KIRJALLINEN KYSYMYS 365/2005 vp Kiputietouden sisällyttäminen terveydenhuollon koulutukseen Eduskunnan puhemiehelle Kipu on subjektiivinen ja hyvin omakohtainen kokemus. Kipu on myös tavallisin syy yleislääkärin vastaanotolle hakeutumiseen. Kova kipu voi jo sinällään invalidisoida ihmisen kokonaan, ja pahimmillaan kipu hallitsee koko elämää. Kivun aiheuttaja ei monesti näy päällepäin, ja usein kipupotilaan vaivoja vähätellään tai häneen ei uskota lainkaan. Kipupotilaan saattavat leimata luulosairaaksi jopa terveydenhuollon ammattilaiset: lääkärit ja hoitohenkilöstö. Tieto ja asennemuutos ovat auttaneet asiassa, mutta vieläkään kipupotilaat eivät tunne tulevansa tuskansa kanssa täysin ymmärretyiksi. Kyseessä on myös kansantaloudellinen ongelma, sillä tutkimusten mukaan noin miljoona suomalaista kärsii päivittäin kivusta. Heistä noin kolmasosan kipu on vaikeaa ja invalidisoivaa kipua. Kroonistuneena kipu aiheuttaa huomattavia kustannuksia terveydenhuoltojärjestelmälle, inhimillisistä kärsimyksistä puhumattakaan. Vertaistoiminta on ollut tehokasta, mutta ammatti-ihmisten kipuosaamisen lisäämistä toivotaan, jotta kivun kukistamiseen päästäisiin tarttumaan mahdollisimman ripeästi ja oikeilla keinoilla. Tärkeää olisikin, että terveydenhuollon ammattilaiset tunnistaisivat kivun mahdollisimman tehokkaasti ja varhaisessa vaiheessa. Parhaiten tähän päästäisiin ottamalla aihe nykyistä syvällisemmin mukaan terveydenhuollon ammattilaisten koulutusohjelmaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitämme valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että terveydenhuollon ammattilaiset, lääkärit ja hoitohenkilöstö, tunnistavat nykyistä paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa kipusairauden ja ovat siten ennalta ehkäisemässä niin kroonistuvasta kivusta aiheutuvia kansanterveydellisiä ja -taloudellisia ongelmia kuin yksittäisen ihmisen inhimillisiä kärsimyksiäkin? Helsingissä 27 päivänä huhtikuuta 2005 Saara Karhu /sd Pia Viitanen /sd Arto Satonen /kok Versio 2.0
Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi kansanedustaja Saara Karhun /sd ym. näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 365/2005 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä, että terveydenhuollon ammattilaiset, lääkärit ja hoitohenkilöstö, tunnistavat nykyistä paremmin ja varhaisemmassa vaiheessa kipusairauden ja ovat siten ennalta ehkäisemässä niin kroonistuvasta kivusta aiheutuvia kansanterveydellisiä ja -taloudellisia ongelmia kuin yksittäisen ihmisen inhimillisiä kärsimyksiäkin? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Kivunhoidon erityispätevyys perustettiin Suomen Lääkäriliiton toimesta vuonna 1998. Tähän mennessä em. erityispätevyys on myönnetty 107 lääkärille ja kuudelle hammaslääkärille. Kivunhoidon erityispätevyys on tarkoitettu erikoislääkäritutkinnon suorittaneille lääkäreille tai erikoishammaslääkäritutkinnon suorittaneille hammaslääkäreille. Koulutusoikeudet on myönnetty HUS:n kipuklinikalle, OYS:n, TYKS:n, KYS:n ja TAYS:n kipupoliklinikoille sekä Reumasäätiön sairaalalle ja sairaala Ortonille. Erityispätevyysohjelmista kivunhoito kuuluu suurimpiin pätevöityvien lukumäärän perusteella. Sosiaalija terveysministeriö ja opetusministeriö ovat asettamassa terveyskeskuslääkärikoulutusta kehittävää työryhmää, joka tulee käsittelemään muiden ohella kivun ehkäisyyn ja hoitoon liittyvien valmiuksien kehittämistä. Terveysalan ammattikorkeakoulututkintojen osaamiskuvauksia päivitetään parhaillaan opetusministeriön johdolla. Esimerkiksi sairaanhoitajan osaamiskuvauksissa