Sivu 0 / 64 Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke 2008 2011 NUORTEN ASUNNOTTOMUUDEN EHKÄISEMINEN Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman 2008-2011 osahanke Loppuraportti 15.6.2012 Nuorisoasuntoliitto ry Mira Eriksson ja Kaisa Tuuteri
Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke (2008 2011) osana Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa... 4 2.1 Yleistä ohjelmasta ja hankkeesta... 4 2.2 Hankkeen käynnistäminen... 4 2.3 Hankkeen eteneminen... 5 2.4 Keskeiset kumppanit ja heidän roolinsa... 6 2.5 Tiimityö hankkeen toteuttamisen pohjana... 8 2.6 Hankkeen ohjausryhmä... 8 3 Nuorten asunnottomuus ja siihen vaikuttaminen... 10 3.1 Asunnottomuus ilmiönä... 10 3.2 Asunnottomuus tilastoina... 10 3.3 Nuorten asunnottomuuden erityispiirteitä... 11 3.4 Monialainen yhteistyö ja uusi nuorisolaki hankkeen toteuttamisen taustalla... 12 4 Tavoitteet ja niiden toteuma... 15 4.1 Alueellinen ja paikallinen verkostoituminen: monialaisen yhteistyön käynnistäminen, vakiinnuttaminen sekä levittäminen... 15 4.2 Valtakunnallinen verkostoituminen ja verkostopäivät... 16 4.3 Innovaatioiden ja hyvien käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen... 16 4.4 Prosessikuvaukset: yhteistoimintamallit ja nuorten asumispolkujen mallintaminen... 17 4.5 Hankkeen viestintä ja nuorten asunnottomuudesta tiedottaminen... 19 5 Kaupunkikohtainen tilanne... 21 5.1 Helsinki... 21 5.2 Espoo... 22 5.3 Vantaa... 22 5.4 Tampere... 23 5.5 Joensuu... 23 5.6 Oulu... 24 5.7 Jyväskylä... 24 5.8 Lahti... 24 5.9 Turku... 25 5.10 Kuopio... 25 6 Hankkeen arviointia... 26 6.1 Määrällisten tavoitteiden toteutuminen... 26 6.2 Laadullisen hankearvioinnin toteuttaminen... 29 7 Tulevaisuus... 32 Liite 1... 35 Liite 2... 36 Liite 3... 38 Liite 4... 40 Liite 5... 42 Liite 6... 43 Liite 7... 45 Liite 8... 47 Liite 9... 49 Liite 10... 52 Liite 11... 55 Liite 12... 58 Liite 13... 62
TIIVISTELMÄ Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke oli osa hallituksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa (PAAVO) ja sitä toteutettiin vuosina 2008 2011. Mukana oli 10 aiesopimuskaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Kuopio, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Turku ja Joensuu. Hanke oli RAYrahoitteinen, ympäristöministeriön hallinnoima ja Nuorisoasuntoliiton koordinoima hanke. Sitä toteutettiin yhdessä valtion, kaupunkien, kirkon ja järjestöjen kesken. Hankkeen keskeinen lähtökohta oli Asunto ensin -periaate, jonka ympärille luotiin laaja-alainen, kokonaisvaltainen ja elämän eri osa-alueet huomioiva, sosiaalista eheytymistä tukeva hanke. Tarkoituksena oli jalostaa ja juurruttaa uusia asunnottomuutta ja syrjäytymistä ennaltaehkäiseviä monialaisia toimintamalleja, kasvattaa nuorille tuotettavien palveluiden volyymia, nostaa esille ja levittää innovaatioita sekä hyviä käytäntöjä. Määrällisinä tavoitteina oli saada nuorille 600 asuntoa lisää ja palveluita 500 nuorelle. Nämä tavoitteet saavutettiin. Sateenvarjohankkeen ensisijaisena kohderyhmänä olivat osaprojektien toimijat. Hyödynsaajia olivat myös kaikki muut nuorten aikuisten asunnottomuuden parissa toimivat työntekijät ja vapaaehtoiset sekä kaikki asiasta kiinnostuneet. Osaprojektien kohderyhmänä olivat 16 25-vuotiaat itsenäisen asumisen aloittamiseen tukea tarvitsevat nuoret sekä asumisessaan jo kriisiytyneet nuoret. Hankkeen tavoitteisiin edettiin verkostoitumalla valtakunnallisesti ja alueellisesti. Monialaista yhteistyötä käynnistettiin, sitä vakiinnutettiin ja levitettiin. Hankkeen aikana kentältä löytyneitä innovaatioita ja hyviä käytäntöjä kuvattiin ja levitettiin. Keinoina olivat muun muassa prosessikuvaukset ja asumispolkujen mallintaminen. Edunvalvontatyön ja nuorten asunnottomuuden erityiskysymysten esiin nostaminen, rakennusmahdollisuuksiin vaikuttaminen ja ennaltaehkäisevän työn esiin nostaminen olivat myös hankkeessa nuorten asunnottomuuden ehkäisyyn käytettyjä keinoja. Tavoitteet saavutettiin. Nuorisoasuntojen määrää saatiin lisättyä uudisrakentamisella ja tuetun asumisen volyymia kasvatettiin. Lisäksi uusien yhteistyömuotojen pilotointia toteutettiin kansallisella ja alueellisella tasolla sekä hyviä käytäntöjä levitettiin valtakunnallisissa verkostoissa. Hankkeen yhteistyökumppaneina olivat Valtakunnallinen työpajayhdistys vastaten Startti parempaan elämään -hankkeen toteutuksesta viidellä paikkakunnalla, aiesopimuskaupunkien nuorisoasuntoyhdistykset sekä Hervannan Ässäkodit. Käynnistettyjä ja kuvattuja pilottitoimintamalleja saatiin osaksi paikallisia toimintakokonaisuuksia. Varsin keskeisiksi nousivat konkreettisen asuntotuotannon lisäksi verkostoissa toteutettavat uudet monialaiset ja asiakaskeskeiset työmenetelmät. Työ koettiin tulokselliseksi: asumisen polkuja rakentamalla monialaisessa yhteistyössä on pystytty löytämään ja tukkimaan rakenteellisia aukkoja, jotka johtavat nuoren asunnottomuuteen ja syrjäytymiseen. Vaikuttavuutta asunnottomuuden pysyväksi vähentämiseksi saadaan levittämällä malleja mahdollisimman tehokkaasti arjen työkaluiksi.
1 Johdanto Nuoruus on itsenäistymisen, valintojen ja suurten muutosten aikaa. Itsenäistymisprosessissa tärkeässä asemassa pidetään omaan kotiin muuttamista ja itsenäistymistä vanhemmista. Suurimmalla osalla nuorista itsenäinen asuminen ja arki sujuvat hyvin. On kuitenkin niitä nuoria, jotka tarvitsevat asumisen onnistumiseksi erityistä, monialaista tukea. Myös kohtuuhintaisten asuntojen puute kohdistuu usein pienituloisiin nuoriin. Varsinkin pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa on vaikeaa löytää itselleen asuntoa. Suomessa oli 2011 vuoden lopussa 1 409 asunnotonta alle 25-vuotiasta nuorta (Aran selvityksiä 1/2012; Asunnottomat 2011), mikä on noin viidesosa kaikista asunnottomista. Lisäksi nuorten asunnottomuutta on vaikeaa tilastoida ja osa siitä jääkin piiloon ja tilastojen ulkopuolelle. Nuorisoasuntoliitto toteutti Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella hankkeen, jonka päämääränä oli ehkäistä nuorten asunnottomuutta. Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke (2008 2011) toteutettiin osana hallituksen pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa (Paavo). Mukana oli 10 aiesopimuskaupunkia: Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Kuopio, Oulu, Jyväskylä, Lahti, Turku ja Joensuu. Hanke oli ympäristöministeriön hallinnoima ja Nuorisoasuntoliiton koordinoima. Sitä toteutettiin yhdessä valtion, kaupunkien, kirkon ja järjestöjen kesken. Loppuraportissa esitellään reilun kolmen vuoden ajalta hankkeen tavoitteita, keinoja niiden saavuttamiseksi sekä tuloksia, joita hankkeessa saatiin aikaan. Luvussa kaksi esitellään hanketta ja sen taustaa. Siinä luodaan silmäys Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaan sekä esitellään keskeiset mukana olleet toteuttajatahot. Kolmannessa luvussa avataan asunnottomuutta yhteiskunnallisena ilmiönä ja pohditaan nuorten asunnottomuuden erityispiirteitä. Luvussa tuodaan esiin perusteluja monialaiselle yhteistyölle ja nuorten asumisen eteen tehtävän työn merkitystä. Luvussa neljä kuvataan hankekoordinoinnin keskeisiä toimintatapoja hankkeen aikana, kuten alueellisen ja valtakunnallisen verkostoitumisen tukemista, Verkostopäivien ja koulutusten järjestämistä, hyvien käytäntöjen esiin nostamista ja levittämistä sekä yhteistyömallien ja asumisen polkujen mallintamista. Luvussa viisi tutustutaan tarkemmin siihen, mitä kussakin kymmenessä kaupungissa tehtiin hankkeen aikana nuorten asunnottomuuden ehkäisemiseksi. Luvut kuusi ja seitsemän keskittyvät hankkeen arviointiin ja suuntaavat katseen kohti tulevaa. Raportin lopusta olevista liitteistä löytyy tiiviisti kuvattuna nuorten asumista ja arkea tukevia hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja. Kuvaukset ovat niitä omassa työssään toteuttavien ammattilaisten koostamia. Kuvauksista löytyy yhteystiedot, josta voi kysyä lisätietoa.
