YLIVOIMAHYÖKKÄYKSEN PÄÄTTÄMINEN JÄÄKIEKOSSA

OPINNÄYTETYÖ Teemu Lahti 2007 Lauri Merikivi YLIVOIMAHYÖKKÄYKSEN PÄÄTTÄMINEN JÄÄKIEKOSSA LIIKUNTA JA VAPAA-AIKA

Kirjan selkämykseen painetaan oheisen mallin mukaisesti: YLIVOIMAHYÖKKÄYKSEN PÄÄTTÄMINEN JÄÄKIEKOSSA 2007

ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULU Sosiaali-, terveys ja liikunta-ala Liikunnanohjaajan koulutusohjelma Opinnäytetyö YLIVOIMAHYÖKKÄYKSEN PÄÄTTÄMINEN JÄÄKIEKOSSA Lahti Teemu Merikivi Lauri 2007 Toimeksiantaja Jääkiekon kansainvälinen tutkimus ja kehityskeskus Ohjaaja Kalle-Pekka Tiihonen Salainen saakka (R49, keskitä) Hyväksytty arvosanalla 2003

Sosiaali-, terveys ja liikunta-ala Liikunnanohjaajan Koulutusohjelma Opinnäytetyön tiivistelmä Tekijä Toimeksiantaja Työn nimi Sivu- ja liitemäärä Teemu Lahti Lauri Merikivi Vuosi 2007 Jääkiekon kansainvälinen tutkimus- ja kehityskeskus Ylivoimahyökkäyksen päättäminen jääkiekossa 53+5 Opinnäytetyömme aiheena on ylivoimahyökkäyksen päättäminen jääkiekossa. Teimme tutkimuksen Torinon olympialaisten jääkiekko-otteluista vuodelta 2006. Tutkimukseen kuuluvissa kymmenessä pelissä joukkueina oli Ruotsi, Suomi, Venäjä, Tshekki, Kanada, USA, Sveitsi ja Italia. Saimme ottelut DVD- muodossa jääkiekon kansainväliseltä tutkimus- ja kehityskeskukselta. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää parhaat ratkaisumallit ylivoimahyökkäyksiin tasakentin pelatessa sekä etsiä onnistuneiden ja epäonnistuneiden ylivoimahyökkäysten eroavaisuuksia. Tulosten perusteella pohdimme myös ylivoimahyökkäysten vaatimuksia yksittäiselle pelaajalle, sekä joukkueelle. Tutkimusmenetelmänä käytimme sisällön analyysiä. Muuttujalistan avulla koodasimme ylivoimahyökkäyksien tapahtumat numeraaliseen muotoon, minkä jälkeen muutimme osan tuloksista prosenteiksi helpottamaan hyökkäysten keskinäistä vertailua. Laitoimme tilastot taulukkomuotoon Microsoft Exel ohjelmalla. 70 % ylivoimahyökkäyksistä lähti hyökkäävän joukkueen puolustusalueelta. Onnistuneissa hyökkäyksissä kiekollinen pelaaja antoi syötön hyökkäysalueella 93 %:ssa hyökkäyksistä ja toinen pelaaja päätti hyökkäyksen laukaukseen suoraan syötöstä 71 %:sti onnistuneista hyökkäyksistä. Yleisesti ylivoimahyökkäyksissä ensimmäinen kiekoton pelaaja liikkui maalille keskeltä (noin 40 %) ja toinen kiekoton keskeltä takamieheksi (noin 50 %). Kokonaisuudessaan voidaan sanoa, että onnistuneet ja epäonnistuneet hyökkäykset ovat pelaajien toiminnan kannalta hyvin samantapaisia. Tutkimuksessa olevat ylivoimahyökkäysten ratkaisumallit antavat mahdollisuuden päättää hyökkäys hyvältä maalitekopaikalta, mutta ratkaiseva tekijä onnistuneen ja epäonnistuneen ylivoimahyökkäyksen välillä on kiekollisen pelaajan henkilökohtainen taito syöttää ja laukoa.

Avainsanat: jääkiekko, ylivoimahyökkäys, hyökkäyspelianalyysi School of Sports and Abstract of Thesis Leisure Sport instructor programme Author Commissioned by Subject of thesis Number of pages Teemu Lahti Lauri Merikivi Year 2007 International Ice Hockey Centre Of Excellence Finishing man advantage attacks in ice hockey 53+5 The subject of our thesis was ending of the man advantage attacks and how they are resolved in Ice-Hockey. We studied the Ice-hockey games played in Torino Olympics in 2006. In our research we included ten teams representing Sweden, Finland, Russia, Czech Republic, Canada, USA, Switzerland and Italy. We were given the games in DVD format from the International Ice Hockey Centre of Excellence. The aim for this research was to find out the best solutions for man advantage attack situations when playing even strength and also to look for the differences between successful and unsuccessful man advantage attacks. Based on the outcome we were able to analyse what is demanded, from both an individual player as well as from a team, in man advantage attacks. The method of research was analysis of the content. With the help of the games list the attacks in man advantage situations were coded into numeric form. After that some of them were changed into percentages to help compare the different attacks. The results were then listed in table format using the Microsoft Excel. 70% of man advantage attacks started from the attacking team s defence zone. In successful attacks the offensive puck carrier in the attack zone passed it in 93% of the cases and the receiving player finished the pass off by shooting a one timer in 71 % of the cases. Generally in man advantage attack situations the offensive non-puck carrier moved to the goal area from the middle (about 40%) and the second puck free player from the middle to the back (about 50%) On the whole it could be said that the action taken by players in both successful and unsuccessful attacks are very similar. In the research, the end solutions of man advantage situations give players option to finish the attack from a good goal scoring position. However, the most critical element between successful and unsuccessful man advantage situation is the puck carrier`s personal talent and skill to pass and shoot the puck. Key words: Ice hockey, man advantage attack, offensive play analysis

SISÄLLYS TAULUKKO- JA KAAVIOLUETTELO... 1 1 JOHDANTO... 3 2 JÄÄKIEKON HISTORIA... 4 3 PELIANALYYSI... 5 3.1 PUOLUSTUSPELI... 5 3.1.1 Maalinestopeli... 6 3.1.2 Kenttäpeli... 6 3.1.3. Yksittäisen pelaajan puolustuspelitaidot... 7 3.2 HYÖKKÄYSPELI... 9 3.2.1 Hyökkäyspelin periaatteita... 10 3.2.2 Maalintekotehokkuus... 12 3.2.3 Yksittäisen pelaajan hyökkäystaidot... 14 4 TUTKIMUSONGELMAT... 16 5 TUTKIMUSMENETELMÄT... 17 5.1 AINEISTON KERÄYS... 17 5.2 AINEISTOLÄHTÖINEN SISÄLLÖNANALYYSI... 17 5.2.1 Aineiston redusointi ja klusterointi... 17 5.2.2 Aineiston abstrahointi... 21 6 TULOKSET... 22 6.1 YHTEENVETO KAIKISTA YLIVOIMAHYÖKKÄYKSISTÄ... 22 6.2 2VS1 HYÖKKÄYKSET... 28 6.3 3VS1 HYÖKKÄYKSET... 33 6.4 3VS2 HYÖKKÄYKSET... 36 6.4 4VS2 JA 4VS3 HYÖKKÄYKSET... 41 7 POHDINTA... 44 7.1 YLEINEN POHDINTA... 45 7.2 TUTKIMUKSEN JOHTOPÄÄTÖKSET... 46 7.3 TUTKIMUKSEN KRIITTINEN TARKASTELU... 50 LÄHTEET... 52 LIITTEET... 54

