Toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen kerhotoiminnasta ja sen kehittämisestä. Toiminnanjohtajan tehtävänä on



Samankaltaiset tiedostot
Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2013 Toiminnan painopisteet ovat

Kehittämishanke. Hankenumero:13911 Hakemuksen tila:avattu täydennettäväksi (TR) Vireilletulopvm:

Vapaaehtoisena 4H:ssa

Siv.ltk PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

KIRJOLAN KOULUN KERHO-OHJE Soveltuvin osin käytössä myös Saaren koululla

Kenelle kerho on suunnattu, miten oppilaat ilmoittautuvat ja miten osallistujat valitaan, mikäli halukkaita on enemmän kuin tilaa?

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2014

Ruutanan koulun kerho-ohje. Ruutanan koulu Ruutanantie Ruutana

Äänekosken kaupungin ja seurakunnan yhteinen kerhotoimintakokeilu vv

Sivistyspalvelukeskus Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Sisällysluettelo

KERHONJÄRJESTÄJILLE, KOULUILLE JA OPETTAJILLE

Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain vuodelta 2010

Perhepäivähoidon varhaiskasvatussuunnitelma

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

JUUAN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2015

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

Kylätalot käyttöön. Mitä kaikkea olisi huomioitava talon vuokraustoiminnassa?

TORNIONLAAKSON SEUTUKUNTA

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2011

Ulkoilmaelämää varhaiskasvatuksessa

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

PÄIVÄKODISSA, KOULUSSA SEKÄ AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNASSA TOTEUTETTAVAN LÄÄKEHOIDON SUUNNITELMA. Rovaniemen kaupunki

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Ohjaajien perehdyttämiskansio

Alakouluikäisten tyttöjen kerhomuotoinen ryhmätoiminta Timanttikerho

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

00003 VASTAUSLÄHETYS TUNNUS Haluan liittää jäseneksi myös seuraavat samassa taloudessa asuvat perheenjäsenet: Sukunimi Etunimi Syntymäaika

Savitaipaleen koulut ovat Liikuttavia kouluja! Timo Mikkola. Liikunnan lehtori / liikuntatoimenohjaaja

OAJ:N TORNION PAIKALLISYHDISTYS TIEDOTTAA

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Etelä-Hervannan koulu. lv

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

Yhdistysten talot seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus Mellilä

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma

ORIMATTILAN KAUPUNKI PERUSOPETUSLAIN MUKAINEN KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN. (1. ja 2. luokkien sekä erityisen tuen oppilaille) TOIMINTASUUNNITELMA


SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Pyöris pyöräilynystävät ry. Toiminan kertomus /4 Tummalla,toteutunut

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN OHJAUS- JA VALVONTA-ASIAKIRJA

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

Sinettiseura uudistus etenee

Ohjaajien startti-ilta 2013

Koeajotilaisuuden voi järjestää SML:n jäsenkerho

Luova lava lapsille -leirit. Kerhotoiminnan Opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Esim. astmaan liittyvä hengenahdistus diabetes, lasten kohdalla toteutuu monipistoshoito epilepsia allergialääkkeet

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

HOITOMUOTONA PERHEPÄIVÄHOITO


Liite LEMIN KUNNAN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODEKSI Hyväksytty sivistyslautakunnassa

Tervetuloa Työnvälitykseen

Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku

4H-Yritys. Ohjattuja yrittäjyyden ensiaskeleita

Koulussa noudatetaan järjestyssääntöjen lisäksi muuta sovellettavaa lainsäädäntöä.

Kerhotoiminnan työkalu Suomisport-alusta

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

LASTEN JA NUORTEN HARRASTUSRAHASTOHAKEMUS. 1. HAKIJAN TIEDOT (lapsen tai nuoren) Nimi. Katuosoite. Postinumero ja paikkakunta.

LAHDEN SEUDUN LOMAXI TOIMINTA. Turvallisuusasiakirja. Työstänyt: Ulla Riitta Moilanen Annina Kurki Virpi Rantanen

Kuusamon perusopetuksen yhteiset järjestyssäännöt

LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA

Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Tesoman koulupolku. Tesoma - Lamminpää. lv

