SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT Suomen kansallinen väliraportti Mikko Kärmeniemi, Jarmo Mäkinen, Jari Lämsä Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Copyright 2012 KIHU Kaikki oikeudet pidätetään. Tämän julkaisun tai sen osan jäljentäminen ilman tekijän kirjallista lupaa painamalla, monistamalla, äänittämällä tai muulla tavoin on tekijänoikeuslain mukaisesti kielletty. ISBN 978-952-5676-62-4 (PDF) Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU, Jyväskylä 2012
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 2 SISÄLTÖ SISÄLTÖ... 2 TIIVISTELMÄ... 3 1 JOHDANTO... 4 2 MENETELMÄT... 8 2.1 Huippu-urheilun toimintapolitiikan kartoitukset... 8 2.2 Huippu-urheilun ilmapiirikyselyt... 9 3 TULOKSET... 12 3.1 Sidosryhmien näkemykset pilareiden merkittävyydestä huippu-urheilu-menestykseen ja suomalaisesta huippu-urheilun ilmapiiristä... 12 3.2 Pilari 1: Taloudellinen tuki... 14 3.3 Pilari 2: Urheiluohjelmien rakenne ja organisointi - integroitu ohjelmapolitiikka... 19 3.4 Pilari 3: Urheiluun osallistuminen... 24 3.5 Pilari 4: Lahjakkuuksien identifiointi ja kehittäminen... 26 3.6 Pilari 5: Urheilijan tuki uralla ja uran jälkeen... 32 3.7 Pilari 6: Harjoitteluolosuhteet... 37 3.8 Pilari 7: Valmennus ja valmennuksen kehittäminen... 41 3.9 Pilari 8: Kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta... 44 3.10 Pilari 9: Tieteellinen tutkimus... 48 4 YHTEENVETO... 51 LÄHTEET... 54 LIITE A. SPLISS-julkaisuja... 56 LIITE B. Kriittiset menestystekijät pilareittain.... 57
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 3 TIIVISTELMÄ Suomi osallistuu kansainväliseen huippu-urheilujärjestelmien SPLISS II -vertailututkimukseen, johon Suomen lisäksi ottaa osaa 15 muuta valtiota. Tutkimusta johtaa ja koordinoi SPLISSkonsortio, jossa on edustajat Belgiasta, Alankomaista ja Iso-Britanniasta. Kansainvälisen vertailuraportin on määrä valmistua vuoden 2013 loppupuolella. Vasta sen pohjalta on mahdollista vetää johtopäätöksiä kansallisten huippu-urheilun toimintapolitiikkojen kilpailukyvystä. Tässä kansallisessa väliraportissa käydään läpi projektissa suomalaisille huippu-urheilijoille, valmentajille ja lajiliittojen huippu-urheilujohtajille suunnattujen kyselyiden tuloksia. Kyselyiden kohdejoukkoon kuuluvat olympialajien urheilijat (lukuun ottamatta vammaishuippuurheilijoita), jotka on sijoitettu lajinsa 16:sta parhaan joukkoon maailmassa tai 12:sta parhaan joukkoon Euroopassa. Näiden lisäksi kysely suunnattiin urheilijoille, jotka saavat suoraa taloudellista tukea menestyäkseen aikuisten kansainvälisissä arvokilpailuissa. Valmentajista kohdejoukkoon kuuluvat edellä mainittujen huippu-urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat, nuorten olympiavalmentajat ja joukkuelajeista maajoukkuevalmentajat. Lajiliitoista kyselyyn pyydettiin vastaamaan huippu-urheilusta vastaavaa henkilöä eli käytännössä joko huippu-urheilujohtajaa tai toiminnanjohtajaa. Kyselyiden vastausprosenteiksi muodostui urheilijoiden osalta 46 % (N=170), valmentajien osalta 56 % (N=126) ja huippu-urheilujohtajien osalta 49 % (N=35). Kyselyt käsittelevät yhdeksää osa-aluetta, jotka on tunnistettu olennaisiksi tekijöiksi tehokkaan huippu-urheilujärjestelmän rakentamisessa. Nämä osa-alueet ovat taloudellinen tuki, urheiluohjelmien rakenne ja organisointi, urheiluun osallistuminen, lahjakkuuksien identifiointi ja kehittäminen, urheilijan tukipalvelut uralla ja uran jälkeen, harjoitteluolosuhteet, valmennus- ja valmennuksen kehittäminen, kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta ja tieteellinen tutkimus. Taloudellinen tuki sekä valmennus ja valmennuksen kehittäminen nousivat kyselyissä esiin sidosryhmien mielestä keskeisimpinä osa-alueina huippu-urheilumenestyksen kannalta, mutta myös osa-alueina, jotka kaipaavat Suomessa eniten parantamista. Näiden lisäksi lahjakkuuksien identifioimista ja kehittämistä, harjoitteluolosuhteita ja urheiluun osallistumista pidettiin keskimääräistä tärkeämpinä osa-alueina. Huippu-urheilun julkinen taloudellinen tuki on Suomessa kansainvälisesti tarkasteltuna pieni. Urheilijat, valmentajat ja lajiliittojen huippu-urheilujohtajat kokevat, että se ei nykyisellä tasollaan mahdollista huippu-urheilun kehittymistä. Valmennuksen osalta urheilijat ovat pääosin tyytyväisiä valmentajien ammattitaitoon, mutta valmentajat kokevat ammattinsa arvostuksessa paljon parantamisen varaa. Lahjakkuuden tunnistamiseen ja kehittämiseen ei ole yhtenäisiä käytäntöjä eikä riittävästi ammattitaitoisia valmentajia. Harjoitteluolosuhteiden laatu ja saavutettavuus arvioidaan sidosryhmien toimesta keskimäärin riittäviksi. Avainsanat: huippu-urheilu, politiikka, kilpailukyky
