MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN JA PUHDISTUSTARPEEN ARVIOINTI jäteosioita koskeva päivitysluonnos 11.5.2012

1 Ympäristöministeriön ohje 2/2007 MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN JA PUHDISTUSTARPEEN ARVIOINTI jäteosioita koskeva päivitysluonnos 11.5.2012 Ympäristöministeriö julkaisi vuonna 2007 ohjeen maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista. Ohjeen tarkoituksena on ollut auttaa ja opastaa viranomaisia ja toimijoita soveltamaan ympäristönsuojelulain (86/2000) maaperän suojelua koskevia säännöksiä sekä maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnista annetun valtioneuvoston asetuksen (214/2007) soveltamista. Ohje on ollut voimassa liki viisi vuotta. Käytön myötä saadut kokemukset ja lainsäädännön kehittyminen ovat luoneet tarpeen uudistaa ohjetta. Ohjeen päivitystyö on käynnissä Suomen ympäristökeskuksessa ja ympäristöministeriössä. Työtä on esitelty ja keskustelutettu useissa seminaareissa. Uudistetun ohjeen on tarkoitus valmistua kokonaisuudessaan vuoden 2013 kesään mennessä, jolloin se sisältää myös vireillä olevan ympäristönsuojelulainsäädännön kokonaisuudistuksen tuomat muutokset. Ohjeluonnos lähetetään aikanaan lausunnolle ja siihen liittyen järjestetään erillinen keskustelu- ja kuulemistilaisuus. Uuden jätelain (646/2011) voimaantulon myötä ohjeen jäteosiota (luvut 9 ja 10 sekä liite 15) on tarkistettu etupainotteisesti. Päivityksen myötä jäljelle on jäänyt yksi jätteitä koskeva luku liitteineen. Mahdolliset kommentit jäteosiota koskevaan luonnokseen sekä siinä esitettyihin kehitysehdotuksiin pyydetään toimittamaan 30.8.2012 mennessä sähköpostitse osoitteeseen lea.vilkuna@ymparisto.fi Asiaa koskeviin tiedusteluihin vastaa ympäristöneuvos Anna-Maija Pajukallio (annamaija.pajukallio@ymparisto.fi, p. 050 461 8652) alkuperäinen ohje löytyy osoitteesta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=235938&lan=fi&clan=fi

2 MAAPERÄN PILAANTUNEISUUDEN JA PUHDISTUSTARPEEN ARVIOINTI jäteosioita koskeva päivitysluonnos (11.5.2012) Sisältö 9 KAIVETUT MAA-AINEKSET... 3 9.1. Maa-aineksen pilaantuneisuus... 3 9.2 Maa-aineksen jäteluonne... 3 9.2.1 Maa-ainesjätteen luokittelu... 4 9.3 Hallintomenettelyt... 6 9. 4 Maa-ainesjätteiden käsittelyä ja hyödyntämistä koskevia yleisiä velvoitteita ja periaatteita8 9.4.1 Jätelain yleiset velvoitteet... 8 9.4.2 Hyödyntämisen yleiset periaatteet... 9 9.5 Maa-ainesten hyötykäyttö- ja käsittelykelpoisuuden arviointi... 9 9.5.1 Hyödyntäminen kaatopaikkarakenteissa... 11 9.5.2 Hyödyntäminen muissa rakenteissa... 11 9.5.3 Loppuijoitus maankaatopaikalle... 11 9.5.4 Kaatopaikkakäsittely... 12 KEHITTÄMISVAIHTOEHTOJA JA KYSYMYKSIÄ... 14 Ohjeen liite 15... 16 KAATOPAIKKASIJOITUSTA KOSKEVIA OHJEITA... 16 Ohjeen liite 16... 22 VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 202/2006 MUKAISET KAATOPAIKKAKELPOISUUSKRITEERIT... 22

3 9 KAIVETUT MAA-AINEKSET 9.1. Maa-aineksen pilaantuneisuus Kaivetut maa-ainekset luokitellaan pilaantuneisuuden osalta seuraavasti: Haitta-ainepitoisuuksiltaan kynnysarvon alittavat maa-ainekset ovat pilaantumattomia Haitta-ainepitoisuuksiltaan kynnysarvon ylittävät ja alemman ohjearvon alittavat maaainekset ovat pilaantumattomia, joissa on kohonneita haitta-ainepitoisuuksia Haitta-ainepitoisuuksiltaan alempien ohjearvojen ylittävät maa-ainekset ovat pilaantuneita. Maa-aineksen haitta-ainepitoisuus < KY KY - AO > AO Pilaantumaton maa-aines KY = kynnysarvo AO = alempi ohjearvo Pilaantumaton maa-aines, jossa kohonneita haittaainepitoisuuksia Kuva 1. Kaivetunmaa-aineksen pilaantuneisuusluokittelu. Pilaantunut maa-aines 9.2 Maa-aineksen jäteluonne Maa-aineksen jäteluokittelu ei määräydy suoraan sen pilaantuneisuuden perusteella. Uutta jätelakia (646/2011) ei sovelleta kallio- tai maaperästä irrottamattomaan maa-ainekseen, vaikka se olisi luokiteltu pilaantuneeksi. Kaivetun maa-aineksen osalta sovelletaan jätteen yleistä määritelmää (5, 1 mom), jonka mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Jätteen määritelmää on täydennetty sivutuotteen määritelmällä (5, 2 mom) sekä jätteen luokittelun päättymistä koskevilla perusteilla eli "ei enää jätettä"-kriteereillä (5, 3 mom). Sivutuote- ja "ei enää jätettä" kriteerit soveltuvat huonosti rakentamisen tai kunnostamisen takia kaivetuille maaaineksille. "Ei enää jätettä kriteerejä" voidaan käyttää apuna jätteen määritelmän tulkitsemisessa esim. pilaantuneen maa-aineksen käsittelylaitoksen ympäristöluvassa. Jätteen määritelmän perusteella kaivettu pilaantunut maa-aines on pääsääntöisesti aina jätettä, johon jätelakia sovelletaan. Pilaantumaton maa-aines, joka hyödynnetään varmasti ja suunnitelmallisesti ilman muuntamistoimia, ei pääsääntöisesti ole jätettä eikä hyödyntämiseen tällöin liity ympäristönsuojelulain mukaisia hyväksymismenettelyitä. Tarkasteluperusteet on kuitenkin pystyttävä esittämään ympäristöviranomaisen tätä pyytäessä. Tarkastelussa voidaan käyttää apuna seuraavia periaatteita: Hyödyntämistä ei voida pitää varmana, jos maa-ainesta joudutaan varastoimaan pitkään, pääsääntöisesti yli kolme vuotta.

