Kadettikunnan syyskokouksen hyväksymä 25.10.2014. Kadettikunnan toiminta 2015 2017 (3-vuotissuunnitelma) Kadettikunnan toiminnan tarkoituksena on - Kadettiupseerien yhteenkuuluvuuden ylläpitäminen ja edistäminen. - Kadettiupseerien ammattitaidon kehittäminen. - Upseerin ammattiylpeyden ja arvostuksen vaaliminen. - Upseerikunnan verkottuminen turvallisuuden ja maanpuolustuksen toimintakenttään ja osallistuminen asiantuntijoina siinä käytävään keskusteluun. - Kansalaisten maanpuolustustahdon vahvistaminen jakamalla tietoa Suomen turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta. Toiminnan kohderyhmänä ovat opettajat, koululaiset, naiset ja nuoret. Kadettikunnan toiminta linjataan vuosittaisella teemalla. Järjestötoiminta Kadettikunta vahvistaa jäsenistönsä keskuudessa isänmaanrakkautta, aatteellista lujuutta, yhteenkuuluvuutta ja kadettiveljeyttä sekä suomalaista upseerihenkeä. Toiminnassa otetaan huomioon myös jäsenten perheet. - Kadettikunnan kevätkokous järjestetään ensimmäistä kertaa Sodankylässä vuonna 2015. - Kadettikunnan 95-vuotisjuhla järjestetään Kouvolassa kevätkokouksen yhteydessä vuonna 2016. - Kadettikunnan kevätkokous järjestetään Säkylässä 2017. - Kadettikunnan syyskokoukset järjestetään Helsingissä. 1(6)
2 - Kadettikunta tukee ja kannustaa kadettipiirejä järjestämään omalle jäsenistölleen Kadettikunnan perinteiden mukaiset vuosittaiset tilaisuudet sekä muutoinkin kehittämään toimintatapojaan siten, että jäsenistön osallistumisaktiviteettia saataisiin kasvatettua. - Kadettikunta tukee Kaaderigolfin järjestämistä vuosittain Tuusulassa - Kadettikunnan organisaatio ja toimintatavat sopeutetaan Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen muutoksia vastaaviksi. - Kadetit otetaan Kadettikunnan jäseniksi kursseittain kadettilupauksen antamisen jälkeen. - Kadettikunnan toiminnasta informoidaan kadettikurssien lisäksi sotatieteiden maisterikurssin, esiupseerikurssin ja yleisesikuntaupseerikurssin upseeriopiskelijoille. - Kadettipiireissä järjestetään valmistuneille upseereille vuosittain juhlalliset ja lämminhenkiset kadettiveljeyttä ja upseeriston katkeamatonta ketjua korostavat vastaanottotilaisuudet. - Kadettipiireissä järjestetään vuosittain tilaisuus, jossa kadettipiirin alueelle asumaan muuttaneet upseerit otetaan mukaan piirin toimintaan. - Kadettipiirien johtohenkilöille järjestetään syyskokouksien yhteydessä informaatiotilaisuus. - Nuorille upseereille puolisoineen järjestetään vuosittain seminaari viestinnästä ja osallistumisesta maanpuolustuskeskusteluun. - Kadettipiireissä pyritään järjestämään vuosittain ainakin yksi tapahtuma "perheen ehdoilla" ja yksi evp-upseereille suunnattu tapahtuma. - Kadettikunnan piirijako päivitetään tarvittaessa vastaamaan kuntakentässä tapahtuvia muutoksia. - Jalkautetaan Kadettikunnan sähköisen jäsenrekisterijärjestelmän käyttö kaikille kadettipiireille. - Tarkistetaan Sääntökansio ja Piiritoimintaohje vuonna 2017. - Toteutetaan Kadettikunnan strategiasuunnitteluprosessi vuosina 2016-2017. - Asetetaan vuosittain tarvittavat toimielimet ja jaostot. Maanpuolustusaatteellinen toiminta Kadettikunta tukee maamme turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa siten, että maanpuolustustahto ja kansalaisten luottamus maamme säilymiseen itsenäisenä kansakuntana pysyvät korkealla tasolla. - Kadettikunnan yhteiskuntaan suuntautuva toiminta sopeutetaan maamme kokonaismaanpuolustukseen ja uudistuvaan koulujärjestelmään. - Seurataan maassamme käytävää turvallisuuspoliittista keskustelua ja kannustetaan jäseniä osallistumaan asiantuntijoina siinä käytävään keskusteluun. - Jäsenistölle ja yleisölle järjestetään vuosittain sotahistoriaa, turvallisuuspolitiikkaa ja maanpuolustusta käsitteleviä seminaareja ja opetustilaisuuksia. Kadettikunta pyrkii vaikuttamaan maanpuolustusmielipiteeseen antamalla kansalaisille turvallisuuspoliittista tietoa ja ottamalla osaa maassamme käytävään turvallisuuspoliittiseen keskusteluun. - Kadettikunnan kevätkokouksien yhteydessä järjestetään maanpuolustustapahtumat seuraavasti: 2015 Sodankylä, 2016 Kouvola ja 2017 Säkylä.
