TÄSUMEN KAL4TALUSYHMÄ ITÄ-SUMEN KALATALUSRYHMÄN KEHITTÄMISSTRATEGIAN 2014 HALLINTHANKE 2020 1. HAKIJA Rajupusu Leader ry. 2. TAUSTAA Aktiivinen ja perinteikäs kalatalous muodostaa merkittävän osan itäsuomalaista identiteettiä ja elämäntapaa. Kaupallinen kalatalous ja kalastusmatkailu muodostavat lisäksi merkittävän elinkeinon. Neljän maakunnan muodostama toiminta-alue on melko laaja. Alue on kuitenkin luonnonolosuhteiltaan ja kalatalouden harjoittamisen kannalta yhdenmukainen. Vahvuudet, mahdollisuudet, heikkoudet ja uhat ovat samantyyppisiä eri puolilla aluetta. Itä-Suomen kalatalousryhmän strategia jakautuu kolmeen pääteemaan, jotka ovat 1. Verkostoitunut ja monipuolinen kalatalous, 2. Kalastusmatkailu ja 3. Vesistöjen monipuolinen käyttö ja osall isuus, sekä horisontaalisena teemana 4. kansainvälisyys. Ensimmäinen teema keskittyy kaupallisen kalatalouden kehittämiseen mm. osaamista ja tiedonsiirtoa parantamalla. Teemaan sisältyy myös nuorten aktivointi kalatalouden tarjoamien työmahdollisuuksien pariin. Tähän teemaan tullee kohdistumaan merkittävin osa kalatalousryhmän kautta myönnettävistä rahoitustuista. Kalastusmatkail un kehittämisessä strategiassa keskitytään mm. tuotestandardien luomiseen ja verkostoitumisen lisäämiseen sekä markkinoinnin ja myyntikanavien kehittämiseen. Itä-Suomen kalatalousohjelman valmistelussa esiin nousivat voimakkaasti vesistöjen tilaan, hallintoon ja monipuoliseen käyttöön liittyvät kehittämistarpeet. Vesistöjen monipuolinen käyttö ja osallisuus -teeman keskeiset toimet tultaneen toteuttamaan mm. paikallisten Leader-strategioiden avulla. Toimenpiteitä aktivoidaan kalatalousryhmän toimesta. Näillä toimenpiteillä voi olla myös hyvin tärkeä merkitys kaupallisen kalatalouden kehittymiselle. Erityisesti kalakannan hoitoon ja vesistöjen tilaan sekä lupakäytäntöjä kehittävät toimenpiteet ovat kalataloudenkin kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Etelä-Savon, Etelä-Karjalan, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan Leader-ryhmät sekä alueen kalataloustoimijat ovat laatineet yhdessä Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategian 2014 2020 vuosille. Ensimmäinen versio hakemuksesta Itä-Suomi kalatalousiyhmän kehittämisstrategian 2014-2020 hallinto 1/5
kalatalousryhmäksi on jätetty kesäkuussa 2013 maa- ja metsätalousministeriöön. Ministeriö ja alueellinen kalataloushallinto on käsitellyt hakemukset ja hakemuksista on saatu palaute 13.3.2014. hjelmaa hallinnoi eteläsavolainen Rajupusu Leader ry. Kalatalousryhmätoimi nnan tavoitteena on toimijoiden aktivointi ja alueen elinkeinokalatalouden suunnitelmallinen kehittäminen hyödyntäen Leader-ryhmien kokemuksia ja paikal lislähtöistä kehittäm istapaa. Ryhmät muodostavat yhteisen verkoston, jonka tarkoituksena on edistää uusien innovaatioiden ja toimintamallien leviämistä alueillaan ja niiden välillä. Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategialle haettu rahoitus (EMKR ja Valtio) on 3 000 000 euroa, joka edellyttää lisäksi kuntien sitoutumista ohjelman toteutukseen kymmenen (10) prosentin osuudella julkisesta tuesta. Rahoitusta on haettu koko ohjelmakaudelle 2014-2020. Itä-Suomen kalatalousryhmän valitseman toimintamallin mukaan ohjelman hallinto sekä tehostettava alueellinen aktivointi hoidetaan kuntien rahoitusosuudella ja muu julkinen tuki käytetään hankkeisiin. Tässä suunnitelmassa kuvataan tarkemmin ohjelman hallinnointia. 3. TARKITUS Varmistetaan Itä-Suomen ka latalousryhrnän kehittämisstrategian 2014-2020 käynnistyminen ja säädöstenm ukai nen toteuttaminen. Seurataan ja arvioidaan ohjelman toteutumista suhteessa tavoitteisiin ja muutetaan tarvittaessa toimintatapoja. Tehostetaan alueellista aktivointia ja yhteistyötä Itä-Suomen Leader-ryhmien sekä muiden kehittämisrahastojen kanssa. 