Sinkkola Ekopiha 4.4.2011-31.3.2012



Samankaltaiset tiedostot
Sinkkolan kotieläinpiha Ekopiha- hanke. Kouluyhteistyö - Noljakan koulu

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

LAHDEN PERUSOPETUKSEN KEKE-VUOSIKELLO

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Vanhempainryhmä osana polikliinisen luokan toimintaa. Laura Kortesoja Kalliomaan koulu

KIT -uutiskirje 2/2014. Täysi tohina päällä. Tutkimuksessa on saatu ensimmäisiä tuloksia

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014

PORVOON MUSEON OPETUSPALVELUT 2016

RAPORTTI. Pajapäivä Joensuun Steinerkoululla Joensuussa Tuuli Karhumaa

Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä

YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA

Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.

Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

METSÄ VASTAA NIIN KUIN SINNE HUUDETAAN. Nuorten vaikuttaminen omaan ympäristöön Nivalan kaupungissa

Yhdistyshuoltamo. [Yhdistyshuoltamo avautuu syksyllä 2016, tämä on kokeilutiski.] Pohjois-Karjalan järjestöpäivät

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

NORDCENTER. Harrastejuniorit vanhempainilta 2011

Elämä turvalliseksi. seksuaaliterveyden edistämisen teemapäivä Myllypuron 8-luokan oppilaille

Ammattilukio. Aikuislukio

LAHDEN KAUPUNGINTEATTERIN PILOTTISEMINAARI , Muistiinpanot

SASTAMALAN NUORISOPALVELUJEN ESITYS VASTAAVAN NUORISOTYÖNTEKIJÄN VAKANSSIN TÄYTTÄMISESTÄ 2012 ALKAEN VAKITUISESTI

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI Mika Niskanen

Koulutapahtuma. Ampumaurheilun tietoisku koululaisille. Pohjois-Hämeen Ampujat

Kummikouluohjelman kehittäminen koulujen ympäristötyön edistämiseksi - KUKKO 2012

NAANTALIN 4H-YHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS 2013

Taide ja kulttuuri lapsille ja nuorille Kesä- Metakka suunnitelma 2016

Sähköisen projektikansion dokumentointi Innon levyasemalle \\kapa10\inno

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas

TOIMINTASUUNNITELMA

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet

Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma

TOIMINTASUUNNITELMA

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 2/2015

Kaupunkitilaa myös lapsen ehdoilla

TAVOITTEENA VIHREÄ LIPPU

LUONTO- JA YMPÄRISTÖKOULUT HELSINGISSÄ

Teema ja strategiset alueet. Yhdessä Suomi tulevaisuudessa. Suomi nyt. Suomen 100 vuotta. Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät

Esimerkkikysymyksiä: Tulitko pyörällä kouluun? Syötkö lähes päivittäin koulussa välipalan? Käytkö päivittäin välitunnilla ulkona?

Taidepyöriä lainattiin työpaikoille Työpyöräile!

Liikkuva lapsuus. Kurki Kimmo Kuntien Tiera Oy - Mikkelin toimipiste

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

KAIKKI MUKAAN! Oppilaiden osallisuus koulussa

Osa alue Ydinkohdat Tavoitearvot Mittarit Seuranta. oppilaitoskohtaisen oppilashuoltoryhmän toimintaan.

VIIKKOVINKIT. Kesän leirit, retket ja lajikoulut viikoittain järjestettynä. Joensuun nuorisopalvelut Joensuun liikuntapalvelut Järjestöt ja seurat

Juhlavuoden organisaatio

Miten vielä pitäisi edistää Avointa hallintoa? Johanna Nurmi

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa

KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Muutoksen suunnat Porissa III neljännes/2013. Timo Aro ja Timo Widbom,

