Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry Kannanotto eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen Tämä dokumentti sisältää Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry:n kannanoton liittyen käynnissä olevaan eläinsuojelulain kokonaisuudistukseen. Esitämme yleisen näkemyksemme liittyen eläinsuojelulakiin sekä nostamme esiin muutamia tärkeitä kohtia, joiden avulla seura- ja harrastuseläinten hyvinvointia voitaisiin parantaa, tai jotka ovat muuten olleet esillä julkisessa keskustelussa. Sisältö: Eläinsuojelulaista yleisesti Eri lajien ja lajiryhmien tasapuolinen kohtelu Omistajan vastuu ja riittävän tarkat asetukset Myyjän vastuun kasvattaminen Lajien ja lajiryhmien mahdollinen kieltäminen Yhdistysten tekemän eläinsuojelutyön edistäminen Myrkylliset eläimet Luonnonsuojelulliset näkökulmat Yhteenveto Tässä dokumentissa käsittelemme asioita lähinnä seura- ja harrastuseläinten, sekä erityisesti liiton edustamien ns. eksoottisina pidettyjen lajien näkökulmasta. Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry (SEEL) kattaa toiminnassaan matelijat ja sammakkoeläimet, akvaariokalat, linnut, fretit sekä siilit ja liiton jäsenyhdistysten piiristä löytyy Suomen paras asiantuntemus näihin lajeihin liittyen. Eläinsuojelulaista yleisesti SEEL on yhtä mieltä lakia valmistelevassa olevien tahojen kanssa siitä, että nykyinen eläinsuojelulaki sekä sitä täydentävät asetukset kaipaavat uudistamista, jotta niiden avulla voidaan turvata ihmisen parissa pidettävien eläinten hyvinvointi. Ns. eksoottisten eläinten kohdalla merkittävimmät ongelmat liittyvät pito-olosuhteiden epämääräisiin vaatimuksiin ja määrittelyihin, eikä näiden lajien haasteellisuuteen verrattuna muihin seura- ja harrastuseläimiin. Onkin selvää, että eläinsuojelulain uudistuksessa tulee pyrkiä tilanteeseen, jossa lain ja asetusten noudattaminen riittää turvaamaan eläimen hyvinvoinnin, kuitenkaan vaikeuttamatta tarpeettomasti vastuuntuntoisten harrastajien elämää. SEEL tarjoaakin jäsenyhdistystensä parista löytyvän osaamisen lainvalmistelijoiden käyttöön, jotta harrastajien sekä näiden eksoottisina pidettyjen lajien näkökulmat tulevat huomioitua mahdollisimman kattavasti. Haluamme kuitenkin huomauttaa, että julkisuudessa käydyssä keskustelussa termiä eksoottinen eläin on käytetty erittäin laveasti kattamaan sekä nykyisin yleisesti lemmikkinä sekä harrastuseläiminä pidettävät lajit, sekä lajeja, joita ei Suomessa pidetä lemmikkeinä, kuten kädelliset sekä isot kissaeläimet. Eksoottisen eläimen määritelmä vaihtelee puhuttaessa biologiasta, eläinlääketieteestä tai käsiteltäessä lemmikkejä arkisessa keskustelussa. On tärkeää määritellä käsiteltävät lajit tarkemmin. Esimerkiksi Maa- ja metsätalousministeriön toteuttaman sidosryhmäkyselyn pohjalta ei ole mahdollista ymmärtää, tarkoittivatko vastanneet yleisiä pidettäviä lajeja, vai äärimmäisiä lajeja, joita Suomessa ei tavata. Voidaan siis sanoa, ettei vastauksista ole mahdollista päätellä, haluaisiko vastaaja kieltää marsun vai tiikerin pitämisen lemmikkinä.