3 - Tuetaan Pohjois-Kymen kadettipiirin osallistumista Kouvolassa järjestettävään koululaisten itsenäisyyspäivän juhlaan vuosina 2015 ja 2017. - Tuetaan Turun kadettipiirin turvallisuuspolitiikan seminaarin järjestämistä vuosina 2015 ja 2017. - Jäsenten mahdollisuuksia osallistua maanpuolustuskeskusteluun parannetaan ylläpitämällä Kadettikunnan verkkosivulla Turvallisuuspolitiikan tietopankkia, järjestämällä koulutustilaisuuksia sekä tuottamalla ajan tasaista opetusmateriaalia. - Kadettipiireissä järjestetään vuosittain evp-upseerien turvallisuuspoliittisten tietojen päivitystilaisuuksia sekä pidetään heidät tietoisina puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen kehityksestä. - Opintonsa aloittaneille kadeteille esitellään Kadettikunnan historian ja turvallisuuspolitiikan internetpohjaisia oppimisympäristöjä ja lahjoitetaan Suomi kylmässä sodassa ja Maailman muutos ja Suomi cd-rom:t. Kadettikunta tukee turvallisuuspolitiikan opetusta maamme kouluissa ja jatkaa omalta osaltaan veteraanien aatteellisen perinnön siirtämistä nuorisolle. - Kadettikunta informoi MPK:n, Opetushallituksen sekä Historian- ja yhteiskuntaopin opettajien liiton johtoja Kadettikunnan toiminnasta. - Kadettipiirit informoivat MPK:n piiripäälliköitä, kuntien koulutoimen johtoa, koulujen rehtoreita, historian ja yhteiskuntaopin opettajia, opinto-ohjaajia sekä paikallisia opettajayhdistyksiä kadettipiirin mahdollisuudesta antaa asiantuntija-apua turvallisuuspolitiikan opetuksessa. - MPK:lle, kouluille, oppilaitoksille ja maanpuolustusjärjestöille annetaan mahdollisuuksien mukaan apua turvallisuuspolitiikan opetuksessa. Perinnetoiminta Kadettikunta ylläpitää arvokeskustelua upseeriston keskuudessa ja osallistuu myös yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun. - Kadettikunnan arvokeskustelulla tuetaan tunnuslauseemme "Constantem decorat honor" aatteellista velvoitetta. - Jatketaan arvoseminaarien järjestämistä yhteistoiminnassa Maanpuolustuskorkeakoulun, Reserviupseeriliiton ja Poliisiammattikorkeakoulun kanssa. Tuotetaan arvoseminaareista julkaisut. - Lahjoitetaan kadeteille arvoseminaarien julkaisut. - Lahjoitetaan upseerin tutkinnon suorittaneille Kadettiupseerit 1920-2010 matrikkelit yhdessä Upseeriliiton kanssa. - Tuetaan Etelä-Karjalan kadettipiirin Kadettiupseerit sodassa ja rauhassa sotahistorian seminaarin järjestämistä Lappeenrannassa 2015. - Järjestetään kadettikurssien yhteysupseerien kokous liittyen Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön 65-vuotisjuhlaan vuonna 2017. Kadettikunta vaalii hyviä upseeriperinteitä ja tapoja, jotka perustuvat sotilaskunniaan, oikeudenmukaisuuteen ja keskinäiseen arvonantoon sekä vastaa osaltaan niiden siirtämisestä tuleville kadettiupseeripolville.
