KIVI- JA VIHER- RAKENNUSOPAS PYHÄJÄRVEN KIVIALAN KEHITTÄMISHANKE

KIVI- JA VIHER- RAKENNUSOPAS PYHÄJÄRVEN KIVIALAN KEHITTÄMISHANKE

Alkusanat Tämän kivi- ja viherrakennusoppaan keskeinen tarkoitus on lisätä kotimaisen kiven käyttöä pihaja muussa ympäristörakentamisessa. Teoksen tarkoitus on madaltaa kynnystä kivien monipuoliseen käyttämiseen ja yhdistää niitä viherrakentamisen kanssa. Oppaassa olevat kuvat ovat monissa tapauksissa suurista kivirakennuskohteista, mutta niistä voi saada ja saa ideoita myös yksityisen ihmisen pienempiin kohteisiin. Tämä opas on syntynyt Euroopan aluekehitysrahaston rahoittaman Pyhäjärven kivialan kehittämishankkeen tuloksena. Oppaan teksti on mukailtu geologian tohtori Kalle Taipaleen alkuperäisestä tekstistä. Kuvat on ottanut insinööri Matti Peltola, ja ne ovat veloituksetta kaikkien hyödynnettävissä. Opasta luettaessa on huomioitava, että oppaan koostaja ja allekirjoittanut on rakennuskivialan harrastelija, joten oppaan näkökulmat kiveen ja maaperään ovat sen mukaisia. Tohtori Taipaleen tekstiä on mukailtu sen mukaan, miltä se näyttää kivialan harrastelijan ja piharakentajan näkökulmasta. Opas painottuu kuvalliseen ilmaisuun ja sopii tietolähteeksi nimenomaan visuaalisen oppimistyylin omaaville. Pyhäjärvellä 31.8.2014 Matti Peltola Insinööri (ylempi AMK) ~ 1 ~

Rakennuskivi lähtee kallioperästä Suomen vanha ja vakaa kallioperä on pitkän ja monivaiheisen kehityksen tulos. Sen historiasta yli 3 000 miljoonan vuoden ajalta on kuitenkin saatu kohtalaisen hyvä kuva siitä huolimatta, että kallioista on paljaana vain kolmisen prosenttia koko maan pinta-alasta. Loppu on vesistöjen, maapeitteen ja soiden kätköissä. Kuva maamme kallioperän koostumuksesta ja rakenteesta synnystä perustuu havaintoihin ja tulkinta syntyhistoriasta ns. aktualismin periaatteeseen eli käsitykseen nykyisyys on menneisyyden avain. Ajatuksen esitti brittiläinen geologi Sir Charles Lyell vuonna 1830. Sen mukaan maapallolla nykyisin toimivat geologiset tapahtumasarjat ovat toimineet likimain samalla tavalla kautta aikain. Maa on järissyt ja tulivuoret purkautuneet, maat ovat vierineet ja joet kuljettaneet hiekkaa ja savea niin kuin nykyäänkin. Suomen kallioperän vanhimmilla osilla on ikää yli 3 400 miljoonaa vuotta. Todennäköisesti maa ei tuolloin toiminut aivan samalla tavalla kuin nykyään, sillä maapallon sisus oli nykyistä kuumempi ja geologiset prosessit kiivaampia. Tulivuoret toimivat, maa järisi, oli meriä ja vuoristoja ja muodostuivat maamme kallioperän vanhimmat osat, joita nimitetään arkeeiseksi ja niiden ikä vaihtelee välillä 3 400-2 500 miljoonaa vuotta. Suomen kallioperästä noin kolmannes on iältään arkeeista. Suomen rakennuskivistä Itä-Suomen vuolukivet kuuluvat tähän ikäryhmään. Vanhin kallioperä Suomessa keskittyy Itä- ja Pohjois-Suomeen ja koostuu laajoista alueista graniitin sukuisia vaaleita, syvällä maankuoressa kiteytyneitä kiviä, joiden keskellä on pitkiä, kapeita ns. vihreäkivivyöhykkeitä, jotka ovat muinoin valtameren pohjalle purkautuneiden tulivuorten purkaustuotteita. Vihreäkivet ovat saaneet nimensä rapautumispintansa samean vihreästä väristä. Proterotsooinen aika käsittää jakson 2 500 570 miljoonaa vuotta sitten. Valtaosa Suomen kallioperästä syntyi ajanjaksolla 2 500 1 600 miljoonaa vuotta sitten. Nykykäsityksen mukaan oletetaan, että arkeeisen mantereen alle maan vaippaan kehittyi virtauksia, jotka toivat alhaalta töyhtöinä lämpöä, kohottivat maankuoren kupoleiksi, joiden kohdalla kuori oheni ja ohenneisiin kohtiin syntyi lopulta toisiinsa liittyviä kolmihaaraisia repeämiä noin 2 450 miljoonaa vuotta sitten. Muutamin paikoin Itä-Suomessa ja rajantakaisessa Karjalassa on paikkoja, joissa välittömästi arkeeisten gneissien päältä löytyy jäätikkösyntyisiä muodostumia, tilliittejä. Nämä ovat todiste yhdestä maapallon vanhimmista jääkausista. Nämä muinaiset moreenit ovat jopa 400 metrin paksuisia. Jäätikkösyntyisten kerrostumien päälle kasautui kvartsihiekkoja, joille tyypillistä ovat virtaavan veden synnyttämät kerrostumisrakenteet. Muodostuma kerrostui pääasiassa jokisuistoihin ja kenties tulvalaakiolle. Kun hiekat kivettyivät, niistä tuli kvartsiitteja. Kehitysvaihe edustaa vakaata kerrostumisympäristöä, alkuvaiheessaan ehkä Itä-Afrikan repeämälaakson kaltaista vajoamaa, joka leveni ja täyttyi vedellä ja muistutti kenties nykyistä Punaistamerta. ~ 2 ~

