Tiina Toivakka Kuvat Jere Lauha



Samankaltaiset tiedostot
Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Yhdessä oleminen ja kohtaaminen turvallisuutta luovana tekijänä turvallisuutta luovana Marttaliitto tekijänä ry

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

Ollaan kuin kotona TEKSTI RAIJA LEINONEN, PROJEKTITYÖNTEKIJÄ, PERHEHOITOLIITTO KUVAT VILLE KOKKOLA

Kurssitusten tarve kipuaa

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Sijoitetun lapsen ja hänen perheensä tukeminen ja jälleenyhdistäminen - SOS-Lapsikylä ry:n kehittämishanke

K-market Erottajan valikoimat ovat monipuoliset ja kauppias on itse päässyt vaikuttamaan myymäläilmeeseen todella paljon.

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

MUKAVAT HETKET TÄRKEITÄ HYVINVOINNILLE

Hyvän elämän iltakahvit Oppiva kahvila ryhmäkeskustelun kooste

Älykortti mittaa kalan lämpötilaa koko kuljetusketjun ajan.

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Julkinen. Esikoulu- ja alaasteikäisten. puhelimen hankinta ja käyttö tulokset. DNA Oy

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

SKYOPE turvapaikanhakijan opintopolkua rakentamassa

Opinnoista Osaajaksi hankkeessa aikaansaatua:

Kimmo Herranen KUINKA RAKENSIN GASELLIYRITYKSEN MYYNTIJOHTAJAN VUOSI

Aamunavaus alakoululaisille

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

PALVELUTUTKIMUS Mikkelin Suomenniemen mökkiläiset. Mikkelin seudun vapaa-ajanasukasvaltuuskunnan. Raportti

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Valmistelut avajaisia varten

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Pelivaihtoehtoja. Enemmän vaihtelua peliin saa käyttämällä erikoislaattoja. Jännittävimmillään Alfapet on, kun miinusruudut ovat mukana pelissä!

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Opiskelijatiedote - Studerande info 5.

Työssäoppimassa Tanskassa

RYHMÄYTYMINEN JA RYHMÄYTYMISHARJOITUKSIA

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU PÄÄTOIMITTAJA

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI

MAAHANMUUTTOPOLITIIKKAA, LAINSÄÄDÄNTÖÄ JA PALVELUJA LYHYT HISTORIA

Reseptejä asiakassuhteisiin

Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri

Kristiina Hautakangas Medivire Hoiva Oy

Tästä se alkoi Tiinan talli BLACK EDITION - tum0r Tiina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Olarin koulu ja koti ry n

Etätyökysely henkilöstöstölle

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA

Osoite. Kansalaisuus Äidinkieli. Vanhempien / huoltajan luona Jos vain toisen huoltajan luona, kumman? Yksin omassa asunnossa Muuten, miten?

PALKITSEVAA. ITSENÄISTÄ. HAASTEELLISTA. MYYNTIÄ.

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Miehet haluavat seksiä useammin kuin naiset

EKOLOGISUUS. Ovatko lukiolaiset ekologisia?

Kohtele minua samanarvoisesti, älä korosta erityisyyttäni

Ruoka on osa hyvinvointia

PALAUTEKYSELYN TULOKSET

Työssäoppimiseni ulkomailla

Lapsen kannustaminen arjessa ja haasteiden kääntäminen taidoiksi. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Luomukasvisten arvoketjutyöryhmä klo Evira, kokoustila Kalevi

Yhteisöllisyys, väistöasunnot ja palveluntarve korjausrakentamisessa

o l l a käydä Samir kertoo:

Hyvällä mielellä kotona. Päiväkummun Kotihoito

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Kotona kuten ennenkin.

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Luonnollisen läheltä

ACOLIN VAPAAEHTOINEN FLUNSSAROKOTUSOHJELMA

TURVATAITOKOULUTUS LOPPUTYÖ: Sosiodraama

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, Ajankohta: 11.8.

