Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (1/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (1/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (1/55) HISKINMÄEN KOULU Mannilantie 4 Äänekoski KUNTO- JA SISÄILMATUTKIMUS Hiskinmäen koulun muutostyöt 30.08.2013 ja 09.10.2013 ISS Proko Oy
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (2/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (2/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (2/55) TIIVISTELMÄ Tutkimukset käynnistettiin Hiskinmäen koulun muutostöiden perustaksi. Tutkimuksissa keskityttiin mahdollisiin sisäilmaongelmien tuottajien havainnointiin, ei sisäilman mittaamiseen. Rakenneaukaisujen avulla selviteltiin mahdollisia ongelmarakenteita. Kivikoulu on valmistunut vuonna 1959. Kampakoulu on valmistunut vuosina 1964-1966, siten että kaksi ylempää siipeä valmistuivat myöhemmin. Urheilutalo on valmistunut vuonna 1963. Kivikoulun, kampakoulun ja urheilutalon suunnitteli Lasse Heikkilä. Koulua peruskorjattiin vuosien 1996-1999 välisenä aikana. Tämän korjaustyön pääsuunnittelijana toimi Pekka Paavola. Rakenteellisesti haasteelliseksi osoittautuivat maanvastaiset rakenteet, joissa on käytetty mineraalivillaeristeitä. Näissä havaittiin runsaasti mikrobivaurioita. Lisäksi ulkoseinärakenteissa havaittiin mikrobivaurioita. Kivikoulun ulkoseinissä on vain 50 mm lämmöneristettä ja Kampakoulun seinissä 75 mm. Eri korjausvaihtoehtoja ulkoseinien osalta on mietittävä myös rakennuksen energiatalouden kautta. Putkitunneli/ -kanaalirakenteissa on muottipuutavara paikoillaan ja vanhoja, käytöstä poistettuja putkia paikoillaan. Kivikoulun ilmanvaihto toimii tavanomaisesti. Kampakoulu on voimakkaasti ylipaineinen ulkoilmaan nähden. Ilmanvaihto on tarkastettava ja säädettävä tasapainoon. Jotta mikrobivaurioituneista rakenteista ei aiheutuisi sisäilmaongelmaa, on vaurioituneet rakenteet korjattava. Tämä tarkoittaa vähintään maan vastaisten rakenteiden purkua ja uudelleenrakentamista. Samassa yhteydessä purkautuvat putkitunneli/ - kanaalirakenteet. Näkyvät vesi- ja mikrobivauriot on korjattava. Urheilutalon kellarin ilmanvaihtoa on parannettava.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (3/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (3/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (3/55) SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 2 Sisällysluettelo... 3 1 Toimeksianto... 4 2 Tutkimuskohde... 4 2.1 Perustiedot... 4 2.2 Tutkimuskohteessa aiemmin tehdyt selvitykset... 5 2.3 Käytössä olleet asiakirjatiedot... 5 2.4 Tilaajalta/tilojen käyttäjiltä saadut tiedot... 5 3 Havainnot... 5 4 Näytteenottopaikat ja tutkimusmenetelmät... 6 4.1 Näytteenottopaikat... 6 4.2 Mikrobit... 7 4.2.1 Mikrobimääritykset materiaaleista (homeet, hiivat, aktinobakteerit ja bakteerit)... 7 4.2.2 Mikrobimääritykset pinnoilta (homeet, hiivat, aktinobakteerit ja bakteerit)... 7 4.3 Haihtuvat, orgaaniset yhdisteet (VOC)... 7 Pintaemissionäytteet (FLEC)... 7 VOC määritys materiaalista... 7 4.4 Geeliteippinäytteet (mineraalikuidut)... 8 4.5 Sisäilman hiilidioksidi, lämpötila ja kosteus... 8 4.6 Kosteusmittaukset... 8 4.7 Rakennuksen painesuhteet... 8 4.8 Haitta-aineet... 8 4.8.1 Asbesti... 8 4.8.2 Polysykliset aromaattiset hiilivety-yhdisteet (PAH) ja naftaleeni... 8 5 Tavoite -ja ohjearvot... 9 5.1 Mikrobit... 9 Materiaali- ja pintasivelynäyte... 9 5.2 Haihtuvat orgaaniset yhdisteet... 9 Pintaemissionäytteet (FLEC)... 9 Materiaalinäytteet... 9 5.3 Teolliset mineraalikuidut... 9 5.4 Sisäilman hiilidioksidipitoisuus, lämpötila ja kosteus... 9 5.5 Rakennuksen painesuhteet... 10 5.6 Haitta-aineet... 10 5.6.1 PAH-yhdisteet ja naftaleeni... 10 5.6.2 Asbesti... 10 6 Rakenneavaukset... 11 7 Kosteusmittaukset... 13 8 Ilmanvaihdosta... 13 9 Tulokset ja niiden tarkastelu... 13 10 Johtopäätökset... 14 11 Toimenpide-ehdotukset... 15 LIITTEET... 16
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (4/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (4/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (4/55) 1 Toimeksianto Tutkimuskohde: Hiskinmäen koulu Mannilantie Äänekoski Tutkimusajankohta: 15.04.-14.08.2013 Tilaaja: Vastuuhenkilö: Rakennuttajapäällikkö Tommi Rautjärvi Jarmo Minkkinen, IS Proko Oy Muut yhteystiedot: Rehtori Jaana Tani käyttäjän edustaja Kiinteistönhoitaja Kari Parkatti Tero Tarvainen tilayhdyshenkilö Tutkimuksen tavoite: Hiskinmäen koulun muutostöiden lähtökohdaksi tehtyjä tutkimuksia. Tavoitteena selvittää rakennuksen rakenteet, mahdolliset riskirakenteet, tutkia rakenteiden mikrobivauriot. 2 Tutkimuskohde 2.1 Perustiedot Valmistumisvuosi: Kivikoulu 1959 Kampakoulu 1964-1965 Liikuntahalli 1963 Peruskorjausvuodet: 1996-1999 Koko: Kivikoulu 2 500 brm 2 Kampakoulu 2 884 brm 2 Urheilutalo 2 430 brm 2 Laajennusosat 144 brm2 Yhteensä 7 958 brm 2 Kerroslukumäärä: Kivikoulu 2 ja osittainen kellari Kampakoulu 1 Urheilutalo 1 ja kellaritiloja Perusrakennetyypit: Alapohja Välipohja Yläpohja Vesikatto Runko Ulkoseinä Pintamateriaalit: lattia seinät katto Ilmanvaihtotapa: Lämmönjakotapa: maanvarainen ylälaattapalkisto ylälaattapalkisto. Kampakoulussa liimapuupalkisto Kivikoulussa konesaumattu pelti Kampakoulussa ja liikuntahallissa bitumikermi, sisäpuolinen vedenpoisto teräsbetoni tiili-vill -tiili muovilaatta, muovimatto, linoleumi muurattu tiili luokissa kipsikartonkilevy koneellinen tulo/ poisto vesikiertoinen patterilämmitys
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (5/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (5/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (5/55) 2.2 Tutkimuskohteessa aiemmin tehdyt selvitykset Aiemmista tutkimuksista ei ole tietoa. Samanaikaisesti tämän tutkimuksen kanssa tehtiin kuntoarvio ja julkisivun kuntotutkimus (ISS Proko Oy). 2.3 Käytössä olleet asiakirjatiedot Kohteesta oli käytettävissä seuraavat piirustukset ja asiakirjat: Arkkitehtipiirustuksia Kivikoulun alkuperäisiä suunnitelmia ei ollut käytettävissä. 2.4 Tilaajalta/tilojen käyttäjiltä saadut tiedot 3 HAVAINNOT Erillistä käyttäjäkyselyä ei tehty. Tutkimusten aikana tehtiin seuraavia havaintoja: tiloissa ei havaittu merkittäviä poikkeavia hajuja. Torstaina 01.08. yläsiiven käytävällä oli erittäin voimakas linoleumin haju Kampakoulun käytävillä olevissa putkitunneleissa/ -kanaaleissa on muottipuutavara paikoillaan putkitunneleista/ -kanaaleista on tiivistämättömiä läpivientejä luokkatiloihin vanhoja, käytöstä poistettuja putkia ei ole purettu putkitunneleista pois päätunneli on alipaineistettu alasiiven päädystä alasiiven siivouskomeron kynnyksen alta tuli muurahaisia maapohjahallissa oli poikkeava haju maapohjahallin viereisissä varastotiloissa oli mikrobiperäistä hajua käyttäjien mukaan Kampakoulun useissa luokkatiloissa on tullut vettä katosta läpi sisätiloihin Urheilutalon pukuhuoneessa (alaslaskukatto) on selkeä vesivauriojälki, jossa oli voimakasta mikrobikasvua keilahallin katossa oli vesivuotojälki. Yläpuolella on ruokalan linjasto, jossa on ollut aiemmin putkivaurio Kampakoulun poikien vessoissa pisuaarit on yhdistetty lattiakaivoon, ei suoraan viemäriin keittiön WC-tilassa havaittiin viemärin hajua
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (6/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (6/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (6/55) 4 NÄYTTEENOTTOPAIKAT JA TUTKIMUSMENETELMÄT 4.1 Näytteenottopaikat tila Taulukko 1. Näytteenottopaikat ja näytemäärät. a v a u s mikrobimateriaalinäyte pintasivelynäyte olosuhdeseuranta kuituanalyysit haittaaineet paineeroseuranta 032/ ap x x x 032/ mvs x x x 033/ ap x x 105/ us x x x x x x 108 x x 112/ us x x 112/ vp x x 131/ us x x 204/ us x x x x 207/ us x x x x x x 1013/ us x x 1013/ ap x x 1040 x x 1049/ ap x x 1049/ ap x x 1049/ us x x 1050 x x 1052/ ap x x 1052/ us x x 1055/ ap x x 1055/ us x x välisiipi/ us x xx 1061/ ap x x x x x 1061/ us x x 1040/ ap x x 1040/ us x x 1067/ ap x x 1067/ us x x alasiipi/ ap x x alasiipi/ us x x 1071/ ap x x 1071/ us x x taulukko jatkuu