2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN

NUORTEN ASUMISKURSSIN TOIMINTAMALLI

Puitesopimuksen osapuolet ja soveltaminen

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

1. Yhdistyksen nimi on Suomen Motoristit ry. Toimialueena on Suomi ja kotipaikkana Forssan kaupunki.

Ohjelmistoyrittäjien vakuutukset. if.fi

TIETOPAKETTI UUSILLE JA VANHOILLE PELAAJILLE, VALMENTAJILLE SEKÄ LASTEN VANHEMMILLE

Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen

- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta

KOIRAKÄVELYT JA KOIRAKAHVILA MIELENTERVEYDEN VAHVISTAJINA

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Lielahden koulupolku

4H-yrittäjänä olet itsesi pomo. #YritäOpiTienaa #4HSuomi

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

Turvallisesti harrastuksiin. Vinkkejä nuorten ryhmien ohjaajille ja vanhemmille

- Miten koulutan ja perhdytän vapaaehtoiset tukihenkilöt talousneuvonnan saloihin?

Tämä päivätty koulutusohjelma korvaa koulutusohjelman Siihen kuuluu:

Luonnossa kotonaan -toiminnalle on määritelty Toiminnan laadulliset kriteerit (1.) ja Toimipaikan kriteerit (2.).

Lentopallojaoston sinettiseurakriteerit ja yleiset toimintalinjat

KALASTUS OSANA KOULUJEN KERHOTOIMINTAA

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Aamu- ja iltapäivätoiminnan laatukriteerit

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Transkriptio:

Kerhotoiminnan käsikirja Icon Vastuuhenkilö: kehityspäällikkö Virpi Skippari p. 044 783 0302 virpi.skippari(a)4h.fi Sisällys 1 Johdanto 2 4H-kerho ja 4H-yhdistys 3 4H-kerhojen sisällöt erilaiset kerhot 4 Kerhojen ohjaus 4.1 Ohjaajien rekrytointi 4.2 Ohjaajana toimimisen edellytykset 4.3 Ohjaajien tehtävät, vastuut ja oikeudet 4.4 Kerhonohjaajien kouluttaminen 4.5 Ohjaajien tuki, palkitseminen ja motivointi 5 Kerhon toiminta 5.1 Turvallisuus kerhossa 5.2 Järjestön vakuutukset 5.3 Ryhmäkoko ja ikärajat 5.4 Kerhojen talous 5.5 Palautteen kerääminen 6 Kerhotoiminnan aineistot 7 Viestintä Johdanto Kerhot ovat merkittävin osa 4H-toimintaa, niissä luodaan perusta myöhemmälle 4H-harrastukselle. 4Hkerhoja ja muita ryhmiä toimii noin 3000 kpl ja kokoontumiskertojen osallistujamäärä on lähes 600 000. Kerhojen ohjaajana toimiminen on tärkeä nuorisotyön ja nuorten työllistämisen muoto. Kerhot ovat tärkeitä! Kerhotoiminnan käsikirjassa kuvataan, miten kerhotoiminta tulisi järjestää 4H-yhdistyksessä. Yhdistyksen hallitus täydentää käsikirjaan yhdistyksen tiedot ja hyväksyy käsikirjan yhdistyksen käyttöön. Käsikirjassa on mukana 4H-yhdistysten kerhotoiminnan hyviä käytäntöjä, joista on toivottavasti iloa kerhotoiminnan kehittämisessä.. 4H-kerho ja 4H-yhdistys Toiminnanjohtaja vastaa yhdistyksen kerhotoiminnasta ja sen kehittämisestä. Toiminnanjohtajan tehtävänä on tuntea toimintaympäristönsä eli tietää millaisia kerhoja toimialueella tarvitaan, missä ja kuinka paljon, ja

