"Suarelaisten suakkunat"- perinteen keräys- ja tallennushankkeen satoa 2012-2013 Rääkkylän Oravisalon ja Varpasalon saarilta

"Suarelaisten suakkunat"- perinteen keräys- ja tallennushankkeen satoa 2012-2013 Rääkkylän Oravisalon ja Varpasalon saarilta Haastattelut, litterointi ja dokumentointi: Auli Partio

2 SISÄLTÖ SAATTEEKSI...5 1. KOULUT JA KOULUNKÄYNTI...6 1.1 Hypönniemen koulu...6 1.2. Oravisalon ja Vannilan koulut...10 1.3 Varpasalon koulu...12 1.4 Kommelluksia koulumatkoilla ja muuallakin...12 2. TERVEYDENHUOLTO...16 2.1 Lääkärit ja kätilöt...16 2.2 Tapaturmia, sairauksia ja kuolemantapauksia...16 3. ELINKEINOJA JA LUONTAISTALOUTTA...19 3.1 Muistoja navetasta ja pelloilta...19 3.2 Omavaraisia oltiin...27 3.3. Metsätöitä...28 3.4. Kiertävät ammattilaiset...28 3.5 Kiertäviä kauppiaita...31 3.6 Rakennushommia...33 4. METSÄN JA VEDEN VILJAA...34 4.1 Muistoja metsistä...34 4.2 Särvintä järvistä - kylmiä kylpyjä...35 5. LIIKENNEYHTEYDET...44 5.1.Laivaliikenne...44 5.2 Lossiliikenne...48 5.3 Talviliikenne jäillä...51 5.4. Maaliikenne...53

3 6. PUHELINKESKUKSET...55 7. SÄHKÖÄ SALOILLE...55 8. KAUPPA KÄVI JA POSTI KULKI...57 8.1 Kyläkaupoilla...57 8.2 Postireissuja Hypönniemeltä...58 8.3 Postireissuja Oravisalosta...59 9. SOTA-AIKAAN SAARILLA...60 9.1. Salpalinja...60 9.2 Sota-aikaa lasten silmin...64 10. KINKEREITÄ, RIPPIKOULUA JA KIRKONMIEHIÄ...69 11. PANKKIASIOITA...72 12. KULTTUURIA JA HARRASTUKSIA SEURAINTALOLLA JA MUUALLAKIN...73 12.1 Liikuntaa ja urheilua silloin ennen urheiluseurojen kulta-aikana...73 12.2 Toimintaa seurojentalolla...74 12.3. Vapaa-ajan viettoa ja kyläilyä...76 12.4. Pelimannin penkillä ja talkootansseissa...80 12.5 Tanssireissuja, huvitilaisuuksia ja perhejuhlia...81 13. VIIMEISIÄ MATKOJA PITOEMÄNNÄT KIIREISINÄ...86 14. RAAKAA ARKEA...90 14.1 Teuraat tiinuun tai makkaraksi...90 14.2 Kasviksia kasvimaalta, leipomalla leipää pöytään...91 14.3. Pyykkipäiviä...92

4 15. SATUA VAI TOTTA?...92 16. ROMANIT...94 17. SANONTOJA...95 18. TOSITARINOITA...96 19. KYLÄHULLUT...100

5 SAATTEEKSI LUKIJALLE "Suarelaisten suakkunat" perinteen keräys- ja tallennushankkeen aikana ( 2.4.2012-2.4.2013) kerätyt tarinat on tallennettu haastattelemalla Oravisalon ja Varpasalon alueen asukkaita. Hanke on vielä kesken, ja haastattelut jatkuvat vuoden 2013 syksyyn asti. Hanke päättyy 31.12. 2013. Tämä julkaisu onkin vasta ns. väliraportti. Haastattelut on litteroitu, ja tähän kokoelmaan on poimittu äänitteistä ja tekstimassasta ainoastaan tarinat. Osa haastatelluista ihmisistä on halunnut esiintyä nimettömänä. Alla olevassa listassa näkyvät vain niiden haastateltujen henkilöiden nimet, jotka ovat antaneet luvan nimensä julkaisemiseen: Eronen Pekka, Hirvonen Toivo, Ilonen Anja, Kettunen Einari, Kinnunen Timo, Laasonen Einari, Pippuri Väinö, Pitkonen Pekka, Pitkänen Antti, Rautiainen Osmo Kiitän lämpimästi kaikkia haastattelun antaneita. Minulla on ollut suurenmoinen ilo viettää kanssanne niin hilpeitä kuin surumielisiäkin hetkiä. Olen päässyt kanssanne matkustamaan menneeseen maailmaan, joka toivoakseni välittyy tarinoista myös niiden lukijoille. Ilman menneisyyttä ei ole nykyisyyttä. Lämmin kiitos myös Rääkkylän kirjastolle yhteistyöstä, joka vielä jatkuu. Oravisalossa 15.4.2013 Hankkeen työrukkanen, Auli Partio

6 1. KOULUT JA KOULUNKÄYNTI 1.1 Hypönniemen koulu "Miun aikaan ei ollu keittäjeekään, sillon ei ollu ruokoo, se ol vuan se maitopullo ja evväät. Ne isommat oppilaat män jo aikasseen lämmittämmään, kunnekka sitten myöhemmässä vaiheessa opettaja hoiti sitten sen hiiliin pyörittelyn ja pellin kiini laittamisen. Siinä isossa luokassa, olkohan siinä yks vai kaks uunii. Yks varsinnii olhan se, niin se piti niihen, jotka ol järjestysvuorossa...niin jo illala kantoo ne puut liiteristä valamiiks ja sitten olpa purku tai pakkanen eikä ollu aurattuja teitä - se piti kualoo vuan...no olhan se nyt se rein jäläki, mut isot pellot ku ol matkala...omat pellot ja sitten Puhakan pellot, nii sehän män veikkonen puol kilometrii varsinnii, niin sehä ol aina tukossa. Mut sehä ol vuan mäntävä, ei ollu vaihtoehtoja. Ei ollu koulukyytii. Tulhan sitä kolomatta kilometrii matkoo kouluun." "Vielä kerron siitä koulunkäynnistä. Alotin koulunkäynnin Pippurinmäissä, kun asuttiin sillon ja koulumatka tul semmonen kolome puol kilometrii tuone Hypönniemen koulule. Ja tammikuula vielä alako se koulu, kun se ol se miun setän vaimo, se ol Eini Sakkara tyttönimeltään...sillon se -33 vuosluvula tul tänne Oravisalon siihen vanhale koulule pitämään kouluu. Se tul tänne sitten Oravisalosta pitämään kouluu ja sittenhän se Hypönniemen kouluu kun piti niin se ol siinä Rautiaisen talossa ollu kortteeri, nii se miun setä sitten...missä lie tavanneet, iltamissa tiesti tuola Oravisalossa seurojentalola...ol tutustuneet ja ihastuneet ja rakastuneet ja sittehhän ne män naimisiin, vuotena -37. Tuolahan myö sammoo talloo asuttiin Pippurinmåilä, isän perhe asu. Siinä toisessa piässä asuttiin myö ja sitten setä asu, kun otti vaimon, niin toisessa piässä talloo. Meilä ol semmonen iso tupa asuttavana, 7 kertoo 7 metrii ol mitat siinä tuvassa. Ja setälä ol semmonen keittiö ol ja pikkukamari ol, missä setän perhe asu sitten. Niin se ol sittten niin katkonaista se miun koulunkäynti, jotta kumma kun mie opin lukemaan ja laskemaan näinki hyvin, kun mitä loppuin lopuks ossoon. Sitten kun tul vielä sota-aika, ja siirtolaiset tul tuohon Hypönniemen koulule ja sillohan ei kouluu pystynä pitämään, kun ne siirtolaiset ol laitettu tuohon koulule asumaan. Siinä tul, en nyt muista mitenkä pitkä katko tul siinä koulunkäynnissä. Se piti lakkauttoo kokonaan sillon sota-aikaan se koulu." "Mie mänin sinne (Hypönniemen) kouluun sillon -36. Mie pääsin kouluun oppilaaksi, mutta kuunteluoppilaaks. Jotta se män hukkaan se ensimmäinen kouluvuos. Mut oli sitten se kiertokoulu, se oli Pippurin Pentin kotona, Pippurinmäilä. Se oli sielä rannanpuol'kamma-

