vilkka

Kandidaatintutkielma 6 op (Äidinkielinen viestintä 3 op) (Ttkimustiedonhaku 1 op) (Kypsyysnäyte 0 op) Kevät 2011 Jaakko Kurhila

Kirjallisten töiden ulkoasu ja tekniset ohjeet

Lähteisiin viittaaminen ja lähdekritiikki

CS10A0000 MARKKINOINNIN PERUSKURSSI Syksy Case A: Ohjeet (Case 1: Hörhammer)

Ohjeita AFinLAn vuosikirjaan 2016 kirjoittaville. Artikkeli

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE

Tekstiosan rakenne: malli 1a. Tieteellinen kirjoittaminen 2. Tekstiosan rakenne: malli 2. Tekstiosan rakenne: malli 1b.

Kirjallisuusluettelon laatiminen

(Ohjeistus on kopioitu sosiaalityön graduoppaasta , päivitys Arja Jokinen 08/2015)

Tutkielman rakenne. Tellervo Korhonen. Tutki Hjelt-instituutti Kansanterveystieteen osasto Helsingin yliopisto

Artikkelit pyydetään lähettämään X.X.201X mennessä osoitteella: toimittajan sähköpostiosoite

ENE-C2001 Käytännön energiatekniikkaa. Aloitustapaaminen Osa III: Tekninen raportointi

Väitöskirja -mallipohja

Tutkielman tai tutkimusraportin kirjoittaminen. Ohjeistus TE3 kurssille

3.4 Juttukentän tiedot

Opinnäytetyön ulkoasun malli

Anne-Mari Näsi PIKAOHJEITA OPINNÄYTETYÖN RAPORTTIPOHJAN LAATIMISEEN (WORD 2007)

Opinnäytetyön mallipohjan ohje

Äidinkielen uuden yo-kokeen kokeilutehtäviä ja opiskelijoiden tuotoksia

Mitä opittiin, kun suurten opiskelijamäärien opetus ja ohjaus sulautettiin verkkoon?

Tekstipaja, osa I.

RINNAKKAISTALLENNUSOHJE

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

OPINNÄYTETYÖN OTSIKKO KIRJOITETAAN SUURAAKKOSIN TÄHÄN

Transkriptio:

Itä-Suomen yliopisto / Yhteiskuntatieteiden laitos 2012- Ohjeita kirjallisten töiden laadintaan Nämä ohjeet on tarkoitettu yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden käyttöön. Ohjeet ovat tiiviiseen muotoon laaditut pikaohjeet kirjallisten töiden, kuten esseiden ja tutkielmien, laadinnan tukemiseksi. Laajempia ja yksityiskohtaisempia ohjeita on saatavilla kirjastosta kirjoina. Akateemisissa kirjallisissa töissä edellytetään, että tekijä noudattaa tiedeyhteisössä sovittuja muotoseikkoja. Kyseessä ei ole itsetarkoituksellinen "pilkun viilaus", vaan pyrkimys selkeään kommunikaatioon kirjoittajan ja tekstin lukijan välillä. Muotoseikkojen noudattaminen helpottaa tekstin ymmärtämistä sekä auttaa lukijaa esim. käytetyn lähdemateriaalin itsenäisessä etsimisessä. Mikä on essee? Essee määritellään yleensä lyhyehköksi, yleistajuiseksi tutkielmaksi, jossa kirjoittaja pyrkii tuottamaan faktojen pohjalta jonkin valitun ja rajatun näkökulman aiheeseen. Esseitä kirjoitetaan myös kaunokirjallisuudessa, mutta tieteellinen essee on oma kirjoittamisen lajinsa. Tieteellisessä esseessä noudatetaan tiedeyhteisön sisällä sovittuja muotoseikkoja ja tyyliä. Esseen tarkoituksena on yleensä pyrkiä selkeässä ja rakenteeltaan loogisessa kirjallisessa muodossa tekemään seuraavaa: tieteellisen tiedon viestiminen tieteellinen ongelmanratkaisu ja pohdinta omien perusteltujen päätelmien teko lähdeaineistosta harjaantuminen tieteelliseen ajatteluun Hyvässä esseessä kirjoittaja pystyy tuottamaan jotakin uutta lähdeaineiston perusteella, niin että kirjoitustilannetta edeltänyt lähtötaso ylittyy. Tämä merkitsee esimerkiksi lähdeaineiston analyysia (esim. erittely, millaisista osatekijöistä jokin kokonaisuus koostuu ja mitkä ovat tekijöiden väliset suhteet) ja/tai synteesiä (kuinka kaksi tai useampia asiakokonaisuus voidaan yhdistää ja tuottaa jotakin, mitä aiemmin ei ole ollut). Yleensä tämä taito harjaantuu opiskelujen mittaan. Yleensä opintoihin liittyvissä seminaareissa esseen suosituspituudeksi määritellään 10-15 sivua - tai 18 000-25 000 merkkiä ilman välilyöntejä Teksti kirjoitetaan rivivälillä 1,5. Kirjasinkoko on 12 ja yleisimmät kirjasintyypit ovat Times New Roman ja Arial. Tärkeitä sanoja voi korostaa (lihavointi, kursivointi, alleviivaus), mutta käytä tätä harkiten. Tee kappalejako jättämällä kappaleiden väliin yksi tyhjä rivi. Älä tee sisennystä kappaleen alkuun. Sivun ylä- ja alareunaan on syytä jättää 2,5 cm marginaali. Sivun vasen marginaali on 4 cm ja oikea 1,5 cm tai sovitusti esimerkiksi tekstinkäsittelyohjelman oletusmarginaalit. Sivunumerointi alkaa ensimmäiseltä tekstisivulta - älä siis sivunumeroi tiivistelmää, esipuhetta ja sisällysluetteloa. Sivunumerointi laitetaan sivun oikeaan yläkulmaan. Pyri käyttämään tekstin tavutusta ja tasaa tekstin molemmat reunat.

