Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.



Samankaltaiset tiedostot
Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Toimintakertomus 2015

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Toimintasuunnitelma 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

SÄÄNNÖT. - valvoo kunnallistekniikkaa ja palvelujen järjestämistä sekä tekee niitä koskevia ehdotuksia

Toimintasuunnitelma 2014

Yhdistyksen varsinaisia jäseniä ovat potilas- ja omaisjäsenet. Lisäksi yhdistyksellä voi olla kannattajajäseniä.

Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011

Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA Edunvalvonta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry, Kommunikationsspecialisternas fackorganisation rf

UUDENMAAN MUNUAIS-JA MAKSAYHDISTYS UUMU RY NJUR- OCH LEVERFÖRENINGEN I NYLAND RF

MAANMITTAUSALAN AMMATTIKORKEAKOULU- JA OPISTOTEKNISTEN LIITTO MAKLI ry:n SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka 1

ORIMATTILAN KOKOOMUS TOIMINTASUUNNITELMA 2016

Sovitut toimintatavat

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

Toimintasuunnitelma 2014

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry

Naisjärjestöjen Keskusliitto - Kvinnoorganisationernas Centralförbund ry. S ä ä n n ö t

KAAKKOIS-SUOMEN PELASTUSALANLIITTO RY

Yhdistyksen, jota näissä säännöissä sanotaan seuraksi, nimi on Porin Paini-Miehet.

1. Yhdistyksen nimi on Kaakkois-Suomen Verovirkailijat r.y., kotipaikkana Kouvolan kaupunki.

TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON HENKILÖSTÖYHDISTYS (TTYHY) ry. SÄÄNNÖT 2015 (Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksessa 18.6.

Suomen Kettuterrierit ry (5)

Yhdistyksen säännöt I YLEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Yhdistyksen tarkoitus. 3 Yhdistyksen toiminta

JÄSENYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT. Yhdistyksen kotipaikka on HELSINGIN kaupunki ja toimialueena Suomen valtakunnan valtiollinen alue.

VIROLAHDEN PURSISEURA ry:n SÄÄNNÖT Hyväksytty yhdistysrekisteri /PRH , muutettu huhtikuussa 2015, astuvat voimaan alkaen.

2. Kokouksen pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta. 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen.

Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

RAUDANMAAN MAA- JA KOTITALOUSNAISTEN SÄÄNNÖT

TEHYN ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN AO 668 RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

SÄÄNNÖT. Satakissa ry. Nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminta. Jäsenyys

TOIMINTASUUNNITELMA

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Pirkanmaan CP-yhdistys ry

4. Yhdistyksen tilillä on n 600e ja käteiskassa koululla n. 112,90. Myyjäisistä tuli 75,70. Tilanne tammikuussa

KESKI-SUOMEN URHEILUKALASTAJAT r.y. SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

TYÖPAIKKATOIMINNAN ABC

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

Yhdistyksen säännöt. 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton Hämeen yhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Hämeen kunta.

Akateemisen Sitsiseuran säännöt

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Keliakialiitto ry Säännöt

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: Merkitty rekisteriin Jäljennös annettu

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

Yhdistyksen nimi on Kyröskosken koulun vanhempainyhdistys Kosken Kopla ry ja sen kotipaikka on Hämeenkyrö.

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

Pohjoisen Keski-Suomen ammatilliset opettajat ry:n säännöt

A. YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELET, TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO

Suomen Potilasliiton toimintasuunnitelma 2009

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

1 Yhdistyksen nimi on Suomen poliisihallinnon henkilöstö SPH ry. Sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena koko maa.

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

Tuohisaaren kyläyhdistys 1 (5) Rapakiventie Lohilahti

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI

1. Yhdistyksen nimi on: Uudenmaan Yleisurheilu Uudy ry. 3. Yhdistyksemme toiminta-alue, jonka Suomen Urheiluliitto vahvistaa, on: -----

Edunvalvonta SPECIAssa

Pohjois-Savon Kylät ry

Tehyn hallitus valitaan valtuuston järjestäytymiskokouksessa. Hallitukseen kuuluu 12 jäsentä, Tehyn puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat.