7 rissa ja sielä ol...sanoko ne rihvelitauluks sitä mustoo tauluu ja liijula kirjutettiin ja vaikka käilä pyyhkäs, niin se lähti pois. Tulihan siihen vähäsen sitä valakosta...olihan sillä tosin joku millä se pyyhittiin poikkeen. Mut siinä ne kirjaimien tekkoo opettivat." (Einari Kettunen) "Meijän opettaja Ryynänen ol parraita opettajjii. Se aina suatto tuikun ottoo. Mut ei siitä meile mittää haittoo ollu...se ol niin hyvä opettaja, taitava ja etevä. Eikä se huutana eikä karjuna. Sen muistan, yhtä poikoo se tälleen (korvalliselta) kun sillä ol hirmu lyhkäseks lipattu tukka, se otti tukisti tästä näppilöilä, eihä siitä oikein voinu tukistoo, kun se ol niin lyhkäseks ajettu ja sitten joskus anto luunapin ja sano "ähä". Ja kuri ol niin, jotta ensin myö rivissä seisottiin ulukona ja sitten opettaja tul laskemmaan sissään, eikä sielä suanu hälistä eikä mittää. Ku hänen vanha äiti oli siinä, yheksänkymmenen joha se ol...se aina sitten kun oppilaat tul niin se istu jo siinä oman ikkunan kohala ja se piti aina siinä tyttöjen niiata ja poikiin ottoo hattu piästä pois. Todennäkösesti se ol sanottu meile, jotta se siinä ol, lasin takana...sitä kunnioitettiin. " "Myö kumppii käytiin sammoo kouluu, mie niskaan kahoin tätä morsianta. Ol viiskytäluvula ne koulun viiskymmenvuotisjuhlat, mie sen muistan. Miun isä teurasti pässin ja keittäjä keitti kaalikeiton ja se tarjottiin juhlavieraile. Ja sielä sai sitten kaikki. Kalastuskunnan kokkoukset ja urheiluseura Virkistyksen kokkoukset piettiin koulula. Ja opintokerho ol sillon koulun jäläkeen, semmonen ja opettajjii muistan. Pitkäaikanen opettaja, 34 vuotta, ol semmonen ku Aarne Ryynänen. Ja hänen vaimonsa ol kotosin Liperistä, Pesolansaaresta. Se ol Lyydia, Pesonen tyttönimeltään. Ja -56 tul opettajaks semmonen ku Armas Pietarinen. Syntysija ol tuola Hypönniemen Pietarilasssa, Savonselän rannala. Ja hänen rouvasa ol sitten tää senaattori Ihalaisen täti. Eli Sisko Ihalainen ja Pietarinen. Ja hyö olivat koulun loppuun vuoteen -67, sitten muuttuvat Joinsuuhun ja sielä ol virassa vielä...olko se reilut puolkymmentä vuotta, se Armas. Se muuten ol Roukalahellai opettajana, muistaaksein kakskymmentä vuotta ja sitten Roukalahelta muutti tähän. Siinä ol paljo opettajjii: ukko- Kangas, Vitikka ja mitä kaikkii niitä vanhoja opettajjii. Sillon ku isävainoo ol koulussa, niin ne sano ukko- Kankaaks ja sitten tul se Vitikka opettajaks. Ja isä sano, loppuajan hiän ol Vitikan oppilaana. Siinähän monta sukupolovii käy. Ja aikoinaan tuon koulun ol urakoineet, Riäkkylässä semmonen lekentaarinen kirvesmiesryhmä, ku Makkosten kirvesryhmä, kolome veljestä ol siinä. Ja ne hirrestä on vestäneet tuon koulun. Ja tehneet ja meile riihen, se sama ryhmä." (Osmo Rautiainen)

8 "Auvisen Eeron poika kun ol hirmusen pitkä ja jo viimeselä luokala ja se puris pihassaan "Kaikki niin pienii, hävettää piirii pyörii, kun semmossii nappuloita muut". Niin se Eero: "Van on pojallai ongelmii, kuule ohan sielä yks siun kokonen, käy keittäjä- Liina ja pyörittele sitä". Se ol leskinainen! Se Liina. Kyllä se Eerola leimahti, ison perreen isälä. Keksi aina konstit aina, tuota, minkälaisila konstiloila...kyllähän se ol siihen aikaan tiukkoo. Mie muistan siihen aikaan kun kouluun tul ameriikkalaiset laitto sitä ruoka-appuu. Ja sitten niilä sai - mittees se ol nimeltään se valakee, olko se laartii tai jottai ameriikan läskii, sillä munkkija paistettiin, jottai rasvoo. Sitten Liina teki meile oppilaile hirmu ison lettutaikinan ja paisto lettuja! Ne juhlat mie ikän muistan. Ei oo koulussa ollu niin hyvvee millonkaa." (Osmo Rautiainen) "Ja sitten kun meiän opettaja ku ol vähän alan miehii, niin emmie tiijjä saiko se siitä Ameriikan lootasta vai mistä konjakkii, niin se ol pienessä humalassa. Ja sitten pihamuala niinku kylyvömies, näinikkää, täytekarammellija kylyvi. No pennut myöhän mäntiin hurjan lailla, syöksyttiin namuja ottammaan. Ukko nauroo hekottaa ja otti pussista ja tuas roimas ja, no mie arvelin mikähän tästä tulloo...mie aloin ymmärtee vähän, eihän ne kun ol alaluokan oppilaat, niin se toinen opettaja sitten sano Aarnele, jotta elä tule ennee luokkaan. Ja se piti yhen tunnin meile ja sano jotta, miesopettaja on pahoinvoipa, jotta sillä on lunssa, piäsettä kottiin." (Osmo Rautiainen) "No, äiti ol sillä tavala edistyksellinen ja meiän vanhempikii suku, on käyny kouluja, jotta miun setäkii oli. Isä oli siis jiäny tähän niinkun muanviljelijäks ja hänen vanhempi veljesä ol nimismies, semmoset koulut ja Pekka-setä, joka niinikkään kuatu sodassa, niin se ol maanviljelysalale käyny koulut. Mie oon ommoo sukkuu Pitkonen. Pentin isä ja miun ukki olivat veljeksii ja sitten tuossa joka asu, kolomas veljes, jonka tytär ol Suoma Pitkonen. Niin mumminkii sisko ol opettaja ja hänen miehesä ol kansa nimismies. Jotta kaikki oli jo sillon vanhaan aikaan koittaneet käyä kouluja. No mie oisin lähtenä oppikouluun, mut isä sano, jotta et...ku ol se sota-aika. Ryynänen, se meiän vanha opettaja ois laittana miut mielellään ja...sitten kun isä ol kuollu, niin mie sillon eri luvalla, viijjentoista vanhana seuraavana talavena läksin Jyväskylään, sinne kristillisseen kansanopistoon. Olin sielä. Sitten sieltä tultuu mänin kauppakouluun, Mikkelissä alotin ja Joinsuussa lopetin. Kun mie olin setän luona sielä, kun hiän ol sielä nimismiehenä, sitten Asikkalan Ossuusliikkeessä olin töissä ja setän luona yhen puol vuotta."