4 Suunnitelmallisuus voidaan osoittaa ja hyödyntämisen edellytykset määritellä erilaisten suunnitelmien ja viranomaislupien yhteydessä. Näitä voivat olla mm. maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) mukainen asemakaava (7 luku), katusuunnitelma (85 ), yleisen alueen toteuttamissuunnitelma (90 ), rakennuslupa (125 ), toimenpidelupa (126 ), purkamislupa (127 ) tai maisematyölupa (128 ) sekä -ilmoitus (129 ), kaivannaisjätteistä annetun valtioneuvoston asetuksen (379/2008) mukainen jätehuoltosuunnitelma tai yleisistä teistä annetun lain (243/1954) mukainen tiesuunnitelma (3 luku), maantielaissa (503/2005) tarkoitettu maantietä koskeva suunnitelma (2 luku) ja ratalaissa (110/2007) tarkoitettu ratasuunnitelma. Luetteloa voi ehdottaa täydennettäväksi hyvin lisäesimerkein. Muuntamistoimeksi voidaan katsoa esim. fysikaalinen, kemiallinen tai biologinen käsittely. Mekaanista käsittelyä, jossa maa-ainesta esim. lajitellaan tai seulotaan, ei katsota muuntamistoimeksi. Tulisiko pilaantumattomien maa-ainesten stabilointi esim. kalkilla tai sementillä rajata selkeästi muuntamistoimien ulkopuolelle? Jos kaivettu maa-aines sisältää merkittävän määrän muuta jätettä (esim. tuhkaa tai rakennusjätettä) eikä maa-ainesta voida erottaa jätteestä, pidetään sitä kokonaisuudessaan jätteenä. Merkittävyyden raja riippuu jätteen ominaisuuksista ja se arvioidaan tapauskohtaisesti. 9.2.1 Maa-ainesjätteen luokittelu Siltä osin kun kaivettu maa-aines luokitellaan jätteeksi, koskee sitä jäteasetuksen (179/2012) mukainen jäteluokittelu. Luokittelu vastaa kumotun ympäristöministeriön asetuksen (1129/2001) mukaista luokittelua. Nimikeryhmät ovat seuraavat: 17 05 03* maa- ja kiviainekset, jotka sisältävät vaarallisia aineita 17 05 04 muut kuin 17 05 03 mainitut maa- ja kiviainekset Kaivettujen ja jo käsiteltyjen maa-ainesjätteiden pääluokka on 19. Tarkempi luokitus riippuu käsittelymenetelmästä ja syntyvän jätteen laadusta. Uuden jätelain mukaisesti on siirrytty käyttämään ongelmajätteen sijaan käsitettä "vaarallinen jäte". EU:n jäteluettelon ja vaarallisten jätteiden luokituksen sekä siihen liittyvien vaaraominaisuuksien uusiminen on parhaillaan käynnissä. Uusitut vaaraominaisuudet ja luettelo tulevat näillä näkymin voimaan 1.6.2015. Uudistaminen tulee aiheuttamaan muutoksia myös pilaantuneiden maa-ainesten osalta. Jätteen luokittelusta vaaralliseksi jätteeksi (ongelmajätteeksi), sen perusteluista ja menetelmistä, on olemassa erillinen opas. 1 Oppaassa käsitellään myös pilaantuneen maa-aineksen luokittelua. Opasta ja liitteessä 14 esitettyjä ongelmajäteraja-arvoja voidaan toistaiseksi käyttää soveltuvin osin suunnittelun apuna. Liite 14 tarkistetaan myöhemmin. Kaivetun maa-aineksen jätteen vaarallisuus arvioidaan käytännössä sen sisältämien vaarallisten aineiden pitoisuuksien ja niistä aiheutuvien vaaraominaisuuksien perusteella. Arvioinnin vaiheet ovat: Selvitetään maa-ainesjätteen sisältämien haitallisten aineiden kemiallinen koostumus mahdollisimman tarkasti. 1 asiasta tarkemmin Dahlbo, H. 2001. Jätteen luokittelu ongelmajätteeksi arvioinnin perusteet ja menetelmät.

5 Selvitetään, ovatko jätteen sisältämät aineet tai yhdisteet luokiteltu vaarallisiksi ns. CLPasetuksessa (EY N:0 1278/2008) 2 Tarvittaessa selvitetään luokittelemattomien aineiden ja yhdisteiden vaarallisuus muista tietolähteistä. Selvitetään, onko yksittäisen vaarallisen aineen tai yhdisteen pitoisuus (aineen painoprosentti jätteen kokonaispainosta ) jätteessä sellainen, että se on otettava huomioon jätteen vaaraominaisuuksien laskennallisessa arvioinnissa. Selvitetään, ylittävätkö maa-ainesjätteen vaarallisten aineiden pitoisuudet vaarallisen jätteen raja-arvot. Selvitetään onko maa-ainesjätteellä jokin niistä vaara-ominaisuuksista, joille raja-arvoja ei ole määritelty. Näitä vaaraominaisuuksia ovat: H9 tartuntavaarallinen, H12 aineet, joista voi vapautua myrkyllisiä tai erittäin myrkyllisiä kaasuja niiden joutuessa kosketuksiin veden, ilman tai hapon kanssa (esim. syanidit), H13 herkistävä, H14 ympäristölle vaarallinen, H15 aineet ja valmisteet, joista voi loppukäsittelyn yhteydessä syntyä toista ainetta, kuten suotonestettä, jolla on jokin muu vaaraominaisuus Pilaantuneisuustutkimusten lähtötietojen ja mittaustulosten perusteella ei yleensä tiedetä, millaisina yhdisteinä alkuaineet maassa ovat. Aineiden vaarallisuus ja luokitus saattavat vaihdella saman aineen eri yhdisteillä. Mikäli aineen esiintymismuotoa maaperässä ei tunneta, tehdään luokittelu haitallisimman yhdisteen raja-arvojen mukaan, jos kyseistä yhdistettä voi maassa esiintyä. Vaarallisen jätteen raja-arvot (aineen pitoisuuden raja-arvo) on määritelty seuraaville vaaraominaisuuksille: Vaaraominaisuus Pitoisuusraja [ % ] H4 ärsyttävä 5 H5 haitallinen 20 H6 myrkyllinen 0,1 3 H7 syöpää aiheuttava 0,1 tai 1 H8 syövyttävä 1 H10 lisääntymiselle vaarallinen 0,5 tai 5 H11 perimää vaurioittava 0,1 tai 1 Jos CLP-asetuksen liitteen VI taulukossa 3.2 oleva raja-arvo on tätä alhaisempi, sovelletaan asetuksessa mainittua raja-arvoa. Niille vaaraominaisuuksille, joille ei ole raja-arvoja, käytetään muita arviointimenetelmiä. Mikäli jätteellä on yksikin jäteasetuksessa luetelluista 15 vaaraominaisuudesta, se luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa käytettävien ohjearvojen määritysperusteet ja käyttötarkoitus eroavat vaarallisen jätteen luokitusperusteista. Epäorgaanisten aineiden osalta pilaantuneisuustutkimukset tehdään kuivatusta alle 2 mm raekoosta, kun taas vaarallisia jätteitä rajaarvot ilmaistaan prosentteina jätteen kokonaismäärästä. Tämä ero on otettava tarpeen mukaan huomioon tulkittaessa maa-ainesjätteen luokitusta. 2 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus N:o 1278/2008 kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskeva asetus eli ns. CLP-asetus

6 9.3 Hallintomenettelyt Kaivettujen maa-ainesten pilaantuneisuusluokittelu vaikuttaa niiden käsittelyä ja hyödyntämistä koskeviin hallintomenettelyihin: Kynnysarvojen alittuessa kaivetun maa-aineksen sisältämät haitta-ainepitoisuudet eivät aiheuta rajoituksia maa-aineksen käytölle tai sijoitukselle. Kaivettu maa-aines voi kuitenkin olla jätettä esimerkiksi silloin, kun se ei sovellu hyötykäyttöön (ks. luku 9.2). Sama koskee myös käsiteltyjä maa-aineksia. Pilaantumaton maaaines, joka ei sisällä kohonneita haittaainepitoisuuksia ( KY) Hyödynnetään varmasti ja suunnitelmallisesti ilman edeltäviä muuntamistoimia esim. MRL:n rakennus-, toimenpide- tai maisematyölupa Kyllä Ei Jätettä Haitta-aineet eivät aiheuta lupavelvollisuutta tai rajoituksia hyötykäytölle Ilmoituspäätös ( YSL 78 ) tai ympäristölupa ( YSL 28 ) Kuva 2. Kaivettua maa-ainesta koskevat hallintomenettelyt pilaantumattomat maa-ainekset, jossa ei ole kohonneita haitta-ainepitoisuuksia. Haitta-ainepitoisuudeltaan kynnysarvon ylittävien maa-ainesten soveltuvuus hyötykäyttöön kohteessa selvitetään valtioneuvoston asetuksen (214/2007) 2 :n mukaisen kohteen pilaantuneisuusarvioinnin sekä kohteen puhdistamista koskevan suunnitelman yhteydessä. Hyödyntäminen hyväksytään joko kohteen puhdistamista koskevassa ilmoituksessa (YSL 78 ) tai ympäristöluvassa (joko YSL 28 tai 78 ). Myös ilmoitusmenettelyssä on tarvittaessa kuultava naapureita. Kaivettu maa-aines, jossa kohonneita haitta-ainepitoisuus ( > KY) Ilmoituspäätös ( YSL 78 ) tai ympäristölupa ( YSL 28 ) Kuva 3. Kaivettua maa-ainesta koskevat hallintomenettelyt pilaantumattomat maa-ainekset, jossa ei ole kohonneita haitta-ainepitoisuuksia.