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2015

TUTUSTU TUNNE ARVOSTA SUOJELE SYVENNÄ TIETOA JA TAITOA

Pauli Mero ULKOMAALAISTEN JA NUORTEN TYÖTTÖMYYSASTEET ALENEVAT HITAASTI LAHDESSA

ARKEOLOGIAA JA JOULUN TUNNELMAA

TIEDOSTA TURVAA. Abloy Oy Joensuun tehdas

PYHTÄÄN KUNTA AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUODELLE

KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA

Välkky-projekti Teematyö: Nuoret. Ramboll Management Consulting

MAAKUNNALLINEN NUORISOFOORUMI. CYGNAEUSTALOLLA klo 9-16

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen

Ikääntyneiden hyvinvointisuunnitelma

PYHTÄÄN KUNTA ILTAPÄIVÄTOIMINTA TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUONNA

Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Kainuun työttömyys pysytteli marraskuussa yli 700 vuoden takaista alemmalla

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

Hankkeen kuulumisia. Vuokratalotyön pääsuunnitteluryhmän kokous

Nuorisohankkeet - tulevan sukupolven kasvattaminen työelämään

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Millaista liikennekasvatusta toteutat työssäsi?

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

LIIKU TERVEEMMÄKSI NEUVOTTELUKUNTA. Liikunnallinen elämäntapa Valossa. Matleena Livson

CASE: Liikuntakerhotoiminnan aloittaminen Raisiossa

TYÖTTÖMIEN YLEINEN PERUSTURVA TAMMIKUUSSA 2001

Katsaus Kemin ja Kemi- Tornio-seudun kehitykseen 9/2014

Esitutkimus. Asiakastyöpajat

TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA

Monitoimijaisena yhteistyönä alueen lasten ja nuorten kanssa toimivien eri ammattiryhmien, kolmannen sektorin tahojen sekä nuorten kanssa

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT

KEURUU Kuntataiteilijat

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Minun arkeni. - tehtäväkirja

OHJAUSRYHMÄN 7. KOKOUS MOREENIASSA Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus, 3. vuosineljännes 2012

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

ESR-HANKKEIDEN VERTAISARVIOINTIKOKEILU Esko Lähde KV 2020 TULEVAISUUS SYNTYY VALINNOISTA

Transkriptio:

Sinkkola Ekopiha 4.4.2011-31.3.2012

SISÄLTÖ 1 Hankkeen lähtökohdat ja käynnistäminen 2 Hankkeen käytännön toimet 2.1 Nuorisotalon ekokansio 2.2 Kotieläinpihan kouluyhteistyö 2.3 Eetun pihaseikkailu 2.4 Yhteinen Noljakkamme 2.5 Sinkkolan uudet kuviot 3 Hankkeen toteutuminen 4 Kotieläinpihasta ekopihaksi 5 LIITTEET

1. Hankkeen lähtökohdat ja käynnistäminen Joensuun Noljakassa toimii kaupungin nuorisotoiminen ylläpitämä kotieläin- ja perinnepiha Sinkkola. Kotieläinpihan idea on lähtenyt liikkeelle vuonna 1997 Siilaisen-Noljakan asukasyhdistyksen, Joensuun kaupungin nuorisotoimen, Joensuun 4H-yhdistyksen ja evankelis-luterilaisen seurakunnan toimesta. Kotieläinpihaa on vuosi vuodelta kehitetty eteenpäin ja se on kasvattanut suosiotaan. Talvisin pihapiirissä toimii nuoriso- ja asukastalo. Kesäisin piha on aktiivisemmassa käytössä perinnepihana, kotieläimineen, kesän päiväleireineen ja teatteri Traktorin kesäteatteri näytöksineen. Kesällä 2010 pihassa arvioitiin käyneen noin vierailijaa 25 000. Kesällä 2011 kotieläinpihan ylläpito siirtyi kokonaisuudessa Joensuun kaupungin nuorisotoimen hoitoon. Hankkeen avulla Sinkkolan kotieläinpihan toimintaa lähdetiin kehittämään niin, että sen ympäristökasvatuksellinen rooli saatiin kokonaisvaltaisesti käyttöön. Hankkeen puitteissa kartoitetiin ympäristökasvatuksellisia toimia ja hyödynnettiin pihan mahdollisuuksia monipuolisemmin. Käytännössä tämä tarkoitti, että Ruskajuhla 2011 kestävän kehityksen, ekologisuuden ja perinnepihan tavoitteet otettiin entistä voimakkaammin huomioon kaikissa Sinkkolan talon ja pihan toimissa. Pihaan ideoitiin yhdessä toimijoiden kanssa ympäristörata sekä lisättiin informatiivisuutta ekologisuutta koskevin opastein. Sinkkolan kotieläinpihalla pidettiin kesällä 2011 teemaviikkoja, joiden aikana tarjottiin tietoa, mahdollisesti neuvontaa sekä erilaista käytännön tekemistä ja työnäytöksiä pihan toimintoja koskien. Alueen lapsia ja nuoria sekä pihan vierailijoita haastettiin mukaan erilaisiin ideointeihin ja käytännön tekemiseen. Halusimme tarjota lapsille ja nuorille positiivisen kokemuksen omasta osallistumisesta. Ympäristökasvatus suositussa Sinkkolan kotieläinpihassa tähtäsi myös aktiivisen kansalaisuuden vahvistamiseen. Osallistamalla lapsia ja nuoria pystymme tarjoamaan onnistumisia lähiympäristöön vaikuttamisessa ja tätä kautta aktivoimme heidän haluaan oma-alotteiseen osallistumiseen muuallakin.