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (7/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (7/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (7/55) taulukko jatkuu tila liikuntahalli/ alaslasku yläsiipi/ putkieriste alasiipi/ putkieriste alasiipi/ kanaalin laudoitusta alasiipi/ kanaalin luukku maapohjahalli a v a u s x x x xx x x x x x xx mikrobimateriaalinäyte pintasivelynäyte olosuhdeseuranta kuituanalyysit haittaaineet paineeroseuranta 4.2 Mikrobit 4.2.1 Mikrobimääritykset materiaaleista (homeet, hiivat, aktinobakteerit ja bakteerit) Materiaalinäytteet kerättiin steriileillä välineillä tehdaspuhtaaseen muovipussiin. Mikrobit analysoitiin suoraviljelymenetelmällä ISS Proko Oy:n akkreditoidussa sisäilmalaboratoriossa T256. Tarkemmat menetelmäkuvaukset on esitetty analyysivastauksessa, liitteet 1, 2, 3. 4.2.2 Mikrobimääritykset pinnoilta (homeet, hiivat, aktinobakteerit ja bakteerit) Pintasivelynäytteet otettiin laskeuma-alustalta kahden viikon laskeumasta suoraan kasvatusalustoille. Näytteet analysoitiin ISS Proko Oy:n akkreditoidussa sisäilmalaboratoriossa T256. Tarkemmat menetelmäkuvaukset on esitetty analyysivastauksissa, liite 4. 4.3 Haihtuvat, orgaaniset yhdisteet (VOC) Pintaemissionäytteet (FLEC) Materiaalin pinnalta vapautuvia VOC-yhdisteitä kerättiin ns. FLEC-kammiolla Tenaxadsorptioputkeen. Yhdisteet analysoitiin Työterveyslaitoksen laboratoriossa. Tarkemmat menetelmäkuvaukset on esitetty analyysivastauksessa, liite 9. VOC määritys materiaalista Materiaalinäytteet pakattiin näytteenottopaikalla folioon. Näytteet analysoitiin Työterveyslaitoksen laboratoriossa. Tarkemmat menetelmäkuvaukset on esitetty analyysivastauksessa, liite 10.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (8/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (8/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (8/55) 4.4 Geeliteippinäytteet (mineraalikuidut) Teolliset mineraalikuidut kerättiin suoraan pintapölystä geeliteippimenetelmällä. Kuitujen lukumäärä laskettiin valomikroskoopin avulla ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratoriossa, liite 5. 4.5 Sisäilman hiilidioksidi, lämpötila ja kosteus 4.6 Kosteusmittaukset Sisäilman hiilidioksidia, lämpötilaa ja suhteellista kosteutta seurattiin n 2 viikon ajan. Hiilidioksidipitoisuutta mitattiin hiilidioksidipitoisuusmittarilla (SenseAir). Tulokset tallennettiin x minuutin välein (Tinytag, Gemini). Lämpötila ja kosteus mitattiin Tinytag Ultra2 dataloggerilla (Gemini). Mittaustulokset liitteessä 11. Pintarakenteiden kosteuden arviointiin käytettiin GANN Hydromette-laitetta LB70 mittapäällä. Rakennekosteuden mittaamiseen käytettiin Vaisalan lukulaitetta HMI41 HMP42/46 mittapäällä. 4.7 Rakennuksen painesuhteet Paine-eroa rakennuksen ulkovaipan yli mitattiin paine-eroantureilla (Series MS Magnesense, Dwyer). Tulokset tallennettiin 5 minuutin välein (Tinytag, Gemini). Tulokset liitteessä 12. 4.8 Haitta-aineet 4.8.1 Asbesti Materiaalinäytteet otettiin puhtailla välineillä muovipussiin, näytteet analysoitiin dispersiovärjäysmenetelmällä ja kuidut tunnistettiin valomikroskooppia/ elektronimikroskooppia käyttäen Labroc Oy:n Oulun laboratoriossa. Tarkemmat menetelmäkuvaukset on esitetty analyysivastauksessa, liite 8. 4.8.2 Polysykliset aromaattiset hiilivety-yhdisteet (PAH) ja naftaleeni Materiaalinäytteet otettiin puhtailla välineillä alumiinifolioon ja muovipussiin, näytteet analysoitiin Labroc Oy:n Oulun laboratoriossa. Tarkemmat menetelmäkuvaukset on esitetty analyysivastauksessa, liite 6, 7.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (9/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (9/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (9/55) 5 TAVOITE -JA OHJEARVOT 5.1 Mikrobit Materiaali- ja pintasivelynäyte Materiaalinäytteen suoraviljelyn tulos viittaa materiaalin kostumiseen ja vaurioitumiseen / epätavanomaiseen mikrobikasvustoon tutkitussa näytteessä tai tutkitulla pinnalla, mikäli materiaali- tai pintasivelynäytteessä on elinkykyisiä sieni-itiöitä runsaasti tai erittäin runsaasti (/). Nämä pitoisuudet vastaavat Asumisterveysohjeen (Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita 2003:1) laimennossarjamenetelmällä viljellyn materiaalinäytteen tulkintaohjeen yli 10 000 cfu/g mikrobipitoisuutta. Tulos viittaa materiaalinäytteissä mikrobivaurioon tai pintasivelynäytteissä epätavanomaiseen mikrobilähteeseen myös, mikäli näytteessä esiintyy kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja vähintään yhteensä 3 pesäkettä käytetyillä kasvatusalustoilla. Yksittäisten kosteusvauriomikrobien esiintyminen on kuitenkin normaalia. 5.2 Haihtuvat orgaaniset yhdisteet Pintaemissionäytteet (FLEC) Materiaalien pintaemissioille ei ole olemassa terveysperustaisia raja-arvoja. Tulosten tulkinnassa kiinnitetään huomiota materiaalista vapautuviin epätavanomaisiin yhdisteisiin, joiden perusteella voidaan arvioida emissiolähdettä. Materiaalinäytteet Vaurioitumattomien materiaalien TVOC-päästöt ovat Työterveyslaitoksen tutkimusten mukaan yleensä alle 70 µg/m³g. Tätä viitearvoa ei voida sellaisenaan käyttää linoleumimatolle, koska vaurioitumattomanakin linoleumimaton päästöt voivat olla suurempia. Tuloksia ei voi verrata uusien rakennusmateriaalien päästöluokitukseen (Mluokat). 5.3 Teolliset mineraalikuidut Toimistotyyppisissä tiloissa tasopintojen pitoisuudet > 0,2 kpl/cm 2 ovat usein/säännöllisesti siivotuilla pinnoilla merkittävästi kohonneita. Harvoin siivotuilla pinnoilla kuitupitoisuuden tulisi olla alle 3 kpl/cm 2. Jos kuitujen lukumäärät harvoin siivotuilla pinnoilla ovat yli 10 kpl/cm 2, tulee siivousta tehostaa tai muuttaa menetelmiä. Ilmanvaihtokanavan mineraalivillakuitupitoisuus on yleensä alle 10 kuitua/cm². Yli 50 kuitua/cm² -pitoisuus ilmanvaihtokanavassa on suuri. Ilmanvaihtokanavan kuitupitoisuuden suositusarvot perustuvat tekniseen puhtauteen. 5.4 Sisäilman hiilidioksidipitoisuus, lämpötila ja kosteus Sisäilman kohonnut hiilidioksidipitoisuus on osoitus ilmanvaihdon riittämättömyydestä, eikä sille voida ilmoittaa mitään erityistä terveydellistä ohjearvoa. Jos sisäilman hiilidioksidipitoisuus ylittää 1500 ppm (2700 mg/m 3 ), ilmanvaihto ei ole terveydensuojelulain edellyttämällä tasolla. Tyydyttävänä hiilidioksidipitoisuutena sisäilmassa voidaan pitää arvoa 1200 ppm (2160 mg/m 3 ) (Asumisterveysohje, 2003).
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (10/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (10/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (10/55) Sisäilmastoluokitus 2008 mukaiset tavoitearvot sisäilman hiilidioksidipitoisuudelle ovat: 750 ppm; luokka S1, yksilöllinen sisäilmasto 900 ppm; luokka S2, hyvä sisäilmasto 1200 ppm; luokka S3, tyydyttävä sisäilmasto Huoneilman suhteellinen kosteus tulisi olla välillä 20-60 %, joskaan sen saavuttaminen ei ole aina mahdollista muun muassa ilmastollisista syistä. Näistä arvoista poikkeamista ei voida pitää terveyshaittana, jos muut asumisen terveydelliset edellytykset täyttyvät (Asumisterveysohje, 2003). Huoneilman lämpötilan hyvänä tasona pidetään 21 C. Välttävänä pidetään lämpötilaa 18 o C. Huoneilman lämpötila ei saa kohota yli 26 C, ellei lämpötilan kohoaminen johdu ulkoilman lämpimyydestä. Palvelutaloissa, vanhainkodeissa, lasten päivähoitopaikoissa, oppilaitoksissa ja vastaavissa tiloissa huoneilman lämpötilan välttävä taso on 20 o C. (Asumisterveysohje, 2003). 5.5 Rakennuksen painesuhteet 5.6 Haitta-aineet Rakennus, jossa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, suunnitellaan ulkoilmaan nähden alipaineiseksi. Ilmamäärät on suositeltavaa mitoittaa siten, että sisäilman alipaine ulkoilmaan nähden on mahdollisimman pieni (0-10 Pa). Rakennuksen alipaine ulkoilmaan nähden ei saa olla yli 30 Pa. Ulkoilmaa ei saa ottaa ilmanlaatua heikentävän rakenteen tai rakennusosan kautta (D2 Suomen rakentamismääräyskokoelma 2010). 5.6.1 PAH-yhdisteet ja naftaleeni Materiaalinäytteen PAH-yhdisteille ei ole olemassa terveysperusteisia raja-arvoja. Materiaalinäytteellä todetaan tai pois suljetaan PAH-yhdisteitä sisältäviä materiaaleja. Materiaaleista ei tavanomaisissa olosuhteissa ole päästöjä sisäilmaan. Määrityksiä tehdään lähinnä purkutyön vaatimusten ja purkujätteen hävittämisen selvittämiseksi. Kokonaispitoisuuden ylittäessä 200 mg/kg jäte toimitetaan ongelmajätelaitokselle (RT 82-0237). 5.6.2 Asbesti Materiaalinäytteiden asbestipitoisuudelle ei ole terveysperusteisia raja-arvoja, vaan näytteillä todetaan tai pois suljetaan asbestin olemassaolo. Määrityksiä tehdään lähinnä purkutyön vaatimusten ja purkujätteen hävittämisen selvittämiseksi
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (11/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (11/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (11/55) 6 RAKENNEAVAUKSET Rakenteita avattiin useasta eri kohdasta, yhteensä avauksia tehtiin 31 kappaletta: Kivikoulu: Alapohja yleensä: pinnoite pintabetoni n. 50 mm bitumi betoni 50 100 mm alapohjatäyttö Alapohja korjatuilla alueilla (liikuntasalin pukuhuonetilat) pinnoite betoni 70 mm EPS-eriste 100 mm bitumi (osassa avauksia purettu pois) betoni (osassa avauksia purettu pois) Alapohja (liikuntasali) lattiapinnoite ristikoolaus 5050 mm mineraalivilla 100 mm betoni Maanvastaiset seinät: pinnoite ½-kiven verhomuuraus ilmarako bitumisively betoni Ulkoseinät: ½-kiven muuraus mineraalivilla 50 mm ½-kiven muuraus Kampakoulu: Alapohjat: lattiapinnoite betoni 40 60 mm mineraalivilla reuna-alueilla (2 m kaista) 100 mm, muutoin 15 mm rakennusmuovi betoni alapohjatäyttö