Arkeeisen kuoren repeily aiheutti korkeuseroja, mikä kiihdytti rapautumista. Mantereen reunukselle mereen kerrostui mantereelta vyöryvistä sorista ns. turbidiitteja sekä hienorakeisempia grafiittipitoisia savikerroksia sekä kemiallisia sedimenttejä kauemmas rannikosta kokonaan merelliseen ympäristöön. Matalasta merestä, todennäköisimmin vuorovesilaakioista, todistavat hienojakoisimmista sedimenteistä, fylliiteistä, löytyvät kuivumisraot. Ne ovat auringonpaahteessa halkeilleen saven hiekan täyttämiä rakoja. Samoin aallonmerkit kertovat matalahkosta vedestä. Näihin aikoihin, eli noin 2 300 2 100 miljoonaa vuotta sitten, maapallo sai myös hapellisen ilmakehän. Edellä kuvattuja ns. karjalaisia kivilajeja esiintyy kapeana vyöhykkeenä Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Keski-Lapissa. Mm. Itä- ja Pohjois-Suomen korkeat vaarat ja tunturit, kuten Koli, Vuokatti, Ruka, Pyhätunturi ja Luosto ovat nykymuodossaan ammoin sitten merenpohjaan kerrostuneista hiekoista syntyneitä erittäin kovia ja kulutusta kestäviä kvartsiitteja. Rakennuskiviksi kvartsiittia louhitaan ainakin Nilsiässä. Arkeeisen kuoren repeily kulminoitui noin 1.97-1.95 miljardia vuotta sitten, jolloin repeämät olivat laajenneet valtamereksi. Näihin aikoihin kuorta repivä voima heikkeni ja sen korvasi voima, joka alkoi sulkea merta. Laajat alueet merenpohjaa työntyi lounaasta arkeeisen kuoren päälle. Ylityöntymisen minimimatkaksi on arvioitu jopa 50-60 kilometriä deformaation vaikutuksista päätellen. Näitä ikivanhoja merenpohjan kappaleita on nähtävissä Outokummun ympäristössä sekä Kajaanin pohjoispuolella Jormuassa. Suunnilleen samaan aikaan, noin 1 930 miljoonaa vuotta sitten, alkoi syntyä vulkaaninen saarikaari. Tämä kaari kehittyi nykyisen Raahen tienoilta kohti Savoa. Myöhemmin vulkaanisia saarikaaria syntyi etelämmäksi, Tampereen tienoille ja lähelle Suomen etelärannikkoa. Nämä tuliperäisistä kivilajeista koostuvat kaaret ulottuvat Ruotsin puolelle, Tampereen liuskejakso koukkaa Pohjanmaan kautta Skellefteån tienoille ja eteläisempi Keski-Ruotsin malmialueelle Bergslageniin. Varsinainen kiivas vuorijonon muodostusvaihe eli svekofennialainen orogenia ajoittuu aikavälille 1 890 1 880 miljoonaa vuotta sitten. Tuolla ajanjaksolla syntyi valtavat määrät graniitteja ja muita graniitin sukuisia syväkiviä, jotka nykyisessä kallioperässä peittävät reilusti yli 50 % Keski- ja Etelä-Suomen alueesta. Tämän ikäryhmän rakennuskiviä ovat kaikki Keski-Suomen, Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Uudenmaan punaiset ja harmaat graniitit sekä mustan-punaisenkirjavat seoskivet eli migmatiitit. Uusi lämpöpulssi kohtasi vasta kehittynyttä maankuorta noin 1 650 miljoonaa vuotta sitten. Maankuori kohosi jälleen kupoleiksi ja alkoi repeillä. Rakoja pitkin tunkeutui kohti maanpintaa graniittinen kivisula, joka kiteytyi rapakiviksi. Rapakiviä esiintyy pitkin etelärannikkoa Viipurista Vehmaalle ja Ahvenanmaalle. Niitä on myös Ruotsin ja Viron puolella. Suomen tunnetuimmat rakennuskivet louhitaan ns. Viipurin rapakivestä Kaakkois-Suomessa ja Vehmaan rapakivestä Lounais-Suomessa. ~ 3 ~