4. TTEUTUSAIKA 1.1.2015 31.12.2020. 5. TIMINTATAPA Seurantakokous Leader-ryhmien, Ely-keskusten kalatalousyksiköiden sekä Maakuntaliittojen edustajien Seuranta kokous seuraa Itä-Suomen kalatalousstrategian toteuttamista ja arvioi valitun toimintamallin ja toimintatapojen toimivuutta, joita muutetaan viipymättä, jos tuloksia ei synny tai ilmenee muita ongelmia. Seurantakokouksiin kutsutaan 11 Leader-ryhmän toiminnanjohtajat ja hallituksen puheenjohtajat, Ely-keskusten sekä Maa kuntaliitojen edustajat. Ryhmän puheenjohtajana toimii hallinnoivan Leader-ryhmän toiminnanjohtaja. Itä-Suomi kalatalousiyhmän kehittämisstrategian 2014-2020 halllnto 2/5
Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategian hallinto Hallinnoivan Leader-yhdistyksen hallitus käsittelee Kalajaoston esi käsittelemät hankehakemukset ja antaa niistä lausunnot Etelä-Savon Ely-keskukselle. Hallinnoiva Leader-ryh mä vastaa ohjelman raportoi n nista ja hakee mahdolliset muutokset Itä-Suomen kalatalousryhmän kehittämisstrategiaan Seurantakokouksen tai Kalajaoston esityksestä. Aktivaattori ja Kalajaosto Aktivaattori vastaa aktivointi -hankkeen käytännön toteutuksesta ja toimii kalajaoston esittelijänä ja sihteerinä. Lisäksi aktivaattori osallistuu aktivointihankkeen ja Itä-Suomen kalatalousstrategian toteuttamista edistäviin tilaisuuksiin, koulutuksiin ja opintomatkoille sekä Suomen kalatalousryhmien verkoston toimintaan. Aktivaattorin tehtäviin kuuluu mm. tiedottaminen ja alueen toimijoiden aktivointi, hankeaihioiden ja -kokonaisuuksien tunnistaminen, niiden hankkeistaminen ja sopivan rahoituslähteen etsiminen yhdessä hakijan kanssa. Lisäksi aktivaattori järjestää pienimuotoista täsmäkoulutusta kalatalousstrategian kohderyhmälle (esim. hanke-, verkostoitumis-, laatukoulutusta). Kalajaostossa on jokaisesta maakunnasta neljä varsinaista jäsentä: ammattikalastaja, kalankasvattaja tai -jalostaja kalatalouden koulutuksen tai neuvonta-alan edustaja matkailun, verkostoitumisen tai yritystoiminnan asiantuntija Leader-ryhmän edustaja Lisäksi ryhmässä on maakuntakohtaisesti valitut 1. varajäsen ja 2. varajäsen. Kalajaoston jäsenet on valittu siten, että koko toiminta-alueelta on tasapuolinen edustus. Jaostolla on laaja kalatalouden, kalastusmatkailun sekä paikalliskehittämisen asiantuntemus. Jaoston tehtävänä on toimia aktivaattorin tukena ja esikäsitellä Itä-Suomen kalatalousstrategiasta rahoitettavaksi esitetyt hankkeet ja antaa niistä lausunto hallinnoivan Leader-ryh män hallitukselle. Kalajaoston jäsenet osallistuvat aktivointihankkeen ja Itä- Suomen kalatalousstrategian toteuttamista edistäviin tilaisuuksiin, koulutuksiin ja opintomatkoille. Lisäksi alueen laajuudesta johtuen jaoston jäsenet hoitavat aktivointi- ja tiedotustehtävää omalla alueellaan ja välittävät tietoa omalle taustajoukolleen omien tehtäviensä ohessa ilman eri korvausta. Alueaktivaattorit Aktivoinnin roolin kasvattaminen ja vahvistaminen on myös ministeriön tavoite ja kaudella 2014-2020 tullaan tehostamaan alueellista aktivointia. sa kuntarahasta käytetään osa aikaisten aktivaattoreiden palkkakuluihin. Aktivoinnin kautta toivotaan lisää muiden rahastojen sekä Euroopan meri- ja kalatalousrahaston muiden toimen piteiden hyödyntämistä kalatalouden alueellisessa paikallislähtöisessä kehittämisessä. sa aikaisia aktivaattoreita puoltaa mm. alueen laaja koko. Leader-yhteistyötä tullaan edelleen tiivistämään, mutta toisaalta Leader-ryhmät eivät voi keskittyä edistämään ja aktivoimaan tiettyä toimialaa enempää kuin muitakaan. Itä-Suomi kalatalousiyhmän kehittämisstrategian 2014-2020 hallinto 3/5
