YLEISTÄ 2 NÄYTTELYTOIMINTA 2 KEVÄÄN 2016 NÄYTTELYOHJELMISTO 2



Samankaltaiset tiedostot
Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

Valokuvataiteilijoiden Liitto ry

VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖ... 5 Yhteistyö Suomen Taiteilijaseuran ja muiden kuvataidejärjestöjen kanssa... 5

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Yhdistys osallistuu terveydenhoitajaliiton toimintaan: edustajisto-, hallitus- ja toimikuntaedustusten kautta.

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa

SUOMEN SULKAPALLOLIITTO RY:N TALOUSSÄÄNTÖ Hyväksytty SSuL:n hallituksen kokouksessa

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä Prosentti taiteelle -hanke

Anu Riestola Kuvataiteilija taideopettaja s.1970, Limingassa

Taideneuvoston hallitusohjelmatavoitteet Taiteen ja kulttuurin rahoitus valtion budjetista nostettava yhteen prosenttiin

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

KJY:n verkostot Verkostojen puheenjohtajat

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry. VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON SÄÄNNÖT Esitys syyskokoukselle

CV Anja Helminen, Kuvataiteilija ja mediataiteilija (KuM).

CVs.1962, Mustasaari JÄSENYYDET

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITON TOIMINTAKERTOMUS 2016

Miten ja mistä julkisen taiteen työmahdollisuuksia taiteilijalle? Hanna Hannus, projektisuunnittelija

Yhdistyksen nimi on Rauman Kameraseura ry ja sen kotipaikka on Rauma.

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, Kuopio /

KAMERASEURA RY, TOIMINTASUUNNITELMA 2016

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

HELSINGIN KULTTUURI- JA KIRJASTOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 2014 JA 2015

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Toimintasuunnitelma 2013

VANHUSTYÖN KESKUSLIITTO - CENTRALFÖRBUNDET FÖR DE GAMLAS VÄL RY

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

Aika lauantai klo Paikka Ruissalon Kylpylä, Ruissalon puistotie 640, Turku

KUULOLIITTO RY:N JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty liittovaltuustossa

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2016

Taide ja kulttuuri osana alueiden kehitystä; Näkymä vuoteen 2025

Suomen Kauppakeskusyhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

VAHVEMPI KUVATAIDE, RIKKAAMPI SUOMI SUOMEN TAITEILIJASEURAN HALLITUSOHJELMA

TUOTANTOTUKI AMMATTILAISRYHMÄT Kvltk HAKIJA APURAHAN KÄYTTÖTARKOITUS, esitys lihavoitu HAETTU ESITYS MYÖN-

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

Lähidemokratian vahvistaminen

Sovitut toimintatavat

Rauhankasvatusinstituutti ry

KUVITTAJAT RY SÄÄNNÖT

Taiteen edistämiskeskus Lounais-Suomen aluetoimipiste

Verkostot työhyvinvoinnin tukena Jaana Lerssi-Uskelin ( ) Työterveyslaitos

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa (sisältää muutokset)

LISÄARVOA NUORISOTYÖLLE Valtakunnallinen nuorisokeskusverkosto uudisti strategiansa. Alueelliset nuorisotyöpäivät Helena Vuorenmaa 14.8.

ETELÄ-HÄMEEN SPANIELIT RY

PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi Neuvottelupäivämäärä

Ilmansuojeluyhdistys ry. Luftvårdsföreningen rf. Finnish Air Pollution Prevention Society

Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä

Taiteen edistämiskeskus. Valtion tukea taiteelle ja kulttuurille

VALOKUVATAITEILIJOIDEN LIITTO ry:n TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

Kirkon alat ry; liiton esittely

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

LEMPÄÄLÄN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTAPERIAATTEET

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO RY:N - FINLANDS KRIGSVETERANFÖRBUND RF:N SÄÄNNÖT

Immo Parvianen NUOLI/NV. Nuorisokeskukset - nuorisolain uudistus

Tämän muistion tarkoituksena on selventää jäsenistölle Liiton sääntömuutosta.

ETELÄ-KARJALAN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TUKISÄÄTIÖN SÄÄNNÖT Voimassa alkaen

Yhdistyksen nimi on Suomen työnohjaajat ry. Sen kotipaikka on Helsinki ja toiminta-alueena koko maa.