7 Haitta-ainepitoisuudeltaan kynnysarvon ylittävien maa-ainesten käsitteleminen tai hyödyntäminen muualla kuin kaivukohteessa edellyttää kohonneiden haitta-ainepitoisuuksien takia pääsääntöisesti ympäristönsuojelulain 28 :n mukaista ympäristölupaa. Haitta-ainepitoisuudeltaan kynnysarvon ylittävien ja alemman ohjearvojen alittavien maa-ainesten hyödyntämiseen ei kuitenkaan tarvita ympäristölupaa, mikäli hyötykäyttökohde ei ole tärkeällä pohjavesialueella, hyötykäytettävien massojen pitoisuudet eivät ylitä hyötykäyttökohteen alueellista taustapitoisuutta eikä sijoitus lisää merkittävästi ympäristöön kohdistuvaa kuormitusta tai riskejä. Esimerkki edellä mainitusta on massojen hyödyntäminen kaupunkien teollisuusalueilla tai alueilla, joiden luontaiset taustapitoisuudet ylittävät kynnysarvot. Epäselvissä tapauksissa 28 :n mukainen luvan tarve tulee selvittää ympäristölupaviranomaiselta. HUOM: Tämä poikkeus on tarkoitus poistaa lopullisesta ohjeesta, jolloin sen korvaa todennäköisimmin rekisteröintimenettely. Vaihtoehtoisia toteuttamistapoja on esitelty tämän luonnoksen lopussa. Maa-aines, jossa kohonneita haitta-ainepitoisuus > KY ja < AO Pilaantunut maa-aines > AO Sijoituspaikka ei sijaitse tärkeällä pohjavesialueella Sijoituspaikan taustapitoisuus ei ylity Ei lisää merkittävästi kuormitusta tai riskejä Kyllä Ei Rajoitetut kohteet ja ilmoitus MATTI-reksiteriin Ilmoituspäätös ( YSL 78 ) tai ympäristölupa (28 ) ja ilmoitus MATTI-rekisteriin Kuva 4. Kaivettua maa-ainesta koskevat hallintomenettelyt - pilaantumattomat maa-ainekset yleisesti sekä kohteen ulkopuolella hyödynnettävät maa-ainekset, joissa kohonneita haittaainepitoisuuksia tai jotka ovat pilaantuneita. Pilaantuneen maa-ainesjätteen laitos- ja ammattimainen käsittely vaatii aina ympäristönsuojelulain 28 :n mukaisen luvan. Maa-ainesjätteet voidaan viime kädessä loppusijoittaa niiden pilaantuneisuudesta riippuen joko maankaatopaikalle, tavanomaisen jätteen kaatopaikalle tai erityiskaatopaikoille näiden ympäristöluvan mukaisesti. Näitä vaihtoehtoja on käsitelty yksityiskohtaisemmin luvuissa 9.4.3 ja 9.4.4 sekä liitteessä 15.

8 9. 4 Maa-ainesjätteiden käsittelyä ja hyödyntämistä koskevia yleisiä velvoitteita ja periaatteita 9.4.1 Jätelain yleiset velvoitteet Jätelain (646/2011) 8 :n mukaan on ensisijaisesti vähennettävä jätteen määrää ja haitallisuutta. Jos jätettä syntyy, jätteen haltijan on ensisijaisesti valmisteltava jäte uudelleenkäyttöä varten tai toissijaisesti kierrätettävä jäte. Ellei kierrätys ole mahdollista, jäte on hyödynnettävä muulla tavoin, esimerkiksi energiana. Jäte voidaan sijoittaa kaatopaikalle tai loppukäsitellä muulla tavoin vain, jos hyödyntäminen ei ole mahdollista. Edellä mainittu etusijajärjestys sitoo ammattimaisia toimijoita, myös kuntaa sekä muita julkisia toimijoita. Etusijajärjestyksen noudattamista arvioitaessa otetaan huomioon tuotteen ja jätteen elinkaaren aikaiset vaikutukset, ympäristönsuojelun varovaisuus- ja huolellisuusperiaate sekä taloudelliset ja tekniset edellytykset. 1. Määrän ja haitallisuuden vähentäminen 2. Uudelleenkäytön valmistelu 3. Kierrätys 4. Hyödyntäminen energiana tai muu hyödyntäminen 5. Loppukäsittely Kuva 5. Jätehuollon etusijajärjestys Pilaantuneen alueen puhdistamisessa syntyvän maa-ainesjätteen osalta tiukan etusijajärjestyksen noudattaminen ei ole välttämättä aina tarkoituksenmukaista, sillä kunnostamisratkaisut perustuvat ennen kaikkea haitallisten aineiden riskinhallintaan. Maa-ainesjätettä käsiteltäessä ja sijoittaessa ei saa aiheuttaa vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Jätteen haitallisuutta tulee vähentää ja hyödyntämistä edistää silloin, kuin se on ympäristönsuojelullisesti tarkoituksenmukaista ja teknistaloudellisesti mahdollista. Etusijajärjestystä tulee tarkastella pilaantuneiden maiden puhdistamista koskevissa ilmoituksissa tai käsittelyä koskevissa lupahakemuksessa ja maa-ainesjätteen loppusijoitus pitää aina perustella. Maa-ainesjätteitä koskevat myös muut jätelain yleiset velvoitteet kuten selvilläolo- ja tiedonantovelvollisuus (12 ), jätteestä ja jätehuollosta aiheutuvan vaaran ja haitan ehkäiseminen (13 ), jätteiden erilläänpitovelvollisuus (15 ) ja vaarallisen jätteen sekoittamiskielto (17 ). Lisäksi jätelaki edellyttää siirtoasiakirjaa myös pilaantuneista maa-aineksista (121 ) sekä kirjanpitoa jätteistä (118 ja 119 ). Maa-ainesjätteiden tuottajan ja haltijan on oltava selvillä hallinnassaan olevan jätteen määrästä, laadusta, ominaisuuksista ja alkuperästä sekä luokittelusta. Vastaanottaja puolestaan huolehtii, että käsittelyyn vastaanotetaan käsittelytavan ja ympäristöluvan mukaista jätettä sekä ylläpitää laadunhallintajärjestelmää, jossa kuvataan pilaantuneiden maamassojen hyväksymiseen ja vastaanottamiseen liittyvät toimintatavat.

9 9.4.2 Hyödyntämisen yleiset periaatteet Maa-ainesten hyödyntämiselle tulee olla selkeä tarve. Tämä tarkoittaa, että hyödyntämisen on perustuttava pääsääntöisesti suunnitelmaan, kuten kaavaan tai tiesuunnitelmaan (ks. luku 9.2). Hyödynnettävän maa-aineksen tulee olla käyttötarkoitukseensa teknisesti soveltuvaa eikä sen hyödyntämisestä saa aiheutua haittaa tai vaaraa ympäristölle tai terveydelle eikä muuta ympäristön laadun merkittävää heikentymistä tai sen vaaraa hyödyntämiskohteessa. Tämä asettaa vaatimuksia sekä hyödynnettävän maa-ainesjätteen ominaisuuksille että hyödyntämispaikan sijainnille ja rakenteille. Hyödynnettävä maa-aines ei voi pääsääntöisesti sisältää kynnysarvon ylittäviä pitoisuuksia herkästi kulkeutuvia aineita, kuten BTEX-yhdisteet, klooratut alifaattiset hiilivedyt ja kloorifenolit, tai pysyviä, biokertyviä ja myrkyllisiä aineita, kuten PCDD/F- ja PCB-yhdisteet. Tämän lisäksi pilaantuneen maa-ainesjätteen hyötykäyttökohde ei voi pääsääntöisesti sijaita tärkeillä tai muilla vedenhankintaan soveltuvilla pohjavesialueilla, asuinalueilla tai muilla herkillä alueilla kuten leikkipuistot, viljelyalueet, luonnonsuojelualueet tai luonnontilaiset alueet. Pilaantuneita maaaineksia ei tule sijoittaa pohjaveden pinnan alapuolelle. Myös kohteen lähialueilla mahdollisesti sijaitsevien herkkien kohteiden sekä kaivojen sijainti ja käyttö tulee lisäksi selvittää ja ottaa huomioon hyötykäyttöä suunniteltaessa. Ympäristöluvissa voidaan hyväksyä edellä mainituista yleisistä periaatteista poikkeavia ratkaisuja silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Hyödyntämisen ympäristö- ja terveysriskejä voidaan rajoittaa esim. teknisin keinoin, kuten suojaus- ja erityisrakentein tai suotovesien käsittelyllä. Hyödyntämisen teknisten ratkaisujen pitkäaikaistoimivuus kohteessa on tällöin osoitettava. Hyödyntämisratkaisujen tulee olla sellaisia, että hyödyntämiskohteessa ei tarvita pitkäaikaista ympäristöseurantaa. Alueellisen suunnittelun yleisperiaatteena tulee olla "puhtaan säilyttäminen puhtaana". Maaainesten hyötykäyttöä voidaan edistää laatimalla suunnittelun avuksi alueellisia taustapitoisuuskarttoja. Lisäksi on huomattava, että esimerkiksi Pirkanmaalla on alueita, joissa luonnon arseenipitoisuudet saattavat ylittää paikoitellen ympäristön tai terveyden kannalta turvallisen pitoisuuden. 9.5 Maa-ainesten hyötykäyttö- ja käsittelykelpoisuuden arviointi Maa-ainesten ominaisuuksien ja hyödyntämiskelpoisuuden määrittely edellyttää riittävää ja edustavaa näytteenottoa sekä tutkimusten laadunvarmistusta. Pilaantuneiden alueiden maa-aineista on pilaantuneisuustutkimusten vuoksi saatavilla tietoa mm. maalajeista sekä haitta-aineiden pitoisuuksista. Sijoituskelpoisuutta arvioitaessa voidaan tarvita lisäksi tietoa haitta-aineiden liukoisuusominaisuuksista sekä käyttäytymisestä sijoitusolosuhteissa. Käyttäytymiseen vaikuttavat mm. haitta-aineiden sitoutumistapa ja esiintymismuoto, maaperän pharvo sekä maa-aineksen orgaanisen aineksen määrä sekä sijoituspaikan olosuhteet. Maa-aineksen käsittely- tai hyötykäyttökelpoisuuden arviointiin liittyvien selvitysten ja tutkimusten laajuuteen vaikuttavat suunniteltu käsittelymenetelmä sekä massojen loppusijoitus- tai hyödyntämiskohde. Haitta-ainepitoisuuksien lisäksi edellytetään usein mm. hienoaineksen ja orgaanisen aineksen pitoisuuksien sekä liukoisuuksien selvittämistä. Tutkimus- ja arviointimenetelmät poikkeavat osittain pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioinnissa käytetyistä. Arviointien tavoitteena