2 Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke (2008 2011) osana Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa 2.1 Yleistä ohjelmasta ja hankkeesta Valtioneuvostossa tehtiin 14.2.2008 periaatepäätös pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämiseksi vuosille 2008 2011. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma (PAAVO) oli osa valtioneuvoston asuntopoliittista toimenpideohjelmaa. Ohjelman tavoitteena oli pitkäaikaisasunnottomuuden puolittaminen vuoteen 2011 mennessä ja toimenpiteiden tehostaminen asunnottomuuden ehkäisemiseksi. Ohjelmassa yhdistettiin asuntojen hankinta sekä riittävien tukipalvelujen turvaaminen. Ohjelmassa oli mukana 10 kaupunkia, joiden kanssa valtio solmi aiesopimukset: Helsinki, Espoo, Vantaa, Joensuu, Jyväskylä, Lahti, Kuopio, Oulu, Tampere ja Turku. PAAVO-ohjelma sisälsi nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi Nuorten tuetun asumisen kansallisen hankkeen, joka toteutettiin yhdessä valtion, kaupunkien, kirkon ja järjestöjen kesken. Hanketta hallinnoi ympäristöministeriö ja rahoitti RAY. Nuorisoasuntoliitto vastasi hankkeen koordinoinnista. Hanketta toteutettiin kymmenessä aiesopimuskaupungissa, jossa toteutettiin paikallisia asunnottomuutta ehkäiseviä osaprojekteja. Yhtenä osahankkeena oli Valtakunnallisen työpajayhdistyksen (TPY) Startti-parempaan elämään hanke, jota toteutettiin viidessä kaupungissa. Myös rikosseuraamuslaitoksen (RISE) kanssa tehtiin yhteistyötä. Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke keskittyi nuorten, pääasiassa alle 25-vuotiaiden pitkäaikaisasunnottomuuden ehkäisyyn. ARA:n määritelmän mukaan pitkäaikaisasunnoton on henkilö, jonka asunnottomuus on pitkittynyt tai uhkaa pitkittyä sosiaalisten tai terveydellisten syiden vuoksi yli vuoden mittaiseksi tai asunnottomuutta on esiintynyt toistuvasti viimeisen kolmen vuoden aikana. Hankkeen keskeisenä lähtökohtana oli Asunto ensin -periaate, jonka ympärille luotiin laaja-alainen, kokonaisvaltainen ja elämän eri osa-alueet huomioiva, sosiaalista eheytymistä tukeva hanke. Muita tärkeitä lähtökohtia olivat ennaltaehkäisyyn panostaminen sekä hyvien käytäntöjen esiin nostaminen, jalostaminen ja juurruttaminen. Kohtuuhintaisen pienasuntokannan puute näkyi, nuorille tuli rakentaa lisää asuntoja, mutta seinien lisäksi tarvittiin nuorille myös palveluja. Palvelujen varsinaisia käyttäjiä ja hyödynsaajia olivat 16 25 vuotiaat itsenäisen asumisen aloittamiseen tukea tarvitsevat tai asumisessaan kriisiytyneet nuoret, joiden joukossa oli hyvin erilaisia nuoria monenlaisista taustoista. Kohonnut riski asumisen ongelmiin voi olla muun muassa vaikeasta kotitilanteesta itsenäistyvillä nuorilla, kiinnittymättömillä nuorilla (asunnottomat, työttömät, vailla ammatillista koulutusta), mielenterveys- ja päihdekuntoutujilla, joiden kuntoutusjakso on jälkihoitovaiheessa, lastensuojelunuorilla (tuettu asuminen avohuollon tukitoimena), alaikäisillä, velkaantuneilla, nuorilla perheillä ja yksinhuoltajaperheillä. Sateenvarjohankkeen ensisijaisena kohderyhmänä olivat osaprojektien toimijat, työntekijät, jotka auttoivat nuoria asumisen ja arjen onnistumisessa. Hyödynsaajia olivat myös kaikki muut nuorten aikuisten asunnottomuuden parissa toimivat työntekijät ja vapaaehtoiset sekä kaikki asiasta kiinnostuneet. Hankkeen keskeiset määrälliset tavoitteet olivat: 600 nuorisoasunnon rakentaminen hankekaupungeissa vuoden 2011 loppuun mennessä ja palvelujen tarjoaminen 500:lle nuorelle. 2.2 Hankkeen käynnistäminen Hanke aloitettiin Ympäristöministeriön 20 000 euron avustuksella loppuvuodesta 2008. Tällöin hankekoordinaattorina aloitti Sari Timonen. Hankkeen koordinointiin ja mallinnustyön johtamiseen saatiin
vuosille 2009 2011 rahoitusta Raha-automaattiyhdistykseltä (95 000 / vuosi). Kun jatkorahoitus varmistui Raha-automaattiyhdistykseltä, hankekoordinointiin palkattiin koordinaattorin lisäksi projektityöntekijä Kaisa Tuuteri. Hankekoordinaattorin sijaisena elokuusta 2011 hankeen päättymiseen saakka toimi Mira Eriksson. Toimitilat sijaitsivat Nuorisoasuntoliiton toimistolla. Yhtenä osahankkeena hankekokonaisuudessa oli Valtakunnallisen työpajayhdistyksen Startti parempaan elämään -hanke, jonka projektipäällikkönä aloitti Kari Hilpinen RAY:n myönnettyä hankkeelle oman projektiavustuksen. Kari Hilpisen jäätyä pois, projektipäällikkönä jatkoi Jari Kivirinta vuoden 2011 alusta lähtien. Kirkko puolestaan osallistui yhteistoiminnan pilottimallin kehittämiseen ja kuvaamiseen ja tutkimusraportointiin Vantaan seurakuntien Laurinkodissa. Hankkeen alku oli hankekokonaisuuden tarkentamista ja hankesuunnitelman täsmentämistä, osahanketoimijoihin ja -hankkeisiin tutustumista sekä kaupunkivierailuja aiesopimuskaupungeissa; vierailtiin siis yhteistyökumppaneiden luona. Käytännön toiminta alkoi laajemmin kaupungeissa 2009 ja syventyi ja laajentui hankkeen edetessä. Vuonna 2009-2011 tehtiin vankkaa mallinnustyötä ja pidettiin verkostopäiviä ja koulutuksia. 2.3 Hankkeen eteneminen Hankkeen toteutusta tarkastellaan seuraavissa alaluvuissa niin valtakunnallisesta, alueellisesta kuin yksilöllisestäkin näkökulmasta. 2.3.1 Valtakunnallinen taso Valtakunnallisella tasolla koottiin aiesopimuksen tehneiden ja nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyyn panostavien kaupunkien toimijoista nimetty ohjausryhmä (täydentyi hankkeen edetessä) ja valtakunnallinen verkosto. Yhteistyölle rakennettiin pohjaa, kun hankekoordinaattori kiersi yhdessä NAL:n pääsihteerin tai laatupäällikön kanssa sekä Valtakunnallisen työpajayhdistyksen (TPY) koordinaattorin kanssa tapaamassa asunnottomuusohjelman vastuuhenkilöitä ja muita potentiaalisia asumisen toimijoita. Heidän kanssaan selvitettiin ja kartoitettiin hankkeeseen liittyvät osaprojektit, niiden tarpeelliset yhteistyötahot ja luotiin kumppanuusverkosto. Verkostossa on ollut ammattilaisia eri sektoreilta muun muassa tuetusta asumisesta, kaupunkien sosiaalityöstä, nuorten työpajatoiminnasta ja terveysneuvontapisteestä. Lisäksi mukana oli joitain julkisia vuokranantajia ja kaupunkien asumisneuvojia. Hankkeessa järjestettiin valtakunnallisia koulutustilaisuuksia ja työseminaareja, jotta tietoa ja verkostoja saatiin leviämään. Uusia paikallisia toimintamalleja ja hyviä käytäntöjä kerättiin ja levitettiin valtakunnallisesti aiesopimuspaikkakunnilla. Hankekoordinoinnin tehtävänä oli mallinnustyön ohjaaminen ja johtaminen. TPY:n ja NAL:n yhteistyön taustalla on jo vuosia jatkunut yhteistyö, joka nyt hankkeen osalta virallisesti vahvistettiin yhteistyösopimuksella. Lisäksi hanketyöntekijät sekä osa nuorisoasumisen paikallistoimijoista osallistui PAAVO-ohjelman valtakunnalliseen kehittäjäverkostoon sekä PAAVO-ohjausryhmiin (laaja ja suppea). 2.3.2 Alueellinen ja yksilöllinen taso Aluetasolla selvitettiin paikkakunnittain osaprojektien puitteissa eri toimijoiden roolia nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisijänä ja sovittiin yhteisistä toimintatavoista. Alueellisissa ja paikallisissa verkostoissa luotiin ja kuvattiin nuoren polkuja. Näissä kuvauksissa edettiin kumppanuuksien selvittelyn jälkeen niin, että ensiksi laadittiin selkeät kuvaukset prosesseista ja rakennettiin nuoren eri tilanteisiin soveltuvia, sektorirajat ylittäviä polkuja, joissa myös toimijoiden roolit tehtiin näkyviksi. Nuori sai avun pal-
