thisisfinland Foreign Correspondents' Programme 2015 Osallistujat



Samankaltaiset tiedostot
Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Maailman valutuotanto

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Tasavallan presidentin asetus

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Rekisteröidyt yöpymiset kasvoivat viisi prosenttia. Kasvua sekä työmatkalaisissa että vapaa-ajan matkustajissa. Majoitusmyynti 23 miljoonaa euroa

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Suosituimmat kohdemaat

Teknologiateollisuuden henkilöstö

Karttahuoneen karttavalikoima 2009

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA

VÄESTÖ KANSALAISUUDEN JA KIELEN MUKAAN ETELÄ- KARJALASSA, LAPPEENRANNASSA JA IMATRALLA

Kevään 2018 hakukierroksilla sähköiseen järjestelmään jätetyt ensi- ja toissijaiset hakemukset. Santiago de Chile,

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

Käyttötilastot - toukokuussa 2007

Alihankinnan kilpailukyky elintärkeää työpaikkojen säilymiselle Suomesssa

Vuonna 2009 tukea saaneet hankkeet Hankkeita yhteensä 77 kpl Tukea myönnetty yhteensä ,00

Finnpartnershipin ja Finnfundin pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus cleantech-alueella

Rajahaastattelututkimus

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

LIITTEET. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

HELSINGIN KAUPUNGIN TIEDOTUSTOIMINTA BRITTEIN SAARILLA TOIMENPITEET JA KUSTANNUSARVIO 2015

Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle!

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa maittain 2012

Jyväskylän kaupungin kansainväliset yhteistyöverkostot

Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea

koulutuksesta kuvaajia

Coloplastin paikallistoimistot

Matkailumarkkinoinnin kuulumiset supervuonna. Maarit Pitkänen Helsingin matkailu- ja kongressitoimisto

Mullistaako liuskekaasu energiamarkkinat? Energiateollisuuden kevätseminaari , Oulun kaupunginteatteri Tiina Koljonen, VTT

Toimintaympäristö. Kielet ja kansalaisuudet Leena Salminen

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

University Admissions Finland. Hakukierroksen hakutilastot

VERKON. Taloustutkimus Oy

Maariskien arviointi Finnverassa Neuvottelukuntien kevätseminaari Ulkomaiset riskit ja riskinottopolitiikka

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK

Teollisuuden / Suomen kilpailukyky Paikallinen sopiminen, Joensuu

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Liiketoimintojen kansainvälinen organisointi ja ulkoistaminen ulkomaille. - alustavia tuloksia. Samuli Rikama

Metsäsektorin ulkomaankauppa maittain 1998

Oppitunti 3 Värit 1 tumma ja vaalea

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Osaamisen johtaminen monikansallisessa ympäristössä

Metsäteollisuuden ulkomaankauppa

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Education at a Glance 2013: Sukupuolten väliset erot tasoittumassa

Vaihto-opiskelu kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Talouskasvu jakaantuu epäyhtenäisesti myös vuonna 2017

HELSINGIN MATKAILUTILASTOT JOULUKUU 2016

Teknologiateollisuuden vientiraportti

Sosiaalinen media Venäjällä. Mikkeli Sosiaalinen media Venäjällä

Turun yliopisto Kv-maisteriohjelmien uudet opiskelijat ohjelmittain aiemman tutkinnon maan mukaan

Vuonna 2008 tukea saaneet hankkeet

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Miten Ukrainan tilanne heijastuu Suomen talouteen?

Raakapuun ja metsäteollisuustuotteiden ulkomaankauppa maittain 1997

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Mediakysely melulaisille

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus

TAK Rajatutkimus 2010

Visit Finland Matkailijatutkimus

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Kääntyykö Venäjä itään?

ZA4729. Flash Eurobarometer 199 (Audio Visual Policy) Country Specific Questionnaire Finland

Lentäen tehdyt vapaa-ajan valmismatkat vuosina 2012 ja 2011 (sisältää räätälöidyt matkapaketit)

11/11/2014. Kohdemaa: Venäjä

Maailmantalouden tila, suunta ja Suomi

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Visit Finland -markkinointi matkailuyritysten tukena

järjestys järjestys matkustajia osuus matkustajia osuus

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Vaihto-opiskelu Suomesta kohde- ja lähtömaittain (Lähde: CIMO)

Käyttötilastot - lokakuussa 2008

Asuntopolitiikan tutkimus ja julkinen keskustelu

Suomesta 1 / 9. Kaikki yhteensä. 515 Afganistan. 3 Arabiemiirikunnat. 2 Armenia Azerbaidžan Bangladesh. 2 5 Georgia Hongkong.