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

SUOMI-VENÄJÄ SEURAN TURUN PIIRI V

SUOMEN BORDERCOLLIET JA AUSTRALIANKELPIET RY SÄÄNNÖT

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

Suomen Changemakerin säännöt

SÄÄNNÖT (epävirallinen suomennos )

SALON TAIDEMUSEO VETURITALLI

Taideyliopiston kirjaston toimintasuunnitelma

Toimintasuunnitelma 2014

Opinnot. Jäsenyydet. Yksityisnäyttelyt. TARJA UNKARI - Curriculum Vitae

Kauden museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden

Suomen Kylmäyhdistys ry Kylföreningen i Finland rf SÄÄNNÖT

VANHUSTENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Sosiaali- ja terveysosasto Gun Sirén

YLIOPISTOT JA AMMATTIKORKEAKOULUT YHTEISKUNNALLISINA VAIKUTTAJINA. emerituskansleri Ilkka Niiniluoto OKM:n seminaari

Taiteen edistämiskeskus. Erityisasiantuntija Henri Terho

SUOMEN KIIPEILYLIITTO RY.

LUOVAN VALOKUVAUKSEN KESKUS RY

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY:N SÄÄNNÖT

Säännöt hyväksytty Kennelliitossa ja Patentti- ja Rekisterihallituksessa. Muutos voimaan

Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015

Transkriptio:

Valokuvataiteilijoiden liitto ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2016 YLEISTÄ 2 NÄYTTELYTOIMINTA 2 KEVÄÄN 2016 NÄYTTELYOHJELMISTO 2 PROJEKTIT 3 TAITEESTA TOIMEENTULOA -HANKE 2016 2017 - VALOKUVATAITEILIJOIDEN TAITEILIJA- LÄHTÖISTEN TOIMINTAMALLIEN KEHITTÄMINEN 3 TEOSVÄLITYSTAPAHTUMA 2016 3 SAAREN KARTANO -YHTEISTYÖ 4 ARJEN KUVAT HANKE 4 VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖ 5 YHTEISTYÖ SUOMEN TAITEILIJASEURAN JA MUIDEN KUVATAIDEJÄRJESTÖJEN KANSSA 5 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ 6 SUOMI RANSKA -VALOKUVATAITEILIJOIDEN VAIHTO-OHJELMA 6 FOCUS A-I-R 6 LIITON KEHITTÄMISTYÖ 6 LIITON KOTISIVUT JA VISUAALINEN ILME 6 SÄÄNNÖT JA TOIMINTASTRATEGIA 7 VALOKUVAGALLERIA HIPPOLYTEN YLEISÖTYÖN KEHITTÄMINEN 7 JÄSENPALVELUT 7 HALLITUS 8 HENKILÖSTÖ 8 TALOUSARVIO JA RAHOITUSSUUNNITELMA 9