Eri lajien ja lajiryhmien tasapuolinen kohtelu Julkisuudessa käydyssä keskustelussa on yritetty niputtaa eri lajeja eri kriteerien alle. Joskus on puhuttu eksoottisista eläimistä, joskus taas jakolinjana on ollut lajin oletettu domestikoituneisuuden aste. SEEL:ssä pelkäämme, että tällainen käsittely voi johtaa tilanteeseen, jossa osan lajeista pitäminen lemmikkinä kielletään tai niiden pidolle asetetaan erityisiä, tarpeettoman kovia vaatimuksia, mutta samalla yleisemmät lajit päätyvät ns. takaporttilistalle vain siksi, ettei niitä voi kieltää niiden yleisyyden takia. Esimerkiksi Hollannin positiivilistan kohdalla on käynyt näin: kissa ja koira on listattu erikseen kotieläinten ryhmässä, vaikka ne eivät täytä kaikkia listojen luonnissa käytettyjä vaatimuksia. Oli kyseessä domestikoitunut tai domestikoitumaton laji (joskin tämän asian määrittely on jo itsessään haastavaa sekä usein tarpeetonta), on eläimellä tiettyjä käyttäytymistarpeita sekä fysiologisia tarpeita. Tämän takia huomio tulisikin keskittää lakia ja asetuksia säädettäessä siihen, että nämä tarpeet saadaan määriteltyä. Tilastojen valossa vaikuttaisi siltä, että suurimman eläinsuojelulliset ongelmat kohdistuvat ns. perinteisiin lemmikkilajeihin. Esimerkiksi Suomen eläinsuojeluyhdistysten liitto SEY ry:n arvion mukaan Suomessa hylätään tai tapetaan 20 000 kissaa vuodessa (1). Koirien kohdalla on taas keskusteltu mm. jalostuksen aiheuttamista ongelmista tai riittävän liikunnan määrästä. Tähän nähden ns. eksoottisten eläinten esiin nostetut ongelmat tai niihin liittyvät huolet ovat saaneet suhteettoman paljon huomiota. Eläimen hyvinvointi ei ole lajista kiinni. Toiselle ihmiselle voi sopia seurallinen ja aktiivinen koira sekä sen käyttäminen lenkillä kolme kertaa vuorokaudessa. Toiselle taas sopii paremmin omaa elämäänsä terraariossa elävä matelija. Kun henkilö saa valita juuri itselleen ja omaan tilanteeseen sopivan seura- tai harrastuseläimen, jolle on valmis järjestämään riittävät olosuhteet, nousee myös todennäköisyys sitoutua kyseisestä lemmikistä huolehtimiseen merkittävästi. SEEL:n kanta on, että mikä tahansa liiton edustamista lajeista sopii vastuuntuntoiselle ihmiselle yhtä hyvin, kuin esimerkiksi perinteisemmät kissa tai koira. Omistajan vastuu ja riittävän tarkat asetukset Viime kädessä vain eläimen hoitaja voi vaikuttaa sen hyvinvointiin suoraan. SEEL haluaakin painottaa eläimen omistajan/hoitajan vastuun merkitystä eläimen hyvinvoinnin kannalta. Tämä vaatii myös uskottavan valvonnan ja riittävät sanktiot mahdollisista rikkomuksista. Olemme myös halukkaita keskustelemaan siitä, miten liiton jäsenyhdistyksistä löytyvä osaaminen saadaan mahdollisimman hyvin valvontaa tekevien viranomaisten käyttöön tarvittaessa. Jotta omistajan vastuu voi toteutua, lakia tulee täydentää asetuksilla, jotka sisältävät riittävät minimivaatimukset eri lajien pidolle. Nykyisissä asetuksissa on liikaa tulkinnanvaraa. Uusien vaatimusten tulee olla riittävän tarkat, jotta niitä noudattamalla voidaan taata eläimen hyvinvointi. Nämä vaatimukset tulee tehdä harrastajien kanssa yhteistyössä hyödyntäen olemassa olevaa tieteellistä tutkimusta sekä kokemukseen pohjautuvia parhaita käytäntöjä, jotka pohjautuvat ajan mittaan kumuloituneeseen harrastajien kokemukseen. Vaatimukset tulee tehdä järkevällä tasolla, oli se sitten taksonomiaan tai muuhun lajitteluun perustuva. Esimerkiksi fretille voidaan tehdä lajikohtaiset vaatimukset, kun taas akvaariokaloilla edes puhtaasti taksonomiaan perustuva jaottelu ei lajien määrän takia ole järkevä lähestymistapa. Jos laissa ei yksilöidä yksittäisen lajin vaatimuksia, on asetusten muotoilun sekä oikeuskäytännön pohjalta pystyttävä luomaan tilanne, jossa esiintyviin ongelmiin pystytään silti puuttumaan. Tällä hetkellä seura- ja harrastuseläimistä annettavat asetukset ovat kuitenkin hyvä lähtökohta, joita tulisi tarkentaa ja laajentaa.