10 onkin varmistua, että suunniteltu käsittelymenetelmä soveltuu ko. massoille ja etteivät maa-ainekset aiheuta ympäristön pilaantumista uudessa sijoituskohteessaan. Maa-ainesten käsittelyn ja hyödyntämisen suunnittelussa ja toteutuksessa voidaan käyttää apuna muun muassa jätteiden kaatopaikkakelpoisuuden toteamisesta laadittua opasta 3 sekä eräitä sivutuotteiden hyödyntämistä koskevia selvityksiä 4 5. Käsittelymenetelmien osalta tämä ohje keskittyy pitkälti kaatopaikkakelpoisuuden osoittamiseen, sillä tästä on säädetty yleisesti valtioneuvoston kaatopaikkapäätöksessä (861/1997) 6. Muiden käsittelymenetelmien osalta soveltuvuus osoitetaan menetelmä- ja tapauskohtaisesti käsittelylaitoksen ympäristöluvan edellyttämällä tavalla. Valtioneuvoston asetuksessa (214/2007) annetut maaperän haitta-aineiden ohjearvot on tarkoitettu ensisijaisesti maaperän pilaantuneisuuden ja puhdistustarpeen arvioimiseen eikä niitä voida käyttää sellaisenaan kaivetun maa-aineksen käsittely- tai hyötykäyttökelpoisuuden arviointiin. Pysyvillä orgaanisilla yhdisteillä (POP-yhdisteillä) pilaantuneiden maa-ainesten käsittelyssä on lisäksi otettava huomioon EU:n ns. POP-asetus 7. Asetuksen liitteessä IV on säädetty rajaarvopitoisuudet, joiden ylittyessä jätteet on käsiteltävä siten, että POP-yhdisteet tuhotaan tai muunnetaan palautumattomasti. Raja-arvo asetuksessa mainituille torjunta-aineille, heksaklooribentseenille, heksabromibifenyylille ja PCB-yhdisteille on 50 mg/kg sekä dioksiineille ja furaaneille 15 µg WHO-TEQ/kg. Uusille palonsuoja-aineille (penta- ja oktabromidifenyylieetterit) ja perfluoratuille oktyylisulfonaateille (PFOS) tullaan asettamaan jäteraja-arvot vielä vuoden 2012 aikana. Raja-arvojen ylittyessä voidaan eräissä poikkeustapauksissa soveltaa myös liitteessä V olevia löysempiä raja-arvopitoisuuksia. Tämä edellyttää, että Jätteen haltija on osoittanut lupaviranomaiselle, että liitteessä IV lueteltuja aineita ei ole mahdollista poistaa jätteestä, ja että pysyvien orgaanisen yhdisteiden tuhoaminen tai palautumaton muuntaminen toteutettuna parhaita ympäristökäytäntöjä ja parasta käytettävissä olevan tekniikkaa käyttäen ei ole ympäristön kannalta paras vaihtoehto ja että se täyttää tälle menetelmälle esitetyt muut vaatimukset. Poikkeuksen perusteluiksi ei täten riitä esim. kuljetuksen päästöihin liittyvät perusteet. Jäte sijoitetaan vaarallisille jätteille tarkoitetuille kaatopaikoille siten, että se on teknisten mahdollisuuksien mukaan kiinteytetty tai stabiloitu tai vaihtoehtoisesti se sijoitetaan syvälle turvalliseen kallioperään. Lupaviranomainen on antanut luvan vaihtoehtoisen menetelmän käyttöön. Lupaviranomainen on toimittanut tätä koskevan päätöksen Suomen ympäristökeskukselle, joka lähettää sen edelleen tiedoksi muille EU-jäsenmaille ja komissiolle. Notifiointi on mahdollisten kommenttien takia syytä lähettää hyvissä ajoin, mieluusti vähintään 30 päivää ennen puhdistamiseen ryhtymistä. 3 Ympäristöministeriö. 2006b. Jätteiden kaatopaikkakelpoisuuden toteaminen. 4 Mroueh, U-M., Mäkelä, E., Wahlström, M., Kauppila, J., Sorvari, J. Heikkinen, P., Salminen, R., Juvankoski, M. & Tammirinne M. 2000. Sivutuotteet maarakenteissa Käyttökelpoisuuden osoittaminen. 5 Wahlström, M., Laine-Ylijoki, J.,Eskola, P., Vahanne, P., Mäkelä, M, Vikman, M, Venelampi, O. Hämäläinen, J. & Frilander, R. 2004. Kaatopaikkojen tiivistysrakennemateriaaleina käytettävien teollisuuden sivutuotteiden ympäristökelpoisuus. 6 Valtioneuvoston päätös kaatopaikoista (861/1997) 7 Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (805/2004/EY) pysyvistä orgaanisista yhdisteistä sekä direktiivin (79/117/ETY) muuttamisesta eli ns. POP-asetus. Säädöstä on muutettu useita kertoja sen hyväksymisen jälkeen. Uusin versio (toistaiseksi) asetuksesta löytyy koodilla 2004R0850

