Lisää munuaisensiirtoja enemmän eläviä luovuttajia

Omaisluovutuksen on oltava vapaaehtoista Lääkärin perusperiaatteisiin itsestään selvästi kuuluu, että potilaalle ei aiheuteta haittaa (primum non nocere). Siirtoihin liittyviä eettisiä pohdintoja on vuosien aikana käyty eri puolilla maailmaa. Myös EU:n alueella aiheesta on tuore ohje (3). Keskeisenä periaatteena on minimoida luovuttajan mahdollinen fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen haitta. Mahdollisen elinluovuttajan pitää kyetä tekemään oma, riippumaton päätöksensä saatuaan olennaisen informaation luovutuksen tarkoitukseslääkäriliite Petri Koskinen, dosentti, osastonylilääkäri HUS Heikki Saha, dosentti, osastonylilääkäri, TAYS Lisää munuaisensiirtoja enemmän eläviä luovuttajia Suomessa omaisluovutuksia kaikista munuaisensiirroista on vain muutama prosentti. Niiden määrän lisäämistä tulisi pohtia avarakatseisesti, jokainen toteutunut munuaisensiirto on tärkeä. Omaisluovutuksen on kuitenkin aina oltava henkilön oma, riippumaton päätös. Myös elinluovuttajaksi soveltuvien aivokuolleiden tunnistamista olisi kehitettävä. Munuaissiirtojen määrä Suomessa on viime vuosina vakiintunut 15 18 toteutuneen siirron tasolle. Siirtolistalle tulevien ja siirtoa odottavien määrä sen sijaan koko ajan lisääntyy ja jonotusaika pitenee (1). Elävältä luovuttajalta tehtyjen siirtojen määrä on pysynyt hyvin pienenä, vaikka se olisi erinomainen mahdollisuus lisätä siirtojen kokonaismäärää ja helpottaa epäsuhtaa elinten saatavuuden ja tarpeen välillä. Pohjoismaissa tehdään vuosittain yli 35 munuaisensiirtoa elävältä luovuttajalta, Suomessa noin kymmenen. Meillä näiden siirtojen osuus on vain muutama prosentti munuaisensiirroista, kun muissa skandinaavisissa keskuksissa vastaava osuus on 4 6 prosenttia. Omaissiirtojen lisääminen vaatii asennemuutosta Vuonna 21 astui voimaan lakimuutos, jossa aivokuolleen henkilön elimiä voidaan käyttää toisten hyväksi, ellei ole tiedossa tai syytä olettaa, että hän olisi kieltänyt tämän (presumed consent). Lakimuutos on jonkin verran lisännyt munuaisensiirtojen määrää tuntemattomilta luovuttajilta, muttei ole ratkaisu vallitsevaan elinsiirrepulaan. On tehtävä töitä, että tunnistetaan vielä paremmin aivokuolleet potilaat, jotka soveltuvat elinluovuttajiksi. Keskitetty tuki kasvattaisi todennäköisesti siirtoon tarjoutuvien elinten määrää, kuten on käynyt Norjassa. Suomen kudoslain 21 mukaan täysikäinen henkilö voi luovuttaa elimen lähiomaiselleen tai muulle läheiselleen sairauden hoitoa varten. Lain antamia mahdollisuuksia on aika tutkia avarakatseisesti. Siirtoklinikassa valmius ja osaaminen omaissiirtoihin on olemassa. Nefrologit, munuaispoliklinikoiden sairaanhoitajat ja myös potilaat omaisineen tuntevat lain suomat mahdollisuudet ja käytännössä olemassa olevat resurssit. Meillä yli 9 prosenttia siirrettävistä munuaisista saadaan aivokuolleilta luovuttajilta, ja tulokset näissä siirroissa ovat erinomaisia. Kliinikot ovat ehkä tottuneet ajattelemaan, että omaissiirtoja ei tarvita. Niillä on kuitenkin myös meillä aina ollut