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 4 1 JOHDANTO Kansainvälisen huippu-urheilumenestyksen saavuttamista on yleisesti pidetty tavoittelemisen arvoisena asiana siihen liittyvien monien positiivisten merkitysten vuoksi. Urheilumenestyksen välinearvoa ei ole liitetty pelkästään urheilullisiin tekijöihin, vaan sillä on aikojen saatossa tavoiteltu myös monia muita päämääriä aina kansallisesta itsetunnosta lähtien. Taloudellisten näkökohtien painoarvo on kasvanut viimeisten vuosikymmenien aikana, sillä kansainvälisten arvokilpailuiden järjestämistä pidetään arvokkaana asiana elinkeinoelämän kannalta ja tärkeänä keinona esimerkiksi matkailutulojen lisäämiseen. Muun muassa edellä mainitut näkökohdat ovat johtaneet kovenevaan kilpailuun kansainvälisillä kilpakentillä ja strategisempiin suunnitelmiin maiden investoidessa yhä enemmän resursseja huippu-urheiluun ja mitalien tavoitteluun. Strateginen ote huippu-urheilun organisoimiseen on johtanut yhdenmukaisempiin toimintatapoihin, mutta kansakuntien väliltä on silti löydettävissä myös eroja erityisesti toimintapolitiikan toimeenpanossa. (vrt. Green & Houlihan 2005.) Huippu-urheilumenestys on riippuvaista hyvin monista eri tekijöistä, joita voidaan tarkastella aina yksilötasolta laajempiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin saakka. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että makrotason tekijät - väestömäärä ja maan yleinen taloudellinen vakavaraisuus etupäässä - selittävät yli 50 % kansainvälisen huippu-urheilumenestyksen vaihtelusta (ks. esim. Kiviaho & Mäkelä, 1978). Ne ovat kuitenkin vain osa taustalla vaikuttavista voimista. Yksittäisen urheilijan taustalta on niin ikään hahmotettavissa monia tekijöitä, kuten lahjakkuus ja ammattitaitoinen valmennus, joiden varaan menestys rakentuu. Edellä mainitut tekijät eivät kuitenkaan paljasta koko totuutta siitä, minkä maan urheilijoita palkintopallin korkeimmalla korokkeella lopulta useimmiten seisoo. Tämä herättää mielenkiintoisen kysymyksen: miksi toiset maat menestyvät paremmin kuin toiset? Miten voidaan verrata eri maiden huippu-urheilusysteemejä toisiinsa, jotta parhaiten toimivat käytännöt ja menettelytavat saadaan esiin? Juuri tähän problematiikkaan SPLISS-projekti pyrkii pureutumaan, se on vertailututkimus eri maiden huippu-urheilun toimintapolitiikan kilpailukyvystä. Kirjainyhdistelmä SPLISS tulee sanoista Sports Policy Factors Leading to International Sporting Success, mikä karkeasti suomennettuna tarkoittaa kansainväliseen huippu-urheilumenestykseen johtavia urheilun toimintapoliittisia tekijöitä. Nämä ovat niitä asioita, joihin urheilun päättävissä elimissä vaikuttavat urheilujohtajat pystyvät konkreettisesti vaikuttamaan. Jokainen ymmärtää, että esimerkiksi maan väestömäärään tai maan yleiseen taloudelliseen tilanteeseen ei yksittäisillä urheilun päätöksentekijöillä ole mahdollisuuksia vaikuttaa, tai ainakin mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset lyhyellä aikavälillä. SPLISS -projektin juuret juontuvat aina vuoteen 2002 saakka, jolloin Belgian, Alankomaiden ja Iso-Britannian tutkijoista muodostunut ryhmä käynnisti kansainvälisen vertailututkimuksen eri maiden huippu-urheilupoliittisista linjauksista. Vuonna 2008 valmistuneeseen ensimmäisen vai-
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 5 heen tutkimusprojektiin osallistui kuusi valtiota: Belgia, Kanada, Italia, Alankomaat, Norja ja Iso-Britannia, ja siinä testattiin yhdeksään osa-alueeseen jakaantuvaa pilarimallia (ks. kuvio 1). Mallin avulla huippu-urheilun toimintapolitiikkaa arvioidaan kolmella tasolla: niin taloudellisina panostuksina kuin järjestelmän suorituskykynä ja varsinaisina tuloksina. Oheisen SPLISS -mallin mukaan taloudellinen tuki (pilari 1) ohjataan prosesseihin (pilarit 2-9) ja tulokset konkretisoituvat esimerkiksi mitaleina tai pistesijoina arvokilpailuissa. Tulokset riippuvat siitä, miten tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti pilareiden toimeenpano on onnistunut. (De Bosscher ym. 2006.) Kuvio 1. SPLISS-malli kansainväliseen huippu-urheilumenestykseen vaikuttavista tekijöistä (De Bosscher ym. 2006). SPLISS-hankkeen tutkijat ovat raportoineet ensimmäisen vaiheen tutkimustuloksista niin kansallisesti kuin kansainvälisinä tutkimusartikkeleina (ks. liite A). Edeltävän SPLISS-projektin tiimoilta valmistuneessa väitöskirjassaan De Bosscher (2007, 239-246) mainitsee, että erityisesti huippu-urheilun rahoitus ja valmennus ovat merkittävissä rooleissa tehokkaan järjestelmän rakentamisessa. Tämän lisäksi näyttää siltä, että useat maat ovat investoineet enenevässä määrin myös urheilijoiden tukipalveluihin ja harjoitteluolosuhteisiin. Vaikka valmennus on yksi olennai-