9 "Meilähän ol ihan suurenmoinen opettaja, opettaja Ryynänen. Mie olin lellikki kyllä. Sen takia kun mie olin hirmu kova lukemaan ja oon vieläkkii. Sillon istuin, virkakammariks sanottiin, jollain asiala, en muista millä ja tuota mie vuan tuijotin kirjahyllyy ja mie olin jo lainannu kaikki melekein mitkä koulun puolela ol ne kirjat. "No, halluutko sie mitä tuosta lukkii? Suat ottoo." Sillon ol ilimestynä se Sinuhe, ja mie olin kahentoista vanha...eihän ne ois vanhemmat antana sitä oikkeestaan lukkeekkaa...mie vähä vaivihkoo iltasila peiton alla luvin. Ryynänen lainas aina miule mitä halusin, kun mie olin jo lukenu ne koulun puolen kirjat. Kerran se vuan sano, kun mie omasta mielestän olin aika tarkka kirjottammaan. Niin, kerran olin kirjottanu aineen puhtaaks ja se ei ollukkaa niin hyvästi kirjotettuna, niin Ryynänen sano, jotta tiehän nyt tää uuvelleen, kun sie oot aina muuten tehny niin hyvin. Jotta sen se kirjotutti sen uuvestaan. " "Kuusijuhlahan oli ihan vuuven tapaus. Ja siihe aikaan tilatitin, Ryynänen tilas semmosii lehtii, lastenlehtiä, niinkun Pääskynen ja mitä niitä ol. Ja siihen suatiin kotonta rahhoo. Niin todistus ja se lehti, se oli kohokohta. Ja laulettiin ja leikittiin." "Mie olin aina hyvissä välilöissä vanhoihin päiviin asti sen Ryynäsen kansa. Se oli sitten lopula hoijettavana tuola. Vaimosa oli jo kuollu, myö mäntiin Pitkosen Suoman kansa, kun Suoma ol kansa Ryynäsen lempilapsii, niin kahtommaan tuone vanhainkoile. Niin ihan vähän ennen kuolemista, niin se ei oikein ennee jaksanu mittään muuta puhhuu, kun myö tervehittiin ja sanottiin, jotta myö ollaan Suoma ja Anja. Nii, siltä tul itku ja sano, "Suoma ja Anja, kyllä työ ootta rakkaita miule kaikki". Tämmöset ol meile viimeset sanat." "Järjestäjänä oltiin vuoron perrään ja ne jotka ol järjestäjänä, män uamula aikaseen lämmittämmään ja iltapäivälä jo varattiin valamiiks ylleesä puut, rahattiin sinne...ja omia evväitähän myö syötiin, ei siihe aikaan ollu kouluruokailuu. Vanha rouva Fanny Ryynänen asu myös siinä...se ol semmonen...oikein vanhan rouvan perikuva, hieno ihminen, hyvin ystävällinen aina. Siihe aikaa niillä oli kasvattitytär, tuosta näitä Kinnusen, mitä on Aaro Kinnunen ja nuo on, niin siinä asu toinen, Heikki Kinnunen, nin tuota heiän tytär ol Ryynäsillä kasvattina, kun heilä ei ollu ommii lapsii. Liisa Ryynänen. Niin Liisan kansa kävin sitten aina leikkimässä ja olemassa, niin niilä ol aina piparkakkuu ja sen sellasta syötävvee." "Minä olin kevväälä täyttänä kuus vuotta ja syksylä kouluun. Tiesti pienkokonen ku olin, niin nimittelyhnä se ol...nimittely ol sillon muotii, jokkainenhan se sai oman nimen. Aina ne pienemmän jälessä juoks. Opettajista ei oo ku hyvvää muistettavvaa. Sen aikanen kasvatus ku ois nykysinnii, niin ehkä ois paremmin tämä hommeli...mutta tässä pittää sannoo,

10 jotta meiän ikäluokan kasvattamiahan ne on nää nykyset jotka kasvattaa seuraavan sukupoloven...jotta se on löysäle vähän laskettu...kuri. Eini Pippuri ol ensimmäiset muistaaksein kolome, neljä...kolome luokkoo ja sitten kaikki oltiin yläluokat yhessä, montako lie ollu...neljä vissiin yläluokkii. Ja sikäli oli tuota...heleppoo oli, ainu oli nää kirjalliset aineet. Muut kun sitä tekivät...seuraavoo luokkaa kun opettivat, niin sen kuuntel, ei kyllä tarvinna lukkee läksyjä. Sitten seuraavana vuotena historia ja nämä, hyvät numerot tuli. Sitten tietysti kirjotus ja nämä...se jäi tuota sille tasole...se ehkä pikkasen sitten korjautu tuola kansanopistossa aikannaan. Kansanopistoon onneks piäsin. Isä sano, jotta maamieskouluunko vai kansanopistoon? Niin, onneks älysin...kansanopistoon, sisäoppilaitokseen. Siellä meitä oli 40. 30 poikaa ja 10 tyttöö. Niittylahessa. Oli semmonen...alakuun kotiikävä ja nii edelleen, mutta...linja-autola kulettiin, se kuluki jo Hypönniemelä sillon. Ja myö kansakouluaikana jo kulettiin linja-autokyyvilä. Sielä kyllä tosiaan sai joukossa ellää ja kurinalasesti." 1.2. Oravisalon ja Vannilan koulut "Tiälä (Oravisalo) ol semmoset opettajat, jotta tiälä ei hyvin pojat riehuna. Ja muuten tul karttakepilä. Ja tukasta nosteli. Miesopettaja Lehikoinen se piti kovan kurin kyllä. Siinol kolome luokkoo. Ja keittiö vielä. Se ol semmonen pienempi huone siinä toisela puolela. Ei se alakuaikoina ollu, van sitten loppuaikoina vuan. Sielähä naiset keittel ruokoo. Olhan ne palaset evväänä, eihä sitä muuta. Repussa ol vuan maitopullo. Miehän en käynykkää ihan loppuun asti, kun isä kuol, niin mie en joutana ennee kouluun. Kolomentoista vanha olin ja piti ruveta miehen töile. Tekemään kotona niitä hommii. Se ol sillon kaks kertoo viikkoon tarjola, se ol semmonen neljä luokkoohan se ol muuten. Sitä peruskouluu ja jatkokurssithan ne ol sitte. Se piti jättee." "Lehikoinen ol miun aikaan opettajana. Kokonaan ol yläkoulun opettajana. Ja Alli Vasanto ol ensimmäiselä luokala alakoulussa. Sitten ol Lehikoinen sielä yläkoulun puolela, mut sillähä ol ihan hirmunen se kuri. Se kyllä poikiiha se kuritti, en muista niinkää että se ois tyttölöitä, mut poikii. Kyllä se kun tukkapiästä otti, niin pojat ol polovillaan ja sitten komenti kammariisa ja ne kun tulivat sieltä niin ne olivat pöllyytetyn näkösii. Mittee lie sitten sielä tehny, sitä en tiijjä. Omat evväät ol, sitten viimesilä luokila ol jottai keittoo, mutta alaluokila ol evväät. En muista olko ne jo kolomannela ja neljännelä luokala. Yläluokila, viimesilä luokila ol jo vellii ja puuroo ja tämmöstä. Sielä koulula ol keskuslämmitys. Tirkkosen Iita asu sielä alakerrassa ja ihan allaala ol semmonen pien huone. Ja se sielä asu ja se läm-

11 mitti. Se toisesta ovesta se män kuitennii sinne keskuslämmityspuolele, kun missä se Iita asu." "Oravisalossa kävin koulun. Tiältähän tul kuus kilometrii matkoo. Olhan niitä joskus tappeluja toisten kansa. Opettajista ei oo mittään niinkään muistissa. Yhen kerran ku ol neljäkymmentäviis astetta pakkasta, ja tuone mäntiin, nii ei ollu puoliakkaa koulukkaita koulussa sillon. Ja yhen kerran miulta koulun hiihtokilipailussa korvat jiäty, ne ol muuten kippeet sitten kun ne rupes sulamaan. Ne män ihan jiäkalikkaan." "Vannilassa koulu, se ol siinä Mäkelän paikala, ainakii yhen vuuvven se ol vai kakssii. Sillon kun ne rakenti tätä nykystä kouluu. Ja siinä ol Erosen Maija opettajana ja Huovisen Raili keittäjänä. Mut siinä ei ollu kun alaluokat nähtävästi, yläluokat ol tuola (Oravisalossa) nähtävästi. Siinähän ol niinkun neljä luokkoo tiälä." "Viijennelä luokala olin sielä (Oravisalon koulussa) ja vanhemmat koulupojat, tänneppäin sieltä koululta kun siinä ol se korpi, niin ne vältunnila män tupakale. Ja myö alemman luokan pojat yllätettiin ne tupakalta ja ne otti meiät kiini ne isommat pojat ja väkisin poltattivat meiläkkii, jotta eivät kielis. Ja sitte se män kuitennii opettajjiin tietoon se assii. Ja ne sai selevile ketkä kaikki on. Ja sitten meijätkii, jotta työkii poltitta. Ei kehtoo opettajjiin nimiä mainita. Yks kirjotustunti jouvuttiin luokan etteen, niin olko meitä kakstoista. Ja opettajat käy kaupasta punasta norttii, vihreetä norttii ja tupakoita hirveesti. Ja sitten myö luokan etteen, toiset kirjotti, ainekirjotustunti ol. Meiän sitten piti ruveta tupakan polttoon. Opettajat, entinen kun loppu, nii jo sytyttivät uuven. Niin, parraat kerkis seittemän polttoo yhtä kyytii. Senhän tietää mitä siinä tapahtuu. Tai ois pitänä tietee. Nii nyt ne jotka ol eniten polttanu, niin kolomeko niistä pyörty jo. Sitten opettajat tajus, jotta ei tää oo hyvä. Sitten köijäsivät pihale. Itku piäs siltä naisopettajalta, kun se taputtel poskile "herree Antti, herree Antti"." "Meillol piirustustunti, tämmönen arkki ol (A4) ja miten lie miula sattu vino päivä, niin tälleen lyijykynälä vuan töhräsin sen paperin. Ja sitten mie tulin katumapiäle, jotta mitenkä mie tästä, jottei tulis jäläki-istuntoo. Niin mie vesivärilä otin ja mietin, että taijankii tehä tuon meiän kellarin ja siihen kaks koivuu. Sehän tietää, se lyijykynä, sehän kuultaa sen vesvärin läpi. Ja mie mualasin sen ja sitten opettaja otti ne työt taulule ja laitto esitteile ne. Ja sitten se siinä eestakasin kävel. Kahto läheltä ja kaukoo ja yhen kerran tul miun taakse ja taputti olokapiäle ja sano, että "Kuule Pekka, kyllä sinusta voi vielä tulla jotain, että miten sinä olet