Rapakivien muodostumisen jälkeen Suomen kallioperässä on tapahtunut hyvin vähän mitään sellaista, josta olisi jäänyt merkkejä tähän aikaan saakka. Kuva 1. Kivi kestää ja monet kivirakennukset ovat kokeneet pommituksiakin ~ 4 ~

Kallioperä ja kivilajit Syntytapansa perusteella kivilajit on tapana jakaa kolmeen ryhmään: magma-, sedimentti- ja metamorfisiin kiviin. Näistä magmakivet ovat syntyneet sulasta kiviaineksesta eli magmasta kiteytymällä joko syvällä maankuoressa hitaasti tai maan pinnalle purkautuneesta laavasta nopeasti jähmettymällä. Syvällä maan kuoressa magma jäähtyy hitaasti ja siitä kiteytyvät mineraalit kasvavat suuriksi, jolloin syntyvät kivet ovat useimmiten karkearakeisia. Esimerkistä käy vaikkapa kauppanimellä Taivassalon Punainen myyty graniitti. Sedimenttikivet syntyvät irtonaisesta maa-aineksesta tiivistymällä ja myöhemmin kivettymällä päälle kerrostuneen aineksen aiheuttamassa paineessa. Sedimenttikivä voi syntyä myös eloperäisistä kerrostumista, kuten koralleista tai merieläinten kalkkikuorista tai kasvinjätteistä. Suomen kallioperä on niin vanhaa ja muuttunutta, että sedimenttikivet ovat harvinaisuus. Meillä niitä ei louhita rakennuskiviksi, vaikka muualla ne ovat hyvin suosittuja. Metamorfiset kivet syntyvät kahden edellä kuvatun ryhmän kivistä paineen ja lämpötilan sekä maankuoren liikuntojen muokkaamina. Tyypillisiä metamorfisia kiviä ovat gneissit ja liuskeet, jotka ovat useimmiten rakenteeltaan suuntautuneita. Valtaosa Suomen kallioperästä on metamorfisia kiviä eli ne ovat alkujaan magma- tai sedimenttikiviä, jotka ovat myöhemmin joutuneet oloihin, jossa niiden rakenne ja mahdollisesti myös mineraalikoostumus ovat muuttuneet. Suomen kallioperä on pääosin kierrätystavaraa. Maan kuoren yleisimmät alkuaineet pii, alumiini, rauta, kalsium, magnesium, natrium, kalium ja happi säätelevät magmojen koostumusta. Kivikunnassa valtaosa alkuaineista on happeen yhdistyneinä silikaattimineraaleina, ja siksi on tapana kuvata niin kivilajien kuin magmojenkin kemiallisia ominaisuuksia oksideina esimerkiksi SiO2, Al2O3, FeO, MgO, CaO, H2O jne. Ylivoimaisesti yleisin kivilajien koostumusosanen on SiO2. Piihappopitoisuuden mukaan magmat voidaan jakaa karkeasti kolmeen tyyppiin: basalttisiin, andesiittisiin ja ryoliittisiin suliin. Näistä ensin mainittu sisältää noin 50 prosenttia SiO2:ta, toinen noin 60 ja kolmas vastaavasti noin 70 prosenttia piihappoa. Näitä vastaavat tavalliset pintasyntyiset magmakivet ovat basaltteja, andesiitteja ja ryoliitteja ja syvällä maan kuoressa kiteytyneet vastaavasti gabroja, dioriitteja ja graniitteja. ~ 5 ~