veluohjauksellisin keinoin ja samalla vältettiin myös toimijoiden päällekkäistä työtä. Kuvaukset tehtiin yhteistyössä toimijoiden kanssa. Esimerkkejä yhteistyössä tehdyistä kuvauksista: - prosessikuvaukset: Estetään nuoren itsenäisen asumisen kriisiytyminen häiriö- ja rästitilanteissa varhaisen puuttumisen keinoin ja siten ennaltaehkäistään asunnottomuutta. Laaditaan toimintamalleja häätöjen ennaltaehkäisemiseksi, joissa pohditaan myös uusia yhteistyökumppaneita (esim. sovittelu). - Turvataan nuoren itsenäisen asumisen alkuvaiheen onnistuminen ja jatko asumisneuvonnalla tai tuetun asumisen keinoin silloin, kun nuoren asumisvalmiudet ovat erityisen heikot. On tärkeää huomioida myös alaikäiset, laitosasumisesta itsenäiseen asumiseen siirtyvät nuoret. - Estetään nuoren turvaverkosta putoaminen tiivistämällä turvaverkkoa ja luomalla uusia polkuja myös niihin tilanteisiin, jolloin asumisneuvonnan ja tukitoimien keinoin ei saada nuorta sitoutumaan palveluihin, ensin annettu palvelu ei riitä tai nuoren tarve on muuttunut: vaihtoehtoiset polut eri tilanteisiin. - Mallinnetaan vankilasta vapautuvan nuoren polkua yhteistyössä Rikosseuraamuslaitoksen kanssa: asumisvalmennuksen aloittaminen jo vankilassa, saattaen ja tuetusti asumaan vapaudessa. - Selvitetään toimijoiden roolia ja asumisvalmennuksen järjestämistä paikkakunnittain osaprojektin puitteissa: yksilölliset toimintamallit ja nuorten kurssit (voisi olla myös kriisipuuttuminen: häiriötilanteissa sovitaan, että häätöä ei heti haeta, jos nuori osallistuu ja samalla alkaa hoitaa esimerkiksi rästiasiaa). 2.4 Keskeiset kumppanit ja heidän roolinsa Nuorten tuetun asumisen kansallisessa hankkeessa oli mukana useita eri tahoja. Seuraavaksi esitellään keskeisimpiä yhteistyökumppaneita hankkeen toteuttamisen ja nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyn näkökulmasta. 2.4.1 Valtio ja kunnat Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmaa ja siihen kuuluvia hankkeita hallinnoi ympäristöministeriö. Nuorten tuetun asumisen kansallisen hankkeen lisäksi osana asunnottomuusohjelmaa oli erillishankkeinna Rikosseuraamuslaitoksen Oma koti -hanke vapautuville vangeille sekä Espoon järjestöjen yhteisön Voimanpesä -hanke asunnottomuusuhan alla oleville perheille. Lisäksi Tekes rahoittaa osana asunnottomuusohjelmaa toteutettavaa Nimi ovessa -hanketta (2010 2012), jossa asunnottomien palveluita kehitetään asunto ensin-periaatteella. Nuorten tuetun asumisen kansallisen hankkeen osaprojekteja toteutettiin kymmenen suurimman asunnottomuuskunnan alueella. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman toimeenpanoon liittyen valtio solmi aiesopimukset Helsingin, Espoon, Vantaan, Tampereen, Turun, Lahden, Kuopion, Joensuun, Oulun ja Jyväskylän kaupunkien kanssa ja ne tulivat voimaan 1.9.2008. Aiesopimuksen tehneet kunnat saivat hakea palvelujen organisoimiseen avustusta valtiolta. Sosiaali- ja terveysministeriö osoitti valtion rahoitusta tukipalvelujen tuottamiseen vaadittaviin henkilöstölisäyksiin, joilla toteutettiin kehittämishankkeita. Kaupunkien omina tai ostopalveluina toteutettaville kehittämishankkeille osoitettiin valtion rahoitusta enintään 50 % palkkausmenoista. Rahoitus maksettiin valtioneuvoston hyväksymän sosiaalija terveydenhuollon kansallisen kehittämisohjelman eli KASTE-ohjelman 2008 2011 kautta.
Lisäksi asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA:n Lähiö-ohjelman kautta haettavan rahoituksen avulla asumisneuvojien määrää lisättiin osassa sopimuskaupunkeja. Kunnat ovat panostaneet asunnottomuuden ehkäisyyn muun muassa tarjoamalla tontteja nuorisoasuntojen rakentamiseen sekä panostamalla asumisen tukipalveluiden hankkimiseen. Yhtenä keskeisenä esimerkkinä voi mainita tuetun asumisen mallin kehittämisen ja toteuttamisen yhteistyössä eri kaupunkien sosiaalitoimien kanssa. 2.4.2 Kolmas sektori hankkeen koordinoijana Nuorten hankekokonaisuutta koordinoi Nuorisoasuntoliitto ry (NAL) yhteistyössä aiesopimuspaikkakunnilla olevien Nuorisoasuntoliiton paikallisyhdistysten kanssa. Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) toteutti yhtenä osahankkeena Startti parempaan elämään hanketta viidellä paikkakunnalla. NAL ja TPY tekivät tiivistä valtakunnallista yhteistyötä läpi koko hankkeen. Lisäksi asunnottomuuden ehkäisemisessä oli paikallisesti mukana muitakin kolmannen sektorin toimijoita, kuten Nuorten Ystävät. NAL on toiminut nuorten aikuisten asumisen parissa vuodesta 1971 ja kasvanut valtakunnalliseksi toimijaksi. 27 paikallisen nuorisoasuntoyhdistyksen, yleishyödyllisen vuokrataloyhtiönsä Alkuasunnot Oy:n sekä asumisen tukipalveluita tuottavan NAL Palvelut Oy:n kanssa liitto rakennuttaa ja vuokraa nuorisoasuntoja, kehittää ja tarjoaa itsenäisen asumisen onnistumista tukevia palveluja, tuottaa nuorisoasumista ja yleistä asumista koskevaa tietoa sekä toimii nuorten edunvalvojana asumista koskevissa kysymyksissä (www.nal.fi). Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) on työpaja-ammattilaisten vuonna 1997 perustama järjestö, joka kehittää sekä työpajojen toimintaedellytyksiä että niissä työskentelevien ammattitaitoa yhteistyössä työpajakentän ja muiden alan toimijoiden kanssa. Yhdistys tuottaa jäsen-, koulutus- ja kehittämispalveluja jäsenorganisaatioille ja yhteistyökumppaneille. TPY on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämistä nuorisotyön palvelu- ja kehittämiskeskuksista. Järjestön jäsenenä on 200 työpajaa ja sosiaalisen työllistämisen organisaatiota (www.tpy.fi). Nuorisoasuntoliitto ja sen paikallisyhdistykset tekevät yhteistyötä nuorten työpajojen kanssa. 2.4.3 Kirkon rooli hankkeessa Kirkko oli mukana Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelmassa jo sen suunnitteluvaiheessa. Kirkkohallituksen kanssa pohdittiin, mikä kirkon rooli voisi olla nuorten osalta. Yhteistyötä syntyikin Vantaalla. Laurinkoti on Vantaan seurakuntien yhteisen seurakuntatyön alainen 14 asunnon asumisyksikkö, joka tarjoaa lyhytaikaista (noin 2 vuotta) tuettua asumista vantaalaisille lastensuojelun avopalveluiden asiakasperheille ja aikuissosiaalityön mielenterveyskuntoutujille. Kirkkohallitus rahoitti osana nuorten asunnottomuushanketta Laurinkodin asukkaiden jatkopolkujen kehittämis- ja mallintamistyötä. Asukkaat voivat asua Laurinkodissa enintään kaksi vuotta. Jatkopolkuhankkeen tavoitteena oli turvata siirtymää itsenäiseen asumiseen yhdessä sosiaalityön ja mahdollisten vuokranantajatahojen kanssa (liite 8). Kirkkohallituksen työalasihteeri kiersi yhdessä hankehenkilöstön kanssa aiesopimuspaikkakunnilla pohtimassa, miten paikalliset seurakunnat voisivat olla mukana hankkeessa. Hän toimi myös kirkon edustajana hankkeen ohjausryhmässä. Diakoniatyö kuuluu usein paikallisiin verkostoihin ainakin, kun nuori tarvitsee tukea taloudenhallintaan. Hankkeen aikana todettiin, että kirkon diakoniatyötä voisi vielä tehokkaammin hyödyntää nuorten asumisen tukemisessa. Diakoniatyöntekijöillä on usein sairaanhoitajan tai sosiaalityöntekijän pätevyys, sekä aikaa nuorten kokonaisvaltaiseen kohtaamiseen. Lisäksi seurakunnilla on erityisnuorisotyötä sekä etsivää työtä, joissa työskennellään ainakin osittain saman kohderyhmän kanssa kuin tässä hankkeessa.