2 YLEISTÄ Vuonna 2016 Valokuvataiteilijoiden liitto kehittää jäsenpalveluitaan, päivittää visuaalista ilmettään sekä jatkaa vuonna 2015 aloitettua toimintakulttuurinsa ja taidepalvelujen tuotantonsa kehittämistä. Valokuvataiteilijoiden liitto ry (VTL) on vuonna 1988 perustettu valtakunnallinen etujärjestö, joka pyrkii vahvistamaan valokuvataiteilijoiden yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta Suomessa. Liitto tarjoaa valokuvaan pohjautuvalle taiteelle ja sen tekijöille näkyvyyttä ja verkostoja sekä kasvattaa osaltaan yhteiskuntamme kulttuurista pääomaa. Olennaisen osan liiton toiminnasta muodostavat jäsenistölle suunnattu tiedotus ja neuvonta, näyttelytoiminta sekä valokuvataiteeseen liittyvien tapahtumien järjestäminen. Liitto konsultoi valokuvataidetta koskevissa kysymyksissä sekä yksityisiä tahoja että julkista taidehallintoa. Se myös ylläpitää Suomen vanhinta ja arvostetuinta valokuvagalleriaa, Valokuvagalleria Hippolyteä Helsingin keskustassa. Galleriassa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä, ja tila toimii myös liiton teos- ja kirjamyynnin palvelupisteenä. Gallerianäyttelyiden lisäksi liitto järjestää vuosittain valokuvataiteen myyntinäyttelyn sekä erilaisia temaattisia näyttelyitä kotimaassa ja ulkomailla. NÄYTTELYTOIMINTA Vuonna 1978 perustettu Valokuvagalleria Hippolyte on sekä VTL:n jäsenistöä että suurta yleisöä palveleva näyttelytila Helsingin Kolmikulmassa, osoitteessa Yrjönkatu 8-10 sisäpiha. Vuonna 2016 Hippolytessa järjestetään kaikkiaan 24 näyttelyä, joista puolet galleriassa (72 m²) ja puolet Hippolyte Studiossa (13 m²). Näyttelyiden yhteydessä järjestetään näyttelyihin ja niiden teemoihin liittyvää oheisohjelmaa, kuten keskustelu- ja julkistamistilaisuuksia sekä työpajoja. Nämä ovat kaikille avoimia, ja muodostavat osan liiton yleisötyötä. 2016 näyttelyohjelmisto Valokuvagalleria Hippolyte 8. 31.1. Johanna Ketola 5.2. 28.2. Maija Savolainen 4.3. 27.3. Jaana Maijala 1.4. 24.4. Miia Autio 29.4. 22.5. Tanja Koponen 27.5. 19.6. Christian Langenskiöld 30.6. 29.7. Sari Palosaari 5. 28.8. Kai Rennes 2. 25.9. Kastehelmi Korpijaakko 30.9. 23.10 Nadija Mustapic & Toni Mestrovic (yhteistyö Saaren Kartanon kanssa) 28.10. 20.11. Anni Hanen 25.11. 18.12. Marjaana Kella Hippolyte Studio 8.1. 31.1. Johanna Ketola 5.2. 28.2. Tanja Konstenius

3 4.3. 27.3. Milja Laurila 1.4. 24.4. Myyntinäyttely Harha 29.4. 22.5. Hertta Kiiski 27.5.-19.6. Lina Jelanski 30.6.-29.7. Laurene Bois-Mariage 5. 28.8. Paula Lehtonen 2. 25.9. Niina Vatanen 30.9. 23.10 Nadija Mustapic & Toni Mestrovic (yhteistyö Saaren Kartanon kanssa) 28.10. 20.11. Hanna-Maria Anttila 25.11. 18.12. Marjaana Kella Näyttelyvalinnat tehdään kahdesti vuodessa. Näyttelyvalintojen aikataulua muutetaan vuoden 2016 aikana siten, että kevään 2016 haussa päätetään koko 2017 vuoden näyttelyt ja syksyllä 2016 haetaan näyttelyaikoja keväälle 2018. PROJEKTIT Taiteesta toimeentuloa -hanke 2016 2017 - Valokuvataiteilijoiden taiteilijalähtöisten toimintamallien kehittäminen Vuonna 2016 jatketaan Taiteesta toimeentuloa -kehittämishanketta. Hankkeen käynnistämiseen saatiin 35.000 avustus vuodelle 2015, ja vuodelle 2016 toiminnan edelleen kehittämiseen on saatu 55.000, molemmat Koneen Säätiöltä. Hankkeen projektipäällikkönä jatkaa Anna Laamanen. Hankkeelle haetaan edelleen jatkorahoitusta vuodelle 2017 kuluvan vuoden syksyllä Koneen Säätiöltä. Taiteesta toimeentuloa -hankkeen tavoitteena on parantaa taiteilijoiden toimeentuloa teosmyynnin ja työllistymistilaisuuksien avulla. Gallerian ja liiton toimintaa pyritään kehittämään niin, että tulevaisuudessa olisi mahdollista alentaa asteittain taiteilijoilta perittäviä näyttelyvuokria. Toimintatapojen keskiössä ovat: Teosvälityksen ja myyntinäyttelyiden tehostaminen ja kehittäminen Taiteilijoiden kouluttaminen kuvataiteen tukitoiminnoissa Yleisötyön ja asiakaspolun kehittäminen osana galleriatoimintaa Vaihtoehtoisten ansaintamallien kehittäminen osaksi galleriatoimintaa Kansainvälisen verkostoitumisen kehittäminen osana näyttelytoimintaa sekä taiteilijoiden kansainvälisen näkyvyyden vahvistaminen Asiakaskuntaa laajennetaan aktiivisella yleisötyöllä ja teosvälitysmallia kehitetään huomioimalla erilaiset asiakasryhmät teosvälitystapahtumien suunnittelussa. Teosvälitystä tehdään myös liiton gallerian ulkopuolella sekä aloitetaan selvitystyö valokuvataiteen verkkokaupan toteuttamiseksi. Hankkeen kehittämistoimenpiteet limittyvät liiton muuhun toimintaan. Teosvälitystapahtumat 2016 Valokuvataiteilijoiden liitto järjestää perinteiseksi muodostuneen vuosittaisen teosvälitystapahtuman vuonna 2016 useassa eri osassa. Ensimmäisenä vuorossa on Harha-myyntinäyttely huhtikuussa, ja lokakuussa kaikille jäsenille avoin teosvälitys järjestetään syksyn 2014 mallin mukaan opastettuina työhuonekierroksina (esimerkiksi Vallilan taiteilijataloissa sijaitsevilla liiton jäsenten työhuoneilla). Yleisö kiertää studioissa oppaiden kanssa, ja tapahtuma on 1-3 -päiväinen. Lisäksi liitto