12 noin hienosti piirtänyt tuon veneen tuohon rantaan rantakoivuja vasten". Mie en koskaan sille selostanut, jotta se ol oikeestaan tuo meiän kellari, se vene!" "Se ol ensimmäinen koulupäivä ja isäukko sano, jotta nyt et mää kouluun, jiät puimaan. Ja sehän ol laki. Ja miehä en männy kouluun kun vasta seuraavana päivänä. Ja se Kaarnakari sitten sano, jotta mikset tullu kouluun, niin mie sanon, jotta kun isä sano jotta puijjaan tänä päivänä. Taisin nurkassai seisoo, se kysy jotta "Sinun isäkö määrää vai minä, koulussa?" Siihen aikaan kun isä ol tallouvenhoitajana koulussa ja joutu käymään sielä. Nii ei männy pitkä aika kun isäukkoon se tutustu, ja sitten kun mänin kouluun, niin se samanen opettaja pyyti miulta anteeks. Että "Enhän minä voinut mistään tietää, että sinä olet taloudenhoitajan poika. Enhän minä voinut tietää." Ja mie sitten jouvuin antamaan sille anteeks. Sen perrään ei ollu mittää ongelmii. Se tavallaan piti talouvenhoitajoo korkeemp'arvosena. " 1.3 Varpasalon koulu "Koulussa (Varpasalossa) miula ensimmäisenä opettajana ol Arvo Housin vaimo, se ol alaluokan opettajana. Se ol hyvin mukava, semmonen pien nainen. Sitten sen jälestä ol Ryynäsen Lyyli, tuosta Hypönniemestä, Aarne Ryynäsen vaimo. Miekiihän sota-ajan jäläkeen mänin kouluun. Ja äiti teki repun miule manttelin taskusta, siihe sopi se kirja hyvästi. Siinä ol ne hihnat jotka sulukeutu siitä, niin se on vuan erityisesti jiäny mieleen niistä ihan alakuajoista. Niin sillon ku ei ollu näitä karamellija tai näitä, niin erikoisesti jäi mieleen ne hiihtokilipailut siitä, ku se piti niitä ja anto kolome karamellii voittajale ja sillä ol sitten viikottain niitä. Ja sitten tietysti kaks ol hoppeele. Aika ussein sain ne kolome, ne jäi eritoten mieleen. Ne on niitä mukavii muistoja." "Ne ol kouluin väliset kisat siännöllisesti, tiältä lähettiin, se kunta tietysti anto rahat. Lavettireilä Oravisalon kouluuhhan se ol. Siinä käytiin monta kertoo hiihtämässä ja Hypönniemelä. Ne ol vuoronperrään, vuorovuosina er kouluila kierrettiin. Ne ol kouluin väliset kisat, kyllä mie pärjäsin sielä suht'koht hyvin. Se kyyti ol semmonen, ne lavettireit, siihen pantiin sukset kyytiin, eikä ne kukkaan kylymäny...ei ollu ihmepukuja." 1.4 Kommelluksia koulumatkoilla ja muuallakin

13 "Se hyppyri, mistä pittuutta hypättiin (hyppyrimäki). Niin se Kinnusen Aatto, se aina hävis semmosen puol metrii, niin kerran se sitten mistä lie juohtuna hälle mieleen, se ol yhtenä uamuna leikanna sukset kantapiän kohalta poikki. Jotta hiän kun hyppevää niin voittaa. Eihän niilä suksila pystynä sitten hiihtämään, kun kantapiät ol semmoset. No se kun aina sen puolisen metrii hävis ja ne mittas sieltä takkoo, niin se arvel, jotta kun kannasta ottaa sen verran pois, niin voittas." "Joskus ol tuohon Ikolanmäkkee puonna kananmunia. Kuka lie vieny kauppaan, ol tippunu nuita kananmunia tienvarteen, niin eiköhän vuan yritettiin jottai heittee...ei ne onneks sattunu. Koulureissuista vielä, siinä mistä ol louhineet näitä kiviä Salpalinjaa varten, ol semmoset vaunut, joissol pyörät. Ne ol semmoset, voi olla suunnilleen tään tuvan pöyvän kokonen ja sitä voi ohjata. Niin aina uamusila vietiin se sinne mäilen se vaunu ja sieltä iltasila ajettiin alas. Se oli ilimeisesti, oisko ne sillä kiviä siirtäneet siitä louhokselta. Sitten ne joskus hävis, liekkö joskus käyneet ne pois sieltä, ne vaunut. Se jiäpi se louhos, mistä lähtöö se vanha tie, misson tää uus talo nyt, niin siitä mäni ja siinon hirmu jyrkkä se mäki. Siirtivät tänne loivempaan uuen tien, se jiäp sinne oikeele, oiskohan sata tai parisattoo metrii tästä uuvelta tieltä sinne." "Siinol siinä Hämmeenlahessa iso viemäroja ja se ol sitten jiätynä. Kouluaikaan siitä yli kulettiin, jotta kuka uskaltaa yli siitä männä. Eihä se nyt kovin paksu se jiä ollu. Monta poikoohan siitä män ylite, niin tuo Könösen Teuvo niin se kun män, nii se hurahti siihe ojaan ja kauloossa myöten. Se koulula kuivail vuatteet." "Koulumatkoila sattuhan sitä kommelluksii tietysti. Ne kun pojat on poikii jo koulussa, ne sitten kerran...tää Kettusen Einari, se aina tyttöjä kiusas ja oisko se sitten sillon minnuu kiusannu ja mie otin sitten näitä, joita sanotaan muamunaks. Ja mie viskasin sillä Einaria ja se kun sattu silimään. Ja tietäähän sen kun se tupsahti se... mitä sieltä nyt tupsahtaa ja miule semmonen hätä tul jotta nyt se Einar sokkeutuu. Oisko sitä sitten ollu vettä raviojassa vai mitä, se sitten huuhtel silimeesä." "Se ol sitä sota-aikoo. Mäkkee laskettiin siitä Hypönniemen koululta, sielä ku ol se Puavo Pitkosen kauppa, ja siinä ol hyvä...jotta sai lautala laskii, niinkun suksiin piälä. Ja kerran jotennii ne sukset män niin, jotta toinen suks män toisele puolen leppee ja toinen toisele. Ja tähän semmosen patin kasvo tähän (keskelle otsaa) ja opettaja sitten sano, jotta pittee kahttoo, jotta elekee nuita sarvia kasvattoo. Ja eihä sitä sitten, mie kun nyt aina ajattelen, jotta mitenkään sitä sillon, ku ei suanu vuatetta...se ol se villasukka ja villahousu ja villa-