Tulevaisuus on hybrideissä

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Mikä lasta suojaa? Oma näkökulma lapsen kuulemisten kautta: perheasioiden sovittelut, olosuhdeselvitykset, täytäntöönpanosovittelut

Keskiviikko

SINKUT LOMALLA: Joka neljäs sinkku lähtisi sokkotreffilomalle tuntemattoman kanssa

Kaupan yhteiskuntavastuu Elintarvikeketjun päättäjien visio- ja uutispäivä Ulla Rehell, Kesko Oyj

Moniammatillinen tiimityön valmennus, Mikkelin ammattikorkeakoulun oppimisympäristössä

Raportti työharjoittelusta ulkomailla

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Kokemuksia kerhotoiminnasta

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Mieletön mahdollisuus. Lasten ja nuorten omaistyön kehittämisprojekti

KULTU-kokeiluhankkeet

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana Veera Helander arva10

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

KAUPPOJEN REILUN KAUPAN TUOTTEIDEN TARJONTA HÄMEENLINNASSA Marjukka Välimaa. Ympäristöosaston monisteita 49

Televälittäjät ja mediatalot solmivat epäpyhiä liittoja

Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.

Otos 1. Otoksen sisältö:

VAIHTOVIIKKO 8 / 2017

Transkriptio:

Sami on tarkempi ja kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, Heidi on pariskunnan vauhdikkaampi osapuoli, Koskirannat kuvailevat toisiaan. Yhdessä työskentely on lähtenyt mukavasti käyntiin. Heidi Varrio-Koskirannan ja Sami Koskirannan päätös vaihtaa kansainvälinen työura K-kauppiuuteen syntyi vähitellen ja kypsyttelyn tuloksena. Uusi elämä K-market-kauppiaina Mikkelin Otavassa on lähtenyt liikkeelle hyvissä merkeissä. Tiina Toivakka Kuvat Jere Lauha 8 Kehittyvä Kauppa 8-2013

iime vuosiin asti perhe on kulkenut Samin työn perässä, kertoo viisihenkisen perheen äiti Heidi Varrio-Koskiranta. Nuori perhe muutti 2000- luvun alussa Mikkeliin, kun Sami Koskiranta aloitti työt Otavan sahalla. Ehdin olla mekaanisen metsäteollisuuden palveluksessa yli 10 vuotta, tuntui että tämä ala on tullut nähtyä. Asia tuli puheeksi tanskalainen asiakkaan kanssa, ja sen tuloksena minulle tarjottiin ostajan paikkaa kansainvälisessä kattoikkunoita valmistavassa yrityksessä. Vuonna 2005 muutin sitten uuden työn perässä Tanskaan, Sami Koskiranta muistelee. Perhe seurasi perässä Jyllantiin, pieneen 5 000 asukkaan kylään vuotta myöhemmin. Heidi Varrio-Koskiranta jätti työnsä Excelin vientiassistenttina, ja perheen 10-, 12-, ja 14-vuotiaat lapset orientoituivat syksyn alussa tanskalaiseen kouluun. Sopeutuminen sujui yllättävänkin hyvin, ja myöhemmin myös Heidi löysi koulutustaan vastaavaa työtä. Viihdyimme mukavasti, lapset oppivat uuden kielen hämmästyttävänkin nopeasti ja löysivät harrastuksia, tutustuimme uusiin ihmisiin ja kaikkinensa elämä Tanskassa oli hyvää. Tia Rautiainen on työskennellyt vuoden verran K-market Otavassa äitiyslomansijaisena. Pienessä myymälässä on saanut tehdä monipuolisesti kaupan erilaisia tehtäviä, ja Tia kertoo viihtyneensä työssään hyvin. Koti-ikävä kalvoi Huolimatta kaikesta hyvästä ajatus Suomeen paluusta alkoi pikkuhiljaa kyteä. Sami reissasi työnsä puolesta paljon, lapset kasvoivat ja alkoivat tehdä muuttoa pois kotoa. Varsinkin Heidistä koti alkoi tuntua tyhjältä, ja kiireisen työpäivän jälkeen hän tunsi monesti putoavansa sosiaaliseen tyhjiöön. Yhteydenpito ihmisiin ei ollut samanlaista kuin Suomessa, se tuntui vaativan enemmän viitseliäisyyttä, johon työpäivän jälkeen ei enää ollut energiaa. Pikkuhiljaa Koskirannat ryhtyivät tutkailemaan vaihtoehtoja Suomeen muutolle. Edellytyksenä oli, että molemmat terveet ja työkykyiset aikuiset löytäisivät mielekästä ja riittävän haasteellista työtä. Hakemisessa isona apuna oli ystäväpariskunta, yrittäjiä itsekin, joiden kannustamana syntyi myös ajatus yrittäjyydestä. Yhdessäkin etsittiin myytäviä yrityksiä, mieluiten Mikkelin ympäristöstä, josta aiempien asuinvuosien perusteella oli tullut Koskirannoilla mieluinen ja kodilta tuntuva seutu. Yhteisellä lomalla puheeksi tuli K- kauppiasyrittäjyys, josta ystävillämme Kehittyvä Kauppa 8-2013 9