merkittävä osuus lasten munuaissiirroissa. Suomen Lääkärilehdessä 16/212 haastateltiin HYKS Nefrologian klinikan ylilääkäri Eero Honkasta, joka totesi että siirtoja eläviltä luovuttajilta rajoittavatkin juuri lääkärien näkemykset ja päätökset. Omaissiirtotoiminnan aktivoituminen vaatii asennemuutosta ennen kaikkea lääkärikunnassa. Ensin on arvioitava asian eettistä puolta: mitä pidetään soveliaana. On iso eettinen ja medisiininen kysymys, keneltä terveeltä ihmiseltä munuainen voidaan irrottaa, pohti ylilääkäri Honkanen (2). Samassa Lääkärilehden numerossa haastateltu osastonylilääkäri Kaija Salmela totesi, että lainlaatija ei ole sulkenut pois mahdollisuutta käyttää muitakin luovuttajia kuin biologisia lähiomaisia, vaan päätös on jätetty lääketieteellisen harkinnan varaan. Puolisoa tai kaukaisempia sukulaisia ei ole käytetty, koska on haluttu varmistaa mahdollisimman hyvä kudossopivuus (2). ta, luonteesta ja mahdollisista riskeistä. Emeritusprofessori Amos Pasternack pohti Suomen Lääkärilehden näkulmakirjoituksessaan onko munuaisensiirto elävältä luovuttajalta eettinen ongelma. Vapaaehtoisuus on monimutkainen, moniulotteinen ja vaikeasti määriteltävissä oleva käsite. Kyse on ihmisen vapaan tahdon ja moraalisen toiminnan ratkaisemattomasta ristiriidasta yhteenveti professori Pasternack (4). Laajassa amerikkalaisessa tutkimuksissa (3698 luovuttajaa, pisimmillään 4 vuoden seuranta) osoitettiin, että munuaisen luovuttajien ennuste ja elämän laatu on samaa tasoa kuin muussa väestössä (5). Tämä perustuu tietenkin siihen, että luovuttajat on tarkoin valittu ja seulottu ryhmä. Omaisluovuttajaksi myös puoliso? Epätietoisuutta Suomessa on myös siinä, kuka soveltuu luovuttajaksi (luovuttajan kriteerit) tai vastaanottajaksi elävältä luovuttajalta (vastaanottajan kriteerit). Suomessa luovuttajana on voinut olla vastaanottajan isä, äiti tai joku sisaruksista. Muualla yhä useammin luovuttajana on ollut avotai aviopuoliso, ja tämä mahdollisuus pitää myös meillä ottaa huomioon. Itsestään selvää on, että luovuttajan pitää olla terve. Aivokuolleiden luovuttajilta tehtyjen siirtojen osalta meillä on varsin selkeä käytäntö vastaanottajan kriteereistä. Vastaavat vastaanottajan kriteerit pitää sopia myös omaissiirroissa. Tätä työstää paraikaa Suomen Nefrologiyhdistys yhteistyössä siirtokirurgien kanssa. Siirtoja elävältä luovuttajalta on viime vuosina tehty niin vähän, että siirron selvittelyn alkuun saattaminen on vierasta monille henkilöille munuaispoliklinikoilla. Potilaita ja heidän omaisiaan ei ehkä myöskään osata riittävästi informoida tästä mahdollisuudesta, vaikka hyvä opaskin omaissiirrosta on jo olemassa (6). Potentiaalisen luovuttajan tutkiminen ja sopivuuden selvittäminen ei ole rutiininomaista ja selvää niin kuin sen pitäisi olla. Nämä ongelmat ja esteet voidaan kuitenkin helposti poistaa, ja saada omaissiirtojen määrä nousuun. Omaissiirron mahdollisuus tulisi pohtia ja kartoittaa aina, kun selvittelyt siirtokelpoisuudesta aloitetaan. Jokainen toteutunut munuaisensiirto on erityisen tärkeä, oli kyseessä tuntematon luovuttaja tai omaisluovuttaja. Onnistunut munuaisensiirto on erittäin kustannustehokas ja parantaa suuresti potilaan elämänennustetta ja elämänlaatua. Artikkeli on mukaeltu kirjoittajien Suomen Lääkärilehteen laatimasta pääkirjoituksesta (7). 