Jos seura- tai harrastuseläimenä pidettävälle lajille ei ole olemassa asetuksia, on viime kädessä omistajan vastuulla pystyä osoittamaan, että olosuhteet ovat riittävät. Tilanteessa, jossa jokin uusi laji, jonka vaatimuksista on riittävästi tietoa, yleistyy Suomessa lemmikkinä, on asetuksia pystyttävä täydentämään joustavasti. SEEL:n kanta on, että lain ja asetuksien noudattamisen tulee riittää turvaamaan eläimen hyvinvointi ja asetukset tulee tehdä riittävän tarkkana sekä järkevällä tasolla. Asetuksia on myös pystyttävä täydentämään riittävän joustavasti, jos jokin seura- ja harrastuseläimeksi sopiva laji yleistyy Suomessa. Myyjän vastuun kasvattaminen SEEL:n mielestä yksi tapa puuttua mahdollisiin ongelmiin on kasvattaa myyjän vastuuta. Tämä vastuun kasvattaminen koskee jokaista eläimen uuteen kotiin luovuttavaa tahoa, oli kyseessä eläinkauppa, maahantuoja, kasvattaja, yksityinen myyjä tai eläimen ilmaiseksi pois antava henkilö. Eläimen myyjältä ei voi vaatia kykyä havaita ostajaehdokkaan valehtelua, mutta tämän tulisi pyrkiä varmistamaan, että ostajalla on olemassa perusosaaminen ja mahdollisuus tarjota eläimelle riittävät olosuhteet. Tällä hetkellä useat vastuulliset eläinkauppiaat ja kasvattajat toimivatkin näin, kieltäytyen myymästä eläintä, jos ostajaehdokkaan toiminta tai osaaminen vaikuttaa epämääräiseltä. Eläimen luovuttajan on tiedettävä, mitä eläintä on myymässä ja ymmärrettävä lajin vaatimukset. On tämän vastuulla varmistaa, että kyseisen lajin pitämisestä ja riittävien olosuhteiden luomisesta on olemassa tietoa sekä lajille on mahdollista saada tarvittaessa myös riittävää eläinlääkinnällistä hoitoa. Viime kädessä eläimen luovuttajan tulee pystyä osoittamaan nämä asiat viranomaisille pyydettäessä. Lisäksi eläimen luovuttajan vastuulla on tarjota riittävästi asetusten mukaista tietoa eläimen pitämisestä. Tieto voi olla esimerkiksi kirjallisen hoito-ohjeen muodossa tai lista tietoa sisältävistä Internet-sivuista ja kirjoista. Koska joidenkin lajien kohdalla osa ohjeistuksesta voi olla kokonaisen kirjan muodossa (esimerkiksi seuraeläinten koulutus), emme koe realistisena vaatia myyjää tarjoamaan mukaan kaiken kattavia ohjeita näiltä osin. Yhdeksi vaihtoehdoksi ehdotamme vaatimusta, jossa ostajan on allekirjoitettava vakuutus, jonka mukaan hänellä on riittävä osaaminen eläimen hoitoon sekä hän on saanut tarvittaessa hoito-ohjeet tai lähteet hoitoohjeille. Allekirjoitus voi olla esimerkiksi kauppakirjassa tai erillisessä vihkossa, jolloin allekirjoitus voidaan liittää ostotapahtumaan esimerkiksi kuitin numeron avulla. On täysin mahdollista, että yksittäinen eläin jää pidemmäksi aikaa eläinkauppaan, jos kukaan ei halua ostaa sitä. Eläimen myyjä on luonnollisesti vastuussa siitä, että eläimellä on väliaikaisessakin pidossa riittävät olot. Onkin tärkeää määritellä väliaikaisen ja pysyvän pidon ero. Jos eläimen pito katsotaan pysyväksi, tulee sen pitoa koskea yleiset eläimen pitämistä säätelevät lait ja asetukset, vaikka tarkoitus olisi myydä eläin. SEEL:n kanta on, että myyjän vastuuta kasvattamalla voidaan puuttua moniin potentiaalisiin ongelmiin eläimen hyvinvoinnissa. Vastuu tulee kuitenkin pitää järkevällä tasolla. Lajien tai lajiryhmien mahdollinen kieltäminen SEEL:n ensisijainen lähestymistapa eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi on säätää eri lajien pidosta asetuksissa. On kuitenkin selvää, että on olemassa lajeja, jotka eivät sovellu pidettäväksi kotioloissa erityisen haastavien vaatimustensa pohjalta. Tällaisten lajien maahantuonnin ja myynnin rajoittamiseksi olisi käytettävä keinoja, jotka eivät kuitenkaan uhkaa muiden eläinten hyvinvoinnin huomioivaa vastuuntuntoista harrastusta. Mielestämme sopivat keinot on löydettävissä eri osapuolten (kuten virkamiehet, viranomaiset, kauppiaat, maahantuojat sekä harrastajat) rakentavalla keskustelulla ja yhteistyöllä.