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 6 simmista tekijöistä menestyksen taustalla, järjestelyt valmennuksen kehittämisen suhteen ovat monissa maissa heikkoja ja lisäksi valmentajilla on vaikeuksia saavuttaa riittävää toimeentuloa toimiakseen täysipäiväisenä valmentajana. Toinen heikosti kehittynyt pilari tutkimuksen edeltävään vaiheeseen osallistuneissa maissa on lahjakkuuden tunnistaminen ja kehittäminen. Väitöskirja antaa tukea sille päätelmälle, että kansakuntien välinen kilpavarustelu huippuurheilumenestyksen saavuttamiseksi on koventunut. Menestystä on yhä vaikeampi saavuttaa, ja näin ollen pelkästään mitalimäärien pitäminen samalla tasolla, edellyttää valtioilta yhä suurempaa resursointia huippu-urheiluun. Suomi ottaa osaa nyt käsillä olevaan tutkimuksen toiseen vaiheeseen, mitä koordinoi ja johtaa kansainvälinen SPLISS-konsortio, jota edustavat professorit Veerle de Bosscher (Vrije Universiteit Brussel), Maarten van Bottenburg (Utrecht School of Governance) ja Simon Shibli (Sheffield Hallam University). Suomen osalta tietojen keruusta ja tämän raportin tulosten analysoinnista on vastannut Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus. Kaiken kaikkiaan osallistuvien maiden määrä on kasvanut 16:sta, mutta analyysin toteuttamisessa hyödynnetään edelleen samaa yhdeksään osa-alueeseen jakaantuvaa mallia. Taulukko 1. Yleistietoja SPLISS II -tutkimusprojektissa mukana olevista valtioista. Maanosa Maa Väkiluku BKT (miljardia ) Eurooppa Belgia (Flanderi ja Vallonia) 10 438 353 398,0 Tanska 5 543 453 258,3 Viro 1 332 893 17,2 Suomi 5 408 917 206,7 Ranska 65 630 692 2152,2 Hollanti 16 730 632 651,6 Pohjois-Irlanti 1 810 900 25,7* Portugali 10 781 459 185,2 Espanja 47 042 984 1158,3 Sveitsi 7 655 628 493,2 Oseania Australia 22 015 576 1153,6 Amerikka Brasilia 205 716 890 1932,8 Kanada 34 300 083 1346,7 Aasia Japani 127 368 088 4550,2 Singapore 5 353 494 201,4 Etelä-Korea 48 860 500 865,2 *BKT vuodelta 2002. Lähde: The World Factbook 2011.
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 7 Kuva 1. SPLISS II -tutkimushankkeeseen osallistuvat valtiot. Kansainvälinen vertailuraportti valmistunee vuoden 2013 loppupuolella. Sitä odotellessa tämän kansallisen väliraportin tarkoituksena on tehdä katsaus Suomen tuloksiin erityisesti urheilijoiden, valmentajien ja lajiliittojen huippu-urheiluvastaavien näkökulmista. Miten asianomaiset arvioivat edellä mainittujen yhdeksän pilarin muodostamaa kokonaisuutta suomalaisessa huippu-urheilujärjestelmässä? Vasta lopullinen kansainvälinen vertailu asettaa Suomen huippuurheilusysteemin vahvuudet ja heikkoudet kansainväliseen valoon. Puutteet ovat toki jo tällä hetkellä varsin hyvin tiedossa ja käynnissä olevalla huippu-urheilun muutostyöllä niihin haetaan ratkaisuja. Tässä laajuudessa urheilijoilta, valmentajilta ja lajiliittojen toiminnanjohtajilta ei kuitenkaan ole Suomessa aiemmin kerätty tietoa liittyen suomalaisen huippu-urheilun organisointiin, joten myös tämä kansallinen tarkastelu tarjoaa uusia näkökulmia ja kehitysehdotuksia.
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 8 2 MENETELMÄT SPLISS-tutkimuksen toiselle vaiheelle on asetettu neljänlaisia tavoitteita, jotka palvelevat niin teoreettisia, metodologisia kuin poliittisia tarkoitusperiä. Ensinnäkin pyrkimyksenä on syventää ymmärrystä tutkimukseen osallistuvien maiden huippu-urheilun toimintalinjausten tehokkuudesta ja huippu-urheilun yleisestä ilmapiiristä. Toiseksi tarkoituksena on tuottaa tietoja kansallisten huippu-urheilun päätöksentekijöiden hyödynnettäväksi. Kolmantena tavoitteena on muokata edellisen tutkimuksen pohjalta muodostettua teoreettista mallia ja parantaa kansainvälisten vertailujen metodologisia lähtökohtia. Neljänneksi yritetään luoda huippu-urheilupolitiikan kilpailukykyluokitus, mikä palvelisi maita niiden arvioidessa menettelytapojaan perusteellisesti määriteltyjä kriittisiä menestystekijöitä vasten. Ensimmäisen vaiheen projektin alussa tehty kattava kirjallisuuskatsaus ja kyselyt eri sidosryhmille osoittivat, että on olemassa tiettyjä yleisesti hyväksyttyjä kriittisiä menestystekijöitä, jotka määrittävät menestyksen huippu-urheilussa. Kriittiset menestystekijät luokiteltiin kolmeen tasoon: yksittäiset urheilijat ja heidän lähiympäristönsä (mikrotaso), urheilun toimintapolitiikka (mesotaso) ja sosiokulttuurinen konteksti, missä ihmiset elävät (makrotaso). Mikro- ja makrotasolla huippu-urheilumenestykseen liittyvää tutkimusta on tehty paljon, mutta mesotasolla puolestaan hyvin rajallisesti. Mesotason urheilun toimintapolitiikkaan liittyvien vaikutettavissa olevien kriittisten menestystekijöiden (ks. liite B) avulla muodostettiin SPLISS-pilarimalli. (De Bosscher ym. 2006.) Tutkimuksen toteuttamisessa on hyödynnetty kahta menetelmää, joissa käytetään sekä laadullisia että määrällisiä elementtejä. Datan keräämiseksi on tarkasteltu kattavasti eri maiden huippu-urheilun toimintapolitiikkaa (overall sport policy inventory) ja lisäksi huippu-urheilijat, valmentajat ja lajiliittojen huippu-urheiluvastaavat ovat vastanneet kyselylomakkeisiin (elite sport climate surveys). Molemmat menetelmät ovat rakentuneet edellä mainittujen yhdeksän pilarin varaan. 2.1 Huippu-urheilun toimintapolitiikan kartoitukset Eri maiden huippu-urheilujärjestelmien arvioinnissa ja vertailussa on käytetty huippu-urheilun toimintalinjausten perusteellisia kartoituksia, joiden pohjalta toteutetun politiikan kilpailukyvystä on mahdollista tehdä johtopäätöksiä. Käytännössä tutkijat ovat keränneet puolistukturoituihin kyselylomakkeisiin kansallisella tasolla yksityiskohtaisia tietoja kaikista yhdeksästä pilarista perustuen huippu-urheilun kriittisiin menestystekijöihin (ks. liite B). Tiedot kerättiin tilastoista, tutkimuksista ja haastatteluiden avulla.