määritellään valmistuvalta sairaanhoitajalta edellytettävä kipupotilaan hoitotyöhön liittyvä osaaminen. Ammattikorkeakoulut järjestävät kipupotilaan hoitotyöstä myös 20 30 opintoviikon laajuisia ammatillisia erikoistumisopintoja, jotka on tarkoitettu lisäkoulutukseksi jo työssä oleville sairaanhoitajille ja muille terveydenhuollon ammattihenkilöille. Kipupotilaan hoitotyötä käsitellään muissakin hoitotyön ammatillisissa erikoistumisopinnoissa. Noin miljoona suomalaista kokee päivittäin kipua ja noin 300 000 kärsii invalidisoivasta kipusairaudesta. Näin ollen kivun hoito on keskeinen tehtävä terveydenhuollossa. Kaikissa yliopistosairaaloissa ja lähes kaikissa keskussairaaloissa toimivat kipupoliklinikat. Niissä kehitetään myös kipupotilaan hoitotyötä osana kivun moniammatillista hoitoa. Erään tutkimuksen mukaan joka kolmas käynti terveyskeskuslääkärillä tehdään kipuoireiden takia. Koska huomattavassa osassa terveysasemia toimii vain muutama terveyskeskuslääkäri, jokaisella terveyskeskuslääkärillä tulee olla kivun hoitoon liittyvä perustieto sekä jokaisessa terveyskeskuksessa toimiva hoitomalli. Perusterveydenhuollossa erikoistuminen yhteen oireeseen tai tautiin ei kuitenkaan aina ole järkevää, sillä potilaalla voi olla samanaikaisesti useita ongelmia, joita on vaikea pilkkoa elinryhmäkohtaisesti. Riittävän suurissa terveyskeskuksissa voi olla tärkeimpien erikoisalojen erityisosaajia, mm. kivunhoidon asiantuntija. Koska krooninen kipu aiheuttaa merkittäviä psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia, myös kivun syyt tulee selvittää ja tarjota psyykkistä ja sosiaalista tukea. Tätä varten joissakin terveyskeskuksissa on moniammatillisia kiputiimejä. Kansallisen terveyshankkeen keskeisinä tavoitteina ovat hoitoon pääsyn turvaaminen sekä 2
Ministerin vastaus KK 365/2005 vp Saara Karhu /sd ym. erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon työnjaon ja yhteistyön kehittäminen. Hoitoon pääsyä koskevat lakimuutokset tulivat voimaan 1.3.2005. Perusterveydenhuollon toimivuutta parannetaan organisoimalla toimintaa seudullisesti. Kansallisen terveyshankkeen ja Terveys 2015 kansanterveysohjelman toimeenpano integroidaan aikaisempaa tiiviimmin syksystä 2005. Tämä tulee osaltaan tehostamaan ehkäisevän toiminnan kehittämistä sekä myös kivun ehkäisyä ja kroonisen kivun hoitoa. Täydennyskoulutuksen merkitys korostuu terveydenhuollossa hoitokäytäntöjen jatkuvan kehityksen takia. Kansanterveyslakiin ja erikoissairaanhoitolakiin lisätyt säännökset sekä sosiaalija terveysministeriön asetus terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta tulivat voimaan vuoden 2004 alusta. Samalla ministeriö antoi valtakunnallisen suosituksen terveydenhuollon täydennyskoulutuksesta. Niiden nojalla voidaan kehittää myös kivunhoitoon liittyvää täydennyskoulutusta. Valtio osallistuu täydennyskoulutuksen rahoittamiseen valtionosuuksiin tehtyjen lisäysten kautta. Maassamme tehdään korkeatasoista kivun mekanismeihin ja hoitoon liittyvää tutkimusta. Suomalaisen Lääkäriseura Duodecimin johdolla laadittujen kipua koskevien Käypä hoito -suositusten pohjalta sovitaan erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon alueellisesta työnjaosta ja kehitetään hoitokäytäntöjä. Suomen sairaanhoitajaliiton hankkeessa "Hoitotieteellisellä näytöllä tuloksiin" on valmistumassa leikkauksen jälkeistä kivun hoitotyötä koskeva suositus, joka kattaa potilaan ohjauksen, kivun arvioinnin, kivunhoidon menetelmät, hoidon jatkuvuuden ja ammattitaidon. Suosituksen laatimisesta vastaa Turun yliopiston hoitotieteen laitos, joka on profiloitunut