67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen



Samankaltaiset tiedostot
64 Moision sairaalan kiinteistöjen ja maa-alueen ostaminen ja osakassopimuksen hyväksyminen

- Kyytineuvon perustamisesta tekniseen toimeen ja soten henkilöstön siirroista ja yleiskuluista aiheutuu määrärahasiirtoa yhteensä 146.

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo PAIKKA

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

1 Hannu Tullinen. MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1 /5 Tarkastuslautakunta Nro 10/2015

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Sivu 35 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2016 1

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallituksen esitys kaupunginvaltuustolle:

Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta

84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

103 ohm Toimeksiantosopimus/Kaakkois-Suomen Metsätilat Oy

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Linda Suokas ja Merja Mälkiä.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Lemillä

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 4/ Sivu. 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

Mikkelin Oppilaitoskiinteistöt Oy:n hallituksen esitys

PELKOSENNIEMEN-SAVUKOSKEN PÖYTÄKIRJA/ Nro Sivu KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA Ympäristöterveyslautakunta 1 /

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

JUANKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 8/

Ravintola Oppipoika, Kokoustila Puistikko (3. krs), Korkalonkatu 33, Rovaniemi

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kuopion yliopistollinen sairaala, Neuvottelu 1 (rak. 10, 6. krs)

Paikka NordLabin yhtymähallinnon neuvotteluhuone, Medipolis, Kiviharjuntie 11, Oulu. Otsikko Sivu


LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1




Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen Pöytäkirja 7/ liikelaitoskuntayhtymä. Tarkastuslautakunta Aika klo12:00-15:00

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1

KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA TARKASTUSLAUTAKUNTA UUSI TARKASTUSLTK 2 / Antti Paananen, puheenjohtaja. Sari Arponen

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Galina Punkkinen ja Jarkko Hirvikallio.

Alustavassa tiedustelussa on saatu seitsemän indikatiivista tarjousta.hankkeessa on kolme vaihtoehtoista rahoitusratkaisua.

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1 /6 Tarkastuslautakunta Nro 3/2015

RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

NRO 1/2018. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet

MIKKELIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Sivu 1/4 Tarkastuslautakunta Nro 6/2015. AIKA Ke klo PAIKKA

VIITASAAREN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2015 1(10) Viitasaaren kaupungintalo kaupunginhallituksen huone

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

keskiviikkona klo

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

NRO 1/2017. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä esityslistan hyväksyminen. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1





MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI Pöytäkirja nro 4/2018 Tarkastuslautakunta 1(7)

Jäsen Jaakko Huttunen Aarne Jänkälä Sakari Karkkola Raimo Miettunen Elsa Riekkola Meeri Toivanen

Olemme tarkastaneet pöytäkirjan ja todenneet sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten kanssa yhtäpitäväksi.

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Kunnanhallitus päättää tehdä valtuustolle seuraavan päätösehdotuksen:


Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, kokoustila Puistikko, Toripuistikko 5-7 (3. krs.), Rovaniemi

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs)

Transkriptio:

Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen MliDno-2015-529 Kaupunginhallitus, 30.03.2015, 125 Valmistelija / lisätiedot: Arja-Leena Saastamoinen, Jari Laitinen Liitteet 1 Liite Toimintakertomus 2014 Valmistelijat talousjohtaja Arja- Leena Saastamoinen, p. 044 794 2050, taloussuunnittelupäällikkö Jari Laitinen, p. 040 129 4672 Kuntalain 68 :n mukaan tilinpäätös käsittää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailun ja toimintakertomuksen. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta, mitä koskien tarpeelliset tiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Tilinpäätös on laadittava tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen se on luovutettava tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien ja tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen tilinpäätös saatetaan valtuuston käsiteltäväksi. Mikkelin kaupungin tilinpäätös on muodostettu yhdistämällä liikelaitosten erillistilinpäätökset kaupungin tilinpäätökseen. Kaupungin tase on laadittu yhdistämällä budjettitalouden tase ja liikelaitosten tase siten, että sisäiset velat ja saamiset on eliminoitu. Kaupungin kirjanpitolain mukainen ulkoinen tuloslaskelma on laadittu siten, että kokonaismenoista ja -tuloista on vähennetty kaupungin sisäiset erät. Kun toimintatuloista ja -menoista eliminoidaan budjettitalouden ja liikelaitosten väliset sisäiset erät, päädytään ulkoisen tuloslaskelman mukaisiin toimintamenoihin ja toimintatuloihin. Yksiköiden määrärahojen käyttöön sisältyy sisäiset erät. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on tehtävä selkoa talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Mikkelin kaupungin tase on tilinpäätöksen 2014 jälkeen 12,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen, joten Mikkelillä ei ole velvoitetta tehdä toimintakertomuksessa selvitystä talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kaupunki on kuitenkin omaehtoisesti hyväksynyt ja ylläpitänyt Mikkelin kaupungin tasapainoisen

Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 2 (7) kasvun ja talouden ohjelmaa, jossa on yksilöity kaupungin tasapainoiseen kasvuun tarvittavia toimenpiteitä. Tilinpäätös on vertailukelpoinen vuoden 2013 tilinpäätökseen. Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymisestä johtuen Toimintakertomuksen 2013 laskelmissa ei ollut vertailutietona vuoden 2012 tilinpäätöslukuja muutoin kuin yhdistyneiden kuntien avaavan taseen osalta. Tilikauden tuloksen muodostuminen Kaupungin tilikauden tulos ennen varaus- ja rahastosiirtoja oli 3,715 milj. euroa. Tilikauden tuloksen muodostumiseen vaikuttivat toimintakulujen kasvu noin 4,7 milj. euroa, verotulojen kasvu noin 8,9 milj. euroa ja muiden rahoitustuottojen kasvu noin 4,6 milj. euroa edelliseen tilinpäätökseen verrattuna. Tilikauden 2014 tulos muodostui seuraavasti: 1 000 euroina 01.01.-31.12.2014 01.01.-31.12.2013 Toimintatuotot yhteensä Toimintakulut yhteensä 100 681 99 868-382 320-377 595 Toimintakate -281 112-277 191 Verotulot 196 289 187 364 Valtionosuudet 100 416 100 524 Rahoitustuotot ja - kulut 7 908 3 654 Vuosikate 23 501 14 351 Poistot ja arvonalentumiset -19 786-19 311 Satunnaiset erät 0 0 Tilikauden tulos 3 715-4 960 Tulokseen sisältyi Etelä- Savon Kampuskiinteistöjen ylijäämän palautusta noin 5 miljoonaa euroa sekä myyntivoittoja yhteensä noin 5 miljoonaa euroa. Myyntivoittoja kertyy vuosittain, mutta niiden keskimääräinen taso on noin 2-3 miljoonan euron luokkaa Mikkelin kokoisessa ja rakenteisessa kaupungissa. Tuloksen käsittely Kuntalain 69 :n mukaan kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tai sen antamisen yhteydessä tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelyä sekä talouden tasapainottamista koskeviksi toimenpiteiksi. Kaupunginhallitus esittää tilikaudelle 2014 muodostuneen 3 783 935,66 euron ylijäämän käsittelyksi: tilikauden tuloslaskelman tulos ennen varaus- ja rahastosiirtoja 3 715 416,70 euroa. kirjataan tulona suunnitelman mukaan vesilaitoksen poistoeron vähennys 44 898,67 euroa. kirjataan tulona E-S Työterveyshuollon tulospalkkavaraus v. 2013 50 000,00 euroa. kirjataan menona suunnitelman mukaan Etelä-Savon pelastuslaitokselle poistoeron lisäys 579 939,16 euroa.

Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 3 (7) kirjataan tulona suunnitelman mukaan Etelä-Savon pelastuslaitokselle poistoeron vähennys 553 393,77 euroa. kirjataan tulona Mikkelin kaupungin poisto ero 165,68 euroa. kirjataan tilikauden ylijäämä 3 783 935,66 euroa tilikauden yli/ alijäämän tilille taseeseen. Ylijäämää on taseessa vuoden 2014 tilinpäätöksen jälkeen 12 447 938,14 euroa. Ehdotus Esittelijä: Ari Liikanen, vt. kaupunginjohtaja Kaupunginhallitus ja vt. kaupunginjohtaja allekirjoittavat Mikkelin kaupungin tilinpäätöksen vuodelta 2014 ja jättävät sen jälkeen tilintarkastajien tarkastettavaksi. Kaupunginhallitus saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi. Lisäksi kaupunginhallitus antaa valmistelijoille oikeuden tehdä toimintakertomukseen tarvittavia teknisiä korjauksia, muutoksia ja täydennyksiä. Erityisesti konsernitilinpäätöksen osalta tehdään tarkistuksia ja mikäli tilinpäätöksessä ilmenee olennaisia muutoksia tuodaan ne erikseen kaupunginhallituksen käsittelyyn ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä. Tekniset korjaukset, muutokset ja täydennykset tuodaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä. Päätös Hyväksyttiin. Merkitään, että asiantuntijat Jari Laitinen ja Juha Vuorela saapuivat paikalle tämän pykälän käsittelyn aikana. Merkitään lisäksi, että Arja-Leena Saastamoinen ja toimialajohtajat esittelivät asiaa kaupunginhallitukselle. Veli Liikanen poistui 15.53 paikalta ja hänen tilalleen kokoukseen saapui varajäsen Minna Pöntinen. Kaupunginhallitus, 08.06.2015, 207 Valmistelija / lisätiedot: Jari Laitinen jari.laitinen@mikkeli.fi Liitteet 1 Liite Tilinpäätös 2014 tekniset korjaukset 2 Liite Tilintarkastuskertomus 2014 Tarkastuslautakunta 27.5.2015 34 Mikkelin kaupungin tilintarkastuskertomus 2014

Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 4 (7) Tilintarkastaja jättää 27.5.2015 tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 1.1. 31.12.2014 tarkastuslautakunnalle tässä kokouksessa. Tarkastuslautakunta valmistelee tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuuston käsittelyä varten. Ehdotus: Tarkastuslautakunta saattaa Mikkelin kaupungin tilintarkastuskertomuksen kaupunginvaltuustolle tiedoksi. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. ------------- 36 Mikkelin kaupungin tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilikaudelta 1.1. 31.12.2014 Tarkastuslautakunnan on kannanottojensa pohjalta tehtävä valtuustolle ehdotuksensa siitä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus. Kaupunginhallitus allekirjoitti tilinpäätöksen 30.3.2015, jätti sen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Tilintarkastuskertomus on luovutettu tarkastuslautakunnalle tässä kokouksessa. Ehdotus: Puheenjohtaja antaa päätösehdotuksen kokouksessa. Käsittely: Tilintarkastaja on 27.5.2015 päiväämässään tilintarkastuskertomuksessa lausunut, että Mikkelin kaupungin tilinpäätös ja liikelaitosten erillistilinpäätökset voidaan hyväksyä ja tilivelvollisille voidaan myöntää vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. 31.12.2014. Ehdotus: Tarkastuslautakunta tekee kaupunginvaltuustolle seuraavan esityksen: Kaupunginvaltuusto hyväksyy Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätöksen ja liikelaitosten erillistilinpäätökset ja myöntää tilivelvollisille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1. 31.12.2014. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 8.6.2015 207 Kaupunginhallitus antoi 30.3.2015 125 vuoden 2014 tilinpäätöksen käsittelyn yhteydessä valmistelijoille oikeuden tehdä toimintakertomukseen tarvittavia teknisiä korjauksia, muutoksia ja täydennyksiä. Tekniset korjaukset, muutokset ja täydennykset tuodaan tiedoksi kaupunginhallitukselle ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä. Lista teknisístä korjauksista, muutoksista ja täydennykset on liitteenä. Ehdotus Esittelijä: Ari Liikanen, vt. kaupunginjohtaja

Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 5 (7) Kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi liitteen mukaiset Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätökseen ja toimintakertomukseen tehdyt tekniset muutokset. Edelleen kaupunginhallitus merkitsee tiedoksi tarkastuslautakunnan päätökset: tilintarkastuskertomus ja tilinpäätöksen hyväksyminen. Päätös Merkittiin. Kaupunginvaltuusto, 15.06.2015, 67 Liitteet 1 Liite kv Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 2 Liite kv Tilintarkastuskertomus 2014 Toimintakertomus ja tilinpäätös 2014 on lähetetty aiemmin valtuutetuille ja se pyydetään ottamaan mukaan kokoukseen. Ehdotus Tarkastuslautakunta: Tarkastuslautakunta esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tietoonsa saatetuksi ja päättää, että vuoden 2014 tilinpäätös ja liikelaitosten erillistilinpäätökset hyväksytään ja että tilivelvollisille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. 31.12.2014. Päätös Asiasta käytti alustuspuheenvuoron vt. kaupunginjohtaja Ari Liikanen. Sen jälkeen puheenvuoron käyttivät tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juhani Oksman, Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Nykänen, SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Turkia, Kokoomuksen valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Juha Vuori, Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Raimo Heinänen, Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Rauni Berndt, Kristillisdemokraattien valtuustoryhmän puheenjohtaja Erkki Rantalainen sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka. Kaikissa ryhmäpuheenvuoroissa esitettiin tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilikaudelta 1.1. 31.12.2014. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginvaltuusto on hyväksynyt tarkastuslautakunnan esityksen. Merkitään, että kaupunginvaltuusto käsitteli pykälät 66 67 samanaikaisesti. Tiedoksi Tilintarkastaja, tarkastuslautakunta, talouspalvelut

Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 6 (7) Asianmukaisesti allekirjoitetusta ja tarkastetusta sekä 22.6.2015 yleisesti nähtävänä olleesta pöytäkirjasta jäljennetyn otteen oikeaksi todistaa Mikkelissä 23.06.2015 Satu-Mari Tolonen viestintäpäällikkö Tiedoksianto asianosaiselle Lähetetty tiedoksi sähköpostilla 23.6.2015: Tilintarkastaja, tarkastuslautakunta, talouspalvelut Merja Peltonen, toimistosihteeri

Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 7 (7) Kunnallisvalitus 67 Kunnallisvalitusohje Päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Itä-Suomen hallinto-oikeus PL 1744 (Puijonkatu 29 A, 2. krs.) 70101 KUOPIO sähköposti: ita-suomi.hao(at)oikeus.fi. Valitus-aika 30 päivää Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille ennen valitusajan päättymistä. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään oikeudenkäyntimaksua, mikä on määrätty mainitun lain 3 :ssä. Saman lain 6 :ssä on määräys niistä asioista, joista ei peritä oikeudenkäyntimaksua.