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 9 Taulukko 2. Tietoja huippu-urheilun toimintapolitiikkaa kartoittavista lomakkeista. Kysymysten lukumäärä Kriittisten menestystekijöiden lukumäärä Pilari 1: Taloudellinen tuki 32 13 Pilari 2: Urheiluohjelmien rakenne ja organisointi 39 22 Pilari 3: Urheiluun osallistuminen 20 21 Pilari 4: Lahjakkuuksien identifiointi ja kehittäminen 33 22 Pilari 5: Urheilijan tuki uralla ja uran jälkeen 22 9 Pilari 6: Harjoitteluolosuhteet 13 9 Pilari 7: Valmennus ja valmennuksen kehittäminen 36 17 Pilari 8: Kansallinen ja kv. kilpailutoiminta 14 8 Pilari 9: Tieteellinen tutkimus 17 10 2.2 Huippu-urheilun ilmapiirikyselyt Tässä raportissa käydään pintapuolisesti läpi suomalaisen huippu-urheilun organisointia, mutta erityisesti tarkastelu keskittyy huippu-urheilijoille, valmentajille ja lajiliittojen huippuurheiluvastaaville suunnattujen kyselyiden tulosten esittelyyn. Kyselyt luovat kuvaa siitä, minkälainen suomalainen huippu-urheilun ilmapiiri on näiden keskeisten sidosryhmien näkemysten mukaan. Van Bottenburg (2000) esittää, että huippu-urheilun ilmapiirillä tarkoitetaan sosiaalista ja organisatorista ympäristöä, mikä tarjoaa olosuhteet, joissa urheilijat voivat kehittyä huipuiksi ja jatkaa pyrkimistä korkeimmalle mahdolliselle tasolle lajissaan. SPLISS-tutkimus kohdistuu olympialajien urheilijoihin (pois lukien vammaishuippu-urheilijat). Tarkemmin huippu-urheilija on määritelty urheilijaksi, joka on joko yksilö- tai joukkuelajin edustajana sijoitettu lajinsa 16:sta parhaan joukkoon maailmassa tai 12:sta parhaan joukkoon maanosassaan. Tämän lisäksi kohdejoukkoon kuuluvat ne urheilijat, jotka saavat taloudellista tukea menestyäkseen lajinsa aikuisten arvokilpailuissa. Suomen osalta määritelmän täyttäviä urheilijoita oli kaikkiaan 170, joista 94 urheilijaa täyttivät määritelmän ensimmäisen kriteerin joukkuelajien urheilijat mukaan luettuina. Loput 76 urheilijaa olivat niitä, jotka saavat suoraa taloudellista tukea joko valtiolta urheilija-apurahana ja/tai kuuluvat Olympiakomitean tukiohjelmiin. Olympiakomitean haastajaohjelman nuorista lahjakkuuksista mukaan valittiin ainoastaan ne urheilijat (20 henkilöä), jotka saavat myös valtion urheilija-apurahaa, sillä heillä on todennäköisimmät mahdollisuudet menestyä aikuisten arvokilpailuissa. Urheilijoiden valinta on tehty vuoden 2010 urheilumenestyksen ja tukivalintojen perusteella. Valmentajien osalta mukaan valittiin edellä mainittujen huippu-urheilijoiden henkilökohtaiset valmentajat, nuorten olympiavalmentajat ja joukkuelajeista maajoukkuevalmentajat. Olympialajien lajiliitoista kyselyyn pyydettiin puolestaan vastaamaan joko huippu-urheilujohtajaa tai toiminnanjohtajaa, lukuun ottamatta eräitä kansallisesti pieniä lajeja Suomessa kuten kelkkailu ja baseball, jotka rajattiin tutkimuksen ulkopuolelle. Vastausprosenteiksi muodostui:
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 10 Urheilijakysely: 46 % (N=170) Valmentajakysely: 56 % (N=126) Toiminnanjohtajakysely: 49 % (N=35) Taulukko 3. Vastaajien lukumäärä lajeittain jaoteltuna. Laji Urheilijat Valmentajat Kysely lähetetty % Kysely lähetetty % Kysely lähetetty Huippu-urheilujohtajat/ Toiminnanjohtajat Vastanneet Vastanneet Vastanneet Ammunta 11 4 36 % 8 6 75 % 1 1 100 % Ampumahiihto 2 1 50 % 2 2 100 % 1 1 100 % Curling - - - - - - 1 1 100 % Hiihtolajit 38 24 63 % 33 21 64 % 4 1 25 % Jalkapallo - - - - - - 1 0 0 % Jousiammunta - - - - - - 1 0 0 % Judo 5 4 80 % 5 3 60 % 1 1 100 % Jääkiekko 22 4 18 % 4 3 75 % 1 1 100 % Koripallo - - - 2 0 0 % 1 0 0 % Käsipallo - - - - - - 1 0 0 % Lentopallo 16 10 63 % 4 1 25 % 1 0 0 % Luistelu 8 7 88 % 9 6 67 % 2 1 50 % Melonta 2 1 50 % 2 2 100 % 1 0 0 % Miekkailu 1 1 100 % 1 1 100 % 1 0 0 % Nyk. 5-ottelu - - - - - - 1 0 0 % Nyrkkeily 2 2 100 % 2 1 50 % 1 0 0 % Paini 11 2 18 % 10 6 60 % 1 1 100 % Painonnosto - - - - - - 1 1 100 % Purjehdus 11 4 36 % 5 2 40 % 1 1 100 % Pyöräily 1 1 100 % 1 1 100 % 1 0 0 % Pöytätennis - - - - - - 1 0 0 % Ratsastus 1 1 100 % - - - 1 1 100 % Soutu 2 1 50 % 1 1 100 % 1 0 0 % Sulkapallo 1 0 0 % 2 2 100 % 1 1 100 % Taekwondo 3 3 100 % - 1 1 100 % Tennis 1 0 0 % 1 0 0 % 1 0 0 % Triathlon - - - - - - 1 1 100 % Uinti 3 2 67 % 5 2 40 % 1 1 100 % Voimistelu 3 0 0 % 5 2 40 % 1 0 0 % Yleisurheilu 26 5 19 % 24 9 38 % 1 1 100 %? - 1 - - - - - 1 - Yhteensä 170 78 46 % 126 71 56 % 35 17 49 % Huom. Yksi urheilija ja yksi toiminnanjohtaja ei ilmoittanut lajiaan. %