Liitto ei pidä ns. positiivilistaa (sallittujen lajien lista, muiden lajien pitämisen ollessa kiellettyä) toimivana ratkaisuna. Eri lajien tasapuolinen arviointi olisi suhteettoman hankalaa ja aikaa vievää, kuormittaen viranomaisia tarpeettomasti ja johtaen lopulta tilanteeseen, joissa listalta puuttuisi todellisuudessa hyvin seuraja harrastuseläimeksi sopivia lajeja. Esimerkiksi Belgiassa nisäkkäiden positiivilista on johtanut tilanteeseen, jossa listalle on päätynyt mm. saksanhirvi, mutta ei lemmikkinä Euroopassa yleistä afrikkalaista kääpiösiiliä. Lisäksi Belgiassa käytettyjen kriteerien kirjaimellinen noudattaminen kieltäisi Suomessakin mm. kissan (vieraslajiuhka) sekä koiran (ihmiselle vaarallinen laji). Lisäksi on tärkeää huomioida, että jos ihmiset eivät pidä lakia legitiiminä, eli käytännössä seura- ja harrastuseläimiksi soveltuvia lajeja puuttuisi tällaiselta positiivilistalta, näiden salakuljetus ja pitäminen salaa tulisivat luultavasti lisääntymään. Tällöin menetettäisiin kaikki kontrolli mm. lajeihin liittyvään maahantuontiin ja CITES-valvontaan. Esimerkiksi Norjassa, jossa on ollut matelijoiden pitokielto jo ollut olemassa pitkään, on yksityishenkilöillä arveltu olevan jopa 100 000 matelijaa ja maassa lopetetaan säännöllisesti suuria määriä hyvin hoidettuja, luonnossa uhanalaisia eläimiä (2). Mahdottomana pidettävien lajien kohdalla ratkaisuksi sopii negatiivilista, eli lista kielletyistä lajeista. Tällaistakin listaa luotaessa on huomioitava, että lajin haastavuus ei ole syy kieltää lajin pitämistä seura- tai harrastuseläimenä. Monet perinteisetkin seura- ja harrastuseläimet ovat haastavia: huonosti koulutettu koira voi olla vaaraksi omistajalleen ja ympäristölleen, sekä toisaalta hevosen kokoinen eläin vaatii paljon tilaa ja hoitoa. Lajien kohdalla, jotka eivät ole negatiivilistalla, ja joiden pitämisestä ei ole olemassa asetuksia, tulisi ensisijaisesti siirtää vastuu myyjälle ja/tai omistajalle. Jos myyjä tai omistaja ei pysty esittämään eläimen hyvinvoinnin turvaavia hoito-ohjeita, tai olosuhteet eivät ole riittävät, olisi viranomaisella tällöin mahdollisuus takavarikoida kyseinen eläin. Vaihtoehtoisesti esitämme tällaisten lajien luvanvaraisuutta. Tämä vaihtoehto kuitenkin lisäisi byrokratiaa ja aiheuttaisi kustannuksia, jotka pitäisi kattaa luvan maksullisuuden kautta. Mielestämme laajojen täyskieltojen ja tiukan säätelyn ei kuitenkaan tulisi koskaan olla ensisijainen vaihtoehto, jolloin lupamenettely olisi tästä näkökulmasta tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi ratkaisu. Jos lakia täydentävät asetukset liittyen seura- ja harrastuseläimiin on tehty järkevällä tasolla ja riittävän kattavasti, on realistista olettaa, ettei tällaisia lupia haettaisi usein. Jo pelkästään luvan maksullisuus saisi ihmisen harkitsemaan asiaa huolella ja ottamaan asioista selvää. Jos tämän kaltainen lupamenettely otettaisiin käyttöön, olisi myös asetusten täydentämisen joustavuus tärkeää, jos jonkin lajin kysyntä Suomessa yleistyisi. SEEL:n kanta on, ettei positiivilistalla saavutettaisi järkevää ja oikeudenmukaista