Tuulikki Kärkkäinen kasvatustieteiden tohtori 6.12.2015 Kiuruveden itsenäisyyspäiväjuhlan 2015 juhlapuhe Kiurusalissa Kiuruvetisen valtiopäivämiehen, Hingunniemen isäntä Heikki Tikkasen kuolemasta tuli tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Suomen itsenäistymisestä on kulunut 98 vuotta ja Kiuruveden irtautumisesta Iisalmesta omaksi pitäjäkseen 142 vuotta. Heikki Tikkasen toiminta, kunnallinen ja valtiollinen, sijoittuvat näiden jälkimmäisten ajanjaksojen väliin. Kuvaan Heikki Tikkasen toimien kautta Suomen itsenäisyyttä edeltänyttä ja itsenäisyyteen valmistanutta aikaa Kiuruvedellä ja koko valtakunnassa. Suomen valtiollinen olemassaolo ja kansallinen säilyminen ovat olleet historiamme aikana monet kerrat vaarassa ja täpärällä. Mutta itsenäisyys on saavutettu ja säilytetty. Se on viisaiden ja kaukonäköisten päätösten, yhteisten ja yksituumaisten ponnistusten ja uhrausten tulosta tilanteissa, joissa on osattu toimia oikein, tehdä oikea päätös ja valita tavoitteeseen johtava toimintatapa niin valtion ulkoisissa suhteissa ja niiden hoidossa kuin maan kaukonäköisessä kehittämisessä. Irtautumisen Venäjästä mahdollisti keisarikunnan romahtaminen, 1904 Venäjän Japanille hävitty sota, sisäinen tyytymättömyys ja keisarin valitsemat väärät toimintatavat, jotka johtivat vallankumoukseen. Siinä avautuneessa mahdollisuudessa Suomen silloiset päättäjät osasivat arvioida tilanteen oikein ja julistivat Suomen itsenäiseksi joulukuun 6. päivänä 1917. Itsenäistymistoivetta olivat herättäneet sortotoimet, joiden tavoitteena oli venäläistää Suomi ja hävittää Suomen autonominen asema, mm. : - siirtää tärkeimmät asiat Pietariin venäläisten, Suomi-vihamieleisten neuvonantajien esittelystä suoraan Venäjän keisarin ja osaksi Venäjän myös duuman päätettäviksi. - Venäjä halusi saattaa asevelvollisuuslailla 1899 suomalaiset osaksi venäläistä sotaväkeä, minkä toteuduttua suomalaisia olisi voitu lähettää mihin tahansa Venäjän kolkkaan. Monet kutsuntaikäiset pakenivat pakko-ottoa joksikin aikaa Amerikkaan, mm. Kiuruveden ensimmäinen teollistaja, K.P. Lappalainen yhdessä Heikki Tikkasen pojan, Antti Tikkasen kanssa 1901 02. Mainittakoon, että Iisalmen kihlakunnan talonpoikia edusti asevelvollisuuslain hyväksymiseksi koolle kutsutuilla ylimääräisillä vuoden 1899 valtiopäivillä lapinlahtelainen talonpoika Aappo Valta (sukua 1930-luvun vaihteessa kansanedustajana olleelle pielavetiselle Kalle Vallalle). - Sortotoimiin kuului myös pelätyn Bobrikovin nimittäminen Suomen kenraalikuvernööriksi. - Venäjän kieltä koetettiin saada Suomessa viralliseksi kieleksi. Mm. kouluissa venäjänkielen opetustuntien määrää lisättiin muiden aineiden kustannuksella. - Virkoihin nimitettiin venäjänmielisiä ja kielisiä. Heikki Tikkanen kuului siihen 500-miehiseen kansanlähetystöön, joka lähti ensimmäisen sortokauden helmikuun manifestin johdosta viemään Pietariin Venäjän keisarille ns. Suurta Adressia jota keisari kieltäytyi ottamasta vasteen. Kielitaistelua oli toki sitä ennenkin käyty jo 1800-luvun puolivälistä snellmanilaisen kansallisuusliikkeen aktivoimana, jotta suomenkieli olisi saatu tasavertaiseksi asiointikieleksi ruotsinkielen rinnalle