4 kokoaa Taiteesta toimeentuloa hankkeen puitteissa pop up näyttelyn heinäkuussa Poriin SuomiAreena-tapahtuman ajaksi. Teosvälitystapahtumat ovat osa liiton jäsenpalvelutoimintaa. Keväällä 2016 on aloitettu vuoden 2017 laajan, Kaapelitehtaalla yhdessä Muu ry:n kanssa järjestettävän Art Fair Suomen valmistelut. Liitto hakee vuoden 2017 tapahtuman järjestämiseen erillistä rahoitusta yhdessä Muu ry:n kanssa mm Suomen kulttuurirahastolta. Art Fair Suomelle palkataan syksyllä/rahoituksen varmistuttua projektipäällikkö, joka keskittyy tapahtuman suunnitteluun ja rahoituksen hankkimiseen. Projektipäällikön tueksi muodostetaan AFS ohjausryhmä VTL:n ja MUU:n hallituksesta ja henkilöstöstä. Vuonna 2017 VTL on Art Fair Suomen vastuullinen järjestäjä. Saaren kartano -yhteistyö Näyttely-yhteistyötä Koneen Säätiön ylläpitämän Saaren kartanon kanssa jatketaan lokakuussa 2014 solmitun, toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen pohjalta. Saaren kartanon residenssiin osallistuneen taiteilijan näyttely on kerran vuodessa esillä VTL:n ylläpitämässä Valokuvagalleria Hippolytessä. Mynämäellä sijaitseva Saaren kartano on yksi kiinnostavimpia kansainvälisiä residenssikeskuksia Suomessa ja arvostettu yhteistyötaho eri alojen taiteen- ja tieteentekijöiden keskuudessa. Saaren kartano kannustaa ja tukee aktiivisesti residenssivierailijoiden keskinäisiä kohtaamisia. Rajoja rohkeasti ylittävä yhteistyö on myös Valokuvagalleria Hippolyten näkökulmasta kiinnostavaa ja avaa näyttelytilaa uudella tavalla paitsi uusille yleisöille myös yhteiskunnan eri sektoreille. Vuoden 2016 yhteistyönäyttelyn taiteilijoiksi on valittu kroatialaiset mediataiteilijat Nadija Mustapic & Toni Mestrovic, joiden näyttely on esillä Hippolytessa syyslokakuussa. Yhteistyö-sopimuksen mukaan Saaren kartano osallistuu tapahtuman kustannuksiin 20.000 :lla. Osallistuminen Helsingin kirjamessuille ja Vuoden valokuvataidekirja palkinto 2016 Liitto osallistuu lokakuussa 2016 Helsingin kirjamessuille omalla messuosastollaan, jolla esitellään suomalaisia valokuvakirjoja. Messujen aikaan julkistetaan historian ensimmäisen Vuoden Valokuvakirja palkinnon saaja. Yhdessä Suomen Valokuvataiteen museon kanssa järjestettävän kilpailun pääpalkinto on 10 000 euroa, ja se myönnetään vuosittain ansioituneimmalle suomalaisen tai Suomessa asuvan taiteilijan tekemälle valokuvataidekirjalle. Kilpailu lanseerataan toukokuussa 2016. Arjen kuvat hanke Valokuvataiteilijoiden liitto on yhteistyökumppanina Itä-Suomen yliopiston (UEF) vetämässä laajassa konsortiohankkeessa nimeltään Kaksi Suomea (KASU). UEF:ssa hanketta vetävät professori Juho Saari ja tutkija Maria Ohisalo. Kaksi Suomea - hanke tutkii suomalaista eriarvoistumiskehitystä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen ja valokuvataiteen keinoin. Hankkeelle on myönnetty vuosille 2015-2017 rahoitus Koneen säätiöltä.