11 9.5.1 Hyödyntäminen kaatopaikkarakenteissa Hyödyntämisen lähtökohtana on, että kaatopaikan pinta- ja pohjarakenteen mineraalisten tiivistyskerrosten välillä olevissa kerroksissa hyödynnettävien maa-ainesjätteiden tulee olla kaatopaikkakelpoisia asianomaiselle kaatopaikalle. Muiden pintarakennekerrosten osalta hyödyntämiskelpoisuustarkastelun lähtökohtana ovat valtioneuvoston kaatopaikkapäätöksessä pysyvälle jätteelle annetut kriteerit. Pohjakerroksen mineraaliselta tiivistyskerrokselta vaaditaan kemiallisen pysyvyyden lisäksi fysikaalista pysyvyyttä, sillä rakenteen tehtävänä on toimia myös eräänlaisena varmistuskerroksena muiden kerrosten tai eristeiden menetettyä toimivuutensa. Maa-ainesten kaatopaikkarakenteissa tapahtuvan hyödyntämisen osalta voidaan soveltaa VTT Tiedotteessa 2246 esitettyjä kelpoisuuden osoittamismenettelyjä. Tavanomaisen sekajätteen tai tavanomaisen pilaantuneen maa-aineksen kaatopaikkojen esipeitto- ja päiväpeittokerroksissa voidaan käyttää haitta-ainepitoisuudeltaan alemman ohjearvon alittavia maa-aineksia. Maa-ainesten kaatopaikkakelpoisuus osoitetaan pilaantuneisuustutkimuksissa saatujen haitta-ainepitoisuuksien perusteella Alemman ohjearvon ylittyessä sekä valtioneuvoston päätöksen mukaisilla kaatopaikoilla kaatopaikkakelpoisuus on aina erikseen osoitettava. 9.5.2 Hyödyntäminen muissa rakenteissa Maa-ainesten hyödyntämisen lähtökohtana muissa rakenteissa ovat luvussa 9.4.2 esitetyt yleiset periaatteet. Tämän lisäksi maarakentamisessa hyödynnettävien ainesten teknisen laadun tulee täyttää eurooppalaisten ja kansallisten standardien vaatimukset sekä muut merkittävät kansalliset vaatimukset, kuten tiehallinnon ohjeet. Maa-ainesten hyödyntäminen edellyttää maarakennetyypin tuntemista ja niiden pohjalta laadittuja teknisiä ja suunnittelu- ja rakentamisohjeita. Ohjeiden tulisi sisältää maarakennetyyppikohtaiset hyödyntämiskohteet ja niissä tulee ottaa huomioon pohjamaan geotekninen laatu ja pohjavesiolosuhteet. Ensimmäinen, alustava arvio maa-aineksen soveltuvuudesta maarakennuskäyttöön voidaan yleensä tehdä raekokojakauman perusteella. Ohjeita jätteiden maarakennuskäyttökelpoisuuden osoittamisesta on myös esitetty kattavasti esimerkiksi TEKESin julkaisemassa raportissa: Sivutuotteet maarakenteissa Käyttökelpoisuuden osoittaminen 8. 9.5.3 Loppuijoitus maankaatopaikalle Maankaatopaikalle voidaan sijoittaa vain pilaantumatonta maa-ainesta. Pilaantuneilta tai pilaantuneiksi epäillyiltä alueilta tuotavien maa-ainesjätteiden sijoituskelpoisuus maankaatopaikalle osoitetaan yleensä alueen pilaantuneisuustutkimuksissa saatavien haitta-ainepitoisuustulosten perusteella. Maankaatopaikalle voidaan sijoittaa vain sen ympäristöluvassa esitetyn mukaista maa-ainesta. Mikäli ympäristöluvassa ei ole otettu tarkemmin kantaa maa-ainesjätteen sallittuihin haittaainepitoisuuksiin, voidaan soveltaa seuraavia yleisperiaatteita: Maankaatopaikalle sijoitettavien maa-ainesjätteiden sisältämien haitta-aineiden pitoisuuksien tulee alittaa alemmat ohjearvot. Jos maankaatopaikka sijaitsee herkkien alueiden läheisyydessä, vastaanottokriteerit tulee arvioida tapauskohtaisesti. Tämä koskee erityisesti herkästi kulkeutuvia aineita, esim. valtio- 8 Mroueh, U-M., Mäkelä, E., Wahlström, M., Kauppila, J., Sorvari, J. Heikkinen, P., Salminen, R., Juvankoski, M. & Tammirinne M. 2000. Sivutuotteet maarakenteissa Käyttökelpoisuuden osoittaminen.

12 neuvoston asetuksen (214/2007) liitteessä tunnuksella (p) merkittyjen haitallisten aineiden sijoittamista. Jos maankaatopaikka sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella, eikä sen ympäristöluvassa ole otettu tarkemmin kantaa haitta-ainepitoisuuksiin, sinne ei saa vastaanottaa maaainesjätteitä, joiden haitta-ainepitoisuudet ylittävät kynnysarvot tai alueen luontaiset taustapitoisuudet, mikäli ne ovat kynnysarvoja korkeampia. Mikäli maankaatopaikalle sijoitettuja maa-aineksia suunnitellaan käytettäväksi uudelleen myöhemmin, kannattaa haitta-ainepitoisuudelta kynnysarvon ylittävät ja alittavat maaainekset sijoittaa erikseen. Maa-aineksen haitta-ainepitoisuus < KY tai TA KY - AO > AO Kyllä Kelpoisuus arvioidaan esim PIMA-tutkimuksilla Ei KY = kynnysarvo TA = alueen taustapitoisuus AO = alempi ohjearvo Kuva 6. Maa-ainesjätteen kelpoisuus maankaatopaikalle, mikäli kaatopaikan ympäristöluvassa ei sitä ole määritetty. 9.5.4 Kaatopaikkakäsittely Pilaantuneiden maa-ainesjätteen kaatopaikkakäsittely on jätelain etusijajärjestyksen mukainen viimeinen käsittelyvaihtoehto. Valtioneuvoston kaatopaikkapäätöksessä (861/1997) on esitetty yleiset puitteet jätteen kaatopaikkakelpoisuuden arvioimiseksi sekä jätteiden kaatopaikalle sijoittamista koskevat yleiset rajoitukset, kuten syttyvyys, syövyttävyys, hapettavuus, reaktiivisuus ja myrkyllisyys. Asetuksella on säädetty mm. sitovat raja-arvot pysyvän jätteen ja ongelmajätteen kaatopaikalle sekä käsiteltyä ongelmajätettä vastaanottavalle tavanomaisten jätteiden kaatopaikalle sijoitettaville jätteille. Kaatopaikkapäätöstä ei sovelleta maankaatopaikkaan, jonne sijoitetaan vain pilaantumatonta maa-ainesjätettä. Luonnos valtioneuvoston asetukseksi kaatopaikoista 9 on lähetetty lausunnoille 10.5.2012. Asetus korvaisi kaatopaikkapäätöksen. Asetus perustuisi kuitenkin suurelta osin tähän päätökseen. Uudet rajoitukset koskisivat biohajoavan ja muun orgaanisen jätteen sijoittamista tavanomaisen jätteen kaatopaikalle. Kielto ei kuitenkaan koskisi pilaantunutta maa-ainesjätettä, joka sijoitetaan erillään muista jätteistä. Rajoitusta sovellettaisiin luonnoksen mukaan vuoden 2016 alusta alkaen. Ennen maa-ainesjätteen kaatopaikkakelpoisuuden määrittämistä on selvitettävä, luokitellaanko maaaines vaaralliseksi vai tavanomaiseksi jätteeksi. Kaatopaikalle saa sijoittaa yleensä vain sen luokituksen mukaisia jätteitä. Jäte, jota ei luokitella vaaralliseksi jätteeksi, on tavanomaista jätettä. Osa tavanomaisesta jätteestä voidaan luokitella pysyväksi jätteeksi. Vaarallinen jäte voidaan myös esikäsitellä esimerkiksi kemiallisesti, jolloin sen sijoittaminen tähän tarkoitukseen varatulle tavanomaisen jätteen kaatopaikalle on mahdollista. Maa-ainesjätteen luokitus ei ratkaise sille soveltuvaa 9 Luonnos valtioneuvoston asetukseksi kaatopaikoista löytyy osoitteesta www.ymparisto.fi/jatelainuudistus

13 käsittelytapaa, jolloin esimerkiksi tavanomaiseksi jätteeksi luokitellut pilaantuneet maa-ainekset eivät välttämättä ole soveltuvia tavallisen jätteen kaatopaikalle. Kaikista kaatopaikalle sijoitettavista jätteistä on aina tehtävä perusmäärittely ja niiden kelpoisuus kyseiselle kaatopaikalle on osoitettava. Tällöin on otettava huomioon mm. kaatopaikan olosuhteet ja sen ympäristölupa. Alemman ohjearvon alittavien maa-ainesjätteiden osalta kaatopaikkakelpoisuus osoitetaan pilaantuneisuustutkimuksissa saatujen haitta-ainepitoisuuksien perusteella. Alemman ohjearvon ylittävien maa-ainesjätteiden osalta kaatopaikkakelpoisuuden osoittaminen tehdään liittessä 15 esitettyjen periaatteiden mukaisesti. Perusmäärittelyyn kuuluu myös mm. jätteen esikäsittelymahdollisuuksien ja vaihtoehtojen selvittäminen. Kaatopaikkakelpoisuustutkimusten yleiset periaatteet, arvioinnissa käytettävät kriteerit eri kaatopaikkatyypeillä sekä näytteenoton periaatteet on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 15 ja kaatopaikkapäätöksen mukaiset kaatopaikkakelpoisuuskriteerit liitteessä 16. Liitteiden lopullinen viimeistely tehdään, kun uusi valtioneuvoston kaatopaikka-asetus on hyväksytty.