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (12/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (12/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (12/55) Käytävien maanvastaiset seinät (ikkunan kohta): pinnoite rappaus 20 mm 200 mm suurtiili mineraalivilla 75 mm rakennusmuovi betoni Käytävien maanvastaiset seinät (pilarin kohta): pinnoite rappaus 20 mm ½-kiven muuraus kuitulevy 10 mm rakennusmuovi betoni Ulkoseinät: suurtiili 200 mm mineraalivilla 75 mm ½-kiven muuraus Yläpohjat: sisäverhous höyrynsulku mineraalivilla 150 mm tuulensuojalevytys Urheilutalo Alapohja maapohjahallissa: kumirouhe asfaltti perusmaa Maanvastainen seinä maapohjahallissa: ¼-kiven verhomuuraus ilmarako bitumi betoni Liikuntasali: lattialauta 28 mm ristikoolaus 5050 mm lauta 22 mm koolaus mineraalivilla 50 mm betoni Ruokasalin välipohja: pintabetoni 50 mm kantava betonirakenne (ei kopinavillaa)
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (13/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (13/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (13/55) Keittiön välipohja: akryylibetoni pintabetoni 80 mm bitumi/ bitumikermi kantava betonirakenne 7 KOSTEUSMITTAUKSET 8 ILMANVAIHDOSTA Tulokset on ilmoitettu pohjakuvissa. Yksittäisinä tuloksina esille nousi Kivikoulun liikuntasalin maanvastaiset rakenteet, jotka olivat laaja-alaisesti märkiä. Kohonneita kosteuksia havaittiin Kampakoulun väliseinissä, niiiden alapäissä. Koulukeskuksen rakennuksissa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto toteutettuna seitsemällä tuloilmakoneella, joista kuudessa on lämmön talteenottolaitteet. Tuloilmakoneissa ei ole jäähdytyslaitteita. Koneet toimivat hyvin eikä ilman tilamuutoksia niitä tarvinne uusia tämän 10-vuotistarkastelujakson aikana. Kivikoulun IV-koneet käyvät 1/1-teholla viikon jokaisena päivänä. Arkisin 5.00-18.00, viikonloppuisin 1/1-tehon käyntiaika on lyhyempi. Kivikoulu on koneiden käynnissä ollessa hieman (2 4 Pa) ylipaineinen ja yöaikaan hieman (-2-4 Pa) alipaineinen. Kampakoulu on voimakkaasti ylipaineinen (20-30 Pa). sen paine-eromittauksissa ei havaittu selkeää yö- ja päivävaihtelua. 9 TULOKSET JA NIIDEN TARKASTELU Rakennuksesta, sen eri osista otettiin yhteensä 37 materiaalinäytettä mikrobianalyysejä varten. Näytteitä otettiin siten, että eri materiaaleja oli kuusi kappaletta. Eniten näytteitä otettiin ulkoseinien ja alapohjan mineraalivillaeristeestä. Tutkituista näytteistä 17:ssä oli eri asteisia vaurioviitteitä. Ulkoseinien eristeistä otetuissa näytteissä (17 näytettä) kahdeksassa oli eri asteisia vaurioviitteitä. Maanvastaisesta alapohjasta otettiin 13 näytettä. Neljässä näytteessä oli eri asteisia vaurioita. Eristenäytteissä oli yhteensä viisi vahvaa viitettä vauriosta. Muita vaurioituneita materiaaleja oli mm. Kivikoulun maanvastaisen seinän mineraalivillaeriste, Kivikoulun välipohjan lastuvillaeristelevy, Kampakoulun putkikanaalin muottipuutavara ja putkikanaalin vanerikansi. Lisäksi vauriokohdalla Urheilutalolla naisten pukuhuoneessa oli vahva viite vauriosta.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (14/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (14/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (14/55) Useassa näytteessä kasvoi aktinobakteereja. Kivikoulusta otetuissa pintasivelynäytteissä (otettu 4 kpl) ei ollut poikkeavaa. Kivikoulusta kuituanalyysiä varten otetuissa laskeumanäytteissä ei ollut mineraalivillakuituja sellaista määrää, jonka voisi olettaa aiheuttavan sisäilmaongelmaa. Kampakoulun pintasively- ja kuitunäytteet ovat analysoitavana. Kivikoulun maanvastaisissa rakenteissa käytetyissä bitumisivelyissä havaittiin sellaisia määriä PAH-yhdistetiä, että mahdolliset purkutyöt on tehtävä RATU-kortin 82-0381 mukaisesti ja jäte on hävitettävä ongelmajätteenä. Puutyöluokan alapohjasta ja maapohjahallin seinästä otetuissa näytteissä oli kivihiilipikeä. Kivihiilipitoisten materiaalien poisto suositellaan tehtäväksi asbestityön vaatimusten mukaisesti. Kahdessa asbestinäytteessä havaittiin asbestipitoista, mustaa liimaa. Tätä oli myös uudemman muovimaton alla. Kivikoulu on päiväaikaan hieman ylipaineinen ulkoilmaan nähden. Yöaikaan rakennus muuttuu hieman alipaineiseksi. Kampakoulu on voimakkaasti ylipaineinen jatkuvasti. Ilmanvaihdon toimivuus on selvitettävä. Sisäolosuhteet pysyvät koulupäivän aikana kohtuullisina. Lämpötilat nousevat osittain korkeiksi. Luokkien hiilidioksidipitoisuudet pysyvät sisäilmaluokan S3 (tyydyttävä sisäilmasto) raja-arvossa, suurimmillaan n. 1100 ppm. Otettujen FLEC-näytteiden TVOC (kokonaispitoisuus) oli alhainen. Näytteissä oli vähäisiä määriä happoja, jotka ovat tyypillisiä linoleumipäästöjä. Materiaalinäytteen (Kampakoulu) kokonaispitoisuus oli korkea. Yksittäisenä yhdisteenä 2-etyyli-1-heksanolin pitoisuus oli korkea. 10 JOHTOPÄÄTÖKSET Sekä Kivikoulun, että Kampakoulun ulkoseinien mineraalivillaeristeet ovat mikrobivaurioituneita. Osittain tämä johtuu siitä, että ulkoilma pääsee kosketuksiin mahdollisen tuuletusraon kautta eristemateriaaliin. Pääsääntöisesti vaurioviitteet tulevat aktinobakteereista, joita on ulkoilmassa tavanomaisesti. Aktinobakteeri on kuitenkin kosteusvaurioindikaattori, eli ainakin jossain vaiheessa ulkoseinien eristeet ovat olleet märkiä. Kampakoulun käytävien maanvastaiset seinät ja maanvastaisen alapohjan mikrobivauriot johtuvat rakenteisiin kohdistuvasta kosteusrasituksesta. Maanvastaisten seinien kosteusrasitusta on pyritty alentamaan maaston muotoilulla kampojen välissä ja parantamalla salaojitusta.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (15/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (15/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (15/55) Kanaaleissa oleva muottipuutavara ja vanhat putket eristeineen saattavat vaikuttaa sisäilman laatuun. Rakenteissa on vanhojen lattiapinnoitteiden alla vanhaa asbestipitoista liimaa. Välillä tuntuva voimakas linoleumipinnoitteista lähtevä haju vaikuttaa sisäilman laatuun. Kampakoulun lattiapinnoitteesta havaittu 2-etyyli-1-heksanoli vaikuttaa sisäilman laatuun. Aine on liian märälle asennetun muovimaton hajoamistuote. Rakennuksen ollessa ylipaineinen, ei ulkoseinien läpi pääse hallitsemattomasti korvausilmaa sisätiloihin. Jos rakennus muuttuu alipaineiseksi, voi sisäilmaan tulla hallitsemattomasti korvausilmaa rakenteiden läpi ja ilmavirtausten mukana voi tulla mikrobeja sisäilmaan. Rakennusfysikaalisesti ylipaineisuus ei ole hyvä, koska sisäilman kosteus kulkeutuu rakennuksen ulkoseiniin ja tiivistyy siellä ensimmäiseen kylmään pintaa (tässä tapauksessa johonkin kohtaan lämmöneristettä). Tämä heikentää lämmöneristeen eristyskykyä. 11 TOIMENPIDE-EHDOTUKSET Mikäli halutaan varmistua, ettei mikrobivaurioituneista rakenteista pääse sisäilmaan epäpuhtauksia, on rakenteet purettava pois. Tämä koskee kaikkia maanvastaisia rakenteita, jossa on lämmöneristettä. Kanaaleissa oleva muottipuutavara ja vanhat putket eristeineen on purettava pois. Ulkoseinien korjaustapaa mietittäessä on huomioitava mm. nykyinen, huono energiatalous vähäisen lämmöneristeen vuoksi. Lisäksi, jos rakennukset saatetaan lievästi alipaineisiksi, on ratkaistava, miten estetään epäpuhtauksien tulo sisäilmaan rakenteiden läpi. Poistetaan Kampakoulussa olevat muovimatot ja uudelleenpinnoitetaan tilat erillisen suunnitelman mukaan. Ilmanvaihdon toimivuus on tarkastettava Kampakoulun osalta. Näkyvät kosteusvauriojäljet on korjattava vaihtamalla vaurioituneet materiaalit riittävän laajalta alueelta vauriokohdan ympäriltä. Urheilutalon kellarin varastotilojen ilmanvaihtoa on parannettava. Tavaran säilyttäminen kellaritiloissa ei ole suotavaa mikrobiperäisen hajun vuoksi. Haju tarttuu ja kulkeutuu varastoitua tavaraa siirreltäessä. Käynnistetään havaittujen vaurioiden korjaustöiden suunnittelu.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (16/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (16/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (16/55) ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus Jarmo Minkkinen asiantuntija, RI VIITTEET 1. Asumisterveysohje, STM:n opas 2003:1 2. D2 Suomen rakentamismääräyskokoelma. Rakennusten sisäilmasto ja ilmanvaihto. Määräykset ja ohjeet 2010. Ympäristöministeriö 3. Työterveyslaitoksen käyttämiä viitearvoja sisäympäristön ongelmien tunnistamisessa tavanomaisissa toimistotyöympäristöissä http://www.ttl.fi/fi/tyoymparisto/sisailma_ja_sisaymparisto/documents/viitearvoja.pdf LIITTEET Analyysivastaukset (mikrobit)t 146613OT; 13.05.2013, 157413OT; 22.08.2013, 157613NK; 23.08.2013, 149213OT; 22.05.2013 Analyysivastaus (kuidut) 151813OT; 06.06.2013 Tutkimusraportit (PAH) 1048/PAH; 31.05.2013, 1358/PAH; 09.08.2013, Tutkimusraportti (asbesti) 1602/ASB; 01.10.2013 Analyysivastaus (FLEC) tilaus 226079; 27.05.2013 Analyysivastaus (TVOC) tilaus 232299; 23.08.2013 Olosuhdeseurantaa Painesuhdeseurantaa Kosteusmittauspohjat