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 11 Kyselyyn vastanneet huippu-urheilijat olivat aloittaneet lajinsa harrastamisen keskimäärin yhdeksän vuoden iässä ja keskittyneet ainoastaan kyseiseen lajiin noin 15-vuotiaana. Lähes 30 prosenttia vastaajista oli saavuttanut mitalin aikuisten arvokilpailuissa ja kaiken kaikkiaan noin 75 prosenttia kuuluu maailman 16:sta parhaan joukkoon lajissaan. Kansallisen tason urheilijoiksi itsensä arvioi noin 18 prosenttia vastaajista. Kyselyyn vastanneista valmentajista 75 prosenttia valmensi kansainvälisen tason huippuurheilijoita, 22 prosenttia toimi nuorten lahjakkaiden urheilijoiden parissa ja kolme prosenttia valmensi kansallisen tason aikuisurheilijoita. Keskimäärin valmentajilla oli valmennuskokemusta valmennettavien urheilijoidensa tasoilta noin kymmenen vuotta. 40 prosenttia vastaajista oli omalla urallaan urheillut kansainvälisellä tasolla, 50 prosentilla omakohtaiset urheilukokemukset rajoittuivat kansalliselle tasolle. Noin puolet vastanneista valmentajista toimi täysipäiväisenä valmentajana. 20 prosenttia teki muita töitä tai opiskeli täysipäiväisesti ja 17 prosenttia työskenteli tai opiskeli osa-aikaisesti valmennuksen lisäksi.
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 12 3 TULOKSET 3.1 Sidosryhmien näkemykset pilareiden merkittävyydestä huippu-urheilumenestykseen ja suomalaisesta huippu-urheilun ilmapiiristä Urheilijoita, valmentajia ja huippu-urheilujohtajia pyydettiin asettamaan tutkimuksessa käsiteltävät yhdeksän osa-aluetta (pilarit 1-9) järjestykseen siten, että arvo 1 oli merkittävin vaikuttava tekijä maan kansainväliseen huippu-urheilumenestykseen ja arvo 9 vähiten merkittävä. Yhdeksän pilarin lisäksi arvioitavana oli myös kansallinen urheilukulttuuri (kuvio 2). Tämän lisäksi kyseiset sidosryhmät asettivat samat muuttujat järjestykseen siten, että arvo 1 merkitsi Suomessa eniten parantamisen tarpeessa olevaa osa-aluetta ja arvo 10 vähiten parantamisen tarpeessa olevaa osa-aluetta (kuvio 3). Kuvioita tulkittaessa havaitaan, että urheilijoiden, valmentajien ja huippu-urheilujohtajien mielipiteet ovat hyvin yhteneväisiä sekä pilareiden tärkeysjärjestystä että kansallisesti eniten kehittämistä vaativia osa-alueita ajatellen. Menestymisen ytimessä nähdään olevan ennen kaikkea taloudellinen tuki sekä valmennus ja valmennuksen kehittäminen. Myös lahjakkuuksien identifioiminen ja kehittäminen, harjoitteluolosuhteet sekä urheiluun osallistuminen nähdään keskimääräistä tärkeämmiksi osa-alueiksi. Urheilijat Valmentajat Huippu-urheilujohtajat Tieteellinen tutkimus Urheilukulttuuri Kansallinen ja kansainvälinen Taloudellinen tuki 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Urheiluohjelmien rakenne ja organisointi Urheiluun osallistuminen Lahjakkuuksien identifiointi ja kehittäminen Valmennus ja valmennuksen kehittäminen Harjoitteluolosuhteet Urheilijan tuki uralla ja uran jälkeen Kuvio 2. Osa-alueet, joilla on suurin vaikutus kansainväliseen huippu-urheilumenestykseen. (1=merkittävin tekijä.10=vähiten merkittävin tekijä)
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 13 Sen sijaan tieteellinen tutkimus, urheilijoiden tukipalvelut niin uran aikana kuin uran jälkeen, kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta, urheilukulttuuri sekä urheiluohjelmien rakenne ja organisointi koetaan vähemmän tärkeiksi osa-alueiksi kansainvälistä huippu-urheilumenestystä ajatellen. Urheilijoiden, valmentajien ja huippu-urheilujohtajien kokemat kehittämistarpeet ovat hyvin yhteneväisiä niiden osa-alueiden kanssa, jotka koetaan tärkeiksi kansainvälisen huippuurheilumenestyksen kannalta. Taloudellisessa tuessa sekä valmennuksessa ja valmennuksen kehittämisessä nähdään eniten kehittämisen varaa Suomessa. Tieteellinen tutkimus, urheilukulttuuri, kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta sekä urheilijoiden tukipalvelut sen sijaan ovat osa-alueita, joissa on vähinten parannettavaa. Urheilijat Valmentajat Huippu-urheilujohtajat Tieteellinen tutkimus Kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta Urheilukulttuuri Taloudellinen tuki 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Urheiluohjelmien rakenne ja organisointi Urheiluun osallistuminen Lahjakkuuksien identifiointi ja kehittäminen Valmennus ja valmennuksen kehittäminen Harjoitteluolosuhteet Urheilijan tuki uralla ja uran jälkeen Kuvio 3. Eniten kehittämistä vaativat osa-alueet Suomessa. (1=tärkein kehitettävä osa-alue 10 = vähiten tärkein kehitettävä osa-alue)