Tavoitteena oli, että ne lapset ja nuoret, jotka taloa ja pihaa käyttävät, pääsevät itse vaikuttamaan Sinkkolan kehitystyöhön. Teimme pihan käyttäjille toimintaympäristön, jonka sisältöä he pääsevät itse luomaan. Oman osallistumisen kautta rakentuu kaikkien yhteinen Sinkkola, jonka kehitystyöstä alueen nuoret käyttäjät huomaavat omien tekojen vaikutusmahdollisuudet. Yhteistyön tekeminen ja laaja osallistuminen ovat hankkeen kannalta tärkeitä elementtejä. Kesän lopulla Sinkkolaan on hahmottunut kotieläinpihan, teatteri- ja nuorisotoiminnan oheen ympäristökasvatuksellinen paketti, jota voidaan hyödyntää pihan eri toimissa ympäri vuoden. Hanke työllisti osa-aikaisen projektityöntekijän 1.4.2011-31.3.2012. Työntekijän työtehtäviin kuuluu toimintojen suunnittelu ja toteutus sekä ohjaustehtävät. Hanke kuitenkin pyrittiin mahdollisimman kattavasti sisällyttämään Sinkkolan kotieläinpihan toimintaan, joten käytännössä hanketta ovat olleet toteuttamassa niin talon vakituinen henkilökunta eli nuoriso-ohjaajat ja oppisopimusopiskelija kuin kesäajan eläintenhoitajat ja kahviotyöntekijät. Lisäksi hanke on pyritty vakiinnuttamaan Sinkkolan kotieläinpihan toimintaan myös yhteistyökumppaneina olevien järjestöjen ja muiden toimijoiden kautta. 2 Hankkeen käytännön toimet 2.1 Nuorisotalon ekokansio Hankkeessa tuotettiin nuorisotalojen käyttöön ekokansio, joka sisälsi kolmeen eri teemaan jaettuja ohjeita nuoriso-ohjaajien käyttöön. Ekokansion avulla vastattiin ohjaajien toiveisiin sekä pyrittiin tarjoamaan vinkkejä uusien toimintatapojen ideointiin. Ekopihahankkeen mukaan nimettiin kesän kartisat, jotka saivat nimikseen Eko, Bio ja Luomu Avoin nuorisotalotoiminta Joensuussa on hyvin erilaista riippuen nuorisotalosta. Jokaisella talolla olivat omat haasteensa, joten hankkeen avulla pyrittiinkin tuottamaan ohjaajien käyttöön sellainen paketti, josta voisi poimia omaan toimintaan ja resursseihin sopivia paloja. Jottei nuorisotalon ekokansio ja sen teemat pysyisivät keskustelussa ja käytössä, jätettiin kansion vuosittainen päivittäminen Sinkkolan nuoriso-ohjaajien tehtäväksi. Päivityksen myötä kansioon tulee vuosittain uusia ohjeita ja ekoteemat pysyvät keskustelussa ohjaajapalavereissa vähintään kerran vuodessa. Ekokansio jaettiin kolmeen eri osaan; meidän talo, askarrellaan kierrättämällä sekä pelit ja leikit. Sinkkolan nuorisotalolla askartelu oli suuressa roolissa avoimessa nuorisotoiminnassa. Kun taas