6. TIMENPITEET Käynnistämistoimet Kaikki Leader-rvhmät: Aktivointihankkeen käynnistäminen ja Kalajaoston kokoaminen. Aktivointihankkeen ja hallintohankkeen johtaminen Hal linnoiva Leader-ryhmä: aktivointi- ja hal lintohankkeen johtaminen, aktivaattorin esimiestehtävät, raportoinnit sekä tiedottaminen yhdessä aktivaattorin kanssa. Aktivointihankkeen ohiausrvhmä: valvoo aktivointi- ja hal lintohankkeen etenemistä. Kuntarahan hallinnointi Hallin noiva Leader-rvhmä: ku ntarahan laskutus, käytön seuranta, tilitykset muille Leader-ryhmille. Hankkeiden käsittely ja strategian toteutumisen seuranta Hallinnoiva Leader-rvhmä: Kalajaoston esikäsittelemien hankkeiden käsittely, strategian toteutumisen seuranta ja raportointi Kalajaoston avustuksella, Seurantakokousten valmistelu. Muut Leader-rvhmät: osallistuminen em. tehtäviin. Seurantakokoukset Kaikki Leader-ryhmät, Ely-keskukset, Maakuntaliitot: 1-4 kertaa vuodessa, strategian toteutumisen seuranta ja toimintatapojen ja mallin arviointi ja uudelleensuuntaus. Kouluttautuminen, hyvien käytäntöjen siirtäminen, luentotilaisuudet Kaikki Leader-rvhmät: osallistuminen strategian toteuttamista edistäviin koulutus ym. tilaisuuksiin ja opintomatkoille. Leader-ryhmät tiedottavat Itä-Suomen kalatalousstrategian tarjoamista mahdollisuuksista samoin kuin muistakin rahoituslähteistä oman työnsä ohessa. Leader-rahoituksen piiriin tulevat kalahankkeet valmistellaan ja käsitellään myös normaalisti. 7. RISKIT Hankkeen laaja toteutusalue on haaste. Kulkeeko tieto? Ehtivätkö kaikki Leader-ryhmät seuraamaan Itä-Suomen kalatalousohjelman toteuttamista ja osallistumaan omalta osaltaan tiedottamiseen ja aktivointiin. Muiden rahoittajien kiinnostus Leader-toimintatapaa kohtaan on Leader-toiminnan tulevaisuuden kannalta haaste ja mahdollisuus. hjelman hallinto pitää hoitaa mallikkaasti ja paikallislähtöisellä toimintatavalla on saavutettava näkyviä tuloksia. Siksi valitun toimintamallin ja toimintatapojen toimivuutta on tarkkailtava säännöllisesti ja mahdolliset muutokset on tehtävä viipymättä. Itä-Suomi kalatalousryhmän kehittämis strategian 2014-2020 hallinto 4/5
8. KUSTANNUSARVI JA RAHITUSSUUNNITE LMA Kustannusarvio 2014 2020 Itä-Suomen kalatalousstrategian toteuttamiseen haetun rahoituksen (EMKR+Valtio) edellyttämä kuntaraha on 300 000 euroa (= 10 %) la se käytetään strateaian hallinnointiin sekä aktivointiin. Palkkakulut (Leader-ryhmien henkilöstö käyttää työaikaansa Itä-Suomen kalatalousohjelman tehtäviin) 180 000 aktivointihankkeen käynnistäminen, aktivointihankkeen johtaminen, aktivaattorin esimiestehtävät, raportointi ja tiedottaminen alueaktivointi osittain hankelausunnot ja strategian toteutumisen seuranta kuntarahan hallinnointi Kalajaoston kokoukset (Kalajaoston Leader-jäsenet) 2-4 kertaa vuodessa pidettävät Seurantakokoukset (Leader-ryhmien tj:t ja pj:t) strategian toteuttamista edistävät koulutus- ym. tilaisuudet ja opintomatkat (kaikki Leader-ryhmät) stopalvelut ja palkkiot. kirjanpito 50 000. asiantuntijapalkkiot, esiselvitykset Vuokrat. Leader-ryhmien mahdolliset toimitila- ja laitevuokrat 20 000. kokous- ym. tilaisuuksien tilavuokrat Kotimaan matkakulut. Seurantakokousten matkakulut (Leader-ryhmien tj:t ja pj:t) 35 000. koulutus- ym. tilaisuuksien ja opintomatkojen matkakulut. muut ohjelman ydinhallintoon kuuluvat välttämättömät matkakulut Muut kustannukset. toimistokulut, posti, puhelin, painatukset ja ilmoitukset, kokouskulut, muut muut kulut) 15 000 Yhteensä 300 000 Ra hoitussuunnitelma Maakunta Vesistöala Suhteellinen Rahoituskm2 osuus% osuus Etelä-Savo 4 631 34,05 102 150 Pohjois-Savo 3 558 26, 16 78 480 Pohjois-Karjala 3 803 27,96 83 880 Etelä-Karjala 1 610 11,83 35 490 Yhteensä 13602 100 300000 Itä-Suomi ka/atalousiyhmän kehittämistrategian 2014-2020 hallinto 5/5