kipupotilaan hoitotyötä koskevan tutkimuksen tekemiseen. Suositus tulee palvelemaan jokaisen sairaanhoitajan apuvälineenä. Suosituksen pohjalta on tarkoitus myöhemmin laatia myös potilaille tarkoitettu ohjeistus. Lääketieteelliseen ja hoitotieteelliseen tutkimukseen perustuvat suositukset täydentävät toisiaan ja parantavat kipupotilaan hoidon vaikuttavuutta. Kipu, erityisesti krooninen kipu, on keskeinen terveysongelma Suomessa ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia yhteiskunnalle. Kivunhoitoa voidaan kehittää ehkäisevää toimintaa tehostamalla, terveydenhuoltojärjestelmää kehittämällä sekä hoitosuositusten käyttöä, täydennyskoulutusta ja tutkimustoimintaa edistämällä. Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2005 Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä 3
Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 365/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Saara Karhu /sd m.fl.: Vilka åtgärder har regeringen för avsikt att vidta för att yrkesutbildade personer inom hälso- och sjukvården, läkare och vårdpersonal, bättre och i ett tidigare stadium skall kunna diagnostisera smärtsjukdomar och på så sätt medverka till att förebygga folkhälsomässiga och statsekonomiska problem och lindra enskilda människors lidande? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: År 1998 inrättades en specialkompetens i smärtbehandling på initiativ av Finlands Läkarförbund. Fram till har 107 läkare och sex tandläkare fått specialkompetens i smärtbehandling. Specialkompetensen i smärtbehandling är avsedd för läkare med specialistexamen och tandläkare med specialisttandläkarexamen. HNS:s smärtklinik och smärtklinikerna vid Uleåborgs universitetssjukhus, Åbo universitetssjukhus, Kuopio universitetssjukhus och Tammerfors universitetssjukhus samt Reumastiftelsens sjukhus och sjukhuset Orton har fått behörighet att meddela undervisning i smärtbehandling. Om man ser till hur många som har fått specialkompetens hör programmet för smärtbehandling till de största. Social- och hälsovårdsministeriet och undervisningsministeriet har planer på att tillsätta en arbetsgrupp för att utreda utbildningen av hälsovårdscentralläkare. Arbetsgruppen kommer bl.a. att behandla möjligheterna att förbättra kapaciteten för smärtprevention och smärtbehandling. Vid undervisningsministeriet pågår för närvarande ett arbete för att uppdatera kompetensbeskrivningarna för yrkeshögskoleexamina inom hälsovårdsområdet. I till exempel kompetensbeskrivningen för sjukskötare krävs det av nyutexaminerade sjukskötare att de har kompetens i omvårdnad av smärtpatienter. Dessutom ordnar yrkeshögskolorna yrkesinriktade specialiseringsstudier omfattande 20 30 studieveckor i omvårdnad av smärtpatienter. Studierna är avsedda som fortbildning för förvärvsaktiva sjukskötare och andra yrkesutbildade personer inom hälsooch sjukvården. Omvårdnad av smärtpatienter ingår också i andra yrkesinriktade specialiseringsstudier inom vårdarbete. Ungefär en miljon finländare upplever dagligen smärta och omkring 300 000 personer har invalidiserande smärtsjukdomar. Smärtbehandling är således en viktig uppgift inom hälso- och sjukvården. Samtliga universitetssjukhus och nästan alla centralsjukhus har smärtkliniker. De vidareutvecklar också omvårdnaden av smärtpatienter som ett led i den multidisciplinära behandlingen av smärta. En studie pekar mot att vart tredje besök hos hälsovårdscentralläkare beror på smärta. I och med att många hälsostationer bara har en handfull hälsovårdscentralläkare bör varje hälsovårdscentralläkare ha elementära kunskaper i smärtbehandling och varje hälsovårdscentral upprätta en fungerande behandlingsmodell. Det är dock inte alltid rationellt att personalen inom primärvården specialiserar sig på ett enda symtom eller en enda sjukdom för patienterna kan samtidigt ha flera problem som svårligen kan splittras upp utifrån organgrupp. Större hälsovårdscentraler kan ha specialister i de viktigaste specialiteterna, bl.a. specialister i smärtbehand- 4