5 VTL:n osuus laajassa hankkeessa on organisoida ja johtaa Arjen kuvat 12 näkökulmaa suomalaisiin todellisuuksiin -nimistä osallistavan valokuvauksen työpajaa. Noin vuoden kestävään, helmikuussa 2016 käynnistyneeseen työpajaan haettiin osallistujiksi sekä liiton jäseniä, ammattitaiteilijoita, että ns. maallikkokuvaajia, jotka omilta elämäntilanteiltaan edustavat erilaisia huono-osaisuuden tyyppitilanteita (pitkäaikaistyötön, asunnoton jne). Projektin 12 osallistujan tehtävänä on vuoden 2016 ajan kuvata omaa arkeaan ja todellisuuttaan, omasta yhteiskunnallisesta asemastaan käsin. VTL:n vastuuhenkilönä ja projektinjohtajana toimii liiton puheenjohtaja, taiteen maisteri Ida Pimenoff. Hänen työparinaan toimii taiteen maisteri Liisa Söderlund, joka valmistelee parhaillaan Aalto -yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa osallistavaan valokuvaukseen liittyvää väitöstutkimusta. Suomen valokuvataiteen museo on myös yksi hankkeen yhteistyökumppaneista. Projektin tavoitteena on paitsi tuottaa kuvallista tietoa muuttuvasta suomalaisesta yhteiskunnasta myös herättää keskustelua paitsi eriarvoistumisesta myös valokuvataiteen merkityksestä yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä ja erilaisten epäkohtien esille nostajana. Suomen satavuotisjuhlavuotena 2017 hankkeen kuvista on tarkoitus järjestää näyttely ja/tai julkaista kirja. VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖ Yhteistyö Suomen Taiteilijaseuran ja muiden kuvataidejärjestöjen kanssa Valokuvataiteilijoiden Liitto toimii aktiivisessa yhteistyössä Suomen Taiteilijaseuran ja muiden kuvataidejärjestöjen kanssa yhteisten jäsenpalvelujen tuottamiseksi sekä valtakunnalliseen kulttuuri-, taide- ja taiteilijapolitiikkaan vaikuttamiseksi. VTL:n hallituksen puheenjohtaja on STS:n hallituksen jäsen. STS:n hallitusohjelmatavoitteisiin kuuluvat mm. kuvataiteilijoiden eläketurvan vahvistaminen, arvonlisäverokannan yhtenäistäminen ja taidehankintojen alhaisen alv-kannan säilyttäminen sekä museoiden kanssa laadittava MU -sopimus, joka takaisi taitelijalle palkkaa museoissa järjestetyistä näyttelyistä. Vuoden 2016 aikana STS käynnistää Järjestötoiminnan kehittämishankkeen, jonka tarkoituksena on tarkastella kuvataiteilijajärjestöjen ja kuvataidekentän toimijoiden tavoitteita ja toimintamalleja sekä löytää mahdollisia päällekkäisyyksiä. Kuvataiteen kentällä on perinteisesti ollut heikosti taiteilijan työtä ja toimeentuloa tukevia rakenteita; kenttä on hajanainen. Yhteisten tavoitteiden kirkastaminen yhdessä selkeän työnjaon kanssa tehostaisi kuvataiteilijoiden edunvalvontaa. Kehittämishanke toteutetaan OKM:n myöntämällä rahoituksella, jäsenliitot ovat sitoutuneet siihen nimellisellä 1000 euron summalla. Alueellisiin valokuvakeskuksiin ja gallerioihin pidetään yhteyttä jäsenten, luottamusja toimihenkilöiden sekä jäsentiedotteiden kautta. Lisäksi osallistutaan aktiivisesti valokuvataideverkoston vuosittaisiin tapaamisiin. Verkosto koostuu alueellisista valokuvakeskuksista, Valokuvataiteilijoiden liitosta ja Suomen valokuvataiteen museosta. Tapaamisissa suunnitellaan ja toteutetaan sekä konkreettisia yhteistoimintamuotoja ja -projekteja että kehitetään yhteistä toimintastrategiaa erityisesti valokuvataiteelle kohdistuvan julkisen rahoituksen lisäämiseksi tai ainakin nykytasoisen rahoituksen säilyttämiseksi. Syksyllä 2016 järjestettävän, Taiteen edistämiskeskuksen Valokuvan päivän suunnitteluun liitto osallistuu yhdessä alueellisten valokuvakeskusten ja Taiken kanssa.