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

SÄÄNNÖT: LIITE 1. Nimi, kotipaikka, kieli ja tarkoitus

PAPERILIITON OSASTOJEN TYÖHUONEKUNNAN SÄÄNNÖT

LTYHY ry SÄÄNNÖT s. 1 (5)

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

KUUSAAN LATU ry. SÄÄNNÖT

SUOMEN RÖNTGENHOITAJALIITTO RY FINLANDS RÖNTGENSKÖTARFÖRBUND RF SÄÄNNÖT

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

Yhdistyksen nimi on Kuntien rakennusmestarit ja -insinöörit AMK KRI ry, josta näissä säännöissä käytetään nimeä liitto.

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Hyväksytty JHL 212:n syyskokouksessa

Yhdistyksen nimi on Tanssikas ry ja sen kotipaikka on Kouvola.

Yhdistyksen nimi on Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistys ry ja se toimii. edistää lasten vanhempien ja päiväkodin välistä yhteistoimintaa

1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA, KIELI JA TOIMINTA-ALUE

Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun välittömän taloudellisen edun hankkiminen siihen osallisille.

Transkriptio:

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

1. YLEISTÄ Kymen terveydenhoitajayhdistys ry on perustettu 29.11.1945 Kotkassa nimellä Suomen terveydenhoitajayhdistys ry:n Kymen osasto. Alkanut vuosi on yhdistyksen 71. toimintavuosi. Yhdistys kokoaa yhteen Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueen terveydenhoitajat ja ajaa heidän ammattiin, koulutukseen ja palkkaukseen liittyviä etujaan. Yhdistys tekee terveydenhoitajan työtä tunnetuksi ja tukee laadukkaan ja monipuolisen ammatillisuuden kehittämistä. Yhdistys seuraa terveydenhoitaja- koulutuksen sisällöllistä ja määrällistä kehittämistä. Yhdistys kannustaa terveydenhoitajajäseniään lisäopintojen suorittamiseen. Ajankohtaisena tavoitteena on tukea luottamusmiesten jaksamista ja lisätä opiskelijoiden ammattiyhdistystietoutta. Uutena haasteena on tehdä yhteistyötä alueellisesti ja paikallisesti muiden Akavalaisten järjestöjen kanssa sekä osallistua JUKOn toimintaan. Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta. 2. TOIMINNANJOHTO Päätösvalta kuuluu yhdistyksen kokoukselle ja toimeenpanovaltaa käyttää hallitus. 2.1 Vuosikokous Sääntömääräinen vuosikokous pidetään 20.3.2016 klo 13.00 Lappeenrannan linnoituksessa Kehruuhuoneella. Yhdistyksen hallitus kutsuu jäsenet vuosikokoukseen vähintään 15 päivää ennen kokousta vuosikokouksen määräämällä tavalla. Kokouskutsu esitetään Terveydenhoitaja-lehdessä, jäsenkirjeessä ja yhdistyksen kotisivuilla. Kokouskutsun tulee sisältää kokouksessa käsiteltävät asiat. Yhdistyksen hallitus kutsuu yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen tarpeen vaatiessa tai jos kolmannes jäsenistä sitä kirjallisesti hallitukselta pyytää. 2.2 Hallitus Hallituksen tehtävät on lueteltu yhdistyksen v. 2015 uudistetuissa säännöissä. Hallitus kokoontuu 6-8 kertaa vuodessa, tarvittaessa useammin. Yhdistyksen