Kirjoita tekstin pääotsikot isoilla kirjaimilla ja alaotsikot isolla alkukirjaimella, mutta muutoin pienillä kirjaimilla. Pääotsikon jälkeen ennen tekstiä, jätä 3 tyhjää riviä ja alaotsikon jälkeen kaksi tyhjää riviä. Lähteet, lähdeviitteet ja niiden käyttö Miksi lähteitä käytetään? Tieteellisessä kirjoittamisessa pyrkimyksenä on vakuuttaa lukija siitä, että kirjoitettu asia on totta. Arkisessa keskustelussa päättelemme yleensä henkilön persoonan kautta tai siihen liittyvien sosiaalisten vihjeiden avulla, puhuuko ihminen totta. Voimme näin arvioida kokemukseemme perustuen esim. ystävämme luotettavuutta, kun hän kertoo meille uutisia tai kun valkoiseen takkiin pukeutunut ihminen kertoo meille sairaalassa asioita, on meillä syytä olettaa, että hän on lääkäri eikä valehtele meille. Lähtökohtaisesti tieteellistä tekstiä lukevat aina ihmiset, jotka eivät useinkaan tunne kirjoittajaa henkilökohtaisesti ja he eivät täten voi perustaa arvioitaan väitetyn totuudellisuudesta kirjoittajan persoonaan. Tieteellisessä tekstissä argumentoidaan, eli esitetään väitteitä asioiden tilasta sekä sitten esitetään väitteen tueksi perusteluja siitä, miksi asia on niin kuin kirjoittaja väittää. Tieteellisessä tekstissä nämä perustelut pohjautuvat aina tutkittuun tietoon, joka voi olla kirjoittajan omaa tutkimusta tai toisten tutkijoiden aiemmin tekemää tutkimusta, jota kirjoittaja käyttää väitteensä lähteenä. Tutkimus voi olla empiiristä, eli tutkimusta jossa kerätään erilaisia määrällisiä tai laadullisia tai molempia aineistoja johonkin ilmiöön liittyen ja niitä sitten arvioidaan, analysoidaan ja tulkitaan. Tutkimus voi olla myös teoreettista tutkimusta, jossa tutkija tekee ajatustyöhön ja tekstiaineistoihin pohjaten esimerkiksi analyysia käsitteistä, niiden välisistä suhteista ja tekee synteesien kautta uusia käsitteitä ja teorioita. Sekä empiiriseen että teoreettiseen tutkimukseen liittyy omat tiedeyhteisön määrittelemät säännöt ja menettelytavat, joiden pohjalta tutkimustuloksia on mahdollista alistaa kritiikille ja arvioida julkisessa keskustelussa pitävätkö tulokset paikkaansa. Esseeteksti ei yleensä perustu tutkijan omaan empiiriseen tutkimukseen, vaan siinä tehdään päätelmiä muiden aiemmin tekemän tutkimuksen pohjalta. Argumentit, eli väittämät perustellaan viittaamalla siihen, mitä joku on aiemmassa tutkimuksessaan asiasta todennut. Lähteitä käytetään siis perustelemaan esitettyjä väitteitä. Lähteiden käytöllä osoitetaan tekstissä mikä on kirjoittajan omaa ajattelua ja mikä taas on toisen kirjoittamaa tutkimustietoa. Lähteet ovat ikään kuin tekijänoikeussuoja, eli kunnia annetaan sille, jolle se kuuluu eikä syyllistytä esittämään muiden ajatuksia omina. Mitkä ovat tieteellisiä lähteitä? Esseetekstissä käytettävät lähteet ovat pääsääntöisesti seuraavia: 2