1 TAULUKKO- JA KAAVIOLUETTELO KUVIO 1. MAALINTEKOYMPYRÄ JA MAALINTEKOALUE... 13 KUVIO 2. MAALINTEKOALUEET... 21 KUVIO 3. YHTEENVETO KAIKISTA YLIVOIMAHYÖKKÄYKSISTÄ... 23 KUVIO 4. YLIVOIMAHYÖKKÄYSTEN KIEKON HALTUUN SAANTI PAIKKA JA KIEKOLLISEN TOIMINTA... 24 KUVIO 5. YLIVOIMAHYÖKKÄYKSIEN ONNISTUMISPROSENTIT SUHTEESSA KIEKON HALTUUNOTTO ALUEESEEN JA TOIMINNAN SUUNTAAN... 24 KUVIO 6. HYÖKKÄYSSINIVIIVAN YLITTÄMINEN JA YHTEENVETO YLIVOIMAHYÖKKÄYSTEN PÄÄTTÄMISESTÄ... 25 KUVIO 7. HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMISPROSENTIT SUHTEESSA TOIMINTAAN HYÖKKÄYSALUEELLA... 26 KUVIO 8. YHTEENVETO KIEKOLLISEN JA KIEKOTTOMIEN PELAAJIEN TOIMINNASTA HYÖKKÄYSALUEELLA.... 27 KUVIO 9. HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMISPROSENTTI SUHTEESSA PELAAJIEN TOIMINTAAN HYÖKKÄYSALUEELLA.... 28 KUVIO 10. YHTEENVETO 2VS1 HYÖKKÄYSTEN TULOKSISTA... 29 KUVIO 11. 2VS1 HYÖKKÄYSTEN RAKENTUMINEN: MISSÄ JA MILLÄ TAVALLA KIEKKO SAATIIN HALTUUN.... 29 KUVIO 12. 2VS1 HYÖKKÄYSTEN TYYPPI JA KIEKOLLISEN TOIMINNAN SUUNTA... 30 KUVIO 13. 2VS1 HYÖKKÄYKSESSÄ KIEKOLLISEN JA KIEKOTTOMAN HYÖKKÄÄJÄN TOIMINTA HYÖKKÄYSALUEELLA... 31 KUVIO 14. HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMISPROSENTTI SUHTEESSA PELAAJIEN TOIMINTAAN HYÖKKÄYSALUEELLA.... 32 KUVIO 15. 2VS1 HYÖKKÄYKSESSÄ SYÖTTÖJEN LUKUMÄÄRÄ HYÖKKÄYSALUEELLA JA LAUKAUKSEN TAPA... 32 KUVIO 16. HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMISPROSENTIT SUHTEESSA HYÖKKÄYKSEN PÄÄTTÄMISEEN.... 33 KUVIO 17. KIEKOLLISEN JA KIEKOTTOMIEN PELAAJIEN TOIMINTA 3VS1 HYÖKKÄYKSESSÄ HYÖKKÄYSALUEELLA... 34 KUVIO 18. HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMISPROSENTIT SUHTEESSA PELAAJIEN TOIMINTAAN HYÖKKÄYSALUEELLA.... 34 KUVIO 19. 3VS1 HYÖKKÄYKSESSÄ SYÖTTÖJEN MÄÄRÄ JA LAUKAUKSEN TAPA... 35 KUVIO 20. 3VS1 HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMISPROSENTTI SUHTEESSA HYÖKKÄYKSEN PÄÄTTÄMISEEN.... 35 KUVIO 21. 3VS2 HYÖKKÄYKSIEN TULOKSET... 36 KUVIO 22. 3VS2 HYÖKKÄYKSISSÄ KIEKON HALTUUN SAANTI PAIKKA JA TAPA... 37 KUVIO 23. 3VS2 HYÖKKÄYKSEN TYYPPI JA KIEKOLLISEN PELAAJAN TOIMINNAN SUUNTA HALTUUNOTON JÄLKEEN... 38

KUVIO 24. KIEKOLLISEN JA KIEKOTTOMIEN PELAAJIEN TOIMINTA 3-2 HYÖKKÄYKSISSÄ HYÖKKÄYSALUEELLA.... 39 KUVIO 25. HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMINEN SUHTEESSA PELAAJIEN TOIMINTAAN HYÖKKÄYSALUEELLA.... 40 KUVIO 26. 3VS2 HYÖKKÄYSTEN PÄÄTTÄMINEN... 40 KUVIO 27. 3VS2 HYÖKKÄYSTEN ONNISTUMINEN SUHTEESSA SYÖTTÖIHIN HYÖKKÄYSALUEELLA JA LAUKAISU TAPAAN.... 41 KUVIO 28. 4VS2 JA 4VS3 HYÖKKÄYSTEN YHTEENVETO... 42 KUVIO 29. 4VS2 JA 4VS3 HYÖKKÄYKSISSÄ KIEKON HALTUUN SAANTI TAPA JA PAIKKA... 42 KUVIO 30. 4VS2 JA 4VS3 HYÖKKÄYSTEN TYYPPI JA KIEKOLLISEN PELAAJAN TOIMINTA... 43 KUVIO 31. 4VS2 JA 4VS3 HYÖKKÄYSTEN PÄÄTTÄMINEN... 44 2

1 JOHDANTO 3 Opinnäytetyömme aiheena on ylivoimahyökkäyksen päättäminen jääkiekossa. Halusimme tehdä tutkimuksen, josta on tulevaisuudessa hyötyä tekijöille ja myös muille alan ihmisille. Tämä tutkimus on tehty jääkiekon kansainvälisen tutkimus- ja kehityskeskuksen tilaamana. Työ on suunnattu jääkiekon parissa toimiville ihmisille, joten työssä käytetty termistö on sen mukainen. Päädyimme tähän aiheeseen jääkiekon kansainvälisen kehityskeskuksen ehdotuksesta. Jääkiekosta, ja ennen kaikkea hyökkäyspelaamisesta on tehty lukuisia tutkimuksia ympäri maailman, mutta pienemmästä osasta, eli ylivoimahyökkäyksistä tutkimuksia ei ole tehty. Näin ollen tämä tutkimus on ilmeisesti ensimmäinen tähän aiheeseen liittyen. Jääkiekko on peli, jossa kummallakin joukkueella on noin 200 hyökkäystä, joista osa päättyy jo ennen hyökkäysalueelle pääsyä ja vain pienestä osasta syntyy maali. Ylivoimahyökkäys on kentällä tapahtuvien pienten asioiden seurausta, jotka saattavat olla ratkaisevia koko ottelun lopputulosta ajatellen. Näin ollen ylivoimahyökkäyksiin pääseminen ja niiden hyödyntäminen on tärkeä osa menestyvän joukkueen peliä. Ylivoimahyökkäyksiä on yhdessä ottelussa määrällisesti vähän, niiden tehokas hyödyntäminen rajoittaa myös toisen joukkueen hyökkäyspelaamista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää parhaat ratkaisumallit tasakentällisin pelatessa syntyville 2vs1, 3vs1, 3vs2, 4vs2 ja 4vs3 ylivoimahyökkäyksille. Edellä olevissa lyhenteissä hyökkäävän joukkueen pelaajien lukumäärä on ensin ja puolustavien lukumäärä jälkimmäisenä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään onnistuneiden ja epäonnistuneiden ylivoimahyökkäysten eroavaisuuksia sekä yksilöiltä ja joukkueelta vaadittavia taitoja ylivoimahyökkäysten hyödyntämiseksi. Tutkimuksen pääpaino on pelaajien toiminnassa hyökkäysalueella sekä hyökkäyksen päättämisessä, hyökkäyksien rakentumista unohtamatta. Miten pelaajien pitäisi liikkua hyökkäysalueella, jotta ylivoimahyökkäyksen seurauksena olisi maali tai hyvä maalintekopaikka? Täytyykö kiekollisen hyökkääjän syöttää vai laukoa ylivoimatilanteessa? Mitä taitoja pelaajilla pitää olla, jotta ylivoimahyökkäysten päättäminen maaliin olisi mahdollista? Muun muassa näihin kysymyksiin tutkimuksemme antaa vastauksia.

4 2 JÄÄKIEKON HISTORIA Jääkiekon syntymäpaikasta ja ajasta ei ole täyttä varmuutta, sillä lajin syntyperäksi on esitetty kolme eri vaihtoehtoa. Jääkiekkoa epäillään jääpallon muunnelmaksi, jossa vain kentän koko ja pelivälineet ovat hieman vaihtuneet. Toinen vaihtoehto on Skotlantilaisten kehittelemä muunnelma shinty nimisestä pelistä, jota Skotlantilaiset kokeilivat jäällä. Kolmantena vaihtoehtona Kanadan alkuperäisasukkaiden muunnelma Lacrossesta. (Wikipedia.) Nykyaikainen jääkiekko syntyi McGillin yliopistossa Montrealissa Kanadassa, jossa yliopiston opiskelijat kehittivät jääkiekolle uudet säännöt 1870-luvulla. Aluksi joukkueella oli kentällä 15 pelaajaa, mutta sittemmin määrä putosi ensin yhdeksään pelaajaan, seitsemään pelaajaan ja lopuksi nykyiseen kuuteen pelaajaan. Aluksi jääkiekossa sai syöttää ainoastaan eteenpäin, mutta tämä sääntö poistettiin ja se antoikin lajille uuden luonteen yhdessä vaihtopelaajien mukaan tulon myötä. (Wikipedia.) Jääkiekko tuli Suomeen ja Tampereelle Tapaninpäivänä vuonna 1926. Nahkatehtailija Yrjö Salminen opiskeli nahkateollisuutta Kanadassa 1920-luvun puolivälissä. Suomen luistinliiton puheenjohtaja ihastui Kanadassa jääkiekkoon, koska yhdelle jääpallokentälle mahtuisi kolme jääkiekkokenttää. Lisäksi jääkiekkoa pystyi harrastamaan myös iltaisin, koska pienelle kentälle sai helposti keinovalaistuksen. Jääkiekko liittyikin luistinliiton ohjelmaan vuonna 1927. (Mennander Mennander 2003, 71-72.) Suuri askel Suomalaisen jääkiekon kehitykselle tapahtui vuonna 1929, kun Suomen jääkiekkoliitto perustettiin Helsingissä. Tätä ennen jääkiekko oli saanut yhä enemmän jalansijaa, sillä jääkiekkoa myytiin kansainvälisenä pelinä, jota muualla maailmassa pelattiin jo sisähalleissa. Valotolppien rakentaminen avasi uuden mahdollisuuden jääkiekon kehitykselle koska peliä pystyi pelaamaan myös iltaisin, tämä toi lajin pariin uusia harrastajia koululaisista ja opiskelijoista sekä ennen kaikkea työläisistä. (Mennander Mennander 2003, 73.) Jääkiekko oli juurtunut Tampereella ja näin ollen Suomen ensimmäinen tekojäärata valmistuikin Tampereelle 1956. Suomelle oli myönnetty jääkiekon MM-kisat 1965, johon mennessä Helsinkiin oli tarkoitus rakentaa ensimmäinen jäähalli. Helsingin hallihanke kuitenkin venyi niin paljon, että halli rakennettiin lopulta Tampereelle