14 takki...ja sitten kun laskettiin mäkkee, niin eihä se, kun tiältä vuan pyyhkästiin näin...viskattiin ne lumet. Ei ollu toppahanskoja eikä toppatakkii...se ol vuan se villatakki...sitten äitikkii, kyllähän se vanhoja takkija kiäntel ja niistä teki, kun se pysty ompelemmaan." "Myöhän jouvuttiin hyvin varhasessa vaiheessa käymään kirkola, myllyyn mäntiin ja kesälä serkkupojan kansa, hevosela tottakai ja lossila. No hevonehhan ensinnä pelekäs lossii ja sitten tul Majasuaressa vastaan Tukkiisen Jussin auto ja pelekäs yhä enemmän sitä ja sitten männään ja Paksuniemeen. Ja noh, nehän jauhatti ja jauhattti ja sitten kun siellol tupakka-askit myllärilöilä auki niin myöhän varastettiin tupakit. Kuule, tullessa poltettiin sitten ne ja sehän vei vielä pahemman synnin piäle sitten. Se ol vuotena -52 tai-53...jotta 12- tai 13-vuotinen olin. Niin sitten meilä ol vieraita tässä ja harrastettiin jottai, jotta tupakkoo hirren raosta saunala polteltiin. Ja sitten ne läks viemään linja-autole sitä herrasväkkee, porukkoo, vieraita ja kammarin pöyväle jäi tuas nupiaskit auki vierailta ja eikun tuas otettiin tupakat. Isä sano kun lähti viemään vieraita, jotta tuoppas justeeri niin kuavettaan ja vejetään sitten vähä nuita vanerija rasiin. Eihä siinä mittää, ylä-aittaan mäntiin ja hirren raosta, misson kolo, niin puhallettiin savu ulos. Ja täti- Jenny sattu tulla ja kuhtu alas meiät. No serkkupojan vei saunaan ja saunan pukuhuoneen penkin alla justeer poikittain. Suatto suaha serkku vähä ripsauksii kintuile ja mie mänin sitten ja tunnustin isäle. En suanu selekään siitä, en suanu, mut oli tiukka paikka. " Talo ol rakenteila -46 ja siinä ol jo vinnilä nuo muut paitsi nämä palomuurit oli tekemättä vielä. Sielä orava pesi sielä tai...se kävi sielä ja ne syötti sitä ja myö ruvettiin sitä Jyrkin kansa ihmettelemään. Jyrki oli tämä saman ikänen serkku. Ja Seija portaita myöten tuli sinne ylös ja myö jotta elä tule, elä tule. Tul. Ja kun ol pahvila peitetty se palomuurin kohta! Ja siitä vinniltä kerroksen läpi kellarin sementtilattiile putos. Eikun hätä meilä, jotta äit on tappoo ja selekäsaunaha siitä tuli, kun lapsenvahti ei hoitana hommoosa. Oisko vahtimies ollu kuuven vanha! Sillon tuli selekään. Ja sitten tuli vuos sen jäläkeen...tai voi olla samakii vuos. Sillon piti saunaan tulet laittoo uuniin. Ja meile tul just nää kenttäahjot ja alasimet ja ne ol sielä saunan kotassa. Ja sitten niitä jäin kilikuttammaan, naulasta viikatetta tekemään tai jottai. Ja unohtu sitten panna miäräaikaan sauna lämmetä. Ei se ollu ku tahkon altaan piäle isän polovele ruveta...se miustol kyllä vähä turha homma. Mut kunpahan ol. Oli niitä varmasti muistakkii ja on voinu olla syytäkkii suaha selekääsä."

15 "Myö kun pässii uitettiin. Miun vanhin veli ja vanhempi sisko ja meitä neljä ol...mut kolomeltaan tehtiin suurin osa systeemistä. Vanhin veli ol jostain kuullu ja ol jiäny semmonen eppäilys jotta osovaakko lammas uija. Siihen aikaa, kun mitä uittopuita ajelehti rantaan, niin niistä tehtiin lautta. Ja sitten juohtu mieleen meile, jotta meiän pittää kokkeilla. Se ol semmonen pässi, sillol hirmu isot sarvet. Se sarviloista otettiin kiini ja toiset takkoo pökki, jotta suatiin se mehästä kiini se pässi. Vanhemmat ei tienny mittää. Ja töytyytettiin sitä rantaan lautale ja sitten lautta tuone hirmu etäs. Ja sielä eikun pässi järveen ja pässi tul kottiin ja myö...miten paljo myö tehtiinkä sitä hommoo. Ja sitten se loppu siihen kun nuapuri ol nähny, niin se ol käyny vanhemmile kertomassa, jotta semmosta penskat tekkööt, jotta pässii uittaat. Se loppu siihen." "Se on eritoten mielessä, kun tuohon Jorman paikale tekivät talloo. Myö Turtiisen Kallen kansa kulettiin kouluun yhessä, meilä jäi niitä evväitä tähteeks ja myö sillä kohala niitä evväitä syömään pois tullessa, niin ne ampu siinä. Siitä pohjakantoja tai jottai ja myö oltiin siinä. Se ol semmonen poloku vuan, mitä polettiin, niin huutihan ne, jotta ampu tulloo, mut myö vuan oltiin siinä...ja sitten niitä kantturoita lenti! Niin kyllä myö lähettiin!" "Kouluaikana, kun sitä piti jottai tehä, jotta sai sitä karamellirahhoo ja sillä viisiin. Tuo Soinilan Martti ol niitä siirtolaisii, se on vuotta nuorempi miusta. Niin myö kerättiin käpyjä. Soan jäläkeen. Meilä ol reput ja kun koulu loppu, niin myö tuossa missä savottoo ol, niin myö siitä käytiin käpyjä reppuun kerreemässä. Ja sitten jos suatiin enemmälti, niin viikonloppuna, pyhänä - sillohan ol lauavantainakii kouluu. Niin myö hevosela käytiin hakemassa, ne mehtään jätettiin piiloon, ja sieltä sitten. Niistä sai muutamia markkoja tai mitä nyt ol sen aikasta rahhoo. Sitten kun ne ei yhtenä vuotena meinannu ostookkaa niitä. Niin se äiti sano, jotta eihän niitä nyt heitetä ja myö nostettiin jo uunile ne jotta ne puijjaan, kiv'uunin piäle. Ja kerkisköhän ne yhen yönseuvun olla sielä, sitten jotta nyt ostaat kumminniin. Ja ne piti sitten kiireesti ottoo alas sieltä, jotta ja tuossa se pui se. Jukan ja Marjatan luona riihessä pui. Oliko se Herranen vai mikä, se pui ne. Vanhempi mies. Sillon ei ollu muuta vällii, se muistaaksein kolome senttii ol se pienin käpy mikä sai olla. Mut kumminnii ihan riippumata siitä, minkälaisesta mehästä. Nykyjäänhän ne valavoot sen aika tarkkaan. Sillohan ne käräkepetäjätkii, niin niistähän sai, nehän ol hirmu isoja käpyjä niissä. Jotta semmossii ne ol ne koulumatkat."

16 2. TERVEYDENHUOLTO 2.1 Lääkärit ja kätilöt "Ei ollu liäkärrii. Alakuun minkä mie muistan niin lähimpänä ol Joinsuu. Sitten Kohonenhan se ol pitkään. Se pysty tekemään pienii leikkauksiakii ja muita. Etevä. Kätilöinä ol Pitkäsen Liisa ja Maiju, Maijun äiti." "Se ol Alma Kapanen ja sitte ol Pakarisen Miina. Se vielä tul tuolta Varpasalosta, se ol vielä siinä lähelä Pippurinmäkkii. Almakii ol semmonen mökin emäntä. Jotta ne ol semmosii lapsenpiästäjjii. Alma kun sitten kuol, niin Miina meni paljo pitempään. Se tais vasta tullakkii sieltä Varpasalosta Alman kuoltuu. Äitikää ei yhtään lasta synnyttänä niinku kätilöle. Miun siskokii se tul sillä tavala takaperin, jotta se toinen jalat tul eilä, mut tul vuan se yks jalaka. Isä ol sitten ollu se puapo, kun ei se kerinny sitte. Kun ensin synty yks sisko ja sitten toinen. Kyllä sitten se Pakarisen Miina tul siihen, mut isähän se teki sen avustustyön. Tää ol vielä silleen, jotta toinen jalaka tul, ja se siitä isä veti, ja sano jotta kuolloohan se tai on kuollu varmasti, mutta tuota kuoloohan tää äiti jos ei sua sitä pois. Ja eikö mitä. Eihä sille käyny kuinkaa. Olha se pitkään kyllä mustana se jalaka. Mut riski tyttö siitä tul. Meilä ei ollu sillon asuttavana ku yks iso tupa. Ja sitten samassa ku oltiin, niin setälä ol pienemp kammar ja isomp kammar. Jossa hyö sitten asu, setä perreineen. Siinä sitten ol puoskat, jotta kun miekii olin jo kymmenvuotinen, niin siinähän piti vettä keittee ja kaikkii tämmöstä, onha se ollu semmosta alkeellista." "Olihan niitä kätilöitä...esmerkiks kun miun nuorin veli synty. Äitilä ol kyllä ollu jo sillon kun mie synnyin, niin kunnan kätilö, joku semmonen. Mutta kun Matti synty, niin sillon ei sitä kerinny lähtee kirkole. Hakemaan venneihen ja muihen kansa. Niin sitten tuossa naapurissa, Karvisessa ol kesälomala heijän tyttärii, joka ol sairaanhoitaja, niin mie iltasila sitten läksin sitä hakemaan tänne ja sitten Matti synty." 2.2 Tapaturmia, sairauksia ja kuolemantapauksia "Siinä Kähkölän luona ol se mökki, Onni Pitkänen siinä asu ja olkohan sillä siinä sisar, Kirsti Pitkänen ol Tohmajärvelä. Sitte ol meilä heinäntekoaika, vejettiin heinee ja miten lie, se Onnikii ol sielä mukana, olko se päivee vai iltapäivee vai mitä. Ja se jätti ne hevosen ohjakset silleen, lömpsäytti ne sillee, jotta ne jäi sivule ja män ottammaan niitä ohjaksii ja