1) Salmela K. Ovatko munuaissiirrot omaisilta ratkaisu luovuttajapulaan? Duodecim 21;126:2556 7 2) Suomen Lääkärilehti 212; 16: 1226-27. Haastattelu Nefrologit haluavat lisätä siirtoja eläviltä luovuttajilta. 3) Directive 21/52/EU of the European Parliament and of the Council of 7 July 21 on standards of quality and safety of human organs intended for transplantation. http://health.europa.eu/efp 4) Amos Pasternack. Munuaisensiirto elävältä luovuttajalta eetinen ongelma? Suomen Lääkärilehti 212; 16: 1232-33. 5) Ibrahim HN ym. Long-Term Consequences of Kidney Donation. N Engl J Med 29;36:459-69. 6) Opas munuaisen luovuttajalle. http://www.musili.fi/fin/munuaistietoa/elava_luovuttaja/ 7) Saha H ja Koskinen P. Lisää munuaissiirtoja elävältä luovuttajalta. Suomen Lääkärilehti 212; 16: 1221. www.musili.fi 3

Patrik Finne, vastaava lääkäri, dosentti, Suomen munuaistautirekisteri. Dialyysihoidossa olevien määrä tulevaisuudessa tämän päivän päätökset vaikuttavat huomiseen Suomen ja koko Euroopan väestö vanhenee. Tämä johtuu alhaisesta syntyvyydestä ja elinajan pidentymisestä. Sodan jälkeinen suuri ikäluokka on Suomessa erityisen suuri ja tämän takia huomattava osuus väestöstä siirtyy eläkkeelle lähivuosina. Väestön ikärakenteen voimakas muutos on Suomen terveydenhuollon suurimpia haasteita. Tilastokeskuksen mukaan väestö kasvaa vuoteen 23 mennessä nykyisestä 5,4 miljoonasta 5,9 miljoonaan (1). Kasvua tapahtuu ainoastaan yli 75-vuotiaiden ikäryhmässä, kun alle 75-vuotiaiden asukkaiden määrä pysyy muuttumattomana. On tärkeää ymmärtää ja pyrkiä ennakoimaan, miten väestönmuutos vaikuttaa dialyysi- ja munuaisensiirtopotilaiden (uremian aktiivihoitopotilaat) määrään, jotta sairaaloiden ja hoitoyksiköiden resurssit onnistutaan suunnittelemaan oikein. Moni seikka vaikuttaa dialyysissä olevien ja munuaisensiirron saaneiden määrään. Niistä tärkeimmät ovat loppuvaiheen munuaisten vajaatoiminnan ilmaantuvuus, uremian aktiivihoitopotilaiden kuolleisuus ja munuaisensiirtojen määrä. 199-luvulla dialyysihoitoon tulevien potilaiden vuosittainen määrä kasvoi hyvin voimakkaasti koska tyypin 2 diabetes yleistyi ja pystyttiin ottamaan dialyysihoitoon yhä vanhempia ja huonokuntoisempia potilaita. -luvulla dialyysihoitoon tulevien potilaiden määrä on tasaantunut vaikka sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksen esiintyvyys on kasvanut väestössä. Ilmeisesti tämä johtuu siitä, että taustalla olevien sairauksien ja munuaisten vajaatoiminnan hoito ennen dialyysin aloitusta on parantunut niin, että loppuvaiheen munuaisten vajaatoiminnan riski on pienentynyt. Hyvä esimerkki on sekundaarinen amyloidoosi, joka uusien reumalääkkeiden ansioista nykyään hyvin harvoin johtaa dialyysin aloitukseen (2). Uremian aktiivihoitopotilaiden kuolleisuus on pienentynyt selvästi viime vuosikymmeninä (3,4). Tämän takia hoidossa olevien potilaiden määrä on jatkuvasti kasvanut, vaikka hoitoon tulevien potilaiden määrä ei ole viime vuosina enää kasvanut. Aktiivihoidossa olevien määrä tulevaisuudessa Tulevien vuosien dialyysi- ja munuaisensiirtopotilaiden määrän ennustaminen on haastavaa juuri sen takia, että niin moni asia vaikuttaa tähän. Suomen munuaistautirekisterin tuoreimmassa raportissa esitettiin ennusteet, jotka pohjautuivat oletukseen, että loppuvaiheen munuaisten vajaatoiminnan ilmaantuvuus ja potilaiden kuolleisuus pysyvät jatkossa muuttumattomina ikä- ja sukupuoliryhmissä, ja että munuaisensiirtojen vuosittainen määrä ei muutu nykyisestä (4). Suomen väestön ikääntyminen otettiin huomioon ennustemallissa. Tämän tulevaisuudennäkymän mukaan vuonna 23 dialyysipotilaiden määrä olisi 33 prosenttia ja munuaisensiirtopotilaiden määrä 19 prosenttia nykyistä suurempi (Kuvio 1 A ja. Uremian aktiivihoitopotilaiden kuolleisuus on pienentynyt viime vuosina. Jos tämä suotuisa kehitys jatkuu tulevaisuudessakin, hoidossa elävien potilaiden määrä tulee olemaan suurempi. Kuviossa 2A ja 2B oletukset ovat samat kuin kuviossa 1, paitsi että oletetaan, että kuolleisuus ikä- ja sukupuoliryhmissä pienenee jatkossakin, mutta puolet hitaammin kuin vuosina 21 21. Tämän mallin mukaan dialyysipotilaiden määrä kasvaa 58 prosenttia ja munuaisensiirtopotilaiden määrä 22 prosenttia vuoteen 23. Kuvio 1. Hoidossa olevien dialyysipotilaiden ( ja munuaisensiirtopotilaiden ( ennustettu määrä ikäryhmittäin. Kuvio 2. Hoidossa olevien dialyysipotilaiden ( ja munuaisensiirtopotilaiden ( ennustettu määrä ikäryhmittäin, jos kuolleisuuden vähentyminen jatkuu. Dialyysipotilaiden määrä 4 Dialyysipotilaiden määrä 4 1 5 2 44 v 19 v 199 1995 25 21 215 22 225 23 1 5 2 44 v 19 v 199 1995 25 21 215 22 225 23 Munuaisensiirtopotilaiden määrä 4 Munuaisensiirtopotilaiden määrä 4 1 1 5 2 44 v 19 v 199 1995 25 21 215 22 225 23 5 2 44 v 19 v 199 1995 25 21 215 22 225 23 www.musili.fi

lääkäriliite Suomessa tehdään keskimäärin noin 175 munuaisensiirtoa vuodessa. Määrä on pysynyt muuttumattomana pitkään ja vastaa noin 33 munuaisensiirtoa miljoonaa asukasta kohti. Monessa maassa tehdään enemmän munuaisensiirtoja, esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 42, Tanskassa 4, Norjassa 6 ja Alankomaissa 5 munuaisensiirtoa miljoonaa asukasta kohti (Kuvio 3) (5). Elävien luovuttajien munuaisia siirretään Suomessa vähiten Euroopassa, esimerkiksi vähemmän kuin Venäjällä tai Romaniassa. Näin ollen vaikuttaa siltä, että munuaisensiirtojen määrää olisi mahdollista lisätä. Kuviossa 4 on oletettu, että Suomessa tehtäisiin 5 munuaisensiirtoa miljoonaa asukasta kohti eli 269 munuaisensiirtoa vuodessa; muut oletukset ovat samat kuin Kuviossa 1. Vilkkaampi munuaisensiirtotoiminta muuttaisi dialyysipotilaiden määrän ennustetta oleellisesti. Potilaiden määrä ei enää kasvaisi, vaan vuonna 23 määrä olisi 5 prosenttia nykyistä pienempi. Munuaisensiirtopotilaiden määrä tietysti kasvaisi nopeammin ja olisi noin 7 prosenttia nykyistä suurempi. Tulevien potilasmäärien