5 Hakametsään, joka avattiin yleisölle näytösottelussa 29.1.1965. (Mennander - Mennander 2003, 126-127.) 3 PELIANALYYSI 3.1 Puolustuspeli Kanadan jääkiekkoliitto jakaa puolustuspelin neljään eri ydinkohtaan. Ensimmäinen on paineen antaminen, eli tilan ja ajan poistaminen. Toisena ydinkohtana on puolustavan joukkueen tavoite hyökkäyksen pysäyttämiseen. Puolustava joukkue voi yrittää pysäyttää hyökkäyksen nopeasti tai tyytyä vain hidastamaan hyökkäystä, jolloin joukkue odottaa sopivaa kiekonriisto tilaisuutta. Kolmas ydinkohta on puolustavien pelaajien tuki. Tällä tarkoitetaan syöttölinjojen peittämistä, sekä hyökkäävän joukkueen pelin ennakoimista. Viimeisenä ydinkohtana on suunnanmuutos puolustuksesta hyökkäykseen, eli hyökkäysvalmius. Puolustavien pelaajien täytyy olla valmiina nopeaan hyökkäykseen kiekonriiston jälkeen. (Chambers 200, 125.) Puolustuspeli voidaan jakaa maalinestopeliin ja kenttäpeliin. Maalinestopeli tarkoittaa laukausten peittämistä puolustavien pelaajien ja maalivahdin toimesta. Kenttäpelillä tarkoitetaankin kaikkea muuta puolustuspelaamista kentän eri osaalueilla. (Suomen jääkiekkoliitto 2005.) Puolustuspelin tavoitteet ovat: 1. Vastustajan maalinteon estäminen 2. Tilan estäminen maalintekoalueelle 3. Kiekon riisto vastustajalta 4. Hyökkäysvalmiuden ylläpitäminen (Suomen jääkiekkoliitto 2005.)

6 3.1.1 Maalinestopeli Puolustuspelaamisessa puhutaan maalinestopelistä silloin, kun hyökkäävä joukkue on maalintekoalueella. Maalinesto pelin tavoitteena onkin estää hyökkäävän joukkueen maalinteko peittämällä laukauksia kenttäpelaajien toimesta, mutta suurin vastuu maalinestopelin onnistumisella on puolustavan joukkueen maalivahdilla. (Suomen jääkiekkoliitto 2005.) Maalinestopelin onnistuminen vaikuttaa joukkueen hyökkäyspeliin. SM-liigassa kaudella 1989 1990 tuli keskimäärin 50 laukausta ottelua kohden. 50 laukauksesta maalivahti torjui 30 laukausta ja puolustaja torjui 5 laukausta. Näin ollen 35 torjunnan seurauksena puolustavalla joukkueella on mahdollisuus saada irtokiekko haltuun ja käynnistää nopea vastahyökkäys. (Suomen jääkiekkoliitto 2005.) Maalivahdin ja puolustajien ennalta sovittu ja harjoiteltu yhteistyö on maalinesto pelin tärkeimpiä edellytyksiä. Ylivoimahyökkäyksissä puolustavan pelaajan tavoitteena on ohjata kiekollista hyökkääjää maalinteon kannalta huonompaan sektoriin sekä peittää syöttö kiekottomalle hyökkääjälle. Näin ollen ylivoimahyökkäyksissä maalivahdin tehtävän on torjua kiekollisen hyökkääjän laukaus kuljetuksesta. (Suomen jääkiekkoliitto 2006b.) 3.1.2 Kenttäpeli Puolustuspelaamisessa kenttäpelin tavoitteena on: 1. Riistää kiekko vastustajalta Puolustuspelaamisen toinen tavoite maalinteon estämisen jälkeen on riistää kiekko vastustajalta. 2. Estää tila maalintekoalueelle. Puolustavan joukkueen täytyy estää hyökkäävän joukkueen pääseminen maalintekoalueelle, eli poistaa vastustajalta tila edetä kohti maalia. 3. Hyökkäysvalmius. Puolustusvaiheessa joukkueen on oltava valmiina käynnistämään nopea hyökkäys heti kiekon haltuun saannin jälkeen.

(Suomen jääkiekkoliitto 2005.) 7 SM-liigassa kaudella 1989 1990 puolustava joukkue sai kiekon haltuun keskimäärin 200 kertaa, joista 100:ssa kiekko riistettiin vastustajalta. Puolustava joukkue sai kiekon haltuun 100 kertaa omalla puolustusalueella, 60 kertaa keskialueella ja 40 kertaa hyökkäysalueella. Kiekon riistoista seuranneet maalit jakautuivat siten, että 35 % maaleista tuli hyökkäysalueen kiekonriiston seurauksena, 30 % keskialueen riistoista ja 35 % puolustusalueella tapahtuneista riistoista. Tulosten perusteella voidaankin todeta, että puolustuspelin tehokkuudella on suuri vaikutus hyökkäyspelaamiseen. (Suomen jääkiekkoliitto 2005.) Puolustuspelaaminen voidaan erotella sen mukaan millä alueella ja miten kiekonriistotilanteisiin pyritään. Aggressiivisessa puolustuspelaamisessa pyritään nopeisiin kiekonriistoihin lähellä vastustajan maalia. Aggressiivinen pelaaminen vaatii puolustavilta pelaajilta hyviä henkilökohtaisia taktisia ominaisuuksia sekä nopeaa ratkaisuntekokykyä. Passiivisen puolustuspelin tavoitteena on ohjata hyökkäävää joukkuetta epäedulliseen tilanteeseen ja riistää kiekko sovitulla kentän osa-alueella. Passiivinen puolustaminen vaatii pelaajilta hyvää kärsivällisyyttä sekä tunnollisuutta oman tehtävän hoitamiseen. (Melkko 1998, 21-22.) 3.1.3. Yksittäisen pelaajan puolustuspelitaidot Puolustuspelaaminen asettaa jokaisella pelaajalle vaatimuksia omien henkilökohtaisten pelitaitojen suhteen. Pelitaidoissa yhdistyvät taktinen ajattelu sekä fyysinen tekeminen, eli pelikäsitys ja lajitekniikat. Pelitaidot luokitellaan pelitilanneroolien mukaan kiekollisen puolustajalle ja kiekottoman puolustajalle. Lisäksi pelitaidot luokitellaan neljän eri pelitilanteen mukaan maalinteon estämiseen, kiekon riistämiseen, tilan poistamiseen ja hyökkäysvalmiuteen. (Savolainen 1999, 4; Suomen jääkiekkoliitto 2005; Westerlund 1997b, 533-536.) Kiekollisen puolustajan pelitaidoista ensimmäinen ryhmä on maalinteon estämiseen liittyvät pelitaidot. Tähän kuuluu laukausten peittäminen sekä yhteistyö maalivahdin kanssa. Maalinteon estämisessä pelitaidot liittyvät maalinesto peliin, joten nämä pelitaidot ovat käytössä puolustavalla pelaajalla silloin, kun hyökkäävä pelaaja on maalintekoalueella. Toiseen ryhmään kuuluu kiekon riistämiseen liittyvät pelitaidot,