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Ulkomaanjaksot kohde- ja lähtömaittain (Lähde: Vipunen ja CIMO)

Markkinaraportti / elokuu 2015

Pohjoismaat digitaalisessa uutismaisemassa

Rajahaastattelututkimus

Perustuslain 97 :n mukainen selvitys EU:ssa valmisteltavista asioista

Bruttokansantuotteen kasvu

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA KOLME PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

Markkinaraportti / tammikuu 2011

REKISTERÖIDYT YÖPYMISET LISÄÄNTYIVÄT OULUSSA YHDEKSÄN PROSENTTIA EDELLISVUODESTA

TILASTOLIITE SISÄLLYS. 2 Avainluvut 4 Oleskeluluvat 6 Turvapaikka-asiat 8 Kansalaisuusasiat 10 Karkotusasiat

Raaka- ja jätepuu Suomeen tuotiin viime vuonna 12,9 miljoonaa kuutiometriä raaka- ja jätepuuta.

Transkriptio:

thisisfinland Foreign Correspondents' Programme 2015 Osallistujat 1. Mohammed Alfaraj s. 1993 Saudi-Arabia behance.net/ MohammadAlfaraj @AlfarajMohammad @MohammadAlfaraj Kuvajournalisti, dokumentaristi, bloggaaja, insinööriopiskelija Positiivisten uutisten (Lähi-itä) blogin perustaja. Tehnyt kaksi dokumenttia ja järjestänyt useita journalistisia valokuvanäyttelyitä. 2. Petter Brønstad s. 1990 Norja petterbronstad. @petterdb Freelancetoimittaja, bloggaaja, Kirjoittaa freelancerina lukuisiin julkaisuihin, kokemusta erityisesti musiikkitoimittajan työstä. Myös julkista sektoria käsitteleviä juttuja (Stat & Styring) sekä laajemmin kulttuurialaan liittyviä artikkeleita. 3. Esha Chhabra Yhdysvallat rethinksocial. @esh2440 Kirjoittaa vakituisesti Forbes.comille sekä freelancerina esimerkiksi the New York Timesiin ja the Guardianiin. Kiinnostunut terveys- ja kehityskysymyksistä. Innostunut oppimaan lisää suomalaisesta kulttuurista, muotoilusta ja innovaatioista. 4. Priyanka Dubey Intia porterfolio.net/ priyankadubey @writetopd @priyankadubeypictures Freelancetoimittaja, kirjailija Työskennellyt aikaisemmin muun muassa tutkivaan journalismiin keskittyvässä Tehelka Magazinessa ja Hindustan Timesissa. Kirjoittaa tällä hetkellä kirjaa Intiassa tapahtuneista joukkoraiskauksista. Kiinnostunut erityisesti gender-, kehitys- ja ihmisoikeuskysymyksistä.

5. Michael Ertl Iso-Britannia/ Saksa @MiErtl @Michaelertl23 Saksalainen BBC World Servicen toimittaja, asuu Lontoossa. Monipuolista kokemusta toimittajan työstä Iso-Britanniassa ja Saksassa. Voisi nähdä asuvansa Suomessa tulevaisuudessa esimerkiksi ulkomaankirjeenvaihtajana. 6. Artem Filatov Venäjä @artreport Freelancetoimittaja Työskentelee Pietarissa freelancerina. Toiminut muun muassa tv- ja radiotoimittajana. Erityistuntemusta Suomesta, osallistunut toimittajamatkoille myös aikaisemmin. 7. Oleksandr Guzenko s. 1994 Ukraina @aleksandrguzenko Mediaosaaja, Työskentelee tällä hetkellä kahdessa mediaportaalissa, jotka ovat merkittäviä Ukrainan poliittisen tilanteen kannalta (Ukraine Crisis Media Center, Ukraine Reforms Communications Taskforce). Hallitsee erityisesti infografiikan sekä tutkivan ja analyyttisen kirjoittamisen. 8. Yumi Jeung Etelä-Korea Työskentelee Hankyorehsanomalehdessä. Opiskellut Ruotsissa ja vieraillut lyhyesti Suomessa. Erityisen kiinnostunut oppimaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. 9. Rana Khaled Abo El Fotoh s. 1992 Egypti @RanaKhaled19 Freelancetoimittaja, viestintäalan opettaja, Kirjoittaa säännöllisesti Daily News -lehden kulttuuri- ja taide-osioon. Työskentelee myös viestintäalan opetusavustajana yliopistossa. Kiinnostunut erityisesti muslimien asemasta Suomessa.