2.5 Tiimityö hankkeen toteuttamisen pohjana Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke oli monitoimijahanke, jonka verkostoon kuului pääosin nuorisoasumis- ja työpajatoimijoita kymmenestä suurimmasta asunnottomuuskunnasta sekä heidän yhteistyökumppaneitaan. Nuorten tuetun asumisen kansallisen hankkeen työntekijät muodostivat kolmihenkisen hankekoordinoinnin tiimin Valtakunnallisen työpajayhdistyksen (TPY) Startti parempaan elämään -hankkeen projektipäällikön kanssa. NAL:n projektityöntekijä oli myös tiiviisti mukana Startti parempaan elämään -hankkeen tapahtumissa ja koulutuksissa. Tiimi kokoontui noin kerran kuukaudessa, mutta tarpeen mukaan useamminkin. Tiimissä käytiin läpi molempien hankkeiden ajankohtaisia asioita, hankkeiden etenemistä ja tehtiin itsearviointia. Tämä koettiin tärkeäksi, jotta laajoissa hankekokonaisuuksissa pysyttiin ajan tasalla. Tiimitapaamisissa suunniteltiin myös tulevia tapahtumia. Esimerkiksi verkostopäivät ja koulutukset järjestettiin yhdessä. Hankkeiden lähtökohtana oli monialaisuus ja yhtenä tavoitteena oli tiivistää työpaja- ja asumistoimijoiden yhteistyötä paikallisesti. Tämä päätettiin ottaa lähtökohdaksi myös hankekoordinoinnissa. Tiimityöskentely tulee olemaan tärkeässä asemassa myös jatkossa, Nuorten asunnottomuuden ennaltaehkäisyhankkeessa (2012 2015), kun kumppaneiksi lähtee TPY:n lisäksi vielä muitakin valtakunnallisia järjestöjä. 2.6 Hankkeen ohjausryhmä Ohjausryhmän ensimmäisessä kokouksessa keväällä 2009 tarkennettiin ryhmän tehtävä seuraavasti: Ohjausryhmä tuo hankkeen toteuttamisen kannalta käytännön työtä ohjaavia näkemyksiä ja tarkentaa tavoitteita. Lisäksi ohjausryhmän jäsenet omalla toimialallaan edistävät nuorten asunnottomuuden vähenemiseen tähtäävien toimenpiteiden toteuttamista. Hankkeen ohjausryhmä kokoontui vuosina 2009 2011 yhteensä kymmenen kertaa. Ohjausryhmän jäseninä olivat (sulkuihin on merkitty, milloin henkilö on aloittanut ja päättänyt ohjausryhmässä toimimisensa): Peter Fredriksson, ympäristöministeriö, puheenjohtaja (4/2009 12/2011) Jenni Similä, Nuora, opetusministeriö (12/2011), (aik. Eva Roos 3/2010 11/2011, aik. Tuomas Kurttila 4/2009 2/2010) Keijo Tanner, sosiaali- ja terveysministeriö (4/2009 12/2011) Ari Mattila, Raha-automaattiyhdistys (5/2011 12/2011), (aik. Ilkka Repo 4/2009 5/2010) Saara Nyyssölä, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (10/2010 12/2011), (aik. Jarmo Lindén 3/2010 12/2011, aik. Heli Huuhka 4/2009 2/2010) Riitta Vartio, Helsingin kaupunki (12.2009 12/2011), (aik. Maria Degerman 4/2009 11/2009) Outi Ristimäki, Espoon kaupunki (4/2009 12/2011) Outi Raidén, Vantaan kaupunki (5/2011 12/2011), (aik. Hanna Kivelä, (4/2009 5/2010) Marjo Lavikainen, Joensuun kaupunki (4/2009 12/2011) Tiina Saarela, Kirkkohallitus, Suomen evankelis-luterilainen kirkko (4/2009 12/2011) Anne Välimaa, Valtakunnallinen Työpajayhdistys ry (11/2011 12/2011), (aik. Markku Hassinen 11/2009 10/2011, Ellen Vogt 4/2009 10/2009) Jari Karppinen, Nuorisoasuntoliitto ry (4/2009 12/2011) Ohjausryhmältä vuosittain (2009, 2010, 2011) kerätyn palautteen perusteella kokouksia oli sopiva määrä (3-4 kokousta/vuosi) ja hankkeesta sekä sen etenemisestä saatiin riittävästi tietoa. Vastaajat saivat mielestään vaikuttaa hankkeen etenemiseen (suunnittelu ja toteutus). Myös ohjausryhmän toimintaa pidet-
tiin linjauksen mukaisena. Vastaajat kokivat voineensa itse vaikuttaa hankkeen edistämiseen ja hanke on vastaajien mielestä edennyt tavoitteiden mukaan ja odotetulla tavalla.
3 Nuorten asunnottomuus ja siihen vaikuttaminen Tämän luvun tarkoitus on hahmottaa kuvaa asunnottomuudesta ilmiönä, esitellä asunnottomuuden kehitystä tilastojen valossa sekä kuvata erityisesti nuorten asunnottomuuden erityispiirteitä. Lopuksi esitellään myös monialaisen yhteistyön merkitystä asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä. Luku toimii perusteluna sille, miksi on edelleen tärkeää jatkaa nuorten asumisen onnistumisen eteen tehtävää työtä. Luku toimii myös johdatuksena raporttiin ja taustana siihen, miten Nuorten tuetun asumisen kansallista hanketta (2008 2011) on toteutettu. 3.1 Asunnottomuus ilmiönä Asunnottomuus on ilmiönä moniulotteinen eikä sitä ole helppoa, jos edes mahdollista, määritellä yksiselitteisesti. Arkipuheessa asunnottomuus liitetään usein huono-osaisuuteen tai sen kasautumiseen. Yleisin stereotyyppinen mielikuva asunnottomasta on edelleen alkoholisoitunut, siltojen alla elävä mies. (Lehtonen & Salonen, 2008, 14.) Asunnottomuutta on kuitenkin monenlaista ja syitä sille on useita. Asunnottomuus mielletään yleensä Euroopan maissa yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, joka vaatii sekä asuntotoimen että sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyötä (Asuntoensin.fi, viitattu 2.2.2012). Tilastokeskus (2011) määrittelee, että asunnottomia ovat: ulkona, erilaisissa tilapäissuojissa ja yömajoissa olevat sekä laitoksissa asunnon puutteen vuoksi asuvat (esim. ensisuojat, hoito- ja huoltokodit, psykiatriset sairaalat, kehitysvammaisten laitokset). Myös vapautuvat vangit, joilla ei ole asuntoa tiedossa, luetaan asunnottomiksi. Lisäksi asunnottomiksi luetaan tilapäisesti tuttavien ja sukulaisten luona asustavat ja kiertelevät. Asunnottomuudella on erilaisia merkityksiä eri aikoina ja eri kulttuureissa. Tämä tekee asunnottomuustilastojen kansainvälisen vertailun vaikeaksi. (Asuntoensin.fi) Asunnottomuuden käsitettä on kansainvälisesti pyritty yhdenmukaistamaan FEANTSA:n tekemän ETHOS-typologian avulla. ETHOS (European Typology on Homelessness and Housing Exclusion) sisältää jaottelun neljään kategoriaan asumistilanteen mukaan: 1) ulkona asuvat (asuvat julkisessa tilassa, esim. yömajassa), 2) asunnottomat (asunnottomien tilapäinen majoitus, esim. turvapaikanhakijoille tarkoitettu), 3) turvattomissa oloissa asuvat (häätöuhka, väkivalta) sekä 4) epätarkoituksenmukaisesti asuviin (erittäin ahdas asuminen, epätyydyttävä asuminen, esim. asunnot, jotka eivät lain mukaan sovellu asumiseen tai vanhempiensa luona asuvat aikuiset lapset). (FEANTSA: European Federation of National Associations Working with the Homeless.) 3.2 Asunnottomuus tilastoina Valtion asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on 1980-luvun puolivälistä lähtien kerännyt vuosittain kunnilta tilastoja asunnottomien määrästä Suomessa. Tänä aikana asunnottomien määrä on tasaisesti vähentynyt yhteensä noin 10 000 henkilöllä. Silti Suomessa oli vuoden 2011 lopussa asunnottomana yhä 7 572 yhden hengen taloutta ja 423 perhettä. Näistä suurin osa on miehiä, noin joka viides asunnoton on nainen. Alle 25-vuotiaita nuoria on asunnottomista 18 %, eli yhteensä 1 409. (ARA:n selvitys 1/2012.) Tilastot eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, vaan suuri osa asunnottomuudesta jää piiloon. Nuorisoasuntoliitossa on arvioitu, että asunnottomien nuorten määrä olisi jopa kolminkertainen tilastoihin verrattuna. Monilla nuorilla saattaa esimerkiksi olla virallisten tietojen mukaan osoite jossain, mutta todellisuudessa heillä ei ole pysyvää asuinpaikkaa, vaan he kiertelevät kavereiden ja sukulaisten luona. Nuoret eivät aina myöskään osaa tai halua hakeutua sosiaalitoimen palveluiden piiriin ja näin ollen heillä ei ole asunnottoman statusta.