jotka ovat tärkeitä kenttäpelissä. (Savolainen 1999, 4; Suomen jääkiekkoliitto 2005; Westerlund 1997b, 533-536.) 8 Kolmantena ryhmänä kiekollista hyökkääjää puolustavan pelaajan pelitaitoihin kuuluu tilan poistaminen vastustajalta. Tilan poistamiseen liittyvät tärkeimmät pelitaidot ovat sijoittuminen oman maalin ja vastustajan väliin sekä kiekollisen ohjaaminen pieneen tilaan, eli keskeltä laitaan. Viimeisenä ryhmänä näihin pelitaitoihin kuuluu hyökkäysvalmiuden ylläpitäminen. Kiekollista hyökkääjää puolustavan pelaajan täytyy pystyä siirtymään puolustavasta roolista nopeasti hyökkäävään rooliin, jotta joukkueella on mahdollisuus nopeisiin hyökkäyksiin. (Savolainen 1999, 4; Suomen jääkiekkoliitto 2005; Westerlund 1997b, 533-536.) Kiekotonta hyökkääjää puolustavalla pelaajalla on pelitaidot jaettu niin ikään neljään ryhmään. Ensimmäisessä ryhmässä, eli maalinteon estämisessä tärkeimmät pelitaidot ovat maalintekoalueella olevan kiekottoman hyökkääjän vartiointi. Tähän ryhmään kuuluu myös maskia ja blokkia tekevän pelaajan puolustaminen. Toinen ryhmä on kiekon riistäminen, joka kiekotonta hyökkääjää puolustettaessa tarkoittaa kiekottoman vartiointia muulla kentän alueella, kuin maalintekoalueella. Lisäksi syöttölinjojen katkaiseminen kuuluu kiekotonta hyökkääjää puolustavan pelaajan pelitaitoihin, jolla estetään kiekon syöttäminen omalle puolustettavalle. Viimeisenä pelitaitona tässä ryhmässä on kiekotonta puolustavan pelaajan valmius irtokiekkojen hakemiseen. (Savolainen 1999, 4; Suomen jääkiekkoliitto 2005; Westerlund 1997b, 533-536.) Kolmas ryhmä on tilan poistaminen hyökkäävältä joukkueelta. Tämän ryhmän pelitaitoja ovat syöttölinjojen peittäminen keskustaan sekä kiekollista hyökkääjää puolustavan pelaajan auttaminen. Viimeisen ryhmänä on hyökkäysvalmius, jolla kiekotonta hyökkääjää puolustava pelaaja mahdollistaa nopan hyökkäyksen oman joukkueen saadessa kiekko haltuun. (Savolainen 1999, 4; Suomen jääkiekkoliitto 2005; Westerlund 1997b, 533-536.) Lisäksi puolustavalta pelaajalta vaaditaan hyvää pelinlukutaitoa. Puolustavan pelaajan tärkeimpiä ominaisuuksia on pystyä lukemaan ja ennakoimaan hyökkäävien pelaajien liikkeitä. Toinen tärkeä ominaisuus puolustavalle pelaajalle on hyvä ja nopea liikkuminen kentällä, jolloin pelaaja ehtii liikkua tilanteisiin vaikka hän olisikin sijoittunut väärin. (Miller 2001, 147-149.)

9 3.2 Hyökkäyspeli Hyökkäyspelissä on neljä ydinkohtaa, joita onnistunut hyökkäyspelaaminen vaatii. Ensimmäinen on paine, jolla tarkoitetaan pelaajien nopeutta sekä syöttöjen nopeutta. Nämä yksittäiset asiat nopeuttavat koko joukkueen hyökkäyspelaamista. Toinen ydinkohta on kiekkokontrolli. Hyökkäävän joukkueen on pidettävä kiekko joukkueen hallussa puolustusalueelta hyökkäysalueelle. Kiekonkontrolli vaatii kiekolliselta pelaajalta taitoja pitää kiekko hallussa erilaisissa tilanteissa. (Chambers 2000, 88.) Kolmas ydinkohta on kiekottomien pelaajien tuki kiekolliselle hyökkääjälle. Kiekollisella hyökkääjällä täytyy koko ajan olla vähintään kaksi syöttösuuntaa. Lisäksi kiekottomien hyökkääjien täytyy pitää yllä kenttätasapainoa sekä muodostaa ylivoimia puolustajia vastaan. Viimeisenä ydinkohtana on suunnanmuutos, jolla tarkoitetaan suunnanmuutosta puolustuksesta hyökkäykseen, jolloin joukkueen tulee olla valmiina nopeisiin syöttöihin ja sen kautta avautuviin vastahyökkäyksiin. (Chambers 2000, 88; Molloy-Wahlsten 2002, 68-69.) Hyökkäyspelin tavoitteet: 1. Maalinteko, joka on luonnollisesti hyökkäyspelin tärkein tavoite 2. Tilan voittaminen maalintekotilanteeseen, koska usein kiekko saadaan haltuun alueelta, jolta maalinteko ei ole mahdollista tai ainakin onnistumisprosentti on huono. 3. Pitää kiekko omalla joukkueella, mikä on tärkeää tuloksekkaan hyökkäyspelin kannalta ja myös toisaalta puolustuspelin kannalta, sillä ei ole yhdentekevää millä kentän alueella kiekko menetetään. 4. Puolustusvalmiuden ylläpitäminen, mikä tarkoittaa sitä, että joukkueen on varauduttava myös mahdolliseen kiekon menetykseen. (Suomen jääkiekkoliitto 2005.) Hyökkäyspelin tarkoituksena on maalintekotilanteen luominen. Kiekollisen pelin onnistumista auttaa tilan ja ajan luominen sekä kiekolliselle ja kiekottomalle pelaajalle. Tilaa ja aikaa voidaan luoda tyhjän tilan täytöllä, jatkuvalla liikkeellä, koordinoidulla yhteistyöllä pelaajien välillä, porrastuksella hyökkäyksessä,

10 improvisoinnilla ja koko pelialueen käytöllä. Tehokas hyökkäyspeli on paljon kiinni tyhjän tilan luomisesta. Tyhjää tilaa pystyy luomaan tehokkaasti yhdenkosketuksen syötöillä, jättösyötöillä, luistelunopeuden muutoksilla ja erilaisilla harhautuksilla. (Kingston 1986, 124; Melkko 1998, 13.) Hyökkäävä joukkue voi pitää kiekkoa hallussa kuljettamalla tai syöttelemällä. Pelaajan kuljettaessa kiekkoa pelitila vähenee, koska vastustajan on tällöin helpompi päästä kontaktiin kiekollisen kanssa. Kiekon hallussapitäminen syöttelemällä on tehokkaampi tapa, koska se aiheuttaa samalla muutoksia vastustajan puolustusmuodostelmaan. Syöttäminen on pelaajien yhteistyötä, jossa syöttäjä pyrkii luomaan vastaanottajalle mahdollisimman hyvät mahdollisuudet jatkaa peliä. (Westerlund 1990, 363.) 3.2.1 Hyökkäyspelin periaatteita Hyökkäyspeliä voidaan pelata joko tasa-, alivoima- tai ylivoimatilanteessa. Tasatilanteessa hyökätään esim. kolmella hyökkääjällä kolmea puolustajaa vastaan, kun vastaavasti alivoimatilanteessa hyökätään esim. kahdella hyökkääjällä kolmea puolustajaa vastaan. Ylivoimatilanteessa taas hyökätään esim. kolmella hyökkääjällä kahta puolustajaa vastaan. Tasa-/ alivoimatilanteet ovat luonteeltaan erilaisia kuin ylivoimatilanne. Tasa-/ alivoimatilanteessa pitää monesti jopa hidastaa hyökkäystä tai käyttää muita pelillisiä ratkaisuja, jotta saadaan omia pelaajia hyökkäykseen mukaan. Ylivoimatilanne pitää vastaavasti hyödyntää mahdollisimman nopeilla liikkeillä ja ratkaisuilla. Suomen jääkiekkoliitto (SJL) on määritellyt koulutusmateriaalissaan (JVT) kummankin hyökkäystilanteen pääperiaatteet millä tavoin kummastakin tilanteesta pelaajat voivat saada, tilanteen tunnistettuaan, maksimaalisen hyödyn irti. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) SJL määrittää koulutusmateriaalissaan (JVT) tasa- ja alivoimatilanteisen hyökkäyksen periaatteita ja antaa ohjeita näiden tilanteiden hyödyntämiseen. Näitä periaatteita ovat pelin kontrollointi, ajan voittaminen, vauhtieron luominen vastustajaan, tilan voittaminen ja tilan hyödyntäminen. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) Pelin kontrollointi vaatii hyökkäävältä joukkueelta liikettä isoon tilaan, jossa pelaajilla on enemmän aikaa tehdä ratkaisuja. Kontrollointiin voidaan pyrkiä myös jatkuvalla liikkeellä ja tarjoamalla aktiivisesti syöttöpaikkoja kiekolliselle. Ajan voittaminen on tärkeää erityisesti alivoimaisessa hyökkäyksessä, jolloin voittamalla aikaa annetaan omille pelaajille mahdollisuus ehtiä tukemaan hyökkäystä paremmin. Ajan