ennustamista vaikeuttaa epätietoisuus loppuvaiheen munuaisten vajaatoiminnan ilmaantuvuudesta, potilaiden kuolleisuudesta ja munuaisensiirtojen määrästä tulevaisuudessa. malleissa joudutaankin nojautumaan oletuksiin. mallit näyttävät havainnollisesti erilaiset tulevaisuudennäkymät ja miten tämän päivän toiminta vaikuttaa huomiseen. Hyvä predialyysihoito ja munuaisensiirtojen määrän lisääminen hidastavat dialyysipotilaiden määrän kasvua. Dialyysipotilaiden kuolleisuuden väheneminen lisää hoidossa olevien potilaiden määrää, mutta hyvästä syystä. Kuvio 3. Munuaisensiirtojen ilmaantuvuus väestössä. Kuvio 4. Dialyysipotilaiden ( ja munuaisensiirtopotilaiden ( ennustettu määrä ikäryhmittäin, jos munuaisensiirtoja tehtäisiin enemmän. Dialyysipotilaiden määrä vuoden lopussa 4 Norja Portugali Alankomaat Espanja Itävalta Italia Ranska Ruotsi Iso-Britannia Tanska Viro Kroatia Belgia, hollanninkielinen Belgia, ranskankielinen Tsekki Suomi Islanti Puola Italia Kreikka Romania Venäjä Luovuttaja Living Elävä Deceased Kuollut 1 5 2 44 v 199 1995 25 21 215 22 225 23 Munuaisensiirtopotilaiden määrä vuoden lopussa 4 1 2 3 4 5 6 7 Munuaisensiirtoja/1 miljoona asukasta 1 5 2 44 v 19 v 199 1995 25 21 215 22 225 23 1) Suomen virallinen tilasto (SVT): Väestöennuste [verkkojulkaisu]. ISSN=1798-5137. Helsinki: Tilastokeskus. http://www.tilastokeskus.fi/til/vaenn/index.html. 2) Immonen K, Finne P, Grönhagen-Riska C, Pettersson T, Klaukka T, Kautiainen H, Hakala M. A marked decline in the incidence of renal replacement therapy for amyloidosis associated with inflammatory rheumatic diseases - data from nationwide registries in Finland. Amyloid 211;18:25-28. 3) Haapio M, Helve J, Groop PH, Grönhagen-Riska C, Finne P. Survival of patients with type 1 diabetes receiving renal replacement therapy in 198-27. Diabetes Care 21;33:1718-1723. 4) Suomen munuaistautirekisterin Raportti 21. Helsinki 211. http://www.musili.fi/fin/munuaistautirekisteri/ 5) ERA-EDTA Registry: ERA-EDTA Registry Annual Report 29, Academic Medical Center, Department of Medical Informatics, Amsterdam, The Netherlands, 211. 5

1 lääkäriliite Kari Kivistö, professori, kliininen farmakologia ja toksikologia, Lääketieteen yksikkö, Tampereen yliopisto Maksa ja lääkkeet Maksalla on tärkeä rooli lääkkeiden eliminaatiossa (metaboliassa) ja kuljetuksessa. Toisen lääkkeen aiheuttama lääkemetabolian esto tai induktio aiheuttaa monia kliinisesti tärkeitä yhteisvaikutuksia. Sekä lääkemetaboliassa että -kuljetuksessa tavataan kliinisesti tärkeää perimästä johtuvaa yksilövaihtelua. Monien lääkkeiden annostusta täytyy pienentää maksasairauksissa. Lääkkeet voivat aiheuttaa maksavaurioita. Maksan rooli lääkkeiden farmakokinetiikassa Useimmat lääkkeet metaboloituvat maksassa ja erittyvät sitten metaboliitteina virtsaan ja/tai sappeen. Metabolian tehtävänä on muuttaa vierasainemolekyylejä vesiliukoisempaan muotoon, jolloin ne ovat helpommin eritettävissä munuaisten kautta. Tärkein lääkkeitä metaboloiva entsyymi on CYP3A4, jonka toimintaan monet lääkkeet vaikuttavat. CYP3A4:n esto (inhibitio) voi huomattavasti suurentaa ja induktio (entsyymin määrän suureneminen proteiinisynteesin lisääntymisen seurauksena) huomattavasti pienentää CYP3A4:n kautta metaboloituvien lääkkeiden pitoisuuksia. Lääkkeet, joilla on runsaasti ns. ensi reitin metaboliaa, ovat erityisen alttiita näille yhteisvaikutuksille. CYP3A4:n estäjiä ovat esim. erytro- ja klaritromysiini sekä itra-, fluko-, posa- ja vorikonatsoli ja induktoreita rifampisiini ja karbamatsepiini. Esim. lova-, simva- ja atorvastatiinin pitoisuudet suurenevat huomattavasti CYP3A4:n estäjien vaikutuksesta, jolloin statiinin aiheuttaman lihasvaurion riski suurenee. Yhteisvaikutuksia voi selvitellä Terveysportissa SFINX-tietokannan avulla. Kuljetusproteiinien perimmäinen tehtävä on sama kuin lääkemetabolian entsyymeillä eli puolustaa elimistöä vieraita aineita vastaan. Kuljetusproteiinit ovat kalvoproteiineja, jotka kuljettavat yhdisteitä biologisten kalvojen läpi. Niitä tunnetaan jo useita kymmeniä ja ne toimivat kaikkialla elimistössä. Maksassa ne huolehtivat lääkkeiden aktiivisesta erittymisestä sappeen ja välittävät eräiden lääkkeiden pääsyä maksasoluihin metaboloitavaksi. Myös kuljetusproteiinien eston kautta välittyy kliinisesti tärkeitä yhteisvaikutuksia. Esim. siklosporiini on voimakas maksan OATP1B1-kuljetusproteiinin estäjä ja suurentaa voimakkaasti mm. statiinien plasmapitoisuuksia. Lääkemetabolian entsyymiproteiineja koodaavissa geeneissä esiintyy yksilöiden välistä perinnöllistä vaihtelua (geneettiset polymorfismit) (1). Mutaatioiden seurauksena entsyymi ei toimi normaalisti, ja ihmiset jakautuvat tietyn entsyymin suhteen hitaiksi tai nopeiksi metaboloijiksi. Hitaiden metaboloijien osuus on tyypillisesti n. 1 % tai muutama prosentti. Heillä lääkepitoisuudet ovat tavallista korkeampia ja haittavaikutusriski voi kasvaa. Henkilö voi olla myös ns. ultranopea metaboloija, jolloin lääkepitoisuus jää niin alhaiseksi, ettei lääke tehoa. Toisaalta ultranopea metaboloija voi tuottaa inaktiivisesta aihiolääkkeestä (esim. kodeiini) aktiivista metaboliittia (morfiini) niin suuria määriä, että lääkevaikutus on vaarallisen voimakas. Käytössä on testejä, joilla voidaan tutkia DNA-näytteestä, onko henkilö tietyn entsyymin suhteen nopea vai hidas metaboloija. Myös eräissä kuljetusproteiineissa esiintyy kliinisesti tärkeää geneettistä polymorfismia (1). Suomalaisillakin yleinen geenimuutos heikentää OATP1B1-kuljetusproteiinin toimintaa, jolloin useiden statiinien pääsy verenkierrosta maksaan estyy ja esim. simvastatiinin aiheuttaman lihashaittavaikutuksen riski kasvaa huomattavasti. Lääkkeiden vaikutukset voivat vaihdella yksilöllisesti myös lääkereseptorien (lääkkeen vaikutuspaikan) perinnöllisen vaihtelun vuoksi. Lääkkeiden annostelu maksasairauksissa Maksasairauksia on hyvin monenlaisia ja vaikutus lääkkeen farmakokinetiikkaan riippuu sekä sairaudesta että lääkkeen ominaisuuksista. Yleisesti ottaen vaikutus on suurin kirroosissa. Sairaan maksan kykyä metaboloida ja eliminoida lääkkeitä on vaikea mitata. Maksan vajaatoi- Jatkuu seuraavalla sivulla.