tarvittaessa käynnistää uusia kerhoja tai lopettaa vanhoja vastata kerhotoiminnan laadusta vastata ohjaajien rekrytoinnista, kouluttamisesta, perehdyttämisestä, tuesta ja palkitsemisesta tehdä sopimukset kerhotilojen käytöstä olla aktiivisesti mukana kerhotoiminnan tiedottamisessa tilastoida yhdistyksen kerhotoiminta toiminnanjohtaja voi myös itse ohjata kerhoja Lähtökohtana on, että 4H-toimintaan osallistuvat liittyvät yhdistyksen jäseniksi. Tämä on tärkeää turvallisuus- ja vastuukysymysten vuoksi, sillä järjestön tapaturmavakuutus koskee vain jäseniä. Kerhon osallistujilta voidaan periä kerhomaksu. Jäsenille kerho voi olla ilmainen. Yhdistyksen käytännöt jäsenyydessä ja kerhomaksuissa: 4H-kerhojen sisällöt erilaiset kerhot 4H-kerhot on suunnattu ensisijaisesti yli 6-vuotiaille. Kerhot voivat olla joko yleiskerhoja tai teemakerhoja riippuen osallistujien iästä, kerhovuosien määrästä ja kiinnostusten kohteista. 4H-kerhot voivat olla vapaamuotoista harrastustoimintaa mutta myös kunnan ostamaa koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa tai koulujen kerhotoimintaa. 13-17-vuotiaille pyritään järjestämään omaa ryhmätoimintaa. 4H-klubit on tarkoitettu yli 18-vuotiaille. Jokainen klubi on osallistujiensa näköinen, jäsenet suunnittelevat toiminnan sisällön itse. Useimmat klubit toimivat ympäri vuoden. Järjestön toiminta-ajatuksen mukaisesti kerhotoiminta tukee lasten ja nuorten tasapainoista kehitystä ja kasvamista vastuuseen edistämällä omatoimisuutta ja arjen taitoja yrittäjyyttä ja työelämävalmiuksia yhteistyötaitoja kansainvälisyyttä ja luonnon ja ympäristön kunnioitusta Kerhotoiminnassa käytettävät menetelmät ovat tekemällä oppiminen ja yhdessä tekeminen. 4H-kerhossa opitaan yhdessä tekemällä, leikkimällä ja liikkumalla. Yleiskerhoissa tarjotaan lapsille monipuolisia oppimiskokemuksia, eli kokeillaan ja tehdään erilaisia asioita. Aihepiirejä ovat arjen- ja kädentaidot, metsä, luonto ja ympäristö, eläimet, teknologia, vuorovaikutus, kansainvälisyys sekä työtä ja omaa rahaa. Teemakerhoissa keskitytään yhteen aiheeseen. Teemakerho voi olla ajallisesti rajattu. Teemakerhoja ovat esim. yrityskerho, eräkerho, heppakerho, mopokerho ja kokkikerho. Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa järjestettäessä noudatetaan lainsäädäntöä (Perusopetuslaki) sekä Opetushallituksen (www.edu.fi) ja järjestäjäkunnan antamaa ohjeistusta. Koulujen kerhotoiminnan elvyttämiseen OPM on osoittanut määrärahoja vuodesta 2008. Avustus myönnetään opetuksen järjestäjälle, joka voi halutessaan käyttää kolmatta sektoria kerhojen käytännön toteuttajana. Liitteessä on lista yhdistyksen kerhoista.

Kerhojen ohjaus 4H-kerholla on aina ohjaaja. Kerhon apuohjaaja (13+) toimii kokeneemman ohjaajan kanssa. Kerhonohjaaja on alle 18-vuotias ohjaaja. Aikuista kerhonohjaajaa kutsutaan aikuisohjaajaksi. Ohjaajien rekrytointi Kerhojen ohjaajina voivat toimia sekä nuoret että aikuiset. Nuoret kerhonohjaajat ovat usein itse olleet ensin kerholaisia, mutta yleistynyt on myös nuorten rekrytointi suoraan oppilaitoksista 4Hkerhonohjaajiksi. Tällöin koulutuksessa tulee painottaa nuorille 4H-toiminnan perusperiaatteita ja toimintatapoja. Ohjaajaksi kasvaminen on tärkeä osa nuorisotyötä, toimiessaan kerhonohjaajana nuori on siis itse nuorisotyön kohteena. "Kerhonohjaajien rekrytoinnissa käytetään www.mol.fi sivuja. Ilmoitus laitetaan hyvissä ajoin keväällä. Kiinnostuneita on riittänyt, hakijat ovat pääasiassa opiskelijoita. Hakijat haastatellaan ja parhaat valitaan ohjaamaan kerhoja." (Kajaanin 4H-yhdistys) "Kerhonohjaajien koulutusta järjestetään Lääninhallituksen rahalla lukioiden kanssa yhteistyössä. Osallistujat saavat yhden opintoviikon. Koulutukseen kuuluu kuusi kertaa kerhonohjaamista. Osa koulutuksen käyneistä jää ohjaajiksi." (Vantaan 4H-yhdistys) "Toiminnanjohtaja käy tukioppilaiden tapaamisessa kertomassa mahdollisuudesta toimia kerhonohjaajana. Tukioppilaat ovat jo osittain valmiiksi koulutettuja, reippaita ja monesti innokkaita ja ennakkoluulottomia lähtemään mukaan kerhonohjaajaksi." (Kälviän 4H-yhdistys) Ohjaajana toimimisen edellytykset Yhdistys päättää kerhonohjaajan alaikärajan. Alaikärajaa määriteltäessä on hyvä ottaa huomioon kerholaisten määrä, kerhotila sekä ohjataanko yksin vai parina. Suositeltavaa on, että alle 18-vuotiaat ohjaavat kerhoa pareina. Kerhonohjaajat käyvät järjestön oman Osaava kerhonohjaaja -koulutuksen. Aikuisohjaajat perehdytetään 4H-työn keskeisiin sisältöihin ja aikuisille teemakerhojen ohjaajille järjestetään koulutus vähintään 4Htoiminnan ja kerhotyön perusasioita. Edellytykset kerhonohjaajille yhdistyksessä, mm. alaikäraja: Ohjaajien tehtävät, vastuut ja oikeudet Kerhonohjaajan tehtävät: Innostaa ja ohjaa kerholaisia suunnittelemaan kerhon ohjelmaa Organisoi kerhotapaamiset On kerholaisten tukihenkilö Asettaa kerhossa rajoja ja pitää huolta turvallisuudesta Luo kerhoon hengen Raportoi kerhon toiminnasta 4H-toiminnanjohtajalle Kerhonohjaajalla on oikeus perehdytykseen, koulutukseen ja tukeen.