14 LIITE KEHITTÄMISVAIHTOEHTOJA JA KYSYMYKSIÄ 1) ILMOITUSMENETTELYN KÄYTÖN LAAJENTAMINEN Ympäristönsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä suunnitellaan muutettavaksi nykyisen lain 78 :n muotoilua siten, että ilmoitus kattaisi selkeästi kaiken alueella tapahtuvan maa-ainesjätteen hyötykäytön. Ilmoituksen johdosta ELY-keskus antaa päätöksen, jossa voitaisiin antaa määräyksiä maa-ainesten käytöstä. Merkittävä hyödyntäminen edellyttäisi naapurien kuulemista. Tulisiko ilmoituksella hyväksyttävää hyötykäyttöä rajata jotenkin, esim. meluvallien tai maisemamäkien osalta? YSL:n 78 :n mukaisen ilmoitusmenettelyn käyttöä maa-ainesjätteiden hyödyntämiseen voidaan harkita laajennettavaksi koskemaan myös kunnostuskohteen ulkopuolella tapahtuvaa hyödyntämistä. Ilmoituksen käsittelisi ELY-keskus ja hyötykäyttökohde kirjattaisiin maaperän tilan tietojärjestelmään. Sopiiko tämä laajennus ympäristönsuojelulain maaperän ja pohjaveden puhdistamista koskevan luvun yhteyteen? Edistäisikö laajennus todellista hyötykäyttöä vai johtaisiko sen pilaantuneiden maiden "ripotteluun"? Koska YSL 78 :n mukaisessa ilmoitusmenettelyssä syntyy tapauskohtainen päätös määräyksineen, on menettely rinnastettavissa jätedirektiivin tarkoittamaan lupamenettelyyn, eikä ilmoitusmenettelyä näin ollen tarvitse ennakkonotifioida komissiolle. Ilmoitusmenettelyn mukaiset hyötykäyttökohteet tallennettaisiin maaperän tilan tietojärjestelmään. 2) REKISTERÖINTIMENETTELYN LUOMINEN KUNNOSTAMISKOHTEEN ULKOPUO- LELLA HYÖDYNNETTÄVILLE MAA-AINESJÄTTEILLE On myös mahdollista laatia erillinen rekisteröintimenettely (on/off) pilaantuneiden maaainesjätteiden hyödyntämiselle. Menettely toteutettaisiin valtioneuvoston asetuksella. Rekisteröintimenettelyssä viranomainen tarkistaa, että rekisteröitävä toiminta vastaa asetuksen vaatimuksia. Viranomainen ei tee erillistäpäästöstä, vaan ainoastaan merkinnän rekisteriin. Jos viranomainen kuitenkin havaitsee puuttua toimintaan, se tapahtuu laissa säädettyjä valvontakeinoja käyttäen. Yksinkertaisimmillaan asetus voisi rajoittua koskemaan pilaantumattomia maa-aineksia, joissa on kohonneita haitta-ainepitoisuuksia (ns. kynnysarvomaat). Tällöin kriteerit voisivat perustua pääosin luvussa 9.3.2 kuvattuihin yleisiin periaatteisiin ja niiden laatiminen voidaan tehdä melko nopeasti. Toinen vaihtoehto olisi laatia laajempi pilaantuneiden maiden hyötykäyttöä koskeva asetus, jossa kriteerit annettaisiin tietyille maarakennuskohteille (vrt valtioneuvoston asetus eräiden jätteiden käytöstä maarakentamisessa 591/2006 ). Kriteerit voisivat koostua mm. kokonaispitoisuuksista ja/tai liukoisuuksista eivätkä ne välttämättä olisi sidoksissa ohjearvioihin. Rekisteröidyt hyötykäyttökohteet tallennettaisiin maaperän tilan tietojärjestelmään.

Säännös tulisi ennakkonotifioida komissiolle teknisenä määräyksenä. 15 Onko rekisteröinti hyvä tapa edetä? Miten laaja sen soveltamisalan tulisi olla? Tulisiko rekisteröinti laajentaa kattamaan myös kiviaineksia ja muita maa-aineksia rakentamisessa ja pilaantuneiden alueiden kunnostamisessa syntyvien maa-ainesten lisäksi? Jos rekisteröintimenettely toteutetaan, onko tarpeen harkita maa-ainesten hyötykäyttöä koskeva ilmoitusmenettelyn laajentamista koskemaan myös kunnostuskohteen ulkopuolisia kohteita? Kaivettu pilaantumaton maa-aines, joka ei sisällä kohonneita haitta-ainepitoisuuksia (< KA) Kaivettu pilaantumaton maa-aines, joka sisältää kohonneita haitta-ainepitoisuuksia (KY - AO) jätettä Kaivettu pilaantunut maa-aines (> AO) - jätettä Hyödynnetään varmasti ja suunnitelmallisesti ilman edeltäviä muuntamistoimia esim. MRL:n rakennus-, toimenpide- tai maisematyölupa Kyllä Ei Ympäristölupa (28 ) TULEVAISUUDESSA: Rekisteröintimenettely (Vna) ja/tai YSL:n 78 :n ilmoitusmenettely laajennettu kohteen ulkopuolelle Jätettä Hyötykäyttö muussa kohteessa

16 KAATOPAIKKASIJOITUSTA KOSKEVIA OHJEITA Ohjeen liite 15 1. Kaatopaikkakelpoisuustutkimusten yleiset periaatteet Pilaantuneiden maa-ainesjätteiden kaatopaikkakelpoisuustutkimuksissa käytetään ensisijaisesti jätteille kehitettyjä CEN EN standardeja. Tarvittaessa voidaan ennen em. standardien valmistumista käyttää PrEN-vaiheen standardeja sekä muita jo käytössä olevia, hyväksyttyjä standardeja tai menettelyjä. Pilaantuneilla maa-ainesjätteillä on lisäksi erityispiirteitä, jotka tulee ottaa huomioon kaatopaikkakelpoisuutta osoitettaessa. Esimerkiksi kertaluonteisen muodostumistapansa vuoksi kunkin maa-ainesjäte-erän kaatopaikkakelpoisuus on erikseen osoitettava eikä vastaavuustestaukseen siten yleensä ole tarvetta. Maa-ainesjäte sisältää usein sekä epäorgaanisia että orgaanisia haitta-aineita, mikä yhdessä heterogeenisuuden ja tutkittavien näytteiden mahdollisesti huonon edustavuuden kanssa asettavat omat erityisvaatimuksensa. 2. Kaatopaikkakelpoisuuden arviointi Valtioneuvoston päätöksessä kaatopaikoista (861/979) on sitovia kelpoisuuskriteerejä pysyvälle jätteelle, ongelmajätteelle, käsitellylle ongelmajätteelle ja tietyille tavanomaisille epäorgaanisille jätteille, jotka voidaan sijoittaa yhteen vakaan reagoimattoman ongelmajätteen kanssa tavanomaisen jätteen kaatopaikalle. Kriteerejä on lähinnä liukoisuusominaisuuksille ja rajoitetusti koostumukselle. Muiden parametrien osalta on kelpoisuusarviointi tehtävä tapauskohtaisesti. Tämä koskee mm. monia orgaanisia haitta-aineita, joiden kelpoisuutta arvioidaan pääsääntöisesti kokonaispitoisuuksien perusteella. Kaatopaikalle sijoitettavalle, tavanomaiseksi jätteeksi luokiteltavalla maa-ainesjätteelle, jota ei sijoiteta yhdessä vakaan reagoimattoman ongelmajätteen kanssa, ei ole annettu yleisesti sovellettavia raja-arvopitoisuuksia tai liukenevuutta koskevia kriteerejä. Luonnoksessa valtioneuvoston asetukseksi kaatopaikoista on esitetty rajoituksia biohajoavan ja muun orgaanisen jätteen sijoittamiselle. Rajoitusta sovellettaisiin luonnoksen mukaan vuoden 2016 alusta alkaen. 2.1 Valtioneuvoston kaatopaikkapäätöksen sitovat kriteerit Sijoitettaessa pilaantunutta maa-ainesjätettä pysyvän jätteen kaatopaikalle, vaarallisen jätteen (ongelmajätteen) kaatopaikalle sekä vakaata reagoimatonta (käsiteltyä) vaarallista jätettä vastaanottavalle tavanomaisten jätteiden kaatopaikalle, tulee osoittaa, että liitteen 16 taulukon kriteerit täyttyvät. Liukoisuudet määritetään L/S-suhteessa 10 l/kg. Vaarallisista jätteistä ja stabiileista vaarallisista jätteistä on suotautumisen lisäksi määritettävä ja arvioitava jätteen neutralointikapasiteetti, jolla arvioidaan jätteen herkkyyttä ph-muutoksiin. Lisäksi jätteisiin, jotka sijoitetaan kaatopaikalle yhdessä kipsipohjaisten materiaalien kanssa, on sovellettava liitteessä 16 esitetyn taulukon tavanomaiselle epäorgaaniselle jätteelle esitettyjä (taulukon neljäs sarake vasemmalta) orgaanisen hiilen kokonaispitoisuudelle (TOC) ja liuenneen orgaanisen hiilen (DOC) pitoisuudelle annettuja raja-arvoja. 2.2 Tavanomaisen sekajätteen kaatopaikka