minnassa voi muuttua myös lääkevaste: keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden vaikutus voi voimistua, ja ne sekä esim. diureetit voivat aiheuttaa maksakooman. Yleensä ei ole mahdollista antaa yksityiskohtaisia ohjeita lääkkeiden annostuksesta tietyssä maksasairaudessa, ja sama pätee tiettyyn lääkkeeseen (jos se eliminoituu maksassa) eri maksasairauksissa. Lääkehoidon vaikeudet korostuvat maksakirroosissa ja vaikeassa vajaatoiminnassa. Viranomaiset toivovat, että maksasairauksien merkitystä lääkkeiden annostelulle tutkittaisiin nykyistä perusteellisemmin uutta lääkettä kehitettäessä. On tärkeää huomata, että lääkemetaboliaja kuljetus heikkenevät kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa. Toisaalta maksakirroosi huonontaa munuaisfunktiota. Maksaan kohdistuvat lääkehaitat Harvinaiset idiosynkraattiset eli annoksesta riippumattomat lääkehaitat eivät tule esiin lääkkeen kehityksen aikana, vaan vasta kun uusi lääke tulee laajempaan käyttöön (2). Maksaan kohdistuva haittavaikutus on rytmihäiriöiden ohella tärkein lääkkeen markkinoilta poistamisen syy. Maksatoksisuuden vuoksi ovat markkinoilta poistuneet mm. tulehduskipulääkkeet nimesulidi ja lumirakoksibi, Parkinson-lääke tolkaponi, diabeteslääke troglitatsoni ja mikrobilääke trovafloksasiini. Laboratoriokokeiden avulla voidaan todeta tapahtunut vaurio (esim. transaminaasit) sekä tutkia vaurioituneen maksan toimintakykyä (esim. bilirubiini ja INR) (3). Maksaan kohdistuvan lääkehaitan kliininen kuva voi muistuttaa mitä tahansa maksasairautta, mikä vaikeuttaa lääkkeiden merkityksen arvioimista maksavaurion aiheuttajana (4). on kuitenkin usein hyvä, jos vaurion aiheuttanut lääke lopetetaan. Mielenkiintoista kyllä, monissa tapauksissa maksa tottuu ja sopeutuu lääkkeen haitalliseen vaikutukseen niin, että tilanne ei pahenekaan vaan potilas toipuu, vaikka lääkkeen käyttö jatkuukin (3). Farmakogeneettisiä testejä voidaan käyttää mm. vähentämään lääkehaitan riskiä. Suomessa on saatavilla useita farmakogeneettisiä tutkimuksia, joista osa on ollut jo muutamia vuosia rutiininomaisessa kliinisessä käytössä. Esim. luuydinsuppression riski akuuttia lymfoblastileukemiaa sairastavilla vähenee merkittävästi, kun 6-merkaptopuriinin annos säädetään sen metaboliaan osallistuvan tiopuriini-s-metyylitransferaasin (TPMT) genotyypin perusteella. Varfariinia metaboloivan CYP2C9-entsyymin suhteen hitaille metaboloijille riittävät tavanomaista paljon pienemmät varfariiniannokset, ja varfariinin geenitesti onkin ollut vilkkaan tutkimuksen kohteena. Tulevaisuudessa vakavalle, maksaan tai muihin elimiin kohdistuvalle lääkehaitalle alttiit potilaat voidaan mahdollisesti rajata geenitestien avulla pois lääkettä käyttävien joukosta, jolloin lääkettä ei tarvitse poistaa markkinoilta. Farmakogeneettisten testien hyödyllisyydestä ja kustannusvaikuttavuudesta tarvitaan kuitenkin vielä lisää näyttöä. 1) Niemi M ja Kalliokoski A. Farmakogenetiikkaa käytännön lääkärille. Suomen Lääkäril 41/29, 3443-6. 2) Pelkonen O ja Pasanen M. Kauan käytössä olleiden lääkkeiden yllättävät haittavaikutukset. Duodecim 26;122:2491-6. 3) Senior JR. Monitoring for hepatotoxicity: what is the predictive value of liver function tests? Clin Pharmacol Ther 29;85:331-4. 4) Nissinen M. Lääkkeiden aiheuttamat maksavauriot solutason tapahtumien, riskitekijöiden ja esiintyvyyden valossa. Suomen Lääkäril 34/26, 3329-34. Amsterdam, The Netherlands, 211.