voittamiseksi pelaaja voi suojata kiekkoa, odottaa apua tai pelata kiekko alas/ sivulle syöttämällä. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) 11 Vauhtieroa vastustajaan voidaan luoda joko vaihtamalla luistelurytmiä ja suuntaa sekä harhauttamalla. Kiekollinen pelaaja voi imeä vastustajiaan itseensä esim. hidastamalla vauhtiaan, jolloin vastustaja yleensä pyrkii kontaktiin kiekollisen kanssa, tämä taas avaa muille hyökkääville pelaajille enemmän tilaa kentällä, jonka he voivat käyttää hyväksi onnistuneen syötön jälkeen. Kiekottomat pelaajat voivat taas nopeuttaa luisteluaan ja pyrkiä suoraviivaisesti kohti maalia, jolloin puolustavat joutuvat reagoimaan tähän liikkeeseen ja tämä avaa tilaa kentälle. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) Jos nämä edellä mainitut keinot tai muut tilan luomiseen pyrkivät ratkaisut eivät luo tyhjää tilaa kentälle, pitää tilaa voittaa eri keinoin. Näitä keinoja ovat nopeat eteenpäin syötöt liikkeeseen, roolin vaihdot kiekollisesta kiekottomaksi (syötä - liiku) ja blokkipeli sekä siihen liitetty lyhytsyöttöpeli. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) Kun hyökkäävä joukkue on onnistunut luomaan tyhjän tilan, tulee sen pyrkiä hyödyntämään se mahdollisimman nopeasti. Tämä tarkoittaa hyökkäävän pelaajan, joko kiekollisen tai kiekottoman nopeaa liikettä tähän tyhjään tilaan. Tyhjän tilan täyttäneellä pelaajalla pitäisi olla aikaa luoda maalintekopaikka joukkueelleen joko omalla liikkeellään ja omalla laukauksellaan tai syötöllä pelaajalle joka on paremmassa maalinteko paikassa. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) Ylivoimatilanne on maalinteon kannalta paljon helpompi käyttää hyväksi kuin tasaja alivoimatilanne, tämän johdosta ylivoimatilanteeseen päässeen joukkueen tulee pyrkiä päättämään ylivoimahyökkäys tehokkaasti ja nopeasti. SJL määrittää koulutusmateriaalissaan (JVT) ylivoimahyökkäyksen pääperiaatteet: tilaeron säilyttämisen vastustajaan, pelin edistämiseen, tilan voittamiseen ja tilan hyödyntämiseen. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) Tilaeron säilyttäminen vastustajaan on ylivoimatilanteen hyödyntämisen ja säilyttämisen kannalta erittäin merkittävää, sillä vastustajan pelaajia ei saa päästää mukaan hyökkäyksen puolustamiseen. Tilaeron säilyttämiseksi hyökkäävän joukkueen pitää pyrkiä vauhdilla kohti vastustajan maalia ja jokaisen hyökkäävän pelaajan on pysyttävä liikkeessä koko ajan. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.)

12 Pelin edistäminen on tärkeää samasta syystä kuin tilaeron säilyttäminenkin, pyritään säilyttämään saatu ylivoimatilanne viemällä peliä eteenpäin järkevillä ratkaisuilla. Näitä ratkaisuja ovat syötöt eteenpäin vapaalle miehelle tai oma kuljetus vauhdilla eteenpäin. Kiekottomat pelaajat voivat edistää peliä tarjoamalla kiekolliselle peliä eteenpäin vievää syöttöpaikkaa. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) Tilan voittaminen on ylivoimatilanteessa samankaltaista kuin tasa- ja alivoimatilanteessakin, sillä erotuksella, että ylivoimatilanteessa kaikki pitää tapahtua nopeammin tilanteen säilyttämiseksi ylivoimahyökkäyksenä. Pelaajat voittavat tilaa liikkumalla pienestä isoon tilaan ja pitämällä pelin leveänä. Kiekottoman tulee esim. harhauttamalla vaikeuttaa puolustajansa toimintaa ja auttaa kiekollista hyökkääjää. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) Lopulta ylivoimahyökkäyksen lopputulos on kiinni saadun tilan ja ylivoimatilanteen hyödyntämisestä. Saatu tyhjä tila hyökkäyspäässä pitää hyödyntää täyttämällä se ja sen täyttäneen pelaajan tulee tehdä itsensä vaaralliseksi puolustajien kannalta. Tämä tapahtuu kiekollisena pyrkimällä aggressiivisesti maalintekoon tai vapauttavaan syöttöön. Kiekottoman pelaajan tulee taas etsiä itselleen maalinteon kannalta suotuisa paikka, johon kiekollinen pelaaja voi kiekon toimittaa. (Suomen jääkiekkoliitto 2006a.) 3.2.2 Maalintekotehokkuus Hyökkäyspelin tavoitteena on maalintekotilanteen luominen hyvälle maalintekopaikalle, jossa hyökkäyksen päättäminen maaliin on prosentuaalisesti todennäköistä. Kiekottomilla pelaajilla on tärkeä rooli maalintekotilanteen luomisessa, heidän tehtäviään on tasapainon, syvyyden ja leveyden luominen, puolustuksen harhauttaminen, screen-peli ja maalivahdin näkökentän peittäminen. Jos kiekottoman pelaajan tehtävät onnistuvat, syntyy kiekolliselle pelaajalle aikaa analysoida tilanne ja siten päättää tilanne tuloksellisesti. (Kingston 1986, 140; Kingston 2003, 1-4.) Maalintekoa ja sen tehokkuutta on tutkittu paljon. Ennen parhaimpana alueena maalinteon kannalta pidettiin ns. maalintekoympyrää. Mutta viimeisempien tutkimusten perusteella aluetta on hiukan pienennetty. Maalintekoalue ulottuu nykyään n. p-piste-tasolta maalille. Jääkiekko- ottelun voitto perustuu suurelta osin siihen, kuinka monesti joukkue pääsee laukomaan maalintekoympyrän sisäpuolelta.

13 (Kuvio 1.) Toisaalta laukominen laukaisuympyrän ulkopuolelta ei yleensä kannata, sillä ulkopuolelta lauotuista vedoista ei synny useinkaan jatkotilanteita. (Melkko 1998, 15; Mikkola 1987, 11.) Westerlundin tekemässä tutkimuksessa SM-liigassa 90 % maaleista tehtiin maalintekoympyrästä. Samansuuntainen tulos saatiin myös vuoden 1991 MMkisoista tehdystä maalintekoanalyysistä, jossa 89,3 % maaleista tehtiin maalintekoympyrästä. (Kuvio 1.) (Saarinen 1992; Westerlund 1997a.) Kuvio 1. Maalintekoympyrä ja maalintekoalue (Mikkola 1987, 231.) Westerlund (1997a) totesi maalintekotapaa tutkiessa yksilötaitojen merkityksen pelille. Ottelun voittanut joukkue pystyi laukomaan 34 % vapaasta tilasta ja hävinneet 28 %. Suurin ero oli kuitenkin poikittaisliikkeen jälkeen lähteneissä laukauksissa. Voittajajoukkue laukoi huomattavasti enemmän poikittaisliikkeestä suhteessa hyökkäyssuuntaan nähden kuin hävinnyt joukkue. (Salmi 1999, 22.) Laukaisu suoraan syötöstä on tehokkain laukaisutapa tehdä maali. Westerlundin tutkimuksessa 90 % SM-liigassa tehdyistä maaleista tehtiin suoraan syötöstä. Samansuuntaisia tuloksia saivat myös Saarinen MM-kisojen maalintekoanalyysissä (43 %) ja Rautakorpi pelitehokkuustutkimuksessa (33 %). (Rautakorpi 1993, 66; Saarinen 1991; Westerlund 1997a.) Maalintekoanalyyseillä voidaan tutkia maalintekotilanteiden tehokkuutta. Tehokkain tapa on laukoa suoraan syötöstä maalintekoympyrän sisäpuolelta. Maalintekotilanteen onnistuminen on paljon kiinni myös vastustajan maalivahdista.