Kiven ominaisuudet Luonnonmateriaalina kiven ulkonäkö ja tekniset ominaisuudet vaihtelevat, samoin laadun tasaisuus. Rakennuskivissä, kuten lattia- ja seinälaatoissa sekä muuri- ja porraskivissä on tasalaatuisuus erityisen tärkeä ominaisuus, kotipuutarhan rakenteissa ei niinkään. Rakennustarkoituksiin käytetyltä luonnonkiveltä vaaditaan käyttökohteesta riippuen koko joukko erilaisia fysikaalisia ja ulkonäöllisiä ominaisuuksia. Fysikaaliset ominaisuudet määritetään puolueettomissa testilaboratorioissa. Nämä ominaisuudet antavat yleiskuvan kiviaineksen teknisestä luonteesta, sään ja kulutuksen kestävyydestä, likaantuvuudesta sekä toimivat pohjatietona kiven kiinnityksen suunnittelussa. Tutkittavia fysikaalisia ominaisuuksia ovat kiven tiheys eli kiven painon ja tilavuuden suhde. Tiheys kertoo kiven koostumuksesta ja tiiviydestä. Vedenimukyky (% aineen kuivapainosta) kuvaa kiven taipumusta imeä itseensä vettä ja sillä on merkitystä, kun arvioidaan kivipinnan likaantumisherkkyyttä sekä pakkaskestävyyttä. Puristuslujuutta käytetään kantavien rakenneosien, esimerkiksi kulkuväylien kivipintojen mitoituksessa. Taivutusvetolujuutta puolestaan käytetään, kun mitoitetaan taivutusrasituksen alaisia rakenneosia, esimerkiksi kivilaattoja. Kovuus ja kulutuskestävyys ovat tärkeitä ominaisuuksia kohteissa, joissa kivi joutuu mekaanisen kulutuksen kohteeksi. Näillä ominaisuuksilla on merkitystä, kun suunnitellaan kiven pintakäsittelyä. Muita tarpeellisia ominaisuuksia ovat lämpö- ja kosteusmuodonmuutos sekä kiinnityksen lohkeamiskapasiteetti. Kotipuutarhan kivirakentajille näillä ominaisuuksilla ei ole kovin suurta merkitystä. Sen sijaan kiven ulkonäkö saattaa olla tärkeäkin seikka viihtyisän puutarhan rakennustyössä. Kiven ulkonäön määräävät sen mineraalien väri, raekoko, muoto sekä niiden tapa liittyä yhteen eli kiven rakenne. Syväkivet, kuten graniitit ja gabrot, ovat yleensä tasarakeisia ja suuntauksettomia. Graniitit voivat olla myös porfyyrisiä, jolloin tasarakeisessa mineraalimassassa on suurempia hajarakeita. Metamorfiset kivet ovat yleensä suuntautuneita sekä usein raitaisia ja poimuttuneita. Kuva 2. Kivet ovat sinällään jo pihaelementti ilman asettelua, työstöä tai muuta muotoilua ~ 6 ~