henkilökuna oli erittäin valveutunutta ja innostunutta omaa taloa koskevan ekologisuuden kehittämisessä. Pelien ja leikkien ohjeet tulivat sovelletuiksi kesän ajan toimintaan, kotieläinpihaan sekä päiväleireile. Meidän talo - osiossa tutustutaan yhdessä siihen, mikä todella on ympäristöystävällistä. Miten meidän talossa on jo otettu huomioon ekologinen näkökulma ja miten toimintaa voitaisiin kehittää. Mukana talonkehittämisosiossa on niin vinkkejä, arviointi lomakkeita kuin karttoja. Lisäksi materiaalia ja neuvoja kierrätysjärjestelmän kehittämistä ja siihen tutustumista varten. Askarrellaan kierrättämällä osio tarjoaa ohjeita askarteluihin. Kansiosta löydät niin valmiit ohjeet kuin ideoita. Kierrätysaskartelu osio on laadittu niin, että siellä tarjoillaan kansion käyttäjälle valmiita ohjelmakokonaisuuksia ryhmille, ideoita muokattavaksi sekä suurempia projekteja, joita voidaan tehdä talon henkilökunnan, talon nuorten kuin suurempien yleisötapahtumien merkeissä. Pelit ja leikit osio käsittää tehtäviä ja kilpailuja. Aktiivista tekemistä erikokoisille ja ikäisille ryhmille. Ohjeita ympäristöön ja ekologisuuteen liittyvien pelien rakentamisesta sekä niiden hyödyntämisestä nuorisotalotoimintaan Lisäksi kansion lopussa on hyviä linkkivinkkejä, jos kansio herätti innostusta. Uusia vinkkejä on haettavissa ekokansion linkkivinkeistä. Seurata kannattaa ainakin Suomen ympäristökasvatuksellisen seuran päivityksiä. Sinkkola päivittää kansioonne kyllä ajankohtaista tekemistä joka syksy, mutta jos se ei riitä tyydyttämään innostuksen nälkää voi lisäjuttuja etsiä Ekokansion vinkeistä lisää. 2.2 Kotieläinpihan kouluyhteistyö Sinkkolan kotieläinpiha sijaitsee Noljakan alakoulun läheisyydessä. Koululta on Sinkkolaan turvallisia kävelyreittejä pitkin noin 200 metrin matka. Suurin osa Sinkkolan avoimeen nuorisotoimintaan osallistuvista nuorista on Noljakan koulun oppilaita. Oli luonnollista lähteä hankkeen kautta osallistamaan näitä alueen nuoria, sekä Noljakan koulun 1. luokkien kasvimaa.