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (17/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (17/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 146613O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (17/55) 13.05.133 1 (4) Tilaaja: ISSS Proko Oy, Jyväskylä Tutkimuskohde: Hiskinmäen koulu, Äänekoski Näytteenottaja: Jarmo Minkkinenn Näytteenottopäivä: 23.4.2013 Näytteet vastaanotettu laboratorioon: 25.4.2013 Analysointi aloitettu: 25.4.2013 1 NÄYTTEIDEN ANALYSOINTI Laboratorioon toimitetut materiaalinäytteet on viljelty ja analysoitu materiaalinäytteen suoraviljelyn (MAT) menetelmäohjeen mukaisesti. Menetelmä on sisäinen menetelmä, joka perustuu Työterveyslaitoksen suoraviljelymenetelmään (Reiman ym.1999, Reiman & Kujanpää 2005). Kasvatukseen on käytetty Asumisterveysoppaassa 2009 ja Asumisterveysohjeessa 2003 suositeltuja kasvatusalustoja: 2% 2 mallasagar (sienet), DG18-agar (sienet) ja THG (Tryptoni-hiiva-uute) agar (bakteerit, sädesienet). Kasvatusalustoja on inkuboitu lämpökaapissa 25 C:ssa 7 vrk:tta v (sienet ja kokonaisbakteerit) ja 14 vrk:tta (aktinobakteerit). Inkuboinnin jälkeen pesäkkeet on laskettu ja sienet tunnistettu laji- tai sukutasolle valomikroskoopin avulla. 2 TULOSTEN TULKINTA Tulosten tulkinnassaa on käytetty taulukkoa 1. Bakteeritulokset luokitellaan vain kahteen luokkaan: ei viitettä vauriosta tai t viittaa vaurioon. Materiaalin äytteen suoraviljelyn tulos viittaa materiaalin kostumiseen ja mikrobivaurioon, mikäli näytteen sieni-itiöpitoisuus on runsas tai erittäin runsas ( / ) tai mikäli näytteessä esiintyy e kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja (vähintäänn yhteensää kolme pesäkettä käytetyillä kasvatusalustoilla). Yksittäisten kosteusvaurioindikaattoreiden esiintyminen on tavanomaista. Suoraviljelyssä runsas mikrobipitoisuus () vastaa Asumisterveysohjeessa (2003) esitettyä pitoisuutta > 10 000 pmy/g. Erittäin runsas mikrobipitoisuus ( ) voidaan erityisesti bakteereilla suuntaaa antavasti tulkita pitoisuudeksi > 100 0000 pmy/g. Materiaalinäytteen laimennossarjaviljelyssä (Asumisterveysohje 2003) sieni-itiöpitoisuus > 10 000 pmy/g ja bakteeripitoisuus > 100 000 pmy/g viittaavat mikrobivaurioon tutkitussa t materiaalissa. Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (18/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (18/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 146613O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (18/55) 13.05.133 2 (4) Taulukko 1. Suoraviljeltyjen materiaalin äytteiden tulosten tulkinta. Muut Kaikki Indikaattori- Yhteisvaikutus bakteerit sienett mikrobit Kaikki sienet Indikaattorimikrobit ei viitettä vauriosta heikko viite vauriosta viittaa vaurioon -,,, -, - * -, -, - * *, * vahva viite vauriosta,, * kaikilla alustoilla yhteensä vähintään 3 kpl pesäkkeitä 3 TULOKSET JA TULOSTEN TARKASTELU Materiaalinäytteidenn näytteenottopaikat, materiaalii ja mikrobipitoisuudet ja mikrobilajit on esitetty taulukossa 2. Tuloksett on esitetty suhteellisella asteikolla, joka on seuraava: - = alle määritysrajan, ei kasvua = niukka kasvusto (1-20 pesäkettä/malja) = kohtalainen kasvusto (21-50 pesäkettä/malja) = runsas kasvusto (51-200 pesäkettä/malja) = erittäin runsas kasvusto (>200 pesäkettä/malja). Tulokset koskevat vain tutkittuja näytteitä. Taulukko 2. Materiaalinäytteiden mikrobipitoisuudet ja sienilajisto suhteellisella asteikolla esitettynä. Näyte 1. Tila 032 (pukuhuone), alapohja / EPS-eriste Penicillium Penicillium Aktinobakteerit (1) ei viitettä steriilit Aspergillus versicolor* (1) - vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 2. Tila 032 (pukuhuone), maanvastainen seinä / mineraalivilla a, kivivilla Penicillium Penicillium Aktinobakteerit* (3) viittaa vaurioon Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 3. Tila 033 (pesuhuone), alapohja / EPS-eriste Penicillium Penicillium Aktinobakteerit (1) ei viitettä steriilit Aspergillus versicolor* (1) - vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (19/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (19/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 146613O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (19/55) 13.05.133 3 (4) Näyte 4. Tila 105 (nyk. musiikki), ulkoseinä / mineraalivilla, kivivilla Penicillium Penicillium Aktinobakteerit* ( 14) viittaa Aspergillus versicolor* (4) vaurioon Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 5. Tila 112 (nyk. kotitalous) ), ulkoseinä / mineraalivilla, kivivilla Penicillium Aspergillus ustus o Penicillium (1) Aktinobakteerit* (2) heikko viite vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 6. Tila 112 (nyk. kuvaamataito), välipohja / lastuvilla Penicillium Penicillium Aktinobakteerit* (5) heikko viite - vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 7. Tila 131 (juhlasali), ulkoseinä / mineraalivilla, kivivilla Penicillium Aktinobakteerit - ei viitettä - vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä - Näyte 8. Tila 131 (juhlasali), alapohja / mineraalivilla, kivivilla Penicillium Penicillium Aktinobakteerit* (1) ei viitettä vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 9. Tila 204 (ompelutila), ulkoseinä / mineraalivilla, kivivilla Penicillium Aspergillus Eurotium* Aktinobakteerit* (1) ( 63) vahva viite - vauriosta Penicillium Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 10. Tila 207 (kuvaamataito), ulkoseinä / mineraalivilla, kivivillaa Aktinobakteerit* (2) ei viitettä vauriosta Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä - = alle määritysrajan, kasvustoa ei esiintynytt * = kosteusvaurioon viittaava mikrobi o = kosteusvaurioindikaattorimerkitys vielä avoin steriilit = pesäkkeitä, jotka eivät käytettävillä kasvualustoilla k muodosta itiöitä Outi Tolvanen laboratoriopäällikkö, FT Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (20/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (20/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 146613O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (20/55) 13.05.133 4 (4) Kirjallisuusviitteet: Asumisterveys Opas. Sosiaali- ja terveysministeriön Asumistervey ysohjeen (STM:n oppaita 2003:1) soveltamisopas. Ympäristö- ja terveyslehti, Pori,, 2009. Reiman, M.., Haatainen, S., Kallunki, H., Kujanpää, L., Laitinen, S. & Rautiala, S. (1999) Laimennossarja- ja suoraviljelymenetelmienn käyttö rakennusmateriaalinäytteiden mikrobipitoisuuksien ja mikrobiston määrittämisessä. Sisäilmastoseminaari 1999, Dipoli, Espoo 17. - 18.3.1999. s. 337-342. Reiman, M. & Kujanpää, L. (2005) Suoraviljelymenetelmän käytettävyys materiaalinäytteidenn mikrobitutkimuksissa. Sisäilmastoseminaari 2005, Dipoli, Espoo 16.-17.2.2005. SIY Raportti 23, s. 255-258. Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (21/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (21/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 157413O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (21/55) 22.08.13 1 (6) Tilaaja: ISSS Proko Oy, Jyväskylä Tutkimuskohde: Hiskinmäen koulu, Äänekoski Näytteenottaja: Jarmo Minkkinenn & Hannu Kautola Näytteenottopäivä: 31.7.2013 Näytteet vastaanotettu laboratorioon: 6.8.2013 Analysointi aloitettu: 7.8.2013 1 NÄYTTEIDEN ANALYSOINTI Laboratorioon toimitetut materiaalinäytteet on viljelty ja analysoitu materiaalinäytteen suoraviljelyn (MAT) menetelmäohjeen mukaisesti. Menetelmä on sisäinen menetelmä, joka perustuu Työterveyslaitoksen suoraviljelymenetelmään (Reiman ym.1999, Reiman & Kujanpää 2005). Kasvatukseen on käytetty Asumisterveysoppaassa 2009 ja Asumisterveysohjeessa 2003 suositeltuja kasvatusalustoja: 2% 2 mallasagar (sienet), DG18-agar (sienet) ja THG (Tryptoni-hiiva-uute) agar (bakteerit, sädesienet). Kasvatusalustoja on inkuboitu lämpökaapissa 25 C:ssa 7 vrk:tta v (sienet ja kokonaisbakteerit) ja 14 vrk:tta (aktinobakteerit). Inkuboinnin jälkeen pesäkkeet on laskettu ja sienet tunnistettu laji- tai sukutasolle valomikroskoopin avulla. 2 TULOSTEN TULKINTA Tulosten tulkinnassaa on käytetty taulukkoa 1. Bakteeritulokset luokitellaan vain kahteen luokkaan: ei viitettä vauriosta tai t viittaa vaurioon. Materiaalin äytteen suoraviljelyn tulos viittaa materiaalin kostumiseen ja mikrobivaurioon, mikäli näytteen sieni-itiöpitoisuus on runsas tai erittäin runsas ( / ) tai mikäli näytteessä esiintyy e kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja (vähintäänn yhteensää kolme pesäkettä käytetyillä kasvatusalustoilla). Yksittäisten kosteusvaurioindikaattoreiden esiintyminen on tavanomaista. Suoraviljelyssä runsas mikrobipitoisuus () vastaa Asumisterveysohjeessa (2003) esitettyä pitoisuutta > 10 000 pmy/g. Erittäin runsas mikrobipitoisuus ( ) voidaan erityisesti bakteereilla suuntaaa antavasti tulkita pitoisuudeksi > 100 0000 pmy/g. Materiaalinäytteen laimennossarjaviljelyssä (Asumisterveysohje 2003) sieni-itiöpitoisuus > 10 000 pmy/g ja bakteeripitoisuus > 100 000 pmy/g viittaavat mikrobivaurioon tutkitussa t materiaalissa. Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (22/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (22/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 157413O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (22/55) 22.08.13 2 (6) Taulukko 1. Suoraviljeltyjen materiaalin äytteiden tulosten tulkinta. Muut Kaikki Indikaattori- Yhteisvaikutus bakteerit sienett mikrobit Kaikki sienet Indikaattorimikrobit ei viitettä vauriosta heikko viite vauriosta viittaa vaurioon -,,, -, - * -, -, - * *, * vahva viite vauriosta,, * kaikilla alustoilla yhteensä vähintään 3 kpl pesäkkeitä 3 TULOKSET JA TULOSTEN TARKASTELU Materiaalinäytteidenn näytteenottopaikat, materiaalii ja mikrobipitoisuudet ja mikrobilajit on esitetty taulukossa 2. Tuloksett on esitetty suhteellisella asteikolla, joka on seuraava: - = alle määritysrajan, ei kasvua = niukka kasvusto (1-20 pesäkettä/malja) = kohtalainen kasvusto (21-50 pesäkettä/malja) = runsas kasvusto (51-200 pesäkettä/malja) = erittäin runsas kasvusto (>200 pesäkettä/malja). Tulokset koskevat vain tutkittuja näytteitä. Taulukko 2. Materiaalinäytteiden mikrobipitoisuudet ja sienilajisto suhteellisella asteikolla esitettynä. Näyte 1. Tila 1013, rehtorin huone, ulkoseinä / mineraalivilla Cladosporium Cladosporium Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Näyte 2. Tila 1013, rehtorin huone, alapohja / EPSS Cladosporium Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä Näyte 3. Yläsiipi, käytävä, putkikanaali, eriste / pahvi Penicillium Penicillium Aspergillus ustus o (1) steriilit Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Aktinobakteerit Bakteerit yhteensä Aktinobakteerit Bakteerit yhteensä Aktinobakteerit* Bakteerit yhteensä - ei viitettä vauriostav - ei viitettä vauriostav (1) ei viitettä vauriostav Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (23/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (23/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 157413O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (23/55) 22.08.13 3 (6) Näyte 4. Yläsiipi, käytävä, putkikanaali, eriste / mineraalivilla Aktinobakteerit* Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä Näyte 5. Tila 1049, ruotsi 1, alapohja,, keskilattia / mineraalivilla, rakennuspaperi Cladosporium Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 6. Tila 1049, ruotsi 1, alapohja,, seinän varsii / mineraalivilla Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä Näyte 7. Tila 1049, ruotsi 1, ulkoseinä / mineraalivilla Aktinobakteerit* Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä Näyte 8. Tila 1052, uskonto, alapohja, käytävän varsi / mineraalivilla, rakennuspaperi Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä Näyte 9. Tila 1052, uskonto, ulkoseinä / mineraalivilla Penicillium Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 10. Tila 1055, oppilaskunta, ulkoseinä / mineraalivilla steriilit Penicillium Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 11. Välisiipi, käytävän keskikohta, ulkoseinä / mineraalivilla Aspergillus ustus o Aspergillus versicolor* Penicillium Sieni-itiöt yhteensä (1) Penicillium (7) Aspergillus versicolor* Sieni-itiöt yhteensä (3) Aktinobakteerit* Bakteerit yhteensä Näyte 12. Välisiipi, käytävän loppupää, ulkoseinä / mineraalivilla Aspergillus versicolor* steriilit Sieni-itiöt yhteensä (13) Aspergillus versicolor* Sieni-itiöt yhteensä (9) Aktinobakteerit* Bakteerit yhteensä (2) ei viitettä - vauriostav - ei viitettä vauriostav - ei viitettä vauriostav (1) ei viitettä vauriostav - ei viitettä vauriostav - ei viitettä vauriostav - ei viitettä vauriostav (80) vahva v viite v vauriostav (3) viittaa v vaurioon v Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (24/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (24/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 157413O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (24/55) 22.08.13 4 (6) Näyte 13. Tila 1061, maantieto/biologia 1, alapohjaa / mineraalivilla steriilit Aspergillus penicillioides* (2) Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 14. Tila 1061, maantieto/biologia 1, ulkoseinä / mineraalivilla Penicillium Penicillium Aktinobakteerit* Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 15. Tila 1040, matematiikka 1, alapohja / mineraalivilla Aspergillus versicolor* (11) Aspergillus versicolor* (19) Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 16. Tila 1040, matematiikka 1, ulkoseinä / Engyodontium* Aspergillus versicolor* Penicillium Sieni-itiöt yhteensä (78) Penicillium 3 Aspergillus versicolor* 17 Engyodontium* 98 Sieni-itiöt yhteensä (8) ( (110) Aktinobakteerit* Bakteerit yhteensä Näyte 17. Tila 1067, fysiikka/kemia 1, alapohja / mineraalivilla Aspergillus versicolor* (1) Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 18. Tila 1067, fysiikka/kemia 1, ulkoseinä / mineraalivillaa Penicillium Aspergillus fumigatus* Sieni-itiöt yhteensä Penicillium (1) Cladosporium Sieni-itiöt yhteensä Aktinobakteerit* Bakteerit yhteensä Näyte 19. Alasiipi, käytävän loppupää, alapohja / mineraalivillaa Penicillium Penicillium Aktinobakteerit* Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 20. Alasiipi, käytävän loppupää, ulkoseinä / mineraalivilla Penicillium Penicillium Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä - ei viitettä vauriostav vahva v viite v vauriostav - viittaa v vaurioon v (2) vahva v viite v vauriostav - ei viitettä vauriostav (11) heikko - viite v vauriostav (195) vahva v viite v vauriostav - ei viitettä vauriostav Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (25/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (25/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 157413O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (25/55) 22.08.13 5 (6) Näyte 21. Alasiipi, kanaalin laudoitusta / puu Penicillium Aspergillus fumigatus* Aspergillus versicolor* Aspergillus ustus o Aspergillus ochraceus* hiivat, vaaleat Sieni-itiöt yhteensä Penicillium (1) Aspergillus ustus o (1) (4) (1) Sieni-itiöt yhteensä (2) Aktinobakteerit* Bakteerit yhteensä Näyte 22. Alasiipi, kanaalin luukku / vaneri Penicillium hiivat, vaaleat Aspergillus fumigatus* Aspergillus ustus o Aspergillus sydowii* Cladosporium Sieni-itiöt yhteensä Ulocladium* Penicillium (2) Aspergillus versicolor* (1) (1) Sieni-itiöt yhteensä (1) (1) Aktinobakteerit* Bakteerit yhteensä Näyte 23. Tila 1071, fysiikka/kemia 3, alapohja / mineraalivilla Aspergillus versicolor* (5) Aspergillus versicolor* (6) Aktinobakteerit Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 24. Tila 1071, fysiikka/kemia 3, ulkoseinä / mineraalivillaa steriilit steriilit Aktinobakteerit* Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 25. Tila 1071, fysiikka/kemia 3, ulkoseinä, pääty / mineraalivilla Penicillium hiivat, vaaleat Cladosporium Sieni-itiöt yhteensä Penicillium Sieni-itiöt yhteensä Aktinobakteerit Bakteerit yhteensä - = alle määritysrajan, kasvustoa ei esiintynytt * = kosteusvaurioon viittaava mikrobi o = kosteusvaurioindikaattorimerkitys vielä avoin steriilit = pesäkkeitä, jotka eivät käytettävillä kasvualustoilla k muodosta itiöitä (14) viittaa v vaurioon v (3) heikko viite v vauriostav - heikko viite v vauriostav (1) ei viitettä vauriostav - ei viitettä vauriostav Outi Tolvanen laboratoriopäällikkö, FT Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (26/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (26/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto n:o 157413O 17.2.2014 OT, materiaalinäyte liite nro 1 (26/55) 22.08.13 6 (6) Kirjallisuusviitteet: Asumisterveys Opas. Sosiaali- ja terveysministeriön Asumistervey ysohjeen (STM:n oppaita 2003:1) soveltamisopas. Ympäristö- ja terveyslehti, Pori,, 2009. Reiman, M.., Haatainen, S., Kallunki, H., Kujanpää, L., Laitinen, S. & Rautiala, S. (1999) Laimennossarja- ja suoraviljelymenetelmienn käyttö rakennusmateriaalinäytteiden mikrobipitoisuuksien ja mikrobiston määrittämisessä. Sisäilmastoseminaari 1999, Dipoli, Espoo 17. - 18.3.1999. s. 337-342. Reiman, M. & Kujanpää, L. (2005) Suoraviljelymenetelmän käytettävyys materiaalinäytteidenn mikrobitutkimuksissa. Sisäilmastoseminaari 2005, Dipoli, Espoo 16.-17.2.2005. SIY Raportti 23, s. 255-258. Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (27/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (27/55) AnalyysKaupunginvaltuusto ivastaus n:o 157613NK, 17.2.2014 materiaalinäyte liite nro 1 (27/55) 23.08.133 1 (3) Tilaaja: ISSS Proko Oy, Jyväskylä Tutkimuskohde: Hiskinmäen koulu, Äänekoski Näytteenottaja: Jarmo Minkkinenn & Hannu Kautola Näytteenottopäivä: 7.8.2013 Näytteet vastaanotettu laboratorioon: 9.8.2013 Analysointi aloitettu: 9.8.2013 1 NÄYTTEIDEN ANALYSOINTI Laboratorioon toimitetut materiaalinäytteet on viljelty ja analysoitu materiaalinäytteen suoraviljelyn (MAT) menetelmäohjeen mukaisesti. Menetelmä on sisäinen menetelmä, joka perustuu Työterveyslaitoksen suoraviljelymenetelmään (Reiman ym.1999, Reiman & Kujanpää 2005). Kasvatukseen on käytetty Asumisterveysoppaassa 2009 ja Asumisterveysohjeessa 2003 suositeltuja kasvatusalustoja: 2% 2 mallasagar (sienet), DG18-agar (sienet) ja THG (Tryptoni-hiiva-uute) agar (bakteerit, sädesienet). Kasvatusalustoja on inkuboitu lämpökaapissa 25 C:ssa 100 vrk:tta (sienet ja kokonaisbakteerit) ja 14 vrk:tta (aktinobakteerit). Inkuboinnin jälkeen pesäkkeet on laskettu ja sienet tunnistettu laji- tai sukutasolle valomikroskoopin avulla. 2 TULOSTEN TULKINTA Tulosten tulkinnassaa on käytetty taulukkoa 1. Bakteeritulokset luokitellaan vain kahteen luokkaan: ei viitettä vauriosta tai t viittaa vaurioon. Materiaalin äytteen suoraviljelyn tulos viittaa materiaalin kostumiseen ja mikrobivaurioon, mikäli näytteen sieni-itiöpitoisuus on runsas tai erittäin runsas ( / ) tai mikäli näytteessä esiintyy e kosteusvaurioon viittaavia mikrobeja (vähintäänn yhteensää kolme pesäkettä käytetyillä kasvatusalustoilla). Yksittäisten kosteusvaurioindikaattoreiden esiintyminen on tavanomaista. Suoraviljelyssä runsas mikrobipitoisuus () vastaa Asumisterveysohjeessa (2003) esitettyä pitoisuutta > 10 000 pmy/g. Erittäin runsas mikrobipitoisuus ( ) voidaan erityisesti bakteereilla suuntaaa antavasti tulkita pitoisuudeksi > 100 0000 pmy/g. Materiaalinäytteen laimennossarjaviljelyssä (Asumisterveysohje 2003) sieni-itiöpitoisuus > 10 000 pmy/g ja bakteeripitoisuus > 100 000 pmy/g viittaavat mikrobivaurioon tutkitussa t materiaalissa. Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (28/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (28/55) AnalyysKaupunginvaltuusto ivastaus n:o 157613NK, 17.2.2014 materiaalinäyte liite nro 1 (28/55) 23.08.133 2 (3) Taulukko 1. Suoraviljeltyjen materiaalin äytteiden tulosten tulkinta. Muut Kaikki Indikaattori- Yhteisvaikutus bakteerit sienett mikrobit Kaikki sienet Indikaattorimikrobit ei viitettä vauriosta heikko viite vauriosta viittaa vaurioon -,,, -, - * -, -, - * *, * vahva viite vauriosta,, * kaikilla alustoilla yhteensä vähintään 3 kpl pesäkkeitä 3 TULOKSET JA TULOSTEN TARKASTELU Materiaalinäytteidenn näytteenottopaikat, materiaalii ja mikrobipitoisuudet ja mikrobilajit on esitetty taulukossa 2. Tuloksett on esitetty suhteellisella asteikolla, joka on seuraava: - = alle määritysrajan, ei kasvua = niukka kasvusto (1-20 pesäkettä/malja) = kohtalainen kasvusto (21-50 pesäkettä/malja) = runsas kasvusto (51-200 pesäkettä/malja) = erittäin runsas kasvusto (>200 pesäkettä/malja). Tulokset koskevat vain tutkittuja näytteitä. Taulukko 2. Materiaalinäytteiden mikrobipitoisuudet ja sienilajisto suhteellisella asteikolla esitettynä. Näyte 1. Tila 1055, oppilaskunta, alapohja / mineraalivilla steriilit DG-18 agar Aspergillus penicillioides* steriilitt ( 6) Aktinobakteerit* (2) heikko viite vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiönaisten yhteensä Bakteerit yhteensä pukuhuoneen alaslaskettu katto / kipsilevyn kartonkia Näyte 2. Liikuntatalo, Stachybotrys* Aspergilluss DG-18 agar x Penicillium x Stachybotrys* Aspergillus Aktinobakteerit x x - vahva viite vauriosta Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä - = alle määritysrajan, kasvustoa ei esiintynytt * = kosteusvaurioon viittaava mikrobi steriilit = pesäkkeitä, jotka eivät käytettävillä kasvualustoilla k muodosta itiöitä x = pesäkkeitää ei kyetty erottelemaan toisistaan laskentaa varten runsaan kasvun vuoksi Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (29/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (29/55) AnalyysKaupunginvaltuusto ivastaus n:o 157613NK, 17.2.2014 materiaalinäyte liite nro 1 (29/55) 23.08.133 3 (3) Niina Kemppainen laboratorioanalyytikko, AMK Kirjallisuusviitteet: Asumisterveys Opas. Sosiaali- ja terveysministeriön Asumistervey ysohjeen (STM:n oppaita 2003:1) soveltamisopas. Ympäristö- ja terveyslehti, Pori,, 2009. Reiman, M.., Haatainen, S., Kallunki, H., Kujanpää, L., Laitinen, S. & Rautiala, S. (1999) Laimennossarja- ja suoraviljelymenetelmienn käyttö rakennusmateriaalinäytteiden mikrobipitoisuuksien ja mikrobiston määrittämisessä. Sisäilmastoseminaari 1999, Dipoli, Espoo 17. - 18.3.1999. s. 337-342. Reiman, M. & Kujanpää, L. (2005) Suoraviljelymenetelmän käytettävyys materiaalinäytteidenn mikrobitutkimuksissa. Sisäilmastoseminaari 2005, Dipoli, Espoo 16.-17.2.2005. SIY Raportti 23, s. 255-258. Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (30/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (30/55) Analyysivast Kaupunginvaltuusto taus n:o 149213OT, pintasivelyn 17.2.2014 näyte liite nro pölys 1 (30/55) stä 22.05.13 1 (3) Tilaaja: ISSS Proko Oy, Jyväskylä Tutkimuskohde: Hiskinmäen koulu, Äänekoski Näytteenottaja: Jaakko Pöntiö Näytteenottopäivä: 7.5.2013 Näytteet vastaanotettu laboratorioon: 8.5.2013 Analysointi aloitettu: 8.5.2013 1 NÄYTTEENOTTOO JA ANALYSOINTI Pintanäytteet on otettu tutkittavalta pinnalta (näytealue 10x100 cm) pinnalle laskeutuneesta pölykertymästä (14 vrk:n pölykertymä) steriiliin laimennosveteen kostutetulla pumpulipuikolla ja siirrostettu suoraan 2% mallasagarille (sienet), DG18-agarille (sienet)( ja THG (Tryptoni-hiiva-uute) agarille (bakteerit, sädesienet). Laboratoriossa näytteet on analysoitu pintasivelynäytteenn (PINTA) menetelmäohjeen mukaisesti. Menetelmä on laboratorion sisäinen menetelmä. Kasvatusalustoja on inkuboitu lämpökaapissa 25 C:ssa 7 vrk:tta v (sienet ja kokonaisbakteerit) ja 14 vrk:tta (aktinobakteerit) (Asumisterveysopas 2009, Asumisterveysohje 2003).Inkuboinnin jälkeen pesäkkeet on laskettu ja sienet tunnistettu laji- tai sukutasolle valomikroskoopin avulla. 2 TULOSTEN TULKINTA Suoraan kasvatusalustoille viljeltyjen pintanäytteiden tuloksiaa tulkitaan taulukon 1 mukaisesti. Laboratorio tulkitsee tulokset vain, mikäli näytteet on otettuu 100 cm 2 alueelta talvella noin 14 vrk:n pölylaskeumasta. Taulukko 1. Pölykertymästä kerättyjen pintanäytteiden tulosten tulkinta. Kaikki Indikaattori- Yhteisvaikutus sienet mikrobitt Kaikki sienet Indikaattorimikrobit ei poikkeavaa viittaa heikosti epätavanomaiseen mikrobilähteeseen viittaa epätavanomaiseen mikrobilähteeseen -, - *, -, -,, - * *, * * kaikilla alustoilla yhteensä vähintään 3 kpl pesäkkeitä Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (31/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (31/55) Analyysivast Kaupunginvaltuusto taus n:o 149213OT, pintasivelyn 17.2.2014 näyte liite nro pölys 1 (31/55) stä 22.05.13 2 (3) 3 TULOKSET JA TULOSTEN TARKASTELU Pintanäytteiden näytteenottopaikat ja tulokset on esitetty taulukossa 2. määrät on esitetty suhteellisella asteikolla, joka on seuraava: Mikrobit ja niiden - = ei mikrobikasvuaa = niukasti mikrobeja (1-20 pesäkettä/alusta) = kohtalaisesti mikrobeja (21-50 pesäkettä) = runsaasti mikrobeja (51-200 pesäkettä) = erittäin runsaasti mikrobeja (> 200 pesäkettä) Tulokset koskevat vain tutkittuja näytteitä. Taulukko 2. Pintasivelynäytteiden näytteenottopaikat, mikrobipitoisuudet ja mikrobilajisto. Näyte 1. Luokka 204, kaapin päältä lasitasolta THG agar hiivat, tummat Aktinobakteerit - ei poikkeavaa Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä Näyte 2. Luokka 108, kotitalous, kaapin päältä lasitasolta steriilit hiivat, vaaleat steriilit THG agar Aktinobakteerit - ei poikkeavaa Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä Näyte 3. Luokka 207, kaapin päältä Engyodontium* (1) THG agar Aktinobakteerit - ei poikkeavaa Sieni-itiöt yhteensä Sieni-itiöt yhteensä - Bakteerit yhteensä Näyte 4. Luokka 105, kaapin päältä Aspergillus sydowii* * THG agar (1) Aktinobakteerit - ei poikkeavaa Sieni-itiöt yhteensä - Sieni-itiöt yhteensä Bakteerit yhteensä * = kosteusvaurioon viittaava mikrobi - = ei kasvua steriilit = pesäkkeitä, jotka eivät käytettävillä kasvualustoilla k muodosta itiöitä Outi Tolvanen laboratoriopäällikkö, FT Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (32/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (32/55) Analyysivast Kaupunginvaltuusto taus n:o 149213OT, pintasivelyn 17.2.2014 näyte liite nro pölys 1 (32/55) stä 22.05.13 3 (3) Kirjallisuusviitteet: Asumisterveysohje. Asuntojen ja muiden oleskelutilojen fysikaaliset, kemialliset k jaa mikrobiologiset tekijät. Sosiaali- ja terveysministeriön oppaita, 2003:1. Helsinki. Asumisterveys Opas. Sosiaali- ja terveysministeriön Asumistervey ysohjeen (STM:n oppaita 2003:1) soveltamisopas. Ympäristö- ja terveyslehti, Pori,, 2009. Analyysivastauksen osittainenn kopioiminen ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylää Puhelin Internet 0205 1555 www.iss..fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (33/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (33/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto s n:o 151817.2.2014 13OT, kuitunäyte liite nro 1 (33/55) 1 (2) 06.06.13 Tilaaja: ISSS Proko Oy, Jyväskylä Tutkimuskohde: Hiskinmäen koulu, Äänekoski Näytteenottaja: Hannu Kautola Näytteenottopäivä: 27.5.2013 Näytteet vastaanotettu laboratorioon: 6.6.2013 Analysointi aloitettu: 6.6.2013 1 NÄYTTEENOTTOO JA NÄYTTEIDEN KÄSITTELY Näytteet otettiin suoraan pinnoilta geeliteipille. Laboratorio ossa näytteistä on analysoitu mineraalikuidut (pituudeltaan > 20 µm olevat lasikuidut sekä lasi- ja kivivillakuidut) valomikroskoopilla. Kuidut on analysoitu teipin koko pinta-alaltap a (14 cm 2 ) 100 x suurennoksella. Erityyppisiä mineraaliku uituja ei kyetä valomikroskooppisesti erottelemaan toisistaan. Näytteenottokohdat on esitetty kappaleessa 2 taulukossa 1. 