17 se työnti sinne piäsä ja sillon tiesti heinä-aikaan kärpäsii ol, nii se hevonen näinikkään nosti ja se ku Onnii tähän ohtaan. Siinnollii hätä meilä, kun verta vuoti ku härän kurkusta. Se osu johonnii pieneen suoneen ja sitte eiku lähettiin sen heinähäkin kansa pihhaan tulemaan ja soittamaan liäkäriin. Sinnehän se pit sitten viijjä ja jäläkikätteen sitten naurettiin, jotta Onnii onni potkas piähän! Mutta siinol ihan hätä! Eihän nyt tavallisesti, jos kuka hevosta käsittel, niin sillä ei piätään nyt sinne, kun se hevonen nosti jalakoo. Kengäthä sillä hevosela on voinu olla jalassa. Onni istu siinä ja isäntä ajo ja mie pein tuppoo Onnin piässä, jottei Onni kuiviin vuuvva. Emmie muita suakkunoita muista, mut se jäi mieleen." "Ol vielä tuo nuapurin isäntä siinä potilaana, se semmonen siihe aikaa...meleko paha tauti ol ja sit se män liian pitkäle. Se kuol ennenku piäs hoitoon sitten kun...mut se pahin ol jo tapahtunu. Mut suaphan sen nyt sannoo suomeks sanottuna, jotta kuppa sen vei. Ja melekein paras kaveri sen järjesti. Aika inhottava teko. Elikkä sillon Orives'- laivassa kuluki niitä alan kuulusuuksii, niin se ties nimittäin, ku ol itekkii suanu kansa. Kumpikii herra kärsi kovasti. " (Osmo Rautiainen) "Toropaisen Topiin liittyy se sanonta, "Missä Topi, sielä tongit". Ku se otti hampaan pois, kellä oli heiluva hammas. Ja erräät Tapanintanssit oli seurojentalola, Virkistys oli järjestäjänä ja Topi oli sielä ja Karppasen Väinölä ja Pitkosen Pentilä oli irti hammas, särkyvä ja Topi oli nurkan takkoo ottana ne poikkeen. Niilä pojila oli väkeviä, niin ne huuhteli suun, jotta puhas on haava." (Einari Kettunen) " Ei tässä nyt ollu kun vajjoot kolome hehtaarii tätä muata. Mut sitten tästä tien varresta kun suatiin tää tontti, ja tää nyt kyllä sitten liitty meiän tuohon entiseen muahan, jotta ei tää erillään ollu. Ja sitten rakennettiin tähän tää vuonna -50. Tää ol hyvin kivikkoinen pelto. Myökii ensimmäiseks piti ruveta kiviä nostammaan. Kankipelissä, pitkilä hirsilä. Kammettiin kiviä. Ja miulta vielä semmonen vahinko tul, kun lipsahti se hirs sieltä kiven alta, sen toinen piä... se hirs tul miun käin piäle ja se jotennii jäi kivihen välliin...no ehämmie liäkärriin lähtenä. Kyllähä sitä pakotti jonnii verran ja mustakshan se män tää vasen käs kokonaan ja ranne. Mut hihnassahan mie sitä kantelin, viikko kaks män. Ennen kun töihen kyken. Mut siitä se paran. Eihä siihen aikaa, kun ei lähetty liäkäriin, niinku nyt lähetään." "Sille Pitkäsen Maijule vielä silleen kävi, liekkö siinä ollu diabetes vai mikä... ol lopula kuolio jalassa, se ol sairaalassakii. Ne ois sielä kuulema leikannu pois jalan, mut se ei oo antana. "Miun jalakoo ei leikellä". Ja tuola kirkolahan se ol. Vanhainkoila miekii kävin kahtomassa. Kyllä se ol...emmie tiiä miten pitkäle se ol jo kuoliintuna se jalaka, mut se sano

18 jottei siinä kipuja oo. Enkä mie tiijjä, van ainakii se ol vielä, kun se kampeutu istuilleen siinä nii ja tarinoitiin siinä ja sitte se rupes jotta hiän kiäntäytyy pitkälleen, niin mie vähä oisin auttana. Jotta sitä jalakoo oisin nostana, nii se jotta "Elä, elä kun se on niin arka jotta ei sitä kärsi liikutella." Eihä se hyvin pitkää sielä ollu, kun se kuol sitten. Se ol kysytty juhlissa kokkina. Maiju, äitisä ol hieroja ja kuppari. Ja lapsen piästäjä. Tiälä saunassahan ne teki lapsia, se ol kätilönä." "Kun sota loppu, niin isä kuol vuonna -48. Ruusutulehdukseen, alako hampaasta ja myö jiätiin ihan keskennään sitten. Ja myö käytiin sitten Antin kansa hevosela myllyssä, Paksussaniemessä ja kaikila asioila. Joutu toimittammaan...ja sillon ku miun isäkii kuol, niin hiän jäi ihan viimesillään ja meilol diakonissa hoitamassa muutamana päivänä häntä. Isä vielä vuati lähtiissään, jotta laula hänele ja miun piti lähtee sitä diakonissoo yksinnään viemään kirkole. Mie kun tulin sieltä pois, niin isä oli sillä aikoo kuollu, iltapäivälä. Ja sitten aitassa ol isä sillon talavela, kun tammikuu ol. Sinne asti ku ol hautaiset ja sitten sattu vielä tuo Rautiisen emäntä tulemaan ja emäntä tähän pihhaan kun mie mänin aittaan issee kahtomaan, niin se kauhistel hirveesti, jotta minkä tautta se tuo tyttö piäsöö yksinnään tuone? No mikäs, ei minnuu pelottanut. Ei meitä oltu millonkaa silleen peloteltu." "Olihan se reissu kun tätä emäntää mänin hakemmaan. Kuivoojalta kerran läksin ja moottoripyörälä, kiire ol. Oravilahtii, kun kuivatusalue alakaa, niin siinä on se silta ja se hyppäytti ilimaan ja pehmeele hiekale lensin sitten ja eikun solisluu män poikki. Ja autoja ajo ohi, eikun vuan luiskoo pitkin ylös se pyörä ja mietin jotta eikun rehvilöile. Ja tää raukka rupes itkemmään. Sillä se hurmas miut! Mie sitten sanoin, jotta emmie nyt rehvilöile jiäkkään, pittää lähttee. Mänin nykysen terveyskeskuksen vastapiätä, Siljamäki tul, kävel kirkolta päin: "Mikäs miehelä on?" Solisluu. "Mitä?" Solisluu poikki. "Käyppäs sisäle tuone". Keskussairaalaan sitten tarkastettavaks ja sitten vielä tuohon sain semmosen jutun, sinne tuli mustalaisia porukka. Ja taksi lähti viemään meiät ja mustalaisii oli kyyvissä kansa, keskussairaalaan asti. No niistä suatiin sitten sellasia sukulaismustalaisia, jotta ne tuli aina tänne tuttavoosa kahtommaan. Siihe asti sitten, kunnes Elli kerran kysy: "Saanko minä soittaa puhelimella? Saanko minä soittaa Ruotsiin puhelun?" Tottakai soitti ja...kun se ei maksanau sitä, niin se ei oo sen jäläkeen käyny."