4 - Nykyiset ja tulevat kadettipolvet pidetään tietoisina suomalaisen kadettiupseerin osuudesta sodissamme ja merkityksestä rauhanturvaamisessa sekä veteraanipolven meille jättämästä arvokkaasta perinnöstä. - Sotahistorian, heraldiikan, sotilasmusiikin ja sotilaskirjallisuuden tuntemusta jäsenkunnan keskuudessa tehostetaan kirjoittamalla niistä Kylkiraudassa ja järjestämällä niitä käsitteleviä teematapahtumia. - Kadetti-ikäpolvien välisen perinnön vaalimista jatketaan kummikurssitoiminnalla nimeämällä 30 ja 50 kurssia vanhemmat kadettikurssit opintonsa aloittavan kadettikurssin kummeiksi. - Kadettikurssien sisäistä yhteydenpitoa ja organisoitumista tuetaan Kadettikunnan verkkosivujen toiminnoilla. - Kadetti- ja upseeriperinteiden kokoamista jatketaan yhteistoiminnassa kadettikurssien ja kadettipiirien kanssa tukemalla taloudellisesti historiikki- ja lippuhankkeita. - Perinnetietoutta julkaistaan Kylkiraudassa ja erillisissä julkaisuissa. - Jatketaan ja edelleen vahvistetaan perinnettä, jossa valmistuneille upseereille luovutetaan kadettipiirien tervetulotilaisuuksissa Suomen pöytälippu ja Kadettikunnan jäsenmerkki. Kadettipiirejä tuetaan taloudellisesti lippujen ja jäsenmerkkien hankinnassa. - Järjestetään perinteiset Kaaderitanssiaiset vuosittain Helsingissä. Viestintä Kadettikunnan viestinnällä tuetaan Kadettikunnan toiminta-ajatuksen toimeenpanoa. Toiminnan painopiste on sisäisessä viestinnässä jäsenistön suuntaan. Ulkoisessa viestinnässä pyritään vuorovaikutukseen maanpuolustusasioista kiinnostuneiden sidosryhmien ja kansalaisten kanssa. - Kadettikunnan viestintä hoidetaan pääasiassa Kadettikunnan kotisivujen ja Kylkirauta-lehden avulla. - Sisäistä viestintää tehostetaan jäsenrekisterijärjestelmän sähköpostitoiminnolla. - Kadettikunnan avoin Facebook-sivusto ja Kylkiraudan verkkolehti www.kylkirauta.fi tukevat turvallisuuspoliittisen tietouden välittämistä jäsenistölle ja kansalaisille. - Kylkirauta julkaistaan Kadettikunnan painettuna jäsenlehtenä ja maanpuolustusaatteellisena aikakauslehtenä neljänä numerona vuosittain. - Kylkiraudan 80-vuotisjuhlavuosi otetaan huomioon lehden sisällössä vuonna 2015. - Kylkirauta-lehden lukijatutkimus tehdään vuonna 2017. - Kylkiraudan verkkolehti www.kylkirauta.fi tukee Kylkiraudan teemanumeroita lehden ilmestymisten välisenä aikana julkaisemalla blogeja, artikkeleita ja ajankohtaisia kirjoituksia. - Kylkiraudan verkkolehden toiminta analysoidaan vuonna 2015. - Kylkirauta-lehti julkaistaan myös sähköisenä näköislehtenä Kylkiraudan verkkosivulla. - Kylkirauta-lehden digitaalista arkistoa täydennetään kattamaan kaikki julkaistut lehdet. - Pitkäjänteisellä teemojen ja sisällönsuunnittelulla kehitetään mahdollisuuksia edistää painetun lehden ja verkkolehden taloudellista kannattavuutta. - Kadettikunnan verkkosivujen ja sosiaalisen median käyttöä kehitetään Kadettikunnan viestinnässä jäsenistön ajan tasalla pitämiseksi ja maanpuolustuskeskustelun mahdollistamiseksi sidosryhmien ja kansalaisten kanssa.