Kerhonohjaajien kouluttaminen Kerhonohjaajien kouluttamiseksi olemassa on: Kerhonohjaajille suunnattu o Osaava kerhonohjaaja -koulutus o 4H-Kerhonohjaajapaketti, sisältö Osaava kerhonohjaaja -opas, 4H-päiväkirja, 4H-passi, kynä, kokouskansio, kerhon ilmoitusjuliste. Kouluttajille suunnattu o Koulutan kerhonohjaajia -koulutus o Materiaalina käytetään Osaava kerhonohjaaja koulutuksen materiaalia Kerhonohjaajien kouluttamisen työnjako järjestössä: 4H-liitto Kouluttaa kerhonohjaajakouluttajat Tekee ja päivittää kerhonohjaajakoulutuksen koulutusrungon Tuottaa ja päivittää kerhonohjaajakoulutuksen materiaalin Tukee kerhonohjaajakouluttajia Tuottaa koulutuspaketteja kerhonohjaajien lisäkoulutukseen 4H-yhdistys Organisoi ja toteuttaa kerhonohjaajakoulutukset yhteistyössä alueen yhdistysten kanssa Huolehtii, että ohjaajat osallistuvat koulutukseen Tiedottaa koulutuksista kerhonohjaajille ja järjestää kuljetukset koulutukseen Perehdyttää kerhonohjaajat Järjestää kerhonohjaajille näiden tarvitseman tuen, esim. säännölliset tapaamiset Järjestää kerhonohjaajille lisäkoulutusta Kerhonohjaajien koulutus on yhdistyksessä järjestetty: Ohjaajien tuki, palkitseminen ja motivointi Toiminnanjohtaja järjestää kerhonohjaajille ja aikuisohjaajille näiden tarvitseman tuen: ohjaajien koulutus ja aikuisohjaajien perehdytys yhteyshenkilö, johon voi ottaa yhteyttä aina tarvittaessa ohjaajien yhteiset tapaamiset vähintään kerran kerhokauden aikana (etenkin nuorille ohjaajille); tapaamiset voi järjestää OK-Opintokeskuksen opintokerhona yhteydenpito henkilökohtaisesti kerhonohjaajiin säännöllisesti materiaali; ohjaajan oppaat, Kerhomeili, 4H-nettisivut jne. ohjaajien kehityskeskustelut Toiminnanjohtaja perehdyttää uudet kerhonohjaajat. Perehdytyksessä hyvä muistilista aikuisohjaajan ja kerhonohjaajan sopimuspohja. Perehdytyksen yhteydessä sopimus täytetään ja siitä annetaan oma kappale kerhonohjaajalle. Sopimuksen lisäksi perehdytyksessä on hyvä käsitellä ainakin seuraavat asiat: Kerhojen ilmoittautumis- ja jäsenmaksukäytännöt, passit ja jäsenkortit