jäsenillä ja alueen ammattikorkeakoulujen opiskelijaedustajalla on mahdollisuus osallistua hallituksen kokouksiin. Hallitukseen kuuluu puheenjohtajan lisäksi neljä, kuusi tai kahdeksan jäsentä sekä 2 varajäsentä. Hallitus valitsee vuosittain keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja muut toimihenkilöt tai hallituksen ulkopuolelta sihteerin, jolla on kokouksessa puheoikeus. Alkuvuodesta pidettävässä työseminaarissa valmistellaan vuosikokousasiat. 2.3 Toimikunnat Yhdistyksessä toimivat hallituksen asettamat työ- ja opiskelijatoimikunnat. Tarvittaessa hallitus asettaa myös muita toimikuntia. Työtoimikuntaan kuuluvat puheenjohtaja, sihteeri, tiedottaja ja rahastonhoitaja sekä tarvittaessa yhdistyksen muita jäseniä. Työtoimikunta valmistelee asiat hallituksen kokouksiin, suunnittelee ja lähettää jäsenkirjeet ja hoitaa muut hallituksen sille antamat tehtävät. Opiskelijatoimikunnan vastuulla on informoida terveydenhoitajaopiskelijoita Terveydenhoitajaliiton ja Kymen yhdistyksen toiminnasta ja valmistuvien opiskelijoiden muistamisesta. Toimikuntaan kuuluu hallituksen ja yhdistyksen jäseniä alueittain sekä ammattikorkeakoulujen terveydenhoitajaopiskelijoiden yhdyshenkilöt. 3. JÄRJESTÖTOIMINTA 3.1 Toiminta Yhdistys kannustaa jäseniään yhdessä Terveydenhoitajaliiton kanssa vaikuttamaan kuntatason päättäjiin terveydenhoitajien toimien/virkojen lisäämiseksi jotta asetusten määräämiin tavoitteisiin päästäisiin ja haasteena on riittävien työvoimaresurssien takaaminen sijaisien palkkaamisella. Edelleen haasteena on Valtioneuvoston asetus 28.5.2009/380 neuvolatoiminnasta, koulu-ja opiskeluterveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta. Ajankohtaisena haasteena on edelleen Sote-uudistuksen eteneminen ja sen vaikutukset terveydenhoitajan työhön. Myös tehtäväsiirtojen ja lisäysten vaikutukset terveydenhoitajien palkkaukseen ja työtilanteeseen ovat haasteena. Tavoitteena on lisätä yhdistyksen jäsenmäärää jatkuvalla jäsenhankinnalla.

Terveydenhoitajuutta tehdään tunnetuksi Kymen alueella osallistumalla erilaisiin tapahtumiin. Yhdistyksellä on edustus Liiton edustajistossa ja hallituksessa sekä edunvalvonta- ja järjestötoimikunnassa vuosina 2013 2016. Yhdistys aktivoi jäseniään osallistumaan Terveydenhoitaja- ja muille koulutuspäiville. 3.2 Tiedotus Jäsenkirjeet ja muut tiedotteet lähetetään pääsääntöisesti sähköisesti. Ne ovat luettavissa myös yhdistyksen kotisivuilla. Liiton jäsensihteeri lähettää varsinaisille uusille jäsenille Tervetuloa jäseneksi - kirjeen. Yhdistyksen asioista tiedotetaan kotisivujen lisäksi Terveydenhoitajalehdessä. Jäsenistöä aktivoidaan vaikuttamaan yhteisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin haastatteluin ja lehtikirjoituksin. Kotisivuja muokataan ja päivitetään tarpeen mukaan. Yhdistyksen jäsensihteeri lähettää uusille jäsenille Kymen yhdistyksen oman, sähköisen, tervetuloa-kirjeen. 3.3 Koulutus- ja virkistystoiminta Jäsenistölle järjestetään erilaisia koulutus-ja virkistystapahtumia. - Tuetaan osallistumista Terveydenhoitajapäiville Tampereelle, myöntämällä anomusta ja tositteita vastaan 50 euron matkastipendi - Soitellen soteen -näytös Helsingissä 14.5. - Opiskelijoille suunnattu keilaustapahtuma Kouvolassa ja Lappeenrannassa kevään aikana - Kunnossa kaiken ikää -seminaaripäivä Kouvolassa 7.4. ja Lappeenrannassa 20.5. - Väriestejuoksuun 21.5. yhdistys antaa osallistuville jäsenilleen Liiku ja lepää -paidan - Syksylle koulutuksellinen jäsenilta eettisistä ohjeista - Pikkujoulutapahtuma Lappeenrannassa, uudessa teatterissa tai Baletti Helsingissä - Jäsenistön toiveita kuullaan 3.4 Opiskelijatoiminta Tehostetaan opiskelijajäsenhankintaa ja pidetään yhteyttä terveydenhoitajaopiskelijaryhmiin koko opiskelun ajan. Aktivoidaan