2 VERTAILU VIITEARVOIHIN Geeliteippinäytteiden näytteenottokohdat ja tulokset ( kuitupitoisuus) on ilmoitettu taulukossa 1 yksikössä kpl/cm 2. Analyysin alin ilmoitettava pitoisuus p on 0,1 kpl/cm 2. Mikälii kuitupitoisuus ylittäää pitoisuuden 100 kpl/cm 2, tulos ilmoitetaan > 100 kpl/cm 2. Tulokset koskevat vain tutkittuja näytteitä. Kuitujen lukumäärälle pinnoilla ei ole virallisia ohjearvoja.. Schneiderin (2000) mukaan synteettiset epäorgaaniset kuidut eivätt todennäköisesti aiheuta ongelmaa, jos kuitujen lukumäärää säännöllisesti siivotuilla pinnoilla on alle 0,2 kpl/cm 2 jaa harvoin siivotuilla pinnoilla alle 3 kpl/ /cm 2. Jos kuitujen lukumäärät harvoin siivotuilla s pinnoilla ovat yli 10 kpl/cm 2, tulee siivousta tehostaa tai muuttaa menetelmiä (Schneider 2000). Tieteellisissä tutkimuksissa on esitetty kahden viikon pölylaskeumassaa esiintyvien kuitujen ohjearvoksi huonepinnoille 0,2 kpl/cm 2 (Kovanen ym. 2006, Salonen S 2009). ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylä Puhelin Internet 0205 155 www.iss.fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (34/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (34/55) Analyysivastaus Kaupunginvaltuusto s n:o 151817.2.2014 13OT, kuitunäyte liite nro 1 (34/55) 2 (2) 06.06.13 Taulukko 1. Näytteenottokohdat ja mineraalikuitujen pitoisuus geeliteippinäytteissä. Näytteenottopaikka 1. Tila 105, musiikki 2. Tila 108, kuvaamataito 3. Tila 204, tekstiilityö 4. Tila 207, kuvaamataito Kuitupitoisuus, kpl/cm 0,1 < 0,1 0,1 0,1 Pölykertymä, vrkk 30 30 30 30 <0,1 = alle määritysrajan, mineraalikuituja ei esiintynyt Outi Tolvanen laboratoriopäällikkö, FT Kirjallisuusviitteet: Kovanen, K., Heimonen, I., Laamanen, J., Riala, R., Harju, R., Tuovila, H., Kämppi, R., Säntti, J., Tuomi, T., Salo, S-P., Voutilainen, R. & Tossavainen, A. (2006) VTT, Espoo. 577 s. liitteett 6 s. VTT Tiedotteita - Research Notes: 2360. Salonen, H. (2009) Indoor Air Contaminants in and Work Research Reports. Office Buildings. Työterveyslaitoksen julkaisusarja: Peoplee Schneider, York 2000, T. (2000) Synthetic vitreous Fibres. Teoksessa: Indoor Air Quality Q Handbook, McGraw-Hill, New chapter 39. Tämän analyysivastauksen osittainen kopiointi ilman ISS Proko Oy:n sisäilmalaboratorion kirjallista lupaa on kielletty. ISS Proko Oy Kiinteistöjen käytönohjaus PL 590, 40101 Jyväskylä Palokankaantie 18, 40320 Jyväskylä Puhelin Internet 0205 155 www.iss.fi Y-tunnus Kotipaikka 0920253-0 Helsinki
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (35/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (35/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (35/55) PAH-ANALYYSI Tilaaja: Iss Proko/ Jarmo Minkkinen Tilaus-/ toimituspäivä: 22.05.2013 (tilaus) Kohde/ projektinumero: Hiskinmäen koulu Menetelmät: Koe suoritettiin tilaajan toimittamista näytteistä. Menetelmän mittausepävarmuus 24 %. Analyysissä sovelletaan menetelmää ISO 18287. Menetelmän määritysraja 2,0 mg/kg. TULOKSET: Näyte 1. bitumi, maanvastainen seinä, pukuhuone Näyte 2. bitumi, alapohja, pukuhuone Näyte 3. bitumi, maanvastainen seinä, puutyöluokka Yhdiste: mg/kg mg/kg mg/kg Naftaleeni <2,0 <2,0 <2,0 Asenaftaleeni <2,0 <2,0 <2,0 Asenafteeni 2,0 <2,0 <2,0 Fluoreeni 2,1 <2,0 <2,0 Fenantreeni 220 93 120 Antraseeni 27 74 15 Fluoranteeni 110 21 190 Pyreeni 57 13 140 Bentso(a)antraseeni 12 5 86 Kryseeni 19 13 85 Bentso(b)fluoranteeni 13 7,2 100 Bentso(k)fluoranteeni 4,9 6,1 39 Bentso(a)pyreeni 5,3 2,5 57 Indeno(1,2,3-cd)pyreeni 5 <2,0 37 Dibentso(a,h)antraseeni 2,7 <2,0 14 Bentso(ghi)peryleeni 5,2 2,3 42 PAH-yht.* 490 240 930 * Ongelmajätteen raja-arvon 200 mg/kg (kokonaispitoisuus, 16-yhdistettä) ylittävät tulokset on lihavoitu.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (36/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (36/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (36/55) TULOKSET: Näyte 4. bitumi, alapohja, puutyöluokka Näyte 5. bitumi, maanvastainen seinä, maapohjahalli Näyte 6. kumibitumi, alapohja, maapohjahalli Yhdiste: mg/kg mg/kg mg/kg Naftaleeni <2,0 <2,0 <2,0 Asenaftaleeni 4,9 <2,0 <2,0 Asenafteeni <2,0 <2,0 <2,0 Fluoreeni <2,0 <2,0 <2,0 Fenantreeni 110 13 13 Antraseeni <2,0 10 4,4 Fluoranteeni 28 5,6 16 Pyreeni 11 3,5 10 Bentso(a)antraseeni 1,7 1,8 3,4 Kryseeni 7,2 12 4,3 Bentso(b)fluoranteeni 7 6,5 5,9 Bentso(k)fluoranteeni 1,4 5,3 <2,0 Bentso(a)pyreeni 2,5 2,7 <2,0 Indeno(1,2,3-cd)pyreeni <2,0 <2,0 <2,0 Dibentso(a,h)antraseeni <2,0 <2,0 <2,0 Bentso(ghi)peryleeni 2,1 4,0 <2,0 PAH-yht.* 180 64 57 * Ongelmajätteen raja-arvon 200 mg/kg (kokonaispitoisuus, 16-yhdistettä) ylittävät tulokset on lihavoitu. Näytteitä 1, 2 ja 3 vastaavien materiaalin purku tulee suorittaa PAH työnä RATU-kortissa 82-0381 kuvattujen ohjeiden mukaan. Purkujäte on käsiteltävä ja hävitettävä ongelmajätteenä. Näytteet 4 ja 5 sisältävät kivihiilipikeä (bentso(a)pyreeni). Kivihiilipitoisten materiaalien poisto suositellaan suoritettavaksi asbestityön vaatimusten mukaisesti. Näytettä 6 vastaavat materiaalit voidaan PAH-pitoisuuden osalta poistaa ja hävittää normaalisti. Jussi Myllykangas tutkija, FM
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (37/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (37/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (37/55) PAH-ANALYYSI Tilaaja: ISS Proko Oy/ Jarmo Minkkinen Tilaus-/ toimituspäivä: 2.8.2013 (tilaus) Kohde/ projektinumero: Hiskinmäen koulu Menetelmät: Analyysi suoritettiin tilaajan toimittamasta näytteestä GC-MSD-menetelmällä. Analyysissä sovelletaan menetelmää ISO 18287. Menetelmän määritysraja 2,0 mg/kg. Tulokset koskevat vain tutkittua näytettä. TULOKSET: 1. Putkieristeen suojapaperia, putkikanaali, yläsiipi 5. Putkieristeen suojapaperia, putkikanaali, alasiipi 7. mustaa liimaa, tila 1068 fysiikka/kemia varasto Yhdiste: mg/kg mg/kg mg/kg Naftaleeni <2,0 <2,0 <2,0 Asenaftaleeni <2,0 <2,0 <2,0 Asenafteeni <2,0 <2,0 <2,0 Fluoreeni <2,0 <2,0 <2,0 Fenantreeni <2,0 <2,0 <2,0 Antraseeni <2,0 <2,0 <2,0 Fluoranteeni <2,0 <2,0 <2,0 Pyreeni <2,0 <2,0 <2,0 Bentso(a)antraseeni <2,0 <2,0 <2,0 Kryseeni <2,0 <2,0 <2,0 Bentso(b)fluoranteeni <2,0 <2,0 <2,0 Bentso(k)fluoranteeni <2,0 <2,0 <2,0 Bentso(a)pyreeni <2,0 <2,0 <2,0 Indeno(1,2,3-cd)pyreeni <2,0 <2,0 <2,0 Dibentso(a,h)antraseeni <2,0 <2,0 <2,0 Bentso(ghi)peryleeni <2,0 <2,0 <2,0 PAH-yht.* <2,0 <2,0 <2,0 * Menetelmän mittausepävarmuus 24 %. Vaarallisen jätteen raja-arvon 200 mg/kg (kokonaispitoisuus, 16-yhdistettä) ylittävät tulokset on lihavoitu. Näytteitä vastaavat materiaalit voidaan PAH-pitoisuuden osalta poistaa ja hävittää normaalisti. Jussi Myllykangas tutkija, FM puh. 050-4395 077
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (38/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (38/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (38/55) ASBESTIANALYYSI Tilaaja: ISS Proko Oy, Jarmo Minkkinen Tilaus-/ toimituspäivä: 25.9.2013 (tilaus) Kohde/ projektinumero: Hiskinmäen koulu Menetelmät: Tilaajan toimittamat näytteet on tutkittu optisella analyysillä käyttäen polarisaatiomikroskooppia Nikon E200 POL ja/ tai alkuaineanalyysillä käyttäen elektronimikroskooppia Leo 912 sekä alkuaineanalysaattoria (EDS) Oxford Instruments X-Max. Tulokset koskevat vain tutkittuja näytteitä. TULOKSET: Näyte Tila/ materiaali: Menetelmä Asbestipitoisuus: tunnus: VM/EM* 1. Linoleumimatto, opetusvälinevarasto EM Ei sisällä asbestia. 2. Seinämateriaalit, poikien WC, yläsiipi VM Ei sisällä asbestia. 3. Lattiamateriaalit, poikien WC, yläsiipi VM Ei sisällä asbestia. 4. Muovilaatta, tasoite, musta liima, keskisiipi EM Sisältää asbestia, krysotiili. 5. Seinämateriaalit, poikien WC, alasiipi VM Ei sisällä asbestia. 6. Lattiamateriaalit, poikien WC, alasiipi VM Ei sisällä asbestia. 7. Muovimatto, musta, liima, tasoite, fysiikka varasto VM Sisältää asbestia, krysotiili. *VM = polarisaatiomikroskooppi, EM = elektronimikroskooppi Jussi Myllykangas tutkija, FM puh. 050-4395 077