Kiven louhinta ja jalostus Viherrakentamisessa voidaan käyttää luonnosta sellaisenaan kerättyjä ns. maakiviä tai lohkottuja liuskekappaleita tai kalliosta louhittuja ja eri tavoin käsiteltyjä laatta-, nupu-, noppa- tai muurikiviä. Tarvekiven louhinnassa kalliosta irrotetaan mahdollisimman suorakaiteen muotoisia lohkareita, jotka mahdollisesti vielä lohkotaan pienemmiksi paloiksi jo louhimolla. Suomen kallioperä on vanhaa ja kovia kokenutta ja siksi jalostukseen saatavan kiven osuus kaikesta louhitusta kivestä on kivilajista riippuen vain 5 40 %. Louhijan kannalta vaativimpia ovat mustat kivet, joissa saanti on useimmiten alle 10 %. Tarvekiveä irrotetaan kalliosta poraamalla, räjäyttämällä, kiilaamalla tai sahaamalla joko moottorisahan tapaisella ketjusahalla tai vaijerilla. Vaijeri voi olla pelkkä pitkä teräslanka ja abrasiivijauhe tai -liete tai timanttipintaisilla kovametallipaloilla terästetty vaijeri. Lohkareiden irrotuksessa käytetään mahdollisimman paljon hyväksi kallion luonnollista rakoilua. Näin säästetään poraus- ja räjähdysainekustannuksissa. Kiven irrotus tapahtuu useassa vaiheessa menetelmästä riippuen. Kuva 3. Kallio itsessään on kaunista katseltavaa ja sen päälle voi rakentaa arvorakennuksia ~ 7 ~

Puutarhan ja puiston kivirakenteet Kiviä on Suomen maankamarassa ylen määrin. Kivillä on ominaisuuksia, joiden vuoksi ne sopivat erinomaisesti erilaisiin puutarhan rakenteisiin. Kerran paikoilleen asennettuina ne palvelevat parhaimmillaan vuosisatoja. Ne eivät tarvitse huoltoa tai kunnossapitoa eivätkä kulu käytössä. Vuosikymmenien mittaan ne voivat jäkälöityä tai sammaloitua, mutta tätäkin voi pitää pelkkänä plussana. Kivien paino vaihtelee graniittien 2 700 kilosta gabrojen ja muiden mustien kivien yli 3 000 kiloon kuutiometriltä. Niinpä hyvän muotoinen lohkare, muotoiltu tai luonnon muovaama, pysyy esimerkiksi muurissa paikallaan vaikka muuraamatta. Kivet keräävät päivän mittaan lämpöä ja luovuttavat sitä auringon laskettua. Niinpä kivimuurin vieressä kasvavat kukkaset saattavat selvitä kylmistä öistä paremmin kuin kaukana kivistä kukoistavat. Luonnon kivipinta on harvoin kovin liukas ja kalliosta lohkotuista liuskelaatoista saa vähällä vaivalla kestäviä ja näyttäviä polkuja ja teitä. Sahatut ja hiotut laatat sen sijaan ovat liukkaita, eivätkä sovi ollenkaan lumisille ja jäisille kulkuteille. Rakennusmateriaalina kivet ovat kovia ja kotikonstein vaikeasti työstettäviä, mutta eivät sentään aivan mahdottomia. Liuskekiviä voi muotoilla karkeasti taltan ja vasaran avulla. Graniitit vaativat järeämpiä työkaluja, vähintään poravasaran ja joukon kiiloja. Osittain käsiteltyjä kiviä kannattaa käydä kysymässä kiviveistämöiltä. Niiden liepeillä on jalostuksessa yli jäänyttä kivimateriaalia, ns. rääppiä, jota yleensä saa kohtuuhintaan tai jopa ilmaiseksi. Puutarhaan saa näyttäviä kivirakenteita, kuten muureja ja kivireunuksia, pelkistä luonnon muovaamista maakivistäkin. Kivirakentaminen on raskasta puuhaa, joten jokainen rakenne kannattaa tehdä mielellään vain kerran eli aina ennen aloittamista vaaditaan hyvä suunnitelma. Moni talonrakentaja on rakennusurakan valmistuessa väsynyt ja pankkitilikin on niin tyhjä, ettei piha- tai puutarhasuunnitelmaa voi kuvitellakaan teettävänsä ammattilaisella. Rakentamista seuraavana vuonna tilanne voi olla jo parantunut ja pihatyöt voi aloittaa. Ammattilaisen tekemän suunnitelman pohjalta toteutettu piha on useimmiten parempi ja toimivampi kuin täysin omasta päästä tehty. Suunnitelma voi maksaa muutamasta satasesta muutamaan tuhanteen euroon, mutta rahaa voi säästää jo siinä, että asiantuntijan valitsemia kasveja ei tarvitse istuttaa moneen kertaan. Oikea kasvi oikeaan paikkaan löytyy heti ja lopputulos on helppohoitoinen. ~ 8 ~