6 KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Suomi Ranska -valokuvataiteilijoiden vaihto-ohjelma Valokuvataiteilijoiden liitto on ollut vuodesta 2003 yhteistyökumppanina Pohjoinen valokuvakeskus ry:n koordinoimassa Suomi Ranska valokuva-taiteilijoiden vaihtoohjelmassa. Ohjelmassa on yksi suomalainen valokuvataiteilija työskennellyt vuosittain kuukauden ajan Ranskassa Rouenissa, Beauvois ssa tai Pontault- Combault issa ja yksi ranskalainen valokuvataiteilija Suomessa Oulussa, Turussa ja Helsingissä vuorottelevissa residensseissä. Muita suomalaisia yhteistyökumppaneita ovat Valokuvakeskus Peri (Turku) ja Suomen Pariisin suurlähetystö. Ranskalaisina yhteistyökumppaneina ovat Pôle Image Haute-Normandien (Rouen), Centre Photographique d'ile de France (Pontault- Combault) ja Association Diaphane (Beauvais) sekä Ranskan kulttuuri-instituutti. Vuonna 2016 Valokuvataiteilijoiden liitto ei ole vuorossa ottaa vastaan taiteilijaa vaihto-ohjelmassa. Focus A-i-R Focus A-i-R -residenssiyhteistyö tähtää valokuvaan ja liikkuvaan kuvaan pohjaavan taiteen edistämiseen verkostoimalla taiteilijoita ja muita kulttuurin tuottajia Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Focus A-i-R -residenssiyhteistyön aloittivat CFF Centrum för fotografi (Ruotsi), FFF Forbundet frie fotografer (Norja) ja Valokuvataiteilijoiden liitto vuonna 2011. Hanke on jatkoa CFF:n ja VTL:n aiemmalle residenssiyhteistyölle, joka alkoi vuonna 2008. Helsingin -residenssi toteutetaan yhteistyössä residenssikeskus HIAP Helsinki International Artist Programmen kanssa. Yhteistyöverkosto neuvottelee ohjelman tulevaisuudesta, jatkosta ja uusista toimintamalleista ja valmistelee seuraavat haut vuoden 2016 aikana. Verkoston tavoitteena on saada myös Islanti tai Tanska mukaan, mutta tarvittaessa hanketta tehdään edelleen kolmen maan kesken. Tarkoitus on saada julkaistua residenssihaut syksyllä 2016, ja päätöksen niin, että residenssitoiminta käynnistyisi yhtäaikaisesti keväällä 2017. LIITON KEHITTÄMISTYÖ Liiton kotisivut ja visuaalinen ilme Vuoden 2016 aikana uusitaan liiton kotisivut sekä päivitetään visuaalinen ilme vastaamaan liiton strategisia päämääriä. Kotisivuilla tullaan nykyistä selkeämmin esittelemään sekä liiton että gallerian toiminta omina erillisinä sisältökokonaisuuksinaan. Kotisivujen uudistamisen teknisenä tukena on liitolla jo nyt käytössään oleva Gruppo järjestelmä. Liiton visuaalista ilmettä tullaan päivittämään. Tämä tarkoittaa graafisen ohjeiston laatimista. Molempiin kehityshankkeisiin haetaan ulkopuolista rahoitusta ja ne toteutetaan ulkopuolisena ostopalveluna yhteistyössä hallituksesta kootun työryhmän kanssa.