Kerhotarvikkeiden hankinta ja säilytys Kerhon säännöissä huomioitavat asiat ja turvallisuus Kerhotilan mahdolliset tavara- tai kalustevahingot, miten toimitaan? Kerhomeili ja muut tiedonlähteet Tiedottaminen kerholaisille Yhteydenpito yhdistykseen Ohjaajien tukeminen perehdyttämisen jälkeen on erittäin tärkeää. Tuen pitäisi sisältää vähintään nämä asiat: Ohjaajien yhteiset, säännölliset tapaamiset, vähintään kerran syksyllä ja kerran keväällä Säännölliset henkilökohtaiset yhteydenotot kerhonohjaajiin Aikuinen (toiminnanjohtaja/ohjaaja tai aikuisohjaaja) käy kerhossa ainakin kerran syksyllä ja kerran keväällä ja antaa palautetta ohjaajalle Palkitseminen; esim. alennusta yhdistyksen retkistä, muistaminen vuosikokouksessa kunniakirjalla tai stipendillä Kerhoideoita tai tietoa mistä niitä etsiä Koulutusta tarjotaan Lisäksi kerhonohjaajia voi tukea monin muin tavoin, mm. Toiminnanjohtaja tai vastaava on mukana ensimmäisellä kerhokerralla katsomassa tilat, avaimet tms. Kirjallinen kerhosuunnitelma nähtäväksi toiminnanjohtajalle Ohjaaja palauttaa kuukausiraportin henkilökohtaisesti 4H-toimistolle, samalla käydään läpi seuraava kuukausi Sopimuksen seuranta: katsotaan sopimus uudelleen läpi vuoden vaihteessa, ovatko asiat ok Yhdistys hankkii tai auttaa hankkimaan askartelu- ym. tarvikkeita Valtakunnallinen suositus ohjaajien palkitsemisesta: Palkitsemistapa Aikuisohjaajat Kerhonohjaajat Rahapalkkiot / työkorvaukset Lisät: Ei suositeta maksettavaksi 5 /kerta koulutuslisä koulutuksista 1 /kerta/ koulutus (Osaava kerhonohjaaja, lastenhoito-, leiriohjaajasekä ensiapu- ja turvallisuuskoulutukset) 1 / kerta kokemuslisä (1 v ja 3 v jälkeen) 1 / lisä Kustannusten korvaukset Tarvikekustannukset Korvataan Korvataan Matkakustannukset Korvataan Korvataan yli 10 km osalta yli 5 km osalta verohallinnon verohallinnon päätöksen mukaan päätöksen mukaan

4H-ansiomerkit Käytetään Ei käytetä Valtakunnallisten kunniamerkkien hakeminen Käytetään Ei käytetä Stipendit 4H-säätiö Aikusohjaajastipendi Käytetään Yhdistysten stipendit Ei käytetä Käytetään OP-stipendit Ei käytetä Käytetään Muut yhteistyökumppanit Ei käytetä Käytetään Merkkipäivämuistamiset Käytetään Ei käytetä (50-, 60-, 70-, 80-, 90-v.) Yhteiset tilaisuudet, matkat, seminaarit Käytetään Käytetään Yhdistyksen käytännöt ohjaajien palkitsemisessa: Ohjaajien perehdytys ja tuki yhdistyksessä: Kerhon toiminta Turvallisuus kerhossa Toiminnanjohtaja ja kyseisen kerhon ohjaajat tekevät yhdessä kerholle turvallisuussuunnitelman. Suunnitelmaan kartoitetaan kerhotoiminnan riskit, suunnitellaan riskien ennaltaehkäisy sekä kirjataan toimenpiteet hätätilanteissa. Suunnitelmaan kirjataan myös puhelinnumerot (toiminnanjohtaja, terveyskeskus tai terveysneuvonta, yleinen hätänumero), joihin ollaan yhteydessä tapaturma- tms. tilanteissa. Turvallisuussuunnitelma päivitetään aina kerhokauden alkaessa ja ohjaajan vaihtuessa. On tärkeää, että kerhonohjaajalla on tiedossa (esim. kerhon päiväkirjassa) kerholaisten vanhempien yhteystiedot, jotta heihin voidaan olla viipymättä yhteydessä tapaturma- tms. tilanteissa. On hyvä myös selvittää etukäteen kerholaisten mahdolliset sairaudet ja lääkitykset, jotka voivat aiheuttaa erikoistilanteita. Kerhokauden alkaessa kerhonohjaajien kanssa tutustutaan kerhotilaan, selvitetään poistumistiet, sammuttimien sijainti ym. turvallisuuden kannalta oleelliset asiat. Ohjaajia muistutetaan valvontavelvollisuudesta kerhotilanteissa. Kerhonohjaajilla tai kerhotilassa tulee olla aina ensiapupakkaus, josta löytyvät mm. sidetarvikkeet ja kylmäpakkaus. Fyysisen turvallisuuden lisäksi kerhonohjaajille painotetaan myös turvallisuuden tunteen tärkeyttä: sitä, että kerhossa ketään ei kiusata ja että kerhoon on kiva tulla.