tarjoamaan koulun käyttöön ympäristöön, kotieläimiin ja perinteisiin liittyviä koululaisille suunnattuja kokonaisuuksia. Koulu otti yhteistyön vastaan innolla ja suunnitelmat kouluyhteistyöstä toteutettiin toukokuun lopulla sekä syksyllä koulujen taas alkaessa. Noljakan koulun kanssa on muotoutunut kokonaisuus, joka käsittää jokaisen luokka-asteen vierailun Sinkkolassa vuosittain. 1. luokat tulevat keväällä tekemään kasvimaan kylvön eläintenhoitajan sekä opettajan ohjauksessa. Samalla luokka tutustuu Sinkkolan kesän eläimiin. Toisen luokan syksyllä luokka tekee kasvimaaretken Sinkkolaan ja käy Sinkkolan ohjaajan opastuksessa läpi eläinperheet. Kolmannen luokan sykysyllä jokainen luokka tulee Sinkkolaan ötökkäpakettia varten. Neljännellä luokalla kuvataide ryhmän kanssa tutustutaan nopeasti eläimiin Sinkkolan opastuksessa, jonka jälkeen piirretään eläimistä muotokuvat. Viidennellä luokalla oppilaat käyvät Sinkkolassa opiskelemassa perinteitä ja paikallishistoriaa. Tekstiilityönryhmän kanssa päästään myös lampaan ja villan hyödyntämiseen käytännössä. Kuudennella luokalla koululaisille on tarjolla kotieläinten hyödyntämisen ja hoitamisen oppitunti. Kouluyhteistyö on hedelmällistä ja sekä koululle, että Sinkkolalle toimiva ja mieleinen yhteistyön muoto. Koululaiset saadaan osallistumaan Sinkkolan toimintaan ja yhteistyö vahvistaa Sinkkolan asemaa kylän takapihana, jonne lasten on helppo tulla tekemään sekä olemaan. 2.3 Eetun pihaseikkailu Eetun pihaseikkailu on ympäristörata, joka on toteutettu pihapiiriin aarteen etsintänä. Aarteet ovat aarrearkkuja, joiden sisään on laadittu ympäristöradan tehtäviä. Aarre sisältää tehtävän lisäksi seuraavaan aarteen sijainnin sekä edellisen aarteen oikean vastauksen. Nämä aarteen ovat muunneltavissa. Niiden paikkoja voidaan vaihtaa ja tehtävät voidaan vaihtaa teemaviikon/tapahtuman/ vierailijan mukaan. Lisäksi vastaukset ovat poistettavissa, eli pihaseikkailu sopii myös koululaisryhmien käyttöön. Ympäristöradan tehtävät ovat monipuolisia ja kesäaikaan ne vaihdettaan teemaviikkojen mukaan. Teemaviikkoja on neljä ja ne toistuvat kuukausittain. Teemaviikot ovat Minun ympäristöni, T

ilaelämä tutuksi, Kotieläinviikko ja Perinteet rikkautena- viikot. Näihin teemoihin on Eetun pihaseikkailun lisäksi sidottu muita kotieläinpihan tapahtumia ja toimintoja, kuten kesällä 2012 aloittanut Sinkkolapaja. Sinkkolapajassa pihan kävijä voi askarrella itselleen pienen Sinkkola muiston. Askartelu tehdään luonnon- ja kierrätysmateriaaleista. Eetun pihaseikkailun tehtävät on ideoitu ja testattu käytännössä kesän 2011 aikana. Ympäristörata on muunneltava, joten sen informatiivisuutta ja vaikeusastetta voidaan tarvittaessa muuttaa. Tehtävien päivittäminen ja uusien tehtävien ideointi ympäristöradalle on jatkuvaa kesäkausina. Hankkeen toteutus pihapiirissä jatkuu näin joka kesä kesätyöntekijöiden toimesta. 2.4 Yhteinen Noljakkamme Hankkeen tavoitteena oli Sinkkolan toiminnan avaaminen osallistumisen mahdollistamiseksi. Noljakan alueen eri toimijoiden rooli huomattiin tässä tärkeäksi voimavaraksi. Uusien yhteistyömuotojen virittelemiseksi Ekopiha- hanke järjesti Yhteistyö- ja verkostoitumistapaamisen Noljakan alueen toimijoille 7.2.2011. Paikalle kutsuttiin niitä yhteistyökumppaneita sekä potentiaalisia yhteistyökumppaneita, joiden kautta voidaan tavoittaa alueen lapsia ja nuoria sekä, joilla on ympäristötietouteen liittyvää toimintaa lapsille ja nuorille tai jotka ovat voimakkaasti kytköksissä tällaisiin toimijoihin. Näitä yhteistyökumppaneita olivat Teatteri Traktori, Noljakan asukasyhdistys ry., Joensuun Pelastakaa Lapset ry., Maaseudun Sivistysliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Joensuun yhdistys ry., Pieni Sammakko, Joensuun 4H yhdistys ry., Suomen luonnonsuojeluliitto, Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri, Joensuun evankelis-luterilainen seurakunta, Partio Noljakan niemenkiertäjät sekä Suomen Punainen Risti, Joensuun osasto. Perinnetaidoista opeteltiin esimerkiksi pisteaidan tekoa. Tilaisuus oli odotusten mukainen, kun Sinkkolan talon täytti iloinen puheensorina. Palautteen perusteella tapaaminen oli muidenkin mielestä onnistunut ja sen johdosta esimerkiksi Noljakan kedon ketotalkoot saavat kesällä 2012 uuden monipuolisemman ilmeen sekä näkyvyyttä. Tapahtumassa pääosassa on niityn niittäminen, perinteisen niittotaidon opastusta sekä vanhojen ketojen biotoopin suojelua koskevan tiedon eteenpäin jakaminen.