7 Säännöt ja toimintastrategia VTL:n uudet säännöt tulivat voimaan 14.1.2015 ja liiton toimintastrategiaa päivitetään jatkuvasti. Liiton toiminnan ja strategian kehittämistyötä on valmisteltu vuorovaikutteisesti Suomen Taiteilijaseuran vastaavan strategiaprosessin kanssa. Sääntöuudistuksen rinnalla uutta strategiaa ja siihen pohjautuvaa toimintakulttuuria rakennetaan vuoden 2015 jäsenkyselyn tulosten pohjalta. Toiminnan tavoitteena on kirkastaa liiton toiminta-ajatusta sekä vahvistaa liiton roolia valokuvataiteen edistäjänä ja valokuvataiteilijoiden edunvalvontajärjestönä. Vuoden 2016 aikana järjestetään kaksi hallituksen strategiatyöpajaa sekä uusi jäsenkysely. Valokuvagalleria Hippolyten yleisötyön kehittäminen Valokuvataiteilijoiden liitto ry:n tavoitteena on kehittää taiteilijalähtöistä galleriatoimintaa, joka edellyttää myös aktiivista yleisötyötä. Yleisötyötä kehitetään suuntaan, jossa taiteilija ja yleisö kohtaavat. Toteuttamistapoja ovat mm. taiteilijatapaamiset, teemalliset keskustelu-tilaisuudet, työpajat sekä seminaarit. Tarkoituksena on vahvistaa sekä valokuvataiteen että valokuvataiteen saavutettavuuden edistämistä taidekasvatuksen keinoin. Aktiivisen ja vuorovaikutteisen yleisötyön tavoitteena on myös taiteilijoiden toimeentulomahdollisuuksien kehittäminen luomalla yleisölle helppoja tapoja kotimaisen valokuvataiteen hankintaan. Yleisötyön kehittämistä tehdään myös osana Taiteesta toimeentuloa hanketta, jonka avulla pystytään kehittämään malleja gallerian näyttelytoimintoihin. JÄSENPALVELUT Valokuvataiteilijoiden liitto ry on valtakunnallinen valokuvataiteen etujärjestö. Tällä hetkellä liitolla on 393 jäsentä. Liitto järjestää kerran vuodessa syksyllä uusien jäsenten illan, jossa uusia jäseniä perehdytetään liiton ja gallerian toimintaan. Sähköinen jäsentiedote ilmestyy kahden viikon välein ja siinä kerrotaan liiton toiminnasta ja tapahtumista, muista valokuvataiteeseen liittyvistä ajankohtaisista asioista sekä välitetään tietoa apurahojen, vierasateljeiden ym. hakuajoista. Tiedote lähetetään myös alueellisille valokuvakeskuksille ja kuvataiteen alan järjestöille. Liiton jäsenkortin saa jokainen jäsenmaksunsa maksanut liiton jäsen. Jäsenkortilla pääsee joihinkin taidemuseoihin ilmaiseksi tai saa alennusta pääsymaksusta tai vuosikortista. Kortilla saa myös taiteilija-alennuksen taiteilijatarvikeliike Temperasta ja Taidemaalariliiton tarvikevälityksestä. Lisäksi valokuvaliikkeet myöntävät alennuksia jäsenkorttia vastaan, samoin Kustannus Oy Taide. Liitto järjestää 30.9. 1.10.2016 kaksipäiväiset jäsenpäivät, joiden aikana tarjotaan liiton jäsentaiteilijoille koulutustilaisuuksia, pidetään taiteellisen työskentelyn sisältöihin keskittyviä Tekijältä Tekijälle keskustelutilaisuuksia, esitellään vuoden 2017 toimintasuunnitelma ja talousarvio, sekä tarjotaan liiton jäsenille mahdollisuus tavata toisiaan. Valokuvataiteilijoiden liitto ry on yksi Suomen Taiteilijaseura ry:n jäsenliitoista, ja VTL:n jäsenet voivat noutaa seurasta kansainvälisen IAA/UNESCO:n taiteilijakortin, joka oikeuttaa ilmaiseen tai alennettuun sisäänpääsymaksuun lukuisissa museoissa

