RAUTAISIA OTTEITA Jo vuodesta 1956 RAUDOITTEET I HAAT I NOSTOLENKIT I NAULAT
Viisikymmentä vuotta sitten, 50-luvulla, kansa rakensi kotimaata ja Pintos Oy teki ensimmäiset naulansa, aluksi vain kahdella naulakoneella. 70-luvulla laajensimme sideverkkoihin, 80-luvulla raudoitusverkkoihin ja harjatankoihin. Siis varsin viivasuoraa toimintaa, mutta mittatarkkaa ja taidolla tehtyä. 90-luvulla aloimme todenteolla perehtyä taivuttamiseen. Teollisuuden monimuotoiset elementtiraudoitukset muodostuivat nopeasti merkittäväksi tuoteryhmäksi. 2000-luvulla olemme panostaneet rautaisella otteella laatuun, tuotekehitykseen ja jatkuvasti kasvavaan vientiin. Erityisen vahvoja olemme Pohjoismaissa ja Euroopassa. SFS-EN ISO 9001 -standardin mukainen laatusertifikaatti myönnettiin Pintos Oy:lle vuonna 1997. SFS-EN ISO 14001-standardin mukaisen ympäristösertifikaatin saimme vuonna 2003.
NAULAT
Nauloja teemme nykyaikaisilla naulakoneilla, joiden tarkkuus on huippuluokkaa. Myös puurakentaminen kuuluu vahvoihin osaamisalueisiimme. Valmistammekin kaikkia alalla tarvittavia nauloja. Monilla erikoisnauloilla on erikoiset nimetkin, mutta ammattimiehille ne kertovat nopeasti mistä on kysymys. Nimittäin Pintos Oy:n taidosta tehdä rautaisia kiinnittäjiä vaatimuksiltaan hyvinkin erilaisille kappaleille. Valikoimassamme on ankkuri-, dyckert-, huopa-, kampa-, kellokanta-, kipsilevy-, lastulevy-, aaltokatto-, paneelija kierrenauloja sekä nauhoitettuja konenauloja. Toimintavuosiimme on mahtunut monenlaisia kehitysprojekteja. Tahdomme kehittää naulaa, naulantekemistä ja naulantekijöitä. Mahtava määrä tietotaitoa, koulutettu henkilöstö ja motivoitunut työilmapiiri hyödyttävät viime kädessä asiakkaitamme. Pintoksen naulat ovat kätevässä kantokahvapakkauksessa tai pienemmässä valintapakkauksessa.
RAUDOITTEET
Raudoitusverkkojen, sideverkkojen ja harjatankojen valmistuksessa käytettävän teräksen muokkaamme itse. Ottamalla vastuun omiin käsiimme raaka-aineesta alkaen, varmistamme lopputuotteen standardinmukaisen ja parhaan mahdollisen laadun. Langat muotoillaan ja kuvioidaan eri tuotetyyppien vaatimalla tavalla. Osa langoista valmistetaan asiakkaan tarpeen mukaan tilaustyönä. Kohteeseen räätälöity tuote on aina haaste suunnitteluosastolle ja tuotannolle, mutta Pintoksella vastataan siihen lujalla ammattitaidolla. Laadunvalvonta varmistaa tuotteiden luotettavuuden joka käyttökohteessa. Tarkastamme aina laatustandardin ehtojen mukaisesti raaka-aineet, materiaalin lujuudet ja sitkeydet sekä raudoitteiden lujuudet ja sisäiset liitokset.
RAUDOITTEET ELEMENTTITEOLLISUUDELLE
Nostolenkit Tavallisimmat nostolenkit ovat varastosta heti saatavissa, jolloin toimitus on nopeaa. Pintos-nostolenkeistä, SC-lenkeistä, paalulenkeistä, tyssätyistä nostolenkeistä sekä jännepunosnostolenkeistä on saatavissa monta eri kokoa. Valmistamme nostolenkkejä myös erikoislujasta sekä ruostumattomasta teräksestä. Kierrehaat Paalujen kierrehaat ovat varastotuotteita. Pilareiden, palkkien sekä TT-laattojen tarvitsemat kierrehaat kuuluvat valmistusohjelmaamme. Mittoja on saatavissa joka lähtöön. Irtohaat Nykyaikaisissa, automaattisissa irtohakakoneissamme on usean hakatyypin esivalintatiedosto ja nopeat säädöt. Siksi olemme kilpailukykyisiä myös pienten sarjojen valmistuksessa. Ansasraudoitteet Monet modernit, näyttävät talojen ulkoverhoilut, ripustetaan talon sisäkuoreen meidän valmistamillamme diagonaaliansailla. Niiden ansiosta työ on nopeaa ja taloudellista. Rengasraudoitteet Teemme betoniputkien ja -renkaiden rengasraudoitteita kaikista teräslaaduista. Putkien koot voivat vaihdella pienestä järeään. Teemme raudoitteita myös kartiorenkaille. Putkien raudoitteet on mahdollista tehdä myös ellipsin muotoisina. Rengasraudoitteiden yhteenliittämiseen käytettävää siksak-lankaa toimitamme vakiomittaisena.
ERIKOIS- RAUDOITTEET
Asiakkaan tarpeen oivaltaminen on osa ammattitaitoamme. Toki saamme usein piirustukset, joiden pohjalta suunnittelemme valmistuksen ja valmiit tuotteet, mutta yhtä usein istumme yhdessä tuumimaan, mikä on ongelma ja minkälainen tuote sen ratkaisee. Suurin osa erikoisraudoitteista on saatavissa erittäin lyhyelläkin toimitusajalla. Sellaisia ovat mm. säänkestävät, sinkityt suoja-aita- ja lemmikkieläinverkot. Astetta oudompia ovat paaluhattujen raudoitteet, askellankkuraudoitteet, haruslaattaraudoitteet, kaivojen kansi- ja pohjaraudoitteet, putkien painoraudoitteet sekä lämpökanaalien, tarkistuskaivojen ja erikoisten suurten putkien raudoitteet. Ja sitten on vielä se Sinun tarvitsemasi erikoisraudoite.
PJG.FI RAUTA PITÄÄ OTTEESSAAN Rauta tekee lujaksi. Mies tarvitsee sitä milligramman päivässä. Pintos Oy I Pysäkintie 70 I 27510 Eura I Puh (02) 838 5200 I Fax (02) 865 1755 I pintos@pintos.fi I www.pintos.fi