ratkaisua julkisuudessa esitettyihin eksoottisia eläimiä koskeviin marginaalisiin ongelmiin. Ongelmallisimpiin tilanteisiin voitaisiin puuttua paremmin negatiivilistan ja riittävän valvonnan kautta. Yhdistysten tekemän eläinsuojelutyön edistäminen Käytännössä lähes kaikki eksoottisiin eläimiin liittyvä valistustyö Suomessa on lajiyhdistysten tekemää vapaaehtoista työtä. Tällainen toiminta on äärimmäisen kustannustehokasta, mutta ei välttämättä aina tavoita kaikkia näitä lajeja pitäviä ihmisiä. SEEL ehdottaakin, että näiden yhdistysten tekemää valistus- ja eläinsuojelutyötä tulisi pyrkiä edistämään yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tärkeintä olisi pyrkiä saamaan tietoa henkilöille, jotka vasta harkitsevat jonkin lajin hankkimista, jotta heillä olisi realistinen kuva tämän lajin vaatimuksista. Tämä vähentäisi riittämättömiin oloihin päätyvien sekä uutta kotia pikaisesti etsivien eläimien määrää. Käytännössä tämä tarkoittaisi tiedon tuomista paremmin esiin eri kanavia pitkin, jotta se tavoittaisi mahdollisimman laajan yleisön.
Yhdeksi yhteistyön muodoksi ehdotamme myös suositus-/haastavuusasteikkoa lajeille, joille tällaisen tekeminen olisi mielekästä (lähtökohtaisesti yleisimmät seura- ja harrastuseläimenä pidettävät lajit). Tällaisessa tilanteessa yhdistykset ja liitot voisivat luoda viranomaisten kanssa yhteistyössä kriteerit, joiden pohjalta lajin haastavuus määritellään (esimerkiksi asteikolla 1-5). Tämän jälkeen yhdistykset ja liitot voisivat tehdä suku-, laji- tai rotukohtaisia haastavuusmääritelmiä, joita esimerkiksi eläinkaupat voisivat käyttää. SEEL:n kanta on, että yksi tehokkaimmista tavoista edistää eläinten hyvinvointia on pykiä edistämään niiden hyvinvoinnin eteen tehtävää vapaaehtoista työtä. Myrkylliset eläimet Osa lemmikkinä pidettävistä eläimistä on ihmiselle myrkyllisiä. On kuitenkin tärkeää huomioida näiden aiheuttama todellinen vaara: tilastojen mukaan Suomessa ei ole tapahtunut yhtään tällaisen eläimen aiheuttamaa kuolemaa vuosina 1998 2011. Samana aikana mm. koirat ovat tappaneet 15 ihmistä ja kissat kaksi ihmistä (3). On kuitenkin selvää, että tällaisen eläimen omistaminen vaatii omistajalta tiettyjä varotoimia. Näistä varotoimista voitaisiin säätää erikseen asetuksissa. Lisäksi myyjän vastuuta myrkyllisten eläinten myyntitilanteessa voisi kasvattaa ja ostajan ikärajaksi säätää 18 vuotta. SEEL:n kanta on, että myrkyllisten eläinten riskin tilastojen valossa ovat pienet. Myrkyllisten eläinten pitäjien vastuu tulisi määritellä asetuksissa selvästi, sekä myyjän vastuusta korostaa entisestään. Luonnonsuojelulliset näkökulmat Ns. eksoottisiin eläimiin liittyvän harrastuksen voidaan nähdä aiheuttavan potentiaalisia luonnonsuojelullisia haasteita kahdella tapaa: Ensinnäkin joidenkin lajien luonnosta pyytäminen voi pienentää lajin luonnonvaraista kantaa merkittävästi. Lisäksi jotkin lajit voivat muodostaa Suomessa vieraslajiuhan. Vaikka näiden uhkakuvien huomioiminen onkin tärkeää, ei niistä tule säätää eläinsuojelulaissa, vaan luonnonsuojelulaissa. Muuten päätöksentekoon luotaisiin