Otava on noin 2 000 asukkaan taajama reilun 10 kilometrin päässä Mikkelistä. Asiakkaista keskellä Otavan pientä taajamaa sijaitseva K-market kilpailee läheisen Salen kanssa. myös oli kokemusta. Heidän mielestään asiaa kannatti ainakin selvittää, ja meistäkin se alkoi tuntua mahdolliselta vaihtoehdolta, Heidi kertoo. Kiinnostus aiheeseen jatkui loman jälkeenkin, ja aikansa asiaa tutkailtuaan ja innostuksen herättyä Sami tarttui puhelimen luuriin ja soitti Keskon Itä-Suomen rekrytointipäällikölle. Hämmästys luurin päässä oli kyllä suuri, kun taustamme selvisivät, mutta asia lähti liikkeelle silti varsin nopeasti, teimme ja läpäisimme vaadittavat testit ja kävimme tapaamassa Harri Hämäläistä. Hänen ensimmäiset sanansa olivat, että ette kyllä näytä ruokakauppiailta, mutta onneksi ulkokuori ei häntä hämännyt, Koskirannat nauravat. Harri kuvaili ruokakauppiaan työtä hyvin realistisesti, ja myöhemmin Koskirannat olivat yhteydessä myös muihin vasta-aloittaneisiin K-kauppiaisiin ja erityisesti muilta aloilta kauppiaaksi siirtyneisiin yrittäjiin. Sattumalta yksi puhelu otettiin myös Otavan K-marketiin, joten ensikytkös omaan tulevaan kauppaan tuli jo varsin alkutaipaleella. Kauppiastaipaleelle Koskirannat lähtivät yhdessä, mutta kauppiasvalmennukseen osallistui Heidi. Toisen oli joka tapauksessa jatkettava vielä töitä, ja taloudellisesti järkevää oli, että töihin jäi Sami. Ja minulla oli muutenkin kovempi polte päästä takaisin Suomeen, Heidi mainitsee. Tositoimiin Ristiinaan Verkko-opinnot Koskirannat suorittivat yhdessä ja niihin käytettiin paljon aikaa. Eniten yllätti se, miten paljon erilaisia säädöksiä ja asetuksia vähittäiskauppaan liittyy. Myös uusia käsitteitä tuli paljon. Paljon hyödyllistä ja tarpeellista tietoa, mutta myös vaativaa, Sami kertaa kokemuksiaan opinnoista työn ohessa. Kauppiasharjoittelun Heidi kävi Ristiinassa ensin Seija ja Marko Miettisen, sitten Ristiinan uusien kauppiaiden Eleonoora Karlsson-Seppäsen ja Mikko Seppäsen opastuksella. Ensi alkuun tuntui orvolta muuttaa kotoa pois asumaan yksin pieneen kaksioon Ristiinan kylälle. Työ vei nopeasti mukanaan ja heti alusta pitäen tuntui että kyllä, tämä on minun juttuni. Erityisen hyvin Heidi on viihtynyt kassalla, ja suora asiakaskontakti on edelleen mieluisimpia asioita työssä. Onnistumisen tunne, kun voi tehdä jotakin konkreettista hyvää asiakkaan eteen, on ihan mahtavaa, Heidi hymyilee. 10 Kehittyvä Kauppa 8-2013