14 Tämän seurauksena hyökkäävän joukkueen tulee tehdä maalivahdin toiminta mahdollisimman vaikeaksi. Maalivahdin ennakointimahdollisuudet tulee minimoida kiekottomien ja kiekollisen pelaajan toiminnalla. Näitä ovat esimerkiksi laukauksen yllätyksellisyys ja laukauksen peittäminen. Kiekottomat pelaajat voivat vaikeuttaa maalivahdin pelaamista tekemällä maskia, tarjota syöttö- ja ohjauspaikka sekä reagoimalla nopeasti rebound-kiekkoihin. (Salmi 1999, 23; Suomen jääkiekkoliitto 2006d.) 3.2.3 Yksittäisen pelaajan hyökkäystaidot Hyökkäyspelissä saadun hyökkäyksen hyödyntäminen on pitkälti kiinni yksilöiden henkilökohtaisesta taidosta ja niiden tarkoituksen mukaisesta käytöstä. Yksilö tarvitsee erilaisia taitoja sekä kiekollisena että kiekottomana auttaakseen omaa joukkuettaan päättämään hyökkäyksen tehokkaasti. (Savolainen 1999, 3; Suomen jääkiekkoliitto 2006c; Westerlund 1997b, 533-536.) Suomen jääkiekkoliitto määrittää koulutusmateriaalissaan (JVT) hyökkäyspelissä kiekollisena tarvittavat pelitaidot. Hyökkäyspelitaidot jaetaan neljään eri ryhmään, maalintekoon, tilan voittamiseen, kiekon pitämiseen omalla joukkueella ja puolustusvalmiuteen. Maalinteossa kiekollisen hyökkääjän tulee hallita yllättävä laukominen eri tavoin maalintekoalueelta ja syöttäminen vapaalle pelaajalle maalintekoalueella. Kiekollisen pelaajan tulee hallita myös kiekon kuljettaminen parempaan paikkaan, joko haastamalla tai harhauttamalla. (Savolainen 1999, 3; Suomen jääkiekkoliitto 2006c; Westerlund 1997b, 533-536.) Tilan voittamisessa kiekollisen tulee hallita kuljetus pienestä tilasta isoon tilaan tai toiselle alueelle, syöttäminen eteenpäin ja vapaaseen tilaan sekä liikkeeseen. Kiekollisen on tärkeää osata kiekon järkevä purkaminen, pelin nostaminen eteenpäin ja roolin vaihtaminen kiekottomaksi syöttämällä ja liikkumalla. Kiekon pitämiseen omalla joukkueella pelaaja tarvitsee hyvää liikettä ja kiekon suojaamistaitoja vastustajalta. Syöttäminen on myös olennainen asia kiekon pitämiseen omalla joukkueella, koska kiekollisen pitää pystyä syöttämään kiekko taakse ja sivulle joukkuekaverille vapaaseen tilaan. (Savolainen 1999, 3; Suomen jääkiekkoliitto 2006c; Westerlund 1997b, 533-536.) Puolustusvalmius on tärkeää, sillä vastustaja pyrkii aina nopeisiin vastahyökkäyksiin. On tärkeää ylläpitää puolustusvalmiutta, josta voi nopeasti organisoitua puolustuspeliin. Puolustusvalmiuden kannalta tärkeitä taitoja ovat pelin

15 purkaminen ja nopea roolinvaihto kiekollista tai kiekotonta puolustavaksi. Joukkueen puolustusvalmiutta edes auttaakseen kiekottoman tulee tukea hyökkäystä ja varmistaa kiekollista pelaajaa. Samaan aikaan kiekottoman tulee olla valmiudessa nopeaan vaihtoon puolustuspelirooleihin. (Savolainen 1999, 3; Suomen jääkiekkoliitto 2006c; Westerlund 1997b, 533-536.) Kiekottoman hyökkääjän pelitaidot SJL jaottelee JVT- koulutusmateriaalissaan samalla periaatteella neljään eri osa-alueeseen eli maalintekoon, tilan voittamiseen, kiekon pitämiseen omalla joukkueella ja puolustusvalmiuteen. Maalintekoa kiekoton hyökkääjä voi auttaa liikkumalla maalintekopaikalle ja tarjoamalla syöttöpaikkaa kiekolliselle, tilan tekemisellä blokkaamalla, joko kiekolliselle tai kiekottomalle. Kiekottomalla hyökkääjällä tulee olla myös valmius, reagoida mahdolliseen laukauksen jälkeiseen paluukiekkoon ja taito tehdä maskia vastustajan maalivahdin eteen edesauttaakseen maalintekoa. (Suomen jääkiekkoliitto 2006c.) Tilan voittamisen kannalta kiekottoman hyökkääjän tulee osata tarjota syöttöpaikkaa tilaan joka vie peliä eteenpäin. Kiekoton voi auttaa hyökkäyspeliä myös tilan tyhjentämisellä tai voittamalla tilaa kiekolliselle blokkaamalla. Kiekon pitämisessä omalla joukkueella, kiekottomalla on tärkeä rooli sillä kiekottoman pitää tarjota kiekolliselle aktiivisesti syöttöpaikkaa taakse tai sivulle. Kiekoton voi auttaa omaa joukkuettaan kiekon pitämisessä blokkaamalla tilaa kiekolliselle. (Savolainen 1999, 3; Suomen jääkiekkoliitto 2006c; Westerlund 1997b, 533-536.)

16 4 TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena oli löytää vastaukset seuraaviin tutkimusongelmiin. 1. Mikä on paras ratkaisumalli onnistuneelle 2vs1, 3vs1, 3vs2, 4vs2 ja 4vs3 ylivoimahyökkäykselle? 2. Onko onnistuneissa ja epäonnistuneissa ylivoimahyökkäyksissä eroavaisuuksia hyökkäysalueen toiminnassa? Onko toteutetuilla toimintatavoilla todennäköisempää onnistua vai epäonnistua? 3. Mitä taitoja onnistunut ylivoimahyökkäys vaatii yksittäiseltä pelaajalta, sekä joukkueelta?

17 5 TUTKIMUSMENETELMÄT 5.1 Aineiston keräys Tutkimusaineistonamme olivat Torinon 2006 talviolympialaisten jääkiekkopelit. Saimme pelit toimeksiantajaltamme Suomen jääkiekkoliitolta DVD- muodossa. Tutkittavat pelit olivat: Venäjä - Tshekki, Ruotsi Tshekki, Tshekki Suomi, Suomi Italia, Suomi Sveitsi, Suomi Kanada, Suomi Ruotsi, Suomi USA, Suomi Venäjä ja Ruotsi Venäjä. 5.2 Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Tutkimusaineistostamme eli pelien kuvamateriaalista johtuen, valitsimme tutkimusmenetelmäksemme sisällönanalyysin. Aineistolähtöinen sisällönanalyysi oli tutkimustapauksessa kaikkein järkevin ja selkein vaihtoehto aineiston analysointiin. Sisällönanalyysillä voidaan analysoida dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti. Sisällönanalyysissa tutkittavana dokumenttina voi toimia hyvin erilaiset dokumentit, kuten kirja, haastattelu tai niin kuin meidän tutkimuksessa kuvamateriaali. Sisällönanalyysilla pyrimme järjestämään kuvamateriaalin tiiviiseen ja selkeään muotoon kadottamatta kuitenkaan sen oleellista informaatiota. Prosessissa ensimmäinen vaihe on redusointi eli aineiston pelkistäminen, toinen vaihe on klusterointi eli aineiston ryhmittely ja kolmas vaihe on abstrahointi eli aineiston teoreettisten käsitteiden luominen. (Tuomi ja Sarajärvi 2002, 105.) 5.2.1 Aineiston redusointi ja klusterointi Aloitimme kuvamateriaalin läpikäymisen katsomalla pelit läpi ja ottamalla kaikki ylivoimahyökkäykset paperille ylös. Tässä vaiheessa ylivoimahyökkäyksistä otimme ylös vain peliajan, hyökkäävän joukkueen ja puolustavan joukkueen. Tällä tavoin löytäisimme ylivoimahyökkäykset myöhemmin nopeasti, tarkempaa analyysia varten. Seuraava analysointi vaihe oli saattaa hyökkäykset numeraaliseen muotoon koodaamamme muuttujaluettelon avulla. Muuttujaluettelon rakensimme loogiseen