Pihat, käytävät ja polut Kivi puutarhassa tuonee useimmille mieleen liuskepolut ja -käytävät. Käytävälaatoiksi sopivia liuskekiviä löytyy Suomen kallioperästä kohtalaisen runsaasti. Niiden irrottaminen, lohkominen ja muotoon pilkkominen on toki raskasta työtä. Liuskekiven irrotus vaatii myös maanomistajan luvan. Helpompi on käydä valikoimassa liusketta jalostavien yritysten jätekivikasoilta sopivia palasia, vaikka niistä joutuisikin maksamaan jonkin verran. Käytävät ja polut on perustettava kunnollisesti ja niiden tekemiseen löytyy erilaisia oppaita. Kuva 4. Yksinkertaisimmillaan käytävä tai polku voi olla erikokoisia littanoita luonnonkiviä ladottuna vierekkäin asennushiekkaa välissä ~ 9 ~

Kuva 5. Viherrakentamisalueita voi myös rajata kivirakentamisella, esim. käytävillä ja poluilla. Kuva 6. Noppakivien latominen viuhkaan vaatii enemmän taitoa ~ 10 ~

Kuva 7. Vähän jalostuneempaa pintaa ja polkua Kuva 8. Piha-alueiden vedet voi johtaa pois kivisellä kourulla ~ 11 ~

Kuva 9. Suuria kivialueita voi pehmentää raidoilla Kuva 10. Raita voi rajata monella tapaa ~ 12 ~

Kuva 11. Kestävää ja ekologista pelirakentamista Kuva 12. Käytävän ei tarvitse johtaa minnekään ~ 13 ~

Kivi ja viherrakennusopas Portaat ja reunukset Erilaiset tasoerot piristävät piharakenteita. Portaita voi rakennella, vaikka ne eivät johdakaan minnekään. Lisäksi portailla voi rajata erilaisia alueita. Kuva 13. Yksinkertaisimmillaan kauniit ja ekologiset portaat saa valmiista kivenlohkareista Kuva 14. Vaihtoehtona vähän jalostuneemmat portaat yhdistettynä aistilliseen viherrakentamiseen ~ 14 ~

Kuva 15. Luonnonkiviportaat Kuva 16. Portaat eivät johda minnekään, mutta ovat silti paikallaan ~ 15 ~

Muurit, pylväät ja portinpielet Luonnonkivimuureilla on helppo rajata eri alueita. Lisäksi muurilla voidaan laajentaa pihaalueita pengertämällä jyrkkiä rinteitä tms. Kuva 17. Muurin ja/tai pengerryksen ei tarvitse olla jalostunut ja silti se on luonnonkivisenä kaunis ja monipuolinen. Viherrakentaminen korostaa luonnonkiveä piharakenteissa. ~ 16 ~

Kuva 18. Viimeistely on tarpeellista Kuva 19. Pengertämällä saadaan lisää tilaa ~ 17 ~

Kuva 20. Isoihin tiloihin tulevat isot muurit Kuva 21. tai monta kerrosta muuria ~ 18 ~

Kuva 22. Pengerrys tämäkin luonnonkivistä luonnollisesti Kuva 23. Kivipollarilla voidaan suojata arvokasta kivirakennusta ~ 19 ~