TAULUKKO 1. Asunnottomat nuoret kaupungeissa (ARA:n selvitys 1/2012) Nuorten (alle 25-v) asunnottomuus lisääntynyt pääkaupunkiseudulla Vuosi 2011 Eroa vuoteen 2010 Helsinki 570 +35 Vantaa 100 +77 Espoo 116 +30 Tampere 66-25 Turku 28-10 Kuopio 47-64 Oulu 2-60 Jyväskylä 63 +2 Lahti 27 +27 Joensuu 26-9 13.6.2012 Nuorisoasuntoliitto ry // www.nal.fi 7 Pitkäaikaisasunnottomia arvioitiin 2011 olleen 2 730, joka on noin 36 % kaikista asunnottomista. Nuoria pitkäaikaisasunnottomia oli tilastojen perusteella lähes 300. ARA:n määritelmän mukaan pitkäaikaisasunnoton on henkilö, jonka asunnottomuus on pitkittynyt tai uhkaa pitkittyä sosiaalisten tai terveydellisten syiden vuoksi yli vuoden mittaiseksi tai asunnottomuutta on esiintynyt toistuvasti viimeisen kolmen vuoden aikana. Tavalliset asumisratkaisut eivät pitkäaikaisasunnottomien kohdalla toimi, vaan he tarvitsevat tukea ja erilaisia tukipalveluja asumisessaan." (ARA:n selvitys 1/2012.) 3.3 Nuorten asunnottomuuden erityispiirteitä Nuoruus on itsenäistymisen, valintojen ja suurten muutosten aikaa. Itsenäistymisprosessissa tärkeässä asemassa pidetään omaan kotiin muuttamista ja itsenäistymistä vanhemmista. Suurimmalla osalla nuorista itsenäinen asuminen ja arki sujuu hyvin. Omaa kotia etsimässä: nuorten asuminen 2010 - tutkimuksen perusteella suomalaiset nuoret muuttavat kotoa keskimäärin 19-vuotiaina, naiset hieman miehiä nuorempina. Vertailussa eurooppalaisten nuorten kanssa, tapahtuu suomalaisten omaan kotiin muuttaminen varhain. Suurimmalla osalla halu itsenäistyä oli mainittu ainakin yhtenä syynä muuttaa pois kotoa. Tämän lisäksi toiselle paikkakunnalle muuttaminen opiskelujen vuoksi ja yhteen muuttaminen seurustelukumppanin tai puolison kanssa olivat yleisimpiä syitä. (Kupari, 2011, 16 18.) Avoerot ovatkin yksi asunnottomuuden riskitekijöistä, kun toinen tai molemmat joutuvat muuttamaan senhetkisestä asunnostaan pois. Nuorten asuminen 2010 -tutkimuksen mukaan 10 prosenttia kertoi lapsuudenkodista muuttamisen syyksi myös sen, että asuminen kotona ei ollut enää mahdollista (Kupari, 2011, 18).
Nuorten asunnottomuus on elämäntilanteeseen liittyvää ja usein onneksi lyhytaikaista. Tyypillistä on esimerkiksi, että nuori muuttaa toiselle paikkakunnalle työn tai opiskelupaikan perässä, muttei löydäkään heti itselleen asuntoa. Tämä on yksi selitys sille, miksi asunnottomuus on erityisesti kasvukeskusten ongelma. Asunnottomista, alle 25-vuotiaista nuorista noin puolet elää pääkaupunkiseudulla. Kasvukeskuksissa ongelmana on erityisesti kohtuuhintaisten pienten asuntojen puute; nuorten on vaikeaa löytää itselleen asuntoa, johon heillä olisi varaa. Timosen (2011a, 80) mukaan, mikäli nuorella ei ole työtä ja siten tuloja, asunnon saaminen on hyvin vaikeaa missä päin Suomea tahansa. Mikäli nuori ei pysty maksamaan vuokraansa, alkaa hänelle kertyä rästejä, jotka hoitamattomina johtavat lopulta häätöön. Jos nuori velkaantuu niin, että menettää luottotietonsa, on asunnon saaminen lähes mahdotonta. Tällöin riski asunnottomuuden pitkittymiseen kasvaa moninkertaiseksi. Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA:n analyysin (2012) perustella Suomessa oli vuonna 2010 syrjäytyneitä nuoria yhteensä noin 51 300, mikä on 5 % kaikista tämänikäisistä nuorista. Syrjäytyneiksi oli analyysissa luokiteltu ne työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole peruskoulun lisäksi muuta koulutusta. Syrjäytyneistä nuorista 32 500 ei ollut rekisteröityneet työttömiksi työnhakijoiksi, eivätkä siten näy missään tilastoissa kukaan ei tarkkaan tiedä keitä he ovat ja mitä tekevät. (Myrskylä, 2012). Analyysin perusteella, mitä kauemmin nuori on syrjäytynyt, sitä pienempi on todennäköisyys, että hän myöhemminkään suorittaisi peruskoulua korkeampaa koulutusta. Analyysin mukaan syrjäytyminen on kytköksissä myös asumiseen: joka kymmenes syrjäytynyt on asunnoton. Toisaalta Isotalo ja Ringman (2008, 10) toteavat, että syrjäytyminen ei ole pelkästään työ- tai opiskelupaikan puuttumista. Se on monissa tapauksissa seurausta lukuisista, yhdelle ihmiselle tai ihmisryhmälle pitkällä aikavälillä kasautuneista hyvinvointipuutteista kulttuurisen, sosiaalisen, henkisen, fyysisen ja taloudellisen pääoman suhteen. Evan analyysin mukaan lähes neljännes syrjäytyneistä nuorista on maahanmuuttajataustaisia. Syrjäytyminen on myös läheisesti maahanmuuttoon ja kotoutumiseen liittyvä ongelma. (Myrskylä, 2012.) Toisaalta maahanmuuttajataustaiset nuoret kuuluvat siihen ryhmään, joiden saattaa olla vaikeaa saada asuntoa, vaikka heillä olisi työ- tai opiskelupaikka ja muutenkin asiat kunnossa (Timonen, 2011a). Maahanmuuttajanuoret saattavat tarvita tukea asumisen alkuun, koska käytännöt Suomessa eivät vielä ole heille tuttuja. Vaikeuksia voi olla myös kielen ja esimerkiksi viranomaisasioinnin kanssa. Muita erityisryhmiä, joille on tärkeää järjestää tarvittaessa tukea itsenäistymiseen, ovat esimerkiksi lastensuojelutaustaiset, päihdeongelmaiset, rikostaustaiset ja mielenterveysongelmaiset nuoret tai hyvin nuorina itsenäistyvät. Nuorten kohdalla on erityisen tärkeää varmistaa, että asunnottomuus saadaan nopeasti katkaistua, ennen kuin se alkaa pitkittyä ja vaikuttaa nuoren arkeen. Timosen (2011b, 89) mukaan asunnon puuttuminen saattaa olla nuoren ainoa ongelma, mutta mikäli asuntoa ei löydy, riski muiden ongelmien syntymiseen kasvaa. Pitkittynyt asunnottomuus vaikeuttaa nuoren osallistumista esimerkiksi opiskeluun, työnhakuun, työhön sekä muihin yhteiskunnallista osallisuutta vahvistaviin toimintoihin. Nuori tarvitsee asunnon löytämiseen ja asumisen onnistumisen turvaamiseen monialaista ja suunnitelmallista tukea. Nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat myös haasteena asumisen onnistumiselle. 3.4 Monialainen yhteistyö ja uusi nuorisolaki hankkeen toteuttamisen taustalla Nykyistä palvelujärjestelmää kritisoidaan usein sen pirstaleisuudesta. Ihmisiä palvellaan ja hoidetaan usein irrallaan heidän luontaisista sosiaalisista verkostoistaan ja vain tietyn ongelman ja elämänvaiheen näkökulmasta. Erikoisalojen korostuminen johtaa siihen, että ammattilaiset katsovat asiakkaan tilannetta vain omasta roolistaan ja tehtävästään käsin. Tämä saattaa pirstaloida entisestään niin asiakkaiden
kuin ammattilaisten itsensä kokemuksia sekä vähentää tunnetta siitä, että he voivat toiminnallaan vaikuttaa asioihin. Myös yhteistoiminta ammattilaisten kesken hankaloituu. (Alhanen, 2011.) Nuorisolakiin (72/2006) tuli 1.1.2011 voimaan muutoksia koskien monialaista viranomaistyötä, etsivää nuorisotyötä sekä siihen liittyvää tietojen luovuttamista. Nuorisolaissa säädetään, että kunnassa tulee olla nuorten ohjaus- ja palveluverkosto, johon kuuluvat nuorten kannalta keskeisimmät toimijat. Verkoston tarkoituksena on koota tietoja nuorten kasvu- ja elinoloista sekä tukea paikallista päätöksentekoa arvioimalla nuorten tilannetta. Verkostossa on oltava mukana edustajat ainakin opetus-, sosiaali- ja terveys- ja nuorisotoimesta sekä työ- ja poliisihallinnosta. Myös muita viranomaisia, kuten puolustushallinnon edustaja, voi kuulua verkostoon. Tarkoituksena on, että verkosto toimii vuorovaikutuksessa palveluja tuottavien yhteisöjen kanssa. (Lakiopas 2011.) Nuorisolain muutos ja aidon monialaisen yhteistyön kehittäminen toimii pohjana myös sille, että asuminen voidaan turvata. Vaikka nuorisolaki velvoittaa ainoastaan viranomaisia, se ei sulje pois mahdollisuutta, että viranomaiset ottavat verkostoon myös kolmannen sektorin toimijoita. Turvallisen asumisen varmistaminen tulisi aina olla ensisijainen toimenpide nuoren kanssa tehtävässä työssä. Jos asumista ei turvata, vaarantuvat myös muiden tukitoimien käynnistäminen ja