17 Sijoitettaessa maa-ainesjätteitä tavanomaisten sekajätteiden kaatopaikalle tulee ottaa huomioon, että sekalaisen jätteen kaatopaikkaolosuhteet poikkeavat epäorgaanisen jätteen kaatopaikkaoloista seuraavasti: Suotoveden ph-arvo on riippuvainen kaatopaikalle sijoitetuista jätteistä ja kaatopaikan elinkaaren vaiheesta (esim. tuoreella kaatopaikalla on suotoveden ph yleensä aluksi hapan happokäymisen takia). Koska metallien liukoisuus on riippuvainen ympäristön ph-arvosta, tulisi ympäristöolosuhteiden vaikutus metallien liukoisuuteen huomioida erityisesti silloin, kun kaatopaikalle sijoitettavat jätemäärät ovat suuria ja jäte sisältää merkittävästi haitallisia metalleja. Suotovesi sisältää merkittävästi orgaanisia yhdisteitä, esimerkiksi liukoista orgaanista hiiltä (DOC). Orgaanisia aineita sisältävät kaatopaikkavedet saattavat tietyissä olosuhteissa, kuten tuoreessa jätteessä, lisätä tiettyjen metallien sekä orgaanisten aineiden, kuten PCB-, PAHyhdisteiden ja hiilivetyjen liikkuvuutta, mikä on huomioitava erityisesti silloin, kun kaatopaikalle sijoitettavat jätemäärät ovat merkittäviä. Tulevaisuudessa biohajoavan jätteen sijoittaminen sekajätteen kaatopaikalle vähenee. Valtioneuvoston kaatopaikka -asetusta koskevan luonnoksen perusteella tavanomaiselle kaatopaikalle sijoitettavan jätteen, sekä tavanomaisen kaatopaikan pintarakenteen tiivistyskerroksen alaisissa rakenteissa käytettävien jätteiden (ja muiden materiaalien) TOC-pitoisuuden raja-arvo olisi 1.1.2016 alkaen 10 %. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei kaatopaikan sulkemisen yhteydessä rakennettavan pintarakenteen sisältämän tiivistyskerroksen eikä kaatopaikan pohjarakenteen välillä tulisi jatkossa olla orgaanista jätemateriaalia. Vaihtoehtoinen kriteeri TOC:n ohella on LOI-kriteeri, joka on niin ikään 10 %. Raja-arvoa 10 % ei sovelleta sellaisille pilaantuneille, orgaanista ainesta sisältäviä maamassoille, jotka sijoitetaan erillään muista jätteistä (asetusluonnksen liitteen 2 kohta 3.2.2). Perusteena jätteen sijoittamiselle erillisenä on, että kyseiset jätteet lisäävät kaatopaikkaveden liuenneen orgaanisen hiilen pitoisuutta ja siten muiden jätteiden sisältämien metallien liukenemista. Pääsääntöisesti muualla kuin kasvukerroksessa käytettävät orgaaniset maamassat samoin kuin puutarhajätteet olisi ohjattava maankaatopaikoille eikä tavanomaisen jätteen kaatopaikalle. Liukoisuusominaisuudet Tavanomaisten sekajätteiden kaatopaikalle sijoitettavien maa-ainesjätteiden kelpoisuuskriteereinä suositellaan käytettäväksi taulukon 1 mukaisia liukoisuuskriteerejä: Taulukko 1. Suositus liukoisuuskriteereiksi 10. Jäteluokka Liukoisuukriteerit L/S-suhteessa 10 [mg/kg] k.a Arseeni 2 Barium 100 Kadmium 1 Kromi (kok.) 10 Kupari 50 Elohopea 0,2 Molybdeeni 10 Nikkeli 10 Lyijy 10 Antimoni 0,7 Seleeni 0,5 10 Ympäristöministeriö. 2006b. Jätteiden kaatopaikkakelpoisuuden toteaminen.

60000 Sinkki 50 Kloridi, Cl - 15000 1) Fluoridi, F - 150 2- Sulfaatti, SO 4 20000 1) Liuenneiden aineiden kokonaispitoisuus, TDS 1 1) testiuutteeseen liuenneiden aineiden kokonaismäärää voidaan käyttää sulfaatti- ja kloridiarvojen sijasta. 18 Happamien sijoitusolosuhteiden vaikutusta jätteen liukoisuusominaisuuksiin arvioidaan tarvittaessa ph-vaikutustestillä, mikäli metallipitoisuudet ovat merkittäviä. ph-vaikutustestissä havaittujen liukoisuuksien tulee neutraalilla ph-alueella (ph 6-8) täyttää em. taulukossa esitetyt kriteerit. Liukoisuustulokset tämän ph-alueen ulkopuolella arvioidaan tapauskohtaisesti. Muut ominaisuudet Jos maa-ainesjätteen voidaan alkuperänsä tai syntytapansa perusteella olettaa sisältävän orgaanisia haitta-aineita, esimerkiksi mineraaliöljyä, BTEX-yhdisteitä, fenolia, PCB-yhdisteitä ja PAHyhdisteitä, on nämä haitta-ainepitoisuudet määritettävä kaatopaikkakelpoisuuden arviointia varten. Ongelmajätteen luokitusta varten määritettyjä raja-arvoja ei tule yksistään käyttää kaatopaikkakelpoisuuden arvioinnissa, vaan niitä on täydennettävä siten, että erityisesti kaatopaikkaolosuhteissa orgaanisen haitta-aineen kulkeutuminen, hajoaminen ja toksisuus huomioidaan. Taulukossa 2 on esitetty maa-ainejäte-erille enimmäispitoisuussuosituksia tietyille orgaanisille haitta-aineille. Muilta osin kelpoisuus on arvioitava tapauskohtaisesti. Haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC) sisältäviä maa-ainesjätteitä ei pääsääntöisesti tule ilman esikäsittelyä sijoittaa kaatopaikalle. On myös otettava huomioon, että liuottimet kuten klooratut hiilivedyt saattavat vahingoittaa kaatopaikan eristemateriaaleja. Ekotoksisuustestit antavat lisätietoja orgaanisia haitta-aineita sisältävien jätteiden ympäristövaarallisuudesta. Taulukko 2. Maa-ainesjäte-erien kaatopaikkasijoituksen (tavanomaisen jätteen kaatopaikka) enimmäispitoisuusarvoja koskevat suositukset Haitta-aine mineraaliöljy (C10-C40) fenoli-indeksi PAH (EPA 16) Enimmäispitoisuus 2500 mg/kg 100 mg/kg 150 mg/kg Kaatopaikkakelpoisuus arvioidaan PIMA-tutkimuksilla Alempi ohjearvo Kaatopaikkakelpoisuus osoitettava erikseen 1) 1) Kriteereinä mm. liukoisuusraja-arvot ja orgaanisten yhdisteiden kokonaispitoisuus Kuva 1. Maa-ainesjätteen kelpoisuus tavanomaisen sekajätteen maankaatopaikalle. (organisille haitta-aineille ei kuitenkaan ole käytettävissä kuin kokonaispitoisuustuloksia)