Kuva 24. Kivi kestää portinpielissä ~ 20 ~

Kasvialtaat Kasvialtaat rajaavat tilaa ja ovat kivestä rakennettuina myös näyttäviä. Kuva 25. Allas taitaa olla rikkakasvien valtaama, mutta aidon kivisenä siltikin kaunis Kuva 26. Kiveä ja betonia, jokainen voi itse valita, mikä on arvokkaan näköistä ~ 21 ~

Kuva 27. Kasvialtaita nämäkin Kuva 28. Luonnonkivellä voi rajata kasvialueita eri tavalla ~ 22 ~

Kuva 29. Tässä altaassa "kasvaa" kiviä Kuva 30. Kasviallas voi olla vain aukko pihakivetyksessä ~ 23 ~

Pihakalusteet Kivikalusteet kestävät eivätkä tarvitse huoltoa, maalausta tai muutakaan pintakäsitellä. Ne voidaan huoletta, ja niiden massan vuoksi onneksi, jättää ulos kaikkina vuodenaikoina, ja silti niille uskaltaa luvata tuhansien vuosien takuuajan. Tuhansien vuosien käyttöhistorian aikana kukaan ei uskalla sanoa, etteivät ne olisi ajanmukaisia ja arvokkaan näköisiä. ~ 24 ~

Kuva 31. Taatusti uniikki ruokailuryhmä Kuva 32. Espoon Marketanpuiston kalusteet odottavat käyttäjiä ~ 25 ~

Kuva 33. Ei ole tämäkään korkeasti jalostettu, mutta silti luonnonkiveä ja arvokkaan näköinen Kuva 34. Tässä on koko kalustus puulla täydennettynä, muut materiaalit sopivat yhteen kiven kanssa. ~ 26 ~

Vesielementit Veden liplatus rauhoittaa ja luo mukavaa tunnelmaa. Pumppukalusto on kehittynyttä ja pitkäikäistä, vettä pystytään kierrättämään, joten vesielementti saadaan usein vähäiselläkin vaivalla. Kuva 35. Pieniin kohteisiin pieni puro Kuva 36. Mikkelinpuistossa vesi luo omaa tunnelmaansa luonnonkivien ja viherkasvien ympäröimänä ~ 27 ~

Kuva 37. Isoille pihoille sopivat isot vesielementit. Tosin tämäkin voisi olla vain neliön kokoinen, mutta silti näyttävä. Kuva 38. Vesi nousee jalostetusta kivestä ~ 28 ~

Kivirakennukset Kivestä on rakennettu 1800-luvun alkupuolella isoja rakennuksia, jotka ovat edelleen arvorakennuksia, vaikka niitä olisi käyttöhistoriansa aikana korjattu väärinkin. Vastakohtana voi mainita, että 1970- luvulla rakennettuja betonielementtitaloja puretaan. Tässä yhteydessä herää kysymys siitä. että onko luonnonkivi se rakennusmateriaali, jonka hiilijalanjälki on pienin, kun rakennuksen koko elinkaari huomioidaan. Kuva 39. Aidon kivirakennuksen ei tarvitse olla suurensuuri Kuva 40. Aito kivitalo kestää vuosisatoja ~ 29 ~

Kuva 41. Pelkkä kiviverhous ulkoseinissä luo rakennukselle arvokkuutta Kuva 42. Kivirakennuksissa on muotoja ja tyyliä ~ 30 ~

Teokset Muistomerkit ja teokset ovat perinteisiä kiviesineitä. Pieniä taideteoksia voi sijoitella myös pihalle ja varsinkin julkisiin rakennuskohteisiin. Kuva 43. Tämä ei ole kiveä, mutta on kiven päällä. Sinällään ruostumaton teräs sopii hyvin kivirakentamisen yhteyteen, esimerkiksi kiviset tolpat ja kaide ruostumattomasta teräksestä. Kuva 44. Nämä Espoon Marketanpuiston taideteokset sopivat vaikka minne ~ 31 ~

Kuva 45. Yksinkertainen on kaunista, vaikka se olisi umpikieroa - pääasia, että se on luonnonkiveä (kuvat Espoon Marketanpuistosta) ~ 32 ~