5 - Turvallisuuspolitiikan tietopankin uudistaminen ja päivittäminen tehdään vuonna 2015. - Veteraanien Perintö Itsenäinen Isänmaa ja Arvet efter Veteranerna Ett självständigt Fosterland multimediaoppimisympäristöä ylläpidetään sivustolla www.veteraanienperinto.fi. - Suomi kylmässä sodassa multimediaoppimisympäristöä ylläpidetään sivustolla www.kylmasota.fi. - Maailman muutos ja Suomi multimediaoppimisympäristöä ylläpidetään sivustolla www.maailmanmuutos.fi. - Lisätään Kadettikunnan näkyvyyttä ja tunnettuutta sosiaalisissa medioissa. Taloustoiminta Kadettikunnan talous pidetään vakaana ja varat pyritään hajauttamaan turvallisiin ja tuloa tuottaviin pitkäaikaisiin sijoituskohteisiin. Ulkopuolisista varainhoidoista tehdään varainhoitosopimukset. Varainhoitajat raportoivat kuukausittain sijoitustoiminnan tuloksesta, toteutuneesta allokaatiosta ja markkina-arvojen kehityksestä. - Kadettikunnan varat pyritään kohdentamaan pitkällä tähtäyksellä mahdollisimman tuottavasti. - Apurahojen jatkuva saanti ja vähintään rahanarvon muuttumista vastaava kasvu pyritään turvaamaan. - Jäsenistöön kohdistuva toiminta rahoitetaan pääasiassa Kadettikunnan omin varoin. Piiritoiminnan rahoitusosuus säilytetään nykyisellään. Jäsenmaksutulo pyritään säilyttämään noin 45%:n tasolla budjetin (pl projektit) loppusummasta. - Säilytetään kadettipiirien jäsenmaksuosuus noin 35 % jäsenmaksusta ja lisätään kadettipiirien toimintaan liittyviä harkinnanvaraisia avustuksia sekä kehitetään taloudellisia kannustimia. Pieniä kadettipiirejä tuetaan suuremmalla jäsenmaksupalautusosuudella. - Tarkistetaan jäsenmaksun korotustarve 29 euroon vuonna 2016. - Siirrytään jäsenmaksujen perinnässä sähköisiin toimintatapoihin. Ensimmäisessä vaiheessa vuonna 2015 jäsenmaksu lähetetään pääsääntöisesti sähköpostilla pdftallenteena. - Maanpuolustusaatteellisen opetus- ja tiedotustoiminnan rahoitus hoidetaan apurahoin, lahjoituksin ja Kadettikunnan rahastojen tuotoilla. - Uusia rahoituslähteitä etsitään, esimerkiksi tiedottamalla jäsenistölle Kadettikunnan valmiudesta ottaa vastaa testamentti- ja muita lahjoituksia. Yhteistoiminta Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen kanssa jatketaan yhteistoimintaa kaikilla tasoilla. Yhteistyötä tehdään ja tarvittaessa syvennetään Upseerijärjestöjen yhteistoimintaelimen, Upseeriliiton, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen ja maanpuolustusjärjestöjen sekä veteraanien perintöä vaalivien järjestöjen kanssa. - Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen ylintä johtoa informoidaan vuosittain Kadettikunnan toiminnasta.