viranomaisten kanssa niin, että suomenkielinen kansan enemmistö olisi voinut toimittaa asiansa ja saada päätökset äidinkielellään. Kiuruveden kirkonkokous teki senaatille jo 1863 anomuksen suomenkielen saamiseksi valtakieleksi. Anomusta tekemässä oli mm. Heikki Tikkanen, joka joutui kohtaamaan saman kielikysymyksen edelleen vuoden 1885 valtiopäivillä, koska 1863 saatu kieliasetus ei ollut käytännössä toteutunut. Kiuruvesi oli siis kieliasian kärjen mukana. Kieliasia oli otettu esille jo 1861 maalismarkkinoilla Kuopiossa, missä valittiin lähetystö ajamaan suomenkieltä valtakieleksi Suomessa. Siihen valittiin Kiuruvedeltä maanviljelijä Heikki Tikkanen ja maanviljelijä, kirkkoväärti Olli Pöksyläinen, Iisalmesta sittemmin valtiopäivämiehenä neljä kautta ennen Heikki Tikkasta ollut Peter Kumpulainen (valtiopäivillä1863 78) sekä edustajat Maaningalta, Limingasta, Sotkamosta ja Ruskealasta. Kiuruvedellä 1863 tehtyä anomusta viemään Helsinkiin valittiin Olli Pöksyläinen ja kieliasian etenemistä Helsingissä seuraamaan Heikki Tikkasen veli, tohtori ja suomalaisuusmies Paavo Tikkanen. Anomuksen allekirjoittajia olivat Olli ja Pekka Pöksyläinen, Antti Hyvärinen, Lars Tenhunen ja Johan eli Jussi Tikkanen. Heikki Tikkanen edusti kaikkiaan neljillä valtiopäivillä 1880- ja 1890 -luvuilla Iisalmen kihlakunnan talonpoikaissäätyä (1882, 1885, 1888 ja 1894). Hän toimi valtiopäivillä rautatie-, laki- ja talousvaliokunnissa. Hän pyrki alueen talouselämän, maatalouden, liikenne- ja sivistysolojen kehittämiseen: - Hän esitti Savon radan jatkamista Kuopiosta Kajaaniin ja yhtymään Ouluun vievään rataan. Perusteena oli helpottaa Ylä-Savon ja Kainuun maataloustuotteiden, etupäässä voin vientiä. Ehdotus ei mennyt läpi, mutta toistettu anomus lähti rautatievaliokuntaan. (Rautatie Iisalmeen tuli 1902 ja Kajaaniin asti 1904.) - Hän kuvaili myös liikkumisen vaikeutta ennen rataa, kun hän lähti Helsingistä ensin puksuttavalla junalla Hämeenlinnaan (lähtöpäivä ei ole tiedossa). Sysmään hän ehti 8. huhtikuuta, mistä Laukaan, Viitasaaren ja Pielaveden kautta hevoskyydillä vielä neljä päivää perille Kiuruvedelle. 1860-luvun nälkävuosikymmenellä Heikki Tikkanen toimi Kiuruveden lainajyvästön hoitajana. Lainajyvästön tarkoitus oli turvata siemenviljan saanti joka kevät kylvöihin, mutta sitä jouduttiin käyttämään myös nälänhädän lieventämiseen. Helsingissä senaatti ei tajunnut muun Suomen nälänhädän vakavuutta ja laajuutta. Heikki kirjoitti veljelleen Paavo Tikkaselle Helsinkiin jo syksyllä 1861 ja pyysi tätä käymään silloin senaattorina olleen V.J. Snellmanin puheilla avun saamiseksi Kiuruvedelle. Snellmanin vastaus oli ymmärtämätön: Kootkoot luita, harjaksia, jouhia ja kaikenlaista muuta, jotka kelpaavat kauppamiehille. Kootkoot kaikenlaista kangasta, tehkööt työtä öin, jos päivän työnteko ei riitä. Elkööt vaatiko töistään täyttä hintaa, kuin vain elääkseen saavat. Kootkoot jäkäliä ja sieniä ja opetelkoot niistä valmistamaan ruoka-aineita. Elkööt myöskään panko elämänsä vaatimuksia hyväin aikain mukaan, mutta asettakoot kaikki kurjuuden ajan kannalle. Apu-neuvoin toimikunta julkaisi Tapio-lehdessä ilmoituksen läänin parhaista apuaineista ja niiden käytöstä, mikä piti myös kirkoissa julistaa. Niissä tylysti neuvottiin syömään liistejäkälää, marjoja ja sieniä. Heikki Tikkanen kirjoitti 1867 hallan jälkeen vastineen, etteivät sieni-, marja- ja jäkäläohjeet pelasta tilannetta, sillä nekin halla vei. Talonpoikien on omien perheidensä lisäksi otettava vastaan maaton väestö ja kerjäläisten tulva. Hän esitti, että senaatti järjestäisi varoja hätäaputöihin vastakkainasettelun ja levottomuuksien välttämiseksi mm.:
- Kiurujoen kaivattamiseen ja teihin, jotka parantaisivat myös liikenneyhteyksiä ja siten viljan tuontia vastaisina katovuosina. Heikki Tikkanen kuului myös 1862 perustettuun Kiuruveden hätäaputoimikuntaan ja siinä vielä lisäksi kirkon seudulta, läheltä valittuun toimikunnan ydinryhmään, jonka tehtävänä oli hätäaputöiden järjestäminen, lainojen hoito, kirjanpito, viranomaisyhteydet ja asioiden kaikinpuolinen järjestäminen. Kiurujoen kanavoimista hän esitti 1894 valtiopäivillä, jotta laivalla olisi päästy Saimaalle ja Pietariin saakka. Hanke toteutui vasta 1907, jolloin Runnille valmistui Saarikosken kanava. Nälkävuosien romahduksesta hän uskoi parhaiten päästävän hyvällä karjanhoidolla ja voin viennillä kellä sitä sitten oli myytäväksi. 1868 seurakunta asetti terveydenhoitokunnan, johon kuului papin lisäksi kuusi muuta jäsentä, mm. Heikki Tikkanen. Muut olivat Akatius Pöksyläinen, Juho Hyvärinen, Lassi Kumpulainen, Julius Tenhunen ja Pekka Kämäräinen. Se pyysi keväällä Kuopion kuvernööriltä verorästien perinnän pysäyttämistä syksyyn asti. Niitä veroja olivat: manttaalivero, metsävero, kirkon kymmenykset, henkiraha, suostuntavero, lääkärin-, tuomarin- ja teiniraha, vaivaishoito- ja paloapu, sudentappopalkinto ja lumireenvetoraha ym. Siihenkään ei suostuttu. Valtiopäivillä 1880-luvulla (joilla Heikki Tikkanenkin oli) talonpoikaissääty yritti saada aikaan väki- ja juovuttavien juomien kuntakohtaista myyntikieltoa tai yleistä rajoittamista juopottelun aiheuttamisen haittojen ja olutta myyville maakauppiaille ylettömän velkaantumisen estämiseksi. Kiuruvedellä oli jo 1874 kuntakokous pohtinut juopottelun haittojen vähentämiskeinoja. Kolme toimikuntaa perustettiin asiaa pohtimaan. Niistä yksi edusti täysin raittiita, toinen kohtuukäyttäjiä ja kolmas rajoittamatta käyttäjiä. Toimikuntien yhteiseksi päätökseksi tuli kansan sivistäminen kansakouluja perustamalla. Sillä ehdotuksella väkijuomien myynnin rajoituksia ei tarvinnut tehdä, vaan meno saattoi jatkua entisellään. Eikä se koulutuksen lisääntyessä näytä loppuvankaan. Kovin innokasta kansakoulujen perustaminenkaan silti ei ollut Kiuruvedellä. Heikki Tikkanen oli aktiivinen vaikuttaja 1875 Kiuruveden kansakoululaitoksen perustamisessa ja perustamisen jälkeen myös sen johtokunnassa. Kun tyttöjen kansakoulun perustamiseen ei ollut sopivia tiloja, se aloitti 1881 Hingunniemen tuvassa. Poikien kansakoulu oli aloittanut neljä vuotta aiemmin Niemiskylän Alatalossa samasta syystä. Valtiopäivillä Heikki Tikkanen esitti viisiluokkaisen valtion reaalilyseon perustamista tytöille ja pojille Iisalmeen. Se toteutui vasta 1914. Sitä ennen Iisalmen kaupunki piti yllä vuodesta 1896 reaali- ja porvarikoulua, joka muuttui viisiluokkaiseksi vuonna 1900. Kiuruvedelle Heikki Tikkanen oli perustamassa jo 1862 kirjastoa mm. silloisen kirkkoherra Johan Rahmin, kirkkoväärti Olli Pöksyläisen, kauppias August Nylundin, talollisten Antti Hyvärisen, Pekka Remeksen ja unilukkari Heikki Kärkkäisen kanssa. Heikki Tikkasella oli myös lukuisia muita luottamustoimia: - Hän oli 1873 yksi viidestä henkilöstä, joille annettiin tehtäväksi Kiuruveden ensimmäisen kunnallishallinnon säännön valmistelu. Hän toimi myös kunnan rahastohoitajana ja kunnanhallitusta vastaavan kunnallislautakunnan esimiehenä 1886 87. - Hän toimi Kiuruveden palotoimea uudelleen järjestävässä toimikunnasssa (1874) ja