Esimerkki yleiskerhon turvallisuussuunnitelmasta Riski Ennaltaehkäisy Toimenpiteet Haava saksista tai veitsistä Pään lyöminen juostessa, mahdollinen aivotärähdys Nilkan nyrjähdys Muistutetaan varovaisuudesta ennen toiminnan aloittamista. Valvonta. Kerhon säännöt, juostaan vain ulkona. Valvonta. Kerhon säännöt, juostaan vain ulkona. Valvonta. Haavan puhdistaminen, laastari/sitominen. Jos verenvuoto on runsasta, ei tyrehdy tai haava on syvä soitto terveyskeskukseen tai terveysneuvontaan, yhteys vanhempiin sekä tarvittaessa lääkärikäynti. Ilmoitus toiminnanjohtajalle. Lepo, soitto terveyskeskukseen ja tarvittaessa käynti lääkärissä. Yhteys vanhempiin ja toiminnanjohtajaan. KKK (kylmä, kompressi, kohoasento), soitto terveyskeskukseen ja tarvittaessa käynti lääkärissä. Yhteys vanhempiin ja toiminnanjohtajaan. Esimerkkejä teemakerhojen turvallisuussuunnitelmista Koira puree Putoaminen hevosen selästä Palovamma leipoessa Sahaa haavan sormeen Putoaa mönkijän kyydistä Kerhoon vain lapsiystävällisiä koiria. Kerholaisten kanssa puhutaan etukäteen koiran kanssa olemisesta. Valvonta. Hevoset jaetaan ratsastajan taitojen mukaan, kokemattomilla taluttaja. Valvonta. Muistutetaan varovaisuudesta etukäteen. Valvonta. Muistuttaminen turvallisista työtavoista etukäteen. Valvonta. Ohjaaja tutustuu etukäteen TOPtehtäväpankissa olevaan aineistoon "Hyppää mönkijän kyytiin" ja noudattaa ohjeita. Muistuttaminen turvallisuudesta etukäteen. Valvonta. Haavan puhdistus ja sitominen, käynti lääkärissä. Yhteys vanhempiin ja toiminnanjohtajaan. Lepo, soitto terveyskeskukseen, tarvittaessa lääkärissäkäynti. Yhteys vanhempiin ja toiminnanjohtajaan. Palanut kohta kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi. Soitto terveyskeskukseen, tarvittaessa käynti lääkärissä. Yhteys vanhempiin ja toiminnanjohtajaan. Haavan puhdistus ja sitominen. Tarvittaessa soitto terveyskeskukseen ja lääkärissäkäynti. Yhteys vanhempiin ja toiminnanjohtajaan. Lepo, soitto terveyskeskukseen, tarvittaessa lääkärissäkäynti. Yhteys vanhempiin ja toiminnanjohtajaan. Kerhonohjaajille on hyvä järjestää ensiapukoulutusta, vähintään SPR:n neljän tunnin laajuinen Hätäensiapu -kokonaisuus. Osana kerho-ohjelmaa on hyvä olla "Turvallisen kerhon huoneentaulun" tekeminen yhdessä kerholaisten kanssa. Esimerkkejä turvallisen yleiskerhon säännöistä: 1. Noudatan kerhon ohjelmaa. 2. En poistu kerhotilasta ilman lupaa. 3. Pidän tavarat hyvässä järjestyksessä. 4. En kiusaa ketään. 5. Ilmoitan vahingoista tai tapaturmista heti kerhon ohjaajalle. 6. Juoksen vain ulkona.