Tieteelliset kirjat, jotka on kirjoitettu jostakin aihepiiristä noudattaen tieteellisen kirjoittamisen tyyliä ja muotoseikkoja. Tieteelliset kirjat voivat olla monografioita, eli yleensä yhden kirjoittajan kirjoittamia kokonaisuuksia, tai ne voivat olla artikkelikokoelmia, joihin toimittaja tai toimittajat ovat koonneet useiden eri kirjoittajien artikkeleita johonkin aihepiiriin liittyen. Tutkimusraportteja, jotka ovat kirjoja joissa raportoidaan jonkin tutkimushankkeen tuloksista Tieteellisiä aikakauslehtiä ja niiden artikkeleita, joista on yleensä löydettävissä tuorein tutkimustieto. Opinnäytteitä, joita yliopistoissa tehdään. Esseissä on syytä käyttää väitöskirjan tai lisensiaatin työn tasoisia opinnäytteitä lähteinä. Pro gradu-tutkielmia ei yleensä määritellä riittävän laadukkaiksi lähteiksi (toki poikkeuksiakin on). WWW-lähteet, joissa on syytä pyrkiä erityiseen lähdekritiikkiin. Esim. Wikipedia-artikkeli jostakin aiheesta ei ole tieteellinen lähde. Käytä verkkolähteistä vain saatavilla olevia tieteellisiä artikkeleita, joista on löydettävissä tekijän ja julkaisuajankohdan ja -foorumin tiedot. Esimerkiksi tieteellisten aikakauslehtien numeroita on ajoittain saatavilla verkossa ja niitä voi käyttää lähteinä. Sen sijaan muiden verkkodokumenttien käyttöä lähteenä on syytä välttää tai suhtautua lähtökohtaisen kriittisesti siihen. Pyri aina käyttämään alkuperäisiä, ensikäden lähteitä. Vältä toisen käden lähteitä - siis sitä "mitä joku kirjoittaa jonkun toisen kirjoittaneen". Jos lähteiden saatavuuden vuoksi joudut tekemään näin, merkitse lähtee viittaukseen selvästi, että kyseessä on toisen käden lähde. Lähdekritiikki Kaikki painettu teksti ei ole kelvollista lähteeksi omaan työhön. Tutkittavaan ilmiöön liittyy yleensä lukemattomia eri näkökulmia. Kirjoittajan on kyettävä osoittamaan se, että hän tiedostaa tämän ja käyttää jotakin omaan kysymyksenasetteluun liittyvää (teoreettista) viitekehystä ja lähdeaineistoa, joka tukee tätä erityistä tarkastelunäkökulmaa. Kirjoittajalla ei toisin sanoen mene "puurot ja vellit sekaisin". Käytä tuoretta tutkimustietoa, ellei tarkoituksenasi sitten ole nimenomaisesti tarkastella historiallisia dokumentteja ja tutkimusta. Yhteiskuntatieteissä tutkimus usein vanhenee nopeasti. Käytä lähteinä ns. auktoriteetteja, eli kyseisen tieteenalan tutkijoita, jotka ovat tutkineet kattavasti käsiteltyä ilmiötä. Kuinka lähteitä käytetään tekstissä? Tieteellinen kirjoittaminen on siis argumentointia, eli perusteltujen väittämien esittämistä. Se on myös eräänlaista vuoropuhelua eri väittämien kesken: väittämiä kommentoidaan, arvioidaan ja vertaillaan. Hyvässä tieteellisessä tekstissä kirjoittaa kykenee rakentamaan tasapainoista vuoropuhelua oman ajattelunsa sekä käyttämiensä lähteiden välille. Hyvä kirjoittaja osaa myös laittaa lähteet keskustelemaan keskenään (esim. Kirjoittaja X toteaa asiasta seuraavaa, kun taas kirjoittaja Y näkee asian toisin. Näkemykset eroavat siinä ja siinä ja tästä taas seuraa seuraavaa...). 3