uusia muuttujia (erityisesti puhuttaessa kriteereistä joidenkin lajien kieltämiseksi), tehden päätöksenteosta monimutkaisempaa ja täten vähemmän läpinäkyvää sekä epädemokraattisempaa. Haluamme SEEL:ssä painottaa, ettei seura- ja harrastuseläinten pitäminen saisi koskaan muodostaa uhkaa luonnosta löytyvien eläinten kannoille. Joidenkin lajiryhmien kohdalla on perusteltua kieltää luonnosta pyydettyjen yksilöiden tuominen maahan kokonaan (kuten linnut), kun taas joidenkin kohdalla on ensiarvoisen tärkeää varmistua yksilöiden eettisistä lähtökohdista (esimerkiksi joidenkin kalalajien kohdalla kestävä pyytäminen lemmikkikauppaa varten on ainoa syy, miksi tietyt suistoalueet ovat säilyneet luonnonvaraisessa tilassa). Uhanalaisten lajien kohdalla ensisijaisen ratkaisun tulisi olla CITES-säädösten tarkempi valvonta, jos valvontaa ei koeta tällä hetkellä riittäväksi. Salakuljetus ei kuitenkaan vaikuta olevan Suomessa merkittävä ongelma. Esimerkiksi luonnosta pyydettyjen lintujen kauppa suuntautuu nykyisin ensisijaisesti Lähi-Itään ja Aasiaan (4). Vieraslajiuhan mahdollisuutta tulisi arvioida maahantuontitilanteissa tapauskohtaisesti, kuitenkin niin, että kun jollekin lajille on annettu kertaalleen lupa, tulisi lupa antaa jatkossakin automaattisesti, ellei tilanne jostain syystä muuttuisi merkittävästi. Nisäkkäiden ja lintujen kohdalla maahantuontiluvista vastaa tällä hetkellä Riistakeskus. SEEL:n kanta on, että luonnonsuojelullisista näkökulmista tulisi määrätä ensisijaisesti luonnonsuojelulaissa, ei eläinsuojelulaissa. Yhteenveto
Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry:n mielestä uusiutuvasta eläinsuojelulaista sekä sitä täydentävistä asetuksista tulisi tehdä riittävän tarkat, jotta niiden noudattaminen riittäisi turvaamaan eläimen hyvinvoinnin. Lakiuudistus ei kuitenkaan saa haitata vastuuntuntoisen harrastajan elämää kohtuuttomasti sekä sen on kohdeltava kaikkia lajiryhmiä ja harrastajia tasa-arvoisesti. SEEL:n mielestä seuraavat viisi kohtaa voisivat edistää seura- ja harrastuseläinten hyvinvointia Suomessa. Nämä eivät kuitenkaan rajaa muita ehdotuksia pois, ja olemme halukkaita keskustelemaan muistakin järkevistä keinoista näiden lajien hyvinvoinnin turvaamiseksi. 1. Riittävän tarkat ja kattavat vaatimukset eläinten pidolle 2. Myyjän vastuun kasvattaminen 3. Ns. mahdottomien lajien kohdalla negatiivilista 4. Yhdistysten tekemän eläinsuojelutyön edistäminen 5. Selkeät sitovat asetukset myrkyllisten lajien pitämiseen Lisäksi pidämme tärkeänä, että oikeista asioista päätetään oikeissa laeissa. Mielestämme luonnonsuojelulliset näkökulmat kuuluvat ensisijaisesti luonnonsuojelulakiin, eikä niitä tulisi saada käyttää keppihevosena esimerkiksi joidenkin lajien kieltämiseksi muista syistä. Lähteet: 1. http://sey.fi/ajankohtaista/tiedotteet/361-tiedote-seyn-kissateemainen-elainten-viikko-kaynnistyy- suomessa-hylataan-tai-lopetetaan-ihmisten-piittaamattoman-toiminnan-seurauksena-jopa-20-000- kissaa-vuodessa 2. http://www.huisdieren.nu/over-pvh/tegen-positieflijst/ 3. Tilastokeskus 4. http://www.parrots.org/flyfree/about.html