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 14 3.2 Pilari 1: Taloudellinen tuki Taloudellinen tuki, mikä toimii SPLISS-mallissa panoksena, nähdään usein yhtenä olennaisimmista seikoista urheilullisen menestyksen taustalla. Myös tutkimuksen ensimmäinen vaihe vahvisti tätä näkemystä. (De Bosscher 2007, 153 159.) Huippu-urheilumenestyksen saavuttaminen edellyttää taloudelliselta tuelta paitsi riittävän korkeaa tasoa myös pitkäjänteisyyttä ja vakautta, jotta pitkäntähtäimen strateginen suunnittelu on mahdollista. SPLISS-tutkimuksessa tarkastelun kohteena ovat erityisesti julkiset menot urheiluun valtakunnallisella tasolla, mitkä usean maan kohdalla ovat peräisin joko suoraan valtion budjetista tai kansallisten veikkausyhtiöiden voittovaroista. Yksityisen sektorin sponsorirahojen selvitys on jäänyt puutteellisten tietojen tai vertailukelvottomuuden takia yksittäisten urheilijoiden ja lajiliittojen sponsoritulojen tarkastelun asteelle. (Emt.) Kaiken kaikkiaan taloudelliseen tukeen liittyvät kriittiset menestystekijät voidaan jaotella seuraaviin kategorioihin (De Bosscher ym. 2011): Riittävä tuki liikuntaan ja urheiluun kokonaisuudessaan valtakunnallisella tasolla Riittävä tuki huippu-urheiluun valtakunnallisella tasolla Riittävä tuki eri lajeille (lajiliitot ja seurat) Riittävä tuki tunnistetuille huippu-urheilulajeille (lajiliitot ja seurat) Kuvio 4 havainnollistaa suomalaisten urheilijoiden, valmentajien ja huippu-urheilujohtajien näkemystä huippu-urheilun taloudellisen tuen riittävyydestä. Prosenttiosuudet kuvastavat sitä osaa vastaajista, joiden mielestä taloudellinen tuki on riittävä. Urheilijoiden ja valmentajien kohdalla mittarina on käytetty mahdollisuutta harjoittaa ammattia täysipäiväisesti taloudellisen tuen turvin. Lajiliittojen huippu-urheilujohtajien näkemys puolestaan perustuu julkisen taloudellisen tuen riittävyyteen lajiliiton huippu-urheilutoiminnan kehittämisessä. Taloudellisen tuen riittävyys 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 40 % (N=57) 58 % (N=52) 18 % (N=17) 0 % Urheilijat Valmentajat Huippu-urheilujohtajat Kuvio 4. Sidosryhmien näkemys taloudellisen tuen riittävyydestä. Urheilijat ja valmentajat arvioivat mahdollisuutta harjoittaa ammattiaan täysipäiväisesti ja huippu-urheilujohtajat lajin huippu-urheilun kehittämistä.
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 15 Suomessa valtion urheilumäärärahat perustuvat lähes kokonaisuudessaan veikkausvoittovaroihin. Tuen määrä on kansainvälisesti tarkasteltuna alhaisella tasolla niin kokonaisliikuntamäärärahojen (n. 140 milj. ) kuin huippu-urheilun (n. 20 milj. ) osalta. Suhteutettuna väestömäärään tai valtion kokonaisbudjettiin Suomen tilanne on parempi. (Vrt. De Bossher 2007, 155 156; Mäkinen 2010, 124 126.) Suhteelliset tarkastelut eivät kuitenkaan De Bosscherin (2007, 245) mukaan ole relevantteja huippu-urheilumenestyksen kannalta, vaan siihen vaikuttaa ensisijaisesti absoluuttinen huippu-urheilun kehittämiseen suunnattu rahamäärä. Lajiliitoille suunnatulla taloudellisella tuella on suuri merkitys huippu-urheilumenestyksen saavuttamisen kannalta. Suomessa lajiliittoja tuetaan tässä tehtävässä erityisesti Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Olympiakomitean toimesta. Lajiliittojen valtionavustuksesta 25 prosenttia on muodostunut huippu-urheilun tuloskriteerien perusteella. Vuonna 2010 74 lajiliittoa sai yhteensä 19 900 000 valtionapua, josta 4 975 000 on muodostunut huippu-urheilun tuloskriteerien perusteella. Suomessa valtio tukee huippu-urheilijoita suoraan jakamalla urheilija-apurahoja. Niiden suuruus vuonna 2010 oli yhteensä 1 177 500. Kaikkiaan urheilijat ja valmentajat saivat valtiolta apurahoja 1 700 000. Olympiakomitean järjestelmätukea puolestaan myönnetään niille lajiliitoille, joiden valmennusjärjestelmä pystyy tuottamaan urheilijoille kansainvälisen menestyksen edellyttämät valmennuspalvelut. Järjestelmätuen avulla Olympiakomitea priorisoi lajeja, joilla on mahdollisuudet menestyä tulevissa arvokilpailuissa. Esimerkiksi vuonna 2010 yhteensä 2 200 000 myönnettiin 15 lajiliitolle käytettäväksi ennalta määriteltyjen urheilijoiden valmentautumiseen. Suuresta lajimäärästä ja pienestä rahamäärästä johtuen priorisointi ei ole kovin voimakasta. Suomessa valtakunnallinen huippu-urheilun taloudellinen tuki ei yllä seuratasolle asti. Seuroja tuetaan kuntien ja valtion toimesta ensisijaisesti niiden elinvoimaisuuden vahvistamiseksi, ei niinkään huippu-urheilun kehittämisen näkökulmasta. Erityisesti kuntien rooli seurojen tukemisessa on merkittävä, mutta myös valtion seuratoiminnan kehittämistuki on viime vuosina parantanut seurojen toimintaedellytyksiä. Kuvio 5 kuvaa huippu-urheilun rahavirtoja pääpiirteissään Suomessa vuonna 2010 (Olympiakomitea 2010 & Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012). Opetus- ja kulttuuriministeriön rooli rahavirtojen ohjauksessa on merkittävä. Olympiakomitean tulot muodostuvat valtion toimintaavustuksesta ja omasta varainhankinnasta, jonka osuus vuonna 2010 oli 23 prosenttia (1 923 224 ) sen koko budjetista. Olympiakomitea jakaa edelleen valtiolta saamaansa toiminta-avustusta ja oman varainhankinnan kautta saamiaan tuloja lajiliitoille, joiden kautta raha päätyy urheilijoiden valmentautumiseen.