Ekopiha- hanke osallistui tapahtumaan myös kesällä 2011 erityisesti lapsille suunnatulla ohjelmalla mutta kävijämäärä jäi vähäiseksi. Kesällä 2012 tapahtuman kautta on tarkoitus tavoittaa enemmän lapsia ja nuoria. Palautteissa esille nousi, että tapaamiselle oli tarvetta. Muiden toimijoiden näkeminen ja keskustelu aktiivisten ihmisten kanssa auttaa järjestämään yhdessä sekä antaa potkua jatkaa oman toiminnan parissa. Muista ihmisistä saa voimaa ja uusia ideoita on helppo lähteä sekä kehittelemään, että toteuttamaan kun ympärillä on tukemassa osaavaa ja innostunutta porukkaa. Ekopiha- hankkeen toimintojen jatkuvuuden Aarrejahdissa oltiin luonnonkukkapäivänä. kannalta yhteistyökumppanit ovat erityisen tärkeässä roolissa. Myös hankkeen vakinaistamiseksi lasten ja nuorten parissa tehtävää ympäristökasvatustyötä on tehtävä yhdessä kaikkien Sinkkolan sidosryhmien kanssa. Hankkeen myötä Sinkkola on toimintaympäristönä paikka, jossa on mahdollista kierrättää ja lajitella, tutustua ympäristöteemoihin sekä käyttää hyväksi alueen erikoispiirteitä; eläimiä, luontoa sekä valmiita työkaluja näiden aiheiden käsittelyyn. 2.5 Sinkkolan toimintakulttuurin muutos Ekopiha- hanke tuotti Sinkkolan nuoriso- ja asukastalon sekä kotieläinpihan käyttöön Eetun pihaseikkailun lisäksi muita sekä avoimessa nuorisotoiminnassa, että leireillä ja opastuskierroksilla käytettävää materiaalia. Hilja- kyyttö on vanerista valmistettu pienen lehmän kokoinen puulehmä. Kyytön valmistaminen ideoitiin nuorten kanssa ja se valmistettiin Sinkkolan kotieläinpihan kesän 2011 työntekijöiden kanssa yhdessä. Hilja- kyyttöä voidaan lypsää, sillä on tekoutareet, jotka täytetään vedellä. Kyytön nimestä pidettiin äänestys perhepäivässä 2012. Se on käytössä osana Eetun pihaseikkailua sekä kiertänyt useita tapahtumia vetonaulana. Hilja- kyyttö opettaa lypsämistä. Sinkkolan kierrätyspeli on jätteenlajitteluun opastava peli. Peliä on käytetty tapahtumissa, nuorisotalotoiminnassa sekä kotieläinpihan opastuskierroksilla. Peli on helposti liikuteltava. Siihen