7. Kuuntelen ohjaajaa tarkasti 8. Matkoilla kerhoon ja kotiin noudatan liikennesääntöjä. Kerholaisten kuljettamista omalla autolla on syytä miettiä tarkasti etukäteen. Esimerkiksi päiväkodeissa työntekijät eivät nykyisin kuljeta lapsia omalla autollaan. Jos kerhonohjaaja tai toiminnanjohtaja kuljettaa kerholaisia omalla autollaan kerhomatkoilla on syytä pyytää vanhemmilta etukäteen lupa kuljettamiseen. Retkelle osallistumiseen on myös syytä pyytää lupa vanhemmilta, jotta vanhemmat varmasti ovat tietoisia retkelle osallistumisesta. Kerhon retket ja leirit ovat erikoistilanteita, joissa riskit ovat erilaisia ja suurempia kuin tavanomaisessa kerhotoiminnassa (esim. uinti). Ennen retkiä ja leirejä toiminnanjohtaja ja ohjaajat käyvät yhdessä läpi 4Hleirin turvallisuusoppaan ja tekevät asianmukaiset turvallisuussuunnitelmat. Turvallisuusasioiden käsittely yhdistyksen kerhonohjaajien kanssa: Järjestön vakuutukset 4H-järjestöllä on toiminnan vastuuvakuutus sekä 4H-tapahtumia koskeva tapaturmavakuutus nuorisojäsenille. Tapaturmavakuutus koskee myös kerhonohjaajia. Aikuisohjaajien tapaturmavakuutus vastaa nuorison tapaturmavakuutusta korvaussummiltaan ja -ehdoiltaan. Vakuutus on voimassa 4Htilaisuuksissa sekä välittömillä matkoilla kodin ja harrastepaikan välillä. Järjestöllä ei ole keskitettyjä omaisuusvakuutuksia. Tapaturmavakuutus koskee jäseniä valvotuissa 4H-toiminnan tilaisuuksissa ja tapahtumissa sekä näihin liittyvillä kotimaan ja ulkomaan matkoilla (ei ole kuitenkaan matkavakuutuksen laajuinen). Tilaisuuden tulee olla 4H:n järjestämä tai osallistumisen tilaisuuteen tulee tapahtua 4H:n ryhmänä. Tilaisuuden valvojana voi olla toiminnanjohtaja, aikuisohjaaja tai kerhonohjaaja. Valvojan ei tarvitse olla täysi-ikäinen eikä muutakaan ikärajaa ole. Vakuutus korvaa henkilövahinkoja. Esimerkkejä siitä mitä järjestön vakuutukset korvaavat tai ei korvaa: Kerholaisen nimeä ei löydy yhdistyksen jäsenluettelosta. Tapaturmavakuutus ei ole voimassa. Kerholainen ei tottele ohjaajaa ja loukkaa itsensä. Järjestön tapaturmavakuutus korvaa jäsenten henkilövahingot 4H-tapahtumissa. Kerholainen kaatuu hippaleikissä ja uudet housut menevät rikki. Järjestöllä ei ole vakuutusta joka korvaisi revenneitä housuja eikä yhdistyksellä ei ole korvausvastuuta. Kerholaisen perheen kotivakuutus saattaa korvata esinevahingon. Aikuisohjaaja kuljettaa kerholaisia kotiin omalla autollaan ja tapahtuu onnettomuus. Liikennevakuutus korvaa henkilövahingot. Kerholaisen kännykkä varastetaan kerhon aikana. Yhdistyksellä ei ole korvausvastuuta eikä vakuutusta joka korvaisi. Jos asia ei selviä, vanhemmat tekevät rikosilmoituksen poliisille. Tällöin korvausta voi hakea kerholaisen vanhempien kotivakuutuksesta. Koulun lautasia rikkoutuu kokkikerhon aikana. Järjestöllä ei ole vakuutusta joka korvaisi. Yhdistyksen korvausvastuu riippuu siitä, mitä järjestämispaikan kanssa on etukäteen sovittu. Yhdistyksen omat vakuutukset: Ryhmäkoko ja ikärajat