2.3 Pilaantuneiden maa-ainesjätteiden erityiskaatopaikat 19 Pilaantuneiden maa-ainesjätteiden käsittelyyn ja loppusijoitukseen on olemassa omia erityiskaatopaikkoja tai niille voidaan varata erillisiä kaatopaikan osia. Nämä on yleensä luokiteltu joko tavanomaisen jätteen tai vaarallisen jätteen kaatopaikoiksi. Samalla kaatopaikka-alueella voi olla myös erilliset alueet eri jäteluokille. Pilaantuneen maa-ainesjätteen sijoittamisessa vaarallisen jätteen kaatopaikoiksi luokitelluille erityiskaatopaikoille sovelletaan vaarallisen jätteen kaatopaikkoja koskevia raja-arvoja. Pilaantuneen maa-ainesjätteen sijoittamisessa muille erityiskaatopaikoille suositellaan sovellettavaksi liitteen 16 taulukossa esitettyjä tavanomaisen epäorgaanisen jätteen kriteerejä ja niihin liittyviä menettelyjä. Kriteereistä, esimerkiksi orgaanisen aineksen (TOC ja LOI) sekä liukoisen orgaanisen hiilen (DOC) kohdalla, voidaan poiketa, jos voidaan osoittaa, että ko. sijoituksesta ei aiheudu sijoitusympäristölle merkittävää riskiä ja että sijoituspaikalla saavutetaan vaadittu ympäristönsuojelun taso. Sijoituksen ympäristökuormitusta voidaan tarvittaessa rajoittaa esimerkiksi teknisin keinoin. Lisäksi on otettava huomioon, että POP-yhdisteet (EY asetus 850/2004), korkeat orgaanisen aineksen pitoisuudet (mm. haulikkoratojen ongelmajätteeksi luokitellut humusmaat) tai merkittävät mineraaliöljypitoisuudet saattavat rajoittaa kaatopaikkasijoitusta. Kaatopaikalle sijoitettava jäte ei myöskään saa vaikuttaa ympäristönsuojelujärjestelyiden laatutasoon ja niiden turvaamiseen. 3 Kaatopaikkakelpoisuuden osoittamiseen liittyvät tutkimukset 3.1 Näytteenotto Näytteenoton tulee perustua dokumentoituun näytteenottosuunnitelmaan. Näytteenottosuunnitelman laatimisessa tulee soveltaa standardin (EN 14899) mukaisia periaatteita ja näytteenottosuunnitelmassa tulee mm. käsitellä seuraavia asioita: Näytteenoton tavoitteet ja kohde Näytteenottopaikat ja ajankohdat Näytteenottotapa ja -menetelmät Näytteiden käsittely, kuljetus ja varastointi Tutkimus- ja analyysimenetelmät Tulosten käsittely ja raportointi Kaatopaikkakelpoisuuden selvittämiseksi on näytteenoton oltava luotettava, ja se tulee ensisijaisesti tehdä joko kiinteistölle kootusta välivarastokasasta tai kaatopaikalle kootusta välivarastosta. Pilaantuneisuustasoltaan hyvin erilaisia maa-aineksia ei kunnostuskohteessa tai käsittelypaikassa sijoiteta samaan välivarastokasaan, eli niitä ei saa tarkoituksella sekoittaa. Kunkin pilaantuneen maaaineskasan kaatopaikkakelpoisuus on arvioitava erikseen maa-ainesten laimentumisen estämiseksi. Kaatopaikkakelpoisuustutkimuksiin tarvittavien kokoomanäytteiden lukumäärä määräytyy kaatopaikalle loppusijoitettavan maa-ainesjätemäärän perusteella. Kun sijoitettava maa-ainesjätemäärä on yli 500 mutta alle 2000 tn, kasat tai auma jaetaan 2 4 osaan (kaatopaikkakelpoisuus määritetään erikseen kullekin osalle) ja kustakin osasta otetaan kokoomanäyte. Taulukossa 3 on annettu ehdotus kokoomanäytteiden lukumäärästä massamäärien mukaan sekä osanäytteiden lukumäärä kokoomanäytettä kohden. Jos tavoitteena on määrittää auman tai kasojen keskipitoisuus saadaan se tulosten erillisten kokoomanäytteiden tulosten keskiarvona. Taulukko 3. Kokoomanäytteiden ja osanäytteiden lukumäärä tutkittavan maa-ainejätemäärän mukaan.

Jätteen määrä [tn] Kokoomanäytteiden lukumäärä Osanäytteiden lukumäärä/ kokoomanäyte < 500 1 20-50 500-1 000 2 50 1 000-1 500 3 50 1 500-2 000 4 50 20 Kokoomanäytteet muodostetaan samansuuruista osanäytteistä. Osanäytteet otetaan eri kohdista ja syvyyksistä aumaa (kasoja), niin että näytteet edustavat koko tutkittavaa jäte-erää. Osanäytteiden koko määräytyy materiaalin suurimman partikkelikoon mukaan: hiekalle osanäytteiden minimikoko on noin 0,2 kg ja sitä kasvatetaan maa-aineksen raekoon mukaan. Osanäytteet tulee ottaa pilaantuneisuutta edustavista kerroksista (ei puhtaista maakerroksista) kokoomanäytteen edustavuuden varmistamiseksi. Kokoomanäytteen massamäärän tulisi olla vähintään 2 kg ja kunkin kokoomanäytteen tulisi koostua vähintään viidestä osanäytteestä. Osanäytteiden tulee edustaa samaa kaatopaikalle sijoitettavaa massaerää ja niiden lukumäärä kokoomanäytteessä tulee aina perustella tapauskohtaisesti näytteenottosuunnitelmassa. Haihtuvien yhdisteiden tutkimuksissa kokoomanäytteitä ei käytetä, vaan ne tutkitaan osanäytteistä. Tutkittavien osanäytteiden lukumäärä tulee haihtuvien yhdisteiden osalta aina arvioida ja perustella tapauskohtaisesti. Lisaksi saattaa myös olla muita tilanteita esimerkiksi laadultaan poikkeava maaaines, pilaantumisen pistemäinen esiintyminen, joissa on perusteltua tutkia osanäytteet erikseen. 3.2 Näytteiden esikäsittely Kaatopaikkakelpoisuuden osoittamiseen liittyvät tutkimukset tehdään yleensä kokoomanäytteistä. Raekooltaan tasalaatuisista osanäytteistä voidaan valmistaa kokoomanäyte yhdistämällä samansuuruiset määrät kutakin osanäytettä sellaisenaan kokoomanäytteeksi. Tarvittaessa kokoomanäyte sitten vielä murskataan tutkimuksia varten raekokoon < 4 mm. Raekooltaan heterogeeniset osanäytteet tulee murskata edustavan kokoomanäytteen valmistamiseksi. Ennen murskausta näytteestä erotetaan arviointia varten erilliset jätekappaleet, kuten haulit ja naulat. Naiden kappaleiden osuus ja massa näytteessä mitataan ja dokumentoidaan niiden vaikutuksen huomioon ottamiseksi koko massaa koskevassa kelpoisuusarvioinnissa. Osanäyte tai osanäytteet murskataan toisistaan erillään ja vaiheittain siten, että ensin näytteestä erotetaan raekoon 4 mm ylittävä fraktio, joka murskataan erillään ja yhdistetään sitten sekoittamalla pienemmän raekoon fraktioon. Homogeenisista osanäytteistä valmistetaan sitten kokoomanäytteet yhdistämällä kustakin osanäytteestä samansuuruiset massamäärät. Kokoomanäyte jaetaan edustavasti edelleen laboratorionäytekokoon. Tarvittaessa kokooma- tai laboratorionnäytteen raekokoa pienennetään vielä analyysi- tai tutkimusmenetelmien vaatimusten mukaisesti. Laboratorionäytteiden esikäsittelyssä huomioitavat seikat (esim. murskaus, kuivaus, jako) on esitetty standardissa pr-cen/ts15002. 3.3 Tutkimukset Kaatopaikkakelpoisuustutkimukset tehdään vastaamaan maa-ainesjätteen oletetun sijoitusluokan mukaisia vaatimuksia. Kokoomanäytteistä määritetään ainakin maalaji, haitallisten aineiden kokonaispitoisuudet ja liukoisuusominaisuudet. Lisaksi tutkimuksissa on otettava huomioon POPyhdisteitä sisältäville jätteille EY asetuksessa 850/2004 annetut sijoitusrajoitukset. Liukoisuuskri-