opiskelijajäseniä mukaan yhdistyksen hallitustoimintaan ja kutsutaan heitä mukaan virkistys- ja koulutustapahtumiin. Terveydenhoitajaopiskelijoille järjestetään verkostoitumis- ja virkistysilta keväällä ja/tai syksyllä. Opiskelijavastaavien ja yhdyshenkilöiden tapaamiset järjestetään kahdesti vuodessa. Kannustetaan omaa jäsenistöä kertomaan yhdistyksen/liiton toiminnasta työpaikallaan. 3.5 Eläkeläisten jaosto Jaosto toimii omaehtoisesti valiten joukostaan kokoonkutsujan. Jaosto voi tarvittaessa anoa yhdistykseltä avustusta. Jaoston jäsenet ovat yhdistyksen täysivaltaisia jäseniä ja heillä on samat yhdistyksen tarjoamat edut kuin varsinaisillakin jäsenillä. 4. EDUNVALVONTA Luottamusmiehet hoitavat työpaikoilla edunvalvontaa yhdessä JUKOn pääluottamusmiehen kanssa. Työsopimusasioiden lisäksi edunvalvontaan kuuluvat ammatillinen, yhteiskunnallinen ja koulutuksellinen edunvalvonta. Yhteiskunnallisten muutosten myötä edunvalvonnan turvaaminen on erittäin ajankohtaista. Terveydenhoitajaliiton roolissa aktivoidutaan Akavan aluetoiminnassa Kymen alueella. Edunvalvonta-asioissa tehdään yhteistyötä muiden terveydenhuoltoalan ammattijärjestöjen kanssa. Jäsenistöä kannustetaan osallistumaan liiton järjestämille luottamusmieskursseille ja päiville. Tarvittaessa järjestetään jäsenkoulutusta ammattijärjestötoiminnasta. Alueen luottamusmiehille järjestetään verkostotapaaminen vuoden aikana vähintään kerran. 5. YHTEISTYÖ Yhteistyötä tehdään Terveydenhoitajaliiton päättävien toimielinten ja toimiston henkilökunnan kanssa. Sosiaali- ja terveydenhuollon joustavan yhteistyön kehittymistä edistetään toimimalla moniammatillisissa työryhmissä. Jäsenistöä aktivoidaan Akavan ja JUKOn alue- ja paikallistoimintaan.

Yhteistyötä tehdään muiden terveydenhoitajayhdistysten kanssa tilanteen mukaan. 6. HUOMIONOSOITUKSET Yhdistyksen varsinaisia jäseniä muistetaan heidän 50- ja 60-vuotispäivinään. Kymen yhdistys valitsee Vuoden 2016 Tyynen, jota juhlistetaan syksyn koulutuksellisessa tapahtumassa. Valmistuvia terveydenhoitajia sekä Kymenlaakson että Saimaan ammattikorkeakoulusta muistetaan stipendein. Huomionosoituksista päätetään vuosittain. 7. TALOUS Yhdistyksen talous perustuu jäsenmaksupalautteeseen. Toimintaan anotaan avustuksia STHL:lta ja TJS:ltä sekä mahdollisilta muilta tahoilta. Kummilapsitoiminnan tukemiseksi järjestetään arpajaisia. Talousarvio vuodelle 2016 on liitteenä. 8. KANSAINVÄLISYYS Yhdistys tukee stipendein jäsenten omaehtoista osallistumista kansainvälisyystietoutta edistävään koulutukseen. Yhdistys tukee Senegalin päiväkerhotyötä Suomen Lähetysseuran kummilapsitoiminnan kautta (20 / kk ).