Harrastusryhmien koosta ei ole lainsäädäntöä eikä esim. Kuluttajaviraston ohjeita. Myöskään muita tahoja velvoittavia ryhmäkokoja koskevia säännöksiä ei ole olemassa. 4H-järjestön suosituksen mukaan ryhmäkoko 4H-kerhossa on 5-15 lasta / ohjaaja ja lapsille, joilla on koulussa avustaja, tulee järjestää avustaja myös 4H-kerhoon. Yhdistys päättää kerhojen turvalliset ryhmäkoot. Kerhojen ennakkoilmoittautuminen on koettu hyväksi, tällöin etukäteen on tiedossa paljonko kerholaisia mihinkin kerhoon on tulossa. (Kälviän 4H-yhdistys) Ryhmäkoko/ohjaaja yhdistyksen kerhoissa: Kerhojen talous Oma varainhankinta soveltuu hyvin osaksi 4H-kerhon yrittäjyyskasvatusta. Perinteisiä varainhankintakeinoja ovat mm. myyjäisten järjestäminen, lannoitesäkkien kerääminen, näytelmän harjoittelu ja esittäminen tai arpajaiset. Kerholaisten vanhempien innostaminen varainhankintaan helpottaa toiminnanjohtajan työtä. 4H-kerhot ovat osa 4H-yhdistyksen toimintaa ja niiden liiketapahtumat tulee merkitä yhdistyksen kirjanpitoon kerhojen toteuttaessa yhdistyksen sääntöjen mukaista toimintaa. Käytännössä tämä merkitsee, että kerhojen rahaliikenne hoidetaan yhdistyksen nimissä avatulla tilillä tai tileillä. Kerhokohtaista rahaliikennettä voidaan seurata alikirjanpidon avulla. Mikäli kerhotoiminnassa kerätään jäseniltä tai vastaanotetaan tuotteiden ostajilta (esim. myyjäiset) käteismaksuja, kyseiset suoritukset täytyy viipymättä kirjata kirjalliseen käteismaksulistaan, johon otetaan rahansuorittajan tai vastaanottajan kuittaus. Maksuissa suositaan pankkisiirtoja. Yhdistyksen käytännöt kerhojen varainhankinnassa ja taloudessa: Palautteen kerääminen Kerhotoiminnan kehittämiseksi on hyvä kerätä säännöllisesti palautetta kerholaisilta, heidän vanhemmiltaan sekä kerhonohjaajilta. Palautteen keräämisen helpottamiseksi on tehty lomakkeita, joita voi muokata omien tarpeiden mukaan Palaute ohjaajilta toiminnanjohtajalle Palaute kerholaisilta Palaute vanhemmilta Kerätystä palautteesta tehdään kooste. Koosteeseen kirjataan palautteen perusteella nousevat kehittämisehdotukset. Palaute ja kehittämisehdotukset esitellään yhdistyksen hallitukselle, hallitus päättää toimenpiteistä. Palautteen kerääminen ja käsitteleminen yhdistyksen kerhoista:

Kerhotoiminnan aineistot Kerholaiselle 4H-passi Kerhonohjaajalle 4H-kerhon päiväkirja Leikitään yhdessä -opas (verkkomateriaali) Osaava kerhonohjaaja -opas Hulinaopas (verkkomateriaali) TOP-tehtävät www.toptehtavat.fi Ympäristöviesti-TOP-teema 4H-järjestön ympäristöohjelman toteuttamiseen Suomen 4H-liiton nettisivut 4H-leirin turvallisuusopas 4H-yhdistykselle Kerhonohjaajan koulutusmateriaali, kouluttajan ja kerhonohjaajan aineistot 4H-Monikulttuurisuuskoulutus -kansio 4H-järjestön ympäristöohjelma Intran materiaali Rekrytoinnin kohderyhmät ja keinot sekä rekrytointivinkit Sopimukset Kerhonohjaajien koulutusaineisto Vakuutukset Kerhon turvallisuussuunnitelman pohja Tilastointikäsikirja 4H-kerhon alikirjanpitotaulukko Jäsenkirjemallit Palaute kerhonohjaajalta 4H-yhdistykselle, malli Ohjaajan kehityskeskustelulomake Muiden järjestöjen materiaaleja mm. www.nuorisuomi.fi (liikunta kerhossa) Viestintä Kerhojen julkisuuskuvassa pyritään yhtenäisyyteen. Kerhojen ilmeen luomisessa apuna ovat mm. Topi-juliste Logo kerhotilan ovessa

Ohjaajalla 4H-T-paita tai 4H-essu Tärkeä osa kerhojen viestintää on säännöllinen yhteydenpito kerholaisiin ja heidän vanhempiinsa. Kerholaisille ja heidän vanhemmilleen tiedotettavia asioita: Kerhojen alkaminen ja ilmoittautuminen (kerhon nimi, kenelle suunnattu, milloin alkaa ja missä kokoontuu, ohjaajan tai toiminnanjohtajan yhteystiedot) Kerhon ohjelma (kerhokausi, päivät jolloin kerhoa ei ole, tarvittavat varusteet ja välineet) Mahdolliset ohjelmanmuutokset ja peruutukset Yhdistyksen retket, kurssit ja leirit Jäsenmaksu Tiedottaminen kerhoista ja kerhojen julkikuva yhdistyksessä: Liite: Yhdistyksen kerhot, järjestämispaikat, ohjaajat yhteystiedot Kerhon nimi Järjestämispaikka Ohjaaja(t) Yhteystiedot Muuta