Kirjoitettu teksti on lähtökohtaisesti kirjoittajan omaa tekstiä, jota siis kytketään osaksi tieteellistä keskustelua liittämällä väittämiin lähteitä. Lähteistä saadut taustatiedot tai tuki esitettyihin väittämiin erotetaan omasta ajattelusta käyttämällä tekstissä lähdeviitteitä. Tieteellinen teksti ei siis ole kirjoittajan omaa tajunnanvirtaa ja toisaalta se ei ole vain peräkkäin laitettuja tekstikatkelmia viitatuista teksteistä. Tekstissä on oltava tasapaino oman ajattelun ja käytetyn lähdemateriaalin välillä. Lähteitä yleensä referoidaan Referointi, eli selostaminen tarkoittaa sitä, että kirjoittaja selostaa omin sanoin sen mikä lähteessä on tarkasteltavan ilmiön kannalta olennaista. Referointi ei merkitse sitä, että kirjoittaja vain muuttaa alkuperäisestä tekstistä sanan tai pari, vaan tarkoitus on esittää omin sanoin tiivistetysti lähdetekstin valitut keskeiset asiaan liittyvät kohdat. Referointi voi olla ns. puhdasta referointia, jossa kirjoittaja pyrkii neutraalisti toteamaan sen mitä lainatussa lähteessä todetaan. Tai referointi voi olla kommentoivaa, eli kirjoittaja esittää arvioivia kannanottoja alkuperäistä tekstiä selostaessaan. Käytä suoria lainauksia harkiten Suora lainaus, eli siteeraus tarkoittaa alkuperäisen tekstin täysin sanatarkkaa lainaamista Suora lainaus erotetaan muusta tekstistä lainausmerkeillä ("----"), usein myös sisennyksillä. Käytä suoria lainauksia harkiten. Niitä käytetään yleensä tehokeinona, kun halutaan korostaa alkuperäisen tekstin erityisen osuvaa tai napakkaa ilmausta tai kun halutaan osoittaa eri lähteiden selkeää ristiriitaisuutta tai erimielisyyttä konkreettisesti. Kuinka monta lähdettä pitää olla? Käytä tekstissä lähteitä riittävästi käsiteltävän aiheen kannalta. Liian vähäinen lähteiden käyttö voi viestiä sitä, ettei aiheeseen ole perehdytty tarpeeksi hyvin. Liian runsas lähteiden käyttö taas voi viitata koristeluun, itsetarkoitukselliseen lukeneisuuden osoittamiseen, joka taas voi viitata siihen, ettei kirjoittaja kykene erottamaan mikä on tärkeää ja mikä ei. Täsmällistä lukumäärää ei ole mahdollista määritellä. Aloitteleville esseenkirjoittajille todetaan usein suosituksena "suunnilleen niin monta eri lähdettä, kuin esseessä on sivuja". Tähänkin suositukseen on syytä suhtautua terveellä kriittisyydellä. 4