8 ympäri maailman. Lisäksi he voivat tilata Taide-lehden ja Musta Taide- julkaisusarjaa jäsenetuhintaan. Suomen Taiteilijaseura tarjoaa VTL:n jäsenille oikeudellista, vero- ja sopimusneuvontaa sekä opastusta mm. näyttelyiden viemisessä ulkomaille. Liiton jäsenet voivat hakea seuran ateljeesäätiön omistamia tai hallinnoimia taiteilijaasuntoja, työtiloja ja ulkomaisia vierasateljeita. VTL on myös kuvataiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry:n jäsen, ja liiton jäsenet voivat liittyä Kuvasto ry:n asiakkaiksi. Jäseneduista kerrotaan kattavasti VTL:n internetsivustolla. Liiton hallitus esittää kevään 2016 vuosikokoukselle liiton jäsenmaksun korottamista 95 eurosta 100 euroon. HALLITUS Valokuvataiteilijoiden liiton hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja seitsemän muuta jäsentä, jotka valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan liiton vuosikokouksessa. Jäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Hallitus kokoontuu noin kymmenen kertaa vuodessa. Hallituksen kokousten käsiteltävät asiat ja esityslistat valmistelee johtoryhmä, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toiminnanjohtaja. Uusien sääntöjen mukaan Valokuvataiteilijoiden liitto pitää vuosikokouksen kunkin vuoden huhtikuun loppuun mennessä. Vuosikokous korvaa aikaisemmissa säännöissä määrätyt kevät- ja syyskokouksen. Vuosikokouksessa keväällä 2016 valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä erovuoroiset hallituksen jäsenet. Vuonna 2016 erovuoroisina hallituksesta ovat puheenjohtaja Ida Pimenoff sekä jäsenet Kalle Kataila ja Katri Naukkarinen. Vuonna 2016 hallituksessa jatkavat Sara Ahde, Joonas Ahlava, Jaakko Koskentola sekä Viivi Nieminen. Hallituksen alaisuudessa toimivat vuonna 2016 seuraavat toimikunnat ja työryhmät: Näyttelytoimikunta, joka suunnittelee itsenäisesti näyttelyohjelmiston Jäsentoimikunta, joka käsittelee jäsenhakemukset Taiteesta toimeentuloa ohjausryhmä, joka tehtävänä on toimia hankkeen projektipäällikön tukena sekä seurata ja valvoa hankkeen edistymistä Art Fair Suomi -työryhmä, jonka tehtävänä on liiton teosvälitystilaisuuden organisointi, tiedotus ja markkinointi Kirjatyöryhmä, joka suunnittelee valokuvakirjoihin liittyviä tapahtumia HENKILÖSTÖ Vuodelle 2016 budjetoitu henkilöstö:

9 Vakituinen: Toiminnanjohtaja Henna Harri Näyttelykoordinaattori Petronella Grönroos Määräaikainen: Taiteesta toimeentuloa hanke: projektipäällikkö Anna Laamanen Määrä- ja osa-aikaisena galleriatyöntekijänä on vuoden 2015 puolelta toiminut Lotta Raitanen, hänen työsuhteensa jatkuu kesäkuun 2016 loppuun, jolloin tilannetta tarkastellaan uudelleen. Lisäksi liiton toimistossa ja galleriassa työskentelee vuosittain galleria- tai jäsenpalveluiden assistentin nimikkeellä 2 4 harjoittelijaa tai työkokeilijaa. Liiton kirjanpidosta vastaa ostopalveluna Avare Oy/Anne-Maj Väre. TALOUSARVIO JA RAHOITUSSUUNNITELMA Valokuvataiteilijoiden liiton yksityiskohtainen vuoden 2016 talousarvio on toimintasuunnitelman liitteenä. Valokuvataiteilijoiden liitto saa hakemuksesta yleisavustusta Opetus- ja kulttuuriministeriöltä Valtakunnallisten valokuva-alan järjestöjen momentilta. Yrjönkadun uusien toimitilojen kunnostamista varten Liitto joutui vuonna 2012 ottamaan 74.000 lainan, jolla katettiin rakennus- ja muutostöistä aiheutuneita kuluja. Lainaa on toimintavuodelle 2016 jäljellä 1 925, joka maksettiin loppuun 29.2. 2016. :