Otavan K-marketissa ei ole palvelutiskiä, mutta vastaleivottua leipää ja lähileipomoiden tuoretta leipää on tarjolla päivittäin. Kesän alussa myös Sami palasi Suomeen ja pääsi harjoittelemaan käytännön kauppatyötä Mikkelin Rokkalaan Pirkko ja Jari Mattilan K-supermarketiin. Ensimmäinen oma kauppapaikka lähellä entisiä kotipaikkoja Otavassa oli Koskirannoille kuin lottovoitto. Kauppa oli sopivan kokoinen, neliöitä vajaa 400, valikoimat ja taustatyöt ovat hyvin hallittavissa. Ajoitus osui muuttojen ja kuopuksen lukion aloittamisen suhteen nappiin, ja elokuun ensimmäisenä päivänä Koskirannat aloittivat virallisesti Otavan K- marketin kauppiaina. Kilpailutilanne kylätaajamassa on tiukka, sillä markkinoita hallitsee naapurissa oleva Sale. Koskirannat lähtevät kisaan tarjoamalla henkilökohtaista palvelua ja tuomalla omaa persoonaa peliin. Ollaan itse läsnä niin paljon kuin ehditään. Tämänkokoisessa paikassa kauppa on myös tärkeä kohtaamispaikka, he toteavat. Moni asia Tanskaa paremmin Ensimmäiset viikot omassa kaupassa ovat sujuneet mukavasti. Uutta opeteltavaa on paljon, ja varsinkin Heidillä kuluu aikaa taustatöihin perehtymiseen ja tekemiseen. Ison kiitoksen saavat keskolaiset asiantuntijat, joille on aina voinut tarvittaessa soittaa ja apua on tullut nopeasti. Rohkeasti pitää vaan osata pyytää, Heidi muistuttaa. Myös asiakkailta Koskirannat kyselevät mielipiteitä ja muokkaavat valikoimia toiveiden mukaan. Merkittävänä apuna ovat olleet myös K-marketin kaksi vakituista työntekijää Hanna Koivumaa ja Marjo Vaikkinen, joiden kokemusta ja asiantuntemusta uudet kauppiaat ovat myös pystyneet hyödyntämään. Kovin isoja eroja tanskalaiseen vähittäiskauppaan eivät Koskirannat ole huomanneet, mutta joissakin tuotteissa Suomi päihittää tanskalaiset valikoimien laajuudella. Esimerkiksi laktoosittomien tuotteiden valikoimat ovat Tanskassa selkeästi niukemmat. Kesälomilla Citymarketin maitokaapilla on tuntenut olevansa lähes paratiisissa, nauraa laktoositonta ruokavaliota tyttärensä kanssa noudattava Heidi. Leikkelevalikoiman niukkuus yllätti myös. Voileipien luvatussa maassa olisi luullut leikkeleitä löytyvän joka lähtöön, mutta esimerkiksi ohuenohuissa leikkeleissä jouduimme tyytymään ruotsalaiseen tuontitavaraan, Sami kertoo. Tanskalaisesta työilmapiiristä Koskirannat sen sijaan haluavat tuoda Suomeen rennon ja luottamuksellisen tavan johtaa. Turhat hierarkiat pois, henkilökunta mukaan päätöstentekoon ja vastuiden jakamiseen. Emme halua olla valvomassa asioita itse tai kameroiden kautta, vaan toivomme tänne syntyvän luottamuksellisen ja hyvän fiiliksen. Sen huomaavat kyllä asiakkaatkin, Heidi korostaa. Isona K-citymarketkauppiaaksi? Koskirannoista huokuu työnilo ja innostus, ja ensimmäisenä isona tavoitteena on saada sekä kaupan että muun elämän arki rullaamaan. Alku on ainakin lupaava. Pitkän tähtäimen tavoitteita eivät Koskirannat ole tehneet eikä kauppiasuraa ole suunniteltu vuosiksi eteenpäin. Nyt keskitetään elämä tänne ja opetellaan tämä työ. Kuopus saa käydä rauhassa lukion loppuun Mikkelissä ja aikaisintaan sen jälkeen katsotaan seuraavia askeleita. Ison K-citymarketin kauppiuus ei ainakaan toistaiseksi ole haaveena. Sehän olisi enemmän pelkkää johtamista. Juuri nyt konkreettinen työ tuntuu hyvältä, pariskunta tuumaa. K-market Otava kauppiaat Heidi Varrio-Koskiranta ja Sami Koskiranta henkilökuntaa 2 + 3 budjetoitu myynti noin 2 miljoonaa euroa myyntipinta-ala 370 m 2 www.k-market.com/ myymalat/k-market-otava 12 Kehittyvä Kauppa 8-2013