- oli perustamassa Kiuruveden Säästöpankkia (1874), valmistelemassa sille sääntöjä ja anomassa niille vahvistamista. Hän oli myös yksi Säästöpankin kolmesta hoitajasta sen aloitettaessa. - Hän oli myös kirkon ylläpitämien kiertokoulupiirien suunnittelija Kiuruveden ensimmäisen koulutuksen saaneen kansakoulunopettaja Böökin kanssa. - Hän toimi 12 vuotta Kiuruveden seurakunnan kirkonisäntänä eli kirkkoväärtinä, jonka tehtäviin kuului kirkon omaisuuden hoito ja pappien luontaispalkkojen keruu. Valtiopäivillä 1882 Heikki Tikkanen teki anomuksen, että liikepankin rahanväärennyksille säädettäisiin yhtä ankara rangaistus kuin Suomen Pankille oli säädetty. Pohjoismaiden Yhdyspankki oli tehnyt rahanväärennyksen, josta Kiuruvedellä oli aiheutunut katkeria kokemuksia. Anomus ei mennyt läpi. Hän teki 1882 valtiopäivillä myös esityksen yhteislaidunsopimusten kumoamisesta, sillä ne estivät yksityisiä aitaamasta omaa laidunmaata ja siten myös karjatalouden kehittämistä. Myöskään se esitys ei mennyt läpi. Hän anoi valtiopäivillä 1885 manttaaliveron poistamista, koska verotus oli muuttunut entistä epäoikeudenmukaisemmaksi talonpojille. Talolliset joutuivat maksamaan lisäveroa korvauksena siitä, että suomalaiset ruotusotilaat säästyivät Venäjän armeijalta. Aatelisilla, papistolla ja porvaristolla sitä veroa ei ollut. Päinvastoin aatelisista osa sai kerätä verot talonpojilta alueillaan. Ennen kaikkea Heikki Tikkanen oli maanviljelyn ja karjanhoidon kehittäjä omalla tilallaan Hingunniemessä. Hän ajoi myös maatalouskoulutuksen laajentamista sekä Mustialaan (Tammelassa) että Leväsen maatalouskouluun (Kuopiossa). Hän toimi myös aktiivisesti Pohjois-Savon maanviljelysseurassa ja Kiuruveden osaston esimiehenä. Mainittakoon vielä, että jo Heikki Tikkasen isä, Antti Tikkanen, prokuraattoriksikin kutsuttu, hoiti yhteisiä ja yksityisten ihmisten asioita. Heikin tytär, Tyyne Huttunen, opettaja ja Mäenpään emäntä oli pitkään ainoana naisena Kiuruveden kunnanvaltuustossa ja perusti käsiteollisuuskoulun. Heikin poika, Alfred Tikkanen, oli Kiuruvedellä pappina ja viimeisen elinvuotensa kirkkoherrana. Toinen poika, Antti Tikkanen ( Hinku-Antti ) oli hänkin monessa mukana, mm. kunnanvaltuuston puheenjohtajana ja Kiuruveden suojeluskunnan päällikkönä. Siinä ominaisuudessa hän sopi kansalaissodan laajetessa silloin Kiuruvedellä työväenpuolueen johtajana olleen V.H. Kämäräisen kanssa, ettei Kiuruvedellä ryhdytä tappamaan puolin eikä toisin. Ville Heikki Kämäräinen oli lukuisissa luottamustoimissa ja kansanedustajanakin1939 44. Asioiden hoidossa, niin yhteisissä kuin yksityisissä, on nähtävä tosiasiat ja päätösten on perustuttava niille. Mutta on nähtävä myös mahdollisuudet ja keinoja tavoitteisiin pääsemiksi. Jo pitkään arvoissa etusijalla itsekkyys ja yksilön vapaus ovat olleet hyväksyttyjä. Puhtaalla itsekkyydellä ja oman edun tavoittelulla, todellisella tai kuvitellulla, etuja saaneita ihaillaan ja heitä jopa nostetaan malleiksi muille jopa guruiksi. Pitkän päälle ei ole hyvä arvo kumpikaan: - ei silkka yksilön etu tai vapaus, - eikä myöskään se, että yhteiskunnan eduksi väitetyn tai sellaisena pidetyn vuoksi yksilöllä ei ole - oikeuksia eikä edes arvoa. Jatkuva ja kohtuuton epätasapainoisuus etujen välillä on aina etsinyt ei-toivottavia purkautumisteitä. Lopuksi Antti Tuurin ajatuksia mukaillen:
Pitkään vallassa olleet ja yritysmaailman johtajat etääntyvät helposti kauas tavallisesta kansalaisesta. Viimeisten 15 20 vuoden aikana on astunut esiin ajattelu, että jokaisen tehtävä on hoitaa vain omat asiansa. Eniten ansaitsevat tuntuvat pakenevan maasta ja jättävät vastuunsa hoitamatta, että saisivat miljooniinsa miljoonan lisää. Sehän ei ole iso ryhmä, mutta se luo kuvan, että ei olla enää suomalaisia vanhassa merkityksessä. Meillä pitkään oli ajatus, että ollaan samassa veneessä ja autetaan niitä, jotka eivät ole kaikista vahvimpia kansalaisia. Tämän isänmaallisuuden toivoisi olevan suomalaisten arvo myös jatkossa, ja isänmaallisuuden näkyvän myös omissa ratkaisuissa, eikä vain vaatimuksina muille.