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (39/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (39/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (39/55)
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (40/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (40/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (40/55)
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (41/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (41/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (41/55)
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (42/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (42/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (42/55) 1 (3) ANALYYSIVASTAUS Tilaus: 232299 23.08.2013 ISS Proko Oy Jyväskylä Jarmo Minkkinen PL 590 (Palokankaantie 18) 40101 JYVÄSKYLÄ VOC-analyysi materiaalinäytteestä Analyysin kuvaus: VOC-yhdisteiden bulk-emissio mikrokammiolla Tulopvm.: 06.08.2013 Käsittelijä(t): Katri Härkönen, Jenni Mäntykenttä Analysointimenetelmä Näytteiden emissiot tutkittiin mikrokammiolaitteella Micro-Chamber/Thermal Extractor, µcte. Materiaalinäytettä punnittiin kammioon, jonka kautta johdettiin puhdasta ilmaa Tenax-putkeen. Tenax-putkeen adsorboituneet emissiotuotteet analysoitiin kaasukromatografisesti käyttäen termodesorptiota ja massaselektiivistä ilmaisinta (TD-GC-MS). Yhdisteet on tunnistettu puhtaiden vertailuaineiden ja/tai Wiley- tai NIST-massaspektritietokannan avulla. Näytteistä on määritetty haihtuvien orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuus (TVOC) tolueeniekvivalenttina. TVOC on määritetty kromatogrammista n-heksaanin ja n-heksadekaanin väliseltä alueelta, kyseiset aineet mukaanlukien. Yksittäisten yhdisteiden pitoisuudet on määritetty joko puhtaiden vertailuaineiden avulla tai tolueeniekvivalenttina. Näytteistä on määritetty myös TVOC-alueen ulkopuolisten yhdisteiden yksittäisiä pitoisuuksia, mikäli pitoisuudet ovat tulosten tulkinnan kannalta merkittäviä. Pitoisuudet on määritetty joko puhtaiden vertailuaineiden avulla tai tolueeniekvivalenttina. Tulokset on ilmoitettu pitoisuutena näytegrammaa kohti (µg/m³g). Tällä menetelmällä tehty materiaalianalyysi ei ole kvantitatiivinen, vaan kertoo ainoastaan mitä aineita ja missä suhteessa niitä emittoituu käytetyissä koeolosuhteissa. Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741, Y-tunnus 0220266-9, www.ttl.fi, etunimi.sukunimi@ttl.fi
TYÖTERVEYSLAITOS Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (43/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (43/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (43/55) 2 (3) ANALYYSIVASTAUS Tilaus: 232299 23.08.2013 CK13-01693-1 Näyte/keräin: Mi189813 Mittauspaikka: Tila 1069 Mittauskohde: Fysiikka/kemia varasto, P. 5,09 g Analysointipvm.: 10.08.2013/KHAR Näytteenottoaika: 01.08.2013 Ilmamäärä: 4,14 dm³ Yhdiste Tulos Yksikkö ALIFAATTISET HIILIVEDYT 2,2,4,6,6-Pentametyyliheptaani 1 µg/m³g HIILIVETYSEOKSET Hiilivetyseos** 1) 30 µg/m³g TERPEENIT JA NIIDEN JOHDANNAISET Junipeeni** 19 µg/m³g Longisykleeni** 10 µg/m³g YKSIARVOISET ALKOHOLIT 1-Butanoli 2 µg/m³g 2-Etyyli-1-heksanoli 56 µg/m³g FENOLIT 2,6-Di-tert-butyyli-4-metyylifenoli eli BHT** 5 µg/m³g ALKOHOLI- JA FENOLIEETTERIT 2-(2-Butoksietoksi)etanoli 30 µg/m³g 2-Butoksietanoli 1 µg/m³g KETONIT 3-Heptanoni** 7 µg/m³g TYPPIYHDISTEET 1-Metyyli-2-pyrrolidoni 27 µg/m³g HAIHTUVAT ORGAANISET YHDISTEET (TVOC) 210 µg/m³g 1) Kiehumispiste noin 180-210 C, sisältää alifaattisia, alisyklisiä ja aromaattisia hiilivetyjä. Tulosten tarkastelu Kahdella tähdellä (**) merkityt aineet on määritetty tolueeniekvivalenttina ja tunnistettu käyttäen Wileyn tai NISTin massaspektritietokantaa. Näiden aineiden pitoisuudet ovat semikvantitatiivisia. Tulokset on annettu yksikössä µg/m³ haihtuneena grammaa kohti materiaalia (µg/m³g). Omien tutkimuksiemme mukaan tällä menetelmällä analysoitujen vanhojen, vaurioitumattomien pintamateriaalien päästöt (TVOC) ovat olleet alle 70 µg/m³g. Rajaa ei voi sellaisenaan käyttää linoleumille, sillä vaurioitumattomienkin linoleumipinnoitteiden päästöt ovat olleet tätä suurempia. Tällä menetelmällä tehdyt näytteet eivät vastaa huoneilmasta kerättyjä näytteitä eikä materiaalien päästöluokitusta (M-luokat). Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741, Y-tunnus 0220266-9, www.ttl.fi, etunimi.sukunimi@ttl.fi
TYÖTERVEYSLAITOS Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (44/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (44/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (44/55) 3 (3) ANALYYSIVASTAUS Tilaus: 232299 23.08.2013 Työterveyslaitos Asiakasratkaisut on FINAS-akkreditointipalvelun akkreditoima testauslaboratorio T013, SFS-EN ISO/IEC 17025. Näytteenottoa ei ole akkreditoitu. Työympäristön kehittämispalvelut Hanna Hovi asiantuntija Helsinki Katri Härkönen laboratorioanalyytikko Helsinki Tämän lausunnon osittainen julkaiseminen on sallittu vain Työterveyslaitoksen antaman kirjallisen luvan perusteella. Työterveyslaitos Topeliuksenkatu 41 a A, 00250 Helsinki, puh. 030 4741, Y-tunnus 0220266-9, www.ttl.fi, etunimi.sukunimi@ttl.fi
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (45/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (45/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (45/55) Kuva 1. Tilan 105 lämpötila ja kosteus seurantajaksolla. Minimum Reading 21.8 C, 13.1 %RH. Maximum Reading 26.2 C, 87.9 %RH. Average Reading 23.4 C, 30.1 %RH. Kuva 2. Tilan 105 hiilidioksidipitoisuus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 408 ppm CO2. Maximum Reading 902 ppm CO2.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (46/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (46/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (46/55) Kuva 3. Tilan 207 lämpötila ja kosteus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 21.2 C, 11.1 %RH. Maximum Reading 26.4 C, 48.5 %RH. Average Reading 22.8 C, 27.9 %RH. Kuva 4. Tilan 207 hiilidioksidipitoisuus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 392 ppm. Maximum Reading 863 ppm.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (47/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (47/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (47/55) Kuva 5. Tilan 1040 lämpötila ja suhteellinen kosteus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 19.1 C/ 21.0 %RH. Maximum Reading 23.9 C/ 88.5 %RH. Average Reading 21.7 C/ 33.8 %RH. Kuva 6. Tilan 1040 hiilidioksidipitoisuus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 384 ppm. Maximum Reading 949 ppm.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (48/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (48/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (48/55) Kuva 7. Tilan 1050 lämpötila ja suhteellinen kosteus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 18.3 C/ 24.4 %RH. Maximum Reading 24.3 C/ 67.8 %RH. Average Reading 20.0 C/ 37.3 %RH. Kuva 8. Tilan 1050 hiilidioksidipitoisuus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 463 ppm CO2. Maximum Reading 1075 ppm CO2.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (49/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (49/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (49/55) Kuva 9. Tilan 1061lämpötila ja suhteellinen kosteus tarkastelujakson aikana. Minimum Reading 19.4 C/ 22.0 %RH. Maximum Reading 23.2 C/ 63.8 %RH. Average Reading 21.6 C/ 33.6 %RH. Kuva 10. Tilan 1061 hiilidioksidipitoisuus tarkastelujaksolla. Minimum Reading 431 ppm CO2. Maximum Reading 1176 ppm CO2.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (50/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (50/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (50/55) Kuva 1. Tilan 105 paine-ero ulkovaipan yli. Tila on päivällä lievästi ylipaineinen 0 3 Pa ja yöaikaan alipaineinen -2-4 Pa. Kuva 2. Tilan 207 paine-ero ulkovaipan yli. Tila on käytännössä ylipaineinen ulkoilmaan nähden koko ajan 0 5 Pa.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (51/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (51/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (51/55) Kuva 3. Kampakoulun luokan 1061 paine-ero ulkoilmaan nähden. Luokka on voimakkaasti (25-30 Pa) ylipaineinen.
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (54/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (54/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (54/55)
Kaupunginhallitus 20.1.2014 oheismater. asianro 3 (55/55) Kaupunginhallitus 17.2.2014 liite nro 11 (55/55) Kaupunginvaltuusto 17.2.2014 liite nro 1 (55/55) ap 95,9% 18,0 ast. seinä 92,9% 18,5 ast. ap 94,2% 18,7 ast. seinä 96,3% 19,0 ast. seinä 90,6% 19,5 ast. ap 82,9% 19,4 ast.