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 16 Kuvio 5. Huippu-urheilun rahavirrat vuonna 2010. (Olympiakomitea 2010 & Opetus- ja kulttuuriministeriö 2012). (1) OKM:n huippu-urheilun tukemiseen myöntämät valtionosuudet: tuet eri huippu-urheiluorganisaatioille (mukaan lukien lajiliitot), urheilijoiden ja valmentajien apurahat, urheiluakatemiat, urheiluopistot joukkuepalloilu, arvokilpailut ja huippuurheilun muutos -projekti. (2) Olympiakomitean valtionavustus 4 300 000 + joukkuepalloilutuki 670 000 + haastajaohjelman valmennustuet 400 000 + huippu-urheilun muutos -projekti 380 000. (3) Huippu-urheilun tulosperusteinen valtionavustus huippu-urheiluun 4 975 000 + tappiontakuut arvokilpailuiden järjestämiseen 500 000. (4) Huippu-urheilutuet 2 589 500 + nuorten tuet 365 000 + nuorten olympiavalmentajien palkkaustuet 738 000. (5) Urheilijoiden apurahat ja valmentajatuet yhteensä 1 700 000 + URA-säätiön tuki 135 000. (6) Urheiluopistoille osoitetut vapaan sivistystyön valtionosuudet huippu-urheilukoulutuksen tukemiseen (esim. maajoukkueleiritykset). Vapaan sivistystyön suoriteperusteinen valtionosuus urheiluopistoille oli vuonna 2010 kokonaisuudessaan 16 034 317. Toiminnanjohtajat Tutkimukseen osallistuneet 17 lajiliittoa suuntaavat huippu-urheiluun keskimäärin 37 prosenttia niiden kokonaisbudjeteista. Rahan lähteet ovat jakaantuneet taulukon 4 mukaisesti. Lajiliittojen huippu-urheiluvastaaville suunnatun kyselyn perusteella liittojen huippu-urheiluun investoimien
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 17 rahamäärien mediaani on 1 500 000 kuluvan olympiadin aikana. Vaihtelu pienten ja suurten lajiliittojen välillä on suurta, kyselyyn vastanneiden lajien kohdalla 60 000 16 000 000. Taulukko 4. Lajiliittojen huippu-urheiluun investoimien rahamäärien lähteet (N=17). Huippu-urheiluun investoitu rahamäärä ( /Olympiadi) Valtion toimintaavustus % Olympiakomitea % Sponsorit % Jäsenmaksut % Muut % Jääkiekkoliitto 16 000 000 8 6 25 0 61 Urheiluliitto 10 000 000 10 15 75 0 0 Ampumaurheiluliitto 3 400 000 35 25 5 35 0 Luisteluliitto 2 700 000 19 16 45 0 20? 2 500 000 23 5 70 2 0 Ampumahiihtoliitto 2 000 000 23 20 50 1 6 Painiliitto 1 600 000 30 15 5 30 20 Judoliitto 1 600 000 30 11 3 15 41 Suomen Purjehdus 1 500 000 26 35 14 23 2 ja Veneily Ratsastajainliitto 1 200 000 30 10 0 30 30 Lumilautaliitto 1 200 000 10 30 60 0 0 Sulkapalloliitto 570 000 55 15 20 5 5 Uimaliitto 450 000 50 3 10 2 35 Taekwondoliitto 350 000 50 15 5 25 5 Painonnostoliitto 120 000 66 2 6 5 21 Curlingliitto 80 000 40 50 5 5 0 Triathlonliitto 60 000 40 0 10 30 20 Huom! Yksi toiminnanjohtajista/huippu-urheilujohtajista ei ilmoittanut lajiliittoaan. Lajiliittojen huippu-urheilujohtajien vastausten mukaan prosentuaalisesti eniten SPLISStutkimukseen osallistuneiden lajiliittojen huippu-urheilumäärärahoista tulee veikkausvoittovaroista maksettavasta valtion toiminta-avustuksesta (32 %) ja sponsorituloista (24 %). Valtion toiminta-avustuksen merkitys korostuu lajien kohdalla, joilla sponsoritulojen osuus on pieni. Olympiakomitean tuen osuus on keskimäärin 16 %, kun taas jäsenmaksuista huippu-urheilutoimintaa rahoitetaan vähiten (12 %). Valtion toiminta-avustus Sponsorit Olympiakomitea Muut Jäsenmaksut 32 % 24 % 16 % 16 % 12 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kuvio 6. Lajiliittojen huippu-urheilun rahoituslähteet keskimäärin (N=17).