19 3. ELINKEINOJA JA LUONTAISTALOUTTA 3.1 Muistoja navetasta ja pelloilta "Koulunkäynnin alotin vuonna -38. Myö asuttiin sillon tuossa nuapurissa, tuossa Karppalan paikala. Isä osti vähän ennen sotia, -37 vuosluvulla puolet tuosta Karppasen tilasta. Ja sitten tuolahan myö Pippurinmäilä sitä ennen oltiin, kun siinä ol kolome veljestä, niin sitten tul oikeestaan tarjoomaan tuo Karppasen isäntä. Jotta sillä ol vähä huonola mallila asiat, ol velekaantuna. Niin se tul isäle tarjoomaan, jotta ostoo puolet tilasta. No sitten isä ol innostuna ostammaan ja sittenhän myö tiältä suatiin, kun ne aikanaan jako tuon tilan, niin tiältä suatiin suurin osa meiän maista on tuosta tilasta. Sitten sieltä Pippurinmäin tilalta, jäihän niitä sieltäkii parikymmentä hehtaarii muata. Mut sielä ei ollu sitten oikein rakennuksen paikkoo. Jotta rakentoo, kun myö sitten vuonna -50 kun muututtiin tällen paikale ja rakennettiin." "Kyllä aina piti vahtii pienempiä, ja meiänhä aina piti olla ylleesä töissä vanhempiin mukana, sitä mitä pystyttiin, ei mittää pakotettu tekemään, mutta sitte esmerkiks kesälä heinäaikaan piti olla lattoo polokemassa ja se ol semmonen kamala homma. Kun lato tul hirmu täyteen, niin naulat vielä pistel sieltä katolta. Sitten myö aina suatiin sillä laila, jotta kun miärätty miärä oltiin töitä tehty, niin sitten suatiin männää uimaan. Sitten ol semmonen välilä kansa kesälä, kun ol heinätyöt, niin meiän ol kerättävä esmerkiks marjamaito iltapäiväruuaks ja kaikkii piti tehä mitä osas. Kyllä piti paimenessa olla. Toisinnaan se ol ihan mukava, kun ol usseempi meitä sielä. Ja myö vietiin aina omenoita ja millon mitäkii sitten huvitukseks, kun lehmii paimennettiin." "Ku olin -29 syntynä Varpasalossa ja -36 sieltä muuttu Hypönniemelle, mut se jäi reissu mielee, samala pienelä pellola ol heinälato. Ja ens kerran lähettiin hakemaan heinää sieltä laosta ja sen kun ol kivinen pelto, niin se reki meni kiven päälle ja kuatu meiän päälle se heinäkuorma. Äit tuli hättiin ja moitti issää, jotta tuola tavala, jotta tiiä miten ois vaikka pojan käyny. Jälestäpäin ja sillä hetkelläkin hauska sattuma, kun ei sattuna meihin kumpaankaan. Se siitä." (Einari Kettunen) "No meilä kotona oli siihe aikaan Äly ja Huusikki (lehmät) ja niilä oli joku vasikka ja sitten lampaita oli erräitä ja kaks-kolomvuotinen hevonen oli, mut sillä ei ollu ajeltu. Kun isä kuatu suassa -40 niin se piäsi itsenäistymmään se varsa. Tiijjätkös sie mitä se tarkottaa? Se teki sitä mitä tahto itse. Ja sitten se suostu kyntämmään kun toinen hevonen oli vierellä ja sit-

20 ten kun myö Ilmarin kansa yriteltiin sillä ajella, niin vallattomana meni mehässä ja kantojen piällä ja sepä särky se reki siellä ja oli sepittämistä. Sitten se Savanterin Jalmari oli sanonu jotta kun poikaset on ajelemassa niin se toi kai omala hevosellaan meiän tuon ajelureen. Ja äit sano, jotta eikö se ois parempi, jotta tiele päin panisit hevosen...eikun reen tielepäin, jotta se lähtöö hevonen. No Jallu sano, jotta "No kyllähän se hevonen lähtöö minne haluvaa." No mehtäänhän se mäni ja rikkihän se mäni se reki. Kun se pani päänsä siihen aisan päähän, eikä ollu ohjattavissa. Se meni minnekä tahto." (Einari Kettunen) "Ja sitten saman hevosen antia oli, kun Kalle Pietariselta Särkän Kalleks sanovat niinikään korkonimeltään - kävin hakemassa rein, jotta lähettään myllyyn seuroovana päivänä. No se ei tullu sitä tietä hevonen kottiin, mikä meilä meininki oli. Sattu tiele, joka män Pietarisen Eskoon ja sieltä sitten sain maantiele sen ja sitten Puhakan pihhaan kiännettyy ja sitten meni ihan kohtalaisesti, mut sitten se villiinty tuas, kun kotipellon piähän piäs ja se kun ol vähä ajettu tie, niin kuatu reki. Mie putosin kyyvistä ja siitä nyt ei ennee ollu meiän kottiin ku ehkä kolomattasattoo metrii. Ja äit ol hevosta vastassa ja se sai sen hevosen kiini ja sitten se huuti. Mie, jotta "Mie oon tiälä, mut mie putosin kyijistä." Ne ne oli ne mitkä on tällä hetkelä mielessä siitä villistä hevosesta." (Einari Kettunen) "Ja kierrättelemättä kun sen huastaa mitenkä se assii on, niin äit säästi (mökin lainan lyhennyksiin) siitä rahasta, minkä sotaorvot ja leski sai. Äit sai irti lehmästä ja siasta irti sen, mikä niilä oli vara antoo, jotta särvin oli koista. Leipähän meiän oli ostettava, kun kymmenvuotinen poika, niin aurassa ei pärjee. Kun on villi hevonen, niin vielä vähempi. Jotta jos tarkkaan ajattelloo, niin ongelmiihan on ollu."(einari Kettunen) "Tiälä ol tuo Könösen Yrjö, joka teurasti. Mie ite lampaat teurastin. Pitihän sitä itele aina lihhoo suaha. Syksylähän sitä teurastettiin meilähi ol tuossa iso puutiinu. Se ol ainakii viissattoo litroo. Nii iso. Siihe aina sitte syksylä elukat pantii ja suoloohan siihen mätettiin. Ne kesäkuumalakkaa ei pilaantunu. Vaikkei pakasteita ollu. Se ol sika aina... joka syksyhän se teurastettiin. Siihen sitten joku mullikka tai muu sitten lisäks. Talaven aikaan tarvihtihan sitä lihhoo. Tekihän ne makkaroita. Ja savustivat. Meiän saunassa, martathan ne niitä makkarahommii teki kansa." "Äit kuol, kun mie olin vajjoota kakstoista-vuotinen ja miut pantiin lehmänlypsyyn. Kävin tuola Oravisalossa kouluu viimestä luokkoo, kolome kilometrii ol matkoo. Uamusila lypsin lehmät ennen lähtöö ja iltasila lypsin lehmät tultuu, kuus-seihtemän lehmee ol siihe aikaa. Ja siihen piti tietysti jossai vaiheessa läksytkii lukkii ja...ja pithän sitä tehä paljon muutai

21 hommoo. Siinä välissä. Sen muistan, kun niitä hiehoja ol, kun ne potkivat, niin sitten piti itkiikii aina, kun ne potki, mut ne vuan piti lypsee. Sitten kerran, lammas rupes vuonimmaan, enkä mie sille osannu tehä mittää, isä ol siinä ja miun vähä vanhempi vel' - eikä nekkää osannu, sitten piti käyvä hakemassa, miun piti käyä hakemassa, anoppi, siis joka sitten miulen tul anopiks. Se appuun, poijittammaan...kyllä se onnistu sitte, ku ol vähä vanhempi immeinen siinä, joka neuvo." "Kun leikattiin viljoo talakoila, niin kual (keitto) keitettiin myyrpaassa ja talakooporukka käy syömässä ja kahvila. Ja sitten puintiaikaan ol semmoset porukan konneet, joila ne pui. Porukassa ol Pitkäaho ja Harjun Jussi ja Luasosen Olli ja neljä porukkalaista ol ja sitten tää. Niilä ol konneet ja ne sikäli vaihtovat talloo, ku ol puitavvoo." "Meilläi isäntä ol aina töillään ja vaikka ne ol aika korkeela nää karsinanlaijjat, niin sieltä ol joku häränmurikka piässy irti. Tiesti kun kiimassa ol joku lehmä, niin se ol hypännä sieltä poikkeen. Ja sitten mie ihmeissän, jotta penskoo ei ossoo jättee ja ehäm mie yksinään sua. Niin Karppas- Hilkale soittammaan, jotta tule veikkonen avuks. Hilkkaha se ol aina se tuki ja turva ku isäntä missä lie töillään ollu. Poika pistettiin sitten maitohuoneeseen ja ovi kiinni, jottei piäse sotkeutummaan jalakoihin. Ja kun mie en nyt ihan muista, jotta olko joku lehmäkii irti piässy. Kyllähän myö sitten suatiin sinne se sonnimullikka. Olhan niitä paljo, semmossii kommelluksii." "Ja kerran vasikka ol laitumella ja se karkas. Tuossa ol tihhee kuusikko ja isäntä vielä siihe aikaan jakso juosta ja se män vasikan perrään juoksemmaan ja tuola Helsinginurmen piässä se sitten ol niinku suavinaan kiini, van sepä puhaltautu ja tuo Lemettisen Elsan mökki on tuossa, tuo mikä on nykysin Multasen - niin siinä sitten se vasikka jotennii tietysti väsy, niin se kun siinä on se ravioja, niin siinä hiän piäs sen piäle. Olivat jo molemmat niin uupuneita ja sitten Elsa tul kahtommaan. Niin isäntä sano, jotta "Jos siulon jottai vyötä tai narunpätkee, niin tuo, jotta mie suan tään talutettuu pihhaan." "Kerran ol sitten meilä semmonen ostolehmä. Kun se vähä erillään muista kuleksi, niin sitten myö jo viimen tuone nurmele vietiin lehmät, niin pantiin se siihen vanhaan saunaan, jotta ei se nyt siitä varsinkaa piäse pois. Niin siinä ku ol tämmönen ikkuna (melko pieni), nii se tul raamit kaulassa poikkeen sieltä. Niim mie sitten sanoin, jotta tästä kyllä on piästävä erroon tästä (lehmästä), eihän tästä tule mittää tämmösestä."