18 järjestykseen sillä tavalla, että siitä selviää hyökkäyksen vaiheet aina hyökkäyksen lähtöhetkestä, hyökkäyksen päätökseen. Muuttujaluettelossa oli yhteensä 19 eri muuttujaa, jotka koodasimme jokaisen numeraalisesti laskettavaan muotoon. Muuttujaluettelon eri muuttajat koodasimme yksinkertaisesti numeroiksi, annoimme jokaiselle muuttujan vaihtoehdolle oman numeron. Tällä tavoin saimme numeraaliseen muotoon ylivoimahyökkäyksen jokaisen eri vaiheen ja saimme niistä olennaisen informaation talteen. Tietokoneohjelmana käytimme Exel- ohjelmaa, joka oli molemmille suhteellisen tuttu ja siitä löytyi kaikki tarvittavat ominaisuudet tutkimustamme varten. Seuraava vaihe oli jakaa saamamme informaatio ryhmiin jonka pohjalta voisimme alkaa muodostamaan tuloksia ja etsimään vastausta tutkimusongelmiimme. Ensimmäinen ryhmittelymme oli jakaa ylivoimahyökkäykset onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin. Jaottelimme hyökkäykset tämän pohjalta niin, että hyökkäys oli onnistunut, mikäli se päättyi maaliin tai laukaukseen 1- tai 2- alueelta. Muulla tavalla päättyneet hyökkäykset luokittelimme epäonnistuneeksi. Päädyimme tähän jakoon, koska maaliin johtanut hyökkäys on aina onnistunut ja 1-2 alue on hyvä maalintekopaikka. Tämän jälkeen jaoimme sekä onnistuneet että epäonnistuneet hyökkäykset eri vaiheisiin. Näitä vaiheita olivat hyökkäykseen lähtö, hyökkäävien pelaajien toiminta hyökkäysalueella ja hyökkäyksen päättäminen. Hyökkäykseen lähdöstä emme erotelleet onnistuneita ja epäonnistuneita hyökkäyksiä, koska se ei ollut mielestämme ratkaisevaa ajatellen tutkimusongelmiamme. Tilastoimme millä pelialueella kiekko saatiin haltuun ja mikä oli toiminnan suunta ja tapa, kiekon haltuun saamisen jälkeen. Hyökkäävien pelaajien toiminnasta hyökkäysalueella tilastoimme, syötöt hyökkäysalueella ja kiekottomien pelaajien toiminnan. Hyökkäyksen päättämisen kannalta koimme tärkeäksi tilastoida, mistä kiekko vietiin hyökkäysalueelle, kiekollisen pelaajan toiminnan ja laukaustavan. Tällä jaottelulla pyrimme löytämään mahdollisia yhtenäisyyksiä hyökkäyksistä ja toisaalta eroavaisuuksia onnistuneiden ja epäonnistuneiden hyökkäysten välillä. Kehittämiemme koodien avulla pystyimme tekemään eri vaiheista taulukoita, joita oli helppo vertailla keskenään ja pyrkiä näin löytämään mahdollisia vastauksia tutkimusongelmiin.

19 Tämän laajemman, onnistuneiden ja epäonnistuneiden hyökkäyksiin jaottelun jälkeen siirryimme analysoimaan jokaista hyökkäystyyppiä erikseen. Näitä tilannetyyppejä olivat 2vs1, 3vs1, 3vs2, 4vs2 ja 4vs3 ylivoimahyökkäykset. Jaoimme jokaisen hyökkäystyypin samalla periaatteella kuin onnistuneet ja epäonnistuneetkin hyökkäykset, mutta hiukan yksityiskohtaisimmin ja lisäsimme yhden muuttujan lisää vertailuun, vastustajan puolustusvalmiuden. Ensimmäiseksi tilastoimme jokaisen eri tilannetyypin ylivoimahyökkäyksen (alkuhetket), jaoimme nämä hyökkäyksen rakentumis- ja lähtövaiheiseen ja tilastoimme myös vastustajan puolustusvalmiuden hyökkäyksien alkuhetkillä. Hyökkäyksen rakentumisvaiheesta tilastoimme, missä ja miten kiekko saatiin haltuun. Hyökkäykseen lähdöstä tilastoimme, hyökkäyksen tyypin ja toiminnan suunnan ja tavan. Vastustajan puolustusvalmiudesta tilastoimme yksinkertaisesti pelaajamäärän, mikä oli kiekon alla hyökkäyksen rakentuessa. Tämän jälkeen jaoimme hyökkäykset jokaisessa tilannetyypissä onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin hyökkäyksiin ja tilastoimme niistä hyökkäävien pelaajien toiminnan hyökkäysalueella ja hyökkäyksen päättämisen. Tällä ryhmittelyllä saimme kerättyä jokaisesta ylivoimahyökkäyksestä tietoa loogisessa järjestyksessä ja tämän ryhmittelyn johdosta ylivoimahyökkäyksistä oli helpompi saada tutkimuksen kannalta tärkeä tieto esiin. Tutkimuksessa käytetyt muuttujat: Ylivoimahyökkäyksen aika 1. Erä, 2. Erä, 3. Erä Hyökkäävä joukkue ja puolustava joukkue 1. Ruotsi, 2. Suomi, 3 Tshekki, 4 Venäjä, 5 Kanada, 6 USA, 7 Sveitsi, 8 Italia Missä kiekko saatiin haltuun 1. Puolustusalueella (PA) 2. Keskialueella (KA) 3. Hyökkäysalueella (HA) Miten kiekko saatiin haltuun 1. Kiekon riisto hyökkäävältä joukkueelta. (Tilanne, jossa puolustava pelaaja riistää kiekon vastustajan hallinnasta tai katkaisee syötön). 2. Rebound. (laukauksen jälkeinen irtokiekko) 3. Hyökkäävän joukkueen kiekon menetys. (Hyökkäävä joukkue menettää kiekon ilman puolustavan joukkueen painetta).

20 4. Siirto kiekko. (Kiekon siirtäminen kauemmas omasta maalista, jolla ei ole ensisijaisesti tarkoitusta mennä omalle pelaajalle). Hyökkäyksen tyyppi 1. Vastahyökkäys. (Kiekon haltuun saannin jälkeinen nopea hyökkäys kohti vastustajan maalia, jolloin puolustava joukkue ei ehdi valmistautua puolustukseen.) 2. Kontrolloitu hyökkäys. (Hyökkäävän joukkueen suunnitelmallinen hyökkäys organisoitua puolustusta vastaan). Toiminnan suunta (Kiekollisen pelaajan toiminta kiekon haltuun saannin jälkeen) 1. Liike hyökkäyssuuntaan 2. Liike puolustussuuntaan 3. Syöttö hyökkäyssuuntaan 4. Syöttö puolustussuuntaan Puolustusvalmius (puolustavalla joukkueella pelaajia kiekon ja oman maalin välissä). 1. Yksi pelaaja kiekon alapuolella 2. Kaksi pelaajaa kiekon alapuolella 3. Kolme pelaajaa kiekon alapuolella 4. Neljä pelaajaa kiekon alapuolella 5. Viisi pelaaja kiekon alapuolella Tilanteen tyyppi 1. 2-1 hyökkäys, 2. 3-1 hyökkäys, 3. 3-2 hyökkäys, 4. 4-2 hyökkäys, 5. 4-3 hyökkäys Mistä kiekko sisään. (Kiekollinen pelaaja ylittää hyökkäyssiniviivan) 1. Laidasta, 2. Keskeltä Kiekollisen puolustajan toiminta 1. Paine kiekolliseen, 2. Ei painetta kiekolliseen Kiekollisen hyökkääjän toiminta hyökkäysalueella 1. Laukaus 2. Syöttö 3. Tukiliike ja laukaus. (Harhautus juuri ennen laukausta). 4. Tukiliike ja syöttö. (Harhautus juuri ennen syöttöä). Ensimmäisen kiekottoman toiminta (Ensimmäinen kiekoton joka ylittää hyökkäyssiniviivan). 1. Keskeltä maalille 2. Laidasta maalille 3. Keskeltä takamieheksi 4. Laidasta takamieheksi