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 18 Urheilijat Noin 70 prosenttia kyselyyn vastanneista huippu-urheilijoista saa kuukausittaista palkkaa vastaavan korvauksen urheilemisesta, mikä suurimmalla osalla (n. 80 %) tarkoittaa valtion urheilija-apurahaa. Seurat maksavat 16 prosentille urheilijoista kuukausittaisen ansion. Vähemmistö (40 prosenttia) urheilijoista kokee, että heidän saamansa tämä taloudellinen tuki on riittävä kokoaikaisena huippu-urheilijana toimimiseen. Suurin osa on sitä mieltä, että tuki on joko riittämätön tai se ei mahdollista täysipainoista urheilua. Suoran taloudellisen tuen lisäksi noin neljä viidestä urheilijasta saa eri urheiluorganisaatioilta erilaisia kulukorvauksia, joista yleisimpinä mainittakoon matkakustannukset, osallistumismaksut kansainvälisiin kilpailuihin, vaatteet, varusteet ja vakuutukset. Useimmat huippu-urheilijat kuitenkin kokevat, etteivät kulukorvauksetkaan riittävässä määrin kata urheilemisesta aiheutuvia kuluja. Kyselyyn vastanneiden huippu-urheilijoiden tuloissa on suurta vaihtelua. Suurimmalla osalla (41 %) vuotuiset bruttotulot jäävät alle 10 000 euron. Lähes yhtä suurella osalla tulot sijoittuvat välille 10 000-35 000 euroa. Ainostaan joka kymmenes urheilija yltää yli 70 000 euron ansiotasoon. Keskimäärin huippu-urheilusta saatavat ansiot jakaantuvat taulukon 5 mukaisesti. Tulojen mediaani on selvästi pienempi kuin keskiarvo, koska yksittäisten urheilijoiden suuret tulot nostavat keskiarvoa. Taulukko 5. Huippu-urheilijoiden keskimääräiset bruttovuositulot. Kuukausipalkat Kulukorvaukset Sponsorointi Palkintorahat Yhteensä N 63 50 57 53 Keskiarvo 18 659 7 527 16 860 7 212 50 259 Mediaani 7 500 4 500 8 000 1 500 21 500 Vastausten mukaan 75 prosenttia urheilijoista käyttää myös omaa rahaa huipulla urheilemiseen, koska urheilemisesta saatavat tulot eivät riitä kattamaan kaikkia siitä aiheutuvia kuluja. Vaihteluväli urheilijoiden itse maksamissa vuosittaisissa kustannuksissa on 300 50 000, keskiarvo puolestaan on noin 9 500 ja mediaani 5 000 eli tuloihin suhteutettuna urheilijat maksavat suhteellisen suuren osan kustannuksistaan itse. Valmentajat Kolme neljästä valmentajasta saa valmennustehtäviin kuukausittaista palkkaa vastaavaa suoraa taloudellista tukea, mikä useimmilla valmentajilla koostuu useasta eri lähteestä. Kyselyyn vastanneiden huippu-urheilijoiden valmentajien tulojen lähteenä ovat useimmiten lajiliitot, Olympiakomitea ja urheiluseurat (kuvio 7). Keskiarvopalkka valmennustehtävistä on noin 21 500 vuodessa, mediaanipalkka puolestaan on 28 000. 58 prosenttia valmentajista
SPLISS II URHEILUJÄRJESTELMÄT, Suomen kansallinen väliraportti 19 kokee, että tämä suora taloudellinen tuki mahdollistaa täysipäiväisenä valmentajana toimimisen ja 11 prosenttia pystyy sen turvin toimimaan osa-aikaisena valmentajana. Kuitenkin lähes kolmannes valmentajista on sitä mieltä, että taloudellinen tuki on riittämätön. Lajiliitto 70 % Olympiakomitea 52 % Seura 36 % Urheilijat 16 % Sponsorit Opetus- ja kulttuuriministeriö 4 % 2 % 0 10 20 30 40 50 60 70 80 % Kuvio 7. Valmentajien tulonlähteiden suhteellinen jakautuminen (N=50). Lähes kaikki valmentajat saavat eri urheiluorganisaatioilta myös erilaisia kulukorvauksia valmennustehtäviin, mitkä useimmiten tarkoittavat matkustuskustannuksia, osallistumismaksuja kansainvälisiin kilpailuihin, vaatteita ja varusteita, yleisiä harjoitteluun liittyviä kustannuksia sekä vakuutuksia. 70 prosenttia valmentajista on kuitenkin sitä mieltä, että edellä mainitut kulukorvaukset eivät riittävässä määrin kata kaikkia valmentamisesta aiheutuvia kustannuksia. Neljä viidestä valmentajasta käyttää myös omaa rahaa valmennuskuluihin itse maksettujen kustannusten keskiarvo valmentajilla on noin 3 300. Suurimmalla osalla (42 %) kyselyyn vastanneista valmentajista vuoden kokonaisbruttotulot sijoittuvat välille 35 000 50 000. Lähes yhtä suurella osalla (38 %) vuosittaiset tulot ovat 10 000 35 000. 3.3 Pilari 2: Urheiluohjelmien rakenne ja organisointi - integroitu ohjelmapolitiikka De Bosscherin (2007, 162) näkemyksen mukaan valtionjohdon täytyy strategisella tasolla johtaa huippu-urheilua tarkoituksenmukaisella tavalla, jotta valtiolla olisi realistiset mahdollisuudet kansainvälisen huippu-urheilumenestyksen saavuttamiseen. Operationaalisella tasolla puolestaan huippu-urheilujärjestelmän yhtenäinen rakenne luo edellytykset resurssien tehokkaalle käytölle. Urheiluohjelmien rakenteeseen ja organisointiin liittyvät kriittiset menestystekijät voidaan tiivistää seuraaviin osa-alueisiin (De Bosscherin ym. 2011): Kaikkien huippu-urheilun kehittämiseen osallistuvien tahojen vahva koordinaatio, selkeät tehtävän määrittelyt ilman päällekkäisiä vastuualueita.