kuuluu lajittelusastiat, jotka on tehty muoviämpäreistä sekä erilaisia jätteitä, esimerkiksi tyhjä maitotölkki, suodatinpussi, vihannes, kopiopaperiarkki, paperikassi ym. Hanke oli alusta asti mahdollisimman paljon Sinkkolan toimijoita osallistava kokonaisuus. Hankkeen alussa osallistujia puhuttavaksi ympäristöä koskevaksi aiheeksi nousi kevään koirankakka keskustelu ja yhteisestä ideasta hanke lähti yhteistyökumppaniksi koirankakkaroskis.fi kampanjaan. Koirankakkaroskis tarroja on saatavilla Sinkkolasta ja sitä markkinoidaan keväisin. Sinkkolan lajittelupiste sijaitsee kotieläinpihan kahvion aulassa ja talviaikaan nuorisotalon eteisessä. Sinkkolassa lajitellaan biojäte, kartongit, paperi, tölkit ja pullot, pienmetalli, lasi, patterit sekä mustekasetit, SER ja kahvipakkaukset erikseen. Jätteet toimitetaan keräyspisteille. Jätelajittelupiste on esimerkki piste, jolla haluamme sekä neuvoa ja kasvattaa jätteen lajitteluun mutta myös näyttää kuinka lajittelu on järjestettävissä. Ympäristötaideteoksia laadittiin pitkin kesää. Näkyvin kokonaisuus ovat navetasta löytyvät Pienen Sammakon kuvataideryhmän laatimat Sinkkolan pihapiirin maalaus sekä Sinkkolan lajittelupiste eläimistä tehdyt muotokuvat. Näiden teosten laatimisen lisäksi ryhmän kanssa pohdittiin Sinkkolan merkitystä Minun Sinkkolani - harjoituksen avulla. Sinkkolan museoaitta kunnostettiin käyttöön kesäksi 2011. Museota ja sen tavaroita käytettiin niin opastuksissa kuin aukioloaikoina yleisölle avoimena museona. Museon avulla havainnollistettiin perinnekasvatuksen opastuksia ja ympäristöradan tehtäviä. kouluyhteistyötä, Muotokuvat eläimistä laati Pienen Sammakon kuvataideryhmä.

3 Hankkeen toteutuminen Kevät työtilojen kartoitus Sinkkola, Museoaitta huhti kouluyhteistyön aloitus Kouluyhteistyötoimikunnan kokous 27.4. touko Noljakan koulun opettajakokous 17.5. - yhteistyöstä sopiminen yhteistyösopimukset Noljakan asukasyhdistyksen hallituksen kokous 14.4. Joensuun seudun luonnonystävien hallituksen kokous 2.5. toimintapajojen markkinointi Pieni Sammakko tmi toimintapajojen aloittaminen Pieni Sammakko: Kuvataideryhmä Marjalan koulun luontopolkupäivä & Joensuun 4Hyhdistys Puutarhatapahtuma 12.5. - Ympäristöradan tehtävien testaus päiväkoti ja ryhmävierailut Opastuksia Kotieläinpihan avaaminen Avajaiset 21.5. n. 50 osallistujaa ekopihan pisteeseen Kesä Ympäristöpolun tehtävät tehtäviä suunniteltiin ja toteutettiin päiväleireillä, kesä avajaisissa ja tapahtumissa sekä teemaviikkojen aikana. heinä Toimintapajojen käynnistäminen päiväleirit elo Pieni Sammakko: Kuvataideryhmä Viljely ja kasvimaat Noljakan koulun 1. luokat Vierailut Ryhmäopastuksia tapahtumien ja teemapäivien vierailijoille Kotieläinpiha tapahtumat ja teemaviikot Syksy ruskajuhla 28.8. Ruskajuhlan ekopisteen - kilpailu syys kouluyhteistyö Kouluyhteistyön varmistuminen & jokaisen Noljakan koulun loka vierailu Sinkkolassa hankkeen tiimoilla marras kerhotoiminta junnuklubi 14.9. alkaen - kierrätys teemana arvioidaan kesän onnistumista kesän yhteenveto palaveri 2.9. suunnitellaan seuraavaa kesää suunnittelu ja muiden talojen kartoitukset Nuorisotalojen ekovihko valmis 11.11.2011 Henkilöstön perehdytys 22.11. nuorisotalo auki Junnuklubi ja Nuorten illat syyskuun 14. päivä alkaen Talvi Toimintapajat ja kouluyhteistyö jatkuvat Pienen sammakon toimintapaja, Junnuklubin toimintapaja joulu - Ympäristöpolun tehtävät muutetaan tammi talveen sopiviksi helmi - Pidetään ympäristökasvatusta yllä Junnuklubi maalis avoimessa talotoiminnassa - koulutukset nuoriso-ohjaajille ekokansion esittely 22.11. -hankkeen raportointi hankeajan jatkohakemus hankkeen raportti hankkeen materiaalien toteutus