toteutuminen. Jokaisella nuorella on oltava oma asunto, koti, josta oman elämän rakentaminen on mahdollista. Ilman turvallisia asuinoloja oman tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa, ellei mahdotonta, ja esimerkiksi opintoihin sitoutuminen on työlästä. (Timonen, 2011b, 87, 89.) Monialainen yhteistyö on välttämätöntä asunnottomuuden ehkäisyssä. Yhteistyön avulla riskit on mahdollista havaita tehokkaammin ja niihin voidaan puuttua riittävän aikaisessa vaiheessa. Nuorisolain muutoksen myötä pyritään välttämään tilanteita, joissa nuorella on riski jäädä kokonaan yhteiskunnan järjestelmien ulkopuolelle ja kadota. Etsivän nuorisotyön toteuttajat ovat keskeisessä asemassa nuoren palvelutarpeen kartoittamisessa ja oikeanlaisen tuen löytämisessä. Etsivä työntekijä tarvitsee kuitenkin rinnalleen monialaista verkostoa (verkostotiimiä, ks. kuvio 1), josta löytyy monialaista asiantuntemusta ja osaamista nuoren polun rakentamiseen kohti itsenäistä elämää. (Timonen, 2011b, 88.) Monialainen yhteistyö asumisessa nousee keskeiseksi silloin, kun itsenäinen asuminen uhkaa vaarantua joko elämän yllättävien tilanteiden takia tai väärien valintojen seurauksena (Timonen, 2011a, 81). Nuori ikä, vähäinen luonnollinen verkosto (kuten vanhemmat, läheiset), lastensuojelutausta tai maahanmuuttajatausta saattavat ennustaa tarvetta monialaisen verkoston tuelle asumisen alussa. Monialaisen yhteistyön avulla voidaan rakentaa vuokranantajatahojen kanssa yhteistyömalleja, jotka mahdollistavat asunnon saamisen myös esimerkiksi luottotiedon menettäneille nuorille. Isännöinnin yhteistyön avulla myös häätöjä voidaan tehokkaasti ehkäistä ja asumista uhkaaviin tilanteisiin puuttua ennen kuin nuori menettää asuntonsa ja elämä on vaarassa kriisiytyä. (Timonen, 2011b, 88 89.)
Monialainen yhteistyömalli jalkautuva verkostotiimi (Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke) Työvoimatsto Monialainen Etsivä/kohtaava työ: n. 20 nuorta/ohjaaja Startti: 5-8 nuorta/ohjaaja Nuortentyöpaja, Kuty, Työharjoittelu Opiskelu, Työllistyminen Nuoren asumispolku Tuettu asuminen n. 10 nuorta/ohjaaja ASUNTO, TALONPITO Jatko: esim. VVO, Sato, kaupunki Asumisohjaus Asumisneuvonta Itsenäinen asuminen Kumppanuus Nuorisoasuntoliitto ry // www.nal.fi KUVA 1. Monialainen jalkautuva verkostotiimi -malli nuorten asumisen turvaajana. (Lakiopas 2011) Hankkeen aikana on yhdessä eri yhteistyötahojen (muun muassa sosiaalityö, etsivä työ, asumisneuvontatyö, tuettu asuminen, työpajat) kanssa laadittu monialaisen jalkautuvan verkostotiimin mallia. Mallin taustalla on ajatus siitä, että nuoren elämänpolku on moniulotteinen jatkumo. Siihen liittyy useita nuoren itsenäistymistä vahvistavia, toisiinsa liittyviä, tekijöitä, joita on tarkasteltava kokonaisuutena. Näitä on asumisen lisäksi muun muassa arjen hallinta, osallisuus ja tulevaisuuden suunnittelu. Jotta tällainen kokonaisvaltainen lähestymistapa olisi mahdollinen, täytyy verkoston toimijoiden tuntea toisensa ja tunnistaa toisen asiantuntijuus ja rooli monialaisessa yhteistyössä. Monialaiseen kumppanuuteen perustuvassa mallissa toteutetaan joustavaa ja aidosti asiakaslähtöistä matalan kynnyksen palvelua. Nuorella on verkostotiimissä oma lähityöntekijä, joka varmistaa nuoren oman osallisuuden. Lähityöntekijällä on myös kokonaiskuva nuoren tilanteesta, joten hän pystyy koordinoimaan keskeistä verkostoa. Nuoren mahdollisuus liikkua joustavasti palveluiden välillä minimoi myös mahdollisuuden pudota kokonaan turvaverkon ulkopuolelle. Jalkautuvassa verkostotiimissä tulee olla asiantuntemusta asumisen, työllistymisen, sosiaalialan, nuorisotyön ja terveydenhuollon osaalueilta. Mallia voidaan hyödyntää pohjana, kun luodaan paikallisesti toimivia palvelukokonaisuuksia. (Timonen, 2011b, 92 95.)
4 Tavoitteet ja niiden toteuma Tämän ja seuraavan luvun tarkoituksena on kuvata tarkemmin, mitä hankkeen aikana käytännössä tehtiin tavoitteiden saavuttamiseksi. Luvussa neljä asiaa tarkastellaan erityisesti hankekoordinoinnin näkökulmasta. Luvussa viisi puolestaan kuvataan tiivistettynä, mitä aiesopimuskaupungeissa tehtiin nuorten asunnottomuuden ehkäisemiseksi. 4.1 Alueellinen ja paikallinen verkostoituminen: monialaisen yhteistyön käynnistäminen, vakiinnuttaminen sekä levittäminen Alueellisten ja paikallisten verkostojen kartoittaminen hankkeessa alkoi siten, että hankekoordinointi kiersi eri aiesopimuskaupungeissa tapaamassa paikallisen sosiaalitoimen ja NAL-paikallisyhdistysten edustajia. Selvitettiin, millaisia tahoja olemassa olevista verkostoista jo löytyi ja millaisia tarpeita oli uusille kumppanuuksille. Paikalliset verkostot alkoivat rakentua useimmissa hankekaupungeissa paikallisen nuorisoasumistoimijan sekä nuorten työpajatoiminnan pohjalta. Lähtökohtana oli näkemys asumisen kokonaisvaltaisuudesta, nuori tarvitsee asumisen ja arjen onnistumiseksi itselleen myös osallisuutta ja mielekästä päivätekemistä. Toisaalta asunto on nuorelle lähes välttämättömyys, jotta hän pystyy käymään säännöllisesti esimerkiksi koulussa tai työpajalla. Osassa kaupungeista asumisen ja pajojen yhteistyö oli jo säännöllistä, mutta usein nousi esiin tarve saada lisää tietoa toisten toiminnasta. Yhteistyö perustui monesti sille, että pajalla oleva nuori tarvitsi asuntoa, jolloin häntä ohjattiin hakemaan sitä nuorisoasunnoilta. Vaihtoehtoisesti esimerkiksi asumisohjaajat saattoivat ohjata hakemaan pajoille sellaisia nuoria, joiden ajateltiin hyötyvän tämäntyyppisestä toiminnasta. Yhteistyötä haluttiin kuitenkin syventää siten, että se olisi yhdessä sovittua ja viety astetta pidemmällä kuin pelkkä nuoren palveluohjaus. Pajayhteistyön lisäksi verkostoon kuului muitakin sellaisia tahoja, jotka tekevät töitä nuorten itsenäisen arjen onnistumiseksi. Paikkakunnasta riippuen verkostoissa oli mukana niin sosiaalityöntekijöitä, etsivä työ, päihdepalveluiden, terveydenhoitopalveluiden kuin seurakunnan työntekijöitäkin. Tarkoituksena oli yhteistyötä tiivistämällä tukkia niitä palvelujärjestelmän aukkoja, joissa nuori saattaa kadota ja jäädä vaille tarvitsemiaan palveluita. Yhteistyötä pajojen kanssa tiivistettiin etenkin niillä paikkakunnilla, joissa toteutettiin Valtakunnallisen työpajayhdistyksen Startti parempaan elämään -hanketta (Helsinki, Espoo, Tampere, Joensuu, Kuopio). Näillä paikkakunnilla järjestettiin yhteisiä tapaamisia asumistoimijoiden sekä pajatoimijoiden ja muiden nuoren toimintakykyä ja osallisuutta tukevien tahojen kanssa. Esimerkiksi Helsingissä Vamos-projekti (Helsingin Diakonissalaitos) oli etsivän työn ja nuorten toimintakeskuksen järjestäjänä keskeinen yhteistyötaho. Tapaamisissa pohdittiin, millaisin eri tavoin yhteistyötä voitaisiin tehdä. Esimerkiksi Espoossa ja Tampereella pajatoimijat järjestivät pajanuorille asumista ja arkea tukevaa kurssi- ja ryhmätoimintaa, johon otettiin mukaan paikallisten nuorisoasuntoyhdistyksen asukkaita. Tampereella paikallinen nuorisoasuntoyhdistys oli myös mukana Kipinä-ryhmän suunnittelussa ja myöhemmin järjestettiin vielä yhteisiä tapaamisia, joissa yhteistyön käytäntöjä tarkennettiin työntekijöiden välillä. Joensuussa nuorten työpajat ja nuorisoasuntoyhdistys järjestivät yhteistä asukastoimintaa (asumis- ja yksilöohjaaja työparina), jossa viikottain järjestettiin nuorille mahdollisuus kokoontua yhteen keskustelemaan itseään askarruttavista asioista, tekemään ruokaa yms. Näissä viidessä kaupungissa toteutettiin starttivalmennusta, joka on matalan kynnyksen nuorta vahvistavaa palvelua, ja jossa asuminen on keskeisessä roolissa. Yhteistyötä on kuvattu lisää luvussa viisi kaupunkikohtaisissa tiivistelmässä sekä Startti parempaan elämään hankkeen loppuraportissa, joka ilmestyy vuoden 2012 aikana.