21 Toisen -, kolmannen - ja neljännen kiekottoman toiminta (Samat kuin ensimmäisellä kiekottomalla) Miltä alueelta laukaus lähti. (Kuvio 2.) 1. 1-alue, 2. 2-alue, 3. 3-alue, 4. 4-alue, 5. 5-alue. 6. 6-alue Kuvio 2. Maalintekoalueet Laukauksen tapa 1. Kuljetuksesta. (Kiekko on pelaajalla selvästi hallussa ennen laukausta). 2. Suoraan syötöstä. (Pelaaja laukaisee ilman haltuunottoa ensimmäisestä kosketuksesta kiekkoon). Hyökkäyksen tulos 1. Maali, 2. laukaus ohi, 3. maali reboundista, 4. ohi reboundista, 5. torjunta, 6. ei laukausta. 5.2.2 Aineiston abstrahointi Edellä mainituilla tilastointimenetelmien avulla saimme kerättyä tutkimustamme ajatellen ylivoimahyökkäyksistä olennaisen tiedon talteen. Tämän tilastoinnin pohjalta teimme hyökkäyksistä taulukoita Excel taulukkolaskentaohjelmalla, joita oli helppo vertailla keskenään. Käytimme kaikissa taulukoissa, joita vertailimme keskenään kuvaajan arvoina prosentteja, sillä ne ovat keskenään vertailukelpoisia ja taulukosta näkee nopeasti, millaiset ratkaisut toistuvat hyökkäyksissä. Tämä tilastointimenetelmä ja niiden pohjalta tehdyt taulukot mahdollistivat jokaisen tilannetyypin analysoinnin erikseen. Analysoimalla hyökkäyksiä tällä tavalla pyrimme

havainnoimaan oliko eri tilannetyypeillä toistuvia ratkaisumalleja, jotka olivat hyökkäyksen päättämisen kannalta tehokkaampia kuin jotkut muut ratkaisumallit. 22 6 TULOKSET 6.1 Yhteenveto kaikista ylivoimahyökkäyksistä Tässä osiossa kaikki ylivoimahyökkäykset on laitettu yhteen ja etsitty kaikille hyökkäystyypeille ominaisia piirteitä. Osa kuvioista on kuvattu absoluuttisina lukuina, kuvastaen tapahtumien määriä. Suurin osa kuvioista on kuitenkin prosentteina, jolloin tulosten vertaileminen on mahdollista. Vertailutaulukoissa prosentit ovat laskettu siten, että yhden vaihtoehdon tulos on 100 %, joka on jaettu onnistuneiden ja epäonnistuneiden kesken. Näin ollen siitä näkyy hyökkäyksen todennäköinen lopputulos kyseisen suorituksen seurauksena. Esimerkiksi kuviossa 5 kun kiekko on saatu haltuun puolustusalueella (PA) hyökkäykset ovat onnistuneet 60 %:sti ja epäonnistuneet 40 %:sesti. Muissa kuin vertailu taulukoissa 100 % tulee yhden muuttujan eri vaihtoehdoista, eli onnistuneista ja epäonnistuneista hyökkäyksistä on laskettu prosentuaaliset jakaumat. Esimerkiksi kuviossa 4 muuttujana, missä kiekko haltuun, 100 % jakautuu onnistuneissa hyökkäyksissä puolustusalue (PA) 65 %, keskialue (KA) 30 % ja hyökkäysalue (HA) 5 %. Epäonnistuneissa 100 %: a jakautuu PA 75 %, KA 25 % ja HA 0 %. Tutkimuksessa olleissa kymmenessä pelissä tuli yhteensä 46 ylivoimahyökkäystä, joista 31 hyökkäystä oli onnistuneita ylivoimahyökkäyksiä päättyen maaliin tai laukaukseen 1-2 maalintekoalueelta. Kaikista laukaukseen maalia kohti päättyneistä hyökkäyksistä yhteensä kymmenen päättyi maaliin. Yhdeksän kertaa ylivoimahyökkäys päättyi maalin ohi suuntautuneeseen laukaukseen ja kuudesta hyökkäyksestä laukausta ei saatu aikaiseksi ollenkaan. (Kuvio 3.)

23 Ylivoimahyökkäykset 50 45 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Yhteensä Maali Maalia kohti Ohi Ei laukausta Kuvio 3. Yhteenveto kaikista ylivoimahyökkäyksistä Suurin osa onnistuneista ja epäonnistuneista hyökkäyksistä lähti ylivoimahyökkäyksen tekevän joukkueen puolustusalueelta ja noin kolmasosa kaikista ylivoimahyökkäyksistä lähti keskialueelta. Hyökkäysalueelta lähteneitä ylivoimahyökkäyksiä oli määrällisesti vähän, koska tutkimukseen kuului vain tasakentällisin pelatessa syntyneet selkeät suorat hyökkäykset, joita ei hyökkäysalueelta juurikaan lähtenyt. (Kuvio 4.) Laukaukseen 1-2 maalintekoalueelta päättyneistä hyökkäyksistä, eli tutkimuksessa onnistuneiksi luokitelluista hyökkäyksistä, 64 %:ssa kiekko saatiin haltuun puolustusalueella. Keskialueella tapahtuneen kiekon haltuun saannin jälkeen 32 % hyökkäyksistä päättyi laukaukseen 1-2 maalintekoalueelta. Kuviossa 4 selviää myös, että kiekollisen pelaajan toiminta kiekon haltuun saannin jälkeen oli samanlainen onnistuneiden ja epäonnistuneiden hyökkäysten kesken. Laukaukseen 1-2 alueelta päättyneissä, onnistuneissa hyökkäyksissä pelaaja syötti (55 %) tai kuljetti (32 %) kiekkoa hyökkäyssuuntaan. 3-6 alueen laukauksiin päättyneissä hyökkäyksissä nämä prosentit ovat hyvin lähellä onnistuneiden hyökkäysten lukuja. (Kuvio 4.)

24 Ylivoimahyökkäyksiin lähtö 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % PA KA HA Liike ylös Liike alas Syöttö ylös Syöttö alas Missä kiekko haltuun Toiminnan suunta Onnistuneet Epäonnistuneet Kuvio 4. Ylivoimahyökkäysten kiekon haltuun saanti paikka ja kiekollisen toiminta Hyökkäysalueella haltuun saannin jälkeen onnistuneen ylivoimahyökkäyksen mahdollisuus on suurin. Lisäksi kiekollisen liike alaspäin osoittautuu tehokkaaksi, mutta näiden toimintojen kokonaismäärä on kuitenkin erittäin vähäinen, parin prosentin luokkaa, joten tuloksista ei voida niiden kohdalla tehdä mitään johtopäätöksiä. Keskialueelta lähteneellä hyökkäyksellä on paras onnistumisprosentti 70 %, mutta suurta eroa puolustusalueen haltuunottoon ei ole. Toiminnan suunnassa tehokkainta on liike ylöspäin joko syöttäen tai liikkuen. (Kuvio 5.) Vertailu ylivoimahyökkäyksiin lähdöstä 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % PA KA HA Liike ylös Liike alas Syöttö ylös Syöttö alas Missä kiekko haltuun Toiminnan suunta Onnistuneet Epäonnistuneet Kuvio 5. Ylivoimahyökkäyksien onnistumisprosentit suhteessa kiekon haltuunotto alueeseen ja toiminnan suuntaan.

25 Onnistuneissa hyökkäyksissä kiekko tuotiin hyökkäysalueelle sisään suurimmaksi osaksi oikeasta tai vasemmasta laidasta (79 %). Kiekollinen pelaaja tuli hyökkäysalueelle keskeltä 21 %:ssa onnistuneista hyökkäyksistä. Epäonnistuneissa hyökkäyksissä keskeltä ja laidasta kiekon vieminen hyökkäysalueelle oli samassa suhteessa onnistuneiden hyökkäysten kanssa. (Kuvio 6.) 1-2 maalintekoalueelta laukaukseen johtaneissa hyökkäyksissä kiekon hyökkäysalueelle tuonut pelaaja syötti 93 %:ssa ja laukoi itse vain 7 %:ssa hyökkäyksistä. Onnistuneet hyökkäykset päättyivät syötön jälkeen laukaukseen suoraan syötöstä 71 %:sti. Epäonnistuneissa hyökkäyksissä kiekollinen pelaaja laukoi itse kuljetuksen jälkeen 20 %:ssa ja syötti 80 %:ssa hyökkäyksistä, mutta hyökkäys päättyi laukaukseen suoraan syötöstä vain 33 %:sti. 22 % epäonnistuneista hyökkäyksistä kiekollinen pelaaja laukoi itse kuljetuksesta. Näin ollen lähes puolessa epäonnistuneista hyökkäyksistä laukaus jäi puuttumaan kokonaan. (Kuvio 6.) Toiminta hyökkäysalueella 100 % 80 % 60 % 40 % 20 % 0 % Laidasta Keskeltä Laukaus Syöttö Kuljetuksesta Suoraan syötöstä Kiekko HA:lle Kiekollisen toimita Laukauksen tapa Onnistuneet Epäonnistuneet Kuvio 6. Hyökkäyssiniviivan ylittäminen ja yhteenveto ylivoimahyökkäysten päättämisestä Vertailtaessa toimintaa hyökkäysalueella nousee esiin syötön antamisen tärkeys hyökkäysalueella ja suoraan syötöstä laukomisen tehokkuus. Kiekollisen on paljon tehokkaampaa antaa syöttö hyökkäysalueella kuin laukoa itse. Kiekollisen päätyessä omaan laukaukseen onnistuu hyökkäys vain 40 %:n todennäköisyydellä, kun taas syötöllä päästään 70 %:n onnistumisprosenttiin. (Kuvio 7.)