22 "Kuletettiin talosta talloon (assistentin) tavarat. Olhan niitä muitai, mut ol ainakii tää Erolan Tyyne. Se ol asistentti ja sitten Alapaikan Kallela tais olla yks, Hilja Murtonen tais olla. Olhan niitä. Ja sehä ol tarkkoo, se mitta. Eihän ne ollu sillon niinku nykyään on nää, kylymälaitteet ja kaikki." "Olha se valavottava, jos vaikka sika rupes yölä porsimmaan. Jotta sehä ois voinu vaikka syyä porsaasa. Kaikki ol sillon niin alakeellista. Imboden, ei sillä sen kummemmin niitä oikeuksii kai ollu, mut se ol niin paljon tehny niitä hommia (eläinlääkärin töitä) ja oppi tekemään, jotta se käy sitten niitä, jos esmerkiks lehmäle halvaus tul. Kerran meilä silleen lehmä vasikoi yölä ja se hyvin män ja arveltiin, jotta eihän nyt nuita jäläkeisii kehtoo jiähä vuottelemmaan, jotta nehän tulloo sitten kun ne tulloo. Mutta kun mäntiin uamula, niin se ol kaikki sieltä työntänä, kohtukii ulukona. Ja sitten tuole Kososelle pit soittoo (Liperin eläinlääkäri) kun eikö sitä sitten vielä tiälä ollu...juhani Kosonenha tuli ja sano, jotta ota puhas lakana ja sehä ol jo olokii ja kaikkii siinä ja sitten kylymälä veilä vuan piti valella ja sitten se nosti siihen ja leipo! Se ol ku leipuri, eihä se tahtona männä paikoilleen. No sehän piti sitten ommella, jottei tule takasin ulos ja peräpuol nostoo tälleen lavetille ja sittehän se, joka päivä ku alaako parantuu, niin yks tikki kerralaan piti napsata poikkeen. Mut ei myö sitä sitten, poishan se piti laittoo ei sitä uuvestaan uskaltanu poijittoo." "Vietiin puimakonneet venneihen piälä ja suaressol pelto. Se ol melekonen nujakka. Ja sitten mie oon vieny ensimmäisen kerran neljän venneen piälä raktorin samaisseen Huuronsuareen. Tehtiin semmoset paksut parrit, pantiin neljä venettä ja sitten lankuista silta ja mie ajoin raktorin siihen ja se ol ensimmäisii raktorija, se ol Massey Harrisporu. Se ol meiän kauppiaan, elikkä Aaro Kinnusen. Se ol meilä, Heikki vuokras sen ja mie sitä ajoin sitten ja laitettiin viljat ja...ol se melekonen nujakka sekkii puimakonneihen vienti. Eikun venneihen piäle hiiattiin, paksut parrit ja sitten pantiin pyöreet puut ja rautakangila vähitellen. Ja sitten kun ol kone, niin eikun Siikulj käymään ja ajettiin suareen ja sitten hevosila veittiin hara-aisoila se kone sitten sinne laun luo, missä puitiin. Ja sitten ol tuo polttomoottor Olumpia, kuuvesta yheksään pyöritettiin ja se pyöritti puimakonetta. Se ol Säiniön Heikin oma puimakone. Olhan sitä sitten niitä puintiporukkojakkii, muummuassa tuossa naapurissa ol, se kuol se vanha isäntä -48, Tauno, niin, sitten sillä ol semmoset vuokrakonneet, jotta siinol ol kuletusalusta, jotta sen piäle ja sitten hevosila viätettiin. Talosta talloon kierti. Ja Antti jatko, se ol yhentoista vanha poika, kun kierti puimassa. Nii jotta on se tiukastai leipä otettu." (Osmo Rautiainen)

23 "Sitten perustettiin 50-luvula semmonen ku sonniossuuskunta. Ja se ol ossuustoimintapohjanen, isännät rahotti sen sillä tavala, jotta ostivat niitä sonniossuuskunnan ossuuksia ja maksovat rahala ja siitä suatiin pesämuna. Ja sitten muistan tuon Sallilanmäin Penttivainoo ja isä-vainoo läksivät tuone Pohjanmuale sonnin ostoon ja ostivat sonnin ja sitte härkävaunussa ajovat Joinsuuhun ja siitä sitten Mustos- Topi - se ol tiälä Halosen lihaostaja - niin Topi toi sitten sen sonnin. Ja se ol läns'suomalainen punanen sonni, se ensimmäinen ja nimi ol Jukka. Ja siinä ol semmonen tarina, mie kun läksin armeijjaan, niin samana uamuna Jukka läks teurastammoon. Mie tulin pois, Jukka ei. Ja sitte seuraava ol Heku-niminen sonni, stte ol Heitto ja sitte ol Lukko. Elikkä näistä kaks ol läns'suomalaista ja sitte se viimenen sonni ol niinku kyyttö, sanottaan, semmonen ja seki ol kovia sonnija. Sillähän suatiin paljo hyvvee aikkaan. Vasikkojen teuraspainot nous paljon ja sitte kun myö sannouvuttiin siitä sonnihoitopestistä irti, niin kukkaa muu ei ottanu ja sitten purettiin se sonniossuuskunta. No sitten Pasasen Kalevi (ensimmäinen seminologi) ilimesty tänne. Miehän pein vielä olko miula..oikein kovia sonnija vielä, se ol riisiläisestä emästä ja riissiläinen isä. Nii se ol musta, oikkein hienoluonteinen sonni. Niin, sehä ol miula, yl kolomvuotiseks pein. Mie vielä jonkun verran sillä astutin. Käyttivät, kun ne jotkut kahto sen Pasasen käynnin siihe aikaan kun piti rahasta huolta pittee niin kalliiks. Niin se tää sonnipuuha ei nii ollu...jos asiakas sano jotta ei oo rahhoo, nii sanottiin, jotta ei maksa mittää. Ne ol niitä vanhoja aikoja." (Osmo Rautiainen) "En etunimmee muista, mut Halosella ol lihan ostaja Sallinen. Se kierti tiäläkkii ostamassa lihaelläimii ja ensimmäiset kuletukset kaho tehtiin Orives'-laivassa. Siinol sikalaatikko ja ku on se herras- ja rupukansan puol. Niin siinä ol sikalootii, kun ne vietiin sinne teurastamole ja ne sielä peräpiikissä ol sonnii ja lehmii. Niin paljo ku sopi. Niin sen muistan sen Sallisen, se meiltä käy. Sallisen jäläkeen tul ostoasiamies Toivo Mustonen. Nii...se ol..meiän olivat ainai nuo vanhat miehet myi Halosele. Kun se ol valovoimanen se ostoasiamies. Se kun osti orriin niin sieltä kuule Toivo alotti mainospuhheen: "Tulukee pojat, tulukee, kahtommaan, nyt miulon oikkee myrkkypura aisoissa." Se ol hyvin ylleistä sillon ja sitä vielläi vanhat miehet muistelloo sitä Toivoo, se kun tul tilii maksamaan, niin mie sanon, jotta niin issoo rahapussii ennoo kellää...se ol tämmönen (A4-arkin kokoinen) ja emäntäsä ol erikoistaskun ommellu, se ku ol lihava mies, niin se mullotti niinku ois kaks issoo rintoo ollu, kun se ol se rahapussi. Se kun tuvan ovesta tul ensimmäisenä...ei se sanona huomenta eikä päivvee "Äijä paino, äijä paino!"" Alako arvausleikki, minkä painonen oll se teuraselläin ollu. Niin sitten sillol mukavii puhheenparsii. Jos ol Toivon mielestä painava, nii se