Älä plagioi! Plagioinnilla tarkoitetaan toisen henkilön ajatusten tai kirjoitusten käyttöä ilman että alkuperäistä lähdettä ilmoitetaan asianmukaisesti. Aloitteleva opiskelija voi syyllistyä tähän tahattomasti, siksi esimerkiksi lähdeviittausten käyttöön on perehdyttävä tarkasti. Vakavampi asia on, jos opiskelija (tai kuka tahansa) tekee sitä tahallisesti. Tästä on olemassa yliopistolaissa säädetyt rangaistukset. Plagiointia siis on: Lähteestä otetun tekstin esittäminen kirjoittajan omana ilman asianmukaista lähdeviittausta. Tekstin kopioiminen verkosta ilman asianmukaista lähdeviitettä. Ulkomaankielisen tekstin suora sanatarkka kääntäminen, ilman että se merkitään suoraksi sitaatiksi. Teksti, josta ei käy suoranaisesti ilmi mikä on kirjoittajan omaa ajattelua, mikä taas lainattua. Referoinnissa ei ole siis käytetty tarpeeksi kirjoittajan omaa ilmaisua. Lähteiden merkintä tekstissä Lähdeviitteen tarkoituksena on osoittaa, mistä tekstistä kirjoittaja on asianomaisen tiedon poiminut ja mihin lähteeseen hän väitteensä perustaa. Antaa lukijalle keinon katsoa täsmällisen lähdeviitteen lähdeluettelosta. Tekstissä viitteessä mainitaan kirjoittajan sukunimi, teoksen painovuosi sekä sivu tai sivut joilta tieto on saatu. Esim. Nuorisotutkimusta on moneen lähtöön (Puuronen 2006, 22-72). Jos kirjoittajan nimi tulee esille tekstin asiayhteydessä, sitä ei ole tarpeen toistaa. Esim.: Kommentti [MS1]: Kun piste on sulun ulkopuolella, lähteestä on ammennettu vain edelliseen lauseeseen. Parkkinen (2009, 45) toteaa sosiaalisten riskien tutkimuksen olevan ajankohtaista. Kun viite koskee koko edeltävää kappaletta, laitetaan lähdeviite viimeisen lauseen pisteen ulkopuolelle. Esim. Korkeakouluissa tapahtuu monenlaista kehitystä. Tämä on globaali trendi. Esimerkkejä on löydettävissä niin Kiinasta kuin Intiastakin. (Nivala 2010, 100-117.) Jos viittaat yleisesti koko teokseen, sivunumeroa ei merkitä. Esim. (Venäläinen 2009.) Kommentti [MS2]: Lähdeviitteen sulku alkaa pisteen jälkeen. Lähdeviite viittaa siis koko edeltävään kappaleeseen. Tarkentavana sääntönä selvyyden vuoksi usein mainitaan kahteen edelliseen virkkeeseen. Kommentti [MS3]: Tällöin myös sulun sisälle tulee piste. Kommentti [MS4]: Pisteen paikka riippuu viittaatko edelliseen lauseeseen vaiko koko kappaleeseen. Ks. edellä. 5

Kun viitteellä on kaksi tekijää, mainitaan kumpikin. Esim.: (Rautio & Saastamoinen 2006). Kun viitteellä on enemmän kuin kaksi tekijää, mainitaan ensimmäisellä kerralla kaikki pilkulla erottaen. Esim.: (Järvinen, Kejonen & Salminen 2008.) Kommentti [MS5]: Käytä &-merkkiä tässä. Kommentti [MS6]: Tähän pilkku Ja jatkossa tekstissä voit korvata koko luettelon käyttämällä lyhennettä ym. (engl.kielessä et al.). Esim.: (Pöyhönen ym. 2008.) Kun viittaat useaan eri lähteeseen, erota ne puolipilkulla ja laita lähteet aakkosjärjestykseen tai perustellusti tärkeysjärjestykseen. Esim.: (Kokkonen 2006; Kukkonen 2007; Pelkonen 2002). Kommentti [MS7]: Tähän puolipilkku. Viittaus saman tekijän eri julkaisuihin erotetaan pilkulla ja saman vuoden julkaisut pikkuaakkosilla vuosiluvun perään. Esim.: (Hämäläinen 1999, 2001, 2008a, 2008b.) Kun viitataan peräkkäisissä virkkeissä tai kappaleessa samaan viitteeseen ilman että välissä on muuta viitettä tai ilman että sivu vaihtuu välillä, voidaan toistoa välttää käyttämällä ilmausta emt. (= edellä mainittu teos). Esim.: Saari (2009, 15) toteaa...tämä asia on tullut esille myös tässä yhteydessä...(emt., 21). Kommentti [MS8]: Nimeä ja vuosilukua ei siis toisteta, mutta sivunumero merkitään. Erota pilkulla. Mietinnöt, muistiot, lait jne. joissa ei ole tekijää merkitään tekstiin nimellään. Esim.: (Peruskoulun opetussuunnitelmakomitean mietintö 2007, 22). Jos nimi on liian pitkä, käytetään lyhyttä muotoa laki, muistio, mietintö jne. ja vuosilukua, niin että täsmällisemmät tiedot ovat selkeästi löydettävissä lähdeluettelosta. Esim.: (Muistio 2008, 55). Jos samasta asiasta voidaan tehdä yhdenvertaisia viittauksia moneen eri teokseen, merkitään se seuraavasti:.(ks. esim. Ryynänen 2008; Koski 2006.) Jos toisessa teoksessa esiintyy hyvin samankaltaisia vaan ei täysin samoja tietoja, ilmaise käyttämällä vrt. (vertaa). Esim.: (vrt. Hänninen 1999). Kommentti [MS9]: Iso vai pieni K- kirjain riippuu siitä viitataanko virkkeeseen vai kappaleeseen. Ks. edellä. 6