4 Kotieläinpihasta ekopihaksi Hankkeessa on tavoitettu niitä ihmisiä ja saatu toimimaan niitä yhteistyökuvioita, joita lähdettiin tavoittelemaan. Lisäksi kesän 2011 aikana ehdittiin kokeilla monipuolisesti erilaisia ympäristökasvatuksellisia tehtäviä ja opastuksia eriikäisillä lapsilla ja nuorilla. Nämä tehtävät liittyivät niin omaan luontosuhteeseen, kuin ympäristöä ja luontoa koskevaan tietoon sekä perinteisiin liittyvään taitoon, kuten tuohen ja villan käsittelyyn. Näitä tehtäviä on mahdollista tehdä Sinkkolassa Eetun pihaseikkailussa, joka on yleisölle avoin ja maksuton. Tuohityöopastusta perinneviikolla. Syksyllä 2011 hanke ja sen toiminta-ajatukset sekä tavat olivat jo osa nuorisotalon toimintaa. Nuorisoohjaajat ideoivat perustoimintoihin aktiviteetteja hankkeen tuomaa ekologista ja kestävää elämäntapaa tukien. Jätelajittelupiste oli käytössä koko talven, askarteluissa suosittiin luonnon- ja kierrätysmateriaaleja sekä kehiteltiin uusia keinoja välttää jätteen syntyä. Hankkeen tiedottaminen koettiin ongelmalliseksi. Se, mitä kautta tavoitetaan Sinkkolan uusista toiminnoista kiinnostuneet ihmiset ja kuinka tiedotus ajoitetaan, oli haasteellista. Lisäksi mainostaminen vei aikaa itse toiminnasta ja sen suunnittelusta. Hanke olisi pitänyt saada näkyvämmäksi heti kesän alusta alkaen. Sen suunnittelu olisi ollut hyvä aloittaa jo helmimaaliskuussa. Hankkeen aikataulu oli tiukka ja sen toimia suunniteltiin sekä toteutettiin päällekkäin, joten hankkeen osalta on takana vilkas kesä Sinkkolassa. Hankkeen aikana kestävä kehitys saatiin osaksi Sinkkolan pihapiiriä ja toimintakulttuuria. Keväällä 2012 osallistuttiin Joensuun kaupungin ekotukihenkilökoulutukseen. Koulutuksessa saatiin uusia työkaluja ekopihahankkeen jatkamiseksi sekä todettiin kuinka toiminta on jo arkipäiväistynyt Sinkkolan työntekijöille, kun koulutus sisälsi ennestään tuttua tietoa.

Erityiskiitokset hankkeen onnistumisesta Sinkkolan kotieläinpihan kesän 2011 työntekijöille, Paula Matikaiselle ja Pirkko Hyväriselle innostuneesta otteesta, Jarmo Vartiaiselle pehtoorin viran kunniakkaasta hoitamisesta, Noljakan koulun opettajille ja oppilaille ihastuttavasta kouluyhteistyöstä, Pienen Sammakon kuvataideryhmälle sekä sen ohjaajalle taiteellisesta näkökulmasta hankkeen toimintoihin, Noljakan asukasyhdistykselle ja Joensuun seudun luonnonystäville tapahtumien kautta tulleista mahdollisuuksista, Joensuun kaupungin nuorisotoimelle sekä kaikille niille yhteistyökumppaneille, jotka ovat osaltaan olleet toteuttamassa hanketta! Anni Liukkonen Projektityöntekijä Tiina Karttunen Nuoriso-ohjaaja Hankkeen Yhteyshenkilö