10. Eskedar Kifle Etiopia Työskentelee Capitalsanomalehdessä, joka on toinen Etiopian suurista englanninkielisistä talouslehdistä. Keskittyy kehitys- ja talouskysymyksiin. Kiinnostunut myös maahanmuutosta ja koulutuksesta. 11. Fabienne Kinzelmann s. 1992 Saksa torial.com/en/ fabienne.kinzelmann @fabiennekatrin @fabiennekatrin Freelancetoimittaja, bloggaaja Kirjoittaa useisiin saksalaismedioihin, kuten Frankfurter Allgemeine Zeitungiin, Spiegel Onlineen ja WiWo Gründeriin. Myös oma blogi ja aktiiviset sosiaalisen median kanavat. Erityiskiinnostuksena teknologia-alan startupit. 12. Yohannie Linggasari s. 1991 Indonesia haneyao.tumblr.com @yeohaney @yeohaney CNN Indonesian toimittaja. Erikoistunut ihmisoikeuksiin, koulutukseen ja tasaarvokysymyksiin. 13. Erwan Morice s. 1991 Ranska erwanmorice. @ErwanMorice, tuottaja, BFMTV-uutiskanavan teknologiaja businessohjelman tuottaja. Harrastaa valokuvausta.

14. Richard Morris s. 1993 Iso-Britannia richardwmorris. @imrichardmorris @richardmorris Työskentelee Lincolnshiressa Estuary TV -kanavalla. Kirjoittanut myös the Guardianiin. Kiinnostunut muun muassa teknologiasta, politiikasta ja journalismista. 15. Bruna Passos Amaral Brasilia partiuintercambio.com.br @partiuintercamb @cordeuva Bloggaaja, Työskennellyt useissa medioissa Brasiliassa ja Saksassa. Päätyönä oma, suosittu blogi, jonka aiheena opiskelumahdollisuudet ulkomailla. Toimii lisäksi sosiaalisen median analyytikkona. Asuu tällä hetkellä Saksassa maisteriopintojen vuoksi. 16. Yana Prussakova s. 1989 Venäjä Verkkotoimittaja Työskentelee pietarilaisessa Suomi-uutisointiin keskittyvässä Fontanka.fi-verkkolehdessä. Ollut vaihto-opiskelijana Jyväskylän yliopistossa, puhuu suomea. Osallistunut myös Suomeen suuntautuville lehdistömatkoille. 17. Tongxin Qian Kiina Wechat: tongxinqian China Business Newsin (CBN) toimittaja. Johtaa CBN:n ulkomaanuutisista vastaavaa tiimiä. Halukas keräämään materiaalia omaan tv-ohjelmaan, joka keskittyy teknologiaan ja innovaatioon.

18. Oriol Salvador Vilella Espanja oriolsalvador.tumblr.com @oriolsalvador @oriolsalvador Sosiaalisen median sisällöntuottaja, Työskennellyt aikaisemmin verkkotoimittajana musiikki- ja matkailuaiheisilla sivustoilla. Innostunut matkailublogeista ja taiteesta, ennen kaikkea musiikista. 19. Sabina Serikova Kazakstan sabine.yvision.kz @aquasabine @aquasabine Bloggaaja, sosiaalisen median konsultti Kirjoittaa ammattimaista blogia ja toimii sosiaalisen median konsulttina sekä yrityksille että valtionhallinnolle. Kirjoittanut tutkimuspapereita muun muassa sosiaalisesta mediasta Keski- Aasiassa. 20. Martyna Trykozko Puola @trykozko Verkkotoimittaja Työskentelee yhdessä Puolan suurimmista online-uutissivustoista, gazeta.pl:ssa. Kiinnostunut kulttuurista, erityisesti taiteesta, kirjallisuudesta ja muodista. 21. Mayra Zepeda Meksiko @Mayra_Zepeda @Mayra_Zepeda Työskentelee toimittajana ja editoijana meksikolaisella uutissivustolla. Myös aiempaa kokemusta radiotoimittajana työskentelystä. Kiinnostunut erityisesti koulutuksesta, naisten asemasta ja ihmisoikeuksista. 22. Özüm Örs Turkki Työskentelee arvostetussa Dünyasanomalehdessä, joka on keskittynyt talousuutisointiin. Vastaa teknologia- ja innovaatiouutisoinnista. Tavoitteena päästä kolumnistiksi, jotta voisi kirjoittaa myös omista näkemyksistään.