Ministerns svar KK 365/2005 vp Saara Karhu /sd ym. ling. Kronisk smärta medför betydande psykiska och sociala problem. Därför är det viktigt att också orsakerna till smärta utreds och att patienterna erbjuds psykiskt och socialt stöd. I detta syfte har en del hälsovårdscentraler inrättar multidisciplinära smärtteam. I det nationella hälsovårdsprogrammet ingår det i de viktigaste målen att trygga tillgången till vård samt att förbättra arbetsfördelningen och samarbetet mellan den specialiserade sjukvården och primärvården. Lagändringarna om tillgång till vård trädde i kraft den 1 mars 2005. Verksamheten inom primärvården förbättras genom att den omorganiseras regionalt. Genomförandet av det nationella hälsovårdsprojektet och folkhälsoprogrammet Hälsa 2015 kommer att integreras och förankras i större utsträckning hösten 2005. Detta kommer i sin tur att resultera i effektivare preventiva insatser, likaså i större satsningar på smärtprevention och behandling av kronisk smärta. Fortbildningen får en allt viktigare roll inom hälso- och sjukvården när vårdpraxis ständigt utvecklas. I början av 2004 trädde nya bestämmelser i folkhälsolagen och lagen om specialiserad sjukvård i kraft. Också social- och hälsovårdsministeriets förordning om fortbildning för personalen inom hälsovården trädde i kraft i början av 2004. Samtidigt gav ministeriet en riksomfattande rekommendation om fortbildning inom hälsooch sjukvården. Med hjälp av dessa medel kan man utveckla också fortbildningen när det gäller smärtbehandling. Staten är med och finansierar fortbildningen genom tillägg till statsandelarna. Finland har högkvalitativ forskning kring smärtmekanismer och smärtbehandling. Under ledning av Suomalainen Lääkäriseura Duodecim har riktlinjer för god medicinsk praxis (Käypä hoito) vid smärta tagits fram och de tillämpas i den regionala arbetsfördelningen mellan den specialiserade sjukvården och primärvården och när nya former av vårdpraxis tas fram. Finlands sjuksköterskeförbund har haft ett projekt kring vårdvetenskapliga bevis och resultat, och utifrån resultaten håller en rekommendation för omvårdnad vid postoperativ smärta. Rekommendationnen gäller frågor om information till patienten, bedömning av smärtan, smärtbehandlingens metoder, kontinuerlig vård och yrkesfärdighet. Rekommendationen utarbetas vid institutionen för vårdvetenskap vid Åbo universitet som har profilerat sig inom omvårdad av smärtpatienter. Rekommendationen kommer att vara ett användbart verktyg i arbetet för varje sjukskötare. Utifrån rekommendationen kommer det senare att läggas upp anvisningar för patienterna. Rekommendationer som grundar sig på medicinsk och vårdvetenskaplig forskning kompletterar varandra och förbättrar resultaten vid behandling av smärtpatienter. Smärta, i synnerhet kronisk smärta, är ett stort hälsoproblem i Finland och medför betydande kostnader för samhället. Smärtbehandlingen kan förbättras genom effektivisering av den preventiva verksamheten, förbättringar i hälso- och sjukvårdssystemet och satsningar på fortbildning och forskning. Helsingfors den 12 maj 2005 Omsorgsminister Liisa Hyssälä 5