4.2 Valtakunnallinen verkostoituminen ja verkostopäivät Näkökulmia, uutta osaamista, ideoita, tukea omalle työlle, näin kuvasi eräs hanketoimija valtakunnallisen verkoston hyötyjä hankkeen keväällä 2011 tehdyssä verkostoarvioinnissa. Paikalliset monialaiset verkostot haluttiin koota myös valtakunnallisesti yhteen säännöllisesti. Hankkeessa järjestettiin yhteensä seitsemän verkostopäivää. Päiviä oli kaksi vuodessa, lukuun ottamatta päätösvuotta, jolloin niitä oli kolme. Valtakunnallisten verkostopäivien tarkoituksena oli koota yhteen kentän toimijoita, jotka työskentelevät nuorten asumisen ja arjen onnistumiseksi. Verkostopäivät järjestettiin yhdessä TPY:n Startti parempaan elämään hankkeen kanssa ja pääasiassa niihin osallistui nuorisoasumis- ja työpajatoimijoita kymmenestä hankekaupungista, mutta myös heidän tärkeimpiä yhteistyökumppaneitaan. Ensimmäisten verkostopäivien tarkoituksena oli koota ihmisiä yhteen tutustumaan, verkostoitumaan ja pohtimaan oman paikkakuntansa näkökulmasta monialaista yhteistyötä nuorten asunnottomuuden ehkäisyssä. Ensimmäisissä verkostopäivissä käytiin läpi hankkeen tavoitteita ja mietittiin, mitä ne kunkin oman työn kannalta tarkoittavat. Lisäksi keskusteltiin, miten yhteistoimintaa aletaan käytännössä toteuttaa omalla paikkakunnalla ja sovittiin tapaamisia. Kolmas verkostopäivä järjestettiin Lahdessa, jossa tutustuttiin Lahden kaupungin kokonaisuuteen nuorten asumisen näkökulmasta. Tästä saatiin palautetta, joissa toivottiin, että tästä eteenpäin verkostopäivät järjestettäisiin tutustumisvierailuina hankekaupunkeihin. Näin tehtiinkin jatkossa. Verkostopäivät muodostuivat hyväksi kanavaksi levittää kentältä nousevia hyviä käytäntöjä valtakunnallisesti ja ne tarjosivat osallistujille mahdollisuuden peilata omaa työtään muualla tehtävään työhön. Verkostopäivien hyödyiksi koettiin saadun palautteen pohjalta ainakin erilaisten näkökulmien ja toimintamallien näkeminen, tiedon saaminen sekä ideat ja tuki omaan työhön. Tärkeää oli myös päästä tutustumaan muihin toimijoihin. Päivien lähtökohtana oli vertaisoppiminen ja sen ammattitaidon ja osaamisen hyödyntäminen, joka kentällä työskentelevillä itsellään on. Verkostopäivien muistiot ja materiaalit on koottu hankkeen nettisivuille ja niihin voi käydä tutustumassa tarkemmin osoitteessa: https://www.nal.fi/fi/nuorten+asunnottomuuden+ennaltaehkaisyhanke/materiaalit+ja+linkit/koulutus materiaalit/ Verkostopäivien lisäksi hankkeessa kartoitettiin kentän toiveita koulutuksien aiheiksi. Kuopiossa paikallistason yhteistyö käynnistettiin 11.10.2010 järjestetyssä työseminaarissa: Kumppanuuksia rakentamalla nuorten asunnottomuutta vastaan. Seminaari kokosi yhteen monialaisesti lukuisia nuorten parissa toimivia tahoja, osallistujia oli yhteensä 33. Lisäksi Oulussa ja Tampereella järjestettiin koulutuspäivät maahanmuuttajanuorten asumisen tukemiseksi. Koulutusten ja verkostopäivien palautteita on koottu arviointia käsittelevään lukuun 7.2. 4.3 Innovaatioiden ja hyvien käytäntöjen kuvaaminen ja levittäminen Hankkeen aikana käynnistettiin erilaisia toimintoja ja hankekoordinoinnin tavoitteena oli nostaa kentältä esiin hyviä käytäntöjä ja levittää niitä valtakunnallisesti. Esimerkkejä hankkeen aikana levitetyistä hyvistä käytännöistä ovat esimerkiksi NAL:n kehittämä Asumisen ABC-materiaali (liite 11) ja yhteistyökumppani NäytönPaikka ry:n kehittämä Digitaalinen portfolio (liite 12), joita esiteltiin erilaisissa hankkeen tilaisuuksissa. Monet hankkeen toimijat kiinnostuivat työvälineistä ja ottivat niitä käyttöön nuorten asiakkaidensa kanssa. Hankkeen aikana toteutettiin erilaisia hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja kevyemmistä palveluista vahvempiin ja pidempiaikaisiin palveluihin. Asumisen ABC ja Digitaalinen portfolio arvioitiin ja kuvattiin myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Hyvän käytännön prosessin mukaan. Molemmat hyväk-
syttiin hyviksi käytännöiksi THL:n Sosiaaliporttiin. Hyviä käytäntöjä on lisäksi kerätty NAL:n www-sivuille Tuetun asumisen kansallisen hankkeen materiaaleihin toimintamalli- ja prosessikuvauksina. Hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja on nostettu esiin esimerkiksi valtakunnallisissa verkostopäivissä sekä tiedotteissa. Osa hyvistä toimintamalleista on kuvattu tarkemmin tämän raportin lopussa liitteissä 1 13. 4.4 Prosessikuvaukset: yhteistoimintamallit ja nuorten asumispolkujen mallintaminen Hankkeen aikana kehitettiin uudenlaisia nuorten asumista tukevia monialaisia yhteistyömalleja, joita kuvattiin. Lisäksi mallinnettiin jo arjen työssä käytössä olevaa yhteistoimintaa. Hanke koordinoi mallinnustyötä, joka tehtiin yhdessä toimintamallia toteuttavien kentän työntekijöiden kanssa. Kaikki toimintamallit syntyivät erilaisiin tarpeisiin kentällä nuorten asumisen ja arjen tukemiseksi sekä asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi. Kirjallisen mallinnuksen tarkoituksena oli selkiyttää prosessin etenemistä toimijoille itselleen sekä saattaa toimintamallit sellaiseen muotoon, että niitä on mahdollista levittää ja hyödyntää soveltaen myös muualla. Tarkoituksena oli turvata työn jatkuvuus ja laatu. Asunnottomuutta voidaan tarkastella prosessina, jonka eri vaiheissa tarvitaan omanlaisiaan palveluita ja toimintamalleja. Asunnottomuutta edeltävässä vaiheessa (pre-asunnottomuus), on tärkeää torjua asunnottomaksi joutumisen riskejä esimerkiksi puuttumalla nopeasti asumisneuvonnan avulla vuokrarästeihin. Ennaltaehkäisyä on myös tiedon jakaminen, kuten hankkeen aikana toteutetut erilaiset asumisen kurssit. Asunnottomuuden kriisivaiheessa, kun ihminen on juuri joutunut asunnottomaksi (inasunnottomuus), on tärkeää mahdollisimman nopeasti järjestää sopiva asumisratkaisu, ettei asunnottomuus pääse pitkittymään. Hankkeen aikana käynnistettin esimerkiksi Oulussa runsaasti tukea tarvitseville ja asunnottomille nuorille PAAVO-asumismalli. Asunnottomuuden jälkeen (post-asunnottomuus) on puolestaan tärkeää saada tukea itsenäisen asumisen onnistumiseksi ja varmistaa sen avulla, ettei asuntoa menetä uudestaan. Tärkeää on huomata se, että ennaltaehkäisevää työtä voidaan tehdä kaikissa näissä eri vaiheissa. Asunnottomuuden tarkastelua / vaiheita Asumisneuvonta + interventiot, häätöjen ehkäisy Kurssit Paavo-asunnot: kuntoutus, tuki (Oulu, Jkl) Tuettu asuminen Pre: Asunnottomuuden ehkäisy In: Kriisivaihe, asunnottomuus Post: Asunnottomuuden jälkeinen aika, kuntoutus- ja tuki, jatkopolut Esim. asunto+tuki, Tasnan Tiitu, Hervannan Ässäkodit 13 KUVA 2. Asunnottomuuden tarkastelua vaiheittain