- Kadettipiirit informoivat toiminta-alueensa varuskuntien ja joukko-osastojen johtohenkilöitä kadettipiirin toiminnasta. - Upseeriliiton kanssa tehdään yhteistyötä erillisen yhteistoimintasopimuksen puitteissa, painopisteen ollessa upseerien aseman ja arvostuksen vahvistamisessa yhteiskunnassamme. - Upseerijärjestöjen yhteistoimintaelimen, YTE:n puitteissa koordinoidaan vuosittaiset toimintasuunnitelmat päällekkäisyyksien poistamiseksi ja samankaltaisten toimintojen yhdistämiseksi. Kadettikunta toimii YTE:n puheenjohtajana vuonna 2016. - Kadettipiirit yhteensovittavat alueensa upseerijärjestöjen (YTE:n alueorganisaation) ja maanpuolustusjärjestöjen kanssa toimintasuunnitelmansa. - Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa tehdään yhteistyötä ylläpitämällä turvallisuuspolitiikan opetusmateriaalia internetissä ja järjestämällä yhteisiä ajankohtaisia maanpuolustusaiheisia yleisöseminaareja. - Yhteistoimintaa kehitetään edelleen Maanpuolustuskorkeakoulun ja sen ainelaitosten sekä perinneyhdistysten kanssa. - Veteraanityön ja veteraanien perinnön välittämiseksi nuorisolle yhteistoimintaa tehdään Tammenlehvän Perinneliiton ja sen tulevien alueellisten organisaatioiden kanssa. - Opetushallituksen sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton kanssa tehdään yhteistoimintaa turvallisuuden, turvallisuuspolitiikan, sotahistorian ja veteraanien perinnön oppimismateriaalien osalta. 6
7 KADETTIKUNTA ry 3-VUOTISTOIMINTASUUNNITELMAN LIITE 1 SUUNNITTELUKAUDEN 2015 2017 TAPAHTUMIA Tapahtuma 2015 2016 2017 Huom 2018 Valtuuskunnan kokoukset Syksy strategia 2018-2020 ja 2018-2027 Valtk pjiston kok Syksy Syksy Kevät ja syksy Kevätkokoukset Sodankylä Kouvola (KK 95 v) Säkylä Rovaniemi Syyskokoukset Hki Hki Hki Hki Koulutustilaisuudet Hki Hki Hki Hki Kadettikurssien yhteysupskok SMMKS:n 65 v yhteydessä MP-juhla/sem Sodankylä Kouvola Säkylä Rovaniemi Kadp järj piiriseminaari Turku, Turku Etelä-Karjala Koulutusseminaarit syksy syksy syksy syksy MP-juhlat/messut vast Koululaisten itsenäisyyspäivän juhla Kouvolassa Koululaisten itsenäisyyspäivän juhla Kouvolassa Kadettikunta 94 v 95 v 96 v 97 v 27.1.1921 MPKK 14.1.1993 25 v SMMKS 24.5.1952 65 v Kadettikoulu 20.3.1919 99.k+82.mek v 102.k+85.mek al 100.k+83.mek v 103.k+86.mek al 101.k+84.mek v 104.k+87.mek al RUL 17.5.1931 85 v Upseeriliitto 100 v 24.11.1918 Suomi 6.12.1917 100 v Puolustus- 100 v voimat 1918 Kadettikunta 100 Tilannearvio Päätös v historiakirja Turpo-seminaari Helsinki Helsinki Helsinki Arvoseminaari Helsinki Helsinki Helsinki Turvallisuuspolitiikan laaja päivitys ylläpito ylläpito tietopankki Kylkiraudan verkkolehti analyysi kehittäminen ylläpito 2014 Suomi kylmässä ylläpito HTML alustalle ylläpito sodassa Sääntökansio tarkistustyön alkaa tarkistus 2007 Piiritoimintaohje tarkistustyö alkaa tarkistus 1996 Kaaderitanssiaiset Helsinki Helsinki Helsinki ST-päivät MPKK+SSTS MPKK+SSTS Kylkirauta 1935 80 v Lukijatutkimus Matrikkelin 1920-2010 luovuttaminen kadeteille 99.k+82.mek 100.k+83.mek 101.k+84.mek