WWW-lähteet tekstissä. Käytä normaalia sukunimi + vuosiluku viittausta. Vältä viittaamista dokumentteihin joista ei löydy tekijätietoja. Merkitse toisen käden lainaus (eli mitä joku kirjoittaa jonkun toisen kirjoittaneen). Esim.: (Hänninen 1999, ref. Virtanen 2002, 11). Kommentti [MS10]: ref. = referoinut Virtanen. Taulukot ja kuviot tekstissä Ajoittain tietoa havainnollistetaan tai tiivistetään tekstissä hyödyntämällä taulukkoja ja kuvioita. Taulukossa tietoa esitetään pystysuorina sarakkeina ja vaakasuorina riveinä. Sana TAU- LUKKO sekä juokseva numerointi arabialaisin numeroin ja taulukon nimi kirjoitetaan taulukon yläpuolelle. Esim.: TAULUKKO 3. Lottonumerot Suomessa Kuvio on yleensä geometrisessa muodossa oleva kuvio, jolla havainnollistetaan asioiden määriä ja suhteita (esim. prosenttiosuuksia). Kuvion alapuolelle kirjoitetaan sana KUVIO sekä kuvioiden juokseva oma numerointi arabialaisin numeroin ja kuvion nimi sen alapuolelle. Esim.: KUVIO 4. Täysikuu Kuopiossa 7

Tee taulukoista ja kuvioista oma sisällysluettelo - laita se raporttiin ennen varsinaista sisällysluetteloa. Lähdeluettelon laadinta Lähdeluetteloon merkitään kaikki esseessä tai tutkielmassa käytetyt lähteet. Lähdeluettelo sijoittuu viimeiseksi työssä, kuitenkin ennen mahdollisia liitteitä. Lähdeluettelosta on löydyttävä kaikki työssä käytetyt lähteet aakkosjärjestyksessä. Huom! Eri tieteenaloilla ja eri oppiaineissa on pientä vaihtelua sen suhteen kuinka lähdeluettelo laaditaan. Pyri käyttämään laitoksella vakiintunutta tapaa johdonmukaisesti. Pienet kulttuurierot eivät ole tässä suhteessa vaarallisia, kunhan käyttää valittua tapaa johdonmukaisesti. Voit aina tarkistaa tieteenalalla vallitsevan tavan merkitä lähteet esim. tieteellisistä aikakauslehdistä (Janus, Sosiologia, Psykologia jne.). Suosittelemme tätä yksinkertaista tapaa merkitä lähteet lähdeluetteloon: Sukunimi, Etunimi Vuosiluku. Teoksen nimi. Kustantaja, Kustantajan kotipaikka. eli esimerkiksi: Politkovskaja, Anna 2006. Putinin Venäjä. Like-kustannus, Helsinki. Jos teoksessa on useita tekijöitä, kaikki mainitaan. Esim.: Alkula, Tapani, Pöntinen, Seppo & Ylöstalo, Pekka 1994. Sosiaalitutkimuksen kvantitatiiviset menetelmät. WSOY, Helsinki. Jos kyseessä on artikkeli kokoomateoksesta, mainitaan mistä teoksesta artikkeli on sekä sivunumerot. Esim.: Pirskanen, Henna 2006. Ruumiillistuvat sukupuoli-identiteetit pelissä. Teoksessa Pertti Rautio & Mikko Saastamoinen (toim.) Minuus ja identiteetti. Sosiaalipsykologinen ja sosiologinen näkökulma. TUP, Tampere, 88-115. Merkitse aina suomentaja. Esim.: Kommentti [MS11]: Tässä Etunimi Sukunimi Kommentti [MS12]: Vuosilukua ei toisteta turhaan Kommentti [MS13]: Aina merkitse artikkelin sivunumerot kokoomateoksesta. Bauman, Zygmunt 2002. Notkea moderni. Suomentanut Jyrki Vainonen. Vastapaino, Tampere. Kun viittaat lehtiartikkeliin, merkitse lehden numero. Esim.: Virtanen, Matti 1999. Sukupolven tasot, fraktiot ja elämänkaari. Sosiologia 36:2, 81-94. WWW-lähteessä on mainittava päiväys, eli päivitysversio johon viitataan. Esim.: Karvonen, Erkki 2006. Tulkintakehys (frame) ja kehystäminen. Saatavissa: <http://www.uta.fi/~tierka/tulkintakehys.pdf>. [Luettu 10.9.2007]. Kommentti [MS14]: Lehden vuosikerta ja numero sekä artikkelin sivunumerot lehdessä. Kommentti [MS15]: Mainittava täsmällinen verkkosoite dokumentille sekä viittauksen päivämäärä. 8