Kaikkia tämän hankkeen aikana kuvattuja hyviä käytäntöjä ja toimintamalleja voidaan tarkastella vaihemallin kautta. Asunnottomuutta ehkäistiin kevyemmillä ennaltaehkäisevillä palveluilla, kuten asumisen ja arjen kurssit, mutta osa nuorista sai asumiseensa hyvinkin tiivistä henkilökohtaista tukea. Tässä tulee taas huomioida, että myös tuettu asuminen voi olla ennaltaehkäisevää. Toimintamallien prosessikuvauksia tehtiin yhteensä kymmenen: Asunnottoman nuoren polku Vamos-hankkeen, Alkuasunnot Oy:n, Nuoret Asujat Stadissa Nasta ry:n kumppanuudessa (liite 13) Monialaisen yhteistyön malli Jalkautuva verkostotiimi o Käytännön kuvaus monialaisen mallin toteutuksesta HDL:n etsivän työn Vamos-hankkeessa ja toimintakeskuksessa Laitoksesta ja avohoidosta tuettuun asumiseen ja sitä kautta itsenäiseen asumiseen siirtyvä mielenterveyskuntoutujanuori Jyväskylän Nuoriso- ja Palveluasunnoilla (JNP ry, Jyväskylän kaupunki) (liite 1) Nuorten tuetun asumisen yhteistoimintaprosessi Helsingissä (Nal Palvelut Oy, Helsingin kaupungin perhekeskukset) Nuoren asumisen polku OsNalla PAAVO-mallissa Oulussa (Oulun kaupunki, Oulun seudun Nuorisoasuntoyhdistys OsNa, Nuorten Ystävät) (liite 2) Maahanmuuttajanuorten asumisen polku Oulussa Osnalla (OnNa, Oulun kaupunki, Moniasunnot Oy) (liite 3) Nuorten tuetun asumisen yhteistoimintaprosessi Espoossa (Nal Palvelut Oy, Espoon kaupunki) (liite 4) Nuorten tuetun asumisen yhteistoimintaprosessi Vantaa (Nal Palvelut Oy, Vantaan kaupunki) Yhdyskuntaseuraamusasiakas ja vapautuva vanki: Nuoren asumisen polku rikosseuraamusalalla (Nuorten tuetun asumisen kansallinen hanke, Risen Oma koti -hanke ja NAL-paikallistoimijat) (liite 5) Nuoren asumisen polku Sinividan tuetussa asumisessa Hervannan Ässäkodeilla (Sinivida Oy, Hervannan Ässäkodit, Tampereen kaupunki/päihde- ja mielenterveyspalveluiden asiakasohjaus Loisto) (liite 6) Prosessien kuvaamisen yhteydessä havaittiin aukkokohtia palvelujärjestelmässä ja niihin parhaan mukaan vastattiin. Prosessikuvausten hyödyiksi koettiin, että niiden avulla vastuunjako tuli osapuolille selväksi ja vältyttiin turhilta päällekkäisyyksiltä. Lisäksi malleja voi hyödyntää perehdytyksessä, kun tulee lisää työntekijöitä tai työntekijä vaihtuu. Prosessikuvaukset tekivät työn joustavammaksi. Kun yhteistyö tapahtuu organisaatiotasolla ja henkilöiden sijaan tunnetaan palvelut, on todennäköisempää, että yhteistyö ei katkea henkilöstövaihdoksiin. Prosessikuvausten yhteydessä on myös hyvä nimetä yhteyshen-
kilöt, jolloin mallista on helppo tarkistaa, kehen ottaa milloinkin yhteyttä, mistä asioista ja miten vaihdetaan tietoa sekä miten prosessi etenee. Prosessikuvausten tekemisessä on tärkeää, että mukana ovat kaikki sitä toteuttavat tahot, jotta niihin voidaan sitoutua. On myös hyvä säännöllisesti sopia yhteisiä tapaamisia, joissa katsotaan, onko malli vielä ajan tasalla ja toimiiko yhteistyö. Mallintamisen tavoitteena on, että toimivat mallit ovat siirrettävissä tietyin sovelluksin myös uusiin ympäristöihin. Näin jo kehitettyä ja hyväksi todettua mallia ei tarvitse keksiä uudelleen. Lisää malleista voi lukea raportin lopussa olevista liitteistä 1-13, osoitteesta www.nal.fi/hanke tai kysymällä hankkeen henkilöstöltä lisätietoja. 4.5 Hankkeen viestintä ja nuorten asunnottomuudesta tiedottaminen Nuorisoasuntoliiton yhtenä perustehtävänä on nuorten asumisen edunvalvonta. Hankkeen avulla nostettiin myös nuorten asunnottomuutta ja ennaltaehkäisevän työn merkitystä esiin eri foorumeilla. Hanke oli mukana erilaisissa asunnottomuutta käsittelevissä työryhmissä ja valtakunnallisissa verkostoissa, joissa se toi esiin nuorten näkökulmaa. Hanke oli edustettuna sekä PAAVO-ohjelman laajassa että suppeassa ohjausryhmässä. Nuorten tuetun asumisen kansallisen hankkeen alussa sille laadittiin oma viestintäsuunnitelma. Hankkeesta tiedotettiin myös osana Nuorisoasuntoliiton sekä asunnottomuusohjelman (PAAVO) viestintää. PAAVO-ohjelman viestinnästä vastaavassa ryhmässä Nuorisoasuntoliiton ja kansallisen hankkeen edustajana oli NAL:n tiedottaja. Hankkeen tiedottamisvastuu on ollut hankekoordinaattorilla. Hankkeen tavoitteista ja etenemisestä on tiedotettu sekä sisäisesti että ulkoisesti. Sisäinen viestintä on koskenut NAL-toimistoa, ohjausryhmää ja hankkeessa mukana ollutta osahanketoimijoiden verkostoa. Ulkoinen viestintä puolestaan on käsittänyt laajemmin NAL-kentän, työpajatoimijat, yhteistyökumppanit, aiesopimuskaupungit, asumisen ja sosiaalialan ammattilaiset sekä ylipäätään kaikki asiasta kiinnostuneet. Hakulisen ja Paijan (2011, 37) mukaan ulkoinen ja sisäinen viestintä tukevat toisiaan: kun viestitään projektin tuloksista ulospäin, palvellaan myös sisäistä viestintää. Toisaalta, kun organisaation omat työntekijät tuntevat projektin ja sen tuotokset, tieto leviää myös heidän kertomanaan yhteistyökumppaneille. (Hakulinen & Paija, 2011.) Sisäistä viestintää ovat olleet muun muassa erilaiset vierailut, kokoukset ja niistä tehdyt muistiot, sähköposti- ja puhelinviestintä sekä valtakunnalliset verkostopäivät (kaksi kertaa vuodessa). Ulkoinen viestintä hankkeesta on tapahtunut muun muassa kuukausittain ilmestyvän NAL-tiedotteen, erilaisten vierailujen sekä lehtikirjoitusten ja artikkelien välityksellä. Artikkeleita hankkeesta ja nuorten asunnottomuudesta ilmestyi vuoden 2011 aikana muun muassa Talentiassa, Sosiaalitiedossa, Helsingin Diakonissalaitoksen Viesti-lehdessä sekä Ylioppilaslehdessä. NAL ja hanke järjestivät Asunnottomien yössä 2011 mielenilmauksen kohtuuhintaisen asumisen puolesta ja nuorten asunnottomuutta vastaan. Tämän myötä nuorten asunnottomuus huomioitiin useammassakin mediassa. Lisäksi hankekoordinaattori kirjoitti nuorten asumisen turvaamisesta monialaisessa yhteistyössä nuorisolain uudistusta koskevaan lakioppaaseen sekä Nuorten asumisen tutkimukseen (Nuorten hyvinvointi ja monialainen yhteistyö (2011); Omaa kotia etsimässä: nuorten asuminen 2010). Kaikkien kiinnostuneiden on myös ollut mahdollista seurata hankkeen etenemistä internet-sivuilta, johon on koottu ajankohtaista tietoa hankkeesta sekä esimerkiksi koulutusten ja verkostopäivien materiaaleja sekä toimintamallien prosessikuvauksia (www.nal.fi/hanke). Lisäksi hankkeesta on ilmestynyt sähköinen tiedote 2-3 kertaa vuodessa sekä kokoava vuositiedote vuoden lopussa. Tiedotteet on toimitettu sähköpostilla kaikille hankkeessa mukana oleville sekä yhteistyökumppaneille ja ne löytyvät myös NAL:n nettisivuilta.