Jos sama tekijä on julkaissut samana vuonna useita eri teoksia, erotellaan ne pikkuaakkosilla. Esim.: Shotter, John 1993a... Shotter, John 1993b... Julkaisematon opinnäyte merkitään seuraavasti. Mäenpää, Mervi 2006. Virtuaalinen vertaisryhmä masentuneen nuoren tukena : virtuaalietnografinen tutkimus internetin keskusteluryhmän toiminnasta. Julkaisematon pro gradu-tutkielma. Sosiaalipolitiikan ja sosiaalipsykologian laitos, Kuopion yliopisto. Laitos-/tiedekuntasarjajulkaisu merkitään seuraavasti: Värtö, Petteri 2000. Mies vastaa tekosistaan siinä missä nainenkin. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 79, Kuopio. Esseen rakenne Esseen rakenteellisen jäsentelyn on syytä olla tasapainoinen ja johdonmukainen. Essee jakautuu lukuihin ja mahdollisiin alalukuihin. Yleensä työstä on syytä löytyä seuraavat kolme osaa luvuiksi jaettuna: 1. Johdanto Mitä aihetta tai kysymyksenasettelua kirjoitus käsittelee? Mitä perusteluja aiheen käsittelemiselle on? Kuinka aihetta on rajattu? 2. Käsittelyosa Esittää itse asian selkeästi ja loogisesti. On jaettu lukuihin. Nostaa esille kysymyksen asetteluja ja esimerkkejä. Tuo esille aiheeseen liittyvät käsitteet. Problematisoi aihetta. 3. Lopetusosa Vetää edellä kerrotun yhteen. Sisältää kokoavaa pohdintaa, johtopäätöksiä, arviointia, tulevaisuudennäkymiä jne. Esseen rakenne konkreettisesti 1. Kansilehti - Otsikko keskelle paperia. Otsikon loppuun ei laiteta pistettä. 9

- Oikeaan alakulmaan laitetaan tekijän nimi, mahdollinen opponentin nimi, opintojakson nimi, oppiaine ja Itä-Suomen yliopisto sekä päiväys. 2. Tiivistelmä - heti kansilehden jälkeen tiivistelmäsivu (tutkielmissa). 3. Esipuhe (yleensä vasta esim. pro gradu-tutkielmassa, jos koetaan tarpeelliseksi). 4. Sisällysluettelo - otsikoidaan sanalla SISÄLTÖ - luvut numeroidaan ja kirjoitetaan allekkain, laitetaan oikeaan reunaan sivunumero josta luku löytyy. - merkitse liitteiden alkamissivu ja sulkuihin niiden lukumäärä 5. Käsittelyluvut numeroiden, numeron jälkeen ei tule pistettä, pääotsikot isoilla kirjaimilla -alaluvut voidaan merkitä desimaaleilla, esim. 2.1 6. Lähdeluettelo 7. Liitteet Lähteitä ja suositeltavaa lisälukemista Eskola, Jari & Hämäläinen, Juha 1995. Pilkusta asiaa: ohjeita tieteellisen esseen kirjoittajalle. Kuopion yliopisto, Kuopio. Hirsjärvi, Sirkka, Remes, Pirkko & Sajavaara, Paula 2007. Tutki ja kirjoita. 13. uudistettu laitos. Tammi, Helsinki. Raunio, Kyösti 2011. Gradun hyvät käytännöt: johdatus gradun tekemiseen. Luettavissa: http://tampub.uta.fi/tulos.php?tiedot=404 [Haettu 22.8.2011]. Viskari, Sirkka 2002. Tieteellisen kirjoittamisen perusteet : opas kirjoittamiseen ja seminaarityöskentelyyn. 3. tarkastettu painos. Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden laitos, Tampere. Nämä ohjeet laati Mikko Saastamoinen 2/'12. Yhteiskuntatieteiden laitos / Itä-Suomen yliopisto 10